Post by Lisbeth on Jun 17, 2013 12:16:04 GMT 1
Visseilyä
//haha tästä tuli kunnon romaani, toivottavasti, joku jaksaa lukea
edit: jee toinen sivu!!
Pääsin tallille äitini kyydillä, joka oli lähdössä töihin. Hän heitti minut tallin pihalle ja kiihdytti nopeaan pois. Seisoin
hetken pihalla ja oikaisin housujani. Lähdin köpöttelemään kohti laidunta, vain katsomaan mikä tilanne siellä oli.
Ensin en meinannut nähdä ketään, mutta tarkemmin katsottuna, oli siellä ihan, ihan laitumen perällä lauma hevosia. Katselin ja suunnittelin miten pääsisin sinne parhaiten, ilman kiertelyä ja kuraantumista, sillä laitumen ruohon alta pilkisti inhottavan
näköinen kura pohja. Sen siitä saa kun on satanut jo parina päivänä. Tai no, on siitä hyviäkin puolia nimittäin kenttä ei pölise
niin paljoa.
Käännyin ja lähdin takaisin tallille päin. Mutta juuri, kun olin astumassa takaisin hiekkatielle, suristi punainen vanha auto
ohitseni kaasu pohjassa. Sisältä kuului kova äänistä naurua. Kun olin rauhoittanut kurkkuun hypänneen sydämeni varmistin moneen
kertaan ettei autoja tullut ennen kuin uskalsin tielle, jota pitkin kipitin tallitupaan.
Jätin reppuni sohvalle ja lähdin etsimään käsiini ihmisiä, jota kuitenkaan ei löytynyt. Pah, no menen sitten yksin, ajattelin ja nappasin käsiini vihreän riimunnarun.
Pääsin turvallisesti laitumelle asti ja lähdin hyppelehtimään hevoslaumaa kohti, varoen ettei kroksieni läpi tulisi kuraa. Olin
päässyt puoleen väliin saakka, kun vastaani köpötteli pieni harmaa poni Jutta. Kyykistyin tamman eteen ja aloin lepertelemään ja rapsuttelemaan tammaa, sen omalta tasolta.
- Voi kulta pieni, kun oot söpö… Pikku, pikku pallo poni… supisin Jutalle ja pahoittelin kovasti, kun jatkoin matkaa kohti
muuta laumaa.
Yllätyksekseni Jutta-poni seurasi minua perille asti. Nappasin kiinni Vissen riimuun ja rapsuttelin sitä vähän ennen kuin lähdimme portille päin. Annoin ruunan kävellä hitaasti napaten aina välillä tukon ruohoa. Päästyämme portille asti käänsin sen ja laitoin sähkölangat kiinni. Pysäytin tien laitaan ja varmistettuani ettei autoja tule ja juoksin Vissen kanssa tien yli.
En ollut pitkään aikaan ollut hoitamassa Visseä, koska Miina. Mutta nyt aktiivisoituisin. Jätin ruunan sen karsinaan ja lähdin
hakemaan kypärää ja suitsia. Tai oikeastaan nyt pitäisi löytää Iida! Ravasin ympäri Yläkokon pihaa, etsien blondia tallinomistajaa.
Ei se vaan tullut vastaan. Kakka. Päätin käväistä talolla. Ilmoittaisin, että menen maastoon. Kävelin reippaasti ja hölkkäsin
välillä. Talolla koputin oveen ja hetken odotettuani, avasi yöasuun pukeutunut nainen. Iida.
Nainen oli tosi yllättynyt nähdessäni minut näinkin aikaisin ja antoi luvan lähteä maastoon!
Aloin harjaamaan Visseä iloisena tiedosta, että voisin mennä ruunalla ilman satulaa maastoon. Harjasin ohutta kesäkarvaa. Sitä
sateli ohuena pilvenä alas. Vaihdoin kaviokoukkuun ja Visse nosti helposti jalkansa ja sain putsattua ne todella nopeasti. Olin
jo melkein unohtanut kuinka helppo Visse oli. Melkein liian helppo.
Kiinnitin kypärän soljen leuan alapuolelle ja siirryin takaisin karsinaan suitset mukanani. Aloin oikomaan niitä ja ennen kuin
olin valmis oli Visse napannut kuolaimet suuhunsa. Katsoin suu auki suurehkoa ruunaa. En ollut uskoa tätä. Mitä hittoa!? Visse
otti itse kuolaimet suuhunsa. Olihan se helppo, mutta näin helppo. Wow. Yritin olla nopea laittamaan suitset paikoilleen, jotta
ruuna ei päästäisi kuolaimia suustaan.
Vedin ohjat kaulalta ja lähdin viemään satulatonta hevosta pihalle aurinkoon. Ulkona oli lämpimämpi ilma kuin muina päivinä,
mutta ei silti ihan shortsi keli. Etsin katseellani penkkiä, jonka päältä nousta ylös. Juuri kun olin saanut Vissen jakkaran
luokse, tuli jonkin moinen aikuinen nainen luokseni.
- Hei, nainen sanoi.
- Öö… Hei, tunnenko mä sut? kysyi ihmeissäni, joo ehkä hieman töykeästi sanottu mutta silti!
- Lisbeth, eksä tunnista mua? nainen käytti nimeäni ja olin järkyttyä sijoilleni, mistä tuo tiesi nimeni.
Tuijotin naista yrittäen saada mieleeni kuka hän oli. Pian se selvisi enkä voinut olla ihmettelemättä.
- Sanna!? kysyin.
- Juu, miten et tunnistanut mua? nainen kysyi nauraen.
- Sä… Sä oot leikannut hiukses? Oh my god! Ja värjänny ne! Shiit!
- Älä näytä noin ihmettelevältä, kai ihminen saa uusiutua, enkö näytäkkin nuoremmalta? nainen kysyi vinkaten silmää.
- Totta kai saa, en minä sitä… mumisin.
Tottahan se oli lyhyt hiusmalli ja tummanruskea väri, jossa vaaleita raitoja sopi yllättävän hyvin tälle.
- Ootko jo käynyt näyttääs Iidalle, se järkyttyy varmaan.
- Haha en ole vielä, juuri menossa, kun näin siut.
- Okei, voitko punttaa mut ylös? kysyin ja koukistin polveani ja otin kiinni Vissen lyhyeksi kynitystä harjasta. Nainen
nosti minut ylös, ja huomasin melkein unohtaneeni, miten ihanan pyöreä ja turvallisen tuntuinen selkä ruunalla oli.
- Kiitos, mä meen ny, sanoin ja painoin kantapääni ruunan kylkiin.
Ratsastin käyntiä laiskasti kävelevällä ruunalla pois tallin pihalta. Käännyin oikealle. Autoja ei tullut rauhallisella
maalaistiellä ja ilma oli mitä parhain ratsastukseen. Ei liian kylmä, muttei hiostavakaan. Varmistin, ettei takaamme tullut
autoja ja napautin Vissen raviin. Matka sujui joutuisasti ja minun oli mukava istua ruunan paljaalla selällä. Ainut huoleni oli,
että toivottavasti kroksini tippuisi jaloista. En tietenkään ottanut tallille muita kenkiä kuin ne. Siirsin vasenta jalkaani
eteenpäin ja vasenta taakse. Ja Visse nosti keinuvan, mukavan laukkansa.
Nauroin iloisesti ääneen. Aivan ihanaa, ajattelin. Kunnes yhtäkkiä kuulin auton kovaa moottorin ääntä. Vilkaisin taakseni ja
sama punainen auton rotisko surrutteli meitä kohti.
Pakokauhu valtasi kehoni ja ratsastin kovaa kohti polkua, jonka olin huomannut. Visse tajusi kauhuni ja kovensi laukkaansa. Auto lähestyi meitä ja sen sisältä kuului huutoja. Ne olivat selvästi huomanneet minut. Vetäisin ehkä hieman liian kovaa Visseä suusta,
kun olimme lähellä polkua. Sillä tunti ettei ruuna olisi muuten huomannut ohjia, se oli nimittäin painautunut kuolaimeen. Sain
sen kuitenkin vetäistyä pysähdyksiä polun ääreen, juuri kun auto kiisi ohitsemme. Yhtäkkiä se pysähtyi.
- Pääsit pakoon, narttu! huusi joku humalainen ääni auton sisältä. En keksinyt mitä vastata ja seisoin siinä polulla, allani raskaasti hengittävä ja hikinen ratsuni.
Auton ovi kävi ja ulos työnnettiin vaaleahiuksinen poika. Hän rojahti maahan raskaasti ja joku kaatoi vielä sen päälle, jostakin pullosta juomaa. Auto käynnistettiin ja poika jäi maahan makaamaan. En tehnyt mitään. Katselin poikaa hiljaa, Vissekin huomasi sen
myös. Maasta kuului muminaa ja käsi liikahti. Pian poika työnsi itsensä ylös istumaan ja katsoi minua ihmetellen, mutta sen tilalle vaihtui kuitenkin pian ärsytys.
- #$%%hitto!!##, kiroili poika sitten, kun tajusi olevansa märkä. – Mitä säkin siinä vahtaat!? huusi poika minulle ja hoputin Vissen raviin nopeasti, pelkäsin nimittäin pojan käyvän kimppuuni, mutta hän ei kuitenkaan näyttänyt erityisen humaltuneelta. Taisi
olla ainut, joka ei ollut juonut. Ainakaan paljoa. Käännyin vielä katsomaan taakseni ja poika oli päässyt pystyyn, mutta huojui pelottavasti. Miten tuommoisia poikia löytyy näinkin pienestä kaupungista, ajattelin.
Yhtäkkiä kuulin pojan huutavan minua pysähtymään. Hidastin Vissen käyntiin ja sitten pysähdyksiin. Käännyin kastomaan poikaa.
- Hei kiltti älä jätä mua, se pyysin.
- Ja miks en?! kysyin. – Te ajoitte meitä takaa ja hevonen melkein riistäyty mun käsist! raivosin.
- Ai… hän hiljeni ja laski katseensa maahan. – No mut en mä sitä halunnut… hän sanoi hetkenpäästä.
- Sikskö ne heitti sut ulos? kysyin jo paljon kiltimmin.
- Niin… sanoin ettei ajais sua perästä, et toi on vaarallista ajaa niin kovaa. Sit se ns. Pomo sano et jotain et turpa kii.
Joku niistä löi mua päähän ja sit heräsin maasta.
- Aa… No mitä sä haluut, soittaa mun puhelimella tai voisin saattaa sut tallille ja sit voisit kysyy kyytii tallinomistajalta, sanoin ja tajusin vasta sitten että ehkei Iida halunnut kaljalta haisevaa hulttiota autoonsa, mutta luvattu mikä luvattu. Voisin
siivota koko kesän karsinoita, jos se vaan veis toin raukan kotiin, ajattelin.
Poika tuli luokseni ja lähdimme kävelemään kohti tallia hiljaisuudessa. Ajattelin, että voisin auttaa pojan selkään ja taluttaisin, mutta entä jos se olisi valehdellut ja päästelisi täyttä laukkaa Vissellä. Sitä riskiä en voisi ottaa! Palasimme pian tallille ja
vein ruunan sen omaan karsinaan ja riisuin sen suitsistaan. Laitoin riimun sen päähän ja vein sen vesiboksiin. Aloin pesemään
hikistä ruunaa viileällä vedellä ja poika katseli minua koko ajan kiinnostuneena. Se alkoi pian olla ahdistavaa. Pestyäni ruunan lähdimme etsimään Iidaa. Talutin samalla Visseä, sillä veisin sen samalla laitumelle. Iida löytyi ja tämä pian pitkän suostuttelun jälkeen suostui viemään pojan kotiinsa, mutta vasta myöhemmin.
Poika avasi minulle portin laitumelle ja päästin Vissen irti. Ruuna lähti täyteen laukkaan, mikä sai pojan naamalle kunnioituksesta kertovan ilmeen. Katsoin tätä virnistellen ja käänsin pääni pois, kun hän kääntyi katsomaan minua. Lähdimme takaisin tallille ja yhtäkkiä poika kysyi nimeäni. Se hiljensi minut ja käännyin katsomaan tätä. En ensinnäkään uskonut tämän olevan millään tavalla kiinnostunut nimestäni taikka sitten kohtelias kysymään sitä. Lisbeth, vastasin ja poika kehui sitä kivaksi nimeksi. Kiitin ja
jatkoimme matkaa. Pian en voinut olla kysymättä tämän nimeä.
- Manu… poika vastani hiljaa.
Pääsimme takaisin talliin ja menimme tallitupaan. Näytin missä on vessa ja pojan ollessa vessassa ilmestyi Iida huoneeseen.
Hän ihmetteli mistä olin tuonkin löytänyt ja selitin pikaisesti, jonka jälkeen hihittelimme hiljaa. Kunnes Manu tuli ulos
vessasta ja Iida sanoi naama punaisena vievänsä tämän nyt kotiin. Sanoin heipat Manulle ja Iidalle, ennen kuin lähdin kohti bussipysäkkiä. Oli tämäkin päivä…
No tämähän olikin pitkä:DD no mutta se ei kyllä ollenkaan haittaa, kiva lukea tämmöisiä. Herran jestas, semmosia hulttioitako täällä liikkuu... pitäis ilmoittaa jollekkin. Nehän tuottavat vielä enemmän vaaratilanteita. Kiva että olet ollut Visseä hoitelemassa ja ratsastamassa, mutta kurjia tapauksia noi pojat... No pääsitte turvaan ja autoit Manun tallille. Se kyllä haisi ihan vimärille... ei ollu mukava istua sen kaa autossa... Ja kiittikin kyydistä! 30v€
Jos voisit niin pystyisitkö selvittämään takkutukkien harjat: Accen ja Dansan harjat. Viimeksi kun kävin katsomassa niitä niin oksia roikkui niiden harjoista ja mudassakin olivat.... pesu voi auttaa jos aikaa riittää.. tästä ylimääräiset 15v€ - Iida
//haha tästä tuli kunnon romaani, toivottavasti, joku jaksaa lukea
edit: jee toinen sivu!!
Pääsin tallille äitini kyydillä, joka oli lähdössä töihin. Hän heitti minut tallin pihalle ja kiihdytti nopeaan pois. Seisoin
hetken pihalla ja oikaisin housujani. Lähdin köpöttelemään kohti laidunta, vain katsomaan mikä tilanne siellä oli.
Ensin en meinannut nähdä ketään, mutta tarkemmin katsottuna, oli siellä ihan, ihan laitumen perällä lauma hevosia. Katselin ja suunnittelin miten pääsisin sinne parhaiten, ilman kiertelyä ja kuraantumista, sillä laitumen ruohon alta pilkisti inhottavan
näköinen kura pohja. Sen siitä saa kun on satanut jo parina päivänä. Tai no, on siitä hyviäkin puolia nimittäin kenttä ei pölise
niin paljoa.
Käännyin ja lähdin takaisin tallille päin. Mutta juuri, kun olin astumassa takaisin hiekkatielle, suristi punainen vanha auto
ohitseni kaasu pohjassa. Sisältä kuului kova äänistä naurua. Kun olin rauhoittanut kurkkuun hypänneen sydämeni varmistin moneen
kertaan ettei autoja tullut ennen kuin uskalsin tielle, jota pitkin kipitin tallitupaan.
Jätin reppuni sohvalle ja lähdin etsimään käsiini ihmisiä, jota kuitenkaan ei löytynyt. Pah, no menen sitten yksin, ajattelin ja nappasin käsiini vihreän riimunnarun.
Pääsin turvallisesti laitumelle asti ja lähdin hyppelehtimään hevoslaumaa kohti, varoen ettei kroksieni läpi tulisi kuraa. Olin
päässyt puoleen väliin saakka, kun vastaani köpötteli pieni harmaa poni Jutta. Kyykistyin tamman eteen ja aloin lepertelemään ja rapsuttelemaan tammaa, sen omalta tasolta.
- Voi kulta pieni, kun oot söpö… Pikku, pikku pallo poni… supisin Jutalle ja pahoittelin kovasti, kun jatkoin matkaa kohti
muuta laumaa.
Yllätyksekseni Jutta-poni seurasi minua perille asti. Nappasin kiinni Vissen riimuun ja rapsuttelin sitä vähän ennen kuin lähdimme portille päin. Annoin ruunan kävellä hitaasti napaten aina välillä tukon ruohoa. Päästyämme portille asti käänsin sen ja laitoin sähkölangat kiinni. Pysäytin tien laitaan ja varmistettuani ettei autoja tule ja juoksin Vissen kanssa tien yli.
En ollut pitkään aikaan ollut hoitamassa Visseä, koska Miina. Mutta nyt aktiivisoituisin. Jätin ruunan sen karsinaan ja lähdin
hakemaan kypärää ja suitsia. Tai oikeastaan nyt pitäisi löytää Iida! Ravasin ympäri Yläkokon pihaa, etsien blondia tallinomistajaa.
Ei se vaan tullut vastaan. Kakka. Päätin käväistä talolla. Ilmoittaisin, että menen maastoon. Kävelin reippaasti ja hölkkäsin
välillä. Talolla koputin oveen ja hetken odotettuani, avasi yöasuun pukeutunut nainen. Iida.
Nainen oli tosi yllättynyt nähdessäni minut näinkin aikaisin ja antoi luvan lähteä maastoon!
Aloin harjaamaan Visseä iloisena tiedosta, että voisin mennä ruunalla ilman satulaa maastoon. Harjasin ohutta kesäkarvaa. Sitä
sateli ohuena pilvenä alas. Vaihdoin kaviokoukkuun ja Visse nosti helposti jalkansa ja sain putsattua ne todella nopeasti. Olin
jo melkein unohtanut kuinka helppo Visse oli. Melkein liian helppo.
Kiinnitin kypärän soljen leuan alapuolelle ja siirryin takaisin karsinaan suitset mukanani. Aloin oikomaan niitä ja ennen kuin
olin valmis oli Visse napannut kuolaimet suuhunsa. Katsoin suu auki suurehkoa ruunaa. En ollut uskoa tätä. Mitä hittoa!? Visse
otti itse kuolaimet suuhunsa. Olihan se helppo, mutta näin helppo. Wow. Yritin olla nopea laittamaan suitset paikoilleen, jotta
ruuna ei päästäisi kuolaimia suustaan.
Vedin ohjat kaulalta ja lähdin viemään satulatonta hevosta pihalle aurinkoon. Ulkona oli lämpimämpi ilma kuin muina päivinä,
mutta ei silti ihan shortsi keli. Etsin katseellani penkkiä, jonka päältä nousta ylös. Juuri kun olin saanut Vissen jakkaran
luokse, tuli jonkin moinen aikuinen nainen luokseni.
- Hei, nainen sanoi.
- Öö… Hei, tunnenko mä sut? kysyi ihmeissäni, joo ehkä hieman töykeästi sanottu mutta silti!
- Lisbeth, eksä tunnista mua? nainen käytti nimeäni ja olin järkyttyä sijoilleni, mistä tuo tiesi nimeni.
Tuijotin naista yrittäen saada mieleeni kuka hän oli. Pian se selvisi enkä voinut olla ihmettelemättä.
- Sanna!? kysyin.
- Juu, miten et tunnistanut mua? nainen kysyi nauraen.
- Sä… Sä oot leikannut hiukses? Oh my god! Ja värjänny ne! Shiit!
- Älä näytä noin ihmettelevältä, kai ihminen saa uusiutua, enkö näytäkkin nuoremmalta? nainen kysyi vinkaten silmää.
- Totta kai saa, en minä sitä… mumisin.
Tottahan se oli lyhyt hiusmalli ja tummanruskea väri, jossa vaaleita raitoja sopi yllättävän hyvin tälle.
- Ootko jo käynyt näyttääs Iidalle, se järkyttyy varmaan.
- Haha en ole vielä, juuri menossa, kun näin siut.
- Okei, voitko punttaa mut ylös? kysyin ja koukistin polveani ja otin kiinni Vissen lyhyeksi kynitystä harjasta. Nainen
nosti minut ylös, ja huomasin melkein unohtaneeni, miten ihanan pyöreä ja turvallisen tuntuinen selkä ruunalla oli.
- Kiitos, mä meen ny, sanoin ja painoin kantapääni ruunan kylkiin.
Ratsastin käyntiä laiskasti kävelevällä ruunalla pois tallin pihalta. Käännyin oikealle. Autoja ei tullut rauhallisella
maalaistiellä ja ilma oli mitä parhain ratsastukseen. Ei liian kylmä, muttei hiostavakaan. Varmistin, ettei takaamme tullut
autoja ja napautin Vissen raviin. Matka sujui joutuisasti ja minun oli mukava istua ruunan paljaalla selällä. Ainut huoleni oli,
että toivottavasti kroksini tippuisi jaloista. En tietenkään ottanut tallille muita kenkiä kuin ne. Siirsin vasenta jalkaani
eteenpäin ja vasenta taakse. Ja Visse nosti keinuvan, mukavan laukkansa.
Nauroin iloisesti ääneen. Aivan ihanaa, ajattelin. Kunnes yhtäkkiä kuulin auton kovaa moottorin ääntä. Vilkaisin taakseni ja
sama punainen auton rotisko surrutteli meitä kohti.
Pakokauhu valtasi kehoni ja ratsastin kovaa kohti polkua, jonka olin huomannut. Visse tajusi kauhuni ja kovensi laukkaansa. Auto lähestyi meitä ja sen sisältä kuului huutoja. Ne olivat selvästi huomanneet minut. Vetäisin ehkä hieman liian kovaa Visseä suusta,
kun olimme lähellä polkua. Sillä tunti ettei ruuna olisi muuten huomannut ohjia, se oli nimittäin painautunut kuolaimeen. Sain
sen kuitenkin vetäistyä pysähdyksiä polun ääreen, juuri kun auto kiisi ohitsemme. Yhtäkkiä se pysähtyi.
- Pääsit pakoon, narttu! huusi joku humalainen ääni auton sisältä. En keksinyt mitä vastata ja seisoin siinä polulla, allani raskaasti hengittävä ja hikinen ratsuni.
Auton ovi kävi ja ulos työnnettiin vaaleahiuksinen poika. Hän rojahti maahan raskaasti ja joku kaatoi vielä sen päälle, jostakin pullosta juomaa. Auto käynnistettiin ja poika jäi maahan makaamaan. En tehnyt mitään. Katselin poikaa hiljaa, Vissekin huomasi sen
myös. Maasta kuului muminaa ja käsi liikahti. Pian poika työnsi itsensä ylös istumaan ja katsoi minua ihmetellen, mutta sen tilalle vaihtui kuitenkin pian ärsytys.
- #$%%hitto!!##, kiroili poika sitten, kun tajusi olevansa märkä. – Mitä säkin siinä vahtaat!? huusi poika minulle ja hoputin Vissen raviin nopeasti, pelkäsin nimittäin pojan käyvän kimppuuni, mutta hän ei kuitenkaan näyttänyt erityisen humaltuneelta. Taisi
olla ainut, joka ei ollut juonut. Ainakaan paljoa. Käännyin vielä katsomaan taakseni ja poika oli päässyt pystyyn, mutta huojui pelottavasti. Miten tuommoisia poikia löytyy näinkin pienestä kaupungista, ajattelin.
Yhtäkkiä kuulin pojan huutavan minua pysähtymään. Hidastin Vissen käyntiin ja sitten pysähdyksiin. Käännyin kastomaan poikaa.
- Hei kiltti älä jätä mua, se pyysin.
- Ja miks en?! kysyin. – Te ajoitte meitä takaa ja hevonen melkein riistäyty mun käsist! raivosin.
- Ai… hän hiljeni ja laski katseensa maahan. – No mut en mä sitä halunnut… hän sanoi hetkenpäästä.
- Sikskö ne heitti sut ulos? kysyin jo paljon kiltimmin.
- Niin… sanoin ettei ajais sua perästä, et toi on vaarallista ajaa niin kovaa. Sit se ns. Pomo sano et jotain et turpa kii.
Joku niistä löi mua päähän ja sit heräsin maasta.
- Aa… No mitä sä haluut, soittaa mun puhelimella tai voisin saattaa sut tallille ja sit voisit kysyy kyytii tallinomistajalta, sanoin ja tajusin vasta sitten että ehkei Iida halunnut kaljalta haisevaa hulttiota autoonsa, mutta luvattu mikä luvattu. Voisin
siivota koko kesän karsinoita, jos se vaan veis toin raukan kotiin, ajattelin.
Poika tuli luokseni ja lähdimme kävelemään kohti tallia hiljaisuudessa. Ajattelin, että voisin auttaa pojan selkään ja taluttaisin, mutta entä jos se olisi valehdellut ja päästelisi täyttä laukkaa Vissellä. Sitä riskiä en voisi ottaa! Palasimme pian tallille ja
vein ruunan sen omaan karsinaan ja riisuin sen suitsistaan. Laitoin riimun sen päähän ja vein sen vesiboksiin. Aloin pesemään
hikistä ruunaa viileällä vedellä ja poika katseli minua koko ajan kiinnostuneena. Se alkoi pian olla ahdistavaa. Pestyäni ruunan lähdimme etsimään Iidaa. Talutin samalla Visseä, sillä veisin sen samalla laitumelle. Iida löytyi ja tämä pian pitkän suostuttelun jälkeen suostui viemään pojan kotiinsa, mutta vasta myöhemmin.
Poika avasi minulle portin laitumelle ja päästin Vissen irti. Ruuna lähti täyteen laukkaan, mikä sai pojan naamalle kunnioituksesta kertovan ilmeen. Katsoin tätä virnistellen ja käänsin pääni pois, kun hän kääntyi katsomaan minua. Lähdimme takaisin tallille ja yhtäkkiä poika kysyi nimeäni. Se hiljensi minut ja käännyin katsomaan tätä. En ensinnäkään uskonut tämän olevan millään tavalla kiinnostunut nimestäni taikka sitten kohtelias kysymään sitä. Lisbeth, vastasin ja poika kehui sitä kivaksi nimeksi. Kiitin ja
jatkoimme matkaa. Pian en voinut olla kysymättä tämän nimeä.
- Manu… poika vastani hiljaa.
Pääsimme takaisin talliin ja menimme tallitupaan. Näytin missä on vessa ja pojan ollessa vessassa ilmestyi Iida huoneeseen.
Hän ihmetteli mistä olin tuonkin löytänyt ja selitin pikaisesti, jonka jälkeen hihittelimme hiljaa. Kunnes Manu tuli ulos
vessasta ja Iida sanoi naama punaisena vievänsä tämän nyt kotiin. Sanoin heipat Manulle ja Iidalle, ennen kuin lähdin kohti bussipysäkkiä. Oli tämäkin päivä…
No tämähän olikin pitkä:DD no mutta se ei kyllä ollenkaan haittaa, kiva lukea tämmöisiä. Herran jestas, semmosia hulttioitako täällä liikkuu... pitäis ilmoittaa jollekkin. Nehän tuottavat vielä enemmän vaaratilanteita. Kiva että olet ollut Visseä hoitelemassa ja ratsastamassa, mutta kurjia tapauksia noi pojat... No pääsitte turvaan ja autoit Manun tallille. Se kyllä haisi ihan vimärille... ei ollu mukava istua sen kaa autossa... Ja kiittikin kyydistä! 30v€
Jos voisit niin pystyisitkö selvittämään takkutukkien harjat: Accen ja Dansan harjat. Viimeksi kun kävin katsomassa niitä niin oksia roikkui niiden harjoista ja mudassakin olivat.... pesu voi auttaa jos aikaa riittää.. tästä ylimääräiset 15v€ - Iida