Me ostetaan se! Heräsin aamulla varhain. Katselin hyllylläni kimalteleviä pokaaleita, jotka olin voittanut Uljaan kanssa. Oveni liukui hitaasti auki, ja pieni ruskeavalkoinen karvaturri astui sisään ja hyppäsi sängylleni.
-Lola! Sanoin unisena ja kaappasin koiran kainalooni.
Nousin pian ylös koira kainalossani, ja lähdin portaita pitkin alakertaamme. Katsoin ensimmäisenä oliko kukaan herännyt. Veljeni Saku ja siskoni Sara. Ne oli ylhäällä siemailemassa kaakaota niinkuin ne aina aamuisin tekee.
Päästin Lolan alas ja annoin sen kipittää muualle.
-Onko äiti heränny?
-emmä tiä, Saku vastasi.
Kävin pesemässä hampaat ja puin hupparin ja ratsastushousuni.
-Aatelkaa, ulkona on 14 astetta lämmin! Sara ilmoitti.
-Aijaa, sitähän mä voin mennä Deisin tai Jutan kaa maastoon ilmansatulaa! Jeee!
-Chappe, tuu kattoon, täällä on myynnissä hauskan näköinen poni, kuului äitini sanovan makuuhuoneestaan.
Sipsutin sinne, ja näin maailman hauskimman otuksen tietokoneemme ruudussa!
-Ostetaan toi! Virnistin.
-Nooh... Ei nyt ehkä ihan, äitini sanoi tylsästi, niinkuin aina kieltäytyessään jostain asiasta.
-joooko, pliis! katsoin anovasti äitiäni. -Mieti nyt, siihen Vennin entiseen karsinaan! Iida suostuisi kyllä! -Tallenna se numero! vinguin.
-no mä soitan sille sen omistajalle, mut tää maksaa 1500e, että tuskinpa me sitä ostetaan.
Noudin äitini puhelimen olohuoneesta, ja näppäilin hienoon nokia lumia 800:n ponin omistajan numeron.
Poistuin siksi aikaa huoneesta, kun äitini soitti.
Kuuntelin tarkkaan mitä äitini sanoi.
-Arvatkaa mitä, me ostetaan ehkä yks poni, se on maailman hauskimman näköinen, kerroin Saralle ja Sakulle.
-Aijaa, se on vissii risteytysponi? Sara kysyi.
-Joo, on se, siinä on tinkeriä, pien suokkia, dartmoorinponia ja new forestia, selostin.
-Heh, se on varmaan hauska! Sara sanoi. -Mun eka lemppari oli tinkeri, sen nimi oli Rex, se oli tosi söpö, onko sillä ponilla karvat jaloissa?
-on, se on tumman ruunikko ilman merkkejä, selitin.
-pue reippaasti päälles, lähetään kattoon sitä, pitää nyt nopeasti mennä ku niille ei passaa illemmalla, äitini ilmoitti ja pongahdin salamana ylös. Kipitin autoon, ja otin vanhan kypäräni mukaan. Minulla on kaksi kypärää, kisa kypärä, joka on Uljaan tallilla ja tavallinen kypärä, joka on kotona.
Lähdimme ajamaan viereiselle paikkakunnalle.
Näimme pian paljon hevosia tarhassa, jonne päin oli kyltti, Hovihirren yksityistalli.
Kertasin lukemani kyltin ääneen. Äitini kääntyi sinne.
-Uijui tuolla se on, hoitopuomissa! Täällä on tosi puhdasta! Hihkaisin.
Hyppäsin autosta ulos, ja menin tervehtimään naista joka ponin vierellä seisoi.
-Moi, tässä tää nyt ois, American Dollar, eli Aramis, se on ruuna, ja on ihan kiva vaikka on utelias ja tosi reipas, nainen kertoi minulle ennenkin kättele äitiäni ja esitteli itsensä Iinaksi.
Hän kertoi että hänen pitää luopua Aramiksesta koska aloittaa säännöllisen kilpailun täysverisellään Dominolla. Hän näytti Aramiksen varusteet ja antoi minun varustaa ponin.
Se suorastaan tunki kuolaimiin päänsä, ja osoittautui oikeaksi halinalleksi. Se oli vieläkin hauskemman näköinen livenä, kuin mitä se oli kuvassa. Sen karva kiilteli ihanasti, ja Iina kertoi, että ei ollut tilannut kengittäjää pitkään aikaan, me saisimme kuulemma sen tilata.
Nousin ratsaille, ja Ara,is suorastaan singahti liikkeelle, kun vähänkään annoin sille pohjetta.
Iina talutti meidät alkuun, ja sitten sain itse ratsastaa Aramiksen maneesiin. Kokosin heti ohjat tuntumalle, ja pyysin Aramiksen raville.
Sen liikkeet olivat mukavat, joustavat ja pehmeät, huomasin heti että Aramis kuunteli minua hyvin. Tein päätyisin ympyröitä, ja pitkillesivuille lisäyksiä. Voi miten se kuunteli, miten se voisi olla näin nöyrä minulle?
Tiesin heti että halusin ostaa Aramiksen. Nautin sata prosenttisesti Aramiksen kanssa työskentelystä, tai oikeastaan liitelystä. Vaihdoin pian suuntaa, ja tein samaa tehtävää. Aramis oli tosi reipas, kuten jo huomasin, eikä halunnutkaan siirtyä käyntiin kun pyysin. Tein tiheään puolipidätteitä, ja istuin alas satulaan, kunnes Aramis lopulta laski käyntiin.
Aloin tulla pohkeenväistöä, joka aluksi oli hieman hakusessa, mutta kyllä se sitten meni sitäkin. Aramis oli todella kuuliainen ja reipas. Huomasin että äitini hymyili, ja näytti tyytyväiseltä.
Pian aloin valmistella oikean laukan nostoa, ja seuraavassa kulmassa tein sen. Aramis lähti aluksi raviin, mutta seuraavassa kulmassa onnistui. Aramiksen laukka oli mukavaa, pyörivää ja elastista. Unelmien ponini, toki Deisi ja Juttakin on ihania, mutta eivät ne olleet samanlaisia kuin tämä!
Kaikki olivat omalla tavallaan ihania.
Pian tiesin että haluan sen! Hidastin käyntiin ja toin ponin kaartoon. Laskeuduin alas sen selästä, ja talutin sen ulos maneesista.
Äitini poistui paikalta, ja lähti täyttämään papereita. Siis mitä, papereita, sehän tarkoittaa... ME OSTETAAN SE!
Halasin Aramista, joka tunki päänsä erittäin pitkine otsaharjoineen syliini. Voi pian se olisi omani. Äitini palasi pian, ja lainasimme trailerit siksi aikaa että voisimme ponin kotiin. Iina näytti tyytyväiseltä, ja niin myös minä ja äitinikin.
Otin satulan pois, ja annoin sen äidilleni. Laitoin kuljetussuojat Aramiksen tupsujalkoihin, ja sain takajalan suojaa laittaessani hännän huiskaisun naamalleni. Hah, hassu Aramis, eihän sille voi olla vihainen!
Talutin Aramiksen pian riimusta traileriin, mutta se ei ollutkaan mikään helppo nakki. Aramis jarrutti jo ennen lastausluukkua, ja ilmoitti ettei ikinä astu tuonne! Houkuttelin Aramista traileriin kaikin mahdollisin keinoin. Kauralla, kuivalla leivällä, sokerilla ja kaikella mitä keksin, pian Aramis kuitenkin saatiin traileriin.
Voi Aramis, toivottavasti se sitten sopeutuu Yläkokkoon pian, ja olisi yhtä kiltti sielläkin.
Kipitin ulos trailerista suljin lastausluukun.
Menin autoon, ja tarkkailin Aramista kamerasta, joka oli asennettu trailerin kattoon, ja toinen pää oli minun käsissäni.
Matka sujui onneksi hyvin, ja Yläkokossa Iida ihmetteli mitä ihmettä vieras traileri perässämme teki?
Äitini selvitti Aramis jutun, ja pyysi voisiko Aramis jäädä asustamaan Yläkokkoon? Iida suostui. Ja syöksyn halaamaan Iidaa! Hän on niin kiltti, kun suostui!
Iida kiinnosti uusi asukas, millainen karvaturri se olisi, eihän hän ollut sitä vielä nähnyt.
Avasin lastausluukun, josta viisi vuotias komistukseni peruutti.
-Voi mikä mörrimöykky tuo on! Ihanat nuo tupsut ja valtavan pitkä harja! Iida hihkaisi ja taputti Aramista.
-Mistä te tollasen löysitte?
-Onko tuttu sellainen ku Hovihirren yksityistalli? Äitini kysyi.
-Ei kyllä oo. Sieltäkö tää on?
-Joo, siellä oli kyllä puhasta ja hepat oli siistissä kunnossa, äitini sanoi.
-Jaa jaa, no mutta tervetuloa vaan Aramis, voitte ottaa sen Vennin entisen karsinan sille.
Tallissa ei ollut ketään, kaikki varmaan vappua juhlimassa jossain päin maailmaa.
Talutin Aramiksen sen uuteen karsinaan, ja otin kuljetussuojan toisensa jälkeen pois. Riimunkin otin pois, ja kävin hakemassa Aramikselle yhden porkkanan varustehuoneesta.
-Mun hieno poika! Nii, oot maailman hienoin! lässytin ponille, joka nakersi porkkanaansa.
Äitini kutsui minut pian auttamaan varusteiden laitossa. Vein loimet ja harjapakin Aramiksen karsinan oveen.
Sitten vein satulan, suitset ja muut sellaiset varustehuoneeseen.
Pian Aramis oli lopullisesti muuttanut Yläkokkoon, hyvä niin.
Chappe ja Aramis 1hm
//Nonni tänään aamulla kun kävin viemässä sun ponin pihalle, kaikki sujui hyvin, se oli majottautunu ja vein sen isoponitarhaan, minne se sopeutu ja sai ainakin yhtä reippaasta Origosta heti kaverin! Ponit juoksivatkin sitten tarhaa ympäri hetken ennen kuin laskivat päänsä yhteiselle heinäkasalle. Kivan pitkä tarina ja Aramis vaikutti tosi super ponilta niinkin nuoreksi, toivottavaa juu, että teillä sujuu täällä yhtä hyvin kuin Aramiksen entisellä tallilla, mutta muista sä voit aina pyytää apua jos tarvit:) Se oli muuten tosi komee poni, ainakin pikkulasten mielestä, kun ne meni tarhanportille sitä katsomaan. Ystävällinen ja kaikkee!:3 17v€ -Iida