|
Post by Romppu. on Jun 8, 2015 14:06:07 GMT 1
1. Millä mielin maastoon? Jännittikö?- Hyvillä mielin, hieman kuitenkin jännitti mitä poni keksisi. Sujuiko varustus hyvin teidän osalta?- Sujui, mitään normaalista poikkeavaa ei tapahtunut. Miltä vaikutti muu maastoon lähteävä porukka?- Oikein mukavalta ja ystävälliseltä. Lähdettiin, oliko hevosesi millä tuulella? Tekikö sen mieli potkia kaikki tuusannuuskaksi?- Bamse oli todella innoissaan, ja itseasiassa mietinkin miksei se pukitellut tai vastaavaa. Millaisilta vaikutti ihminen ja ratsu edelläsi / entä takana?- Edellä oleva ratsukko tuntui varmaan Bamsen mielestä menevän liian hitaasti, sillä ruuna oli jatkuvasti kiinni Hipun peräpäässä. Takana oleva ei ratsu vaikutti olevan yhtä innoissaan maastosta kuin Bamse. Ensimmäinen ravipätkä? Pysyikö hevosesi hallinnassa? Oliko se liian hidas?- No ei pysynyt, hyvä kun sain edes pidätettyä koko possua. Sujuiko laukka teiltä? Olitteko melkein jopa ohittamassa edellä menevää vai pysyikö hevosesi omalla paikallaan?- Melkein ohitettiin, mutta kynsin hampain yritin pitää Bamsen omalla paikallaan. Sillä on jokin pakkomielle olla ensimmäinen kaikessa... Jouduimme ylittämään tien kaksi kertaa oliko hirveää? Vai peruspullaa?- Aivan järkyttävää, sanoi Bamse, joka kuitenkin meni yli kun pakotin. Siltakin, no huh huh, oliko hevosesi mitä mieltä siitä?- Silta taas jostain syystä meni kuin vettä vaan, toisinaan mietin mitä tuon ponin aivokopassa tapahtuu, kun silta ei pelota yhtään, mutta tie aiheuttaa järkyttävän slaagin. Takaisin tallilla, vierähtikö helpotuksen kyyneleet?- Niinkin voisi sanoa. Kiitos kivasta maastosta! 
|
|
|
Post by Julia on Jun 14, 2015 21:04:17 GMT 1
1)
Millä mielin maastoon? Jännittikö? - Hieman, mutta kun muistin Kelmin olleen tosi hienosti Yläkokossa viimeksikin, ei minun tarvinnut paljoa huolestua.
Sujuiko varustus hyvin teidän osalta? - Sujui ja Kelmi antoi laittaa kaikki kamppeet niskaansa pelleilemättä, ihme kyllä...
Miltä vaikutti muu maastoon lähteävä porukka? - Mukavalta! Ainoastaan Mila minulle ennestään tuttu, mutta ystävystyin myös toisen äkäisen russin rakastajan, Lunan, kanssa.
Lähdettiin, oliko hevosesi millä tuulella? Tekikö sen mieli potkia kaikki tuusannuuskaksi? - Kelmi vähän ketutti olla loppupäässä, mutta toisen russin purukalusto sai sen varomaan perskarvojaan ja se liikkuikin oikein reippaasti.
Millaisilta vaikutti ihminen ja ratsu edelläsi / entä takana? - Kimo ratsuponi Bamse näytti välillä jättävän meidät jälkeensä innostuksissaan ja jouduinkin ravailemaan välillä jonon kiinni. Acce oli taas tammaversio Kelmistä ja jutustelimme hänen ratsastajansa Lunan kanssa miltei koko matkan ajan.
Ensimmäinen ravipätkä? Pysyikö hevosesi hallinnassa? Oliko se liian hidas? - Pysyi ja kunhan tarpeeksi kiljuin ja kiroilin, mutta ei Kelmi kyllä mikään hirveän reipaskaan ollut, joten sain enimmäkseen vain potkia sitä eteenpäin.
Sujuiko laukka teiltä? Olitteko melkein jopa ohittamassa edellä menevää vai pysyikö hevosesi omalla paikallaan? - Kelmi yritti kaikin mahdollisin keinoin pysyä reippaamman jonon perässä ja pysyi kyllä jonossa, mutta takana lyllertävä russitamma meinasi välillä tulla turhankin vierelle.
Jouduimme ylittämään tien kaksi kertaa oliko hirveää? Vai peruspullaa? - Ylitimme tien viimeisinä Accen ja Lunan kanssa, eikä ponit paljoa muuta tehneet kun laiskotelleet muihin verrattuna. Kelmiä aluksi hieman mukamas pelotti, mutta toisten mennessä ei sekään uskaltanut jäädä yksin toiselle puolelle.
Siltakin, no huh huh, oliko hevosesi mitä mieltä siitä? - Kelmi kiemurteli hyvän tovin ennen siltaa mutta potkaistessani siihen vauhtia silta ylittyi kuin mikä muukin tahansa matkan hidaste.
Takaisin tallilla, vierähtikö helpotuksen kyyneleet? - Ei nyt sentään, maasto oli tosi kiva kokemus ja Kelmikin malttoi olla melkein ihan siedettävän siivosti. Kiitokset mukavasta maastoreissusta! =)
|
|
|
Post by Pierre on Jun 17, 2015 13:43:51 GMT 1
Kuittaus, Pierre & Petäjän Huithapeli :)
Millä mielin maastoon? Jännittikö? - Kieltämättä hieman jännitti, sillä alla oli vielä melko nuori hevonen, jonka kanssa oltiin hakemassa vieraalla tallilla järjestettävästä maastosta uusia, rikastuttavia kokemuksia.
Sujuiko varustus hyvin teidän osalta? - Huithapeli ei ole koskaan ollut mikään helppo hoidettava, ja tänäänkin se päätti steppailla paikoillaan, tuuppia tätä harjattaessa ja yrittää aukoa riimunnarujen solmuja, eli kaikkea muuta kuin mitä olisi pitänyt. Harjauksen jälkeen ori onneksi rauhoittui tämän huomatessa etteivät uudet hevostuttavat yritä syödä tätä elävältä.
Miltä vaikutti muu maastoon lähteävä porukka? - Maastoporukka vaikutti oikein mukavalta ja saimmekin jutun luistamaan jo harjauksen yhteydessä. Mukaan oli tullut onneksi pari hieman rauhallisempaa ratsukkoa, joiden läsnäolo saattaisi tehdä myös Epelin olon helpommaksi.
Lähdettiin, oliko hevosesi millä tuulella? Tekikö sen mieli potkia kaikki tuusannuuskaksi? - Huithapeli ei malttanut pysyä millään paikoillaan, mutta sain kuin sainkin tämän jonon jatkeeksi heti Loten ja pienen Kirinä-ruunan kintereille. Heti matkaan päästyämme ja ratsuni päästessä liikkeelle helpottui tämän käsittely huomattavasti.
Millaisilta vaikutti ihminen ja ratsu edelläsi / entä takana? - Edessämme kulki Lotte Kirinä-ruunalla, jota Epeli seurasi kuin hai laivaa yrittäen välillä puskea jopa tähän kiinni. Perässämme tuli puolestaan syötävän suloinen Nomppa-tamma, jonka rauhallinen olemus meinasi jopa tarttua omaankin ratsuuni.
Ensimmäinen ravipätkä? Pysyikö hevosesi hallinnassa? Oliko se liian hidas? - Epeli pysyi hyvin hanskassa, vaikka tämä välillä yrittikin rynniä edellä menevän Kirinän viereen haastamaan tätä kisaan. Muuten orini pysyi kuitenkin säyseän ruunan kintereillä pitäen tahdin sovitettuna edellä menevän nopeuteen.
Sujuiko laukka teiltä? Olitteko melkein jopa ohittamassa edellä menevää vai pysyikö hevosesi omalla paikallaan? - Huithapelihan oli ohittelemassa edellä meneviä ratsukoita jo ravissa, joten samat kujeet jatkuivat myös laukassa. Koska myös edellä menevä ratsukko lähti liikkeelle vauhdikkaasti, meinasi myös orini lähteä näiden perään mutta sain pideltyä tämän sopivassa vauhdissa.
Jouduimme ylittämään tien kaksi kertaa oliko hirveää? Vai peruspullaa? - Teiden ylittäminen taisi tällä kertaa jännittää ratsastajaa enemmän kuin ratsua, sillä en ollut varma miten Epeli käyttäytyisi. Ori kulki kuitenkin säyseästi kummankin tien yli, eikä sillä hetkellä kuunnellut kuin antamiani apuja.
Siltakin, no huh huh, oliko hevosesi mitä mieltä siitä? - Edellä menevien aiheuttama kopina meinasi aluksi hieman jänskättää, mutta kunhan sain Epelin astumaan sillalle, käveli tämä nopeasti Kirinän perään ja käveli loppusillan ilman vastaväitteitä.
Takaisin tallilla, vierähtikö helpotuksen kyyneleet? - Maaston ensiminuuteilla olin ehtinyt toivoa, että olisipa tämä jo ohi, mutta koska Epeli oli käyttäytynyt loppuajasta kuin mies, olisin voinut käydä heittämässä samanlaisen lenkin heti perään.
|
|
Mila
Tavoille oppinut

Posts: 41
Oma hevonen: Rowena Mark
Ikä: 30
|
Post by Mila on Jun 20, 2015 18:40:35 GMT 1
Millä mielin maastoon? Jännittikö? Vähän jänskätti, kun ei tuon Hipun kanssa olla hirveästi maastoiltu ja nyt vielä lähdettiin tammalle tuntemattomille seuduille samoilemaan.. Sujuiko varustus hyvin teidän osalta?Sujui kyllä. Hippu ei ruukaa hirveästi kiukutella varustamisen aikana, joten siinä ei yleensä ongelmia ole. Miltä vaikutti muu maastoon lähteävä porukka?Mukavaltahan tämä poppoo vaikutti! Muutama outo naama oli joukossa, mutta myös tuttuja. Lähdettiin, oliko hevosesi millä tuulella? Tekikö sen mieli potkia kaikki tuusannuuskaksi?Hieman Hippu hermoili alkumatkasta. Liekkö omituiset heppakaverit ja uudet maisemat vähän jänskättäneet tammaa. Nopeasti Hippu kuitenkin rauhoittui. Millaisilta vaikutti ihminen ja ratsu edelläsi / entä takana?Olin "joutunut" Sofioiden väliin ja juttu luisti molempien kanssa. Bamse oli vissiin sitä mieltä, että Hippu oli liian hidas ja oli melkein koko ajan meidän takamuksessa kiinni. Sofia W:n kanssa tuli enemmän rupateltua, sillä olin kiinnostunut Hunnista ja sen sukutaulusta, joten tuli udeltua ummet ja lammet. Ensimmäinen ravipätkä? Pysyikö hevosesi hallinnassa? Oliko se liian hidas?Kyllä pysyi hallinnassa! Sujuiko laukka teiltä? Olitteko melkein jopa ohittamassa edellä menevää vai pysyikö hevosesi omalla paikallaan?Sujuihan se. Hipulla tuntui olevan menohaluja, mutta edessä ei-niin-ketterästi etenevä Hunni hidasti Hipun vauhtia huomattavasti. Hyvä vain! Hippu kyllä yritti pari kertaa mennä edelle, mutta sain sen pidettyä omalla paikallaan. Jouduimme ylittämään tien kaksi kertaa oliko hirveää? Vai peruspullaa?Hienosti meni vaikka Hippua sekä minua jännitti alkuun... Siltakin, no huh huh, oliko hevosesi mitä mieltä siitä?Olin ihan varma, ettei Hippu sillan yli suostuisi menemään, mutta hienosti poni kuitenkin sllan yli köpötteli. Turhaan stressasin! Takaisin tallilla, vierähtikö helpotuksen kyyneleet?Noei. Olisin viihtynyt tuolla reissulla kauemminkin! 
|
|