Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Nov 13, 2016 13:21:18 GMT 1
Feuerhof Ramino "Mino"
Hoitaja: Milja
|
|
|
Post by Milja on Nov 13, 2016 15:16:50 GMT 1
Kun kuukauden heppaloma vaihtuikin pariin päivään 13.11.2016
Löhösin taukotuvan sohvalla yllätys yllätys puhelin kourassani. Merru oli raahannu mut parin päivän tauon jälkeen Yläkokkoon, tai ei sen mua raahata tarvinnu. Kyl mä tänne ihan mielelläni tulin, vaikkei tekemist juurikaan ollu. Nii, nyt ku vietin sellast pient taukoo ratsastamisest ton polven takii. Siihen oli pitäny hommata joku tukisidejuttu, kun rankemman tekemisen kuten vaikkapa juoksemisen jälkeen siihen alko sattuu julmettuna. Peukulla olin koittanu yks päivä mennä, mut yhen pukkiroden jälkeen koin turvallisemmaks tulla varulta alas - ettei tää polvi enää paskempaa kuntoo menis. Esteryhmän tunneilt en kyl jäis pois, muuten tulisin hulluks jos en pääsis hyppää. Niitä ennen ja jälkeen pitäs vaa vetää Buranaa sekä toivoo etten lennä selästä. Hailuodossa pysyttelin suosiolla pois heppojen selästä ja oottaisin et tää polvi ois vähän vahvemmassa kunnossa. Tuvan ovi kävi ja sisälle tuli Angelika ja Merida, joil näytti olevan joku hyväkin juttu kesken. - No jep. Milja muuten, kävin ny taluttelee Peukkuu mut meen viel Jemmun. Jaksaks oottaa? Merida käänty mun puoleen. Nyökkäsin pienesti samalla huomatessani Iidan tulevan yläkertaan kera parin tuntilaisen sen perässä. - Pitää kattoa niit heppoja, Jippu ei ainakaan toistaseks käy teidän tunneilla. Milja, hei, sitä on pitäny jo monta kertaa kysyä et säkö siis jatkat sen karsinan vuokrausta? tallin omistaja kysyi mennen ottamaan kahvia. - Joo, se on tarkotus. Saa tosin nähdä tullaanks täst enää ratsastuskuntoseks, virnistin pienesti ilmoittaakseni et se oli vitsi. Ensinnäkin siks, et Iida antas mun pysyy esteryhmässä. Toisekseen siks, et kyl täst varmaan alle kuukaudes kuntouduttas. Ei tää nyt niin paha ollu, rankka liikunta vaan vihlo. - Okei. No, jos se polvi ei oo kovin paha niin Mino vois kaivata taluttajaa kentälle - sen ratsastaja just peru tulonsa. - Voin käyä taluttelee, lupasin naiselle. - Kiva. Jos muutenkin tääl tallil tulee tylsää, niin Minon hoitajapesti on vapaa, Iida vinkkasi hymy huulilla ja poistui sitten tuntilaiset perässään: - Mieti asiaa! Hoitaja. Millonkohan viimeks olin ihan vain hoitanu jotain heppaa? Varmaan viis vuotiaana Ruotsissa jonkun kesämökin naapurissa olevia työhevosia. Muuten olin sit käyny tunneilla, ratsastanu Oonaroosan heppoja tai nyt viimesimpänä Alma oli mulla ylläpidossa. Mut että musta hoitaja? Noin kymmenen minsan pääst jaksoin laskeutua taukotuvasta talliin. Tuntu tosi oudolta mennä ratsastuskoulupuolelle ja hengata siellä ihan muuten vain. Käppäilin Minon karsinallee, missä ruuna seisoskelikin karsinan perällä. Katselin vain hetken heppaa kaltereiden läpi, näyttäen ulkopuolisen silmään varmaan joltain pelokkaalta aloittelijalta. Oikeesti vaan musta tuntu et katoin Minoa ihan eri silmin - yleensä sen kun vain varusti ja lähti estetunnille. Nyt olisin kuitenkin periaatteessa sen hoitaja, vaikka eihän me vielä mitään Iidan kanssa sovittu. Ja vaikka sovittaiskin, niin mistä mä tiedän kuinka kauan kestäisin ilman omaa ylläpitoheppaa ja jaksaisin roikkua "hepattomana"? Tiedä vaikka mulla olis heti yp-heppa karsinassa kun polvi sen sallis. Mino katteli mua korvat hörössä, muttei kuitenkaan vaivaantunu tulee tervehtimään. Avasin oven, jolloin puokki tuli tutkimaan käteni. En oikeastaan koskaan ollut ruunaan sen kummemin tutustunut, ainoastaan varustanut ja hakenut tarhasta pari hassua kertaa. Sen mä kuitenkin olin huomannu, et varusteita laitettaessa Mino oli iha lepposa tapaus. Vähän eri maata kun Alma. - Moikka. Mitäs sanosit jos kävisin moikkaamassa sua useemmin? aloin jutella kun Mino hamusi lapasiani. Eihän se nyt tietenkään vastannut, mut huokaisi raskaasti ja alkoi sitten ettiä maasta heinänrippeitä. Muistin et olin luvannut Iidalle taluttelevani Minoa, joten otin siniset päitset karsinan edustalta. - Läheks kävelee mun kaa? Pujotin päitset puokille päähän ja niihin narun kiinni. Ratsastuskoulupuolella oli suhtkoht hiljaista, sillä illan viimeinen tunti oli menossa joten kukaan ei ollut enää varustamassa heppoja. Mino seuras kiltisti ulos tallista kylmään ilmaan. Talutin ruunan vanhalle kentälle, sillä Merru ja Salome näytti olevan uudella kentällä ratsastamassa. Olin ihan omissa ajatuksissani, kunnes yllättäen Mino teki pienen harhahypyn. Havahduin tähän maailmaan ottaen samalla tiukemman otteen narusta. - Mikä siel on? huokaisin pimennessä illassa katsoen säpsähtänyttä puoliveristä. - Sori, ei pitäny säikäyttää. Voidaanks meki tulla Jipun kanssa? joku mulle tuntematon tyttö sano. Ei mun tietääkseni tuntilaiset tullu randomilla taluttelee heppoja kentälle, ainakaan tähän kellon aikaan. - Ei mitää. Tulkaa vaan, vastasin ja maiskautin Minon uudelleen liikkeelle. Tennarit ei ehkä ollu paras valinta tänne, saatoin vain todeta mun varpaita alkaessa paleltaa. En vaan viel tunti sit aatellu olevani taluttelemassa Minoa. - Ooks sä kans hoitaja vai? brunette pian kysyi taluttaessaan Jippua vähän kauempana. - Ööh, no.. Miten sen nyt ottaa. No joo, periaatteessa, naurahdin ja vilkaisin toista kaksikkoa. Se näytti käsittelevän ihan hyvin heppoja, Jippu kun ei sen yhden kerran perusteella ihan helppo ollu. - Aa okei. Mä alotin tääl aika vastikään Jipun hoitajana. Nelly, brune esitteli itsensä mulle. - Milja, hymyilin pienesti ja kaivoin sitten puhelimeni takin taskusta. Olin kävelyttänyt Minoa nyt noin vartin, tä sais riittää. Aloin nimittäin olla aika jäässä. Seuraavan kerran portilla ollessamme pysäytin Minon ja avasin säpin. Pyöräytin ruunan toiselle puolelle kenttää ja huikkasin vielä Nellylle: - Nähellään! Palasin Minon kanssa talliin ja talutin läsipään omaan karsinaansa. Linda ja Luca oli jo jakamassa iltaruokia, joten Minokin hirnahti kuuluvasti siltä päitset pois päästä vetäessäni. - No mitä hittoo? Ite tuut ensinnäki myöhäs tänne, Linda näytti läksyttävän Lucaa joka vaan pyöritteli silmiään rento ilme päällä. - Joopa joo. Laitoin päitset ja narun Minon karsinan luona olevaan koukkuun. Otin puhelimeni esille ja avasin parit snäpit, jotka mulle oli tullu. Jeminalle nappasin pikaisen snäpin Minosta, joka oli tullut luimu ilme kasvoillaan oottamaan ruokaansa karsinan edustalle. "Uus hoidokki", kirjotin ja lisäsin perään hevos- sekä nauruhymiön. Tungin iphoneni takaisin taskuun ja vilkaisin vielä Minoa, jonka jälkeen menin puolet erottavasta ovesta yksärien puolelle. Siellä Merida olikin jo purkamassa Jemmua. -No, tuliks sust hoitaja? Merida kysyi mut nähdessään. - Vissiin. - Aatelkaa, mäki oon hoitanut Miinaa. Ihan ku siit ois ikuisuus, Foxyn karsinassa oleva Salome hymähti. - Oho, en ois tätä käännettä oottanu. Milja the hoitaja, serkku kohotti kulmiaan mun tullessa norkoilemaan käytävälle. - Katotaa ny kuin kauan. En mä ainakaa toistaseks voi mitää vastuullisempaa roolia heppojen kaa ottaa, ku polvi muistuttelee välillä itestään, selitin ja silitin pikaisesti Jemmua joka kurotteli mua kohti. - Juu. Viittiiks kipata tälle jo sen iltamössön? Merida pyys ja nappasin purkin maasta. Jemmu hörähtikin innoissaan ja tuli perässäni ruokakupille. Kippasin ruoat sille ja hjelppasin serkkuani muutenkin purkamaan suokin. Kun tamma oli tyytyväisenä loimi päällä karsinassaan, sanoimme Salomelle moikat ja lähdimme kotia kohti. Katotaas miten tää hoitajanura lähtis nousuun. // No voihan perhanan polvi perhana, toivotaan että se paranee normaaliksi, sillä polvipuolena tuskin on kauhean kivaa olla Minonn hoitajanpesti on sun! Saat säkin pienen hengähdystauon kun ei oo niin suurta vastuuta hevosesta, vaan saat enemmänki nyt sitte chillata ja nauttia tuntsaripuolen tohinasta. Näin kun mino on sun valkkaheppa niin saat vähän laajemman käsityksen siitä millanen se on muutenkin kuin selästä ja pikasesta varustuksesta, kuten itekki sanoit. Mino nyt on aikalailla helpompi heppa kuin mitä alma, joten pääset helpommalla senkin suhteen mutta osaahan sekin tietty olla hieman pelle:D Ja voisit nyt erityisesti tuntea itsesi hoitajaksi ja pesasta ruunan varusteet jotka ei oo ikuisuuksiin nähneet 'valoa' eiks je? 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Nov 19, 2016 13:02:18 GMT 1
True hoitaja 19.11.2016
- Moikka, äiti varmaa hakee sitte sut! Merida huus mun perään vielä mautonsa kyydist. - Juu moi, vastasin ja tuuppasin oven kiinni. Merru antas tänää ylläpitohepoilleen vapaapäivän, ja oliki ny menos Topille. Onneks se kummiskin suostu heittää mut matkansa varrella Yläkokkoon. Ulkona leijaili hiljalleen lunta, täällähän alko pikku hiljaa näyttää jo talvelta. Kävelin parkkipaikalta tallia kohti, ja yllättävän tottuneena astuin ratsastuskoulun puolen ovesta sisään. Alko tähän hitaasti mut varmasti sopeutua. Toisaalt en kyllä tulis "pääsemään" irti yksäripuolesta varmaan ikinä, kun kuitenkin hengailin sielälkin serkkuni ja muitten mukana. Ilmoitustaulua kohti kävellessäni huomasin Nellyn pesemässä Jipun kuolaimia. - Moi. Oliks ratsastamassa, vai Jippu jollai tunnilla? kysyin brunetelta alkaen sitten silmäillä ilmoituksia seinällä. - Moi. Eei, ku mä vaa putsaan Jipun varusteita. Iida kävi sanomas et jos mul on ylimääräst aikaa nii voisin putsata nää, Nelly kerto pienesti hymyillen. - Aijaa. Mäki kyl voisin putsata Minon kamppeet, totesin huomatessani, ettei ruuna menis kun vasta viimeisellä tunnilla tänään. - Iida varmaan tykkäis, Nelly naurahti ja alkoi ristittää ilmeisestikin juuri valmiiksi saamiaan suitsia. Eli ei kun tuumasta toimeen. Tuttuhan oli sinänsä tuttua, et kyllä mä Almankin varusteita putsailin. En vaan ollut mitenkään erityisen ahkera niitä puunailemaan.. Päätin aloittaa etsimällä käsiini Minon hoitopakin. Se sisälti lähinnä sinisiä harjoja sunmuita romppeita, se tais olla ruunan "teemaväri". Irrottelin harjoista ylimääräisiä karvoja pois, ja kastelin sitten yhden tallin sienistä. Sillä otin Minon jännesuojat ulkopuolelta, ja huomasin ettei näitä oltu taidettu ihan hetkeen pestäkään.. Pistin suojat kuivumaan Minon karsinan edustalle, vaikkei ne pienestä sienellä sipaisusta mitenkään märäksi jääneetkään. Järjestelin harjat ja kaviokoukun takaisin pakkiin siistimmin, pistäen pakin sitten takaisin paikalleen. Nelly oli jo saanut ilmeisesti Jipun varusteet putsatuksi, sillä brunette oli häipynyt näkökentästäni. Itse kuitenkin vasta aloitin urakan, ja päätin ensiksi putsata satulan. Etsin Minon nimellä varustetun mustan estepenkin ja sienen saippuoineen. Kävin nahkaosat melko huolella läpi ja pyyhin sitten kohdat pyyhkeellä. Sain olla aika rauhassa varustehuoneessa, mitä nyt välillä pari tuntilaista kävi hakemassa seuraavan tunnin ratsuille varusteita. Kun satulan oli valmis, päätin nyt samalla putsata suitsetkin. Aikaa kyllä meni enemmän kuin vaikka satulan putsaukseen, koska välillä lipsuin snäppäämään tai selailemaan muuten vain puhelintani. Reilun vartin kuluttua olin kuitenkin saanut homman valmiiksi, ja näyttihän ne varusteet ainakin musta siistimmiltä, vaikka itse sanonkin. Päätin tänään sitten oli erityisen ahkera ja putsata Minon karsinankin. Kävin hakemassa kottarit ja talikon, jotka parkkeerasin ruunan karsinan edustalle. Avasin karsinan oven, napattuani ensin käsiini siniset päitset. - Mitä poika, juttelin puokille mennessäni sen luo karsinan perälle. Mino katseli tuloani korvat hörössä ja puhalti sitten lämmintä ilmaa käsilleni. Sain päitset kiltin ruunan päähän helposti, jonka jälkeen talutin Minon käytävälle puhdistuksen ajaksi. Oli karsinan putsaus vaan kunnon haban kasvatusta. Heti kun oli ollut hetken tekemättä tallitöitä lähes päivittäin, alko homma tuntua käsissä. Tähän tosin saatto vaikuttaa sekin, että Minolla oli isompi karsina - tai ainakin enemmän paskaa.. Lopulta tulin karsinasta käytävälle saatuani homman valmiiksi. Otin Minon käytävältä ja pistin sen takaisin karsinaan, huomaten että hoitsunihan menisi seuraavalle tunnille. Päätinkin jäädä vielä norkoilemaan tänne, jos vaikka ratsastaja kaipaisi apua. Ennen sitä kävin kuitenkin nakkaamassa kottareiden sisällön lantalalle, ja palautin ne sitten omalle paikalleen. Minon ratsastaja oli joku ystävällinen tätiratsastaja, joka taisi vähän jännittyä nähdessään et meni Minolla. - Ai kauhee, en ookkaa sillä ennen menny. Eikös tämä oo se uus joka tiputtelee ratsastajia viikottain? Miiaksi esittäytynyt nainen kauhisteli mulle mainittuani et olin puokin hoitaja. - Eeei, Mino on kyllä yleensä ihan kiltti. Semmonen perusvirkee kyllä. Mut tarkotat varmaan Jippua, epäilin Miian sanoessa "uusi". - Ahaa, no katotaas miten tunti menee. Jos olisit voinut auttaa varustamaan? Nyökkäsin tyytyväisenä ja aloin harjailemaan Minoa Miian apuna. Käsissä kyllä jo vähän tuntui sen karsinan putsauksen ja varusteiden hinkkauksen jälkeen. Miia putsasi kaviot, jonka aikana mä laitoin suojat. Lopuks pistettiin satula ja suitset yhteistuumin, - Noni, kiitos paljon. Huh, ei kai auta kun sitten lähteä kokeilemaan Minoa. Et olis vielä kerinnyt tulla auttamaan kaartoon? - Kerkeen mä, lupasin ja tasan maissa lähdin hevosletkan perässä maneesia kohti. Autoin Miian selkään, ja menin sitten vielä istuskelemaan katsomoon sinne jätettyyn vilttiin kääriytyneenä. Tää hoitajana oleminen oli niin erilaista kun vaikkapa ylläpitohevosen kanssa - omalla tavallaan kuitenkin aika rentouttavan erilaista. Näpyttelin jossain vaiheessa Merrun äitille viestin tulla hakemaan. Kyytiin asti kuitenkin seurasin vielä tuntia, eikä Miialla kyllä kauheasti ongelmia näyttänyt Minon kanssa olevan. Tuntia katsoessa tuli hinku kiivetä Minon selkään, pitäisikin joku päivä yrittää katsoa jos Mino ei menis tunneilla ja pääsisin itse menemään sillä. // Noni sähän oot päässy hyvin hoitajanpuuhiin, suuuper Ja tosiaan superisti kiitoksia varusteiden pesusta, kyllä on paljon paremman näköiset nyt ja ne pysyykin parempina pidemään ku sillon tällön hoitaa niitä. Luca varmasti arvostaa sun ystävällistä elettä, kun siivosit Minon karsinan, onpahan sillä yksi vähemmän, heh. Ai kauhee kuinka sana Jipusta puolihulluna ratsastajan tiputtajana onkaan levinnyt, eh, mutta onneksi Miia sitten oli tyytyväinen Minoon ja sanoi menevänsä mielellään toistekin ruunalle. On se vaan höpö heppa, vaikka ite sanonkin, mutta kyllähän sitä tyytyväinen ostokseensa saa olla. Jos sä Minolla joskus haluat pienen irtioton arjesta haluat ottaa nii kysyppä jos Nelly uskaltaa vaikka Jipulla lähteä teidän kaa maastoon, nii saa hoitaja tytötkin bondaus aikaa:D 15v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Nov 26, 2016 16:05:15 GMT 1
Eka kasikymppinen Minon kanssa 26.11.2016
Mä menisin Minon kanssa vasta päivän kolmannessa luokassa, mut silti olin tallilla jo heti aamusta. - Missä se Peukun kisahuopa on? Saatana, Merru tuskaili varustehuoneessa penkoen jäätävää kasaa huopia. - Tossa, ilmoitin pian huonetta silmäiltyäni, osoittaen jakkaraa: - Tohonhan sä sen eilen jätit. - Ei ku nii joo. Tää on iha hirveetä. Kannattikohan meiän kuitenkaa osallistuu Peukun kaa siihen kuuteenkymppiin? Stressaa seki ku Oona tulee kattoo, Merida puuskahti ja nappasi huovan käsiinsä, mennen sitten asettelemaan sitä käytävällä seisoksivalle ponille selkään. - No kannatti. Teil on menny ne treenitki sen verran hyvin ton kumikuolaimen kanssa, koetin rauhoitella hermoilevaa serkkuani, samalla hakien jo ratsuponin suitset käsien ulottuville. Mua ei oikeestaan jännittänyt, Minolla olin ollut pari kertaa jo kisoissa ja toisin kuin ennen, nyt ei tarvinnut pelätä että loppuuko ratsulta ponnu kesken radan. - Totta. Laita tää loppuu, ni mä siistin itteni ja käyn viel kertaa sen radan. Voiks vaikka talutella sitä tos kentällä ku saat sen valmiiks? tummahiuksinen hössötti ja vastausta odottamatta jätti mut yksin talliin. Pistin Peukun päitset kaulalle, kuolaimet suuhun ja soljet kiinni. Sen jälkeen maiskautin ponin liikkeelle ja lähdin taluttamaan sitä kentälle alkuverkaksi. Noin kymmenen minuutin päästä Merru tuli hakemaan Peukkua. Jäin seuraamaan kaksikon verkkausta aitaan nojaillen, tässä itselläni kun ei ollut vielä mikään kiire. Salome ja Takku olivat myös lämppäämässä kentällä, nekin kun osallistuivat ristikkoluokkaan. Tylsistyneenä kaivoin jossain vaiheessa puhelimeni esille ja selailin sitä. - Moi, kuulin pian ja kääntyessäni ympäri näin Oonaroosan. - Moi, vastasin kääntyen takaisin verkkaavien ratsukoiden puoleen. - Mites oot nyt ilman Almaa pärjäilly? täti kysyi tullen viereeni aidalle. Kisat olivat kovaäänisten perusteella jo alkaneet maneesissa, ja Merru hidastikin Peukun käyntiin. - Ihan jees. Hoidan tuolt ratsastuskoulupuolelta sitä Minoo, jolla oon ennenki kisannu. - Aa joo, Merida mainitsikin jotain siitä. Ootko aatellu ottaa ketään ylläpitoon tai? Oonaroosa kysäisi meidän lähtiessä yhteistuumin jo maneesia kohti. - En mä tiiä. Jos joku löytyy, oonhan mä paria käynyki Jeminan kaa kattoo, mut ei oo oikee kukaa ollu sellanen kiinnostava. Et toistaseks ainaki meen nyt vaan Minon kaa, selitin meidän istuutuessa maneesin katsomoon. Oikeestaan tää mun sekava heppatilanne ja aikaisempi säätö Alman kanssa oli saanut mun heppainnon siinä määrin laskemaan, et olin suunnitellu Hailuodossa lopettamisen. Toinen juttu oli myös se, että lukiota käyvä Roope oli saanut vähän niiku kallistettua mua lukion puoleen. Joitain hakemuksia oltiin jo säädettykin, tosin mä en sit valmistuis samaan aikaan kun muut mun ikäset, kun ja jos sinne myöhemmin menisin. - Okei. Eiks Merrun vuoro oo ihan kohta? Nyökkäsin naiselle ja jäimme seuraamaan tämänhetkisen ratsukon suoritusta. Merrun ja Peukun rata ei ihan menny suunnitellun mukaan, ja ne veti sieltä yhden ohijuoksun. Suoristus oli vähän huono toiseksi viimeiselle esteelle, niin tamma sitten päätti vetäistä ohitse. Salomella ja Takulla meni sen sijaan tosi hyvin, ne oli kyllä kehittyny. Käytiin onnittelemassa punapäätä, jonka jälkeen palattiinkin jo katsomaan serkkuni 60 sentin rataa. Mä en kylläkään ensimmistä kerennyt nähdä, kun lupauduin laittamaan sille Jemmun valmiiksi. Suokilla tais olla joku adhd - päivä ( no, milloin ei olis ) ja säälin vähän Merrua joka joutu kiipeemään sen selkään. Peukun kanssa oli kuulemma menny hyvin, ja sen mukanen oli ilmekin kun se Jemmun multa haki. Jemmun kanssa rata ei sitten mennytkään ihan nappiin, kun neiti päätti säikähtää liputtajaa ja veti kivat rodeot. Serkkuni onnistui tulemaan sitten alas selästä, muttei sille onneksi käynyt muuta kuin hylättyhän siitä tuli. Kun palkintojenjako oli ohi, kiirehdin mä jo laittamaan Minoa. Vaikka Merida onnistu tippumaan Jemmulta, tuli se silti hymyssä suin ratsastuskoulun puolelle mun laittaessa suitsia. - Peukku oli kyllä huippu! Eka kuuskymppinen, ja toka sija! - Onnee, sanoin nopeasti ja laitoin kypärän päähäni. Merida oli jo vaihtanut rennommat vaatteet likaantuiden kisakamppeiden tilalle. Sain itseni että Minon valmiiksi, joten lähdin verkkaamaan. Mino oli tosi energinen verkassa. Sain tehdä paljon puolipidätteitä ja ratsastaa ruunaa kuulolle. Verkkahypyt sujui kuitenkin hyvin ja aloimme löytää sitä yhteistä säveltä. - Hyyvää, kehuin siirtäen käyntiin hetkeksi aikaa ennen suoritustamme. Sitten tulikin meidän vuoromme. Tein alkutervehdyksen, nostin laukan ja lähdin ensimmäiselle esteelle. Mino eteni virkeästi, mutta kuunteli kuitenkin ihan hyvin. Pääsin hyppyihin aika helposti mukaan, kun hyppytyyli oli tuttu estevalkoista. 70 senttinen nyt on sen verran matala Minollekin, että uskalsin vähän kaasutella uusinnassa. Maalilinjan ylitettyämme mulla hymyilyttikin pakosta, kun rata meni niin hyvin. - Sehän meni kivasti! Merida tuli taputtelemaan Minoa verkka-alueen sivuun. Me oltiin startattu vikojen joukossa, joten toiveikkaana jäin odottelemaan tuloksia. Noin viisi minuuttia käveltyäni tulokset kuulutettiinkin, ja me oltiin ekoja! Tyytyväisenä menimme palkintojen jakoon, ja Minokin pärski iloisena meidän laukatessa kunniakierrosta. Siinä huumassa melkein jo unohdin, et mehän startattas myös kasikymppinen. Onneks yks luokka ja oli jo alla, koska verkka-aikaa ei jäänyt kun reilu viisi minuuttia mun huonon muistin takia. Kerkesin ottaa kaikki askellajit nopeasti ja pari verkkahyppyä - that's it. Radalle meninkin aika jännittynein fiiliksin, olihan tää samalla mun ja Minon eka 80 sentin kisarata. Jos otetaan lähtötilanne huomioon, meni rata aika hyvin. Mino ehkä jäi vaan vähän vahvaksi edestä, ja meinasi lähteä jossain vaiheessa kuskailemaan. Siitäpä johtuen käännös jäi aika tiukaksi yhdelle okserille, ja sen puomi tipahti maahan. Alko vituttamaan, ja ratsastin sitten loppuradan vielä tarkemmin. Niimpä selvittiin siitä radasta yhdellä puomilla. Tiesin ettei voitas sijoittua, joten ravailin hetken aikaa ja löysytin ruunalle sitten pitkät ohjat. Olin kuitenkin loppujenlopuksi rataamme aika tyytyväinen, ja tuo puomi oli periaatteessa oma mokani kun jätin verkkailun niin kiireiseksi. Talutin puokin talliin perässäni, missä Angelikakin oli jo purkamassa Ranjaa. - Onnee teille, teillä meni tosi hyvin! hymyilin naiselle, joka sijoittui kisaratsunsa kanssa. - Kiitti, ei teilläkään pahalta näyttänyt, Angelika hymähti irroittaen ruusuketta hevosen suitsista. Pistin Minon jalkoihin linimenttiä vietyäni kamppeet takaisin varustehuoneeseen. Ruuna ei juurikaan ollut hikeentynyt, mutta pari hikiläikkää sillä oli. Niimpä päätin laittaa vielä fleeceloimen, ja menin sitten etsimään Meridaa. Oonaroosa oli jo lähtenyt meidän ratojemme jälkeen. Löysinkin sen seuraamasta kisoja, ja ihmekös tuo kun Topi oli starttaamassa ysikympissä. Istuuduin serkkuni viereen ja kaivoin puhelimeni esille. - Harmi se yks puomi, Merida sanoi hiljaa jottei häiritsisi kisaajia. - Mm. Mut 70 meni hyvin ja sulla ja Peukulla 60! - Nii, Merida sano, pitäen sit pienen hiljaisuuden kunnes sanoi: - Se kysy onks mulle ok jos se pistää Peukun hiljaseen myyntiin. - Täh? No ei varmaan oo, vai? Merida kohautti olkiaan ja alkoi sitten taputtaa, kun Topi ja Likka lopettivat radan nollatulokseen. - Emmä tiiä. Lukios on nyt aika rankkaa, ja eihän Peukun alunperin pitäny tulla ku vaa hetkeks. Et saa se sen laittaa. Ihmettelin vähän tummahiuksisen päätöstä, mut toisaalta eihän ratsuponi edes välttämättä menis kaupaks. Ja enhän mä tiennyt miten rankkaa lukiossa oli - ellen tosiaan sinne joulun jälkeen vaihtaisi. Seurasimme kisat loppuun asti, kun meitä kiinnosti Iidan ja Nöpön rata. Kannoimme vielä apuna esteetkin sitten pois, jonka jälkeen Merru nakkas mut kotiin ja lähti itse vielä Topin luo. Olin kyllä loppujenlopuks aika tyytyväinen mun ja Minon ratoihin. // Ja tyytyväinen saatkin olla, repe jopa kehas teidän 70cm suoritusta mulle ja sanoi että te pelaatte hyvin minon kaa yhteen, vaikka siinä sen edestä välillä vahvaksi jäämistä pitää treenata vielä. Sen vertaa mitä mä näin niin ei huono 80cm myöskään huono ollut, se tie oli vaan vähän köppäänen. Meridalla ja peukulla meni kyllä kans hyvin, sinänsä harmi että se tammasta luopuu, kun tallihlökuntakin alkoi siihen ja sen tapohin tottua eikä se huono poni ollenkaan ollut. Jemmu sitten päätti tehdä pohjamunauksen, mutta mikäs siinä ei vaiskaan sillä tais olla energiaa ja liputtaja huonossa paikkaa et eipä siihen paljoo sitten vaaditakaan... Mutta onnea vielä teille! 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Dec 3, 2016 10:03:39 GMT 1
Onnistumisia kouluaitojen sisäpuolella ratsastuskoulumestaruudet osakilpailu 1, 2.12.2016
Tänään oli sit eka osakilpailu ratsastuskoulumestaruuksista. Ne järjestettäisiin Vaahterapolussa, minne Yläkokon kisatiimi olikin hommautunu ihan ajoissa. - Mä otan tält tän loimen jo, mun personal kisa-avustajaks lähteny Merida ehdotti, jolloin nyökkäsin vastaukseksi. Itse koetin kerrata koulurataa puhelimeeni lataaman kuvan perusteella. - Ei hitto, en kyl tuu muistaa tota volttia tohon. Ois voinu ehk opetella tätä rataa vähän etukäteen, huokailin piirrellen sormellani rataa kännykän näyttöön. Ei mua vielä eilen, tai ees tänä aamuna ollu jännittäny, mut nyt paikanpäällä alko liitelee perhosia vatsassa. Kaikki tää hälinä Vaahterapolun pihassa loi kisatunnelmaa. - Kyl sä sen muistat, Merru yritti tsempata harjaillen vielä Minoa, vaikka sillä varusteet jo niskassa olikin. - Saa nähä muistanko mä rataa, en ihan kauheesti Edillä oo menny ja me mennää helppo A, Salome irvisti mustan ruunan luota. Kaikki valittelivat vielä vuorollaan tulevia koitoksiaan, tosin ainakin Lydia vaikutti melko itsevarmalta. Nainen kyllä olikin osaava ratsastaja, ja Tumppu hieno koulupuokki. - Teidän kannattaa varmaan mennä verkkailee, Merru huomautti pian mulle ja ojensi kisaratsuni ohjat. Nyökkäsin pienesti huultani purren ja lähdin taluttamaan ruunaa lähemmäs verkka-aluetta. En ollut ikinä ennen kisannut koulua kellään muulla kuin Almalla. Sen kanssa verkka-aika tarkoitti sitä, että katsottiin miten äkäisellä päällä se tänään on. Niimpä alueella vapaammilla ohjilla kävellessäni tunsin oloni aika orvoksi. Koetin etsiä katseellani Meridaa, jonka huomasinkin vähän kauempana. Keräsin ohjat tuntumalle ja kävelin Minon kanssa tummahiuksisen luo, joka hymyili meidät nähdessään: - Tehän näytätte oikeelta kisaratsukolta! - Iha varmaa.. Kerro mitä teen, oon ihan hukassa! puuskahdin pysäyttäen puokin. - Verkkaat? - No hehheh. Ei vaan anna jotain vinkkejä! murahdin aitaan nojailevalle serkulleni. - Ööö no, mullakin on aikaa kun oon koulukisoissa viimeks ollu mut ratsasta kaikki askellajit sellasiks mukaviks. Sit asettelet sitä ja katot ettei oo mitään apua vastaan. Ja nii, tarkkana ettei se oo pohkeen takana! Kyllä sä osaat, eikä Mino mun tietääkseni mikään hirmu hankala oo. Selviitte helposti yhestä helposta C:stä! Merida alko papattaa hirveetä kyytiä neuvoja. - Katotaan ny, vedin syvään henkeä yrittäen sisäistää kaiken äsken kuulemani informaation. Painoin kevyesti pohkeeni Minon kylkiin, jolloin puokki lähti liikkeelle. Mino oli oikeestaan aika kiva verkassa. Ei yhtään niin hätäinen kun silloin valmennuksessa, mikä meillä Yläkokossa oli. Johtunee varmaan siitä, että silloin lähettyvillä oli myös esteitä. Nyt sain nimittäin ensin ottaa temmonlisäyksiäkin, jolloin vasta herran oma moottori alkoi käynnistyä. Ruuna kääntyi pienistä avuista, ei roikkunut ohjissa ja muutenkin tuntui aika hyvältä - ainakin huomioon ottaen sen, ettei meillä kovin montaa koulutreeniä takana ole. Me startattiin yhdeksänsinä, eli kovin kauaa ei tarvinnut odotella. Kävelin kouluaitojen sisäpuolella siihen asti, että saimme luvan aloittaa. Ratsastin alkutervehdykseen ja siitähän se rata sitten lähti. Aluksi Mino tuntui laiskiintuneen ja sain potkia sitä eteenpäin, mutta ensimmäisen laukannoston jälkeen ratsuni piristyi. Sen jälkeen kaikki meni tosi helposti, ja Mino tuntui ihan superhyvältä! Lopputervehdykseen tulinkin Meridan mukaan melko pirteä ilme kasvoillani. Löysytin puokille pitkän ohjan ja taputin hiukan hikeentynyttä kaulaa. - Hyyyvä, hymyilin poistuen verkka-alueelle kävelemään. Olin kyllä tyytyväinen meidän koulurataan! Merida lupasi talutella Minoa, jotta mä pääsin katsomaan muiden suorituksia. Jossain vaiheessa kovaäänisistä kuulutettiin, et mä ja Mino oltiin toisia. Olin tosi innoissani, mut tajusin kyllä muiden ratoja kattoessani et täältä tultais vielä tippumaan. Angelikalla ja Ranjalla meni tosi hyvin, ja ne kipusikin listoilla korkeemmalle kun me. Oltiin lähes kolmansia, kunnes sit vielä viimeinen starttaaja ohittikin meidät. Mua ei kuitenkaan haitannut, sijoitus se neljäskin on! Merru toi mulle Minon, ja hyppäsin kisaratsuni selkään. Hymyssä suin menin palkintojen jakoon, jossa saimme suitsiin punaisen ruusukkeen. Lopuksi laukkasimme kunniakierroksen, jossa kaksi mulle tuntematonta ratsastajaa, mä ja Angelika kiersimme kouluaidat kaikilla melko iloinen ilme kasvoilla. - Sehän meni hyvin! Antakaa nyt heppojen levätä, myöhemmin kun on vielä ne esteluokat, Iida kävi sanomassa, mennen sitten seuraamaan loppujen Yläkokkolaisten suorituksia. Luna ja Acce sijoittuivat helpossa B:ssä kolmansiksi, mutta muita sijoituksia ei koulupuolelta irronnut. Aika hyvin silti, kolme ruusuketta! Katselin hetken aikaa 70 sentin ratsastajia, kunnes mun piti alkaa valmistautua omaan koitokseen. Lydialla ja Tumpulla meni mun silmään melko mukavasti, ja ne olivatkin melko yläpäässä listaa. Menin toistamiseen verkka-alueelle puoliverisen kanssa. Mino tuntui paljon vireämmältä, vaikka senhän pitäisi olla äsköisen suorituksen jäljiltä väsynyt. Vaan eipä ollut, nimittäin jo alkuverryttelyssä ruuna näytti että energiaa vielä löytyy. Otin laukkaa kevyemmässä istunnassa, ja jonkun toisen ratsukon pyyhältäessä ohi päätti Minokin kiihdyttää hiukan tahtiaan päällään nyökytellen. Taisi olla toinen innoissan, milloin lie ollut muualla kuin Yläkokossa kisoissa. Onnekseni ruuna kyllä aina hidasti kun sitä pidättelin, vaikka tuntuikin aika vahvalta edestä. Verkkahypyt meni melko kehnosti. Mino hyppäsi aina ties mistä kohti innosta pärskien, enkä mä osannut katsoa paikkaa. Melkoista sähellystä siis. Pari parempaa hyppyä saatiin 80 senttiselle pystylle, jonka jälkeen ei auttanut kun antaa ruunan kävellä hetki ennen suoritustamme. Radan mä luultavasti muistaisin, ainakin vielä äsken se oli vahvana mielessä. Tein alkutervehdyksen ravissa, jonka jälkeen nostin laukan. Mino siirtyi korskahtaen suureen askellukseensa, ja suuntasin katseeni ensimmäiselle pystylle. Oikeastaan hyppy meni kivasti, ja jatkoimme kakkoselle. Myös kolmonen ja nelonen ylittyi helposti suurella loikalla, ja me alettiin löytää yhteinen sävel. Mino oli kyllä aika vahva ratsastaa, mutta hypyt sujui. Seiskaeste oli sarja, jonka pelkkä a-osa piti tulla ja kääntyä sitten vasemmalle laineelle. En ollut ihan skarppina näyttämässä jo sisäohjalla suuntaa, niin turha enää sitten oli loikan jälkeen roikkua ohjassa. Mino vain vähän käänsi päätään ja hienon estehevosen tavoin imi b-osalle. Suuren hyppymme jälkeen sitten vihellettiinkin pilliin, ja meidän piti lopettaa rata. Hidastin ratsuni raville, ja vähän pettyneenä ratsastin ulos kävelemään. Sanna ja Merida tulivat katsomosta ulos luoksemme, missä taluttelin maastakäsin ruunaa. - Tuohan meni ihan kivasti uusintaan asti, Merru hymyili pienesti ja antoi kisahepalleni taskustaan herkun. - Samaa mieltä, Mino nyt tahtoo vähän olla vahva ja reipas kisaradoilla, tai yleensäkin hypätessä. Tuollaisissa tiukoissa käännöksissä just vaan tarkkana, et katse ja avut on jo puoliks menossa seuraavalle esteelle. Mut onhan tässä vielä kisoja edessä, Sannakin totesi taputtaen ruunaa kaulalle. - Jep, nyökkäsin vaikka oikeesti vähän pettynyt olinkin. Koska kukaan ei enää meiltä startannut viimeisessä luokassa, lähdimme palkintojen jaon jälkeen kohti Yläkokkoa. Estepuolelta kukaan ei onnistunut sijoille kipuamaan, mutta esimerkiksi Angelikan ja Ranjan rata näytti tosi hyvältä. Kotimatkalla meillä kaikilla riitti kerrottavaa omien ratojen parhaista ja huonoimmista kohdista. Mun olotila koheni myös matkalla, kun pääsi muistelemaan kuitenkin sitä hyvin mennyttä koulurataa. - Seuraavat kilpailut onkin sitten meillä, niin teille tulee kotikenttäetu, Iida virnisti etupenkiltä. - Millon ne on? Salome kysyi blondilta. - Reilun viikon päästä, 11. päivä. Siitä alkoi jälleen uusi puheensorina. Mä itse päätin mennä joku päivä Minon kanssa jollekin estetunnille, jos tilaa olisi. Pitäisi saada vähän paremmin kontrollia tuohon isoon heppaan. Saavuimme Yläkokkoon ja kaikki taluttivat kisaratsunsa talliin. Otin Minolta loimen ja kuljetussuojat pois, jonka jälkeen pistin jalkoihin vielä linimentin lisäksi hetkeksi kylmät. Ne pois otettuani annoimme kaikille kisoissa olleille kaviokkaille vähän heinää. Porukka kokoontui vielä hetkeksi taukotupaan juttelemaan päivän tuloksista, jonka jälkeen mä ja Merru lähdettiin kotia kohti. Ekoista osakilpailuista jäi ainakin koulupuolelta varsin positiivinen mielikuva, esteissä olis vielä tsempattavaa! // Kiva saada lukea mestaruuksista tekstiä, nää kun on hyvä aihe kirjottaa, josko mäki meijän kisoista raapustaisin... Teidän koulupuoli meni kyllä niin hyvin verrattuna teidän koulutreenien määrään että saihan sitä tyytyväinen olla. Vähän taisi kommenttien mukaan olla jo sillon hieman edestä vahva, jos vertaa ranjaan joka kulki kyllä hyvin takapää alla. Sille vois periaatteessa esteille kokeilla toista kuolaintakin, mutta tähän asti se on perus nivelillä toiminut hyvin. Se b-osalle tulo, harmi että se ei ollut tarkoitus, sillä tosi hyvin sai askleet sopimaan, vaikka päävinossa - ei se Minoa haittaa:D reipas poika. Tiistaina tai keskiviikkona vois olla teille hyvät ryhmät esteille, jos ennen kisoja haluat tunnille mennä. Torstaina estevanhat hyppää jos isoa. Kiva yhteinen reissu tällänen, tiivistää porukkaa ja piristää erilaisuudella mieltä - Accenkin! Rouva näytti jopa suhteellisen positiiviselta, eikä kenessäkään hevosessa ollut puremajälkiä! 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Dec 4, 2016 20:04:02 GMT 1
Parempaa tuntumaa esteisiin 5.12.2016
Mulle iski eilen paniikki, kun tajusin että seuraaviin osakilpailuihin olis enää viikko. Näpyttelin hirveellä kiireellä Yläkokon tuntipuhelimeen, et voitasko mä ja Mino saada yksityisestetunti. Mun onnekseni Reifr vastas samana iltana, ja kysy kerkeisinko vaikkapa maanantaina eli tänään tulemaan kolmesta neljään. "Sopii", vastasin ja tajusin vasta sit et eihän mulla ollu kyytiä. Merida pääsis lukiolta vasta kolmelta, eli se ei mua kerkeis kyytsätä. Kävellen tän polven kanssa ei todellakaan voinut lähteä, sillä jo yli kilsan matka alko vihlomaan jos yhtään reippaammin etenin. Onneks kuitenkin Merrun äiti lupautu mut tallille viemään, niin ei tarvinnut alkaa perua yksityistuntia. Hyppäsin Merjan kyydistä ja kiitin pikaisesti, jonka jälkeen kiirehdin ratsastuskoulun puolelle. Toi lähtö oli vähän venynyt, kun meille oli tullut väärinkäsitys lähtöajasta. Mä halusin olla tallilla puolelta, niin Merja luuli et silloin lähdettäis. Niimpä kello oli nyt noin 20 minuuttia vaille kolme. Laskin tavarani Minon karsinan eteen ja sanoin nopean tervehdyksen Lindalle sekä Lucalle, jotka putsailivat karsinoita. Sen jälkeen lähdin kiireesti puokkitarhaa kohti - olis aika noloa myöhästyä omalta yksityistunnilta. Viheltelin ruunalle puokkitarhan ilmestyessä näkökenttääni. Kaikki viisi päätä kääntyi katsomaan mua, muttei kukaan kyllä vaivaantunut tulemaan vastaan. Pujahdin aidan ali toiselle puolelle ja lähdin viisikkoa kohti. Kleine lähti korvat luimussa kauemmaksi, mutta onnekseni Mino jäi helpolla kiinni. Tästä se nyt olisi vielä puuttunut, kun olisi pitänyt alkaa leikkiä kissaa ja hiirtä. Napsautin narun kiinni päitsiin, ja maiskautin pienesti. Suuri läsipää lähti mukisematta perääni, ja matka talliin sujui ongelmitta. Linda ja Luca olivat hävinneet jonnekin tuona aikana, joten tallissa oli ihan hiljaista. Minon karsinaan päästäessäni se jäi vähän hämmentyneen oloisena vilkuilemaan viereisiin karsinoihinsa, että eikö oikeasti kukaan sen kaveri tulisi myös sisälle. Hain ripeästi hoitopakin ja aloin harjaamaan karvaa läpi. Onneksi tarhoissa oli jo sen verta lunta, ettei edes piehtaroimalla juuri voinut kuraa itseensä saada. Nopean harjauskiekan jälkeen putsasin kaviot ja pistin etujalkoihin jännesuojat. Mino pöykki mua välillä ystävällisesti tai hamusi selkääni, mutta muuten onnekseni oli varsin mallikkaasti. Hain satulan varustehuoneesta ja samalla käynnillä nappasin suitsetkin mukaan. Pistin suitset odottamaan karsinan edustalle koukkuun, ja kävin sitten nostamassa satulan selkään. Mino katseli touhujani vähän tympääntynyt ilme kasvoillaan, muttei muuten eväänsäkään liikauttanut. Kiristin vyötä parilla reiällä, jonka jälkeen lämmittelin kuolaimia hetkisen aikaa. Kello oli reilua viittä minuuttia vaille, joten aika hyvin olin aikataulussa. Reifr nimittäin oli laittanut vielä viestissä, ettei mun tartteis kantaa esteitä kun jonkun jäljiltä siellä olisi meille tarpeeksi hypättävää. Pistin Minolle kuolaimet suuhun ja soljet tiukemmalle, jonka jälkeen enää painoin kypärän päähäni ja lähdin ruunan kanssa maneesia kohti. Kerettiinpäs! Talutin rautiaan perässäni kaartoon. Reifr ei ollut vielä tullut maneesiin, joten mulla oli hyvin aikaa kivuta selkään ja lyhentää jalustimia parilla reiällä. Siirryin alkukäynneille, jonka aikana katselin esteitä; maneesissa oli okseri, sarja ja pysty. Kerkesin kävellä kaksi kierrosta maneesia ympäri, kun mies asteli paikalle. - No niin, te oottekin jo täällä. Pysäytä tähän nii mä tarkistan vielä sulta vyön kireyden, Reifr sanoi. Kiristämisen jälkeen keräsin ohjat tuntumalle ja lähdin kulkemaan suoraa uraa pitkin. - Mino vaikuttaa ihan reippaalle nyt, niin voisit alottaa tekemällä molempien pitkien sivujen alkuun pohkeenväistöä ja sitten siirrät raviin. Voit vaikka ravata aina päätyyn asti, sit sama juttu uudelleen eli siirrät käyntiin. Eli ensin kontrolliharjoituksia. Nyökkäsin, vaikkei puomeja maahan laskeva mies sitä varmaan huomannutkaan. Mino nyökytteli päällään pariin otteeseen tyytymättömänä, kun hyppäämisen sijaan joutuikin alkaa väistättämään. Meillä tahtoi olla vähän sama ongelma kuin siinä ratsastuskoulumestaruuksien valkassa, ruuna vain touhotti menemään eikä malttanut väistää. - Teet vähän isommat puolipidätteet, mutta muistat myös myödätä, Reifr kommentoi kiinnittäen huomionsa meihin. Kannustin Minon raville ja keventelin L-päätyyn. Siellä takaisin käyntiin, ja tein taas pohkeenväistöä pitkän sivun alkuun. - Hyvä, heti parempi kun katot että se kuunteleekin sen pidätteen! Tuo oli oikeastaan meille hyvä harjoitus, kun siitä tuli siirtymisiä ja pidätteiden vastaanottamista. Mino oli aika hyvin kuulolla meidän alkaessa tulla ravipuomeja: - Eli tuut nää ravipuomit, nostat laukan ja haet kevyttä istuntaa tossa pitkällä sivulla. C:hen suuri ympyrä, jonka aikana siirrät takas raviin ja puomit uudelleen! Ja laukassa et anna Minon kiihtyä, vaikka jalustimilla ootkin. Käänsin katseeni puomeille, ja suoristin niille. Mino pisti korvat höröön ja kepoisasti loikki maapuomien yli. Siirsin ulkojalkaani vähän taaksepäin, jolloin puokki siirtyi laukkaan helposti. Myötäsin sisää ja nousin sitten kevyeeseen istuntaan. - Ole vähän lähempänä satulaa, muuten tosi hyvä. Sama tempo koko ajan. Ja siellä ympyrällä istut alas, joo hyvä, sit raville, Reifr kommentoi suoritustamme. Tulin samaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen aloitimme hyppäämisen. Mino oli toistaiseksi aika hyvin kuulolla, siirtymiset oli saaneet sen herkemmäksi edestäkin. - Laitan ensin kaikki ihan 50 senttisiksi ristikoiksi. Aloitetaas sellaisella, että tuut sarjan a-osalle ravissa, jos Mino ei nosta laukkaa - mitä rohkenen epäillä - niin sä teet sen, ja ennen b-osaa tohon väliin pitäis pyöräyttää voltti. Kokeiles, eli eka lähestyminen ravilla. Siirsin Minon raviin ja keventäessäni suuntasin katseeni ristikolle. Mino pärskähti pienesti esteen nähdessään, kiihdytti ja nosti esteen päällä laukan. Kuten kisaradallamme, menimme myös b-osan yli ilman volttia vaikka piti kääntyä. - Okei, nyt Mino kyllä kusettaa sua 6-0. Tuut uudelleen, sisäohja näyttää jo esteen päällä suunnan ja ulkopohje kiinni. Katse myös mukana, Reifr jakeli neuvoja. Tällä kertaa voltin tekeminen onnistuikin, ja pääsimme helposti myös b-osan yli. Kun kääntymisongelmasta oltiin ainakin tälläisillä pienemmillä esteillä päästy selvitty, antoi Reifr uuden tehtävän nostettuaan esteet noin 60 senttisiksi pystyiksi. - Voisit nyt tulla ton okserin yheks verkkahypyks vielä, niin otetaan sitten vähän uusintamaisia käännöksiä. Niissä pitää Minon kääntyä oikeesti, etenkin kun on isokokoisempi. Mutta hyppääs kerran tuo okseri! mies käski. Nostin laukan ja ohjasin ratsuni esteelle. Mino ei paljoa epäröinyt, vaan loikkasi yli ja mä pääsin hyvin hyppyyn mukaan. - Tuo oli hyvä, oot valmiina jos tuleekin iso hyppy ja käsi mukana. Eli tuu nyt sitten sarjan a-osan, kierrät b:n ulkokautta ja käännyt tolle pystylle halkasijalla. Lähdin suorittamaan tehtävää. Eka hyppy sujui hyvin, mutta Mino tuntui hämmentyvän kun menimme niin läheltä b:tä muttemme sitä kuitenkaan hypänneet. - Katse! Reifr huomautti mulle kesken radan. Siirryin katsomaan pystyä, jolloin Mino kääntyikin ja vaihtoi samalla automaattisesti laukan oikeaksi ennen ylitystä. Treenailimme muitakin kiperiä käännöksiä, välillä tuli outojakin ponnistuskohtia kun en itse saanut käännettyä tarpeeksi nopeasti. Silti fiilis oli hyvä Reifrin nostaessa esteet 70 ja 80 sentin korkeuteen. - Tullaas loppuun yks korkeampi rata. Eli, okseri, pysty, sarja ja sitten teet täyskaarron ja vielä okseri. Ymmärsit? Okei hyvä, voit sit tulla. Minoa ei tarvinnut kauheasti eteenpäin potkia. Laukka oli temmokasta ja etenevää meidän lähestyessä okseria. Askeleet sattui tosi hyvin, ja liisimme toiselle puolelle. - Hienosti, pysy vaan vielä vähän lähempänä satulaa niin et makaa kaulalla! Halkaisijalla oleva pysty meni ihan hyvin, paitsi ettemme tulleet sille ihan suoraan. Reifr käski suoristaa paremmin, joten sarjalle teinkin tarkan tien. A-osan jälkeen Mino käänteli korviaan, mikä oli tietty hyvä - se kuunteli, et mentiinkö nyt b:n yli vai kenties käännyttiinkö muualle. Kun pidin pohkeen vain kiinni, imi puokki hienon esteratsun tavoin jälkimmäisenkin kehitelmän yli. - Ja nyt voit ottaa sellaisen uusinta-asenteen, vähän tempoa lisää! Mut Minon pitää pysyä hallinnassa, Reifr huusi maneesin keskeltä. Maiskautin pienesti, jolloin Mino leiskautti pari laukanvaihdotkin täyskaarron aikana. Uralle saapuessamme se oli kuitenkin oikeassa laukassa, joten muutoksia ei tarvinnut tehdä. Etenimme reippaasti viimeisellekin esteelle, eli okserille. Yli puhtaasti, ja siirsin läsipään raville. - Noniin, sehän oli ihan mallikasta! Jospa teille olisi sitten viikon lopussa hyötä tästä treenistä. Saattaahan olla että Mino on muutenkin lupsakampi, kun on kotitallilla kisat. Oltas voitu vielä jatkaa, mut tunnit taitaa alkaa ihan justiinsa. Voisit talutella Minoa maastakäsin ja kantaa samalla mun apuna esteitä, niin saadaan nää pois ennen ku ekat tuntilaiset tulee, Reifr kertoi. Laskeuduin siis selästä, nostin jalustimet ja löysäsin vyötä. Kävelemään lähtiessäni tunsin pienen pistoksen polvessani, mut ei se niin paha ollu ettenkö kävellä olis pystynyt. Saatiin juuri esteet pois, kun hevosjoukko tallusteli maneesiin. Odotin että kaikki pääsivät kaartoon, jonka jälkeen mä menin avonaisesta maneesin ovesta Mino perässäni ulos. Matkalla talliin törmäsin Iidaan, joka pysäytti mut: - Moi! Muistikos Merida mainita sulle siitä karsinasta? Mulla löi hetken ihan tyhjää, kunnes palasin omista ajatuksistani tähän maailmaan. - Öööh, eei se oo mitään sanonut. - Ahah, no se varmaan unohti. Sitä vaan sanoin sille et jos ois sulle viestittäny, et siitä sun varaamasta karsinasta on ollu kyselyitä. Onks siis siihen sulta tulossa joku? Ainiin, en ollut edes ajatellut koko karsinaa sen jälkeen, kun Minoa aloin hoitaa. Oikeestaan tää hoitaminen oli sopivan letkeetä, ei ollu niin jumalatonta vastuuta tai pakkoa tulla joka päivä tallille. Kiinnostiko mua ees hankkia mitään ylläpitohevosta, saati omaa? Muutenkin hevosinnostus oli ollut maassa, senhän saattoi arvata jo siitä et olin tosiaan vaihtamassa lukioon Hailuodosta. Tää kisaaminen tosin oli ihan kivaa, mut mun polvi ei ihan hirveenä siitä tykänny. - Nooo voi sen luovuttaa eteenpäi, sanoin jo huomaamattani, jolloin blondi nyökkäs. - Okei, mäpäs ilmottelen sitten etiäpäin et karsina ois tyhjillään, Iida hymyili ja jatkoi sitten matkaansa tuntia pitämään. Itse maiskautin Minolle pienesti, jolloin rautias lähti perässäni ratsastuskoulua kohti. Tallissa pyöri jo seuraavia tuntilaisia juttelemassa ja hevosia silittelemässä. Talutin ruunan karsinaan ja avasin suitsien soljet. Löysäsin vyön auki ja vedin sitten satulan alas selästä, ottaen samalla suitset niskan takaa pois. Jätin suitset koukkuun karsinan eteen ja kävin viemässä satulan omalle paikalleen varustehuoneeseen. Pesaisin kuolaimet ja niputin suitset edustavamman näköiseksi. Otin läsipään jaloista suojat irti ja harjasin ne hiekasta harjalla. Pistin jännesuojat sisäkkäin harjapakkiin ja suin sitten ruunan karvaa pikaisesti läpi. Mino seisoskeli tyyneenä karsinassaan, ilmeisesti yhtä tyytyväisenä treeniin kun mäkin. Jospa tosiaan sunnuntaina kilpailut menisivät meidän osalta hyvin. Kiipesin vielä yläkertaan samalla näpytellen Meridalle viestiä, et voisko se hakea mut. Polveen vähän pisteli, kuten jokaisen treenikerran jälkeen. Buranalla ja levolla se kuitenkin yleensä yli meni, ja olihan mulla polveen se tuki - jos vaan joskus muistaisin laittaakin sen.. - Moi, tervehdin taukotuvassa olijoita ja menin istumaan Nellyn viereen sohvalle. Katsoin ratsastuksen aikaan puhelimeen tulleet viestit ja ilmoitukset läpi, jonka aikana Merru vastaskin. "Juu nappaan sut n. 5 min pääst, oon viel kaupungil ku käytii Vilman kaa kaupas. En oo siis ees kotii kerenny", se lähetti lisäten perään apinaemojin. Kyyti tulis siis ihan kohta. Ne viimeset minuutit juttelin kuitenkin pikaisesti Jipun hoitajan kanssa, ja pari sanaa kerkesin vaihtaa Elainenkin kanssa. Sit kuitenkin lähdin tallin kautta ulos, missä Merida mua oottelikin. Serkkuni nähdessäni mieleeni palas taas se karsina - mä tosiaan annoin sen nyt sit eteenpäin. // Ihan hyvän päätöksen teit, jos innostus ei enää niin hyvä ole hevosten suhteen. Turha sitä karsinaa on tyhjänä pitää kun halukkaita on, reilu teko! Me juteltiinkin repen kaa siitä, missä sulla ja minolla oli eniten vaikeuksia rkm kisoissa, kun se vastas sun viestiin. Eli noi tiukat käännös harjotukset tuli ihan oikeeseen paikkaan, niissä kun saa justiinsa olla tarkka ison hevosen kanssa. Mukana saa olla koko konkkaronkka, jotta yli mennään, pikkuponeilla se on hieman helpompaa, kun ne on usein ketteriä, kuten vaikka Alma. Mitenköhän sillä menee nykyään? Ehkä se oli parempi ottaa yksityistunti kuin änkeytyä neljän-viiden hengen ryhmään, saitpahan aikanakin kokonaisen maneesin että opettajan itselles! Niin, joko Mino on lupsakka kisoissa tai sitten pommi, noh ei varmaan kuitenkaan, perjantaina se menee varmaan kahdella tunnilla ja lauantaina voisit vaikka taluttaa vähän tai jotain, ei mitään rankkaa jotta se on levännyt ja tikissä sunnuntaiksi. 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Dec 12, 2016 17:26:52 GMT 1
Tyytyväinen vuorostaan esterataan ratsastuskoulumestaruukset osakilpailu 2, 11.12.2016
Mä vietin edellisen yöni jo Yläkokon leirimökissä, ettei sitten tarvitsisi kenenkään aamulla mua kyytsäillä. Merida oli tullut sit mun seuraks, olihan se taas lupautunu auttelemaan jos sitä satuin tarvitsemaan. Heräsimme seitsemän maissa, pukeuduimme ja mä aloin kertailemaan ratoja. Mulla tuntu jo pieniä perhosia vatsassa, mutta nyt lisästressiä ei sentään tuonut uuteen maneesiin, esteisiin ja tiluksiin tutustuminen. - Mä käyn moikkaa Jemmua, serkkuni huikkasi ja meidän tiet eros Merrun mennessä yksäritalliin. Näin Minon puokkitarhassa ravailemassa parin muun kanssa, joten mun pitäisi siis hakea se sieltä. Meidän starttiin oli nyt noin kaksi tuntia aikaa, mut halusin keretä tehdä sykeröt rauhassa ja verkata hyvin. Saavuin portille ja viheltelin Minoa kutsuen. Ruuna katseli lähestymistäni korvat hörössä ja jäi nätisti kiinni. Muutama muukin olisi tunkenut samalla portin avauksella ulos, mut keplottelin vaan meidät kaksi ulos. - Tule, maiskautin kevyesti puokille saatuani säpin lukkoon. Pihassa oli jo muutamia trailereita, joita katsellessaan Mino henkäisi pakkassäähän sieraimet suurina. Pistin ruunan karsinaan ja aloin samantien väkertämään sykeröitä. Ratsastuskoulupuolella oli hiljaista, tunteja kun ei tänään ollut. Mielestäni letitykseni onnistui jo paremmin kuin viimeksi, tosin Merida tuli avukseni tekemään pari viimeistä. - Näähän on nyt ihan siistit, tummahiuksinen kehui ja taputti kisaratsuani kaulalle. - Jep, nyökkäsin ja aloin muuten harjailemaan karvaa läpi. Käytävän täytti kavioiden kopina, kun Angelika toi Ranjan sisälle talliin. Moikkasimme naista, joka alkoi ilmeisestikin myös valmistautua päivän koitokseen. Mino vaikutti suhteellisen rauhalliselta, vaikka välillä vaihtoikin Ranjan kanssa tallin läpi kimakoita hirnahduksia. Sain ruunan valmiiksi noin puoli tuntia ennen starttiani. Aikaa kului kuitenkin myös vielä ratojen muistelemiseen, sekä kisavaatteiden vaihtamiseen. Avasin karsinan oven ja ohjista kiinni pitäen lähdin ulkoilmaa kohti. Maneesissakin olisi ilmeisesti saanut verkkailla, mutta päätin jäädä vanhalle kentälle missä ei ollut juurikaan tungosta. Hyppäsin Minon selkään, joka seisoskeli ryhdikkäänä paikoillaan. Hymyillen taputin hevosta kaulalle ja komensin sen sitten kävelemään alkukäyntejä. Sain verryttelyn aikana huomata, että se tietynlainen särmä puuttui viime kertaan verratessa. Silloin Mino oli ollut jopa turhan kiireinen, nyt ravissakin sain hoputtaa sitä koko ajan pohkeella. Kevennettäessä se kyllä liikkui hyvin, mutta alasistuessani tempo meni huonommaksi. Pakkasesta huolimatta mulle tuli melkeimpä kuuma siinä verkatessani. - Tää on iha erilaine ku viimeks! puuskahdin aidalla norkoilevalle serkulleni. - Mm, varmaa ei kattele ympärilleen nii paljoo ku tuttu paikka, joten ei sit tuu sellasta vireystilaa, Merida tuumi maiskutellen puokille pienesti mun ratsastaessa ohi. Laukassa nousin vähän kevyeeseen istuntaan, mitä nyt koulujalkkareiltani pystyin. Siinä Mino vähän heräsi ja alkoi liikkua paremmin. - Te meette reilun viiden minsan päästä, kannattaa antaa sen vielä kävellä hetki, Merru neuvoi, joten hidastinkin läsipään käyntiin löysäten ohjaa. Meidän kouluosuuden suorituksesta jäi aika sekavat fiilikset. Osittain Mino oli tosi kiva, varsinkin laukassa, mut sit ravissa ja käynnissä sai olla koko ajan antamassa pohjetta. Pöytäkirjassa lukikin, että oli osittain pohkeen takana ja haluttoman näköinen yhteistyöhön. Laukasta saatiin kuitenkin hyviä pisteitä, samoin tein reitit tarkasti. Niimpä sen perusteella olimme noin keskipaikkeilla tulosluetteloa. - No, ei menny nii hyvin kun viimeks. Ei meidän rata nyt erityisen huono ollu, mut tääl on vaa nii paljo muita hyviä, juttelin loppuverkan aikana vierellämme kävelevälle Angelikalle, joka köpötteli Ranjan kanssa. - Niimpä. Ranja oli aika kiva, nainen hymähti ja taputti omaa kisaratsuaan. Kävelytämme kymmenisen minuuttia vein Minon karsinaan lepäämään, sillä myöhemmin meillä olisi vielä esteosuus suoritettavana - toivottavasti menisi vähän paremmin kuin viimeksi. Kouluosuus ei meidän Yläkokkolaisten kannalta ollu kovin tuottava, ei yhtään sijoitusta. Luna ja Angelika tosin olivat ihan muutaman sijan päässä ruusukkeista! Katselin muiden suorituksia mun väliajan, samalla kertaillen vielä esterataa. Jotenkin sen viime kertaisen möhlimisen jälkeen halusin varmistaa kaiken päässäni, miten missäkin kääntäisin ja mitä tekisin jos Mino vaikkapa vaihtaisi tietyssä kulmassa väärän laukan. Aika varmoilla fiiliksillä varustinkin puokin toistamiseen tälle päivää. Ruuna tuntui ihan virkeältä, ainakin sen jälkeen kun pistin sille martingaalin ja suojat jalkaan. Angelika oli jälleen samoihin aikoihin varustamassa Ranjaa, joten varustamisen lomasta vaihdoimme välillä pientä small talkkia. Kellon ollessa kuitenkin pykällään lähdin verkkaaamaan Minoa. Esteet sai ratsuuni sitä kaipaamaani energiaa. Nyt sitä ei enää tarvinnut potkia eteenpäin, mutta ainakin toistaiseksi se kuunteli pidätteitäkin. Ravailin tehden loivia kaarroksia, samalla herraa vähän asetellen. Yritin pitää verkan kevyenä, takana kun oli se koulurata. Maneesiin laitettiin hypättäväksi ensin noin 50 senttinen pysty. Huusin "este" ilmoittaakseni muille että olin sen tulossa. Mino höristi korviaan, eteni hallitusti ja ylitti pystyn helposti. Taputin läsipäästä tyytyväisenä, ja odotin että estettä nostettiin. Sen jälkeen tulin sen pariin otteeseen, Mino oli huippu ja pysyi kelvosti avuilla. Päätin tänään hakea ihan vain puhtaan ja tasaisen radan, eli en lähtiis uusinnassa ratsastamaan aikaa. Vihdoin tuli sitten meidän esteradan vuoro. Tein alkutervehdyksen, ja pillin viheltäessä lähdin ratsastamaan rataa. Mino korskahteli korviaan käännellen, se kuunteli minne olin sitä ohjaamassa. Ensimmäinen este puhtaasti, samoin kaksi seuraavaa. Okserilla myötäsin turhankin isosti, mutta enpähän jäänyt ainakaan suuhun roikkumaan. Seurasin katseellani seuraavalle hypättävälle, jonka yli liidimme myös puhtaasti. Sitten alkoi uusinta, ja vaikka mun sisäiset käskyt käski hoputtamaan ruunaa, pidin saman temmon. Mino pärski lähes joka laukka-askeleella, loikaten jokaisen esteen yli ongelmitta. Kun viimeinenkin laine oli ylitetty, olin huipputyytyväinen. Mino oli kuunnellut tosi hyvin, eikä lähtenyt vetämään omia soolojaan. Hidastin raville ja taputin puoliveristä kaulalle hymy huulilla. Loppuverkkasin kentällä ravailemalla pidemmällä ohjalla. Mino lähti hyvin venyttelemään kaulaansa alas, ja hidasti mieluusti käyntiin mun istuessa satulaan. - Sehän meni kivasti! Merida ilmestyi kentän luo. - Niimpä! Mino kuunteli tosi hyvin! Jään kävelee tänne vähän pidemmäks aikaa, tiedä vaikka sijoituttas. En kyllä ratsastanu aikaa mut Minon laukka nyt on muutenkin aika etenevää, hehkutin rapsutellen hikeentynyttä kaulaa. Ei me sijoituttu, mutta oltiinkin ensimmäisiä jotka eivät. Olin tosi tyytyväinen siihen nähden, että viimeksi oltiin melkein viimeisiä ja tällä kertaa jäi ihan pienesti kiinni ettei saatu ruusuketta. Tulokset kuultuani laskeuduin Minon selästä, hölläsin vyötä ja talutin puokin talliin. Siellä purin sen Merida seuranani, samoin Angelika purki Ranjaa Nelly apunaan ja Salome hääräsi Edin kimpussa. Pistin Minolle jalkoihin linimenttiä ja niskaan loimen. Kävin vielä etsimässä kätköistäni sille herkun ruokakuppiin, ja rapsuttelin hoitsuani hetkisen säästä. - Seuraavana mennäänkin kisaamaan Seppeleeseen reilun kymmenen päivän päästä. Siellä et saa taas olla hirveä höyrypää, vaan vosiit kuunnella niinkun tänään. Niinhän? hymähdin ja päätin sitten jättää Minon nauttimaan päiväruuistaan joita Luca ja Linda alkoivat talliin kyytsätä. Menimme vielä yläkertaan juttelemaan kisatiimimme kanssa päivän töppäyksistä ja onnistumissta, kaikilla oli tainnut tulla eteen vähän molempia. Itsellni jäi tästä kisapäivästä hyvä fiilis, vaikka kouluradasta puuttuikin sitä jotain. Esteet kuitenkin sujui ihan yli odotusten! Jospa me päätäisiin vielä päälajissammekin sijoille. // Najaa, josko sitä joka kerta hitusen paremmin? Lauantain lepo ja perjaintain ratsastustunnit tais tehdä hyvää Minolle niin se ei ollut mikään juna esteillä, vaikka sitten kouluosuudesta puuttui se temmokkuus. Toisaalta voi olla hyväkin, jos seppeleessä sillä sitten olisi hieman enemmän ruutia, ainakin koulupuolelle, ettei se ihan tahmea olisi. Toisaalta liikaa vauhtia ei sais tietenkään olla, mutta kyllä sä oot sille hyvinki alkanu pärjäämään, ettei se sua ihan vedättään ala vaikka iso onkin. Se liippasi kyllä läheltä se esteosuuksessa sijoittuminen, mutta varman päälle on aina hyvä pelata niin ei sitten niitä hutiloituja virheitä tule. Pitkissä teissä vois siinä välillä ratsastaa aikaa (t. repe joka oli kyllä tyytyväinen teidän tän päiväseen yhteistyöhön, tais mennä valkka perille). 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Dec 22, 2016 12:55:07 GMT 1
Valmennuksessa Ratapihalla keskiviikko 21.12.2016
Mino katseli korvat hörössä hengitys höyryten, kun edellinen ratsukko asteli kentältä pois. "Seuraava ratsukko voi tulla!" valmennuksen pitäjä, ilmeisestikin Ratapihan omistaja huudahti. Painoin pohkeeni kevyesti ruunan kylkiin, ja kävelimme kentän aitojen sisälle. Mino oli ollut ihan hyvä verkata, välillä jäi kyllä tuijottelemaan kentän laitamia tai spurttaili laukassa turhan reippaasti. "Mä lasken näitä esteitä, niin voitte ravailla sen aikaa", Helena kertoi ja nyökkäsin vastaukseksi. Siirsin puokin raviin ja aloin keventää rauhoittelevassa tahdissa. Tuulen takia herra tuntui vähän turhankin säpsyltä, samoiten esteiden laskusta johtuvat äänet saivat sen pari kertaa varuilleen. Ainakin tempo oli virkeä, vaikka esteillä se ei Minon kanssa ongelma ollutkaan. Pian aloitimme hyppäämisen. Heti ensimmäisen hypyn jälkeen läsipää ei enää kyttäilyt kentän aitoja, vaan hyppäsi sillä mulle tutuksi käyneellä, hyvällä tyylillään. "Tule seuraavaksi tuo pysty, jonka jälkeen okseri!" Nyökkäsin nostaen uudelleen laukan. Mino oli taas hyvin käteni tuntumalla, ei kuitenkaan toistaiseksi liian vahvasti. Pysty ylittyi ongelmitta, okserilla myötäsin isohkosti ja pian olimme senkin toisella puolella puhtaasti. Askelten pienentämisestä sain kommenttia, mikä ei ollut mitenkään uusi asia Minon kanssa - sillä kun tosiaan aika iso laukka oli. Tämän jälkeen tulimme vielä rataa. Helena nosti esteet noin 80 sentin kieppeille, ja Mino katseli toimitusta pirteästi korvat hörössä. Taputin sitä rauhoittelevasti kaulalle käynnissä, kunnes Helena oli saanut esteet nostetuksi. "Voitte tulla." Rata alkoi vauhdikkaasti, mutta sain onneksi temmon vähän paremmaksi radan loppua kohden. Muuria Mino meinasi jäädä kyttäämään, mutta loikkasi sitten urheasti senkin yli. "Hyyyvää!" kehuin hymyillen viimeisen esteen jälkeen, mutta ratsuni päättikin ottaa vielä pienet spurtit. Tiivistin istuntaani ja pienen taivuttelun jälkeen sain innostuneen ruunan raville. "Hienosti, sitten voittekin mennä loppuverkkailemaan. Seuraava voi tulla!" Helena ohjeisti mun pidätellessä Minon käyntiin. Pienestä ylimääräisestä energiasta huolimatta valmennus meni meidän osalta ihan hyvin!
|
|
|
Post by Milja on Dec 28, 2016 18:17:49 GMT 1
Kipeää polvea ja toiveajattelua 28.12.2016
"Mä meen suoraa ratsastuskoulun puolelle", totesin serkulleni joka lukitsi mautoaan. "Okei. Älä riehu sen polves kanssa", Merru virnisti saaden multa kyllästyneen katseen. Kyl se polvi välillä jotai oireili, mut heppatyttö mikä heppatyttö. Ja ku välil se oli jo parempana, mut saattoki seuraavana päivänä olla taas pirun kipee. No mut tähänki asti oltii pärjänny kun vähän buranaa veti tasasin väliajoin, joten tuskin tästä sen suurempii ongelmia seurais. Sitä paitsi mun ratsastamine oli vähentyny huomattavasti täs kuukauden sisään, ku lopetin opiskelun Hailuodos. Mä olin siis nyt virallisesti lukiossa, tai no en vielä. Menisin sinne ekan kerran opiskelijana tammikuun alussa. Jippiii, katotaa kuin nopeesti kyllästyn siihenki. No ehk mun kiinnostus pysyis pidempään, olihan siel Roopeki. Kävelin nopeesti parkkipaikalta sisälle talliin välttyäkseni pyryttävältä lumisateelta. Muutamat tuntihevoset oli saanu hoitajat, mutta Kuuraa lukuunottamatta en heihin ollu sen kummemmin kerennyt tutustumaan. Hildan luona hääräävän Kaarinan tosin tunnistin, ja Anekasta olin kuullut mutten vielä kertaakaan tavannut. Kulkeuduin ilmoitustaululle ja tsekkasin tuntilistan. Iha oikein olin muistellu, Mino meni tänää tunnilla. Para-aikaa se oli jollain estetunnilla, joten voisin putsata nyt karsinan, kerta se oli nyt tyhjillään. Moikkasin ohimennessäni sitä Kaarinaa, joka sano tervehdyksen takas. Hain itelleni tallin käytävälle kottarit ja talikon, alkaen sit ah - niin ihanaan työhön. Ehkä yks ainoista asiosita, mitä en hevosen ylläpitämisestä kaivannu. Okei, olin ehk huomaamattani alkanu kaivata omaa ylläpitoheppaa. Hailuoto tavallaa vei ratsastuksesta sen harrastamisen ilon, mut nyt kun olin lopettanu siellä, oli mulla taas enemmän inspiraatiota tätä harrastusta kohtaa. Almaakin saatoin ehkä välillä ikävöidä, kaikista sen tempauksista huolimatta. Se poni ihan by the way myyty eteenpäin, mikä oli toisaalta hyvä - toisinaan mulle nimittäin tuli sellanen olo, et olisin voinu vaan rynnätä Oonaroosan luo, kaapata Alman takas ja viedä Yläkokkoon johonkin karsinaan. No, nytpähän en ainakaan voisi toteuttaa mun kauheita ajatuksia, heh. Sain karsinan putsatuksi, ja kävin palauttamassa kottarit paikoilleen. Tunti, jolla Mino oli, päättyisi noin vartin kuluttua. Päätin mennä siks aikaa yläkertaan, kun en mitään tekemistä tallissakaan keksiny. Menin sohvalle Angelikan viereen ottaen puhelimeni esille, ja tervehdin naista. "Moi! Aattele, ne toiseks viimeset osakilpailut ja samalla pikkumestaruudet on jo lauantaina", Angelika hymähti. Nostin katseeni iphonestani ja katsoin toista kulmat koholla: "Aa, en ees muistanu niit. No hyvä ku sanoit." Meiän viimesimmät osakilpailut Seppeleessä ei kovinkaan hyvin - jälleen kerran - mennyt. Tai okei, kouluradalla Mino päätti taas yllättää ja oli super. Lopputuloksissa oltiin sit ekat ei-sijottuneet. Pelleiliköhän Mino mun kaa niin, et joka toinen kerta oli toisessa lajissa kivempi? Oli mite oli, nii esterata ei sit taas putkeen menny. Me tiputettiin yks puomi huolimattoman reitin takia, mut Mino oli muutenkin jotenki turhan virkeellä päällä. Ehkä me noissa pikkumestaruuksissa loistettais, who knows. Hyppelin portaat takas talliin, missä just hevosjono tuli sisälle. Minoa talutti joku suunnilleen parikymppinen punapää, joka alkoi samantien availla suitsien solkia kiireellisen näkösenä. Menin karsinalle ja päätin ihan vaan hoitajaystävällisyyttäni kysyä: "Moi, tarviitko apua Minon purkamisessa?" Punahiuksinen siirsi katseensa muhun, vilkas kelloa ja nyökkäs sitten. "Oikeestaan joo. Mulla oottaa kyyti jo tuolla, niin viittiisitkö mitenkään purkaa tän?" "Juu, voin mä", vastasin ja otin hoidokkini ohjat naiselta. "Kiitti paljon!" se hymyili, keräs kamppeensa ja lähti kiireesti. Kohautin olkiani ja kiinnitin huomioni mua turvallaan pöykkivään puokkiin. Jatkoin siitä mihin se ratsastaja oli jääny, ja avasin suitsien soljet. Seuraavaks löysäsin vyön, jonka jälkeen vedin satulan selästä ja suitset päästä. Mino alkoi kyhnyttää päätään ruokakuppiin mun sulkiessa karsinan oven. Jätin suitset hetkeksi koukkuun ja kävin nostamassa satulan omalle paikalleen varustehuoneessa. Palasin hakemaan suitset, ja pesin kuolaimet. Ristitin suitset ja menin sitten viemään ne varustehuoneeseen, missä muutkin edellisen tunnin ratsastajat laitto ratsujensa kamppeita oikeille paikoille. Pujahdin ruuhkaisesta tilasta käytävälle ja menin ottamaan hoitohevoseltani suojat pois jaloista. Harjasin ne pölysualla läpi ja tungin pakkiin. Mino ei ollut hionnut, joten päätin vaan harjata sillä samasella pölyharjalla karvan läpi. Ruuna seisoskeli vaan paikoillaan, välillä puhallellen lämmintä ilmaa mua kohti - tais olla suhteellisen rankka tunti. Harjauksen jälkeen jäin viel rapsuttelee sitä hetkeks, kunnes päätin antaa sen jo levätä. Huomenna voisin käydä ratsastamassa sillä kun se ei muistaakseni tunnilla olis. Haluisin nimittäin vielä viime hetken treeniä mennä ennen pikkumestaruuksia. Merru oli saanu Jemmun liikutettua, ja laitto jossai vaihees viesti kysyen mis olin. Se ite oli menny yläkertaan, joten kaipa mäkin sinne viel menisin, kun ei kävellen huvittanu kotiin lähtee. Avasin taukotuvan oven ja yllätyin minkä verran siel vielä porukkaa oli, vaik kello oli suunnilleen seittämän. Kävelin pöydän luo ja istahdin Salomen viereen serkkuani vastapäätä penkille. "Moi", sanoin yleisesti muille ja otin puhelimeni esille. Selailin siinä hetken vaan someja, kunnes mun huomio kiinnitty Sannan ja Iidan keskusteluun. "Eli Ava on lähtenyt... Sekö siis sai jonku karsinapaikan tuttavilta?" Iida nyökkäsi väliin, jolloin blondi jatkoi: "Okei, eli nytkö meillä on karsina tyhjillään?" Tyhjä karsina? Jos mä sittenkin vielä varaisin sen, alkaisin samantien kyselee jotai heppaa ylläpitoon? Kyl tää polvi kestäis, jos ei muuten nii voihan hevosta muutenki liikuttaa ku ratsastamalla. Ja ei tää polvi edes ratsastuksesta kipeydy, vaan muusta liikunnasta ja oireilee sit myös satulassa. Ja kai Merru tai joku muu tallilainen hätätapauksessa vois auttaa. "Itseasiassa ei", Iida pudisti päätään, ja se vilkas meidän pöytään päin. Luultavasti ihan vaan vahingossa, mutta jäin miettimään sitä blondin jatkaessa: "Se varattiin samantien." Eli okei, empä alkaiskaan ettimään uutta ylläpitohevosta. "Ahaa, ok. No hyvä. Mut hei mä käyn kattoo tartteeko joku tallissa apua", Sanna sanoi ja poistui talliin. Iida näytti jatkavan joidenkin paperien selailua. "No sää et vaa ymmärrä", Merida herätti mut ajatuksista kikattaessaan Topin vieressä. "Kylläpähä", ruskeahiuksinen puolusteli kumartuen sitten nuolemaan serkkuni kanssa. "Lähettäskö kohta Merida", rykäisin keskeyttäen parin toiminnan. "Hm. No okei. Nähää myöhemmi, moikka", Merida hymyili ja päätti iha vaa kerta kiellon päälle pussata Topia. Joskus kyl viel toisin Roopen tallille, iha vaa kettuillakseni tummahiuksiselle. // Mino on kyllä fiksu heppa, että se varmaan tajuaa, että sen tulisi olla sun kaa hyvä pari esteillä ja siksi se omaa poikamaisuuttaan teke juuri sitä vastoin, ei voi tietää... mutta koulupuolella se oli viime kisoissa kyllä hyvin asialla, kuten olit säkin! Ruuna kulki oikeinpäin ja moottori hyrräsi, esteillä taas moottori oli ilmeisesti ylikuumunut. Se on hyvässä kunnossa tunneilta, että jos sille liian pitkän paussin pitää niin se kuumuu kertakaikkiaan liikaa. Se on näissä estehevosissa hitusen huono puoli. Mutta kiitos kun autoit Tiiaa, se mulle mainitskiki, että kiirettä pitää ja lupasin, että tallista joku auttava käsi löytyy, mutta että Minon hoitaja, niin super peukku sulle Milja! Ja siitä kans että ehdit minon karsinan siivota, Luca ja Linda taitaa pitää sitä itsestään selvyytenä, että kun hepalla on hoitaja niin niiden ei karsinaa tarvi siivota - pyh pah! Ja ota ihmeessä Roope mukaan, ehkä siitä kuoriutuu samanlainen piiloheppapoika kuten Joonaksesta 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Jan 10, 2017 17:30:40 GMT 1
Reipas maastolenkki tiistai 10.1.2017
"En kyl silti ymmärrä sua, Jemmu on kummiski hyväs kunnos ja näi", perustelin serkulleni omaa kantaani. "No ei olla treenattu lähiaikoina juuri yhtään, et helppo C ja B on iha hyvä alotus tälle kisakaudelle. Jos tässä viimestää kesäl pääsis sit starttaa sen A:n", Merida hymähti, ilmeisesti ainakin puoliks ihan tosissaan meidän ollessa jo lähes tallin pihassa. Puhuttiin siis niistä Veeran tallin kilpailuista, joihin mä ja Mino oltiin menty estepuolelle. Vähän kyllä epäilytti mitä niistä kisoista tulis, kun viimeisimmät ratsastuskoulumestaruuksien radat meni niin päin mäntyä kun olla ja voi. No, toisaalt halusin kisata ja nyt tiesin enemmän miten ruuna käyttäyty ulkopuolisillakin talleilla. "Just. Mä sit katonki et starttaatte siin A:ssa viel", virnistin hypätessäni pysäköidyn mauton kyydistä pois. Merru ei vastannu enää mitään meidän kävellessä yksäripuolelle. Kerkesin suurinpiirtein astua sisälle, kun vastaan kävelevä Iida huudahti: "Milja!" "Joo?" pysähdyin kuunnellakseni mitä asiaa blondilla oli. "Onks sul kovin kiire? Minolla olis nimittäi voinu käyä vaikka maastossa", Iida ehdotti. "Ööö ei mul oo. Voin mä käyä", lupasin ja nainen kiitti jatkaessaan matkaa sitten ulos. "Mä meenki sit samantien tonne ratsastuskoulupuolelle. Sä et varmaa lähe Jemmun kaa taas maastoon?" osoitin kysymykseni tummahiuksiselle, joka näpräs puhelintaan Jemmun karsinan eessä. "Emmä ny." "Okei, koitan ettii jonku muun seuraks", kohautin olkiani ja lähin toiselle puolelle tallia. Näin Nellyn ilmotustaululla, joten suuntasin ekaks sinne. "Moi! Haluisiks lähtee mun ja Minon kaa maastoo?" kysyin brunetelta suunnaten katseeni sitten ilmoitustaululle. Siihen oli tullu joku uus lappu, joka pian selvis kisakutsuks. "Moi, eiku Jippu menee tänää jo tunnil nii en viitti", Nelly selitti silmäillen esteluokkia. "Aa okei. No, pitää mennä ehk yksin ellen jotai muuta tähä hätää löydä", hymähdin ja pyysin sitten tyttöä ojentamaan mulle kynän. Kirjotin mut ja Minon 70 ja 80 sentin luokkiin. Halusin nimittäin ratsastaa eka pienemmän luokan alle ennen kasikymppiä. Lopulta päätin pistää mut ja Tarankin ristikkoluokkaan ja 60 senttiin, vaikken suokilla ollut ehkä koko elämäni aikana kuin pari kertaa mennyt. No, tulishan se tässä vielä tutuksi. Mino oli vielä tarhassaan, joten lähdin puokkien aitausta kohti. Ulkona ei onneks ollu mitenkään erityisen kylmä, pakkasta oli ehkä pari astetta. Yllättäen huomasinkin hoitsuni oman hevoseni vieressä, ruunat rapsuttelivat toisiaan säästä. Ilmeisesti Raldo oli päättänyt turvautua uuteen, kun Edi jouduttiin lopettamaan. Tuntu jopa vähän kuumottavalta, kun vasta valittelin etten erota sitä ja Raldoa toisistaan äkkivilkaisulla. Ongelmaan oli ny tullu ratkaisu, vaikkei sitä välttämättä olisi tällä tavalla tarvinnut tulla. "Mino!" Läsipää ja samalla oma mustani kääntyi kattomaan tuloani. Raldo ei ollu mitenkään erityisesti vielä ilmottautunu mun hevoseks, joten nytkin vain lampsi kauemmas nähdessään mulla päitset käessä. Mino onneks jäi kiltisti kiinni, ja taputin sitä kiitokseksi kaulalle. Talutin puokin toiselle puolelle tarhaa ja suljin portin perässämme. Sen jälkeen jatkoimme matkaa talliin. En oikeestaan tienny hoidinko Minoa enää. Toisaalta Yläkokossa hoitaminen ei velvottanut jokapäiväistä varusteiden puunaamista tai karvan kiillottamista. Niimpä jos kukaan ei mulle mitään tulis sanomaan, jatkaisin tällä samalla rennolla linjalla Minon hoitamista. Kummiskin olin tutustunut siihen nyt tässä melkein kahden kuukauden aikana paremmin, ja läsipää oli jotenkin tullu jo tietyllä tapaa tärkeekskin. Hain hoitopakin karsinan edustalle ja aloin harjata Minon karvaa. Rautias seisoskeli korvat hörössä paikallaan, eikä sen kummemmin välittänyt toimistani. Jossain vaiheessa sille kuitenkin tais riittää, sillä Mino alko kiertää levottomasti karsinaa, välillä maata kuoputtaen. Siirryinkin siis putsaamaan kaviot, jonka jälkeen kyykkäilin pistääkseni etusiin suojat. Hain satulan ja nostin sen sitten suhteellisen hankalasti ison hevosen selkään. Mino kuitenkin seisoi jo rauhoittuneena paikoillaan ja hamusi välillä takkini hihaa. Kiristin vyötä muutamalla reiällä ja lähdin hakemaan suitsia. Tallissa oli hiljaista, kun tunnit ei olleet vielä alkaneet ja käytävillä pörräsi vain muutama innokas etuajassa tullut tuntilainen. Suitsin Minon reippaasti ja pistin itselleni kypärän päähän. Avasin karsinan oven paremmin auki ja tartuin kaulalla lepäävistä ohjista. Innokkaasti läsipää lähti perässäni ulos, missä talutin hoidokkini kentän laidalle. Salome oli ratsastamassa Foxyllä kentällä, ja Joonas vahtasi ratsukon menoa silmä kovana ( tai joku muu ahhaah nyt meni yli sori ). Sanoin molemmille tervehdyksen tarkistaen vielä vyön kireyden. Sen jälkeen kurottauduin ottamaan kauempaa jakkaran ja asetin sen Minon jalkojen viereen. Pian olin selässä ja lyhensin jalustimia parilla reiällä. Sen jälkeen olinkin valmis, ja painoin pohkeeni kevyesti hevosen kylkiin. Mino vaikutti melko energiseltä, liekkö käynyt maastossa sitten luciaretkemme jälkeen. Kyllä sen kanssa silti ihan vapain ohjin pystyi kävelemään, ei se niin reaktiiviselta tuntunut. Räpsäisin polkua eteenpäin tallatessamme nopeasti mystoryyn sen perus korvakuvan, ja lisäsin päälle kellofiltterin. Sen jälkeen tungin kuitenkin iphoneni takin taskuun ja vain istuin rennosti satulassa. Olin tainnu itekki olla viimeks maastossa sillon luciareissulla, joten ihan kivaa vaihtelua. Ratsuni pärskähti oikein kaulaansa venytellen, tais nauttia myös päästessään maneesista ulkoilmaan. Jatkoin haaraumasta vasemmalle, ja otin samalla ohjastuntuman. Mino oli kevyt edestä, vaikka pureskelikin kuolaintaan valmiina vaikka laukkapätkälle. "Ei nyt ehk iha vielä", hymähdin lähinnä itelleni. Vaikkei koulutuuppaamminen ois oikein ny kiinnostanu, kokeilin muutaman pätkän väistöä suoralla polulla. Ei se ihan ottanu onnistuakseen, kun Mino oletti et mä vaa pidättelin sitä ja koetti sitä suuremmalla syyllä siirtyä raviin. Kun saatiin sit ehk kaks hyvää väistöaskelta, hölläsin ohjasta ja ruuna siirtyi ravaamaan. Kevensin rennossa mut etenevässä tahdissa Minon ravatessa korvat hörössä. Seuraavassa haaraumassa päätin ratsastaa suoraan, jotta pääsisimme pellolle missä revitellä. Ei tosin kovin rankasti, mut ei maasto olis mitään ilman laukkakiihdyttelyä. Mino tais olla samaa mieltä. Saavuimme sille pellolle, missä pystyis päästelemään. Mino nakkeli niskojaan ja koetti vähän sivuaskeltakin, väliin tuli varmaan parempia raviväistöaskelia kun aiemmin käynnissä.. Lopulta sit hölläsin ohjasta ja nousin jalustimille, jolloin hevonen nosti laukan innosta korskahtaen. Pysyttelin koko pitkähkön pätkän kevyessä istunnassa läsipään kiihdytellessä innoissaan niin et lumi lensi. Suoran lopussa aloin jarrutella istunnalla, ja kun se ei riittänyt niin tein pari reippaampaakin pidätettä. "Prrr Mino", juttelin nyökyttelevälle puokille. Sen puolesta oltas voitu ilmeisesti laukata koko pelto ympäri. Ratsastin kuitenkin ravissa pellolta pois, ja jatkoin raviaskelissa eteenpäin. Koska takana oli vaan yks laukkapätkä, päätin nostaa suoralla polkupätkällä vielä hallitumman laukan. Tällä kertaa en noussut niin paljoa jalustimille tai antanut ruunan valita tempoa, vaan pysyttelin maltillisemmassa vauhdissa. Minolla tuntu kyllä silti olevan ihan hauskaa, ainakin pärskinnän perusteella. Loppumatkasta ravailin jonkun aikaa, jonka jälkeen annoin rautiaan kävellä loppuverkaksi. Taputin tyytyväisenä Minoa vähän hikeentyneelle kaulalle ja kävelin aina Yläkokon pihaan asti pidemmällä ohjalla. Pihaan saapuessani oli Angelika ja Merru ratsastamassa kentällä ylläpitohevosillaan. Pysäytin ratsuni lähelle kentän aitaa, ja löysäsin vyötä. Sen jälkeen laskeuduin satulasta Minon katsellessa kahden ratsukon menoa korvat hörössä. "Oliks kivaa?" ohi kävelevä Merida kysy Jemmun kytätessä vierelläni seisovaa hevosta. "Joo, varsinki kiihdyttelypätkillä", nyökkäsin nostaessani jalkkarit ylös. "Uskon. Teeks Raldon kaa viel jotain? Tai ku kerkeisit varmaa, ku alottelin vasta Jemmun kaa ja meen sit varmaa kattoo Topin ja Likan menoo." "Aattelin vähä talutella tai maastakäsitellä sitä. Hei tuol oli muute kisakutsu, käy osallistuu. Mut me mennää ny", sanoin ja lähdin tallia kohti, jolloin Mino seurasi. "Joo katotaa", serkkuni vielä huikkas peräämme. Tunnit oli jo alkanu, joten hevosia oli haettu sisälle ja niitä varustettiin. Pujottelimme muita varoen ruunan karsinalle, ja aloin ottaa varusteita pois. Mino jäi hankaamaan päätään ruokakupin reunaan mun viedessä satulan ja suitset omille paikoilleen. Paluumatkalla otin sienen ja sankon jossa oli vettä. Otin sienen avulla hikisimmät kohdat, ja pistin sitten loimen päälle. Aattelin nimittäin viedä Minon vielä tarhaan, olihan tässä aikaa ennen kuin ne haettais sisälle. Tarkistin jalat, jonka jälkeen pistin ruunalle päitset päähän, ja kävin nakkaamassa sen puokkitarhaan. Samalla reissulla päätinkin jo napata Raldon sisälle, vaikka sen karsina oli putsaamatta. Päätinkin olla oikeen ahkera ja oman puokkini karsinaan nakattuani kävin vielä putsaamassa hoidokkinikin karsinan. Aatelkaa, Milja putsaamassa enemmän karsinoita kun ois pakko. Vau. // Mä pidän susta vaikka kynsin ja hampain kiinni, että jatkat vielä rennosti Minon kanssa, kyllä sen huomaa et se on tyytyväinen kun sitä kunnolla hoidetaan eikä vain tunnille mentääkseen. Samoin kuin voit varmaan aatella kuinka tyytyväisen rentona se tänään tunnilla laukkasi, ei toisin väistänyt maneesissakaan, mutta laukka oli huomattavasti rennompaa kuin toissapäivänä. Se nautti kyllä todenteolla päästessään laukkaamaan KOVAA! Se tuntuukin olevan aikalailla Minon lempipuuhaa, onneksi se pysyy tarhassa kuitenkin suht rauhallisena ettei käy niinkuin Jettalle... Raldo raukka menetti ensimmäisen heppakaverinsa meillä, mutta Mino ei ole lähdössä minnekään, joten sen se saa pitää! Harmi kun sulle ei seuraksi lähtenyt kukaan, mutta toisaalta onhan se ihan eri olla hepan kaa kahestaan matkassa, Mino käyttäytyy onneksi suht hyvin maastossa eikä pelleile, miks sen kaa on just kiva käydä kahdenkin kun se ei heppa kaveria kaipaa juurikaan. Ja hei harjotus tekee mestarin, et hyvä vaan että osallistuit urakalla Minon (ja taran, jolle kannattaa laittaa muuten korvahuppu) kaa 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Jan 28, 2017 18:19:17 GMT 1
Epäonnistumiset tasaisin väliajoin pitää luottamuksen loitolla 28.1.2017
Tän vuoden kisakausi startattais tänään. Tai okei, niissä Veeran yksityistallin kisoissa me oltiin jo menty, mut niistä en ees jaksanu puhua - niin penkin alle meni. Päätin siis aamulla tallille valmistautuessani, et tänään alkais mun kisakausi virallisesti. Minon kanssa mentäis 70 ja 80 senttinen, meille siis melko perusluokat. Taran kanssa lähettäis hakee hyvää pohjaa ihan vaan ristikkoluokalla ja 60 sentin radalla. Se mun ja Taran estevalmennustunti ei nimittäin ollut mikään tähtihetkeni tämän lajin parissa, eikä kyllä starttimme Veeran tallillakaan. Onneks oltiin nyt kuitenkin saatu pitkin viikkoa Reifriltä vinkkejä ja kerran otin yksityistunninkin, eli ainakin olin yrittänyt päästä paremmin jyvälle suokkitamman ratsastamisesta. Tultiin tallille melko ajoissa, ratsastin kuitenkin jo päivän ekassa luokassa. Oli pihaan kerennyt kuitenkin kisaajia muualtakin, joten ei me sit ehkä ihan niiin etuajassa oltu kun musta tuntu. Lähdettiin Merrun kanssa hakemaan kisasuokkejamme talliin, niin oudolta kun se tuntukin et meillä molemmilla tosiaan oli joku tietty kopukka suokkitarhassa - yleensä kun vaan roikun Meridan perässä. Mulla olikin sellainen pieni viharakkaus-suhde suomenhevosiin, harvemmin olin kivoihin yksilöihin törmännyt mut jos sellasen löysin, oli ne sitten tyylillä yks mun lempirotu koko maailmassa. Sitä et miks Taran toiseks vakkarikseni valitsin, en oikeestaan ees tienny. Yhä tyhmemmältä valintani vaikutti meidän alkutaipaleen perusteella, kun kemiat eivät ainakaan toistaseks olleet synkanneet. No, kattois mitä näistä kisoista tulis. ***
Tästä reilu tunti eteenpäin, niin mun ja Taran radat oli ohi. Voisin vaikka kertoa, et olin superyllättynyt, mut sitäkin tyytyväisempi. Kaks luokkaa, kaks ruusuketta. Tara oli oikeastaan yllättänyt mut, et miten kiva se osaskaan olla. Toisaalta luokat oli pieniä, eli se saattais kyllä alkaa hankalemmaks isommilla esteillä. Muutaman kerran laukka katkes, mut muuten Tara kuunteli ongelmitta ja hyppäs hyviltä paikoilta. Tän päivän kisaratojemme perusteella ootin kyllä mun ja tummanruunikon tulevia estetreenejä innolla. Kun Tara oli karsinassaan fleeceloimi päällä ja linimentit jaloissaan, kiirehdin Minon karsinalle. Joku tallissa hengaillut tyttö oli lupautunut Minoa jo harjailemaan, luojan kiitos. Mulla alkoi olla aika kiire verkkaamaan, kun Meridakaan ei voinut auttaa kisatessaan itse myös seuraavassa luokassa. Kiitin vaaleahiuksista tyttöä, joka vielä lupautui auttamaan laittamalla ruunalle suitset. "Kiitti! Mä pistän satulan nii sit Mino onki valmis", sanoin ja lähdin hakemaan estepenkkiä. Vyötä kiristäessäni näin käytävän läpi kävelevän Nellyn. "Moi! Etkös säkin kisannut nois samois luokis ku mä? Mite sulla ja Jipulla meni? En kerenny ollenkaa kattoo, ku tuntuu et koko aamun on joutunu vaa juoksentelee joka paikkaa." "Ai moi, mentiin me. Ristikkoluokka meni tosi hyvin, me oltiin ekat ei-sijottuneet! Mut ei se kuuskymppinenkään mitenkään kovin huonosti menny, huomioon ottaen et meil ei takana kovin suurta kisataipaletta oo. Oltiin suunnilleen puolivälissä tuloksissa", brunette kertoi mun ja tuntemattoman tytön varustaessa kisaratsuani loppuun. "Oho, teillähän meni sit tosi hyvi! Jippu ei tainnu pahemmin temppuilla?" kysyin pistäessäni jo kypärää päähän. "Eipä oikeestaan, mitä nyt muutamia normitemppujaan kokeili", Nelly hymyili ovelta. "Noni, kiva! Mut mun pitää nyt mennä verkkaa", sanoin ja käännyin sitten auttajani puoleen: "Kiitos sulle!" Sen jälkeen otin ohjista kiinni ja lähdin kulkeutumaan verkka-alueelle. Mino oli verkassa jotenkin hankala. Mutkuloi jokaiseen ilmansuuntaan ja yritti joka välistä karata jonnekin muualle kuin pohkeideni väliin. Ehkä siihen vaikutti myös se, etten heti alkuraveilta tajunnu ratsastaa tiukalla linjalla - olin vaa vieläkin vähän onnenhuumassa mun ja Taran radoista. Tähän pelleilyyn ei auttanut se, että osa alkoi jo hypätä. Niimpä Mino päätti että mäkin haluan: se joko pyrki nostamaan laukan, tai eteni ihan kipikipiravissa lähes paikoillaan. Mulla meinas alkaa mennä jo hermot, kunnes muistin tasata hengitykseni ja pitää pään kylmänä. Ekat verkkahypyt meni melko ryminällä, mutta pikkuhiljaa Mino alko tasoittua ja oli parempi. Mulla oli jopa pientä toivoa itse radalle mennessäni, et ei tää ehkä sittenkään tulis olemaan täyskatastrofi. Alkutervehdyksen tein käynnissä. Mino pureskeli kuoltaintaan odottavaisena, ja selkeesti oli motivoituneena hyppäämään. Saatiin sit se pillinvihellys, ja nostin laukan. Mino vaihteli pari kertaa laukkaa ennen ekaa hyppyä ihan turhaan, kiihtyneenä. Este toisensa jälkeen ylittyi ongelmitta, tosin turhan temmokkaassa laukassa. "Prrrr", rauhoittelin hiljaiseen ääneen. Läsipää kääntelikin korviaan edestakaisin, jonka jälkeen ylitimme sarjan. Siitä alkoikin uusinta, ja ihan kuin Mino olisi sen tajunnut. Herra otti pienen spurtin, joten pienesti hätäpäissäni otin turhankin lujaa takaisin. Seuraava este tuli sitten liian nopeasti eteen, mutta urheasti Mino pelasti ja lähti hyppyyn. Pieni vitutus kuitenkin pyrki päälle kun kuulin puomin tipahtavan maahan. Ratsastimme sitten radan loppuun, thank god puhtaasti. Eniten tässä yhdessä pudotuksessa ärsytti se, että aiheutin sen ite jäämällä vetämään liian pitkäksi aikaa suuhun. "Vittu", puhahdin vain ratsastaessani Meridan ohi, joka oli aloittamassa omaa rataansa Jemmun kanssa. Sijoitusta ei tietenkään tullut, senhän tiesin jo heti. Me kuitenkin oltiin ilmottauduttu myös siihen pirun kasikymppiin, mistä ei voisi tulla mitään hyvää. Jäin jähdyttelemään verkka-alueelle pitkällä ohjalla, ja päätin muutenkin pitää verkan lyhyenä mutta ytimekkäänä, Minolla kun kuitenkin oli nyt jo hyppyjä takana. "Miten teillä meni?" Angelika kysyi ilmestyessään verkkaamaan Hildan kanssa. "Alkurata iha jees, sit jäin liian vahvaks kädellä niin ponnistuspaikka ajautu liian lähelle. Yks puomi", irvistin naiselle joka oli kiipeämässä ratsun selkään. "Aa, noi on just pirullisia. Katotaas mitä mun ja Hildan startista tulee", Angelika totesi taputtaen pikaisesti tammaa kaulalle. Kasikympin verkkaesteet meni ihan ok, yhtä vähän erikoisempaa estettä Mino kyttäs mut meni sit kiltisti yli kun vähän komensin. Yritin lähteä luottavaisin mielin radalle, mut jotenkin epäilytti jo ennen aloitusta. Ei muuta kun neljäs alkutervehdys tälle päivää, ja rata alko. Eka este ihan okei, tempokin oli vielä ihan siedettävä ja hallinnassa. Mino oli kuitenkin suhtkoht vahva eestä ja olis varmasti menny lujempaa, jos olisin vain antanut. Uusintaan asti mentiin ihan ok, välillä saatiin kyllä tapella että saiko hypätä hirmuloikalla yli vai pitäiskö kuitenkin ottaa vielä askel ennen ponnistusta. Päätin sitten että en ratsasta aikaa uusinnassa, jotta saatais ees puhdas rata. Aluksi Mino tuntui ihmettelevän kun edettiin samaa tasapaksua tempoa läpi radan, mut loppua kohti alkoi rentoutua ja hyväksyä astetta rauhallisemman menon. Tai ei me nyt varsinaisesti hitaasti menty, sillä pitihän joku energia pitää yllä että esteet ylittyivät puhtaasti. Maalilinjan yli päästiin kuitenkin ilman pudotuksia tai sen suurempia ongelmia, eli olin ihan tyytyväinen. "Hyvä", Merida hymyili tullen vierellemme kävelemään. "Njää, emmä tiiä. Puhdas rata joo, mut ei oikeen päästy sellaseen kisafiilikseen. Oikeestaan en ees muista millo oltas viimeks Minon kaa saatu sellanen fiilis, saati sijotuttu", sanoin olkiani kohauttaen ja jatkoin: "Tai ei sil et se ois tärkeintä, mut kyllähän se tuo pientä motia treeniin. Estetunnit menee yleensä hyvin, mut kisaradalla me ei vaan saada kovinkaan hyviä kokemuksia alle." "Mmm, no ehkä se lisätreenillä paranee", Merru koetti tsempata mun hymähtäessä. "Saas nähä. Mut meen loppuverkkailee, nähää tallissa sit." "Juu, meen kattoo Topin ja Possun rataa!" Olin laittamassa just linimenttiä Minon jalkoihin, kun Angelika tuli Hildan kanssa talliin. "No, miten meni?" kysyin suoristautuessani maanrajasta. "Hyvin! Me voitettiin!" "Haista paska", katoin Angelikaa ootko totissas -katseella, mut onnitelin sit kuitenkin. "Haha, kiitti", se naurahti ja vei tamman karsinaan purettavaksi. Juttelimme vielä kisaradoista purkaessamme kisaratsujamme. "Jotenki tuntuu et otetaa tyylii aina takapakkia. Tai joskus menee iha hyvin, kuten toi kasikymppinen tänää, mut ei niiku sellasii niinsanotusti oikeit onnistumisii saaha. Mut hoitaes se on kyllä ihana", hymähdin vilkaisten hoidokkini karsinalle päin. "Hilda on kans tälläne halinalle, vaikkei kylläkään mun hoitsu." **
"Mut oon nyt päättänyt sit lopettaa siin esteryhmässä", Angelika päätti puheensa. "Oikeesti? Tuleekohan siihen sit joku muu tilalle?" ihmettelin sulkiessani ruunan karsinan perässäni. Kävelinkin lähemmäs Hildan karsinaa, missä Angelika oli. "Joo, mun tietääkseni Saana alottaa siinä. Se, joka toi sen Lennin tänne." "Aajoo, oon mä tainnukin siihen pikasesti törmätä. Ja se Lenni on kyl söpö", totesin katsoen kun Angelika harjaili Hildan karvaa läpi. Pian tallin ovi kuitenkin aukesi, ja Merida kutsu mua nimeltä: "Mennäänkö vai?" "No aattelin helpottaa Lindan ja Lucan taakkaa ja käyä putsaa viel Raldon karsinan. Jos ootat?" varmistin, sillä kävelykyyti ei just napannu. "Kattoo nyt", Merida virnisti pelleillen vaik oikeesti tiesin et oottas se. Topi ilmesty sen taakse Possunsa kanssa, joten ovi sulkeutui ja ne meni ilmeisesti ulkokautta yksäripuolelle. "Mut joo, mäpä meen putsaa sen Raldon karsinan. Moikka", hymyilin Angelikalle ja lähdin paskan lappamiseen. Toivonmukaan en joutuis kattomaan serkkuni ja Topin kovinkaan pahaa nuoleskelua samalla, tai en oo varma kumpi mua alkas äkimmin vituttamaan: se karsinan putsaus vai niiden kahden kattominen. // Hei onnea sun ja taran sijoituksista, repe tais sanookin pari kehuvaa sanaa teille radoistanne! Ei huonosti siihen verrattuna kuinka vähän oot vasta taralla mennyt. Suokit on kyl just sellasii niist joko tykkää tai ei. Taralla on kyllä kovempi kisapää kuin minolla minkä takia, se pysyi hallinnassa ja osasi keskittyä olennaiseen - mikä on toki hassua, sillä Minolla on kisattu 160cm. Minon kanssa se rauhallisuus ja että antaa sen minkä ottaa takaisin, just niinkun niissä pidätteissä ettei se hermostu tai luule tehneensä väärin. Onhan se kanssa nuorempi kuin tara, minkä takia se ottaa vähän enemmän stressiä kisahommista. Sen kaa pitää vaan pitää oma pää ihan jäässä eikä lähteä sen juttuihin mukaan, voi toki olla että kun luokat on sille vielä suht matalia nii se ei pääse kisafiilikseen itekkään. Ja treenit on sille nyt niin arkipäivää että siks menee varmasti teillä harjoituksissa hyvin. Mutta hei ei muuta kun lisää treeniä ja moti kuntoon 20v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Mar 19, 2017 16:56:27 GMT 1
Mahdollisesti tuleva kouluratsukko Tie Tähtiin osa 1, 19.03.2017
Mä en ollut piiitkäääään aaaikaaan kerennyt ratsastamaan Minolla, mitä nyt estevalkkatunneilla. Mut se ei oikein auttanut, kun tänään edessä oli koulukilpailut. Olin vaan käyny moikkailemassa ruunaa tuntsaripuolella, kun en selkään ollut kerennyt. Tai jos oisin kerinny, nii sit Mino meni tyylii kaikilla päivän tunneilla. Niin mun tuuria. "Kannattas varmaa ottaa noit kumirenkkuja nii voit tehä sykeröt", Merida huomautti mun tunkiessa tennareita jalkaan. "Eiku nii voi perkele. Sä kyllä autat niissä, sä oot meistä se true koulutuuppailija", ähkäisin jännittyneenä. Viime kisoista tuntu muutenkin oleva ikuisuus. Musta oli jotenkin tullu jännittäjätyyppinen, vaikken todellakaan ollu ennen. Tai ei mua oikeestaan estekisat ees ois näin paljon karminu, mut kouluaitojen sisällä nätisti sipsuttelu kun ihmiset tuijotti silmä kovana... Hyi. "Joo", Merida vaan vastas ja alkoi itekkin pukee ulkokamppeita. Se taas lähti onneks mun henkilökohtaseks tsemppaajaks, kun ei ite kisannu. Vihdoin saatiin kaikki tarvittava mukaan ja lähdimme Yläkokkoa kohti serkkuni vanhempien autolla. Oli Merru onneks tullu vähän vakaammaks ajajaks, nii ei tarvinnu iha kuset housussa aina istua auton kyydissä. "Ois kyllä pitäny mennä ees se helppo C", mutisin kun vatsassa ihan kouras. Me tosiaan mentäis B, eikä koulua oltu ratsastettu valovuosiin. Mikä mahdollisuus meillä oli tänään onnistua ees ihan siedettävästi? Joku 0,0001 prosenttia? "Kyllä te siitä selviitte. Tai ainakin Mino selvii, jos sä et", Merida virnisteli vaikkei tos ollu kyl mitään hauskaa. Me oltiin onneks Yläkokossa ihan ajoissa. Mino oli jätetty sisälle, joten siellä se karsinassaan käveleksi ympäriinsä ettien heinänrippeitä. "Moi", Angelika tervehti kulkiessaan tallin käytävän läpi. Vastasin sen tervehdykseen ja lähdin hakemaan Minon hoitopakkia. Palasin se käsissäni karsinalle ja avasin oven. "Heippa. Meiän pitäs lähtee tänään kilpailee kouluaitojen sisälle", sanoin taputtaen läsipään kaulaa kevyesti. Aloin harjaamaan puhdasta karvaa läpi, thank god ruuna ei ollut saanut päähänsä pieharoida vaikkapa omassa pskassaan. Merida alko tekemään sykeröitä Minolle, niin mun ei onneks tarvinnu huolehtia siitä. Seuraavaks putsasin kaviot, ja viimeisen jalan alas laskiessani lähdin etsimään hevoselle kuljetussuojia. Satulahuoneessa Iida olikin organisoimassa tilannetta ja ojenteli varusteita sitä mukaa kun joku oli hukassa. "Oisko Minolle kuljetussuojia?" kysyin kun vaaleahiuksinen oli antanut Saanalle Sannin satulan. "Joo, tässä." "Kiitti. Kauanko on aikaa et me lähetää?" varmistin vielä saadessani sopivat kuljetussuojat. "Tässä puolen tunnin sisään ois tarkotus lähteä", Iida vastasi hymyillen, mut kuitenkin kiireelliseltä vaikuttaen. "Juu kiitti", nyökkäsin ja palasin hoitohevoseni karsinalle. "Pistäs vauhtia niihin sykeröihin, puol tuntia lähtöön", sanoin serkkulleni joka letitti ruskeaa harjaa muutama kumirenkku suussaan. "Mmm", sain vastaukseksi kyykistyessäni laittamaan suojat ruunan jalkoihin. Kun Mino oli suojat jalassa, sykeröt valmiina ja loimi päällä, jäi Merru vartioimaan ettei se sotkisi enää itseään. Mä lähdin kantamaan varusteita autolle päin, missä Iida oli taas laittamassa tavaroita oikeille paikoilleen. "Voiko kohta tuua hevosia tänne?" sanoin vilkaisten traileria. "Joo, tuo vaan Mino ja sano Saanallekin jos sen tallissa näät." Nyökkäsin ja palasin talliin. Saana kävelikin just mua vastaan, joten sanoin sille Iidan terveiset. "Okei, kiitti tiedosta!" Kävelin serkkuni ja Minon luo karsinalle pieni stressi päällä. Kumminkin mentäis vaan nolaamaan sinne ittemme. Ei mulla ollu hajuakaan millasella päällä Mino tänään vois ratsastaessa olla. Ainakin se karsinassa oli ihan pirteä ja mukava, vaikka välillä olikin pilannut serkkuni letityshetken ravistelemalla päätään. "Mä vien tän jo tonne ulos", sanoin kiinnittäen narun päitsiin. Mino lähti lönkyttelemään vierelläni pihalle, ja henkäisi ulkoilmaa. Koppiin se käveli kiltisti, eikä tarvinnut tapella asian kanssa. Sitten vielä lastattiin kaikki muutkin osallistujat kyytiin, ja lähdettiin Haapametsän tilaa kohti. Ton tilan pihassa alko jo tuntua et ei perkele, ois vaan pitäny jäähä köpöttelee sinne Yläkokon maneesille kiltisti voltteja tekemään. Merida kuiteskin naureskeli et minne se entinen uhkarohkee ja tilanteeseen tarttuva blondi oli hävinny. Niimpä mä ryhdistäydyin ja aattelin, et ehkä tää vois mennä ihan hyvin. Otin Minon trailerista ulos, ja aloin pikku hiljaa varustamaan rautiasta. Tällä hetkellä helppo C -luokka oli käynnissä, joten voisin oikeestaan mennä verkkaa heti kun hevosella olis kamppeet päällä. Nostin satulan valkoisen huovan kanssa selkään, kiristin vyön ja lyhensin jalkkareita varmaan viidellä reiällä. Sen jälkeen tungin Meridalle kisahevoseni suitset ja käskin pistää ne ruunan päähän, samalla kun kävin vaihtamassa lopulliset kisavaatteet itselleni. Takaisin Minon ja Meridan luo palasinkin kisatakki ja valkoiset ratsastushousut päällä, sekä saappaat jalassa. "Sähän näytät ihan oikeelta kouluratsastajalta", Merida hymähti ojentaessaan puokin ohjat mulle. "Varmasti", hymyilin vaan sarkastisesti ja tarkistin vielä vyön kireyden. "Punttaas mut selkään." Pian istuin ruunan selässä, missä en aikoihin ollutkaan aikaa viettänyt. Karistin noi kauheet ajatukset kuitenkin pois ja aattelin, et ei me sentään ekaa kertaa kouluaitojen sisälle mentäs. "No, tsemppii teille", Merida vielä sanoi taputtaen Minoa lautasille. "Kiitti", vastasin lähtien Saanan ja Sannin sekä Angelikan ja Karrin perässä verkkakentälle. Salome ja Topi tais siellä jo olla, mut ne starttaiskin ennen meitä. Verkassa Mino oli ensin vähän kättä vasten ja pälyili hirveesti muiden ratsukoiden tekemisiä. Laukassa se alko kuitenkin kuuntelee paremmin, ja siitä raville siirtäessäni liikku energisemmin ja paremmin. Alun kankeus alko olee poissa ja mäkin pääsin taas kartalle, että miten tätä hevosta ratsastettiin. Mino oli pehmeempi edestä ja ainakin Meridan mukaan takasetkin alko polkee paremmin alle. Se tosin sano et ratsuni näytti vähän asettuvan huonommin oikeelle ja oli sen puolen pohjetta vähän vasten. En kerennyt kauheesti tätä asiaa korjata, mut ehkä vähän. Pian meidän piti kuitenkin mennä jo maneesiin kävelemään aitojen sisäpuolelle, kunnes saimme pillin vihellyksen. Siirsin Minon raviin, ja luojan kiitos se tuntui yhtä hyvältä kuin ulkona verkka-alueella. Ratsastin keskihalkaisijalle, tein pysähdyksen ja tervehdin. Siitä se rata sitten lähti kunnolla liikkeelle. Mä oikein itsekin yllätyin radan aikana miten hyvältä Mino tuntui, ja sain muutamia ahaa-elämyksiäkin. Vähän se kyllä oikeassa kierroksessa nojasin pohjettani vasten, mutta muuten oli ihan huippu. Laukassa laukka meinas välillä venyä tosi isoks, mut istuntaa tiivistämällä ja pohkeet kiinni pitämällä sain paketin vähän paremmin kasaan. Musta kerrankin tuntu jopa oikeelta true koulutuupparilta, varsinkin kun ratsastuksen jälkeen pysäytin lopputervehdykseen ja löysytin pitkät ohjat. "Hieno poika", juttelin rapsuttaen kaulasta. Mino pärskähti muutaman kerran suu pienesti vaahdossa. Kävelin verkka-alueelle, jossa keräsin ohjat uudelleen tuntumalle ja siirsin läsipään ravaamaan. Keventelin rennosti ja asetin vähän molempiin suuntiin. Sen jälkeen hidastin käyntiin ja annoin vielä kunnon taputukset. "Sehän oli kivan näkönen", Salome hymyili Foxyn selästä. "Se oli kiva! Tekö ootte vasta menossa?" "Ei kun me mentii jo. Ei menny kauheen hyvin", punapää kohautti olkiaan. "Aa okei, no ei se aina onnistu. Mäkin luulin et tänään menis aivan perseellee, mut tää olikin huippu!" en voinu olla hymyilemättä. "Teinä jäisin oottelee palkintojen jakoo", Salome vinkkasi vielä mulle lähtiessään sitten verkka-alueelta pois. "Oikeesti?" kysyin hölmistyneenä vaikka Salome oli jo kerenny kävellä kuuloetäisyydeltä pois. En ollu ees kerenny aattelee, et voitas sijottua. Oliko meidän rata oikeesti kerrankin niin hyvä? Kyllä se oli. Toki se pohjetta vasten punkeminen näky vähän ja pudotti prosentteja, joten oltiin kolmansia. Mä olin kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, Merrun mukaan mun hymy oli korviin asti palkintojen jaossa seisoessamme. Aloin taas tän pienen kisatauon jälkeen muistamaan, miks niin tykkäsinkään kisata. Kunniakierroksella Mino laukkas reippaasti ja intoutu päästämään yhden pienen pukinkin hidastellessani sitä kierroksen jälkeen. Muita Yläkokkolaisia ei tänään sijoittunutkaan, vaikka Topi Possun kanssa olikin ihan meidän takana. "Sehän meni hyvin!" Iidakin tuli trailerille onnittelemaan purkaessani ruunaa. "Kiitti", hymyilin voimatta vieläkin hypettää, miten hyvältä Mino radalla tuntu: "Ehkä meistä tuleekin sit kouluratsukko." "No, älähän vielä. Kohta on se seuraava osakilpailu, esteitä. Katotaa ny eka miten teillä siellä menee", Iida hymähti ja lähti seuraavaks sanomaan jotain Saanalle. Kun kaikki hevoset oli purettu ja trailerissa, matka Yläkokkoon alkoi. Se kului jotenkin paljon nopeammin kun tulomatka, ja pian oltiinkin takaisin kotitallilla. Pistin Minolle vielä linimentit ja nakkasin varusteet omille paikoilleen satulahuoneessa. Kisareissulla olleet hevoset saivat vielä vähän heinää, joten kävin hakemassa sitä Minolle karsinaan. Kun kaikki oli kunnossa, mä lähdin Meridan ja Salomen kanssa yksäripuolelle. Kävisin vielä humppailemassa jotain kevyttä koulutreeniä Raldon kanssa. Arvatkaa vaan olinko aamun paniikissa tajunnut ottaa mitään muita ratsastuskamppeita? No en. Olihan mulla toki ne aamuset nuhjaantuneet kolitsihousut ja fleecehuppari mukana, mut menin kuitenkin näillä ratsastuskamppeilla. Saatiinhan me muutamilta tätiratsastajilta kummia katseita, kun köpöteltiin kentällä minä kunnon kisa-asu päällä... // Tätä varten mäkin pidän kisaamisesta - voi kun olis enemmän aikaa... Minolle tais tehä edellisten päivien tunnit terää, kun se oli fiksuna eikä mikään pelle ja teidän alkuverkkakin sille ei liika alkutuuppaus ennen rataa oo koskaan toiminu, mutta senhän sä tiiätkin ja pidit alkuverkan hyvänä ja ytimekkäänä. sitte ens kerralla kun pääset ruunan selkään, voidaan pistää toiveestas pari rennompaa päivää sille tai tuu vaikka jollekin tunnillekin(?) niin voit vähän harrastaa sen kanssa taivutteluja, kun kaikki ei sitä niin aktiivisesti tee jää se justiinsa toiseen suuntaan hieman jäykemmäksi. Ei mutta tsemppi pitää nyt olla sitte suuri esteille jotta fiilis esteratsukosta säilyy - ei vaa musta te voisitte hyvinki olla kouluratsukko, ei teidän meno huonolle näyttäny yhtään! 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Mar 31, 2017 15:38:14 GMT 1
Treenausta Tie tähtiin -kilpailuun
23. maaliskuutaMino käveli suurin ja reippain askelin maneesia ympäri. Pidin ohjia hiukan tuntumalla, sillä olihan ympärillä meille ihan tuntemattomia ratsukoita. Kyllä ratsuni luultavasti osaisi käyttäytyä, mutta kaiken varalta pidin pientä tuntumaa ruunan suuhun. Muutenkin se tuntui sen verran valppaalle, että jonkun muun saadessa sätkyt, lähtisi Minokin varmaan pelleilyyn mukaan. Onneksi alkukäynnit sujui kuitenkin rauhallisesti ja pääsimme aloittamaan työskentelyn opettajan saapuessa paikalle. Saisipa nähdä mitä tästä kavalettitreenistä tulisi, sillä vaikka estepainoitteinen ratsukko olimmekin, emme oikeastaan kovin monesti olleet menneet ihan vain kavaletteja. Tälläinen tarkka suorittaminen oli meille ehkä vähän vaikeampi juttu, kun paljon kivempaa olisi rämistellä hurjapäänä esteeltä toiselle, heh.. Valmennus alkoi ravipuomien ylittämisellä. Mino nosteli jalkojaan innokkaana, emmekä juuri puomeihin kolistelleet. Valmennuksen pitäjä Kaisu kuitenkin muistutti minua pitämään käteni kannettuna ja temmon myös puomien jälkeen vähän rauhallisempana. Puomilinjalle suoristaminen jäi myös välillä puoliväliin, jolloin ratsuni joutui käyttämään luovuuttaan nostellessaan koipiaan puomien yli. Loppupeleissä ravipuomit meni kuitenkin meidän osalta hyvin, oltiinhan me niitä sentään melko useasti jumppailtu. Seuraavana lähdimme nostamaan laukkaa. Mino kulki pirteästi pää korkealla ja hakiessani kevyttä istuntaa, pärski herra innoissaan. Kaisu antoi tehtäväksi tulla puomit laukassa vuorotellen. Välillä koottiin ja välillä pidennettiin. Tämä meinasi olla meille melko hankalaa, kun Mino olisi mieluusti mennyt jokaisen välin yhdellä askeleella. Aluksi siis me vain kaahasimme välit yhden tai kahden askeleen kanssa, mutta käyttäessäni vatsalihaksiani ja istuntaani vahvemmin, alkoi Mino kuunnella vähän paremmin. Kokoaminen ei kovin hyvin tällä kertaa lähtenyt, mutta ainakin saimme Kaisun määräämän askelmäärän lähes joka kerta puomien väliin. Tämän jälkeen maneesiin kasattiin jumppasarja keskihalkaisijalle. Siinä oli matala ristikko, kaksi kavalettia ja viimeisenä pieni okseri. Minolla tuntui olevan vauhti päällä, joten vähän epäilytti miten saisin meidät noihin väleihin mahtumaan. Onneksi ensin aloitettiin matalilla esteillä, niin ei haitannut niin paljoa vaikka välissä vähän sähläsi. Ensin menikin penkin alle ja lähdimme okserille aina liian kaukaa, muutamaan otteeseen puomikin putosi kannattimiltaan. Sitten aloin taas ratsastaa tarkemmin ja enemmän istunnalla, jolloin alkoi sujua. Kaisu muistuttelikin, etten saisi ratsastaa pelkällä kädellä niin vahvasti, vaan istunta ja myös katseapu saisi olla enempi töissä. Kun jumppasarja matalilla korkeuksilla sujui, kysyi Kaisu toiveita esteiden korkeudelle. Itse tulin linjaa aluksi noin 60 sentin korkuisena, ja tässä vaiheessa Mino vähintään alkoi innostua. Se koetti nakella niskojaan minkä martingaalilta pystyi, mutta rauhoittui usein jumppasarjan keskellä. Viimeisenä meille nostettiin okseri ja ristikko 80 senttiin, jolloin läsipää kuunteli mua oikeastaan yllättävän hyvin. Ehkä sekin tajusi että nyt piti keskittyä, tai olisimme esteiden seassa nurin. Kerran ratsastin linjalle liian vinosti, joka johti kummalliseen hyppyyn ristikolle ja kieltoon okserille. Tulin tehtävän kuitenkin samantien uudelleen, tällä kertaa sisäpohje enemmän töissä. Linja ylittyi puhtaasti, ja siihen oli hyvä lopettaa. Loppuun lähdimme vielä ravailemaan, ja Mino pärskähteli iloisesti meidän hölkkäillessä uraa pitkin. Ennen käyntiin siirtymistä hidastimme ravin tempoa vielä hitusen verran, jolloin ratsuni meinasi jo muutamaan otteeseen sammua käynnille. Lopulta sitten hidastimmekin loppukäynneille, ja Kaisu käski meidät kävelemään hevosten rinnalle. Niimpä hyppäsin selästä alas ja nostin jalustimet ylös, nopeasti vielä vyötä löysäten. Sitten lähdin kävelemään Minon vierellä maneesia ympäri ruunan pöykkiessä mua välillä kuolaturpansa kanssa selkään. Meidät Newerraan kuskannut Iida kävi vinkkaamassa maneesin laidalla muutaman päivän päästä olevasta toisesta estevalmennuksesta täällä tallilla, joten pyysinkin naista laittamaan meidän nimen myös sen tunnin listaan. Niimpä me palattaisiin pian takaisin Minon kanssa Neween harjoittelemaan seuraavaa Tie tähtiin -kilpailua varten! 26. maaliskuutaTänään olimme toista kertaa Newerrassa treenaamassa Tie tähtiin -kilpailua varten. Puoliverinen allani tuntui normaaliin tapaansa innokkaalta, etenkin kun tänään maneesissa oli edelliseen kertaan verrattuna enemmän tolppia ja puomeja. Kuuntelin alkukäyntien aikana opettajan selostusta päivän teemasta, joka oli esteiden ratsastusta kaarevilla urilla. Se oli mulle ja Minolle ihan hyvä aihe treenata, sillä usein meidän hurjastellessa saattoi puomi jos toinenkin tipahtaa vauhdin kertyessä liian suureksi. Kun Kaisu sai puhutta loppuun, keräsimme ohjat ja aloitimme työskentelyn. Mino käänteli korviaan tiuhaan tahtiin ja korahteli muutamaan otteeseen energisen oloisena. Siirryimme kevyeeseen raviin, missä herralla tänään heti alusta alkaen vauhtia riitti. Opettaja muistutti mua olemaan ryhdikkäänä ja käsi kannettuna, enkä saanut Minon juosta omia menojaan. Kun kaikilla oli paketti suurinpiirtein kasassa, lähdimme ratsastamaan pieniä voltteja sivujen keskelle, kuitenkin esteitä väistellen. Ratsuni oli ensin vähän jäykkä eikä meinannut lähteä edes asettumaan, mutta lopulta vähän pehmentyi ja kuunteli sisäpohjettakin paremmin. Teimme volteilla asettelua molempiin suuntiin, kunnes aloimme tekemään voltteja samalla matalia esteitä hypäten. Maneesiin oli kyhätty okseri, ristikko ja kaksi kavalettia. Tämä sujui meiltä vielä kohtalaisen hyvin, mitä nyt Mino olisi jokaisen hypyn jälkeen tarjonnut mulle laukkaa. Välillä voltti myös paisui turhan isoksi, jolloin hyppy lähti vinosti ja kummallisesti. Lähdimme nostamaan laukkaa, ja jatkoimme saman tehtävän parissa. Laukassa koko paketti meinasi levitä, olihan rautiaalla suhteellisen iso laukka. Jouduin siis yrittää koota askelta, mikä ei mitään meidän vahvinta alaa ollut. Saimme me kuitenkin myös hyviä hyppyjä, kunhan muistin jatkuvasti ratsastaa enkä päästänyt Minoa liian helpolla. Kaisu käski kaikkien pitää samaa tempoa koko ajan yllä, vaikka joutuisikin kokoamaan tai volteilla joutuisi ottamaan tempoa takaisin hetkeksi. Alkuhakemisen jälkeen alkoi tämäkin tehtävä sujua, vaikka avuista sainkin olla tosi tarkka. Vaihdoimme suunnan ja lähdimme ratsastamaan pääty-ympyröille. Niiden aikana hypättiin pysty, joka oli aluksi vain 20 senttimetrisiä. Mino otti kuitenkin joka ikinen kerta suuuren loikan yliliioitelen, jopa niin että mun oli välillä hankalaa arvioida mistä se tällä kertaa hyppyyn lähtisi. Pienillä pidätteillä sain ponnistuspaikan kuitenkin kunnollisemmaksi. Pikku hiljaa esteen korkeus nousi ja samalla meidän keskittyminen ratsukkona parani. Saatin aika hyviä ponnistukohtia ja hyppyjä, joissa olin kivasti mukana. Viimeisenä valmennuksen tehtävän oli ratsastaa mahdollisimman tiukkoja ja jyrkkiä lähestymisiä esteille. Nämähän me vauhdin puolesta Minon kanssa händlättiin, mutta saatiin moitteita että voisimme olla tarkempia lähestymisessä. Aina se ei kuitenkaan onnistunut, joka kostautui pudotuksena. Välillä esteitä korotettiin, mikä sai Minoon ehkä vielä äsköistä enemmän potkua. Se alkoi kivasti käyttämään myös takajalkojaan hypyissä, jolloin niitä puomejakaan ei enää niin paljoa tullut. Minut se kyllä meinasi muutamaan otteeseen vetäistä kaulalle roikkumaan, kun hyppäsi yllättävän vahvalla loikalla esteiden yli. Kun kaikki olivat saaneet kokeilla tiukkoja lähestymisiä tasollaa, lähdimme loppuverkkaamaan. Mino oli kaiken kaikkiaan ollut tänään mukava ratsastaa, vaikka lopussa meinasi olla vähän vahva suustaan. Kieltoja ei myöskään tullut yhtään, ja pudotuksia vain muutamia satunnaisia, kun unohdin ratsastaa tarkasti. Pitäisi aina muistaa vaatia Minolta, tai sujahtelisimme vain mistä sattuu esteiden yli. Uskon kuitenkin, että tästä tunnista oli ainakin meidän osalta hyötyä tulevaa estekisaa ajatellen. Loppuverkassa tein pientä asettelua ja taivuttelua, sekä loppuun uskalsin pidentää ohjaa vähän. Ruuna lähtikin mieluusti venyttämään kaulaansa alaspäin ja pärskähti muutamaan otteeseen. Hölkkäilyn jälkeen istun satulaan ja hidastin Minon käyntiin, antaen lopullisesti pitkät ohjat.
|
|
|
Post by Milja on May 5, 2017 18:27:11 GMT 1
Hyvä hyppytreeni ja taukotuvan villi meno 05.05.2017
"...nii koita sillee seminopeesti selviytyy et kerkeen laittautuu ennen ku lähetää", Merida selitti ajaessaan samalla autollaan. "Joojoo", mutisin selaten instaa. Ne oli tänään Topin kanssa menossa kattoo jotain elokuvaa illalla, niin pitäis olla melko ripeä. Minolla mä hyppäisin, kun kohta olis se Tie tähtiin -finaali. Raldoa vaa taluttelisin kentällä, kun me mentiin puomeja eilen. Ei siis pitäs paria tuntia kauemmin mennä. Vilkaisin puhelimestani kelloa, noin neljä iltapäivällä. "Oikeesti sitte Milja", Merida varmisteli kun en vissiin ollu tarpeeks vakuuttavan kuulonen. "Yhtä oikeesti ku sä haiset tupakalle." Piikittelyni jälkeen käänsin auton radiota isommalle ja hymyilin serkulleni vittumaisen isosti. Merida huokaisi antaen sen radion kuitenkin soida. Saavuimme tallin pihaan radion huudattaessa Evelinan jotain uutta biisiä. Serkkuni parkkeerattua se sammutti musiikin ja me hypättiin ulos. Ilma oli ihan okei hyvä, joten me varmaan mentäis Minon kanssa kentälle hyppäämään. "Mä meen käymään ylhääl, tuuks sä?" Merida kysyi edelleen vähän tuhahtaen, ilmeisesti sen automatkan kettuiluni vuoksi. "Juu", nyökkäsin ja lähdin seuraamaan tummatukkaista. Menimme yksäripuolen läpi ja siitä yläkertaan. Merru avasi oven ja astuimme sisään saaden muutamat tervehdykset. Loin nopean vilkaisun huoneen läpi ja äkkäsin Miron istumassa yhdellä sohvista puhelin kädessä, välillä muutamia sanoja Lucan kanssa vaihtaen. "Öö, oikeestaan. Mun pitää keretä liikuttaa kaks heppaa nii voisin mennä jo hakee Minoo", sanoin vähän hiljempaa Meridalle. Merru katsoi ensin mua kulmat kurtussa, ja sitten kääntyi katsomaan samaan suuntaan kun mihin mä olin äsken vilkaissut. Sen jälkeen serkkuni tönäisi mut kevyesti kauemmas portaikkoon taukotuvan ovelta, kiinnostunut virne kasvoilla. "Siis mikä tää juttu on?" se kysyi selkeästi salapoliisi-mood päällä. "Mikä juttu?" katsoin takaisin viattomasti silmät suurina. "No sun ja Miron!" "Häh? Ei mikään", kohautin olkiani ja vilkuilin kynsiäni huolettomana. "Juupa juu. Se automatkaki oli niiiin vaivaannuttava sillo pari päivää sitte ja muutenki ootte ollu iha outoja jos samassa huoneessa ootte ollu!" Merida hihkui selkeesti ylpeenä omista stalkkaustaidoistaan. Pidin hetken dramaattisen hiljaisuuden, jonka aikana tummahiuksinen katsoi mua odottavasti olkapäistä kiinni pitäen. "En tiiä mistä puhut", sanoin lopulta takaisin suoraan silmiin katsoen, kevyesti huultani purren. Vetäisin Meridan kädet olkapäiltäni, hyppelin portaat alas ja loin vielä ilkikurisen katseen Meridaan. Siinäpähän vaivais aivojaan, jos asia noin paljon mietitytti. Mino ei mennyt tänään tunneilla, joten se oli vielä tarhassa. Ruuna seisoskeli Tumpun vieressä häntäänsä huiskien. Myös Raldo kökötti aitauksen perällä takastaan leputtaen. Lähdin kulkemaan Minoa kohti narua toisessa kädessäni kantaen. Onneksi läsipää jäi suosiolla kiinni, sillä en olis nyt jaksanut mitään hippaleikkejä. Tumppu talsi perässämme portille, mut sain huiskittua sen kauemmas narun päällä. Jotain hyviä puolia siinä ettei Raldo viel juurikaan ollu muhun kiintyny - sehän tästä ois puuttunu, et sekin ois hölkkäilly mun perässä ympäri tarhaa. Suljin säpin perässämme ja jatkoin matkaa kohti ratsastuskoulua, puoliverinen kannoillani. Tallissa vein ruunan karsinaan ja vedin päitset pois päästä. "Etköhän sä vapaanakin oo kiltisti, vai mitä?" juttelin tiputtaessani narun karsinan edustalle. Hain Minon sinisen hoitopakin ja aloin harjaamaan putoilevaa talvikarvaa. Onneks kohta olis kesä, niin ei tartteis aina olla hinkkaamassa kumisuan kanssa. Kun vihdoin sain harjauksen loppuun edes joten kuten, putsasin kaviot ja laitoin etusiin jännesuojat. Mino vain seisoskeli paikallaan tattina, välillä ehkä pöykki mua selkään turvallaan. Oli tääkin vaan niin erilainen kun vaikkapa Raldo. Päätin ennen satulan ja suitsien laittoa käydä kasaamassa meidän esteet yläkentälle. Ei mitään kovin vaativaa, jotain helpohkoa rataa noin kasikympin korkeudella. Laitoin halkaisijalle laineen, pitkälle sivulle sarjan ja vastakkaiselle sivulle hieman vinottain jonkun erikoisestehökötyksen. Eiköhän me näillä yhet estetreenit saatais vedettyä. Matkalla talliin törmäsin vielä Iidaan ja varmistelin, et olis ok hypätä tänään Minolla. Me kyllä sovittiin siitä jo muutama päivä sitten, joten arvatenkin Iidalle se oli okei. Menin siis satuloimaan ja suitsimaan päivän esteratsuni, samalla talliin ilmestyneen Nellyn kanssa jutellen. Ei me puhuttu kuitenkaan sanaakaan Felixistä, mikä oli ehkä ihan hyvä. Mä olin eeehkä saattanu olla vähän flirtti yhtenä jos toisenakin psykologian tuntina. Ei sillä että ne tunnit mua kaduttas, hm. Talutin varustetun rautiaan perässäni yläkentälle, minkä reunoilla norkoili muutamia tuntilaisia aikaa tappamassa. Meidät nähdessään ne kuitenkin suurinpiirtein hiljeni ja jäivät kentän lähettyville vilkuilemaan mun noustessa selkään. Lyhensin jalkkareita muutamalla reiällä ja päästin hevosen sitten kävelemään vapain ohjin uran lähettyville. Tajusin etten ollut palkannut ketään esteiden nostajaksi ja tänne suuren hevosen selkään en jatkuvasti jaksaisi olla uudelleen kiipeämässä. Niimpä kaivoin puhelimen hupparini taskusta esille ja laitoin meidän "talliporukan" ryhmään, että olisko joku voinut tulla yläkentälle esteitä nostamaan. Salome oli onneks hereillä ja vastas nopeesti voivansa tulla apuun. Kerkesin alkaa jo ravailemaan, kun punapää käveli kentälle. Niiden aidalle roikkumaan jääneiden tuntilaisten kesken alko samantien kaksinkertainen supatus, ja kyllä me molemmat taiettiin tietää miks. Sillä ja Joonaksella sanottiin olevan jotain. Mulle Salome kuitenkin ainakin yritti esittää viatonta: "Mikäköhän noille tuli, hirvee supatus?" "Mmmm, niiiimpää", virnuilin saaden Salomelta kummastuneen, mutta ehkä myös hitusen kiusaantuneen katseen. Salomen istuutuessa jakkaralle mä jatkoin ravissa työskentelyä. Tein päätyihin voltteja ja pitkille sivuille temmonlisäyksiä. Mino oli aika hyvällä tuulella, liikkui pohkeesta eteenpäin ja välillä pärskähti tyytyväisenä. Vaihdoin suuntaa ja tein samanlaista juttua vasempaan suuntaankin. "Jos viittiit laittaa noi sarjan puomit maahan, sillee et voin tulla ravissa? Ja toi erikoiseste vaikka 40 sentin ristikoks", pyysin Salomelta. Tulin ensiksi muutaman kerran puomit kevyessä istunnassa, ja kokeneena konkarina Mino ravasi niiden yli ilman kolautuksia. Muutaman kerran jälkeen nostin puomien jälkeen aina laukan ja suuntasin ristikolle. Eka lähdettiin turhan kaukaa, sitten läheltä ja viimein sopivasta kohdasta. Kun aloin ratsastaa sitä laukkaa enemmän, niin askeleetkin sattui paremmin kohdalleen. Tulin ristikon ja puomit pari kertaa myös vastakkaisessa järjestyksessä, ja se meni ihan okei. Välillä sain tehdä useampia puolipidätteitä ennen kuin M pudotti raville ennen puomeja. Salome nosti kaikki esteet 50 senttiin mun kävellessä hetken aikaa vapain ohjin. "Voit tulla!" punapää huusi istuutuen uudelleen jakkaralle. Nyökkäsin ja nostin laukan. Tulisin eka erikoisesteen, laineen ja vikana sarjan. Käänsin loivasti ekalle esteelle ja puokki loikkasi liioitellen yli. Otin tempoa vähän takaisin ennen lainetta, mutta siinä samalla Mino pääsi jotenkin oikaisemaan kulmasta ja tulimme huonolla reitillä laineelle. Onneksi korkeudet oli matalia, niin silti pääsimme yli ja kohti sarjaa. Siinä sentään askeleet sattu just eikä melkein. Taputin pärskähtävän hevosen kaulaa hyppyjen jälkeen ja lähdin pian tulemaan saman radan uudelleen. Kun sain mun haluamat reitit ja ponnistuskohdat, pyysin Salomea jälleen nostamaan esteitä. "Laita johonkin 60 senttiin, mut toi sarjan jälkimmäinen seittämäänkymppiin." Tulin saman radan kuin äsken, paitsi takaperin. Me molemmat ehkä alettiin tsempata enemmän kun korkeus nousi. Laukka pyöri hyvin, ja innokas ruuna ei turhia kiellellyt. Salome välillä kommentoi menoamme "melko lujaks, pitäskö hidastaa", mut ainakin musta ja Minosta oli hauskaa. Muutamia kertoja rataa tultuani pyysin nostamaan kisakorkeuteemme, eli 80 senttiin. Tulin nyt erikoisesteen, sarjan, laineen ja ekan esteen uudelleen. Mino alkoi päästä ratafiilikseen ja sain välillä ihan tosissaan tehdä pidätteitä, ettei meno lähtenyt lapasesta. Etenkin nyt, kun herra ei tainnut kovin montaa kerta vielä olla päässyt hyppäämään tänä keväänä kentällä. "Hieno!" kehuin meidän ylittäessä vikankin esteen ilman suurempia ongelmia - jos ei siis oteta huomioon ruunan yrityksiä välillä ottaa omia ekstraloikkia. "Mä taidan koettaa vielä muutamia tiukempia lähestymisiä tolle laineelle, mut jos haluut nii voit jo mennä ku ei tarttee enää nostella näitä", sanoin Salomelle jonka tehdessä lähtöä sanoin vielä kiitokset. "Eipä mitään", se hymyili ja lähti ratsastuskoulua kohti. Nostin laukan ja lähdin lainetta kohti rautiaan puhkuessa intoa, vaikka takana oli yli puoli tuntia hyppäystä. Käänsin tiukemmalla reitillä laineelle, ja oudolla hypyllä pääsimme ilman pudostusta yli. Vaihdoin samalla suuntaa ja ratsastin saman reitin toisesta suunnasta. Tällä kertaa me sitten onnistuttiin ottamaan puomi mukaan, mut koska Salomee ei enää täällä ollut niin se sitten jäikin maahan. Tulin enää erikoishökötyksen jottemme lopettaisi pudotukseen. Pääsimme puhtaasti yli, ja hidastin Minon raville. Toi yksi puomi jäi ärsyttämään, kun muuten oltasi vedetty koko treeni ilman pudotuksia. No, Mino oli kyllä muuten kiva joskin ehkä välillä kova kädelle. Ravailin muutaman kiekan ja laskeuduin sitten selästä talutellakseni hevosta samalla, kun kannoin esteet pois kentältä. Noin kymmenen minsan päästä pääsin lähtemään tallia kohti. Pistin läsipään karsinaan ja avasin vyön. Vedin satulan selästä ja avasin suitsien soljet. Mino antoi mieluusti kuolaimet pois suusta ja kävin pesemässä ne hanan alla. Kun satula ja suitset oli omilla paikoillaan varustehuoneessa, menin ottamaan suojat pois jaloista. Lopuksi harjasin hieman hikeentyneen karvan läpi pölysualla ja kävin pöllimässä puolijuoksulla siirtotallista Meridan kätköistä herkun Minolla. Vois toki hankkia omatkin heppanamit, niin ei tartteis juosta tallien väliä. Lopulta kävin nakkaamassa puoliverisen tarhaan, mutten ottanut vielä Raldoa sisälle koska mun pitäs putsata sen karsina eka. Ennen sitä päätin kuitenkin mennä käymään ylhäällä ja kysyä kuin kiire serkullani oli - ainakin taukotuvassa mä sen oletin olevan, kun ei sitä muuallakaan ollut näkynyt. Ellei se ollu lähteny vetämään ja sit mul ei olis kyytiä ja sit mun pitäis kysyä joltain autolliselta joka on tallilla ja tällä hetkellä se oli varmaan vaan Miro ja-. Okei, kyl Merru olis ylhäällä. Ainakin parasta olis olla. Nappasin karsinan edustalta käytävälle jättämäni juomapullon mukaani ja lähdin yläkertaa kohti. Avatessani yläkerran oven näin kyllä serkkuni sohvalla, Topi seuranaan. Merru istu hajareisin jätkänsä sylissä ja niillä näytti olevan jotkut aika kiihkeet kielarit meneillään. "Yyyh.. Teidän onneksenne se olin minä, eikä joku viaton ala-asteikäinen ponityttö", ynähdin pitäen juomapulloa puoliksi silmieni edessä, lavuaarille kävellen. Alkusäpsähdystä lukuunottamatta ne ei musta juuri mitään välittänyt, jatkoivat vaan tota kuolaamistaan. Hanasta ottamaani vettä juodessani katsoin pari kulmat kurtussa: "Really? Jos voisitte ees iltaan asti oottaa, eikä tääl julkisella ratsastuskoululla tartteis alkaa paneskelee.." "Ei me paneskella", Merida nauroi irrottautuen vihdoin jätkästään. Topi kuitenkin piti edelleen ihan tarpeeks tiiviisti käsiään serkkuni perseellä. "Vielä", Topi kuiskasi muka hauskasti ja silleen kuin se ois muka tarkotettu vaan Meridalle. "Hm", Merida hihitti ja läppäsi poikaystäväänsä kevyesti poskelle. "Joo kiva. Mut mun pitää vielä käyä taluttelee Raldoo nii ootaks tääl?" kysyin kääntäen selkäni pariskunnalle ja täytin vesipulloni vedellä. "Juuu, enköhän mä täällä viihdy", Merida yritti sanoa pokkana mutta repesi nauramaan Topin sanoessa taas hiljaa jotain - arvatenkin varmaan jotain pervoa. Taukohuoneen ovi kävi ja nopealla vilkaisulla huomasin sen olevan Miro ja Lucas. Eikun parani. Rykäisin pienesti tilanteesta vaivaantuneena, etenkin kun huomasin Miron ensin vilkaisevan lääppivää pariskuntaa ja sen jälkeen sivusilmällä mua. "Nice ääs Merru", Lucas virnisteli muka vitsillä mut veikkasimpa sen oikeestikkin sinne päin vilkuilleen. "Haista paska", serkkuni hihitteli Jägerille Topin tönäistessä mustahiuksisen vierelleen istumaan. Päätäni pudistellen kiirehdin taukotuvan läpi ovelle ja vedin oven visusti kiinni perässäni. Mikä tätä Yläkokon porukkaa vaivasi?! // Toi loppu, naurahdin ja sitte sain yskäkohtauksen, et onnistuit taas! Mutta siis treeni tuottaa tulosta mitäs pienestä että yks puomi maahan kolahti ei aina kaikki pysy ylhäällä varsinkaan kun minohan ei oo kaikista varovaisin jaloistaan kun se oikein innostuu toisin kuin vaikka husse joka kyllä vetää herneen nenään jos kolauttaa et ehkä se on ihan hyvä että mino antaa vaan asian olla ja otitte vielä hypyn sen jälkeen koska hyvään on paras lopettaa. Mino on kyllä konkari esteillä ja halinalle karsinassa, varmasti sulle vaihtelua Raldon pärinään verraten. Ihmekös kun Minoa niin tunneille toivotaan. Oli kyllä Merrun ja Topin onni ettei sinne kukaan nuori tai Sanna tullut, siinä olis ollut kyllä selittelemistä sannalle tai nuoren ponitytön äitille kun se saa lapseltaan kuulla mitä tallituvassa tapahtuu. Aijapaija. 20v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on May 19, 2017 17:37:33 GMT 1
Vihreään totuttelua 19.05.2017
Seisoskelin Kajankoskien talon edustalla Hollisterin huppari päällä, aurinkolasit otsalla, hiukset sotkunutturalla sekä mustat farkut ja Converset jalassa. Eiks ookki ihan selkee asukokonaisuus sille, et olin menossa tallille? Nii mustaki. Koetin tihrustaa iphoneni näytöstä snäppejä mitä mulle oltiin lähetetty, mut pahuksen aurinko paisto just pahasti. Vastasin nopealla selfiellä Viiville ja huomasin Felixin vastanneen sillä välin mun snäppiin, missä ilmotin meneväni tallille. Se oli tässä lähiviikkoina jotenki päässy nousemaan mun snäpin bff-listalla, ei mitään hajua miten. Jätkä ilmoitti läpällä tulevansa myös tallille, ja kerkesin just ottaa vastauskuvan kun Merrun kaara ajo pihan eteen. Kävelin autolle ja yllättäen jouduin takapenkille kun serkkuni kuolakaveri oli pelkääjänpaikalla. Okei joo sori, ei mul mitään Topia vastaan oo. Suljin oven ja turvavyön kiinnitettyäni aloin näpytellä vastausta Felixille, mihin kirjoitin että siitä vaan. Vaik tiesin kyl et sen ehdotus oli vitsi. "Sullaha oli mairee hymy ku tohon ajoin. Kelle juttelet?" Merida uteli meidän vaihdettua tervehdykset. "Sulle", vastasin sarkastisesti kun en jaksanut alkaa puimaan asioita tummahiuksisen kanssa. "Eiku oikeesti! Miro? Joku uus jätkä? Vai hei! Alkoks vanha suola janottaa, ja juttelet Roopelle?" Merida alko kysellä. Se oli ollu ärsyttävän usein päsmäröimässä mun asioita lähiaikoina, huoh. Ehkä olis vaan hyvä, et se muuttais sinne Topin kämpälle. Ainoo paskempi puoli vaan oli, et joutuisin ottaa kyytiä tallille aina ikuisuuden. "Ai niiku sulla ja Topilla? Eeei", hymähdin vittuillen viitaten siihen niitten eroon joka niil joskus oli ja sen jälkeiseen säätöön. "Auts", jopa Topi tyrskähti mut Merida vaan huoahti irrottamatta katsettaan tiestä. Loppumatkan olikin sitten aika hiljasta. Mitäs alko kysellä mun juttuja, mä kyllä tilanteen vaatiessa näpäyttäisin ton uuden FBI:n salapoliisin takas maanpinnalle. Yläkokon pihalle parkkeerattuamme Merru lähti Topin perässä yksäripuolelle. Mulla olis tänään suunnitelmissa kattoo jos Mino menis tunneilla, ja toimii sit sen mukaan. Raldolle tulis tänään taas koeratsastaja, mut vasta jonkun kahen tunnin päästä. Niimpä mulla olis vielä ihan hyvin aikaa vaikka auttaa hoitohevoseni varustuksessa. Niimpä mä lähdin ratsastuskoulupuolelle tsekkaamaan tuntilistan. Tallissa oli ihan suhteellisen paljon porukkaa, kun tunnit oli jo alkanu ja olihan sentää perjantai. Mino menis seuraavalla tunnilla, mut sen alkuun oli vielä 45 minuuttia. Sain päähäni, et voisin käydä taas syöttelemässä läsipäälle vihreää ennen tunnin alkua, nyt kun Iida oli kehottanut totuttamaan ennen laitsoille päästöä. Muutamat tytöt sipitteli jotain Sannin karsinan edustalla, muhun päin vilkuillen. Mut eipä siinä mitään uutta ollut. Nappasin mukaani riimunarun ja kävelin juoruajien ohi kohti ulko-ovea. Mistäköhän ne enää ees keksi setvittävää, kun tietääkseni kaikille oli jo selvää että ei, en ollu raskaana. Kävelin puokkitarhalle kentän ohi, missä ainakin Sannan sanojen perusteella Acce ei ihan hallinnassa ollut. Tarhassa kaikki puoliveriset seisoskeli päät riipuksissa, tais nekin nauttia tästä vaihteeks lämpimämmästä ilmasta. Viheltelin aidan ali pujahtaessani ja sain hevosten huomion itseeni. Osa lähti korvat luimussa tarhan perälle, mutta Mino jäi onneksi Tumppu vierellään möllöttämään lähelle porttia. Sain jälleen kerran päässäni kirota, että miks laitoin tallille Converset jalkaan ja talsin sitten täällä paskoissa. Saavuin kaksikon luo ja ojensin käteni haisteltavaksi. Taputin läsipäätä kaulalle ja kiinnitin riimunarun päitsiin kiinni. "Moikka, tuuks syömään ruohoo?" tervehdin poikaa ja maiskauttaessani sain hevosen seuraamaan portille. Ensin Mino lompsi varsin kyllästyneenä perässäni, mutta piristyi tajutessaan ettei oltukaan menossa talliin. Se piti päätään korkealla ja välillä korahteli korvat hörössä. Vein ruunan samaan paikkaan kun Nellyn kanssa pari päivää sitten syötellessämme. Heti pysähtyessämme ahne turpa laskeutui maahan ja alkoi repiä vähäisiä ruohotuppaita. Itse kaivoin puhelimeni esille, eka kellonajan tarkistaakseni ja sitten muuten vain saadakseni ajan kulumaan. Minolla ei kyllä sitä ongelmaa ollut. Snäppäilin ja vastasin muutamiin viesteihin mitä olin saanut, muun muassa joihinkin kyselyihin Raldosta. Kohta kello oli kummiskin sen verran, ettei vielä pitempään uskaltanut antaa syödä. Vedin hevosen pään maasta, jossa muuten olikin työtä. Ja kun se onnistui, lähti ruuna korvat luimussa perässäni kohti tallia. Pistin Minon karsinaansa ja huomasin jonkun naisen tulevan samantien karsinalle. "Siinähän se Mino on! Mä jo ihmettelin kun ei tarhassa eikä tallissa näkynyt, ja pitäs tunnille mennä", vaaleahiuksinen nainen hymyili lempeästi. "Joo, se kävi syömässä vihreetä", selitin ja seurasin kun ratsastaja meni laittamaan hoitsuni kiinni karsinaan: "Tarviiks jotain apua?" "Empä varmaan, tää on kuitenkin sellanen herrasmies", nainen hymähti taputtaen puoliverisen kaulaa. "Jep", vastasin ja sanoin vielä, et tulis huikkaamaan jos tartteiskin apua. Päätin mennä taukotupaan tappamaan aikaa, kunnes toi tunti alkais. Ton tunnin aikana voisin nimittäin ahkerana vaikka putsata Minon karsinan, kun siihen Raldon koeratsastukseenkin olis tosiaan vielä aikaa. Potkin Converseni ovelle ja heitin hupparin naulakkoon, olihan täälläkin sentään nyt jo niin lämmin että topilla tarkeni. Menin istumaan yhdelle sohvalle Angelikan ja Nellyn seuraksi, saaden molemmilta tervehdyksen. "Moi", vastasin kaivaen takkini taskusta puhelimen esille. Miten niin oon muka usein puhelimella? "Ei kukaan haluis tulla mun kaa maneesiin ratsastaa? Jippu ei mee tänää tunneilla ja voisin tarteta seuraa", Nelly totesi pian. "Mä kerkesin jo mennä Kurren", Angelika vastasi ja mä jatkoin samalla linjalla: "Mino menee tänää tunneilla ja Raldolle tulee kokeilija." "No hitto. Pitää kai mennä sen kaa sitte yksi", Nelly huokaisi ja nous sohvalta lähteäkseen talliin. Samalla oven avauksella sisään tuli Luca ja Joonas, jotka tuli samalle sohvalle härkkimään Angelikaa. Kyllästyin kohta niitten sähellykseen ja lähin suosiolla vaan hakemaan kottareita, jotta voisin putsata sen Minon karsinan. Kun ratsukot oli lähteny kentälle ja edelliset tuli sisälle, aloin siivota Minon karsinaa. Myöhemmin pitäs kyllä putsata Raldonkin, mut sen jättäisin myöhemmäks. Tallissa kävi semikova kuhina kun edelliset tuntilaiset koitti purkaa hevosia ja samalla kaikki kertoo yhteen ääneen miten kelläkin oli menny. "Acce oli ihan kauhee!" "Miina oli just ihana, varsinkin ne pohkeenväistöt meni huipusti!" "Mä haluisin Lupun ens tunnillekin, mut tuskin saan.." "Voikohan Hussee jo toivoo meiän tunnille?" Siivosin sen karsinan vauhdilla loppuun ja lähdin sitten tyhjentämään kottareita lantalalle päästäkseni tuolta jäätävästä melusta pois. Näin ohi kävellessäni Miron röökillä ja mennessäni saatoin tuntea katseen selässäni. Tai perseessä, eheh. Ei sillä et mua olis haitannu, nää farkut oli kyl mustakin kivat. Mua kuitenkin vaivas ettei juuri oltu Miron kanssa puhuttu sen-, no, sen jälkeen. Niimpä kippasin kottikärryjen sisällön ja lähdin kävelemään jätkää kohti. Saatoin lukea sen kasvoilta hämmentyneisyyttä, mutta menin silti ladolle ja aloin nojata myös seinää vasten. "Mitäs sulle? Ei olla paljoo jutellu", alotin vaan suorilta, vaikka Miro katto mua sivusilmällä oudoksuen. "Eipä ihmeempiä. Totta, johtuisko näistä joistakin tietyistä juoruista jotka täällä liikkuu", jätkä rykäisi ja puhalteli savuja ilmaan. "Mh. No mut kyl kaikki jo tietää et ne ei oo totta", kohautin harteitani. "Ehkä", Miro vastasi pienen emminnän jälkeen, ei vissiin ollu kovinkaan juttutuulella. Tiedä sitten johtuiko musta vai ihan päivästä. "Hei camoon, me ei olla ollenkaan puhuttu siitä", sanoin lopulta saaden Miron vilkaisemaan mua: "Pitäiskö muka?" "Emmä tiiä, sano sä." Ei se kuitenkaan mitään sanonu, joten päätin jatkaa: "Ei mitään? No, mulle on kyl sanottu, et oon hyvä suutelee. Ja mitä siit illast muistan, nii et säkää hullumpi ollu. Ja dikkaan sun salikäyntien tuloksista", virnistin ja sain luotua katsekontaktin. Miro tuijotti mua hetken kulmat koholla, tumppasi tupakkansa ja naurahti. "Joo, olit sä hyvä", se totesi huvittuneena ennen kuin lähti yksäripuolta kohti. En nyt sit tienny oliko toi vittuilevaa sarkasmia, mut rohkenin epäillä. Olin mä nimittäin oikeesti sen verran positiivista palautetta saanu, heh. Menin loppujen lopuksi sit kentän aidalle nojailemaan, kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Mino kulki normaaliin tapaansa reippaasti, mut huomas ettei se enää oikein ois jaksanu keskittyä kulkemaan niin kuin nätin kouluhepan piti. Kohta kaikki ratsukot alkoi jo Sannan ohjeistuksesta siirtymään käyntiin ja löysyttämään pitkät ohjat. Mino pärski moneen otteeseen ja ratsastajakin taputteli kaulaa ilmeisesti tyytyväisenä suoritukseen. "Tulkaa vaan kaartoon!" Sanna pian ohjeisti ja kaikki hevoset ratsastettiin keskihalkaisijalle riviin. Lähdin hevosjoukon mukana ratsastuskoulupuolelle, ja innokkaana hoitajana menin kyselemään mitä nainen Minosta tykkäsi. "Oli kyllä kiva! En ollu hetkeen tällä menny niin oli vähän totuttelua, mutta hieno poika oli kyllä", vaaleahiuksinen hymyili taputtaen puokkia kaulalle. "Noni! Et varmaan tarvii mitään apua, vai?" kysyin ja kuten arvelin, niin ei se tarvinnut. Mun oli alunperin tänään tarkoitus putsata vielä läsipään varusteet, mutta kello oli sen verran että se saisi jäädä ensi kertaan. Se Raldon koeratsastaja nimittäin tulis jonkun vartin päästä. Niimpä mä lähdin jo valmiiksi hakemaan hevostani tarhasta, toivoen että tää tyyppi voisi herkkähipiääni ihastua. Ja toivottavasti Merida voisi vaikka tänää oottaa mutkin kyytiin, ei niillä niin kiire aina voinut Topin luo olla. //Mino kyllä kerää kaikkien rakkaudet oli ratsastaja sitten täti tai junnu, harva voi sanoa vihaavansa ruunaa. Nää on niitä onnen hetkiä kun tietää ostaneensa miltei täydellisen hevosen. Jippu onkin sitten vähän eri, mutta kyllä siitä vielä jotain kuoriutuu. Toivotaan että sulle tulee teen sama onni sen sun uuden rakkauden kanssa. Jos vaan joku ensin ostaisi Raldon pois alta. Lauantaisin nyt kesällä alkaa aikusten alkeisryhmät ja Mino on niillä melkein satavarmasti, että saat luvan tulla taluttelemaan hoitoheppaasi ja auttamaan hoidossa, vähän vaihtelua sunkin hoitajauralle Juoruja riittää ja arvosteluja kans, kesä kun tulee nii ei kai kukaan voi olla arvostelematta toisen takamusta, jalkoja ja rintoja kun vaatteet on pienet? Että ei juorut kai tuu loppuun koskaan kesken pienellä paikkakunnalla ja vilkkaalla tallilla. 19v€ -Iida
|
|