Jemmun päiväkirja

[Merida]

12.07.2016

Vaikka estekisat olikin menneet kohtalaisen hyvin, olin saanut hetkeksi tarpeekseni esteistä. Olin jopa ihan tosissani miettinyt siirtyväni niinsanotusti kokonaan kouluratsastajaksi, ja esteiden hyppääminen olisi vain sellaista harvinaista herkkua Jemmulle. Ja voisinhan esimerkiksi irtohypyttää useammin, jolloin tamma pääsisi hyppäämään. No, pitää katsoa.
Saavuin just tallin pihaan, ja suuntasin ensimmäiseksi putsaamaan Jemmun karsinan. Topinkin oli tarkoitus tulla tänne jossain vaiheessa, ja olimme sopineet menevämme maastoilemaan. Nappasin mukaani kottarit ja talikon, alkaen sitten hommiin. Jemmu oli onneksi tosi paljon tarhassa ihan jo siitä syystä, että tylsistyisi varmaan karsinassaan. Sain rivakasti homman loppuun, joten lähdin tyhjentämään kottareita lantalaan. Reissulta palatessani huomasin Topin tulevan tallille, enkä yllättynyt kun Salome ei tullut. Kukapa haluaisi heti tulla talliin, missä kaikki muistuttaa lopetetusta hevosesta. Ehkä ajan kanssa Salomekin vielä pystyisi tänne tulemaan.
- Moi, menin tervehtimään poikaa hymyillen. Vaihdoimme pikaisen suudelman, kunnes varmistin päivän suunnitelman:
- Mennäänks siis maastoilee tänää?
- Joo, Topi nyökkäsi pussaten mua uudelleen.
- Mennää hakee hepat, ehdotin jonka jälkeen suuntasimme ylläpitohevostemme tarhoille.

Jemmu joutui vieläkin tarhaamaan yksin, kun sen kaverit nauttivat laidunelämästä. Siksi se juoksikin minut nähdessään heti portille höristen, olinhan sen ainoa seura sitten moneen tuntiin.
- Moikka, hymähdin tamman pökkiessä mua innokkaasti. Kiinnitin narun päitsiin kiinni ja avasin portin. Jemmu steppasi ohitseni tarhan ulkopuolelle, jonka jälkeen lähdin taluttamaan tammaa kohti tallia. Neidillä oli selkeästi energinen päivä, vaikka no, milloin ei olisi. Päästin suokin karsinaansa ja otin päitset pois.
- Mennään tänää pitkästä aikaa maastoon, lepertelin kuullen samassa kavioiden kopsetta. Topin ja Likan tullessa talliin hain Jemmun pakin ja aloin harjaamaan pölyistä karvaa. Jemmu kolisutteli hampaillaan karsinan kalteria, kuopi tai hamusi minun hihaa.
- No ootpa sä nyt pirtee, huokaisin tamman hamutessa hiuksiani. Onneksi laumakaverit tulisivat väsyttämään Jemmua tarhaan alle kuukauden päästä. Saatuani karvan jonkinnäköiseen kuosiin nappasin kaviokoukun ja putsasin kaviot. Sen jälkeen pistin etusiin jännesuojat ja hain yleispenkin sekä suitset.
- Säpä oot tänää nopee, Topi kommentoi laittaessaan viimeisen suojan Likalle jalkaan.
- Oon vaa nii ilone ku stressaavat kisatki on nyt ohi, huokaisin hymyillen ja nostin satulan irvistelevän tamman selkään. Tämän jälkeen enää suitset martingaaleineen, ja mä olin valmis!

Jemmu katseli kiinnostuneena kentälle, missä tuntiratsut kuten tammani yksi lempikavereista, Halla, teki laukkaympyrää. Laskettuani jalustimet ja tarkistettuani vyön hyppäsin selkään. Tamma hörähti iloisesti Hallan kävellessä ohitsemme laukkaympyrän suoritettuaan.
- Onko sun kamu siellä, niii, puhelin taputellen Jemmua kaulalta. Odottelin että Topikin sai vyön kiristettyä ja jalustimet sopiviksi, jonka jälkeen lähdimme matkaan.
Tuntui jopa oudolta, kun ei tarvinnut pyöritellä mielessä treeniä kisoja varten. Pystyi vain istumaan rauhallisesti satulassa, ja nauttimaan metsän hiljaisuudesta. Välillä jompikumpi nelijalkaisista pärskähti tyytyväisenä.
- En halua et loma loppuu, huokaisin pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Mm, enää alle kuukaus. Tuntuu et kesäloma vasta alko, Topi myötäili rapsuttaen Likkaa kaulalta.
- Jep. Eikä ens vuonna varmaa tapahu mitää jännää. Paitsi et-, keskeytin ja käännyin katsomaan poikaa.
- No?
- Meillähän on wanhat, sanoin ilmeisesti huvittavan järkyttynyt ilme kasvoillani, sillä Topi vain naurahti rennosti.
- Mitä sitten, siihen on melkeimpä vuos.
- Mun on pakko alkaa ettii ja tilaa mekkoo jo nytte. Ettei tuu kiire! Paitsi jos mä lihon vuoden aikana...
- Ihan varmasti, ruskeahiuksinen jatkoi vastailua rennolla tyylillä.
- Aioks sä ees tanssia niitä? Eihän mul ees oo paria jos et?! Apua, puuskahdin. Ajatus stressasi niiin paljon jo nyt.
- Eiköhän Jere suostu, poikaystäväni naurahti sarkastisesti, jolloin katsoin häneen kyllästyneellä ilmeellä:
- Just joo.
Lähdimme yhteistuumin ravaamaan polkua pitkin, molempien hevoset vaikuttivat menohaluisilta.

Jemmu nyki ohjaa selvästi haluten laukata, vaikka onneksi martingaali esti loppuviimeksi pään heiluttelun. Keventelin rauhallisesti meidän edetessä metsässä, kunnes päätimme hidastaa käyntiin.
- Miten pitkällä käydään? Topi kysyi löysätessämme hetkeksi löysempää ohjaa.
- Käännytään vaik siit seuraavast risteyksest, ja laukataan vasta kotimatkalla jos käy, ehdotin. Jos me nimittäin nyt laukattaisiin, en tiedä pääsisimmekö kääntymään ihan seuraavassa risteyksessä.. Jemmu näytti olevan nimittäin aika innoissaan, ei me kyllä oltukaan maastoiltu hetkeen.
Käppäilimme pidemmän ravipätkän jälkeen sinne seuraavaan risteykseen. Vaihdoimme suunnan kotia kohti, ja jatkoimme seuraavalle suoralle käynnissä. Hevoset selvästi aistivat tulevan, sillä Likka kulki jännittyneenä ja Jemmu alkoi steppailla.
- Hölmöt, naurahdin ehdottaen sen jälkeen laukkasuoran aloittamista. Topin nyökätessä ei paljoa tarvinnut kannustaa, kun kaksi hevosta rymisteli polkua pitkin rinnatusten. Jemmulle taisi jopa syttyä pienoinen kisavietti, sillä se alkoi kiihdytellä Likasta ohi.
- Ai te haluutte kisata? Topi huusi leikkimielisesti hölläten vähän tammansa ohjasta. Meinasin liittyä mukaan kisaan, kunnes musta alkoi tuntua että Jemmu laukkasi epäpuhtaasti. Vauhdin perusteella sitä ei kyllä voinut uskoa, mutta vasen takanen ei tuntunut polkevan alle niin voimakkaasti.
- Hidasta! huudahdin huolestuneena alkaen pidättää Jemmua. Suokki ei olisi sitten millään halunnut jättää kaveriaan ykköspaikalle, mutta sain lopulta neidin kuulolle ja käyntiin. Topi luuli aluksi minun pelleilevän saadakseni etumatkan takaisin, mutta tajutessaan minun oikeasti siirtyneen käyntiin palasi hän luoksemme Likan kanssa.
- No?
- Ihan kun tää ois ontunu, selitin hypäten selästä alas. Jemmu pöykki mua päällään tyytymättömänä, kun laukkasuora päättyikin niin yllättäen.
- Tai sit tajusit et olit häviimässä, Topi virnisti mutta vaihtoi ilmeensä neutraalimpaan saadessaan minulta osakseen mulkaisun.
- Näyttääks tää ontuvalta? kysyin alkaen taluttaa tammaa maastakäsin. Topi katsoi talutteluani, kunnes kohautti olkapäitään.
- Emmä oikeen tiiä. Jos mä tuun taluttaa nii kato sä?
Vaihdoimme osapuolia ja tartuin Likan ohjiin pojan alkaessa taluttaa Jemmua. Tammani näytti lopen kyllästyneeltä edestakaisin kävelemiseen.
- Ei tosta saa selvää, huokaisin, sitten jatkaen:
- Mennää takas Yläkokkoon vaikka käymäjalkaa, kyl se vähän näyttäs aristavan..

Jemmu tuntui epäpuhtaalta, mutte vaikuttanut siltä. Se nypläsi ohjaa takaisin ja korskahteli tyytymättömänä, kuin kysellen että "miksi me ei jo laukata". Epähuomiossani se pääsi kerran karkaamaankin raville, eikä tuntunut kipeältä. En kuitenkaan uskaltanut enää kuin kävellä takaisin Yläkokkoon.
Pihassa hyppäsin toistamiseen alas selästä, ja huomasin Iidan kävelevän tallista ulos.
- Iida!
Nainen asteli luoksemme, ja kysyi mikä oli vialla.
- Jemmu tuntu jotenki epäpuhtaalle maastossa.. Osaisiks kattoo ontuukse vai kutunks eläinlääkärin?
Iida käski taluttaa tammaa noin viisi minuuttia, kunnes totesi:
- Ei se nyt kauheen kipeeltä näytä. Ehkä aristaa hiukan. Sinuna kattosin esimerkiks huomenna aristeleeks se viel, ja kutsusin sitten vaikka eläinlääkärin.
Nyökkäsin ja kiitin avusta, jonka jälkeen menimme yksäripuolelle. Purin Jemmun hiljaisuudessa pois tamman ollessa oma energinen itsensä. Jalka ei tuntunut edes erityisen lämpimälle tai oudolle muutenkaan.. Ehkä se tuosta helpottaisi jo huomiseen mennessä. Kirjoitin Jemmun nimilappuun tallissa, ettei sitä saisi viedä huomenna ulos. Katsoisin ensin, miten sen jalka voisi.
Päätin varmuuden vuoksi soittaa Oonaroosallekin tapahtuneesta.
- Se ontui täälläkin pari kertaa tuolla tavalla, ja oli muutaman lepopäivän jälkeen ihan normaali. Tiedä sitten mikä se on aina, nainen vain sanoi rauhallisesti.
- Okei, no jos mä ilmottelen sulle huomenna?
- Ilmota vaan. Ja Merida..
- Mm?
- Jos toisin sen Peukun huomenna? Kisat on ohi, ja jos Jemmu vaikka ontuskin niin voisit liikuttaa vaikka sen. Siellähän oli se karsinapaikka?
Huokaisin katsoen tallipihaa tympääntyneenä. En siis ollut lähtenyt vielä ajamaan tallilta, vaan nökötin parkkipaikalla mauton kyydissä.
- No kai se käy. Kymmenen maissa, esimerkiks?
- Sopii. Nähdään huomenna!
Sanoin moikat ja painoin punaista. Pitäisi itseasiassa mennä vielä varmistamaan Iidalta, että voisiko Peukku tulla päätalliin, nyt kun sieltä oli tyhjentynyt karsinoita. Eipähän tarvitsisi juosta ainakaan kahden tallin väliä.

Merida & Jemmu 45HM.

// Noh en kyllä yhtää ihmettele jemmun tyytymättömyyttä ku sen laukkakisa loppui kuin seinään, mutta oot kyl ihanan vastuuntuntoinen kun sä lopetit sen ja katsoit tilannetta maastakäsin kun se tuntui epäpuhtaalle. Voihan kans olla et se oli tallonu kiven päälle ja se oli sattunut? Kyllä se siitä, jos se ei kerta lämminkään ollu. Ja tosiaan Peukku voi muuttaa yksäripuolelle siihen jemmun viereiseen karsinaan nii sitte sul on ainaki lyhyt matka :'D Ja viimeseen muuttaa sitten Hilda kesän jälkeen kun hepat alkaa päästä /joutua talliin. Jemmu raukka vaikuttaa kyl nii tylsistyneeltä, ehkä sille pitäs hommata tarhaan pallo nii se vois viihdyttää itteensä, vasta kun tunti on kentällä niin se on tyytyväinen nähdessään kaverit töissä! 15v€ -Iida

[Merida]

14.07.2016

ennen tätä lukaise Spin Off'sin tarina!

Nuokuin pöydän ääressä väsyneenä. Ei ollut oikein yöllä nukuttanut, joka kostautui nyt. Kello oli yhdeksän, ja olisin vain voinut mennä takaisin makaamaan sängyn pohjalle. Milja pomppi portaat alas havahduttaen mut puoliunesta.
- Et sä oo vielkää syöny yhtä vaivasta leipää? tyttö huokaisi ollen jo itse valmis lähtemään Yläkokkoon meikit naamassa.
- No ei mul oo nälkä, lähetää vaa, huokaisin nakaten aamupalani menemään. Milja katsoi mua vähän kummissaan, muttei sanonut mitään.
- No... Mennää sit, Milja vain sanoi olkapäitään kohauttaen. Nyökkäsin ja lähdimme ulkoilmaan, missä kävi tällä hetkellä aika kova tuuli. Käynnistin mauton ja lähdimme kohti Yläkokkoa.
- Tuleeks Topi tänää? Milja kysäisi saaden mahassani muljahtamaan ikävästi.
- Toivottavasti ei, multa lipsahti ulos, jolloin sain osakseni kummastuneen katseen. No, olisihan tästä erosta toki voinut kertoakin. En vain ollut vielä pystynyt, hyvä kun itsekään saatoin asiaa käsittää.
- Täh? sinihiuksinen sanoi hetken mua toljotettuaan.
- Se jätti mut, sanoin mahdollisimman rauhallisesti, yrittäen pitää kyyneleet sisälläni. En oikeastaan tiennyt oliko mun enää mahdollista itkeä, vai olinko käyttänyt kaikki kyynelvarastoni eilen. Ei olisi kyllä ihme.
- Mi-tä? Merru tänää ei oo aprillipäivä, Milja alkoi räkättää, kunnes hiljeni nähdessään mun vakavan ilmeen suunnattuna eteenpäin.
- Oikeesti?
Nyökkäsin vain hiljaa kääntyen Yläkokon pihaan. Emme sanoneet enää kumpikaan sanaakaan, ilmeisesti Miljakaan ei oikein osannut sanoa juuta tai jaata, eihän sillä nimittäin kummosia seurustelukokemuksia ollut.

Milja lähti talliin tervehtimään Almaa, kun mä taas hipsin lantalaan. Ikävä kyllä mä olin eilen illalla tainnu jatkaa tupakointia. Mulle oli iskenyt kauhee vitutus myöhemmin, ja Mirkan lähtiessä ulos röökille en voinut muuta kun liittyä seuraan. Niimpä suunnatessani lantalalle kaivoin hupparini taskusta askin ja olin törmätä johonkuhun. Päästin pelästyneenä kiljaisun, ja nolona tajusin sen olevan Michael. Nostin maahan tippuneen askin ylös ja tungin sen taskuuni.
- En tiennykkää et poltat, poika vain sanoi saaden mut vaivaatuneeksi.
- No, emmä sillee tai, niiku..
- Muuten vaan kantelet röökiaskeja? Aa joo, Michael naurahti. Sen jälkeen hän sanoi jättävänsä mut rauhaan olimpahan nyt sitten tekemässä mitä tahansa täällä tupakointipaikalla askin kanssa. Syvään henkeä vetäen sytytin sen tupakan ja vanhojen rutiinien omaisesti aloin vedellä myrkkyjä sisääni. Ei pitäis, mut just nyt en välittänyt.

Kävelin talliin, minne Jemmu oli jätetty täksi aamuksi. Eilinen Peukun tuonti oli tosiaan siirtynyt tälle päivälle, kun Oonaroosa olikin extemporeena lähtenyt jonnekin valmennukseen Turon kanssa. Niimpä en ollut jaksanut tulla erikseen katsomaan Jemmun jalkaa jota se oli ontunut, tosin näin jälkeenpäin olisi ehkä kannattanut.. Se kaikki eilinen säätö olisi jäänyt säätämättä ja me oltas nyt Topin kanssa... Vielä yhdessä. En vain ollut tottunut vieläkään ajatukseen. Me ihan oikeesti oltiin erottu, Topi ihan oikeesti oli jättänyt mut.
Menin kolistelevan suokkitamman karsinalle, joka hörähti minut nähdessään.
- Mitä tyttö, sanoin vaisusti avaten oven. Rapsuttelin tammaa harjan alta saaden takaisin hamuamista.
- Katotaan sun jalkaa, kun Oonaroosa tulee.
Kuin tilauksesta pihasta alkoi kuulua auton ääniä ja sitten peruuttamista. Menin ulos katsomaan, kun tätini ajoi vähän sivummalle traikun kanssa, ettei olisi ihan keskellä kaikkea. Pian Oonaroosa hyppäsi pois autosta ja tervehti pirteästi, kunnes hänen kasvoilleen tuli huolestuneempi ilme:
- Onks kaikki hyvin?
- Joo on, totesin nyökytellen.
- Ei sun oikeesti oo pakko Peukku ottaa et jos-
- Kaikki on hyvin! puuskahdin naisen epäillessä punaisten silmien ja tummien silmänalusten johtuvan tästä. Ehei.
- Okei sitten, Oonaroosa totesi hämmentyneenä kulmakarvojaan nostellen. Hän avasi traikun takaluukun ja minun seisoessa vain paikoillaan meni hän myös itse laskemaan ponitamman ramppia alas. Peukku katseli hämillään ympärilleen, ja päätti hirnahtaa kuuluvasti kun ei nähnyt lajitovereitaan. Kaikkihan oli laitumella.
- Meneeks tää nyt sit yksäripuolelle?
- Joo vissiinki, vastasin lyhyesti ja tartuin Oonan ojentamaan naruun. Tamma seurasi minua sisälle talliin, ja katseli kummissaan ympärilleen. Jemmu ilahtui hevosseurasta Miljan ja Alman häivyttyä juoksutushommiin, joten suokki päästi matalan hörähdyksen. Peukku vain katsoi lajitoveriaan sieraimet suurina.

Päästin Peukun irti karsinaansa, ja menin tätini avuksi ottamaan uuden tulokkaan kamppeita. Kannoimme ne omille paikoilleen, jonka jälkeen menimme katsomaan Jemmun jalkaa. Ensin tätini tunnusteli sitä karsinassa, kunnes käski minut vielä taluttelemaan tammaa tallin pihassa. Hän seurasi tarkasti Jemmun kulkemista, joka vaikutti omalta pirteältä itseltään. Se näprästi hampaillaan hupparini huppua, ja mutusti hiuksiani.
- Älä, puuskahdin tamman vetäistessä kerran kovemmin hiuksieni latvioista.
- Minusta se näyttää nyt jo ihan normaalilta. Jospa se ontuminen ois menny ohi. Annat vaikka levätä pari päivää ja katotaan sitten, Oonaroosa ehdotti minun nyökätessä.
- Menin muuten toissapäivänä Peukulla mut tosi kevyesti, voisit vaikka talutella sitä vähän, tai juoksuttaa. Tai jos haluut niin ratsastaa.
Nyökkäsin pienesti ärtyneenä.
- Joo, totesin, jolloin nainen sanoi lähtevänsä.
- Ilmotat jos ette pärjää tai tulee muuten joku ongelma!
Niin Oonaroosa lähti, ja minä kävelin talliin katsomaan oliko tammani jo aivan seonneet talliin jäätyään.

Päätin vain talutella Peukkua, sillä juuri nyt ei oikein huvittanut ratsastaa tai alkaa värkätä juoksutuskamppeita. Otin tamman karsinasta käytävälle hoidettavaksi ja etsin käsiini pölysuan. Oonaroosa oli ilmeisesti vähän harjaillut sitä jo kotona, sillä ponista ei oikeastaan löytynyt likaa. Kävin kuitenkin karvan läpi kertaalleen ja selvittelin takkuiseksi päässyttä häntää. Peukku seisoi jämäkästi paikoillaan korvat luimussa, ja vaikutti aika jännittyneeltä.
- Mua sun pitäs alkaa kestää, huokaisin silitellen tamman kaulaa. Se katseli minua epäluuloisesti, muttei tuntunut uskaltavan liikahtaa askeltakaan. Napsautin riimunarun päitsien lukkoon, ja suuntasimme kohti kenttää, missä Milja vielä talutteli Almaa juoksutuksen päätteeksi. Alma alkoi pomppia aropupuna paikoillaan nähdessään uuden ponin.
- Alma! Milja huusi koettaen saada ylläpitoponinsa asettumaan neljälle jalalle maahan.
Peukku katsoi kummissaan riehuvaa ponia, vaikka tiesin sen itse osaavan olla selästäkäsin samalainen.
- Turhaan esität niin viatonta, hymähdin ponin tallustaessa vierelläni. Ihan jännitti, mitä ensimmäiset ratsastukset tulisi pitämään sisällään.

Taluttelin Peukkua noin vartin, ja Milja tulikin Alman kanssa vähän lähemmäksi käppäilemään. Juttelimme jotain ensin ihan normaalisti, jonka jälkeen tyttö ei selvästikään voinut pidättää kiinnostustaan.
- Minkä takia te erositte?
- Emmä jaksa puhua siitä nyt.
Välillemme tuli vaivaannuttava hiljaisuus, kunnes Milja sanoi:
- Sä haiset tupakalta. Sä kävit äsken röökil.
Purin kevyesti huultani.
- Mä meen jo talliin, sanoin lopulta hiljaisuuden part 2 jälkeen. Lähdin Peukun kanssa yksäripuolelle, missä päästin sen karsinaansa. Irrotin päitset ja laitoin ne karsinan edustalle koukkuun. Milja tuli ihan perässämme talliin, ja nakkasi juoksutuskamppeet Alman karsinan eteen.
- Vien Alman laitsalle ja sit noi kamppeet paikoilleen, serkkuni sanoi räppäisten poniansa kevyesti riimunarun päällä, kun Alma meinasi näykkäistä.
- Meen jo oottaa mautoon, sanoin ja menin parkkipaikalle mautooni. Sain pari ylimääräistä sydämen tykytystä, kun huomasin Topin skoban kaartavan myös parkkipaikalle. Onneksi kauemmas, mutta silti. Toivoin vain Miljan tulevan, jotta voisimme poistua tästä varsin epämiellyttävästä kohtauksesta. En ollut valmis näkemään Topia uudelleen, hänen sanojensa kaikuessa yhä päässä.
Milja tuli juuri ulos tallista, kun poika meni sinne. He näyttivät vaihtavan nopeat moikkaukset, jonka jälkeen serkkuni tuli mautoon. Hiljaisuuden vallitessa painoin kaasun pohjaan kohti Kajankoskia.

Merida, Jemmu & Peukku 46HM.

toivottavasti se nyt on ok et "laitoin" Peukun tonne päätalliin

// Peukku vaikuttaa raukka vähän jännittyneeltä ja hermostuneelta uudesta kotipaikasta, mutta kun se sai iltasapuskat naaman eteen nii uskalsi tamma näyttää tyytyväisyytensä syömällä ahneesti korvat hörössä ruokansa. Jemmun kanssa ne vaikuttaa tulevan ihan ok toimeen mitä nyt ne välillä huutelee toisilleen mutta muuten. Raukka säkin mitä sun ja topin välil kävi, mut yli sä siitä pääset voidaan alkaa soittaan tallituvassa ''All the single ladies..'' ? Mäkin vähän jännitän teidän ekaa ratsastuskertaa, mutta ei kai se niin huonosti voi mennä mitä miljan ja alman ekat kerrat vaikka siis en sano et niilkää huonosti meni () mut vois kuvitella et peukus on jotai järjen hiventä olisko Peukulle mikä tarhaus ok? Pistetäänkö vaik isoponitarha, tosin Likka on siel joten topikin käy siellä tai sitten alatarhaan Belin ja Ranjan kanssa sen vois myös laittaa jos haluut sille seuraa, muuten kyl löytyy yksittäisiä tarhoja? 18v€ -Iida

[Merida]

15.07.2016

Olin päättänyt tänään ratsastaa Peukulla, ja samalla Jemmu pääsis parin lepopäivän jälkeen töihin, tosin aika rennosti. Ennen ratsastuksia olin kuitenkin kiivennyt yläkertaan, missä pari muutakin tallilaista ja tuntilaista istuskeli.
- Tekö nyt sit ootte ihan oikeesti eronnu? Et ei oo vitsi, Lucas epäili. Että tästäkin aiheesta piti puhua aina.
- No ei oo vitsi, huokaisin jatkaen puhelimeni selausta.
- Pojat.. Varmaa iha hyvä vaa, et jätit sen, Linda puuttui keskusteluun kynsiään katsellen. Käännyin hitaasti katsomaan naiseen, joka katsoi minuun takaisin:
- Mitä mä nyt sanoin väärin?
- Se jätti mut.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus parin nuoremman tuntilaisen kikatusta lukuunottamatta.
- Se jätti sut? Mitä hemmettiä sä sit oot menny tekee? Topi vaikuttaa kummiski rennolt jätkält et ei ihan helposta jättäs, Lucas naurahti.
Ajattelin ensin kiertää tilanteen jotenkin, kunnes vain tyydyin mutisemaan:
- Jotain mä kai säädin Jeren, siis yhen samaa lukiota käyvän kaa..
- Ei hitto, oikeesti? Ei ois kyl susta uskonu! Linda remahti kunnes tajusi ettei ketään muuta tässä huoneessa oikein naurattanut. Tai ainakaan kukaan muu ei kehdannut näin julkisesti minun ollessa paikalla.
- Mä meen ny ratsastaa, sanoin ja lähdin vähin äänin kohti yksäripuolta. Tiedä mikä juorukerho ylhäällä alkaisi minun poistuessa kuuloetäisyydeltä.

Ensiksi suuntasin hakemaan Peukkua tarhasta. Se olisi tarkoitus laitettaa testiksi samaan tarhaan Belin ja Ranjan kanssa, kun ne laitumelta palailisivat. Tällä hetkellä se sai olla Jemmun viereisessä tarhassa. Kutsuin neitiä tulemaan portille, mutta eihän se tietenkään tullut.
- Aha, et sä oot tällänen noudettava versio, toivottavasti et Alma kakkonen, huokaisin pujahtaessani sisälle tarhaan. Oli tympeätä lähteä tarhan perälle hakemaan, kun Jemmu tuli aina innosta pärskien portille. Onneksi Peukku ei lähtenyt karkuun, joten saatoin napsauttaa riimunarun päitsiin ja lähteä kohti tallia.
Vein tamman karsinaansa, ja jätin samantien kiinni tekemällä narusta vetosolmun. Tallissa oli hiljaista, jopa pelottavan. Tietenkin Milja oli tänään antanut Almalle vapaata, joten jouduin nyt olemaan tällä puolella tallia yksin. Tai mieluummin yksin Peukun kanssa, kun vaivaannuttavasti Topin kanssa.
Aloin harjailla tammaa, joka seisoi korvat luimussa paikallaan. Se teki kaiken mitä pyysin kuten nosti kaviot nätisti ylös, muttei ottanut mitään ylimääräistä kontaktia. Ihan eri maata kuin Jemmu, joka koko ajan hamusi ja tuuppi hoitajaansa. Laitettuani pintelit joka jalkaan hain koulusatulan, ja nostin sen neidin selkään. Peukku potkaisi kerran vihaisen oloisena seinää ja kääntyili kuin näykkäistäkseen, muttei kuitenkaan tohtinut.
- Ei, murahdin kiristäen kevyesti vyötä. Sen jälkeen hain suitset sekä rintaremmin, sillä Oonaroosa oli suositellut sen käyttöä. Tamman satula kuulemma tahtoi ainakin laukassa lähteä valumaan vähän taakse, joten rintaremmi oli hyvä valinta.

Saatuani Peukun valmiiksi suuntasin kentälle. Pysähdyin kaartoon, tarkistin vyön ja hyppäsin selkään. Peukku seisoi valppaasti paikoillaan ja katseli ympärilleen korvat hörössä. Jouduin lyhentämään jalustimia kolmella reiällä, jonka jälkeen siirsin ponitamman kävelemään alkukäyntejä. Se köpötteli tyytyväisen oloisena kentälle muodostunutta uraa pitkin.
Käveltyäni noin vartin päätin aloittaa perusjutuilla. Ensinnäkin Peukku oli kuulemma vähän jumissa epäaktiivisen käytön takia, eikä me muutenkaan mitään vaativaa voitaisi tehdä kun olimme ihan uusi toisillemme. Aloittelin siis tekemällä pysähdyksiä. Huomasin että pidätteiden ei tarvinnut kovin isoja olla, vaan Peukku oli melko herkkä suustaan. Liikkeellekin se lähti melko kivasti, joten molempiin suuntiin tätä harjoiteltuani päätin siirtyä raviin. Painaessani pohkeet kiinni Peukku kuitenkin kääntyi salamana vastakkaiseen suuntaan ja kiidätti minua pukkilaukalla kentän toiseen päätyyn. Siellä se kuitenkin jarrutteli jo itse vauhtiaan, ja pälyili ympärilleen korviaan puolelta toiselle heilutellen.
- Mitä vittua.. Iiihan rauhassa, mutisin hämmentyneenä. Tämä oli sitten vissiinkin sitä testailua, mutta luultavasti kunto loppui tai jotain vastaavaa. Suoristin tamman uralle, ja siirsin uudelleen raviin. Tällä kertaa se siirtyi ravaamaan, mutta jännitti niskastaan ja alkoi poikittaa uralla. Turhautuneena hölläsin ohjista saadakseni vähän askelta eteenpäinkin, eikä neiti vain olisi jummannut samassa kohtaa piaffen tyylistä liikettä.

Sain pienen testailun jälkeen raviin jotain kontrollia. Päätin jättää laukan tältä kertaa kokonaan pois, ja keskittyä vain raviin. Siinä totisesti riitti opeteltavaa, sillä suoraan sanottuna Peukun harjoitusravi oli yhtä helvettiä. Minä kun olin tottunut Jemmun unelma-askeliin..
Noin 50 minuuttia ratsastettuani palaset vain alkoi loksahdella paikoilleen. Peukku ryhdistäytyi selkeästi ja nosti selkänsä ylös töihin, vaikkakin vain ajoittain huonon kunnon vuoksi. Oikeanlaista eteenpäinpyrkimystä ja kuuliaisuutta alkoi kuitenkin tuntua, joten hymyssäsuin siirsin Peukun käyntiin. Ehkä se ei olisikaan sen hullumpi treenikaveri...
Käveltyäni loppukäynnit vein Peukun talliin. Se pärskähteli tyytyväisenä ja hankasi turpaansa seinään, ilmeisesti siitä kutitti. Harjasin vähän hikeentynyttä karvaa läpi, ja päädyin jättämään tamman sisälle kuivattelemaan. Enhän nyt haluaisi heti sairastuttaa ponia, eikä tuonne ilmaan kuitenkaan fleeceloimikaan käynyt. Seuraavaksi suuntaisin hakemaan Jemmua, ja olin ajatellut irtojuoksuttaa sitä.

Jemmun tarhalle mennessäni suokki juoksi tuttuun tapaan portille höristen.
- Mitä tyttö? kyselin. Tamma katseli niin valppaasti tallia kohti, että päätin ikuistaa neidin suloisen katseen pariin kuvaan. Yksi kuva päätyi Snapchatin mystoryynkin. Sen jälkeen kuitenkin nappasin Jemmun päitsistä kiinni, ja kuljetin sen yksäritalliin Peukun seuraksi.
Jemmu rapsutteli mua takaisin sen koko ajan kun harjailin sitä. Ihan kuin hevosetkin olis tänään päättäneet lohduttaa sen eron takia. Ensinnäkin Peukku oli superkiva vaikka luulin tulevani alas vähintään kuusi kertaa, ja nytkin Jemmu oli koko ajan kiinni minussa ja jakeli turpapusuja. Harjauksen jälkeen tunnustelin vielä jalat, jonka jälkeen suuntasin maneesiin. Siellä olisi ehkä turvallisempaa irtojuoksuttaa, eikä ruohotkaan kentän laidalla houkuttelisi nelijalkaista luokseen.

Saavuimme maneesiin, missä irroitin narun tamman päitsistä. Aluksi neiti seisoskeli ja alkoi tutkailla maneesin nurkkia, joten nappasin oven lähettyviltä juoksutuspiiskan.
- Hop Jemmu! komensin näpäyttäen piiskalla maahan. Silloin Jemmu pisti jalkaa toisensa eteen, ja vieläpä komeasti. Se tanssahteli ravilla ympäri maneesi ja katseli minuun leikkisästi silmävalkuaisiansa pyöritellen.
- Laukka, komensin hetken Jemmun molempiin suuntiin ravattua. Suokki nosti laukan ja päästi pari isoa pukkia kera pierujen. Katsoin pienesti hymyillen tamman melskaamista, kunnes se selvästi oli omasta mielestään juossut tarpeeksi tälle päivälle. Se löntysteli luokseni käynnissä korvat hörössä. Otin Jemmun kiinni ja päätin lähteä talliin. Eihän juuri "parantuneen" jalan kanssa passanut ihan riehua, tosin eipä oltu edes varmoja oliko siinä jalassa jotain.
Saatuani Jemmun tarhaan vein myös kuivahtaneen Peukun nauttimaan auringon paisteesta. Itse lähdin ajamaan kotiinpäin kiitollisena siitä, etten ollut tavannut tänään Topia. Siitä olisi aiheutunut mulle vain mielipahaa ja vaivaantuneisuutta. Sytytin noin 200 metriä ennen kotia röökin ja polttelin sitä aina kotipihaan asti. Puhelimeni ilmoitti viestistä, Jere. Ei oltu nähty tai laiteltu viestiä sen jälkeen, kun löin kämmenselällä poskelle ja häivyin. Pysäytin mautoni pihaan ja katsoin viestin:
"Haluisiks nähä joku pv? Topi on nimittäi nyt iha kokonaa pois pelistä".
Kokonaan pois pelistä? Mitä toi nyt oli tarkoittavinaan? Tumppasin tupakan maahan ja lähdin sisälle epäilevänä vastaamatta Jeren viestiin ollenkaan.

 
Merida, Jemmu & Peukku 47HM.

// Peukku on kyllä makeen värinen ja näkönen poni ja liikkuu kivan näkösesti, se lyhyt pätkä mitä ehin nähä ku kävelin kotoa talliin niin se liikkui oikeen kivasti et ihan turhaan epäilit tippuvas. mut toivotaa et tippumattomuus pysyy teillä ettei seuraavilla kerroilla tuu laskeutumisia. Ihanaa että jemmu pääsi vapaana juoksemaan se on vaihtelua sille eikä jalkakaan kauheesti rasitu jos se ei juurikaan riekkunut. Juorupesäke on tallitupa tosiaan, eikä se juoruaminen taida rauhoittua koskaan, ja toi teijän juttu oli aika järkytys kaikille jopa tuntsaripuolella ennen tuntia höpistään siitä kuinka sä oot säätänyt ja topi on nyt vapailla markkinoilla kaikille innokkaille heppatytyille. Onnee sulle ettet nähy sitä tänään mutta ei sitä voi ikuiksiin paeta... 18v€ -Iida

[Merida]

16.07.2016

Valitettuani tarpeekseni eilisen tallireissun tylsyydestä, oli Miljakin jaksanut nousta seurakseni jopa kymmeneksi talliin. Se kyllä valitti koko aamutoimiensa ajan, että miksi näin aikaisin.
- Noku Vilma pyyti mua ulos kaupungille tänää, nii sanoin sille et käyn aamusta tallilla ja voin joskus puolenpäivän jälkeen nähä sitä, selitin laittaessani kumpparit jalkaani.
- Just, tyttö oli vain huokaissut ja alkoi myös pukea ulkokamppeitaan eteisessä.
Saavuttuamme tallin pihaan päätin samalla ottaa Jemmun sisälle. Suokin kanssa olisi tarkoitus mennä kevyesti koulua, koska halusin testata et se jalka kanssa kestäis. Peukkuun mä hakisin varmaan ihan vain tuntumaa ja yrittäisin saada sen yhtä rennoksi kuin eilen.
- Jemmu, huhuilin tamman hölkätessä portille. Vein sen sisälle omaan karsinaan ja huomasin myös Miljan tulevan perästämme talliin kera korskahtelevan Alman.
- Tää otti kivat lähdöt tossa pihassa, kun Mikin ohittaminen oli niin kauhee juttu, Milja puuskahti viitaten tallikissaan.
- Kiva, totesin alkaen harjata Jemmua. Tamma häsläsi taas omiaan, ilmeisesti parin päivän vapaa oli ladannut siihen tuplasti enemmän energiaa. Olis kyllä voinu juoksuttaa vähän pidempäänkin eilen, totesin Jemmun kalisutellessa kaltereita hampaillaan. Saatuani karvan jonkinnäköiseen kuosiin, putsasin kaviot ja laitoin etusiin jännesuojat. Olin kyllä harkinnut pinteleiden ostoa koulutreeneihin, mutta ainakin toistaiseksi se oli jäänyt vain ajatustasolle. Lähdin hakemaan koulupenkkiä ja suitsia, kysyen sitten huvikseen serkultani hiljaisuuden katkaistakseni:
- Mitä meinaat tehä tänää Alman kaa?
- Jotain peruskoulua. Ootan jo ihan et syksyl pääsen ratsastaa siel Hailuodossaki, nii saa tänneki asti sit treeni- ja tehtävävinkkejä, Milja selitti satuloiden Almaa. Hän joutui vähän väliä kieltämään tammaa, ettei se olisi napannut kiinni. Jemmulla oli tänään vähän samoja vinkeitä, muttei se kuitenkaan tohtinut puraista - kunhan pelleili.
- Aa okei, totesin alkaen laittaa suitsia suokin päähän.

Miljan saatua Alma valmiiksi talutimme ratsumme kentälle. Se oli aamusta tyhjillään, joten tilaa oli ainakin. Pysäytimme Alman ja Jemmun rinnatusten kaartoon. Tarkistin vyön kireyden, laitoin ohjat kaulalle ja kiipesin selkään. Taputin Jemmua nätistä paikallaanpysymisestä ja päästin tamman sitten liikkeelle. Se eteni isoin askelin selvästi innostuneena.
Lyhyiden alkukäyntien jälkeen otin ohjastuntuman. Tänään tekisin itseasiassa molempien tammojen kanssa töitä samalla periaatteella: jäykkyys pois ja perusjuttuja. Tosin Jemmun kanssa listaan lisättäisiin juokseminen pois, ja Peukulla ottaisin tänään laukkaa ensimmäistä kertaa. Jemmun kanssa aloitin kuitenkin sillä, että neiti vastasi edes pidätteisiin. Jo käveleminen oli sellaista juoksemista, et huhhuh. Saatoin vain rukoilla ettei Jemmu loukkaisi itseään ikinä niin pahasti, että olisi kuukausia saikulla. Sittenhän se riemu vasta repeisi, kun pitäisi kiivetä loman jälkeen selkään.
Pikku hiljaa suokki alkoi löytää oman sisäisen halunsa olla edes vähän miellyttävä ihmiselle, joten kuunteli pidätteet ja pysähtyi kun käskin. Kun meno oli suhtkoht hyvää käynnissä, siirsin raviin ja yksinkertaisesti lönkyttelin ympyröitä sinnetänne vaatimatta asetusta kummempaa. Temmon yritin kuitenkin pitää sopivana, eli juosta ei saanut.
Lähdin tekemään samaa pysähtymistehtävää ravissa, pysähdyksestä piti jatkaa suoraan raviin. Koska allani oli niin pirteä ratsu, oli tämä itse asiassa oli helppo tehtävä. Tein tätä molempiin suuntiin, jonka jälkeen löysytin tammalle välikäyntien ajaksi pidemmät ohjat.

Ottaessani ohjat tuntumalle huomasin Jemmun kyttäävän parkkipaikalle ja tielle päin. Mites muuten, kun Topi ajoi skoballaan pihaan. Käänsin Jemmun vastakkaiseen suuntaan kävelemään syvään henkeä vetäen.
- Huhhuh, teilläpä on viileet välit, Milja tuli lähemmäs omituinen ilme kasvoillaan kun Topi oli mennyt sisälle talliin.
- Kieltämättä, sanoin yrittäen jälleen keskittyä treeniin. Jemmu kyllä tuntui yrittävänsä parhaansa, mutta mun ajatukset oli ihan jossain muualla. Koetin tehdä laukassa vain kevyesti siirtymiä ravin ja laukan välillä ympyrää kulkien, muttei siitä tullut muuta kuin Jemmun vedätystä, kun se lopulta kyllästyi selässä häsläämiseeni. Mun oli kuitenkin pakko ratsastaa, sillä en kyllä lähtisi nyt yksin talliin ilman Miljaa.
Jossain vaiheessa serkkuni kuitenkin viimein löysytti pitkät ohjat, ja vaikutti varsin tyytyväiseltä:
- En tippunu kertaakaan!
Kävelimme loppukäyntejä, kunnes Milja päätti että nyt mennään talliin.
- Eiks kannattas vielä vähä kävellä ku-
- Pliis Merru. Onhan sun ny ees pakko uskaltaa samaan talliin sen kanssa, Milja huokaisi. No toi oli kyllä totta. Löysytin vyötä hypättyäni selästä ja lähdin vaitonaisena Miljan perässä kohti tallia.

Milja vei Alman karsinaan selvästi hymyänsä peitellen. Sillehän tää oli hauskaa viihdettä, kattoa nyt kun kaks ex-rakastavaista välttelee toisiaan viimeiseen asti. Talutin Jemmun Likan karsinan ohitse, eikä kumpikaan kiinnittänyt mitään huomiota toiseen. Karsinasta vilkaisin kyllä nopeasti, jolloin näin Topin vain laittavan kypärän päähän ja häipyvän Likan kanssa tallista.
- Huhhuh, tääl on positiivinen tunnelma, Milja hihkaisi karsinastaan, mutten jaksanut vastata. Purin vain ihan omissa maailmoissani Jemmulta varusteet pois ja vein ne paikoilleen. Kokeilin sitä vasenta takasta, eikä se tuntunut mitenkään oudolta - onneksi. Napsautin narun päitsiin ja lähdin viemään tammaa ulos. Se veti ulkoilmaa syvään henkeen ja hirnahti sitten Peukulle. Niistä oli tullut ihan hyvät kaverit, ainakin ollessaan parin metrin päässä toisistaan.. Ne olivat kuitenkin ainoaa seuraa toisilleen tarhatessaan, joten kyllähän siinä pakosti alkoi pitää toista kaverina.
Ennen talliin palaamista ja Jemmun harmiksi otin Peukun samalla tarhakäynnillä sisään. Jouduin kävelemään taas tarhan perälle, missä kiinnitin narun ja lähdin viemään sukkajalkaista tammaa talliin. Milja palasi Alman tarhaanvienti-reissulta, ja huokaisi:
- Mitäköhän mä teen tän koko ajan, kun sä viel ratsastat Peukunki?
Kohautin olkiani, kunnes katsoin serkkuuni hymyillen:
- Sähän voit putsata vaikka kaikki nää kolme karsinaa!
Milja katsoi mua tylsistyneenä, kunnes puuskahti:
- Okei, mut ei oteta tätä kyllä tavaksi!
Ennen karsinoiden putsausta hän kuitenkin auttoi varustamaan Peukun. Tamma seisoi jo tutuksi tulleella tavalla; paikoillaan korvat luimussa ja meitä vilkuillen. Pian kamppeet oli niskassa, ja pistin kypärän päähän.
- Ei hitto, sanoin kuitenkin naksautettuani kypärän leukahihnan kiinni.
- Mitä? Milja kysyi koettaen rentouttaa tammaa rapsutellen sitä harjan alta.
- Mun pitää mennä kentälle, mutisin ottaen Peukun ohjat käsiini.
- Nii?
- Topi on siellä.
Parin sekunnin kuluttua Milja repesi nauramaan niin että Peukkukin säpsähti.
- Merru tajuaisitpa miten lapselliselta kuulostat!
- No emmä haluu muina miehinä, tai no nyt naisina mennä sinne ratsastelee, murahdin ärsyyntyneenä Miljan naurukohtaukselle. Serkkuni kuitenkin patisti meidät vain sinne kentälle, joten pakko kai se oli mennä.

Minun suureksi onnekseni Angelika oli kerennyt myös kentälle Coran kanssa, joten aivan kahdestaan ei tarvinnut olla. Mennessäni kentälle kaartoon tuli alkukäyntejä käppäilevä Angelika lähemmäs.
- Moi, tääkö on se Peukku? hän kysyi hymyillen. Cora katsoi uutta lajitoveria varsin kiinnostuneena.
- Moi, joo on. Tää tuli toissapäivänä, selitin hypäten selkään.
- Ai, kiva. Mä katoinki ku tänää tulin tallille et ton tarhassa olevan ponin on pakko olla Peukku, ellei sitten Iida ois hankkinu jotain uutta hevosta.
Hymähdin päästäen Peukunkin kävelemään. Ihan vierekkäin emme kylläkään enää kehdanneet ratsastaa, olivathan ponit ihan uusia toisilleen.
Aloittelin tekemällä käynnissä väistöä siksakkikuviolla. Peukku veti kaulansa jompaankumpaan suuntaan ja takaset tulivat selkeästi jäljessä. Yhteenvetona siis, meillä meni aivan surkeasti. Pysäytin tamman hetkeksi paikoilleen, jolloin se kolisutteli kuolaimiaan iloisesti. Taputin neitiä kaulalle, ja käskin sen sitten uudelleen käyntiin. Peukku oli kuitenkin eri mieltä, ja pinkaisi laukalle pukituksen päästäen. Roikuin ohjissa yrittäen pysytellä selässä, ja sainkin pysäytettyä ratsuni aitaan. Peukku heilutteli päätään tyytymättömänä, ja katseli sen jälkeen valppaasti ympärilleen. Olisin voinut kuolla häpeästä. Ennen olisin nauraen jatkanut ratsastusta, mutta nyt toi nolotti Topin ravatessa Likalla erilaisia teitä. Kävelimme takaisin samaan kohtaan kun mistä tamma otti lähdöt. Pysäytin sen siihen, ja käskin sitten uudelleen kävelemään. Nyt se tallusti kun paraskin alkeiskurssien luottoratsu korviaan käännellen. Monimutkainen otus, saatoin vain todeta.

Siirryin taas noin 20 minuutin käyntiverryttelyn jälkeen ravaamaan. Olimme onneksi saaneet pari kivaa väistöä käynnissä, vaikka aluksi vaikuttikin toivottomalta. Väistöjä meidän tulisi siis ainakin treenata. Ravissa koetin kuitenkin saada Peukun myötäämään niskasta muuttelemalla tempoa. Ensin reippaampaa, sitten pidätin istunnalla ja vähän ohjalla hitaammaksi ja siitä edespäin. Peukku tuli tässä itseasiassa tosi hyväksi! Jossain vaiheessa huomasin myös Topin ja Likan häipyneen, ilmeisesti olin ollut liian treenaamismaailmoissa.
Kun ravi alkoi tuntua hyvältä, siirsin neidin käyntiin. Päätin nostaa laukkaa ihan vain ympyrällä. En siis mitenkään jännittänyt laukkaamista, mutta jätin sen vain eiliseltä pois kun neidin lihaskunto ja vertyvyys ei ollut ihan parhaillaan. Ei kyllä vieläkään, mutt me ottaisimme vain vähän testailua laukasta.
Annoin laukka-avut, jolloin Peukku lähti kiltisti laukkaamaan. Tästä ehkä tykkäsin, ja tulisin varmaan myöhemmin rakastamaan Peukussa: vaikka se oli ensin poni vinkeineen, osasi se myös asettua työntekoon ja olla huippukuuliainen! Kun saimme pari laukkaympyrää tehdyksi, siirryin raviin ja otin suunnanvaihdon lävistäjän kautta temponlisäyksen ratsastaen. Kulman jälkeen otin vauhtia takaisin, istuin sinne saatanan pompottavaan raviin alas ja nostin ravista laukan. Peukku jäi vähän roikkumaan sisäohjalle laukatessani uraa pitkin, mutta malttoi taas kuunnella ja oli niin huippu. Milloinkohan joku ratsastus menisi ihan päin persettä? Ei heti voinut mennä näin hyvin!

Vein Peukun talliin, missä Milja istuskeli jollain jakkaralla puhelintaan rämpläten. Hän siis ilmeisesti oli saanut karsinat putsattua.
- Ei hätää, sun pelkos lähti jo, Milja virnisti mun viedessä poni karsinaan.
- Häh?
- Nii et Topi lähti jo, hän selvensi jolloin katsoin vain serkkuuni tuima ilme kasvoillaan.
- Sulle tää on vissii vitsi, mut mulle  ei. Voiks siis vaikka lopettaa tol vitsailun ja tullaa auttaa purkamisessa?
- No sori, Milja sanoi yllättyneen huvittunut ilme kasvoillaan.
Purimme yhdessä Peukun pois, jonka jälkeen minä vein tamman tarhaamaan. Milja oli onneksi putsannut ne karsinat, sillä siihen ei olisi enää ollut aikaa. Mun ja Vilman oli aikomus tavata tunnin päästä, ja mun pitäs vielä käydä suihkussa sekä laittautua.

 Mun loppupäivästä voikin lukea vielä Spin Off'sista tänään myöhemmin! (;

Merida, Jemmu & Peukku 48HM.

// Mä alan tosissaan peukuttaan peukkua (hahahahaha) vaikka tuntuukin että sillä saattaa olla jonkin asteinen mielialavaihteluhäiriö mut silti ihan kelpo pouni. Jos me yhessä toivotaan että jemmu ei ikinä joudu pitkälle levolle nii ehkä se toteutuu, nii sitte sun ei tarvi ratsastaaa energiaa pursuavalla jemmulla, vaikka sen energia tuntuu pursuavan yhden päivänkin jälkeen varsinkin kun ei aurinko paista ja vie puhtia pois vaan on pilvistä ja viileää. Noh eihän se nyt niin paha homma ole ratsastaa samalla kentällä samaan aikaan, sielä kuitenkin riittää tilaa teille molemmille pahempi se on joutua rauhalliseen yksäritalliin samaan aikaan... Mut Alma raukka kun se mikkiä säikähti, se kissa kun on muka niin viaton ja hommaa hiiret ja jyrsiät pois alman kodista nii vois olla kiitollinen eikä säikkyä likaista kissaa, joku vois harjata sen joskus ... 17v€ -Iida

[Merida]

17.07.2016

Kello ei ollutkaan kun iltayhdeksän maissa minun ajellessa tallille. Mentyäni tänä aamuna kotiin oli alkanut melkoinen kysely, että missä olin yöni viettänyt. Krapulaisena oli vain heittänyt lyhyen kommentin ennen huoneeseeni menoa:
- Topilla.
Nopealla vilkaisulla portaita kiivetessäni olin nähnyt ihmetteleviä katseenvaihtoja olkkarissa.
Ainakin äiti, ja suurimmaksi osaksi Mirkakin oli malttanut olla utelematta, mutta Milja vaikutti uteliaalta.
- Siis mitä, kerro nyt jotain! Ootteks te taas yhessä?
Parkkeerasin tottuneesti Yläkokon pihaan ja hyppäsin sitten kyydistä.
- Ei me olla, totesin lähtien kävelemään yksäripuolelle.
- Miks sit olit niil yötä? Ja oliks sä sit koko illanki Topilla? Haha, kehtasitki viel eile illal sanoo äitille et meet kysyy "joltakin" jotakin asiaa! Milja naurahti roikkuen perässäni. Nappasin kottarit mukaani ja menin ensimmäiseksi Peukun karsinalle.
- En ollu niillä iltaa. Milja, mä en nyt oikeesti jaksais olla kuulustelussa, huokaisin alkaen putsata karsinaa.
- Sä oot aina tollane menkkane sillo ku… Oot krapulas! Olit siis jossain juomassa? Ahaa, mysteeri selvitetty!
En jaksanut vastata sinipäälle mitään, jolloin hänkin hiljeni. Onneksi. Vähän mua se ilta hävettikin..

Saatuani karsinaoperaation loppuun, lähdin ensiksi hakemaan Jemmua. Sen kanssa olin päättänyt tehdä puomijumppailua. Tamma odotti valmiiksi portin läheisyydessä yrittäen kurotella ruohoja lankkujen välistä. Se kuitenkin havahtui touhuistaan minun tullessa paikalle.
- Moikka!
Nappasin päitsistä kiinni ja unohdettuani narun päätin viedä suokin niin talliin. Onneksi matkalla ei käynyt mitään äksidenttiä, vaan pääsimme ehjin nahoin talliin. Päästin tamman karsinaansa, ja hain sitten pakin. Pian peräjälkeemme myös Milja tuli Alman kanssa talliin. Aloin harjata tuttuun tapaan suokkia, jonka jälkeen putsasin kaikki kaviot.
Olin tullut sen ontumisen jälkeen jotenkin vainoharhaiseksi, ja kokeilin nykyään joka kerta kavion putsattuani ettei jalassa tuntunut mitään outoa. Toisaalta ihan hyvä rutiini, ei kai koskaan voi olla liian varovainen. Olin alkanut myös rankemman koulutreenin jälkeenkin kylmäämään jalkoja, ennen kun tein sen vain estetreenin jälkeen..

Ennen satulan ja suitsien laittoa kävin kantamassa kentälle pari puomia. Kannoin niitä hiukan kaareville ja myös suorille reiteille, vähän sikinsokin toiselle puoliskolle kenttää. Sen jälkeen palasin talliin laittamaan loputkin kamppeet Jemmun niskaan. Pian jo suuntasimmekin tallin ovesta ulkoilmaan. Ulos astuessani näin Topin kävelevän parkkipaikalta tallia kohti. Ensin ajattelin nolona palaavan talliin, kunnes tajusin joutuvani tapaamaan hänet kuitenkin siellä. Mitään pikakiitopätkääkään en kentälle voisi ottaa, kyllähän se nyt sen näkisi. Niimpä päädyin vain kävelemään normaalisti, kunnes sitten kohdatessamme pysäytin Jemmun.
- Säpä oot aikasessa liikenteessä, sanoin varovasti pieni hymy kasvoillani. En oikein tiennyt miten suhtautua poikaan. Kai me oltiin puheväleissä?
- Joo, sama näköjää sulla, Topi hymähti.
- Darra piti kotona, sanoin rykäisten. Välillemme tuli hetkeksi vaivaannuttava hiljaisuus, kunnes totesin:
- Mut mä meen nyt ratsastaa.
Lähdin jo päätään heiluttelevan tamman kanssa kohti kenttää Topin jatkaessa luultavasti matkaansa kohti yksäripuolta.


Kentällä ei ollut enää ketään muuta. Siis toistaiseksi, Milja varmaan tulisi kohta. Vein Jemmun kaartoon ja hyppäsin selkään. Vaikka Jemmu tuskin kovasti kuumuisikaan, olin varulta laittanut martingaalin – eipähän nykisi ärsyttävästi päällään. Päästin Jemmun kävelemään ja verkkaisin askelin se lähtikin kohti uraa. Onneksi neiti oli rauhoittunut paljon alkuajoista, silloin yksin ratsastaminenkin oli kauhea haaste. Aamulla oli satanut vähän vettä, mutta nyt illaksi aurinkokin oli alkanut näyttäytymään. Ötökät tosin härnäsi koko ajan, Jemmukin huiskutteli hännällään jatkuvasti.
Alkukäyntien jälkeen lähdin melko nopeasti ravaamaan. Se kyllä kelpasi ratsulleni, eli kauheasti ei tarvinnut olla potkimassa. Vähän tämä lämmin ilma tosin vaati verojaan, ja sain parin kiekan jälkeen pitää pohkeeni hyvin kiinni ettei tempo olisi hidastunut. Tein kiemurauria ja ympyröitä, sekä käyntiravi – siirtymisiä. Jemmu pärski iloisesti, ilmeisesti siitäkin oli ihan kiva kun en vaatinutkaan niin paljoa. Suokki kyllä alkoi itsestään jossain vaiheessa rentoutua, mutta innostui kun lähdin ensimmäisille puomisarjoille. Se olikin täyttä sähläystä, Jemmu ei katsonut ollenkaan minne jalkansa pisti ja harppoi kaksi viimeistä samalla ylityksellä.
- Rauhotu, mutisin tehden pari pidätettä. Sen jälkeen lähdin yrittämään uudelleen.

Milja ja Alma ilmestyi jossain vaiheessa seuraksemme. Tyttö ilmoitti menevänsä myös puomeja, vaikka aluksi olikin ajatellut menevänsä vain koulua.
- Jos siis sulle käy? Milja sanoi pompaten steppaavan ponin selkään.
- Käy, vastasin ravaten nyt vasempaan kierrokseen. Tein sinnekin ravilähestymisiä puomeille, pikku hiljaa me aloimme löytää sen kultaisen keskitien. Ravailin hetken ilman puomeja, kunnes lähdin ratsastamaan kiemuraisilla teillä olevia puomeja. Alku oli taas haparointia, ja Jemmu koetti pariin otteeseen hypätäkin puomien yli.
- En kyllä tajua miks ootte kouluratsukko, Jemmuhan on selkee koulusuokki! Milja kommentoi naurahtaen.
- Siks ku mä en tykkää nii paljoo hypätä ku mennä koulua, selitin vaikka tiesin serkkuni tämän arvaavan.
- Joojoo tosikko!

Laukassa menin aluksi kenttää ympäri, mikä oli ehkä näin jälkeenpäin aika tyhmä teko. Jemmu alkoi rallitella ja pääsi melkein puremaan kuolaimeen kiinni.
- Ei oo enää kipee näköjää! Alman kanssa kamppaileva Milja hihkaisi saaden itsekin osakseen pukkeja.
- Joo ei!
Lopulta löysäsin ohjasta ja hain kevyttä istuntaa, jolloin Jemmu alkoikin hidastella. Se selvästikin ajatteli voittaneensa vetokisan ja rauhoittui, vaikka loppupeleissähän minä voitin saadessani neidin rauhoittumaan. Kun tempo oli maltillisempi, lähestyin pari laukkapuomia mitkä olin laittanut eri kohtaan kun raviaskelin mitatut puomit. Aluksi tulin vain suoria, kunnes tulin poikkihalkaisijalla olevaa yhtä puomia. Siinä vaihdoin aina laukan, mikä osoittautuikin meille melko helpoksi tehtäväksi.
- Hieno tamma, kehuin hymyssäsuin ja ravailin loppuravit. Takapäätään käyttävä ja innokkaasti etenevä suokki alkoi venyttää kaulaansa, ja löysytinkin loppuravien ajaksi vähän pidempää ohjaa.

Tallissa huomasin Topin häipyneen, eikä Likankaan kamppeita näkynyt. Luultavasti olivat menneet maastoon, ainakin toivoin niin. En kai mä illalla ollut voinut sanoa mitään niin kauheaa, ettei samalle kentälle uskaltaisi tulla ratsastamaan?
Purin Jemmun rivakasti, oikeastaan heitin vain varusteet paikoilleen. Milja lupautui kylmäämään Jemmun jalat, ja painoitin sanaa ”kunnolla”. Minä lähdin hakemaan Peukkua tarhasta, missä se suorastaan näytti odottavan minua – eihän yksinään olo tarha-alueella varmaan kovin kivaa ollut. Vaikka Peukku näyttikin hitusen ilahtuvan seurasta, ei se Jemmun tavoin tullut portille vastaan. Ehkä vielä joskus…
Vein Peukun talliin ja tamma sai pesarissa olevalta lajitoveriltaan innokkaan hörähdyksen.
- Jos viittiit laittaa sen iltaruuat sit valmiiks, ku oot kylmänny?
- Juu, Milja vastasi. Itse aloin harjata tammaa. Koska olin mennyt nyt jo monta päivää koulua enkä kokenut kuitenkaan olevani halukas vielä hyppäämään Peukulla, päätin tänään juoksuttaa tamman. En nyt sanoisi meillä olevan mitään luottamussuhdetta, mutta ei poni kyllä enää niiin paljoa kytännyt tekemisiäni. Sain esimerkiksi harjata ilman sen pahempaa mulkoilua, paitsi jos satuin ottamaan mahan alta liian kovakouraisesti. Juttelin koko ajan jotain turhaa, ihan vain että Peukku tottuisi minuun ja mahdollisesti rentoutuisi. Juuri kun sillä oli vähän levollisempi ilme, sain harjauksen päätökseen. Päätin kuitenkin rapsutella sitä vielä hetken aikaa, jolloin se nosti ylähuultaan nautinnollisesti. Se loppui kuitenkin kun seinään minun irrottaessa käteni karvasta, ja tilalle palasi luimukorva.
- Just, totesin putsaten sitten kaviot. Rutiinit tarttui, joten tarkistin Peukunkin jalat tarkasti.
- Mä meen nyt irtojuoksuttaa! totesin pesarilla touhuavalle serkulleni saatuani kamppeet niskaan ja poistuin sitten tallista Peukku perässäni.

Ohjasin Peukun ensiksi oikealle. Se asettui kiltisti ympyrälle ja käveli reittiä minua vilkuillen. Kun ratsuponi oli varmasti vertynyt, pyysin ravia. Peukku lähti vähän löntystelemällä hölkkäämään eteenpäin, ja aluksi annoinkin sen säilyttää oman temponsa. Pikku hiljaa pyysin reippaampaa askellusta, eikä tammalla loppujen lopuksi mitään sitä vastaan näyttänyt olevan. Se jopa pärskähti pari kertaa ja alkoi venyttää askeltaan.
- Pruuut, sanoin hetken kuluttua käskien ponin käyntiin. Se jarrutti ja lopulta pysähtyi, jolloin vaihdoin suuntaa.
- Jatketaan, selitin maiskauttaen.
Peukku sai kävellä hetken vasempaankin, kunnes käskin ravaamaan. Poni väläytteli välillä osaamistaan hienoin askelin, kunnes taas laiskistui ja hölkkäili rennommin eteenpäin.

- Laukka! Komensin, jolloin Peukku pinkaisi liikkeelle. Sain tosissani pitää liinasta kiinni ettei neiti päässyt ympyrältä pois, mutta sitten se rauhoittui ja eteni normaalisti hyvää askelta pyörittäen.
- Hyvääää, kehuin ja annoin luvan tiputtaa raville. Pyysin käyntiin, ja vaihdoin vielä oikeaa laukkaa varten suunnan. Oikeallekin Peukku otti ensin pienet spurtit, kunnes rauhottui ja alkoi korskahdella korviaan käännellen.
- Hiiiienooo, nyyt riittäää, sanoin hitaasti saaden tamman rauhoittumaan. Hetken mielijohteesta päätin päästää Peukun vielä hetkeksi irtona kentälle. Niimpä siis tehtiin. Ensiksi se ei näyttänyt tajuavan, että mitä nyt piti tehdä. Se pyrki luokseni ja koetti jopa tehdä sitä juoksutusrinkiä, kunnes sitten viimein sain raippaa maahan huitaistessani sen kauemmaksi. Aluksi se pinkaisi raipasta villiintyneenä kauemmas, kunnes alkoi kiinnostuneena tutkia kenttää ympäriinsä.
- Heei, tää ei ollu tarkotus! naurahdin seuratessani tamman verkkaista kävelemistä aitaa pitkin. Kun neiti suostui ottamaan pienen ravihölkän, päätin antaa periksi ja lähteä talliin.

Milja oli selvästi tylsistynyt, kun tuli samantien auttamaan Peukun purkamisessa. Saimme yhteistuumin tamman purettua, vaikka sillä olikin kova kiire vain syömään. Milja nimittäin kertoi Lucaksen käyneen jakamassa iltaruoat juoksutuksen aikana. Milja vei kamppeet paikoilleen, niin minä harjailin karvan läpi.
- Et oo onneks hikeentyny, puhelin Peukun mutustaessa ruokaansa. Lopulta poistuin karsinasta ja kävin sanomassa Jemmullekin heipat. Vasta parkkipaikalla tajusin Topin skoban poistuneen ja muistin että olin nähnyt Likankin karsinassaan. Ehkä se pieni välejä kalvava jäätävyys vielä lähtisi ajan kanssa. Olihan kummiskin positiivistä jo se, että me pystyttiin tänään juttelemaam ilmaan riitelyä.

Merida, Jemmu & Peukku 49HM.

// Mä oon ehdottomasti sen kannalla että joka kerta pitäis tarkastaa hepan jalat ettei niissä mitään ole, joten se on vaa hyvä että teet niin, niin eipä pitäis mitkään kolhut jäädä huomaamatta. Ei jemmu oo enää ontunu tai arastellu yhtää ku sitä on pihalle vieny et kyl se kunnossa on. Ihana innokas jemmu:D mut ohan se kiva päästä puomeja menemään vaikka askeliin keskittyminen ei sitä vissiin niin kiinnostakaan, niin silti se jossain vaiheessa osaa fiksuna rauhoittua ja ajatella jalkojaan. No kello olikin sen verran että ihan hyvä vaan että juoksutit Peukun niin se pääsi ajallaan syömään iltaruokansa. Siitä tulee varmaan vielä juoru kuinka sä nukuit topilla yötä, mut hyvä että pystyitte jo juttelemaan (y) 17v€ -Iida

[Merida]

20.07.2016

Miljan oli tarkotus tulla kohta mautolle, kunhan sais kamppeet kasaan. Odottelin ajopeliini nojaillen ulkona hermosavuja päästellen. Mua ei huvittanut yhtään lähtee tallille. Tai oikeestaan nähä Topia ja vetvoo taas tätä meidän juttuu. Musta oli oikeesti alkanu tuntuu et ne suudelmat oli pelkkii virheitä - homma ei ollu edenny siitä minnekkää, ei ees takapakkii. Halusin vaan tietää rehellisesti missä mennää. Tosin pari päivää sitten näkemäni juttutuokio pojan ja Jennin välillä sekä Miljan kertomus siitä et Topi oli jo unohtanu juttumme sai mut vihaamaan tätä säätöä. Oikeestaan en jaksanut sitä enää ollenkaan, jos se oikeesti ois niin et Topi oli menny elämässään eteenpäi. Emmä yksin halua jäädä surkuttelee sen perään.

Vihdoin ovi kävi ja Milja käveli mautolle. Tumppasin mun röökin maahan ja hyppäsin kulkupelini kyytiin serkkuni tavoin. 

- Mennään, hän totesi sulkien oven perässään. Sen jälkeen sinipää alkoi ilmeisesti ottamaan snäppejä, efektien äänistä päätellen.

- Kelles snäppäät? kysyin kääntyen kotipihastamme pois. Milja lopetti hetkeksi kuvien räpsimisen, ja sanoi olevinaan normaali ilme kasvoillaan:

- Roopelle.

- Roopelle? 

- Mmhm, Milja nyökkäsi jatkaen sitten kuvien ottamista. Kulmakarvat koholla pudistin päätäni:

- Mistä lähtien sulla on ollu vilkkaampi poikaelämä ku mulla?

- Öööö.. Siitä lähtie ku Topi feidas sut ja sä Jeren?

Mulkaisin serkkuani pahasti ajaen koko loppumatkan hiljaa Yläkokkoon. Serkkunihan oli kyl ihan oikeessa, ja se sattu. Vaik halusin unohtaa Topin, sano sisin välillä muuta.

Muistin vasta tallin pihassa, et munhan oli pitänyt soittaa Iidalle ja kysyä oisko Jemmun voinu laittaa jollekin tunnille. Niimpä suuntasin ratsastuskoulupuolelle sisälle, ja näinkin naisen juuri kiinnittämässä tuntilistaa ilmoitustaululle. 

- Hei Iida!

- Mm?

- Oisitko mitenkää voinu laittaa Jemmun tänään jolleki tunnille? kysyin sormet ristissä. Iida kääntyi silmäilemään päivän tunteja, kunnes korjasi Jemmun Hallan tilalle jollekin tunnille.

- Kyllähän se tolla tunnille voi mennä, hän sanoi sitten.

- Jees kiitti, hymyilin lähtien ovea kohti. Nyt vasta huomasin tosi monen tuntilaisen tuijottavan. Mitäköhän kauhustooreja niillekin oli syötetty musta...

Astuin yksäripuolelle, minne Milja oli jo mennyt näpsimään kuvia Almasta.

- Poni paikka!

Päätäni pudistellen menin tervehtimään Peukkua. Tamma katseli tuloani kiinnostuneena, mutta peruutti sitten karsinan perälle peppu ovella. Just.

- Tää vaa syö tän puhelimen, Milja älähti kamppaillessaan pilkkuponin kanssa.

- Mitä jos vaikka kutut Roopen suoraa livenä kattoo kauhukakaraas, huokaisin kiinnittäen Peukulle päitset. 

- Hei aika hyvä idea! Emmä kyl usko et se haluis, Milja pohti taluttaen sitten Alman käytävälle.

- Kysymällähä se selviää, totesin alkaen harjata Peukkua.

Siinä poneja varustaessamme saimme idean mennä maastoon. Mua kyllä eka kammoksutti, kun Jemmu alkoi viimeksi maaston jälkeen ontumaan.

- No sehä tarkottaa et Peukku alka heti ontuu kans. Mennä nyt vaa! Milja mankui, joten lopulta myönnyin. Nyt tamma seisoi kamppeet päällä tallipihassa Alma vierellään.

- Ei sit vedetä mitään hikilaukkalenkkiä. Tää on Peukun eka kerta tuol maastos, selitin hypähtäen selkään.

- Joojoo, älä valita!

Kiristin vyötä reiällä ja lyhensin jalustimia kahdella reiällä. Tää estesatula oli ollut pikkasen pölyssä sen selkään nostaessani. Enhän mä ollut käyttänyt sitä kertaakaan, eikä tän entinen vuokraajakaan mikään estehirmu ollut. 

- Lähetään! Milja huudahti painaen pohkeen ponin kylkiin. Peukku lähti automaattisesti lajitoverinsa perään, ja taputtelin sitä rohkaisevasti kaulalle. Neiti ei näyttänyt kuitenkaan olevan moksiskaan, katseli korvat hörössä ympärilleen ja pärskähti pian iloisesti. 

- Täähän vaikuttaa superkiltiltä! kehaisin saaden Peukun kääntämään korvansa puoleeni. 

- No hei, me mennää vasta käyntiä. Toi ei paljasta viel mitää, josset satu huomaa nii Almaki o viel iha nätisti!

Olin silti jotenkin yllättynyt ratsuponin käytöksestä, kun se muuten tahtoi vähän kyttäillä ja olla epävarma. 

- Ravataanko? Milja ehdotti edestä Alman alkaessa steppailla sivusuuntaisesti.

- Käy!

Peukku nyökytteli päällään pirteästi, mutta pysyi kyllä hyvin lapasessa.

- Hieno tyttö!

- Alma ei kyllä ole! Milja puuskahti edessämme tapellen ponin kanssa sen yrittäessä nykiä päätä alas. 

- Vaihetaan tää eteen? Jos se vaik malttaa olla nätimmin siellä, ehdotin nopeentaen ratsuni ravia. 

- Sopii.

Alma ja Milja jättäytyivät taaemmas. Saatoin tuntea, kuinka Peukku jännittyi koko kropasta ja painoi korvansa luimuun. Alma korskahteli kuumuneena, ja halusi laukata. Peukku näytti ajattelevan, et perkule mennään sit! Se päästi isomman pukin kun oli ikinä ennen päästänyt, ja ryntäsi sitten laukalle. Alma joutui väistämään kipakkaa potkua, joka osui sitä melkein turpaan. Sen jälkeen se kyllä terhakotui ja lähti jytyyttämään meidän rinnalle. 

- Vittu! kiljaisin Peukun alkaessa näytellä hampaitaan toiselle tammalle. Alma lujensi vauhtiaan, ja niin ratsukko sujahti ohitsemme. Ja välittömästi minun ponini laittoi korvat hörönsä ja laukkasi pärskien.

- Otetaaaan käyntiin! huusin, ja heti pidätteen tehdessäni Peukku siirtyi ravin kautta käyntiin. Milja sai hetken roikkua Alman ohjissa, kunnes hekin olivat käynnissä.

- Mitä just tapahtu? huusin meidän lähestyessä heitä.

- No me laukattiin? 

- Hahhah tosi hauskaa. Siis heti ku menitte ohi, oli tää oikein kultanen. Outo tamma, hymähdin taputtaen maksanrautiasta karvaa. Ei ilmeisestikään tykänny johtaa jonoa, totesin mielessäni meidän jatkaessa polkua pitkin.

Mentyämme kaikissa askellajeissa jonkun matkaa, päätimme kääntyä. Laukkaa emme enää parin onnistuneen lähdön jälkeen ottaneet, lähinnä siis ravailimme ja kävelimme. Saavuimme käymäjalkaa Yläkokon pihaan, ja huomasimme tuntien jo alkaneen. Oikeastaan tämä nykyinen tunti oli jo loppumassa, eli tunti jolla Jemmu oli mukana alkaisi pian. Jalkauduimme pihassa ja löysäsin vyötä.

- Jos meistä tuliski Peukun kaa maastoilijoita, tää oli nii huippu! hymyilin kaikki sotkut unohtaneena. 

- No eikä. Alatte hyppäämään, sehä menee yli metriä! Voi tosin olla vähä ruostees, Milja naurahti.

- Emmä oikee tiiä, mutisin nostaen jalkkarit ylös.

- Kyllä mäki sil voin hypätä jos sä et, Milja vinkkasi meidän lähtiessä kohti yksäripuolta.

Totta kai mun tuurilla Topi, ja yllättäen Salomekin oli tallissa. 

- Moi Salome, säki tääl pitkästä aikaa! hymyilin päästäen ponin karsinaan.

- Joo, oon pikku hiljaa pystyny jo tulee tänne. Pari päivää sit jo ratsastin Likalla, oli muute kivaa. Nii, ja oon vähä kattonu yhtä heppaa, punapää virnisti salaperäisesti.

- Aijaa vähä kiva, hymähdin nostaen satulan hionneen karvan päältä pois. Peukku katseli toimiani jo vähän positiivisempi ilme kasvoillaan.

- Hyvä tyttö, kuiskasin taputtaen sitä kaulalle. Purin muutkin varusteet pois ja pyyhin hiki- ja kuolaläikät pois karvasta. Kävin nopeasti nakkaamassa Peukun vielä tarhaan, minne se jäikin mielellään. Näin Jemmun tököttävän kentällä kaarrossa kuin vanhakin tuntiratsu. Ajatukselle hymyillen menin takaisin talliin laittamaan Jemmun ja Peukun iltaruokia valmiiksi.

Miljakin tuli tekemään Alman iltaruoat valmiiksi. Pian kuulin takaamme pienen rykäisyn ja kääntyessäni näin Topin seisomassa siinä. Palasin ruokien pariin pieni kuumotus päällä.

- Merida?

- Mm? vastasin yhtä lyhyesti napaten kaksi ruokasankkoa käsiini.

- Totaaa, mä meen jo mautoon, Milja sanoi luimu ilme kasvoillaan ja jätti mut yksin tähän tilanteeseen. Kiitti serkku.

- Onks kaikki okei? Oot ollu taas tosi hiljane, Topi sanoi Miljan häivyttyä. 

- Mmm, sanoin vieden sankot karsinoiden eteen. Poika seurasi perässäni:

- Mä luulin et meidän välil on kaikki nyt hyvin? Tai siis sillee normaalisti, niiku kavereilla. 

Käännyin katsomaan poikaa ilmeettömästi:

- Kylhä meil on. 

- Ei vaikuta siltä.

Huokaisten aloin keräillä kamppeitani maasta ja ovella katsoin poikaa:

- No haluun vaa päästä elämäs eteenpäi, niiku sä. Ja musta on pikku hiljaa alkanu tuntuu ettei se onnistu jos oot lähellä. Must tuntuu myös et olin tän jutun kaa paljon toiveikkaampi, ja se meni hukkaan. En jaksa enää esittää mitää kaveri-kivaa!

Poistuin tallista ovi pamahtaen, ja samantien aloin katua sanojani. Miks olin tälläne sähläri? Voi hemmetti.

Merida, Jemmu & Peukku 50HM.

//Teillä noi maastoreissut tuntuu aina menevän tollalailla et päästelette täysiä ilman tarkoitusta, ehkä se on se Alma mikä innoittaa kaikki muut, kun peukku vaikuttaa ihan fiksulta maastoilijalta, joka nytt ei halua letkaa johtaa mut menee sitäkin paremmin perässä ja hyvä vielä et se pure muita (ainakaan vielä) nii se on täydelline peränpitäjä. Sun mentyä yksäripuolelle alkoi kunnon kuhina ja ratsastajat kokoontu Edin karsinalle sielä oli joku torikokous koskien sua ilmeisesti, mut tuskin kukaa mitää pahaa sano... Ja Jemmu oli tosi kultanen tunnilla ja ratsastaja turhankin tyytyväinen Hallan vaihtoon:D 18v€ -Iida

[Merida]

23.07.2016

Tänä aamuna olin ottanu itteeni niskasta kiinni, ja päättäny pitkästä aikaa liikuttaa molemmat ylläpitohevoset kunnolla. Ihan yksin en kuitenkaan tahtonu mennä, niin olin raahannut Miljan mukanani Yläkokkoon. Tai ei mun sitä ollut tarvinnut raahata, pitihän senkin Alma liikuttaa. 

Oltiin tultu tallille vartti sit, ja menty ekaks yläkertaan. Ei nyt kymmenelt aamul viel jaksanu tehä mitään. 

- Nakkaa mut sit iltapäiväl kaupunkii? Milja kysyi ottaessaan kahvia. Ite en oikein välittäny kahvista, mut kyl sitä välil joi et pysy hereil.

- Juu. Roopenko kaa treffaatte? veikkasin selaillen puhelintani pöydän ääressä. 

- Mm, Milja nyökkäsi tullen sen kahvikupon kaa pöytään. Pian taukotuvan ovi kävi, ja Salome asteli sisälle.

- Moi, punapää tervehti pirteyttä äänessään.

- Moi! Foxy on tosi hieno, kehaisin ajatellen tarhoilla ollutta ruunaa. 

- Kiitti, se on, Salome hymyili selvästi itsekin tyytyväisenä ostokseensa.

- Tuntuu tosi oudolt ettei mul oo ikin ollu omaa heppaa. Jemmuki ku alkaa tuntuu silt tällee yli puolen vuoden jälkeen, hymähdin. 

- Niimpä, välil tällee ulkopuolisestaki näyttää et omistaisit Jemmun, Salome nyökkäsi tullen myös penkille istumaan. 

- Mites muute Merru voit? Ku ei ees olla oltu nii paljoo tekemisis tai sillee. Harmi mitä sulle ja Topille kävi, tyttö jatkoi.

- Iha jees. Enkä jaksa puhua siitä. En nyt muutenkaa jaksa säätää mitää, aattelin olla vaa iha sinkku, selitin sitten jatkaen vain puoliksi tosissani:

- Tosin ens lukuvuoden aikana pitää pokaa joku, jonka kaa tanssii wanhat!

- Eiks Jere ois iha hyvä, Milja heitti selatessaan puhelintaan. 

- Kiitti mut ei, sanoin pudistellen päätäni. 

Me juteltiin siin viel hetki, kunnes ilmoitin meneväni liikuttaa nyt ekaks Peukun.

- Jään viel tänne, ku sun pitää kummiski liikuttaa viel Jemmuki ja mun vaa Alma, Milja huusi perääni mun lähtiessä alakertaan.

Kävelin kohti Peukun tarhaa, missä tamma möllöttikin paikoillaan peränurkassa. Vihellellen pujahdin tarhaan ja lähdin kävelemään sukkajalkaista ponia kohti. Napsautin narun kiinni päitsiin ja lähdin kävelemään portille, jolloin Peukku seurasi mua. Köpöttelimme yksäripuolelle, missä jätin tamman käytävälle varustettavaksi.

- Mitäs me tänää tehtäs? kyselin alkaessani harjata luimukorvaa. Se huokaisi vain raskaasti ja käänteli korviaan minun liikkuessa lähemmäs takapäätä. Vaihdoinkin pian puolta ja harjasin senkin läpi. Nyt oli ollut ihan hyvät säät, niin tarhoihinkaan ei ollut tullut mitään kauheita mutakohtia. Aloin putsata kavioita, jonka jälkeen käärin joka jalkaan siniset pintelit. Lähdin hakemaan varustehuoneesta suitsia ja satulaa. Takaisin Peukun luo palatessani ovi kävi ja Iida asteli sisälle.

- Moi, tervehdin saaden naiselta tosi vaisun vastauksen.

- Onks jotain käyny? ihmettelin alkaen asetella huopaa tamman selkään.

- Dansa.. Se lopetettiin pari päivää sit, Iida sai huokaistua napaten Hildan riimunarun karsinalta.

- Eikä.. Sori en yhtää tienny, en oo käyny laitsoilla tai tuntsaripuolella, henkäisin. 

- Voimia, lisäsin vielä blondin poistuessa ilmeisesti hakemaan Hildaa. Itse nostin hampaitaan vilauttelevalle neidille satulan selkään ja aloin kiristää vyötä. Vaikkei Dansa mulle erityisen tärkee poni ollu, oli kauheeta kun joku heppa lähti tallista.

Talutin Peukun kentälle, missä Cora ja Angelika tekivät raviväistöjä. Myös Michael ja Biitti näyttivät tekevän joitain kiemuroita ravissa. Vein ratsuni kaartoon, ja ponnistin koulusatulaan. Päätin heti alusta alkaen liimata perseeni penkkiin, joten nostin jalustimet ristiin satulan eteen. Peukun askeleet kun olivat hiukan eri luokkaa kun Jemmulla.

Päästin ratsuponin kävelemään toiseen päätyyn kentästä. Milja oli muuten joku päivä kertonut, että Yläkokkoon suunniteltiin toista kenttää. Se olis tosi jees, niin vois kesäisinkin ratsastaa yhtä aikaa tuntien kanssa. Venyttelin jalkojani tamman kipittäessä verkkaisesti eteenpäin. Se käänteli korviaan vilkkaasti puolelta toiselle ja tuijotti kahta valkoista ponia kentän toisessa päässä. Käveltyämme molempiin suuntiin vapain ohjin, otin ohjastuntuman. Silloin Peukku jännittyi ja tikitti eteenpäin kaula jäykkänä. Tää oli kyl oikee tuuliviiri. Lähdin verkkaamaan tekemällä temmonmuutoksia käynnissä. Koetin myös asetella ja taivutella jonkinverran, jotta Peukku lähtisi rentoutumaan. Pikku hiljaa se lähtikin pyöristymään ja pärskähti iloisesti.

- Hieno, kehuin kuiskaten. Siirsin tamman ravaamaan ja istuin heti alusta alkaen harjoitusravissa, kun olin nostanut jalkkarit pois. Aluksi Peukku taas porhalsi jäykkänä kuuntelematta mua, mut hetken juostuaan rauhoittui ja hidasti pidätteistä. Pyörittelin ympyröitä ja tulin omalla pienellä alueellani "keskihalkaisijalle". Siinä tein voltteja vuorotellen molempiin suuntiin, ja Peukku tuli tosi hyväksi!

Pitkän ravityöskentelyn jälkeen alkoi vatsalihakset olla jo hapoilla. Niimpä siirryin käyntiin ja lähdin valmistelemaan laukkaa pitkälle sivulle. Poni ponnahti laukkaamaan ja lähti heti pyörittämään tempos hyvin. Oli tää poni vaan eri maata kun Jemmu. Osas suokkikin olla tosi vastaanottavainen, mut Peukku oikeesti nautti työnteosta. Jemmu taas tuntu joskus nauttivan lähinnä mun kusettamisesta.. Toisaalta en ollut saanut kokea Peukun pystyynnousuja ja kunnon pukkeja, joita se myös kuulemma osasi.

Päätin tehdä laukassa samaa tehtävää kun ravissa, paitsi vain toiseen suuntaan. Ratsastin keskihalkaisijalle vasemmassa laukassa. Käyttäessäni ulkoapuja voltille kääntäessäni päättikin ratsuponi väläytellä osaamistaan. Se alkoi vaihdella laukkaa noin kolmen askeleen välein, ja mul oli vähän vaikeuksia istua tiiviisti tähän varautumattomana. Halkaisijan päässä käännyin uudelleen vasemmalle, ja siirryin laukasta käyntiin sekä siitä pysähdykseen. Mitä just tapahtu.

- Hyvä Peukku, mutisin hymyssä suin. Miten musta alko tuntua, et me mentäs pian Peukun kanssa nopeammin kun Jemmun kanssa helpon A:n radoille..

Peukun innoittamana päätin treenailla loppuratsastuksen ajan laukanvaihtoja, tosin otin jalkkarit jalkaan. Loppuun teimme niitä kahden askeleen välein, ja siihen päätinkin treenin päättää. Tamma oli niin huippu, että taputtelin sitä varmaan koko loppukäyntien ajan. Vaikken hirmukisaaja ollutkaan, alko päässä muhia ajatus joihinkin koulukisoihin osallistumisesta.. Pitäis jutella Oonaroosan kanssa. Samalla voisin kutsua sen pitämään mulle ja Jemmulle ( tai miksei Peukullekin ) jonkun kouluvalkan. Käänsin hikeentyneen ponin kaartoon ja loikkasin alas selästä. Rapsuttelin ympärilleen katselevaa hetken kaulalta, kunnes nostin jalustimet, löysäsin vyötä ja lähdin kohti tallia. Siellä Milja olikin jo harjailemassa Almaa.

- Säpä näytät tyytyväiseltä, serkkuni totesi komentaessaan sitten pilkkuponia. 

- Joo! Treenit meni ihan huipusti. Ehkä olikin iha jees et otin Peukun, hymyilin alkaessani purkaa ponia.

- Kiva, Milja vain sanoi kertoen et aikoi hypätä.

- Pitäskö munki? Mä kyl oon aikalail päättäny pitäytyä kouluratsastajana, mut Jemmu tykkäis, huokaisin kuivaillessani hikiläikkiä. Peukku sais jäädä talliin siks aikaa, kun mä saisin liikutettua Jemmun.

- No hyppäät. Ette oo niitte estekisoje jälkee hypänny, ja Jemmu kummiski tykkää siit, Milja perusteli saaden mut nyökkäämään vähän vastahakoisena.

Kävelin jo toista kertaa tälle päivälle tarhoille. Aluksi Jemmu näytti makailevan auringossa levollisena, mut minut nähdessään kömpi nopeesti ylös ja hölkytteli portille.

- Mitä rakas? lässytin taputellen suokkia kaulalle.

- Niiii, en ookkaa nyt hetkeen liikuttanu.. Hienosti oot kuulemma tunneilla käyttäytyny, mitä vähä laukassa kiihdytelly.. Hassu heppa. Lähetääks hyppää? jatkoin kiinnittäen narun päitsiin. Sen jälkeen menimme takaisin yksäritalliin, ja päästin tamman karsinaansa. Hain pakin ja aloin hoitamaan Jemmua.

- Sä näköjää jo satuloit ja mä vast harjaan, nii olisiks sä voinu kasata ne esteet? pyysin sutien karvaa pölysualla.

- Totta kai, mielelläni! Milja hymähti liiankin pelottavasti.

- Et tee mitää mahottomuuksia, varoitin kieltäen sitten Jemmua puremasta ruokakuppia. 

- Millo oisin muka tehny? serkkuni ihmetteli saaden mut entistä vaikuuttuneemmaks, et oli virhe käskee sen kasata esteet. Jatkoin kuitenkin kavioiden putsaukseen ja sit laitoin jännesuojat. Samoihin aikoihin Milja katos kentälle jättäen Alman riehumaan karsinaan. Hain estepenkin, martingaalin ja suitset karsinan edustalle. Jemmu alkoi kuopia minun laittaessa satulaa, ja jatkoi sitä koko loppuvarustuksen ajan.

- Joojoo, mennään! puuskahdin lähtien kävelemään karsinalta. Myös Milja tuli ovella vastaan ja kävi nappaamassa hermostuneen poninsa matkaan. Menimme puolihölkällä kentälle, ja asetuimme kaarrosmaiseen kuvioon. Pääsin helposti selkään, ja päästin innokkaan ratsuni kävelemään alkukäyntejä.

Jemmun kävellessä mä tarkastelin esteitä. Tasaokseri, laine ja kolmen esteen sarja.

- Oo tyytyväinen et mittasin ton sarjan askeleet teille. Me joudutaan Alman kaa joko isontaa askelta hemmetisti tai ratsastaa kaks pikkuaskelta, sinipää sanoi katsoen itsekin kyhäämiään esteitä. Nyökkäsin ja päätin alkaa jo ravailemaan, kun neiti niin virkeältä vaikutti. Keräsin ohjat tuntumalle ja painoin pohkeeni kiinni. Jemmu siirtyi raviin ja aloin keventää oikean kierroksen mukaisesti. Alkuun Jemmu juoksi mun apuja karkuun, mut aktiivisesti puolipidätteitä tehdessäni alkoi kuunnella ja pärski pirteästi. Vaihdoin suuntaa ja keventelin vasempaankin suuntaan, jonka jälkeen tein pari siirtymää käynnin ja ravin välillä. 

- Mä otan laukkaa! Milja huudahti nostaen sitten laukan. Alma alkoi heittää perää suurin elkein, ja onnistui huojuttamaan Miljan satulan etukaarelle. Jemmu näki tilaisuutensa, ja yritti liittyä possuiluun.

- E-hei! ärähdin ja käänsin poikittavan suokkitamman pienelle voltille. Onneksi Miljakin sai jotain rotia Almaan, niin hepat ei päässeet ihan villinä juoksemaan pitkin kenttää. Nostaessani sitten tarkoituksellisesti laukkaa, tuntui Jemmu kun lentoon lähtevältä.

- Woooouh, kuiskasin tehden puolipidätteitä. Milja oli laittanut laineen noin 50 senttiseksi, joten saatuani laukan kuntoon lähdin sitä kohti.

Jemmu oli tosi innoissaan, kuten aina. Se korskahteli ja koetti nakella niskojaan, vaikka martingaali sen onneksi jotenkin esti. Me oltiin välikäyntien aikana käyty nostamassa kaikki esteet 60-80 sentin välille. Mä pysyttelin eka niissä 60-70 esteissä, kunnes päätin tulla 80 senttiäkin. Oltiinhan me menty sitä kisoissakin. Okei vaan kerran, mut kuitenkin. Kolmoissarjan vika este oli sen 80. Ekana oli 60, jolle tultiin aika pohjaan. Keskimmäiselle 70 senttiselle pystylle meni jo paremmin, ja kasikympin Jemmu loikkasi yli helpon oloisesti. Esteen jälkeen se päätti vielä pukittaa pari kertaa ilosta. 

- Prrrr, raaauhotu! pidätin ylikierroksilla käyvää ratsuani. 

- Nostetaanks toi laine ja tasaokseriki kasikymppiin? Milja ehdotti hypäten jo selästä alas.

- No, sä oot jo siel et... Okei, mutisin epäluuloisena. Kyl meidän olis pakko onnistua, kun ollaan päästy kokonainen rata sillä tasolla. Milja korotti esteet ja ehdotti loppuun rataa: tasaokseri, kolmoissarja ja laine.

- Alota sä, sinipää sanoi osoittaen mua. Syvään henkeä vetäen nostin laukan ja Jemmu lähti imemään okserille. Siitä se meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta sain sen kuitenkin käännettyä ajoissa. Kolmoissarja meni paremmin kun koko ratsastuksen aikana, joten siinä huumassa unohdin ratsastamisen. Jos Jemmu ei olis ollu nii innostunu, olis se varmasti kieltänyt. Nyt se vaan loikkas kissamaisesti yli, mun kyl jäädessä vähän jälkeen.

- Woooouh Jemmu! Nyt lähtee vähän käsistä! huusin Miljalle Jemmun laukatessa temmokkaasti eteenpäin vaikka rata jo loppui. Lopulta tein pari rumempaa pidätettä, niin johan sain kontrollia takas. 

- Perkele ku alko vetämään, puuskahdin Miljan siirtyessä hyppäämään.

Kevyen loppuverkan jälkeen me kannettiin esteet pois heppojen kävellessä loppukäynnit perässämme. Jemmu olikin vähän hengästynyt, mut sai nyt tasata hengitystään. Ilokseni saatoin myös todeta, et tamman kunto oli jo alkanut kohentua sitten kesälaitumien. Kun kaikki esteet oli kannettu pois, me lähdettiin kohti tallia. 

Purin Jemmun huolellisesti, ja kylmäsin jalkoja lähemmäs puoli tuntia. Sen jälkeen laitoin vielä linimenttiä joka jalkaan. 

- Hyvä tyttö, kehuin tipauttaen ruokakuppiin leipää. Suokin syödessä herkkuansa nappasin Peukkua päitsistä ja vein sen tarhaansa. Sit palasin yksäripuolelle ja päätin jättää uuvahtaneen oloisen suokin sisälle lepäämään. Annoin sille myös heinää syötäväksi, sillä sen päiväheinät oltiin laitettu karsinan edustalle. Miljakin oli samoihin aikoihin purkanut Alman, joten kun pilkkuponi oli tarhassaan me lähdettiin kotia kohti. Vasta matkalla tajusin ettei Topia ollut näkynyt tallilla. Ihan hyvä vain, vaikka en loppujenlopuksi voinutkaan estää mua aattelemasta oliko se esimerkiks Jennin kaa. Yritin kuitenkin unohtaa koko asian, eihän se mulle kuulunut.

Merida, Jemmu & Peukku 51HM.

// Mhmm nyt tapahtu lyhyen ajan sisällä kaks lopetusta, mikä masentaa tunstaripuolella. Danan karsinanovi on täynnä kuvia tammasta mitä muut on siitä ottaneet. Ihana tapa muistaa. Ja jep sit syksyllä ei tarvi odottaa tuntien loppumista ja ratsastaa pimeessä tai niitä ennen, kun saadaan toinen kenttä, joss tunnit pääasiassa pidetään kun siitä tulee suurempi. Voi että kui super peukku! Ihan älyhyvä poni saat kyllä mun puolesta lentää pilvissä on ratsastuksen ansiosta ja hehkuttaa sitä, vou! Ja jemmu voi kui innoissaan se oli, höpsö suokki kyllä, mutta ihana kuin sillon intohimona esteet vaikka se innostukin niin etä kuskas sua hetken. Ja teistä kumpikaan ei tippunut, hyvä te hei niin sitä pitää 19v€ -Iida

[Merida]

25.07.2016

Oonaroosalle ei tarvinnut kun mainita sanat "ehkä kisoihin Peukulla", niin se etti samana iltana meille jotkut kisat. Siinä oli vaan sellanen pikku juttu, et ne kisat oli kahen päivän päässä siitä kun asiasta kerroin, eli tänään. No, en kyl sinänsä stressannut, sillä me mentiin Peukun kanssa C:tä ja Jemmun kanssa B:tä. Jotenkin tätini oli saanut Miljankin ilmottautumaan helppoon C:hen Almalla, en kyllä tiiä miten. Oona ite aiko mennä helppoo A:ta jollain sen uudella puokilla, joten aamulla kahdeksan aikoihin hän kaarsi Yläkokon pihaan sellaisen ison traikun kanssa, johon mahtuu neljä heppaa. Oli muuten tosi ison oloinen verrattuna normaaliin traileriin.
- Huomenta! Onks hepat valmiita? tätini huikkasi pirteästi mennen sitten laskemaan takaluukun alas. Sisällä oleva hevonen hörisi vaativasti, haluten ilmeisesti tietää oltiinko jo perillä kisapaikalla.
- On ne, tosin Milja jäi vielä ährää kuljetussuojii ku Alma yritti potkia, virnistin sitten kysyen, missä järjestyksessä hepat koppiin lastattaisiin.
- Banshee on tuol ihan perällä, niin tuokaa seuraavaks vaikka Peukku, Jemmu ja vikana Alma.
Nyökkäsin ja menin talliin, missä serkkuni näytti kiinnittävän viimeisen kuljetussuojan.
- Ihan mahoton tää poni! Miks ikinä osallistun näihin kisoihin? Milja puuskahti tullen karsinasta sitten ulos.
- Mä vien eka Peukun ja sit Jemmun, Alma tulee vikana, sanoin vain sinipään hermoilusta huolimatta. Sykeröharjaista Peukkua taluttaessani oikeastaan tajusin, että olin yllättävän rauhallinen. Varmaan ne lähipäivien treenit oli saaneet mut vähän rohkeammalle mielelle. Sopi toivoa, ettei Peukku olisi kisapaikalla yhtään erilaisempi kuin täällä kotona treenatessa.

Kun hepat oli kopissa ja tarvittavat kamat kyydissä, starttasimme kohti Eelinniemeä jossa kisat pidettiin. Miljal oli vissiin menny eilen pitkäks kaupungilla nelikon kaa, koska nukahti matkalla. Mä pysyin hereillä, ja kun viimein kaarrettiin sen paikan pihaan alko mullakin lennellä perhosia vatsassa. Herätin Miljan Oonaroosan parkkeeratessa traileria.
- Ei hitto, nytkö me ollaa jo perillä, Milja kuiskasi selvästi paskat housussa.
- Eihän siin mennykkää ku vaa kaks tuntia, sanoin sarkastisesti hypätessäni auton kyydistä ulos.Täks päiväks oli sattunut melko hyvä sää: ei satanut tai tuullut, muttei aurinkokaan paistanut ihan täysiä.
- Te meette siin ekassa luokassa, niin ottakaa Alma ja Peukku eka ulos. Mä voin siirtää Jemmua, jos Merida otat Peukun, Oonaroosa ehdotti ja niin aloimme tuumasta toimeen. Saimme kisaratsumme ulos, ja lähdimme kävelyttämään niitä pihassa melko pitkän matkan jäljiltä. Oonalla ei ollu viel kiire omaan luokkaansa, joten se lähti maksaa meidän lähtömaksut.
- Aina saan tääl kisapaikalla ihmetellä et miten hitossa estepainoitteinen ratsukko saatiin taas kerran houkuteltua koulukisoihin? Milja puhisi käskien Almaa olematta pomppimatta.
- No kyl te tästä selviitte, oottehan te nyt käyny pari kertaa sil Sannan koulutunnil. Ja ite sanoit et Alma on ollu ihan super, sanoin tarkkaillen Peukun käyttäytymistä. Tamma vaikutti vähän hämmentyneeltä, mutta ainahan se Yläkokossakin tuijotteli ympärilleen. Ei siis ainakaan toistaiseks mitään erityisen huolestuttavaa käytöstä.
- Nii, mut se on eri asia kun on valvovan silmän alla ja omalla tutulla kotikentällä, Milja mutisi.
- Toi on kyl totta, sanoin vain ja näin Oonaroosan tulevan tänne. Nyt alkaisimme varustamaan hepat loppuun, ja sit ei auttais kun lähtee verkkaamaan.

Hyppäsin Peukun selkään, ja pienten vaikeuksien kautta Miljakin oli ylläpitoponinsa selässä. Mul oli melko itsevarma fiilis, ja uskoin et saatas vähintään 50 prosenttia eli vähimmäisvaatimus jos halus saada hyväksytyn tuloksen. Se riittäis mulle, eihän Peukkukaan oo ollu mul ylläpidos ku alle kuukauden. Hullua, ja silti tää poni oli ollu koulutreeneissä niiin hyvä!
Oltiin taluteltu ratsujamme hetken jo maastakäsin, joten otin suoraan ohjat tuntumalle. Olisin voinut hihkua ilosta, kun yllättäen tamma alkoikin hakea heti käteni tuntumaa. Aloin ratsastaa täyskaartoja ja väistöjä käynnissä, eikä ratsuponi ollut yhtään huono. Oman työskentelyni lomasta vilkaisin nopeaa serkkuni ja Alman käyntiverkkailuaa, ei sekään pahalta näyttänyt. Missä vaiheessa ne oli kerenny treenaamaa tollasee kuntoo niiden yhteistyön? Asiaa kysyessäni Milja näytti ihan yhtä hämmentyneeltä:
- Emmä tiiä! Se on nyt iha eri poni! Ehkä ne Sannan treenit on saanu sen vähän miellyttävämmäks.
Siirryin itse ravailemaan ja tein temmonmuutoksia, sekä siirtymiä käyntiin. Sain taas viikon vatsalihastreenin yrittäessäni istua kauniisti satulassa. Peukku pärski tyytyväisenä, ja koska ratsu oli niin hyvä pidin verkan lyhyenä. Nostin laukan, joka oli ensin aika letkeää. Ottaessani pikaisen spurtin, piristyi Peukku selvästi. Sain sitten tehdä taas töitä saadakseni sen takaisin rennoksi, mutta olihan Peukku sen verran reilu että palasi ruotuun. Otettuani vielä askellajeja toiseenkin suuntaan, oli aika lähteä radalle.

Kävelin kouluaitojen sisäpuolella siihen asti, että sain aloittaa. Peukku ei tuntunut kyttäävän aitoja, josta olin tietenkin iloinen. Saimme merkin, että olisi aika aloittaa. Siirryin raviin ja ratsastimme keskihalkaisijalle. Peukku tuntui tosi mukavalle. Tervehdyksen jälkeen alkoikin sit itse varsinainen rata. Tuntuupa itsekkäältä sanoo tää, mut en oikeesti keksiny paljoa korjattavaa radassamme näin helpon C:n vaativusasteella. Peukku alkoi olla mun mielestä lähellä rehellistä peräänantoa. Se kuunteli hyvin kaikki avut ja kulki sisäpohkeen ympäri käännöksissä. Välillä siirtymiset tuli myöhässä, kun en valmistellut tarpeeksi. Laukassa se myöskin vähän vemputti päällään, jäin ilmeisesti turhan kovaksi käden kanssa.
Ja hymy huulilla ratsastin lopputervehdykseen. Sen tehtyäni löysytin vapaat ohjat ja taputin Peukkua kaulalle.
- Hiton hieno tyttö, kuiskasin hymyillen meidän poistuessa kisa-aitojen sisäpuolelta. Siellä Oonaroosa odotti ja antoi tammalle herkun.
- No sehän meni hyvin! Huomaa tosin, ettei sil oo täysin lihaksia pitämään itteesä koko ajan selkä ylhäällä ja töissä.
- Jep. Mut oon tosi tyytyväinen! Meen loppuverkkaa ja purkaa tän, sit tuun kattoo Miljan ja Alman rataa jos kerkeen, hymyilin ja lähdin verkka-alueelle. Siellä ravailin löysemmällä ohjalla ja taivuttelin rennosti. Lopulta annoin sukkajalkaisen siirtyä käyntiin, ja käppäilimme reilut viisi minuuttia.
Purin Peukun traikkuun lepäämään, ja talsin sitten kentälle katsomaan serkkuni suoritusta. Heillä oli jo laukkaosuus meneillään, ja Alma meni ihan kivasti. Oli se pikkaisen jännittynyt ja näytti pinkovan turhan kovaa, mutta heti raviin siirryttäessä näytti taas kouluponilta. Hieno tamma sekin. Pian hekin tulivat lopputervehdykseen, ja jo toinen Kajankoski tälle päivää tuli hymy huulilla radalta.
- Vitsi Alma oli hieno! Ei oo ikinä, siis ikinä ollu viel noin hieno! Milja hehkutti halaten ylläpitoponiaan.

Ennen toiseksi viimeistä lähtijää kerrottiin tämän hetkinen sijatilanne. Osittain joo, osittain ei yllätyksenä me oltiin täl hetkellä ykkössijalla. Me siis pakosti sijotuttais ainakin kolmanneks. Milja ja Alma olivat myös toisella sijalla, uskokaa tai älkää. Niitten sijoittuminen ei ollu niin varmaa, mut hetken toiseksi viimeisen lähtijän rataa katsottuamme saatoimme olla asiasta aika varmoja. Niimpä me kipitettiin sinipään kaa traikulle ja alettiin nopeesti varustamaan ponejamme. Ne näyttivät nyrpeiltä saadessaan jälleen varusteet niskaansa, mutta saimme ponit juuri valmiiksi tulosten alkaessa kaikua. Ja niinhän siinä kävi, et Kajankosket nappas ykkös- ja kakkossijan. Hyppäsimme ponien selkään ja kävelimme sellaiset korviin asti ulottuvat hymyt kasvoille kentälle. Pian sijoittuneilla oli ruusukkeet suitsissa, ja saimme lähteä kunniakierrokselle. Peukku lähti normaalisti laukkaan, mutta säpsähti ihmisten äkkinäistä taputusta ja lähti pinkomaan parin pukin saattelemana reippaammalla temmolla. Voitte varmaan arvata, et Alma lähti mukaan pelleilyyn ja niin Kajankoskien johdolla kunniakierros oli yhtä hurjastelua. Onneksi Peukku kuitenkin kuunteli helposti kentän päässä, eikä lähtenyt vedättämään niinkuin Jemmu luultavasti olisi tehnyt. Miljakin sai onneksi Alman pysähtymään, siihen malliin tammani luimisteli kun pilkkuponi änkesi lähemmäs takapuolta.
Päästyämme kentältä pois, pyysin Oonaroosaa ottamaan meistä pari yhteiskuvaa. En nimittäin haluaisi enää erikseen laittaa Peukulle suitsia Jemmun radan jälkeen.
- Kai me äkkiä keretään ennen sitä mun ja Jemmun luokkaa, totesin meidän käppäillessä sellaisen metsätaustan luokse. Mun onnekseni ratsuponi oli aika kiinnostunut pusikkojen takana olevasta kentästä, joten tuijotteli korvat hörössä ja oli hyväntuulinen.
- Noni, eiköhän täs ollu. Mennää laittaa Jemmu ja sit meette verkkaa, Oonaroosa sanoi räpsittyään parin minuutin ajan kuvia. Peukkua taputellen lähdimme traikulle. Olin tässä voitonhuumassa ihan unohtanut, et munhan pitäs tänään vielä startata - vieläpä niin, ettemme olleet nyt pariin päivään vetäneet kunnon koulutreeniä Jemmun kanssa..

Jemmu vaikutti tosi höslältä sitä varustaessani. Olin myös unohtanut, et starttasin seitsemäntenä - niimpä aikataulu tulikin aika kiireiseksi. Oonaroosa pystyi onneksi auttamaan, joten pääsin verkka-alueelle vain noin viisi minuuttia myöhässä. Silti olin jotenkin kauhuissani, ja aloin nopeasti ratsastamaan käynnissä radan pätkiä.
- Merida rauhotu, Oonaroosa sanoi alueen ulkopuolelta mun ollessa hermoromahduksen partaalla.
- Yritän, mutisin ratsastaen väistöjä. Asiaa ei auttanut, et Jemmu kyttäs kaikkia ja kaikkea. Mun luullessa olevani paljon enemmän myöhässä, lähdin ravailemaan. Näin jälkeenpäin oikeastaan tosi järkevä juttu, nimittäin yleensä sain suokin parhaiten kuulolle ravissa. Askeleet olivat onneksi helpot, joten niistä ei tarvinnut stressata.
Ravissa tein paljon suunnanvaihdoksia ja asettelin saaden suokin mukavasti aktiiviseksi takajaloista lähtien. Pääsin itsekin rentoutumaan kun tajusin, ettei tää ehkä ookkaan täyskatastrofi. Taivuttelin hyvin ja tamma alkoi tuntui hyvältä ratsastaa. Laukassa Jemmu kuitenkin vain juoksi, ja sain vain ihan pätkänverran hyvää tempoa, kunnes oli pakko lähteä kävelemään kouluaitojen sisäpuolella. Tää ei tulis menemään hyvin..

Ja niin rata lähti liikkeelle. Oonko koskaan maininnu, et mun ylläpitohevoset on tuuliviirejä? Äsken kyttäilevä ja ryntäilevä suokki oli nyt oikea kouluhevonen ja kuunteli mua huippuhyvin. Hetken jo mietin, olinko oikeesti täällä tänään ratsastamassa mun ylläpitohevosia koulukisoissa ja molemmat saatto olla näin hienoja. Mut pakko kai se oli uskoa. Välillä Jemmu jäi laukan jäljiltä hirmu eteenpäinpyrkiväks, mut rauhottu taas parista puolipidätteestä ja istunnan tiivistämisestä. Tän radan jälkeen musta tuntui, et ratsastettiin just mun ja Jemmun kaikkien aikojen paras helpon B:n koulurata. Jemmukin tuntu olevan itteensä varsin tyytyväinen, kun alkoi heti tätini luona hamuta hänen käsiä.
- No saat herkun, Oonaroosa naurahti.
- Tää oli tosi kiva! Ei kummiskaan jääny ihan nii hyvä fiilis ku Peukun kaa, hymähdin taputellen tamman kaulaa.
- Se kyllä näytti tosi kivalta, ootte selkeesti kehittyny. Kohta vois melkeen aatella niitä helpon A:n ratoja, Oonaroosa sanoi rapsutellen hevostaan, sitten jatkaen:
- Jos tuun joku päivä kattoo kun meette kangilla?
Pilvissä leijailen nyökkäsin ja lähdin loppuverkkaamaan. Jemmu pärski varmaan kymmenen sekunnin välein, ja lähti hyvin eteen-alas mun houkutellessa. Istuin alas ja hidastin suokkineidin käyntiin istunnallani. Sen jälkeen käppäilimme kentällä jonkun aikaa, kunnes menimme trailerille viedäkseni Jemmun lepäämään.

Mä en ehkä voinut uskoo tätä. Jäljellä oli enää yks kilpailija, ja kukas keikku ykkösenä? No me Jemmun kanssa! Ilon itku kurkussa varustin Jemmun, joka oli huomattavasti pirteämpi kun Peukku lähtemään uudestaan liikkeelle. Vaikka no, hömelö oli kyllä joka asiasta innoissaan ja mukaan lähdössä. Milj avusti varustamaan, jonka jälkeen menin toistamiseen palkintojen jakoon - ykkösenä. Saatuamme ruusukkeen ja käteltyäni tuomaria nyökytteli rautias innoissaan päällä - tuntui tykkäävän kunniakierroksista. Tajusin vasta pohkeita antaessani, et tää muuten ois varmasti menoa.. Jemmu rynnisti sellasella estehevosen laukalla eteenpäin ja päästi iloisia pukkeja mun alkaessa pidätellä sitä kiekan lopussa. Katsojia näytti tilanne huvittavan, mut mua kieltämättä nolotti. Lopulta sain ratsuni käyntiin, ja menin tasaamaan korskahtelevan Jemmun hengitystä kävelemällä.
Tällä kertaa Oonaroosa ei ollutkaan vastassa, sillä oli mennyt verkkaamaan sitä puokkiaan. Mä laittelin kaikessa rauhassa Jemmu pois, ja saatoin vaan tuntea kuinka ilo kupli sisälläni. Voiko näin kouluratsastajan näkökulmasta päivä paremmin mennä? Kun suokki söi heiniä kahden ponin kanssa traikussa, laitoin päivän toisen sinivalkoisen ruusukkeen pakkiin. Kun kaikki oli ok ja Milja jäi hehkuttamaan sijoittumistaan someihin trailerin lähelle, päätin itse vielä mennä katsomaan Oonaroosan radan.

Tältä päivää olikin sitten kisat pulkassa. Oonaroosa ja Banshee olivat tulleet luokassaan kakkossijalle, joten ei meidän poppoolle ollenkaan huono kisapäivä. Lähdimme ajelemaan kotiin Yläkokkoa kohti, ja mä totta kai asiaan kuuluvasti laitoin kaikkialle snäppeihin ja Whatsappeihin tän päivän hyvät tulokset. Hitto et olin ylpee noist tammoista. Etenkin Peukku vakuutti olemalla oma itsensä, ellei jopa parempi vieraassa paikassa. Jemmukin oli oma ihana varma itsensä, vaikka tahtookin innostua turhan paljon.
Jossain vaiheessa huomasin nukahtaneeni matkan aikana, mutta heräsin auton pysähtyessä. Olimme Yläkokon pihassa, joten herätin Miljan vierestäni joka oli myös nukahtanut. Puolinukuksissa menimme ottamaan hepat pois kopista, tosin Oonaroosa toi Jemmun.
- Mä taidan lähteää kotiin nii pääsee Bansheekin lepäämään. Te varmaan pärjäätte? hän kysyi saatuaan suokin karsinaansa.
- Totta kai, hymyilin alkaen ottaa kuljetussuojia ratsuponilta. Niimpä tätimme lähti, ja me jäätiin Miljan kanssa purkamaan heppoja. Vuorottelin vähän omien tammojeni väliltä, ettei yksi joutuisi odottamaan niin kauaa. Jemmu nimittäin ainakin ilmoitti tarvitsevansa huomiota kuopimalla ja potkimalla seinää.. Noin puolen tunnin päästä Peukku ja Jemmu seisoivat karsinoissaan jaloissaan linimentit ja heinää sytövänä. Milja alkoi sommitella sinistä ruusuketta Alman karsinan edustalle, joten itsekin innostuin ja päätin laittaa sinivalkoiset ruusukkeet tammojen karsinoille.

 Ovi kävi ja Lucas asteli Topin kanssa sisään. Vähän vaivaantuneena jatkoin ruusukkeitten laittoa, ja menin sitten laittamaan iltaruokia valmiiksi.
- Teil meni vissii iha hyvi kisapäivä, Luca huuteli tallin puolelta. Karsinan ovi kävi, joten epäilin Topin alkaneen hoitaa Likkaa ja Luca lähinnä hengasi mukana. Lucas oli ollu ny pari päivää mulle tosi kiva, mut en tiedä olikse sit sitä sen joka tytön hurmaamista. Luultavastikin.
- Joo, tosi hyvin! huudahdin pirteästi. Sain Jemmun ruoat valmiiksi, ja menin takaisin tallin puolelle.
- Ootte te kyl ihme koulutuuppareit, Luca sanoi varmaan puoliksi kiusoitellen ja pudisti päätään.
- Älä yleistä! Alman luona vielä touhuava Milja huusi tarkoittaen itseään.
- No emmä tiiä, jotenki vaa tykkään treenata koulua enemmä. Tälläset kokemukset vahvistaa sitä, hymyilin palaten tekemään Peukun ruokia. Kukaan ei enää sanonut mitään, mut tän kertanen hiljasuus ei ollu niin vaivaannuttava. Tai ainakaan musta, olinhan ite niin ilosella päällä. Saatuani ratsuponinkin pöperöt valmiiksi laskin sankon karsinan edustalle.
- Meneeks vielä kauan Milja? kysyin kurkkien karsinaan kun Peukku söi heiniään.
- Ei, puran pari sykeröö vielä.  Tää on vaa vähä hankalaa ku tä laskee koko ajan päätä syödäkseen.
- Nii, ku kannatti antaa sille ekaks heinää, huokaisin pyöräytellen silmiäni Lucaan päin. Myös mun ja Topin katseet kohtas, mut nyt en jaksanu vältellä sitä. En mä nyt tuijottamaankaan kehannu jäädä, mut sillein normisti. Olin vaa nii hyvällä tuulella, et en jaksanu mitään kinastelua.
- No ku sit se ois potkinu mut hengiltä! Mut valmista nyt, Milja ilmoitti sulkien karsinan oven.
- Noni mennää, sanoin avaten kisatakkia kuumuden yllättäessä. Olis toki voinu ottaa jotkut ohuemmat varavaatteet, mut pääsisinhän mä nyt kotiin vaihtamaan ne.
- Moikka! huikkasin ovelta pojal-, okei pojille. Mun puolest voitas alkaa olee pikku hiljaa Topinkin kaa puheväleis taas. Jos se halus säätää sen Jennin kaa nii siitä vaa, olinhan mä nyt päättäny pysyy pojista seurustelumielessä erossa. Luca sanokin takas heipat, ja jos oikein kuulin, saatoin kuulla Topinkin äänen. Tiedä sit.

Superylpeä Merida, ja huippu kouluhepat Jemmu & Peukku 52HM. ♥

// Woop woop woop! JA PALJON Onnea menestyksestä! Ihan super reissu teillä kyllä mahtaa katsojat aatella kuinka kajankoskilla on hienot hepat ja osaavat ratsastaa kun noin hyvin meni. Kyllä ne treenit palkitaan tollasialla kokemuksilla tosiaan eikai teillä tota paremmin olis ees voinu mennä? Ihanat kuinka molemmat niin innostui kunniakierroksilla, mutta kuka nyt ei kun teki ensin hyvän työn nii pitäähän sitä päästelemään päästä Ehkä heppaset tajus et nyo tosi kysees eikä olla kotona pelleilemässä Ja lucasta ei kyllä ikinä tiiä mitä sillä on mielessä, mut luultavasti sitä mitä aattelitki - mut who knows? 22v€ -Iida

[Merida]

31.07.2016

Mulle oli tullut nyt pikku kisabuumi, joten tänään suunnattiin taas kohti koulukisoja. Milja oli liittynyt seuraani vaan kisahoitajana, kun hyvästä suorituksesta huolimatta sen koulukisakiintiö olis nyt hetken aikaa täynnä. Mä menisin kuitenkin molemmilla ylläpitohevosillani helpon B:n luokan. Jos nyt menis hyvin, oliskin sitten seuraava luokka joissain kisoissa helppo A, eli se mun tavote. Olis kyl hiton hienoo päästä tavotteeseen jo alkusyksystä, kun eka sanoin et ehkä talvella. Kattos nyt.
Nää kisat oli ihan meidän lähellä ja muutenkin iltapäivästä, joten ihan aamusta ei tartennut mennä. Mä kuitenkin tulin Yläkokkoon hyvissä ajoin, ja aloin valmistella kamppeita lähtöä varten. Siinä menikin hetken aikaa kun laittoi kahden hevosen kamat kasaan. Noin tunti ennen lähtöä haettiin Miljan kanssa hepat sisälle, ja mä aloin väkertää Jemmulle sykeröitä.
- Voitko sä alkaa tekee Peukulle? kysyin letittäessäni Jemmun harjaa.
- En mä osaa. Etkö oo nähny Alman toivottomia sykeröitä? Milja nauroi saaden mut nyökkäämään.
- No toi on totta. Mut jätin sulle vielä helpomman tapauksen, se ei kummiskaan koko ajan heiluttele päätään niiku Jemmu, huokaisin suokin jälleen kerran laskiessa päänsä maahan. Olis toki voinu laittaa tän kiinni. Ovi kävi ja Linda asteli yksäripuolelle Lucas perässään.
- Hei oisko jompikumpi teistä voinu tehä Peukulle sykeröt? päädyin kysymään, kun serkkuni ei kerta hommaan ryhtynyt.
- Tuskin, Luca virnisti poistuen paikalta välttääkseen työn. Katsoin kysyvästi Lindaan, joka kohautti olkiaan.
- Okei.
Se oli ollut nyt yllättävän ystävällinen. Tai ei se mitään mukavia puhellut, mut ei se kyl nii paljoo vittuillukkaan. Se lesbouutinen oli tullu mulle hitonmoisena yllätyksenä, mut ei mul mitää ollu sitä vastaan. Oikeestaan ihan hyvä et asia tuli ilmi, jos se kerta toi mukanaan kiltimmän Lindan.

Tunnin päästä Oonaroosa oli Yläkokon pihassa kera traikun. Kerrankin mä olin ajoissa heppojen kanssa! Tyrkkäsin Miljalle Peukun riimunarun ja käskin tuoda Jemmun perässä traikkuun. Lähdin taluttamaan suokkia ulos, joka oli vaihteeksi tosi hövelillä päällä.
- Et kävele päälle, murahdin huitaisten narunpäällä taaksepäin saadakseni hevosen pysymään tarpeeksi kaukana kantapäiltäni.
- Ootte vissiin valmiita? takaluukkua laskemaan mennyt Oonaroosa kysyi saaden multa vastaukseks nyökkäyksen. Jemmu kompasteli perässäni traikkuun, ja pian Peukku tuli sen viereen. Oona ei mennyt näissä kisoissa omilla hepoillaan, paitsi Jemmulla helpon A:n. Niimpä hepat mahtu tälläseen kakspaikkaseen traikkuun. Kun hepat oli kopissa laitettiin takaluukku kiinni ja lähdettiin matkaan. Vähän mua jännitti, koska jos nyt tulis takapakkia niin heihei helpon A:n luokat.
Puolen tunnin päästä oltiin perillä. Käytiin vielä tarkistamassa paikanpäällä lähtölistat, ja kuten muistelinkin menisin ekana Jemmulla. Niimpä otettiin eka se ulos varustettavaks. Tamma hirnahteli pirteästi ja pöykki mua turvallaan.
- Toivottavasti tää on rauhallisempi selästäkäsin, mutisin heittäessäni hupparin ja kolitsihousut kisa-asuni päältä. Oonaroosa vielä harjaili tammaa vähän, kun Milja kiristi suitsien hihnat kohdilleen. Ollessani valmis irrotin Jemmun ja lähdin kohti verkka-aluetta. Portilla hyppäsin selkään ja menin muiden sekaan.

 Käveltyäni hetken aikaa otin ohjastuntuman. Lähdin aluksi tekemään käynnistä raviin siirtymiä, ja tamman tuli kuunnella pidätteet samantien. No eihän se kyllä ensin kuunnellut, joten aikamme sitten tapeltiin siitä et tuliko istuntaa ja ohjaa kuunnella.
- Merida rentoudu, jalka alas ja kiität kun ees vähän hidasta. Älä jää suuhun roikkumaan, aidalle tullut Oonaroosa neuvoi saaden mut vetämään syvään henkeä. Itteni kokoaminen auttoi, ja pikkuhiljaa Jemmukin alko kuunnella. Tein käynnissä ja ravissa väistöjä molempiin suuntiin. Yritin myös asetella ja taivutella kunnolla. Laukassa Jemmu lähti sit kunnolla lapasesta niin, et sain muilta verkkaajilta mulkaisuja. Nolona otin neidin takaisin raviin ja kun se oli rauhoittunut, koetin nyt uudestaan. Nyt Jemmu oli jo rauhallisempi, vaikka tunsikin inhottavaa painetta ohjan päässä.
- Teitä ennen on enää kaks. Anna sen nyt kävellä ja rauhottua päästänsäki, niin se ei oo radalla niin veturi, Oonaroosa hymyili katsoen kun perusistunnan kautta siirryimme käyntiin.

Ja pian me oltiinkin kävelemässä kouluaitojen sisällä. Jo tottuneena kouluheppana Jemmu ei kytännyt aitoja, mut katteli kyllä tuomaripäädyssä olevia kukkia liiankin innokkaasti. Kohta saatiin lupa alottaa, ja siirsin suokin raviin. Tosi tasaisissa askelissa istuen ratsastin keskihalkaisijalle ja tein alkutervehdyksen. Jemmu käänteli korviaan tiuhaan tahtiin, ja kuunteli ihan okei. Ravi oli meillä tosi vahvaa, kunhan Jemmu ei päässy painumaan luotiviivan alapuolelle. Käyntiosuudet meni perushyvin, vaikka pienikin liikkeeni sai sen ennakoimaan raviin siirtymistä. No mut sit tuli laukka, ja pakka levis. Jemmulla repes riemu, liekö oikein odottanut laukkaosuutta ja päättänyt mennä siihen asti ihan kivasti. Nyt se kuitenkin eteni ihan liian kovasti ja korskahteli niin et ryntäät oli varmaan täynnä vaahtoa. Raviin siirtyminenkin myöhästyi, kun mä koetin käyttää vatsalihaksia ja lopulta päädyin kiskaisemaan ohjista. Loppurata menikin sit päin persettä, kun laukkaan pettyneenä menetin motivaationi. Lopputervehdyksen jälkeen taputin Jemmua laimeesti kaulalle ja kävelimme verkka-alueelle. Oona tuli Miljan ja valmiiks varustetun Peukun kanssa aidalle.
- Meni ihan paskasti, huokaisin kävellen vapain ohjin aidan vierustaa.
- No eikä. Käynti- ja ravipätkät meni hyvin, laukassa Jemmu nyt tahtoo vähän innostua, Oona koetti lohduttaa.
- Ei täl menol päästä ikinä helpon A:n radoille, mutisin pysähtyen vaihtaakseni ratsua.
- Jemmu on kyl sellanen tuuliviiri et empä menis sanoo. Heti huomenna saattasitte vaikka tehä laukkapiruetteja, se kun on nii Jemmun mielialasta kiinni, tätini sanoi ottaen suokin ohjat käsiinsä.
- Pidetään täs joku päivä kunnon laukkatreeni vaik, hän lisäsi hymähtäen. Nyökkäsin hypäten vuorostani Peukun selkään.

Edellisestä radasta masentuneena meinasin eka jättää Peukun ratsastamisen puolitiehen, kunnes taas muistin et hitto, Peukkuhan tykkää töistä ja yrittää jopa kuunnella mitä pyydän. Niimpä asennoiduin paremmin ja lähdin tekemään taivuttelua ravissa. Tamma pärski iloisesti ja lähti hakemaan käteni tuntumaa. Olipa kivaa kun edes toinen ratsuistani tuntui olevan yhteistyöhaluinen. Päätin kuitenkin mielessäni perua ajatuksen - osas Jemmukin olla tosi ihana kun se vaan jakso keskittyä.
Istuin alas raviin ja sain taas muistaa tämän ihanan kamalan harjoitusravin Peukulla. Ensin sai nauttia Jemmun askelista, ja sit joutu Peukun rääkkiin. Molemmissa kaviokkaissa siis omia hyviä ja huonoja puoliaan. Tein paljon ravissa juttuja, et löysin taas sen hyvän istunnan. Lopuks otin vielä laukkaa, ja ratsuponi suoritti senkin niin mukavan tasaisella temmolla. Tuli ihan mietittyä, et miks ikinä harkitsinkaan Peukun ylläpitoon ottoa.. Vaikka piti muistaa, et tääkin osas omat temppunsa. En vaan ollut päässyt vielä kokemaan niitä kauheuksia.
Tein lyhyen verkan, jotta neidillä riittäis puhtia radallekin. Ennen meidän vuoroa vielä kävelin hetken pidemmällä ohjalla, kunnes mentiin käppäilemään kouluaitojen sisäpuolelle.

Ja pian alko mun ja Peukun rata. Meidän eka helppo B, mut ei todellakaan jännittänyt niin paljoa kun mun ja Jemmun eka B:n rata. Saatto tosin johtua siitäkin, et olin saanut paljon enemmän varmuutta (koulu)kisakentille. Alkutervehdyksen jälkeen siirryin raviin ja pistin vatsalihakset töihin. Olin saanut jotenkin tsempattua itteeni verkassa, ja olin nyt keskittynein mut positiivisin mielin. Peukku on kyl tajuttoman yhteistyöhaluinen ja kuuliainen. Sen sain taas radalla tajuta. Hiton hieno tamma. Oikeessa kierroksessa se kyllä rikko kerran ja vaihto vasempaan laukkaan, mut muuten en pieniä virheitä lukuunottamatta tajunnut mitään suuria juttuja radassamme. Tamma myös alko esittelee upeita askeliaan liiakseen lopputervehdykseen ravatessamme, mut ei kai siinä. Olishan noissakin askelissa pakko oppia menemään, jos A:n radoille haaveksin.
Loppuverkkailin Peukku hetken aikaa, kunnes siirryin käyntiin. Otin just jalkkarit pois jalasta ja olin hyppäämässä alas selästä, kun alettiin kuuluttaa sijoittuneita. En tiennyt oliks meil mitään mahdollisuuksia, mut jotenkin jäin vaan istuu selkään. Kuuntelin kovaäänisistä kuuluvaa puhetta, kunnes sit kuulin meidän nimet toisena. Hymy karkas mun huulille ja taputtelin Peukkua molemmin käsin.
- Hieno Peukku! kuiskasin ja lähdin ratsastamaan kentälle. Asetuimme muiden sijoittuneiden kanssa kaartoon ja meille annettiin ruusukkeet. Oli jo tosi hyvä tuuri, et meil oli takana kahdet kisat ja oltiin saatu kaks ruusukettakin. Sitä en kyllä ihmetellyt, et mä ja Jemmu ei sijotuttu. Ne laukkaosuudet ja loppuradan huolimattomuus varmaan rokotti kivasti pisteitä. Joka tapauksessa, pian me lähdettiin kunniakierrokselle ja Peukku laukkasi korvat hörössä pärskähdellen. Sen mielestä oltas varmaan voitu mennä toinenkin kiekka, mut poni kuitenkin hidasti mun tehdessä puolipidätteitä. Jemmun kanssa oltas oltu varmaan jo vetämässä toista kiekkaa.. Hyppäsin alas selästä ja päätin mennä taluttelemaan Peukkua Miljan luokse.
- Onnee, sinipää hymyili antaen ratsulleni herkun.
- Kiitti. Meniks Oona ja Jemmu jo verkkaa? kysyin alkaessani talutella Peukkua trailerin lähellä.
- Joo meni, Milja vastas ottaen multa vastaan kypäräni ja hanskat.

Jemmu oli selkeesti jo rauhoittuneempi helpon A:n radalla, minkä Oona meni. Se oli nyt jo ehkä turhankin hidas pohkeelle, joten mitään hienoja askelia se ei vetänyt ja omakin moottori oli loppuradasta hukassa. Niimpä sijoitusta ei tältä erää herunut, joten radan jälkeen lähdettiin ajelemaan Yläkokkoon.
- Tehän napsitte ihan liian helposti Peukun kaa noita sijotuksia. Sit täs joskus ku tuun pitää sen laukkarääkin sulle ja Jemmulle voitas myös kokeilla Peukun kaa A:n ratoja ja sit vaik ilmottaa teiät jonnekki, tätini pölötti kaartaen Yläkokon pihaan.
- Joo, hymyilin astuen sitten autosta ulos. Me otettiin Miljan kanssa hepat alas ja vietiin ne karsinoihinsa.
- Mä meen nyt, viestitellää niist treeneistä, Oona huikkasi ovelta.
- Juu moikka!
Milja alko onneks ottamaan loimee ja kuljetussuojia Peukulta, kun mä otin Jemmulta. Nakattiin molemmille kasat heinää syötäväks, jonka jälkeen Milja ilmotti menevänsä liikuttaa Alman.
- Mä meen siks aikaa ylös, pärjäät varmaa yksin?
Vastausta odottamatta menin taukotupaan muovikassini kanssa, jossa oli rennommat vaatteet. Kävin vaihtamassa vessassa päälleni shortsit ja topin, hiukset kietaisin rennommalle nutturalle.

Olin yläkerrassa melkein koko ajan yksin, mitä nyt jossain vaiheessa Salome ja Angelika piipahtivat ylhäällä. Sit ne kuitenkin ilmotti menevänsä ratsastamaan, nii jäin selailemaan puhelintani. Lucas kummiskin ilmesty mun seuraks jossain vaihees sohvalle, vaikkei kummonen seura ollukkaa. Parempi kummiski ku ei mitää. Juteltii siin välil jotai, vaik suurimman osan ajasta selattiin puhelimia. Kello lähesty seitsemää, joten Milja ois toivottavasti kohta valmis. Pian jotkut ehkä pari vuotta mua nuorempaa tyttöö hyppeli ylös. Ilmeisesti tuntilaisia, kun en heitä tunnistanut. Ne näytti tuijottelevan meitä ja kuiskailivat jotain. No juoruja liikku aina, anto sipitellä.
- Onks teil jotai juttuu? toinen kummiskin avas pian suunsa saaden multa huvittuneen katseen.
- No ei oo. Nykyäänkö hengailu tarkottaa sitä?
- Eeei. Ollaa vaa kuultu et teil kahel ois jotai.
- Millon tääl ei kuulis, huokaisin nousten ylös sohvalta ja ajattelin meneväni kattomaan oisko serkkuni valmis.
- Me kyl edellee shipataa sua ja Topia, se toinenkin sano saaden toiselta kaveriltaan vahvistavia nyökkäyksiä. Katoin tyttöjä ovelta päätäni pudistellen, mut kummiskin hymy huulilla:
- No se voi olla jo vähä toivoton juttu.
- Onkse sit sen Jennin kaa?
Kohautin olkapäitäni käskien kysyä pojalta itseltään ja lähdin talliin, missä Milja onnekseni olikin jo pakkailemassa poninsa kamppeita. Yritin jättää tyttöjen kyselyt taka-alalle, mut kieltämättä ne jäi vaivaamaan mieltä. En mä ihan sisimmässäni ollu unohtanut tunteitani Topia kohtaan, vaik nykyään joka tilanteessa itelleni nii vakuuttelin. Jopa niin vakuuttavasti ja taitavasti, et aloin harhaluuloisesti uskoo itteeni.
- Joko mennään? kysyin kun sinipää jäi räpläämään puhelintaan käytävälle.
- Joo, hän vastasi ja kävelimme ulos hypätäksemme mautoni kyytiin. Oliskohan tallil ikinä sellasta viikkoakaan, et jostakusta ei juoruttais jotain?

Merida, Jemmu & Peukku 53HM.

// NO sähän oot kisailemaan alkanut, muista välillä ottaa chillisti ja rauhoittua vaikka kisamoodi onki päällä Ei sillä ihanaahan se on nähä kui teil nyt menee hyvin peukun kanssa ja saatte kisoita sijoituksia, vaikka eihän ne joka kertaisia ole, kuten Jemmun kanssa oot huomannut, kyllä sekin treenillä paranee! Ihana kuinka Oonaroosa lupas teille pitää kunnon koulutreenin laukkaan painottuen, jos tähtäätte aamuun tai iltaan niin estekentälle voitte hyvinki mennä ku siel on enemmän tilaa kuin vanhalla kentällä! Se tiedon pitäminen tais pitää Lindan kireenä, nyt kn siitä on tullut rennompi ja hieman ystävällisempi - sen onneksi se uutinen otettiin aika hyvi vastaan. Hieno Peukku kuvassa!<3 19v€ -iida

[Merida]

08.08.2016

Kohta pitäs taas raataa vuos lukiossa lukuunottamatta paria pikkulomaa, joten viimeiset vapaat päivät tuli viettää totta kai tallilla. Milja oli hommannu Jeminan Yläkokkoon kera poninsa Pellan kanssa, aikovat lähtee kahdestaan maastoilemaan ja uittamaan. Tyttö viestittelikin ahkerasti pelkääjänpaikalla kaverilleen, kunnes ihan loppumatkasta kohotti katseena muhun päin.
- Siis onkse totta et sulla ja Lucalla on jotain?
Nostin aurinkolasit silmiltäni otsalle ja pidin katseeni tiessä.
- Ei, kohautin olkiani ja käännyin tallin pihaan.
- Tallil juorutaa vähä muuta. Ei se kyl mua liikuta, hengaa kenen kaa haluut, sinipää totesi tunkien puhelimensa ratsastushousujen taskuun. Se keskustelu jäi mun onnekseni siihen, kun Milja hyppäsi mautosta ulos ja lähti ylläpitoponinsa tarhaa kohti. Itse suuntasin ensimmäiseksi yksäripuolta kohti, missä siivoaisin ensimmäiseksi Peukun ja Jemmun karsinat.

Tallissa soi hiljaisella radio, ja se olikin tällä hetkellä ainoa seurasi yksäripuolella. Viimeistelin Jemmun karsinaa, jonka jälkeen lähtisin hakemaan suokkia tarhasta. Se oli kuulemma seonnut eilenaamulla täysin, kun oli huomannut kavereidensa palanneen sen seuraksi laitumilta. Jemmu oli pomppinut, hirnahdellut, rapsutellut jatkuvasti jotakuta toista tai ollut muuten vain hullu.
Havahduin ajatuksistani, kun Topi ja Salome tulivat talliin. Tervehdimme pikaisesti, jonka jälkeen Salome katosi hakemaan Foxyä. Mulla ja Topilla ei enää ollut niin vaivaannuttavat välit, joten niimpä saatoin olla ihan normaalisti vaikka jäimme kaksin talliin.
- Mitäs aattelit tehä tänää? kysyin avatakseni jotain keskustelua välillemme.
- Meen vissiin esteitä siin uudella kentällä, kun tunnit alkaa vasta parin tunnin päästä, poika vastasi napaten ovelta talikon ja alkaen itsekin putsata ylläpitohevosensa karsinaa.
- Aa joo. Mä aattelin Jemmulla yrittää jotai laukkatyöskentelyy, Peukul nyt vaihtelunvuoks ilman satulaa rennommin, hymähdin ajatellen jo sitä rääkkiä, mikä edessäni olisi Peukun kovassa selässä koettan istua inhottavissa raviaskelissa. Topi mumisi jotain vastaukseksi, kunnes yllättäen vielä kysyikin:
- Onks sul ja Lucal jotain?
Lävitseni kulki kylmät väreet, ja mieleeni palautui toissapäiväinen pelleily taukotuvassa. Oli siin ollu tuntilaisilla kattomista.
- Tai ei se mulle kuulu, mut etkö sanonu jotai et aiot pitää taukoo jätkistä?
Rykäisin kerran tietämättä mitä vastata.
- Ei kai meil oo. Ja nii mä pidänkin, tyydyin sanomaan kunnes lähdin tyhjentämään kottareita lantalaan. Tallin kuumin juoru näytti olevan nyt ”mun ja Lucan säätö” jota ei ees ollu olemassa. Lucas nyt vaa tykkäs aiheuttaa draamaa ja hämmennystä, eikä mullakaan periaattees mitään sitä vastaan ollu. Se oli mukava jätkä ja no, komeekin, joten jos mul ei ois ”poikataukoo” niin miksei meille vois tulla jotain vakavempaaki. Paitsi ainii, Luca täytti kaikki kriteerit tyylistä ”fuckboi”. Hehe.

Kävelin suokkien tarhalle, missä Jemmu seisoi hiekkaisena Hallan vieressä. Minut nähdessään tamma kuitenkin käveli portille ja hirnahti iloisesti.
- Moikka, tervehdin taputtaen likaista kaulaa.
- Ootko piehtaroinu? kysyin kiinnittäen narun päitsiin. Puikahdimme tarhasta ulos ja talutin suokin omaan karsinaansa. Topi oli myös hävinnyt tallista, ilmeisesti Likkaa hakemaan. Salome sen sijaan näytti sukivan hevostaan. Hain itsekin punaisen hoitopakin ja aloin harjata hiekkaa karvasta. Jemmu kalisutteli kaltereita ja hamusi mua, tai vähintäänkin pyöri ympyrää karsinassa. Vois ehkä joskus vaivaantua laittamaan tän kiinni, tuumasin kiertäessäni jo kolmatta kertaa harja kädessä hevosen perässä karsinaa ympäri.
Seuraavaks tarkistin kaviot, laitoin joka jalkaan pintelit ( mikä oli muuten mahdotonta kun Jemmu yritti alkaa kuopimaan ) ja laitoin selkään koulupenkin. Lopuksi vielä suitset ja itselle kamppeet niskaan, niin olimme valmiita lähtemään.

Päätin mennä vanhalle kentälle, niin en olisi Topin ja Likan estetreenin edessä uudella kentällä. Muutenkaan en tietäisi miten Jemmu tänään kuuntelisi, ties vaikka vaan juoksisi karkuun apujani tai ryöstelisi. Pysähdyimme kaartoon ja laskettuani jalkkarit alas hyppäsin selkään. Jemmu tarkkaili ympärilleen valppaasti, mutta lähti pohkeistani liikkeelle. Vaihdoin mukaan ottamani raipan vasempaan käteeni ja koetin vähän venytellä jalkojani, jotta saisin ne rentoina alas ja pohkeet kiinni. Käppäilin uran sisäpuolella kymmenisen minuuttia, kunnes keräsin ohjastuntuman. Jemmu kulki aluksi ihan kivasti, kunnes alkaessani taivutella volteilla suokki nyki ohjaa. Käskin sitä pohkeella eteenpäin ja hölläsin tarpeen vaatiessa ohjasta. Se oli jotenkin ärsyttävä suustaan, pitäisi pyytää eläinlääkäri raspaamaan varulta neidin hampaat.
Lähdin ravailemaan, ja tein pientä kahdeksikko-kuviota. Jemmu taipui ihan jees, välillä possuili omiaan ja koetti esimerkiksi lähteä poikittamaan lapa ulkona. Tammalla oli hyvin oma moottori käynnissä, ja ehkä liiankin paljon laukkaa nostaessani.

Lopulta päädyin ratsastamaan laukkaa tosi vähän, vaikka sen piti olla treenin pääaihe. Kyllästyin kiskomaan sen kanssa kilpaa, eikä se olisi kyllä ollut kannattavaakaan. Sen sijaan tein raviväistöjä ja pysähdyksestä raviin siirtymiä. Pientä vastahakoisuutta oli havaittavissa, mut oli se ihan okei.
Saatuamme vielä kivat väistöt molempiin suuntiin, jatkoin suoraan ja hidastin suokin käyntiin istunnallani. Löysytin pidemmät ohjat ja taputtelin neitiä kaulalle.
- Hyvä.
Loppukäynnit tehtyäni käppäilimme talliin, missä jätin Jemmun käytävälle Lakun eteen. Linda harjaili hevosta ilmeisesti ratsastusaikeissa. Nostin Jemmun selästä koulupenkin pois, ja irrotin hionneen huovan kuivumaan paremmin irralleen satulasta. Sen jälkeen otin suitset pois ja vaihdoin päitset tilalle. Otin enimpiä hikiläikkiä sienellä pois, jonka jälkeen päästin Jemmun karsinaansa. Samalla myös Linda lähti ovesta varustetun Lakun kanssa. Vaikkei nainen ollutkaan sanonut mulle mitään pientä tervehdystä lukuunottamatta, oli sen yleinen asennekin jo positiivisempi ulkopuolisen silmään.

Peukku seisoi käytävällä juro ilme kasvoillaan. Ei kuitenkaan niin paha, kuin yleensä. Enhän ollut laittanut sille satulaa.
Ulkona oli sen verran lämmin ilma, että olin käynyt vaihtamassa ratsastushousut kolitsishortseihin – eihän hullukaan pitäis ratsastushousuja kun ei oo pakko. Paidaksikin kelpasi ihan vain toppi, ei tuolla paksumpaa pystynyt pitämään ainakaan näin kahta hevosta ratsastaessaan.
Nyt kiristelin viimeistä remmiä ratsuponin suitseista, kunnes lähdin jo toista kertaa tälle iltapäivälle kenttää kohti. Olin päättänyt tehdä rennon ja lyhyen, ehkä puolen tunnin treenin. Huomenna voiskin olla sit vuorossa vaikka kovempi treeni. Mut ja Peukku oltiin nimittäin ilmotettu tässä pari päivää sitten ekaan helppoon A:han.
Nappasin kentän portilta jakkaran ja menin sitten ponin kanssa etäämmäs. Laskin jakkaran Peukun jalkoihin ja hyppäsin selkään. Inhottava selkä, tästä ei tulisi kivaa.. Päästin tamman kävelemään oikeaan kierrokseen, ja näppäisin siinä samalla snäppiin kuvan Peukusta, joka köpötteli eteenpäin korviaan käännellen.

Aloitin ratsastuksen tekemällä pari etuosakäännöstä, jonka jälkeen tein temponmuutoksia. Peukku oli taas kivan kuuliainen, alko myödätä niskasta ja pärskähteli. Yritin tehdä pitkään käyntityöskentelyä ravia vältelläkseni, kunnes oli pakko kohdata pakollinen. Painoin pohkeeni kiinni ratsuponin kylkiin, ja Peukku lähti kipittämään ravia. Se jännittyi samantien minun jäädessä puristamaan itseäni, mut en vaan osannu rentoutua siinä kamalassa menossa. Peukku luimisteli ja alko nykiä ohjaa, turpa oli totta kai taivasta kohti. Tässä me, helpon A:n luokkaan menevät.. Just joo.
Ihan suosiolla jätin ravin vähälle, ja siirryin käyntiin. Tein väistätyksiä, kunnes lähdin nostamaan laukkaa. Se olikin taas ihan kivaa istuttavaa, ei ollenkaan paha. Peukkukin malttoi taas vähän rentoutua, ja pärski pirteästi. Se itseasiassa yritti yllätyksekseni vähän lähteä vedättämään, mutta rauhoittui kun pakotin sen voltille.
- Hei, rauhoitus, komensin ottaen sen laukalta alas. No, se oli virhe.
Peukku laski tietenkin ensimmäiseksi raviin, ja mun asento oli valmiiks huono. Sukkajalkainen korskahti nakellen niskojaan, ja siirtyikin uudelleen laukkaan kimmastuneena. Tällä kertaa ei kylläkään siihen mukavaan ponimaiseen humppailuun, vaan se kiskoi päätään alas ja pukitteli villisti.
- Peukku! kerkesin vain huutaa, kunnes löysin itseni maasta. Neiti lähti viilettämään kenttää ympäri häntä huiskana, kuin joku hieno puoliverinen tai arabi. Nousin heti seisomaan ja huomasin kyynärpäideni ainakin auenneen. Polvistakin oli tainnut lähteä nahkat. Hienosti.
Lopulta nöyrä ratsuni käveli minun luo kun ei olisi mitään tehnyt. Päätin lopettaa ratsastuksen siihen, sillä auenneisiin paikkoihin kirveli sen verran mukavasti. Irvistellen koetin taluttaa tammaa loppukäyntien ajan maastakäsin. Ekat tuntilaisetkin menivät jonossa uudelle kentälle, ja loivat vilkaisuja meihin.

Tallissa purin Peukun pikapikaa, ja nakkasin sen karsinaansa. Sen jälkeen kävelin yläkertaan, missä Luca, Joonas ja Iida näyttivät juttelevan jostain pöydän ääressä.
- Oho! Mitäs sulle on käyny? ulkomailta pari päivää sitten palannut nainen ihmetteli. Menin jollekin ensiapulaatikolle, ja kaivoin esiin puhdistusainetta haavoihin.
- Peukku näytti todellista luonnettaan, hymädin sitten jatkaen:
- Otettiin pikku laukkarallit, ei kylläkään ees tarkotuksellisesti, nii mä aattelin tulla maistelee hiekkaa ekaa kertaa Peukulta.
- Voi sua, Luca virnisti ja katto vihjailevasti kaveriaan. Kohotin toista kulmaani, kunnes käännyin jälleen putsaamaan haavoja.
- Aha, Peukku tällä kertaa nakkas alas, Iida myhäili ilmoittaen kuitenkin lähtevänsä sitten liikuttamaan Hildaa. Samalla oven avauksella taukotupaan tuli sit pari tuntilaista, ilmeisesti seuraavan tunnin ratsastajia. Heidät nähdessään Luca suorastaan ryntäs mun luo ja alko muka avuliaasti putsaamaan myös mun haavoja.
- Mitä hittoo sä touhuut? tyrskähdin läppäisten Lucaksen käden kevyesti pois polveltani, jonka olin nostanut penkille.
- Samaa kun sä, ruskeahiuksinen totesi kuitenkin virne kasvoillaan jatkaen sitten pumpulilla painelua. Pienesti huokaisten pyöräyttelin silmiäni ja satuin vilkaisemaan tuntilaisiin, jota katteli showta silmät pyöreinä.
- Noni eiköhä ne nyt oo, sanahdin pojalle laskien jalkani penkiltä ja alkaen laittaa niitä kamppeita takas ensiapulaatikkoon. Suoristautuessani näin Lucaksen katseen vähän jossain muualla kun pitäis ja katoin häneen ootko-tosissas katseella nostaen toppiani. Poika kuitenkin reagoi ilmeeseeni ja asian huomaamiseen varsin rennosti virnistämällä taas silleen tyhmästi.
- Moikka, naurahdin lopulta ja käännyin lähteäkseni, kunnes Lucas nappasikin mua vielä takaapäin lanteelta kiinni, ja kuiskasi korvaani muhun pienesti nojaten:
- Moikka.
Se sai mussa aikaan tahtomattani kylmiä väreitä läpi kropan. Eipä ollut sitten jälkeen Topin kukaan mua pitänyt noin. Hämmentyneenä naurahdin pienesti ja irrotin pojan kädet, kävellen sitten niiden tuntilaisten ohi ovelle. Kyllä siitä saatais taas lisää juteltavaa tuntilaisten kesken. En vaan kyllä ollu ihan varma, millon tää leikkimielinen tuntilaisten huijaaminen menis liialliseks. No, oli tää ainakin nykyjään ihan hauskaa.

Merida, Jemmu & Peukku 54HM.

// Nyt kun sun ja Topin välit on kunnossa on tunnelma yksäripuolella huomattavasti rennompi, ainakin Linda mulle huomautti pari päivää sitten, hyvä niin. Ja Jemmu oli tosiaan aika höpö katteltava kun se niin innoissaan kavereitaan hoiti pitkän tauon jälkeen, Halla oli jopa saada tarpeeksi siitä ja näykkäs mutta eipä se Jemmua lannistanut ku Tarakin oli tarhassa:D Ilmeisesti ei ainoa huomionkipeä... Ehkä sun pitäs joku kerta antaa vaan mennä laukkaa Jemmulla niin paljo ku sielu sietää ja sittte alkaa kunnostamaan laukkaa jos se sitten olis moottori käynnissä, mutta hillittävämpi. Mitä Peukkuun tulee niin eiköhön se oo ihan hyvä, että sait lisää infoa sen käytöksestä niin tiedät millanen se voi olla. Tuntilaiset käy ihan hulluna, hyvä kun heppoja saa varustettua sen juoruamisen ohella, pitäs varmaan huomautta Lucalle.. 20v€ -Iida

[Merida]

10.08.2016

Jätin pari päivää sit Yläkokkoon viestiä, et jos täs lähiaikoina ois vapaata helpon B:n tasosella tunnilla. Eilen sainkin vastauksen, et tänään kuudelta. Niimpä me Jemmun kanssa mentäs kokeilee, miltä meno vaikuttaa hampaitten raspauksen jälkeen. Toivottavasti ei yhtä kauheelta kun pari päivää taaksepäin.
Milja oli antanu tänää Almalle vapaapäivän, mut tuli Yläkokkoon pää kolmantena jalkana mun sanoessa et se vois hypätä Peukulla. Tammallehan oli kummiskin tullu reippaasti hyppytaukoo, ja kerta se olis muutenkin virkee nii en haluis olla ekana sen selässä. Miljasta se oli kuulemma vaan kiva, jos alla oli suoraan sanottuna hullu poni. No, mikäs siinä jos Milja halus uhrautua, saattasimpahan sit itekki tässä uskaltautua hyppäämään Peukulla. Ja en usko, et se juurikaan Almasta eroo hypätessä. Ei siis mitään uutta serkulleni.
- Et sit vedä esteitä tappiin asti, ku se ei oo ny hypänny. Enintä jotai seittämää-kasikymppiä, sanoin meidän lopetellessa karsinoitten siivoamista.
- Eikä haittaa jos meet pienempääki.
Milja naurahti pienesti Alman karsinalta, mut kiirehti sanomaan ennen mun saarnaa:
- Juujuu.
Vähän sinipään puheista epäilevänä lopettelin Jemmun karsinaa ja lähdin sit hakemaan suokkia sisälle. Tunnin alkuun oli jotai 20 minuuttia, toivottavasti Jemmu ei päättäis alkaa temppuilla varustamisessa.

Tara oli ilmeisesti tulossa samalle tunnille, sillä sitä ei tarhassa näkynyt. Halla ja Jemmu sensijaan kyhöttivät vierekkäin.
- Jemmuu, kutsuin kävellen tammaa kohti. Se hörähti pienesti ja lähti tulemaan vastaan.
- Hyyvää tyttö, mennääks tänään tunnille? pölötin kiinnittäen narun päitsiin. Halla jäi onneks kiltisti tarhaan meidän mennessä portista ulos ja siitä yksäripuolelle. Milja ahkeroi nyt Peukun karsinan parissa - nii, orjuutin sen muute putsaa karsinan jos ponilla aiko hypätä. Vein Jemmun karsinaansa ja hain kiireesti hoitopakin. Must tuntuu et oon aina kaikkialt myöhässä ja mul on kiire. Nopeesti kävin karvan kertaalleen läpi, mikä ei onneks ollu kovin likases kunnossa. Harjaa läpikäydessäni kauhistelin miten epätasanen ja paksu sekin oli, pitäs leikata siistimmäks. Tein etuharjaan nopean letin, voitaspahan olla samanlaisia kun mullakin oli ranskalaiset letit päässä. Seuraavaks siirryin putsaamaan kavioita. Jemmu koetti pari kertaa lähtee liikkeelle nii, et sen oli totta kai pakko saada jalka allensa. Idiootti heppa.
- Milja, tuu laittaa tälle satula! panikoin kun itse aloin pistää jalkoihin punaisia pinteleitä. Milja kävikin hakemassa koulupenkin ja pisti sen selkään, jonka jälkeen pakotin pistämään vielä suitsetkin et ite vaihdoin ratsastuskamat. Kello oli paria minuuttia vaille tasan, kun me kipitettiin ratsastuskoulupuolelle. Eipä tartennu kauaa ootella, kun saatiin lupa lähtee kentälle.

Me mentiin muiden perässä kaartoon uudelle kentälle. En ollut itse asiassa ratsastanut siellä vielä montaa kertaa. Oli se vaan hieno vanhaan verrattuna, ei siinäkään siis mitään vikaa. Pysäytin Jemmun ja laskin jalustimet alas. Vyön tarkistettuani hyppäsin selkään. Saatuani jalustimet jalkaan päästin reippaan Jemmun kävelemään uran lähelle.
En oikeestaan ollu ees varma kuka tunnin piti, mut kymmenen minuutin päästä Sanna asteli paikalle. Nainen tarkisti kaikilta vyöt ja käski ottaa ohjastuntuman. Jemmu nyökytteli eka päällään, mut sit rauhottu ja käveli kiltisti eteenpäin.
- Katotte heti ekaks et hepat on pohkeen edessä ja tulevat kättä kohti.
No tässä ei meillä ollu ongelmia. Tamma kyllä kuunteli pohjettani.
- Lähetään ratsastamaan pitkille sivuille reippaampaa käyntiä, ja lyhyillä sivuilla sit luonnollisestikin hitaampaa, Sanna sano kantaen pari kentän keskelle jäänyttä tolppaa pois. Jemmu oli aika mukava, vähän yritti ensin lyhyellä sivulla alkaa poikittamaan lapa ulkona. Sain kuitenkin korjattua sitä ulkoavuilla.
- Merida muistat aina kiittää heti, kun Jemmu kuuntelee sun pidätteitä!
Rautias suokki kilisytteli loppujenlopuksi tyytyväisenä kuolainta suussaan. Sanna antoi ohjeeksi ratsastaa hetken aikaa nyt ihan vain normaalitempoista käyntiä, jonka jälkeen me lähdettiin ravailemaan. Yritin asetella Jemmua kunnolla kulmissa ja päätyihin ratsastamillani ympyröillä.
- Hyvä, sit voitte istua alas ja lähetään hakee samaa temmonmuuntelua myös ravissa. Päätyihin voi tehä voltit jos on ahasta, Sanna huusi tehtävänannon. Katoin vähän säälivästi esimerkiks Lupun ratsastajaa, ite senkun istuin alas ja thats it. Varsinkin reippaamilla pätkillä suokilla alko olla selkä töissä ja takaset hyvin töissä. Tehtävä suju aika hyvin, ja ainakin käynnissä ja ravissa saatoin huomata muutoksen raspauksen jälkeen.

Otettiin just välikäyntien jäljiltä ohjat tuntumalle. Onneks välil kävi pieni tuulenvire, koska mulla oli aika kuuma. Välikäyntien aikana olin nähny vaa vähä mitä vanhalla kentällä tapahtu Miljan ja Peukun kesken. Ne ei ollu viel sillo hypänny, mut olihan ratsuponi aika iloselta näyttäny.
- No nii, sit jatketaan. Tehdään vähän samaa tehtävää kun aikaisemmin, Sanna kertoi ratsukoiden kävellessä uraa pitkin. Meidän piti tulla eka pitkä sivu temmokasta harjoitusravia, nostaa päädystä laukka ja ratsastaa tuleva pitkä sivu hidasta laukkaa, vähän kokoavasti. Tunnin eka nosto sai Jemmun innostumaan aikalailla liikaa, mut pidättäminen ja sit reilusti myötääminen autto. Suokki maltto edetä rauhallisemmassakin temmossa, josta olin oikein tyytyväinen.
Tunnin loppuun tehtiin vielä sama tehtävää paitsi vastakkaisesti; laukannostoon tultiin hidastempoisessa ravissa ja laukka sai sitten olla reippaampaa. Tämä meni mun mielestä ekaa tehtävää paremmin, vaikka välillä ratsuni olis halunnu jatkaa laukan jälkeen hirveellä eteenpäinpyrkimyksellä.
- Hyvä! Jatkakaa kaikki ravissa keventäen!
Jemmu oli loppuraveissa tosi hyvä, olin yhtä hymyä. Pitkän tauon jälkeen tuntu, et tein kerranki jotain oikein tamman selässä. Kohta Sanna anto käskyn siirtyä loppukäynneille, ja Jemmu sai kyllä suuret taputukset. Ei varmasti edes yksi parhaimmista ratsastuksista jonka olimme menneet, mutta lähiratsastuksiin verrattuna huippukerta! Huomasin aidan ohi kävellessäni myös Lucan norkoilemassa kentän laidalla, jolle hymyilin pirteesti. Oli tää meidän pelleilysäätö saanu mut ainaki tutustuu Lucakseen vähä paremmin jos ei muuta.

Talutin hikeentyneen suokin yksäripuolelle, missä Milja istuskeli penkillä puhelintaan selaillen.
- Olipa kiva tunti! Onhan Peukulla kylmät jalassa? kyselin alkaen purkaa suokkia karsinassa.
- Mmm, Milja vaan mutis jatkaen puhelimen rämpläystä. Katoin sinipäätä vähän alta kulmien, mut keskityin sit pintelien pois ottoon.
- Noo.. Miten Peukun kaa meni? pistin lopulta ilmaan sen kysymyksen, mihin halusin kuumeisesti vastauksen. Ensin oli hiljasta, sit Milja rykäisi kerran. Tullessani karsinasta ulos pintelit pakkiin tunkeakseni, nousi serkkuni penkiltä:
- Suoraan sanottuna oli aika kauheeta. Verkassa iha ok, melko Almamainen. Kummiski pelleili ja puomeja mentäes nyki ohjaa. Ekat esteet - woooah. Lähti iha lapasesta. Jos pidätin liikaa, tarkotti se selkeesti et keuli. Ja jos en pidättäny, meni se hirveetä kyytiä häntä viuhtoen ja loikkas iha hiton isoilla hypyillä. Ja melkee joka esteen jälkee iso pukitus.. Tiivistettynä: never again!
Olin pysäyttänyt toimintoni ja katoin Miljaa ihmeissäni.
- Oikeesti?
- Oikeesti.
- Emmä ny uskonu et se... Et se noin paha ois, sanoin hiljaa kurkaten ratsuponin karsinaan. Se oli asettunu makuulle, ilmeisesti itekin väsyny riekkumisesta. Suu tiukkana viivana purin Jemmun loppuun päässä paljon ajatuksia. Jos joku poni sai Miljan tollasta puhumaan, ei kyseessä voinu oikeesti mikään lasten alkeistuntien opetusponi olla. Eikä ees normaali viree kisaratsu.

Kun Jemmukin oli karsinassaan lepäämässä, päätettiin me mennä vielä hetkeks taukotupaan. Milja kerto viel lisää kaikkia kivoja temppuja mitä Peukku kuulemma osas, ja sai mut suoraan sanottuna pelkäämään.
- Mut jos kuttuis vaikka Oonaroosan pitää meille jonkun estetunnin, Milja päätti puheensa meidän ottaessa mehua.
- Mmm, nii varmaa pitää. Ja saattaaha olla et se ei oo nii paha ku se on muutaman kerran saanu hypätä, heitin ilmaan toiveikkaasti.
- Joo iha varmasti. Ton jälkeen saan olla tyytyväinen siihen temppulistaan mitä Alma esteillä osaa. Almaa vois sanoa turvalliseks!
- Kiitti rohkaisusta, murahdin kaivaen puhelimeni esille. Ei olis kauaa, kun meillä olis se eka helppo A. Pitäiskin nyt joku päivä pitää Peukun kanssa kunnon koulutreeni.
Noin vartin päästä päätettiin lähtee tallilta, Miljallekin kun tuli kiire nuopparille kun Roope sitä kysy.
- Jokos te seurustelette? kiusasin avatessani taukotuvan oven lähteäksemme. Luca ja sen perässä tuleva Joonas näytti juuri kiipeävän ylös.
- Tekö jo lähette? Luca kysyi mun astellessa portaita alas pieni hymy kasvoilla.
- Joo, tol on kiire, totesin nyökäten serkkuuni päin.
- Aijaa, no joskus toiste, Lucas virnisti. Pojat jatkoivat matkaa ylös, ja mun ohi mennessään Lucaksen käsi tahallaan tai tahattomasti, tiedä sit, hipas mua perseestä. Taukotuvan oven sulkeutuessa takanani kulkeva Milja tökkäs mua olkapäähän ja vastas yhtä piikittelevästi:
- Jokos te seurustelette?
- Tyhmille ei toisteta, totesin päätäni pudistellen ja jatkoin matkaa kohti parkkipaikkaa.

Merida, Jemmu & Peukku 55HM.

// Jemmulla ja sulla meni tosiaan Sannan mukaan oikeen mallikkaasti - parani loppua kohden ja sanoi Jemmun näyttäneen oikein hyviä pätkiä sekä laukassa että ravissa, käynnissä teillä vielä hieman treenaamista. Voithan sä Peukun kanssa estetunnillekin osallistua, pakkohan sun on uskaltaa vaikka milja mitä sano, sun yp poni se on;) Ja voihan olla että peukulla paikat kipeenä tai ei sopiva satula ja siks se possuili tai sitten ihan vaan innostustaan suna mä tarkistaisin asian. Raspaus teki hyvää jemmulle niiku se tekee kyllä kaikille jos niillä huonoa suusta löytyy. Sä kun oot niin aktiivisesti treenannu peukulla koulua sekä kisoja varten että omaa koulupainotteisuuttas että esteet on jääneet sen ohjelmasta - irtohypytyskin vois olla mahollinen? Maneesin katsomosta saa laskettua hypytyskujan ovea vastaiselle pitkälle sivulle esteitäkin siellä varmaan on jos ei nii estekentältä voi käydä hakemassa:) 20v€ -Iida

[Merida]

12.08.2016

No nyt se viimeinen lukukausi lukiossa oli sitten alkanut. Eihän nää ekat päivät mitenkään rankkoja ole, mut silti kotiin tullessani väsytti. Voi kyllä johtua siitäkin, et unirytmini oli päin persettä. Meinasin jo jättää hepoille vasten suunnitelmiani tän päivän vapaaks, mut jotenkin Milja sai mut raahattua Yläkokkoon.
Pari päivää sitten olin ohimennen avautunut Peukun kauheasta käytöksestä hypätessä Iidalle, joka oli ehdottanut et irtohypyttäisin tammaa. Niimpä se olisi tänään ohjelmassa ratsuponilleni.
- Kai Almakin voi tulla hyppäämään? Milja kysyi meidän harjaillessa poneja yksäripuolella.
- No ne ei oo kyl toisilleen kauheen tuttuja, mut voidaanhan me yrittää. Eka vaik sillee vähän vuorotellen, kommentoin selvittäen Peukun harjaa.
- Juu.
Peukku oli jo vähän rennompi hoitotilanteissa, mutta kyllä se yhä kyttäs mun tekemisiä tuima ilme päällä. Sain harjauksen loppuun ja aloin putsata kavioita, jotka tamma nostikin kiltisti ylös. Laitoin joka jalkaan jännesuojat, ja pistin sitten käytävälle ottamani ponin karsinaan.
- Ootko valmis? Mennään varmistaa et tunnit on kentällä ja sit kasataa maneesiin se kuja, selitin mennen nojailemaan amerikanponin karsinalle.
- Nyt oon! sinipää sanoi hetken kuluttua ja sulki karsinan oven perässään. Etsimme Sannan käsiimme, jolta kysyimme missä piakkoin alkavat ratsastustunnit pidettäisiin.
- Mennään varmaan tohon uudelle kentälle, kun ainakin toistaiseks vaikuttas olevan hyvä ilma, nainen ilmoitti. Nyökkäsin vastaukseksi, jonka jälkeen suuntasimme Miljan kanssa kohti maneesia.

Pienen tai vähän suuremmankin säädön jälkeen kuja oli valmis, joten palasimme talliin. Pistimme poneille päitset ja niihin narut kiinni.
- Mee sä eeltä, sanoin serkulleni joka lähti taluttamaan pilkukasta poniansa ulos tallista. Me seurasimme Peukun kanssa perässä.
- Lopeta, Milja ärähti Alman pomppiessa höseltäen vierellä. Peukku tallusteli rennosti vierelläni, vaikka maneesin ovella kattoikin vähän ihmeissään. Ei oltu nimittäin paria kertaa lukuunottamatta menty kauheesti maneesissa.
- Mä ainakin tällee aluks maastakäsittelen vähän, ettei iha kylmiltään hyppää, sanoin Miljalle joka totesi, et olis voinu olla järkevää eka laittaa juoksutuskamppeet.
- No joo, kieltämättä. Ollaan me Kajankosket vaan järkeviä, naurahdin alkaen kävellä ratsuponin vierellä uraa pitkin. Peukku tarkkaili estekujaa, muttei näyttänyt vielä tajuavan niiden merkitystä kun puomit oli laskettuna maahan.
- Nii, pääset kohta hyppää, puhuin hiljaa rapsutellen kaulaa. Tein pariin otteeseen esimerkiksi pysähdyksiä ja äkkinäisiä käännöksiä, ja se sujuikin ihan kivasti. Hölkkäilin myös ravin tahdissa Peukun vierellä, mutta laukkaa en alkanut juoksemaan vierellä.
- Otetaanks vaikka parit ekat hypyt niin, et toinen pitää heppaa kiinni? ehdotin kävellen lähemmäs tolppia.
- Käy, Alma tulee eka, Milja virnisti.
- Just. Laitan nää ny eka 40 senttii vaikka, sanoin haluten aloittaa rauhallisesti. Me poistuimme Peukun kanssa taka-alalle, kun Milja irrotti narun ja otti Alman päitsistä kiinni. Sinipää ohjasi tamman kujan alkuun, mutta olihan tää sille tuttua touhua. Alma pörisi innoissaan, ja loikkasi vaivatta esteiden yli. Miljan koettaessa ottaa poniaan kiinni Alma lähtikin uusintakierrokselle. Musta se oli tosi huvittavan näköistä ja hekotinkin amerikanponin rallitellessa ympäri maneesia persettään heitellen, kun Milja koetti huudella rauhoittavia sanoja.

Molemmat tammat olivat päässeet hyppäämään esteitä noin kuuteenkymppiin asti yksinään. Peukku kyllä kiihdytteli sellasta kyytiä että askeleet eivät todellakaan sopineet seuraavalle esteelle. Kyllä se tosta luultavasti ja toivottavasti rauhoittuis, jos alkaisin sitä useemmin irtohypyyttämään. Nyt meno nimittäin oli sen näköstä, et ei tuonne selkään kyllä uskaltas kivuta.
- Katotaan nyt mitä ne sanoo toisistaan! Milja hymähti meidän päästäessä ylläpitoponimme irti. Alma kyllä koetti tehdä tuttavuutta, mut Peukku oli niin innoissaan esteistä et lähti suoraan kujalle. ”Aijaa, et haluut heti tositoimiin!” Alma näytti suivaantuvan ja änkäsi ennen Peukkua hyppäämään. Mikä kyllä olikin varmaan loppupeleissä hyvä, ratsuponinihan ei oikein tykkää perässä hiihtäjistä ja muistuttaa siitä kipakoiden potkujen avulla..
- Sehän meni ihan hyvin! Laitetaanko 70 ja 80 senttiin? ehdotin positiivisesti yllättyneenä. Milja kävikin korottamassa esteet, ponit onneksi tajusi pysyä poissa eivätkä tallanneet serkkuani.
- Nonii, valmista! Maisk!
Almaa ja Peukkua ei paljoa tartennut kannustaa. Ne pyrähtivät laukalle ja lähtivät kujaa kohti, Alma ensimmäisenä. Mikä oli hyvä potkujutun lisäksi myös siitä syystä, että Alma katsoi enemmän miten askeleet sopivat ja näinollen pakotti takana kulkevan Peukunkin katsomaan miten mahtui hyppäämään.
- Hienosti!

Milja pidätteli innosta korskuvia poneja poissa kujalta, kun minä korotin esteen 90 senttiin.
- Anna tulla vaa! hihkaisin poistuen itse tieltä. Miljakin hypähti keskemmäs maneesia, ja kaksi innostunutta kaviokasta rynnisti hyppäämään. Etenkin Peukku meni kevyennäköisesti pystyn yli, Alma joutui jo hyppäämään vähän enemmän.
- Kokeillaanko metriä? En oo paljoo irtohypyttäny Almaa, nii en tiiä paljonko se menee irtona! Milja kertoi ja mä nyökkäsin:
- Joo, mut ei sen korkeempaa. Peukku ei kummiskaan oo hypänny ku sul sen kerran, nii ei liikaa kerralla. En haluu mitää jalkarikkosta heppaa.
Pian pysty oli metrin paikkeilla. Ponit saisivat hypätä sen yksinään, ettei toinen saisi innostuksissa kaviosta turpaansa. Alma meni ekana, kun eihän Milja sitä niin helposti saanut kiinni. Vaikka pilkukas tamam tykkäsikin hypätä, näytti sen osa innosta menevän kun riekkuva kaveri ei ajanutkaan sitä takaa. Niimpä se yritti alittaa esteen, mutta onnistui vain tiputtamaan puomin sään osuessa siihen.
- Tyhmä! nauroin, mutta serkkuni kävi laittamassa esteen alle ristikon.
- Uudelleen Alma!
Ja poni hyppäsi, vaikka maha tahtoikin hipaista sitä.
- Hiiienoo! Milja huusi ja houkutteli häntäänsä viuhkana pitävän ponin luokseen herkuilla. Serkkuni jäi paapomaan maneesin keskelle Almaa, kun mä ohjasin Peukun kujalle.
- Sun vuoro, maisk!
Peukkua ei kahta kertaa tarvinnut pyytää menemään. Siitä tosin huomasi, et ilmassa oli jo vähän väsymystä. Silti metri ylittyi helposti, ja mäkin otin ratsuponin kiinni hypyn jälkeen tyytyväinen hymy kasvoillani.

Ponit olivat ravailleet, lähinnä kävelleet väsyneinä, maneesissa sen aikaa kun me kasattiin kuja pois. Sen jälkeen me käppäiltiin takaisin yksäripuolelle, ja huomattiin tuntienkin jo alkaneen. Laitoin Peukulle suoraan kylmät jalkoihin, samoin Milja Almalle. Hain ponille vähän heinää syötäväksi ja pyysin Miljaa ottamaan kylmät pois vartin päästä. Mä nimittäin lähdin hakemaan Jemmua tarhasta. Olin aatellut mennä sillä vaan rennosti ilman satulaa, kun se oli kuitenkin ollut nyt parina päivänä tosi hyvä.
Tamma suorastaan juoksi portille, sillä oli siellä tällä hetkellä yksinään. Kiinnitin narun päitsiin ja käppäilimme yksäripuolelle. Jätin Jemmun suoraan käytävälle kiinni, ja aloin hoitaa tammaa. Laittaessani jännesuojia jalkoihin ( koska en laiskana jaksanut pistää pinteleitä ) tulivat Topi ja Salome talliin.
- Moi, tervehdin sisaruksia nousten ylös ja napaten suitset karsinan edustalta. Jemmu haukotteli antaumuksella, kunnes otti kuolaimet suosiolla.
- Miten teillä muuten meni ne kisat? kysyin huvikseni pistäessäni päähän kypärää.
- Me voitettiin meidän luokka, Foxy oli nii huippu, Salome hymyili alkaen putsata hevosensa karsinaa.
- Onnee! hymyilin ja katsoin sitten Topiin kysyvästi.
- Ei paljoo kehuttavaa. Viimesten joukossa oltiin, poika hymähti saaden multa myötätuntoisen ja ilkikurisen hymyn.
- Haha voi ei. Mut me mennää nyt Jemmun kanssa vähä kouluilee – näin vaihteeks vaa. Milja, muista ottaa ne kylmät pois!

Kiipesin tutuksi käyneeseen selkään jakkaralta, ja päästin suokin suoraan kävelemään uraa pitkin.
- Moi, puomitreeniä tekemässä? kysyin ohimennen Angelikalta, joka ravasi ohitseni Coran kanssa.
- Jep! nainen hymyili ja ohjasi poninsa puomeille. Käänsin Jemmun kauemmas kävelemään, ettemme olisi toisen ratsukon edessä.
Aloin pikkuhiljaa tekemään käynnissä väistöjä niin, että takaset pysyi uralla. Jemmu oli yllättävän vastaanottavainen, vaikka vähän kyttäilikin mitä Cora touhusi.
- Keskity Jemmu, komensin hiljaa tamman alkaessa höslätä hommaan kyllästyessään. Kun saimme vielä yhden hyvän väistöpätkän, siirryin ravaamaan ja tein kiemurauria. Tamma asettui kiltisti ja pärskähti pari kertaa tyytyväisenä.
Vaihdoin suuntaa koko rata leikkaan kautta, ja pyysin vähän isompaa ravia. Ja Jemmuhan teki, mut siltikään sen askelissa ei ollut hankalaa istua tasaisesti. Taivuttelin reilusti, ja tein ravista käyntiin siirtymisiä.

Olin ratsastanut noin 20 minuuttia, jonka aikana Cora ja Angelika olivat lähteneet jo siirtotalliin. Salome ja Foxy kuitenkin ilmaantuivat jossain vaiheessa kouluilemaan seuraksemme, ja uusi hoitaja Amanda tuli taluttelemaan Beliä kentälle. Topin Salome sanoi menneen maastoon.
Nostin laukan suurelle keskiympyrälle, ja Jemmu pysyi maltillisesti käsissäni.
- Hyyyvä, kehuin ja myötäsin sisäohjasta. Hetken kuluttua siirsin takaisin raviin, otin tempoa hitaammaksi ja vaihdoin suuntaa taas kera pienen temmonlisäyksen. Tein vasemmalle hetken töitä ravissa, kunnes nostin vasemman laukan. Kun saimme hyviä pätkiä, siirryin takaisin raviin ja koetin hakea loppuraveissa suokkia pidemmälle ja rennommalle kaulalle. Se onnistuikin ihan kivasti, ja lopulta hidastin käyntiin.

Miljaa ei tallissa näkynyt, mut oli poneilta ainakin kylmät otettu pois. Talutin rautiaan karsinaansa ja aloin irroittamaan suitsia. Tamma alkoi hinkata päätään mua vasten, mut kielsin sen ja menin pesemään kuolaimet. Niputin suitset nätimpään muotoon ja pistin sitten paikoilleen varustehuoneessa. Palasin Jemmun luo ja harjasin karvan kertaalleen läpi, kun tamma ei ollut edes hionnut. Lopuksi tarkistin vielä jalat, eikä ne olleet onnekseni mitenkään erityisen lämpimät tai aristavat.
- Hyvä tyttö, tossa, sanoin tiputtaen kuppiin herkun. Siivosin kamppeeni omille paikoilleen suokin karsinan edustalta, ja kipusin sitten yläkertaan missä serkkuni oletin olevani. Siellähän se rämpläsi puhelintaan hymy kasvoilla, oisko ylläripylläri jutellu Roopelle.
- Mennäänkö? ehdotin jolloin sinipää nyökkäsi ja me lähdimme parkkipaikkaa kohti.

Merida, Jemmu & Peukku 56HM.

// Peukkuhan on tosi hyppääjä ja viä ekaa keraa meijä hypytyskujalla - maneesissa. Kelpo poni aika vastaanottavainen uusia tilanteita kohtaan. Ihanat kiitoponit mutta onhan se seurassa huisin paljon hupaisampaa kuin yksikseen, et ihmekkös kun ne toisiaan innosti. Nyt sä si tiiät kui hyvä Peukku on hyppääämään, kunhan se rauhoittuu ja alkaa kuunnella sua , mutta tasaisella treenillä se siitä hoituu. Suokkitarha on vähän kauempana muista tarhoista, mikä tarkoittaa jemmulle yksinäisyyttä, kun kaverit menee tunnille, koska viereisessä pikkutarhassa ei oo tällä hetkellä ketään pitää kattoa jos sinne laittais jonkun tai kaks jemmulle seuraksi. Voi raspaus teki pelkkää hyvää jemmulle, vaikka sen keskittyminen ajoittain herpaantuukin nin ainakin se liikkuu ja toimii! 17v€ -iida

[Merida]

18.08.2016

Hyppäsimme mautostani ulos ja törmäsimme heti tallin pihassa Angelikaan, jolla oli narun päässä Cora.
- Moi! tervehdin lukiten mautoni ovet, kun Miljakin oli päässyt ulos.
- Moikka, ratsastamaan tulossa? nainen sanoi pysähtyen kohdallemme. Annoin connemaran haistella pikaisesti käsiäni ja taputin sitä sitten kaulalle.
- Joo, nii meidän ois tarkotus, hymähdin ja serkkunikin nyökytteli katse puhelimessaan.
- Hei jos muuten kiinnostaa, nii sen Yläkokon synttäreiden kunniaks järkestettävien estekisojen kutsu on tullu. Mä kävin jo ilmottautumassa, Angelika hymyili. Milja alkoi heti sosiaalisemmaks ja nosti katseensa ruudusta:
- Jes! Nyt mennää Merru ilmottautuu!
- No emmä tiiä..
- Mepä mennää ny kuitenki Coran kaa talliin, nähää! Angelika naurahti mun ollessa vastahakoinen. Lopulta raahauduin kuitenkin Miljan perässä ratsastuskoulupuolelle, mistä kutsu luultavasti löytyis.

Tunnit alkas vasta kahen tunnin päästä, joten tallissa oli hiljasta.
- Tääl se kutsu on! Milja hihkaisi mentyään edeltä ilmoitustaululle.
- Jjeee, mutisin silmiäni pyöräytellen. Menin kuitenkin katsomaan lappua.
- Me mennää Alman kaa toho ristikkoluokkaan ja sit kasikymppiin! Ainii, meen kyl Minollaki ton ykkösluokan, sinipää intoili ja alkoi kirjoittaa nimiä lappuun.
- Mihin laitan teiän nimet? hän pian jatkoi, ja mä katoin serkkuani silmät pyöreinä, jopa huvittuneena:
- Eehei, en mä osallistu. Siis en.
- No totta kai osallistut? Oottehan te ennenkin menny Jemmun kanssa aina kasikymppiin asti!
- Ei olla treenattu nyt esteitä. Ja vaikka ollaanki pari kertaa, on neki ratsastukset menny päin persettä! ilmoitin mennen kuitenkin katsomaan luokkia.
- No ehk me voitas mennä Jemmun kaa toi ristikkoluokka, myönnyin lopulta. Ja niin Milja alko kirjottaa, ja lopetettuaan katto mua tyytyväisenä. Epäilevänä käännyin kutsun puoleen:
- Täh?! Pistit meiät 70 ja 80 sentin luokkiin? Mitä hittoo sä aattelit? aloin meluta, mut sit Sanna tallusteli paikalle ja nolona hiljennyin.
- Tytötkö tulossa kisoihin? hän totesi tuoden ilmoitustaululle päivän tuntilistat. Rykäisin ja olin jo selittämässä jotain erheestä, mut Milja kerkes eka:
- Juu! Merida kyl tos vähä on vastahankanen, mut eiks se vois mennä Peukulla ton ristikkoluokan iha hyvin?
Käännyin salamana kattomaan Miljaa. Peukulla kisoihin osallistumisesta ei puhuttu kyllä yhtään mitään!!
- Eeeei me Peukun kanssa, naurahdin muka rennosti, oikeesti pelästyneenä.
- Joo-o, etteköhän te yhestä ristikkoluokasta selviäis. Tuu tänää estetunnille sen kanssa, nii katotaa mite menee. Kello kuudelta.
Kieltämättä tarjous houkutteli. Eka hyppykerta osaavan silmän alla ois hyvä. Ja olihan Peukku päässy ny hyppäämään irtona ja sen yhen kerran Miljalla.
- Voitashan me tulla.
- Monestikos olittekaan hypänny? Sanna varmisteli saaden mut rykäisemään vaivaantuneena.
- Krhmm, nollasti...
- Aahaa, no. Kyllä Reifr osaa pistää teidät kuriin. Se tunti on muistaakseni tasoltaan jotain kuudenkympin seutua, blondi ilmoitti ja poistui. Naisen poistuttua käännyin kattomaan serkkuani vittuununeella hymyllä. Olisin voinu vaikka kuristaa Miljan. Munhan ei pitänyt osallistuu ollenkaan näihin estekisoihin? Nyt olin menossa kisaamaan turboponilla jolla en ole kertakaan hypännyt ja mua muuten vaan vedättävällä suokilla. Voi elämä...

Koska illan tuntiin oli viel aikaa, liikuttaisin eka Jemmun. Mun ajatukset karkas kuitenkin koko ajan illalla olevaan koitokseen. Karsinan putsaamisessakin meni kaksinkertainen aika, kun olin ihan omissa maailmoissa. Lopulta pääsin hakemaan Jemmua, joka seisoskeli Hallan kanssa kylki kyljessä. Sää ei ollut mikään parhain, sai vain odottaa milloin ensimmäiset sadepisarat tulisivat.
Narua päitsiin kiinnittäessäni Topin skoba kaarsi tallin pihaan Salome takana istuen. Avasin portin ja käänsin suokin ympäri, sitten lähdin kävelemään tallia kohti. Sisarukset tulivat samoihin aikoihin ovensuulle, mutta päästivät mut hevosen kanssa ekana sisään samalla tervehtien.
- Moi, vastasin syvään henkeä vetäen.
- Säpä kuulostat.. Hermostuneelle? Salome ihmetteli laskien reppunsa Foxyn karsinan edustalle.
- Nii oonki! puuskahdin alkaen harjata Jemmun karvaa läpi.
- Koska se menee Peukun kanssa ekaa kertaa hyppäämään ja lässynlässynläää, Milja ennätti taas avaamaan suunsa ennen mua.
- Hiljaa Milja! Toisilla on viel itsesuojeluvaistoa jäljellä eikä hurjastele nii korkeeta kun ponilla pääsee.. Sitä paitsi sanoit itekkin, et tää oli pahempi ku Alma, murahdin ärsyyntyneenä.
- Aaa. Olin ite melko samanlaisessa tilassa noin viikko sit Foxyn kaa. Tai oltii me kerran hypätty, mut noh, se ei kovin hyvin menny, Salome hymähti jatkaen sit tsemppaavasti:
- Mut kyl te varmasti selviitte siit tunnista!
- Toivotaan, huokaisin vaihtaen harjauspuolta. Topi oli pysytellyt hiljaa alettuaan putsaamaan Lilkurin ruokakippoa, mut meidän katseitten kohdatessa hymyilin pojalle. Tai yritin, irvistykseks se käänty jännityksen takia..

Olin päättänyt käydä Jemmun kanssa maastossa, kun senkin kanssa oltiin nyt lähinnä vaan kouluiltu. Tai sitähä mä tein oikeestaan aina, hepasta riippumatta. Jotain uutta siis? Tuskin.
Talutin varustetun Jemmun pihalle. Tamma uhkui intoa, niinkuin aina tajutessaan et sil on martingaali. Se tarkotti, et tänään tehtäis jotain muuta kun kouluratsastusta - ja kaikesta erikoisemmastakos se piti! Laskin jalustimet alas ja hyppäsin selkään, kun Jemmu yhtäkkiä säpsähti niin et olin menettää tasapainoni. Pelästyksen aiheutti siirtotallin oven avautuminen. Taputtelin ratsuani rauhoittelevasti kaulalle sen katsoessa sieraimet levällään ulos astellutta Lucasta ja Lakua. Myös Joonas näytti seuraavan perässä.
- Moi, huokaisin helpottuneena kun Jemmu ei ottanut sen suurempia hepuleita.
- Moi, maastoonko oot menos? Pakoileks mua vai kuin et pyytäny mukaan, meidänhän piti joskus mennä, Lucas virnisti.
- Ainii sori mä unohin, en ollenkaa aatellu ku täs on nyt kaikkee. Jos haluut nii voit toki liittyä seuraan, hymyilin pienesti.
- Haluun mä. Jos Joonas löydät itelles vaik jotai tekemistä? miehenalku esitti kysymyksen kaverilleen, joka oli jäänyt tuijottamaan Foxyn tarhan suuntaan. Salome oli hakemassa hevostaan, ja Joonas lähtikin kävelemään sinnepäin:
- Enköhän keksi!
Lucas kiipesi hevosen selkään ja pidätteli pirteää ruunaa kiristäkseen vielä satulavyötä.
- Noni, mennään.

En ollu oikeesti pitkään aikaan maastoillu Jemmulla, joten ei varmaan tuu yllätyksenä et tammaa sai olla koko ajan pidättelemässä.
- No joo, tuntilaisilla riittää juttua, naurahdin Lucan kertoessa jotain kuiskimiskohtausta eiliseltä.
- Jep. Jotkut jopa on kuulemma veikannu, et tehään tätä et saatas Topi mustasukkaseks, poika jatkoi mainitsematta kuitenkaan, oliko se hänelle yksi hänen oikea syy pitää kulisseja yllä. Katsoin häneen kuitenkin kulmakarvojani kohottaen ja pidätin raville pyrkivää suokkia.
- Aha, et sellasta. Ravataanko?
Lähdimme keventelemään hiekkatietä eteenpäin, ja Laku näytti käyttäytyvän melko mallikkaasti pientä säpsymistä lukuunottamatta. Jemmu pärski innoissaan ja koetti nykiä ohjaa pois.
- Mut onkse sust ollu mustasukkanen? Luca jatkoi kiinnostuneen oloisena meidän ravaillessa eteenpäin. Kohautin olkapäitäni ja totesin vain:
- Emmä tiiä. Ei olla ees nähty ku jonkiverran tallil. Mut nyt ollaan kyl menossa elokuviin perjantaina.
- Justjust. Se kyl taitaa tykätä susta vieläki, Luca sanoi lisäten perään et käveltäs hetki. Siirsin ohjalle painavan neidin käyntiin ja nauroin pienesti:
- Haahhah hyvä vitsi. Muka kaiken sen jälkee mitä oon sille tehny ja sanonu? Iha varmasti.
Lucas vain kohautti harteitaan virnistäen mulle kun käännyimme pitkälle suoralle.
- Joko laukataan? Ja kovaa!
- Ootko ihan varma et Iida haluaa sun laukkaavan kovaa Lakulla sen ekalla maastoreissulla? epäilin tietäen, et Jemmu kyl ainaki halus laukata.
- Njää, ei kai se haittaakkaa. Tää on ollu ihan kiltisti, poika sanoi huitaisten kädellään.
- No mennään sit! hymyilin ja löysytin ohjaa, jolloin Jemmu lähti etenemään kovemmin. Laku pinkaisi lajitoverinsa perään ja painelimme suoraa nelissä. Nousin kevyempään istuntaan ja annoin Jemmun mennä melkeimpä niin lujaa kun se halusi - tulisipahan päästeltyä höyryjä ulos. Kylmä ilmavirta sai kyyneleen valumaan silmäkulmastani ja mietin vain, miten saisin Jemmun enää koskaan raville. Se kävi kuitenkin helposti, kun suora alkoi päättymään ja tamma kuuntelikin pidätteet pienen tappelun jälkeen. Lakukin hidasti raviin ja sitten käyntiin.
- Huh! Se oli reipasta menoa! hihkaisin taputtaen kuolaintaan pureskelevaa rautiasta.
- Jep. Lakuki kyl oli iha messissä.
Löysytimme vähän löysempää ohjaa jotta hepat saisivat tasata hengitystään.

Ravattiin vielä vähän paluumatkalla, mut muuten oltiin käynnissä. Loppumatkasta alkoi vähän ripsimään vettä, joten aika sopivasti kävimme ennen sadetta maastossa. Vilkaisin puhelintani Yläkokkoa lähestyessämme, ja huomasin olleemme reippaan tunnin ratsastamassa. Eka ratsastustunti alkaisi reilun puolen tunnin päästä, joten pihassa oli jo vilinää. Jemmu ja Laku käppäilivät vierekkäin kotiin ja pysäytimme ratsut kaartomaisesti. Poneja tarhasta hakemassa olleet tuntilaiset pysäyttivät täysin toimintansa ja tuijottivat meitä.
- Mitä ihmettä! Oliks Merida ja Lucas yhessä maastossa? joku sanoi muka-hiljaa ja kipitti ratsastuskoulupuolelle viemään asiaa eteenpäin. Lisää kuiskintaakin syntyi, enkä olisi varmaan ihan väärässä jos väitän nähneeni jonkun ottavan meistä kuvankin. Pudistelin päätäni samalla nauraen, ja taputin hikeentynyttä suokin kaulaa. Hyppäsin alas selästä Lucan tehdessä samoin.
- No, kiitti maastoseurasta. Nähää ehk viel taukotuvassa jos sinne kerkeen, hymyilin katsoen poikaa.
- Jep, moikka rakas, Lucas virnisti pitäen huolen, et tuntilaiset kuuli ton. Huvittuneena silmiäni pyöritellen lähdin taluttamaan Jemmua yksäripuolelle.

Milja oli mennyt kentällä, ja oli samoihin aikoihin purkamassa Almaa tallilla.
- Vieläks jännittää estetunti? sinipää härnäsi ja tajusin, et olin oikeestaan unohtanu asian hetkeks. Nyt todellisuus iski kovaa kasvoja vasten, ja huokaisin syvään viedessäni satulan paikalleen.
- No arvaa, mutisin palatessani ristittämään suitsia.
- Ei?
- Hahhah hauskaa. Joo.
Kun varusteet oli kasassa, laitoin Jemmulle jalkoihin kylmät. Nakkasin sille myös syötäväks heinää, ettei tyhmä olis kiertänyt kehää tympääntyneenä karsinassan.
Kun Jemmu oli valmis, lähdin hakemaan Peukkua tarhastaan sadetta kiroten. Tamma ei yleensä vaivaantunut portille tulemaan, mut ollessaan tarhassa yksin ja sääkään ei mikään paras ollut, niin poni päätti tallustella vastaan.
- Hieno, kehuin vaikka tiesin ettei Peukku tullut mun vuoksi portille. Laitoin päitset päähän ja narun niihin kiinni, jonka jälkeen menimme ripeästi sadetta karkuun yksäripuolelle. Tunnin alkuun oli reilu puoli tuntia, eli mulla olis hyvin aikaa varustaa tamma ja yrittää miettiä mitkä kamppeet esteille kannattas laittaa. Ainakin martingaali, sen tiesin sadan prosentin varmuudella.
Peukku oli kastunut ulkona, joten tein jollain pyyhkellä niinsanotusti hierovaa liikettä saadakseni karvan kuivemmaksi.
- Mitä kamppeita sul oli täl ku hyppäsit? kysyin puhelintaan rämpläävältä serkultani, joka norkoili tallin käytävällä.
- Ööö mul oli estepenkki ja normisuitset. Sit jännesuojat ja martingaali. Mietin vaa et miks sil o hypätes nivelet, samat ku kouluu mennessä. Siis jos ei oo kanget.
- Nii, emmä kyl tiiä. Mut emmä tähän hätään mistään mitään ponikokosta vahvempaa kuolainta löydä, huokaisin laskien takajalan puhdistuksen jälkeen alas. Milja poistui varustehuoneeseen ja palasi luokseni roikottaen Alman suitsia:
- Nää? Voisit kokeilla näit kuolaimii, sit hommattas omat jos on hyvät.
- Jes, kiitti! Kokeillaa vaan!
Vaihdoimme kuolaimet Peukun suitsiin, ja sitten jatkoin varustamista. Noin vartin päästä olin valmis, eikä ainakaan liian aikaisin kun kello oli viittä vaille kuusi.
- Milja apua. En tuu selvii tästä. Mee sä, manguin kun kello lähestyi pykäläänsä.
- Noooup, sinipää naureskeli peruuttaen pois paikalta. Kyl tän vaan piti olla sekasin päästään kun Miljakaan ei suostunu tällä hyppää.

Jalat melkein täristen kävelimme hevosletkan perässä kohti maneesia. Koitin vain hengitellä syvään ja olla rauhallinen, mut en kyl tahtonut onnistua tavoitteessani. Menin muiden mukana kaartoon, ja laskin jalkkarit alas. Tarkistin vielä vyön kunnes sitten hyppäsin selkään. Peukku katseli maneesissa olevia esteitä kiinnostuneena, ja lähtikin kevyellä pohkeenpainalluksella etenemään käynnissä. Vilkaisin hermostuneena katsomoon istumaan tullutta Miljaa, joka kuitenkin vain virnisti mulle takas pirullisesti.
Pian Reifr tuli paikanpäälle ja harmitteli et oltiin jouduttu tulemaan maneesiin sateen takia. Hän tarkisti kaikilta vyöt ja käski sitten kerätä ohjastuntuman.
- Merida katot jo heti alkuun ettei Peukku juokse sun apuja vastaan, Reifr huomautti ennen kuin edes pääsimme tekemään mitään tehtävää. Koetin puolipidätteillä saada ponin vähän paremmin kuulolle.
- Aluksi ihan vain työstätte heppojanne käynnissä, ja kun hyvältä tuntuu niin siirrytte ravaamaan.
Vaikka Peukku oli innostuneen oloinen, asettui se hyvin ja alkoi työskennellä positiivisellä asenteella. Niimpä siirryin ekojen joukossa ravaamaan. Tein paljon voltteja ja puolipidätteitä.
- Nyt kun kaikki on päässeet ravailemaan molempiin suuntiin, niin lähdette tulemaan nämä puomit ravissa, Reifr sanoi myöhemmin. Maapuomit olivat C-päädyssä kaarevasti niin, ettei kulmiin menty. Lähdimme puomeille hevosmitan päässä Minosta, joka eteni kiltisti harppoen.
- Minon ratsastajalla hyvin, muista tukea kuitenkin ulkoa ettei Mino karkaa reitiltä. Merida annat vaan Peukun edetä, älä jää pidättelemään liikaa tai se hermostuu, Reifr huuteli ohjeita. Ensi kerralla koetinkin vain keventää puomien yli tamman innokkaasta etenemisestä välittämättä, ja ihan hyvinhän se meni. Ehkä tää tunti tulis menemään ees ookoosti.

Käveltiin nyt välikäyntejä. Ennen niitä oltiin vielä nostettu laukkaa ja katottiin et kaikilla oli kevyt istunta hyvin hallussa. Peukku otti yhdet lähdöt L-päädyn jälkeen kulmasta ja päästi pari pukkiakin, mut sitä Reifr ei kyllä huomannut ollessaan selkä meihin päin. Ehkä ihan hyvä vaan, ettei aivan tumpeloa kuvaa meistä saanut. Vaikka sitähän me kyllä oltiin...
- Noniin, sit alotetaan hyppäämään. Eka ihan yksinkertaisesti, ravaatte näiden halkaisijalla olevien puomien yli. Sit hepat joko nostaa tai on nostamatta laukan, mut se pitää viimestään ratsastajan toimesta tehdä kulman jälkeen. Ratsastatte pitkälle sivulle ja ylitätte tän ristikon. Helppoa, eikö? Salla alotat Taran kanssa.
Apua. Katsoin kuinka ratsukko teki tehtävän ja ylitti ristikon helposti. Vilkaisin hädissäni Miljaa, joka tyytyi näyttämään peukkua. Heh, ironista - peukku mun ja Peukun tulevalle suoritukselle.
- Tulisko vaikka Merida ja Peukku seuraavaks?
Nyökkäsin ja ohjasin tamman pois voltilta. Siirryin raviin, ja koetin miehen neuvojen mukaan vain rentoutua jotten saisi ratsuani jännittämään. Peukku pisti sirot korvansa höröön ja venytti askeleensa hevosille tarkotetuista puomeista yli.
- Hyvä, sit oikee laukka ja katse ristikolle!
Poni ponnahti laukalle ja koetti nakella niskojaan parhaansa mukaan. Pidätteen tehdessäni se näytti jopa vähän hämmästyvän uutta kuolainta, joka ei antanutkaan rynniä ihan miten sattuu.
- Hyvä tempo, mut voit antaa edetä vähän enemmän.
Peukulla oli ihan erilainen hyppy kun vaikkapa Jemmulla. Tosi ponimainen ja pikainen. Ristikon jälkeen poni pärskähti iloisesti ja minä taputin hymy huulilla kaulalle. Sehän meni ihan hyvin! Palasin voltille ja katselin muiden suorituksia yllättyneenä.

Kun kaikki olivat ottaneet pari verkkahyppyä, nosti Reifr lävistäjän ravipuomit 40 sentin pystyksi ja toisella pitkällä sivulla olevan laineen saman korkuiseksi.
- Seuraavaks pikkurataa. Lävistäjä, ristikko ja laine. Koko homma laukassa, tulkaa samassa järjestyksessä.
Seurasin jo paljon rohkaistuneempana Taran hyppelyä. Kyl tää tulis menee ihan hyvin, jos Peukku olis samanlainen kun äsken.
Tara ja sen ratsastaja lopettivat radan kunniallisesti, joten oli meidän vuoro esiintyä. Tein pienen voltin ja nostin sitten laukan. Tempo oli ihan maltillista siihen asti, kun suoristin lävistäjän pystylle. Silloin se nosti turpaa korkeammalle ja kiihdytti. Tein puolipidätteitä, mut aika kovaa me se ylitettiin.
- Ei ihan noin lujaa, esteet on tosi pieniä. Katse, käännä ristikolle. Ihan hyvä hyppy, nyt laine.
Pitkä matka seuraavalle esteelle sai Peukun koventamaan vauhtia. Kulmaakin me oikaistiin aika reippaasti, sillä eihän ponitammani nyt sisäpohjettani voinut kuunnella. Ennen lainetta päädyin tekemään kunnon pidätteen, jolloin Peukku loi jarrut pohjaan ja, no - päätti alkaa keulimaan. Ihan niinku Milja oli sanonu.
- Woooou! Käytä pohkeita, Reifr sanoi ratsuponin pomppiessa kuumuneena pienesti ylösalas. Kun voima pysyä ylhäällä loppu, käytti poni etuset maassa ja palas kahdelle jalalle hetimiten. Luulin jo et tuun tippumaan, mut lopulta sain sen liikkeelle, tosin sipsuttavaan pohkeenväistöön ravissa.
- Höllää vähän ohjasta ja keeehu sitä.
Olin aika järkyttynyt äskösestä. Ei tamma ollut ennen noin tehnyt. Nytkin se kävi ihan kuumana edelleen.
- Nyt kun se rauhottu vähän, niin voisit koettaa tulla uudelleen. Ravilla vaikka.
Käytin ihan vähän pohjetta, ja Peukku nytkähti raviin.
- Keeevyt ohjastuntuma, pruuut.
Tuntu ihan alottelijalta. Aloin tuntee poltetta silmäkulmissa, sillä mua oikeesti vähän pelotti. Jemmun kaa oli eri asia, jos se oli kiihtynyt. Kunnon kiskaisu sai sen aisoihin, mut Peukku alko riehumaan.
Lähestyimme sitä lainetta, ja Peukku korskahteli niin että ryntäät oli vaahdossa. Muiden tuntilaisten tuijotus tuntu ihan hirveeltä. Päästin jotenkuten sen laineen yli, mut olo oli ihan paska.
- Tota, voitasko me keskeyttää Peukun kaa? mutisin kyyneleitä pidätellen.
- Ahaa.. No, jos haluatte, Reifr sanoi ja avasi maneesin oven meille. Kävelimme sateeseen ratsuponin kanssa, joka lähes välittömästi rauhoittui. Menin sateesta huolimatta jähdyttelemään kentälle, joka ei ainakaan toistaiseksi vielä liukas ollut.
- Merru... Kaikki ok? Milja kysyi tultuaan aidalle. Pudistin päätäni hiljaa, ja pyyhkäisin nopeasti poskelle valahtaneen kyyneleen pois.

Palasin talliin kastuneen ponin kanssa ja nakkasin kypärän hanskoineen maahan. Talutin Peukun karsinaansa ja avasin suitsien soljet. Löysäsin satulavyön, ja vedin hikeentyneet kamppeet pois tamman päältä. Olin vaan niin pettynyt. Se pienikin onnellisuus minkä ekojen hyppyjen aikana sain - se oli poissa. Linda näytti tekevän yksäreiden ruokia valmiiksi, joten pidättelin kyyneleitä parhaani mukaan. En vaan jaksanut alkaa selittämään tapahtunutta.
Laitoin jalkoihin kylmät hetkeksi aikaa, ja fleeceloimen kuivattamaan. Peukku näytti väsyneeltä, ja lerputti alahuultaan. Voi poni...
Milja avasi oven ja tuli luokseni, kun oli ensin käynyt laittamassa Almalle tarhaan sadeloimen. Sinipää tarkkaili poislaittoani, kunnes sen valmiiksi saatuani sain sanottua:
- Käyn nopeet viel... Tuol.
Sit poistuin tallista ja kävelin reippaasti lantalalle. Siin vaihees en kuitenkaan enää voinu pidättää kyyneleitä. Mulle pahaksi tavaksi jääneesti kaivoin hupparini taskusta röökiaskin ja sytytin yhen niistä. Pysähdyin lantalan lähelle ja vedin syvään henkeä. Mä kun luulin et se tunti olis voinu mennä hyvin. Pettymys tuntu niin kauheelta. Nojasin tallin seinää vasten, joka kylläkin kasteli hupparini selkämyksen.

Säpsähdin kuullessani jonkun kävelevän tännepäin.
- Ai moi, Topi sanoi hämmästyneen oloisena.
- Moi. Sori, mutisin tarkoittaen tupakkaa. Tiputin sen ja tumppasin maahan. En ees tienny miks pyysin sitä anteeks, varmaa ku tiesin et poika ei tykänny tästä tavasta.
- Onks kaikki hyvin?
Rykäisin ja pyyhin pikaisesti kyyneleen pois poskeltani.
- Joo - tai ei. Siis ku...
Itku alko tunkea uudelleen pintaan. Nyyhkäisin ja käänsin katseeni poispäin nolona.
- Heeei, älä itke, Topi sanoi hämmentyneenä ja siirsi hiukset pois kasvoiltani pyyhkäisten sormellaan poskellani olevan kyyneleen. Käännyin katsomaan ruskeahiuksista, ja me tuijotettiin hetki toisiamme epävarmana. Se katse tuntu kestävän ikuisuuden, kunnes sit säpsähdin uudelleen:
- Merru?
Se oli Milja, joka tuijotti meitä.
- Mm? sanoin siirtäen katseeni serkkuuni.
- Totaa, mennääks vai onks pahasti kesken?
- Mennää vaa, kuiskasin puikahtaen Topin ohi. Vilkaisin poikaan nopeasti taaksepäin lähtiessäni ja annoin pienen hymyn, vaikkei tällä hetkellä paljoa hymyilyttänyt. 

Merida, Jemmu & Peukku 57HM.

// Oioioi, mitenköhän tuntilaiset nyt suun panee, kun teidän maastoreissu leviää muidenkin päivien tuntilaisille... Mutta noh, periaatteessa Laku on kans Lucan, mutta piru vie sitä jos ruunalta olis jalka mennyt, ei olis kyllä kunniankukko laulanut, vaikka ruuna ah niin kiltisti maastoilikin. Jemmun yleisasenne vaikutti hyvällä tavalla ruunaan, eikä se pelleillyt. Noh, höh. Teillä ei peukun kanssa niin hyvin sitten mennytkään vaikka sanna niin koitti rohkaista ja uskoa teihin. Peukku on kyllä erilainen kuin jemmu, ja tuntuu vaativan oikeasti ratsastusta ja rauhallisuutta kun vertaa jemmuun. Ehkä tunnin lopettaminen kesken ei ollut paras vaihtoehto, mutta parempi se silti oli kuin itkeä muiden edessä vai? Mitä kisoihin tulee niin kyllä te pärjäätte, jos ei muuta nii anna sen sitten vaikka edetä reippaasti, niin ei oo mitää syytä sillä nousta pystyyn. 22v€ -iida

[Merida]

10.09.2016

Yläkokon synttärihulinat oli nyt virallisesti ohi, ja tässä pikakertaus: ensin oli estekisat, minne muuten mentiin kuset housuissa. Jemmun kanssa pitkästä aikaa estekisoissa, ja Peukun kanssahan se sitten olikin ihan eka kerta - vieläpä huiman yhden paskan harjoittelukerran jälkeen. Miljahan nappasi heti ekasta luokasta Minon kanssa voiton, mut toisaalta veti riehuvan Alman kanssa vesiperän ja oli viimeinen. Me oltiin Peukun kanssa ihme kyllä yhdeksänsiä, aika keskellä tulosluetteloa. Se ei kyllä johtunut siitä että rata olisi ollut niin keskinkertainen. Peukku oli oikeastaan yhtä hirveä kun silloin estetunnilla, ainoo ero oli se että tamma ei päättänyt nousta kahdelle jalalle. Se vaan veti radan läpi musta välittämättä, hyvällä tuurilla vähän käänty sinne minne käskin. Syy siihen miks oltiin noinkin "ylhäällä" tuloksissa oli se, et poni juoksi radan pirun kovaa - puomeja tosin lenteli senkin eestä. Täytyy myöntää, et se 70- ja 80-senttiä vedettiin samalla tyylillä Jemmun kanssa. Heppa kiskoo minne tahtoo, hyppää ihan ookoosti mut huonojen paikkojen takia veteli puomeja. Vauhti kuitenkin "pelasti" sen verta, ettei oltu jonon hännillä. Kieltämättä hävetti ratojen jälkeen - vois toki opetella hallihteen omia heppojaan..
Sit seuraavana päivänä mulla ja Peukulla oli kouluvalkka, mikä tuli kyllä ihan tarpeeseen. Ei saatu kyytiä niihin yhtiin koulukisoihin kun Oonan auto päätti temputa, joten se yks Helpon A:n luokka jäi menemättä. Niimpä mentiin Yläkokon kisoissa eka A. Kouluvalmennus meni ihan jees, mulla jäi aika positiivinen mieli niistä.
Ja 31. päivä oli kouluratsastuskilpailut. Toivoin vaan, ettei mun siellä tartteis hävetä silmiä pois päästä ylläpitoheppojeni kanssa. Milja ja Alma sijottu toisiksi omassa luokassa, siis kuvitelkaa. Sain siitä ehkä lisäpotkua, ja päätin ratsastaa tosissani sen B:n Jemmun kanssa. Ja arvaatteko mitä? Jemmu oli ihan huippu! Voin kyl silti sanoa hämmentyneeni, kun voitettiin koko luokka! Hieno tyttö! Peukku ei B:ssä niinkään loistanut, ja olin melkeen perua A:n luokan. Milja kuitenkin omasta sijoituksestaan pirteenä sai mut kannustettua siihen - onneks. Siinä nimittäin Peukku taas loisti, ja näytti ihanan puolensa. Eka helppo A, ja me tultiin toisiksi. Apua, voiko onnellisempi paljon olla?
Sitten oli vielä se vaellus. Alkumatka meni vähän niin ja näin, Jemmu oli kettumainen ja päässä surras paljon ajatuksia kun Luna teki äkkipaluun tallille, josta Luca näytti olevan aika mielissään. Perinteinen fuckboy, niin kun aiemmin mietiskelin. Harmitti vaan vähän, kun jossain vaiheessa luulin sen olevan enemmänkin kun draaman aiheuttamista. No, olipahan miten oli niin meno meni astetta villimmäks, kun juurikin Lucas oli tuonut mukanaan juotavaa. Mä en edes itseasiassa sitä ottanut, mut Angelikan vettä väkevämpi sai pääni sekasin. Päätin sitten tyhmänä sekottaa omaa pakkaani yhä enemmän, kun mentiin Topin kanssa suutelemaan uudelleen. Nyt en itse asiassa tiennyt mitä meidän välillä tapahtu. Mun päästä pois laitetut tunteet tahto kyllä painaa pintaan, mut en yhtään tienny mitä mieltä Topi oli musta. Aika varmaan näyttäs.

Hepat oli saanu kaiken ton hässäkän jälkeen lepoa parin päivän ajan. Eilen Jemmu oli ollut jollain alkeiskurssilla pienesti liikkumassa, ja Linda oli armaasta pyynnöstäni käynyt hetken aikaa taluttelemassa Peukkua kentällä. Tänään laittaisin molemmat kaviokkaat pitkästä aikaa kunnolla töihin, tai ainakin yrittäisin.
- Must tuntuu etten jaksa tehä mitään kunnollista. Mennää varmaa Alman kanssa maastoon vaa rallittelee, Milja selitti viereiseltä paikaltani mautosta.
- Mä en kyllä teidän hullujen matkaan lähe, naurahdin ja huomasin serkkuni mulkaisevan pahasti.
- Jemmun kanssa meen varmaa koulua ja Peukun kanssa puomitreeniä. Jospa päästäs sitä kautta vähän rauhallisempiin esteratoihin, jatkoin huokaisten.
- Sitä päivää ootellessa, Milja kiusasi mun saapuessa Yläkokkoon. Kohautin vastaukseks vaan olkiani ja pysäytin mautoni Topin skopan viereen. Ilmeisesti Salomekin oli tullut kyydissä, kun mukana oli kaksi kypärää.
- Rakkaaski on näköjään tääl, Milja virnisti hypäten kyydistä ulos.
- Se oli vaan yks känninen pusu, okei? Ootko vaik hiljaa asiasta, ei olla paljoo juteltu ees sen jälkee, murahdin sinipäälle, joka oli jollain ovelalla tavalla saanut udeltua multa vaelluksen pikkutunneista.
- Ite kyl sanoit et ei se mikään nopee minipu-
Onnekseni Miljan suun sulki kentälle päin kävelevä Angelika, jolla oli narunpäässä joku liiiiian suloinen pikkuponi. Käppäilimme totta kai lähemmäs, ja ensimmäiseksi sain vaan sanotuksi:
- Ihana! Apua, kuka tää on?
Edes lupia kyselemättä ojensin käteni haisteltavaksi ponille, joka kurottautuikin uteliaasti mua kohti.
- Reetu, mun uus poni. Tai varsa tää vasta on, kaks vuotias, Angelika hymyili ja rapsutti narun päässä olevaa oria.
- Eikä, superihana väritys. Hommaiskoha Oona mulleki jostai tälläsen? Milja intoili ja rapsutteli varsaa. Tökkäisin silmiäni pyöritellen serkkuani kylkeen ja kysyin sen sijaan asiallisemmin:
- Minkä rotunen se on?
- Russponi. Lisää russeja talliin, nainen naurahti. Pienen hellyyttelyhetken jälkeen Angelika kuitenkin ilmoitti menevänsä taluttamaan Reetua, ja mekin tajuttiin et ratsastukset oli hoitamatta. Niimpä päästettiin tallin uusi russi jatkamaan touhujaan ja me suunnattiin talliin.

Astuimme yksäripuolelle ja huomasin sisaruksien olevan harjailemassa Foxya ja Likkaa.
- Moi, Salome tervehti pirteästi ja sanoin tervehdyksen takaisin. Topia vilkaistessani meidän katseet kohtas, ja mua alko automaattisesti hymyilyttää. Käänsin katseeni karsinoille päin tarkastaakseni kuinka paskaisia ne oli, tai okei ehkä yritin vain peitellä mun hymyä ettei-
- Mitäs toi ny oli? Milja kuiskasi tökäten mua kylkeen pirullinen ilme kasvoillaan.
Niin, ettei Milja jatkais piikittelyään.
- Ei mitään? totesin naama peruslukemilla ja kävelin hakemaan kottarit ja talikon. Milja alkoi myös siivoamaan Alman karsinaa, ja oli kerrankin vähän aikaa suu supussa. Yksäripuolella soi hiljaa radio, muuten oli aika hiljaista.
- Mitä meinaatte tehä tänää? Ite varmaan ihan peruskoulua Foxyllä, ja Takun kanssa yritän vaan saaha sen kuuntelemaan, Salome alkoi jutella pienen hiljaisuuden jälkeen. Käännyin katsomaan punapäätä ihmeissäni:
- Takun?
En ollut edes kuullut tästä uudesta asukista. Täs vaiheessa tajusin tosissani jääneeni pulkasta, kun olin hetken käynyt epäaktiivisemmin Yläkokossa. Salome kuitenkin kerto uudesta ylläpitoponistaan mielellään, et ei sinänsä mitään ongelmaa. Sainkin stoorin aikana karsinat putsatuiksi, ja kävin tyhjäämässä kottarit lantalalle. Samalla päädyin polttamaan yhen röökin, mut jätin sen kylläkin kesken Sannan astellessa kottarien kanssa lantalalle. En oikeestaan tienny kuinka moni tästä pahasta tavasta tallilla ties, mut en välttämättä halunnu levittää sitä henkilökunnankin tietoon. Vaikka jos oli esimerkiks Lucasta ja Topia uskominen, haisto mun tupakoinnin aika helposti. Periaatteessa mua ei kyl kiinnostanu ketkä kaikki tästä ties, koska mun vanhemmat oli tästä ainaki jo perillä. Mut ketä ne oli tätä estää, olisin viiden kuukauden päästä täysikänen ja vaikka ne ei mulle rahaa antais, olis Mirka kummiskin mun apukäsi. Okei, tää kuulosti jo tosi tyhmältä. Halusin kyllä lopettaa tän, mut en enää tienny pystyisinkö.
- Terve, sanoin mahdollisimman normaalisti ja nopeasti ohittaessani naisen ja kävelin sitten kohti Peukun tarhaa.

Ponitamma kyyhötti Ranjan kanssa kylki kyljessä, eikä vaivautunut tulemaan vastaan portille. Ei se kyllä koskaan tullut. Tallustelin Peukun luo pahimpia kurakohtia vältellen. Poni ei niin kyllä ollut tehnyt, ilmeisesti oikein piehtaroinut kuraisessa tarhan kohdassa. Huokaisten kiinnitin narun päitsiin ja lähdin taluttamaan nöyrästi perässäni seuraavaa sukkajalkaa talliin. Oonaroosa oli ollut kattomassa Yläkokon kisoja ja joo, hävetti. Oona oli kuitenkin vaan sanonut et oli odottanut vielä pahempaa rataa. Sit se olikin vain neuvonut, et menisin paljon puomitreeniä, kävisin irtoestetunneilla ja irtohypyyttäisin. Eiköhän Peukku niin alkais pikku hiljaa rauhoittua, ainakin toivottavasti.
Vein ratsuponin omaan karsinaansa ja aloin samantien hieroa kumisualla mutaa pois. Neiti katsoi mua välillä aika pahastikin, kun satuin hieromaan liian kovaa. Ihmeen herkkähipiä. Onneksi muta oli jo osittain kuivunutta, joten se irtosi helpommin. Laittaessani jännesuojia tuli talliin äkäinen Milja ja vilkas Alma:
- Mäkin tykkään joo kun Caya on omassa tarhassaan varsansa kanssa!
- No? kysyin huultani purren jotten nauraisi. Melkein kyllä jo arvasin mitä kaikkea pilkkuponi oli serkkuni pään menoksi keksinyt, ainakin suurinpiirtein.
- No tää ei enää riehu sen Cayan kanssa, niin tää vaa möllöttää ja syö. Nii sit on tosi kiva juoksuttaa mua ympäri tarhaa! Saatana! Yhes vaihees melkein potkas mua, ja sit ku olin saanu sen naruun kiinni nii yritti viel lähtee kuskaamaan! Siis voi vitun vittu, kaaduin siitä yllättyneenä polvilleni ja housut on iha kurassa.. Onneks ees pysy naru käsissä, Milja ärisi vieden Alman karsinaansa.
- Kiva, Salome totesi myötätuntoisesti satuloiden hevostaan. Itsekin siirryin satuloimaan Peukkua, ja pian sillä oli suitset martingaaleineen päällä. Vaikken hypännyt, saattoi tamma innostua puomeistakin joten otin varman päälle. Minun lähtiessä kantamaan puomeja lähti sisarukset kentälle ratsastamaan.
- Eihän haittaa jos tullaan Peukun kanssa myös tänne uudelle kentälle? kysyin heidän noustessa ratsujensa selkään.
- Ei, Topi totesi ja Salomekin oli samoilla linjoilla. Nyökkäsin ja pistin puomeja enimmäkseen suorille reiteille, mutta myös kaareville. Sen jälkeen kävelin takaisin talliin missä Milja murahteli Almalle sitä harjatessaan. Nappasin Peukun karsinastaan ja hyppäsin tallin pihassa selkään. Se luuli selkeesti et olimme menossa maastoon, mut käppäili kuitenkin kuuliaisesti kentälle. Siellä patistin sen kahden muun hevosen seuraksi uraa kiertämään.

Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat tuntumalle ja aloin työstämään käyntiä. Käskin pitkillä sivuilla lisätyn käynnin tapaista askellusta, ja lyhyillä sivuilla kokosin askelta. Peukku tuntui tosi hyvälle, mitä nyt tahtoi intoilla kun muut kaviokkaat alkoi ravailla sen lähellä. Se pureskeli kuolainta ja kaartoi kaulaansa miellyttämisenhaluisena. Siirryin myös kevyeeseen raviin ja pyörittelin päätyihin ympyröitä. Peukku alkoi pärskähdellä tyytyväisenä eikä ollut yhtään hullumpi. Tein kulmiin voltteja ja varmistin, et mun sisäpohje meni läpi. Sen jälkeen ilmoitin tulevani puomeja, ja no, pakka levis. Äsken kivassa rytmissä edennyt poni yritti nostaa päänsä taivaisiin ennen puomeja ja silloin tahti meni rikki. Peukku hyppeli puomien yli miten sattuu, kun askeleet eivät sattuneetkaan hyvin. Mulla meinas parin yrittämisen jälkeen mennä jo hermo, mut siirryin käyntiin ja hengittelin rauhoittavasti - siis lähinnä itteeni varten.
- Raauha Peukku, höpöttelin tamman pureskellessa kuolainta korvat hörössä. Tulin puomeja pari kertaa käynnissä, ja nyt meni paremmin. Kun homma sujui käynnissä, lähdin ravaamaan ja yritin samaa uudestaan. Peukku oli yhä innokas, mutta rytmi säilyi ja menimme kolistelematta puomisarjojen yli.
- Hieno tyttö! kehuin vaihtaen suunnan.
Esteillä ja tässä tapauksessa puomeilla Peukku keräsi laukassa niin paljon kierroksia, etten edes päättänyt yrittää laukkapuomeja. Niimpä pysyttelin ravissa ja tulin puomeja molempiin suuntiin. Yritin pitää tehtävät vaihtelevina ja mielenkiintoisina, ettei Peukku vain ryntäilisi minne sattuu. Lopussa saatoin jopa sanoa, että poni oli hallinnassa. Se oli niiin ihanan tuntuista, kun vielä saataisiin esteille sama meininki. Topi ja Salome olivat jo lähteneet kentältä hetki sitten, joten hölkkäilin loppuraveja löysemmällä ohjalla uraa pitkin. Peukku pärskähteli jatkuvasti ja venytti kaulaansa sen verta kun pystyi. Lopuksi istuin alas ja kuuliaisesti ponitamma siirtyi käyntiin.
- Hyvä, kehuin hymyillen ja annoin roimat taputukset kaulalle. Jemmun kanssa olin päättänyt tuuppailla koulua, ja saatoin vain toivoa et sekin olis tänään mukava.

Vein Peukun talliin, ja riisuin kamppeet pois. Kun varusteet oli paikoillaan, laitoin jalkoihin linimenttiä. Mahan kohdalta karva oli hikeentynyt, joten kävin hakemassa sankon ja sienen. Pian Peukku mutusteli karsinassa pientä kasaa heiniä tyytyväisenä, ja lähdin hakemaan Jemmua. Se tuijotti hetken kulkuani portille, kunnes mut tunnistaessaan hirnahti ja hölkkäsi vastaan. Kieltämättä se sai hymyni vain levenemään.
- No moikka, tervehdin suokin hamutessa hupparini hihaa. Parin kuukauden päästä Jemmu olis ollu mulla vuoden. Aika oli menny nopeeta. Kiinnitin narun päitsiin ja käänsin hepan portin toiselle puolelle. Lajitoverit jäi onneksi kiltisti tarhaan, ja me saatoimme jatkaa matkaa kohti yksäripuolta. Jemmu hirnahteli karsinaan mennessään muille puolen asukkaille ja saikin pari vastausta. Aloin harjaamaan Jemmua, joka sai hepulin kun Salome ja Topi veivät hevosensa vielä tarhaamaan. Sainkin siis komentaa tammaa pari kertaa asettumaan aloilleen. Vaikeuksien kautta sain vartin aherruksen jälkeen kaikki kamppeet suokille niskaan, ja heppa näytti oikeastaan aika hyvälle. Se oli jo päässyt eroon kesämassustaankin, ja olin siistinyt harjaa ennen kisoja. Lähdin taluttamaan Jemmua kohti kenttää, mutta törmäsin pihassa Lunaan.
- Moi! Voiks äkkiä ottaa vaikka mun puhelimella tästä villikosta kuvan, jos pidän sitä hetken paikoillaan? Haluisin saada niinsanotusti sellasen rakennekuvan, selitin hymyillen ja blondi nyökkäsi. Vein Jemmun vähän paremmalle paikalle, jotta tausta oli kivempi. Luna nappasi pari kuvaa ja lähti sitten hakemaan Kämpeä tarhasti.
- Kiitti! huikkasin tytölle perään ja lähdin sitten kävelemään kohti kenttää. Jemmu seurasi perässäni reippaasti, ja kaarrossa hyppäsin selkään.

Jemmu oli alkukäyntien aikana ottanut parit sätkyt, mutten sentään ollut lentänyt selästä. Kerran sen kuitenkin karauttaessa kentän toisesta päästä toiseen, päätin pistää sen kunnolla töihin. Keräsin ohjastuntuman ja aloitin hakemalla aktiivisen käynnin. Se löytyikin melko helposti, mut sit pitikin kattoo ettei suokki juossut apujani karkuun. Kun sain jotain rotia ja hyvän käynnin, aloin ratsastaa molemmille pitkille sivuille pätkän avoa. Jemmu pelleili ensin, ja yritti karata raville. Jos se ei sitä tehnyt, niin sitten se työnsi perseensä uralle ja alkoi poikittamaan. Pitkän ja kituuttavan tappelun jälkeen sain kivoja pätkiä, ja neiti alkoi tehdä töitä takajaloistaan lähtien.
Puhelimesta huomasin jankanneeni yhtiä käyntiavoja noin 20 minuuttia, joten siirryin ravailemaan. Tein temmonlisäyksiä, mutta katsoin tarkasti että pidätteet menivät myös läpi. Tämän jälkeen lähdin kokeilemaan raviväistöjä, ja Jemmu oli sopivan vetreä avojen jäljiltä. Niimpä se meni aika mallikkaasti, ja tamman kaula alkoi kostua ponnistelusta. Se oli nyt aikalailla yhtä hyvä kun Yläkokon koulukisoissa, missä voitettiin se B-luokka.

Pienen käyntihöllyyttelyn jälkeen otin vielä ohjat tuntumalle. Jemmu haki käteni tuntumaa ja vaikutti ihan miellyttämishaluiselta. Lähdin nostamaan laukkaa ensimmäistä kertaa tällä ratsastuksella. Ennen sitä siirryin harjoitusraviin ja hain tamman taas kuulolle. Se onnistui aika helposti, joten annoin laukka-avut. Neiti ponnahti laukalle ja päästi ihan tuntuvan pukin, yrittäen sitten lähteä vedättämään. Onneksi osasin reagoida tällä kertaa tarpeeksi ajoissa, joten en löytänyt itseäni hiekasta. Käänsin ratsuni topakasti voltille ja samalla Jemmu siirtyi raville.
- Ei! komensin Jemmun nyökytellessä päällään innostuneena. Laukka oli kyllä alusta alkaen ollut meidän kulmakivi, oli näköjään vieläkin. Koko alkutunnin hienosti peräänantoa hipoen mennyt suokki juoksi nyt pää korkeuksissa vailla kontrollia.
- Hemmetti, ärähdin kun Jemmu pyristeli uudelleen laukalle. Jotenkin sain sen takaisin käyntiin, ja mietin vaan et mikäköhän vittu meni taas vikaan. Hengähdin kerran syvään ja aloin työstää käyntiä uudelleen. Sen jälkeen sama homma ravissa, ja teinpähän sisuuntuneena ensimmäistä kertaa ravissakin avoja. Saatoin tuntea kun Jemmu alkoi palata töihin selkä ylhäällä ja takaset polkien. Valuin kylläkin itse hikeä, ei Jemmu mua helpolla päästänyt. Kaiken tän jälkeen annoin hitaasti ja pienesti laukka-avut. Jemmu nosti laukan, eikä tehnyt mitään rodeota. Tein voltteja pitkälle sivulle pitääkseni pakan koossa, ja tamma oli superhieno. Nostin laukan kerran toiseenkin suuntaan, ei ongelmaa. Tyytyväisenä hidastin raviin ja löysäsin ohjaa pidemmäksi loppuverkan ajaksi.
- True tuupparit, Topi yhtäkkiä kommentoi virne kasvoillaan aitaan nojaillen. En edes ollut huomannut milloin jätkä oli siihen ilmestynyt.
- Et kuule arvaa mikä taistelu käytiin äsken, hymähdin keventäen Jemmun pärskiessä. Hidastin tähtipään käyntiin ja taputin hikeentynyttä kaulaa.

Jemmu pääs tallissa pikaiseen pesuun pesarille. Topi seuras mua talliin, missä tuli norkoilemaan pesukarsinalle.
- Minne sä Salomen jätit? kysyin katsoen suokin nautinnollista ilmettä. Loppupäätökseni pelleilystä oli se, että Jemmu vaan testaili mua. Lopussa se sit oli ollu taas ihan mahtava laukassa.
- Se meni ratsastaa vanhalle kentälle sillä Takulla. Pakko oottaa se ku kyyditin sen skopalla tänne, Topi totesi. Samassa ovi aukesi ja yksäripuolelle tallusti Milja ja väsyneen oloinen Alma.
- Käytiin sellainen reippaan tunnin maastolenkki ja laukattiin paljon! Menipähän energiaa, eikä jaksanut possuilla ees kotimatkalla! Milja hihkaisi. Almallakin oli hikeentynyt karva ja se näytti nuutuneelta.
- Teki varmaa iha hyvää sille, kommentoin ja irroitin Jemmun ketjuista. Talutin rautiaan karsinaansa ja nakkasin sillekin vähän heinää syötäväksi. Jemmu sais jäädä loppupäiväks sisälle, mut Peukun veisin ulos.
- Vien tän ulos, sanoin Miljalle joka irrotti suitsia ponilta.
- Juu.
Kiinnitin narun päitsiin ja lähdin kävelemään tarhalle päin. Ranja oli haettu sisälle, ilmeisesti jotain tuntia varten. Kohta olis nimittäin tän päivän eka tunti. Vapautin ratsuponin tarhaansa, missä se lönkyttelikin heti tarhan peränurkkaan.
Miljalla menis vielä aikaa Almaa purkaessa, joten päätin käydä nopeella röökillä nyt. Kyykistyin seinään nojaten ja selailin samalla puhelintani. Jossain Whatsapp-ryhmässä oltiin vaihteeksi kinasteltu, joten ilmeisesti niihin viesteihin uppoutuneena en kuullut kun joku käveli lantalalle.
- Merru?
Hätkähtäen nousin seisomaan ja tajusin tulijan olleen Topi.
- Jotenki en yllättyny et oot tääl, ruskeahiuksinen totes kattoen kädessä pitämääni sätkää. Rykäisin jopa vähän nolona ja välttelin katsekontaktia.
- Mm, totesin katse maassa tajuamatta kuitenkaan tumpata tupakkaani.
- Miks ihmees poltat näitä? Topi kysyi astuen lähemmäs ja napaten sätkän kädestäni. Se tumppas sen puolestani, jolloin vain purin huultani vaivaantuneena. Pahan tavan vuoks halusin polttaa, mut Topin seurassa sen myöntäminen oli aika perseest kun tiesin ettei jätkä tykänny siitä.
- Emmä tiiä, kohautin olkiani ja katselin maahan, minne mun rööki oltiin just tumpattu.
- Miks en? heitin ilmaan vaisusti.
- Sä haiset pahalta. Eikä sua oo kiva pussata, Topi vastasi saaden mut kääntämään katseeni siihen. Ja niinkun Yläkokossa kuulemani mukaan huhu kiertää, vanha suola alko janottaa. Tai emmä tiedä olikse sitä, mut miten muuten tää tilanne ois voinu päätyä kun et me pian suudeltiin lantalan takana? Näin nää tallireissut näytti vaan tätänykyään päättyvän.
- Milja varmaa on jo valmis, sanoin lopulta irrottautuen pojasta.
- Harmi, Topi virnisti saaden mutkin hymyilemään.
- Moikka, naurahdin lähtien kävelemään takaisin tallille, tuntien Topin katseen niskassani. Milja olikin valmis kuten epäilin, joten suuntasimme kotia kohti. Sillein sit tänään.

tausta ©VRL-06066 koska laiskuus

Merida, Jemmu & Peukku 58HM.

// No sua eikä kyllä miljaakaan päästä ylläpitohepat helpolla:D mutta sehän on vaan hyvä niin oppii käsittelemään päättäväisesti hevosia. Peukusta ja Ranjasta on kyllä tullut kuin kaksi marjaa, mutta ei silti yhtä riippuvaisia kuin Laku Foxysta, mutta kuitenkin. Kiva nähdä et ne tammat tulee toistensa kanssa toimeen. Vaikka sulla molempien kanssa on ongelmia niin niitä hyviä ongelmattomiakin osia löytyy, mitkä osittain pitää pakan koossa, vaikka se sillon tällön lösähtää käsiin. Reippaan elokuun jälkeen on huvä pitää syyskuu rauhallisena, mutta nyt sait sitten hyvää kokemusta peukusta estekisoissa ja mä oon kyllä sama mieltä oonaroosan kanssa että rupeet nyt vaan meneen peukulla puomeja, osallistuun vaikka aalkuun helpoille estetunneille ja irtohypyttämään niin se saa vakautta ja sä kans! Mutta ei se niin paha esteillä tai puomeilla ole ettette saaneet edes paria hyvää pätkää, kyllä se osaa kunhan rauhoittuu ja malttaa keskittyä. Sun ja Jemmun täytyy varmastikin pitää joku päivä laukantyöstöratsastus, kun se on hankalaa teille. Mutta hei uudella innolla kohti uusia pettymyksiä onnistumisia ! Ja siis tuohan on oikein edustava kuva jemmusta, on se hieno! 27v€ -Iida

[Merida]

19.09.2016

Jemmun kanssa oltiin toissapäivänä hypätty Miljan pakotuksesta, ja Peukun irtohypytin. Eilen menin molemmilla noin puol tuntia rentoa koulua, Jemmulla jätin satulankin pois. Tänään olis sit vuorossa hyppytreenit Peukun kanssa. Mitä sitä kieltämään, et en kovin innoissani ratsastusta oottanu. En ollu hypänny Peukulla selästä käsin kisojen jälkeen. Irtohypyttäny kyllä olin, ja siitä se oli näyttänytkin tykkäävän. Olis kai vaan pakko kivuta joskus selkäänkin, kun menin ilmottamaan meidät taas ristikkoluokkaan. Eka olin meinannu jättää välist, mut sit Oona sai tsempattua mut mukaan. Nyt vaan mietin, et miten ihmeessä..
Olin käyny hakemassa Miljan Roopelta ja nyt saavuimme Yläkokon pihaan. Pieni jännitys kipristeli mun vatsassa, kun tiesin mitä edessäpäin olis.
- Käyäänkö eka yläkerrassa? Milja ehdotti avaten yksäripuolen oven.
- Mm, vastasin lyhyesti ja seurasin sinipäätä portaita ylös.
Siellä oli pari tuntilaista ja sitten muitakin tallilaisia. Itse huomasin Topin sohvalla puhelintaan selailemassa, joten änkäsin pojan kainaloon ja nappasin tuon puhelimen omiin käsiini.
- Moi, Topi tervehti menetettyään puhelimensa ja painoi nopean suukon poskelleni. Mutisin jotain epämääräistä vastaukseksi pyöritellen ruskeahiuksisen puhelinta käsissäni.
- Mikäs sul on? Topi kysyi vetäen mut vähän lähemmäs.
- Jännittää. Tai vois jopa sanoo et pelottaa, hyppään tänää Peukulla, huokaisin vilkaisten jätkää nopeasti.
- Voi Merru-raukkaa, se kiusas pörröttäen mun hiuksia virne kasvoillaan.
- Äläää, murahdin kuitenkaan oikeasti sen kummemmin suuttumatta.
- Ootko menny jo Likan? kysyin kohta suoristaen jalkani tyhjälle sohvan loppuosalle.
- Joo, luulin ettette tuu tänää tallille.
- Höh, mutisin avaten Topin näyttölukituksen puhelimesta. Olin sen joskus tiukannut Topilta, eikä se ainakaan toistaseksi ollut sitä vaihtanut. Avasin Snapchatin ja lisäsin pari selfietä sekunniksi mystoryyn. Sen jälkeen otettiin Topin kaa pari kuvaa, mut Milja keskeytti meidän selfietimen nakkaamalla mua tyynyllä:
- Mennäänkö sinne ratsastaa?
- Joojoo, huokaisin kömpien sohvalta ylös. Oikeesti olisin jäänyt paljon mieluummin Topin kainaloon, mut minkäs teet.

Lähdin kävelemään tarhoille päin. Peukku seisoskeli yksin tarhassa ja katseli lähestymistäni epäluuloisena.
- Joo'o, mä oon kuule yhtä ilosella päällä, huokaisin puikahtaen sisäpuolelle aitoja. Tamma luimisti ja käänsi päänsä poispäin, muttei sentään karkuun lähtenyt. Tartuin sinisistä päitsistä kiinni ja kävelimme portille, missä nappasin riimunarun maasta. Avasin portin ja pyöräytin sukkajalan toiselle puolelle. Sen jälkeen lähdimme kävelemään tallia kohti.
Salome oli harjaamassa Foxya karsinassa, ja Luna näytti pitävän punapäälle seuraa. Moikkasin heitä ja hain sitten pakin karsinan edustalle. Aloin harjata melko puhdasta karvaa Peukun luimistellessa. Tais olla aika tammamaisella päällä, sehän on vaan plussaa jee.. Hetken kuluttua myös Milja tuli Almansa kanssa talliin ja alkoi harjailemaan pilkkuponia.
Tajusin jossain vaiheessa itsekin, et koetin sisäisesti hidastella varustamisen kanssa. Milja laitto jo satulaa, kun mä vasta lopettelin harjausta.
- Pistä vähän vauhtia, sinipää käski ja sai mut tarttumaan toimeen. Putsasin kaviot ja laitoin sitten jokaiseen jalkaan jännesuojat. Peukku nosteli jalkojaan ja halusi selkeesti vaikeuttaa tätä entisestään. Käskin Miljaa laittamaan ponilleni varusteet loppuun, kun itse kävisin kasaamassa esteet.
- Okei, mut et sit laita sinne vaan jotain paria pystyä. Ette muuten ainakaan selviä kisoista, Milja totesi mun häipyessä ulos.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä vanhalle kentälle, mut siellä kouluili joku mulle ihan uus ratsukko. Tai oikeastaan ratsastaja näytti tutulle, mut en saanu päähäni kuka se oli. Heppa puolestaan oli mageen näkönen, ilmeisesti knapstrup tai joku muu pilkukas rotu. Joka tapauksessa, tää ratsukko sai mut epäröimään kentälle menoa ( enkä muutenkaan haluais juosta niiden päälle) ja kävin kurkkaamassa maneesin tilanteen. Se oli tyhjä, joten me hypättäs täällä. Jos Peukku olis normaali hankala itsensä, niin en jaksais nolata meitä koko tallin edessä. Niimpä aloin raahata maneesiin esteitä. Laitoin pitkälle sivulle laineen, halkaisijalle käsimaaleilla koristellun erikoisesteen ja toiselle pitkälle sivulle sarjan jonka jälkimmäinen osa oli okseri. Kyllä tää olis jo ihan riittävästi. Kuljin reitin takaisin yksäripuolelle, missä Milja oli saanut ponit valmiiksi. Pistin kypärän päähän, turvaliivin päälle ja raipan käteeni maasta. Sit ei auttanu muu kuin lähteä serkkuni perässä kohti maneesia. Tai Miljahan ei kyllä maneesiin tullut koska ei hypännyt tänään, joten olisi voinut tulla ahdasta kun kaksi ratsukkoa ratsastaa ihan eri lajiakin.

Pysäytin Peukun kaartoon. Se käänteli korviaan tiuhaan tahtiin mun hypätessä selkään. Kiristin vyötä ja päästin sitten tamman kävelemään uraa pitkin. Peukku hirnui korvia vihlovasti ja saikin parilta lajitoveriltaan vastauksia ulkopuolelta. Pidin ohjia puoliksi tuntumalla, sillä ratsuni tuntu pommilta joka vois räjähtää milloin vaan.
Tamma saikin pienet sätkyt pyrähtäen raville, kun maneesin ovi kävi. Topi tuli istumaan katsomoon ja olin oikeestaan aika helpottunut seurasta. Mua nimittäin jännitti jo nyt. Hidastin ponin takaisin käyntiin, mut pidin ohjastuntuman.
- Tää on iha kauheeta! valitin ilmeisesti melko kärsivä ilme kasvoillani, kun Topi vain virnisteli katsomosta. Peukku tikitti jännittyneenä eteenpäin ja yritti keksiä jotain pelättävää.
- Keksi sille jotain tekemist nii se ei kerkee pöllöillä, Topi neuvoi. Kyl mä ton toki itsekin tiesin, mut olin ihan kun eri maailmoissa. Siirryin raviin ja aloin katsomaan tempoa hyväksi. Ensin Peukku vain juoksi apuja vastaan ja hirnahteli edelleen tavoittaakseen kaverinsa. Aloin tehdä voltteja joka kulmaan ja sivujen aikana rauhoittelin tammaa. No ehkä pari kivaa pätkää saatiin, ja pieni valo häilyi tunnelin päässä. Ehkä me sittenkin selvittäis tästä ratsastuksesta. Pakko.

Ravailin molempiin suuntiin, ja siirryin sitten käyntiin. Mulla oli kauhea kuuma jo nyt, kun tamman kanssa piti vääntää kaikki rautalangasta. Kulmaan piti mennä, pidätteet tuli kuunnella ja laukkaa ei saanut nostaa ilman lupaa. Lista oli loputon.
- Laitatko noi sarjan puomit maahan? pyysin katsomossa edelleen istuvalta Topilta. Se teki työtä käskettyä, ja pian mulla oli maapuomeja ylitettävänä. Painoin pohkeeni kevyesti kylkiin ja Peukku ponnahti raville. Yritin kevennellä mahdollisimman rauhoittavasti meidän kääntyessä puomisarjalle. Poni korskahteli pirteästi ja tiheensi askeliaan. Jotenkin me rämmittiin puomeista yli ja sen jälkeen sukkajalka nosti laukan. Jatkoin siis laukassa ja hain vähän kevyempää istuntaa. Peukku pärskähteli ja meinas lähteä kiihdyttelemään. Hyvin pian maneesista kummiskin loppu tila ja otin tempoa takaisin.
- Pruuuut..
Vähän tamma koetti niskojaan nakella, mut hidasti raviin jännittyneenä. Rauhoittelin menoa parilla voltilla, jonka jälkeen suuntasin taas puomeille.

Olin verkkaillut jo aika kauan, joten piti kai siirtyä itse hyppäämiseen. Topi kävi laittamassa kaikki esteet pieniksi ristikoiksi.
- Kiitti, henkäisin miettien mielessä minkä esteen tulisin ensimmäisenä. Päätin tulla lainetta. Peukku heilutteli päätään intopiukeana ja lähti raviin käskystäni. Suoristin ristikolle ja annoin sitten luvan lähteä laukkaan. Menin jotenkin ihan lukkoon tajutessani et nyt me sit oikeesti mentäis. En päässy ylisuureen hyppyyn mukaan, mut positiivista et pysyin selässä. Siirsin ristikon jälkeen käyntiin ja taputin vähän kaulalle. Huh. Ei ainakaan toistaiseks ihan kauheeta. Nostin uudelleen laukan Peukun nykiessä ohjaa. Pari metriä ennen lainetta ratsuponin mahanalus täyttyikin jaloista, eikä mun pidätteillä oikeestaan ollu mitään merkitystä. Päästiin jotenkuten rämpien toiselle puolelle, vaikka tällä kertaa selässä pysyminen tekikin tiukkaa.
- Miks hitos tän pitää kiihdytellä tolleen? älähdin kääntyen voltille lyhyellä sivulla.
- Tykkää hypätä, Topi totesi selaillen samalla puhelintaan.
- Pääsis vähän vähemmälläkin vauhdilla,  mutisin suunnitellen seuraavaa tehtävää. Kävin näyttämässä lähempää erikoisestettä, jota Peukku kyttäsikin alkuun melko pahasti. Kyl se sit lopulta sitä uskaltautu mennä kattomaan. Päätin tulla seuraavaks laineen, erikoisesteen ja uudelleen laineen toisesta suunnasta. Lähdin liikkeelle ja käänsin katseeni laineelle. Peukku ylitti sen taas pienen spurtin kera ja eteni ulkoapujani ihme kyllä kuunnellen halkaisijalle. Se höristi korviansa nähdessään oudon esteen ja päätti sitten loikata ihan jäätävän kokoisella loikalla yli. Kiitin sitä esteen toisella puolella ja suuntasin katseeni jo uudestaan laineelle päin. Tamma ei ihan kuunnellut sisäpohjettani, vaan oikaisi kulmissa. Itse hyppy laineelle meni ihan jees, mitä nyt vauhtia oli taas liikaa.
- Tuunks korottaa? Topi kysyi ja nyökkäsin. Ekat hypyt oli menny ihan yllättävän hyvin, vaikken tosta järkyttävästä vauhdista tykännytkään. Ainakaan ratsuni ei ollut vielä riehunut sen kummemmin.
- Älä laita kovin korkeiks, ehk 40 sentin pystyiks, pyysin. Topi käveli erikoisesteen luo ja pelleili laittavansa sen noin metrin paikkeille:
- Nyt hyvä?
- Hehheh. Nyt yli puol metriä alemmas kiitos. Peukku kyl varmaa hyppäiski jos antaisin, mut mä en kyl pysys kyydissä, totesin löysyttäen hetkeksi vähän pidempää ohjaa.

Päätin nyt tulla erikoisesteen ja sit sarjan. Peukku pureskeli kuolainta ja steppasi pienesti mun tehdessä pidätteitä. Annoin laukka-avut ja suuntasin erikoisesteelle.
- Pidä pohkeet kii ja varaudu oudompaan hyppyyn. Ja myötäät! katsomoon myös istumaan tullut Angelika neuvoi. Kieltämättä se toi helpotuksen tunnetta, kun sai neuvoja.
Peukku meinasi hidastella, mut viime hetkellä pyrähtikin eteepäin ja ponnisti oikein selän kanssa yli.
- Sillähän on ihan hyvä hyppytyyli! Tosin ei tartteis ehkä hypätä noin isosti näin pienelle, Angelika kommentoi. Jatkoin sarjalle ja pääsin ihan jees hyvin hyppyyn mukaan. Vauhti kuitenkin kiihtyi liikaa ja askeleet eivät sopineet väliin. Lähdettiin siis pohjasta ja tuli aika outo hyppy. Taputin kuitenkin Peukkua kiitokseksi.
- Nostettasko vielä ihan vähä? Toi nimittäin näyttää ihan kivalle! Vauhtia vaan kyl just on liikaa.
Irvistin pienesti, mut nyökkäsin lopulta. Kaipa se ois sama mennä jotain 60 senttiä nyt, kun Peukku oli hyvällä päällä. Angelika kävi korottamassa esteitä ja palasi sitten katsomoon Topin viereen.
- Tuuks vaikka laineen, erikoisesteen ja sit sarjan?
- Vaikka, vastasin ja silittelin jo vähän hionnutta kaulaa. Peukku käänteli korviaan ja kuunteli selkeesti mua. Lähdin miniradalle ja katselin lainetta. Jälleen kerran ennen estettä ratsuponi otti sellaiset kiihdytykset et huhhuh. Otin siis reilummalla kädellä tammaa takaisin aina viimeisille metreille ennen halkaisijalla olevaa käsimaaliestettä. Sit päästin sen etenemään, tai no yritin. Peukku ei ollu kerinny nähä ennestään vaikeaa estettä hyvin, joten veti liinat kiinni. Mä olin jo ihan ollu menossa, joten kapsahdin sen kaulalle. En kerennyt kuin palata satulaan ja sanoa et "huh, pysyin selässä", kun Peukku alkoi kiukutella. Se pomppi korvat luimussa ja teki just sen, mitä vihaan. Alko keulia. Välillä se kävi ihan kunnolla, välillä vaan pomppi.
- Käytä pohkeita! Hop! Eteenpäin!
Lopulta käytin nopeasti raippaa taakse, niin Peukku siirtyi raville.
- Heti uudestaan, pohkeet kiinni ja anna vähän ohjaa, Angelika neuvoi mun tehdessä voltin. Oikeesti ton äskösen jälkeen olin pirun peloissani, mut ei tässä auttanu ku yrittää ratsastaa. Päästiin isolla loikalla yli ja jatkettiin sarjalle, missä Peukku vaan rynni ilman kontrollia omaa estesilmäänsä käyttäen yli.
- Herranjumala! huudahdin kun rata oli ohi. Mua vähän tärisytti ja olisin voinu samantien lopettaa, mut Angelikan kannustuksesta tulin viel kerran sen laineen. Sen jälkeen ilmoitin et hyppelyt oli nyt tässä ja aloin loppuverkkailla.

Tän ratsastuksen jälkeen mulla oli tositosi ristiriitaset tunnelmat. Toisaalta ihan huippua, päästiin menee 60 senttimetrin rataa niin et pysyn jopa selässä - ei ollu ennen Peukun kanssa onnistunu. Siitä pystyynnousemisesta jäi kuitenkin vähän paha maku suuhun. Päällisinpuolin olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Kai me yhdestä ristikkoluokasta selvittäis, ajattelin selaillen puhelintani tallin käytävällä. Jemmu seisoi käytävällä pinteleihin asti varustettuna ja Peukku söi heinää karsinassa kylmät jaloissaan. Milja harjaili Almaa karsinassa, niitten treenit oli kuulemma menny ihan hyvin. Kävin ottamassa Peukulta kylmät pois ja jätin sen karsinaansa. Ulkona alkoi olla ihana ilta-aurinko ja mietinkin, menisinkö Jemmun kanssa maastoon. En kuitenkaan jaksanut yksin lähteä kauas, joten päädyin lähtemään sänkkärille. Niimpä pistin koulupenkin ( suunnitelmissa oli kyl mennä normaali koulutreeni vaikka ei kentällä oltukaan ) ja suitset ripeästi suokille. Päädyin laittamaan martingaalinkin, jonka jälkeen olin valmis.
- Vie Peukku ulos kun oot nakannu Alman, käskin sinipäätä ja lähdin taluttamaan rautiasta perässäni ulos. Näin Topin ja Salomen hääräämässä skoban luona, joten pysäytin Jemmun ja kutsuin poikaystäväni vielä luokseni.
- Noinko vaan meinasit karata sanomatta mitään? pelleilin Topin saapuessa luokseni.
- Totta kai. No ei mut Salome sai Foxyn valmiiks ja se haluu kotiin lukemaan johonki lukion juttuun.
- Aaa. No nähään huomenna, moikka, hymyilin ja annoin suudelman. Sen jälkeen talutin Jemmun kauemmas ja kiristin vyötä. Menin selkään ja lyhensin jalkkareita kaksi reikää normaalia lyhemmäksi. Sen jälkeen patistin suokin polulle, josta pääsisimme pellolle.

Alkukäynnit tulikin sopivasti ratsastettua siinä matkalla. Kun olimme sänkkärillä, keräsin ohjat kokonaan tuntumalle. Jemmu kyttäsi uutta aluetta ja hirnahti kovaan ääneen.
- Joo, tääl ei nyt oo kamuja, puhelin taputtaen kaulaa. Jemmu käänteli korviaan ja koetti uudestaan löytää kaverit hirnumalla. Ehkei ollutkaan ihan paras idea tulla tänne yksin tammani kanssa. No, ainahan me voitaisiin yrittää. Nyt olis ainakin tilaa, joten joku laukkatreeni vois olla tosi hyvä aihe.
- Maisk, mennääs, houkuttelin suokin liikkelle ja aloin ratsastaa suurehkoa suorakulmion muotoista aluetta. Jemmu pörähteli jännittyneenä, joten päätin pistää sen töihin. Ratsastin avoja käynnissä, ja aluks Jemmua ihmetytti kun ei ollutkaan seinää minnepäin yrittää luikerrella. Sit se lähti kuitenkin kuuntelemaan, ja tää uuden paikan aiheuttama ryhdikkyys sai Jemmun aika upeen näköseks. Koetin ratsastaa sen herkäks pohkeelle ja takaset alle töihin.
Kun käynti oli jotakuinkin ok, siirryin raviin. Keventelin ja hain temmon rauhalliseksi, jonka jälkeen koetin halkaisijalla lisätyn tapaista menoa. Jemmu oli heti menossa mukana ja eteni hyvin.
- Hieno! hihkaisin kun tamma lisäsi kepeästi. Tein tehtävää koko ajan suuntaa vaihdellen, ja lyhyillä sivulla ratsastin voltit harjoitusravissa. Alkupelleilyn jälkeen Jemmu oli tosi herkän oloinen ja selkä alkoi nousta töihin. Jäin ratsastamaan harjoitusravia ja asetin aina mahdollisuuden mukaan tarkasti. Pikku hiljaa Jemmu alkoi rentoutua ja pärski iloisesti.
- Hyyyvä tyttö.

Nyt kun Jemmu oli aikalailla ohjan ja pohken välissä, annoin laukka-avut. Siirtyminen oli aika ponnekas, mut ryöstämään rautias ei alkanut. Hölläsin sisäohjasta kiitokseksi ja keskityin pitämään jalan rennosti alhaalla, nyt kun jalkkari oli tarpeettoman lyhyt. Pyörittelin ympyröitä, jonka jälkeen päätin testata parit laukannostot. Ratsastin halkaisijamaisesti ja vaihdoin avut päinvastoin, jolloin tamma hypähti vasempaan laukkaan. Taputin suokkia jälleen tyytyväisenä ja kokosin lyhyellä sivulla. Sen jälkeen lähdin taas vaihtamaan laukkaa, ei mitään ongelmaa. Miks ihmeessä Jemmu joskus kuunteli kun unelma, ja joskus kaikki meni päin persettä? Ehkä se vaan on tän lajin kääntöpuoli.
Loppuun laukkasin ihan vain "uraa" pitkin ja nautin siitä, kun Jemmu kerrankin laukkasi hyvin. Takaset tuntui olevan hyvin alla ja selkä töissä. Päätin vähän riskeerata, ja seuraavan pitkän sivun lopussa kannustinkin tähtipään eteenpäin.
- Otetaas pieni rallipätkä! huudahdin ja annoin suokin laukata. Nousin kevyeeseempään istuntaan ja hölläsin vähän ohjasta. Jemmu pärskähteli korvat hörössä ja kaikki meni ihan jees. Siis tähän asti.

Siinä oli ilmeisesti joku kivi tai vastaava, joka sekotti innokkaan suokin jalat. Se veti nurin ja mä menin totta kai mukana. Tunsin vaan et ai nyt sattu, kun Jemmu kaatu puoliks mun jalan päälle. Seuraavaks näin kun se kömpi ylös, katteli hetken järkyttyneenä ympärilleen ja lähti sit kiitämään takaisin tallille perää heittäen. Hätääntyneenä nousin seisomaan ja lähdin hölkkäämään pellolta pois. Nilkassa vähän tuntu, mut pystyin kuitenkin pienen kivun kanssa hölkkäämään tallille asti. Huomasin Jemmun uuden kentän laidalla Lindan pitelemänä, ilmeisesti tuntia pitävä Sanna sen siihen oli kutsunu. Jemmu katteli höslänä ympärilleen ja päästi pienen hörähdyksen mut nähdessään.
- Heppa kateissa? blondi tokaisi ja ojensi ohjat mulle.
- Joo, kiitti, mutisin ja saatoin tuntea kaikkien kuuden ratsastajan katseet niskassani. Lähdin taluttamaan Jemmua kenttää kohti, pitäs sitä viel ton laukan jälkeen taluttaa. Huokaisin helpotuksesta, et ei kuitenkaan tän pahemmin käyny. Jemmu pälyili mua seuratessaan, mut pikku hiljaa rauhottu ja laski päänsä rennompana. Sillon oikeestaan näin sivusilmällä et nyt se ei kyl kävelly normisti. Pysäytin sen ja kokeilin vasenta etusta. Lämmin. Oh fuck. Näin sen aikasemmin kentällä ratsastaneen tutun naisen kävelemässä tallin pihassa, ja kutsuin sitä:
- Hei anteeks!
- Joo? se kysyi ja asteli lähemmäs.
- Viittiitkö kattoo et oonks se vaan mä, vai ontuuks tää? kysyin ääni vähän väristen. Nainen jonka samassa muistin Tumpun entiseksi hoitajaksi nyökkäsi, joten lähdin taluttamaan Jemmua käynnissä.
- Joo, kyl se vähän epäpuhtaalta vaikuttaa, Lydia harmitteli.
- Okei, nii epäilinkin. Kiitos, huokaisin ja lähdin taluttamaan Jemmua talliin. Voihan vittujen vittu.

Jemmu piti päätään alhaalla silmät ummessa pesarilla. Kylmäsin sen jalkaa kyyneleet silmissä. Olin soittanu Oonaroosalle ja se sano, et kannattas nyt tarkkailla pari päivää ja jos ei helpottas nii soittaisin eläinlääkärille. Olin vaa myönnelly hiljaa ja puhelun loputtua alkanu itkee. Emmä ees tiiä miks tää sai mut tälläseks, kai musta vähän tuntu et tää oli mun vika.
Kuulin oven käyvän ja yläkerrassa ollut Milja asteli yksäripuolelle:
- Joko kohta mennään?
Sit se huomas mun punottavat silmät ja yritykset pyyhkiä kyyneleet.
- Onks... Kaikki hyvin?
- Sattu pieni äksidentti. Jemmu ontuu, kuiskasin ja asian ääneen sanominen tuntu kauheelta. Jos se oli vaik murtunu?
- Eikä.. Ooks soittanu jo Oonalle?
Nyökkäsin ja puhelimeni ilmoitti kylmänneeni jalkaa nyt tarpeeksi. Irroitin Jemmun ketjuista ja talutin sen karsinaan. Se oli hitusen hionnut, joten pistin suokille fleeceloimen ja päätin antaa vähän etuajassa iltaruoan. Nyt asialle ei vois enää tälle päivälle tehä mitään.
- Mennää vaa, totesin ääni tukkosena ja keräsin kamppeeni. Astelimme jo illan pimeydessä mautolleni, ja sitä startatessani sytytin yhen röökin. Milja ei ees enää täs tilantees kehannu sanoo mitää, avas vaa oman puolensakin ikkunaa ja katteli ulos vaitonaisena. Olo oli ihan hiton syyllinen. Jos oisin vaa jääny Jemmun kaa kentälle...

Merida, Jemmu & Peukku 59HM.

// No ton estetreenin jälkeen täytyy vaan todeta, et jos kaikki sujuu kuten pitää niin te saatatte olla kärkipäässä jos peukku kaahaa samallalailla:D Huono juttu toi sen pystyyn nouseminen, ku se protestoi ja koittaa suuhun koskevaa apua päästä pakoon, mä en oo varma oonko ehottanu sulle ratsastaa joku kerta hackamoreilla tai vaikka näyttää peukkua eläinlääkärille, jos jemmun jalka ei parane nii ell voi kattoo peukun suun samalla. TAI sitten peukun pelleily on vaa pelleilyä ja sillä on kaikki kunnnossa, mutta huomaa sun jännittävän ja epäröivän hieman ja ottaa tilanteesta kaiken irti... Voi kuinka niin hyvin alkanut treeni jemmun kanssa sai niinkin kurjan käänteen, kuinka voikin mennä niin ikävästi. Jemmu aristi aamulla jalkaansa lindan mukaan kun se aamutallia teki, sano että alkuun aika pahastikin, mutta kun mä kävin päiväheinät heittämässä ei se juurikaan ontunut kävellessään, mutta ei myöskään paikoillaan sitten laittanut sille painoa. Toivotaan nyt että ei käynyt mitään kovin pahaa, koska ei se nyt varsinaisesti sun vika ollut, että kivi sielä pellolla sai jemmun kaatumaan. Jos jemmun jalka ei kisoihin mennessä parane, muistathan ilmottaa, että otetaan sut osallistujalistalta poies? 22v€ -Iida