|
Post by Merida on Feb 25, 2016 20:31:34 GMT 1
- Onko mun pakko? Ei olla nähty ikuisuuksiin ja nyt mun pitäs sitten sen kanssa viettää aikaa tallilla, marmatan äidilleni joka tuijotti minua kärsimättömästi takaisin. - On, on pakko. Milja halus ehdottomasti nähdä sut, sitä paitsi Oonaroosakin pyyti niin en minä kehdannut sanoa ei. - Voi vittu, huokaisin ja painuin huoneeseeni. Avatakseni tilannetta voin kertoa Miljan olevan minun serkkuni, 15-vuotias ponityttö, "niin kuin minäkin" - ainakin äidin sanojen mukaan. Miljahan oli ollut nyt Ruotsissa hetken kielimatkalla, mutta palannut pari päivää sitten Suomeen. Miljan isä oli Oonaroosan ja minun äitini veli. Ikävä kyllä Milja asui tällä hetkellä Ruotsista palattuaan Oonaroosan luona ja oli kuulemma aikonut kokeilla sitä tätini uutta pilkkuponia. - Merida, vartin päästä! äiti huutaa ja tajuan sen tarkoittavan, että minun tulisi lähteä tallille vastaan Miljaa ja sitä ponia. Oonaroosa kuulemma toisi heidät Yläkokkoon, sillä se poni oli vähän arvaamaton vielä ulkona ratsastaessa. Siksi tätini oli ehdottanut tulemista Yläkokon maneesille, oi ihanaa. En tosin tiennyt paljonko tämä viimeksi sukujuhlissa näkemäni silloi 9-vuotias tyttö oli muuttunut, mutta silloin hän oli ollut ärsyttävä kakara joka oli vain valittanut ja valittanut. Toivottavasti muutosta oli tapahtunut. Jouduin kuin jouduinkin pakkaamaan tallikamppeet ja suuntaamaan Yläkokkoon Miljaa vastaan. Sain odotella pihassa noin kaksikymmentä minuuttia yliaikaa ja olin melkoisen närkästynyt, kunnes traikun kaartaessa pihaan muistin trailerin varmaan hidastaneen matkaa. - Moi! Sori ollaan myöhässä, poni pisti shown pystyyn, Oonaroosa sanoi reippaasti hypätessään autosta pois. - Ei mitään, sanon vaisusti ja yritän esittää välinpitämätöntä näkemään tätini uuden ostoksen. Oonaroosa käveli taakse avaamaan ramppeja, ja samassa pelkääjänpaikan puoleinen ovi aukesi. Ja huhhuh. Ai että oliko tyttö muuttunut? Okei, pituutta ei viime näkemästä ollut tullut juuri pätkän vertaa, mutta muuten. Tytöllä oli rennot matalakärkiset tennarit talvisäässä, beiget korkeavyötäröiset ratsastushousut ja musta villapaita. Muotojakin tyttö oli selvästi saanut. Liukuvärjätyt hiukset Milja oli kietaissut jollekin rennolle nutturalle. Mieleni teki kysäistä että tiesikö hän tulleensa tallille, mutta vanhempana ja ehkä viisaampana päätin pitää leipäläpeni kiinni. - Merida? Ootpas muuttunu! Milja hihkaisi ja ryntäsi halaamaan. Tönkösti vastasin halaukseen ja sanoin: - Säkin. Kokeiletko nyt siis sitä uutta ponia? - Joo! Alma on sikasöpö ja silt löytyy kyl sit kans luonnetta, kaunistunut serkkuni hymyilee. Meidän molempien katseet kuitenkin kääntyvät trailerille, kun kuulemme raikuvaa hirnuntaa kera kavioiden kopinan. Pian siltaa alas kipittää pienehkö poni, joka oli todellakin melkoisen suloinen. - Me laitettiin Almalle satula ja suitset jo meillä. Haluatko tulla samalla Jemmun kanssa maneesille, nii voin samalla vähän kattoa miten kurittomaks tamma on karannu? No eiii, kunhan vaan voin antaa vinkkejä jos haluat, tätini virnistää ja taluttaa steppaavaa ponia. - Voinhan mä tulla, sanon vaisusti ja lähden edeltä talliin jättäen muut tallipihalle. Jemmulla oli selvästi tulossa kiima, niin paljon se kiukkuili ja ärhenteli. Se ei sinänsä haitannut, kun en kiireellä edes halunnut maneesille. Ei sillä, eihän Milja nyt erityisen pahalle tai ärsyttävälle ollut vaikuttanut, mutta silti mielikuvani tytöstä oli jotenkin negatiivinen. Huokaisten lähdin taluttamaan luimivaa Jemmua ja ovella olin törmätä ensin Salomeen, ja hänen takanaan kulki Topi. - Helvetti, ärähdin Jemmun säikähtäessä ja riuhtaistessaan itsensä irti. Onneksi tamma suuntasi poispäin ovesta, joten helposti sain sen tallin käytävältä napattua. - Sori Merida! Salome huusi. Vielä takaisin ovelle marssiessani olin törmätä Topiin. - Vittu saatana... - Oho, ootpa kärttysä! - Syystäkin, murahdan asiaa ajattelematta ja ryntään pojan ohi ratsu perässäni. Maneesin ovella vihelsin pari kertaa ja avasin oven. Almaksi kutsuttu ponitamma hypähti kerran pelokkaan oloisena sivulle ja selässä istuskeleva serkkuni pysyi juuri ja juuri selässä. - Alma prruuut! Oonaroosa kuiskaili ja tarttui neidin ohjista kiinni. Töykeästi kävelytin Jemmun penkin lähelle, hyppäsin selkään ja päästin suokin kävelemään. - Merida, kaikki ok? täti kysyi ja katsoi minua vähän kulmien alta. Vaatteensa vaihtanut Milja silitteli kaulasta hikeentynyttä ponia rauhoittelevasti. - Onon, miks kaikki kyselee kaikkee, murahdan ja käännän Jemmun pois heidän lähettyviltä. Ärsytti. En edes osannut luetella kaikkia syitä ärsytykseeni. - Jaahas, kiukkupäivä.. Muista sit ettet pura Jemmuun.. Mut Milja käännäppä Alma uudestaan siihen isolle ympyrälle. Suljin korvani turhalta höpöttelyltä ja keskityin Jemmuun. Aloin alkukäyntien jälkeen tekemään pohkeenväistöjä, joissa suokki aluksi vänkäsi pohkeitani vastaan. Pikku hiljaa se muuttui herkemmäksi avuilleni ja väistöt alkoi sujumaan. - Ja woooou, Alma! Käääyntiiin, Oonaroosa tuntui ohjeistavan. Äkkivilkaisulla tein johtopäätöksen, että kyseessä oli suhtkoht osaava mutta vaikea poni. Itseasiassa Milja ratsasti yllättävän hyvin, ja hänellä oli hyvännäköinen asento harjoitusravia mentäessä. Keskityin jälleen omiin tekemisiini ja siirsin Jemmun ravaamaan. Pysyttelin maneesin oven vastakkaisella puolella, kun Milja ja Alma tutustuivat toisiinsa oven puolella. Hetken kuluttua istuin harjoitusraviin ja mieleni parani hetki hetkeltä, sillä karsinakäyttäytymisestään huolimatta oli neitoni hyvä ratsastaa. Nostin keinuvan laukan ja hain menoon rentoutta. - Se liikkuu kauniisti! Oonaroosa kommentoi ja näytti peukkua. Mua hymyilytti, ja jo piristyneenä siirsin Jemmun takaisin raviin. - Hyvä tyttö, myhäilin ja aloitin etuosakäännösten treenauksen. Loppuun otin vielä pätkän laukkaa ja koska tamma liikkui niiin mahtavasti, päätin jo lopetella. - Mä lopettelen, huikkasin ja huomasin myös Miljan löysyttävän pidenmät ohjat ponille. Hiukan reippaammalla mielialalla päätin ratsastaa toiseen päätyyn käynnissä ja kysyä: - No, oliko Alma kiva? - Joo, tosin aika haasteellinen. Mut silti ihan super! En malta oottaa hyppäämistä! - Okei. Alaks siis vuokraa sitä? - Vissiin joo. Oonaroosa sano kyl et voisin myös ottaa tän ylläpitoon. - Hä? Minne sä sen veisit? naurahdin ja taputtelin Jemmua kaksinkäsin. - Haha, muistelinkin ettet pienenä leikkiessä ollu se penaalin terävin kynä. Tänne tietty! Jos siis päätän tän ottaa ylläpitoon. Kai täällä on tyhjiä karsinapaikkoja? Mieleni teki valehdella, mutta päädyin vastaamaan myöntävästi. - Mahtavaa! Pitää kyl vielä harkita. Mut oishan se mahtavaa olla serkun kanssa samalla tallilla! - Mmm, virkoin hitaasti ja hyppäsin selästä alas. Pian lähdimme kävelemään tallille. Jemmua purkaessani huomasin Topin välllä vilkuilevan mua Likan karsinalta. Ai samperi kun piti mennä huutamaan sille. Kadutti, tuumin harjatessani tammaani. - Hei Merida! Oonaroosa kysy voisitko nakata mut teille sun mautolla sit ku Oona ja äitis oli sopinu et tuun teil-, tyttö selitti mutta hiljeni yhtäkkiä. Pian Milja jatkoi hiljaa kuiskaten: - Mi-tä. Onks tääl poikia? Siis ratsastavia poikia? Omg. Siis kuin söpö toikin on! Tunneksä ton? Siiiis aivan liian sulonen... Mitenköhän vanha se on? - En mä erityisemmin tunne, valehtelin serkulleni. En nyt juuri jaksanut alkaa selittää hänelle, kuinka olin itseasiassa pussannutkin kyseisen henkilön kanssa. - Musta tuntuu et tuon Alman tänne, jos vaa iskä antaa. Siis nii varmana. Hiukan mustasukkaisena mutisin; - Pääset kyydillä meille. Mut loimitan viel Jemmun, voit mennä mun mautolle oottaa. Täs avaimet. - Okei! Oikeasti loimitinkin tamman, mutta sen jälkeen askeleeni kävivätkin Likan karsinalle. - Topi... - Mmm? poika vastasi ja laski ylläpitohevosensa etukavion maahan. Topi oli ilmeisesti menossa ratsastamaan. Hän kuitenkin tuli karsinasta kanssani käytävälle ja katsoin häntä häpeissäni. - Sori kun olin niin vihanen. Mua vaan vaivas yks juttu. - Mikä? poika kysyi ja astui askeleen lähemmäksi. - Ää, ei mikään tärkeä. Mua vaan nolottaa kauheesti kun käyttäydyin sillee ja- Samassa äkkäsin Miljan avanneen tallin oven, mulla oli vissiin kestäny vähän turhan kauan aikaa loimittamiseen. Osittain mustasukkaisen ja omistushaluisena siirryinkin suoraan puhumisesta toimintaan. Otin poikaa niskan takaa ja annoin pitkän suudelman, saatoin tuntea kuinka ihmeissään Topi oli. Näin Miljan sulkeneen oven, mutta vasta hetki sen jälkeen irrouttauduin pojasta. - Aijaa? Oliks tää anteekspyytö tai jotain? - Tavallaan, ehkä. Onkse hyväksytty anteekspyyntö? kuiskasin hymyillen ja katsoin poikaa suoraan silmiini. - Nooo, kaipa tuo, Topi virnisti ja näytti osittain vieläkin hämmentyneelle. - Mut pitää mennä, nähdään! hymyilin ja painelin ulos. Oven avatessani olin lyödä sillä serkkuani, joka katsoi minuun typerällä virneellä. - Ai et oikeestaan tunne? Huhhuh mikä vale Merru! Hymyilin tytölle ja mautolle kävellessämme toivoin, että tyttö oli tajunnut hienovaraisen vihjeeni Topia koskien. Merida & Jemmu 15HM.
// mun pitää tosiaan viel kattoo mut saatan hakee Miljalle & Almalla tallipaikkaa myös täältä jos käy. ja pssst. edellisel sivull on myös yks tarina viel... // hahaha tajunnu? hienovaraisen vihjeen? kui sokee täytyy olla ettei tollasesta suudelmasta toine tajuu et topi on sun?! ;D Tammalla kiima ja sulla menkat? ainaki ois hyvinki voinu ulkopuolisena kuvitellaki jos ei tietäis syytä - ratsastus tais silti parantaa mielen ja pysty jopa olla serkulle jotenki ystävälline, mä törmäsin miljaan tos ku oli tulos sun mautolle ja mukavalta vaikutti kyllä et se on tervettullut Alman kaa meille - saattaa kyl mennä lindalla hermot ton ponin kanssa ku heittää pihalle sitä, mut no can do. 18v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Feb 27, 2016 18:35:35 GMT 1
26.02.2016
" Astuin Jemmun karsinaan ja nostin satulan selkään. Hevonen luimi tyytymättömänä ja huiski hännällään. - No, ooppa nätisti, murahdin ja aloin kiristää vyötä. Myös Topi oli laittamassa satulaa Likalle. Nopeasti lyhensin jalustimia reiällä, sillä en itse asiassa ollut maastoillut Jemmulla täällä kuin vain yhdesti. Tämän jälkeen hain suitset ja lämmittelin kuolaimia hetken. - Aatella, nyt ollaan si taas samanikäsiä. Oli kyl hauskaa olla hetki sua vanhempi, virnistän vilkaisten poikaa, joka asetteli ylläpitoponinsa päitsiä kaulalle. - Hahhah, tosi hauskaa. - Miksei Salome muute tullu tallille? - Se stressaa kauheena näit bileitä ja jätinki kaikki järjestelyt sille, poika naurahti vahingoniloisesti. - Ilkee, tirskahdan ja menen laittamaan Jemmulle suitsia. Tallissa oli vähän porukkaa, kun suurinosa oli ratsastuskoulupuolella tuntien ollessa käynnissä maneesilla. Hetken kuluttua laitoin itselleni vielä kypärän, jonka jälkeen kysyin: - Mennäänkö? - Mennään vaan.
Hypättyämme molemmat selkään, päästimme tammat kulkemaan polkua pitkin syvemmälle metsään. - En oo vielkää varma mitä laitan sinne bileisiin. Ja mua vähä jännittää et hengaanks sillee enemmä sun vai Salomen seuras, ku tytöt kummiski yleesä on vähä semmosii... No, tylympiä joskus uusia kohtaa tai sillee. Mut emmä välttämät koko iltaa haluu jätkien kaa olla, hymähdän. - Mikäs vika meissä on? Topi sanoo mukamas vähän loukkaantuneena ja jatkaa: - Sitä paitsi loppuillasta kukaa ei enää välitä yhtään kenen seurassa on! Naurahdan ja vastaan: - Voi olla. Ravataanko? Yhteistuumin päästimme ylläpitohevosemme raville, ja kevensimme lumista polkua pitkin. - Kuka se tyttö tääl muute oli? Sillo pari päivää sit. Se kummiski vissiin oli joku sun tuttu? Topi kysyi katkaistakseen hiljaisuuden. - Aajoo, se on Milja. Mun serkku. - Mitäs se Yläkokossa? Ja sil oli joku poni vissiin, jos oikein näin. - Joo, sekin on mun tädin nimissä. Ja se kävi ratsastaa ja kokeilee sitä maneesilla, ku Alma on hirveen piilovilli. Milja myös puhu jotain et se tois Alman tänne ja ottas sen ylläpitoon, selitin ja siirsimme samalla ratsumme käyntiin. Jemmu oli erittäin energisellä päällä eikä asiaa auttanut, että maastokaverina oli toinen innokas liikkuja. - Eikös se ois kiva jos serkku ois samal tallil? - No ei olis, murahdan ja höllään ohjasta - tamma oli myös todella kiukkuisella ja tarkalla päällä suustaan. - Miksei? Tosin toisaalta ymmärrän. Ei mustakaan oo aina kiva ku Salome on tääl, Topi hymähtää. - No se sano et oot siitä komee, sanon yhtäkkiä yhtään asiaa ajattelematta. Tajutessani asian vilkaisen poikaan nolona, ja näen bruneten kasvoille hiipivän virnistyksen. - Ootko mustasukkanen? - En todellakaan! huudahdan ja kannustan Jemmun leikkimielisesti laukalle sopivan suoran sattuessa eteemme. Kuulen kuinka poika kannustaa Likankin laukalle, ja annamme hevosten hetken aikaa irroitella. Topi pääsee vikkelällä ponitammallaan hiukan jykevää suokkia edelle, ja yrittäessäni hidastaa neitoani päättikin se vielä juosta minusta välittämättä eteenpäin. - Heeei nyt pruut! huudan, mutta vasta Topin hidastaessa myös Jemmu rauhoittuu hiukan. - Olipahan laukka! puuskahdan. - Jep! Likka laukkas ihan innoissaan, ruskeahiuksinen toteaa ja yhdessä käännämme ratsumme tallille päin.
Tallilla laskeuduimme alas selästä ja taputtelin Jemmua kaulalle. - Hyvä tyttö, kehuin. Se ei ollut kertaakaan lenkin aikana säikähdellyt turhia, joten sain olla ylpeä. Harjasin hikistä karvaa hiukan, jonka jälkeen tarkastin kaviot. Kaikki tuntui olevan ok, joten kävin vielä hakemassa hiukkasen heinää sille purtavaksi. Sen jälkeen kurkkasin Likan karsinalle, missä Topi ilmeisesti oli juuri lopettelemassa. - Kaikki ok. Nähäänks me sit illal? hän kysyi ja sulki karsinan oven. - Öääää, mua vähän jännittäää... mutisin ja nojasin pojan olkapäähän suutani mutristellen. - Turhaan. Ja meidän hommaama vettä väkevämpi saa kaikki viihtymään, poika naurahti rennosti ja yritin hymyillä mukana. Suoraan sanottuna en ollut paria kertaa lukuunottamatta juonut alkoholia, enkä koskaan juonut sammumispisteeseen. - Mutta nyt. Pitää varmaan mennä auttamaan Salomee, siskorukka on iha hädissään keretäänks me tehä kaikki. Mut talutan sut kyl mautolles, ja ajat siitä suorana kotiin valmistautuu - ei mitään tupakointia tai muuta tuhmaa! Topi sanoi mukamas äkäisenä ja läppäisi mua kevyesti. Nauraen lähdimme tallista ja jännittyneenä ajoin kotiin valmistautumaan bileisiin.
Kotona sain selvitellä aika kauankin minne olin menossa, kun äiti oli selvästi "unohtanut" että olin näistä bileistä kertonut jo aikaisemmin. - Hei camoon. En käy ees usein bileissä, ja oon kummiskin jo 17 vuotta. Plus ne on yhen Salome bileet, et ei siel mitään vaarallista tapahu ja ei oo alkoholii eikä muuta, valehtelin silmät kirkkaina. - No kaipa sä voit mennä. Meetkö mopoautollas? Ajelet sitten varovasti jos tuut myöhemmin kotiin, etkä melua, äiti pauhasi. - Joojoo, vastasin ja kipitin huoneeseeni vaihtamaan vaatteitani. Ennen sitä kävin nopeasti suihkussa, sen jälkeen kesti lähemmäs tunti valita vaatteet, jotka eivät loppujen lopuksi olleet edes erikoiset: valkoiset farkut ja turkoosi napapaita. Tallille en yleensä ripsiväriä kummemmin meikannut, mutta nopeasti yritin jotain muutakin tunkea. Tämän jälkeen olikin aika lähteä jo juhliin. Tungin jalkoihini matalakärkiset korkkarit ja avasin oven. - Moikka, mä meen! Jännitti, enkä edes tiennyt miksi.
En ollut käynyt kuin pari kertaa sisarusten talon edessä kun olin heitä kotiin kuljettanut, mutta jotenkuten paikanpäälle löysin. Pihaan oli parkeerattu parisen muutakin mautoa ja esimerkiksi pari pyörää. Vedin vielä kerran syvään henkeä, jonka jälkeen astuin ulos ja menin painamaan ovikelloa. Hetken sain odotella, kunnes ovi avautui. - Moi Merida! Salome tervehti pirteästi ja halasimme rennon tullemman vallitessa. - En oikein keksiny mitään, mut täs tämmönen, sanoin ja ojesin tytölle pienen pussin. - Kiitos! punapää hihkaisi ja kertoi avaavansa sen myöhemmin. Itse kuitenkin tiesin paketin sisältävän hajuveden ja pari muuta pikkujuttua. Samalla Topi tuli ovella vastaan ja näki Salomen kulkevan pussukka kädessä. Sisältä pauhasi jo melkoinen melu, vaikka bileet olivat tietääkseni alkaneet virallisesti vasta puolisen tuntia sitten. - Moi! Missä mun lahja? poika virnisteli puoliksi vitsillään. Topi oli tainnut ottaa jo jotain, siltä hän ainakin kuulosti. - En keksiny mitään konkreettista lahjaa sulle, mut kai vaikkaaa... Lähestyin poikaa ja annoin hänelle pitkän suudelman. - ...tää käy? jatkoin irrottauduttuani toisesta. Topi hymyili selvästi jo alkoholin vaikutuksen alaisena ja naurahti: - Okei, lahja hyväksytty! Samassa pojan takaa tuli ilmeisesti pari hänen kaveriansa, jotka olivat samassa tilassa kun Topi. - Kato, Topilla on joku salanen muija! toinen hörähti ja taputti synttärisankaria rajusti selkään. - Eeei, ei me seurustella, ruskeahiuksinen puolustautui ja katsoi minuun osakseen anteeksipyytävästi. Hymyillen seurasin kolmikkoa syvemmälle taloon. En ollutkaan ennen vieraillut sisaruksien talon sisällä, ja täytyy myöntää että talo oli kaunis. Aluksi tyydyin lähinnä seisomaan keskellä olohuonetta missä ihmiset juhli, kun olin hävittänyt kaksi ainoata tuttua ihmistä koko porukasta. Jossain vaiheessa näin Lunankin jossain pyörähtävän mutta katoavan ihan yhtäkkiä. Jossain vaiheessa mut suorastaan imaistiin mukaan meininkiin ja ilta sujui ihan sumun peitossa." Jossain vaiheessa heräsin aiivan jäätävään päänsärkyyn. - Ai helvetti, kuiskasin hiljaa ja olin kääntämässä makuualustallani asentoani, kun järkyttyneenä avasinkin silmäni kokonaan. Topi nukkui sikeästi siinä vieressäni, tosin meillä molemmilla oli vaatteet päällä eli mitään sellaista ei tarvitsisi pelätä.. Kömmin pojan lämpimästä vierustasta pois ja mietin mitä tehdä. Paniikkia lisäsi se, etten ollut muistanut ilmoittaa äidille mitään. Tai siis kun oikeastihan mun ois siis pitänyt lähteä kotiin illalla, mutta kaipa olin sentään siinä tilassa tajunnut olla ajelematta mautollani. - Missä puhelin, kyselin itseltäni hiljaa osittain paniikinomaisesti ja löysinkin sen onneksi pojan huoneen pöydän nurkalta. IPhone väläytteli taas parastaan, kun siitä oli päättänyt loppua akku juuri tärkeällä hetkellä. - Voi helvetin helvetti, murahdin hiljaa ja kyykistyin lattialle samalla päätäni pidellen. Ajatukset tuntui tosi sekavilta ja oli outoa, kun ei juuri muistanut eilisen tapahtumia. Nousin seisomaan ja menin pöykkimään poikaa hereille. - Topi! Herää! Huhuu! yritin kuiskia ja onnekseni hän avasikin silmänsä ja näytti melko hämmästyneelle minut siinä nähdessään. - Joo älä kysy miks oon täällä vielä etkä voi uskoo miten hämmästyny mä olin ku heräsin sun vierestä.. Mut nyt! Missä sun puhelin on? Multa on akku loppu! Vihdoin sain uneliaan sekavasta pojasta tiedon revittyä, ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan erittäin huolestuneen äidin kiinni. Huoh, ihan kun oisin vielä se alakoulua käyvä pieni tyttö. - Merida täs moi. Mul on akku loppu, huokaisin ja haukottelin päätteeksi. Vilkaisin seinällä tikittävää kelloa, se näytti puolta yhtätoista aamulla. - Missä sä olet? Olin huolissani! Ala tulla kotiin! - Älä viiti aina niuhottaa, oon kohta kummiski täysikänen enkä aina oo kotona, murahdan sillä kova pääkipu lisäsi vitutustani. Huomasin sivusilmällä Topin nousseen istumaan sängyllänsä ja hän kuunteli puheluamme. - Nyt tulet kotiin! kuului langan päästä vakava ääni ja huokaisin silmiä pyöritellen. - Ehkä myöhemmin, sanoin turhautuneena ja painoin punaista. Kysyin heti perään pojalta, mistä löytäisin pääkipuun helpotusta. - Keittiössä siinä valkosessa kaapissa, poika neuvoi ja hoipertelin ottamaan tabletin vesilasin kanssa. Tällä hetkellä tuntui siltä, että ei enää ikinä. Palasin Topin huoneeseen, jossa poika istui edelleen sängyllä tukka sekaisin. - Niin siis mitä sanoit sillon aikasemmin? Heräsit mistä? hän kysyi kulmat koholla. Pääkivun hellittäessä saatoin jopa hieman tirskahtaa: - No tosta sun vierestä. Voit varmaan kuvitella miten paljon mäki hämmästyin! Poikakin naurahti hiukan, kunnes remahti vielä selälleen pedilleen. - Jännä. Kelle muuten soitit? - Äidille, se oli iha raivona. Sanoin sille eilen et tuun ihan illan aikana kotiin. Mut vähän veny, naurahdin ja menin istumaan pojan sängyn reunalle. Poika vetäisi mut selälleen tuon viereen, ja väsyneenä vain jäinkin makaamaan siihen. - Väsyttää, Topi sanoi hiljaa. - Mmm, mutisin ja suljin silmät. Ihan vain hetkeksi. Seuraavan kerran heräsin noin tunnin päästä ja tajusin meidän nukahtaneen uudelleen. Saatoin myös huomata herätykseeni syyn, kun Salome norkoili virnuillen Topin huoneen ovella ja katsoi mua suoraan silmiin. Hiukan nolona heivasin peiton pois päältäni ja hyppäsin sängystä ylös: - Mä olinkin oikeestaan lähös. - Aijaaha, punapää hymyili ja seurasi minun keräillessä ulkovaatteitani lattialta. - Eiku oikeesti. Eikä me ees tehty mitään. Tai siis miks ois tehty. Siis me niinku nukahettiin tai silleen. Mut meen nyt äiti on yrittäny soittaa ja akku on loppu. Moikka ja nähään tallilla ehkä joskus. Tai jotain. Moikka! sopersin ja juoksin ulko-ovelle tavarat sylissäni. Ja eikun kotiin kuuntelemaan äidin saarnaa. Nams. Merida & Jemmu 16HM.( entiiä aatteliko muut tätä tälläseks mut sit voivat kirjoittaa oman versionsa jonka ei tarttee tätä noudattaa nii tarkkaan.. ) // Ihanaa ku lähitte tammojen kanssa maastoon päästeleen höyryjä - ois kuvitellu sulleki tekevän hyvää päästä laukkaamaan kovaa lumista tietä pitkin, mutta kyl sen ny tajus et aika jännittäväähän se oli Topin bileisiin mennä jemmusta saat olla ylpeä ettei se säikkynyt, ku mietippä oisit tippunu maahan, murtanu kätes ja bileet olis menny sivu suun, mut onneks niin ei käynyt. Mä voin kyl olla iha ylpee teist ettette mitää kauheen tyhmää tehneet esim yhtä valitusviestiä enempää ei lehdessä ollut sen jälkeen, joku naapuri Marjatta ollu asialla nimimerkillä huonosti yöunensa nukkunut - tais olla musiikki kovalla. tädit muute jutteli jopa tallilla siitä kuinka nykynuoret soittaa musiikkia niin että ikkunat helisee... ja mä niille silmät kirkkaina ''ei ne ainakaa voinu olla meidän tallilaisia, ne kaikki on niin järkeviä.'' juu ei kaikki sitä nielleet. Onneks oli vaatteet päällä ku heräsitte se oiski ollu aika eri loppu tarinallu ku ei olis ollu mhmm. 11v€ (koska ei liittynyt niinkään tallille;) -Iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 4, 2016 15:47:54 GMT 1
04.03.2016
Käänsin viimeisen mutkan Yläkokon pihaan ja pysäytin mauton parkkipaikalle. - Huh, taas yks tallimatka selvitty! naurahdin vieressä istuvalle serkulleni ja aukaisin turvavyön. Hyppäsimme lähes yhtä aikaa ylös ja lähdimme talsimaan sisälle talliin. - Onkoha Topi-rakkaas täällä? blondi kiusasi avatessaan oven jolloin vain irvistin tytölle takaisin. - Hahaha, tosi hassua. Monelleko oot jo kerenny kertomaan? kysäisin vaikkei minua asia oikeastaan kiinnostaisi. Talsimme molemmat ylläpitohevostemme karsinoille kurkkaamaan mitä hevosille kuului. - En oikeestaan viel kovin monelle, Milja hymähti ja pujahti Alman karsinaan. Menin itsekin tervehtimään Jemmua, joka alkoi heti hamuamaan käsiäni. - Pitäskö meidän kantaa heti ne esteet? kysäisin ja laitoin samalla tammalle päitset päähän. - Eei, kun eiks Oona sanonu jotain et rakennetaan vasta sen kanssa ku se on suunnitellu meille valmiiks jo jotai ratoja, kuului vastaus ja näin serkkuni ottavan Alman käytävälle varustettavaksi. Oltiin Oonaroosan kanssa sovittu, että hän tulisi pitämään joku kerta mulle ja Miljalle estetuntia, ja tänään oli se joku kerta. Alma ja Miljahan eivät vielä olleet kovin tuttuja toisilleen, mutta Oona oli sanonut pitävänsä estekorkeuden maltillisena. Meille se taaskin oli asettanut tavoitteeksi uuden ennätysesteen ylittäminen, jos meno vaikuttaisi hyvältä! Tällä hetkellähän ennätyksemme oli noin 70 sentin este. - Aijaa, totean ja siirryn jo putsaamaan Jemmun kavioita. Olin toki itsekin tarkka ettei hevosiin jäänyt likaa ja niin edespäin, mutta MIlja oli kyllä harjauksen suhteen ihan kauhea perfektionisti. - Muista et ollaan joskus menossa hyppäämäänkin, huomautan tiputtaessani jo toisen puolen etukavion maahan. Samassa ovi aukeaa ja sisään astuu Salome, sekä hänen perässään kulki Luna. - Merida! Sä veit mun veljen sinkkumarkkinoilta! Salome huudahtaa ekana ja ryntää Jemmun karsinalle. - Niin vissiinkin, virnistän ja kumarrun laittamaan etusuojat. - Mut olihan se aika arvattavaa. Mut ootteks menossa ratsastaa? - Joo. Meidän täti tulee pitää tuntia, tarkotus ois hypätä, Milja selitti ja alkoi vihdoin putsata kavioita. - Ai, no mennäänks Luna sit maastoon? Salome ehdotti ja Luna nyökkäsi. - Eiks Topi muuten tullu tallille? kysyin suu leikkimielisesti mutrussa. - Ei ainakaa ny, emmä tiiä tuleekse myöhemmin. Se vaa vaiheeks kinas jotai äidin kaa ja mun ois vissiin pitänyt lenkittää se koira, mut jätin sen Topille, Salome naurahti ja meni tervehtimään ponejaan. - Aaa okei, vastasin ja siirryin laittamaan satulaa selkään. Tuleva "estetunti" kieltämättä jännitti vähän, en ollut muutenkaan pitkään aikaan hypännyt Jemmulla kavalettia suurempaa. Kun me molemmat oltiin vihdoin ja viimein valmiita sekä tätimme tullut paikanpäälle, menimme maneesiin kasaamaan esteitä. - Laitetaan keskihalkasijalle muuri, tälle pitkälle sivulle linja ja tohon jälkimmäiseen esteeseen laine. Ja tohon toiselle pitkälle sivulle sitten yks pysty, Oonaroosa selitti ja etenkin minä katsoin häntä kauhuissani. Milja oli vissiin hypännyt jonkun kokoisia esteitä ratanakin, mut mä en oikeesti ollu erityisen taitava hyppääjä. - Juu, minkä korkust me saadaan mennä Alman kaa? serkkuni heti intoili ja alkoi kantaa tolppia. - No katotaan miten teil menee. Ainakin 50 senttiä, ihan vaan huomioon ottaen et tää on teidän eka hyppykerta. Kasasimme loputkin esteet vielä maneesiin, kunnes haimme ratsumme. Molemmat hyppäsimme selkään, ja itse ainakin jouduin lyhentämään jalustimia parilla reiällä. Pian päästin Jemmun kävelemään uraa pitkin. Tamma tuntui olevan virkeällä päällä ja kyttäili vähän esimerkiksi muuria. - Kun ootte kävelly hetken niin alotellaan käyntityöskentelyllä. Teette eka päätyihin suuret voltit ja sit pitkillä sivuilla haette kevyttä istuntaa - ja hepat ei saa sit kiihdyttää eeeikä hidastaa. Sama tempo koko ajan. Pian otinkin ohjat tuntumalle ja aloin tehdä käskettyjä tehtäviä. Jemmukin taisi olla perillä että nyt hypätään, joten se alkoi vähän hosumaan ja oikaisi voltin jälkimmäisellä puoliskolla. Pitkän sivun kevyt istunta -harjoituksessakin Jemmu innostui kun painoni ei enää ollutkaan satulassa, ja lähti lähes ravaamaan. - Jemmu juoksee sun alta pois, rauhallinen käsi ja et aattelekaan käyntiä nopeempaa. Hetken vielä jatkoimme käyntityöskentelyä ja kieltämättä heti kun joku oli antamassa ohjeita, sai hevosen paremmin kuulolle. Pian me molemmat siirryttiin ravaamaan ja Jemmu oli ainakin pohkeen edessä. - Merru tempo rauhallisemmaks, mut pidä sama ryhdikkyys! Pian me lähdettiin ottamaan laukkaa. Olin saanut Jemmun jo hiukan paremmin kuuntelemaan pidätteitäni, mutta laukassa koko paketti oli taas lössähtää. Alma alko temppuilemaan Miljalla omiaan, jolloin Jemmu lähti mukaan hömpötykseen ja päästi isoja pukituksia. - Ja hepat hallintaan! Jeemmuu ja Almaa, pruuuut, Oonaroosa koetti toimeettomana rauhoitella ja onneksi saimmekin ratsut kunnialla käyntiin ennen kuin mitään pahempaa kävi. - Nyt tehdään niin, et toinen oottaa kun toinen laukkaa ensin päädyssä. Sen jälkeen se laukkaava ratsukko hyppää tämän pienen ristikon, ja sit on toisen vuoro. Merru alotas sä. Syvään henkeä vetäen nostin laukan ja käänsin suokin ristikolle. Jemmu imi hyvin ja hyppäsi kunnon ilmavaralla. - Hyvä, muista vaan myödätä sille vähän enemmän! Jemmu näytti vähän tympääntyneelle et näinkö pientä me hypätään, Oona naurahti ja pyysi sitten Miljaa Alman kanssa esiintymään. Äkkiä oli taas mun vuoro ja Oona käski tulla ristikon jälkeen vielä muurin halkaisijalla. Ristikko sujui taas niin vauhdilla, etten meinannut keretä kääntämään muurille. - Ulkopohje! Vähän vinosti me sille tultiin, mut päästin silti noin 40 sentin muurista yli. Seuraava tehtävänanto oli ensin 50 senttinen linja, ristikko ja ennen seinää pysähdys. Meillä tuuppas aina vauhti kiihtymään, joten pari kertaa jouduimme ristikon uudelleen ottamaan ennen kuin pysähdys onnistui. - Millos ootkaan viimeks Jemmulla hypänny? Neiti on pikkusen innoissaan! tätini naurahti. - En muista, joskus ehkä kuukaus sit mut sillonkin mentiin aika pientä, vastasin ja valitin kuumaa. Vaikka alla oli reipas ratsu, joutui silti tekemään töitä hikeen asti! Oltiin hypätty jo pientä rataa noin 50-60 korkeudella. - Kokeillaanko viel korkeempaa? Oonaroosa ehdotti. - Joo, totta kai! Milja hymyili ja käveli kiihtyneen Alman kanssa uraa pitkin. Pilkukas poni osasi todella hypätä, ja liiti mahanalus kavioita täynnä joka esteen yli. - Merru? - No, jos vähän korotetaan, mutisin ja taputtelin vähän hikeentynyttä suokkitammaa. Jemmu kuitenkin myös pärski iloisesti, se selvästi tykkäsi vaihtelusta kun oltiin nyt kouluiltu niin ahkerasti. - Selvä, Oonaroosa sanoi ja alkoi korottaa hiukan esteitä. - Eli nyt. Ensin muuri, sitten pysty, linja ja vielä lopuks tää pysty. Jos kerkeen täs välis nii korotan ihan vähän vikalle hyppykerralle tätä pystyä. Me lähdettiin taas ekana turmioon Jemmun kanssa. Muurieste oli varmaan arviolta 65 senttiä, mutta tamma hyppäsi korvat hörössä yli. Seuraavaksi käännyimme hiukan tiukasti pystylle, ja harmi kyllä puomi tipahti maahan. - Tempo kuntoon, se ei jaksanut nostaa kunnolla jalkojaan! Linjalle hoputin neitoa hiukan reippaammin, ja se sujuikin hyvin. Näin Oonaroosan nostavan tipahtaneen puomin takaisin ylös ja tällä kertaa tulimme sen puhtaasti. - Ihan hyvä joo, mut se alko jo laiskistumaan lopussa. Jos se alkutunnista vetää sua miten sattuu, niin ei se kyllä lopussa enää määrää tempoa. Nyt siis koko ajan sellanen innokas vauhti, mut ei saa päästää liian pitkään muotoon. Tuuppa tää pysty vielä kertaalleen, Oonaroosa kommentoi ja nosti estettä hiukan. Jännittyneenä nostin laukan ja ohjasin Jemmun pystylle. Hyppy tuntui isolta, ja taisin jäädä vähän suuhunkin. Jemmu kuitenkin pärski iloisesti esteen jälkeen ja päästi pienen pukin. - Hieno Jemmu! Minkä kokonen toi oli? kysyin ja taputtelin tammaa hymyillen. - Noin kasikymppi, ehkä pari senttä vaille, hyvä te! Alma ja Milja hyppäsivät noin 60-70 sentin radan loppuun, ja tyttöjen ilmeistä päätellen he olisivat voineet loikkia isompaakin. - Tää on aivan ihana! Milja intoili. - Se kyl näytti tosi kivalle, sanoin. - Merru annatko mun käydä äkkiä siellä selässä, hyppään yhden ison pystyn niin katotaan jaksaako neiti vielä nostaa jalkojaan, tätini sanoi ja nyökkäsin. Pysäytin Jemmun ja laskeuduin selästä, jolloin vastaavasti Oonaroosa kiipesi selkään. Hän pidensi jalustimia yhdellä reiällä ja komensi Jemmun liikkeelle. Äsken jo vähän laiskanoloinen neito kipittikin nyt reippaasti ja kuunteli korvat taaksepäin suunnattuina, mitä tätini teki selässä. Oonaroosa oli ennen selkään menoa korottanut jo itse estettä, joten menin katsomoon katsomaan tulevaa hyppyä. Tätini nosti Jemmulla laukan ja kappas kun tempoa löytyikin heti lisää. Suokkineiti päästi yhden kiukustuneen pukin kun luuli päässeensä jo töistä pois, mutta nähdessään edessään esteen keskittyi jälleen ratsastajaansa. Näytti ihan että Jemmu oli menossa, mutta se tekikin äkkistopin esteen eteen ja tätini kävi tamman kaulalla. - Ei askeleet ihan sopinu, eikä täl oo pitkään aikaan hypätty tällästä niin epäröi, Oona kommentoi vaikkei kukaan sanonutkaan mitään. Hän nosti uuden laukan ja tällä kertaa Jemmu hyppäsi - vieläpä hienosti! Esteen jälkeen se päästi pukituksen pierun kera ja Oonan löysyttäessä pitkää ohjaa se pärski innoissaan. - Hyvä tyttö, hienosti! Tulipahan tammalle taas kertausta ysikympistä! nainen hymyili ja taputteli hevostaan. Me alettiin jo Miljan kanssa kerätä esteitä pois. Alma ja Milja astelivat edellämme talliin, ja me tultiin perässä. Huomasin Topin Likan karsinalla, joten pysäytin tammani siihen ja kuikkasin pilkullisen ponin karsinaan. - Moi! huikkasin ja huomasin pojan olevan ottamassa loimea pois ylläpitohevoseltaan. - Moi, tulitko ratsastamasta? hän kysyi ja tuli karsinan ovelle, jolloin vaihdoimme pikaisen suudelman. - Mmm, Oonaroosa piti estetunnin. Vähänkö tää hyppäs hyvin! hihkuin ja lähdin sitten viemään Jemmua karsinaansa. - Ei saa, tääl on sinkkuja tallissa, Milja marmatti leikillään ja kävi viemässä satulan varustehuoneeseen. Naurahdin kevyesti ja aloin purkaa varusteita pois. Tallin ovi aukesi ja Oona tuli sisään: - Tytöt! Mä lähen jo ku pitää ratsastaa Uppis ja Gemma, mut te varmaan osaatte hoitaa ne asiallisesti pois? Linimentit jalkaan ja niin edespäin? Jemmun jalkoja jopa kylmäisin hiukan vedellä. - Juujuu, osataan, vastasimme ja huikkasimme heipat. Heitettyäni varusteet pois vein tamman pesukarsinaan ja kylmäsin kaikkia jalkoja hetkisen. Sen jälkeen palautin Jemmun karsinaan ja pistin vielä hiukan linimenttiä. - Ootko menossa ratsastaan? kysyin vielä Topilta joka harjasi Likkaa. - Joo, harmi kun te ratsastitte jo, hän vastasi ja vilkaisi karsinaamme. - Jep, meidän pitää joka päivä lähtee yhes vaik pellolle tai jotain, hymyilin ja pistin hikiselle tammalle loimen niskaan. Hakiessani sille heinää välipalaksi, se hörähteli innoissaan. - Milja joko kohta mennään? kysäisin ja rapsuttelin Jemmua. Se näytti väsyneeltä ja huokaisi raskaasti. - Kohta, tyttö vastasi ja kiinnitti loimen etusolkia. Menin seisoskelemaan Likan karsinan edustalle ja seurasin pojan toimia. - Me mennään kohta, nähäänkö paremmin sit myöhemmin? kysäisin ja rapsuttelin ovelle tullutta Likkaa. - Joo, nähään vaan Topi vastasi ja tuli luokseni. Poika otti mua kevyesti lanteelta kiinni ja me viel kerran pussattiin: - Moikka, sanoin ja hoputin Miljaa. - Pitäkää näppinne erossa tääl tallissa pliis, tyttö huokaisi ylidramaattisesti pakatessaan kamoja kasaan ja naurahtaen vilkutin Topille meidän astuessa ulos tallista. Merida & Jemmu 17HM.
// Super, et Oonaroosa pääs pitään teille estetunnin niin pääsitte hyppään kans korkeutta teki hyvää jemmulle kiva et tamma innostui noinkin paljon:D hyvä etttei kukaan tullut selästä alas. Jemmu on kyl ihanalta vaikuttava tamma sellane reipas ja hyväl ratsastuksel liikkuu ku mikä iha hito hyvin siis. Gaash oisit muute nähy yks pv ku se revitteli tarhassa Hallan kanssa, kun muut oltiin jo otettu sisälle. Mahtavan näköstä! 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 13, 2016 11:35:27 GMT 1
13.03.2016
Saavuin tallille noin kymmenen maissa, musta oli tullu oikea aamuvirkku. En mä kyllä muuten ollu, jos en tallille mennyt - maneesi vaan oli yleensä vapaampi näin aamusta. Hyppäsin ulos mautostani ja kävin nakkaamassa kamani yksäripuolelle. Sen jälkeen kävelin läpi loskaisen tallipihan tarhoille. - Jemmu! kutsuin, jolloin suokkitamma ravasi hirnahtaen portille. - Hyvä tyttö, kehuin sillä tätä liejuista ja loskaista tarhaa pitkin ei kauheasti tekisi mieli kulkea ympäriinsä. Toivottavasti kesä tulisi pian. Kiinnitin narun päitsiin ja maiskautin Jemmun liikkeelle. Sen tarhakaverit jäivät tympääntyneen oloisina seisoksimaan meidän poistuessa talliin. Tallissa Jemmu yritti ryntäillä ohitseni karsinaan, sillä oli aamulla jäänyt vähän heiniä maahan. - Hei, lopeta! ärähdin kun suokki oli jyrätä minut seinään. Huitaisin energistä neitoa kevyesti riimunarun päällä ryntäille, jolloin se hätkähtäen asettui vierelleni. Kun yhdessä pääsimme rauhallisemmin karsinaan, päästin Jemmun irti. Päätin antaa tamman syödä heinänsä loppuun, ja kiipesin yläkertaan. Siellä ei ollut tähän aikaan aamusta ketään, aamutallin tekokin oli varmaan hiukan kesken. Tein itselleni teetä ja istuuduin sitten pöydän ääreen ottaen puhelimeni esille. Parista ryhmästä oli viestiä tullut, mutta ei sen kummempaa. "Tuutko tänää tallille?" lähetin Topille ja suljin sitten puhelimeni näytön. Hetken kuluttua taukotuvan ovi kävi, ja Iida astui huoneeseen Linda seuranaan. - Merida, ootko käyny jo osallistuu koulukisoihin? Nyt kun ootte siin kouluryhmässäkin, tallin omistaja totesi ja kävi juomassa vettä. Linda istuutui tylsistyneenä pöydän ääreen ja alkoi selata puhelintaan. Nykyajan sosiaalisuus. - Kisat? Mitkä kisat? ihmettelin ja yritin juoda kuumaa teetäni. - Niistä on tietoo tuolla ratsastuskoulupuolella. Osallistu ihmeessä, saattepehan tekin kisakokemusta! Nyökkäsin ja katsoin kun Iida paimensi työorjansa takaisin töihin. Hiukan jännittyneenä kulkeuduin ratsastuskoulun puolelle ja luin ilmoituksen kisoista. - Se helppo C ois varmaan sopiva luokka, karsinoita siivoava Iida kommentoi etäämmältä. - Mmm, en mä mihinkää B:hen edes haluais. Kysyn vielä Oonalta et onhan se ok. Lähetin tädilleni viestin asiasta, ja sain myöntävän vastauksen. Itseasiassa Oonaroosa käski laittaa myös hänen nimensä kakkosluokkaan. Nyt sitten alkoi jännittää. Koska kouluvalkka ei ollut kuin joka toinen viikko (mikä oli hyvä varattomalle Meridalle), päätin tehdä itsenäisen koulutreenin. Menin kurkkaamaan joko Jemnu oli syönyt ja olihan se. Kävi hakemassa pakin ja otin ulkoloimen pois. Onneksi se oli sille aamulla laitettu, kun ulkona oli vähän surkea sää. Aloin harjata kaulalta eteenpäin melko puhdasta karvaa. Tamma oli selvästi tylsistynyt: välillä se nosteli jalkojaan ja kohta se puri karsinansa kaltereita. - Nätisti, komensin ja nappasin kaviokoukun. Putsasin nopeasti kaviot, laitoin etusiin jännesuojat ja hain sitten satulan. Jemmu irvisteli minulle nostaessani satulan selkään, muttei onneksi tohjennut näykkäistä. Lopuksi laitoin suokille sen suitset, varustin itseni ja sitten olimme valmiita lähtemään maneesille.
Maneesissa hyppäsin selkään, laskin jalustimia parilla reiällä ja lähdin kävelemään uraa pitkin. Jemmu harppoi levein askelin ja katseli ympärilleen korvat hörössä. Silittelin neitiä kaulalta ja noin viiden minuutin kuluttua otin ohjat tuntumalle. Ratsuni nosti päänsä samantien ylös ja alkoi kulkea vielä energisemmin eteenpäin. - Ihan rauhassa, puuskahdin ja aloin pyöräytellä joka toisen kirjaimen kohdalle voltteja. Ensin homma ei ottanut sujuakseen, kun Jemmu punki niin paljon vastaan. Käytin kuitenkin paljon ulkopohjetta, jolloin alkoi sujumaan. Koska voltit jätti aina yhden kirjaimen väliinsä, aloin tehdä siihen pysähdykset. Yritin käyttää paljon istuntaa ja vähän kättä, mutta se jäi vähän haaveeksi yli-innokkaan tammani kanssa. - Jemmu! ärähdin kun aina pidätettä tehdessäni sen pää ponnahti taivaisiin. Huokaisten junnasin samaa tehtävää niin kauan että ratsu allani taipui, kuunteli apuja, ei vastustellut apuja, ja loppujenlopuksi Jemmu alkoi olla vähän hiessäkin. - No nii'in, jouduitko vähän töihin? hymähdin löysyttäessäni pidempää ohjaa pärskivälle neidolle.
Välikäyntien jälkeen keräsin jälleen ohjat ja jatkoin ravityöskentelyyn. Jemmu alkoi jo hiukan rentoutua niskasta, mutta aina minun jäädessä vähänkään roikkumaan jompaankumpaan ohjaan, protestoi neito ärsyyntyneellä hännän huiskauksella ja nostamalla turpaansa. Yritin siis hellentää ohjasottetani ja olla aktiivinen istunnallani, ja saattaa olla että se auttoi. Jemmu oli aika kiva, ehkä alkoi käydä jopa hitusen laiskaksi. Otin ratsuni takaisin käyntiin ja hain saman rennon menon takaisin. Jemmun korvat kääntyilivät tiuhaan tahtiin minun valmistellessa laukannostoa. Samassa ulkoa kuului asiaankuuluvasti viheltelyä ja sitten ovi aukesi. Ja voi että kun olisin tajunnut allani olevan yhäkin räjähdysherkkä ja pientä risahdusta odottava energinen duracellpupu. Nimittäin heti kun ovi aukesi, kääntyi tammani 180 astetta ympäri ja säntäsi laukalle, päästi pukkeja ja kaarteli hullunlailla ympäri maneesia. - Jemmu! kiljahdin roikkuessani ohjissa, yrittäen sinnitellä selässä. - Pruuuut, kuulin ja nopealla ajattelulla tajusin sen olevan Topi. En sitä kuitenkaan kerennyt sen kummemmin ajattelemaan, kun Jemmu kiihdytti vielä kertaalleen silmävalkuaiset pyörien toiseen päähän maneesia. Yritin pysäyttää kauhistuneen tamman seinään, mutta viime hetkellä se kääntyi vasemmalle ja minä paiskauduin seinään. Sitten kuului vain kevyt kavioiden kopina Jemmun laukatessa jo rauhallisemmassa temmossa päätyyn. - Wooou, pruut Jemmu! kuulin Topin rauhoittelevan ja noustessani istumaan näin pojan ottavan ratsuni ohjista kiinni. - Sattuko? Vähän kyljestäni pitäen nousin seisomaan ja pudistin päätäni. - Näyttää kyllä vähän sille. Pitäskö mun käydä selässä? Topi ehdotti. - Ei kannata, irtojuoksutetaa sitä hetki, pihisin ja nappasin hermostuneen Jemmun ohjista. Yhteistuumin otimme satulan ja suitsien ohjat pois, tamma oli ihan hikipäissään. - Noni, liikkeelle! käskin ja otin Topin hakeman koulupiiskan. Jemmu lähti silmävalkuaiset muljahdellen ravaamaan ja teki välillä äkkinäisiä käännöksiä. Kevyellä maiskautuksella saatiin hevoseen enemmän liikettä, ja suokkineito laukkasi villisti pukkeja päästellen.
Jo kymmenen minuutin kuluttua Jemmu oli hikinen, uupunut ja käveli rauhallisesti luoksemme. - Laitetaan sille nää ohjat, käyn viel pikasesti selässä, selitin poikaystävälleni ja Topi punttasi mut selkään. - Miten se ees otti tollaset lähdöt? Mä vihelsin, poika ihmetteli meidän tehdessä napakoita etuosakäännöksiä uran sisäpuolella. - Uskoisin et kiima-aika tulossa tai jo päällä. Oona sano et tää osaa olla aika ylidramaattinen ku sille päälle sattuu, naurahdin hiljaa. Kylkeen vähän pisti, mutta se johtui varmaan täysin siitä että ilmat oli lähteneet pihalle. Työstettyäni vielä hetken ravia, lähdimme yhdessä Topin ja Jemmun kanssa talliin.
- Ei tästä tuu kyllä mitään. Varmaa joka viikko tipun, nurisin meidän harjatessa hikistä karvaa. - No et kyllä nii usein. Ja sil on varmaan vaa loputon energiapankki. - No silti, huokaisin ja laitoin uupuneelle Jemmulle fleeceloimen. Siivosimme ylimääräiset tavarat karsinan edustalta ja kipusimme sitten yläkertaan. Siellä olikin Luna ja Salome, jotka molemmat selasivat puhelimiaan. - Moi! Miten meni ratsastus Merru, olit vissii ratsastaa ku Jemmu ei äske ainakaa ollu karsinassaa, Luna totesi. - Aika paskasti. Tipuin ja pistää vähän kylkee mut kyl se tästä, yritin virnistää ja istuin sohvalle. Topi tuli viereeni ja otti mut puoliksi syliinsä. - Ai, tosi kiva, Salome sanoi myötätuntoisesti ja ehdotti Lunalle heidänkin menevän pian ratsastamaan. - Mennään vaan, Luna vastasi ja parivaljakko lähti alakertaan. Jäimme ylös kahdestaan ja hetken oli vain hiljaista. - Ethän oo enää polttanu? Topi keskeytti hiljaisuuden. - En, sanoin ja katsoin poikaa silmiin. - Varmasti? hän epäili ja katsoi nopeasti taskuni läpi. - Joojoo toope, naurahdin ja katsoin pojan tyhjiin käsiin. - Hyvä tyttö, Topi sanoi leikkisästi ja suuteli minua. - Mennäänkö putsaa karsinat? hän vielä lisäsi ja katsoin suu mutrussa häntä takaisin. - Eiii, ei mennä vielä.. - Kyllä mennään! Hophop, liikkeelle! Topi naurahti ja kiskoi mut lopulta ylös. Poika kaappasi mut syliinsä ja mun kauhunkiljahdusten saattelemina menimme alas lappamaan paskaa. Jee. Merida & Jemmu 18HM. // No voihan baska toi tippuminen, onneks ei pahemmin sattunut. Kannattaa otta sen kanssa rauhassa viimestään sitte ku lumet alkaa tulla kunnolla alas katolta, kentällä voipi sillon varmaan mennä, vaikkakin tallin katolta saattaa tulla alas, no ehkä se ei ois niin kauheeta. me pistetään sitte ilmotustaululle varotuslappu, ku ei maneesi oo paras vaihtoehto. No mä en ainakaan haluu uskoa, että tiput joka viikko, mut voi hyvinko olla mahollista et nii käy:D koita irtojuoksuttaa se, nii pääsis omia menojaan pinkomaan. Jeejee. paskan lappaaminenhan on sitä parasta hevostelussa! 19v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 20, 2016 15:06:27 GMT 1
20.03.2016
Musta mauto kaarsi liikennevaloista vasemmalle musiikin pauhatessa kovalla. - No etsä taas voi hypätä herrajumala, puuskahdin vieressäni istuvalle Miljalle. - No viimeks pari päivää sit, et on siit aikaa, tyttö tuhahti ja katseli maisemia. Kajankoskilla oli taas vaihteeks sanaharkkaa. - Nii ja sen jälkee irtojuoksuti sen, sit eile oli vapaa. Et kyl sun pitäs sil kouluuki mennä. - Nii, mut tänää mä hyppään ku voin mä sit huomenna mennä koulua, blondi vastasi huokaisten. - Ootte ihan ku kinaavia siskoja, tähän asti hiljaa pysytellyt Topi kommentoi takapaikalta puhelintaan rämpläten. - No onneks ei iha siskoja, tää serkkusuhdeki tuntuu olevan vähä liikaa, Milja naurahti katkerasti jolloin vain nostin kulmakarvojani kysyvästi. - Jaaha, et sillee sit. Tämän jälkeen oli hiljaista niin kauan, kunnes saavuimme Yläkokkoon. Milja lähti heti mielenosoituksellisesti hakemaan Almaa, kun mä jäin Topin kaa autolle päätäni pudistellen: - On se kyl vielki tajuttoman lapsellinen joskus. Siinäpähä pilaa ponin jalat. Lukitsin mauton ovet ja sen jälkeen lähdimme käsi kädessä yksäripuolelle. Heitettyämme kamat talliin, lähdimme molemmat hakemaan ylläpitohevosiamme. Jemmu jökötti muiden suokkien kanssa tarhan nurkassa, mutta lähti lompsimaan portille minun kutsuessa. - Hyvä tyttö! Napsautin lukon päitsiin kiinni ja koetin vältellä pahimpia kuralätäköitä. Kevät teki tuloaan, aurinko alkoi jo lämmittää ja maa oli ikävä kyllä toistaiseksi kurainen. Talutin korvat hörössä askeltavan suokkilapsen karsinaansa ja ensimmäiseksi hölmö tarkisti totta kai kuppinsa. - Et saa herkkuja tyhmä, naurahdin ja huomasin Topin saapuvan talliin Likan kanssa. Kävin hakemassa Jemmun pakin ja aloin harjata likaantunutta karvaa pölysualla. Ensin Jemmu hirnahteli ja kuopi hermostuneena, mutta rentoutui pikku hiljaa alkaen lerputtaa alahuultaan. - Niiin, onko kivaa.. - Mitä oot aatellu tehä tänään? Topi kysyi ja alkoi itsekin hoitaa Likkaa. - En oikeestaa tiiä. Vois käyä testaa ton Yläkokon kentän, musta se oli jo ihan hyvän näkönen ja kerta Milja aikoo kasata esteet maneesii nii ei kehtaa sinne tuuppautuu. - Juu mäki voisin tulla, poika kommentoi karsinasta. Putsasin seuraavaksi kaviot, jonka jälkeen pistin etujalkoihin jännesuojat. Seuraavaksi laitoin koulupenkin selkään, sekä lopuksi suitset. - Taidan laittaa varulta martingaalin jos tä alkaa jotain pöllöilee, tuumasin ääneen. Pian olimme molemmat valmiita ja iskettyämme kypärät päähän lähdimme kentälle. Sain jo selkään noustessa huomata, että kenttä selvästi oli tauon jälkeen tosi jännä paikka. Asetin jalkani jalustimeen ja kerkesin juuri ponnistaa jakkaralta ilmaan, kun Jemmu kääntyi 180 astetta ympäri ja katseli säikysti korvat hörössä maneesille päin. Onneksi pysyin harjasta roikkumalla ja yksi jalka jalustimessa joten kuten mahallani satulan päällä. Hyppäsin äkkiä kokonaan satulaan ja katsoin Jemmun tarkkailemaan suuntaan. Angelika vihelteli ovella vierellään Lupu, mustahiuksinen oli ilmeisesti menossa juoksuttamaan hoitsuaan. - Höpsö, ei tos oo mitää pelättävää! naurahdin suokin seuratessa oven sulkeutumista. Likka ja Topi kävelivät jo vapain ohjin, eikä pilkukas tamma tuntunut juuri välittävän samoista asioista kun Jemmu. Patistin neidon kävelemään ja pidin puoliksi tuntumaa jonkin kohtauksen varalta. Vähän myöhemmin otin kokonaan ohjat tuntumalle ja aloitin työskentelyn. Tein kiemurauria niin, että keksimmäisen kaarteen kohdalla tein voltin sisällepäin. Jemmu oli selvästikin jännittynyt ja tarkkaili ympäristöä herkeämättä. Koetin asetella paljon ja tehdä suuria, kaarevia reittejä. - Mut ei apua! Mehä ilmottauduttiin niihin kisoihin! huudahdin kauhistuneena ja pysäytän Jemmun. Neito katseli korvat hörössä joka ilmansuuntaan minun kaivaessa puhelimeni esille. Googletin nopeasti tulvien kisojen radan, ja aloin muistella mihin kohti mikäkin tuli. Otin pari tiettyä radanpätkää joihin päätin tänään panostaa. Treenailin muun muassa pysähdyksiä, täyskaartoja sun muuta. Ennen välikäyntejä vaihdoin suunnan vielä etuosakäännöksellä. Alkuverryttelyn tehtävät sujuivat kyllä, mutta Jemmu ei ollut kauhean rento. Tyytymättömänä löysytin pidempää ohjaa ja kävelimme välikäynnit. Päätimme mennä lopputunniksi läheiselle pellolle ratsastamaan, joten kävellessämme siirryimme pellolle. - Otetaanko pari laukkakisaa, nii ei liian totiseks toi sun kouluväkerrys mee? Topi ehdotti virnistäen. - Nooo, okei, vastasin vähän vastahakoisena. Kävelimme toiseen päähän ja teimme volttauksen kun ravilähdössä konsanaan. - Sit ku ollaan tehty tää voltti, nii... Mennäään! Topi naurahti ja päästi Likan täysillä eteenpäin. Jemmu oli vielä puoliksi voltilla, joten minun hiukan pidättäessä alkoi tammani pomppia paikallaan silmävalkuaiset välkkyen. - No mene sitte, ähkäisin ja suokkineito ryntäsi heppakaverinsa perään niin että tanner tärisi. Topi oli jo aikalailla päässyt päätyyn ja kaarsi kevyesti laukaten vasemmalle pärskyvän neitonsa kanssa. Jemmu kuitenkin jytisi menemään niin, etten ollut varma näkikö se edes edessä olevaa ratsukkoa. - Hullu! kiljuin Jemmun kääntyessä juuri ennen mahdollista törmäystä. Suokkini jatkoi oikealle päätänsä alas vedellen ja pari pukkia päästäen. Kuin loppuhuikennukseksi villiintynyt Jemmu hyppäsi suurella loikalla eteenpäin ja pukitti sitten päätänssä vedellen. Ennen kuin huomasinkaan, olin taas maistelemassa maata. Kiihtynyt ratsuni ryntäsi pellolta pois isosti pukitellen, ja Likka yritti vedättää Topin suokkini perään. - Eeeei, sä et mene! poika ähkäisi ja käänsi ratsuaan voltille. - Sattuko? hän kysyi sitten minulta. - Henkisesti ainakin, puhisin noustessani ylös. - Oon ihan surkee ratsastamaan. Mun pitää antaa Jemmu takas ja lopettaa koko harrastus, nurisin istuessani Topin takana. - No etkä oo. Jemmulla on varmaa vaan kevättä rinnassa, niinku kaikilla. Anteeks et yllätin ottaa tollasii villei laukkakisoi. Likka käveli virkeänä eteenpäin ja yritti vähän väliä raville. - Pruuut käynnissä, ei me ny kahestaan aleta täs viel ravaamaan. Ratsastimme tandemilla Yläkokon pihaan ja kuten olisin toivonut, ei Jemmua näkynyt. - Voi perhana! Vilkuilimme molemmat ympärilleni, kunnes Topi hörähti nauramaan: - Jemmu onki menny sit jo tarhaamaan. Totta tosiaan, suokkineitoni rapsutti tarhakaveriansa Hallaa aidan yli hampaillaan. - Tyhmä! puuskahdin hymyillen helpotusten kyyneleiden pyrkiessä silmistäni. Hyppäsin alas selästä ja kävelin rauhallisesti nappaamaan ohjista. - Mä ainaki lopetan jo, mutisin ja vein tamman karsinaansa. Topi seurasi Likan kanssa taliin. Otin varusteet pois ja tunnustelin jalat läpi. - Hullu hevonen. Kauankoha viel onni on meidän puolella nii, ettei käy säikähtämistä pahempaa. - Se kyl oikeesti pomppi aika isosti, Topi sanoi myötätuntoisesti jolloin nyökkäsin mietteliäänä. Vein varusteet paikoilleen ja pistin hikeentyneelle tammalle fleeceloimen. Kun me molemmat olimme valmiita, kiipesimme yläkertaan. - Mitä meinaat tehä? Jemmuha on muuttunu aika paljon siit ku se tuli. Ainaha se reipas on ollu mut on toi jo vähä liikaa, Topi sanoi meidän istuutuessa sohvalle. - Mmm, en tiiä. Pakko kai soittaa Oonalle. Jos se on mun takia päässy tollaseks, itsesäälin hiljaa itseäni. Näppäilin Oonaroosan numeron ja kerroin ongelmani. - Katoitko ettei mikää paikka oo turvonnu tai mitää? nainen sanoi langan toisessa päässä. - Joo, jalat oli normaalit, laitoin kummiski linimenttiä. - Katoitko selän? - En, sanahdin vähän nolonakin ja vilkaisin Topia. Hänkin kuuli puheen, sillä olin pistänyt äänen kaiuttimelle. - Käy kattoo se selkä läpi. Kipusimme alas ja kokeilin neidon selkää painellen. - Ei se oikeestaan välitä, paitsi ihan tietyissä kohti se irvistelee. Mut aika normi Jemmua. Ja eihän sil seläs voi olla mitää, ku se kummiski vaa laukassa riehuu? epäilin puhelimeen. - Hmm, kannattaa varmaan kutsua hieroja. Kyl sil siellä selässä jotain on, Oonaroosa sanoi ja huokaisten nojauduin Topiin. Ongelmia tiedossa. Merida & Jemmu 19HM.
// Voi perhana, teil ei kyl ny suju oikeen hyvin [irvistävä emoji] toivotaan et se on vaa kevättä rinnassa, mut sil sitä on si vaa aika paljo - ja aikalailla liikaakin... mutta noh, toivottavasti se hieroja saa sen selvitettyä, ja voihan toki satula olla huono Jemmulle? Muutes, voisitko kysyä hierojalta jos se hieroisi myös Cayan, ku vaikuttaa känkkäränkkä olevan kans aikalailla jumissa, jos niin pistätkö viestiä mulle et tiiän jättää Cayan pois päivän tunneilta? ((((: Te ootte kyl serkkus kaa aikamoisia kinastelijoita - tädeiltä kuullu valituksia, kun jopa hevosta hoitaessa saa kuulla sellasta sanaharkkaa teijän välillä et oksat pois... - hillitkää ittenne ! 16v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 22, 2016 7:05:33 GMT 1
22.03.2016
Rapsuttelin käytävällä seisoskelevaa tammaani otsasta. Iida oli pyytänyt hierojaa vierailemaan samalla Cayan luona ja olinkin luvannut voivani odottaa. Hieroja kävi siis ensin hieromassa Cayan, ja me odottelimme tässä käytävällä. Jemmu nuokkui levollisena ja välillä säpsähteli hereille. Pian se nostikin pään kokonaan ylös ja kuunteli taakseen, kun ovi kävi. - Ja täälläkös on mun seuraava asiakas? pirteä nainen naurahti ja tuli taputtelemaan Jemmua. - Onks hän ihan kiltti tapaus? äskettäin Heidiksi esittäytynyt nainen kysyi. - Onjoo. Voi vähän tosin ihmetellä, ku ei tätä oo ehkä ikinä ammattilainen hieronu, selitin ja seurasin kaksikon tutustumista. - Okei. No mä alotan sit aika rauhallisesti. Selkäkö se oli pääalueena? hän varmisti, jolloin nyökkäsin. Sen jälkeen nainen kävi töihin ja minä seurasin sivusta. Aluksi tammani oli aivan ihmeissään ja kääntyili vähän väliä hamuamaan Heidin hihaa, kunnes tajusi et hei tähän on kivaa. Jemmu siis roikutti päätään rennosti sivulla oleviin ketjuihin nojaten ja lerputti alahuultaan. Aikansa siinä meni ja tylsistyksissäni käytin puhelintanikin, kunnes Heidi vihdoin kommentoi: - On sillä kyllä täällä jumeja, etenkin näis lihaksissa mitä tarttee käytettävän erityisesti laukatessa. Ilmenikö nää jumit siis jollain tapaa? - Laukassa se villintyy helposti ja pukittelee. Heidi nyökkäsi ja ilmoitti hieroneensa parhaansa mukaan jumit auki. - Kannattaa pyytää satula-auto käymään ja tarkistaa, onko satula varmasti sopiva. - Joo, mutisin ja kiitin naista. Hän kertoi vielä maksusta ja ojensi lopuksi jonkun lapun. Sen jälkeen Heidi lähti, ja viedessäni Jemmun karsinaansa huomasin Lindan norkoilevan varustehuoneen ovella. - Mites täst eteepäi? hän kysyi yllättäen, jolloin vastasin: - Kai mä tilaan sen satula-auton. Jemmun omistaja eli mun täti sano et sil on ollu sama koulupenkki aika monta vuotta. - Mua kiinnostas nähä miten se liikkuu. Otaks sen vaik liinan päähä ja nähää kymppi minsan pääst maneesil? Hämmentyneenä nyökkäsin ja suuntasin hakemaan tarvittavia kamppeita. Linda oli ihmeen ystävällisellä päällä. Ja niin alle vartissa me tönötettiin maneesissa. - Juoksutanks mä tätä, vai..? sanoin epätietoisena jolloin blondi naurahti. - No totta kai. En mä sun hevosii ala juoksuttelee. Jahas, äskeinen ystävällisyys oli poissaan. Ohjasin Jemmun ympärilleni ympyrälle, ja kiltisti se asettuikin. Hieman se katseli valppaasti ympärilleen, mutta huokaisi hetken käveltyään raskaasti ja tallusteli vain eteenpäin. - Käske ravata. Maiskautin kerran ja suokki lähti hölköttämään ympyrällä. Ensin se kiihdytteli koko ajan, kunnes rentoutui ja alkoi pärskimään. - Käyntiin ja vaihda suuntaa, Linda ohjeisti ja toimin sen mukaan. Jemmu ravasi tosi normaalisti tähänkin suuntaan huolimatta siitä, että satula oli selässä. - Okei, anna sen hetki levähtää käynnis, Linda sanoi ravin jälkeen. - Se vaikuttaa ainakin näis askellajeis ihan hyvältä. Samassa ovi kävi ja Salome tuli maneesiin Humun kanssa. - Onks kaikki hyvin? punapää supatti kulkiessamme ohi. Ilmeisesti näytin jännittyneelle ja ehkä hitusen pelokkaallekin: Lindan sanoista huolimatta se pahin oli edessä - laukka. - Joo on. Hieroja kävi tänää ja täl kuulema oli jumeja. Tilaan tälle viikolle satula-auton kattoon, onko toi nykynen penkki sopiva etenkää laukas. Tyttö nyökkäsi ja talutti pilkukkaan ponin kaartoon toiselle puolelle maneesia. - Jatketaan, jos saitte tarpeeksenne juoruiltua. Vaihda suunta ja käske laukata, Linda sanoi käskevästi. - Laukka, maiskautin ja Jemmu nosti jännittyneen laukan. - Se ei yhtään kanna itteesä. Vähän ryhtiä, maisk! Samassa Jemmu myös alkoi temppuilla. Se heittelehti päätään ja otti spurtteja eteenpäin. Lienee sanomattakin selvää, että pukkejakin sateli. - Wooou, ota käääyntiii! Linda rauhoitteli ja hiukan tönksähdellen Jemmu hidasti. Hän ohjasi ottamaan laukkaa toiseenkin suuntaan ja tadaa, sama juttu toistui. - Joo, tostaha näkee heti et toi satula on huono. Ei ny kannata ainakaa satulal ratsastaa ennenku se auto käy tääl, ettei just hierotut paikat mee taas jumii. Toivottavasti on viel mauton jäljilt rahaa talles. Hieroja, satula-auto ja uus koulupenkki samaan rysäkkää ei oo kovin kiva summa. Eikä pidä unohtaa tallipaikan vuokraa, Linda virnisti ja lähti takaisin talleille. Jäin toivottomana kävelyttämään tammaani, kunnes lähdimme itsekin talliin. Purin satulan ja suitset pois jo hiukan hikeentyneeltä neidolta. - Niiin, ei ratsasteta enää huonolla satulalla, puhelin hiljaa ja silittelin kaulalta. Samassa vasta kiinnitin huomiota ovelle päin. Joku ehkä arviolta mua vähän vanhempi nainen astui sisään talliin, jolloin astuin vähän lähemmäksi. - Moi, ootko uus? En ees huomannu ku olin ajatuksossani, sori. - Joo, oon Rosanna. - Okei, mä Merida tai tutummin Merru. Ja mul on ylläpidos suokkitamma, tää Jemmu. Nyt sil on vaa selän kaa vähä ongelmii, selitin. - Onksul siis oma heppa vai? - Joo, suokkiori Juti, Rosanna hymyili. - Oi kivaa, lisää suokkeja! Mut mun pitää nyt viiä Jemmu ulos, selitin ja marssin hakemaan tamman riimunarua. Rosanna nyökkäsi ja ilmoitti menevänsä Jutin luo, joten samalla oven avauksella poistuimme tallista. Vein Jemmun tarhaansa ja menin takaisin talliin kottareiden kanssa. Alkaessani siivota karsinaa aukesi ovi ja Topi tuli sisään. - Moi, vastasin pojan tervedykseen ja suutelimme pikaisesti. - Kuka toi uus tyttö oli tuol? Käännyin hitaasti kattomaan Topia, jonka jälkeen sanoin: - Rosanna. - Oli iha hyvännäköne, Topi kiusasi ja sanoi varmaan puoliksi tosissaankin. - Aha, no meeppä si pussailee sen kanssa, sanoin suutani mutristaen muka suuttuneena. - Sua kyl aattelin, ruskeahiuksinen virnisti ja tuli lähemmäs, mut puhelimeni ilmoitti viestistä. Tuuppasin poikaa kevyesi kauemmaksi ja kaivoin puhelimeni esille. - Se on Milja. Vissii katastrofi menos kotona, pitää mennä. Plus pitää lukee kokeeseen. Putsaatko Jemmun karsinan loppuun? hymyilin mahdollisimman suloisesti. - Ääää, no kai mä, poika huokaisi. - Jes, kiitti! hihkaisin ja ojensin talikon. Annoin Topille pikaisen suudelman ja lähdin kävelemään mautolle. Tänään pitäisi kyllä soittaa satula-auto käymään. Merida & Jemmu 20HM.
// Just. Sitä ku hetkeks ehtii luulla et linda onkin ystävällinen ja mukava, kun sen oikee oma itsensä iskee tajuntaan, semmosta se on. Mä toivon et se hieroja autto Jemmua, ku cayaan se tuntu tehoovan. Hevosen omistajan arki ei tosiaan oo aina ruusuilla tanssimista ja sä oot saanu sen ehkä vähän liiankin kokea, no toivotaan että se uus satula muuttaa kaiken ja jemmu tokenee laukkaongelmastaan. Kisoja aatellen, jos siihe mennessä et oo saanu hommattua satulaa niin vaikkapa Taran satula vois ehkä mennäkin Jemmulle ainakin kerran lainaan. parasta se olis hommata sille ihan oma satula. Käytäksä topia hyväks? hä? noh ehkä se ei sitä haittaa, pojat ku ei aina ees kaikkee tajua:D 17v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 25, 2016 17:09:04 GMT 1
25.03.2016
Hyppelin portaita ylös taukotupaan samalla puhuen puhelimeen. - Joo, hyvä. Ilmoitteleppa sitten ratsastuksen jälkeen oliko hyvä satula istua, mä kun meen sillä sen Been. - Juu moikka, sanoin avatessani oven tupaan. Painoin punaista lopettaakseni puhelun ja kopistelin likaisia kenkiäni pikaisesti ovensuuhun. Muutkin tallilaiset olivat löytäneet tiensä tallitupaan, varmaan kun kisapäivä lähestyi niin porukka teki viimeisiä viimeistelyjä. - Moikka! sanoin muille hymyillen ja hyppelin Angelikan ja Lunan väliin istumaan. Täällä kun alkoi olla jo vähän ahdasta, kun näin moni täällä hengasi. - Moi, kenelle puhut? Salome kysyi kiinnostuneena. - Tädille. Kyseli siitä satulasta, kun meillä kävi täällä eilen se satula-auto. Tänään ois tarkotus tsekata millanen se satula on ratsastaa, vastasin hymyillen. Saipa nähdä, vähentäisikö uusi satula riekkumista laukatessa. - Olikse edellinen satula sit jotenkin huono? Rosanna liittyi keskusteluun. - Siis joo. Jemmun omistaja eli mun täti kerto et se sen entinen penkki ostettiin tyyliin sillon ku Jemmu osas perusasiat ratsastuksessa - eli pari kolme vuotta sitten. Löllykkähä on kasvanu siitä sit vielä, et sen selkä oli vissiin kans viel vähän pidentyny ja leveentyny. Rosanna nyökkäsi puhuttuani loppuun. Hetken vielä juttelimme rennosti koko porukan kanssa, kunnes päätin alkaa tuumasta toimeen: - Mä meen nyt ainaskin varustaa Jemmun ja sit ratsastaa. Ketään seuraks? Topi? - Njää, Likalla on vapaa päivä. Ja seisoskelin jo tarpeeks tänään paleltumassa tuulessa, ku Salome pakotti mut kommentoimaan sen ja Humun menoo, poika sanoi ja sai siskoltaan murhaavan katseen. Kukaan muukaan ei osoittanut kiinnostusta tulla kentälle törröttämään, joten lähdin itsekseni hakemaan Jemmua tarhasta. - Älä sit tipu taas! Topi virnisti ja sai muutkin tarinani kuulleet naurahtamaan. - Hahhah, tosi hauskaa. Ulkona oli tosiaan melkoisen tuulinen ilma, ja hetken jopa harkitsin peruvani ulkotreenit siirtymällä maneesiin. Muistin kuitenkin tuntien pyörivän vielä maneesissa, joten sain luvan tyytyä vilpoisaan ulkoilmaan. Pujahdin tarhaan ja kutsuin suokkiani nimeltä. Se käänsi päänsä ja tuijotti korvat hörössä, mutta päätyi kuitenkin laskemaan päänsä syödäkseen heinää. - Jemmuu! huhuilin ja päästessäni neidon luokse kiinnitin riimunarun päitsiin. Tämän jälkeen tamma sai jättää lajitoverinsa ahmimaan, kun se itse taas joutuisi töihin. En kylläkään aikonut tehdä kovin rankkaa treeniä huomisten kisojen takia, kunhan vain vähän mututuntumaa jotta osaisin sitten tässä satulassa istua. Tallissa päästin Jemmun irti ja hain sen pakin. Aloin nopeasti harjata karvaa läpi, vaikkei Jemmu onneksi kovin likainen ollut. Sitten vain kavioiden putsaus ja jännesuojat etusiin. Tämän jälkeen sain hakea sen uutuuttaan kiiltävän koulusatulan. Innosta henkäisten laskin sen nätisti selkään ja kielsin Jemmua kiukuttelemasta. - Tämä satula ei oo enää paha satula, selitin välittämättä siitä, ettei suokki oikeasti ymmärtäisi mitään. Lopuksi pistin suitset päähän ja itselleni kypärän, jonka jälkeen lähdin taluttamaan tammaa kentälle. Toivottavasti kaikki sujuisi niin kuin pitäisi näin päivä ennen kisoja, tai saattaisin hermostuksissani perua osallistumiseni. Ulkona vallitseva kevätilma ei ainakaan enteillyt hyvää.. Hyppäsin selkään Jemmun tsekkaillessa ympärilleen. Yhtä paljon tuijottelua ei kuitenkaan ollut havaittavissa kun parisen päivää sitten. Tamman ilme oli myös jo heti kävellessä myöteisempi, vaikka kivut olivatkin olleet pääasiassa laukatessa. Kävelin puolipitkällä ohjalla hetken lihaksia lämmitellen, kunnes otin ohjastuntuman. - Iihan rauhassa, kuiskasin ja silitten sisäkädellä kaulalle, kun ratsuni virkistyi alta aikayksikön. Aloin tehdä pohkeenväistöjä ja suurien kiemuroiden kautta taivuttelua. Siirryin raviin ja keventelin aluksi, eikä Jemmu tuntunut yhtään hassummalta. Sain kuitenkin ratsastaa jokaisen kulman jottei neiti olisi oikonut. Kokeilin ravissakin taivutella paljon jotta kaikki paikat olisivat auki huomenna, ja neito tuntui jopa kuuntelevan minua. Kerran se muka veti säpsyt hypäten uran sisäpuolelle kun joku tuntilainen paukautti auton oven kiinni, mutta muuten meillä meni oikein mukavasti. - Hyvä tyttö, kehuin ja istuin sitten harjoitusraviin. Oonaroosan maksama satula oli ollut kallis, mutta selvästikin hintansa veroinen. Se oli tosi kiva ja tukeva istua, se entinen kun oli ollutkin jo vähän kuluneen näköinen. Tein toiseenkin suuntaan erilaisia tehtäviä, kunnes pidin välikäynnit. Jemmu ei ollut onneksi yhtään hikinen, vaikka varsinkin alussa olikin ryntäillyt innokkaasti eteenpäin. Kävelytauon jälkeen oli ottaa laukka. Siitähän sitä näkisi, oliko tämä satula yhtään parempi valinta. Tein pari ympyrää saadakseni saman rentouden kun äsken, jonka jälkeen nostin laukan. Otin ensimmäisen noston ympyrälle ihan vain varulta, sillä jos neitokainen olisi saanut päähänsä alkaa taas villiintymään olisi se päässyt enemmän niskan päälle suoralla uralla. Se ei kuitenkaan tehnyt mitään, tai siis sen lisäksi että laukkasi kiltisti. - Hiiiieno, kehuin ja siirsin harjoitusraviin. Vaihdoin kouluradan mukaisesti suunnan koko rata leikkaalla keventäen, istuin takaisin alas ja nostin laukan vasemmallekin. Sinnekin laukkaaminen meni hyvin, joten siirsin Jemmun käyntiin ja taluttelin onnellisena ratsuani maasta käsin. Kymmenen minuutin kuluttua lähdimme takaisin tallille, molemmat tyytyväisinä ratsastukseen. Minä lähinnä satulan ja hienon Jemmun takia, suokki taaskin kun en ollut vaatinut paljoa. Otin varusteet pois tamman yltä ja heitin sille vähän heinää karsinaan. Jemmun syödessä minä aloin putsata varusteita huomista varten. Puunasin ensin satulan ja sitten suitset. Lopuksi pesin suojat vaikken niitä huomenna laittaisikaan - tulipahan kuitenkin nekin samalla siistittyä. Tässä kesti aikansa mutta kun homman viimein sain valmiiksi, lähdin viemään tammaa vielä tarhaan. Sinne se jäikin iloisesti korskahdellen, kun taas minä suuntasin yläkertaan. - Moi, tervehdin pienentynyttä porukkaa. Osa oli ilmeisesti jo suunnannut muualle. - Miten ratsastus meni? Topi kysyi istuutuessani pojan viereen. - Ihan hyvin, tai siis aika tosi hyvin. Päätavoite eli pysyä selässä on selätetty, ja Jemmu käyttäyty muutenkin tosi kiltisti! hymyilin kaivaessani Oonaroosan numeron esiin. - No hyvä, poika vastasi minun alkaessa soittaa tädilleni. - Joo nii se satula oli tosi hyvä, kiitti kun ostit sen. Sun kyydil sit huomen? Joo moikka, nähää sit huomenna. Lopettaessani puhelun selailin vielä hetken someja siinä Topin kainalossa, kunnes totesin: - Ei mut mun pitää varmaan ny lähtee. Pitää kattoo huomisen kisakamppeet valmiiks ja näin. Nousin ylös pojan tarratessa käteeni. - Nyt jo? Jos tuun teille, ku ei mul tääl oo enää mitää tekemistä. - Juu, vaikka yöks jos haluut, hymähdin ja lähdimme käsi kädessä mautolle. Saisipa nähdä miten huomenna menisi. Ei auttanut kuin toivoa parasta. Onneksi edes satula-asia oli nyt kunnossa! Merida & Jemmu 21HM.
// Vuhuuuu nyt teil o satula joka toimii ja tuntuuu hyvältä, näillä sitte kisoihin! Sen eron kyl heti huomaa ku o kallis satula, siin o iha erilaista istua ku semmosesta halvassa penkissä kentäl oliki varmaa hyväki mennä, ku siin sitte pääsee lämmittelemään huomenna ennen omaa vuoroa. Reippaasti puunasit varusteet teille edustaviksi, hyvä sä. 17v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 26, 2016 23:23:12 GMT 1
26.03.2016
- Milja, vauhtia nyt vähän! ärähdin jännittyneenä. Aina tota serkkua sai odotella, jopa kisapäivänä kun aikataulu tulisi varmaan muutenkin olemaan tiukka. - Joojoo, oota! blondi huokaisi ja juoksi portaat alas. Sen jälkeen tyttö tunki kengät jalkoihinsa, nappasi kamansa ja juoksimme ulkona odottavaan autoon. - Moikka tytöt, Oonaroosa tervehti ja lähti samantien ajamaan kohti Yläkokkoa. Matkan ajan selasin someja stressaantuneena ja hukutin ryhmät viesteihin joissa kerroin kuolevani jännitykseen. Onneksi kisat olivat edes kotitallilla, joten Jemmu ei voi ainakaan ottaa hepulia maneesista. - Jännittääkö teitä? Mua ainakin, ei oo tullu nyt oikein Jemmulla treenailtua kun se on ollu täällä. Alma ei muuten oo tainnut ennen startata koulukisoja, tätimme koetti synnyttää keskustelua. - Siis mitä? Senhän piti olla kisatykki! Milja parahti ja hänkin alkoi vähintään nyt jännittää. - Estekisojen kisatykki, Oonaroosa korjasi ja naurahti kuivasti. - Vähän jännittää. Jospa Jemmu osais käyttäytyy.. Ainakin nyt on hyvä satula, kommentoin meidän ollessa jo melko lähellä tallipihaa. Onneksi Linda ja Luca olivat muistaneet käskymme jättää ratsumme talliin. Muuten vastassa olisi arvatenkin ollut kaksi tosi kuraista kakaraa. Nyt ne kuitenkin mussuttivat heinänrippeitä fleeceloimet päällä karsinoissaan, luojalle kiitos. Milja otti Alman käytävälle puunattavaksi, ja mä aloin kanssa heti hommiin. Jemmu kiukutteli mun harjatessa mahan alta, eikä selvästikään tykännyt kun kaks ihmistä pörräs ympärillä. Oonaroosa nimittäin alkoi jo tehdä sykeröitä vallattomaan harjaan, kun minä pääsin hetken kuluttua siirtymään kavioiden putsaukseen. Kun se oli tehty, käytin vielä vähän aikaa harjailuun ja yleisolemuksen siistimiseen. Laitoin siis esimerkiksi häntään selvittävää hoitosuihketta, jolloin siitä tulikin helppo letitettävä. Oonaroosa sai sykeröt valmiiksi ja haki satulan, kun minä taas tein häntään ranskanlettiä muistuttavan tekeleen. - Mä varustan Jemmun loppuun, niin vaihda sä kamat. Kiiruhdin kassilleni ja otin kolitsihousut pois valkoisten ratsastushousujen päältä. Vaihdoin vanhan hupparini kirpparilta ostettuun kisatakkiin ja lopuksi jodhpurit vaihtui saappaisiin. Sitten olin saada sydänkohtauksen kun tajusin jotain - mun kypärä oli jäänyt. Ryntäsin paniikissa valmiin kisaratsuni ja tätini luo. - Se unohtui! kiljahdin. - Mikä? tätini hätääntyi äänensävyni vuoksi. - No kypärä! huudahdin jolloin Oonaroosa tarjoutui lainaamaan omaansa. - Annat sitten takaisin kun mä kiipeän sun jälkeen selkään. Huokaisin helpotuksesta. Milja kyllä naureskeli mun kypärälle mutta sai välttää tämän yhden rajan ajan. Päivän toinen järkytys kävi, kun odottelin Miljaa ( ylläripylläri ) selkä ovelle päin, ja joku nappasi mua lantiolta. Vilkaisemattakaan tajusin sen olevan Topi, ei kukaan muu olisi jo valmiiksi herkkoheimoista kisaajaa säikytellyt. - Hullu! puuskahdin stressaantuneena ja samassa poika hörähti huvittuneena: - Mikä kypärä toi on? Ei ainakaan sun oma! - Noku se unohtu! Tää on Oonaroosa. Ja miten sä tuut vasta nyt? Heppojahan pitää puunata varmaan tunti ennen kun voi kuvitellakkaa laittavansa satulan, läksytin puoliksi tosissani. - Meen aika viimesten joukossa. Mut nyt kyl pitää alkaa laittaa Likkaa, moikka ja onnee radalle, poika hymyili ja suutelimme ennen teidemme eroamista. - Ei hemmetti, kisapäivänäki täytyy tollasta kestää, valmiiksi kerennyt Milja huokaisi dramaattisesti ja lähti taluttamaan luimistelevaa poniaan ulos. Naurahtaen seurasin parivaljakkoa ja vilkutin pojalle hyvästiksi. Kentällä hyppäsin siihen ihanaan uuteen koulupenkkiin ja pidensin jalustimia reiällä. Sen jälkeen päästin Jemmun kävelemään uralle. Oonaroosa oli tullut aidalle neuvomaan minua että Miljaa. - Miks ikinä osallistuin näihin kisoihin? Oon esteratsastaja! Nää on kyllä vikat koulukisat minulta, Alman selässä istuva jäykkä tyttö piipersi. Pilkukas poni näytti kusettavan serkkuani 6-0 ja tätini yritti neuvoa ratsukkoa parempaan yhteistyöhön. Alkukävelyn jälkeen aloitin tekemällä reippaalla tahdilla suunnanvaihdoksia erilaisin reitein. Jemmu tuntui jo heti käynnissä tosi kivalle, joskin virkeälle. - Se on hyvä jos se on pohkeen edessä, ohjaat vaan sen juoksemisen sijasta astumaan paremmin alleen. Nyökkäsin päättäväisesti ja siirsin tamman raviin. Istuin suoraan alas ja tein suuria ympyröitä. Sivusilmällä saatoin huomata Miljankin saaneen ponin jo vähän paremmin kuriin, mutta melko vastahankoiselta touhu näytti. - Merru vatsalihakset, ja jalat rennosti alas! Keskityin jälleen omaan ratsastukseeni. Kun joku huomautteli virheistä jatkuvasti, sai alleen melko helposti rennon ja mukavan tuotoksen. Positiivisin mielin otin vielä laukassa vähän verryttelyä, jossa Jemmu sitten tahtoi vähän karata pois rennosta muodosta. Suhtkoht luottavaisin mielin kuitenkin suuntasimme maneesiin, kun meidän vuoromme oli. Maneesissa oli aavemainen tunnelma. Kävelin valkoisten aitojen sisäpuolella syvään hengitellen ja annoin tammani katsella tuomarin päätyä - sitä se tuntui eniten kyttäävän. Pikku hiljaa sain ainakin käynnissä sen saman rennon ja kivan suokin alleni. Samassa pilliin puhallettiinkin ja sain luvan lähteä suorittamaan rataamme. Alkutervehdykseen tulimmekin ihan hyvin, joskin Jemmu ei tainnut seistä ihan tasaisesti. Käyntiosuudet radassamme meni mielestäni tosi hyvin, eikä ravissakaan sinänsä valittamista. Omassa asennossahan on aina korjaamista, mutta satula oli ainakin kivan tuntuinen istua. Ravitehtävissä Jemmu jännittyi välillä jos jäin liikaa suuhun kiinni, mutta muuten se alkoi vähän kaartaa kaulaansa. Laukka ei mennyt edellisiin askellajeihin verrattuna erityisen hyvin, mutta olin silti tyytyväinen verratessa pari viikkoa sitten olleeseen laukkaamme! Radalta poistuin hymyssäsuin, ja maneesin oven takana odottikin valkea aave Milja. - Olikse paha? hän kysyi pahoinvoivan näköisenä. - No ei kauheen, vastasin ja koetin vielä tsempata Miljaa. Hän askelsi jännittyneen neidon kanssa sisälle leijonan suuhun meidän poistuessa sieltä. Kävelin Jemmun kanssa kentälle, jonne olikin tullut lisää verryttelijöitä. Äkkäsin muunmuassa Topin Likan kanssa, joten kävelin pohkeenväistöä treenaavan parivaljakon luo. - Mä selvisin! hihkaisin ja lisäsin hymyillen: - Jos ei oltais heppojen selässä nii halaisin sua. Muistaks mun ja Jemmun ekat kisat? Ei seurusteltu viel, mut halasin sua sillon ekan kerran sillee oikeesti. - Haha jep, olin kyl vähän yllättyny. Mut meniks hyvin? - Ihan semi, jos saadaan yli 50 prossaa nii tavoitteesee on päästy, selitin ja katsoin kun Topi alkoi ravata ylläpitoponinsa kanssa. Huomasin Oonaroosan viittovan aidalla ja kävelin pärskivän neidon kanssa sinne. Hyppäsin alas selästä ja annoin kypärän omistajalleen. - Jemmu oli huippukiva! kerroin Oonaroosan hypätessä selkään. - Hyvä, toivottavasti se on mullakin. Tässä on muuten vielä näitä helpon C:n osaanottajia, niin jos viittiit hakaista hetkeks ratsastusloimen Jemmulle? Joudutaan hetki tässä käveleen ja lihapulla on näköjään saanu vähän hikeekin pintaan. Nyökkäsin ja kipaisin talliin hakemaan mustaa ratsastusloimea. - Ja nyt kuulutamme luokan yksi sijoittuneet. Katselin Jemmun kävelyä maneesin uraa pitkin. Kohta alkaisi heidän ratansa, enkä juuri kiinnittänyt kovaäänisen selittelyyn. Kuulin kuitenkin Salomen tulleen neljänneksi ja hymyillen ajattelin että pitäisi käydä onnittelemassa. Kakkos- ja kolmossijoittuneet olivat joitain ulkopuolisia ja - olin pudota katsomon penkkiriviltä kun kuulin meidän nimet. - Sijoittuneet kutsutaan palkintojen jakoon! Jalat tutisten kävelin maneesiin ja Oonaroosa ravasi luoksemme. - Meehän teidän ekalle yhteiselle kunniakierrokselle! tätini hymyili ja ojensi kypärän minulle hypättyään alas selästä. - Ei voi olla totta, mutisin epäuskoisena kävellessäni neljän hevosen muodostelman ensimmäiseksi. Jemmun suitsiin käytiin kiinnittämässä sinivalkoinen ruusuke ja tuomari kätteli minua. Hymyillen seurasin kun muille sijoittuneille jaettiin ruusukkeet, etenkin Salomelle paljastin onnellisena "kauniin" hammashymyni. - Ja kunniakierros oikeaan, olkaa hyvät! Paljoa ei tarvinnut Jemmua kannustaa, kun se säpsähti ihmisten taputusta. Se säntäsi laukalle ja päästi pari pukkia - nyt tosin varmaan ilosta, ei kivusta. Muut hevoset laukkasivat perässämme yhden kierroksen, jonka jälkeen jouduin luovuttamaan taas hienon tamman omistajalleen. - Hyvä Merida, hän sanoi vielä jatkaessaan verkkausta. Tuntui kun olisin hypellyt pilvissä! Oonaroosan ja Jemmun rata meni musta hyvin, tosin ratsastajan kommentti oli "ihan kohtalaisesti". Loppusijoittelussa he olivat ensimmäisiä ei sijoittuneita, eli ei mikään huono kisapäivä hienolle tammallemme. Tajusimme vasta varusteet otettuamme ettemme olleet ottaneet yhtään kuvaa voittajatammasta, joten laitoimme Jemmulle uudestaan suitset ja niihin ruusukkeen kiinni. Suuntasimme tallipihalle, jossa räpsimme pari mahdollisimman edustavaa kuvaa suokista. - Osaatko laittaa nyt vielä linimentit sun muut, jos meen jo? täti varmisti ja nyökkäsin. Oonaroosa suuntasi kohti kotiaan, kun minä hypin talliin. Astelin talliin huoltamaan tammaa loppuun, kun näin Topin tulevan varustehuoneesta ulos. - Topi! Miten teillä meni? kysyin ja halasin poikaa pikaisesti. - Kaipa ihan hyvin, oltiin kuudensia. Näähän oli meidän ekat kisat, eikä se oo ollu kovin kauaa mun ylläpitohevonenkaan. - No mut sehä on ihan hyvin! sanoin annoin vielä toisen piiitkän halin. - Teillä menikin sit tosi hyvin. Onnee sijotuksesta, ruskeahiuksinen onnitteli ja kiitin nopeasti. - Meen nyt laittamaan Jemmun loppuun pois. Mennään sit yhtä matkaa yläkertaan, ehdotin ja poika nyökkäsi. Merida & Jemmu 22HM. // Woop woop, teilhä meni iha superisti! Herttileijaa saatte sekä sä että oonaroosa olla Jemmuun tyytyväisiä, se teki kyllä teillä molemmilla hyvän radan! Te ootte kyl kehittyny hirmusesti et tästä on hyvä jatkaa ja se oli kyllä monen mielestä sulosta kun jemmu teki ilopukin kunniakierroksella. Molemmat näytti parin tädin mielestä niin söpöiltä ja iloisilta hah kuinka sulosta toi muistelu et viime kisojen jälkeen oli teijän eka hali, voi aw teitä, mut pakko sanoo et raukka sä kui se sut sillai säikytti ku olit jo hermostunu ja kypäräkin jäi - oh shiieet, mut onneks loppu hyvin kaikki hyvin ja jemmu on kyl tosi nättinä ja edustavana kuvassa! 24v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 27, 2016 22:22:11 GMT 1
30.03.2016
Kun sulla on vähänkään ylimääräistä rahaa, niin kannattaa suunnata varustekaupoille - sitten ei enää ole vähäistäkään killinkiä taskun pohjalla! Tästä minulla sattuu olemaan henkilökohtaista kokemusta eilisen perusteella. Eno toi pari päivää sitten myöhäisesti rahaa synttärilahjaksi, joten minä raahasin totta kai Topin mukaan makutuomariksi kassien kantajaksi ja suuntasimme muunmuassa Equestrian PRO:lle. Sinne tuli kulutettua reippaasti rahaa ihan kaikkeen turhaankin, kuten uusiin suitsiin. Miksi?! "Noku ne on nii kivat", selittelin eilen Topille pojan pudistellessa päätään epäuskoisena. "Sulla on jo yhet ihan toimivat ja ehjät suitset", poika totesi. "No silti", vastasin ja kannoin suitset kassalle. Eikä tämä jäänyt ainoaksi heräteostokseksi. Topi oli tullut eilisen uuvuttavan kauppareissun jälkeen vielä meille, ja jäänyt loppujen lopuksi vielä yöksiksin. Nyt olimme suuntaamassa tallille, ja puin päälleni totta kai eilen ostamani uudet ratsastushousut. - Kato miten kivat nääkin on! hymyilin ja mallailin housuja peilin edessä. - Joo tosi kivat, hintaki oli sen mukanen, poika naurahti kevyesti ja tuntui itse olevan jo valmiina lähtöön. - No hei kerran mentiin shoppailee nii pitää käyttää rahaa! Eikä menny ees sun pussista nii ooppa ihan hiljaa, tai ens kerral sä maksat! kiusaan ja menen sängyllä istuvan pojan syliin hajareisin. - Sellasia summia ei kyllä mun lompakosta löydy, sori vaan. Mut nyt lähetään! poika hoputti ja tuuppasi mut kevyesti lattialle. Vaihdoin nopeasti vielä paidan meidän teemavärin mukaisesti punaiseen pitkähihaiseen ja kiiruhdimme mautolleni. - Me mennään! huikkasin vielä nopeasti ovelta. Milja ei tullut taaskaan tallille, ettei tytölle olisi iskenyt kyllästys.. Tallilla kannoimme molemmat käsissämme pari muovipussia, jossa oli suurimmaksi osaksi minun ostoksia. Olihan Topikin jotain kaupoista hommannut, mutta pitänyt selvästi minua paremmin ostoviettinsä kurissa. - Kiitos, hymyilin ja annoin pojan poskelle nopeasti pusun hänen laskiessa kassit Jemmun karsinan edustalle. Sitten lähdimme molemmat hakemaan ylläpitohevosiamme tarhoista. Jemmu heilutteli leppoisasti häntää puolelta toiselle ja etsi turhaan heinää maasta. Aurinko paistoi kevyesti lämmittäen minun pujahtaessa sisään tarhaan. Sen laumakavereistakin pari heppaa olisi lähtenyt mukaani mieluusti, mutta laitoin kuitenkin vain Jemmulle riimun päähän. - Tule, maiskautin ja lähdin taluttamaan suokkia kohti tallia. Topi ja Likka tulivat lähes yhtä aikaa tarhoilta. Talutimme molemmat hevosemme karsinoihin ja aloitimme varustamisen. Ennen sitä minun tosin piti käydä muovikassit läpi, sillä tarkoitus oli testata uusia ostamiani juttuja: martingaalia, suitsia, uusia pehmusteita.. - Mun pitää hypätä et voin laittaa tän martingaalinkin! totesin ja suunnittelin meneväni kavaletteja. - Mäkin voisin varmaan mennä kavaletteja, poika vastasi ottaessaan loimea Likalta. Nyökkäsin ja aloin harjata karvaa kumisualla. Melko nopeasti sain harjattua Jemmun puhtaaksi ja siirryin putsaamaan kavioita. Tamma koetti vähän kiukutella takajalkojensa kanssa, ilmeisesti vielä vähän kiima-aika tahtoi riivata Jemmun mieltä. Laitoin seuraavaksi jännesuojat etusiin ja voivottelin ääneen, kun en ollut tajunnut ostaa uusia suojia. - Voi harmi, Topi naurahti sarkastisesti alkaessaan satuloida Likkaa. - Onneks Oonaroosa osti sen ihanan satulan, muuten ois jääny nää muut kamat ostamatta, sanoin huomioimatta pojan äskeisiä sanoja. Olin ostanut myös uuden huovan, joten se oli totta kai pakko vaihtaa yleissatulan kanssa. Viimeiseksi varustin itseni sekä Jemmulle suitset martingaaleineen. - Mennään nyt laittaa kavaletit! Kannoimme molempiin päätyihin ympyrälle kavaletit, sekä puomeja molempien pitkien sivujen sisäpuolelle. Sitten haimme ylläpitohevosemme, hyppäsimme tallin ovella selkään ja ratsastimme maneesille. - Jemmu on kyllä rauhottunu siitä kun se tuli, ja etenkin nyt kun meil on se uus koulusatula. Toivottavasti tää yleissatula muuten on hyvä, kun ei tätä tsekattu samalla kun sitä entistä koulupenkkiä, tuumin seuratessani Topia, joka avasi meille maneesin oven. Jatkoin matkaa reippaan suokin kanssa uraa pitkin, kun Topi taas joutui hyppäämään selkään uudelleen. Alkukäyntien jälkeen tein pari pysähdystä varmistaakseni kuulolla olon, ja aloin sitten tulla puomeja. Jemmu tahtoi kiirehtiä liikaa, jolloin tein pari kertaa pysähdyksen metri ennen puomeja. Sen jälkeen päästin Jemmun eteenpäin. Tämä oli aluksi ongelmallista kun neiti suuttui ja alkoi nykiä ohjaa minun pidättäessä, mutta kun kiitin tarpeeksi hyvistä teoista alkoi juttu sujua. - Hyvä! kehuin puomisarjan jälkeen ja siirryin raviin. Kavaletit olivat nyt pienimmässä koossaan, joten tulin niitä ympyröillä ravaten. Jemmu otti pari ensimmäistä kertaa niille aivan jättimäiset loikat niin että jäin suuhun kiinni ja menetin tasapainon, mutta pikku hiljaa löysimme yhteisen rytmin. - Tää näyttää tykkäävän tästäkin kuolaimesta, kommentoin Jemmun pärskäistessä välikäyntien aikana. - Jep, Topi vain kommentoi keskittyneenä. Käveltyämme hetken otin taas ohjat tuntumalle ja tulin hetken puomeja ravissa. Jemmu tahtoi taas vähän kiihdytellä, mutta oikeastaan tämän kuolaimen ansiosta tamma ei ollut "hypätessä" niin vahva suustaan. Pian lähdin nostamaan laukkaa suoralle uralle, ja se sujuikin nätisti - ilmeisesti siis vain entinen koulusatula oli ollut huono selkään. Onneksi. Rahaa ei olisi ollut nyt kyllä juuri mihinkään. - Hiiieno! kehuin ottaessani vähän laukkaa kevyessä istunnassa. Jemmu päästeli höyryjä temmokkaammassa laukassa, mutta tuli myös helposti hitaampaan askellukseen minun istuessa vain tiiviisti satulaan. Kokeilin myös laukassa kavalettien tuloa ja se sujuikin mukavasti, kunhan vain aina itse pääsin hyppyyn mukaan. - Hieno, hieno Jemmu! kehuin hymyillen ja löysytin vapaat ohjat. Samassa myös ulkoa vihellettiin ja suokkineitini otti sivuloikan korvat hörössä puhisten. - Raauha.. Ovi aukesi ja Rosanna tuli sen oriinsa kanssa maneesiin. - Ai sori tääl oli joku. Voidaaks me tulla? nainen kysyi ja pysäytti valppaan suokkinsa. Jemmu katsoi ylikiinnostuneena lajitoveriaan. - Totta kai, me lopetellaan kohta, vastasin ja koetin jatkaa kävelyä. Tammani oli kuitenkin aivan jämähtänyt paikoilleen. - No, naurahdin ja annoin pohkeita. Vasta kun Rosanna ja Juti alkoivat kävellä uraa pitkin, inahti ratsuni liikkeelle. Koko loppukäyntien ajan suokkini tuijotti toista, ja vaikka olinkin kuullut oriista vain hyvää, oli senkin yhdessä vaiheessa pakko ilmoittaa mahtavuudestaan suuren hirnahduksen avulla. Silloin myös Jemmu vastasi sille ja alkoi steppailla iloisesti, jolloin päätimme Topin kanssa poistua maneesilta. - Te ootte nyt kyllä kunnon varusteratsastajia, pihalle saapastellut Salome virnisti. Seisoimme Topin kanssa rinnatusten heppojemme selässä, Jemmun yhä tuijotellessa haikeasti maneesille. - Pitää olla. Mut eiks ookki kivoja uusia varusteita? Topi ei osaa arvostaa meidän teemavärejä sun muita, pelleilin ja katsoin Humun selkään kiivennyttä tyttöä. - Pojat, punapää sanoi naurahtaen ja jatkoi: - Aika vikoja kertoja tän höpsön selässä.. - Kui? Lähteekse? ihmettelin ja laskeuduin selästä Jemmun alkaessa taas stepata. - Joo. Tai siis ne aikoo myydä tän, tai laittaa teuraaks. En oikeen tiiä pitäskö mun ostaa tää.. Kummiskin mul on jo Bia ja Bettiina mut ei tää saa just rauhotuttuaan kyllä mennä teuraaks, Salome huokaisi. - Ai. No, raha ei kasva puussa mut suna ostaisin sen. Jos sul siis riittäs aika, kummiski kolme heppaa ja Bettiinaaki pitää kouluttaa, totesin ja nostin jalustimet ylös. - Mm, no pitää kattoo. Me mennää nyt maastoo, moikka! Me lähdimme Topin kanssa talliiin, jossa purin kaikki upouudet ja vanhemmatkin varusteet pois. Sen jälkeen hieno tamma sai paaljon pusuja ja pari herkkuakin. Veimme pojan kanssa yhtä matkaa heppamme vielä tarhaan syömään päiväheiniä, jonka jälkeen kipusimme hetkeksi yläkertaan. Merida & Jemmu 23HM.
pssst. Iida, jos millään jaksaisit vaihtaa sivuille ton pääkuvaks nii olisin kiitollinen. :')
// Justiinsa juu, pojat, niinku salomeki totes ei ne sitte yhtää osaa ymmärtää uusien mätchaavien varusteiden perään, kummia. onhan se siis tosi hyvä fiilis ku hepalle saa ostettua jotain uutta, munki pitäs mutku raha ei tosiaankaa kasva puussa. Monelle pitäs ostaa uuet suojat tai sitte huopia ku ne tuuppaa kuluun nopeeta samote jalustinhihnat, voi voi. Kavaletit on kyl erihyvää harjotusta hepoille et kiva ku päätitte niitä mennä, oppii molemmat jalkojaanki nosteleen ja se onki jotain sitte! Hyvä et jemmu tuntu uudella kuolaimella hyvältä sitte sujuu yhteistyökin ja onneks tosiaa se yleissatula oli edellee ok Jemmulle ettei uutta tarvinnu hommata! Jees, mäpä vaihan! Ihana muute tuo kuva ja noi varusteet kyl sopii teijään teemaan ja tyyliin ku nenä päähä! 23v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Apr 1, 2016 18:56:30 GMT 1
01.04.2016
Oli jo huhtikuu, kesä sen kun vaan läheni! Nytkin oli jo ihan kivasti lämpöä, tosin minun makuuni ehkä vähän enemmänkin olisi voinut olla. - Jos Alma on mulla viel kesäl ylläpidos, nii meidän pitää ottaa jotain kivoja kesäkuvia, Milja totesi meidän istuessa mun huoneessa. Molemmilla oli puhelimet kädessä erittäin sosiaalisesti. - Musta ja Jemmustakin! Mut kuin nii "jos on"? Mä ainaki pidän Jemmuu nii kauan ku vaa mahollista. - Noku Alma ei oo iha ollu mun tyylinen heppa. Siis se on jotenki vähä ärsyttäväki. Hypätessä ihan okei, mut varsinki koulus se vaa vouhottaa ja poukkoilee. Oon miettiny ottaa joltai ulkopuoliselta, tai jos Oona antaa nii silt jonku muun hepan ylläpitoon. Mut en siis tiiä, nää on vaa pieniä ajatuksia joita oon miettiny. - Aijaa, höh. Jemmu on onneks kaikkine virheinee osottautunu mulle tosi sopivaks, vastaan ja alan huomaamattani hymyillä asiaa ajatellessani. - Mä aattelin itse asiassa mennä ihan just tallille. Tuutko sä? - No kai mä. Jos Alma nyt on yhä rasittava, nii sanon Oonaroosalle. En kyl pidä karsinapaikkaa sellasel ponil josta en tykkää, Milja huokaisee alkaessaan vaihtaa ratsastushousuja. Mäkin teen niin, sillä ulkona oli nyt aivan ihana ilma - halusin äkkiä tallille! - Millasen hepan sit haluisit? Hyppelimme alakertaan ja aloimme pukea ulkokamppeita. - No emmä tiiä. Toisaalta joku shettis ois nii ihana mut ei, oon vakuuttanu itelleni et sellasta en halua. Ne ei hyppää kovin hyvin. Haluun jonkun reippaan ja estepainotteisen hepan! Milja sanoo topakasti. Nyökkään ja avaan ulko-oven astellakseni mautolle. - Tuu perästä! Autossa Miljaa odotellessani näpyttelin Topille viestin jossa kysyin, oliko hän tulossa tallille. Samassa Milja nykäisi oven auki ja istuutui penkille. Lähdin juuri ajamaan, kun puhelimeni ilmoitti uudesta viestistä. - Katotko sen, se on varmaan Topilta. Milja teki työtä käskettyä ja huokaisi pian: - Ei kuulemma saa nyt kyytii, pyytää hakemaan. Ei jaksa kääntyä! - Jaksaa, totesin rauhallisesti ja tein uukkarin. Nopeasti Topikin oli kyydissä ja jatkoimme matkaa tallille. Aurinko lämmitti ihanasti, vaikka se vähän ajamista häiritsikin. Pian kaarroin tallin pihaan ja hyppäsin kyydistä. Milja lähti samantien ilmeisesti hakemaan Almaa tarhasta, kun me jäimme hetkeksi mautolleni. - Mitä me tehtäis tänää? kysyin nojatessani mautoon. - Mulla on kyl ihan kauhee motivaatio kouluun, mut Jemmun pää varmaa räjähtää kohta! - Mä aattelin maastakäsitellä Likkaa, et meidän yhteistyö lähtis rakentuu viel tasasemmalta pohjalta, poika totesi pitäen kevyesti käsiään selkäni takana. - Hei ihan hyvä idea. Itse asiassa, voisin ohjasajaa maastakäsin ja sitten kokeilla ajamista! Muistaakseni Oonaroosa sano et Jemmusta piti tulla alkuun raviheppa muttei siit ois ollu kisoihin ku se ei tykkää ku hepat juoksee iha lähelt ratsastaes tai sillee. Eikä sen pää varmaa muutenkaa ois kestäny mitää himotreenaamist, ku se on sellane hömelö. Ajaminen ois kyl kiva lisä liikutusmuotoihin, hymähdän ja annan pojalle nopeasti suudelman. - Mennään talliin, ehdotan ja tartun poikaa kädestä. Koska Jemmu oli vielä tarhassaan, päätin aloittaa karsinan putsauksella. Hain talikon ja kottarit, jonka jälkeen aloin lappaa tavaraa kärryihin. Pian ovi kävi ja Topi talutti tamman karsinaansa. - Topiii, et haluis putsata tätä? puhisin hommaan kyllästyneen. - Niiku ennen sitä ku seurusteltiin, naurahdin kevyesti muistellen tapahtunutta. - Ei kiitos, saan sult pusuja muutenki, poika kiusasi ja mulkaisin poikaa tuimasti. - Ilkeetä. Tänäänhä on muute kuukaus siitä ku alettii serustelee. Oho, meneepä aika nopeesti, ihmettelen ja jatkan karsinan siivousta. - Jep, Topi vaan toteaa ja irroittaa päitset Likalta päästä. Onneksi olen pian valmis ja käyn lantalassa tyhjentämässä kärryt. Sen jälkeen palautan ne paikallensa ja suuntaan tarhoille. No mutta voi hemmetti. Ihan kuin silloin kerran alkuaikoina Yläkokossa. Tuntsarisuokit oli otettu sisään lukuunottamatta Hallaa, joka seisoi yksin tyyneesti tarhassa. Myös Jemmun piti olla tarhassa. Vaan eipä ollut. Kauhistuneena katselin ympärilleni lähes hiuksia repien. Mitä se tamma oli taas mennyt tekemään.. Nopeasti kävin sulkemassa tarhan ja annoin kiltille suokille taskusta herkun kiitokseksi, kun ei ollut lähtenyt Jemmun hölmöilyyn mukaan. Halla näyttikin oikein tyytyväiseltä itseensä, mutta mun oli pakko suunnata katseeni jälleen talliympäristöön. Pian näinkin tammani steppailevan kulman takaa häntä viuhkana, Angelikan taluttamana. - Etsitkö tätä? tyttö naurahtaa ja taluttaa tamman luokseni. Tartun napakasti riimunarusta ja huokaisen syvään. - Kiitos! Missä tää oli? - Sen uuden suokin luona tekemässä tuttavuutta. Ei olis millään halunnu lähtee, ja oli oriiki aika ihastuneen näkönen. Olivat kummiskin aidan eri puolilla et ei hätää, Angelika naurahti. - Voi tyhmä heppa! hengähdän ja lähden taluttamaan Jemmua talliin vielä kerran kiittäen. Onneksi se ei ollut nyt saanut päähänsä lähteä hortoilemaan metsään.. Tallissa Topi ihmetteli kuinka mulla oli kestänyt näin kauan, ja selitin tilanteen. - Haha, kohta tääl on joku pikku-Jemmu tai pikku-Juti. - Ei kyllä, jos musta on kiinni! Mä tiiän et jos Jemmu saa varsan, tai siis tulee kantavaks, nii Oonaroosa haluu tän kotiin. Ku se haluu varmistaa et kaikki menee varmasti hyvin ja näin. Plus just nyt on alkanu taas sujuu nii pidän ratsastamisesta ja kaikesta muusta touhuamisesta hampaat irves kiinni! kuvailen ja alan harjata Jemmua kumisualla. - Nojoo. Mut hei mä oon kohta valmis nii meen jo maastakäsittelee. Ratsastan sit loppuu hetken nii kerkeet kyl tulla siihen, Topi kertoo ja alkaa jo laittaa suitsia. Nyökkään ja siirryn itse putsaamaan kavioita, Jemmu oli nyt kiltillä päällä joskin vähän pörheänä äsköisestä tapaamisestaan. Pian Topi ja Likka poistuivat tallista, jolloin minä aloin jo laittaa suojia. Seuraavaksi laitoin satulan, suitset ja liinat kulkemaan pitkiksi ohjiksi taakse. Sen jälkeen tallustimme Topin seuraksi kentälle, joka olikin sulanut jo aika hyvin. Aluksi kävelin oikeastaan tamman vierellä normaalisti. Jemmu tuntui olevan jopa vähän ihmeissään kun en vain hypännyt selkään ja alkanut työskentelemään jotain koululiikkeitä. Tein pysähdyksiä jolloin myös Jemmun tuli pysähtyä. Jos niin ei tapahtunut, piti sen rangaistukseksi peruuttaa pari askelta. Kokeilin myös erilaisten reittien kiemurtelua yrittäen pitää neidon mielenkiinnon vain minussa. Aika hyvinhän se kuuntelekin, vaikka välillä unohtui omiin maailmoihinsa. Kun tamma alkoi pikku hiljaa rentoutua, siirryin vähän taaksemmas, pysytellen kuitenkin lähellä sen persuusta. Luotin kuitenkin siihen, ettei tamma mua potkaisisi. Eihän sillä kyllä muutenkaan ollut tapana potkia varustetaessa, kunhan välillä hujoi takasiaan. - Täähän menee ihan hyvin! kommentoin ja vilkaisin Likan selkään kipuavaa poikaa. Välillä suokki pysähteli ihmettelemään kun kävelinkin vain sen perässä, mutta pienellä rohkaisulla se jatkoi taas matkaa. Hetken kuluttua pyysin ravaamaan, ja siirryin ehkä metrin päähän liinat käsissäni. Jemmu käänteli välillä päätään ihmetellen mun sijaintia ja suuntasi korvat taakse kuunnellakseen. Lopulta se alkoi kuitenkin jopa nauttia, ja näytti muistavan joskus vetäneen kärryjäkin. Multa alkoi kuitenkin kunto loppua, niin pyysin käyntiin ja menin taas vierelle kävelemään. - Pruuuut, raauhassa, yritin taannutella innostunutta neitiä. Tein taas pysähdyksiä ja kokeilin myös vähän väistättää tammaa. - Hieno! kehuin hetken kuluttua ja päästin Jemmun venyttelemään kaulaansa. Tänään oli vähän rennompi liikutus, huomenna voisin mahdollisesti kokeilla kärryillä ajoa jos Oonaroosa suostuisi tuomaan kaikki silat sun muut lainaan. Kävelin vielä sen aikaa ku Topi laukkaili Likalla, kunnes sitten lähdimme yhtä matkaa talliin. Talutin tamman karsinaan ja otin varusteet pois. - Jos Oonaroosa ei kerkee tuomaan niit kamoi, nii arvaappa mitä tehää huomenna vauvan kaa? kysyn virnistäen ja vein yleissatulan takaisin paikalleen. - Öööö, veikkaan että meette koulua. Ihan näin sattumoisin, Topi naurahti ja harjasi ylläpitohevosensa karvaa. - Ihan oikein, mistä arvasit? hihkaisin. Olisi ihan pakko päästä vähintään ylihuomenna taas menemään sillä kivalla koulusatulalla.. - Tosi yllätys joo. Niputin suitset siistiin nippuun ja vein ne paikoilleen. Kovin hikinen Jemmu ei ollut, joten en laittanut sille mitään loimea. Kävin hakemassa hiukan heinää Jemmulle ennen iltaheinien jakamista. - Mennäänkö taukotupaa, nii laitan Oonalle viestin? kysyin ja suljin karsinan oven. - Mennää vaa, Topi vastasi ja tarttui mua kädestä. Yläkerrassa oli satunnaisia tuntilaisia sekä heidän lisäkseen muunmuassa Luca, Rosanna ja Luna. Topi meni puhumaan jotain kahvinkeittimen ääressä hääräävän Lucaksen luo, kun itse istahdin tyttöjen kanssa samalla sohvalle. Kaivoin taskustani puhelimen esiin ja näpyttelin tädilleni viestin: "Moi, onksul viel tallessa ne Jemmun raviaikojen silat ja kärryt yms? Tai jotkut muut jotka mahtus Jemmulle? Ku aattelin tässä lähipäivinä käydä kokeileen kärryttelyä, tänään ohjasajoin maastakäsin." Sen jälkeen vain juttelin rennosti muiden tallilaisten kanssa, joskin tuntilaiset katsoivat meihin vähän paheksuvasti. Hetken kuluttua Milja kiipesi yläkertaan ja ilmoitti olevansa valmis, sekä haluavansa jo meille. Olkiani kohauttaen kipusin sohvalta ylös ja vein juuri istumaan kerenneen Topinkin mukanani meille.
Merida & Jemmu 24HM.
// Kärryjen vetäminen tulee oleen kyllä varmaan ihan hyvä ja vaihtelua tuova lisä jemmun liikuntaan, sittenpä se ainakin pääsee ravaan sydämmensä kyllyydestä! Kun lähtee vasemmalle tallipihalta kohti metsään vievää hiekkatietä niin siitä saa ihan hyvän lenkin vedettyä. No joha jemmu teki temput, onneks jutin tarhassa on reilu sähkö nii ei kumpikaan niistä läpi mennyt. Saattaa olla että joku tuntilainen oli vahingossa jättäny portin auki, tai sitte ei saanu sitä kiinni, ku siihen on tullu jotai häikkää vähä ja tarvii taktiikan jotta sen saa auki... pitäs korjaa. Onneks halla oli jääny tarhaan, kumma kyllä, mutta saa siitä olla ylpeä ku ei jemmun touhuihin lähteny mukaan. Hahah kunto onkin yks ongelma takaa-ajaessa ku ei millää jaksais, vois joku kerta haastaa ittensä ja lähtee hepan kaa juosten lenkille, mut katokkku olis joskus ees aikaa. 25v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Apr 2, 2016 20:33:19 GMT 1
04.04.2016
Jo rutiininomaisesti ohjasin mautoni Yläkokon pihaan ja hyppäsin sitten kyydistä. Milja noudatti esimerkkiäni ja astui kevätilmaan. - Niiiin kesäinen fiilis, huokaisin tyytyväisenä ja aukaisin takkini vetoketjun. Oli niin lämminkin. - Jep, Milja vastasi ja käveli rinnalleni. Pian hän kuitenkin pysähtyi ja minun jatkaessa matkaa normaalisti, tyttö nappasi mua kädestä. - Näänkö mä oikein? Milja tyrskähti ja irroitti otteensa kädestäni minun pysähtyessä hämmentyneenä paikoilleen. - No? kurtistin kulmiani ja haroin hiuksiani. Oliko mun hiuksissa jotain? Kevyesti laittamani ripsari levinnyt? - Onko sulla, Merru, onko sulla fritsu? serkkuni kajautti ilmoille ja nähdessään mun tyhjän ilmeen alkoi nauraa täyttä kurkkua. - Siis.. Sen ymmärtäs ehkä mun ikäsellä, siis ku mä oon kummiski 15 ja tällee mut.. Sulla Merru? Vaivaantuneena laitoin takkini uudelleen kiinni ja vilkaisin villiintynyttä blondipäätä. - No en mä sitä oo tehny, et iha turhaa hirnut siinä. Jatkoin matkaani kohti tallia ja kuulin Miljan lähtevän perääni vielä vähän nauruun tyrskähdellen. No oli se nyt taas hauskaa.. Jemmu oli pyyntöni mukaisesti jätetty sisälle, vaikka se näyttikin hiukan kyllästyneelle. Jemmu kalautteli kaltereita hampaillaan ja potkaisi välillä takaseinää. - Jemmu! Mitä sä tääl riehut? puuskahdin ja avasin karsinan oven. Samantien tamma muuttui enkeliksi ja tuli puhaltelemaan lämmintä ilmaa mun sormille. - Joo, olisit varmaan halunnu ulos ku siel on noin hyvä ilma mut et ois kerenny olla siel ku ehkä vartin. Niii'i, enemmän sua ois vaan ärsyttäny ku nyt olisin sua tullu hakemaan, kerroin suokille rapsutellessani sitä harjan alta. - Mitä teet tänää sen kaa? Milja kysyi Alman karsinalta. - Kysyin Oonalt niit kärryi sun muita mut ei se tänää kerenny niit tuomaa, nii vissii koulua, vastasin edelleen happana äskeisistä naurukohtauksista. - Aajoo. Meen kai ite vaa juoksuttaa maneesille. Laitoin Jemmulle päitset ja sen jälkeen hain punaisen hoitopakin. Aloin harjata karvaa perusteellisesti, sillä vaikkei likaa ollut niin nyt irtosi kyllä karvoja vaikka muille jaettavaksi. Jemmu päätti kerrankin nauttia harjauksestani ja lerputti alahuultaan rennosti. Selviteltyäni vielä harjan ja hännän, aloin putsata kavioita. Takakavioiden kanssa neiti vähän temputteli, mutta etukaviot sujui ihan ok. Tämän jälkeen pistin etusiin suojat. Seuraavaksi hain sen ihanan koulusatulan ja nostin sen eerittäin varovasti selkään, kuin peläten sen rikkoutumista. Kiristin vähän vyötä ja laitoin seuraavaksi suitset. Päätin pistää myös martingaalin, sillä hyvän sään vuoksi voisi käydä esimerkiksi loppukäynnit maastossa. Talutin jopa hiukan laiskasti tallustavan neidon kentälle. Keväällä hevoset olivat ihan hepulissa, mutta nyt sitten ilmojen alkaessa taas lämmitä saisi niitä tallin reippaimpiakin ratsuja potkia välillä liikkeelle otsa hiessä. No jospa ei, tietyllä tavalla olin Jemmun kanssa toimiessani oppinut juurikin ratsastamaan reippaampia hevosia. Pysäytin Jemmun kaartoon ja laskin jalustimet alas. Kiristin satulavyötä vielä parilla reiällä, kunnes hyppäsin selkään. Jemmu oli paljon rauhallisempi, nuokkui nytkin silmät kiinni. Tajusin tähän vaikuttavan myös ehkä pari päivää sitten loppunut pääsiäisleiri - tamma oli joutunut monena päivänä peräkkäin tosissaan töihin! Kyllä siitä itse kukin väsyisi. - Noni, kävelehän, kannustin rautiaan uralle. Se huokaisi raskaasti ja pärskähti välillä äänekkäästi. Annoin tamman kävellä noin viisi minuuttia välillä suuntaa vaihtaen, kunnes otin ohjastuntuman. Silloin Jemmu palautui ehkä asteen verran enemmän normaalimmaksi, mutta oli ehkä edelleen vähän puoliunessa. Aloitin tekemällä kahdeksikkoa käynnissä ja taivutin aina reilusti sisällepäin. Kokeilimpahan huvikseen asettaa ulkopuolelle, joka ei ensin ottanut onnistuakseen. Kun korjasin ulkojalan tukea, teki suokkitamma pyytämäni näppärästi. - Hieno, kehuin ja palautin asetuken sisälle. Lähdin tekemään ensimmäisen ympyrän kahdeksikosta harjoitusravissa, ja toisen käynnissä. Sain pitää pohkeen kunnolla kiinni, jotta neiti pysyi koko ympyrän ravissa. Laiska Jemmu, tämä oli outo tunne! Toisaalta sain ainakin kerran kannatella käsiäni normaalisti, eikä mun tarvinnut roikkua niissä koko ajan pidätteitä tehden. Seuraavaksi otin ravia hiukan suoralla uralla ja tein päätyihin voltit. Kun ravi alkoi olla tasapainoista ja mukavaa, siirsin Jemmun käyntiin. Ratsastin suurelle pääty-ympyrälle ja koetin pitää jalat rennosti alhaalla nostaessani laukkaa. Kevyesti saimme nostettua laukan ja aloin työstää hiukan sisäänpäin kääntyvää töpsyttelyä vähän paremmaksi. Kun siinä jotenkin onnistuin, palasin kahdeksikolle ja päätin kokeilla laukanvaihtoa. Tamman tuntiessa jalkojeni paikkojen vaihdon, se tuntui ryhdistyvän heti paremmin ja vaihtoikin melko sujuvasti laukan. Tie kyllä venähti liikaa ollakseen enää kahdeksikko, mutta puhdas vaihto tuli! Kokeilin samaa vielä pari kertaa ja se sujuikin itse asiassa kivasti. Siirsin tamman harjoitusraviin ja siitä käyntiin. - Hyyyvä, kehuin löysyttäessäni vapaan ohjan. Taputtelin vähän hikeentyneelle kaulalle kaksin käsin ja hyppäsin pian alas selästä. Taluttelin loppukäyntejä noin kymmenisen minuuttia ja tajusin vasta talliin astellessani unohtaneeni käydä maastossa köpöttelemässä. - Mennään me vielä maastoon täs lähiaikoina, lupaan! Vein satulan, suitset ja muut varusteet varustehuoneeseen. Jemmu pärki tyytyväisenä mun nakatessa sille pari leipää kuppiin. Nakkasin Jemmun tarhaamaan lajitovereidensa joukkoon ja aloitin itse karsinan putsauksen. Jossain vaiheessa ovi kävi ja Topi, sekä hänen perässään Salome saapuivat talliin. - Tuuttepas te myöhään, vitsailin. Oikeastihan kello oli siinä yhdentoista paikkeilla. - Eihän kello ees oo paljoa! Musta tääkin on jo aika aiksin tula tallille, Salome haukotteli ja astui tervehtimään Biancaa. Vaihdoimme Topin kanssa suudelman, kunnes minä jatkoin lannan lappamista. - Nojaa, miten sen ottaa. Mä kävin jo ratsastaa, Miljakin on kävelemässä loppukäyntejä maastossa talutellen. - Te ootte ollu aikasin liikkeel, punapää totesi ja pisti tammalleen päitset päähän. - Topi, tuutko mun kaa maastoon? puolsisko ehdotti ja poika nyökkäsi: - Vaikka, en oo ainakaa suunnitellu mitää. Samassa ovi kävi ja Milja asteli Alman kanssa sisään. Molemmat oli osittain loskaisia ja mutaisia. - Voi hemmetin hemmetti. Perkeleen poni. Blondi talutti ilkikurisen oloisen pilkkuponin sen karsinaan ja alkoi heittää varusteita pois. - Musta vähän tuntuu et Alma lentää täält kohta huitsinnevadaa - Milja on jo aikasemmi sanonu et aikoo ehk palauttaa sen, kuiskasin sisaruksille ja katsoin kuinka Milja nakkasi suitset lattialle. - No? kysäisin varovaisesti ja kävelin karsinalle katsomaan. - No no, perhanan poni ensin veti mut pari kertaa sulavasti lumikasaan sääriä myöten, sitten nykäs ittesä irti ja leikki hippasta kakskyt minuuttia. Siks kai mulla kestiki näi kauan.. Et ainakaa ois voinu yrittää arvata et joku on pieles kun juoksutukses kestää muka kauemmin ku sun ratsastus? Milja tiuskaisi ja alkoi harjata mutaa irti ponin karvasta. - No sori.. Tulin itekki vasta kymppi minsa sit kentältä. Miten musta tuntuu, et Alma lähtee nyt..? sanoin hiljaa. Milja lopetti harjaamisen ja käänsi päänsä hitaasti muhun: - Lähtee? Minne tää lähtis, muutaku ehkä makkaraks. - Siis sanoit jotai et ehkä palautat sen Oonaroosalle. - En, tähän suorastaan tuntuu toivovan sitä kun noin temppuilee! Kitukoon nyt, mähän pidän sitä vaikka kuinka kauan! Tää läskiponi saa myös luvan alkaa mun kanssa kehittymään, kesällä tavoitteena hypätä metrin ratoja! tyttö julisti kunnianhimoisesti ja jatkoi harjausta. Hymyillen pudistin päätäni ja palasin Likan karsinalle. - Et silleen. Saadaan siis vissiin jatkossakin kuunnella armaan serkkuni kiroamista täällä tallikäytävillä. Sano nyt sitten onko se hyvä vai huono juttu. Merida & Jemmu 25HM.
// No voi ihanaa kuinka sä pääsit ratsastamaan aurinkoiseen säähän sulaneelle kentälle, piakkoin pitäs siirtää ainaki aikasemmat tunnit kentälle ku on niin kirkasta ja keväistä ah <3 laiska jemmu on varmaan aika vaihtelua siihen reippaaseen juoksijaan, mutta näköjään jemmussa on sitten kaks puolta, joista tää toinen on harvemmin esiintyvä, ken tietää, ehkä se on juossu sunnuntaina muitten heppojen kaa tarhassa, koska kaikilla oli kauheet kurajalat sisälle viedessä iha paha olo tuli niitä kattellessa. Onneks tuntsareilla oli kevyet loimet päällä nii loimet oli karvan sijaan kuraset! Ehkä se on ihan hyvä juttu että saa kuullla kiroilua yksäripuolelta, sinne se ainakin tuo väriä, mutta milja sais kyl alkaa hillitä itteensä tossa kielenkäytössä, tai joku mamma tulee ja pesee sen suun saippualla! 23v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Apr 7, 2016 18:17:51 GMT 1
09.04.2016
Saara seisoi eteisessämme valkoiset Converset ja purppurat pillifarkut jalassa. - Onks nää iha hyvät? brunette ystäväni kysyi ja vilkaisi mua. - Noooo, voishan sul vähän käytännöllisemmätki vaatteet olla, naurahdin vähän vaivaantuneena. Raukka ei ollut ennen käynyt tallilla, joten mistäpä hän olisi voinut tietää. - Eli? Nappasin kaveria käsikynkästä ja vein Miljan huoneeseen. - Miljan ratsastuskamppeet vois olla sulle sopivammat kun mun, ku kummiski säki oot tollane pätkä, kerroin ja kaivoin esille jotkin serkkuni tallikamppeista. - Vaiha nää, ja tuu sit mautolle! selitin ja tuuppasin hänen syliinsä tallikengät ja ratsastushousut. Menin itse kulkupelilleni ja laitoin Oonaroosalle viestiä. "Me lähetään kohta tallille, ootko jo vieny ne kamat sinne?" Pian tätini vastasi nakanneensa koppakärryt muine varusteineen Yläkokon pihaan. Hyvä. Tänään kokeiltaisiin kärryajelua! Kun Saara tuli viereeni istumaan, pääsimme matkaan. Milja oli taas vaihteeksi kaupungilla pyörimässä, eikä näinollen tullut tallille. Juttelimme Saaran kanssa niitänäitä matkan kuluksi. - Nytpähän nään ekaa kertaa sen sun rakkaaski kasvokkain, ystäväni totesi. - Ai Jemmun vai Topin? naurahdin ja käänsin Yläkokon pihaan. - Jemmu? Onksul jotai kolmiodraamaa? - Eeei! Jemmu on se heppa, jota me ajetaan, selitin nauruani pidätellen. - Aajoo, brunette totesi hypätessään ulkoilmaan. Talsimme sisälle yksäripuolelle ja päätin putsata karsinan ensimmäiseksi. Vaikka meitä oli kaksi, kului aikaa enemmän kuin normaalisti. Jouduin opettamaan homman Saaralle, sekä vähänväliä siivoamaan hänen jättämiä kikkareita. No, kuka sitä heti ensimmäisellä kerrallaan osaisi täydellisesti. Vihdoin saimme karsinan putsattua ja kävin kippaamassa lannat lantalaan. Ihme kyllä Saara ei ollut nyrpistellyt hommaa ollenkaan, vaan tuntui jännittävän vain ajoa. - Kiitä vaan onneas et tänään ajetaan, etten sua selkään käskenyt! - Hehheh.. Onhan se kiltti ajaa? tyttö kysyi. Kasvoilleni tuli pirullinen virne: - No itseasiassa, en oo ikin ennen ajanu sillä. Mut on sil joskus ajettu! - Et silleen, Saara sanoi hiljaa ja minun nauraessa suuntasimme tarhoille. Jemmu katseli kiinnostuneena, kun paikalle saapuikin minun lisäkseni joku muukin. - Täs on Jemmu. Jemmuu! huhuilin ja lähdin kävelemään suokkia kohti. Tamma antoi kiltisti kiinni ja kaverini sai toimia portina avaajana. - Onpa se iso! Saara henkäisi meidän kävellessä ohi. - Ei ollenkaan. Kävisitpä ratsastuskoulupuolella kattomassa vaikka Ediä tai Minoa, tää on niihin verrattuna rääpäle! - Mieluummin ajaisin tai vaikka ratsastaisin tuolla, tyttö intti silti vastaan osoittaen Almaa. - Ehei, tolla sä et kyllä haluais mennä. Se on Miljan hullu ylläpitoponi jonka bravuureihin kuuluu kaikki, mikä satuttaa ja pelottaa ihmisiä. Jemmu on tohon verrattuna paaljon täysjärkisempi. Kauhusta jäykkänä Saara seurasi meitä talliin, jossa vein Jemmun karsinaansa. Aloimme molemmat harjata tammaa eri puolilta mun opastuksen jälkeen. Sitten putsasimme kaviot, jonka jälkeen alkoi se vaativampi osuus - nimittäin valjaiden laitto. Olin pienenä käynyt ravikortin jollain sen aikaisella liikutusshetlanninponillani, mut olihan siitä aikaa. Siinä aikamme ähräsimme, kunnes turvauduimme Googleen. Sieltä saimmekin loppuihin kohtiin neuvoja, ja talutimme valjastetun Jemmun tallipihaan. Seuraava vartti menikin kiinnitettäessä kärryjä kiinni, eikä asiaa auttanut kun Saara ei oikein hallinnut topakkaa otetta pitää kiemurtelevaa tammaa paikoillaan. - Luojankiitos, Topi. Tuu pitää Jemmua, huokaisin kuumissani pojan saapuessa puolisiskonsa kanssa paikalle. Hämmästyneenä poika nappasi suokin ohjista ja viimein kärryt oli perässä. - Kukas toi on? Topi kysyi multa hiljaa vilkuillessaan kaveriani. - Saara, vastasin vain ja seurasin huvittuneena pojan tuijotusta puhelintaan rämpläävään tyttöön. - Huhuu, naurahdin ja käänsin pojan katsomaan muhun päin. Annoin poikaystävälleni nopeasti suudelman ja ilmoitin meidän nyt menevän kokeilemaan ajoa. Itse laitoin päähäni oman kypäräni, kun taas Saara lainasi ratsastuskoulun lainakypärää. - Mennään! Saara hyppäsi kyytiin heti, kun itse varmistin meidät polulle vierellä kävellen. Sen jälkeen hyppäsin kyytiin ja katselin miten tamma reagoisi. Se käveli korvat hörössä polkua pitkin ja pärskähti välillä kuuluvasti. Ilmeisesti sillä oli ainakin toistaiseksi ihan hauskaa. Havaitsin kaverini tarraavan aika lujaa kärryn reunaan, toinen oli vissiinkin vähän jännittynyt. - Hyvä Jemmu, kehuin suokin kääntyessä varmajalkaisesti vasemmalle polun haarautuessa. - Kerros jotain Topista, Saara vinkkasi pystyessään vihdoin rentoutumaan. - Kerro mitä, naurahdin kevyesti. - Onkse kiva, onkse- - Totta kai se on kiva, emmä sen kaa muute seurustelis. - Eiku joo, miks ees kysyin. Näkeehä sen tosta kaulaltaki, Saara piikitteli ja mun vilkaistessa murhaavasti tyttö jatkoi: - No mitä! Onhan noi fritsut oikeesti vähän jo mennyttä muotii. - Miks kaikki mulle siitä sanoo, en mä sitä ole tehnyt. Hårreguud, seuraava kysymys kiitos, puuhkaisin. - Nooo.. Kauan ootte ollu yhes? Mä oon iha pihal kaikesta, kun me muutettiin toho lähikylään. Siel ei tapahu ikin mitää. - Reilu kuukaus, et oikeestaa aika vähä. Mut meil oli enne sitä aika pitkää säätöö, vastasin hymyillen. - Okei. Kuka se punatukkane oli? Saara kyseli lisää. - Salome, se on Topin puolsisko. Sillä on Bianca ja sen varsa Yläkokos. - Aa, toi puolsisko tos selittääki jo melkosesti. Olin nimittäin hetken jo aika järkyttyny kun noin vaa annat muitten tyttöjen vikitellä sun poikaystävää - sä ku oot tunnetusti hiton mustasukkanen, Saara virnisti. - No en kyllä! vastasin kulmia kurtistaen ja käskin Jemmun raviin. Kaverini säikähti äkillistä liikettä ja oli muksahtaa alas. - Siitäs saat! Jemmu toimi oikeasti tosi hyvin. Se ei säikkynyt mitään, vaikka välillä koettikin lähteä pinkomaan innoissaan paljon reippaampaa vauhtia. - Hidasta sitä! Saara kiljahti minun nauraessa. - Ei tää oo ees kovaa ravia, vähän perusravia reippaampaa. Et iha rauhas vaa. - No silti! Hymyillen nautin hiusten hulmutessa ilmavirran mukana taaksepäin. Jemmu pärski ja nyökytteli päällään iloisesti eikä olisi malttanut hidastaa minun kääntäessä sen käynnissä kotiin päin. - Herrajumala. Tänne suuntaan ei kyll ravata! Saara ähkäisi. - No kuin? Tuo ravaaminen oli just parasta! hihkaisin pitäen tamman kuitenkin käynnissä. Kun kaverini tokeni jännityksestä, juttelimme vielä loppumatkan mitä mieleen tulvi. Saara oli mun lapsuudenystävä, tosin kaksi vuotta sitten muutti pieneen kaupunkiin lähellämme. Aina ei kuitenkaan väliä jaksanut rumpata, joten toistemme tapaaminen oli siinä samalla vähentynyt. Asiaa oli kuitenkin paaljon kerrottavana. Rauhallisesti köpötellen saavuimekin tallipihaan ja irroitin kärryt Jemmun perästä. Tyytyväisenä tammaan vein sen talliin ja riisuin kamppeet pois. Kun tamma pääsi vielä tarhaan pari namua syötynä, kiipesimme me yläkertaan. Saara luovi tiensä sohvalle lähelle vierekkäin istuvaa Lunaa ja Lucaa. Itse hain lasiin vettä ja menin myös istumaan sohvalle. - Onks tääl tallil paljonki pareja? Saara ihmetteli vilkuillen kiinnostuneena Lunaa ja Lucaa. - Eei me olla yhessä, Luna sopersi vaivaantuneena tajutessaan ystäväni tarkottavan heitä. - Aijaa, sori, Saara vastasi nolona ja kaivoi puhelimensa esille. Pian huoneeseen astelivat Topi ja Salome. - Huh, Bianca oli tänään niin hyvä etten kestä! punapää sanahti ja lösähti seuraamme. Mun kaivaessa puhelimeni esiin Topi änkäsi ennestään ahtalle sohvalle mun ja Lunan väliin. Saara jäi tutkailemaan poikaystävääni jaa-et-tollasen-kaa-se-seurustelee -ilmeellä. - Hei oisko meiän pitäny viel putsaa Jemmun varusteet? kysyin reipastuneena kaveriltani. - No siinä kyl menee kauan ku kattoo sun ja Jemmun varustekasaa, Topi huomatti ja tökkäsin poikaa kostoksi kylkeen. - Hiljaa. Mut mitä sanot Saara? - Okei, hän vastasi joten kipusimme ylös sohvalta. Hyppelimme alas varusteiden putsaukseen ja kieltämättä siinä meni aikaa. Noin 45 minuutin jälkeen oli valmista, ja lähdimme sen jälkeen Saaran kanssa vielä meille. Täytyis kyllä ehdottomasti ajaa toistekin Jemmulla! Merida & Jemmu 26HM.
/ ei mee ny iha yksiin toi mautoasia Topin tarinan kaa mut alotin tän jo pari päivää sit nii en jaksanu korjata XD // Kiva ku sait tallile seuraas sun vanhan kaverin, ihme kyllä että se ei hajua valitellu, se on vissii spesiaali tai sitte se ei häirinny sitä, mikä on hyvä se! Jos haluut ajaa useemminkin niin ne teijän kärryt voi vaikka viedä heinälatoon, ku ny siel o oven lähel nii paljo tilaa, eli ylöshän ne siltaa pitkin pitää vetää sitte, mutta ainaki ne pysyy kuivina ja kunnossa. Ihana jemmu, ku käyttäyty hyvin, mut toi oliki sille ilmeisesti mukavaa puuhaa. Ja hyvä et saaraki rentoutu sitte loppujen lopuks sitte seki varmaa pysty nauttiin niinku säki:D Reippaina vielä putsasitte jemmun monet varusteet, huhuh, voisit(te) jopa joskus pistää tuntihevosten varusteet putsaten. Varsinki taran ja rimpen varusteet alkaa olla aika kuraset, hyi. 18v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Apr 8, 2016 19:44:23 GMT 1
10.04.2016(tän tarinan pitäs kisojen mukaan sijoittua päivälle 1, mut jaa meni jo )Heräsin puhelimeni käskevään pirinään. Unisena käänsin kylkeäni, kunnes todella tajusin mun iphoneni hälyttävän. - Mitä hittoa? heräsin ja kurotin ottamaan puhelimeni pöydän nurkalta. Se oli Oonaroosa, mitä ihmettä se soitti, kello kuuden aikaan.. Haukotellen vastasin puheluun: - Niin? - Joko oot kohta tallilla? kuului kiireinen ääni. Samassa olin täysin hereillä ja ponnahdin istumaan. Topi tuntui säpsähtävän myös hereille, mutta jatkoi tyyneesti makailua. - Että mitä? Miks mä tallilla olisin? Kello on iha aamuyössä, kähisin silmät ymmyrkäisinä. - No ne kisat! Hiton Merru, etkö muista? Oonaroosa tivasi ja kolisteli jotain langan toisessa päässä. - Eiku voi paska! Pitää mennä! huusin ja painoin punaista. Ne kisat. Petäjävaaran kisat, joista tätini oli pari päivää sitten puhunut. Hän oli käynyt hyppäämässä Jemmulla ja kertonut osallistuneensa tammalla 80 senttiin. Myös hänen omalla suokkioriillaan täti oli ilmoittautunut 90 sentin luokkaan, ja mä olin lupautunut koko päiväksi kisahoitajaksi. Kömmin äkkiä ylös pedistäni ja nakkasin Topia lattialla olevalla koristetyynyllä. - Ylös! Nyt, heti! meuskasin pojan nauraessa huvittuneena. - Mikäs nyt tuli? Eihän kello oo vielä mitään. - Ne kisat! Ne yhet kisat, mihin lupauduin kisahoitajaks! Ja nyt lupauduit säkin! Revin pojan ylös joka alkoi vastahakoisena pukemaan ylleen. Itse vaihdoin vähän vanhemmat ratsastushousut ja jonkun paidan, kunnes hyppelin alas pakkaamaan meille eväitä. Siinä ajassa Topi sai tallusteltua alakertaan, joten minä revin pojan mautoon. Äkkiä tallille.. Topilla oli jostain kumman syystä ollut Lindan numero, joten hän oli näppäillyt naiselle pyynnön jättää Jemmun sisään. Onneksi, sillä ulkona vallitsi kevyt sadesää. Ryntäsin yksäripuolelle, missä Linda putsasikin Takun karsinaa. - Oho, sieltäpä tullaan vauhdilla, Linda totesi kummastuneena. - Pakko ku unohin et tänään on kisapäivä! touhotin ja aloin nopeasti harjaamaan takkuista karvaa. - Ai onks teil kisat jossain? Olisit laittanu ees vähän siistimmät vaatteet, nainen nyrpisti nenäänsä. - En mä kisaa! Vaan mun täti. Topi perkele, putsaamaan kavioita sieltä, komensin kun poikaystäväni jäi haahuilemaan Likan karsinalle. Orjani tuli auttamaan Jemmun laitossa, mutta aika ei silti riittänyt. Pihalta kuului auton hurinaa ja myös koreaa hirnuntaa - ilmeisesti sen oriin. - Ei keretty laittaa tätä! huusin hädissäni tätini tullessa paikalle. - Laitetaan se sitten siellä loppuun. Saatiinko siis se Yläkokon traileri lainaan? Nyökkäsin, sillä olin kysynyt pari päivää sitten sitä Iidalta lainaan. Oonaroosan mies ajaisi Jemmun Petäjävaaralle, sillä eihän ori ja tamma voineet olla samassa traikussa. Laitoimme Jemmulle loimen ja kuljetussuojat, jonka jälkeen Oona talutti suokkineidin ramppia pitkin traileriin. Jemmu meni kiltisti sisälle ja alkoi mussuttaa heinäverkosta heinää. Me toimme kaikki varusteet auton takakonttiin. - Tuutteko mun kyytiin vai? tätini kysyi ja vastasin myöntävästi. Olihan hänen miehensäkin ihan kiva, mutten tarkemmin ollut tutustunut häneen. Hyppäsimme Topin kanssa Oonaroosan auton kyytiin ja kaksi kulkupeliä trailereineen lähti kohti Petäjävaaraa. Jo matkan alkuvaiheessa mä ja Topi nukahdettiin takapenkille, aikaiset herätykset eivät ehkä sittenkään olleet meidän juttu.. Olinhan mä suhteellisen aamuvirkku, mut et seitsemän aikaan - ei kiitos! Havahduimme hereille Oonan pysäyttäessä auton tallin parkkipaikoille. - Tuu, kuiskasin ja hapuilin Topin käden omaani. Kävelimme odottamaan toisen auton pysähtymistä, jolloin menimme ottamaan Jemmun alas. - Varustakaa se nyt loppuun, mä taluttelen Uppista täs lähettyvillä! Topi harjaili vielä vähän ja mä laitoin suojat. Sen jälkeen satula, sitten martingaali ja lopuksi suitset. Oonaroosa palasi Uppiksen kanssa traikulle ja komensi mut lämmittelemään Jemmua hänen itse katsoessa rataa sekä vaihtaessa kisa-asun. - Mut en mä ala hyppää mitää kasikymppiä Jemmun kanssa! huusin naisen perään, joka vain huiskutti kättään huolettomana: - No nyt hyppäät! Hetki vaan, Merru! Tuun lämppää itse loppuun. Kädet täristen hyppäsin selkään ja lähdin kävelemään Jemmun kanssa. Topi jäi seisoskelemaan verryttelyalueen ulkopuolelle. Kaikki alueen sisäpuolella näyttivät niin upeilta ja jokaisella tuntui olevan homma hallinnassa - siis kaikilla muilla paitsi mulla. Pikku hiljaa aloin ravailemaan ja koetin vain saada Jemmua kuulolle. Se oli aika jäykkä ja hermoili muiden hevosten kulkiessa ihan läheltä. Pian oli pakko ottaa jo laukkaakin, verkka-aika ei ole erityisen pitkä. Nousin kevyeeseenkin istuntaan ja Jemmu päästi pari pukitusta. - Wooou, rauhoittelin meidän lähestyessä noin 50 sentin pystyä. Tamma hyppäsi rohkeasti, vaikka oma asentoni kusaisikin pahasti. Taputin Jemmua kiitokseksi ja esteen noustessa hyppäsimme 70 sentin okserin. Enpä jälleen kerran päässyt hyppyyn jännitykseltäni mukaan, vaikka oikeasti mulla ei ollut oikeaa syytä jännittää. Enhän mä tässä ollut menossa sitä rataa hyppäämään?! Kerkesin kerran kuolemanuhalla tulla 80 sentin pystyn, kun Oonaroosa viittoi portilla mua tulemaan sinne. Täristen laskeuduin alas ja menin halaamaan Topia. - Me hypättiin just 80! Poika ei sanonut mitään, mut hetki me vaan halattiin mun täristessä jännityksen purkautuessa. - Mua jännitti niin paljon, en muutenkaa oo hypänny Jemmul paljoo saati olla menty noin korkeeta. Enkä oo ollu estekisojen verryttelyssä sitten viiden vuoden jälkeen, puhisin poikaan nojaten. - Entäs sit se Uppiksen 90 sentin verryttely? poika kysäisi ja irrottauduin hitaasti astuen taaksepäin. - Ehei! Mähän en sitä tee! Miks hitossa Oona ei ottanu Miljaa tänne?! Sehän se sekopää hyppääjä on! kiljaisin ja käännyin katsomaan kisakentälle. Oona ja Jemmu aloittivat juuri ratansa. Pari ensimmäistä estettä Jemmu näytti epäröivän aikalailla ja oli kieltää neljännelle, mutta silloin tätini käytti raippaa niin johan alkoi tempoa löytyä. Pari pukitustakin neiti änkäsi rataan, mutta ylitti kuitenkin este toisensa perään puhtaasti. - Hyvä, kuiskasin huulta purren kun toisiksi viimeinsen esteen puomi pysyi kannattimillaan. Viimeiselle esteelle Oonaroosa käänti vähän turhan jyrkästi, mutta puhdas ratahan sieltä tuli. Tätini taputteli roimasti suokkia ja toi sen minulle. - Hiiieno Jemmu! Tee kevyt loppuverkka, mä meen verkkaamaan Uppista - vai haluutko sä tehä sen? hän virnisti. - Ei kiitos, mieluummin loppuverkkaan Jemmun, hymyilin iloisena ja kiipesin pärskivän suokin selkään. Lähdin ravailemaan lähialueella, ja sitten siirryin kävelemään. Pian kovaäänisistä alkoi kuulutus. Sijoittuneita alettiin luettelemaan ja - Jemmu oli saanut ykkössijan! Hädissäni etsin Oonaroosaa katseellaan, hänenhän pitäisi mennä kunniakierrokselle! - Merru sun pitää mennä, ei se nyt tuolta voi tulla, Topi puhui järkipuhetta ja vähän epävarmana menimme Jemmun kanssa kentälle. Sijoittuneet sanottiin uudestaan samalla kun ratsujen suitsiin laitettiin ruusuke. Me saatiin sellainen hieno sinivalkoinen, ihan niinkuin Yläkokon koulukilpailuista. Tai no, enhän minä sitä saanut mutta siltä se tuntui tässä jonon ensimmäisenä seistessä. - Ja kunniakierros vasempaan! Ja Jemmu ampaisi tapojensa mukaan taputuksen kuullessaan heti liikkeelle. Nousin kevyempään istuntaan ja suokki kaasutteli koko kierroksen niin että hiekka pöllysi. Päädyssä rauhoittelin Jemmun raville ja sitten käynnille, jonka jälkeen menin taluttelemaan ratsuani pihalle. - Voi hieno, hieno Jemmu! Sä olit ykkönen, puhelin sille Topin kävellessä vierellämme. Veimme Jemmun traikulle ja riisuimme siltä varusteet. Laitoin mukaan ottamaamme linimenttiä jalkoihin ja loimen niskaan. Veimme tamman traileriin lepäämään ja syömään, tädin mies lupasi vahtia sitä. Me menimme Topin kanssa vahtaamaan Uppiksen ja Oonan suoritusta. Ori oli selvästi elementissään, ja oli sillä komea hyppytyylikin! Viimeinen este, ja koko rata oli ylitetty puhtaasti. - Saan kyllä olla tyytyväinen mun suokkilapsiin, tätini kommentoi laskeutuessaan alas. Hän ei kerennyt kävelyttää kuin viisi minuuttia, kunnes Oonaroosa kuulutettiin jälleen palkintojen jakoon. - Taas ykkössija? Nyt meen kyllä ihan ite rallitteleen! Jos susta Jemmun laukkakierros oli hurja niin et edes halua tietää miten tää innostuu, nainen naurahti ja kipusi uudelleen selkään. Ja kuten hän sanoi, oli innostunut Uppis melko hurjan näköinen. Se yritti kiskoa päätään pukkien saattelemana alas ja pärski sitten iloisena. Tämän jälkeen Oonaroosa verkkasi Uppista vielä hetken ja me menimme Topin kanssa autoon odottamaan. Aikamme kerkesimmekin siinä "nuoleskella" niin kuin muut sanoisivat, kunnes tätini hyppäsi kyytiin. Irrottauduin pojasta ja kiinnitin turvavyöni rykäisten. - Älkää antako mun häiritä, tätini naurahti käynnistäen autonsa. Kaksi sinivalkoista ruusuketta mukanamme suuntasimme Yläkokkoon. Yläkokossa laskin rampin alas ja otin Jemmun tallipihaan. Se hirnahti kuuluvasti nähdessään Jutin tarhaamassa, jolloin Uppis koetti herättää myös tamman huomion kiljahdellen. - Joo, sä osaat varmaan hoitaa Jemmun? Uppis hermostuu, Oonaroosa kommentoi osoittaen traikkua. - Joo, totta kai! Onnee ruusukkeista. - Kiitos. Muista kiittää Iidaa traikkulainasta! nainen vielä huikkasi ja sitten he poistuivat. Me veimme Topin kanssa Jemmun karsinaansa ja otimme kuljetussuojat sekä loimen pois. Annoin tammalle hiukan heinää purtavaksi ja kiipesimme yläkertaan. - Jaahas, sieltä ne rakastavaiset tulee! Missäs sitä on koko päivä oltu? Salome tivasi virnistäen. - Vaikka missä, Topi niljaili punapäälle takaisin, mutta mä tyydyin vastaamaan asiallisemmin: - Oltiin Oonan apuna kisoissa. Jemmu oli ykkönen kasikympissä ja tädin suokkiori samalla sijalla ysikympissä! - Vähän hyvin, Angelika kommentoi sohvalta ja nyökkäsin. - Kai se Jemmukin sit jotenki osaa hyppää, vaik tommoselt perussuokkipötkylält näyttääki, kahvia juova Linda kommentoi puhelintaan selaillen. Katsoin naista toinen kulma koholla mutta päätin jättää huomautuksen omaan arvoonsa. Kävelin uupuneena poikaystäväni perässä sohvalle ja käännyin sivuttain puoliksi makaamaan selkä pojan kylkeä vasten. - Väsyttää, huokaisin ja kaivoin puhelimeni esille. - Meniks eile sit myöhäänki? Linda kysyi meitä vilkuillen. - Ei erityise, mut aikasi me ainaki herättii, Topi totesi ja sai Lindalta ivallisen naurun. - Tosi aikasin. Mä olin tehny jo aamutallin siin vaihees melkee kokonaa ku sä laitoit mulle aamul viestin, ja se perhanan Luca ei tullu ees auttaa. Tungin puhelimeni taskuun ja nousin istuma-asentoon. - Lähetäänkö meille? ehdotin Topille. - Mun pitää itse asias mennä vissii kotii, kun olin teil ton viime yönki, poika vastasi. - Okei. No voin nakata sut nyt samantien. Nousimme sohvalta ja sanoimme muille moikat, jonka jälkeen lähdin viemään poikaa kotiinsa. Sen jälkeen matka jatkui omaan kotiini ja suorinta tietä sänkyyn..
Merida & Jemmu 27HM.
// Wuhhuuuu go oonaroosa ja jemmu ja uppis! Sika hyvi! sähän ylitit itses, vaikka rauuukkaa sä, jos kerta iha tärisit, onneks sulla oli topi mukana nii sait pitkän ja rauhoittavan halin. Linda alkaa tulla toimeen teijän kaikkien kanssa mikä on aika yllätys kyllä, mutta hyvä niin, et se jopa pystyy tallituvassa oleen teijän kaa samaan aikaan, ku joskus se ei sitäkään voinut olla, vaikka sen käytös välil on mitä on... hyvä vaa et jätit sen kommentin omaan arvoon kyllä jemmu hypätä osaa! 27v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Apr 16, 2016 17:27:18 GMT 1
16.04.2016
Linda ratsasti Edillä kentän toisessa päädyssä esteitä niin että hiekka pöllysi. Parivaljakon meno oli kieltämättä siistiä ja tyylipuhdasta, tuumasin lappaessani lantaa kentän tyhjältä puoliskolta kottareihin. - On tää aika paskaa, Luca totes hikee pyyhkien, jolloin naurahdin huvittuneena. - Kirjaimellisesti. Lucalle ja Lindalle oltiin annettu työtehtäviksi "Edin liikuttaminen ja lantojen siivous kentältä". Voitte varmaan kuvitella jo kumpi päätti, miten työjako meni? Jep, Linda. - Ite olit liian hidas työtä jaettaessa avaamaan suus, totesin vielä perään ja siirryin parin metrin päähän siivoamaan. Poika oli ilmeisesti liian laiska tekemään hommansa itse, joten oli pyytänyt mua auttamaan nähdessään mun kaartavan pihaan. - Voi olla. Noni, lopetetaa. Saa luvan kelvata Iidalle, Lucas vastasi ja lähti kävelemään lantalaa kohti. Seurasin häntä kysyen: - Mites sul ja Lunalla? Lucas katsoi mua tympääntyneenä tuijottaessani tyhmällä virneellä. - No mitä? Kai sitä kysyä saa! - No eipä mitenkää kummemmin. Se on iha outo eikä puhu mulle enää, eikä sitä kyl oo juuri tallilla näkynykkää, hän mutisi ja nyökkäsin. - Kyl se siitä. Tykkäätsä sit siitä? kysyin varovasti seuratessani, kun poika jätti kottarit paikoillensa ja lähdimme kohti tallia. - No sitä saat miettiä. Meeppä nyt ettii Topi-rakkaas hus, Lucas yhtäkkiä sanoi ja alkoi tuuppia mua kohti tallia. - Ei Topi oo viel tullu? vastutelin, kuitenkin kummastuneena jatkoin matkaa ja huomasin ruskeahiuksisen tekevän täyskäännöksen kohti siirtotallista kävelevää Rosannaa. Oliko Lucalla menossa jotain kolmidraamaa? Yllättyneenä menin yksäripuolelle, jonne olin jo aikaisemmin Jemmun käynyt hakemassa. Milja taas normaaliin tapaan kiukkusi Almalle, joka meuskasi karsinassaan. - Perkeleen poni! Ä-lä näy-ki! Kevyesti hymyillen pudistin päätäni ja olin kiitollinen siitä, et Jemmu oli suhteellisen kiltti hoitaa lukuunottamatta kiima-aikaa ja paria muuta kiukkupäivää. - Mitä teet tänään sen kanssa? kysäisin rapsutellessani nuokkuvaa suokkia. - No laitan varmaa makkaraks, Milja tiuskaisi tuskastuneen kuuloisena ja koetti laittaa takajalkoihin suojia. - Hahah. Entä oikeesti? - No varmaan sitä perkeleen koulua yritän treenata, eli toisinsanoen rodeota. Naurahdin ääneen ja toivotin heille onnea, yrittäen samalla miettiä mitä itse tekisimme. Ajo olis kyllä huippumukavaa ja tammakin varmasti nauttisi siitä, mutta toisaalta koulutreenit oli jäänyt nyt vähemmälle. Olimme muutenkin osallistuneet Yläkokon koulukilpailuihin, joten niihin pitäisi treenata. Siitä sitten pääsenkin lopputulokseen, että tänään treenattaisiin koulua - en ollutkaan hetkeen istunut ihanassa koulusatulassamme! Aloitinkin samantien varustamisen, ja Jemmu malttoi olla melko kiltisti. Vähän se välillä osoitti mieltään kuopimalla tai huokaisemalla raskaasti. Topi oli saapunut Salomen kanssa tallille noin viisi minuuttia sitten ja poikaystäväni ilmoitti tulevansa jälkeenpäin kanssamme kentälle. Nyökkäsin pistäessäni kypärän päähäni ja lähdin sitten taluttamaan suokkia kentälle. Hyppäsin reippaasti satulaan ja huomasin Lindan jo häipyneen Edin kanssa pois. Jalustimet olivat hyvät, mutta päätinkin vaihtelunvuoksi tehdä alkuverryttelyn ilman jalustimia. Nostin jalustimet ristiin satulan yli ja alkukäyntien jälkeen aloitin työstämisen. Joka kulmassa väistätin Jemmun takaset, ja pitkillä sivuilla tein pohkeenväistöä uraa pitkin. Alkuun neiti oli ehkä himpun kova suustaan eikä tahtonut astua kunnolla ristiin, mut pikku hiljaa homma alkoi sujumaan. Unohdin hetkeksi pitkän sivun pohkeenväistön ja tein sinne ravia, onneksi Jemmulla on kiva ravi. Tässä välissä tamma sai pikku sätkyt kun Topi ja Likka tallustivat seuraksemme, mutta asettui onneksi pian jälleen työntekoon. - Tää on aika kivalla päällä, huomautin jatkaen koko uraa pitkin ravissa. - Näyttää kyl ihan kivalle! Topi kommentoi kävellessään Likan kanssa alkukäyntejä. Annoin neidolle pienen levähdystauon käynnissä ja asettelin jalustimet jalkaani. Aloin työstämään ravia suuren pääty-ympyrän avulla, ja kun Jemmu tuntui hyvältä kokeilin ravipohkeenväistöä normaalisti uralta pois. Aluksi suokkineiti olisi vain halunnut jäädä aidan viereen lönkyttelemään tai juosta mukamas väistättäen, mut tehdessäni tarpeeks pidätteitä ja käyttäessäni hiukan raippaa, saimme kivoja väistöjä. - Hyvä! kehuin ja kokeilin samaa toiseenkin suuntaan. Tuntui tosi kivalle, kun väistöt sujui joten päätin lopettaa niiden tekemisen tältä kertaa. Nostin vasemman laukan ja tein ihan perusjuttuja, vähän temmonmuutoksia ja sensellaista. - Mennäänkö loppukäynneille maastoon? Topi ehdotti saadessaan itsekin normaalia lyhyemmän treenin loppuun. - Joo mennää vaa, vastasin ja otin hiukan lyhyemmän ohjan. Kaksi reipasta ratsua etenivät ritirinnan polkua pitkin ja me ratsastajat juttelimme niitä näitä, kunnes sitten käännyimme kohti tallipihaa. Hyppäsin takaisin maankamaralle ja nostin jalustimet ylös. Kun me molemmat olimme valmiita, lähdimme Likka edellä talliin. Olimme juuri astumassa yksäripuolelle, kun hoksasin Angelikan siirtotallilta päin. - Heei, Jemmu pruut. Mitä Angelika tuli tuolta? Ja tos on joku poni kans, vissii nyffi, pohdin ja pysäytin jyräsuokkini. - Angelika! huhuilin ja lähdin astelemaan kohti mustahiuksista. Aluksi ratsuni oli vastahakoinen poistumaan tallinsuulta, mutta huomasi sitten lajitoverinsa ja lönkytteli korvat hörössä kohti toista. Pysäytin Jemmun kuitenkin hyvän matkan päähän toisesta. - Kuka tää on? utelin ja katsoin suloista ponia. - Cora, mun poni! Se muutti täs pari päivää sit siirtotalliin, hän hymyili vastaukseksi. - Aijaa, no onnee ponista! Mä meen nyt kuitenki purkaa Jemmun, moikka! Jätin parivaljakon pihalle kävelemään ja vein Jemmun karsinaansa. Purin tammalta varusteet pois ja huomasin Miljankin jo lopetelleen ratsastuksen, kun Alma seisoskeli loimi päällä karsinassaan. Siivosin vielä erittäin innokkaana karsinan ja nakkasin Jemmun tarhaamaan, kunnes sitten lähdimme Topin ja Miljan kanssa meille. Merida & Jemmu 28HM.
// Haha ylläri et Linda oli päässyt edillä meneen ja lucalle jäi paskatyö, mut onneks sä viitsit sitä auttaa, kaikkien pitäs kyl ny keväällä ja kesällä tsempata putsaamaan hepan jätökset heti kottariin, pitäis viedä kottarit ja talikko jonki kentän nurkalle et ne olis helppo siihen heittää. Talvella se vähän jäi ja syksyllä näköjään kans. Teijän yhteistyö on kyllä kehittynyt paljon verrattuna millasta menoa teillä oli alussa. Super te! Tiet alkaa olla jo aika kuiviakin ja puissa jonkinmoiset alut ah kesä tulee! Luca on vähän sulkeutunut joten ei ihmekään ettei sulle kertonu, mut kyl niillä jotain kummaa on, sen on huomannu jopa Rami ku tuli kengittään pari heppaa... 15v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Apr 21, 2016 14:47:11 GMT 1
21.04.2016
Haukottelin väsyneenä ja odottelin yllätys yllätys, Miljaa. - Ala tulla! valitin ja yskäisin sitten pari kertaa. Serkku kipitti alakertaan ja virnisti: - Vaivaako tupakkayskä? - Hahhah, tosi hauskaa. Suna olisin iha hiljaa, jos mun kyydis meinaat päästä. Ja vauhtia nyt, mä meen jo käynnistää mauton! Ovella vastaan tuli äiti, joka näytti yllättyneeltä nähdessään mut tallikamppeissa. - Minnes sä oot menos? - No miltä vaikuttaa? huokaisin ja tiesin että kohta kuultaisiin saarna. Pujahdin äitini ohitse ja kerkesin kuulla jo alun: - Mut sullahan oli eilen kuumetta? Et sä voi mennä tallille riehuu! - Pakko, Jemmulla on ollu jo kolme vapaata josta kaks iha liikaa, vastasin ja kävelin sitten mautolleni. Kohta Milja onneksi juoksi perässäni ja lähdin kiireesti ajamaan Yläkokkoon, ennen kuin äiti kerkeäisi vielä pysäyttää meidät. - Mites sul ja Topil? serkku keskeytti hiljaisuuden ja kulmiani kurtistaen vilkaisin Miljaa valoihin pysähtyessäni. - Mitä miten? - Ettepä oo paljo vapaa-ajalla olleet, ja musta tuntuu et tallilki mä oon enemmä sen kanssa ku sä. Sä vaa hengaat muide tyttöjen tai Lucan kaa. - Häh? No en kyllä! Sitä paitsi, meil kummalki on ollu iha hirveesti ny kokeita et ei oo kauheesti kerenny tekee muut ku lukee kokeisii ja liikuttaa Jemmun, tokaisin ja sammutin moottorin tallin pihaan. Milja lähti oudosti hymähtäen kohti tallia, kun itse jäin istumaan hetkeksi vielä mautoon. Meillä oli kyllä ollut yllättävän hiljaista suhteemme saralta. Olikohan sil joku toinen? Ei kai Topi mua pettäis.. Mut se Elsa, eikse oo aika hyvä kaveri sen kanssa? Epäluuloisena lukitsin mautoni ja lähdin nenä tukkoisena niiskuttaen Miljan perään. Jemmu hörähteli karsinassaan ilmeisesti aika kyllästyneenä. - No heii, hei Jemmu. En oo kerenny nyt sua liikuttaa, jooo.. Mennää tänään maneesiin kouluilemaan, lepertelin. - Ette kyllä tuu maneesii, me mennää kanssa, Milja kommentoi. - No ei mekää kyllä tonne sateesee mennä, totesin ja päätin jättää serkkuni kommentoinnit omaan huomioonsa. Aloin harjata Jemmun karvaa, jossa ei onnekseni ollut paljoa likaa. Pian putsasinkin kaviot, laitoin jalkoihin pintelit ja kävin hakemassa koulusatulamme. Jemmu katseli nyrpeänä kun kiristin vyötä, mutta päätti jättää niskoittelun toiseen kertaan. Laitoin vielä Jemmulle suitset ja itselleni ratsastuskamppeet, jonka jälkeen suuntasimme Miljan kanssa lähes yhtä aikaa maneesille sateisen pihan poikki. Jemmu steppaili ylienergisenä vierelläni kuin yrittäen väistellä vesipisaroita, eikä asiaa auttanut kun edellä kulkeva Alma otti lähtöjä koko ajan. - On meil hullut - Jemmu pruuuuut - ylläpitohepat. Oonaroosaki varmaa vaa tyytyväine kun näist eroo on päässy! puuskahdin taluttaessani Jemmun sisälle maneesin. Suljin oven ja huomasin Angelikan Lupun kanssa laukkailemassa. - Ai sori! Me unohettiin viheltää, mut onnekse ei tainnu säikkyä. Saadaanko meki tulla? kysyin ja lähdin kävelyttämään Jemmua maneesissa. - Tulkaa vaan, ei tuol sateessa halua kukaan ratsastaa. Ja mä lopettelen jo kohta, Angelika vastasi ja näytti jatkavan vastalaukan treenausta. Nyökkäsin ja hyppäsin vyötä kiristettyäni selkään. Jemmu lähti samantien kävelemään ja onnekseni mulla sattui olemaan hyvät jalustimet. - Yritän sit olla tallaamatta ketää, mut mun alla on kolme päivää karsinassa ja vähä tarhailemassa ollu suokki, jolta ei normaalistikkaa vauhtia puutu, selitin. Jemmu pärski tyytyväisenä saadessaan liikkua taas energisesti eteenpäin. Alkukäyntien aikana päätin treenaavani tänään tosissani pohkeenväistöä ja saada ihan vain suokin kuuntelemaan. Alkukäyntien jälkeen sain aloittaa tekemällä paljon puolipidätteitä, kun Jemmu olisi tahtonut vain ravata pää korkeuksissa. - Mikset juoksuttanu sitä eka? Tyhmä, Milja kommentoi ja mulkaisin blondia pahasti. - Koska, oon joskus kokeillu sitä ja melkee joka kerta Jemmu on vaa innostunu siitä ja juossu viel kovempaa koko loppuratsastuksen. Huokaisten päästin Jemmun ravaamaan, ja neito jyräsi kuin ravurin ravia uraa pitkin. Angelika näytti lopettelevan jo Lupun kanssa ja poistui maneesista. - Pruuut, sooo hullu heppaaa... Iha rauhassa! Tein parit kiemuraurat, kunnes mun kädet alkoi olla jo ihan hapoilla. - Ei helvetti tästä tuu mitää. Varo ku mä nyt päästän tän laukkaamaan, huokaisin kädet turtana. - O-ouu, Milja suhahti ja näin Alman pomppivan paikallaan kun aropupu meidän kiitäessä ravilla ohi. - Sori, silti pakko vaikka sullaki näyttää olevan ongelmia mut en saa pidettyä tätä katujyrää! Hölläsin ohjasta ja nousin kevyeeseen istuntaan, jolloin Jemmu siirtyi ravista laukalle. Sivusilmällä näin Almankin rynnistävän peräämme ja takaamme kuului vain Miljan huudahdukset ja tasainen kavioiden kopina. - Hiton Merru! Alma heitti vissiin parastaan pukkirodeoilla, Jemmu lähinnä laukkasi tasaisesti pärskähdellen. - Hieno! kerkesin jo kehumaan hallinnassa pysyvää suokkia, mutta samassa kuulin tömähdyksen ja huomasin Alman kiihdyttävän rinnallemme ilman ratsastajaa. Siitä Jemmu ei tykännyt, ja teki äkkistopin. Silloin liityin Miljan seuraan maata maistelemaan ja ratsumme lähtivät leikkimään hippaa - Jemmu ei tosin ollut asiasta yhtä mieluissaan ja pukitteli villisti yrittäen karistella seuraajaa takaansa. Yskin pari kertaa ja nousin sitten ylös. - Jemmu! kutsuin ja suokkineiti teki käännöksen kohti mua. Kieltämättä hurja näky, kun suomenhevonen ja hullu poni ryntäävät päin sua. - Pruuuut! huusin ja Jemmu hidasti raville, siitä käyntiin. Nappasin sen ohjista ja huomasin Jemmun katselevan Almaa pahalla silmällä. - Alma hus! Tää ei tykkää susta.. Milja ota toi nyt kiinni, älähdin ja vilkaisin sitten serkkuuni. - Mun nilkka, blondi kuiskasi maasta ja lähdin juoksuttamaan Jemmua Miljan luo. - Onkse kipee? - Mmm. Syvään huokaisten autoin Miljan ylös ja sain jotenkin tuupattua hänet Jemmun selkään. - Entä Alma? tyttö kuiskasi pari kyyneltä silmissään. - No se saa luvan oottaa täällä, vastasin meidän pujahtaessa äkkiä sadeilmaan. Ihme kyllä äsken villiheppana riehunut Jemmu löntysti kun paraskin terapiahevonen aina talliin asti. Autoin Miljan taukohuoneeseen ja käskin äitiä hakemaan hänet, sillä mun itse olis kyllä pakko kiivetä vielä selkään. Törmäsin Topiin tallissa, ja vaihdoimme pikaisesti suudelman. - Jemmu vai Alma? kysyin suoraan silmiin katsoen. Poika näytti epäilevältä, kunnes sanoi: - Jemmu, kai. - Noni, saat luvan liikuttaa sen loppuu. Mun pitää kiivetä Alman selkään, joka on just mitä luultavammin rikkonu Miljan nilkan. Otan kyllä sivuapuohjat, huokaisin hiljaa. Menimme maneesille takaisin, Topin seuratessa perässäni Jemmua taluttaen. - Siis mitä tääl on tapahtunu? Topi kysyi avatessani maneesin oven. Kuriton neiti katseli hätääntyneenä heti ovella, ja näytti vähän jopa pelokkaalta. Hyvä vaan, saipahan opetuksen. Selitin tilanteen nopeasti pojalle ja talutin sitten sirosti sipsuttavan ponin kaartoon. - Ja eikun kohti kuolemaa, puuskahdin hypätessäni selkään. Ennen sitä laitoin Almalle mukaan ottamani sivuapuohjat. Loikkasin äkkiä selkään ja tamma säpsähti tuntiessaan taas jonkun kivunneen selkäänsä. - Mitä teen tän kaa? Topi kysyi jo rauhoittuneen suokin kanssa kävellessään. - Mulle ihan sama, mut se saattaa vähä kiihtyy laukates ja varmaa raviski, jos antaa vaa juosta. Ja kannattaa varoa meitä, tää poni on varmaan hullu yhä! Otin heti ohjat tuntumalle ja käskin ponin voltille. Se koetti ottaa lähtöjä laukalle, jolloin näppäisin ulkokädessä olevalla raipalla lavalle. - Et mene! ärähdin ja suorastaan paukutin ulkopohkeella. Vihdoin jo hikeentynyt pilkkuponi suostui kävelemään yhtä vaivaista käyntivolttia. Vaihdoin suuntaa ja tein siihenkin suuntaan voltteja, jonka jälkeen lähdin ravaamaan. Vihdoin päivän ratsastukset oli pulkassa. Saldona oli tosin pari tippumista ja Miljan kertoman mukaan pieni hiusmurtuma. Talutimme Topin kanssa kaviokkaat talliin ja törmäsimme ovella huvittuneeseen Lindaan: - No ompa siinä nuutuneen näköset kopukat! Mitä ihmettä te ootte tehny? - Riehuttu, tiputtu ja tapeltu näin lyhyesti sanottuna, vastasin ja aloin purkaa varusteita. Alma seisoi paikoillaan koko ajan ja tyytyi luimimaan vähän äkäisen oloisena. - Jaha, ei toi Alma taida olla iha teidän tasosille sopiva poni, Linda tokaisi ja häipyi. Kohautin olkiani ja nappasin satulan käsivarsilleni. - Millanen Jemmu oli? kysäisin poikaystävältäni sattuessamme samaan aikaan varustehuoneeseen. - Vauhdikas. Enkä oo vissii ennen sillä menny, et oli ihan ok kokeilla. Mut sun pitää tästä hyvästä ratsastaa kyl Likalla joskus, Topi vastasi ja hymyilin nyökäten. - Okei. Puin Almalle fleeceloimen ja päätin jättää kiukuttelijan karsinaansa lepäämään. Myös Jemmu sai jäädä sisään syömään heinää. Me kipusimme vielä Topin kanssa yläkertaan. Ylhäällä ei ollut ketään. Kävin nopeasti hakemassa vettä ja juotuani sen tyhjäksi kävelin sohvalle istumaan Topin viereen. Yskäisin pari kertaa ja tunsin päässäni jomotusta. - Raukka, ootko sä tulos kipeeks? Topi ihmetteli ja veti mut kainaloonsa. - Oon jo, vastasin hiljaa ja painoin pääni pojan olkapäälle. - Mul oli eilen kuumetta, lisäsin niiskauttaen. Okei, ehkä oli huono idea lähteä tallille. Topi ei sanonut enää mitään, vaan rutisti mua vaan hetken tiukemmin. - Miks me ei olla oltu näin pitkään aikaan? sanoin pienen hiljaisuuden jälkeen. - Emmä tiiä, poika vastasi katseittemme kohdatessa. Hän kumartui suutelemaan minun vastatessa siihen. Hymyillen jaoin vielä pari pusua, kun taukotuvan ovi kävi. Lucas ja Rosanna astelivat ylös rennosti jutellen. - Oho, tätä nuoren parin romantiikkaa ei ookkaa hetkee tallil näkyny. Aloin jo miettii ootteks eronnu, Lucas naurahti. - Ei olla, hymyilin ja purin hellästi pojan alahuulta. Vaihdoimme vielä pari suudelmaa, kunnes ehdotin: - Mennää meille? Vaik lukee kokeisii, tai si jotai kivempaa. - Käy, Topi virnisti ja kaappasi mut syliinsä. Et sellanen päivä. Merida & Jemmu 29HM.
// Hullut hepat tosiaan D: inhottavaa kui te ootte molemmat tippuneet nii monta kertaa ylläpitohepoiltanne, mut ehkä sateen ropina kuulosti pahalta ja hermostuttavalta jommasta kummasta hepasta mikä sai ne vielä kummemmiksi, sillä kyllä moni meijänki heppa ollessaan ekaa kertaa maneesissa ku vettä sato oli vähän hullun puoleinen. Milja parka onneks se oli vaan hiusmurtuma. Onneks sä sait topin sun kaa ratsastaan hepat loppuun! Pakko myöntää mä en kyllä ihan teijän eroon uskonu vaik siitä onki väitelty tallituvassa ja koton ruokapyödäs et ootteko eronnu nii mäe siihe uskonu, ja tota teijän sulosta kuhertelua olikin jo vähän ikävä 19v€ -iida
|
|