|
|
Post by Luna on Feb 21, 2016 9:52:55 GMT 1
LYHYT TARINAHeitin laukun kaappiin ja kaivoin tallikaapista itselleni ratsastushousut ja muutakin vaatetta. Tungin jalat kumisaappaisiin ja laahustin menemään. Olin pian saanut itselleni vaatteet vaihdettua ja hiukset kiinni. Olin ready menemään ja olemaan aktiivinen hoitaja joka auttoi pieniä ratsastajia. Kämpe oli menossa tunnille ja Accekin myöhemmin tänään mutta kumpikaan ei ollut juuri nyt töissä tai menossa sinne joten saattaisin jopa ehtiä putsata jotain Kämben jutuista ennen ponin tunnille menoa. Satulahuoneessa oli tyhjää. Istahdin kuitenkin nurkkaan Kämpen suitset ja pesusieni kädessä. Vieressäni oli satulasaippuaa ja vesiämpäri. Siinä minä sitten istuin ja puhdistin. Kämpen likaista suitsista rupesi irtoilemaan liat huolellisen kuurauksen jälkeen, mä nautin tästä nypläämisestä, mä olin tällainen pikku ponityttö. Kämpen olin saanut haettua tarhasta kun ratsastaja otti jo itse vastuun ponista, tällaista se oli kun yläkokossa ei ollut aloittelijoiden tunteja, kaikki tekivät kaiken yksin tai melkein. Lähdin etsimään itselleni seuraa ja onnistuin löytämään Lucan. Kävelimme yhtä matkaa taukotupaa kohti. ”Öö Luna…” Luca aloitti. ”Nii?” kysyin niin rauhallisen oloisena kun vain osasin. ”en mä luule että tää on totta mut Linda sano…” ”Aa ei oo, jos se on se juttu et mä tykkäisin sust” sanoin naurahtaen kevyesti. ”Ok hyvä” Luca vastasi hymyillen ihanaa hymyään. ”Linda sano mulle että sulla oli joku kiinnostus” jatkoin. ”Siinä se oli oikeessa” Lucas vastasi salamyhkäisesti. ”Oho, se oli oikees. Kerro nyt vähän lisää” sanoin ja tuuppasin Luca leikillä. ”Se on salaisuus” Taukotuvassa oli sitten muutkin mutta onneksi ei Linda. Se ei tainnut edes tajuta olevansa oikeassa siinä että mä tykkäsin Lucasta koska se kiusaisi mua siitä muutenkin. Ilmapiiri oli rento ja saatoin jutella muille rauhassa. ”Ootteko huomanneet että Yläkokossa ei ole oikeen pieniä ponityttöjä” ”Joo, me ollaan kaikki ihan vanhuksia” ”Paitsi Ranjaa hoitaa se Sara, se on kai neljätoista” ”No ei se oo mikään pikkuinen sillon, mä olin viistoista kun mä alotin täällä” Kello oli jo melkoisen paljon ja ahkerana hoitajana lähdin Salomen seurassa kohti tallia. Juttelimme Salomen juhlista. ”Me ollaan sitten yhtä vanhoja, paitsi että mä täytän 18 syksyllä” hihkaisin. ”Jaa niin, mut ootko sä tulossa” Salome kysyi. ”Jos mut on kutsuttu?” vastasin. ”no kato ei tietenkään… no tietty on” punapää huokaisi. Olimme pian sisällä tallissa josta minä nappasin Kämpen riimun ja lähdin kohti tarhoja Salomen mennessä yksärien puolelle. Siellä tarhassa seisoi suloinen pallero. Avasin portin ja menin itse sisälle tarhaan hakemaan ponia. Kämpe seisoi rauhallisena ja antoi ottaa kiinni ja seurasi rauhassa minun taluttaessa se talliin ja omaan karsinaan. Hain ponin harjat ja varusteet karsinan luokse ja rupesin harjaamaan pikkuista karvapalloa. Kämpe oli nätisti harjatessa mitä joskus katseli että mitä mä puuhaan. Askeleet pitkin tallikäytävää lähestyivät. ”Sori jos mä oon myöhäs” tyttö sanoi, tämä oli suunnilleen minun ikäinen ja pikkasen pidempi brunette. ”Ei se mitään, haluuko apua Kämpen kanssa?” tarjouduin. ”En mä taida tarvita” tyttö hymyili. ”Vähän arvelinkin” vastasin ja hymyilin itsekin ja jätin Kämpen sille tytölle. Poistuessani tallista vilkaisin tuntilistaa, tuo tyttö oli nimeltään Aada mutta mitä tärkeintä, Acce tulisi sisään tunnilta, voisin yhtä hyvin mennä maneesin odottamaan. L, A ja K 27 ja 36
Tää ei ehkä ihan sovi yhteen Iidan/Lucan tarinan kanssa mut kuitenkin koska Luna on epä-obvious  ))
// Niitä pieniä ei enää tallilla oikeen oo, siinä oot kyllä oikeassa, mutta se on ehkä vaan hyvä juttu - ainakin joidenkin kohdalla. Esim. dana ei enää säiky ihan niin paljoa, kun sen selässä ei ole pientä lapsraukkaa. Teille siinä on plussia ja miinuksia nyt ette enää saa auttaa niitä lapsia joita on niin tosi kiva auttaa joka asiassa. mutta toisaalta vaikka alkeistunteja ei enää oo niin se ei estä sitä, että pelokkaita tai epäröiviä ratsastajia ei olisi. mutta kiitosta niistä kämpen suitsien pesusta - voitko kuvitella, mä löysin ne yks pv lattialta. Ja ratsastaja oli kadonnut. Okok luultavasti ne oli vaan tippuneet. Muuten, jos sä joskus haluat auttaa niin useimmiten cayan ratsastajajien jalat vaa tutisee ku näkee listalla sen nimen omalla kohallaan, hui. Kämpe kun on sellane nallukka, jota kaikki uskaltaa hoitaa. Acceakin uskalletaan hoitaa enemmän kuin cayaa, luultavasti koska se on pienempi. oot kyl joo tosi epä-obvious... 13v€ -iida
|
|
|
|
Post by Luna on May 24, 2016 20:40:38 GMT 1
HUOLETTOMATKIN HUOLIVATAuringonpaiste piristi päivää joka oli oikeastaan jo ihan mukava kun koulussakaan ei käyty läpi paljon mitään uutta eikä me saatu läksyjä paitsi että kesätehtävillä pelottelu oli joidenkin opettajien puuhina mutta monilla ei ollut aikaa huolia. Olin itsekin melko huoleton, nautin ajasta kavereiden kanssa ja kuuntelin muiden levittämiä suuria juoruja joista yksikään ei kertonut minusta vaikka tunsin melkeinpä jokaisen, ainakin Meridasta oltiin puhuttu ja Jerestä jonka kanssa tyttö oli mukamas pettänyt Topia mutta en nyt ihan uskonut, en ollut tietenkään nähnyt ketään kyseessä olevista henkilöistä moniin viikkoihin mutta viimeksi kun näin Topin ja Merrun ne vaikuttivat olevan aika paljon kiinni toisissaan. Vaikka ei minun sitä tarvinnut miettiä, kaikilla oli omat suhteensa ja niin minullakin oli omani. En ollut käynyt tallilla pitkiin aikoihin ja tuttu tuoksu sai hyvän mielen aikaiseksi ja olin iloinen olevani takaisin. Katsahdin nopealla vilkaisulla listoja ja sain hyvän kuvan siitä että Acce pääsisi tutun ratsastajan rääkättäväksi estetunnille ja Kämpe olisi juuri nytkin koulutunnilla. Päätin siis mennä yläkertaan jättämään kamat. Kiipesin portaita ylös taukotupaan jossa ei istunut muita kun Milja. Milja moikkasi minua nopeasti juuri ja juuri nostaen katsettaan puhelimestaan. Vastasin ja vein laukun kaappiin jonka jälkeen siirryin itsekin katselemaan puhelinta. Ovi kävi ja Salome tuli sisälle. ”moiiii” hihkaisin kaverille. ”Moi” Salome vastasi ja jatkoi kaapeille ja otti oman kypäränsä ja hanskat. ”Milja, onko tää Merrun kaappi?” Salome kysyi osoittaen yhtä kaapeista. ”Yks vasemmalle” Milja sanoi mietittyään vajaan sekunnin. Sitten Salome avasi Meridan kaapin ja otti tämän kamat ja lähti. Hiljaisuus palasi taukohuoneeseen minun ja Miljan kääntäessä katseet takaisin puhelimiimme. Kämpe tuli sisälle ja Acce meni tunnille mutta kumpikaan ei tarvinnut apua mutta pääsin kuitenkin mukaan rakentamaan estetuntilaisille verkkaesteitä sillä ryhmä oli menossa maastoesteille. Katselin hetken Accen menoa, se meni hienosti. Pyrki eteenpäin mutta ei kiskonut ratsastajaa mukanaan. Olin nähnyt Aadan ratsastavan Accella monet kerrat ja poni liikkui nykyään niin nätisti Aadan ratsastaessa sillä, ehkä se johtui siitä että Aada ratsasti kolme kertaa viikossa ja meni kahdella kolmesta tunnista semi-vakituisesti Accella ja kolmannellakin usein, mutta silti, Acce oli mun hoitoponi ja oli ollut jo kauan mutta en saanut sitä kuitenkaan usein menemään noin hyvin. Ryhmä lähti kohti niitä maastoesteitä ja katsahdin Accen perään joka kulki nätisti hyvällä tuntumalla. Tallin hälinä oli laantunut ja saatoin rauhassa kulkea pienen karvaisen Kämpen luokse. Poni päästi pehmeän hörähdyksen, tietenkin ruuan pyyntönä mutta otin sen osoituksena jonkin sortin kiintymyksestä. Hiljalleen avasin karsinan oven ja hiivin itse sisälle sulkien sen perässäni. Rautias poni tunki suuren päänsä syliini ja nuuski mikäli minulla olisi jotain herkkuja. ”Höpsö, ei ole” supatin hiljaa. Kämpe ei välittänyt vaan jatkoi käsieni ja taskujeni haistelua, mikä ahmatti! Rapsutin Kämpeä pienen valkoisen tähdenalun kohdalta josta tiesin ponin nauttivan kovinkin. Kämpe sulki hieman silmiään ja rentoutti alahuultaan hitaasti. Jatkoin vaan rapsuttelua ja ponille lepertelyä sillä se oli kovin rauhoittavaa molemmille. Sekin hetki päättyi pian kun etäinen kavioiden kopse ja iloinen puhe saivat Kämpen valpastumaan. Kurkistin itsekin katsomaan ketkä olivat tulleet. Kaukana toisessa päässä tallia, yksäripuolella olivat Salome ja Merida ratsuineen. Vilkutin nopeasti heille ja molemmat nostivat kättään nopeaan vilkutukseen jonka jälkeen kaksikko jatkoi hevostensa parissa. Hyvän hoitajan tehtäviin kuului tietenkin varusteiden puhdistus mutta huonona hoitajana jätin sen koska ei ollut pienintäkään halua ruveta kuuraamaan satulasaippualla ja sienellä Kämpen satulaa ja suitsia joten päätin kuitenkin olla hyödyksi ja putsata sottapytty poni-Accen ruokakupin ja sitä ympäröivän seinän sillä tuolla pikku riiviöllä oli tapana tunkea turpansa mössöihinsä ja levittää se ympäri koko seinää ja sitten sitä manasi ihmiset ja ei siinä vielä kaikki, Acce oli mennyt opettamaan tapansa mini Accelle aka Bellille joka oli samanlainen sotku-riiviö kuin emänsä. No, ei Accen ja Bellin sotkemisesta enempää vaan töihin! Otin lämmintä vettä, pesusienen ja tiskiharjan ja aloitin hommat. Kaadoin vettä ruokakuppiin jossa se saisi liottaa kovettuneita kauramömmöjä ja muuta herkullista. Jäljelle jääneellä vedellä aloitin seinän puhdistuksen. Hankasin ja hakasin niin tiskiharjalla kuin sienelläkin ja vaikka siitä ei uutta tullut niin oli se aiempaa parempi. Lopuksi aloitin itse ruokakupin kanssa jossa vesi oli löystänyt mömmöt hangattavaan muotoon, sitten oli vain viimeinen haaste nimittäin veden poistaminen ruokakupista. Kesken sitä operaatiota tuntilaiset saapuivat poneinensa takaisin talliin. Aada talutti Accen karsinalle mutta huomasi minun ahkeroivan siellä ja lupautui hoitamaan Accen käytävällä. Vaivihkaa katselin sitä puuhaa ahkeroidessa Accen kupin parissa. Tällä kertaa Acce ei sentään käyttäytynyt kuin paraskin enkeli mutta Aada osasi toimia Accen kiukkuilujen kanssa loistavasti. Siinä samalla minun ahertaessa ja Aadan hoivatessa Accea meidän tuli juteltua hieman. Sain tietää Aadasta paljonkin koska hän oli hyvin avoin ihminen joka kertoi mielellään itsestään ja kuunteli muita. Aada oli minun ikäiseni tai hieman vanhempi koska oli juuri täyttänyt 18, Aadan vanhemmat antoivat tälle lähes kaiken mitä tämä halusi mutta se ei tehnyt Aadasta ollenkaan ylimielistä, myöskin Aada rakasti Accea ja sanoi minua onnelliseksi koska sain olla sen hoitajana ja jos Accella ei olisi hoitajaa niin hän olisi ollut kiinnostunut siitä paikasta. Matkalla kotiin ajatukset alkoivat raksuttaa, voisiko, voisi! ei! Tai Aada oli oikean ikäinen, super kaunis ja sosiaalinen sekä kävi tallilla usein, voisihan se olla, olla mikä? Se on Lunan huoli. Kämpe, Acce ja Luna 28 ja 37 HM// Pfft mä sanon sulle vähintään joka kerta ku pitkän ajan päästä kirjotat et kuinka hitosti tykkään sun tarinoista<3 Aada on tosiaan aika yli hyvä accen kanssa eikä anna tammalle varaa temppuiluun ja maastoesteillä nyt viimeks niillä sujui tosi hyvin ,vaikka tamma kerran kielsikin. Se onkin mennyt accella niin paljon, että on saanut tuntumaa siihen sekä selästä että maasta käsin. Kämpe ei ole löytänyt oikeastaan ketään vakioratsastajaa, koska sitä niin moni toivoo niin ratsastajat vaihtuvat, mutta eipä se ruunaa haittaa. Noh onhan ruokakupin putsaus myös osa hyvön hoitajan hommaa, ja siinä vasta aikaa varmaan menikin kun acce on semmonen possu. Nyt näyttää hyvältä mutta tiedä sitten kuinka kauan se pysyy siistinä... kiitos! 16v€ -iida
|
|
|
|
Post by Luna on Aug 22, 2016 18:03:31 GMT 1
BACK AT IT
Syksy ei ollut edennyt pitkälle, tai joillekin tämä ei vielä ollut syksyä mutta välillä puhaltavat viileät tuulet ja se että lämpötila ei enää kivunnut yli kahdenkymmenen asteen oli tarpeeksi syksyä minulle ja tietenkin koulun alku. Joissakin puissa oli alkanut näkyä se yksi keltainen lehti mutta puut eivät olleet täysin kaljuina. Farkut jalassa ja huppari päällä mopoilin kohti tallia jossa olin seuraavan kaarteen jälkeen. Hidastin vauhtia tullessani parkkipaikalle jonne parkkeerasin moponi ja riisuin kypärän haroen sotkuun menneitä hiuksiani. Huokasin, harjaa tässä kaivattiin, olisiko helpompaa vaan leikata hiukset. Ihan sama, lähdin kohti taukotupaa jossa sohvalla löhösi yksi laiska tallityöntekijä. ”Voi ei sä oot tullu takas” tämä valitti leikillä. ”Kiva nähä suaki Luca” vastasin epäkiinnostuneesti ja avasin kaappini jonne tunkaisin omaisuuteni jonka jälkeen lähdin tallituvasta kohti tallia. Tallissa ei ollut kovin paljon väkeä kun tunti oli juuri alkanut mutta listoista päätellen minun hoitoponeilla oli ahkeraa työtekoa. Accella meni joku minulle tuntematon tyttö ja Kämpe oli laitettu sille brunelle junnulle jonka nimeä en muistanut. Kumpikaan ei ollut nyt tunnilla mutta Kämpe meni seuraavalle tunnille ja Acce sitä seuraavalle joten voisin vilkaista laitettaisiinko poneja vai pääsisikö the ahkera hoitaja hommiin. No kuitenkin voisin nyt ajan kuluksi pestä ponien varusteita, no ei en mä niin hyvä hoitaja ollut joten valuin takaisin taukotupaan jonne oli tullut Lucan lisäksi suunnilleen minun ikäiseni ja jopa minua lyhyempi brunette. Joka moikkasi minua iloisesti. ”Moi oon Amanda” tämä tervehti. ”aa moi mä oon Luna” vastasin hymyillen takaisin tytölle. ”Hoidat sä täällä ketään vai onko sulla oma hevonen?” Amanda uteli. ”Hoidan tota Accee ja Kämpeä” vastasin ja Amanda paljasti hoitavansa Beliä johon pystyin vaan sanomaan että hyvä valinta, olihan Bel minun lemppareita. Juttelimme vielä Amandan kanssa hetken Lucan istuessa passiivisena sohvalla selaamassa kännykkäänsä ja satunnaisesti kommentoidessa. Pihatto oli mutainen viimeaikaisten sateiden jäljiltä. Kämpe puolestaan kökötti tarhan kauimmaisessa nurkassa Kanin kanssa. Otin ponin vihreän narun käteen ja houkuttelin ponia. ”Kämpeliini” huhuilin ponia joka käänsi korvansa minua kohti mutta ei hievahtanutkaan minua kohti. ”Kämpee” huhuilin uudelleen ja laitoin käteni taskuun. Kämpe nuuski ilmaa. ”Tule nyt” huikkasin ja maiskautin hieman, hitaasti Kämpe lähti liikkeelle kohti minua mutta pysähtyi pienen matkan päähän joten jouduin hyppimään viimeiset askeleet ponin luokse. Kiinnitin narun vihreään riimuun ja talutin ponin perässäni ulos pihatosta. Katsahdin Kämpen mutaisia jalkoja ja omia kumisaappaitani, jotka olin onneksi laittanut ennen Kämpen hakemista pihatosta, tiesin että tämä voisi olla pesun paikka. Siispä talutin Kämpen sisään talliin mutta pesukarsinassa seisoi Rimpula jonka jalat näyttivät kovinkin samalta kun Kämpenki. ”Tiiäks millon oot valmis ku mun pitäis kans pestä Kämpen jalat?” kysyin ponin ratsastajalta. ”Öö… en mutta voi kestää” tämä vastasi joten tyydyin sitomaan Kämpen käytävälle ja hoitamaan homman pesusienellä ja vesiämpärillä. Siinä Kämpen jalkoja putsatessa ponin ratsastajakin oli tullut paikalle ja olin ollut enemmän kuin iloinen jättäessä tehtävän tälle ja hiippaillessani taukotuvan lämpöön laittamaan puhelinta laturiin. Seisoessani pistokkeen luona selaamassa laturiin kytkettyä puhelintani tunsin jonkun halaavan minua takaapäin. Hymyillen nojasin taaksepäin Lucaa vasten. ”Mitäis puuhaat” Lucas kysyi vilkaisten olkapääni yli puhelintani. ”En paljoo, laitoin vaa mun puhelimen laturiin” vastasin ja suljin puhelimen. ”aa okei” Luca totesi. Hitaasti irrottauduin Lucan halista laskeakseni puhelimeni maahan. Siinä välissä Luca oli heivannut itsensä istumaan sohvalle ja ottanut oman puhelimensa esiin. Istuin Lucan vireen ja nojasin tätä vasten katsellen mitä Lucan iPhonen ruudulla tapahtui mutta ei minua oikeastaan kiinnostanut oli vaan tylsää. Instagram vilkkui puhelimen näytöllä ja Luca selasi kuvia. Ovi kolahti ja sisälle käveli Milja moikkasin tyttöä joka vain mumisi jotain hakiessaan nopeasti raipan ja kipittäessä ulos vilkuillessa peräänsä. Luca hymähti jotain itsekseen mutta en ottanut siitä selvää. Hetken päästä Luca laittoi kännykän taskuunsa ja istuimme hetken hiljaisuudessa. ”No onha se ihan nice että oot takasi” Lucas sanoi vaikka ei kuulostanut olevan niin vakavissaan. ”Onks tää sarkasmia?” kysyin pelleilleen. ”Tietenki, tai no ei nyt iha” Luca vastasi. ”Ei sua voi tietenkään syyttää ku oonhan mä tosi ihana” heitin. ”Hetkittäi” Lucas naurahti ja suoristi selkäänsä ja nousi ylös. ”Tuuks?” tämä kysyi. ”Minne?” vastasin kysymyksellä. ”Seikkailulle, no ei tallii koska mulla olis hommia” Luca oli hylännyt mut tehdäkseen jotai hommia ja paineltua ykksäripuolelle mutta koska kello oli niin vähän Acceakaan ei vielä tarvitsisi laittaa kuntoon, no voisi sen aina hakea sisälle talliin. Otin siis Accen riimunnarun mukaani ja lähdin laahustamaan kohti tarhoja. Ulkona oli alkanut tihkuttaa aivan kevyesti ja sää oli muutenkin harmaa. Huokaisten laahustin tarhan portista kohti portin lähellä norkoilevaa Accea johon kutsuhuudot eivät olleet tehonneet pätkääkään. Saavuin ponin luokse joka ei, yllättävää kyllä, yrittänyt pakoon mutta tottumuksesta kiedoin riimunnarun salaman nopeasti ponin kaulan ympärille jonka jälkeen kiinnitin sen riimuun ja raahasin hilpeää ponimammaa perässä. Accen sadeloimi kahisi mutta poni ei sentään ollut mutainen. Talliin asti päästyä näykkimisyritysten countti oli kivunnut vain kolmeen asti, Accesta oli tulossa hempeä. Jätin poni karsinaan ja otin riimun pois ponin päästä ja jätin sen karsinan oveen. Hiippailin uudestaan Accen karsinaan riisumaan ponilta loimea. Avasin soljet ja liu´utin käteni loimen alle, Accen karva alkoi olla jo pörröisempää kun muistin, talvikarva oli näköjään alkanut kasvaa ja sekin näkyi loimessa joka oli kovinkin karvoittunut. Tullessani uudelleen tarkastamaan näin jo Accen luona tytön jota en tunnistanut, tytöllä oli päällään ratsastusvaatteet jonka vuoksi arvelin tämän olevan Accen ratsastaja siispä siirsin itseni maneesin katsomaan katselemaan Kämpeä tunnilla. Kämpe liikkui laiskasti mutta oli muuten hyvällä tuntumalla. Tuntilaiset ravailivat ja tekivät voltteja joka kulmassa. Kämpe ravasi hitaasti eikä pahemmin taipunut mutta asettui sentään. Hetken päästä ratsukot saivat käskyn ottaa laukkaa mukaan pitkille sivuille. Rimpula aloitti sen tehtävän ja laukkasi innokkaasti toisin kuin seuraavana tuleva Kämpe joka laahusti jotain laukka-ravi vaihtelua, voi ponia. Jonkin ajan päästä ryhmä otti ponit käyntiin ja päästi ohjat pitkiksi. Kämpe nautti tietenkin tästä vaiheesta ja pörähti kevyesti. Jokusen kävelyn jälkeen koulutunnin ratsukot olivat suunnanneet käyntiin ja puomejakin oli nostettu esille. Sisään tulivat seuraavan tunnin ratsukot, siinä joukossa Acce-pallero. Tulin itsekin alas katsomosta ja kävelin Kämpen ratsastajan luo kysymään tarvitsiko tämä apua. ”Kyl mä pärjään” tyttö sanoi hymyillen. 29 ja 38 HM Acce, Kämpe ja Luna//tykkäätekö mun taidoista lopettaa tarina kesken kaikkea ) + että läppäri heittää tohon ihan oudot välit
// Lunaaa<3 Long time no read (tai jotai) Voi kuule mitä teit taisit sekottaa pakkaa tai jos et iha sitä nii ainakin luca paran pään (ja alakerran), se oli jos haluat tietää varsin hilpeä iltatallissa. Ja hihkutti sun paluuta, vaikka se ei sitä sulle myönnä taikka muillekaan oikeastaan, mutta kyllä mä saan kaikkea kuulla. Kämpe on tosissaan kuraisempi nyt kuin viime syksynä, sille on melkein turha heittää loimeakaan päälle, kun se joko riisuu tai rikkoo sen tai sitten se on sen velipoika, joka hieman tylsistyksissään isoveljensä nakuksi riisuu rivopoika. Kämpeä saa tosissaan olla pesemässä jatkuvasti kurasta, mutta tällä kertaa ei hiestä, kun se klipattiin jo reippaasti etukäteen. Acce alkaa kait olla jo pikkuhiljaa vanhuuden höperö tai sitten se oli iloinen nähtyään sut ettei raaskinut pistää poskeen? Kämpeen saa halutessaan pistää vauhtia jos haluat vaikka maastoon rallittelemaan! 17v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Oct 4, 2016 18:01:45 GMT 1
VIIME SUNNUNTAI
Olin taas tullut tallille hyvän taukoilun takia mutta puolustukseni voi sanoa että eihän mun tauko niin pitkä ollut ja tällä kerralla oli jopa hyvä syy, synttärimatka kun olin sen täysi-ikäisyyden rajan saavuttanut ja lisäksi vielä koeviikko. Nyt kuitenkin seisoskelin Salomelle juttelemassa pihalla. Salome oli menossa ratsastamaan Foxyllään.
”Luna muute, haluutko tulla mun kanssa myöhemmin vaikka maastoon kun voisin antaa sille toisellekin ponille liikuntaa?” Salome kysäisi.
”On sunnuntai ja kuten kaikki tietää olen suunnilleen ainut joka ei omista hevosta ja saan vaan käydä niiden kanssa kävelyllä että en taida päästä” naurahdin.
”Aa okei” Salome sanoi hymyillen ja alkoi puuhata Foxyn satulavyötä ja muuta vastaavaa. Itse lipesin siitä talliin. Monet poneista olivat ulkona mutta minun rakas ja kiukkuinen hoitsuni Acce ei kuulunut niihin moniin. Mukavan ja lempeän näköinen poni seisoskeli karsinassa vielä hilpeämpänä kuin muistin.
”Puss puss rakkain” lässytin ponille tunkiessani sen karsinaan.
Sain kuitenkin kärttyprinsessan rapsutettavaksi ja halattavaksi pienellä heppanamilahjonnalla ja parilla komennolla puremisen lopettamisesta. Siinä Accea silitellessä huomasin sen karvan paksuuntuneen ja hännän olevan ihan paskainen.
”Sun hännän vois pestä eikä harjan trimmauksesta olis haittaa” puhelin pallerolleni. Tämä tehtävä kaipasi tietenkin Iidalta luvan pyyntöä mutta sain luvan ja erityisesti hännän pesu vaikutti olevan kiva sysätä minun hommaksi. Rohkeana ryhdyin hommaan ottamalla esille selvityssprayn ja ison vihreän ämpärin täytettynä vedellä ja sinne oli myös heitetty suuri keltainen sieni. Raahasin muovisen ämpärin käytävälle jonne olin heitellyt selvityssprayn lisäksi piikkisuan ja kaksi kampaa, toinen oli tavallinen pinkki muovikampa Accen kaapista ja toinen oli nyppimiskampa.
Hommat alkoivat sujumaan, kiukkuinen poni ei enää yrittänyt potkia joka suuntaan sen häntään koskiessa ja olin vaihtanut veden vain kerran ja saanut kuitenkin suurimmat liat pois Accen mustista häntäjouhista. Siinä ponia puunatessa tuli hiki mutta ainakin näki tulokset ämpärin veden muuttuessa ruskeaksi. Muutaman ämpärillisen paskavettä jälkeen oli aika ottaa selvityssprayt käyttöön. Suihkuttelin sitä Accen kosteaan häntään, no sehän ei ponia riemastuttanut ja se pieni riiviö yritti tappaa minut potkuillaan jota onnistuin täpärästi välttelemään.
”Nonii Luna, meneekö hyvin?” kysyi tutun ärsyttävä ääni.
”Joo ihan hyvin, kiitos kysymästä” vastasin virnuilevalle Lucalle. Otin tupon Accen hännästä käsiini ja aloin selvittelemään solmuja sormillani. Siinä puuhatessa huomasin että Luca ei vieläkään ollut jättänyt minua rauhaan vaan katseli vain toisen ahkeraa työskentelyä.
”Mitäs sä siinä katselet?” kysyin Lucasilta.
”Tota kaunista ponia” tämä vastasin viitaten luimuilevaan Acceen.
”Joo, joo sä kun tykkäät Accesta nii paljon”
”Niin tykkäänkin” Luca vastasi yrittäen ärsyttää minua.
”Ei mut oikeesti mitä sä jäit siihen miettimään” kysyin selvitellen viimeisiä takkuja siinä minun käsissäni olevassa tupossa Accen harjaa.
”Jotainhan mä aina mietin” Lucas virnuili juuri sillä ärsyttävällä äänellään. En viitsinyt vastata vaan huokasin vaan ja otin itselleni uuden tupon Accen kosteaa häntää.
Accen häntäjouhet näyttivät loistavilta vaikka itse sanoin katsellen Accen nätisti leikattua ja selvitettyä häntää vaikka Accen ei ollut tykännyt siitä prosessista se oli kuitenkin tykännyt enemmän kun harjan nyppimisestä jonka olin pian lopettanut Accen protestin jälkeen. Siksi olin vain tasaillut Accen harjaa saksien avulla ja jättänyt sen pikkaisen turruiseksi mutta se oli vain söpöä joten se oli ihan ok. Katselin Accea joka oli luultavasti helpottunut siitä että olin päästänyt sen karsinaan ja jättänyt rauhaan. Katselin kuinka poni hamusi heiniä suuhunsa nopealla tahdilla.
Taukohuoneesta kuului hiljaista puhetta minun raahautuessa sinne ylös. Taukotuvasta löytyi Merida ja Topi jotka käytöksestä päätelleen olivat taas yhdessä. Moikkasin kaksikkoa hiippaillessani kaapilleni jonne minulla ei ollut muuta asiaa kun se kännykän laturi joka oli siellä.
”Muute Luna saanko jooko lainata sun laturia jossain vaiheessa” Merida kysyi huomatessaan että mulla oli laturi.
”Joo tietty, eiks oo ärsyttävää ku akku loppuu” vastasin.
”Joo mut mulla on viel vähä jäljellä” Merida sanoi.
”Aa no mulla on kokonaan loppu, onneks saan pian uuden puhelimen jonka mummi oli luvannut ostaa lahjaksi ku tää on ihan kuollut” hymähdin kasoessa kuinka särkynyt näyttö heräsi takaisin eloon.
”Ainii muute onnee, näin instas et täytit jo 18” Merida onnitteli joka teki minut iloiseksi.
”Onnittelut multaki” Topi sanoi ja silloin siirsi hetkeksi katseensa pois Meridastaan.
”Oi kiitti” vastasin hymyillen ja jäin hetkeksi katsomaan että puhelimeni lataamistilannetta ennen kun jätin taukotuvan lämmön mennäkseni tervehtimään toista pullapalleroa, joka tunnetaan myös nimellä Kämpe.
Kämpe seisoskeli tuttuun tapaan suojassa tuulta samalla kun pikkuveli Kani yritti houkutella tätä leikkimään. Katselin ponipoiken menoa ennen kun hiivin itsekin sisälle tarhaan. Katsahdin omia kumisaappaitani ja lähdin talsimaan mutaan. Hiippailin Kämpen ja Kanin luo. Rapsutin suloista Kania niskasta ennen kuin siirryin lepertelemään Kämpelle ja antamaan sille haleja. Kämpen karva oli paksua mutta se klipattaisiin kovin pian ja siistittäisiin muutenkin joten ei tarvitsisi käydä samanlaista helvettiä kun Accen kanssa.
”Moikka poninhalaaja” Lucas ilmestyi tyhjästä pilkkaamaan.
”Mielummin kuitenkin halaan Kämpee ku sua” vastasin aidan ulkopuolella seisovalle pojalle.
”Ootko varma” tämä jatkoi.
”Onks sillä sulle väliä, vaik nyt ku kysyit niin joo oon” sanoin päästäen Kämpen Kanin mukaan tutkimaan oliko Lucalla herkkuja niille. Seurasin ponia ja jouduin ikävä kyllä lähemmäs Lucaa joka nojaili aitaan. Nojasin itsekin aitaan ja rapsutin Kämpä oikealla kädellä tämän hamutessa Lucan takin hihoja.
”Eiks tää oo söpö?” kysäisin odottamatta Lucalta vastausta mutta aliarvioin Lucan kyvyn pitää turpansa tukossa.
”En mä nyt sanois, mä ainaki halaisin sua mieluummin ku tota karvakasaa” tämä virnuili yrittäessä halata minua takaapäin. Ninjataidoillani kuitenkin väistyin ja annoin Kämpelle halin sen sijaan.
”Älä pliis jaksa” huokasin ja pyöräytin silmiäni vaikka en oikein osannutkaan suuttua Lucalle.
// Älä aliarvioi lucaa ja sen yrityksiä, se on true ninja kun asia koskee naisia ja niiden lähentelyä, sua se tosin lähtentelis kaikkein mieluiten;) Acce oli kyllä kiitettävän näköinen ja sen tuntilaisetkin sanoi että näytti jopa ponilta kun se oli siistitty - mammutin sijaan. Mikä oli aikamoinen kohteliaisuus! Se on kyllä semmonen kiukkupallero, etten yhtää ihmettele että pysyit hengissä häntäoperoinnin jälkeen, olis se varmaan sut mielellään teloittanut kun rupesit sitä häiriöimään piru vie. Kämpe on kuin emänsä vastakohta niin kiltti ja viaton ruskea pallukka, joka ikävä kyllä tuuppaa lihomaan turhankin helposti, klipattuna se ei sentää hikoo niin paljon kuin muuten hikoaisi helpottaa kummasi ratsastajia kun ei hikistä hevosta tarvi pistää kuivumaan! 16v€ -Iida
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Oct 15, 2016 13:24:16 GMT 1
3 vuotta ♥ Oot Luna super! |
|
|
|
Post by Luna on Dec 22, 2016 11:10:30 GMT 1
23.12.2016Istuin huoneessani ja katsoin puhelimen ruutua. Oli jo joululoma enkä ollut menossa minnekään tänään. Voisin mennä tallille, mutta niinhän mä ajattelin melkeinpä joka päivä mutta en saanut sitäkään yleensä aikaiseksi, vaan jos oli pakko. Mulla taisi olla joku talvimasennus ja tuli jotenkin yksinäinen olo eikä mihinkään ollut motivaatiota. Miettiä nyt Tiiaa joka oli suorittanut jo lukion kahdessa ja puolessa vuodessa ja saanut hyvän opiskelupaikan ruotsissa. Sitten oli minä jolle oppilaanohjaaja oli sanonut että jos haluaisin ikinä saada siedettävän todistuksen ja päästä ylioppilaaksi niin lukion suorittaminen neljässä vuodessa olisi parasta. Niinhän se sitten meni, minulla oli vähemmän kursseja kerrallaan kun muilla mutta silti koulu oli raskasta, niin ja olin nähnyt exäni Jimin kaupassa niin kuin se parantaisi tunnelmaa. Seisoskelin bussipysäkillä odottamassa bussia, vanhemmat eivät vieläkään olleet sitä mieltä että voisin saada auton koska olin pärjännyt ihan hyvin viimeisimmät vuodet. Olihan ne luvannut että jos saisin hyvän todistuksen niin silloin voitaisi harkita mutta enhän mä nyt taaskaan saanut hyvää todistusta joten sain olla onnellinen että sain edes rahaa bussilippuihin. Bussi näkyi tulevan ja viittasin sille, se oli taas viitisen minuuttia myöhässä. Tervehdin bussikuskia joka oli varmaan ajanut tätä bussia minun koko elämäni. Tulisikohan mustakin bussikuski tai työntekijä alepan kassalla, en mä tiennyt mitä tahtoisin tehdä elämässä. Tallilla oli hiljaisen näköistä, hiippailin itsekseni taukohuoneeseen. Siellä ei ollut tyhjää, Salome istui sohvalla selaamassa kännykkää. Moikkasin tätä ja istahdin tytön viereen. Katselin ympärille. Kaikkialla oli jotain joulukoristeita. ”Kuka ripusti ton risun tohon oven päälle?” kysyin ihmetellen siihen teipattua keppiä. ”Se on Lucan mistelinoksa” Salome vastasi. ”Aa… tyypillistä Lucaa” huokasin ja otin puhelimen taskusta. Selasin instagramia välittämättä oikeastaan siitä mitä näin puhelimen näytöllä. ”Luna? Sä kuulostat vähän kärttyiseltä” Salome kysyi. ”No en mä oo, väsynyt vaan” vastasin tietämättä oikeastaan itsekkään oliko se totta. Salome ei kysynyt enää minun fiiliksistä. Sen sijaan Salome oli kysynyt halusinko ottaa ponien kanssa jotain jouluisia kuvia. Tietenkin suostuin. Seisoimme siis pihalla lumessa meidän pienten poinien kanssa. ”mä otin jo kivoja kuvia Foxystä” Salome sanoi ja piteli Takun narua yhdessä kädessä ja kameraa toisessa. Minulla oli mukanani huippu kiltti Kämpe joka ei kiskonut mihinkään suuntaan eikä olisi karannut vaikka olisin päästänyt sen vapaaksi. ”Hei otatko meistä kuvia ekana, kun Takku ei jaksa keskittyä kovin kauaa” ”Joo, annat sä sen kameran” pyysin Salomen ojentaessa minulle kameraa ja pyysi olemaan pudottamatta sitä ja lupasin yrittää parhaani. Takkua oli vaikea kuvata sillä se pikku riiviö ei pysynyt samassa asennossa puolta sekunttia pidempään. ”Toivottavasti näistä tuli jotain” huokaisin ja ojensin kameraa takaisin Salomelle. ”No kyl niist tuli varmaan ihan hyviä, mut pidätkö sitä kameraa vielä hetken. Voisin heittää tän kärsimättömän palleron sisälle jos jaksat odottaa” Salome pyysi. ”joo kyl mä jaksan” vastasin ja jäin odottamaan samalla kun Salome talutti pienen ponin joka tuntui hyppivän joka suuntaan ilman kontrollia. Jäin hiljaiselle pihalle seisomaan Kämpen kanssa. Poni haisteli ilmaa ja haukotteli sitten suloisesti. Olihan se söpöyden huipentuma mutta ei muuten mitenkään supertaitava missään, meissä oli jotain samaa. No olin jaksanut Kämpeä yli kolme vuotta kuitenkin, ja vois sanoa että on ollut tapahtumarikkaat kolme vuotta. Tunsin kuinka kylmä tuuli tuli puhaltamaan päälle joten halasin pientä Kämpsyä saadakseni siitä vähän lämpöä. Silloin Salome tuli kävellen tallista kamera kädessä ja otti minusta ja Kämpestä pari kuvaa. Päästin Kämpen vapaaksi pihattoon jossa se innostui laukkaamaan pienen pätkän ja kastelin sitä, se teki minut iloiseksi vain olemalla pieni karvainen itsensä mutta eläimillä oli tapana tehdä ihmiset iloisemmaksi ja vähemmän stressautuneiksi, miks mä en ollut ajatellut tätä aiemmin, ehkä tallilla käyminen olisi juuri se asia jota kaipaisin tämän talvisään ja pimeyden keskellä. Tämän keksittyä päätin kuitenkin ottaa ja raahautua takaisin taukohuoneen lämpöön koska minua rupesi jo palelemaan. Taukohuoneessa näkyi muutama ihminen istumassa ja Luca ovella. ”Moi Luna, tuutko sisään” Luca kysyi. ”Hyvä yritys, mä voisin mennä vielä moikkaamaan Accea, mutta saat kyl halutessas tulla mukaani” vastasin. Ihme ja kumma Luca oli halunnut tulla mukaan katselemaan kiukkuista Accea joka kökötti karsinassa etsimässä heinää maasta. Avasin ponin karsinan oven ja meni halaamaan Accea josta se riemastui suuresti luimimalla. ”Sehän tykkää susta” Lucas naurahti. Huokaisin leikillä ja jätin vastaamatta. Rapsuttelin Accea vielä ponin välittämättä minun puuhista. ”Etkö sä mennyt tolla eilen kisoissa?” Luca kysyi kuulostaen oikeastikin kiinnostuneelta. ”Joo, meni huonosti, mä putosin ja saatin kuudestoista sija” sanoin mutta ei se minua hirvittävästi harmittanut, edelliset osakilpailut olivat kuitenkin menneet ihan hyvin, sijoituttiin jopa kerran. ”Harmi” Luca vastasi. Ihmettelin sitä että tämä ei tapansa mukaan nauranut minulle kaikista epäonnistumisista. Jätin vihdoin Accen rauhaan ja Luca houkutteli minut tulemaan mukanaan taukotupaan kertomalla siellä olevista pipareista. Tulimme sisään taukohuoneeseen jossa oli melko hiljaista. ”Arvaa mitä…?” Luca sanoi virnistäen ja katsahti ovensuuhun. ”Aa shit mä unohin noi sun risut” huokaisin Lucan hymähtäessä. ”no joskus pitää kärsiä ihan pipareiden vuoksi” naurahdin. ”ei sua taida kuitenaan hirveästi harmittaa” Luca vitsaili, en vastannut, hymähdin vaan. 31 ja 40HM // Jee luna jaksoit tulla tallille, on näit sun tarinoita vaan kiva lukea ne on jotenki vaivattoman tuntusia kun selität sun ajatuksia paljon pääsee sun pään sisälle (muahahaa)! Talvimasennus tuntuu kyllä jotenkin iskeneen moneen ei ole kyllä mikään ihme, kun pimeyden lisäksi täytyisi jaksaa olla koulussa ja keskittyä, mikä on mulla aina ollut se hankala juttu. Kyllä susta varmastikin jotain tulee, ja onhan sekin jotain olla kaupan kassalla. :DD Kämpe on kyllä semmonen pullukka, joka on monen sydämmissä vaikka se on just sellanen lyllerö, jonka koulutus jäi kämpen takia vähän vajaavaiseksi. Onhan se super lastenponi, joka jaksaa silmät ummessa kiertää kenttää. Accen kanssa kaikki on kyllä vähän toisin, kun kaikki riippuu sen mielentilasta se teidän viime osakilpailun tippuminen oli aika uskomaton, sen kanssa ei kyllä aika tule pitkäksi, kuten ei myöskään (ah niin lempeän...) Lucan  14v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Jan 27, 2017 17:07:06 GMT 1
TAMMIKUUTA
Noniin, sattuuko joku muistamaan Jimin, toivottavasti ei koska se oli kauhee. No kauheen lisäksi se oli melkoisen epäselvä ja sen maailmassa opiskelupaikan saaminen on sama kun vuodeksi vaihtoon meneminen. No siis se oli mennyt vuodeksi vaihtoon tammikuussa 2016 joka sattui olemaan vuosi sitten joten se oli palannut, siis se oli palannut ja palannut samaan kouluunkin joka oli ikävä kyllä sama koulu jossa minä kävin, meillä ei tähän mennessä ole ollut tunteja yhdessä mutta koska olisin vielä vuoden päästä jumissa tässä koulussa niin olisi enemmän kun todennäköistä että sekin päivä koittaisi. Sen verran viisautta Jimin päässä sentään oli että se ei ollut puhunut minulle.
”niiiin mutta se vois olla siellä ja mä en tiedä mitä kävis ku me oltaisi molemmat kännissä” vastasin Nitalle joka oli puhelimen toisessa päässä.
”isoin vaara olis että sä tappaisit sen mut ei hätää kosk mä auttaisin sua piilottaa sen ruumiin ja kaikki todisteet” tämä naurahti.
”No jaa voinha mä tulla mut mä oikeesti saatan tappaa sen jos se tulee” huokaisin.
”Jessss, mut joo ei mul muuta”
”oke moikka” sanoin ja tungin käteni puhelimen mukana taskuun, sormia palelsi sormikkaista huolimatta. Hiutaleet tipahtelivat hitaasti ja jäivät kiinni hiuksiini ja ripsiin josta ne sitten valuivat silmiin. Inhosin lumessa vaeltamista.
Kuljin parkkipaikan läpi huokaillen sitä että minulla ei voinut olla autoa vaikka olin kunnioitettavasti saanut kortinkin. No se siitäkin huolenaiheesta nyt olisi taas aika saada jotain tehtyä. Raahasin itseni talliin (huomioi että menin sinne suoraan jotta en jäisi jumiin!). Vilkuilin tuntilistoja läpi ja huomioin Accen ratsastustunnin. Poni parka joutuisi jonkun edistyneen ratsastajan ratsuksi jota se ei voisikaan pudottaa niin helposti. Se joutuisi jonkun edistyneen ratsastajan ratsuksi alle tunnin päästä ja näin hetki sitten sen pörröisen takapuolen ja karvaiset korvat ulkona lumessa. Ahkerana ja vastuun tuntoisena hoitajana nappasin Accen riimunnarun ja lähdin leikkimään ponin pyydystystä.
Selvästi olin voittanut ponin pyydystyksen koska poni oli pyydystetty ja aika nätisti kaiken lisäksi. Acce kulki korvat hörössä kohti tallia jossa se hirnahti ilmoittaakseen saapumisensa kaikille. Accen karsinalle seisoikin jo hieman minun näköiseni ratsastaja. Se oli lyhyt mutta minua vähän pidempi ja blondi mutta selvästi ei luonnollinen blondi. Tyttö katsoi minua sanomatta sanaa vain tuijottaen kuinka sidoin Accen kiinni karsinassa.
”No siis mä oon Accen hoitaja, Luna. Sä et varmaa tarvii apuu mut jos tarviit niin mä voin kyl auttaa” sanoin. Ratsastaja ei vieläkään sanonut mitään.
”En mä tarvii apuu mut... niinku oot sä se yks Luna?” ratsastaja kysyi vihdoin.
”Öö en mä ketään muutakaan Lunaa tiiä niin kai se oon mä” vastasin.
”Aa, no mä oon kuullu susta” tämä sanoi ja käveli ohitseni Accen karsinaan, mitähän tonkin piti tarkoittaa.
Tapani mukaan jumituin taukohuoneeseen, tällä kertaa hörppimään jouluglögin viimeiset tipat Salomen kanssa samalla kuin juttelimme elämän tärkeimmistä asioista. Siinä välissä olikin jo mennyt pieni ikuisuus ja hämäryyskin oli ehtinyt lähestymään ja olin aiemmin meinannut mennä kevyen läpiratsastuksen Kämpellä koska se ei mennyt tunneille tänään. Päätin kuitenkin kiirehtiä varustamaan Kämpen joka ei onneksi ollut likainen loimen alla jonka vuoksi harjaukseen ei mennyt kovin kauaa ja pian talutin jo ihanan Kämpen kentälle.
Nousin pienen ponin satulaan, Kämpe oli matalampi kun muistinkaan. Olihan se kuitenkin leveämpikin kun muistin. Kiristin satulavyötä vielä yhdellä reiällä koska se ei mennyt kireämmällä Kämpen ison vatsan ympärille. Kokeilin jalustimia jalkaan ja ne sattuivat tuntuvan hyviltä. Painoin pohkeet Kämpen kylkiin ja poni lähti kävelemään hitaasti. Annoin Kämpen kävellä rauhassa lumisella kentällä, lumi oli onneksi painautunut tasaiseksi kerrokseksi ja poneilla oli hokit joten ulkona ratsastaminen ei ollut ongelma. Hyvien alkukäyntien jälkeen keräsin ohjia tuntumalle ja pyysin Kämpeä reippaampaan käyntiin jota kesti mukavat kaksi askelta ennen kun poni hidasti tahtia. Pyysin uudelleen reippaampaa käyntiä ja hidastuksen tullessa vastaan huomautin Kämpeä raipalla. Kun Kämpe käveli vihdoin jotenkuten hyvää käyntiä otin ponin pääty-ympyrälle jotta voisin ratsastaa ulko-ohjan tuntumalle.
Kämpe ravasi mukavaa tahtia ympyrällä ja vaikka se ei oikein asettunutkaan aluksi niin tilanne oli jo parempi. Yritin saada Kämpen menemään ympyrä leikkaa kuvion ja vaihtamaan asetuksen sujuvasti mutta sehän ei ollut tapahtumassa ja uudessa suunnassa sain taas yrittää saada pienen ponipalleron tuntumalle ja asettumaan. Kyllähän se tovin päästä liikkui jo ihan oikeinpäinkin. Hidastin Kämpeä käyntiin jolloin se valahti löysäksi ja siitä piristeleminen oli työtä. Kun poni kulki edes hieman ratsun näköisesti päästin ohjat ja annoin Kämpen kävellä juuri niin spagettina kun se halusi.
Hiljaisuus oli laskeutunut kentän ylle ja ainut ääni oli kaukaa kantautuva puhe ja kavioiden kopina sekä Kämpen syvä hengitys. Oli jo ehtinyt pimentymään enkä jaksaisi olla kentällä enää kauaa. Siispä pistin toimeksi ja otin lyhyet pätkät laukkaa molempiin suuntiin, Kämpe tuntui löysähköltä mutta oli kylläkin innoissaan vauhdista. Laukkailujen jälkeen ravailimme pitkiä rentoja pätkiä ennen loppukäyntien aloittamista. Hengitys höyrysi ja viileä ilma alkoi tunkea paksuista vaatteista läpi, niinpä koin että olisi aika lopettaa tämä ratsastus ja antaa Kämpen viettää loput vapaapäivästään pihatossa riehumassa.
Riisuin Kämpsyn kamat pesukarsinassa ja harjailin sitä myöskin. Rapsutin Kämpeä korvien takaa ja poni nautti kovin. Tällä kertaa harjasin Kämpen klipatun karvan huolella ja tarkistin sen kaviot ja jalat erityisen tarkasti mutta en onnekseni löytänyt mitään normaalista poikkeavaa.
”Mitäs sanot jos pääsisitkin ulos” juttelin ponille irrottaessa sen riimunnarun.
Luna,Kämpe ja Acce 32 ja 41HM
// Sä oot just SE Luna, kuka tietää mitä Miina sillä meinasi, mutta se sä oot. Kannattaa epäillä pahinta. Ei vaiskaa, mut siitä Jimistä sun kantsii ehkä pysyä erossa iha hyvistä syistä, jotta et pääse iltalehteen ''ponityttö juhlissa - yksi poika pahoinpidelty'' sitten kannattais jo miettiä sitä omaa mainetta tallillakin... :DD Välillä tuntuu että acce on ah niin hyvällä tuulella ja sitten se on taas oma itsensä, ehkä se vanhuus iskee päälle yhdelle jos toisellekin. Ne on kyllä ratsastavuudeltaan aika erilaisia äiti ja poika, kun taas beli on enemmän accea. Kämpe kun tuntuu liikkuvan kun tervassa ja unohtavansa pistää tossua toisen eteen, kun acce kiukuspäissään saattaa olla todellakin reipas. Eli suurkiitos sulle kun jaksoit ruunan ratsastaa pakkasessa, se on päässyt vähän löysäileen taas tunneilla, joten ei ihme että se oli kuin rautakanki ja vielä kyljistäänkin tunnoton. 13v€ -IIda
|
|
|
|
Post by Luna on Feb 16, 2017 19:48:44 GMT 1
PINKKI SOPII MONILLE
Kämpellä oli viimeaikoina ollut tällainen hauska leikki pihattokavereiden kanssa kanssa johon sisältyi loimen raateleminen ja tänään Kämpen loimi oli vihdoin hajonnut ja löytyi mytystä pihaton nurkasta. Kämpe oli klipattu joten se tarvitsisi uuden loimen ja saisin esitellä ilahtuneelle Iidalle märän riekaleen joka oli ainut mitä Kämpen söpön vihreästä loimesta oli jäljellä. Talutin ponin jäisen tallipihan yli sisälle talliin jossa oli jo täysi hulina koska tunnin alkuun oli vain vartti ja olin vasta hakenut Kämpen sisälle. Heitin loimen lattialle pesukarsinan ulkopuolelle ja ohjasin Kämpen sisälle pesukarsinaan. Kämpe kopisteli sementtilattiaa minun kiinnittäessä narut sen riimuun. Kämpen otsaharja oli jäänyt puoliksi niskaremmin taakse ja suoristin sen huollella ennen kuin kiirehdin hakemaan kulunutta vihreää harjapakkia sekä Kämpen satulaa ja suitsia. Kiireessä meinasin pudottaa Kämpen suitset keskelle lattiaa mutta onneksi vain meinasin. Hätäisesti ripustin suitset viereisen karsinan oveen johon ne jäivät roikkumaan vinosti minun laskiessa satulan pesukarsinan harmaata seinää vasten. Laskin Kämpen pakin maahan ja kaivoin muovisesta laatikosta vihreän kovaharjan jossa oli puinen kädensija. Harjasin koko ponin läpi nopein pyyhkäisyin ja sain suuren määrän karvaa päälleni siitä. Heitin harjan takaisin pakkiin ja poimin kaviokoukun pakista. Nostin jokaisen kavion ja tarkastin samalla Kämpen jalat muutenkin. Kopautin viimeiset liat pois kaviokoukusta ennen kuin otin satulan käsiini ja laitoin varusteet Kämpelle.
Maneesissa seisoessa huomasin että olin tainnut kiirehtiä turhaan, Kämpelle ei ollut tullut ratsastajaa. Sanna katseli ympärilleen ja huomasi minut seisovan Kämpen vieressä katselemassa jalkoihini.
”Odota Luna sen kanssa pari minuuttia, Kata on useinkin myöhässä” Sanna huikkasi. Sanna taisi olla oikeassa sillä pian maneesiin hölkkäsi tummahiuksinen tyttö joka esittäytyi Kataksi.
”Kata saisi sitten ensi kerralla olla ajoissa” Sanna valitti tytölle joka otti Kämpen nahkaiset ohjat käsiinsä ja kiitti minua avusta ja pahoitteli myöhästymistään Sannalle joka vain huokaisi Katan huomatessa että ponnarikin puuttui.
”Antaa olla tämän kerran mutta vähän lisää valmistautumista tulevaisuudessa” Sanna huokaili. Kävelin maneesin katsomoon jossa istui muutama nuorempi tyttö ja pari lätkäjää jotka olivat näköjään tulleet maneesiin katselemaan tunnilla olevia tyttöjä sillä en oikein uskoisi että kellään heistä olisi suurta kiinnostusta ratsastukseen. Istahdin pari riviä alaspäin lätkäjätkistä ja pikku ponitytöistä. Maneesin puiset penkit olivat kylmempiä kuin odotin mutta en jaksanut noustakaan joten tyydyin palelemaan. Otin puhelimen taskusta ja selasin läpi instagarmia löytämättä mitään erityisen kiinnostavaa. Näin Nitan laittaneen jotain snäppiin ja meinasin ignoorata tämän mutta ajatus siitä sai minut tuntemaan itseni hieman syylliseksi joten vastasin Nitan suloiseen kuvaan itsestään poikaystävänsä kanssa kuvalla maneesista.
Istuttuani maneesissa tärisemässä tarpeeksi kauan ajattelin että voisin siirtyä jonnekin lämpimämpään. Kävelin takaisin kohti tallia vältellen maassa olevia jäisiä kohtia ja keskityin kaatumattomuuteen katsomalla jalkoihini. Katsoin tarkasti mihin laskin vaaleanpunaisilla kumisaappailla varustetut jalkani. Tallituvalle ehdittyä liukastuin kuitenkin juuri ennen kuin pääsin sisälle.
”varovasti, täällä on tosi liukast” varoitti ovesta juuri ulos tullut brunette, taisi olla nimeltään Nelly, en ollut varma mutta ainakin tiesin että tämä hoiti Jippua.
”Aa joo, ainakaan ei käynyt pahemmin” vastasin kömpiessä pystyyn ja kipittäessä sisälle lämpimään. Riisuin kumisaappaani ovella ja jätin ne epäsiistiin kenkäkasaan joka muodostui enimmäkseen kuraisista tai muuten vain likaisista tallikengistä tungettuna oven viereen jotta muualle ei syntyisi sotkua. Kävelin kahvinkeittimelle ja tervehdin kaikkia sohvalla istuvia tallilaisia. Hetken päästä istahdin itsekin kuluneelle sohvalle kahvikuppi kädessä. Istuskelin hetken aikaa hiljaa nauttien kahvista vaikka se oli hieman kitkerää sokerin loppumisen vuoksi. Lämpimän kupin lämpö lämmitti maneesissa istumisesta kohmeisia sormiani. Muutama ihminen poistui mutta en pahemmin kiinnittänyt siihen huomiota kunnes kuulin oven sulkeutuvan. Katsahdin ympärilleni tyhjässä tallituvassa, tänne taisin jäädä vain minä. Katsoin kelloa puhelimesta ja huomasin saaneeni juuri viestin. Avasin puhelimen ja vastasin Salomelle lupaavani tulla kuvaamaan tämän ratsastusta hetkeksi. Silloin ovi aukesi ja sisälle astui Linda joka ei tapansa mukaisesti sanonut minulle mitään, otti vain kahvia ja istuutui toiselle puolelle huonetta.
Olin juuri meinannut lähteä kuvaamaan Salomea kun Lucakin oli saapunut tallitupaan Joonaksen kanssa joka ei kylläkään ollut tullut sisälle asti. Moikkasin Lucaa ystävällisesti ja tämä vastasi minulle ennen kuin aloitti valituksen siitä kuinka joku oli ottanut viimeisen kahvin.
”Se olin mä, mutta se onkin jo mennyttä” sanoi Linda viedessään kuppiaan pois.
”No mä tuun sitten ottamaan sulta” Luca sanoi viitaten minuun joka olin tavallista hitaampi tyhjentämään mukini joten siellä oli vielä jäljellä.
”Ota vaan, tää ei oo niin hyvää kun sokeri loppui” vastasin ja ojensin kuppia Lucalle joka otti sen ja nojasi sohvan selkänojaan katselleen minun puhelinta olkani yli. Linda näkyi ovella vetämässä talvisäähän parhaita jalkineita, eli tennareita, jalkaansa.
”Aa Linda lähet sä, sepä harmi” Luca sanoi selvästi sarkastisesti.
”Oi mä en jäisi teiän seuraan vaikka maksettaisi” blondi tuhahti.
”tai no jos tarpeeksi maksettaisi niin ehkä” tämä lisäsi sulkiessaan oven perässään.
Olin istunut ja jutellut Lucan kanssa sitä sun tätä hyvät viisitoista minuuttia ennen kuin muistin luvanneeni Salomelle mennä kuvaamaan tätä.
”Sori mun pitää mennä mä lupasin Salomelle” hätkyilin ja melkein hypähdin sohvalta pystyyn.
”Entä jos mä en päästä sua” Luca vitsaili ja halasi minua takaapäin niin että en päässyt liikkumaan.
”Heiii, päästä irti” räpistelin mutta tuloksetta.
”entä jos en” Luca kiusi ja halasi minua tavallista tiukemmin. Noin kolmeen sekuntiin en tehnyt mitään päästäkseni irti, olin vain hiljaa.
”Hei sä voit etsiä jonkun muun tytön kiusattavaksi” ehdotin mutta Luca ei päästänyt vieläkään.
”Melkeen puolet niistä koht alkavan esteryhmän tytöistä olisi tosi iloisia jos sä kiusaisit niitä mun sijasta” jatkoin, en päässyt vapaaksi mutta Luca löysti kylläkin otettaan.
”Ne ei varmaan oo ihan mun tyyppiä” Luca vastasi ja päästi minut vapaaksi.
”Ai nyt sust onki jo tullut nirso tyttöjen suhteen” vitsailin vaikka Luca ei tainnut pitää sitä kovin hauskana vitsinä pyöräyttäessään silmiään.
”Hei pliis, en mä oikeasti oo sellainen joka yritää vaan kaikkia, vai?” Luca sanoi.
”Sori, huono vitsi” vastasin ja tungin toisenkin jalkani kumisaappaaseen ennen kuin poistuin raikkaaseen ulkoilmaan.
Salome käveli Foxyn kanssa kentällä ja näytti siltä että he olivat juuri lopettelemassa.
”Mä taisin myöhästyä” sanoin ja Salome nyökkäsi Foxyn selästä.
”Luca viivytti mua” sanoin katsellen Foxyn tasaisia askeleita puolisulalla kentällä.
”Oho” Salome vastasi leikkisästi. Huokaisin vain ja olin hiljaa.
”Mikä meni pieleen” punatukkainen kysyi huomatessaan hiljaisuuteni.
”Ei paljon mikää mä voin selitää sit joskus” vastasin katsellen kumisaappaitani joihin oli minun kiirehtiessä kentälle tarttunut hieman mutaa jostain sulasta lätäköstä.
”No mulle sä voit jutella millon vaan” Salome sanoi hypähdettyään alas Foxyn satulasta.
”Joo sä oot paras, meen nyt kyl kattomaan löytyikö Kämpelle toinen loimi ettei se palellu ulkona” vastasin ja suuntasin hitaan askelluksen kohti pihattoa jossa Kämpekin näkyi. Ponilla oli päällä tuttu pinkki loimi joka oli ollut Accella viime talvena mutta jäänyt kai jonnekin varaston perälle odottamaan sitä että joku tuhoaisi oman loimensa. Pinkkiin puettu ponipoika oli minua vastassa kun saavuin aidalle asti, tietenkin herkkujen toivossa mutta kuitenkin.
”Ootpas sä söpö, pinkki pukee suakin” mutta niinhän se oli pinkki sopii monille.
// Ihanaa, helppoa luettavaa (kuten kai aina, vai?) <3! Pojat on poikii. Saa nähdä kuinka kauan Accen vanha loimikaan pysyy ehjänä, Kämpelle pitäisi tosin ostaa uus loimi, joka osottais rassukan olevan jo iso poika, eikä mamman lellikki. Sellanen vihreeruutunen olis kiva. Kiva tosiaan, mutta tuskin se sen kauempaa kestää kuin edellinenkään, kun Karrilla on pahana tapana riisua kaverit. Ja sitten leikkiin lähtee Takku. Ihme kyllä Uppe pysyy pelistä poissa, mutta kyllä kaksikin pärjää yhdelle perhanan loimelle. Se on todistettu. Kämpestä on kuule tullut nyt monen alkeistuntilaisen lemppari, kun se on kilteimmästä päästä ja kaiken lisäksi suloinen, joten saisit tulla taluttelemaan hoidokkiasi sillon tällön. Accea harvoin viittii niille laittaa, kun se on kyllä kokeneemmillakin nähty että acce pääsee eroon ratsastajastaan jos niin huvittaa. Te ootte kyllä Lucan kanssa sellanen mysteeri, josta ei ota selvää, Luca ei kerro mulle enää juuri mitään, mutta kyllä sen huomaa että naamalla on ihan eri ilme kun se on sun seurassa... poika parka? 17v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Aug 4, 2017 10:09:26 GMT 1
JÄRKYTTÄVÄN PITKÄN AJAN JÄLKEEN TARINAAKesä oli nopeaa vauhtia lähestymässä loppuansa. Minulla oli neljäs ja viimeinen vuosi lukiossa alkamassa (juu suoritan lukion neljässä vuodessa). Tänään oli kuitenkin kesäisen lämmin päivä ja saatoin pukeutua shortseihin palelematta yhtään, ja sitä paitsi minulla oli kaapissa jotain varavaatteita. Nautin auton antamasta liikkumisen vapaudesta ja ajoin tallille. Parkkeerasin lomalla olevien isovanhempien harmaan Opelin tallin parkkipaikalle ja nousin kyydistä. Tungettua auton avaimet reppuun nousin autosta ja lähdin kohti taukotupaa viedäkseni kyseisen repun kaappiini. Saatua repun kaappiin poimin kaapin pölyiseltä pohjalta ponnarin jolla sidoin hiukseni kiinni kävellessä tallia päin. Talliin päästyä tarkistin ilmoitustaulun ja erityisesti tuntilistan, Acce oli taas menossa pikkuisen Annan esteratsuksi, Anna tarvitsisi pikkiriikkisen apua Accen tarhasta hakemisessa ja kavioiden kanssa mutta kunhan ponia laitettaisiin käytävällä sen ei pitäisi olla isompi ongelma. Kämpe pääsi vaihteeksi talutusratsuksi ja olikin hyvin luotettava lastenratsu mutta se tarkottaisi että siitä ei olisi haittaa mikäli antaisin ponin hiukan purkaa energiaa jota ei kyllä välttämättä löytyisi niin paljoa. Siinä ilmoitustaulua tuijotellessa ja joillekin vakituisille aikuisratsastajille jutellessa aika olikin kulunut melko nopeasti ja Anna oli ilmestynyt viereeni seisomaan. Nuori ratsastaja katsoi minua toiveikkaasti kun vilkaisin puhelimeni kelloa. "Voishan ollakkin aika hakea Acce sieltä tarhasta" totesin. "Mulla on jo naru tässä niin voidaan mennä" vastasi Anna innokkaasi ja näytti minulle Accen vaaleanpunaista narua. "noni, mennään sitte". Sitten lähdimme vaeltamaan kohti laitumia. Anna pulisi innokkaaseen tahtiin viime viikon tunnistaan ja siitä kuinka Acce ei ollut kieltänyt kertaakaan ja että tänään ohjelmassa olisi varmaan jo vähän vaativampia tehtäviä kuin muutama ristikko. "Haluatko ite yrittää ottaa Accen kiinni?" kysyin. "Joo, mutta tuu mukaan jos se puree tai lähtee pakoon" Anna vastasi ja minä lupasin kulkea Annan mukana. Tarvoimme tarhan kauimmaiseen päähän jossa Acce seisoskelin laiskanpulskeasti eikä ollut halukas pakenemaan mitä nyt luimisteli ja käänsi päänsä lähelle tullessa. Acce käyttäytyi kuin kuulias ratsastuskouluponi ja hyvin lyhyessä ajassa se olikin valmiiksi varustettuna käytävällä. Anna seisoi vieressä päällänsä hieman kasvunvarallinen turvaliivi ja samettipintainen kypärä. Lettipäinen tyttö kiskoi käsiinsä pinkkejä hanskoja kun ovelta ilmoitettiin suuntaamaan kenttää kohti. Letka poneja ja hevosia pienehköine ratsastajineen lähti vaeltamaan kohti kenttää. Suurimman osan vieressä kulki joko hoitaja tai vanhempi joka oli toiminut apuna mutta oli ryhmässä myös yksi tyttö joka vaikutti pärjäävän hienosti itsekseen mutta näyttikin muita lievästi vanhemmalta. Anna ei tarvinnut muuta apua kun lisävoimia Accen satulavyön kiskomiseen ponin pullistellessa oikein urakalla. Muutama hoitajista ja lähes kaikki vanhemmat jäivät notkumaan kentän laidalle ratsastajien aloittaessa rauhallinen kävely pitkin uraa. Itse viivyin katselemassa Accea vain hetken ennen kun päätin että voisin jo nyt touhuilla jotain Kämpen kanssa, ehkä jopa ratsastaakin kevyesti. Ratsastaminen kylläkin vaatisi pitkien housujen laittoa joten se ei ehkä ollutkaan niin loistava idea vaikka huvittaisikin kiusata Kämpeä selästä käsin. Lähdin kävelemään tallia kohti omissa ajatuksissani kun kuulin tutun tervehdyksen. Jäin hetkeksi juttelemaan Salomen ja Meridan kanssa jotka olivat harjailemassa heppojansa ulkona. Salome tenttasi minulta kaikki viimeaikojen kuulumiset ja syyn epäaktiivisuuteen talleilussa johon ei tietenkään ollut mitään hyvää vastausta koska kyllä sitä olisi töiden lomassa ehtinyt ja en minä niin paljon aikaa kavereideni kanssa viettänyt vaikka paljon kuitenkin koska Nita ainakin oli menossa Helsinkiin opiskelemaan. Olin hakenut Kämpen pakin ja suitsien lisäksi liinan ja juoksutusraipan sillä se oli ollut Iidan loistava ehdotus Kämpen energian purkuun ennen talutusratsuksi ryhtymistä myöhemmin tänään. Kämpen olin sitonut harjattavaksi pihaton aitaan joka vaikutti ponia miellyttävän sillä se pystyi yhä nuuskimaan kavereden turpia niiden tullessa katsomaan jos minulla olisi niille herkkuja. Harjasin Kämpen melko nopeasti sillä se tulisi vielä harjattua ennen ratsastustuntia. Suitsien kohdalla olin kuitenkin hyvin huolellinen sillä en halunnut ponille tulevan hiertymiä ja samoin kavioden putsaamiseen pistin hyvän aikaa. Yritin myös selvittää ponipalleron tuuheaa häntää mutta totesin pian sen olevan melko toivotonta. Suitsin Kämpen joka sujui helposti kuuliaisen ponin kanssa. Otin Kämpen ohjat kokonaan pois ja laitoin juoksutusliinan niiden sijalle ja olimme jo valmiita lähtemään liikkeelle. Meinasimme mennä alakentälle Kämpen kanssa mutta siellä olikin jo ratsukko treenaamassa koulua niin päätin että saisi sen ponin juoksutettua maneesissakin. Kävelimme maneesille ja yläkentää ohittaessa Anna päätti vilkuttaa minulle Accen selästä vaikka sai käskyn keskittyä ratsastukseensa. Maneesissa oli lämmintä mutta varjoisaa, ilma tuntui siltä kun se olisi seissyt paikallaan pidemmän aikaa. Kävelin hetken ympäriinsä Kämpen vieressä ennen kuin hakeuduin keskelle maneesia ja yritin saada Kämpen ympyrälle minun ympärille. Kämpe puolestaan hakeutui ympyrän keskelle minun luo rapsutusten ja herkkujen toivossa mutta kovalla ähellyksellä ja lievällä raipan käytöllä sain ponin kulkemaan ympyrää narun jatkeena. Olin juoksuttanut Kämpeä molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa, erityisesti ravia annoin Kämpen mennä vähän pidempään koska Kämpe oli yllättävän energinen ja kipitti menemään sellaista vauhtia että siinä olisi pikkuinen talutusratsataja säikähtänyt. Kämpen juostua hyvät pätkät oikealle ja vasemmalle päästin ponin vapaaksi tarkistettua maneesin oven olevan kiinni. Kämpe ei vaikuttanut edes huomaavan vapautta ja seisoskeli vain minun vieressä. Lähdin kävelemään toivoen että poni seuraisi minua mutta se vain seisoi ja toljotti minua. "Tule, tule... Kämpeee" kutsuin ponia. Pienen kutsumisen jälkeen poni käveli luokseni ja sain sen seuraamaan minua mukavat kymmenen metriä ennen kun poni menetti kiinnostuksen. "No, ei sitten mennään vaikka takaisin pihattoon" sanoin ja otin juoksutusliinan maasta ja laitoin sen takaisin kiinni Kämpen suitsiin. Kämpe oli saatu pihattoon odottelemaan päivän ratsastustuntia ja Accekin olisi varmaan päätynyt omaan karsinaansa kököttämään. Jäin pihaton luokse katselemaan Kämpen laiskaa menoa ennen kun lähdin tallia päin selaten puhelinta samalla. Matkalla talliin törmäsin Lucaan joka ihmetteli sitä että kerrankin näki minut tallilla ja ihan vaan sen takia että oli unohtanut päivätallin jälkeen puhelimensa taukotupaan ja tullut sitä hakemaan. Lucas jaksoi roikkua minun mukana kun kävin katsomassa että olihan Anna saanut Accen sujuvasti karsinaan vaikka tiesin tämän olevan täysin kykenevä siihen. Niinhän se oli että Acce seisoskeli karsinassaan lievästi kiukkuisen näköisenä. "Toi poni näyttää aina siltä et sillä on pahat mielessä" Luca totesi katsellessa Accea. "Älä nyt se on sulone" vastasin ja ojensin kättäni ponin nuuskittavaksi, toivoin että se ei yrittäisi purra koska se tarkoittaisi Lucan olevan oikeassa. Onneksi Acce vain nuuski sormiani ilman enempää kiinnostusta. "Mennäänkö jo vai haluutko vielä lääppiä tota ponias" Luca sanoi minun tuijotellessa Accea. Suostuin lähtemään Lucan mukaan hakemaan Lucan puhelinta ja kiusasin Lucaa sen unohtamisesta koska kuka unohtaa puhelimensa, oikeesti? Lucalle juttelu tuntui mukavalta ja tutulta vaikka ei oltu puhuttu varmaan muutamaan kuukauteen. Luca oli jäänyt pidemmäksi ajaksi juttelemaan minulle ja joutui lähtemään kiireellä huomattua kuinka paljon aikaa oli mennyt meidän jutellessa sitä sun tätä. Minullekin tuli kiire hoitajan velvollisuuksiin. Kiirehdin pihatolle mutta Kämpe ei ollut siellä, joku oli varmaan hakenut sen sisään. Siispä kiirehdin talliin jossa Kämpeä laittoi talutusratsastajan äiti joka sanoi pärjäävänsä hyvin itsekseen koska oli hevosihmisiä ja Kämpe oli erityisen kiltti poni hoitaessa. Työttömäksi jääneenä lähdin etsimään jotain muuta hommaa jonka parissa saisin aikaani kulutettua. 34 ja 43 HMSain vihdoin uuden koneen mutta mulla ei ole wordia tai vastaavaa vielä joten kirjoitusvirheitä varmaan on // Ayyyy Lunaaa <3! Oli aika kuinka pitkä tahansa nii kyllä sä tavat tiiät ja kuulut joukkoon ku Kämpe pihattoon, nyt sitä olis niin vaikee kuvitellakaan asumaan talliin. Toisin ku Accea, se varmasti söis pihaton pohjana olevat oljet ja sais ähkyn tai karkais tai söis kaikki muut ku joutuu kestään niitä niin helkutin kauan kuin 24/7. Anna on ollut yllättävän tyytyväinen saadessaan sen jakson ratsastaa Accella, toisin kuin moni muu, mutta vaikka Annasta tulee viattomuus vibat osaa se näpäytttää accea tarpeen tullen, mikä on hyvä. Kauankohan siitä on ku sä viimeks sillä oot menny? Ens kerralla voit takuuvarmasti hypätä sen selkään ja nauttia vähän poniaskelista. Kämpe on kyllä sellanen kultamussu, ai että, oikee luottoponi, sillon tuli onneks valittua hyvä isä, koska oishan se ollut kurja jos se olis ollut enemmän accen tapainen eikä me oltas saatu talutusratsuponia  . Onneks löytyy sille niitä lyhyitä suht osaavia tyttöjä ettei se ihan opi löysäilemään. Kiitos kun liinasit sen, ei sen tullut kauheesti kipiteltyä Pinjan kanssa ja tyttö oli yhtä hymyä tunnin jälkeen. 16v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Sept 3, 2017 21:10:11 GMT 1
RIIVIÖPONIN RATSASTUS
Acce ei ollut käyttäytynyt kovin hyvin viime aikoina ja viikon aikana se oli pudottanut jopa kaksi viatonta ponityttöä ja tämä oli syy miksi minut oli nyt heitetty ratsastamaan poni. Tunnit olivat jo alkaneet ja mutta Acce oli kuitenkin osallistumassa vasta viimeiselle tunnille joka antaisi minulle hyvin aikaa ratsastaa sillä. Olin varustautunut pitkällä raipalla joka tuli käyttöön jo alkumetreillä kun Accen saaminen hyvään käynti tahtiin alkukäyntien jälkeen kävi vaikeaksi. Muutaman raipan näpäytyksen, pohkeiden puristuksen jälkeen ja Accen pään heittelemisen jälkeen poni käveli nätisti peruskäyntiä. Tästä tulisi varsinainen urakka. Käynnissä pyysin Accea tekemään paljon suuria voltteja ja loivia kiemuroita jotka sujuivat melko oireita vaikka Acce ei ollutkaan kunnolla avuilla. Pohkeenväistöjä kokeillessa Acce pisti hanttiin, se käveli sivulle päin ja pysähteli pidätteitä ottaessa. Hengitin syvään ja otin Accen hyvään käyntiin lyhyen sivun aikana. Pitkällä sivulla yritin uudestaan pohkeenväistöä ja raipan avulla sain ponin ottamaan muutaman askeleen ja sen jälkeen kiitin sitä ja siirryin toistamaan käynti tehtäviä toiseen suuntaan.
Ravissa veryttelin Accea asettamalla ja taivuttelemalla ponia ja sen lisäksi yritin saada Accen hyvään tahtiin jossa se olisi avuilla. Lopetellessa ravaamisen käynti siirtymisillä oli jo kulunut melkeen neljäkymmentä minuuttia mutta Acce tuntui ihan kohtuu hyvältä joten annoin sen kulkea pitkillä ohjilla hetken aikaa. Katselin harmaalle taivaalle ja venytin omiani jalkojani, viimeisimmästä ratsastuksesta oli ollut hetki, sen siitä saa kun ei käy vakiotunneilla. Hetken katselin syksyiseksi muuttunutta maisemaa ja ihmettelin minne kesä oli kadonnut. Sen hetken jälkeen otin jalustimet takaisin jalkoihin ja keräsin ohjat käsiini. Kannustin Accea liikkeelle ja ihme ja kumma poni lähtikin hyvässä tahdissa kävelemään. Aloittelin muutamalla ravisiirtymisellä mutta pian päätin pyytää Accea ravin sijasta laukkaan. Siitähän se poni vasta lähti. Acce pukitti ennen kuin siirtyi kiskomaan päätänsä alaspäin. En sentään pudonnut mutta oli lähellä, nousin kuitenkin takaisin pystyasentoon ja korjasin jalustimet ennen uutta yritystä. En antanut Accen vetää päätään alaspäin mutta poni sen kun kiihdytti tahtia. Otin Accen ympyrälle hillitäkseni sen laukkaa ja kun poni vihdoin meni ympyrällä nätisti uskalsin ottaa kierroksen uraa pitkin.
Toiseen suuntaa Acce oli laukannut nätimmin mitä nyt yrittänyt kaahailla lievästi. Nyt poni kuitenkin kulki rauhassa pärskien pitkillä ohjilla minun istuessa tyytyväisenä kyydissä.
“Oot sä semmonen riiviö” juttelin ponille kääntäessä sitä kaartoon. Laskeuduin alas Accen matalasta selästä ja nostin jalustimet sekä löysäsin vyön jonka jälkeen lähdin taluttamaan ponia takaisin talliin. Talliin päästyä otin ponilta varusteet pois ja laitoin fleeceloimen päälle ihan varmuuden vuoksi koska poni oli hieman hikinen ja tallissa oli hieman viileä, olihan se parempi varautua vaikka se olisikin turhaan. Vein kaikki Accen kamppeet satulahuoneeseen ja lähdin vaihtamaan ratsastussaappaita johonkin mukavampaan kenkään.
Taukotuvassa istuskelivat vain Lucas ja Merida, kaksikko naureskeli jollekkin ja moikkasivat minua nopeasti ennen keskustelun jatkamista. Menin kaapilleni hakemaan sinne tungettuja lenkkareita jotka laitoin jalkaan saappaiden sijasta. Menin istuskelemaan Lucan ja Meridan seuraksi ja katselin puhelinta selaillen kun Lucas teki parhaansa Meridalle flirttailussa. Se ei tietenkään haitannut minua, ainakaan paljoa mutta Luca oli Luca. Meridan ilmoitettua lähtevänsä hakemaan Kurrea sisälle Luca siirtyi juttelemaan minulle.
“Mitäs sulle kuuluu tänään” Luca kyseli.
“En mä tiiä, iha hyvää kai” vastasin yhä selatessa puhelintani. Lucas yritti parhaansa mukaan saada minun huomioni mutta en jaksanut olla kiinnostunut. Rehellisesti sanoen tää mun ja Lucan juttu oli alkanut kyllästyttämään hieman. Hetken aikaa Lucas oli mitä ihanin ihminen ja vaikutti halukkaalta viettää aikaa minun kanssa mutta toisena hetkenä sillä oli viisi tyttöä ympärillään joista jokainen meinasi myöhästyä tunnilta kun olivat liian kiireisiä tuijotellessa Lucaa.
“Hei Lunaa, kuuntelet sä?”
“Aa, sori en kuunnellu” vastasin Lucalle. Jätkä ei vaikuttanut tyytyväiseltä kun olin vähän vähemmän kiinnostuneen oloinen kun tavallisesti.
“mä olin vaan sanomassa että voisi keittää lisää kahvia, otat sä?” Lucas kysyi.
“En mä tarvii. Taidan lähteä talliin, Salomenkin pitäisi tulla näitä aikoja ja lupasin kuvata sitä” vastasin ja nousin lähteäkseni.
// jess ja kiitos tamman liikutuksesta! Huomas kyllä kun se oli suhun saanut purettua kiukkuaan niin oli vähän kivempi ratsastaa tunnilla sitten, vaikka olihan se edelleen kiukkuinen ja luisti parhaansa mukaan tehtävistä, sitä ei kyllä pidä laittaa alkeistunneille enää kun pääsee niin laiskaanmoodiin. Mut Acce on sellanen ikiriiviö, jota ei ikä paina ja sen käytös on kyllä vähän kyseenalaista, kun saattaa just niin ku sullekin olla ravissa ja käynnissä mitä tahmein ja sitten laukassa rähähtää ja pukittelee ja possuilee, mitäköhän sen päässä oikein liikkuu? Lucas on vähän sellainen kuin on, pistetään sen piikkiin, että lapsena sai äidiltään kovin vähän huomiota ja nyt sitten tarvii kaiken mahdollisen :/ raukka... 14v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Oct 11, 2017 17:59:49 GMT 1
MUISTELUA JA MIETISKELYÄEi ollut tarvinnut kovin suurta aivokapasiteettia ymmärtämään että jotain oli tapahtunut Merrun ja Lucan välillä. Mua se ei kuitenkaan haitannut koska kuten kuka vaan tiesi että mähän en enään välittänyt Lucasta, tai ainakaan silleen. Piittaamatta muiden draamasta päätin lähteä tallille viettämään aikaista vuosipäivää Kämpen kanssa. Harjasin Kämpeä pihatolla, koska ei huvittanut mennä talliin. Poni seisoi lauhkeana paikallaan. Se oli normaali pullero itsensä. Sillä oli vapaata tänään ja olin päättänyt lähteä pitkälle, rennolle kävelylle ponin kanssa, tekisi hyvää meille molemmille. Mikään ei ollut terapeuttisempaa kun Kämpen kanssa puuhailu. Sillä oli rauhoittava vaikutus kun asiat meni huonosti, eikä asiat sitä paitsi ollut huonosti. Poni kihnutti reittäni kun harjasin sitä kaulasta. “Susta mä sentään pidän” totesin ja jatkoin ponin harjailua. Olin hakenut Kämpen suitsetkin pihaton luokse ja satulaa ei tarvittu kävelylle. Kämpe oli helppo varustaa ja ponin suitsiminen oli jotain jota ei tarvinnut ajatella. Se otti kuolaimet kiltisti ja pysyi paikallaan minun laittaessa remmit. Poimin kypäräni maasta ja otin kypärän sisältä hanskat. Katselin tallille päin laittaessa kypärää päähän. Käänsin katseeni takaisin Kämpeen. Otin riimun irti pihaton aidasta ja tungin sen ponin pakkiin jonka jätin pihaton aidan viereen odottamaan paluuta. Kämpen selkä oli lämmin ja karvainen. Kun tulisin alas selästä verkkareissa olisi karvapeite. Kultainen pikkuponi köpötteli tasaisin askelin eteenpäin. Ohjien annoin roikkua melko pitkinä. Huokasin syvään, oli harmaata mutta sellaista se syksy oli, joko oli pimeää tai satoi joten saatoin olla onnellinen että oli vain harmaata. Parin päivän päästä olin hoidellut Kämpeä neljä vuotta. Olipas aikaa taas kulunut. Mä olin alkanut tajuta että olin luultavasti jaksanut Kämpeä niin kauan kun me oltiin vähän samanlaisia. Kämpe oli kiva ja mukava ratsu mutta ei kuitenkaan tallin suosituin poni. Se oli söpö pallero joka kelpasi ihan loistavasti mulle. Mä olin puolestani ihan tavallinen, ehkä vähän puuteelinenkin mutta kelpasin ihan loistavasti joillekkin. Mä en ehkä ollut hard core-heppatyttö joka oli tallilla 24/7, enkä ollut kovin hyvä koulussakaan ja ulkonäöltäni keskinkertainen. Kukaan ei jaksanut juosta mun perässä mutta oli mulla ollut muutama poikaystävä ja joitain ihme säätöjä. “Me ollaan ihan tarpeeks hyviä” mutisin itsekseni. Keräsin ohjia käsiini koska halusin päästä menemään vähän kovempaa. Pyysin Kämpeä raville. Poni ravasi innokkaasti, ihme ja kumma. Se halusi lähteä laukkaan ja sitä enempää asiaa ajatellen päästin pikkuponin menemään. Hetkeksi Kämpe kiihdytti mutta tiesin että en putoaisi vaikka poni kiisi menemään. Virta loppui Kämpestä vajaan minuutin jälkeen ja annoin ponin pudottaa raville ja siinä tahdissa jatkoimme jolkotusta eteenpäin. Pompin kevyesti Kämpen pienessä ravissa. Oli rentouttavaa kulkea tutun ponin kanssa tuttuja polkuja. Täällä me oltiin pyöritty ensimmäistä kertaa jo vuosia sitten, niihin vuosiin mahtui paljon muistoja. Olin siirtänyt Kämpen käyntiin ja tarkoituksena oli kävellä loppumatkan koska koko rennon käyntimaaston pointti oli mennä paljon käyntiä. Mietin kaikkia kohokohtia jotka oli mahtuneet. Kesä ja kevät 2015 oli ollut melkoinen high point, silloin olin ollut niin iloinen mutta syksyllä se alkoi mennä päin persettä ja talvella erosin Jimin kanssa ja siitä syntyi melkoisen paljon ongelmia. Kaikesta huolimatta olin kasvanut ihmisenä vaikka samalla olin se viisitoistavuotias ponityttö jonka mielestä Kämpe oli söpö ja haluaisin hoitaa sitä. Taputin Kämpeä se oli se yksi tasainen asia, sen kanssa ei syntynyt ongelmia joita Accenkin kanssa oli tullut. Kämpe oli aina piristämässä ja se auttoi saamaan epämiellyttävät asiat mielestä. Ratsastusreissun piristämänä palasin pihatolle jonne sain pikkupalleroni jätettyä. Kämpe katseli minua hetken nappisilmillään ennen kun se löntysteli muiden ponien luokse. Itsekkin löntystelin muiden ihmisten luokse tallitupaan joka olikin tyhjillään, olihan siinäkin puolensa. Istahdin itsekseni sohvalle ja tunsin kuinka ratsastuksen antama huippufiilis alkoi loppua, nyt harmitti. Harmituksen pistin syysmasennuksen piikkiin. Luna ja Kämpe 45HM//tää on tällane tosi nopeesti kasaan heitetty merkintä )) // Voi luna ja kämpe, kämpe ja luna <3 Sä kelpaat loistavasti meille ja me kaikki rakastetaan sua huolimatta sun mahdollisista puutteista, Lucaskin, voi kunpa lukis pojan pään sisältöä nii tietäs mitä se tykkää susta, mutta eipä siitä kai enää mitää hyötyä oo jos et tykkää siitä silleen, ehkä se on hyvästä? Mutta siis ah, kämpe on kyllä ihana mussukka pullukka, ihanat te kun luotatte toisiinne ja lähitte vietäään nelivuotispäivää ruunan kanssa maastoon. Vauhtia muttei vaarallisia tilanteita, sellanen on kämpe 13v€ -Iida
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Oct 21, 2017 14:32:59 GMT 1
 RKM kouluosuuden keskittyneitä fiiliksiä PK: Luna |
|
|
|
Post by Luna on Oct 21, 2017 21:07:33 GMT 1
TOISEN SIJAN VOITTAJA FIILIS
Mä olin kerrankin vähän miettinyt, okei millon mä en miettinyt, että mä ajattelin kaikkea vähän liikaa. Pikkuisilla asioilla oli niin paljon merkitystä ja unohdin keskittyä oleelliseen. Tästä hetkestä lähtien keskittyisin oleelliseen, mikä sitten oli oleellista oli toinen kysymys mutta olin päättänyt että minulla alkaisi onnistua. Koulussa onnistuisi, kavereiden kanssa onnistuisi ja hyvällä tuurilla kilpailut Accen kanssa onnistuisi. Niin olin päättänyt. Näillä voimilla astuin Accen karsinaan.
Poni ei näykkinyt, sillä oli liikaa kiirettä ihmetellessä mitä kaikki nämä hevoset teki sen kodissa. Harjasin Accea huolella ja aloitin sykeröinnin ajoissa koska Accen sykeröt olivat oleellisia meidän edustavalle ulkomuodolle ratsukkona. Edellisissä osakilpailuissa en mennyt hyvin, Acce oli kireä ja pohkeen takana kunnes se lopputervehdykseen tullessa päätti pomppia paikallaan. No ei oltu viimeisiä mutta tällä kertaa me tähdättäisi huipulle tai oikeastaan parempaan puoliskoon.
Pyyhkäisin pölyt pois valkoisista housuistani ja hengitin syvään. Sitten nousin ponin selkään. Acce oli pieni verrattuna suureen hevoseen joka oli meidän vieressä kaarrossa. Kyllä me toi voitettaisi, ei sillä väliä että Acce oli alle 130 senttinen poni ja minä en käynyt vakiotunneilla, kyllä mekin voitais voittaa.
Verryyttelin ponia tekemällä siirtymiä ja taivutuksia. Acce tuntui hyvältä se oli nopea mutta ei juossut alta pois. Se oli melko rento ja kunhan minä istuisin pystyssä niin kyllä se menisi hyvin. Siirsin ponin käyntiin antaisin sen kävellä kun meidän vuoro läheni. Huomasin puhelimeni olevan taskussa. Otin snäppiin kuvan hienosta ratsustani.
"Voiko joku ottaa mun raipan ja puhelimen" huhuilin maneesissa. Minua avustamaan tuli Merida joka oli maneesissa keräilemässä ratsujen kakkoja.
"Iida pisti sut hommiin" totesin Meridalle joka seisoi vieressäni talikko kädessä.
"No tästähän mä saan palkkaa" tummahiuksinen vastasi ja otti puhelimeni ja raippani. Saatua onnentoivotukset oli jo minunkin aika suunnata kilparadalle.
Minulla ei ollut mitään muistikuvaa radasta, tiesin vain että tuntui hyvältä. Acce oli hyvä. Mä olin hyvä. Me oltiin hyviä! Olin tyytyväinen. Hymyillen laskeuduin ratsuni selästä ja lähdin kävelyttämään sitä. Meidän jälkeen ei olisi enää moni ratsastaja jäljellä ja kohta kutsuttaisiin ratsastajia palkintojen jakoon, voi kun meidätkin kutsuttaisiin. Niinhän siinä kävikin että että meidät kutsuttiin palkintojen jakoon.
"Toinen sija: Luna Rinne ja Acapella"
Loistin kuin naantalin aurinko. Tämä oli pikkuisen Lunan unelma, tulla talliin ruusuke ponin suitsissa. Ihan sama vaikka mä en ollutkaan kahdentoista vanha ponityttö vaikka siltä saattoi vaikuttaa. Kerrankin onnistui!
// Ayy onnea teille toisesta sijasta! Sä voit vaan kuvitella kuinka tyytyväinen oli tallin ja kiukkuisen, pienen, hankalan russin omistaja saattoi olla kun ponin ratsastajakin oli. Ja onhan sitä nyt syytäkin olla! Acce loisti, sä loistit ja loistitte yhdessä. Kerrankin se näytti motivoituneelle ja teki oikeesti töitä eikä lusmuillut ja keskittynyt kaikkeen epäoleelliseen kuten tallissa, mutta siellä se oli ehkä hyvä juttu niin sä et saanut osumaa siltä. Mutta johtunee ekan osakilpailun ei niin hyvä menestys siitä, että acce käy niin harvoin muilla talleilla saati kilpailemassa että oli siksi niin jännittynyt ja pohkeen takana. Onnea vielä - olkoon onni mukana myös seuraavissa osakilpailuissa! 8v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Oct 30, 2017 16:35:38 GMT 1
VIIME AIKOJEN FIILIKSIÄ
Kaikki muuttuu kun sille antaa aikaa, asiat muuttuvat joko parempaa tai huonompaa päin mutta muuttuvat siihen voi aina luottaa. Tällä kertaa muutos oli tapahtunut minun ja Accen kanssa. Meistä oli tullut oikea kisaratsukko ja saatiin napattua jo toinen sininen ruusuke ratsastuskoulumestaruuksista. Ekoissa osakilpailuissa ei ollut mennyt hyvin mutta sitten kun saatiin kilpailla kotikentillä niin menestyminen alkoi. Ei me oltu luokan johdossa mutta me oltiin hyviä, neljännellä sijalla monen muun kanssa. Tyytyväisenä katselin sinisiä ruusukkeita jotka keikkuivat Accen karsinan ovessa. Tiesin että koko kisojen huipulle ei kannattanut tähdätä kun me ei hypätty mutta jos oltaisiin top viidessä koulun puolella olisin iloinen.
Seuraaviin kisoihin oli viisi päivää ja tässä kisojen aikana olin saanut ratsastaa Accella enemmän. Tänäänkin olin pyörinyt ponin kanssa kentällä, se oli ollut vähän säpsy ja jäykkä mutta ratsastuksen lopussa oikein loistava. Kaikki tuntui sujuvan, olin tallilla useammin kuin tavallisesti ja ratsastin Accella paljon. Kilpailuissa sujui ja treenatessakin sujui. Acce oli jo viidentoista mutta sillä oli vielä monia vuosia jäljellä toimia minun ja muiden ratsuna. Olin heittänyt pinkin hikiloimen ponille ja jäänyt sen karsinaan istuskelemaan. Poni söi rauhassa. Acce oli varmaan minun täydellinen poni, sen kanssa pääsi vielä eteenpäin ratsastajana ja vaikka se ei ollut minun poni sain puuhata sen kanssa kovin paljon. Katselin Accen syömistä, se näytti suloiselta ja kiltiltä siinä rennosti napostellessa. Olihan se suloinen, ei ehkä kiltti mutta kyllä mä pärjäsin.
Paleleminen oli pakottanut minut vetäytymään Accen karsinassa hengailemiselta ja siirtymään taukotuvan lämpöön. Taukotuvassa spekuloitiin uudesta tallilaisesta.
"Se on Kanadasta mutta puhuu kyl suomea" kertoi Merida joka oli saanut Iidasta puristettua tietoja. Uusien tallilaisten tulo jaksoi innostaa vakio porukkaa joka oli vähentynyt Salomen lopetettua, se oli minulle ikävää koska Salome oli kuitenkin minun parhaita ystäviä Yläkokossa. Topinkin hevonen oli poistunut Yläkokosta niin saisi nähdä näkyiskö tämäkään enään tallilla. Ihme kyllä Salomen lopettaminenkaan ei ollut saanut minua masentumaan, oli niin kiire kaiken muun kanssa.
Oli jo melko myöhä eikä taukotupaan ollut jäänyt enään minun lisäkseni kukaan, saisin kyydin kotiin vasta vähän ajan päästä kun isä oli tulossa työhommista Tampereelta. Olin yhdeksäntoista eikä minulla vieläkään ollut autoa, mutta sekin oli okei. Siinä odotellessa päätin raahautua pihatolle katsomaan Kämpen menoa. En ollut puuhannut ponin kanssa vähään aikaa kun oli rkm jutut ja Acce oli minun ratsuna niihin kisoihin, rehellisyyden nimissä Kämpestä ei ollut kisaratsuksi. En koskaan halunnut myöntää sitä mutta oli se Kämpe sellainen lastenratsu. Tänäänkin se oli se poni jolla pieni ratsastaja hyppäsi ensimmäisen esteensä. Siihen se oli loistava ja vaikka minä en sen kanssa voisi kehittyä se oli yhä loistava pikkuponi.
Siellä pihatossa se loistava poni seisoikin. Korvat hörössä Kämpe tuli tervehtimään. Se nuuhki minun lapasia ja seisoi aidan luona vaikka huomasin minun tulleen ilman herkkuja. Kylmässä ja pimeässä seisoskelin rapsuttamassa pientä hotoponiani.
"Kuinka sä vielä täällä oot?" totesi Linda hieman töykeään sävyyn. Nainen oli tullut heittämään pihattoponeille heiniä.
"Odotan kyytiä" vastasin Lindalle joka katsoi minua hieman ihmetellen.
"Kyytiä, ootko sä vielä kolmetoista" Linda mutisi kävellessään poispäin. En vastannut, en antanut Lindan sanojen haitata, tänään oli hyvä fiilis ja sitä ei edes Linda voinut pilata.
// siis hitto miten kivaa että sua on näkynyt enemmän tallilla, huomaa accessakin positiivisemman puolen useemmin, ehkä se olisi oikeasti yhden ihmisen poni, vaikka sopii se känkkäränkkäisen luonteesta takia myös tuntiponiksi tai ehkä ei luonteensa takia mutta taitojensa. Acce antaa hyvin haasteita kaikille sille sopivan kokoisille ratsastajille, toisin kuin meidän pikkupullaponi Kämpe, kämpyliini, se on just niinkun sä kuvailit, mutta hyvä sellaisenaan. Teillä meni ehkä jopa odotettua paremmin Accen kanssa, pakko myöntää, mikä on ihan tosi kiva juttu, vaikka sä saitkin kunnolla tsempata ponin kanssa se tuotti tulosta! 14v€ -Iida
|
|
|
|
Post by Luna on Nov 5, 2017 22:18:18 GMT 1
SUNNUNTAIN TALLEILUT
Aivot säätelivät tunteita, ei sydän tai mikään muukaan. Aivoilla ajatellaan myös. Joskus aivot saivat haluamaan asioita joita ne samalla eivät halunneet haluta. On another note rkm kilpailut eivät sujuneetkaan enään hyvin, Acce oli jäykkä ja kova kädelle lauantain kisoissa ja olin oikeastaan melko pettynyt meidän rataamme. Nyt se minun riiviöni seisoskeli tarhassa. Klipatulle ponille oli laitettu söpön pinkki loimi johon olikin jo tullut mukavia likatahroja. Tarhassa harppoessani olin kiitollinen päätöksestä ostaa kuomat talvisäitä varten. Accen luokse päästyä silitin poni karvaista kaulaa. Laitoin Accen narun kiinni ponin päitsiin ja lähdin kävelemään kohti porttia. Russponi seurasi mukanani hitain askelin.
Jätin Accen hetkeksi karsinaan, olin luvannut kävellä sen kanssa että se saisi vähän vertyä eilisten kilpailujen jäljiltä. Hain ponin pakin karsinalle mutta halusin antaa Accen nauttia heinän rippeistä ensin. Sillä välillä päätin käyttää ajan hyväksi käymällä pihatolla moikkaamassa toista hoidokkiani. Pihatolle kävellessä mietin kaikkea joka oli mennyt pieleen eilisissä kisoissa ja muissakin asioissa. Pihatolle päästyä minua tervehtimään tuli muutamakin poni ja siinä unohtui virheet, jotain mä olin ainakin tehnyt oikein mietin rapsuttaessa Kämpeä korvien takaa.
Hetken päästä jopa Uppe kyllästyi odottamaan jos rapsuttaisin sitä Kämpen sijasta ja newfoundlandinponikin kipitti muiden ponien luo. Vain Kämpsy jäis seisoskelemaan aidan luo. Hetkittäin toivoin että Kämpe olisi perinyt Accen taidot ja olisin voinut kilpailla sillä, ei sinäänsä että Accessa oli mitään vikaa mutta Kämpe oli vain niin helppo ja kiltti ja joskus ei jaksanut haasteita.
Loppujen lopuksi olin palellut liikaa jäädäkseni rapsuttamaan Kämpeä. Siispä olin tullut talliin harjaamaan Accea joka ei ollut ideasta ilahtunut. Poni luimi ja yritti näykkiäkin välillä.
“Acce oikeesti” huokaisin ponille. Tamma päätti yhä olla tamma, ja poni, eikä lopettanut kiukutteluansa. Harjailin sitä siitä huolimatta pitkään ja hartaasti. Sunnuntaisin ratsastuskoulun puoli oli kerrankin hiljainen ja sain hoitaa ponia rauhassa.
Accen oltua täysin puuhattu olin heittänyt sille suitset ja niin olimme lähteneet ulos, jo pimentyneeseen iltaan. Acce kulki laiskasti pitkin tuttua lenkkipolkua. Katuvalojen kellertävä valo heijastuii vesilätäköiden pinnasta. Ensi kuussa olisi joulu, eikä sen jälkeen olisi kauaa ennen lukulomaa. Olin jo kirjoittanut muutaman aineen syksyllä mutta pian minusta tulisi ihan oikeasti ylioppilas. Mitäs sitten. Hoputin ponia ja jatkoin yleistä murehtimista. Hetkittäin teki mieli mennä ajassa taaksepäin ja puhua kuusi- tai seitsemäntoista vuotiaalle minulle, käskeä saada asioita aikaiseksi.
Ennen kuin huomasin olimme jo takaisin yläkokon pihassa. Olimme Accen kanssa melko hilpä näky, molemmat väsyneen ja kärttyisen näköisiä. Talutin Accen talliin, ja omaan karsinaan. Useampi tuntiponi oli jo sisällä mutta suurin osa oli vielä tarhoissaan. Jätin Accen omaan boxiin ja otin tammalta suitset pois. Siinä suitset kädessä katselin Accea joka hamusi laiskasti heninänkorsia, oli se melko mukava poni, rasittavuuttaan huolimatta.
Accen suitset olivat löytäneet tiensä omalle paikalleen ja minä olin löytänyt tieni tallituvan ovelle. Avasin oven ja sisältä löytyi Olli ja Lucas. Jätkät hiljenivät minun tullessa, tuttuun tapaan jätin kengät ovelle ja lähdin etsimään kahvimukia. Yöunista piittaamatta kaadoin itselleni jo haalentuneet kahvin loput. Kuppi kädessä kävin sohvalle Lucan viereen. Sitä enemmän sitä ajattelematta nojasin hieman miestä vasten ja tämä nosti kätensä hartioilleni. Olli katsoi minua ja Lucaa hieman miettien mutta kumpikaan ei sanonut mitään, istuttiin vaan, niin kuin silloin joskus.
Luna, Acce ja Kämpe 37 ja 47 HM
// Just kun sitä pääsi kehumaan kuinka teidän ura ainakin kouluratsukkona oli nousussa niin Acce teki accet. Se oli aika tuskaisen näköinen katsoa se teidän rata, tamma oli kuin tervassa ja sen lisäksi kaikki ärsytti sitä, häntä huiski ja korvat luimi. Noh sellanen se on. Kämpe on kyllä emänsä vastakohta, Munterista odotetaan osaavampaa poniinia kuin puoliveli, Bel on myös aika näppärä, ehkä Kämpessä tuli joku muu vastaan ja siksi se on sellainen lastenratsu. Kiva kun lähdit tamman kanssa kävelemään lihaksia auki, se oli maanantaina taas vetreämpi. Voi sua ja Lucaa te olitte joskus niin se ultimate endgame, mutta sä kyllästyit pojan pelleilyyn, sellasta se on. Anyways mä tykkään sun rauhallisesta tavasta kirjottaa ajatuksia - ei aina tarvi tapahtua kaikkea ja kauheasti! 16v€ -Iida
|
|
))
kiitos! 16v€ -iida
14v€ -Iida
. Onneks löytyy sille niitä lyhyitä suht osaavia tyttöjä ettei se ihan opi löysäilemään. Kiitos kun liinasit sen, ei sen tullut kauheesti kipiteltyä Pinjan kanssa ja tyttö oli yhtä hymyä tunnin jälkeen. 16v€ -Iida
