Ensimmäistä kertaa Yläkokossa
13.1.2018 Lauantai
Lahnasin käytävän sohvalla odotellen tunnin päättymistä. Reinikainen oli heittänyt mut luokasta tunnin häirinnän takia. En ollut edes tehnyt mitään ihmeellistä, räplännyt vain kännykkää niin kuin yli puolet meidän luokasta. Musta tuntui että sillä oli vaan jotain henkilökohtasta mua vastaan, sillä se heitti mut lähemmäs kerta viikkoon pihalle. Jännä sinänsä, kun olin meidänkin luokasta ainoa joka oli saanut jokaikisestä kokeesta kolmosia. Havahduin ajatuksistani, kun luokkahuoneen ovi avautui ja amislaisten massa vyöryi samalla oven avauksella ulos käytävälle. Voimakas tupakan ja Axen haju tulvi sieraimiin. Viimeisenä ulos tullut Reinikainen tyytyi vain mulkaisemaan muhun sanaakaan sanomatta ja kävelemään ohi.
No jaa, ehkä se on vaa kateellinen mun vinosilmille.Amislaisten joukon mukana tullut Joona hokas mut ja istahti mun viereen.
"Vitun mulkku se Reinikaine", Joona huokaisi ja katsoi muhun huvittuneena jatkaen: "Mutsis varmaan tykkää."
"Joo älä. Ei tarttee sit ihmetellä jos en pääse mihinkää puoleen vuoteen", vitsailin ja kaivoin sitten taskustani punaisen Marlboro askin.
"Kelpaaks rööki?"
Tupakkapaikalta selvittyämme päätettiin Joonan kanssa lintsata vika tunti, joka oli yllättäen Reinikaisen kemiaa. Joona soitti veljelleen ja pyys sitä hakemaan meidät. Sen suostuttua me mentiin venaamaan narikoille. Ykkösen kokkipuolelaiset oli ilmeisesti päässy aikasemmin, kun ne valu isona joukkona eteisaulaan. Tunnistin lyhyen kikkarapään ja viitoin tätä tulemaan meidän luo. Tia sanoi jotain kavereilleen ja suuntasi sohville.
"Moi Seongmin, moi Joona. Mitä te täällä?"
"Reinikaisen tunnit ja toi lens taas ulos", Joona hymähti ja kysyi sitten Tialta haluisiko tää kyydin kotiin.
"Joo kelpais kyllä ku en jaksais venaa et Marin tunnit loppuis", Tia sanoi viitaten siskoonsa joka kävi paka-puolella kolmatta vuotta.
"Sun broidin kyydillä? Ootsä varma et sinne mahtuu? Viimeks mun oli pakko istuu Seongminin sylis ku se oliki ottanu tyylii puolet amislaisista sen kyytiin."
"Kyl sinne mahtuu", Joona vakuutti.
"Niihä se sillonki sano", muistutin Tiaa ja pyöräytin silmiäni sarkastisesti.
"No jaa, varaan sit paikan sun sylistä jos ei siel tilaa oo."
"Sovittu", naurahdin ja jatkoin puhelimeni selausta.
Etsin ajo-ohjeita Yläkokkoon, sillä olin aikeissa aloittaa hevosharrastuksen uudelleen. Mietin jotain sneakya keinoa kertoa asiasta Joonalle, se kun ei hirveesti hevosista välittäny.
"Hei et viittis sanoo veljelles et veis mut yhen muijan luo?" Aloitin ja sain pojan täyden huomion.
"Minkä muijan?"
Sellanen 300-kilonen, mietin mielessäni mutta tyydyin vain tokaisemaan ykskantaan: "yhen vaan, et sä sitä tunne."
Tiakin näytti havahtuneensa Instagramin selaus horroksestaan ja katsoi mua kummastuneella ilmeellä, sanomatta kuitenkaan yhtikäs mitään.
Yllätys yllätys - Joonan puheet eivät pitäneet paikkaansa, vaan sen veljem bemarin kyytiin oli ängennyt varmaan seitsemän sen luokkalaista. Me kuitenkin päästiin kuin päästiinkin matkaan, vaikka autossa tunnelma melko ahdas olikin. Joona oli änkeytynyt mun kanssa samoihin turvavöihin ja Tia istunut mun syliin selaamaan kännykkäänsä. Matkan varrella Joonan veljen kaverit kuitenkin poistuivat kyydistä melko varhaisessa vaiheessa, joten loppumatkasta me saatiin kaikki istua jopa omilla paikoilla.
"Niin saisit heittää Kimin jonkun muijan luo", Joona huikkas kuskin penkille ja latelin sen pyynnöstä netistä lukemani ajo-ohjeet.
Auto kaarsi kapealle sivutielle, jota reunustivat tiheät metsiköt. Tie mutkitteli ja auto vei meitä yhä syvemmälle metsään. Tia, Joona ja sen veli ehtivät jo vaikka kuinka moneen kertaan vitsailla tän niin kutsutun "muijan" asuvan jossain ihan hevonperseessä.
Itse asiassa aika melko läheltähän se liippas.
Erehdyttyämme suunnasta useamman kerran saavuttiin me pian pihatielle, josta tunnistettavia maisemia jo näkyi. Tyhjät laitumet olivat melko orvon näköisiä näin talvella, mutta ainakin selvä merkki siitä, että olimme oikeassa suunnassa. Bemari kaarsi tallin parkkipaikalle ja porukka laski mut kyydistä kummastuneet ilmeet kasvoillaan.
"Joo kiitti ku jaksoit heittää", kiitin Joonan veljeä, jonka nimeä en koskaan sattunut muistamaan.
En, vaikka olimme olleet Joonankin kanssa kavereita jo esikouluikäsestä lähtien.
Bemarin kaasuteltua pois näkyvistä, lähdin talsimaan tallipihalle. Kylmyys iski sisään reikäfarkuista, joita mun oli tietenkin pakko talvellakin saada pitää. Tajusin siinä samassa, etten ollut tajunnut pukea päälle mitään tallille sopivaa, vaan tullut paikalle pelkissä koulukamppeissa. Ei olisi ainakaan kotona vaikea arvata missä olin ollut, jos kamppeet haisisivat ihan hevoselle. Ajatuksissani saavuin tallin edustalle. Hetken arvottuani päätin vain astua sisään. Kohtasin välittömästi monen uteliaan silmäparin sekä hevosten että ihmisten toimesta.
"Moro", tervehdin reippaasti ja jatkoin: "Oon Kim."
En jaksanut alkaa selittämään ns. oikeaa nimeäni, kun kuitenkin valtaosa ihmisistä kavereita ja vanhempia lukuunottamatta mua Kimiksi kutsui. Olihan se noin suomalaisen suuhun helpompi sanoakin.
"Hei Kim! Mä sua jo etsinkin", tuhka tuulesta pelmahtanut blondi tokaisi.
Pikavauhdilla blondi selvitti nimensä olevan Iida ja paahtoi menemään tallialueista, hoitohevosen säännöistä ja kaikesta mahdollisesta. Nyökkäilin vaan pokkana menemään, vaikken ihan kärryillä pysynytkään.
"No, mut tässä oiskin varmaan se tärkein. Voit toki kysyä muilta hoitajilta tai henkilökunnalta jos jotain kysyttävää jää. Eikö niin?" Iida vakuutti ja sai hevosia hoitavilta tytöiltä pari ujoa nyökkäystä.
"Ainiin ja Tara on vielä tarhassa, että voit vaikka ensi töikses siivota sen karsinan. Se on tää viimeinen vasemmalla", nainen neuvoi vielä ja katosi sitten omille teillensä.
Jäin hieman hölmistyneenä seisomaan käytävälle, yrittäen sisäistää kaikkea äsken kuulemaani. Kävelin päättäväisesti yhden ponnaripäisen tytön luo, joka yritti varustaa paikallaan sättäävää voikkoa.
"Hei tota nii, osaisiks kertoo mistä löydän kottikärryt ja talikon?"
Nellyksi esittäytynyt tyttö lupasi tulla, kunhan saisi satuloitua ensin hevosensa. Odottelin siis tovin sivusta seuraten kamppailua, jonka päätteeksi satula saatiinkin kiristettyä paikoilleen. Tyttö sipaisi hiuksiaan ojennukseen, pyysi jotain toista pitämään Jippua silmällä sillä aikaa ja tuli sitten johdattamaan mua oikeaan paikkaan.
Noin kymmenen minuutin kuluttua mä jo heittelinkin tottuneesti lantaa kottareihin. Homma tuntui samaan aikaan tutulta ja vieraalta. Noh, ilmankos kun viimeisestä karsinan puhdistuksestani oli aikaa kolmisen vuotta. Tuntui kuitenkin hauskalta olla hevosten parissa pitkän ajan jälkeen ja porukkakin tuntui olevan ystävällistä, joskin monet tuijotti mun suumaskia. Ei ihmekään, kun harvoin sellaisia suomessa näkee muuta kuin aasialaisilla. Välillä mun ois tehnyt mieli avata suuni ja sanoa että ei en sairasta syöpää vaan käytän sitä ihan kulttuurillisista syistä ja etenkin suomen pakkasilla moinen viiman esto ei haitannut yhtään. Olin kuitenkin jo tottunut vieraiden ihmisten tuijottamiseen, joten se ei sinänsä ollut uutta.
Lopettelin karsinan siivousta ja kävin kippaamassa lannat Nellyn aiemmin neuvomaan paikkaan. Levitin karsinaan uutta kuiviketta ja lähdin lukemaan seinään kiinnitettyjä tunti- ja tarhauslistoja. Ilmeisesti Tara olisi siis tarhaamassa ja se haettaisiin sisään illemmalla. Luultavasti en siis näkisi sitä ennen iltaa, ellen lähtisi omin neuvoin etsimään. Päätin kuitenkin odottaa illempaan ja aikaa tappaakseni suuntasin tallitupaan, minne luultavasti käytävällä olleet hoitajatkin olivat kadonneet.
Kiersin tallin päätyyn sillalle, josta yläkertaan pääsi ja suuntasin pikaisesti tallituvan suuntaan. Oven avattuani tuntui kuin olisin jälleen samassa tilanteessa kuin tallille tullessani. Meinasi ihan tulla de ja vu-vibat kun jälleen kerran uteliaat silmäparit olivat kohdistaneet muhun katseensa. Tein saman kuin viime kerrallakin, eli moikkasin ja huikkasin nimeni. Käännyin selin porukkaan riisuakseni takkini naulakkoon ja änkesin sitten muitta mutkitta kahden tytön väliin sohvalle, siinä kun tyhjää tilaa oli.
"Terve", naurahdin ja katsahdin huvittuneen oloisia tyttöjä.
Pienikokoinen blondi jatkoi puhelimensa räpläystä, kun tummahiuksinen tyttö hymyili ja alkoi esitellä tuvassa istuvaa porukkaa.
"Mä oon siis Merida, tai no Merruks voi iha sanoo. Toi tossa on Luca, Luna, Milja, Ale, Linda ja Lydia."
Nyökkäsin hyväksyvästi vaikken varmastikaan kaikkien nimiä oppisi mun paskan nimimuistin takia. Jäin tuijottamaan tytön hymyileviä kasvoja vähän turhan pitkäksi aikaa, yrittäen keksiä jotain järkevää sanottavaa.
"Onks täs siis kaikki?"
"Eei, ku on tääl muitaki yksityisen omistajii ja hoitajia, mut ne vaan ei oo täs ny. Ja no, tietty tuntilaisia."
"Kannattaaki varoo ne pikkutytöt lähtee herkästi juoksee perään ja niit saat sitte karistella kannoiltas jos oot niille vähänki liian mukava", Lucaksi esitelty poika hymähti.
"Hei mähän voisin laittaa ne sit hoitaa Taran mun puolesta", virnistin ilkikurisesti johon Merida naurahti jotain lapsityövoiman käyttämisestä.
Tunnin verran taukotuvassa istuttuani porukka tuli oikeestaan aika hyvin tutuksi ja aremmatkin uskalsi puhella jotain. Selvitin että porukkakin oli aika samanikäistä, joten varmaan tultais hyvin toimeen. Ei kyllä sinänsä, musta tuntu et tulin toimeen oikeestaan kenen kanssa tahansa. Jossain välissä mun oikealla puolella istunut Merida nousi ylös ja otti mukaansa Lindan hoitamaan iltatallia. Tara tulisi siis pian sisälle ja voisin käydä sitä moikkaamassa vielä ennen kotiin lähtöä. Kaksikon pamautettua oven kiinni perässään, jäin vielä hetkeksi jumittumaan paikoilleni sohvalle. Otin kännykkäni esille ja naputin mutsille viestin et jos se jaksais tulla ajaa mut täältä pois. Sain nopean myöntävän vastauksen, jonka jälkeen nousin itsekin repiäkseni takin niskaani.
"Juu moro", huikkasin ovesta poistuessani saaden pari laiskaa heiheitä.
Tuntsaripuolelle saapuessani suurin osa oli jo tuotu sisälle. Suuntasin perällä olevalle karsinalle, josta tumma läsipää roikotti päätään ulos.
"Heiii", tervehdin ja annoin tamman varovasti haistella takkini lievettä.
Suuret sieraimet puhalsivat lämmintä ilmaa käsiini. Tara vaikutti noin päällisin puolin kivan rauhalliselta, mitään hankalaa tapausta mä ruostuneilla taidoillani vähiten odotin. Hetken haisteltuaan Tara menetti kiinnostuksensa ja vetäytyi tarpeilleen karsinan peränurkkaan. Hymyilin itsekseni. Toivon mukaan tää arki mun ja mun "uuden muijan" kanssa lähtisi rullaamaan hyvin, niin että ehkä tästä kehkeytyisi pitkäaikainenkin suhde.
/
/ (Missed you ja sun tarinoita!) Hei Seongmin ja tervetuloa siis vielä kerran Yläkokkoon! Ja et varmaan pahaksi ota vaikka Kimiksi sua kutsuisin monen muun kanssa, se kuten sanoit, sulautuu paljon helpommin suomalaisen suuhun eikä tarvi sitten itteään nolata yrittäessään lausua tai muistaa pidempää ja eksoottisempaa nimeä. Kiva, että sä oot reippaasti ottanut yhteyttä muihin tallilaisiin tallituvassa, siellähän se parhaiten sujuu ja kyllä sä pikkuhiljaa sitten muistat kaikkien nimet ja lempivärit, tv-ohjelmat, lemmikit ja toisetkin nimet! : D Tara on kyllä yksi meidän rauhallisimpia ja helpoimpia hevosia eli suhteellisen helpolla pääset alkuun ja ekaan jaksoon mä sulle laitoinkin ratsuksi Taran niin pääset tutustumaan siihen heti ensikättelyssä myös selästä käsin! 20v€ -Iida