Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Dec 17, 2016 10:25:04 GMT 1
Galvay Gasóg "Kapu"
Hoitaja: Kuura
|
|
Kuura
Uutukainen
Posts: 28
Hoitohevonen: Kapu ღ
Ikä: 16 vuotta
|
Post by Kuura on Dec 18, 2016 8:16:50 GMT 1
Ensimmäinen 18.12.16
Mun elämä oli ollut viimeaikoina ihan ilman liioittelua yhtä vuoristorataa. Mä olin toki onnellinen siitä, että mä sain istua bussissa matkalla tallille kohti uutta hoitoponia, onnellinen siitä, että mä olin saanut opiskelupaikan ratsutuslinjalle yli satojen muiden hakijoiden, jotka varmaan tällä hetkellä murjottivat nurkassa ja miettivät, että minnes mennä opiskelemaan. Mutta toisaalta mä en ollut onnellinen. Juuri mun asuntolahuoneeseen oli ängetty koko Suomi, tai siltä ainakin tuntui. Joka ilta oli kinaa siitä, että kuka tiskaa. Joka ilta juoruiltiin muiden vihersmoothiedieeteistä ja joka ilta jollekin tuli paha mieli. Mitä muutakaan elämä voisi olla pienessä huoneessa, jossa elää puolet hevosopistosta? Niinpä. Ja sitäpaitsi me oltiin teinejä, joiden elämä ei kylläkään koostunut tupakasta ja alkoholista, vaan pikemminkin siitä monille liiankin tutusta sanasta, teiniangstista.
Mä havahduin mietteistäni vasta, kun Yläkokon vierustalla nököttävä pysäkki tuli vastaan. Kiitin kuskia ja töpsöttelin bussin jyrkät portaat alas maankamaralle. Onneksi mulla oli Kapu. Mulla ei olut omaa passihevosta opistolla ja mä olin saanut luvan ottaa passihevosen sijaan hoitoponin joltain muulta tallilta. Ja mä olin ottanut Kapun Yläkokosta, jonka tallirakennuksesta huokui yhteishenkeä. Kirpeä pakkasilma vihmoi vasten punaisia poskiani. Kietouduin tiukemmin viininpunaisen tuubikaulahuivini suojiin ja pyyhkäisin itsepäisesti kasvoillani kiipeilleen hiussortuvan takaisin muiden joukkoon. Mä olin sillä hetkellä niin onnellinen, että mä olisin tanssahdellut tallin ovesta sisään, mutta jos mä olisin tehnyt niin, mun pää olisi vähintäänkin haljennut. Jalkani sutivat jo kävellessäni überliukkaalla jääkerroksella, joten mä jätin juoksemisen ihan suosiolla.
Kun mä pääsin verhoutumaan tallin mukavaan lämpöön, mä etsin heti ensimmäisenä Kapun, joka norkoilikin karsinassaan Belin vieressä (Kapua ei ollut karsinajärjestyksessä, niin keksin vaan jotain). Molemmat olivat siis menossa tuntiratsastajien rääkättäviksi. Mä en ainakaan nauttisi hevosena pumppaavista pohkeista ja suun repimisestä! Vilkaistessani raksuttavaa kelloa mä tein arvion, että koska hevoset rouskuttelivat kotoisaa ääntä levittäen heiniänsä, mä kerkeäisin hyvin viettää laatuaikaa Kapun kanssa. Sitä paitsi tuntiratsastajia ei viipeltänyt tallissa, ja mä veikkasin, että kukaan ei tule tunnille montaa tuntia etuajassa. Ellei joku tuntilaisparka sitten välttämättä halua suhdetta Lucan kanssa ja tahtoo vietellä poikaa auttamalla päiväheinien jaossa, jotka tosin makasivat jo nälkäisten hevosten armoilla.
Tallin käytävä oli itse asiassa tyhjä, ellei laskettu muutamia karsinan edustoille unohdettuja harjapakkeja. Taukotuvasta raikui kylläkin iloisuutta hekumoiva nauru, mutta mä en aikonut kiikuttaa raskasta Adidaksen tallilaukkuani johonkin penkille makaamaan, vaan mun oli kirjaimellisesti pakko päästä katsomaan Kapua, joka nosti päänsä heinistä mun tultua kohdalle. Ponin korvat venkslasivat kuten antennit. Se kuunteli mun ääntä. "Hei Kapu", puhelin. "Mä olen sun uusi hoitaja, mitäs siihen sanot?" Pujahdin harjapakin kera ruunan avaraan karsinaan, joka oli vastikään siivottu. Puhdas turve pöllysi Kapun puhistessa pää alhaalla. "Höntti!" tokaisin kaikella rakkaudella ruunikon nuuhkiessa kenkiäni. Mun entinen oma poni, josta mä en yleensä ilmoille pursuilevan ikävän ja pahan olon vuoksi puhu, rikkoi kerran mun kengät. Mä toivoin, että Kapu ei tekisi samaa mun upouusille Timberlandeille. Kaivoin pakista pölyharjan ja aloin sukia hyrränä pyörivää Kapua, jonka mä lopulta kietaisin kiinni pitkällä narulla. Kun mä olin kavioiden putsausta myöten valmis, mä rapsuttelin uutta ja upeaa hoitoponiani hyvän aikaa, kunnes tuntilaisia alkoi tulvia ovesta sisään ja mut häädettiin taukotupaan sosialisoitumaan.
Mä pysähdyin kuitenkin ilmoitustaulun kohdalla. Taululle oli kiinnitetty nastoilla jälki-ilmoittautumislappu ratsastuskoulumestaruuksien yhteen osakilpailuun. Sen vierellä koreili lappu vauhdikkaasta koulutunnista. Ilmoittauduin molempiin. Nielaisten mä lompsin kohti oleskeluhuonetta. Mitä hemmettiä mä olin justiinsa tehnyt, saisinko siihen joltakulta vastauksen?// Mä voin vastata sulle, että teit hyvän valinnan tulevaisuutta ajatellen, nyt sä pääset heti tutustumaan porukkaan ja sannan koulurääkkiin, sehän vasta super onkin! Tosi hauskaa ja helppoa luettavaa sun tarina, jutussa pysyi mukana ja oli hauska lukea kun tarinassa oli paljon kuvailua sekä yksityiskohtaista kerrontaa. Onneksi meillä on suht osaavia ratsastajia, joten suurimmalta osalta potkivien jalkojen ja vetävien käsien syndroomasta kärsineiltä ihmisiltä on ne saatu karsittua pois. Karsinajärjestys on suunnilleen sama kuin heppalistauksessa eli Kapu asuu niinkun Cayan ja Kämpen välissä melkein pesarin vieressä. 13v€ -Iida
|
|
Kuura
Uutukainen
Posts: 28
Hoitohevonen: Kapu ღ
Ikä: 16 vuotta
|
Post by Kuura on Dec 19, 2016 17:05:41 GMT 1
Toinen 19.12.16
Likaisuutta huokuva vesinoro valui Kapun tummaa satulaa pitkin valjashuoneen harmaalle betonilattialle, jota pitkin kipitti Yläkokon hiirihunttaaja Mikki, joka oli tainnut havaita kolosessa piileskelevän hiiren. Hankasin jalustinhihnat ja nahkaisen satulavyönkin läpi keltaisella pesusienellä sekä valjassaippualla. Eritoten satulan istuinosa oli ollut niin hiton pölyttynyt, että ihan tallin yleisen viihtyvyyden kantilta katsoen mun oli kirjaimellisesti pakko ottaa Kapun varusteet käsittelyyn. Olympiakuolaimistakin löytyi pinttynyttä likaa. Ei ihme, että poniruunani suupielissä oli vaseliinia ja hoosiannaa huutava naarmu, ajattelin. Vaikka mä pääosin olinkin sellanen ystävällinen tyyppi, niin toisinaan tuntilaiset vaan ottivat mun päähän. Ei siinä, olinhan mä itsekin tuntilainen, mutta tallin vakiopoppoota ja huolellisempi kuin aloittelijat, joilla vähän kaikki oli hakusessa. Tuhahtaen nousin asettelemaan varusteet paikoilleen, mutta yllätyksekseni mä itse pyllähdin puisen satulapukin päälle.
Olin huomaamattani törmännyt johonkuhun mustatukkaiseen nuoreen naiseen, jonka kanssa mä olin jutellut lukiossakin. Merida taisi olla sen nimi. "Ah, moi?" tilanne oli järkyttävän awkward. Siinä me vaan tuijoteltiin toisiamme silmiin, vaikka mä löin vetoa, että meillä molemmilla olis ollut parempaakin tekemistä kuin harrastaa tuijotuskisaa. Sitä paitsi me ei edes tunnettu toisiamme mitenkään superhyvin, mitä nyt oltiin pari kertaa tavattu käytävillä ja tunneilla. "Moi", Merida vastasi ja ajatteli ihan selvästi samaa mitä mäkin. Teennäisesti hymyillen mä nousin pukilta ja nostin lattialle tippuneet varusteet paikoilleen. Mutta jostain kumman syystä kohtalo laittoi mut ja Meridan tutustumaan paremmin. Kyselin tytön hevosesta ja juttelimme siinä keskellä satulahuonetta hyvän aikaa, kunnes me lähdettiin omiin hommiimme.
Mutta mulla oli sen juttelutuokion jälkeen hyvä fiilis. Vaikka mun ja Merrun tapaaminen oli ollut awkward ja rintakehää jännittävästi pusertava, meillä oli silti synkannut, kunhan me vaan päästiin alkuun. Hyräillen mä kävelin Kapun karsinalle ja rapsutin ruunan otsassa koreilevaa pyörrettä, jota vasten mä painoin pääni. Miten mä olinkin onnistunut saamaan niin mahtavan hyvän hoitoponin? Kapu seisoi paikoillaan mun silitellessä sen leukaperiä. Vaikka se olikin vasta mun toinen hoitokerta, mä olin varma, että mä pysyisin Kapun hoitajana pitkään. Ruunikko poni oli onnistunut hurmaamaan mut niin kovin, että edes karsinan ovelle ilmestynyt Linda ei latistanut mun mielialaa, joka hyppi iloisesti pilvenpiirtäjien tasolla.
"Ai jaha, säkös oot meidän Partiopojun uus hoitaja?" blondi (älkää sit hei kertoko Lindalle, että mä(kin) veikkaan sen olevan sisäisestikin blondi) nuori naikkonen kysyi, melkein totesti. "Tuntilaiselta sä näytit, mitä mä nyt kaukaa katoin." "Hoitajahan mä oon!" vastasin niin pirteästi, että Linda näytti tuohtuvan vain enemmän, kun ei saanut mussa mitään reaktiota aikaan. Vahvasti meikannut naisenalku liukenikin paikalta kiusaantuneena, mutisten jotain "perkeleen iltatallista". Hevoset eivät olleet saaneetkaan vielä heiniänsä, Kapukin oli huomannut sen ja alkoi kuopia turvetta pöllyttäen. Mä sain vain kiittää onneani, että mulla ei ollut astmaa, muuten mä olisin ollut vaikeuksissa ehdottomien suosikkieläinteni kanssa.
Kapu ei ilmeisesti mennyt tänään maneesiin uraa kuluttamaan, joten mä päätin kirpeän, mutta mukavan aurinkoisen pakkaspäivän kunniaksi lähteä kentälle treenaamaan vähän maastakäsittelyä. Hetken tallin eri kolkkia kaluttuani mä palasin Kapun karsinalle pukemaan ruunan päälle vihertävän naruriimun, jonka turpalenkistä roikkui siihen solmittu pitkä naru, joka muistutti vahvasti liinaa - ainakin sillä oli pituutta sen muutamia metrejä. Kun mä tajusin, että ulkona onkin kylmempi mitä mä saatoinkaan muistaa, tungin käsiini talviratsastushanskat, joiden kanssa tunsin oloni kömpelöksi, mutta ainakin lämpö hohkasi koko kehooni. Onnekkaalla Kapulla oli paksu, samettinen talvikarva, johon se verhoutui tyytyväisesti pärskien ja harjaansa heilautellen. Kevyt lumikerros oli haudannut jääkerrokseen vuorautuneen maan. Hymyillen hautauduin ajatuksiini ja olin jo avaamassa kentän porttia, kunnes sain kokea elämäni järkytyksen. Musta tuntui, että olisin säikähdyksestäni saanut sydänkohtauksen. Ainakin kohtaus oli yhtä lähellä sydäntäni, kuin jonkun miehenalun huulet poskiani.
"Ei... Hei... Mitä hittoa?" rääkäisin ja irrottauduin parkatakkiin pukeutuneesta Lucasta, joka oli selvästi keksinyt varalleni jonkun sortin kepposen. "Hahaa, yllätinpäs sut", miekkonen virnisti hyväntuulisesti. Saatoin nähdä pilkkeen mokoman silmistä. Olisi joskus kiva tietää, mitä poikien ja miesten päässä liikkui. "No yllätitpä Kapunkin", tuhahdin ja lähdin kulkemaan kohti kenttää, lievästi pelästynyt Kapu perässäni kulkien. Mitä Lucakin ajatteli pompatessaan tuolla lailla nurkan takaa muiskauttamaan pikaisen pusun punaiselle poskelleni? Oli ihme, ettei Joonas ollut mukana, mietiskelin tuohtuneena. "Ei, odota... Kuura!" mistähän Luca oli saanut nimenikin? Vastentahtoisesti pysähdyin ja vilkaisin pusuttelijani tahdosta ränniä, jota pitkin valui löysiksi sulaneita lumikökkäreitä. Valkoisen putken vierellä oli tosiaan jotakin, joka sinne ei kuulunut. Joulukoristeko? Ei, vaan mistelinoksa! Hämmennyksen vallassa vilkaisin Lucaa. "Mistelinoksa?" "Sepä se." Vaikka mä kuinka rakastin joulua, niin liittyi siihen omat haittapuolensakin.
// Sulla on kyllä huisin hauska tapa kirjottaa ja varsinkin loppu sai mut hymyilemään ku sekopää 8) Luca on kyllä hieman huomionkipeä, jos niin saatan sanoa, ja arvaa vaan saiko se huutia sannalta kun se näki miekkosen kepposen, joutui muuten sitten putsaamaan paskaa pihatosta. Tää oli tosiaan sun päivä, kun kerta meridaankin törmäsit kirjaimellisesti, meneehän se joskus niinkin ja yleensä erikoisita aluista lähtee hyvä ystävyys eli senkus vaa uudelleen jutustelemaan meridalle! Kiitosta varusteiden pesusta ne oli kuten totesit, todellakin sen tarpeessa erityisesti satula. Taitaa pian olla satulahuoneen siivouksen paikka, kun usein käytetty satulakin sai pölykerroksen, eikä se edes ole ainoa. Lindalla on keinonsa koetella muita, mutta onneksi se ei sua juurikaan hetkauttanut. (Se on kyllä hieman blondi sisäisestikin) 15v€ -Iida
|
|
Kuura
Uutukainen
Posts: 28
Hoitohevonen: Kapu ღ
Ikä: 16 vuotta
|
Post by Kuura on Dec 22, 2016 19:30:50 GMT 1
Kolmas 22.12.16Pakkanen paukkui taas kerran, ja niin paukkuivat tuulen voimasta suunnilleen irti repeytyvät rännitkin. Ja no, voinpa tässä mainita, että kun se metalliputkilo kerran paukahti niin lujaa, että ääni kantoi varmasti yhtä kauas kuin Sannankin, Kapu käveli kentälle steppaillen ja seuraavat pari minuuttia tiputanssia koristen. Kaikella rakkaudella mä huomautinkin Kapulle, että siitä ei tule laulajaa ainakaan tämän vuosituhannen aikana. Ruunan ääni muistutti lähinnä epävireistä selloa. Jos siis palataan siihen, että ensinnäkin, miksi mä talutinkaan Kapua kentälle? No, rehellisesti sanottuna Linda oli onnistunut värväämään mut auttamaan hoitoponini myöhästynyttä alkeisratsastajaa, vaikka Iida olikin passittanut itse sisäisen blondimme tehtävään. Eipä se homma mua niin paljoa haitannut, vaikka mun olikin ollut tarkoitus kiehauttaa maitoa liedellä ja tehdä kaakaota taukotuvassa. Ainoa ongelma oli vaan se, että Kapun ratsastaja oli todella pieni ja kömpelö, eikä mua olisi ollenkaan huvittanut tuijotella, miten ruunani suuta revitään ja kylkiluiden väliin tungetaan kantapäitä. hoitohetki tunnin jälkeen <3 // Noi on kyllä hauskoja noi sun vertaukset niinku mistä sä ees keksit :DD Ja noh linda nyt on sellanen jota harvemmin kiinnostaa auttaa lapsia varsinkaan alkeistuntilaisia, kun ne ei osaa. Mutta hyvä, että sä viitsit auttaa pientä Alinaa, joka kyllä kapusta tykkää sen mielestä kapu on söpö kuin kissanpentu - se tuskin kohottaa kapun itsetuntoa... Söpö kuva hoitajasta ja hoitsusta :3 6v€ -Iida
|
|
Kuura
Uutukainen
Posts: 28
Hoitohevonen: Kapu ღ
Ikä: 16 vuotta
|
Post by Kuura on Dec 23, 2016 11:19:54 GMT 1
Neljäs 23.12.16
"Kapu, pliis, yritä edes!" tuhahdin hoitoponille, jonka mielestä jouluteemainen kuvaustuokiomme oli vedetty perseestä. Niinhän se kyllä olikin. Ensinnäkin, Linda oli perseestä vedetty kuvaaja. Sen kädet tutisi järkyttävästi, ja jokainen kuva oli niin ollen perseestä vedetty. Koko maailma tuntui olevan sillä hetkellä perseestä vedetty. Kapu ei suostunut poseeraamaan tonttumyssy päässä, vaikka mä olin edellisen tunnin ajan käyttänyt kaiken aikani siihen, että mä saisin ängettyä sen perkuleen hatun ruunani päähän. Ainoa asia, mikä ei sillä hetkellä ollut vedetty perseestä, oli Kapu. Vaikka se olikin hiukan ärsyttävä retuuttaessaan mua tahallaan, niin en mä voinut olla sille vihanen hymyilemättä.
Mutta joo, tuosta sai selville mun fiilikset sillä hetkellä. Kun mä talutin Kapua takaisin tarhaan mussuttamaan päiväheinänsä loppuun, ruuna tallasi mun varpaalle ja rikkoi mun kengät jo toisen kerran. Suutari kutsuisi taas. Ja huntin multa varastavat laskutkin. Eikö kaupunki voinut yhtään sääliä opiskelijaparkojen kukkaroita? Sitä paitsi koulussa ei opeteta mitään esimerkiksi veroilmoitusten täyttämisestä. Tyypit vaan heitetään hunningolle ilman mitään oppeja laskujen maksamisesta. No, ainakin iskä sai joka ilta seuraa, kun milloin tarvitaan apua vesivahinkojen hoitamisessa, milloin croisanttien paistamisessa.
Tallilla kaikki vain katoaa ja ajatukset tyhjenevät. Yleensä. Mutta sinä päivänä mä olin omien mietteitteni vanki. Mut oli saarrettu. Onnekseni taukotupa oli tyhjä ja sain hörppiä kuumaa glögiä rauhassa. Joulu oli tulossa, ja lähtisin vanhemmilleni viettämään suosikkijuhlaani. Vielä mä oppisin asumaan itsenäisesti.
tonttulakin kanssa sähläämistä lopulta pääsin Salomen kanssa yhteisymmärrykseen "aattoratsastuksemme" reitistä, ja pääsin jännitys masussa poreillen kapuamaan Kapun satulattomaan selkään
// Linda tosiaan ei ole mikään parhain kuvaaja, että ei ole mikään ihme, että sen kädet tärisi ja kuvista tuli heilahtaneita, mutta josko sitä olis vaan joulun kunniaksi kiitollinen että meijän bitch suostui edes lähtemään kuvaamaan? 8) ehkä sun kannattais hommata turvakärjelliset kengät, jos ne pysyis sitten ehjinä vaikka Kapu vähän varpaille talloisikin. 8v€ -Iida
|
|