”Sadetta, sadetta ja sadetta... Eikö tuo koskaan loppuisi?” Mietin harmistuneena autoni ratissa. Vesipisaroita roiskui hullunaan päin tuulilasia, aivan kuin joku olisi kaatanut yläilmoissa isosta saavista vettä niskaamme. Onneksi pian huomasin hiekkatien sivulla kyltin, joka kertoi Yläkokon olevan vajaan puolen kilometrin päässä. Käännyin vasemmalle ja ajoi varovasti hieman kuoppaista tietä traileri perässäni. Pysäytin punaisen kotteroni mahdollisimman lähelle tallia ja vedin takkini huppua paremmin pääni suojaksi. Hyppäsin ulos autosta ja kiiruhdin avaamaan takaluukkua. Sani kuopi hieman kärsimättömästi lattiaa ja hhörähti nähdessään minut.
”Noniin, ihan rauhassa pikkuinen... Ja sitten peruutetaan...” Tamma nykäisi voimakkaasti taaksepäin, saaden minut melkein kumoon. Sain sinniteltyä juuri ja juuri pystyssä, mutta onneksi olimme pian jo tukevasti maan kamaralla. Sani pörisi ja hörisi ympärilläni steppaillen taluttaessani sitä tallia kohti. Avasin vaivalloisesti oven pitäen samalla kiinni narua nykivästä otuksesta.
”Halojaa, onkos täällä ketään?” Huusin ilmeisesti tyhjään talliin. Talutin Sanin sisälle talliin, tai ainakin yritin taluttaa. Tamma tuntui varovan jokaista askeltaan ja kissan ilmestyminen nurkan takaa oli hienohelmalle viimeinen tikki. Sani syöksähti suoraan voimalla taaksepäin, saaden minut raivoamaan.
”Nyt perkele sun kanssas! Koittasit ees joskus käyttäytyä, mä tiedän että siellä sataa ja sun turkissas on varmaan joku sentti kertaa sentti kurajälki, mut herranjestas nyt nainen!” Tuhahdin silmiään pyörittelevälle hevoselleni.
”Tarvitaanko täällä apua?” Vaaleahiuksinen, lyhyt ja hieman huvittuneen näköinen nainen ilmestyi jostakin läheisestä ovesta luoksemme.
”Joo, tää arkajalka ei tunnu tajuavan, että tääkin oon vaan talli, eikä mikään hirviöluola!” Naurahdin rapsutellen Sanin punaruskeaa karvaa.
Iidaksi – Tallinomistajaksi – Itsensä esitellyt nainen näytti meille karsinan, johon Sani voisi majoittautua.
Riisuin jo vähän rentoutuneelta tammalta pois loimea, joka sillä kuljetuksen ajan oli päällään ollut. Iida toi hepalle heinätukon, josta se alkoi innokaasti popsimaan heinänkorsia suuhunsa. Heitin loimen karsinan ulkopuolelle ja nappasin ulkopuolelta harjan, jonka olin äsken kiireisesti ulkona napannut varusteluukusta. Harjasin korvat hörössä seisovan tamman karvan kertaalleen läpi ja totesin sen olevan ihan hyvässä kunnossa. Sanin talveksi klipattu karva näytti melko hauskalta, sillä se oli päässyt kasvamaan hieman epätasaiseksi. Purin hännässä olleen letin ja harjasin jouhet selväksi. Suljin karsinan oven, Sanin jäädessä ihmettelemään lähtöäni.
”Hean vain sun tavarat tänne talliin traikusta, kultaseni” Sanoin silittäen silkkistä turpaa. Sade oli lakannut, mutta ilma oli yhä kostea ja synkkä. Avatessani varusteluukkua, kuulin takanni askeleita ja puheensorinaa.
”Moikka! Mä oon Nopa, Ootko sä Pihla? Sulla on upea hevonen!” Viereeni ilmestynyt tyttö kysyi.
”Ai hei. Juu oon mä Pihla! Ja onhan se Sani ihan nätti tamma, vaikka itse sanonkin..” Vastasin iloisesti Nopalle.
”Voin auttaa kantaa sua tavaroita talliin, jos haluut?” Ruskeahiuksinen Nopa kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
Annoin tytölle tamman parit riimut ja harjapakin, jossa Sanin loput harjat olisivat. Pyysin tyttöä ottamaan sen yhden harjan hepan karsinan edestä ja viemään pakin satulahuoneeseen. Nopan lähdettyä nappasin omiin käsiini kasan loimia.
”Sadeloimi, kaksi fleeceloimea, kevyt toppaloimi, paksumpi toppaloimi, verkkoloimi...” Luettelin hiljaiseen äänen lapatessani loimia syliini. Palasimme yhtä aikaa trailerille Nopan kanssa ja annoin hänelle korin, jossa oli erilaisia suojia, bootsit ja parit pintelit. Itse nappasin matkaan mustat olympiakuolaimilla ja meksikolaisella turpahihnalla varustetut esteille tarkoitetut suitset, sekä tummanruskeat kankisuitset kouluratsastukseen, joissa oli vasta vähän aikaa sitten ostamani sinisillä timanteilla varustettu otsapanta. Laitoimme tavarat jälleen paikoilleen ja palasimme vielä hakemaan satulat. Otin itse mustan estesatulan ja Nopa ruskean koulusatulan. Saatuamme satulat telineisiin, kiitin tyttöä avusta, joka sanoi lähtevänsä taukotupaan keittämään teetä. Itse päätin lähteä juoksuttamaan Sania maneesille, jossa ei ainakaan oman tietoni mukaan pitäisi olla tunteja tänään.
Kiinnitin tummansiniset suojat napakasti tarroilla tamman jalkoihin ja pistin sille äsken mukaan ottamani mustat suitset päähän, kiinnittäen juoksutusliinan niihin. Sani lähti innoissaan häntäänsä huiskien seuraamaan minua maneesille päin. Maneesi olikin yllätyksekseni aivan tyhjä, joten ajattelin, että voisin vaihteeksi irtojuoksuttaa hepan. Ensiksi kuitenkin kävelimme yhdessä maneesin muutaman kerran ympäri kumpaankin suuntaan, jotta Sani tottuisi uuteen paikkaan. Eipä tamma näyttänyt kamalasti välittävän rakennuksesta, olihan se ollut ennenkin maneesissa monen monta kertaa. Noin kymmenen minuutin käppäilyn jälkeen, otin juoksutusliinan irti suitsista. Maiskautin hieman ja taputin käsiäni yhteen. Sani pinkaisi liidokkaaseen raviin ja nosti häntänsä ylös. Punertava otus kuitenkinpysähtyi jo heti ensimmäiseen nurkkaan, johon voisi jäädä oleskelemaan. Tämän huomatessani etsin käsiini juoksutusraipan katsomosta. Pian tamma jo ravasi taas pitkin askelin ympäri uraa, hiekan pöllytessä. Vaihdoin raipan avulla Sanin kulkusuuntaa, ja käskin sen pienellä raipan heilautuksella laukkaan. Tamma pärski ja heitti muutaman pienen pukin. Huomasin hepan todella nauttivan, kun sai juosta vapaana ilman, että täytyi pelätä jalkojensa likaantuvan kamalaan mutalätäkköön.
Loppukäyntien jälkeen vein Sanin takaisin talliin, sillä kello oli jo jonkin verran yli kahdeksan ja muutkin hevosetoli jo haettu sisään tarhoistaan. Kävin laittamassa Sanin ruoat turpoamaan ja kirjoitin samalla hoitopäiväkirjaan tästä päivästä. Laitoin myös lapun Iidan toimistopöydälle, jossa oli Sanin hoito-ohjeita. Sanin saatua heinät ja mössöt eteensä, kävin hieman kiertelemässä tallissa. Pian päätin kuitenkin lähteä kotiin, sillä en viitsinyt jäädä enää tallille häiritsemään hevosten ruoka-aikaa. Istuin autoni penkille ja käynnistäen sen, lähdin ajamaan poispäin Yläkokosta. Olin aivan mahdottoman onnellinen, että olimme saaneet Sanin kanssa näin hyvän tallipaikan!
? Pihla ja Sani, Ensimmäinen HM ?// Tää oli kiva muuttotarina! Sujuva teksti ja tarkasti kuvailtu tarina:) Eh... Sani oli hieman ollut hankala yön aikana... Se nyt varmasti johtuu uudesta ympäristöstä ja uusista tallikavereista. Tai no, hankala ja hankala, mutta näytti ihan rähjäiseltä ja oli yltäpäältä puruissa ja takaseinässä oli lommo. Aamulla tamma söi ruokansa hyvällä ruokahalulla, mutta tarhaan se oli hieman hankala viedä. Oli ryöstäytyä ja tarhassa juoksi pari kierrosta kovaa, isoa ravia. Tarhakaverit Vappu ja Miina katselivat sitä ihmetellen ja Vappu raukka säpsyi Sanin äkillisiä liikkeitä sen lähellä Puolen päivän aikoihin Sani oli jo rauhottunu ja söi Miinan kanssa päät vierekkäin heinää Vapulla oli hieman hankalampi sopeutua uuteen tarhakaveriinsa, mutta kyllä se siitä! Hoito-ohjeet on OK, kävin laittaas sen lapun Sanin karsinan oveen kiinni niin muutkin tallinhenkilökunnasta osaa sitten hoitaa sen! Kiva jos oot sitä mieltä että Sani sai meiltä hyvän tallipaikan. Toivottavasti pysytte pitkään Yläkokkolaisilta:)! 16v€ -Iida
-> tahdotko tehtäviä esim. tallissa autteluun?(: