Post by Topi on Jan 4, 2016 1:21:45 GMT 1
Maastossa Humuilemassa
Oli taas hirvee hälinä keittiössä. Veela parku ja Minna yritti rauhotella sitä.Istuin Salomea vastapäätä. Olin kerrankin pirteä hyvin nukutun yön jälkeen ja yritin jututtaa siskoa puoliksi syöty voileipä suussa. "Oofko fä fefoffa fänää fallille?"
"Hyi että. Älä puhu ruoka suussa. Enmä saanu mitään selvää", tyttö sanoi oudoksuva ilme kasvoillaan. Naiset. Nielaisin leivän lähes kokonaisena ja selvitin kurkkuani.
"Et ootko sä menossa tänään tallille? Jos et niin mä voisin mennä liikuttaa Humun."
Salome pudisti päätään: "Emmä ehi. Mun pitää kirjottaa äikän aine loppuun. Se on jo valmiiks myöhässä."
Systeri hotkaisi eväänsä, järkkäs astiat pesukoneeseen ja loikkas sohvalle läppärin ääreen kirjoittamaan hengentuotettaan. "Muuten", aloitin kiinnittääkseni Salomen huomion.
"No?" Hän pyöräytti silmiään turhautuneena.
"Löysikö se sun kaveri hevostaan?"
"Ai mitä häh? Meridako? Joo kyllä se löysi. Kui?"
"Ei mitää", vähättelin vaikka oikeasti hymyilin itsekseni.
Laitoin eteisessä vaatteita ja olin juuri vetämässä vetskaria kiinni takista, kun Minna huusi: "Topi, älä mee vielä!" Minna hoipersi eteiseen Veela sylissään. Kohotim kulmiani: " Mitä mun pitää tehdä?"
Nainen otti kädestäni kiinni ja laittoi siihen vauvanvaipan.
"Vie se roskiin."
Katsoin tyrmistyneenä pakettia. En edes halunnut tietää sen sisällöstä. Onneksi Minna lähti ja tunginkin kakkavaipan Salomen ratsastussaappaisiin. En nimittäin halunnut pidellä sitä yhtään kauempaa kuin oli pakko. Läksin tyytyväisenä pihalle.
Saavuin tallin pihaan kymmenen aikoihin ja suurin osa hevosista oli viety ulos, mukaanlukien Bia ja Humu. Löntystin tallin ovelle ja pujahdin sisään. Satulahuoneesta mukaani tarttui Humun riimunnaru sekä hoitovehkeet. Ilma oli melko leuto vaikka pakkasta olikin. Olisi ihan fiksu veto harjata polle pihalla. Tallustinkin rivakasti tarhalle. Salome kertoi opettaneensa ponin saapumaan vihellyksestä luokse. Viheltelin ainakin 15 kertaa, mutta Humu tuskin lotkautti korvaansa suuntaani. Salome oli joko ollut harvinaisen paska opettamaan tai poni vihas mua. Lähdin lähestymään sitä hitaasti naru vasemmassa kädessäni. Shetlanninpon ruuna mutusteli rauhaisasti heiniä, kun nappasin sen kiinni. "Hyvä hyvä", kehuin ja rapsutin vähän sitä harjan tyvestä. "Mennään", komensin nykäisten samalla ponin liikkeelle.
Jynssäsin pilkullista pollea puomilla tallin edessä. Merida ja Luna ilmestyivät tallin ovien takaa. He pysähtyivät kohdalleni tervehtien. "Onko Salome missä?" Luna uteli.
"Se jäi kirjottaa jotain ainetta", selitin puhdistaessani pikkuruunan kaviota. Sain sen puhtaaksi ja käänsin katseeni heihin. "Eikö mun seura kelpaa?" Kiusoittelin.
Luna irvisti ja Merida hymyili. "Meillä on yks maastoreissu suunnitteilla."
Esitin muka hämmästynyttä: "Ette oo mua kutsunu?" Naurahdin perään ja tytötkin näyttivät semi hyväntuulisilta. "Ootsää menos ratsastamaa vai?" Merida halusi tietää.
"Joo. Aattelin käydä virkistää tän mieltä ku arvaan et Salome on vääntäny hikisenä pyhää yrjöä ja vaatinu ties mitä liikkeitä."
Vaihdoin kaviokoukun pehmeään harjaan ja aloin taas puunata ponia.
"Se voi olla ihan totta", Merida myönsi hymyillen.
"Löytykö Jemmu?" Kysyin muodon vuoksi, vaikka vastauksen jo tiesinkin.
"Juu löyty. Onneks. En ois tienny mitä oisin tehny jos sitä ei ois löytyny."
Olin juuri sanomassa jotain fiksua, kun Luna keskeytti mut:
"Meiänhän piti mennä hakemaan Jemmua." Sitten he lähtivät tarhoille ja jättivät mut yksin.
Etenimme reipasta käyntiä pellolle. Salome oli ainakin viime päivinä hyppyyttänyt ruunaa, joten maastoesteille tuskin oli mitään asiaa. Kun pääsimme suunnilleen keskelle peltoa, käänsin ponin kohti pellon toista reunaa ja pysäytin sen. Humu nuuhki ilmaa ja tunsin että se oli virtaa täynnä. Napautin kevyesti pohkeita. Poni siirtyi vauhdikkaaseen raviin. Se ei mua haitannut ja nousin kevyeeseen istuntaan kevennyksen sijaan. Annoin ponin juosta miten lujaa halusi, mutta pidin kiinni siitä ettei se laukannut ennen käskyä. Saavutimme pellon toisen reunan ja käänsin shokkikäännöksen pyytäen laukkaa. Ruunan askel venyi ja kiisimme pellon yli vikkelästi. Rauhoitin ponin voltilla, jotta saatoin jatkaa matkaa metsäpolulle.
Joskus kuvitellaan et talvisessa maastossa on ihana ratsastaa. Maisema on ihana ja kun on tarpeeks vaatetta myös olo on lämmin. Mulla oli lämmintä vaatetta, mutta vähän ajan välein puista tipahti lunta suoraan niskaan. Ponikin kompasteli usein lumen alla piilotteleviin puunjuuriin. Silti oi ihan kiva olo vaikka pakkanen puri poskia, poni horjahteli ja niskan kautta valui kylmää lunta myös selkään.
Pääsimme hiekkatielle, tai no ei siellä tähän aikaan vuodesta mitään hiekkaa ollut. Lasketin vähän laukkaa ja ruuna juoksi korvat hörössä. "Kivaa vai mitä?" Sanoin ja taputin pilkullista kaulaa. "Sulekki on tullu jo kivasti talvikarvaa." Jatkoimme ravissa matkaa. Sivulla näkyi metsäpolku ja käänsinkin ratsuni siihen suuntaan. Olin arvioinut väärin ja ennen polkua olikin oja. Luottavainen poni meni sinne minne ohjasi, joten humpsahdimme syvään hankeen. Laskeuduin alas sen selästä. Tartuin kiinn ponin ohjista ja kömmin itse tukevalle maalle. Humu kauhoi lunta jalkojensa alle ja pääsi monien yritysten jälkeen loppulta jaloilleen viereeni. Sen kyljet kohoilivat ja päätin jatkaa matkaa jalkaisin. Shetlanninponi seurasi minua niinkuin koira. Kiikutimme itsemme pellolle saakka talutussysteemillä. Sinne päästyämme kenkäni olivat täyttyneet lumella ja kapusinkin mieluusti Humun selkään.
Olimme tallipihassa aikasemmin kuin oletin. Minun oli siis syytä keksiä lisää liikkumista. Riisuin varusteet puomilla ja talutin sen maneesiin kanssani. Eräs bitchiksi nimitetty hyvännäköinen blondi väänsi siellä koulukuvioita Minolla. Rykäisin kurkkuani. "Onko sulla vielä pitkäänki tarkotus jatkaa?" Linda kohotti kulmiaan ja pysäytti hevosensa.
"No varmaa puoli tuntia. Kui?"
"En keksi vaa enää mitää liikuntaa Humulle."
Linda hymähti. "Kentällä on tilaa."
Mutisin kirosanoja, mutta suostuin poistumaan. Kenttä oli tyhjä ja suutasinkin sinne. Päästin ponin vapaaksi ja käskin sitä juosemaan. Avustin raipalls viuhauttamalla. Ruuna säntäsi matkaan niskojaan nakellen. Korvat hörössä se purki energiaansa mm. pukittelemalla.
Noin 10-15 minuutin juoksutuksen jälkeen lopetin. Kiirehdin kiinnittämään ponin puomille. Hain sille fleeceloimen, sillä mittari oli pakkasen puolella. Kiinnitin kaikki soljet, mutten ollut varma kaikista. Sillä aikaa kun hain Humulle heinää, oli Merida ilmestynyt paikalle Jemmun kanssa. "Hei. En haluis puuttua mut toi loimi kannattas laittaa toisinpäin", tyttö huomautti. Facepalm. Koska näytin melko avuttomalta, siinä seistessäni Merida rupesi auttamaan. Katsoin vierestä, kun hän avasi soljet, käänsi loimen ympäri ja kiinnitti soljet. "Kiitti. Ois ollu muilla ihmettelemistä ku poni tarhassa loimi väärinpäi", tuumin huvittuneena.
"Totta. Mut osaatpahan enskerralla."
"Saako sua kysyy apuun jos tarvii?" Kysyin leikkisästi.
"Siis ei tietenkään saa", Merida vastasi sarkasmilla.
Irrotin ponin narun puomista ja sanoin: "Lähen viemää tätä tarhaan mut nähellään."
"Joo, heippa", tyttö hyvästel.
Käännyttyäni ympäri vilkuilin taakseni vähän matkan päästä ja sattumalta Meridakin vilkuili suuntaani. Heilautin kättäni armeijatyyliin naurahtaen. Olikohan se sattumaaa vai ei?
Oli taas hirvee hälinä keittiössä. Veela parku ja Minna yritti rauhotella sitä.Istuin Salomea vastapäätä. Olin kerrankin pirteä hyvin nukutun yön jälkeen ja yritin jututtaa siskoa puoliksi syöty voileipä suussa. "Oofko fä fefoffa fänää fallille?"
"Hyi että. Älä puhu ruoka suussa. Enmä saanu mitään selvää", tyttö sanoi oudoksuva ilme kasvoillaan. Naiset. Nielaisin leivän lähes kokonaisena ja selvitin kurkkuani.
"Et ootko sä menossa tänään tallille? Jos et niin mä voisin mennä liikuttaa Humun."
Salome pudisti päätään: "Emmä ehi. Mun pitää kirjottaa äikän aine loppuun. Se on jo valmiiks myöhässä."
Systeri hotkaisi eväänsä, järkkäs astiat pesukoneeseen ja loikkas sohvalle läppärin ääreen kirjoittamaan hengentuotettaan. "Muuten", aloitin kiinnittääkseni Salomen huomion.
"No?" Hän pyöräytti silmiään turhautuneena.
"Löysikö se sun kaveri hevostaan?"
"Ai mitä häh? Meridako? Joo kyllä se löysi. Kui?"
"Ei mitää", vähättelin vaikka oikeasti hymyilin itsekseni.
Laitoin eteisessä vaatteita ja olin juuri vetämässä vetskaria kiinni takista, kun Minna huusi: "Topi, älä mee vielä!" Minna hoipersi eteiseen Veela sylissään. Kohotim kulmiani: " Mitä mun pitää tehdä?"
Nainen otti kädestäni kiinni ja laittoi siihen vauvanvaipan.
"Vie se roskiin."
Katsoin tyrmistyneenä pakettia. En edes halunnut tietää sen sisällöstä. Onneksi Minna lähti ja tunginkin kakkavaipan Salomen ratsastussaappaisiin. En nimittäin halunnut pidellä sitä yhtään kauempaa kuin oli pakko. Läksin tyytyväisenä pihalle.
Saavuin tallin pihaan kymmenen aikoihin ja suurin osa hevosista oli viety ulos, mukaanlukien Bia ja Humu. Löntystin tallin ovelle ja pujahdin sisään. Satulahuoneesta mukaani tarttui Humun riimunnaru sekä hoitovehkeet. Ilma oli melko leuto vaikka pakkasta olikin. Olisi ihan fiksu veto harjata polle pihalla. Tallustinkin rivakasti tarhalle. Salome kertoi opettaneensa ponin saapumaan vihellyksestä luokse. Viheltelin ainakin 15 kertaa, mutta Humu tuskin lotkautti korvaansa suuntaani. Salome oli joko ollut harvinaisen paska opettamaan tai poni vihas mua. Lähdin lähestymään sitä hitaasti naru vasemmassa kädessäni. Shetlanninpon ruuna mutusteli rauhaisasti heiniä, kun nappasin sen kiinni. "Hyvä hyvä", kehuin ja rapsutin vähän sitä harjan tyvestä. "Mennään", komensin nykäisten samalla ponin liikkeelle.
Jynssäsin pilkullista pollea puomilla tallin edessä. Merida ja Luna ilmestyivät tallin ovien takaa. He pysähtyivät kohdalleni tervehtien. "Onko Salome missä?" Luna uteli.
"Se jäi kirjottaa jotain ainetta", selitin puhdistaessani pikkuruunan kaviota. Sain sen puhtaaksi ja käänsin katseeni heihin. "Eikö mun seura kelpaa?" Kiusoittelin.
Luna irvisti ja Merida hymyili. "Meillä on yks maastoreissu suunnitteilla."
Esitin muka hämmästynyttä: "Ette oo mua kutsunu?" Naurahdin perään ja tytötkin näyttivät semi hyväntuulisilta. "Ootsää menos ratsastamaa vai?" Merida halusi tietää.
"Joo. Aattelin käydä virkistää tän mieltä ku arvaan et Salome on vääntäny hikisenä pyhää yrjöä ja vaatinu ties mitä liikkeitä."
Vaihdoin kaviokoukun pehmeään harjaan ja aloin taas puunata ponia.
"Se voi olla ihan totta", Merida myönsi hymyillen.
"Löytykö Jemmu?" Kysyin muodon vuoksi, vaikka vastauksen jo tiesinkin.
"Juu löyty. Onneks. En ois tienny mitä oisin tehny jos sitä ei ois löytyny."
Olin juuri sanomassa jotain fiksua, kun Luna keskeytti mut:
"Meiänhän piti mennä hakemaan Jemmua." Sitten he lähtivät tarhoille ja jättivät mut yksin.
Etenimme reipasta käyntiä pellolle. Salome oli ainakin viime päivinä hyppyyttänyt ruunaa, joten maastoesteille tuskin oli mitään asiaa. Kun pääsimme suunnilleen keskelle peltoa, käänsin ponin kohti pellon toista reunaa ja pysäytin sen. Humu nuuhki ilmaa ja tunsin että se oli virtaa täynnä. Napautin kevyesti pohkeita. Poni siirtyi vauhdikkaaseen raviin. Se ei mua haitannut ja nousin kevyeeseen istuntaan kevennyksen sijaan. Annoin ponin juosta miten lujaa halusi, mutta pidin kiinni siitä ettei se laukannut ennen käskyä. Saavutimme pellon toisen reunan ja käänsin shokkikäännöksen pyytäen laukkaa. Ruunan askel venyi ja kiisimme pellon yli vikkelästi. Rauhoitin ponin voltilla, jotta saatoin jatkaa matkaa metsäpolulle.
Joskus kuvitellaan et talvisessa maastossa on ihana ratsastaa. Maisema on ihana ja kun on tarpeeks vaatetta myös olo on lämmin. Mulla oli lämmintä vaatetta, mutta vähän ajan välein puista tipahti lunta suoraan niskaan. Ponikin kompasteli usein lumen alla piilotteleviin puunjuuriin. Silti oi ihan kiva olo vaikka pakkanen puri poskia, poni horjahteli ja niskan kautta valui kylmää lunta myös selkään.
Pääsimme hiekkatielle, tai no ei siellä tähän aikaan vuodesta mitään hiekkaa ollut. Lasketin vähän laukkaa ja ruuna juoksi korvat hörössä. "Kivaa vai mitä?" Sanoin ja taputin pilkullista kaulaa. "Sulekki on tullu jo kivasti talvikarvaa." Jatkoimme ravissa matkaa. Sivulla näkyi metsäpolku ja käänsinkin ratsuni siihen suuntaan. Olin arvioinut väärin ja ennen polkua olikin oja. Luottavainen poni meni sinne minne ohjasi, joten humpsahdimme syvään hankeen. Laskeuduin alas sen selästä. Tartuin kiinn ponin ohjista ja kömmin itse tukevalle maalle. Humu kauhoi lunta jalkojensa alle ja pääsi monien yritysten jälkeen loppulta jaloilleen viereeni. Sen kyljet kohoilivat ja päätin jatkaa matkaa jalkaisin. Shetlanninponi seurasi minua niinkuin koira. Kiikutimme itsemme pellolle saakka talutussysteemillä. Sinne päästyämme kenkäni olivat täyttyneet lumella ja kapusinkin mieluusti Humun selkään.
Olimme tallipihassa aikasemmin kuin oletin. Minun oli siis syytä keksiä lisää liikkumista. Riisuin varusteet puomilla ja talutin sen maneesiin kanssani. Eräs bitchiksi nimitetty hyvännäköinen blondi väänsi siellä koulukuvioita Minolla. Rykäisin kurkkuani. "Onko sulla vielä pitkäänki tarkotus jatkaa?" Linda kohotti kulmiaan ja pysäytti hevosensa.
"No varmaa puoli tuntia. Kui?"
"En keksi vaa enää mitää liikuntaa Humulle."
Linda hymähti. "Kentällä on tilaa."
Mutisin kirosanoja, mutta suostuin poistumaan. Kenttä oli tyhjä ja suutasinkin sinne. Päästin ponin vapaaksi ja käskin sitä juosemaan. Avustin raipalls viuhauttamalla. Ruuna säntäsi matkaan niskojaan nakellen. Korvat hörössä se purki energiaansa mm. pukittelemalla.
Noin 10-15 minuutin juoksutuksen jälkeen lopetin. Kiirehdin kiinnittämään ponin puomille. Hain sille fleeceloimen, sillä mittari oli pakkasen puolella. Kiinnitin kaikki soljet, mutten ollut varma kaikista. Sillä aikaa kun hain Humulle heinää, oli Merida ilmestynyt paikalle Jemmun kanssa. "Hei. En haluis puuttua mut toi loimi kannattas laittaa toisinpäin", tyttö huomautti. Facepalm. Koska näytin melko avuttomalta, siinä seistessäni Merida rupesi auttamaan. Katsoin vierestä, kun hän avasi soljet, käänsi loimen ympäri ja kiinnitti soljet. "Kiitti. Ois ollu muilla ihmettelemistä ku poni tarhassa loimi väärinpäi", tuumin huvittuneena.
"Totta. Mut osaatpahan enskerralla."
"Saako sua kysyy apuun jos tarvii?" Kysyin leikkisästi.
"Siis ei tietenkään saa", Merida vastasi sarkasmilla.
Irrotin ponin narun puomista ja sanoin: "Lähen viemää tätä tarhaan mut nähellään."
"Joo, heippa", tyttö hyvästel.
Käännyttyäni ympäri vilkuilin taakseni vähän matkan päästä ja sattumalta Meridakin vilkuili suuntaani. Heilautin kättäni armeijatyyliin naurahtaen. Olikohan se sattumaaa vai ei?
//Voi ei humu raukka, kun ojaan tipuitte! Onneks se pääs ite ylös eikä jääny sinne jumiin. Mutta noi peltorallittelut kyllä kuulosti ihanalta, vaikka pakkanen purisikin poskia, joka on toisaalta varsin inhottavaa. Humukin varmasti nautti kun pääsi päästelemään kovaa, niin kovaa kuin pikkuponin jaloista lähtee! Onhan se kuitenkin eri asia kuin kentällä rallittelu kun tulee aita vastaan, mutta siinä saakin poni näyttää oikeita ninjaliikkeitä! JAOOOO linda on bitch ja merida on...? 16v€ -Iida