Lotte
Tavoille oppinut

Posts: 54
Hoitohevonen: "Halla"
Ikä: 18- vuotta
|
Post by Lotte on Apr 12, 2015 18:29:33 GMT 1
Lotte, koko nimeltään Lotte Emmy Palmgren on 16-vuotias lukion ensimmäistä käyvä nuori naisenalku. Lotella on vaaleahkot hiukset ja sinisenvihreät silmät, joissa häivähtää vähän ruskeankin sävyä. Hakisin Tumppuliinille, eli Mighty Bluelle hoitajaksi koska rakastan vähän höpsöjä suurenmoisia kouluheppoja, ja Lotella itsellään oli vuosi sitten pituutta 156cm, hurahti yhtäkkiä 175cm pitkäksi ja hoikaksi tytöksi. Tumppu vaikuttaa ihanan hellyydenkipeältä herkkujen kerjääjältä, jota olisi kiva hoitaa ja laittaa silloin tällöin paraatikuntoon. Tumppu vaikuttaa myös mukavalta ratsastaa, jonka vuoksi se olisi juuri sopiva minulle, joka kaipaa höpsöjä höslääjiä jotka ei aina ole ihan kärryillä oikeastaan mistään, mihin turpansa työntää  Ja vaikka olenkin aika estepainotteinen, hevosen luonne on tärkein ja kouluilu on kaiken perusta, eli sitäkin olisi Loten hyvä oppia tekemään enemmän, ja siihen juttuun Tumppu saisi työntää turpansa ja vähän avittaa tyttöä pois aina puomien luolta! Siinä selitys sille, miksi juuri Tumppu olisi se paras minulle. Ihastuin Tumppuun heti, ja sen nimikin on hellyyttävä. Tallille löysin Newerran kautta linkillä.
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Apr 12, 2015 18:47:58 GMT 1
Moikka Lotte ja tervetuloa hoitamaan meidän Tumppu herraa. Pääsette sitten myöhemmin varmastikin tuuppailemaan koulua, Tumppu on aivan loistava siinä, ja saat säkin sitten joskus virkistää sen mieltä vaikka puomeilla! Tervetuloa porukkaan! : )
|
|
|
Post by Tuesday on Apr 30, 2015 8:54:30 GMT 1
Moikka! Oon Tuesday O'brien ja laitoit mulle ht.netissä muutamia koniehdokkaita näytille. Tulin sit kattomaan jokasta ja kun pääsin Vapun kohalle olin ihan myyty! Se oli heti se mun juttu, joten aloin jo matkalla kotiin näprätä tätä hakemusta. Luit varmaan musta jo esittelyn foorumilla? En nimittäin jaksa sitä tähän rustata, ja oishan se aika persoonatonta kopsata se suoraan! Jos pääsen Vapun kans alottelee mun arkea, lupaan hoitaa sitä ainakin alkuun kerran viikossa ja sit hiljentyä jos ei jaksa. Lupaan olla varovainen, mut minut tuntien en koskaan varo liikaa. Mulla on myöskin valmiina Vapun ja mun päiväkirjankansi, joten eikun vaan hyväksymään 
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Apr 30, 2015 15:21:31 GMT 1
Jees kiva kun sä Vappuun päädyit ja toki mä sut sen hoitajaksi hyväksyn, elikkä rekkaa ittes sisään ja tee esittely ittestäs kuvauksia teistä -topaan niin muutkin saa selville millanen tyyppi sä oikeen oot! c:
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 17, 2015 21:13:35 GMT 1
Emmi Kivikoski, tutummin Emmi, on kolmilapsisen perheen nuorin tytär. Tyttö on iältään 13 vuotias, kun taas hänen siskonsa on 18 vuotias ja veli 20. Emmi on pituudeltaan noin 160cm, joten aika normi mitoissamennään. Tytöllä on vaaleahkot hiukset, jotka yltävät napaan saakka. Tytön silmät ovat sinertävän vihreät ja niiden ympäriltä löytyy usein jonkin verran meikkiä. Emmin ruumiinrakenne on normaali. Luonteeltaan Emmi on itsepäinen, ujo uusille ihmisille ja puhelias tutuille ihmisille. Tyttö saa tahtonsa läpi monissa asioissa eikä luovuta pienen alamäen vuoksi. Uusien ihmisten kanssa tilanne on kiusallista pääosin ujouden vuoksi, mutta tyttöön tutustuttuaan alkaa puhetta virrata kuin Niagaran putouksista vettä. Silloin tällöin tytöstä kuoriutuu perfektionisti.
Hoitoponikseni haluaisin tuon iki-ihanan, ruunikon tamman, Nellin. Poni sulatti sydämeni ensisilmäyksellä enkä voinut olla kirjoittamatta hakua. Luin tamman luonteen j ahh miten ihana pieni neiti. Rakastan kuuliaisia poneja, joilta löytyy kuitenkin luonnetta.
Kirjoittaisi tarinoita silloin kun inspiraatio iskee ja piirtelen kuvia kun siltä tuntuu. Yritän parhaani saada merkintää vähintään kerran kuussa, mutta joskus niitä voi tulla useamman kerran päivässä, riippuen ihan IRL kiireistä ja inspiraatiostani : )
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Jun 18, 2015 9:05:36 GMT 1
Moikka Emmi, sä tuut varmaankin pärjäämään hyvin Nellin kanssa, joka on toisaan ihana pikkuponi, varsinkin joss saat tahtosi läpi sen kanssa ; ) Elikkä terppatuloa Nelluskan hoitajaksi, voitkin tehdä pidemmän esittelyn/kuvauksen kuvauksia teistä -topaan ja alkaa kirjoittelemaan Nellin päiväkirjaan heti kun siltä tuntuu!
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 17, 2015 15:54:12 GMT 1
Hoitajaksi?
Hei vaan, täällä olis 18-vuotias tyttö vailla hoitohevosta! Helmi on 154cm pitkä ikuinen poniratsastaja, joka omistaa hiukan poikamaisen tyylin. Hiukset on värjätty violeteiksi ja toisella puolella päätä on sivusiili. Meikkejä tämä räväkkä nuori nainen ei juurikaan käytä, mutta hiusten laittamiseen kuluu sitäkin enemmän aikaa. Pukeutumisessa Helmille on tärkeintä mukavuuden tunne ja niimpä hänellä on usein päällään tallilla mustat lökärit ja huppari. Kesällä tyttö pitää mielellään toppia ja talvella päälle puetaan tummanruskea pitkänmallinen takki. Luonteeltaan Helmi on välillä hiukan äkkipikainen ja hermostuu helposti. Hän tajuaa kuitenkin nopeasti tekemänsä virheet ja pyytä anteeksi tulistumistaan. Tyttö rakastaa uusien ihmisten tapaamista, tallilla hengailua ja tietysti hevosia. Helmi ei voi sietää kuumia kesäpäiviä ja pysyykin silloin mielummin varjossa. Tytön paheena on satunnainen tupakan poltto, silloin kun on huono päivä. Hoitajaksi hakisin mukavan oloiselle suokkitamma Taralle. Olen aina ollut henkeen ja vereen ponityttö, minkälisäksi jo sana suomenhevonen aiheuttaa kylmiä väreitä… Kuitenkin törmätessäni tähän ruunikkoon neitoon, en vain voinut olla hakematta sen hoitajaksi. Taran luonne on juuri sellainen mistä hevosissa pidänkin ja minua ei haittaa yhtään, että se tykkää pyöriä mudassa – olen aina se joka on viimeisenä nousemassa hevosen selkään, vain sen takia että voisin puunata ratsuani vaikka kaksi tuntia putkeen. Yläkokko vaikuttaa kivalta paikalta, jossa ei ole liikaa eikä liian vähän porukkaa. Aktiivisuus foorumilla näyttää olevan vaihtelevaa, mutta eiköhän se ole ymmärrettävää ettei kesällä ole niin paljon aikaa kirjoitteluun! IRL minulta löytyy kokemusta hevosista jo reilun yhdentoista vuoden ajan. Minulla on oma nuori poni, josta olisi tavoitteena saada mukava harrasteratsu. Tasoltani olen HeB ratsastaja, esteitä olen viimeeksi kunnolla hypännyt yli kaksi vuotta sitten, silloin menin n. 80cm ratoja. Tara olisi siis minulle tasoltaankin juuri sopiva ratsu! Virtuaalimaailmasta löytyy myös paljon kokemusta, mutta nyt en ole yli vuoteen omistanut hoitohevosta – Sen takia ideat pursuilevat sitä vauhtia päässäni, että pakkohan ne on saada kirjoitettua/piirrettyä jonkin ihanaisen hevosen hoitokirjaan! - Helmi
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Jul 17, 2015 16:02:01 GMT 1
Haaa totta, aktiivisuus ei kyllä nyt ole kovinkaan hyvä, mutta kesä se on se, pakko olla.. No mutta ihan super ku päätit hakea Taralle hoitajaksi, tamma kaipaakin itselleen just sitä hoitajaa, joka jaksaa hinkata irti kuivunutta mutaa sun muuta :'D eli tervetuloa porukkaan, vaikka saman tai sitten vielä kuvailevamman esittelyt voisit pistää kuvauksia teistä -topaan !
|
|
Alma
Uutukainen
Posts: 4
Hoitohevonen: Loisto Kipinä since 14.8.2015 ♥
Ikä: 15w.
|
Post by Alma on Aug 14, 2015 11:11:09 GMT 1
Alma. Ystävällinen, herttainen ja iloinen blondi. Kolme addektiivia jotka sopivat parhaiten kuvaamaan nimensä veroista Almaa. Tyttö aloitti kasiluokan, ja on käynyt eskarin kahdesti. Syntynyt joulukuussa 23. päivä. Tyttö on kohtelias, muttei pelkää olla suorapuheinen, ei saa jäädä pelkäämään oman mielipiteen esittämistä! Hevoskärpänen puri Almaa jo 2 - vuotiaana, jolloin perheen ex-ravuri Sumu hurmasi Alman. Vanhemmalla iällä tyttö pääsi ratsastamaankin Sumua. 6 - 7 vuotiaana Alma aloitti ratsastuskoulussa, kun Sumu kuoli. Tyttö ratsastaa siis nyt yhäkin eri ratsastuskouluilla, ja etsii täältä nyt sitten hoitohevosta. Mutta kuka hevoseksi?
Tamma Loisto Kipinä, aka Kipinä/Kirppu hurmasi Alman. Tyttö osaa olla jämerä, napakka ja periksiantamaton - tyttö ei ole luovuttajasielu! Vaikka vauhti on kivaa, osaa Alma tykätä kovasti myös niistä hitaammista lusmuilijoista. Koulutasoltaan noin Helppoa Beetä, esteillä on menty reilu 100cm, itseasiassa tajusin sen juuri olevan sattumalta sama kuin Kipinällä! Kipinä on vaan mahtava hevonen! Yläkokkokin on tosi kiva paikka.
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Aug 14, 2015 13:59:10 GMT 1
MOikka Alma! Kyllähän sä kipinän hoitajaksi pääsit, kiva kun tamma sut noin hurmasi, onhan se kerrassaan mahtava tamma, tätiratsastajien lemppari :'D Sä saat tehdä itsestäs pidemmän ja tarkemman esittelyn kuvauksia teistä -topaan ja sitten voitkin aloittaa hoitamaan!
|
|
Taiga
Uutukainen
Posts: 13
Hoitohevonen: Kani
22.8 ---> forever
Ikä: 13v.
|
Post by Taiga on Aug 22, 2015 6:14:39 GMT 1
Eikös Acce etsi hoitajaa? Ihastuin siihen heti, mutta petyin kun ei näytä olevan täällä hauissa 
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Aug 22, 2015 8:47:53 GMT 1
Ei, se etsi. Sillä on edelleen hoitajana sen pitkäaikainen puunaaja Luna, mutta jos joku russi kiinnostaa niin Kani voisi mahdollisesti hoitajaa etsiä : )
|
|
Taiga
Uutukainen
Posts: 13
Hoitohevonen: Kani
22.8 ---> forever
Ikä: 13v.
|
Post by Taiga on Aug 22, 2015 11:52:01 GMT 1
Kani olis kyllä tosi kiva! Sille haen siis: Taiga Walma Klara Andersson on pieni ja pippurinen, pituutta on 152cm eikä tyttö lääkärin mukaan enää kasva. Blondit, alaselkään ulottuvat hiukset ovat yleensä auki tai nutturalla. Taiga osaa olla oikea pahanilman lintu, mutta yleensä tyttö on huumorintajuinen, pirteä ja ystävällinen. Osaa silti olla myös tolkuttoman itsepäinen, vaikka kuunteleekin kokeneiden neuvoja korva tarkkana. Oppii nopeasti, ja saakin koulussa aina ne parhaat arvosanat. Hevostelukokemusta on lähes koko Taigan ikä, 13 vuotta. Taiga on ehkäpä nuori, mutta ei ole ikään katsominen, tyttö osaa komentaa, mutta myös se lempeä puoli tulee esiin, vaikkei ehkä kovin helposti. Rakastaa vauhtia ja esteiden hyppelyä.
Kani olisi ihana poni, vaikkei Accelle pääsekään hoitajaksi. Tutustuttuani Kaniin tarkemmin, tajusin herran olevan ihan täydellinen!
|
|
Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Aug 22, 2015 12:13:14 GMT 1
No hei jes, kiva kun kani sitte tärppäs! Eli tervetuloa hoitamaan pikkukania, sen kanssa saat varmasti kehittyä ja päästä hyppimään myöhemmin sillä kani tykkää myös hyppiä ! Tee ittsestäs kuvauksia teistä -topaan tarkempi kuvailu (vaatteet yms) ja voit sitten aloittaa orin hoitamisen, teenkin sille päiviksen jos sillä sitä ei vielä oo ! 
|
|
Fiia
Uutukainen
Posts: 2
Ikä: 17v
|
Post by Fiia on Sept 4, 2015 18:35:19 GMT 1
Danalle ollaan hakemassa  Kuka? Fiia Vuokko Laine, eli Fiia vaan on punatukkainen 17 - vuotias. Lila toppi ja vihreä villapaita kuuluu pirteän tytön pukeutumiseen, mustia pillifarkkuja unohtamatta. Sirohko ja 153cm pitkä, 8 vuotta ratsastanut naikkonen levittää auringonsäteitä ympärilleen - huonot päivät ovat yhtä harvinaisia kuin monsuunisateet Suomessa! Kelle ja miksi? Dansalle. Ja miksi? Tamma hur-maa! Säikyt ja herkät hevoset ovat kivoja, vaikka Rimpulaakin mietin. Dana vei silti voiton! Sitä siis toivon hoitsuksi.
|
|