|
Post by Merida on Dec 26, 2015 13:08:22 GMT 1
|
|
|
Post by Merida on Dec 26, 2015 13:48:35 GMT 1
26.12.2015
- Venna, paikka, älä vedä! Mirka, tuotko sen toppaloimen tallista? Oona, tuu taluttaa tätä heppaa, autan Mirkaa pakkaamaan! Meillä oli taas semmoinen perus Kajankosken perheen meininki Oonaroosan tallin pihassa. Äiti selitti jotain puhelimessa jollekkin tutulleen, siskoni Mirka oli täällä nenäänsä pidellen pakon edessä, Venna-koiramme räkytti ja veti joka paikkaan. Oonaroosa taaskin oli ainoa rauhallinen meistä, ja tuli hakemaan Jemmun minulta. - Kiitos. Pakko auttaa Mirkaa, ei se varmaan näiden parin kerran perusteella muista missä ne loimet on, puuskahdan ja tyrkkään Vennan taluttimenkin naiselle. Kipitän nopeasti siskoni perään. Otamme suokin loput tavarat mukaamme, eli toppaloimen, hoitopakin ja suitsitarvikkeet. - Kauanko sinne tallille on matkaa? Haluun kotiin. Haluun kattoo Netflixiä. Yyh, tääl haisee. Kyllä, ikävä kyllä hän on siskoni. Toisaalta puolet noista sanoista oli vain minun kiusaksi, sillä ei 18 vuotta täyttänyt sisko jaksanut enää tapella kanssani niin kuin ennenvanhaan. Jemmu oli jo tungettu traikkuun, ja äiti oli hyppäämässä Mirkan kanssa autoon. - Selviättekö nyt varmasti Oonan kanssa sinne ilman meitä? Mirka huokaisi en-jaksa-tätä-tyylillä sen verran dramaattisesti Vennaa sylissä pitäen, että tyydyin vain nyökkäämään. - Menkää vaan. Silloin auto lähti, ja me hyppäsimme tädin kanssa autoon myös. Matka Yläkokkoon alkoi. - Muistathan sitten, et multa voi pyytää apua? Ja ilmottele nää pari ekaa viikkoa ainakin, siis ainakin, miten teillä menee. Ja muistat mitä ollaan treenattu nää pari kertaa kun oot Jemmulla ratsastanut. Ja hei, myös hepalle uus paikka, niin teet tuttuja ja turvallisia tehtäviä sillä. Ja- - Joojoo, oot sanonu noi jo kolmesti, huokaisen ja kaivan puhelimeni taskusta. Aina hössötystä, kyllä mä heppoja osaan käsitellä. Ainakin toivottavasti. Saavuttiin tallille noin vartti myöhemmin, ja heti traikun pysähtyessä alkoi kuulua kamala metakka. - Mä otan sen, Oonaroosa tarjoutui ja itse lähdin seikkailemaan talliin. Pari pienempää lasta pyöri ilmeisestikin ratsastuskoulupuolella, ja kysyin niiltä missä tämä Iida mahtaisi olla. - Oisko tallituvassa, en mä tiiä. - En mäkää. - Okei, no missähän se tallitupa mahtaa olla? mutisen, jolloin tytöt vain osoittavat ylös. Sinne siis. Suurien mutkien takaa löydän ylös ja näen blonditukkaisen naisen. - Iida? kysyn. Nainen nyökkää, ja kerron olevani Merida. - Tultiin nyt Jemmun kaa, minne se menee? - Voit viedä sen sinne yksäripuolelle, löydät sen kun poistut isosta ovesta pois ratsastuskoulupuolelta. Yhden karsinan edessä on jo kyltti tammaa varten. Nyökkään ja palaan tädin luo. Kerron saamani tiedot, ja saan luvan viedä itse suokin talliin. En ollut aivan varma ovesta mistä kulkea, mutta jotenkin me sieltä ratsastuskoulun kautta päästiin karsinalle, missä luki Joulunketutus. Iida olikin jo siellä. - Tulitte sitten ratsastuskoulun kautta. Tuossakin olisi ollut suora tie tänne! nainen naurahti ja pysäytin Jemmun nolona. Tamma oli melkoisen ymmällään kaikesta ja yritti päästä haistelemaan jotakuta hevosta kaltereiden läpi, mutta turvan ympäri kieputetun narun avulla tilanne pysyi hallinnassa. Vietyäni Jemmun karsinaansa, se sai tutustua kotiinsa. Sovimme Iidan kanssa tarha-ajoista ja -kavereista, ja pidin heti naisen olemuksesta. Kun viralliset asiat oli ohi, palasin katsomaan Jemmua. Oonaroosa oli jo siirrellyt tamman tavaroita paikoilleen, ja täytyy sanoa että tuntui hienolta olla ensimmäistä kertaa ikinä "hevosenomistaja". Jemmu pyöri hiukan levottomana karsinassaan kiekkaa, joten hain sille hiukan heinää ja pian se sitä mussutti aivan rauhallisena. - Pärjäättehän te nyt? Oona jaksoi huolehtia. - Kaikki menee varmasti ihan okei, usko jo, puuskahdin ja avasin tamman karsinan oven. Yksäripuolella oli mukavan hiljaista. Silitin tammaa turvasta, kun se kurottautui nuuskaisemaan minua. - Höpsö. Saat nyt hetken tutustua kotiis, ennen kuin ratsastan sulla. Lähdimme Oonaroosan kanssa koteihimme, jättäen Jemmun Yläkokkoon lepäämään. Merida & Jemmu 1HM.
//Hei ihan super et pääsitte meille turvallisesti! Jemmu on kertakaikkiaan ihanan näköinen ja utelias kun mikä! Mä tykkäsin heti tarinan alusta hymyilin vaa ja pystyin hyvin kuvitteleen häsläyksen Sulla on kiva tyyli kirjottaa ja jään kyl innoissani oottaan seuraavia tarinoita! Kyllä sä vielä löydät kaikki reitit ja tiet ja opit tallin tavoille, älä huoli, paitsi ehkä Lindasta, mut jos hyvin menee niin se sietää sua! 9v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Dec 28, 2015 15:08:13 GMT 1
29.12.2015
- Heippa tyttö! Aamut tuntui heti paljon raikkaammilta, kun muisti olevansa puoliomistaja. Olin kerännyt itseni ylös sängystä noin kahdeksalta, tehnyt ripeästi aamutoimet ja komentanut sitten aamuvirkku-isäni kyydittämään Yläkokkoon. Nyt olin para-aikaa tallilla, ja yksäripuolella oli hiljaista. Jemmu oli mahdottoman hidas syömään, siitä Oona oli varoitellutkin. Mutta että näin hidas, sillä karsinan edustalla kymmenettä minuuttia seistessäni huomasin hevosen vieläkin mussuttavan heinää. - Koitas syödä jo, puhelin tammalle ja aloin ajankuluksi selata puhelintani. Tallin ovi tuntsaripuolelta tänne avautui. Sisään astui arviolta kaksikymmentä senttiä minua pidempi, vahvasti meikattu nainen. - Onks tää sun hevonen? Se oli aamulla vähän hankala. - Ai? Miten? kysyin hiukan epävarmana. Tuo nainen vaikutti siltä, että oli tänä aamuna päätynyt väärään paikkaan. - Meuskas kauheena kun heinät jaettiin, ja oli kauheen malttamaton ku ne sinne karsinaan heitettiin. - Aijaa, mut se on tääl tosi uusi vielä. Ja nuori muutenkin. Kyl se rauhottuu, kun se asuu tääl vähän pitempään. - No siltä se vähän näyttikin. Vaikuttaa vähän perussuokilta, onkse ees hyvä ratsastaa? Ja hei, jos tartteet sen kanssa apua, niin voit etsiä mua Linda-nimellä. - Joo, katellaan, sanoin naisen perään hiljaa, kun tuo poistui tuntsaripuolelle. Oli outoa, kun tallilla pyöri muitakin kuin pari tuttua. Tamma itse vaikutti kotiutuneensa hyvin. Viereisessä karsinassa oleva hevonen, Takku, näytti myös tulevan toimeen Jemmun kanssa, joten ongelmaa tuskin olisi. - Käytäiskö tänään vähän kävelemässä, ja jos oot nätisti niin voidaan ravatakin. Joo, niin me tehdään, lepertelin suokille. Hevosen yhä syödessä, hain nopeasti Jemmun hoitopakin ja aloin harjata sitä. Aluksi se osoitti mieltään kun sen ruokahetkeä oli selvästi häiriköity, mutta napakoilla komennuksilla tamma lopetti kiukuttelun. Kovin likainen se ei ollut, joten nopealla harjauksella saatoin jo siirtyä puhdistamaan kavioita. Se sujui hyvin,sen jälkeen sujautin nopeasti Jemmun etujalkoihin suojat. Heti tullessani satulan kanssa paikanpäälle, alkoi tamma luimistella ja kuopi etusellaan. - Lopeta! murahdin ja neidin kiukuttelusta huolimatta nostin satulan selkään. Pian oli onneksi kaikki kamppeet päällä, joten suuntasimme maneesille. Olin jo yksi päivä käynyt kurkkimassa paikkoja vähän tarkemmin, että osaisin vastedes suunnistaa vähän paremmin Yläkokossa. Siksi maneesi löytyikin melko helposti. Siellä ei ollut ketään, olihan kuitenkin sunnuntai ja kello noin kymmenen aamulla. Koska maneesi oli melkoisen uusi paikka niin minulle kuin ratsulleni, kävelimme pari kierrosta ihan maastakäsin. Jemmu käveli isoin askelin korvat hörössä, ja oli selvästi vähän jännittynyt. Tamma ei ole ollut pari valmennuskeikkaa lukuunottamatta ollenkaan maneesissa, joten ihmettelemistä saattoi olla. Pian se alkoi kuitenkin rentoutua, joten vein hevosen kaartoon, ja pienten ongelmien olin selässä. Pidin heti alusta alkaen ohjastuntuman, sillä olihan paikka vieläkin vähän kammottava. Jemmu sai kävellä pitkään, jotta se vertyisi parin päivän vapaiden jälkeen. Aluksi kävelin ihan vain uraa pitkin, pikku hiljaa aloin asettelemaan jokaisessa kulmassa. Jemmu tuntui ihan mukavalle, vaikkakin kyttäili joka paikkaa ja tuntui, että se voisi hetkellä minä hyvänsä sännätä nato-ohjuksen tavoin seinästä läpi. Eli ei sittenkään mukavalle. Kun aloin ratsastaa päätyihin isoja ympyröitä, alkoi tamman mielenkiinto onneksi jo olla pikku hiljaa minussa. Kehuin aina Jemmun asettuessa nätisti ja hölläsin sisäohjasta. Ratsastin käyntiä noin vartin, kunnes päätin vielä vähän ravata. Jo hiukan rennoksi kerennyt hevonen ponkaisi raviin, höselti jokaista apuani vastaan ja korski jännittyneenä. - Jooo, pruuuut, tää oli virhe, mutisen ja rauhoittelen Jemmun takaisin käyntiin. Käynnin avulla haen villiintyneen suokin takaisin rentoon muotoon, jonka jälkeen laskeudun selästä. Kävelytin tammaa maasta käsin noin viisi minuuttia, jonka jälkeen lähdimme käppäilemään takaisin tallille. Tällä kertaa löysin tieni talliin jopa oikeasta ovesta. Yksityistallin puolelle olikin jo ilmestynyt porukkaa, mutten tohdennut alkaa tervehtimään. Tyydyin hymyilemään porukalle valloittavasti. - Ai moi, Mmmm... Melinda? minua selvästikin hiukan vanhempi poika tervehti. Ai niin, se eilinen poika jonka kanssa törmäsimme nolosti, kun onnistuin säikyttämään tuon ollessa maneesissa. Lucako se oli? - Merida. Tai ihan Merru vaan, selitin ja talutin Jemmun karsinaansa nolona. - Aa joo niin se olikin. Muistitko tällä kertaa varoo, jos maneesis oli joku? tuo virnisti. Mutisin myöntävästi ja talutin tamman karsinaan. Takun omistaja oli selvästikin lähdössä ratsastamaan, mitä sivusilmällä katsoin. Purin tammalta nopeasti kaikki kamppeet ja annoin leivän ruokakuppiin. Olin juuri laittamassa fleeceloimea, kun viereisen karsinan parivaljakko lähti ulos tallista. Tammani hirnahti Takun perään, ja onnistui tallaamaan jalalleni. - Hiton poni, väistä! ärähdin ja nakkasin sen jälkeen loimen tammalle. Pian loimi oli päällä ja aloin valmistautua lähtöön. - Moikka, huikkasin nopeasti Lucalle, joka oli jäänyt talliin lakaisemaan käytävää. Merida & Jemmu 2HM.
// Mhmm Lindan letkautuksista ei aina kannata ottaa itteensä tai periaattees ees kuunnella ollenkaan, haha, no ei kyl sitä kannattaa kuunnella, jos sillä on tarpeellista asiaa Mut Jemmu tosiaan oli vissii hankalahko, Linda hoiti yksäripuolen ku mä ruokin tuntsareita nii kuulu vaa kunno komennus, mut tuskin se sen enempää pelleili ku oli ruokansa saanu. Mä heitin sen pihalle Rimpen kaa ja oikeestaan se sitte köpötteli nätisti viereillä - ehkä mummon luonne vaikutti siihenkin! No kyllä se siitä pikkuhiljaa maneesiin tottuu, ainut mitä nyt kannattaa sitte varoa ja varautua maneesissa ollessa on katolla olevat lumet, et ku ne tippuu nii ne tulee melkosella ryminällä alas eikä Jemmu olis edes eka joka niitä sitte mahd säikähtäis, mut Rami käy joku aamu tiputtaas ne alas varmaankin täs lähiaikoina. Lucaan kannattaa tutustua, se on oikeesti kiva tyyppi tai ainaki tytöt sen seuras viihtyy ! : D 12v€ -Iiida
|
|
|
Post by Merida on Dec 29, 2015 0:01:36 GMT 1
30.12.2015
Tamma oli selvästi tuplaenergisellä päällä, sillä se oli päättänyt kuskata minua ympäri Yläkokon pihaa. - Hei nyt! Pruuut, hei, kuuletko sä? Hitto! Stop! huusin ja nykäisin kerran niin, että Jemmu ymmärsi jonkun roikkuvan narun päässä. Puuskahdin ja siirsin kasvoille valahtaneet hiukset takaisin korvan taa. - Ei tästä kyllä tule yhtään mitään. Äläkä naura mulle! murahdin. Mirka oli lupautunut kameranaiseksi, sillä halusin joitain kuvia Jemmusta. En kuitenkaan ollut ajatellut ihan tälläisiä kuvia.. Suurimmassa osassa joko minä puhuin jotain, taikka Jemmu oli erittäin epäedustava. - En en. En tiedä paljoa hevosista, mut rauhottuskohan se jos otettais niitä kuvia vaikka tallissa? - Mutta kuunnn.. Täällä on parempi tausta! marmatin. Sisko sai kuitenkin ylipuhuttua, sillä selvästikin tamma oli päättänyt olla kuuntelematta minua. Tallissa Bianca-hevosen luona hääräsi tamman omistaja, ja apuna hyöri joku hänen kaverinsa. - Moi! Ootko sen uuden omistaja? toinen heistä kysyi. - Ööh, joo siis oon Merida. Tai siis tää on mulla ylläpidossa, vastasin ja talutin Jemmun karsinaansa. Heti ensimmäisenä villikko ryntäsi tervehtimään Takkua. - Juu. Mä oon Salome, ja mä omistan Biancan. Ja täs on Luna, se hoitaa Kämpee ja Accee. Nyökkäsin pirteästi, vaikkei mulla ollut hajuakaan ketä Kämpe ja Acce oli. Kuulostivat kuitenkin mukavilta tapauksilta. - Otanko mä niitä kuvia? Mirka supatti. - Älä nyt, vaikka ratsastuksen jälkeen. Liikaa porukkaa, selitin ja katsoin siskoni kärsivää ilmettä. Samassa tallin ovi aukesi, ja sisään astui Lucas. Luna ja Salome tervehtivät poikaa tuttavallisesti, itse lähinnä nyökkäsin tervehdykseksi pojan vilkaistessa meitäkin. Poika hävisi jonnekin varustehuoneen uumeniin. - Kuka toi on? Mirka kuiskasi. - Yks Lucas, se asuu täällä, sanoin ja kävin nopeasti hakemassa tamman hoitopakin. Jemmu tutki kädessäni olevat harjat, ja sen jälkeen aloin harjata pyörivin liikkein. - Huh. Se oli kuuma tapaus. - Mitä helvettiä, oo hiljaa, sähisin nolostuneena. Onnekseni Luna ja Salome eivät tainneet kuulla. Vieläkin, vaikka Mirka oli kahdeksantoista vuotta. Aina, tarkalleen ottaen aina sitä sai hävetä. Siskoni naurahti; - Mitä? Oikeesti oli. Ehkä tää kuvaaminen onkin kivaa. Hei pitäskö mun hakee sulle toi satula ja suitset? Juu hoituu! tyttö hymyili ja pinkaisi varustehuoneeseen. Voi luoja. Hevonen oli harjattu, oli putsattu kaviot ja no, olihan jo kerennyt suojatkin laittaa etusiin. Vaan eipä kuulunut satulaa tai suitsia. - Mirka, huokaisin varmaan kymmenennen kerran. Eikä taaskaan vastausta. Kaipa se pitäisi mennä paikanpäälle sanomaan sille. Suljin tamman karsinan oven, ja astuin satulahuoneeseen. - Ei hitsi, oot hyvä ratsastaa! Mirka sirkutti. Olivat istuutuneet ajankuluksi, ja katsoivat ilmeisesti pojan puhelimesta kuvia, kun tuo ratsasti. - Mirka, se satula? huokaisin. Sisko nosti katseensa, ja esitti unohtaneensa. Tiesin, että esitti. - Apua, ai niin! No hei saathan sä ne tosta nyt itekkin, Mirka naurahti. Loin tyttöön vihaisen mulkaisun. Tuo heilautti blondit hiuksensa naaman edestä ja kääntyi jälleen pojan puoleen. - Hei, eiks toi oo Lupu? Se on tosi sulonen! Mitä just tapahtu. Mistä se ties noi hevoset? Täytyis kyllä kysyä siltä myöhemmin. Nostin satulan tamman selkään, ja kielsin kuoputtamasta. Nopeasti sain myös kuolaimet laitettua, sitten vain kypärä päähän ja raippa mukaan. Tosin sitä tuskin tarvitsisin. Palasin vielä varustehuoneen ovelle, ja virkoin hitaasti: - Et vissiin tuu ratsastustakaan kuvaa? - En mä nyt kerkee, kylhän mä voin tulla joku toinenkin kerta, blondi liversi ja siirtyi huomaamattomasti lähemmäs poikaa. Joko Luca ei halunnut huomata, tai ei oikeasti tajunnut kuinka tyhmästi siskoni flirttaili koko ajan. - Eiku hei, mee vaa kuvaa. Mun pitäs läpiratsastaa Sanni, nii kuvaat vaikka muaki. - Hyvä idea! Mee vaa jo, tuun sit Lucaksen kaa. Huokaisten lähdin Jemmun kanssa maneesille. Maneesilla talutin Jemmua taas pari kierrosta maastakäsin. Tällä kertaa se oli jonkin verran rauhallisempi, mutta tahtoi jäädä kyttäämään paria kartiota, jotka oli kasattu portin viereen päällekkäin. - Hiienosti, kehuin kun neito suostui kävelemään normaalisti pinon ohi. Käänsin Jemmun kaartoon ja hyppäsin selkään. Olipa helppoa ratsastaa aina samalla hevosella yksin, niin nytkään ei tarvinnut muokata jalustimien pituutta yhtään. Tosin sitä minun ei olisi kärsinyt tehdäkään, sillä suokki lähti samantien reippaasti askeltamaan uraa pitkin. Oven takaa alkoi kuulua viheltelyä, joten pysäytin jännittyneen tamman seisahdukseen. Luca, Mirka ja Sanni tulivat maneesiin, ja tottunein ottein poika hyppäsi selkään. - Näytätte hyvältä parivaljakolta! Mirka hymyili. Tuon olisi voinut Mirkan kielellä tulkita "näytäpä hyvältä".. - Jep, Sanni on nätti heppa. Ja mä komee, Lucas sanoi puoliksi vitsillään, mutta selvästi myös tosissaan. Tälle pitäisi nyt tehdä jotain, tai en kehtaisi enää pitää Jemmua täällä tallilla. - Hei Mirka, tuutko auttaa satulavyön kiristyksessä? keksin, jotta saisin tytön tänne. Kun Mirka oli tarpeeksi kaukana pojasta, aloitin: - Mitä sä teet? Lopeta se tyhmän näköinen flirttailu! Nyt mee tonne katsomoon, otat meistä kuvia ja oot ihan hiljaa, kiitos. - Mut se on niin ihana! Huomaavainen, komee ja mitä nyt kaikkee voikaan toivoa. Ja arvaa mikä parasta. Ollaan samanikäsiä! tyttö hihkui. - Pliis Mirka. Se on tollanen suunnilleen kaikille. - Ei oo. Mulle se on erilainen, blondi tiuskaisi ja käveli katsomoon kuvaamaan. - Ihan miten vaan, huokaisin ja siirsin jo hermostuneeksi käyneen tamman kävelemään. Täytyy sanoa, että osasi Lucas ratsastaa. Sanni oli jo heti alkuravien aikana tullut nätisti hakemaan ohjaa, ja pikku hiljaa alkoi koko ajan paremmin polkea takasillaan alle. Tunsi ihan aloittelijaksi itsensä. Tähän mennessä olin tehnyt paljon pysähdyksiä, hakenut sitä että Jemmu kuunteli. Sen jälkeen olin asetellut kiemuraurien ja ympyröiden avulla. Nyt oli vuorossa ravaaminen. Se sujuikin kivasti! Johtuiko se sitten toisesta hevosesta vai mistä, olkoot mistä vain mutta Jemmusta saatoin olla ylpeä. - Hyvin menee, Luca! Mirka sipisi pojan ratsastaessa ohi, ja tuo loi valloittavan hymyn tytölle takaisin. Mulkaisin nyt todenteolla siskoa. Hän oli tullut kuvaamaan minua, ja nyt hän flirttailikin koko ajan kansikuvapojun kanssa. Muutenkaan tyttö tuskin tajuaa hölkäsenpöläystä siitä, menikö Sanni nyt hyvin vai ei. - Montako kuvaa oot ottanu? kysäisin kävellessäni pidemmällä ohjalla katsomon ohi. - Öööö, susta on... Yks kaks, kolme nelj-. Kolme kuvaa. - Huimasti, murahdin ja siirryin hetken päästä uudelleen ravaamaan. En vielä tänäänkään kehdannut ottaa laukkaa Jemmulla. Mutta ensi kerralla, lupasin tammalle laskeutuessani alas satulasta. Lucaskin lopetteli samalla, ja voi että, ihme ja kumma Mirka oli päättänyt laskeutua katsomosta pojan avuksi, ei siskonsa. - Mennäänkö? kysäisin ja silittelin hevosen turpaa. Tänään treeni oli itse asiassa mennyt hyvin, ja saattaisin raportoida Oonaroosalle vihdoinkin menneen hyvin. - Mennään vaan, Lucas vastasi. Palasimme talliin, jossa purin kaikki varusteet tammalta pois. - Hienosti menit tänään, joo'o, lepertelin ja nakkasin ruokakuppiin yhden leivänpalasen. Mirka oli karannut tuntsaripuolelle Lucaa vahtaamaan, joten olimme kahdestaan yksäripuolella. Asettelin Jemmulle fleeceloimen, sillä tyttö oli päässyt vähän hikiseksi noinkin vähästä työstä. Olihan sillä kieltämättä vähän huono kunto, kun tamma oli saanut epäaktiivisemmin liikuntaa tätini toimesta. Rapsuttelin tammaa aikani, kunnes lähdin viemään hevosta tuntihevosten osion kautta ulos. - Mirka, tuut hätyyttelee niit muit hevosii kun vien Jemmun sinne. Ihme kyllä tyttö lähti seuraamaan minua. Tarhoilla talutin Jemmun sisään, käänsin pään portilla ja päästin sen sitten irti. - Wautsi, sehän poseeraa! Mirka hihkaisi ja alkoi räpsiä kuvia. - Joo, tos tiellä menee joku koira näköjään, hymyilin. Onneksi tällä kertaa taisi tulla pari ihan hyvääkin kuvaa. Menimme vielä hetkeksi taukohuoneeseen, kun kyytimme ei pääsisi ihan vielä tulemaan. Siskoni linnottautui sohvalle istumaan, kun itse olin "keittiön" puolella. - Ai osal on tääl omat mukit. Vois tuoda itsekin, pälätin ja päädyin juomaan jostain kertakäyttömukista. Vesi tosiaan oli ihanan virkistävää, kun itsellekin oli tullut kuuma. - Mmmm, tyttö mutisi, mutta oli selvästikin keskittynyt puhelimeensa. Ovi aukesi, ja Luca astui sisään. - Tekin täällä, tuo sanoi ja istuutui myös sohvalle. - Mirka, laita iskälle viesti millon se tulee, sanoin. - Juuuu. Ootko täällä muuten useinkin? blondi uteli pojalta. - Aika usein. Kuitenkin asun tääl. Tuu joskus toistekin tänne? - Joo, aattelin tulla jo heti ens kerral, Mirka hymyili loisteliaasti, sitten lisäten: - Voin antaa sulle mun numeron! Pian hän jo luettelikin pojalle numeron ja kyllähän tuo sen ainakin kirjoitti osoitekirjaan, tiedä sitten tallentiko. - Kyyti varmaan tuli jo, ähkäisen nolona. Mirka huudahti moikat Lucalle ja menimme ulos tallista. - Eihän kyyti ees oo täällä? Meen takas Lucan luo! - Et todellakaan. Noni kato, tuolt se jo kääntyy.. Mut hei, mistä tiesit et se heppa oli Lupu? - Mä selasin niitä siinä heti varustehuoneeseen mennessä, ku Luca teki jotain muuta, naisenalku virnisti. - Luoja sun kanssa, huokaisin voimatta itsekään estää naurua. - Pitihän mun tehdä vaikutus! Ja varmaan tein, se sai mun numeron! tyttö hymyili. - Joo, ja arvaa montakohan Mirka-nimistä, tai yleensäkään monenko tytön numero sillä on.. Et varmana ole edes top sadassa! nauroin ivallisesti, saaden sen jälkeen lumipesun siskoltani. Merida & Jemmu 3HM.
// ahahaha ihana tarina! Täl oli kivasti pituutta ja sä kerrot tosi sujuvasti. Hymyilin oikeestaa koko ajan lukiessa, tästä tuli hyvä mieli vaikka sulla saatto olla toisin, kun siskos tolla tavoin meijä herrajestas reipasta tehokasta tallipoikaa - not. Ei mut hyvä et teil meni hyvin Jemmun kanssa, se alkaa jo vaikuttaa siltä että on sujut tarhakavereitten kaa eikä vaadi ees nii paljoa aamusin ruokaa odottaessaan, mikä on tottakai hyvä. Harmi vaan ettei siskos kauheesti sua huomioinu kamerallaa, vaikka sai teistä kyllä ihanan kuvan napattua! Ei mut jos lucas on sitä mieltä että siskos ei oikeesti oo nii kiva nii se kyl näyttää sille sen, että voi olla et saas siskos pitää, mut jos et nii Lucan voi kyllä pyytää kuvaileen, jos tarvii, ku se muutenki livistää mielellää töistään , tyhmä. Ja hyvä et lunaan ja salomeen törmäsit et ne kyl pitää seuraa jos on tylsää! 19v€ -Iida -> pikkupyyntövain, viitsisitkö lakasta yksäripuolen? : ))
|
|
|
Post by Merida on Dec 29, 2015 22:59:00 GMT 1
03.01.2016
Kiipesin selkään ja taputin Jemmua kaulalle. Oli melko varhainen aamu, mutta aika oli käynyt tylsäksi kotona ja olin tullut jo tallille. Vanhemmat oli kyllä sitä mieltä että vietin liikaa aikaa tallilla, mutta aina samalla virrellä toistin: - Pakko kai se on kun mulla on melkein oma hevonen! Tänään olin ennen maneesille tuloa kantanut pari punavalkoista puomia hiukan pitkien sivujen sisäpuolelle. Jos Jemmu kuuntelisi hyvin alkutunnista, voisimme mennä puomeja. Parin päivän päästä jopa esteitä, jos puomit edes menisivät hyvin. Oonaroosan mukaan allani olisi kyllä kapasiteetikäs kaveri, mutta samalla melkoisen tyhmä. Se tarvitsisi paljon apua ja tukea. Koska Jemmu oli hyvin tottunut maneesiin, uskalsin jo löysyttää ohjat ihan vapaiksi. Tamma pärskähteli tyytyväisenä, kun sai kerrankin venytellä kaulaansa. Rapsuttelin sitä kevyesti harjan alta ja saatoin todeta, että oli kerrankin sata prosenttisesti varma olo täällä satulassa. Vaan ei kauaa. Ihan hetkessä Jemmu syöksähtikin laukalle ja antoi minun tuntea pukkiensa voiman. Ei pitkään mennyt, kun minä löydyin tantereesta maistelemasta hiekkaa. - Jemmu! huusin tamman perään, sillä minua pelotti ohjien takertuvan sen jalkoihin. Nousin ylös ja katsahdin maneesin ovelle, Linda. - Hei apua, mäkö sen säikäytin? nainen kysyi ja kuulosti jopa oikeasti huolestuneelta. Nyökkäsin, jolloin blondi tuli avukseni pyydystämään suokkia. - Eihän sattunu? Ja mee sä vasemmalta, Linda sanoi asiallisesti. - Vähän alaselkään, mutisin ja noudatin toisen ohjeita. Yhteistuumin saimme Jemmun äkkiä kiinni, ja Linda ojensi ohjat mulle. - Oon pahoillani, en aatellu et tääl on joku. Mut mä kyl vihelsin. Ette varmaan kuuullu. Tiedä sitten valehteliko hän, mutta väliäkö sillä enää. Kävi mitä kävi. - Musta tuntuu, etten voi ihan vielä nousta selkään, pistelee.. - Mä voin ratsastaa sillä? nainen yllättäen tarjoutui. Nyökkäsin ja sen jälkeen kävelin vaivalloisesti katsomoon istumaan. Linda näytti hyvälle suokkitamman selässä. Huomasin, miten Jemmu oli vielä herkällä päällä ja kyttäsi jokaista kulmaa. Ratsastaja oli kuitenkin rauhallinen, käytti napakoita apuja ja kehui oikeista teoista. Hän työskenteli pitkään käynnissä, mutta se tuotti tulosta. Hetkessä Jemmu oli Lindan kuolaintuntuman päässä, ja alkoi polkea paremmin alleen. - Hienosti, blondi puheli hiljaa ja taputti sisäkädellä. Sen jälkeen hän käytti kevyesti pohkeita ja alkoi ravata rauhallisesti temmon mukaan. Tammalla pysyi sama kaunis asento, ja rauhallinen poljenta. Linda ratsasti voltteja päätyihin ja isot keskiympyrät pitkille sivuille. Palattuaan uralle jälleen yhden keskiympyrän jälkeen, istuutui Linda alas ja sain jälleen huomata, miten paljon paremmalta hän näytti istuessaan harjoitusravissa verrattuna minuun. Yhden voltin jälkeen neito nosti laukan, oikein pehmeän ja keinuvan näköisen. Laukattuaan kierroksen, kaksi, hän siirsi Jemmun käyntiin ja löysytti pidemmän ohjan. - Vitsi tää on kiva, paljon kivempi ku suokit mihin oon tottunut! hän sanoi kasvot loistaen. Samassa hän näytti kuitenkin taas muistavansa kelle jutteli ja missä asemassa oli, ja kasvoille palasi ylimielinen ilme. Hän käveli hetken, kunnes kysyi: - Joko tuut selkään? Voin sanoo neuvoja, hän tarjoutui ja ihan ihmettelin, miten kiltti hän minulle oli. - Kai mä voisin. Ei satu enää nii paljon, sanoin ja Linda punttasi minut takaisin selkään. Jatkoin Lindan jättämästä työstä ja vaikka vihlaisikin tätä sanoa, tuntui tamma paremmalle kuin ikinä minun, tai melkein Oonaroosan ratsastuksen jälkeen. - Tasaisempi käsi, se oli kivan tuntuinen kun olin selässä, älä päästä sitä äsköistä hyvää rentoutta pois. Pohje täysin kiinni, hyvä.. Ja sitten puristat vähän pohkeella, mut polvi vähän irti. Hyvä! Jemmu tuntui tosi hyvälle. Se siirtyi tasaisesti raviin, istuin harjoitusravissa ja koetin pitää käden tasaisena. Vähn hapuilua oli, mutta silti tuntui niin hyvälle kun vihdoin onnistui. - Ja sitten laukannosto. - En oo laukannu täällä täl viel kertaakaa, mutisin nolona ja ohjasin Jemmun suurelle keskiympyrälle. - Sitä suuremmalla syyllä! Ja laukka! Linda komensi. Ei kai siinä muu auttanut. Täytyi vain siirtää hiukan ulkojalkaa taaemmas, ja ehkä parhain kokemani laukkaympyrä alkoi siitä. - Wau, kuiskasin ja pidin pohkeen tasaisena kiinni naama punaisena ähräten. Linda muistutti kädestä, ja korjasin sen rauhallisemmaksi. Kahden ympyrän jälkeen siirsin rautiaan ravin kautta käyntiin, ja löysytin vapaan ohjan. Se sai roiiimat taputukset ja huomasin samalla tamman hionneen kunnolla. - Kiitos hirveesti! Jemmu ei oo ikinä ollu näin hyvä! hehkuin ja taputin tammaa vieläkin. - Ei mitään. Kiitos kun sain ratsastaa sil, se oli kiva. Mut mä meen jo talliin, pääset varmaan ite talliin? Hymyillen nyökkäsin, ja samantien nainen oli poissa. - Hieno, hieno Jemmu! kehuin ja käänsin hevosen kaartoon. Parin kävelykierroksen jälkeen poistuimme maneesista. Kylmässä ilmassa näki, kuinka Jemmun karva höyrysi. Matka talliin sujui nopeasti, ja siellä se pääsi suoraan karsinaansa mussuttamaan päiväheiniään. Avasin ensimmäisenä suitsien remmit, ja sitä mukaa muutkin varusteet. Pestyäni kuolaimet, niputettuani suitset ja laitettuani satulan paikalleen otin vielä suojat pois. Pian laitoinkin jo Jemmulle loimea, sillä sen verran hikinen se oli. - Saat nyt syödä heinäs täällä, mut vien sut sen jälkeen tarhaan. Hyvä tyttö, kehuin vielä ja nakkasin leivän heinien sekaan. Menin hetkeksi taukotupaan, jossa ei ollutkaan tällä kertaa ketään. Mirkalta oli tullut viisi viestiä; "Menitkö jo tallille???" oli ensimmäinen, toisessa hän kysyi oliko Lucas täällä ja loput kolme olikin pelkkää spämmäämistä. Huokaisten näpyttelin siskolle että eipä ole näkynyt, jonka jälkeen selasin nopeasti muita sosiaalisia medioita. Taukohuoneen ovi aukesi, ja sisään tuli Iida. - Hei jes, tääl on joku. Lucas, Linda, kaikki kadoksissa. Mun pitäs mennä pitää tuntia, kehtaatko lakasta ton käytävän? Kiitooss, nainen selitti yhteen pötköön, ja häipyi yhtäkkiä kun oli tullutkin. - Miksipäs ei, mul on täs aikaa, puhelin yksinäni ja menin tallin puolelle. Jemmulla oli vielä vähän syötävää, joten tartuin luudan varteen ja aloin lakaista käytävää. Jonkun aikaa tehtävässä meni, ja olin juuri lakaisemassa loppuja kun Luca pyyhälsi paikalle. - Ööh, mun piti vissiin lakasta se.. Kävikö Iida valittaa? - Joo, vastasin ja jatkoin lakaisua. - Eiii, no totta kai. Mut joo kiitos kun lakasit sen. - Mirka on vähän kaivannu sua, mun oli pakko lisätä. Kyllä sisko hirttäis mut kotona, jos sais tietää. Mut ei saa, häähää. - Öö, kuka.. Mirka.. Mirka! Aajoo, se sun blondi sisko. Noo, sano sille vaikka terveisiä tai jotain, poika naurahti ja katosi sitten taukotupaan. Kohautin olkiani ja vein luudan takaisin nurkkaan. - Nyt pääset ulos! puhelin Jemmulle ja laitoin hevoselle päitset päähän. Sen jälkeen kiinnitin narun päitsiin, avasin oven ja poistuimme pääoven kautta ulos. Ihme kyllä sain päästettyä sen sinne ilman että kukaan tarhakavereista yritti ulos, tosin viimeiset päiväheinien rippeet maassa saattoi vaikuttaa asiaan. - Heippa Jemmu! huusin ja tarkistin että portti oli kiinni. Kävin vielä hakemassa kamppeeni tallin sisästä, kunnes lähdin kotiin kertomaan Mirkalle terveiset..
Merida & Jemmu 4HM.
// apua, tunnen itteni ihan kauheeks kun tungen tänne koko ajan jotain.. :DD muttakuuun inspaa, ja no kirjottelempahan nyt kun sit koulujen alkaessa ei taas oo niin paljoo aikaa!
//Mä alan pikkuhiljaa uskotella ittelleni, että sä ja Jemmu ootte jotai spesiaaleja, oikeesti! Linda muisti kyl iltatallis jopa sanoa, että ratsasti hetken jemmulla ja oli vitun paljon parempi kuin tara, et wou. Mut ihan super vaan, et linda pitää sua vissiin kai si iha ookoo tyyppinä, toisin kuin muita ikäsiäs tai vähä vanhempiaki, et sä oot päässy sen hyvälle puolelle! Niin lindasta ei kyl ikin tiiä, mut kyl mä haluun uskoa, etttä se oikeesti vihelsi ku oon kuitenkin sille sanonu varmaa sata kertaa ettei mene maneesiin ennen kuin on kertonut tulostaan, just noitten tippumisten takia! Onneks sulle ei kuitenkaan tosi pahasti käynyt, vaan pääsit viel uudestaanki selkään ja laukkasit ekan kerran jemmulla jees! Kiitos lakasusta, heti tulee niin paljon siistimmän näköstä ja parempi mieli. Jemmun tarha kaverit alkaa olla jo tottuneita siihen, kun jemmu lähtee, mut auta armias kun vaikka rimpe viedään tarhasta, niin johan alkaa jemmu tuhista ja häslätä että ei sitä voi jättää, mut kyl se siihe viel tottuu! 14v€ -Iiida
|
|
|
Post by Merida on Jan 3, 2016 20:33:32 GMT 1
05.01.2016
No niin. Olinkin osannut aavistella, että näin tulisi käymään ennemmin tai myöhemmin, sen verran tarinoita olin kuullut. Huokaisin ja tuijotin yhä uudelleen tarhaa, joka ammotti tyhjyyttään. Luojalle kiitos tuntihevoset oltiin otettu jo aikasemmin karsinoihin, joten Jemmu ei ollut vetänyt muita lajitovereitaan mukaan hölmöilyynsä. - Jemmu... Puuskahdan ja lähden kävelemään talliin. Ettei työntekijöille olisi tullut virhe, jos he olisivat vahingossa ottaneet suokkini sisälle, vaikka olinkin se ulos käskenyt jättää? Ainahan niitä vahinkoja sattuu. Jännityneenä tepastelin talliin ja sain huomata, ettei tamma ollut karsinassaan. Törmäsin Lindaan tuntsaripuolella: - Hei tota, jätitteks te Jemmun tarhaan sillon aikasemmin? - Joo, etkös sä nii käskeny? nainen sanoo selvästi kiireisenä. - Aa joo, joo sanoin. Eikun täs on vaan ehk käyny sillee, et se on päättäny karata. Eikä mul oo hajuakaan minne, huokaisen. - Ai..? Saattaisinki lähtee sun kaveriks ehtii, mut en nyt kerkee - Iida on vaihteeks määränny paljon töitä. Kannattaa tsekata taukotupa, jos siel ois joku lojumassa tylsyyttään, nainen neuvoo ja jatkaa sitten pinteleiden käärimistä. Nyökkään ja pala kurkussa kiipeän yläkertaan. Mitä Oonaroosakin sanoisi, kun alle kuukaudessa hävitän tuon hevosen ja pahimmassa tapauksessa se hevonen päättää loukkaa itsensä? Avasin taukotuvan oven ja ylläri - eipä siellä ollut ketään. - Voi vittu, kuiskaan ja istuudun sohvalle. Menin ehkä osittain jopa shokkiin, sillä ilman tätä tunnetilaa olisin varmasti tajunnut heti mennä tamman perään. Vai olisiko se sittenkään ollut järkevää? Enhän tuntenut paikan maastoja yhtään. Samassa ovi kuitenkin aukeaa, ja sisään astuu ruskeahiuksinen poika. Se Salomen puoliveli. Pyyhkäisin äkkiä yhden poskelle vierähtäneen kyyneleen, ja hymyilen olevinaan reippaasti: - Ai moi. - Itketsä? tuo kysyy ekana. - Eei, ei kun mä oon just itse asiassa lähdössä ettii Jemmua, sanon hiukka shokissa ja nousen sohvalta mennäkseni talliin. - Häh? Missä se on? - Sen kun tietäisin. Karannut, vastaan ja jään nojailemaan ovenkarmiin poissaolevana. - Ja yritän ettii jotakin joka tietäs tän paikan maastot. Mut etkös säki oo aika uus? Tai siis varmaan vähän maastoillu. Tai jotain. Ja on sul varmaan muutakin tekemistä, soperran ja katson poikaa. - En mä kauheen hyvin paikkoja tiiä, mut voin mä seuraks lähtee. Eikä mul oo mitää tekemistä enää, ku hoidin Biancan ja liikutin Humun. Nyökkään kiitollisena ja poistumme talliin. Nappasin Jemmun karsinalta riimunarun, päitset sillä on - tai ainakin oli, jos se ei olisi niitä mihinkään hukannut - päässään. Lähdimme kävelemään poispäin Yläkokosta kohti lähintä metsäpolkua. Hetken oli hiljaista, kunnes en enää tässä tilanteessa kestänyt hiljaisuutta: - Niin tota.. Ööh, osaatsä ratsastaa? Kysymys oli lähinnä hiljaisuuden rikkomiseksi. Topi naurahti kevyesti, kunnes vastasi: - Jonkun verran. Mut esteet ja maastoilu on enemmän mun juttu, vaikken tääl Yläkokossa ookkaa nii paljoo viel maastoillu. Mut jonkun verran, ja musta tuntuu et meidän pitäs kääntyy tonne. Poika osoitti oikealle polun haarautuessa kahtia. Oikealla suunnalla näkyi enää vain kevyesti kavion jälkiä. Nyökkäsin ja jatkoimme matkaa, jolloin kysyin: - Onksul omia liikutusheppoja? Tai jotain. Vai liikutaks lähinnä Biancaa ja Humua? - Ei mul oo mitään omaa, auttelen vaan Salomee, hän hymähti ja lisäsi sitten: - Joku esteratsu ois kyllä jees. Nii, ja en mä nyt Biancaa liikuttele kun se on mammalomalla. Kävelimme eteenpäin jälkiä seuraten, kunnes pojan puhelin soi. - Se on Salome, oota. Pysähdyimme puhelun ajaksi, ja kun puhelu loppui Topi sanoi: - Ai nii, unohdin et olin pyytäny jonku hakee mut ja ne oottaa tallin pihas. On oottanu tän koko ajan. Et mun pitäs varmaan mennä. Toivottavasti Jemmu löytyy. - Okei, no nähdään. Kai? lisäsin hiljaa ruskeahiuksisen pojan lähtiessä hölkkäämään kevyesti takaisin tallille. Minne asti se hevonen oli mennyt? Huokaisten jatkoin kävelyä, ja tasaisin väliajoin huutelin tammaa nimeltään. Jouduin parikin kertaa pattitilanteeseen sen suhteen, kumpaan suuntaan kääntyisin risteyksissä. Kuljin lumen peittämää tietä ja vilkuilin kuusien sekaan. Samassa näin jotain ruskeaa. - Jemmu? Jemmuuu, huhuilin ja lähdin haahuilemaan puiden välissä. Ja huh, onnekseni se oli tamma. - Jemmu! huudahdin, jolloin tamma viattomasti hörähti. - Etkö muka äsken kuullu, kun sua huhuilin? Tyhmä heppa, puhelen kun rämmin suokin luo. Huomaan ohjien olevan vähän sotkussa isoon oksaan, mutta neiti senkun syö kovia havuja. - Voi hupsu, mutisen ja irrotan ohjat oksasta. Talutan Jemmun selvimmille vesille, ja alan tarkistaa, että se on varmasti kunnossa. Toiseen etujalkaan oli tullut pieni pintanaarmu, mutta siitä ei vuotanut edes verta. - No niin, mennääs takas Yläkokkoon. Reitit takaisin tallille löytyi helposti jalanjälkieni johdosta, vaikka saimmekin pitää kiirettä lumen tuprahdellessa koko ajan lisää maahan. Tallissa talutin Jemmun karsinaansa ja tarkistin haavaa vielä tarkemmin. Ei paha, eikä syvä. Kiitollisena tarrauduin suokkineidon kaulaan ja taputtelin paksua talvikarvaa. - Et saa enää karata, ymmärrätkö? kuiskaan ja alan 'tunnelmallisen' hetken jälkeen laittaa Jemmulle fleeceloimea. - Tule. Oot kyllä koko iltapäivän juoksennellu metsikössä, mut käydään viel vähän kävelee kentällä. Maneesissa oli vielä tunnit käynnissä, ja Iidan ääni raikui sisältä. Jemmu vaikutti kerrankin rauhoittuneelta, eikä temponut narun päässä joka ilmansuuntaan. Välillä se nosti päänsä ryhdikkäästi ylös ja hirnahteli maneesille päin. - Hienosti. Kaipaisitko sä lisää virikkeitä ja liikuntaa, ku nyt oot heti kivempi ja rauhallisempi, ku oot saanu riekkua ympäri metsää? pohdin ja käännän Jemmun jälleen toisesta kentän päästä kohti toista. Kävelimme vielä pari kierrosta ja koko ajan tamma käyttäytyi moiteettomasti. - Hyvä tyttö, kehuin ja köpöttelimme kentältä takaisin talliin. Tallissa kello alkoi olla päiväruokinnan verran, ja ilmoitin Lindalle voivani ruokkia Jemmun itse. Tamma hörisi kuin riivattuna minun tuodessa sille ruokaa, ja alkoi sen jälkeen mutustaa ruokaa iloisena. Otin myös loimen pois yöksi, sillä heppa omisti ihan kiitettävän talvikarvan. Sen jälkeen juttelin ja silittelin heiniä syövää suokkia hetken, kunnes oli aika lähteä kotiin niitä aivan ihania kotiläksyjä tekemään. Merida & Jemmu 5HM.
//Äh no johan Jemmu tempun teki! En kyllä yhtää ihmettele, että jouduit jonkilaiseen shokkiin ku eihä se oo kiva ku heppa pistää mennen eikä jälkiä näy! Linda olis kyl periaatteessa voinu jättää jonku suokin Jemmun seuraksi, jotta se ei olis yksin ollu. Mut toisaalta ei si tiiä mikä pisti Jemmun karkaamaan tylsyys vai oisko linda vahingos jättäny portin auki tai nii ettei se sitä kunnolla pistäny kiinni. Onneks se löyty ja takasinkin löysitte, huh, vaikka Topi sut jättikin. Voithan sä joku kerta, jos tuntuu että jemmulta pitää saada energiaa pois nii päästää sen juokseen vaikka kentälle ja ota sille seuraks vaikka halla, ku sekin tuuppaa keräämään itseensä turhaa energiaa! 14v€ -i
|
|
|
Post by Merida on Jan 5, 2016 11:12:16 GMT 1
06.01.2016
- Miten sä sinne tallille joka päivä meet? Etkös eilen jo liikuttanu Jemmun, ja sähän sanoit et tänään sil on vapaapäivä? Ja teil on tulossa ne monet kokeet. Ja sun pitää panostaa kouluun, ens vuonna sä lähet sit jo opiskelemaan, äiti saarnasi ja kasasi viimeisiä elintarvikkeita pöydästä. Pyöräytin silmiäni ja luulin kidutuksen olevan ohi, kun Mirka jatkoi: - Noku se vahtaa poikia. Onkse se Luca? Se oli hyvännäkönen. Äiti kääntyy katsomaan vuoroin minua ja sen jälkeen uudelleen siskoani kulmat hiusrajaan asti ponnahtaneina. Blondipää jatkaa: - Vai onks siel lisää joitai kuumia poikia? En ihmettelis. Vaikka jotain Lucan kavereita? Ne on kyllä liian vanhoja sulle. - No ei! Enkä oo kiinnostunut Lucasta, toisinkun joku toinen täs pöydäs. Mut sä et kyllä tuu enää Yläkokkoon kun vaan ihan kriittisimmissä tilanteissa, mutisen vastaukseksi ja käyn laittamassa astiat pesukoneeseen. - Ja ei Jemmul oo tänään vapaapäivää. Enkö muka kertonu, et eilen kävelyttelin sitä vaan vähän kentällä? sanon sinisilmäisesti, sillä en halunnut aiheuttaa karkaamisen takia äidille lisää syitä irtisanoa ylläpitosopimus. Oonaroosalle olin kyllä kertonut, ja hän oli vain nauranut - "eipä ole yllätys Jemmulta", tuo oli todennut ja sanonut vielä, että hyvä ettei suurempaa haavaa tullut. - Ja nyt, voisko joku vihdoin kyydittää mut tallille? murahdan ja poistun huoneeseeni vaihtamaan vaatteitani. Heti tallipihassa ryntäsin tarhoille katsomaan, että Jemmu oli tällä kertaa pysytellyt tarhassaan. Oli, onneksi. Ehkä sekin oli riekkunut eilen tarpeekseen, eikä enää aikonut toistaa temppuaan. Kävin tervehtimässä tammaa portilla, ja se olisi halunnut selvästikin tulla mukanani sisään. - Höpsö, et voi vielä. Mul on karsina putsaamatta, sanon ja taputan Jemmua paksun talvikarvan peittämälle kaulalle. Sen jälkeen kävelen yksäripuolelle ja haen talikon sekä kottikärryt. Jemmu oli ollut nyt sen verran paljon tarhassa päivittäin, ettei siivottavaa oikeastaan ollut. Vähän alle kymmenen minuutin kuluttua olin valmis, joten palautin kottikärryt ja talikon. Sen jälkeen kävin nappaamassa tamman karsinan edustalta narun, ja suuntasin tarhoille. - Jemmu, huhuilin ja luikahdin portin ali hakemaan tammaa. Onnekseni se ei ollut vaihtanut mielipidettään sisääntulosta, ja käveli lunkisti luokseni. Kiinnitin narun päitsiin, ja pääsimme helposti tarhan ulkopuolelle kun muut tarhakaverit päättivätkin odottaa nätisi paikoillaan. Käppäilimme talliin ja talutin hepan sen omaan karsinaansa. Tänään olin päättänyt tehdä uuden yrityksen puomien kanssa. Jemmu sai hetken oleilla karsinassaan, kun kipitin maneesille ja aloin raahata puomeja. Laitoin kaksi molemmille pitkille sivuille, ja yhden keskihalkaisijalle. Kun olin tyytyväinen lopputulokseen, lähdin kävelemään uudelleen Yläkokon tallille. Ulkona kävi kylmä viima, joten reippaasti astelin sisään. Päätin mennä ratsastuskoulun kautta, sillä sen puolen ovi oli lähempänä. Tallin läpi kulkiessani hoksasin Lunan Kämpen karsinalla. - Moikka! Ootko menossa ratsastamaan? kysyin pirteästi tytön harjatessa hoitsuaan. - Eikun me käytiin jo maastossa. Kämpe, jätä se ruokakuppi rauhaan, Luna komensi kun rautias russi olisi tahtonut maistella ruokakuppinsa reunaa - Aijaa, olikse kiva? kyselen ja silitän ponia kevyesti turvalta. - Joo, tosin aika vauhdikas. Sain tosissaan pidätellä. - Hitsi. Oltas voitu lähtee teiän kaa maastoilee, jos oisin tullu aikasemmin. Noo, kyllähän se puomitreenikin kelpaa. Ja mennäänhän me pian kolmistaan, hymähdän ja kerron meneväni paijailemaan suokkia. - Juu, no moikka, Luna vastasi ja jatkoi Kämpen harjausta. Hain Jemmun hoitopakin, ja laitoin virkistyneen hevosen vetosolmulla kiinni. Otin esiin piikki- ja pölysuan, jonka jälkeen aloin harjata melko puhdasta karvaa. Jemmu oli jälleen hiukan levoton, peruutteli ja kuoputteli, koko ajan piti olla käskemässä. Kun enimmät liat oli poissa, erityisesti paakkuuntuneet lantalumipallerot jaloista, hain kaviokoukun ja aloin putsata kavioita. Suokki hamusi kaikenaikaa takkiani minun putsatessa etujalkoja, ja takajalkojen kohdalla se päätti vähän koettaa pomotella. - Hei, nyt loppu toi, murahdan ja läppäisen ihan vain kevyesti Jemmua pepun päälle: - Ei saa potkia. Loppujen kavioiden kohdalla terrorisoija malttaa olla ihan tyydyttävästi aloillaan. Laitan etujalkoihin nopeasti etusuojat, jonka jälkeen käyn hakemassa satulan ja suitset. Karsinaan astuessani Jemmu painaa korvat niskaansa ja alkaa järsiä riimunarun päätä, jonka kiellänkin samantien. Saan juuri nostettua satulan selkään, kun yksäripuolen oven avautuessa kuulen Salomen äänen: - ...pitää tunkeutua? Tarttee putsata vaan karsina ja sitte liikuttaa Humu - ja mä haluun tehä sen tänään. - Huvikseen. Ei kai sua haittaa jos rakas veljes tulee auttamaan, vaikka karsinan putsauksessa? Salome ja Topi. Automaattisesti korjaan ponnariani ja jatkan satulavyön kiristystä. - Jemmu, ei näyki, mutisen ja kokeilen, ettei vyö mennyt jo liian kireäksi. En nyt suoraan sanoisi ( tai tunnustaisi ), että olin tuohon poikaan ihastunut, mutta silti olo tuli kummalliseksi kun hän tuli tallille. - No sä sit putsaat sen kanssa, Salome huokaa ja kävelee varustehuoneeseen, jolloin äkkää minut. - Moi Merida! hän sanoo ja luo paljonpuhuvan katseen veljeensä. - Moi, vastaan ja hymyilen punatukan ilmeelle. Perussisarukset. Alan laittaa Jemmulle suitsia, ja tamma ottaakin tänään kuolaimet kiltisti suuhun. Kehun sitä, ja taputtelen kaulalle. Päätän laittaa martingaalin, vaikkemme suoranaisesti tänään hyppäisikään. Mutta kuten arvata saattaa, olisi tammalla kuitenkin ihan liikaa energiaa. Lopuksi laitan itselleni kypärän ja hanskat käteen, raippaa en tarvitsisi. Maiskautan tammalle seuraamisen merkiksi. Biancan karsinan ovelle jäänyt Topi moikkaa rennon oloisesti, ja vastaan tervehdykseen lyhyesti. En tiennyt miten suhtautua poikaan, vaikken edes tiennyt tykkäsinkö hänestä. Monimutkaista. Maneesissa hyppäsin suoraan Jemmun selkään, oli se jo kuitenkin tarpeeksi tähän paikkaan totutellut. Neito lähtee korvat hörössä kävelemään reippaasti, ja pärskähtelee välillä niin että maneesi raikuu. Rapsuttelen hevosta kevyesti harjan alta, ja neiti näyttää nauttivan siitä. Se myös katselee puomeja kiinnostuneena. Kerään ohjastuntuman, jolloin Jemmy tuntuu entistä reippaammalle. Ensin teen parit pysähdykset, jonka jälkeen kannustan Jemmun ensimmäisille puomeille. Se kävelee niistä kiltisti yli, sillä nuorehkosta iästä huolimatta Oonaroosa oli kotona mennyt viikottain puomeja ja esteitä. Käyn kaikki puomit kertaalleen käynnissä, ja neito kuunteleekin minua yllättävän hyvin. Siirrän Jemmun raviin ja alan keventää tahdin mukaisesti. Saan tehdä aika paljonkin puolipidätteitä, mutta kun ensimmisen kerran käännän suokin puomeille, hidastaakin se itsenäisesti jo vauhtia ja hölkyttelee puomien yli nätisti. - Hyyyvä, kehun ja taputtelen Jemmua, jonka jälkeen käännän sen toisille puomeille. Tätä toistan parisen kertaa, ja tulen ravipuomeja myös toiseen suuntaan. Juuri kun siirrän Jemmun käyntiin kävelläksemme pidemmällä ohjalla, aukeaa maneesin ovi. Salome, Humu ja Topi tulevat sisään, Salomella kypärä päässä. - Ai sä meet puomeja. No kai me voidaan tulla tänne silti Humun kanssa? tyttö kysyy ja hyppää samantien selkään. - Juu, tulkaa vaan, vastaan ja pysäytän Jemmun. - Topi, onksul mitään tekemistä? - Ois sillä vaikka sunmitä, mut se seuraa mua, Salome huokaa ja siirtää pilkukkaan ponin kävelemään uralle. - Mitä vaan sun vuokses rakas sisko. Mut ei mul sinänsä oo, poika vastaa mulle. - No hyvä. Sä voit varmaan korjata tän puolen puomit laukkapuomeiks? kysyn ja kerron oikean askelmäärän. Topi tekee työtä käskettyä, ja kiitän häntä. Sen jälkeen otan jälleen ohjat tuntumalle, ja siirrän Jemmun raviin. Se on selvästi taas vähän virkeämpi, kun maneesiin saapui hevosseuraa. Otan pari kertaa vielä toisella pitkällä sivulla olevat ravipuomit, kunnes lähden nostamaan laukkaa. Jemmu nosti yllättävän rauhallisen, vaikkakin todella suuritempoisen laukan. Martingaali saattoi tosin olla tässä tilanteessa apuna. Otan laukassa pari ympyrää päätyyn, jonka jälkeen ohjaan tamman laukkapuomeille. Ennen puomeja se koettaa vetää päänsä mahdottoman ylös ja hidasti, mutta painoin pohkeeni kiinni ja silloin Jemmu meni yli. Tosin askeleet tulivat vähän huonosti testailun vuoksi, mutta uusintayrittämällä meni jo paremmin. - Hienosti, kehun ja siirrän suokin raville. Tulen ravipuomit, nostan laukan, teen laukkaympyrän ja uudelleen puomit. Tätä teen hetken, joten saan kaksi kärpästä yhden iskulla: siirtymisiä ja puomeja. Tämä tehtävä sujuu itse asiassa mainiosti, joten kun vielä kerran saan koko jutun menevään kivasti, annan Jemmulle vapaat ohjat. Seuraan katseellani Salomea ja Humua, poni vaikuttaa melko reippaalle ja tyttö ratsasti virkeää shettistä hyvin. - Mä alan varmaa jo lopettelee, sanon ratsukon laukatessa ohitse, ja Salome nyökkää. Käännän Jemmun kaartoon, taputtelen vielä vähän ja hyppään sitten alas selästä. Nostan jalustimet ylös ja lähdemme kävelemään takaisin tallille. Olin saanut purettua Jemmulta kamppeet, pukenut sille loimen ja vienyt vielä hetkeksi tarhaan. Sen jälkeen olin kylmissäni kiivennyt tallitupaan, ja istuuduin sohvalle. Nappasin jonkun lähellä olevan viltin jaloilleni lämmikkeeksi - ensin ratsastuksessa tuli kuuma, ja kun palasikin kylmään ilmaan alkoi paleltaa. Kaivoin puhelimeni esiin, ja heti ensimmäisenä pomppasi ilmoitus äidiltä: - Tullaan hakemaan puolen tunnin päästä. Vastasin viestiin, ja aloin sitten selata muita sosiaalisia medioita. Pian kuulin kevyesti kavioiden ääniä, joko joku liikutteli ratsastuskoulun hevosta tai Salome ja Huhu palasivat maneesilta. Ilmeisesti jälkimmäinen arvaus meni oikeaan, sillä noin vartin kuluttua sisarukset tulivat yläkertaan. - Hyi että oli tossa lopussa kylmä ratsastaa, siel on vissii lähemmäs kakskyt astetta pakkasta, Salome hytisi ja tuli istumaan myös sohvalle. - Ja en ois muute uskonu, et toi osaa loimittaa hevosia, tyttö naurahti kevyesti ja otti itsekin puhelimen esiin. Tirskahdin kevyesti ja jatkoin puhelimeni selausta, ja saatoin nähdä Topinkin kasvoilla pienen hymyn. - Oon taitava, hän myöntää ja istuutuu Salomen viereen sohvalle. - Ai oot vai, tosi taitava, hihitän ja Salome luo pitkän katseen meihin molempiin. - Mitä tääl tapahtuu? hän kysyy, ja jatkaa puhelimensa selausta välillä vilkaisten minua tai Topia. - Ei mitään. Mut joo, mun kyyti tulee varmaan kohta. Meen viel kattoo etten jättänyt hoitopakkia tai muuta Jemmun karsinalle. Nähdään! huikkaan ja lähden hymyssäsuin pomppimaan portaita alas.
Merida & Jemmu 6HM.
// ton lopun ymmärtääkseen on kannattanu lukee Topin tarina eka.
// No ärgh, kun Jemmu oli ikävä kavioita ottaessa, onneks se ei sua sentää persukseen purru, se oli vasta ollu ihanaa, ah. Hyvältä kuulosti toi teidän puomitehtävä, hyvä että Jemmu alkoi tajuta ne puomit ja teil suju! on se vaan ihanaa kun on maneesi varsinki tälläsillä pakkasilla justiinsa, vois tuoda tallitupaan lisää vilttejä ja vaikka lainalapasia nyt ku nää pakkaset on kiristyny, saa nähä koska pakkaset nousee niin pahoiks et ei tunteja pidetä vaan kaikki pysyy visusti sisällä villasukat jaloissa. Ai ai ai, kyllä se täytyy itelle myöntää ku alkaa ihastua johonkin, ja luulen tietäväni varsin hyvin sen tunteen joka tulee, ku näkee just sen ei mut tehä tuutte hyvin toimeen toistenne kaa mikä on super ja oot sä kyllä auttava käsi sille! 19v€ -iida
|
|
|
Post by Merida on Jan 22, 2016 20:54:51 GMT 1
20.01.2016
Kävimme Salomen ja Lunan kanssa maastoilemassa maastopoluilla, hypättiin muutamat maastoesteetkin. Jemmu oli alusta alkaen energinen, ei malttanut pysyä käynnillä ja kun sai luvan ravata, oli jopa vähän villinä. Laukatessa pärski tyytyväisenä, mutta pysyi nätisti käsissä. Maastoesteitä jännitin eniten koko reissussa, mutta ihme ja kumma Jemmu päätti loikkailla niidenkin yli kunnialla! Sain kyllä olla ylpeä tammasta, kun ehjin nahoin tallipihaan kaikki kolme palasimme.
Merida & Jemmu 7HM.
// Aivan ihana kuva ! Hirveen tarkkaan oot kyllä piirtänyt ja jälki on kyllä hyvää. Super et lähitte porukalla maastoon, se virkisti takuulla teijän kaikkien mieltä! Onneksi kaikki sujui hyvin, eikä teille käyny mitään, mutta kertokaapa ens kerralla mitä meinaatte et jos jotain sattuukin, niin lähetään ettiin teitä! 9v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Jan 26, 2016 17:02:51 GMT 1
26.01.2016
Oli ihan liian kylmä päivä tulla tallille. Ihan liian. Ja tällä hetkellä toivoin, etten olisi ottanut ikinä Jemmua ylläpitoon. Olin oikea vilukissa, parhaimmillaan mua palelti kesällä kun pieni tuulenvire käy kesken auringonoton. Jemmu oli kuitenkin saanut jo kaksi vapaapäivää kovien pakkasten vuoksi. Kolmatta se energiapallero ei missään nimessä saisi saada. Puin päälleni vielä kaapista paksuimman takin jonka löysin, ja juoksin pihan poikki suorinta tietä lämmintä ilmaa puhaltavaan autoon. - Eli Yläkokkoon? autossa odotellut isä kysyi. Nyökkäsin ja tungin käteni mahdollisimman lähelle lämmintä ilmaa. Hyi, inhosin talvea. Tallilla ei paljoa porukkaa näkynyt, ilmeisesti paukkupakkanen oli saanut muut järkevät jäämään sisälle villasukat jalassa löhöämään sänkyyn. Kello ei ollut kovin paljoa ja sunnuntaiaamu siihen päälle, joten toisaalta ei muutenkaan ihme ettei täällä kovinkaan moneen törmännyt. Suljin oven nopeasti perässäni, ja menin tervehtimään tammaa. Olin pyytänyt jättämään sen sisään, sillä olin päättänyt tulla jo aikaisin aamusta ja ulkona vallitsi sen verran kova pakkanen hevosellekin. Tai no, olisihan se siellä oikeasti varmaan pärjännyt. - Heippa tyttö, tervehdin ja avasin karsinan oven, jolloin viimeisiä aamuheinien rippeitä mutustava tamma tuli tutkimaan käteni herkkujen varalta. - Mä en yksinkertaisesti voi ratsastaa sulla nyt kunnolla. Mentäskö rennosti käppäilee ilman satulaa maneesiin? Muuten jäähdyn, puhisin ja taputtelin Jemmua kaulalle. Neito pukki mua päällään hetken selvästi tekemistä kaivaten, kunnes jälleen paneutui etsimään heinänkorsia turpeen seasta. Hain Jemmun hoitopakin, ja nappasin esiin pölysuan. Tamma oli yön aikana piehtaroinut karsinassaan, taisikin itseasiassa olla eka kerta Yläkokossa! Hyvä merkki. Harjasin helposti irtoavat purut karvasta irti, ja putsasin sen jälkeen kaviot. Jemmu oli tänään hyvällä tuulella, pysyi paikallaan, mitä nyt satunnaisesti siirtyi uuteen kohtaan jatkamaan aarteen etsintäänsä. Muuten se olikin mallikelposesti: ei näyttänyt pahaa naamaa ja nosti kaikki kaviotkin reippaasti ylös. Kiitin tyttöä ja laitoin sille sen jälkeen etujalkoihin jännesuojat. - Hienosti, kehuin hyvästä käytöksestä ja laitoin sen jälkeen huolellisesti punaisen fleeceloimen lämmittämään, lähinnä minua ja osittain myös ratsuani. Sen jälkeen kipaisin hakemaan suitset, lämmittelin kuolaimia hetken ja sen jälkeen laitoin suitset Jemmulle. Pistin vielä nopeasti itselleni kypärän ja mukaan ottamani turvaliivin. Puikahdimme kylmään talvi-ilmaan. - Oothan kiltisti jos ratsastan sulla maneesille? En vaan pysty kävelee tätä matkaa, selitän hengitykseni höyrytessä ilmassa. Löysin tallin ovelta jonkin siihen lojumaan jääneen jakkaran, ja hyppäsin levottoman tamman selkään. - Nyt nätisti... Jemmu kulki jännittyneesti eteenpäin, korvat ihan hörössä. - IIihan rauhassa, puhelin hiljaa ja silittelin Jemmua kaulalle. Yhtäkkiä neito kuuli omiaan ja päätti korskahtaen siirtyä ravaamaan, jolloin nojasin ronskisti taaksepäin ja koetin pidätellä meidät takaisin käynnille. Takamukseeni sattui askeleissa pomppiessa, eilinen tipahtaminen ei ollut tullut kipuja ja suuria mustelmia. Myös sen iltaiset tapahtumat Topin kanssa olivat jääneet vaivaamaan - jos kyyti ei olisi tullut, mitä olisi tapahtunut? Vahva tamma oli aivan liian energisellä päällä - rynnimme käynnin ja ravin sekoituksella maneesille, jossa hyppäsin alas selästä. Vihellellen avasin oven, talutin ratsuni sisään ja suljin oven perässämme. - Tuleppa, kutsun lähinnä lämpimikseni. Kylmä ilma höyrysi meidän molempien hengityksestä. Nappasin jakkaran ja hyppäsin selkään, ja Jemmu aloitti hetimiten säpsymisen. Päätin pitää ohjastuntuman heti alusta asti, sillä en tuntenut oloani kovin turvalliseksi. Aloin heti asetella tammaa reilulla kädellä, ja hain rauhallisempaa tempoa volttien avulla. Tein noin kymmenen minuuttia käyntityöskentelyä, ja siirsin suokin sitten ravaamaan. Tein paljon suuria ympyröitä ja kiemurauria, ja yritin saada ylimääräistä energiaa pois. - Tänään ei kyllä laukata, puhisen kun yritän saada temmon rauhallisemmaksi. Jemmu pärski tyytyväisenä kun viimein pääsi kunnolla liikkeelle, ja huokaisten annankin vasten vannomustani Jemmun siirtyä laukalle. Ihme kyllä Jemmu ei alakaan possuilla, vaan pärskien laukkaa monta ympyrää ja siirtyy sitten pidätteistäni raville. - Hienosti! kehun ja vaihdan suuntaa. Hetken ravia työstettyäni neito saa jälleen laukata hetkisen, jonka jälkeen annan tamman siirtyä käyntiin. Samantien kun meni hyvin, aloinkin lopetella. Meidän molempien hengitykset höyrysi kylmässä ilmassa, ja suokki pärskähteli rennosti kävellessään. - Aijai, ois pitäny laittaa se satula, voivottelin tuntiessani kipua tippumisen takia. Pysäytin Jemmun ja jalkauduin alas selästä, jonka jälkeen kävelimme rivakasti takaisin talliin. Päätin jättää loimen hetkeksi tamman päälle, vaikka tuskin kunnon talvikarvan omaava karvapallo paljoa kylmästä välittäisi. Paketoin suitset nätisti pakettiin, ja varustehuoneesta poistuessani olin törmätä johonkin, joten kiljaisin säikähtäneenä. - Sä se sitten säikyt aina, Topi virnisti minun seisoessa typertyneenä. - Tyhmä, ku luulin et oon tääl yksin. Miten säki tänne tulit, tääl on kauhee kylmä, puhisin ja menin pojan ohi takaisin karsinalle. Aloin harjata irroittamiani jännesuojia. - Tulin tarkistaa et oot viel hengis sen tippumisen jälkeen, Topi naurahti mutta jatkoi: - No ei. Tulin vaan kattoo Humuu, Biancaa ja Bettiinaa - Salome oli niistä aika huolissaa mut sil on itelläsä tulos jotai kokeita. Nii, ja vilkaseen mitä Likalle kuuluu. - Likalle? ihmettelin ja tungin jännesuojat karsinan edustalla olevaan pussiin. - Jep. Alan kai ratsastaa ja vissii kisaakki sillä kuhan toi miniponi lähtis täältä, Topi vastasi viitaten Humuun. - Aa. Hei haluuks taas putsata Jemmun karsinan, nii voin mennä lämmittelee taukotupaan, hymyilin ja vilkaisin Jemmua. Tamma vaikutti oikein tyytyväiseltä, kun oli päässyt liikkumaan. - En haluu putsata, mut voin lämmittää sua, poika naurahti vitsillään, mutta vastasi: - Eiku oikeesti en kerkee kun mun pitää talutella Humua, ja sit lähenki jo kotiin. - Okei. Ja pidän lämmitystarjouksen mielessä, naurahdin ja lähdin hakemaan talikon sekä kottikärryt. Pian karsina oli putsattu, ja otin tammalta loimen pois. Topi oli luultavasti jo lähtenyt tallilta, sillä ainakaan hänen skootterinsa ei ollut enää tallin pihassa. Jospa huomenna olisi vähemmän pakkasta, niin tarkenisin ratsastaa paremmin. Huikkasin tammalle heipat, ja menin jo ulkona odottavaan kyytiin. Merida & Jemmu 8HM.
//Hyrrrrr paukkupakkaset on kyl yks hirvitys! Ite pysyin sisällä sen mitä pystyin, mutta eihän se kovin paljoa ole. Onneks Reifr auttaa nii paljon, eikä halua mun paleltuvan niinku ei näköjää topikaa halua sun Ilman satulaa on kyl hyvä mennä jos on kylmä nii heppa pitää jalat lämpiminä. Jemmu on kyl selkeesti rauhottunu ainaki ruoka-aikoihin ja ku sitä vie pihalle, et hyvä et se on ratsastaessakin. Vaik pakkaset saa kyl useen hepan pirteemmäks niinku matkalla maneesille, mut onneks siel sisäl on lämmin! Mhmm... niin. mitä oiskaan tapahtunut jos sun huonosti ajoitettu kyyti ei olis paikalle tullu? Tyksin kyl hirmusesti lukee sun tarinoita, jatka samaan malliin! 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Jan 29, 2016 22:08:07 GMT 1
29.01.2015
Olin jo hakenut tamman sisälle, ja harjannut sen pikaisesti. Ilmeisesti Jemmulla oli tänään kiukkupäivä, mikään ei kelvannut ja karsinassa oli yksi heinänkorsi liikaa. Niin, ja unohtamatta sitä miten satuin harjaamaan mahan alta hiukan liian aikaisin kun suokki oli vielä äksyilemässä pään harjauksesta. - Jemmu, älä viitsi, murahdan tilanteeseen täysin kyllästyneenä. Olin päättänyt tänään hypätä maneesilla, ja ennen sitä juoksuttaa hetken. Ylimääräistä energiaa kun tuntui olevan liikkeellä. Kävin hakemassa satulan ja tamman ilkeilystä huolimatta nostin sen selkään ja kiristin vyötä. - Hei nyt! ärähdän kun Jemmu ensimmäistä kertaa ikinä nappaa minua hihansuusta hampaillaan. - Ilmeisesti kiima-aika tulossa, ähkäisen kiristäessäni vyötä vielä reiällä. Reippaasti käyn hakemassa suitset, ja laitan sen jälkeen itselleni ratsastuskamppeet. Sen jälkeen pujotan vielä nopeasti juoksutusliinan suitsista läpi, ja pääsemme vihdoin matkaan. Saavuimme monien mutkien takaa maneesille ja viheltelin merkiksi. Sisällä ei enää ollut ketään, päivän tunnit olivat loppuneet noin vartti sitten. Kello oli siis lähemmäs puoli yhdeksän, mutta minkäs sille voi - heppa oli liikutettava. Äiti se kyllä jaksoi aina valittaa pitkistä tallipäivistä, mutta voivoi. Käskin Jemmun ympyrälle, ja aluksi se sai kävellä ihan rennosti. - Heii pruuut, topuuttelin kun innokas tamma olisi voinut jo ravata. Hetken kuluttua annoinkin jo luvan siirtyä ravaamaan, ja pian vaihdoin juoksutussuuntaa. Sama juttu oikealle, ja lopuksi annoin käskyn laukata. Ja siitähän riemu repesi! Suokki pukitteli villisti niin että väliin oli pakko pieraistakin. Pyysin Jemmua rauhoittumaan, ja toiseen suuntaan laukatessa kyseessä olikin aavistuksen rauhallisempi kaviokas. Jemmu oli uskollisesti seurannut minua joka kerta, kun olin käynyt hakemassa tolpan tai puomin ja kantanut sen paikalleen. Nyt maneesissa oli neljä kavalettia, molemmilla pitkillä sivuilla kaksi kuin kiemurauraa ratsastaessa, sekä yhden lainepystyn olin väsännyt keskelle maneesia. - No niin, nyt aloitetaan! sepitin ja keräsin ohjat tuntumalle. Tamma vilkuili korvat hörössä kavaletteja ja pärski innoissaan. Siirsin Jemmun ravaamaan, ja alkuun ihan keventelin uraa pitkin. Pikku hiljaa aloin verrytellä kiemuraurilla kavaletteja väistellen, ja siitäkös ratsuni innostui. - Wooouu, ihan rauhassa, sanoin rauhassa ja tein rutkasti puolipidätteitä. Tamma oli jotenkin normaalia vahvemmalla päällä, joten sain tehdä töitä ihan kunnolla. Pian otin pienen pätkän laukkaa uralla, ja täytyy myöntää että juoksutus edesauttoi tälläiseen rauhallisuuteen. Äkkiä ravin vetäminen oli poissa, ja Jemmu laukkasi tasaisesti uraa pitkin välillä iloisesti korskahdellen. Siirsin neidon takaisin ravaamaan, ja lopuksi siirsin sen käyntiin pidemmän ohjan kanssa kävelemään. Kävelyhetken jälkeen oli aika tulla kavaletteja. - No niin, sun ei tarttee kiirehtiä noin kauheesti. Tää on lähestymisharjotus, mutisin vaikka tajusin toki, ettei tamma mua nyt kuuntelisi saati ymmärtäisi. Vaikka kavaletit olivat superpieniä, olimme kompastua heti ensimmäisen ylittäessämme. Tai oikeastaan kompastuimme sen verran, että Jemmu vetäisi päätään juuri sopivasti alaspäin ja minä tupsahdin kuperkeikalla kaulan yli maahan. Ensin olin järkyttynyt, mutta sitten tilanne nauratti. - Jemmu perkele, naurahdin ja pomppasin äkkiä takaisin selkään. Ei tämä tamma ole ollut ylläpidossa kun pari kuukautta, ja tippumisia satelee kun sieniä sateella. Onneksi minuun ei sattunut juuri ollenkaan, sillä Jemmu pysähtyi onnekseni minun tullessa maahan. Uusi yritys, tuin neitiä paremmin ja olin itsekin ryhdikkäämmin selässä. Näin ylitimme kavaletin, ja suuntasin seuraavalle. Pian homma alkoikin sujumaan, ainakin näin ravissa. Kehuin Jemmua vuolaasti, kun se malttoi tulla kavaletit rauhallisesti. Päätin kokeilla nyt pystyestettä. Ensin annoin Jemmun käydä varulta tutkimassa lainetta, vaikka tuo oli selvästikin sitä ennenkin hypännyt - se ei välittänyt tuon taivaallista vaan löntysteli eteenpäin laineesta välittämättä. Siispä siirsin suokin uudelleen raviin, ja kepeästi ylitimme noin 50 senttimetrin laineen. - Hienosti! hymyilin ja ratsuni reagoi positiiviseen palautteeseen pärskähtämällä. Tulimme kavaletit vielä parisen kertaa ravaten, kunnes siirryin tulemaan seuraavanlaisesti: ensimmäinen kavaletti ravissa, suoristus ja laukannosto. Jälkimmäinen kavaletti tultaisiin siis laukalla, ja siitä jatkaisin vastakkaiselle pitkälle sivulle laukaten molemmille kavaleteille. Homma oli tosin helpommin sanottu kun tehty. Tovin saimme tapella siitä pitikö nyt nostaa oikea vai vasen laukka, mutta kun tämä ongelma oli ratkaistu ei mikän meitä sitten estänytkään. En voinut lopettaa hymyilyä, kun tunnin loppuun ylitimme vielä 70 senttimetrin laineen. - Hyyyyvä, nyt lopetellaan, kehuskelin ja annoin tamman siirtyä kävelemään. Tallissa purin jo paljon hyväntuulisemmalta hevoselta varusteet pois. Loimitin hikeentyneen tamman ja annoin sille kuppiin herkkupalan. - Hyvin menit tänään, kehuskelin ja aloin sitten pestä kuolaimia, sen jälkeen niputtaen suitset paikalleen. Kävin nappaamassa Jemmulle ripauksen heinää, ja annoin samalla sille iltamössönsä. Samassa ovi aukesikin, ja Linda asteli sisään. - Hei, ruokitsä hepat nyt? kysyin ja aloin kasata tavaroitani hiukan kasaan. - Joo, kui? Linda kysyi ja vaikutti hiukkasen kiireiseltä. - Eikun annoin Jemmulle jo iltaruoan. Heinää jos viittisit antaa sit vähän lisää? pyysin, jolloin nainen nyökkäsi ja lähti hakemaan muille hevosille iltaruokia. Samantien talli täyttyi nälkäisten hevosten hörähtelystä ja meuskaamisesta. - Heippa Jemmu, oo nätisti! huikkaisin ja poistuin ulos. Pihalla kyyti jo odottikin. Autossa kaivoin puhelimeni esiin, ja huomasin Oonaroosalta tulleen viestin. "Moi! Ootte jo varmaan jonkinverran kerinneet tutustuu toisiinne Jemmun kanssa. Ilmotin teiät Hervannalle koulukisoihin 16.2, ja aion olla kisareissulla messissä! Mut älä stressaa, se on vaan helppo C luokka (; t. Oonaroosa". - Nää on kyllä vähän myöhäsiä tallireissuja, äiti aloitti saarnan, ja olin yhä järkyttynyt saamastani viestistä. - Kauanko te sovitte Oonaroosan kanssa tästä ylläpidosta? Ja hei, sä et oo yhäkään sanonut mitä haluut synttärilahjaks. Synttäris lähenee jo! - Hä mitä sanoit? - Unohda. Mikä siel puhelimessa nyt niin kiinnostaa? äiti kysyi, jolloin vastasin: - Tallireissut kaksinkertaistuu, varaudu siihen - Oonaroosa on ilmottanu meidät koulukisoihin! Merida & Jemmu 9HM.
// Ikävä juttu mammalles et kaksinkertaistuu, mulle hyvä juttu ja muille tallilaisille ja jemmulle tottakai! Ok musta tuntuu et jemmulla on vaihteleva mielialahäiriö iha oikeesti siis vaik se olis aamul ollu mitä herttaisin ruokkiessa nii sitte ku sitä vie pihalle on sekä muut suokit että omat sormet vaarassa. Tai sitte jemmu on vaa perus tamma! Ei mut iha super et teil si ratsastus sujui, ja liinaus oli varmasti järkevö vaihtoehto nii ei si tarvinnu liika energistä hevosta koko aikaa pidätellä. Saaat kyl olla ylpee teistä molemmista, kun onnistuitte laineen ylittämään. GO te! Ei mut tarjooppa apuus Lindalle joku kerta jos oot noi myöhää tallil kyl se varmaa ottaa sen vastaan, jos teet ku se pyytää '' 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Jan 30, 2016 17:58:18 GMT 1
14.02.2015
Avasin oven, istuuduin ja kiinnitin turvavyön. Seuraavaksi käynnistin moottorin ja - ai niin, tässä vaiheessa olisi ehkä aiheellista kertoa saaneeni mauton. Tai mopoauton. Miksi sitä nyt halusikaan kutsua. Olin saanut kortin reippaasti alle kuukaudessa, ja harjoitellessani olivat vanhemmat jo hankkineet autotalliin odottamaan mustan mauton. Se oli siis kortteineen päivineen synttärilahja mulle. Tosin vanhemmat hankki sen varmaan päästäkseen kyydistysvastuusta pois. Vaikka no, väliäkös tuolla - mulla oli oma kulkupeli! Ja jep, 17-vuotias Merida, ajatella.. Oma kyyditys olikin tullut ihan tarpeeseen, kun se perhanan täti oli ilmoittanut mut ja Jemmun koulukisoihin. Hirvitti jo valmiiksi! Vaikka itsenäinen ajelu olikin vielä vähän siinä rajoilla että uskaltiko äiti mut päästää, niin matka sujui nopeasti kun piti keskittyä niin moneen juttuun. Kaarsin tallin pihaan, ja pysäköin ainakin melkein suoraan. - Huh, matkasta selvitty, puuskahdin lukitessani mautoa. Päätin kävellä ratsastuskoulupuolen läpi, ja siellä riittikin vilinää - päivän ensimmäinen tunti oli alkamassa. Kipitin ratsastajien jaloista yksäripuolelle, ja sielläkin oli poppoo kasassa: Luna ja Salome paapoivat Biancaa ja Bettiinaa, sekä Topi norkoili karsinan ovella. - Moi! sanoin nopeasti ja astuin samalla Jemmun karsinaan tervehtiäkseni neitoa. Se haisteli iloisen oloisena käsiäni, jonka jälkeen perääntyi etsimään heinää turpeitten seasta. - Mooi. Meetkö ratsastaa? Salome kyseli ja rapsutteli Bettiinaa kaulalta. - Joo, pakko. Meidät on ilmotettu koulukisoihin, parahdin puoliksi leikillään ja tosissaan. - Oikeesti? Eihän Jemmu ees oo ollu kovin kauaa sulla! Luna ihmetteli, jolloin nyökkäsin vastaten: - Niimpä. Jännittää kauheesti ja pitää treenata paljon, täti vissiin luuli et meil menee paremminkin: onnistuin tippuu viimeks vaan pari viikkoo sitten. - No, onnee teille, Salome naurahti. - Joo, sitä tarvitaan. Tytöt lähtivät hetken kuluttua ylös tallitupaan, jolloin itse olin jo nakkaamassa Jemmulle satulaa selkään. Topi jäi kuitenkin talliin, ja hetken tallissa oli aivan kauhean painostava hiljaisuus. - Meetkö kentälle? kuului kuitenkin aivan yllättäen, ja aivan hetkeksi sydämeni jätti varmaan taas lyönnin lyömättä. Käännyin ympäri ja Topi oli siirtynyt Jemmun karsinalle nojailemaan. - Joo meen, vastasin kun olin saanut hetken rauhoiteltua mieltäni. Käännyin takaisin kiristämään Jemmun satulavyötä, mutta saatoin tuntea pojan katseen selässäni. - Onksul tosiaan noin tylsää? pihahdin lopulta ja käännyin katsomaan Topia. Tuo kohautti olkiaan, joten sanoin: - Hae Jemmun suitset. - Ahaa, et nyt aletaan sit komennella, poika sanoi muka loukkaantuneena, oikeastihan Topi vain vitsaili mutta kävi kuitenkin hakemassa suitset. - Kiitti, sanoin ja laitoin tammalle nopeasti suitset. - Mikä on palkka? Kai mä nyt jotain saan? Katsoin poikaa pitkään, silmäilin ympärilleni ja keksin: - Palkkasi onn.. Putsata tää karsina! - Ei se oo mikään palkka, Topi murahti ja kutitti mua niin, et peräännyin karsinan takaseinään. Naurun seasta sain sanottua: - Ei Topi, ny loppu. Jemmu hermostuu! Ruskeatukkainen lopetti kutittamisen, jolloin virnistin: - Saatat saaha jonkun paremman palkan, jos putsaat tän karsinan. Ensin työ, sit huvi. Jätin pojan toljottamaan ja tekemään valintaa, kun me poistuimme Jemmun kanssa kentälle. Kenttää oli onneksi hiukan aurattu, ettemme aivan uppohankeen joutuneet. Kiipesin selkään, ja päästin Jemmun kävelemään kenttää pitkin. Tamma ei vaikuttanut nyt niin ylitsepääsemättömän energiseltä, kun oli saanut lähipäivinä lisäliikuntaa. Kävelin noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen otin ohjat tuntumalle. Tein käynnissä pari pysähdystä niin, että pysähdyttiin ja käveltiin vasta silloin kun minä määräsin. Se sujuikin oikeastaan suhtkoht hyvin, joten vaihdoin suuntaa ja tein vasempaan hiukan askeleenpidennystä. - Hyvä, kehuin ja siirsin Jemmun ravaamaan. Aluksi keventelin ja tein puolipidätteitä niin, että meno oli melko rentoa. Sen jälkeen istuin alas harjoituraviin ja saatoin ilman neuvovaa kättäkään tajuta itse että jalkani haahuilivat ihan jossain muualla kun pitäisi. Pysäytin neidin ja nostin jalustimet ylös, jonka jälkeen yritin samaa uudestaan. Nyt tuntui huomattavasti paremmalta, ja Jemmukin alkoi hakea käden tukea. Tein isoja ympyröitä ja nopealla temmolla käynti-ravi siirtymisiä. Suokkitamma oli tänään tosi hyvällä päällä, ja no saikin olla. Kisathan olisi jo ylihuomenna! Huomenna menisin vain kevyesti ilman satulaa tai juoksuttaisin, sitten olisi se päivä.. Vaihdoin suuntaa ja otin jalustimet takaisin jalkaani. Nyt asento oli paljon parempi. Päätin ottaa seuraavaksi laukkaa. Jemmu oli tosi innoissaan, pysyi käsissä mutta laukkasi temmokkaasti. Saavuimme juuri tallin puoleiseen päätyyn, olimme jatkamassa siitä ohitse kun saatoinkin vain tuntea selkään pakorefleksin. Samassa Jemmu pinkaisi rajusti pukitellen kentän toiseen päähän, ja vasta aitaan ohjatessani sain tamman rauhoittumaan. - Hei, heeeei ihan rauhassa. Woouu. Mikäs sulle tuli? kummastelin ja käänsin suokin tulosuuntaan. - Sori, vahinko! Oonaroosa naurahti kentän laidalta. Piru vieköön, kehtasi tulla tarkkailemaan treenejämme salaa ja pelästytti Jemmunkin samalla! Siirsin jännittyneen ratsun ravaamaan päätyyn takaisin, ja Oonaroosa kutsui hevostaan koko ajan. Saatoin tuntea vastahakoisuuden mikä huokui Jemmusta, kunnes se vasta lähempänä äkkäsi tutun henkilön. - Heiii Jemmu, tätini tervehti hörähtelevää suokkilasta. Kun tervehdykset ja pikakuulumiset oli kerrottu, oli aika jatkaa treenausta. - Ratsasta se suurelle ympyrälle, joka kulkee minun ympäri. Aivan kuin olisit juoksutusliinassa. Hyyvä, ja asettelet koko ajan. Siirrä uudestaan laukkaan, Oonaroosa neuvoi. Nostin pitkän käyntityöskentelyn jälkeen rautiaan uudelleen laukkaan, ja se oli kuin keinuhevosen laukkaa. Kun oli valvovan silmän alla, meni heti paremmin. - Hyvä! Tasainen käsi... Ja sä vielä väitit ettette yhdestä helppo C -radasta pääse läpi.. Höpöhöpö! Hymyillen siirryimme harjoitusraviin, ja otimme laukkaa myös toiseen suuntaan. - Hienoa, nyt neuvon pari radanpätkää teille, mitä opettelette. Ja niin loppuajan treenasimme erittäin ahkerasti pätkiä kouluradasta. Jemmu tuntui aivan superkivalta, se ei ehkä ollut tuntunut näin kivalta sitten sen jälkeen, kun ratsastin sillä Lindan jälkeen. Loppukäynneillä olimme molemmat hikisiä ja väsyneitä, mutta tyytyväisiä. - Huomenna en tuu, mut pidä sen kanssa rento päivä. Okei? Oonaroosa kysyi ja käveli jo itse kentän aidan toiselle puolelle. Nyökkäsin ja kaarsimme ratsuni kanssa kentän poikki pysähdykseen. Taputtelin pärskivää hevosta kunnolla ja laskeuduin alas selästä. - Tuutko vielä talliin? kysyin meidän poistuessa kentältä. - En mä taida tulla. Pitää mennä kotitallille liikuttamaan Gemma. - Okei, no nähdään ylihuomenna, huikkasin ja saatoin tuntea, kuinka perhoset alkoivat lennellä vatsassani seuratessani poistuvaa autoa. Talliin astuessamme sain huomata, että Jemmun karsina oli tosiaan putsattu. Tyytyväisenä purin varusteet, ja mietin vain mikä tuo lupaamani "palkinto" olisi. Loimitin Jemmun ja annoin sen levätä hetkisen, ennen kuin veisin sen ulos. Se sai myös ihan hiukan heinää, ei paljoa. Pian vaihdoin fleeceloimen toppaloimeksi, ja lähdin taluttamaan Jemmua tarhaansa. Topi oli ilmeisesti lähtenyt, harmi. En kerennyt kiittää, täytyisi ehkä jättää jokin viesti vaikka Biancan pakkiin tai jotain. Mutta liian aikaisin ei saisi sanoa mitään. Juuri kun olen päästänyt tamman tarhaan, kääntyessäni nään Topin edessäni. - Moi! Luulin et olin jo lähtenyt! hymyilin pojalle. - En mä vielä. Palkinto saamatta, tuo naurahti ja kysyi vielä loppuun mopoautosta. - Joo, onse mun. Oon muuten sua vanhempi, 17 vuotta jo! kiusasin ja lähdin kävelemään talliin. - Mutta se palkinto, Topi vaati ja tönäisi mut kevyesti nojaamaan tallin seinää. Muistutti melkoisen paljon sitä yhtä kertaa, tosin nyt eripuolella tallia. Pojan kädet nojasivat esteenä rakennuksen seinään, ja seisoin siinä voimatta tehdä juuri mitään. - Käyks lause "oot kiva" taas? Tai selitys et kyyti tuli? - Ei kumpikaan. Ja sulhan oli se oma mauto, poika vinkkasi. Hymähdin ja mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Outo tilanne, ja nyt tuleva kyyti ei tältä hetkeltä pelastaisi. - No? Topi tivasi, jolloin empien irrottauduin seinästä. Ihan nopeasti vaan, annoin pusun pojan poskelle. - Riittävästi, näin ystävänpäivänä? sanoin hiljaa ja luikahdin pojan käden alta tilanteesta pois. Ehkä yksi kuumottavimmista tilanteista ikinä. Rivakasti pakkasin tavarani, ja mautolle kävellessäni sain huomata pojan kadonneen rakennuksen seinustalta. Entä jos toi oli Topista liikaa, miten täällä kehtaisi enää naamansa näyttää?
Merida & Jemmu 10HM.
// Onneksi Oonaroosa tuli vahtimaan teitä, niin saitte rataa harjoiteltua! Kyllä se siitä sitten, jännitys kuuluu asiaan ja pahinta on sitte ku oot seläs ja jännä pissa alkaa tehdä tuloaan minkä siinä sitten enää voi, ihme ja kumma nii se menee aina ohitte radan jälkeen. Onnea muutes mautosta! Kyllä se teijän meno on jo hyvän näköistä verrattuna ensimmäisiin kertoihin mitä sillä menit - ootte vähä niinku jo löytäneet hyvän yhteisen sävelen. En mä muute usko, ett' se oli topista liikaa se on silti poika eiks se nii mee et nyt se jää janoon lisää? ; ) 18v€ -I
|
|
|
Post by Merida on Feb 5, 2016 19:58:39 GMT 1
16.02.2016
Tänään oli se kauan jännittämäni päivä, koulukisat Jemmun kanssa. Vieläpä ekat meidän yhteiset sellaiset. Tallille oli pitänyt kammeta aamulla jo yhdeksän aikoihin, sillä kisapaikalle ajettaessa menisi täältä reilusti aikaa, kun perässä oli vielä koppi. Minulle olikin pyydetty tämä päivä koulusta vapaata. Oonaroosa oli jo edellisenä päivänä tullut meille yöksi ja antanut "viime hetken" neuvoja, mutta musta tuntui että ne lähinnä hermostutti mua lisää - yö menikin sitten pyöriessä sängyssä levottomana. - Merida, laitatko sä loimen? Ei, kyllä mun on paras laittaa se. Oot niin hermostunu että tartut sen Jemmuunkin, tätini totesi ja kävi nakkaamassa fleeceloimen tammalle. Eikä ihme jos hermostutti. Jemmu osasi kuulemma pelleillä normaalia enemmän kisapaikalla siihen aihetta saadakseen, eli mun täytyisi saada pidettyä hermot hallinnassa. Lisäksi en ollut kisannut paljoa, lähinnä pari hullua leirikisaa ja pari pientä luokkaa ratsastuskoulun kilteillä poneilla. Ja silloinkin olin tippunut estekisoissa okserille pippuriselta nyffiltä, jolloin päätin että hetkeen en kisaa. Ja nyt sitten pitäisi kisata, tosin koulukisoissa mutta ajatus ei oikeastaan rohkaissut kun ajattelin ratsuni olevan nuori suokkineiti. - Jemmu on valmis. Onko nyt kaikki? Oonaroosa kyseli ja tarkisti tamman varusteiden olevan mukana. Se nyt puuttuisi, kun huomaisin vaikka satulan unohtuneen tänne Yläkokkoon.. Nyökkäsin tädilleni, ja sitten lähdimmekin matkaan. Autossa oli koko matkan ajan ollut hiljaista. Mukaan ei ollut lähtenyt kun tätini, kun Mirkaa en ottaisi edes maksettaessa mukaan, ja vanhemmilla oli töitä. Matkaan oli lähdetty parisen tuntia sitten, ja kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla pian perillä. Onnekseni Jemmu oli mennyt pienen maanittelun jälkeen kiltisti koppiin, eikä siihen ollut uhrautunut turhaa aikaa. - Jännittääkö? Ollaan perillä, nainen kertoi ja käänsi autonsa Hervannan oriaseman tallipihaan. - Joo, vastasin tönkösti ja auton pysähtyessä loikkasin kyydistä pois. - Saatko Jemmun pois? Lähde taluttelemaan sitä tässä traikun lähistöllä. Mä meen ilmottaa teidät, kun tuun aletaan varustaa. Vaitonaisena nyökkään ja avaan kopin takaoven. - Pruuut, ihan rauhassa Jemmu, yritän rauhoitella steppaavaa ja hirnahtelevaa neitoa. Kävin irroittamassa riimunarun ja mahdollisimman tasaisesti peruutimme trailerista ulos. Jemmu näytti todella jännittyneeltä, kyttäsi kaikkea mahdollista ja päästi lopulta mahtavan hirnahduksen. - Et oo ori, rauhotu nyt vähän, kuiskaan osittain nolona kuunnellessani kymmenien hevosten vastahirnahduksia. Kun tamma alkaa korskahdellen peruutella ja kuopia, herään horroksesta taluttelemaan hevosta. Kierrän todella lähellä koppia ihan vain ettei mitään kävisi. Se nyt tästä puuttuisi, kun Jemmu onnistuisi riuhtaisemaan itsensä irti. Varmuuden vuoksi otin tiukemman otteen riimunarusta, käänsin suokin takaisin trailerille päin ja huomasinkin Oonaroosan tulevan meitä kohti. Helpotuksesta huokaisten kävelimme tätini luo: - Tää on ihan hullu. - No ei kai ny sentään. Onhan sillä kisataukoa ollut, mutta että hullu? Eihän meidän Jemmu, Oonaroosa naurahti sarkastisesti, jonka jälkeen patisti minut hakemaan satulan. Nakkasin vapisevin käsin sen selkään ja kiristin vyötä, laskin jalustimia parilla reiällä ja hain suitset. - Anna minä laitan ne. Mene siistiytymään, täti neuvoi ja tein työtä käskettyä. Otin kolitsit kisahousujen ja samoin hupparin kisatakin päältä pois. Vaihdoin tallikengät saappaisiin, ja palasin sen jälkeen hyvin suitsitun hevosen luo. - Ei piru, miks tehtiin noi sykeröt.. Jos Jemmu tekee jotain, en todellakaan pysy selässä kun ei oo ees hulmuharjaa mihin tarttua, voivottelen. - Et sinä tipu. Nyt hopihopi verkkaamaan! Jemmu oli kauhea. Täysin kauhea. Se korskahteli ja loikki tasajalkaa, ravasi niska jäykkänä ja otti välillä repäiseviä lähtöjä laukalle. - Wooou, nyt käynnntiiiin! Oonaroosa neuvoi ja rauhoittavalla äänellä oli vaikutusta Jemmuunkin. Verryttelyalueen muut ratsastajat loivat välillä silmäyksiä meihin paljonpuhuvasti, ja lähes itku silmässä yritin saada suokkineitiä kuulolle. Se ei ikinä, siis vielä ikinä ole ollut näin kauhea ratsastaa. - Ja nyt jatkat käynnissä. Teet pari pysähdystä, näääin. Samassa joku toinen helpon C -luokan osanottajista oli verryttelemässä jo laukalla, ja kirmasi ohitsemme. Jemmun päässä naksahti ihan samalla hetkellä, ja se perutti parisen askelta silmävalkuaiset pyörähdellen. Sen jälkeen rautias kohosi ihan pienesti ja pikaisesti kahdelle jalalle, mutta ihan tarpeeksi saadakseen minut laskeutumaan alas selästä. - Se ei ole ikinä, ei ikinä! Tehnyt mulla tolleen. Tästä ei tuu mitään, en varmaan ratsasta yhden yhtä rataa! tiuskaisen itkuisesti ja tungen hermostuneen hevosen ohjat omistajalleen. Poistun paikalta ja toivon että voisin vain kelata ajassa taaksepäin, ja perua koko jutun. Hetken trailerilla oleiltuani saatoin todeta, ettei toiveitteni mukaisesti tätini ollut palannut tänne Jemmun kanssa. Lopulta mielenkiinto voitti harmituksen ja pelon, joten astelin verryttelyalueelle. Hetken sain silmäillä ympärilleni, kunnes löysin joukon ainoan sykerättömän osallistujan. Jemmu, joka laukkasi kauniisti takajalkoja käyttäen, pärskähteli ja työskenteli kauniisti. Minut äkätessään tätini siirsi Jemmun käyntiin, taputteli kaulalle ja ratsasti käymäjalkaa luokseni. - Jatkatko tästä? Se on nyt uskomattoman hyvän tuntuinen! Ja avasin vielä noi sykertökin.. Nolona nyökkäsin ja menin takaisin selkään. Todellakin, saatoin heti tuntea muutoksen selkään asti - nyt Jemmu oli tosi kiva! - En tiedä saisiko joku muu verkata heppaa kun itse kisaaja, mut jos nyt itse sil viel vähän ravailet ja laukkailet niin tuskimpa kukaan tajuaa, Oonaroosa hymähti ja siirtyi aitauksen laidalle. Ennen rataamme tein vielä kevyesti laukkaa ja ravia. Jemmu oli niin hyvin ratsastettu, että jos oma taito olisi riittänyt, olisi tamma nyt vetänyt helposti vähintään helpon A:n tehtäviä. Jemmu kerkesi hetken levähtää pidemmällä ohjalla, kunnes oli aika siirtyä valkoisten aitojen sisäpuolelle. Tamma käveli kuulaisesti rajattua aluetta ympäri ja pian saimmekin siirtyä tekemään alkutervehdystä. Tässä vaiheessa sitten tajusin, etten jännitykseltäni ollut kerinnyt katsomaan rataa läpi maastakäsin kisapaikalla. Sain siis luvan muistaa radan parin kotona tehdyn piirroksen avulla, jäiks... Rata alkoi ihan hyvin, ja muistin radan pääpiirteittäin. Parista ympyrästä ja käännöksestä tuli kyllä todella oudon muotoisia kun viime hetkessä muistin minne mennä, ja tämä tulisi kyllä rokottamaan pisteitä. En myöskään ollut täysin osannut suunnitella verkan väsyttävyyttä hyvin Oonaroosaan ratsastuksen jälkeen, sillä loppua kohden Jemmu alkoi olla hiukan hidas pohkeelleni. Ekaa kertaa ikinä, laiska, minulla! Aidatulta alueelta poistuessamme olin lähes pelkkää hymyä, sillä pieniä virheitä lukuunottamatta rata oli täysosuma - meidän mittakaavassa siis. - Hienostihan se meni! Eihän se nyt niin kauheaa ollut? Oonaroosa tuli heti ottamaan meidät vastaan. Lähdimme taluttamaan ratsuani ympäri alueen loppuverryttelyksi, kunnes hyppäsin trailerilla alas. - No oli, irvistin samalla hymyillen. Purimme Jemmulta jo varusteet sillä muiden ratoja katsellessani olin huomannut, ettei tyytyväisyydestäni huolimatta meillä olisi mahdollisuuksia voittoon. Jätin Jemmun Oonaroosan hoiviin, kunnes olikin palkintojen jaon aika. Viisi sijoittunutta lueteltiin, enkä yllättynyt etten kuullut nimeämme. Jännittyneenä kävin kuitenkin katsomassa tuloksista lopullisen sijamme. Neljästoista kolmestakymmenestä, ihan hyvin näin ekoista kisoistamme! Iloisesti palasin trailerille ja kerroin meidän voivan lähteä takaisin Yläkokkoon. Matka sujuikin nyt rennommin, ja juttelimme niitä näitä tätini kanssa. - Se rata oli ihan siisti, oli vähän munkin moka kun niin rankasti verryttelin Jemmua. Sitä vaan innostu, kun en hetkeen oo päässy mussukalla reenaamaan, nainen naurahti ja pysäytti auton liikennevaloihin. - Mäkin oon ihan tyytyväinen, vastasin vaikka oikeasti keskityin lähinnä keskityin hehkuttamaan jokaiseen someen kisapäivästä. - Millos sitten laitetaan seuraavat kisat kalenteriin? Oonaroosa naurahti osittain tosissaankin, mutta lisäsi: - Mutta ihan vakavasti. Haluatko vielä jatkaa Jemmun ylläpitoa? Oon jututtanu äitiäs, saat kuullemma jatkaa kun sait nyt sen mautonkin nii ei tarttee sua kyyditellä. Kipakkahan tää neiti osaa olla niiku oot varmaan huomannu, mut musta teillä sujuu ihan hyvin ja olis kiva nähdä teidän kehittyvän viel lisää. - Totta kai mä jatkan! hymyilin epäröimättä, vaikka samassa sainkin todeta minun olevan ehkä vähän kahjo. - Hieno homma! Pian käännyimmekin jo Yläkokon pihaan. Tallin pihassa laskin rampin alas ja talutin väsyneen tamman alas. - Eka kerta kun Jemmu on oikeesti rauhallinen mun käsitellessä sitä, naurahdan ja lähden taluttamaan Jemmua karsinaansa. Tätini tuo perästämme kaiken ylimääräisen mukana olleen romppeen takaisin satulahuoneeseen. Vapauttaessani rautiaan karsinaansa lepäämään, menee tätini jo autolle: - Tule kohta, anna sille muuten vähän ruokaa. Vastaan myöntävästi ja olen lähtemässä hakemaan Jemmulle heinää, kun Topi avaa oven. - Topi! hihkaisen huomaamattani ja ryntään halaamaan poikaa iloisesti. Sisälläni kupli vieläkin jännityksen jälkeinen olotila - tästä päivästä selvittiin sittenkin. - Oho! Mistäs tämä tuli? En tietääkseni oo putsannu Jemmun karsinaa tai tehny mitään muutakaan mistä voisin pyytää palkkaa, poika naurahtaa. Irrottaudun nolona ja astun pari askelta taaksepäin, mutten voi lopettaa hymyilemistä. - Sori, oon vaan niin tyytyväinen, sepitän ja siirrän kasvoille valahtaneen mustan hiussuortuvan korvan taa. - Ei se mitään, ihan kiva halihan tuo oli, Topi kiusaa, kunnes kysyy vielä syytä iloisuuteen. - Oltiin siel kisoissa. Siis mun ja Jemmun ekoissa. Ja siis radalla se oli vähän laiska mut se oli kyl siks ku verkka ei menny putkeen. Siis Jemmu nous kahelle jalalle, eikä kuunnellu yhtään. Niiku oikeesti. Ja siis nii, oltiin neljännellätoista sijalla. Eli joo, ei sijotuttu mut silleen ihan hyvin! puhun lähes hengittämättä välissä, kunnes hiljenen tajutessani puhuneen ihan liian paljon. - No kiva. Mut meen nyt hoitaa Likkaa, jos käy, Topi naurahtaa. - Moikka, kuiskaan hymyillen ja annan vielä pikaisen halin pojalle ilon kupliessa sisälläni. Jemmu radan jälkeen
Merida & Jemmu 11HM.
// no huhuh olipa jemmu inhottavan kuulonen. en kylllä yhtään ihmettele että sua jännitti. Me jännitettiin tallilla teijän suoritusta - et onnittelut! Oltte silti puolevälis kaikkia osallistujia, että ei huono yhtään ekoiks kisoiksi. sitte seuraavalla kerralla on jo hyvin mahollista et menee vielä varmemmin ku ootte jo yhet kisat käyny siit se lähtee! Onneks sulla oli sun täti mukana, et tukea ja turvaa oli ja hyvä että se verkkas jemmun hyväksi. No oho, topi oli kyllä varmasti yllättynyt yllärihalista ja niin kyllä mäkin, toistaalta oli hali jo arvattavissa teijän välillä Jemmu hienona ja ryhdikkäänä (y) 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Feb 6, 2016 17:36:38 GMT 1
18.02.2016 irtojuoksutus Jemmu tarhasta hakiessaOhjelmassa oli rento palautteleva irtojuoksutus kisojen jälkeen
höhlä pääsi vielä tarhaan
Merida & Jemmu 12HM. ( sori taas merkintää.. ) //Tollanen rento höntsäily kuin irtojuoksutus tekee kyllä hyvää hevoselle kuin hevoselle, että Jemmu varmasti nautti kun pääsi vapaana olemaan maneesissa! Suloisia kuvia (: 9v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Feb 16, 2016 16:48:55 GMT 1
19.02.2016
- Toi tyyppi tuijottaa mua. Ihan varmasti tuijottaa, mutisen ja rapsutan hajamielisesti Kämpeä. Luna yritti selvitellä takkuisen russin harjaa, samalla kun poni pyöri levottomasti. - Kuka, Luna sanoi viimein huokaisten, kun toistelin samaa varmaan kymmenen minuuttia. - No toi... Lucan kaveri, Joonasko se oli, kuiskaan hiljaa. - Aa. No mee puhuu sille jos noin paljon kiinnostaa. Se on vissii ihan mukava, ainakin ystävänpäivän perusteella, Luna hymähti salaperäisesti ja jatkoi Kämpen kuuraamista. - No oho... Mut en mä viiti. Ja ku emmä tiiä ees mikä tää juttu mun ja Topin välillä on. Kaikki on tooosi sekavaa, sanon ja kerron samalla meneväni Jemmua moikkaamaan. - Okei, no moikka. Vilkaisin vielä nopeasti poikaa joka seisoksi Lucan kanssa, kunnes kiiruhdin yksäripuolelle. Mitäköhän niille oli tapahtunut ystävänpäivänä - kaikesta jäi heti jälkeen kun vietit enemmän aikaa yksäripuolella. Mutta ei sillä, oli mullakin ihan mielenkiintoinen sunnuntai ollut. Ehkä vähän kaduttikin. En edes käynyt usein bileissä, mutta nyt tuo mauto helpotti kulkemista illemmalla minne itse halusi, ja kun ne olivat niin mua pyytäneet. - Moi Jemmu, sanoin hajamielisenä ja aloin hetken päästä harjata suokkia. Ne oli olleet jotkin meidän kaveriporukan bileet, tai niin ne oli väittäneet. Siellä olikin ollut vähän enemmän jengiä. Vaikka olinkin vain vuoden päässä täysikäisyydestä, en oikeasti ollut edes nauttinut alkoholia paljoa yhtään. Mut pienikin määrä ottaa päähän ja tyhmä kun on ( plus alkoholin vaikutuksen alaisena ) tekee kaikkea tyhmää. Mä nimittäin ekan kerran sitten seiskaluokan jälkeen poltin tupakkaa, ja kieltämättä se oli todella, siis todella tyhmää. Koska jälkeenpäin ajateltuna se tais saada mut muistamaan, miks silloin pienempänä Meridana poltin ehkä noin puoli vuotta. Sitten silloin pienempänä se loppui kun jäin kiinni, mutta nyt, kohtahan olisin jo täysi-ikäinen.. - Älä luimi, käskin kun Jemmu kiukutteli minun alkaessa jo laittaa sille satulaa. En kyllä haluaisi - tai siis haluaisin, eikun en, tai no.. Ei, en haluaisi alkaa polttamaan uudelleen. Mutta nytkin asiaa ajatellessani.. Ei, mä en enää polttaisi, ajattelin ja kiristin vyötä ehkä turhankin napakasti. Lähdin Jemmu vanavedessäni maneesille, ja tamman ollessa levoton päätin taluttaa. Viheltelin ovella ja sen avatessani sain huomata, ettei siellä edes ketään ollut. Hyppäsin nopeasti selkään ja päästin Jemmun kävelemään uraa pitkin. Onneksi se oli oppinut pahalta säikkymistavaltaan pois. Tai no, kyllähän se säikkyi mutta olihan me siitä edetty kun neiti pelkäsi maneesin seiniäkin. - Rauhassa, kommentoin kun Jemmu lähti heti reipastamaan tempoaan minun ottaessa ohjastuntuman. Aloittelin heti ravilla ja annoin tamman ensin ravata reippaammin, kunnes aloin ottamaan tempoa taaksepäin. Koetin saada myös hiukan tiukempaa pakettia, samalla rentouden tulisi kuitenkin pysyä. Aikani ravissa työstettyäni nostin laukan, joka olikin melko keinuvaa ja mukavaa. Jemmukin pärski iloisesti ja yhtä laukanvaihtoa kokeillessani suunnanmuutoksen yhteydessä, päästi suokkineiti pukin samalla pieraisten. - No niiin, wooou ihan rauhassa, naurahdin ja siirsin Jemmun takaisin kävelemään. Annoin sen hetken aikaa venytellä kaulaansa, kunnes aloitin erilaisten väistöjen, siirtymisten ja askeleen kokoamisten harjoittelun. Jemmu jaksoi keskittyä tällä kertaa tosi hyvin ja oli kiva ratsastaa, ehkä työ ja siihen käytetty aika alkoivat todella tuottaa tulosta. Lopuksi en malttanut olla kokeilematta lisää laukanvaihtojen tekemistä yksinkertaisen kahdeksikko-kuvion avulla. Tamma yllätti mut taas, tosin positiivisissa merkeissä! Iloisesti taputellen annoin ratsun siirtyä käyntiin, ja parin kierroksen jälkeen laskeuduin alas kävelemään parisen kiekkaa rautiaan rinnalle. Tallissa purin tavanomaisesti varusteet ja pistin ne paikalleen. Hienon työskentelyn ansiosta Jemmu sai myös herkkuja kuppiinsa ja lopuksi puin sille fleeceloimen. Norkoilin Jemmun karsinalla noin viisi minuuttia että heppa sai syötyä herkkunsa ja seisoskella hetken karsinassaan, kunnes talutin rauhallisen tamman tarhaansa- - Hieno tyttö, kehuin ja päästin sen lepäämään. Palasin vielä talliin, ja aloitin karsinan putsauksen. Rankan ratsastuksen jälkeen tämä homma tympi, mutta aktiivista karsinanputsaajaorjaani ei näkynyt, joten jouduin suorittamaan homman ihan itse. Juuri tallista poistuessani olin törmätä Salomeen. - Ai hö, läheksä jo? punapää kysyi ja siirtyi kuikkimaan Biancan ja varsan karsinaan. - Joo, moikka! vastasin ja menin jo ulos. Kävelin nopeasti mautolleni ja istuin kuskin paikalle. Luin nopeasti kaveriporukkamme ryhmäviestejä. "Kuka on pölliny mun askin??!" joku kailotti ryhmässä. Kohautin hartioitani ja tungin puhelimeni taskuun, jolloin käteeni osui jotain. Jos veikkasit askia, niin dingding - oikea vastaus! En mä enää voinut olla humalassa, mut jotenkin vaan ajoin pois tallin pihasta ja sytytin vähän kauempana yhden niistä tupakoista. Tästä ongelmasta ois kyl päästävä äkkiä eroon, tai.. Ei helvetti. Merida & Jemmu 13HM.
// Ei helvetti tosiaan! Paras päästä tosta tavasta eroon ja vähä äikkiä koska sanna vastustaa eniten tupakointia ainakin alaikäsiten, niitten tupakoivien tätiratsastajien se antaa kyl poltella jossain sivummalla, mutta auta armias ku se nuoren näkee... Jes tosi hyvä, että Jemmun kanssa tänään ratsastus sujui niin sen kanssa ei sitten tapella tarvinnut ja tosiaan mä ite suosittelen karsinan siivoomista ennen ratsastusta! varmastikin työ ja kaikki siihen käyttämä aika vaikuttaa mutta voihan myös hyvinki olla, että jemmu toimii paremmin yksin kuin ryhmässä, jolloin häiriöntekijöitä on enemmän. 15v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Feb 23, 2016 16:33:38 GMT 1
23.02.2016 Harjasin hajamielisesti tamman jo puhdasta kylkeä ainakin kolmatta minuuttia. Jemmu mussutti silti tyytyväisenä heiniään, ja mä selasin toisella kädelläni puhelinta. "Poltaksä? Näin sut yks päivä tien varres", luin viestin loistaessa näytöllä. Lopetin kulmat kurtussa hevosen puunaamisen ja keskistyin vastaamaan: "Häh? No en polta, oot varmaan erehtyny henkilöstä" Huokaisten tungin puhelimeni taskuun ja tunsin ehkä hitusen itsetunnon pistoa. Tai en sittenkään. Mähän olin oikeesti jo aikalailla lopettanut, nyt olin ollut jo vähän vajaan viikon ilman savukkeita. Tosin mua pelotti millon repsahtaisin uudelleen, esimerkiksi siihen oiva tilaisuus olisi Salomen ja Topin synttäribileissä. Tuskin niin kävisi, kunhan pitäisin itsekurin yllä. Havahduin ajatuksistani Jemmun pökätessä mua päällään, se oli syönyt heinänsä ja vaati lisää. - No et saa. Oot muutenki tommone lihapulla, tuhahdin ja jatkoin reippasti harjaamista. Yhtäkkiä joku tarrasi minua lujaa lanteelta ja käänsi toisinpäin. Kiljahdin säikähdyksestä ja Jemmu peruutti hermostuneena niin, että törmäsi perseestään seinään. - Ai mua sä vaan täällä haukut? kuulin ja näin heti ruskeahiuksisen pojan ilkikurinen katseen. -Hullu! huudadan ja tuuppaan poikaa kevyesti taaksepäin. - Ja nimittely jatkuu, Topi nauraa minun kääntyessä rauhoittelemaan Jemmua. Oikeasti muakin hymyilytti, mutta piilotin sen kääntämällä pojalle selkäni. - Jemmukin säikähti, murahdan olevinaan totisena. - Sit ootte kyllä ihan samanlaisia - säikytte kaikkia ja kaikkea! Palasin mukamas vihainen ilme kasvoillani pojan luo ja tyrkin Topia vielä vähän lisää, kunnes tuo nojasi karsinan seinään. - Tuhma. Hyi sinua. Nyt haet Jemmun suitset ja suojat hetipaikalla! komennan hymyillen. Topi totteleekin ja noutaa minulle nopeasti pyytämäni varusteet. - Kiitos. Ja hei! Mikset tuu mun kaa maneesille ratsastamaan? Sullahan on nyt ylläpitoheppa niinkun mullakin, hihkaisen. - No, voisinhan mä tulla jos uskallan. Ja jos ootat, mä taidan laittaa satulankin ja Likka on vielä tarhassa. Hymyillen nyökkään ja kumarrun sitten laittamaan Jemmulle etusuojia. Topi käveli jo rennosti uraa pitkin, kun minä yritin epätoivoisesti päästä tamman selkään. - No ei tästä tuu kyllä yhtään mitään. Äläkä naura siellä! älähdän pojan kävellessä ohitsemme hymyssäsuin. Kun minulta meni hermo, alkoi Jemmu väistellä ja kiemurrella paikallaan. - Perkeleen poni! Nyt pysyt paikallasi! ärähdän ja kävelytän neidin jälleen jakkaran viereen. Jemmu ilmeisesti tajusi että nyt olin ihan tosissani, ja melko nopeasti pääsin loikattua selkään. - Viimeinkin! Päästän Jemmun suorilta kävelemään ja astelemmekin suoraan toisen parivaljakon viereen. Tammat katselevat toisiaan epäluuloisina, mutta suostuvat kuitenkin kävelemään vierekkäin. - Mä alan kyllä jo ravata, sulla kesti aika kauan ja me kerettiin ihan tarpeeksi kävellä, Topi naurahtaa ja päästää energisen Likan ravaamaan. Mutristan suutani leikilläni, kunnes keskityn jälleen valpastuneeseen ratsuuni. - Pruuut, kävellään me vielä. Jemmu alkaa peruutella niin hermostuneena, että otan ohjat tuntumalle ja alan tekemään suuria pääty-ympyröitä. Aluksi tamma on tosi jäykkä ja saan taivutella ihan kunnolla, mutta aktiivisella työskentelyllä meno alkaa olla jo siedettävämpää. Kun olen tehnyt molempien mielestä tarpeeksi käyntityöskentelyä, siirrän Jemmun ravaamaan ja jatkan ympyröiden pyörittelyä. Tein paljon ravityöskentelyä, onneksi tammalla oli helpot askeleet. Jemmu oli koko ajan virkeänä pohkeen edessä, joten jouduin tekemään paljon puolipidätteitä. Topi ja Likka näyttivät pelaavan hyvin yhteen ja he laukkailivat hyvin uraa pitkin edeten. - Mä lopettelen kohta, ootsä miten valmis? poika kysyi ja siirsi hevosen ravista käyntiin. - Laukkaan viel ja sit lopetan. Käsken suokkineidin nostaa laukan ja vauhdikkaasti se lähtikin rullaamaan. - Hieno! kehuin kun tamma rentoutui hiukan ja pärski iloisesti. Pian siirryimmekin käyntiin ja ohjasin Jemmun toisen ratsukon viereen kävelemään. - Nyt iski kisakuume, tää on parantunu nii paljon aikasemmasta! hihkun ja taputtelen tammaa kaksinkäsin. - Teiän meno on kieltämättä parantunu, Topi vastaa ja silittelee Likkaa kaulalta. - Miksette tekin osallistuis kisoihin? kysyn ja pysäytän ratsuni. Hyppään selästä, nostan jalustimet ylös ja jatkan loppukäyntejä maastakäsin. - No ei ainakaan vielä, eihän me viel kovin hyvin toisiamme tunneta. Mut Iida puhu jotain valmennusryhmistä, jos sellanen käy toteen nii meen varmaan esteryhmään. - Ainiin, nekin. Mä en oikein tiiä, en oo yhtä hurjapää kun sä. Sitä paitsi kouluratsastus on kaiken perusta - jos en osaa kouluu nii ei voida hypätä hyvin, lopetan puheeni. - Mikset tulis molempiin? Topi ihmettelee ja kääntää Likan kaartoon. Seuraamme heitä Jemmun kanssa ja löysään vyön: - En mä tiiä. Tai no tiiän - riippuu saanko rahaa. Ku sitä menee ennestää tallivuokraan ja muihin heppajuttuihin, plus mauton bensaan ja muuhun. Enkä tiiä oisko aikaakaan. Oon meinannu Oonaroosan painostuksesta käyä kokeilee sellasta pilkullista ponia, jonka se oli hommannu. Siis en tietenkää Jemmun tilalle, vaan jos alkaisin vaik vuokraa sitä Jemmun lisäks. Mut en tiiä oikee, se on kuulema melko pippurinen tapaus! Enkä ees tajuu mikse on semmosen hommannu, eihä sellaselle oo sillä käyttöö. Poika nyökkää ja hänen ollessa valmis, poistumme talliin. Tallissa riisun Jemmulta suitset ja suojat. Vien ne rivakasti paikoilleen ja harjaan hiukan hikeentyneen tamman kertaalleen läpi. Jemmu oli vähän närkästynyt minun jättäessä sen loimi päälle sisään, se olisi selvästikin halunnut päästä tarhaamaan. - Myöhemmin, kerron nakatessani sille leivän kuppiin: - Ei enempää, sulla on ihan tarpeeks massaa! Menimme vielä Topin kanssa yläkertaan, missä Salome ja Luna juttelivat kuumien mehumukien kanssa jostain keskittyneesti. - Te ootte alkanu viettää epäilyttävän paljon yhteistä aikaa, Salome tuhahtaa ja vilkuilee meitä molempia. - Aijaa, sanon kulmia kohottaen ja haen itselleni vettä. - Ja Merida muuten. Mulla on viikonloppuna synttärit ja meidän vanhemmat on sillon kai poissa kotoo. Nii haluisiks tulla sinne? punapää kysyy. - Aa joo, Topi sanokin niistä jo jotain ja kutsu mut, sanon hymyä peitellen. - Sitä paitsi ne on myös mun synttärit! Topi lisää. - Menee vaan epäilyttävämmäks, Salome kuiskaa muka hiljaa Lunalle ja viittasi varmaankin minun puheisiini. Naurahtaen menin sohvalle tyttöjen seuraksi ja Topi seurasi perässäni. Vilkaisin hymyssäsuin poikaa, jolloin Salome huokaisi: - Ei noitten kuhertelua jaksa kattoo, mennään Luna talliin! - Kuhertelua? Ei me kuherrella! huudan parivaljakon perään mutta ovi paukahtaa päättäväisesti heidän perässään kiinni. - Ainakaan vielä. Haluatko? Topi virnistää ja tarttuu minua hellästi selän takaa. - Hmmm, no, sanon mietteliäänä ja vilkaisen poikaa. Lähenen brunettea kuitenkin hitaasti ja juuri kun huulemme ovat koskettamassa toisiaan, aukeaa taukotuvan ovi. Siirryn äkkiä kauemmas ja Topikin korjaa asentoaan paremmaksi punaisena. - ..mutta voit tosiaan jo ratsastella sillä halutessasi. Ai moi Merida ja Topi! Iida huikkaa Angelikan seuratessa naisen kannoilla. - Moi, mut mä olinkin kyllä lähdössä jo tonne tallin puolelle, sanon ja vilkaisen Topiin. - Ahaa selvä. Menikö Jemmu kivasti? Iida kyselee vielä ja laittaa kahvin tippumaan. - Ihan kivasti. Mut moikka, vastaan hitaasti virkkoen, ja pojan ohi kävellessäni nykäisen poikaa kevyesti hiuksista ja kuiskaan: - Nähdään viimestään bileissä! Tallissa vielä nakkasin Jemmun pihalle ja lähdin sitten huristelemaan kotia kohti.
Merida & Jemmu 14HM.
// Jemmu on kyl tullut paljon paremmaksi kun vertaa siihen millanen se oli ku se meille muutti. ja te pelaatte kyl kans hyvi yhtee, mitä ny välil nokat vastakkai mut piikku vikoja! Kiva ku otit seuraks topin ja likan, muista viettää myös aikaa tyttöjen kaa ku hengaat ny nii paljo topin kaa ettei ne unohu! Paitsi te ootte kyl iha söpöi yhes joko teil o shippaus nimi? 16v€ -Iida
|
|