Neljä pakkasratsastajaa
7.11.2016
Milja
Ketutti. Mun ratsastusmoti oli nyt aika vähissä. Kisat Alman kanssa meni päin persettä, eikä treenitkään ollu kovin hyvin menny. Sileäpuolella kylläkin yllättävän kivasti, mut... Mä haluan hypätä, oon esteratsastaja!
Vaikka motia ei ollu, piti poni liikuttaa. Asiaa ei mitenkään helpottanut se, että neidillä taisi olla kiima para-aikaa...
- Nii hei me mietittiin Salomen ja Topin kaa et oltas lähetty maastoon. Tuutko säkin? Merida havahdutti mut ajatuksistani samalla pysäyttäen mautonsa tallin parkkipaikalle.
- No emmää tiiä..
- Tuu ny, lähettäs kerranki neljästää maastoon! serkku suostutteli ja jatkokin aina tallin ovelle asti.
- Ok mä tuun. Mut sä varmaan voit kerätä sit mun rippeet maastosta, mitä se monsteriponi peräänsä jättää, sanoin puoliks vitsillä. Sen kyl tietäsin, et maastosta tulis varsin reipas ja villi.
- Jes! Niitten pitäs tulla koht tallille. Mä tuun Jemmulla, haluisin mieluummi Peukul mutku se varmaa vaa hermostuu tollases porukas ja alkaa potkia. Et vauhtia voi piisata, Merida selitti mulle.
- Ootkin varmaa ainoo jonka kaakki innostuu, mutisin hiljaa sarkastisuutta äänessä samalla selaillen puhelimeen tulleita viestejä.
- Mitä?
- Ei mitää, pyörittelin päätäni ja tungin iphonen taskuuni. Hitto kun oli kylmä verrattuna vaikka viime viikkoon.
Topi
Laittelin systerin kanssa hepoja valmiiksi maastoa varten. Salome oli poikkeuksellisesti raahannut tänne asti Takkua laittamaan, kun ei kuulemma halunnut aina laittaa sitä yksikseen siirtotallissa. Olin taas huvikseni tehnyt Likalle yksisarviskampauksen, jonka Salome valitti taas olevan vinossa.
"Haista paska", naurahdin ja nostin tamman etukavion.
Sille oli tullut tilsojakin, kun lumi oli jo maahan pinttyneempää. Kavioon muotoutunut lumi lensi kaviosta heti ensi yrittämällä. Helppoa ja nopeaa, heh. Ei tää alkutalvi ollut oikeestaan paha. Kylmäki oli vaa muijilla, ite painelin menemään ulkona huppari päällä. Mikä siinäki oli et naisväel oli aina kylmä?
"Hei!" Huikkasi Miljan kanssa yksäripuolelle saapuva Merida.
Moikkasin molempia ja Merru selvitti Miljankin lähtevän mukaan.
"Tuut sä sit Almalla ilman satulaa niikö muut?" Kiusasin Miljaa.
"Ilman satulaa? Kiva ku nyt muistit mainita", Milja irvisti serkulleen.
"Älä ny kyl sä helposti pärjäät", gf ja sys kannustivat.
"No, haasteitahan mä en pelkää", Milja myönsi ja lähti Meridan kanssa hakemaan hevosia ulkoa.
Kun kaksikko oli lähtenyt vannotin Salomelle ettei Milja välttämättä pysyisi koko aikaa selässä.
"Kato Alma viskaa sen heti ekas kaaressa pusikkoon."
Merida
Kävelin suokkitarhalle hakeakseni Jemmun sisään. Onneksi rautias lähtisi helposti mukaani, eikä asiasta tarvitsisi tapella.
- Jemmu, kutsuin tammaa. Se tulikin luokseni korvat hörössä ja antoi laittaa päitset mukisematta päähän. Kun naru oli kietaistu turvan ympäri, köpöttelimme pihan poikki takaisin talliin. Miljaa ei vielä Alman kanssa näkynyt, vaan empä ihmetellyt.
- Kiva te täällä jo niiku putsaatte kavioit ku me tullaa vast sisälle! totesin ja aloin irrottamaan loimea.
Klipatulle suokille kun oli se pyynnöstäni laitettu. Pian aloin harjaamaan karvaa läpi, vaikkei se kyllä mitenkään likainen ollut. Myös Milja tuli lopulta sisälle ja päästi liudan kirosanoja samalla kertoen että kaksikko kävi vähän polun sivussakin hakemassa pienen määrän lunta tennareihin.
Koska satulaa ei tarvittu, oltiin aika äkkiä valmiita. Topi tosin ekana valmiina ollessaan meni vähän auttaa Miljaa, joka vasta putsasi kavioita.
- Noni, onks kaikki nyt valmiita? Salome kysyi kun Topi palasi ylläpitoponinsa luo.
- Joo, mennään, hymyilin ja neljä kaviokasta lähti jonossa ovesta ulos.
Salome
Takku hamusi takkini liepeitä, kun seisahduimme tallipihalle. Kaikki muut tarvitsivat jotain apua selkäännousuun, mikä sai Topin kattomaan meitä muita sellasella are you serious-ilmeellä.
"No ei Alma pysy paikallaa jos kukaa ei pidä", Milja valitti minun fiilatessa.
Takkukaan ei mieluusti olisi seisahtunut, vaan alkoi pörräämään ympyrää aina selkäännousussa.
"Jemmu taas on aikas korkee, joten orja sun pitää auttaa meitä", Merida komensi Topia, joka oli jo kavunnut yksisarvis-Likkansa selkään.
"Okei okei", veljeni naurahti ja jalkautui ponin selästä.
Hän lykkäsi Likan ohjat käteeni, kävi auttamassa Meridan selkään ja sitten piteli Almaa Miljan kavutessa selkään. Viimeisimpänä poika piteli Takun ohjaksista, jotta minäkin pääsin selkään.
"Nonii, varmaa parasta et mä meen eellä ku ette ees selkään pääse", Topi hekotteli punnertaessaan Likan paljaaseen selkään.
"Miten ois jos mentäs sit vaik sillee et Topi meet ekana sit Merida ja sit Milja ja me jättäydytään Takun kans viimesiks. Se on taipuvainen potkimaan ja luultavasti kokonsa puolesta muihin verraten hidas", latelin ja suunnitelma kävi onneksi muillekin.
Ryhmityimme jonoon ja lähdimme etenemään rauhallisessa käynnissä tallipihalta. Ensin Takku yritti perseillä ja kääntyi ympäri lähtien ravaamaan takaisin tallille. Olin selässä kuin liimattun ja käskin ponin kääntyä muun joukon luo.
"Ei senki typerys", marmatin ja käskin sitä pohkeella eteen.
Vielä kerran se pyörättti ympäri itsepäisenä. Käänsin takaisin muuta porukkaa kohti ja käskin Takkua raipan kera. Vihdoin ja viimein se suostui palaamaan jonon hännille. Saisi nähdä mitä tästäkin retkestä tulisi, kun alkukin oli näin lupaava.
Milja
Alma käänteli korviaan kuunnellen Salomen komennusta Takulle. Mitä olkani yli näin, tais Takku yrittää kääntyä takas tallille päin. Pari kertaa Alma koetti jopa kääntyä lajitoveinsa perään, mut jatko kuitenkin suosiolla suoraan eteenpäin - tykkäshän se kuitenkin maastoilusta. Mitä nyt halus pelleillä ihan tahallaan.
- Tääl on kylmä! Merida huudahti pian laskeutuen kuin halaamaan Jemmua:
- Onneks heppa lämmittää.
- Ei täällä ees oo kylmä. Mut ravataan vaik vähä aikaa, Topi naureskeli meidän kärsiessä kirpeästä ilmasta. Miten sitä ei muka paleltanut?
Jemmu edelle lähti raviin, ja Alma nosti samantien turpansa taivasta kohti. Samalla se kyllä pinkaisi raviin ja kipitti niska jäykkänä eteenpäin.
- Pysytkö Takun kaa perässä? Merida huuteli edestämme.
- Jotenkin. Takku ei! Salome huokaisi takanamme. Alma oli toistaiseksi aika kiltisti, mut laukassa se varmaan räjähtäis.
- Prrr, kuiskailin sille tehden pieniä puolipidätteitä. Ihan kun niillä olis muka ollu jotain merkitystäkin..
Topi
Ravipätkä sujui melko reippaasti, Salomen valitellessa perästä päin jäätyviä varpaitaan. Aloin pikku hiljaa vakuuttua et mulla oli rautainen kylmänsietojärjestelmä. Toisaalta piti muistaa et olin porukan ainut miespuolinen, et ehkä mä sen puolesta pysyin paremmin lämpimänä. Ravailtiin maantietä pitkin eräseen risteykseen, josta käännyimme pitkälle suoralle. Kävelytie oli päältä puhtaan lumen peitossa ja se kuin kutsui korkkaamista. Johdatin porukan sille tielle ravissa. Tie siinsi pitkänä ja se sisälsi useampia ala- ja ylämäkiä. Likan jalat löivät tasaaiseen tahtiin maata vasten ravin tahdissa.
"Ei ei ei!! Miks tää on tänää tämmöne?" Valitteli rakas siskoni taas peräpäästä.
"Alma sentää on kerranki nätisti, tai no siis tähän asti", Milja hehkutti.
"Haluisitteko ottaa kohta laukkaa?" Ehdotin muille.
"Käy mulle!" Merida huudahti ensimmäisenä.
"Otetaa vaa", takimmaisimmatkin ratsastajat lupailivat.
Noin sadan metrin päässä olisi sitten ylämäki, että ei tämäkään laukka pitkään kestäisi, kuhan saatas pikku pyrähdys. Kannustin ylläpitoponini kevein ottein laukkaan ja myötäsin reippaasti ohjasta. Kuulin takaani pari naurua ja kavioidenkopsetta. Kirpeä pakkanen tuntui vain lisäävän hevosten vauhdikkuutta ja reipas laukka olikin just mun makuun.
Merida
Jemmu painoi vähän ohjalle ja korskahteli kiihtyneenä. Kiljaisin pienesti huvittuneena kun tamma heitti nopeasti niskojaan. Takaa kuului kuitenkin pian vähän äkäisempi kiljaus, ja kohta meidän rinnalla laukkasi toinenkin ratsukko. Alma nyki päätään alas ja koetti vetää Miljaa mukanaan.
- Vittu! Alma ei! serkkuni komensi koettaen kiskoa pilkkuponin päätä ylös.
- Hidastetaan! Topi pian huudahti meidän lähestyessä ylämäkeä.
Likka hidasti raviin, samoin Jemmu meidän kulkiessa suoraan heidän takanaan. Takkukin tuntui siirtyvän raviin kun Jemmun perse tuli eteen. Alma oli kuitenkin tainnut löytää sisäisen villiponinsa. Se jatkoi laukalla vaikka Milja roikkui ohjissa. Kolme muuta hidastuksesta ärsyyntynyttä heppaa poikitti tiellä, meidän ratsastajien katsoessa yhden ratsukon sooloilua. Lopulta ylämäki kyllä tais käydä liian raskaaksi ja pilkukas poni hidasti raviin ja siitä käyntiin. Käppäilimme Topin ja Salomen kanssa Miljan luokse, joka puri pienesti huultaan vittuuntuneen näkösenä.
- Sehä lähti! puhahdin katsoen hengähtelevää Almaa.
- Niinkö.. Oot sää kyllä mukava poni, Milja hymyili sarkastisesti ja palasi jonossamme omalle paikalleen.
- Kävellään nyt vaikka hetki, ehdotin saaden muilta myöntäviä vastauksia. Jemmu oli virkeä, olis mieluusti varmaan laukannut koko matkan. Se kuitenkin hidasti aina helpolla, kun Likka oli edessä.
Salome
Äskeinen vauhti oli ollut Miljan osalta tympeää. Alma oli sitä lähtenyt viemään, eikä ollut kaukana että Takku olisi liittynyt mukaan perseilyyn. Onneksi Milja sai kumminkin ylläpitoponinsa aisoihin ja matka jatkui käynnissä eteenpäin. Uskalsin hieman höllätä ohjaa ja rapsutella Takkua. Hengitys höyrysi uloshengittäessä ja kirpsakka pakkanen oli saanut varpaani jäätymään. Heiluttelin kalikkavarpaitani ratsastussaappaiden sisässä. Nautin käynnin keinuvasta tahdista ja poniruunan pehmeästä turkista. Työnsin käteni sen harjan lomaan koettaen lämmittää kohmeisia sormiani. Katselin samalla lumen ja jään koristamia maisemia ja kuuntelin Miljan hetkittäistä ponin kieltelyä. Pikku hiljaa Almakin kuului kuitenkin rauhoittuvan, sillä marmatus lakkasi. Topi ja Merida puhelivat jotain edessä, mutta itse pysyttelin hiljaa. Tälläisenä talvisena päivänä maasto oli kuitenkin paras mahdollinen juttu, joten piti siitä yrittää nauttia täysin siemauksin. Ajatukseni kiirivät vasta olleisiin kisoihin. Foxy oli ollut hyvä ja meidän rata oli menny meidän omalla zenillä. Topin kanssa se oli sitten torpannut heti kättelyssä ja kieltänyt ekalle esteelle kaksi kertaa ja näin ollen saanut hylkäyksen. Itse olin kuitenkin sen verran saanut varmuutta et menisin sitten ens kisoissa ite isommankin radan. Takun kanssa taas oli mennyt vähän niin ja näin. Osassa rataa se oli ollut hyvän tuntuinen, mutta parin käskemisen seurauksena poni herppas ja veti muutamat pukit.
Milja
Alma köpötteli suokin perässä välillä raskaasti hengähtäen. Se tuntui ajattelevan, että "miks me täällä kävellään? Koko maastolenkkihän pitäs vetää kiitolaukalla!". Onnekseni se ei päättänyt näyttää esimerkkiä, vaan ainakin toistaiseksi pysytteli Jemmun takana.
- Käännytäänkö tosta kohta tollaselle polulle? Topi ehdotti Likkansa selästä.
- Mennää vaa. Salome ja Milja? Merida kyseli vilkaisten taaksepäin.
- Käy, Salome huikkasi ponin kanssa perältä ja mäkin nyökkäsin.
- Sinne siis.
En ollut tainnut ennen poluilla käydä, joten Alma valpastui ja katseli paikkaa pienet korvat hörössä. Koska etenimme käynnissä, kaivoin nopeasti puhelimeni esille ja räpsäisin snäpin mystoryyn kuvan selästä. Lisäsin filtteriksi kellonajan ja tungin sitten äkkiäpuhelimeni takaisin taskuun.
- Jemmu, et syö niitä oksia! Merida hihitteli suokin kurkotellessa kaulallaan oksien kimppuun.
Alma ei onnekseni tehnyt niin, mutta nyökytteli päällään vähän kyllästyneen oloisena. Tennarit ei ehkä ollu paras valinta tänne, nimittäin varpaita alkoi paleltaa. Sormissakin jo tuntui, joten mietin vain miten selviäisin talvesta hengissä heppatytönä. Oikeestaan en ees tienny missä asemassa tulisin talven viettämään. Oonaroosa oli kysellyt meidän kuulumisia ja mä olin vastannu lyhyesti et rip moti. Se oli ihan totta. Oona oli sanonu et jos ei kiinnosta, löytys tammalle (ainakin kiima-ajan jälkee, hehe) joku vuokraaja, nyt ku sillä oli yleensä jo käytöstavat napakan hoitajan kanssa. Olin sanonu harkitsevani, koska toisaalta pieni heppaloma vois tehä hyvää. Tai kyl mä varmaan Meridan mukana Yläkokossa kulkisin, mut silleen ettei mun tartteis huolehtia yhtään kenestäkään.
- Voitasko ravata? Merrun kysymys havahdutti mut ajatuksistani.
Topi
Meridan pyynnöstä nostimme uuden ravin. Likka siirtyi nopeampaan askellajiin mielelllään. Polulle taittui välille puiden oksia niin, että joutui painumaan kumaraksi jollei halunnut saada niitä naamaansa. Itse kukin tuntui tällä tasaisesti eteenpäin viettävällä polulla miettiä tulevaisuuden asioita. Munkin mielessä pyöri Likan pitäminen. Ylläpitoponini oli mulle oikeesti viel sopivan kokonen ja kaikkee, mutta kaipaisin jo omaa hevosta. Se poni sieltä Mirkun ja Marien tallilta ois ollu just soppeli. Samantyylinen ku Likka, nöyrä, tulinen ja hirveesti kapasiteettia. No, ehkä oli liian hyvää ollakseen tottaa ostaa sellainen. Jos vain tallissa olisi ollut tilaa niin Possu ois suorilta myyty mulle. Harmi vaan et Iida sano tallin olevan täynnä, vaikka ihmettelinkin miten se oli viel sen connemaranki talliin hommannu. Tasan ei käy nallekarkit. Ehkä mä sit joskus.
"Öö oisko meidän pitäny kääntyy tosta?" Salome kysähti kun olimme tulleet metsätietä todella pitkälle.
"Ei ku mä aattelin et kierretään tätä kautta pellolle", improvisoin ja valikoin päässäni uuden reitin.
"Ööm tota meidän pitäs hypätä ton ojan yli?" Milja huomautti kysyvästi.
Koko joukko seisahtui.
Merida
Kaikki katselivat hetken ojaa, kunnes Takku ja Alma alkoivat peruutella hermostuneina.
- No hypätäänkö vaikka yli? Milja ehdotti pian ponin alkaessa kuopia maata.
- Okei, mä meen vaikka eka, Topi kohautti olkiaan ja ylitti helposti ojan Likan kanssa.
Mua vähä jännitti et mopo lähtis käsistä, mut päästiin suhtkoht ongelmitta toiselle puolelle. Taputin hymyillen suokkia kiitokseksi ja siirryin sivummalle Topin mukana, jotta ponit voisivat vielä tulla tänne.
- Varokaa sit, Milja henkäisi ja päästi amerikanponin ylittämään ojan. Ylityksen jälkeen Alma heitti ihan kiitettävästi persettä, mutta serkkuni hidasteli kiireellä tamman käyntiin.
- Me tullaan jo! Salome huudahti Takun peruutellessa jäätyään yksin toiselle puolelle. Pieni poni meinasi ensin epäröidä, mutta hypähtikin sitten jättiloikalla yli.
- Hieno! punapää naurahti päästyään meidän luoksemme.
- Otetaanks nyt laukkakiihdyttelyä? Topi virnisti meidän kaikkien katsoessa peltoaluetta.
- Aka itsemurhayritys Alman kanssa. Mut ei kai täs, mennään sit! Milja pudisteli päätään virnistäen. Amerikanponi nyökytteli päällään odottavaisen näkösenä, ja Jemmukin kuopi maata innokkaana.
Salome
Ojan ylitettyämme jouduimme hetken etenemään ravissa tietä, ennen kuin laukka idea (köh, köh Miljan ja alman itsemurha) pääsis toteutumaan. Olin kuvitellut kohtuullisen rajoissa olevaa laukkaa, mutta veljeni lasketti ratsunsa täyteen neliin heti kuin vain pelloksi avautuva pohja salli. Merida näkyi Jemmun kanssa kiiruhtavan melko pian kaksikon vierelle. Edessä pukkilaukkaan ryntäsi Alma, pitäen Miljan kanssa paikan kolmantena. Takku otti höpsönä Almasta vaikutteita ja heitti sekin parit pukit.
"Hui mä meinasin tippuu", älähdin ja kannustin Takun laukkaamaan Alman rinnalle.
Vauhti oli korvia huumaava, kun nelikko kiisi pitkin peltoa eteenpäin. Takulta tuntui Power loppuvan melkein heti ja se siirtyi oma-aloitteisesti raviin. Pidätin hieman siirtäen puuskuttavan ponin käyntiin. Naurahdin huvittuneena, sillä muut olivat jatkaneet matkaa. Takulla vaan ei ollut ihan kuntoa tarpeeksi pysyä mukana kauempaa. Nyt sen kyljet kohoilivat ja sieraimet laajenivat. Annoin sille löysät ohjat ja lähdimme talsimaan kauaksi kerinneen kolmikon perässä. Lallattelin mielessäni Ellinooran uusinta kappaletta. Tarkkailin kuinka muut kääntyivät ladon kohdilla laukkaamaan takaisin päin.
Milja
Poni jonka kanssa pitäisin normaalisti martingaalia ei ole mitenkään erityisen kiva ilman sitä. Alma nakkeli niskojaan ja eteni niskat jäykkänä nelillä. Käännyimme hetki sitten paluusuuntaan, missä Salome ja Takku kävelivät vastaan. Likka ja Jemmu jytyyttelivät innolla, Alman kaahatessa perässä.
- Otetaan raviin! Merida alko toppuutella kun lähestyimme Takkua ja Salomea.
No helpommin sanottu kun tehty. Likka ja Jemmu olivat hiukan meitä edellä, joten olin vielä laukassa niiden jo ravatessa. Aloin pidätellä tammaa, joka vain nakkeli niskojaan. Nykäistessäni kerran kunnolla, veti Alma takaisin päätään alaspäin. Mun tasapaino petti, ja ajauduin kaulalle äkillisen vedon takia. Ja koska Alma on niin ihmisystävällinen, nykäisi se päänsä niin alas että mä lensin tantereeseen. Luojalle kiitos, ohjat pysy käsissä. Tömähdin pienesti lumenpeitteiseen maahan, mut koska mua ei juurikaan sattunut, nousin samantien ylös. Likka, Jemmu ja Takku oli pysäytetty. Koko kolmikko tuijotti tilannetta hiljaa, kunnes Topi alko räkättää kovaan ääneen:
- Hieno voltti!
- Haista vittu! murisin näyttäen keskariani mutta kasvoilleni hiipi kuitenkin pieni hymy. Otin tiukan ohjastuntuman ja hypähdin mahalleni selän päälle, josta kipusin kyytiin.
- Jooh, lähetääks vaikka kotia päin? hymähdin peruuttaen pari askelta villiponillani.
Topi
En voinut olla repeemättä Miljan tippumiselle ja sanomatta kuuluisaa "mitä mä sanoin"-lausetta. Olin jo ennen reissua uumoillut ettei eräs pysyisi ratsunsa selässä. Salome asteli Takun kanssa meidän luokse ja ihmetteli miksi Milja oli tippunut.
"Kysy Almalta!"
Katsahdin Meridan huvittuneisiin kasvoihin. Sekin oli ilmeisesti hieman naurahtanut serkkunsa tippumiselle.
"Okei varmaan sit lähetää?" Salome kysähti ja me lähdettiin neljän hevosen rintamana ylittämään peltoa Yläkokolle päästäksemme.
Laskin Likan ohjat suorilta kaulalle ja nappasin kännykkäni esille.
"Varmaa sää selaat someja samaa aikaa ku ratsastat?" Merida puuskahti ja ratsasti vierelleni.
"No totta hitossa", virnistin ja avasin Snapchatin.
Lilkur tallusteli luotettavasti eteenpäin, joten saatoin rauhassa näpätä kameran esiin. Merru änki kuvaan ja epähuomiossa selfieseen päätyi myös Salome. Laitoin kuvan MyStoryyn ja tungin puhelimeni taskuuni.
"Ravataanko?"
**** aikahyppy
Tallille päästyämme Merida valitti jäätyvänsä Jemmun selkään, eikä jalkautuminen kuulemma onnistuisi. Itse loikkasin alas Likan selästä ja nostin ohjat kaulalta käsiini.
"Huhhu! Mun perse on ihan puutunu", Salome huokaisi jalkautuessaan.
"Varpaatki ihan jäässä."
"Mullaki semi kylmä ku Alman takia sain sukeltaa lumeen", Milja murahti.
Talutimme hevoset peräkanaa talliin ja Iida tuli kyselemään oliko maasto mennyt hyvin.
"Ihan hyvin se meni, suurinosa vaa on ihan jäässä", Merida vastasi ja rupesi kiinnittämään suokkitammaa käytävälle.
Tein itse samoin. Likka pukki kylkeäni, kun avasin suitsien solkia. Turpahihna oli hiertänyt hikisenä, joten tamma halusi raaputtaa päätään johonkin.
"Hei älä muhun päätäs hinkkaa", toruin ja työnsin pilkullisen pään kauemmas.
Saatuani suitset irti siirryin harjaamaan Likkaa. Se oli hionnut kivasti, joten tein nopean päätöksen suunnata pesupaikalle.
Merida
Jemmu oli vähän hionnut ei-klipatuista kohdista enkä halunnut edes kuvitella millainen se olisi ilman klippausta. Laukattiinhan me nimittäin aika paljon ja ravasimme Yläkokkoon tultaessa pitkähkön matkan. Pesin suitsien kuolaimet ja normaaliin tapaan ristitin suitset paremmin omaan naulakkoon. Milja sensijaan nakkasi Alman suitset vain omalle paikalle kuolainten pesun jälkeen.
Huomasin Topin vievän Likan pesariin, ite hain vain sankollisen vettä ja sienen. Otin ne pari kohtaa sienellä ja tunnustelin sitten jalat läpi. Thank god normaalit, ajattelin noustessani helpottuneena laittamaan tammalle fleeceloimea.
- Miksi iphoneni ei toimi? Milja huokaili käytävällä tyylillä hakaten luuriaan karsinan seinämykseen.
- Äläs ny, nähä on tunnettuja miten toimivat täydellisesti myös pakkasella, hymähdin sulkien Jemmun karsinan oven perässäni. Topi näytti just pitävän ylläpitoheppansa karsinaan ja vei sitten ylimääräiset kamat paikoilleen.
- Mennäänks viel hetkeks ylös lämmittelee, ja mennää sit? Mul ainaki o viel lukiojuttuja hoitamatta. Sullaki varmaa, hymyilin poikaystävälleni pientä vittuilua äänessä. Ihan kun se niitä hoitais, vaikka sil oliski.