Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Jan 30, 2016 16:56:40 GMT 1
Lupun päivis
Hoitaja: Angelika
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Feb 7, 2016 13:26:16 GMT 1
01.02.16
Kirosin ääneen hemmetin liukasta pihatietä, kun kirjaimellisesti luistelin autoni luokse. Oli helmikuun ensimmäinen päivä, mutta mittari näytti vain muutamaa pakkasastetta ja taivas oli peittynyt suurimmaksi osaksi paksuihin pilviin. Istuuduin sinisen kopperoni penkille nukkaisissa tummanharmaissa lökäreissä ja syvään huokaisten käynnistin autoni. En ollut lainkaan varma osaisinko ajaa Yläkokkoon asti ilman ohjeistusta, mutta en millään viitsinyt vaivautua kaivamaan puhelinta taskusta. Musiikkia ehkä hieman liian lujalla huudattaen ajelin isolta tieltä pienemmälle hiekkatielle. En tiedä miksi olotilani oli hieman masentunut. Ehkä en ollut vain päässyt vielä täysin yli oman rakkaan ponini lähdöstä toiselle puolelle Suomea. Saavuttuani tallin pihaan, vedin violetin toppatakkini vetoketjun kiinni ja astuin ulos kauniiseen kevät ilmaan. Tallin piha oli täysin tyhjä, olihan sentään maanantai ja kello vasta lähenteli puoltapäivää. Hevoset seisoivat heiniä syöden ja takajalkojaan lepuutellen tarhoissa. Muutamat jaksoivat piruuttaan härnätä isompia lajitovereitaan näykkäisemällä ensin takapuolesta ja juoksemalla sitten karkuun. Muistin Iidan kertoneen, että Lupu olisi samassa tarhassa jonkin täplikkään tamman kanssa, aivan tallin läheisyydessä. Arvelin ettei muita olisi paikanpäällä, joten lähdin etsimään Lupua omin voimin. Löysin komean ruunikon juuri sieltä, missä oletinkin sen olevan. Poni nosti päätään salamannopeasti huomatessaan jonkun katselevan sitä. Puhelin Lupulle hiljaisella äänellä avatessani tarhan porttia, ihan niinkuin se mitään ymmärtäisi. Lähestyin ruunaa päättäväisesti, mutta kuitenkin rauhallisin askelin. Tähtipää antoi hyvin ottaa itsensä kiinni, ei ollut onneksi karkuun juoksevaista sorttia. Portilla meille tuli hiukan ongelmia, sillä juuri tämä Iidan mainitsema tamma koitti kovasti tunkea mukaamme eikä olisi välittänyt jäädä yksin. Huidoin ponia kädessäni olevan narun päällä kauemmaksi, jolloin se lähti tuhahtaen turpa maassa etsimään syötävää. Tosin minusta tuntui, että Lupu oli se joka narun heiluttamisesta enemmän välitti. Suljettuani portin, lähdimme uuden hoitsuni kanssa talliin. Oli hiukan kummallinen olo tulla uudelle tallille, kun ei tiennyt siellä pyörivistä ihmisistä oikeastaan yhtikäs mitään. Toivoin kovasti, että minut otettaisiin hyvin mukaan porukkaan, vaikka en ollutkaan mistään tavallisimmasta päästä. Kiinnitin Lupun käytävälle, sillä minusta oli mukavampi ainakin aluksi hoitaa uutta hevostuttuavaa niin. Tai no, olihan Lupu oikeastaan poni, mutta kyllä se tälläiselle pätkälle meni jo ihan hevosesta. Aloitin ponin loimen riisumisen avaamalla ensin etusoljet, sitten mahavyöt ja lopuksi kumarruin avaamaan jalkalenkkejä. Lupu seurasi puuhiani tarkkaavaisesti, korvat jopa liioitellusti eteenpäin käännettyinä. Saatuani loimen riisuttua, asettelin sen odottamaan ruunan karsinan ovessa olevalle loimitelineelle. Nappasin myös ovessa olevasta harjakorista sopivan pehmeän harjan herkkähipiäiselle ponille, ja aloitin harjaamisen oikeaoppisesti kaulalta. Harjattuani silkkisen ponin joka puolelta läpi, siistin sen harjan ja hännän. Niissä ei paljon takkuja ollutkaan, häntään oli muutama hassu puru vain tarttunut. Kaviot nousivat nätisti, mutta eivät olleet säästä johtuen kovin likaiset. Tarkistin myös huolellisesti, että kaikki kengät ja hokit olisivat varmasti hyvin kiinni. Muutama hokki näytti olevan löysällä, joten lähdin etsimään hokkiavainta. Lupu jäi ihmeissään katsomaan perääni, kun suuntasin varustehuoneeseen. Löysin hokkiavaimen onneksi melko nopeasti ja kiiruhdin takaisin ruunan luokse. Lupu näytti jo hieman huolestuneelta jäädessään yksin käytävälle. Silitin hoitsuani hetken rauhoitellen sitä ja nostin sitten vasemman etusen syliini. Sain kyllä käyttää kaikki vähäiset voimani kääntäessäni hokkia tiukemmalle. Mutta ei, se ei vain kiristynyt. Hetken yrittämisen jälkeen purskahdin miltei nauruun. Olin koko ajan yrittänyt kääntää täysin väärään suuntaan! Saatuani hokit kiristettyä, heitin Lupulle loimen takaisin selkään ja kiinnitin remmit. Poni seisoi kuuliaisesti paikoillaan koko toimenpiteen ajan, joten palkitsin ruunan muutamalla ruisleivän palalla. Koska oli niin kovin liukasta, päätin jättää ensimmäisen hoitokerran tähän. Tulisin sitten seuraavalla kerralla puuhailemaan lisää Lupun kanssa. Kiinnitin narun riimuun ja lähdin viemään ruunikkoa tarhaan. ”Mä tuun taas huomenna tänne tallille, mut en välttämättä kerkee sua hoitaa kun oon varannut itselleni tunnin” Höpötin ruunalle avatessani porttia. Päästin Lupun ponikaverinsa luo ja lähdin kävelemään autolleni päin, huomattavasti paremmalla fiiliksellä kun tallille tullessani. Hevoset ne vaan osaa aina piristää! Angelika ja Lupu,1. merkintä
//Joo kirjotin tän jo aiemmin mut sain vasta nyt laitettua tänne.. :D // Juuh hevoset osaa piristää ja tääkin piristi mua, kiva lukea näin rauhallinen ja kuvaileva ensimmäinen tarina sulta - seuraavia odotellessa! Voi kyllä me kaikki otetaan sut enemmän ja vähemmän tervetulleesti vastaan, ei vaa Linda saattaa olla ainut jolle uusi naama on liikaa, mutta kuha pysyy sen alta poissa on rauha maassa. Et kysy ihmeessä tallilaisilta apua jos tarviit! Hyvä ku kiristit hokit, harvoin ratsastajat niitä ehtii kattoa taikka ajatella, joten nyt Lupukin pysyy pystyssä. Likka on kyllä siitä varsin ärsyttävä, että se ei sitte yhtää halua jäädä yksin ei missään nimessä, mutta kun se viedään ja Lupu jää yksin niin tuntuu kuin se vaan kieltään näyttää ruunaraukalle : (. Hyvin valittu, että ensimmäinen hoitokerta oli vain harjausta ja huoltoa, sillä Lupuun on hyvä tehdä tuttavuus hiljalleen. 14v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 20, 2016 11:34:47 GMT 1
20.03.16
Aurinkoinen, mutta kylmä sunnuntai. Olin viimeeksi käynyt Yläkokossa kuusi viikkoa sitten. Mua hävetti. Tilannettani ei parantanut se, että mulla oli sieltä hoitohevonen jota olin näiden kuluneiden, melkein kahden kuukauden aikana hoitanut tasan kerran. Siis yhden ainoan kerran. Jos en tänään pääsis lähtemään tallille, niin kuinka kauan aikaa siihen oikein taas menisi. Hörppäsin loput jo hieman jäähtyneet kahvit mukista ja sammutin läppärini. Laahustin pienen yksiöni toiseen päähän, hakemaan jotakin päälle laitettavaa. Vilkaisin peiliin, josta näin väsyneet kasvot, hiukset aivan pystyssä. Ei hitto, nyt täytyy ryhdistäytyä. Olin nukkunut taas kerran yhteentoista ja noussut suoraan ylös sängystä, vain istuakseni koneen ääreen selaamaan täysin turhia sivustoja. Nyt oli jo melkein keskipäivä ja hajamielisenä koitin vetää kulahtaneita housuja jalkaani ja siistiytyä edes hieman tallille lähtöä varten. Vilkaisin vielä kerran kännykkäni etukamerasta, etten vain näyttänyt aivan karmealta. Astuin ulos autostani ja yllätyin ilman viileydestä. Hyi perhana, ajattelin vetäessäni pipoa tiukemmin päähäni. Nää muutaman asteen pakkaskelit ja pieni viima tuntui kamalalta niiden ihanien plussakelien jälkeen. Sais se kevät kyllä jo luvan tulla, kohta olis kuitenkin taas huhtikuu. Muistin jo missä Lupu tarhasi, joten kävelin sinne jo sulaa maata pitkin. Viimeeksi kun kävin tallilla, oli maa aivan peilijäässä. Avasin tarhan portin jossa ruuna olikin aivan yksinään. Toista ponia ei näkynyt missään. Lupu näytti ilahtuvan saadessaan seuraa ja hitaasti mutta varmasti askelsi aivan itse luokseni. ”hyyyvä poika” Sanoin ponille silittäessäni sen kaulaa ja kiinnittäessäni narun riimuun. Jätin tarhan portin auki sen ollessa tyhjä. Emme olleet päässeet ihan talliin asti, kun ovesta ampaisi ulos kaksi tyttöä. ”Merru oota nyt, et sä voinu tosissas suuttua tosta!” vaaleatukkainen tyttö huusi. En ollut nähnyt häntä aiemmin, mutta edellä kiukkuisan näköisesti kipittävän tytön tunnistin Meridaksi. ”Anna mun nyt vaan olla!” Tyttö kivahti ja heilautti kättään niin, että Lupu meinasi lähtä käsistäni säikähtäessään äkkinäistä liikettä ja kovaa meteliä. ”Anteeks, ei ollu tarkotus säikytellä..” Blondi pahoitteli ja jatkoi, ”Mä oon Milja, oon ton Meridan serkku. Hoidatko sä Lupua?” Tyttö kysyi jo hieman hymyillen. ”Joo, tosin oon vasta toista kertaa täällä hoitamassa sitä. Hoidatko säki jotain heppaa täällä? Ja ainiin, mun nimi on Angelika” Vastasin Miljalle. ”En, mulla on ylläpidossa yks amerikanponi. Mut täytyy nyt lähtä selvittämään mikä tolla yhellä on. Näkyillään!” Tyttö hihkaisi ja ennenkuin ehdin edes kunnolla vastata, oli blondi jo lähtenyt serkkunsa perään. ”Draamaa, draamaa..” Huokaisin rauhoitellen vielä juoksevan tytön perään katselevaa ruunaa. Tehtyäni pikaisen harjauksen Lupulle, lähdin taluttamaan sitä jo lähes sulalle kentälle. Olin laittanut hoitsulleni varmuuden vuoksi suitset päähän, sekä kiinnittänyt hieman tavallista pidemmän riimunnarun kuolaimeen. Kävelimme ensin muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, ennenkuin aloin kaartelemaan pitkin kenttää. Lupu seurasi tarkkaavaisesti perässäni pitkällä narulla, mutta hämmästyi minun pysähtyessäni. Ruuna koitti ensin tulla kiinni minuun, mutta heilautin narua ja käskin sitä poistumaan alueeltani. Poni totteli, joskin hieman hämmentyneenä. Tein pysähdyksiä vielä noin kymmenisen kertaa, jonka jälkeen koitin takapään väistättämistä. Se suijuikin todella hyvin, sillä Lupu oli herkkä hevonen ja näytti kunnioittavan hyvin ihmistä. Kävelimme taas muutaman kierroksen kaarrellen ympäri kenttää, jonka jälkeen pysäytin ponin. Puhelin sille rauhoittavasti koko ajan käydessäni ponin kauttaaltaan molemmilta puolilta silitellen läpi. Poistuessani sen etuosan läheisyydestä, koitti Lupu ensiksi liikkua, mutta älysi pian että halusin sen pysyvän rentona paikoillaan. Maastakäsittelyn jälkeen kävimme vielä kävelemässä pienen lenkin tallin ympäri. Pidin ponin kuulolla tehden välillä pysähdyksiä ja peruutuksia pitkin matkaa. Noin vartin kävelylenkki sujuikin oikein hyvin ilman sen kummempia hätkyilyjä. Vein ponin takaisin talliin ja laitoin sille ohuen ulkoloimen päälle, jonka olin ennen harjausta ottanut pois. Lähtiessäni viemään hoitsuani takaisin tarhaan, kuulin kikatusta yksäripuolelta, ilmeisesti tytöt olivat saaneet asiansa selvitettyä, hyvä niin. Päästin Lupun tarhaan ja jäin vielä hetkeksi aikaa katselemaan muita hevosia. Nuori ponivarsa kirmasi emänsä ympärillä ja huomattuaan minut aidan luona, tuli se innokkaasti katselemaan. Ruunikko tamma koitti hamuta lapasta kädestäni, mutta naurahtaen toruin sitä. Kello näytti lähenevän jo reippaasti iltapäivää ja mulla oli vielä koko kämppä siivottavana, joten päätin lähteä takaisin autolleni. Nyt en kyllä varmana pitäisi enää puolentoista kuukauden taukoa talleilusta, tuumasin ajellessani kotia kohti. Angelika ja Lupu,2. merkintäTätä oli ihan mukava kirjotella, vaikka lopusta tais taas tulla vähän kiireisen oloinen :D // ja mukava oli lukeakin! Tosiaan, kivaa pitkästä aikaa, sul o kiva tyyli kirjottaa ja oli helppo pysyä kärryillä kun ei tapahtunut liikaa. Lupu rassukka kun säikähti tyttöjä, onneks pysy käsissä ja tais siitä sitte pikkuhiljaa rauhottua vaikka kattelikin niitä hämmentyneenä. Se osaa kyl näyttää melko hämmästyneeltä ja säikyltä - ehkä se on sen perusilme. Maastakäsittely oli hyvä vaihtoehto touhuta Lupusen kanssa. Ja hyvinhän se kuuntelee ja kunnioittaa, mutta vaihtelua sillekin tunneilla pörräämiseen. Mä uskon et se pysyy sun kaa rauhallisena niinku sielä lenkilläkin kun sä et oo sellane hätähousu, mikä on tosi hyvä juttu. Joskus vois hjälpata lupun ratsastajia, jos joku saattaa apua tarvita - jos tuut tuntien aikaan 16v€ -iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 31, 2016 14:14:21 GMT 1
24.03.16
Kääk. Olin sitten mennyt osallistumaan Yläkokossa lauantaina järjestettäviin koulukilpailuihin, enkä edes ollut ratsastanut Lupulla kertaakaan! Paniikissa varmaan unohtaisin radan tai Lupu säikkyisi kaikkea mahdollista. Ei auttanut muu kuin soittaa Iidalle ja varmistaa, että voisin tulla tänään ratsastamaan hoitsullani. Kaivoin Samsungin luurin taskustani ja etsin sieltä tallin omistajan numeron. ”Iida Kokko, Yläkokon ratsastuskoulu” Nuori naisääni vastasi puhelimeen. ”No moikka, Angelika tässä. Tuota kun lauantaina on ne kisat ja tahtoisin harjoitella Lupun kanssa muutaman kerran sen radan läpi, niin onnistuisko tänään?” Kysyin hieman epävarman oloisesti. ”Juu eiköhän se onnistu! Lupulla ei taida tänään olla tuntejakaan, mutta voit tarkistaa asian vielä siitä tallin ilmoitustaululta. Näkyillään!” Iida vastasi reippaasti. ”Okei hyvä homma! Juu, moikka!” Sanoin ja lopetin puhelun. Lähdin samantien ajamaan Yläkokkoon, ratsastusvaatteet repussa mukana. Perillä suuntasin suoraan ruunan tarhalle, josta nappasin virkeän oloisen ponin mukaani. Siirryimme kauniista kevätsäästä talliin, jossa poni pääsi hetkeksi aikaa karsinaansa. Ruuna pärski ja katsoi perääni kun lähdin vessaan vaihtamaan vaatteitani. Palatessani takaisin, kiinnitin Lupun molemmilta puolilta käytävälle kiinni ja aloin harjaamaan sen sileää turkkia, josta muuten lähti todella paljon karvaa! Hierottuani ponista varmaan jätesäkillisen karvaa irti, puhdistettuani kaviot ja selvitettyäni takkuisen hännän, lähdin hakemaan hoitsuni varusteita. Olin juuri kääntymässä takaisin satulahuoneen ovelle, kun takanani kuuluva ääni säikäytti minut ja suitset putosivat kädestäni. ”Ratsastamaan menossa?” Blondi, vahvasti meikattu nainen kysyi nojaten seinään. ”Joo.. Tai siis meen harjoittelemaan Lupulla niihin tän viikon kisoihin. Oon siis Angelika, Lupun hoitaja. Kuinka niin?” Vastasin hymyillen, samalla nostaen pudonneet suitset lattialta. ”Joo mä oon Linda, talliorjanakin täällä vissiin tunnettu.. Eikä mua sinäänsä kiinosta miks meet ratsastamaan, tee mitä lystäät” Nainen mulkaisi minua koppavasti ja lähti yhtä nopeasti tiehensä, kuin mitä oli paikalle ilmaantunutkin. Ihmettelin vielä Lupunkin luona, miksi tuo Linda oli ollut niin kummalllinen. Päätin antaa asian olla ja nostin mustan koulusatulan ponin selkään. Lupu liikahti hieman sivulle, mutta pysyi muuten rauhallisena. Suoristin vihreän huovan ja ja laskin vyön alas. Siirryin toiselle puolelle ja kiinnitin vyön vielä melko löysälle. Nappasin suitset käteen ja siirsin haukottelevan ponin riimun kaulalle. Asetin kuolaimet ponin suun eteen ja nätisti se avasi suunsa ja antoi kiinnittää remmit. Laitoin vielä kypärän päähäni ja lähdimme ponin kanssa maneesiin. Maneesissa laskin jalustimet alas ja kiristin vyötä vielä muutamalla reiällä tiukemmalle. Lupu seisoi rauhallisena kun asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin sen kapeaan selkään. Poni tuntui ihmeen pieneltä viimeeksi ratsastamani Minon jälkeen. Käskin ruunan käyntiin ja kävelin ensin muutaman kierroksen pitkin ohjin kumpaankin suuntaan. Lupu venytteli kaulaansa ja katseli uteliaana ympärilleen. Keräsin ohjat käteeni ja aloin hakea tuntumaa. Ruuna oli hyvin kuulolla ja alkoi heti kulkea kauniisti, ilman testailuja. Siirsin hoitsuni kevyellä pohkeiden puristuksella raviin ja aloin keventämään. Lupulla oli mielettömän suuri ravi ja jouduin keskittymäänoikein kunnolla. Viieisestä ratsastuksestani, jos ei laskettu muutamaa tuntia yläkokossa, oli jo lähes puoli vuotta aikaa. Kymmenisen minuutin jälkeen aloin ratsastaa jo valmiiksi paperilta harjoittelemaani rataa. Ravasin keskihalkaisijalle ja tein päädyssä tervehdyksen kuvitteelliselle tuomarille. Jatkoin pomputtavassa harjoitusravissa vasemmalle, johon tulisi volttikahdeksikko. Tein mahdollisimman pyöreät ympyrät, mutta Lupu ei vielä taipunut aivan niin hyvin kuin olisin sen olettanut. Ravasin pitkän sivun loppuun, josta alkoi 4-kaarinen kiemuraura. Nyt taivutin ja asetin ruunaa selvemmin ja meno näytti varmasti jo paremmalta. Päädyssä oli aika nostaa laukka. Yllätyin pomppuisan ravin jälkeen laukan pehmeydestä ja tein ohjelman mukaan suuren keskiympyrän, pysyen harjoituslaukassa. Lävistäjä mentiin harjoitusravissa, jonka jälkeen nostin taas oikean laukan. Tähän kierrokseen Lupu oli hieman jäykempi, joten voltista tuli hieman tönkkö. Pitkän laukkaamisen jälkeen siirryimme jälleen raviin. Lupu hieman heilutteli päätään, mutta sain sen nopeasti takaisin nättiin muotoon. Seuraavaksi oli vuorossa keskikäynti. Ruuna pidensi hienosti askeltaan ja käveli reippaammin. Vielä oli vuorossa puoli ympyrää vapain ohjin kävelyä, hieman lisää keskikäyntiä ja keskihalkaisijalle ravissa. Ratsastin radan vielä toiseen kertaan läpi ja jos Lupu olisi kisoissa yhtä hyvin kuulolla, voisimme päästä jopa sijoille! Tosin oma ratsastukseni oli hieman ruosteessa, joten kunhan läpi päästäisiin niin olisin super tyytyväinen. Annoin ponin kävellä pitkin ohjin ja vastailin samalla whatsApp viesteihini. Säpsähdimme molemmat hieman, kun maneesin ovi avautui ja sisään alkoi valua iso porukka tuntilaisia. ”Lupu olisi menossa tähän tunnille, onko sulla kuinka pahasti kesken?” Sanna kysyin hymyillen. ”Ei kun mä olin just lopettamassa, unohdin vilkaista kokonaan tuntilistaa..” Vastasin hieman nolostunena ja ohjasin ruunan kaartoon. Mustahiuksinen pitkä tyttö käveli ponin viereen minun kavutessani alas sen selästä. ”Lupu oli tosi hieno tänään, ratsastin sillä ekaa kertaa ja lauantaina pitäis jo kilpailla!” Sanoin tytölle nauraen. Juttelin Anniinan kanssa vielä jonkin aikaa auttaessani tätä säätämään jalustimia pidemmiksi. Tunnin alkaessa lähdin kotiin, kuitenkin vessan kautta vaihdettuani vaatteeni. Angelika ja Lupu,3. merkintä // No vaikka unohit kattoa listan ja Lupu meni tunnille niin Anniina sai varmastikin tunnille hyvinkin vetreän ja kuulolla olevan ponin! Kuulosti tosi hyvältä toi teijän meno. Lupu ei säikkyny ja oli kuulolla, on se kyl makee kouluponi (pakko olla ylpeä omasta ostosta)! Linda on kyllä vähän kummallinen tai ehkä vain omanlaatuinen, mutta toi oli töykeää kyllä, mutta toistaalta ihan sen tapasta. Pitääpä läksyttää sitä. Kyllä teillä kilpailujen pitäs sujua, tuskin mitään noloa kömmähdystä tulee. Ja lupukin on ennenkin kilpaillut niin valkoiset aidatkaan ei pitäisi sitä kauheesti pelottaa, mutta mistä sitä sitten tietää... Tais olla hyvä ensimmäinen ratsastus hoitohevosellas, tästä on hyvä jatkaa! 19v€ -iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 6, 2016 18:02:29 GMT 1
30.04.16
Harjasin hiukan tärisevin käsin hoitsuani ruuhkaisessa tallissa. Piha oli jo täyttynyt trailereista ja osa ratsukoista kai verkkasikin jo ensimmäistä luokkaa varten. Kello näytti 10.15 ja oma luokkani alkaisi puoli yhden aikoihin. Suihkautin Lupun jo kevyeen kesäkarvaan hiukan kiilloketta ja viimeistelin aikaansaannokseni pölärillä. Olin melko tyytyväinen lopputulokseen, mutta vielä täytyisi harjalle tehdä jotain. Päätin olla reipas ja tehdä sykeröt, vaikka minulla ei siitä niin kamalasti kokemusta ollutkaan. Onneksi Lupu vaikutti rauhalliselta ja sain rauhassa tunaroida, kunnes viimeinenkin sykerö oli pyöritelty kasaan. Otsaharjaan väkersin kalanruotoletin ja häntäkin sai kaunistautua pienellä palmikolla. Otin muutamat kuvat ruunasta, vain huomatakseni kännykästä kellon olevan jo lähemmäs yksitoista. Olin onneksi tuonut varusteet valmiiksi harjauspaikalle ja nostin valkoisella huovalla varustetun koulusatulan ponin selkään. Tarkistin monen monta kertaa, että satula oli oikeassa kohdassa eikä mikään ollut rutussa. Saatuani satulavyön kiristettyä, otin suitset telineestä ja siirsin Lupun riimun kaulalle. Poni haukottelikin makoisasti, jolloin suitset menivät hyvin päähän. Kiinnitin remmit ja siirsin riimun vielä takaisin suitsien päälle. Laitoin kypärän päähäni ja vaihdoin vanhat lenkkarit siisteihin saappaisiin. ”Mua kyllä jännittää aika paljon vaikka oonki jo yhet kisat Lupulla käynyt” Juttelin vieressämme kävelevälle Meridalle pitäen rennosti kiinni Lupun ohjista. ”Joo no toi äskeinen luokka ei menny ihan putkeen mut ei sentää oltu vikoja!” Mustahiuksinen naurahti ja nykäisi hiukan ohjista muistuttaakseen jyräävää suokkiaan, että ohi ei saanut kävellä. ”Vois melkeimpä nousta jo selkään, kun kohtahan se verkka alkaa. Eikö me oltukki samaan aikaan tossa ekassa verkassa?” Kysyin tytöltä vetäen jalustimia alas. Merru vastasi myöntävästi ja vyön kiristyksen jälkeen ponnistin hoitsuni kapeaan selkään. Verkassa koitin ensisijaisesti saada Lupun rennoksi. Otin melko pian ravia sillä olin kävelyttänyt Lupua jo vartin verran maastakäsin. Kevensin harppovien askelten tahtiin ja tarkkailin siinä samalla muita samassa luokassa olevia ratsukoita. Kuudestatoista osallistujasta minun lisäkseni Merida oli ainoa, joka oli osallistunut HeB luokkaan. Oli siis hankala arvioida, miten hyvät mahdollisuudet olisi sijoittua. Ruuna tuntui onnekseni olevan hyvin kuulolla ja laukkasi korkeassa muodossa pärskien iloisesti. ”Seuraavana ratsastaa Veera Ruusula, Merituulen Kaiherrus ja valmistautuu Angelika Murto, Lugano w.d. Low” Kuului Sannan ääni mikrofonista. Siirsin Lupun käyntiin kevyellä pohkeen painalluksella ja menimme maneesiin odottamaan omaa vuoroamme. Oli itse asiassa aika ihanaa päästä suojaan sateesta, joka oli hiukan onnistunut meitä kastelemaan. ”Jännittääkö?” Kysyi ääni katsomosta. Tunnistin tytön Miljan seurassa pyörineeksi Jeminaksi. ”Joo vähän. Tai itse asiassa tosi paljon!” Naurahdin hermostuneesti ja silitin tarkkaavaista Lupua. Meitä ennen oleva ratsukko oli minulle tuttu pääsiäisleiriltä, vaikka he tallin ulkopuolisia olivatkin. Vaikka tuntuu hieman ilkeältä sanoa, olin iloinen ettei heillä mennyt aivan putkeen, mikä helpotti omaa jännitystäni. Oli aika siirtyä radalle. Angelika ja Lupu,4. merkintäJoo tämmönen pikatarina vaan joka loppuu kun seinään, mut inspis nyt kateissa hoitsu juttuja kohtaan ja onhan viime tarinasta jo viis viikkoa, että en viittiny enempää venyttää kun täytyy Corallekkin kirjotella.. :D // no kiva kumminki lukee pitkästä aikaa tarinaa sulta, sullo mukava tapa kirjottaa, tykkään! Lupu on kisakonkari nii sitä ei kyllä jännittänyt ainakaan mitä luulen. ja verkassa hyvä joten sitä parempi! Ja sykeröt näytti iha siisteiltä, onneks Lupu seisoo yleensä rauhassa paikoillaan nii niistä tuli tasaiset. Onhan se ilkeää sanoa noin mutta tuttu tunne olla tyytyväinen ettei toisella mee hyvin nii itellä saattais mennä sitte paremmin. eikä teillä huonosti menny, hyvin olit verkannu Lupun ja se toimi kyllä moitteettomasti omalla moottorillaan. 13v€ -iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 9, 2016 15:56:44 GMT 1
09.05.16
Mun oli pitänyt lähteä tallille jo heti aamusta kymmenen aikaan, mutta tietenkin olin nukkunut puoli yhteentoista ja tallille pääsin lähtemään vasta lähempänä puoltapäivää. Päälleni olin päättänyt laittaa hellettä hipovaa lämpömittaria vilkaistuani tummansinisen topin ja ruskeat ohuet kesäratsastushousut. En vielä tiennyt mitä tekisin tänään hoitsuni kanssa, mutta eiköhän se tallilla selviäisi. Lukitsin kämppäni oven ja heti ulos päästyäni tunsin kuinka alkoi aivastuttaa. Olin tosi allerginen kaiken maailman siitepölylle ja vaikka olin lääkkeitä alkanut syömään jo ennen näitä lämpiä kelejä, tuntui että ei se paljon auttanut. Hörppäsin vettä mukana olevasta pullosta ja käynnistin autoni. Ajelin isolta tieltä pienemmälle hyräillen radiosta tulevan kappaleen mukana ja saavuinkin pian tallille. Huomasin punatukkaisen tytön Lupun ja Likan tarhassa. Salome, jos oikein muistin. Tyttö silitteli Topin ylläpitoponia Likkaa. ”Moi!” Sanoin kävellessäni samalla hoitsuni luokse. Salome vastasi iloisesti ja oli hänkin ilmeisesti hakemassa Likkaa tarhasta. ”Ootko menossa ratsastamaan?” tyttö kysyi taluttaen pilkukasta ponia talliin. ”Juu kyl mä varmaan voisin jotain tossa kentällä vääntää” Vastasin antaen Lupun samalla syödä vihreää oven edustalta. ”Oisko susta maastoseuraa saanu? Aattelin semmosen kevyen puolentunnin tai neljänkymmenenviien minsan lenkin mennä” Salome kysyi kävellen Likan kanssa edellämme viileään talliin. ”Toki voin lähtä! En pahemmin näitä maastoja vielä tiiä niin kiva jos viitsit näyttää” Vastasin ja päästin Lupun vapaaksi sen omaan karsinaan. Pikaisen harjauksen ja kavioiden puhdistuksen jälkeen aloin laittamaan suojia. Tarkistin vielä karsinan ovesta tarvittavat suojat, vaikka muistelin että esteille ja maastoon tuli vain etusiin vihreät suojat. Puhdistin kuivuneet hiekat pois kovalla kavioharjalla ja liu'utin suojat siroihin jalkoihin. Lupu nosteli hiukan koipiaan ja katseli uteliaana puuhiani. Olimme Salomen kanssa melko samaan aikaan saaneet ponit varustettua ja lähdimme pihalle selkään nousemista varten. ”Ainiin kypärä olis ehkä ihan kiva.. Viittitkö pitää Lupua jos käyn hakemassa sen tuolta siirtotallista?” Kysyin jo vyötä kiristelevältä Salomelta. Tyttö otti ruunan ohjat ja lähdin itse pienellä hölkälle noutamaan kypärääni. Takaisin päästyäni nousin pikaisesti selkään ja lähdimme pitkin ohjin kohti metsää. Juttelimme Salomen kanssa, ponien kävellessä leppoisasti eteenpäin melko kovaa hiekkatietä. Tarkoituksenamme oli etsiä ravaamiseen ja laukkaamiseen soveltuvia teitä, joissa olisi parempi pohja. Kaviot kopisivat rytmikkäästi tietä vasten ja linnut lauloivat. Aurinko paistoi kuumasti saaden ponit sekä meidät ratsastajat hikoamaan jo alkukäyntien aikana. Välillä yritti jokunen paarmakin kimppuumme hyökätä, mutta muuten saimme olla ötököiltä rauhassa. Lähestyimme pian jonkun toisen tallin laidunta, jonne oli jo päästetty hevosia. Otimme varmuuden vuoksi ohjat tuntumalle, sillä Lupu ja Likka katselivat hämmästyneinä aitaa kohti ravaavia hevosia. Selvisimme onneksi ohituksesta pelkällä pienellä sätkyilyllä ja tuijotuksella. Noin muutaman kilometrin kävelemisen jälkeen pääsimme kääntymään metsätielle, jossa oli traktorin jättämät ajojäljet. Maasto oli huomattavasti pehmeämpää ja siirryimme yhteistuumin raviin. Kevensin Lupun suurten askelten tahtiin ja pidätin innokasta ruunaa joka oli lähes Likan perseessä kiinni. Tamma ei onneksi välittänyt siitä ja jatkoimme ravissa melko pitkän pätkän pellon laidalle asti. ”Miten olis pienet laukkapätkät? Vaikka tonne pellon päähän?” Kysyi Salome ja pidätteli allaan tanssahtelevaa ponia. Vastasin myöntävästi ja ennen kuin ehdin edes antaa laukka-apuja Lupulle, huomasin sen päästelevän täyttä vauhtia Likan vierellä. Tarrasin kiinni harjasta ja nousin jalustinten varaan seisomaan. Siitä oli todella kauan aikaa kun olin näin lujaa päästellyt, mutta kyllä se tuntui yhtä hyvältä kuin muistinkin. Pellon loputtua oli hiukan vaikeuksia saada hidastettua, mutta turvallisesti pääsimme kuitenkin siirtymään ravin kautta käynnille. Taputin puuskuttavaa ruunaa hikiselle kaulalle ja annoin Salomen tavoin sillekkin hiukan pidempää ohjaa. Tallissa vein hikisen ponin varusteet takaisin paikoilleen odottamaan puhdistusta. Lupu pääsi Likan tavoin myös viilentävälle pesulle ja näytti nauttivan siitä paljon. Huuhtelin tarkasti hikisimmät kohdat ja vedin enimmät vedet pois hikiviilalla. Vein ruunan tarhaan syömään sinne jaettuja heiniä ja lähdin itse vielä talliin korjaamaan jälkiäni. Pyyhin satulan ja suitset kiiltäviksi saippuaveteen kastetulla rätillä ja rasvasin ne myös pikaisesti, kuitenkaan solkia tai jalustinremmejä irroittamatta. Nostin satulahuovan kuivumaan satulan päälle ja harjasin satulavyöstä lähtevät irokarvat pois. Järjestelin muutenkin satulahuoneen tavaroita hieman parempaan järjestykseen, että olisi tuntilaisten ne helpompi löytää. Kävin vielä juomassa vettä taukotuvassa, moikkaamassa piehtaroinutta hoitsuani tarhoilla ja kiittämässä Salomea mukavasta maastosta, jonka jälkeen lähdin kotiin, sillä Cora vietti tänään ansaittua vapaapäivää eilisen hyppäämisen jäljiltä. Angelika ja Lupu,5. Merkintä// Vooi ihanaa, että lupu pääs maastoon virkistymään ja päästeleen niin kovaa ku se tikkujaloistaan pääsee:D se kun oikeestaan on vaan kentällä tai maneesissa koulutunneilla pörräämässä ellei pääse loppukäyntejä jonku kaa maastoon, ku se tapaa säikkyä ulkona, ja siitä mä vasta oonki tyytyväinen ja ylpeä että sä oot saanu siihe jonkilaisen luottamussuhteen et se ei sun kaa säiky kauheesti vaan toimii niinku kuuluu. Kiitos satulahuoneen järjestelystä ja lupun varusteiden siistinnästä. Mä täs aattelin et jos sul o joskus aikaa nii pistä ihmees pari matalaa estettä ja hyppää vähä vaik lupul joskus, ku harvemmin sitä estetunneille pyydetään. 16v€ -Iida
|
|