|
Post by Merida on Sept 20, 2016 18:10:09 GMT 1
21.09.2016
Tänään menin suoraan Yläkokkoon kun lukiolta pääsin. Iida oli laittanut päivällä mun pyynnöstä viestiä et miten Jemmu voi, kuulemma aamulla ontui edelleen. Oonaroosa oli sanonut voivansa tulla katsomaan sitä jalkaa myös, ja kieltämättä lupaus toi turvallisuuden tunnetta. Astelin sisälle talliin ja heti ensimmäiseksi kuulin Jemmun hörähtelyn. Ei se varmaan mua ollut edes vielä tunnistanut, mut sillä tais olla vähän tylsää yksinään tallissa. - Mitä tyttö, tervehdin avaten karsinanoven. Suokki tuli korvat hörössä luokseni ja tutki käteni herkkujen varalta. Sen jälkeen se jäi paikalleen ja puhalteli vaan hetken lämmintä ilmaa käsiini. - Hassu, hymähdin taputtaen sitä sitten kaulalle. - Kohta kun Oona tulee nii katotaan onnutko vielä. Kävin hakemassa varustehuoneesa punaisen pakin ja otin esille pölyharjan. Yksäripuolella oli tosi hiljaista, täällä ei ollut ketään meidän lisäksi. Jemmu seisoi kiltisti paikallaan mun harjatessa sen karvaa läpi. Eihän se nyt mitenkään likainen ollut möllötettyään karsinassa montakymmentä tuntia, eikä se kyllä ollut piehtaroinutkaan. Kunhan vain kulutin aikaa ja hoidin tammaa. - Oonaroosa sano tulevansa kun saa Gemman traileriin. Se aiko ratsastaa sen täällä, samaan aikaan kun meen Peukun. Sua en kyllä voi ratsastaa, huokaisin jutellessani suokille. Ei mua harmittanu se etten päässy Jemmulla ratsastamaan, vaan se kun tamman jalka ei ollut kunnossa. Noin vartin päästä kuulin auton ääntä pihalta, ja oletin sen olevan Oonaroosa. Oikeassa olin, sillä parin minuutin päästä nainen asteli sisälle talliin. - Moikka! Täälläkö meidän potilas on? Oona puhui ihmeen rennosti ja tuli karsinalle tervehtimään hevosta. - Joo, vastasin hiljaa ja väistyin sivummalle tätini tullessa rapsuttelemaan Jemmua. - Otetaan se vaikka tohon pesariin, hän sanoi pian ja mä pistin Jemmulle päitset päähän. Talutin suokin pesukarsinalle ja kiinnitin narut päitsiin. Noin viiden minuutin kuluttua Oona oli vähän tunnustellut ja taivutellut vasenta etusta. Päätimme käydä juoksuttamassa Jemmua hetken aikaa, sillä mitenkään erityisen huonolta se ei kuulemma juuri nyt tuntunut, luojankiitos. Varustimme yhteistuumin neidille juoksutuskamppeet niskaan ja menimme sitten vanhalle kentälle. - Mites teillä on nyt muuten ennen tätä menny Jemmun kanssa? Oonaroosa kysyi päästäen hevosen kiertämään käynnissä ympyrää hänen ympärillään. - Ihan jees. Laukan kanssa meinannu olla vähän ongelmia. Mut arvaa oliko se toissapäivänä laukassakin tosi huippu, mut sit vedettiin nuri... Nyt ois ollu viikonloppuna estekisat. - Joo, vaik tää ei nyt ontuis nii niihin ette taida kyl päästä, nainen harmitteli katsoen Jemmun käppäilyä. - Nii. Nojailin itse kentän aitaan ja toivoin jalan olevan jo parempi. Ei se ainakaan käynnissä kovinkovin pahalle näyttänyt. Jemmu vilkuili ympärilleen, sillä tais olla vähän energiaa vaikkei vapaapäiviä edes montaa ollut. Karsinassa seisominen taisi olla sille vain yhtä tuskaa. - Ravi! Jemmu ponnahti liikkeelle, ja tempo oli melko kiireinen. - Woooou, pruuuut raauhassa, Oonaroosa koetti rauhoitella. Jemmu alkoi pikku hiljaa kuunnella ja hidasti oma-aloitteisesti. - Ontuuko se? kysyin varovasti. En nimittäin itse kunnolla tästä nähnyt. - No ei tuo ihan normaali taida olla vielä, muttei mitenkään pahakaan. Henkäisin pienesti helpotuksesta. Ei siinä mitään murtumaa tai kovin vakavaa voinut olla, kun se noin kepoisasti ravaili. Toisaalta hepat oli eteviä peittelemään kipua, mut en uskonut tässä tilanteessa siitä olevan kyse. - Ja woooou, kääyntiii. Jemmu hidasti ja pärskähti pari kertaa. Oonaroosa vaihdatti suunnan ja katsoi käyntiä hetken aikaa sinnekin suuntaan. - Kävikös sulle mitään siinä kaatumisessa? tätini kysäisi tarkkaillen Jemmun askellusta. Vilkaisin jalkoihini, missä oli koulun jäljiltä vaan tennarit. - Kyl mulle terkkarilta määrättiin tällänen tukiside. Tää nilkka ei ollu kuulemma nyrjähtänyt nii en keppejä tartennu, mut sano et mun kannattaa pari viikkoo tälläst pitää, selitin. En ollut tallilla kipua huomannut, mut kyl mä sen kotona olin tajunnut. Olin sit tänään käyny terkkarilla ja se oli antanu tän tukisiteen. Sen kanssa ei oikeestaan edes sattunu, ehkä joku rankka juokseminen vois tuntua. En ollut jaksanut tästä kauheasti kotona huudella, kun äiti olis varmaan vaan käskenyt jättää ratsastamatta. En varmana, nyt kun kisat oli tulossa. Oma kämppä vois muutenkin alkaa olla aiheellinen, eihän ollu enää kun reilu neljä kuukautta täysikäisyyteen. Oonan mies oli talutellut Gemmaa pihalla tän ajan, mut nyt arabi tuotiin laiton ajaksi käytävälle talliin. - Harmi kun kaikki karsinat oli täynnä. No, kyl tää hienohelma pärjää tän ajan tässä, Oonaroosa naurahti taputtaen hevostaan kaulalle. Karsinaan hakemani Peukku steppaili karsinan kaltereiden takana ja olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta. Jemmukin pörisi karsinassaan siihen malliin, et tulis varmaan kohta läpi. Kävin siis hakemassa sille vähän heinää syötäväks, ja siitä se onneksi rauhoittuikin. - Nii. Tänne tuli pari päivää sitten yks ihana Jetta. Sen omistaja on se Tumpun entinen hoitaja, jos joskus mainitsin siitä jotain. Lydia, kerroin sitoen Peukun karsinassa kiinni. Tamma oli ihan höslänä uudesta hepasta tallissa. - Aijaa, et oo varmaan kertonut. Mut kiva. Mites sul näin muuten menee, ei olla keretty näkemäänkään. Lukion viimenen vuos sitten menossa? Nyökkäsin ja kerroin sen alkaneen ihan hyvin. Kaks ylläpitoheppaa tosin verotti voimia, mut olin mä ihan ookoosti jaksanut opiskellakin. - Sano vaan jos kaks heppaa oikeesti käy liian raskaaksi, kyllä mä voin toisen takaisin ottaa. Opiskelu kuitenkin ykkösenä, Oonaroosa sanoi selvitellessään arabinsa harjaa. - Kyl tää ainakin toistaseks näin menee. Ja Peukustakin on omalla tavallaan tullu aika tärkee. Ei, et pure! komensin tamman alkaessa juuri kiukkuamaan sitä kehuessani. - Kyllä vaan mahastakin pitää harjata. Oona naurahti pienesti, kunnes kyseli vielä Alman ja Miljan menostakin. - Niil on menny oikeesti tosi hyvin nyt. Ne sai kesällä jonkun kehityskauden, sijoittuivat monissakin koululuokissa ja viimeks pari päivää sit vetelivät 90 sentin rataa. Nyt ne starttaa viikonloppuna ysikympin, kerroin ja aloin putsata kavioita. - Oho, Almahan on pistetty töihin! Ihan hyvä vaan, jos Milja ei pitäis sitä ylläpidossa niin mun puolesta varmaan möisin koko ponin, nainen hymähti. Noin 20 minuutin kuluttua ponit olivat valmiita. Oltiin vähän jääty juttelemaan, niin aikaa vierähti tahattoman paljon. Päästiin kuitenkin vihdoin ja viimein vanhalle kentälle ratsastamaan. Menisin ihan vain koulua, koska kisathan olisi jo parin päivän päästä. Peukku seisoi nätisti kaarrossa kiristäessäni vielä vyötä ja painoin sitten pohkeeni kiinni tamman kylkiin. Poni lähti kepeästi liikkeelle ja rentoutui pian laskien päätään alemmas. Toivoin ratsuponin olevan yhtä hyvä kuin yleensä koulussa, niin Oonaroosa voisi nähdä kehityksen. Kyllähän toisaalta kisatuloksetkin siitä osittain kieli - eka yhteinen helppo A ja kakkossija! Keräsin ohjat tuntumalle ja lähdin ratsastamaan tempoa reippaaksi. Karsinassa melskannut neiti oli nyt jopa ensin vähän hidas pohkeelle, mutta sain sen kyllä helposti houkuteltua pohkeen eteen. Tein molemmille pitkille sivuille väistöjä, ja halusin oikeasti treenata ne kuntoon. Ensin kaula oli mutkalla ja takaset jäi jälkeen, mut kun oikein keskityin niin saimme kivojakin pätkiä. Väistöjen jälkeen hain edelleen tarkasti suoruutta, kun taas kohta vastaavasti taivuttelin reippaalla kädellä. Peukku alkoi herkistyä ja kuunteli mua aika hyvin, mut oli edelleen vähän varautunut tuntemattomamman hevosen ollessa kentällä. Pitkän käyntiverryttelyn ( jota muuten tein usein, heh ) siirryin raviin. Aluksi meno oli melkoista kipitystä, mut lähtihän Peukku pienellä asettelulla myötäämään niskasta. Tamma meinasi samalla laiskistua, joten katsoin että se ravasi ohjastuntumaa kohti. - Sehän näyttää ihan kivalle! jo välikäyntejä käppäilevä tätini kehui. Kommentti sai pakosti hymyn huulilleni. - Se tuntuu myös, vastasin ja hölläsin sisäohjasta kiitokseksi ympyrää lopettaessani. Jatkoin uraa pitkin ja katsoin, että ratsuponi meni sisäpohkeen ympäri kuitenkaan takapäätä pois työntämättä. Sen jälkeen istuin alas siihen kammottavaan harjoitusraviin ja nostin äkkiä laukan päästäkseni kärsimyksestä. Peukun laukka oli niin kivaa. Tein päätyyn pari volttia ja koetin koota askelta, jonka jälkeen siirryin ravista käyntiin. Löysytin pitkät ohjat ja siirryin vähän kauemmas kävelemään. Kävelyn jälkeen siirryin suurelle ympyrälle ja lähdin työstämään ravia. Kun kaikki oli ponin puolelta jotakuinkin kunnossa, istuin alas ja aloitin vatsalihastreenin. Olinhan mä toki aika paljon Peukun satulassa ennenkin istunut koulua kisatessamme, mut aina se oli yhtä kauheeta. Ensin Peukku jännittyi kun en selässä osannut olla, mut aloin löytää taas sen hyvän tavan olla, jolloin myös poni oli tyytyväisempi. Aikana ympyrällä pyörittyäni nostin laukan ja hetken vain ratsastin laukassakin ympyrää. Sen jälkeen jatkoin uraa pitkin ja otin reippaan temmon. Kiekan jälkeen otin tempoa pois, hain ennemminkin koottua etenemistä. Peukku oli tässä ihan jees, joten siirryin takaisin raviin ja päätin kokeilla raviväistöjä. Aluksi ei oikein tullut mitään, mut Oonaroosa huomasi meidän ähertämisen ja alkoi jakaa vinkkejä. - Ulkoavut, pidä kaula suorassa. Istut myös ite suorassa! Nääin, hyvä! Pariin kivaan pätkään päätinkin lopettaa, ja ratsastin loppuun eteen-alas -työskentelyä. Lopulta istuin alas, sain ponin käyntiin ja löysytin pitkät ohjat. Myös Oonaroosa alkoi loppukäynneille tullen vähän lähemmäs kävelemään. Ei kuitenkaan liian, tammamainen Peukkuni kun oli aika näppärä potkimaan.. Me vietiin ponit talliin, minne oli ilmestynyt muiden tallilaisten kamppeita. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, joten epäilin muiden olevan ylhäällä. Talutin ratsuponin karsinaansa ja avasin satulavyön. Sen jälkeen vedin satulan selästä ja avasin suitsien remmit. Harjasin vyön ja huovan, jonka jälkeen kävin nostamassa koulupenkin omalle paikalleen. Pesin suitsien kuolaimet ja niputin ne sen jälkeen siistimmin. Palasin Peukun luo ja tarkistin jokaisen jalan erikseen. Huh, mikään ei tuntunut lämpimältä ja kaviot oli kunnossa. Harjailin vielä karvaa läpi, kovin hionnut Peukku ei ollut. Niimpä laitoin vain päitset päähän ja kävin nakkaamassa sen Ranjan seuraksi tarhaan. Palasin yksäripuolelle kottareiden ja talikon kanssa, mutta menin vielä ulos Oonaroosan lastatessa Gemmaa. Arabi meni siroin askelin sisälle ja Oona sulki takaluukun. - Mepäs mennään nyt. Jos se Jemmun jalka ei tuosta pahemmaks mene, niin tuskin eläinlääkäriä tarvitaan. Älä kuitenkaan ehkä viikkoon tee mitään rankkaa, ja jos sit se ei onnu nii ala vähän varovasti vaan treenaileen. Mut niihin kisoihin älä mene. - En tietenkään, hymähdin. Vaihdoimme heipat ja sitten tätini lähti kohti kotitallia. Itse menin takaisin talliin aloittaen sitten putsaamaan Peukun karsinaa. Jemmu potki vaativasti karsinan ovea, hömelö ilmeisesti luuli että oli jo iltaruoan aika. - Älä potki! komensin ohimennen lappaessani lantoja kottareihin. Ei se melu kyllä ihan siihen loppunut. Saatuani Peukun karsinan valmiiksi otin Jemmun käytävälle kiinni ja putsasin senkin karsinan. Suokkitamma kauhoi nyt tallin käytävää kyllästyneenä. Ei se sitä kuitenkaan nyt lopettaisi, joten annoin asian olla. Tiedän, ei pitäisi. Mut ei se yleensä noin paljon kuopinut, nyt varmaan vain oli tylsistynyt. Kuulin tallin oven käyvän ja ylhäältä tuli Angelika, Topi ja Salome. Menin tervehtimään kolmikkoa, Topia tosin suutelemalla. - En nähny sua tänään lukiolla, lisäsin pusun jälkeen. - En mäkään sua. Miks Jemmu on sisällä? Sehän halkasee kohta ton tallin lattian, Topi pelleili rapsuttaen suokkiani kaulalta. - Ainii, enks oo muistanu kertoo.. Siis Jemmu ontuu. Tai on se nyt jo parempi, eikä ehkä enää onnu. - Eikä, suokkia hellimään jäänyt Angelika totesi. - Mmm. Mut on se nyt jo parempi! hymyilin pienesti ja jatkoin karsinan siivousta. Kävin kippaamassa lannat lantalalle, ja palasin sitten talliin. Jemmu hörähteli jo tutuksi käyneellä tavalla. Tosin nyt Likka ja Foxy olivat tallissa, joten se ei ollut niin yksinäinen. Angelika oli ilmeisestikin jo lähtenyt, kun oli aiemmin käynyt maneesilla taluttelemassa Reetua. - Kertokaa miten saan tolle tekemistä, huokaisin sisaruksille katsoen rautiaan hyörintää karsinassa. - Laita sen heinät heinäverkkoon, Salome keksi. - Hyvä idea! Kävin etsimässä heinäverkon ja laitoin iltaheinät siihen. Pistin verkon karsinan edustalle ja päätin käydä sanomassa iltatallin tekijästä asialle, mut samassa Luca astelikin sisälle yksäripuolelle. - Hei tota Jemmun iltaheinät on sit jo tossa. Ja olisitko kehdannu sanoa Iidalle, et me ei tullakaan Jemmun kanssa kisoihin? - Voin mä sanoo. Miks? jätkä ihmetteli. Selitin siis sillekin meidän kaatumisäksidentin. - Aajoo. No mut meen nyt ettii sen Iidan, mul oli sille jotain muutakin asiaa, Lucas sanoi ja lähti tallista. Jäin hetkeks vaan hengailemaan käytävälle kuin jotain ottaen, kunnes tajusin et hei, eihän Milja ees ollu mun kaa tallilla. Olipa outoa, yleesä se oli aina mun kanssa Yläkokossa. - Mä varmaan meen, oon tosi väsyny ku oon stressannu tota Jemmun jalkaa, selitin selaillen puhelintani samalla. Yläkulma ilmoitti viestistä Miljalta, pitäs hakee se Roopelta. - Ja jouduin vielä serkkuni kuskaajakski, hymähdin kurkaten Likan karsinaan. Topi kiristi just ponin vyötä. - Mee vaa. Koitetaan vaik huomen törmäillä koulussa, ruskeahiuksinen sanoi tullen karsinan ovelle. - Joo, moikka, hymyilin painaen suudelman sen huulille. Kävin vielä nopeasti paijaamassa Jemmua, kunnes huikkasin kaksikolle heipat ja lähdin hiukan pimenneeseen iltaan. Merida, Jemmu & Peukku 60HM.
// No hyvä pelata varman päälle ja jättää koko estekisa jemmun kanssa väliin niin saatte sen jalan kuntoonkin joskus eikä se rasitu liikaa. Ja nyt kun se on hetkisen rennommalla liikutuksella pääset vähän vähemmällä ja voihan joku meistäkin sen vaikka juoksuttaa joku päivä jos et ehdi. Se kuitenkin paukahtaa kohta energiasta tai kaivaa itsensä maan läpi niinku Topi sano:D Mutta hyvä sentään että peukun kanssa on nyt sujunut ja se oli hyvä kentällä, vaikka koulua menitte niin voisihan tuo suoritus hyvinkin peilaantua hieman esteille vaikka epäilemättä meette reipasta vauhtia! Mä poistelin sut ja jemmun osallistujalistasta ja sain jopa pari ihmettelevää kysymystä ettetkö pärjäisi jemmun kanssa esteillä, mutta jouduin korjaamaan nuorten luulot - kaikkee sitä keksitäänkin! 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Sept 26, 2016 18:27:34 GMT 1
27.09.2016
Olin aatellu et tänään en menis tallille, mut joskus kuuden aikoihin iltapäivällä Oonaroosa laittoikin mulle viestiä: "Moi, onko Jemmu enää ontunu? Jos ei, niin tänää olis varmaa voinu jo ratsastaa. Siis käyntiä, ja jos se on hyvä niin vähän ravia." Jemmu oli onneks ollu jo ihan normaali, tai oikeestaan ei ihan. Omaa höseltävää itseänsä vielä energisempi... "Joo, mä käyn kokeilee sitä!" näpyttelin vastaukseksi ja lähetin samalla Roopen luona olevalle Miljalle Whatsapissa viestiä, että tulisko sekin tallille. "E, Almalla o vp", sain äkkiä vastauksen. Just, yksinkö mä täs olin sit menos tallille? Päätin seuraavaks soittaa Topille, joka ei ees meinannu eka vastata ja kun vastas, niin se sano olevansa jo tallilla. - No voi vittu. Mä tuun sinne iha kohta, sanoin puhelimeen mennen jo eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan. Menisin tänään ihan vaan kolitsihousuilla, en nimittäin kovin rankasti kummallakaan hepalla ratsastas. - Juu. Ei kyl olla enää kauaa, kun menin jo Likan ja Salome Foxyn. Se käy nyt enää juoksuttaa Takkua, Topi vastasi linjan päästä. - Okei no keritää me varmaa ainaki vähä nähä, totesin ja sanoin sitten moikat. Huusin meneväni tallille ja avasin sitten oven. Ulkona oli vielä suhteellisen valoisaa, mut kuitenkin pimeämpää kuin vaikka pari tuntia sitten. Kävelin mautolleni ja käynnistin sen. Lähdin ajamaan tallia kohti. Reilun kymmenen minuutin päästä saavuin Yläkokon pihaan. Parkkipaikalla oli aika paljon muitakin autoja, olivathan tunnit alkaneet jo. Lukitsin mustan mautoni ja kävelin yksäripuolelle. Olin aamulla laittanut Iidalle viestiä, et Jemmun sais nakata siihen pikkutarhaan yksinään energiaansa kuluttamaan. Hyvä että pyysin, kerta tänään kipuaisin vielä satulaan.. Astuin yksäripuolelle, missä oli hiljaista. Likka katseli tulijaa korvat hörössä, samoin Foxy. Päättelin Topin menneen ylös, joten lähdin kiipeämään portaita taukotupaan. Sieltä pojan löysinkin, samoiten muita tallilaisia. - Moi, hymyilin mennen istumaan Topin viereen. Vaihdoimme nopean suudelman ja kaivoin sitten sosiaalisesti puhelimen esille. - Tulit sit näin myöhään, poikaystäväni ihmetteli herken päästä selaillen myöskin omaa puhelintaan. - No joo kun mun ei pitäny eka tulla. Mut saan ratsastaa tänään vähän Jemmulla! hihkaisin helpottuneena, et tamman ontuminen todella lähti ihan vain levolla ja kylmäämisellä. - Aijaa, hyvä et se on alkanu parantua. Samassa ovi kävi ja Salome seisoi oven suussa: - Topi, mennäänkö? - Joo, Topi vastasi siskolleen ja vaihtoi vielä suudelman kanssani. - Heippa, sanoin sen perään ja jäin istumaan sohvalle. Oven käytyä sivumpana istuva Luca kääntyi kattomaan mua virnistäen: - Lähtiks sun nuolemiskaveri näin äkkiä? - No joo lähti, vastasin vilkaisten kelloa puhelimestani - kohta olis pakko mennä. - Voi harmi näin meidän sivullistenkin puolesta, jätkä pelleili Joonaksen nyökytellessä sen vitsille. - Mä uskon, hymähdin ja nousin sohvalta. Kävelin ovelle ja saatoin tuntea kahdet silmäparit selässäni - tai ehkä jossain muuallakin. Kuljin portaat alas ja lähdin kävelemään tarhaa kohti, missä Jemmu oli. Suokkitarhassa ei ollut ketään, hepat oltiin ilmeisesti haettu tuntia varten talliin. Jemmu kuitenkin käveleksi tympääntyneen oloisen aidan vierusta. Minut nähdessään se hörähti ja alkoi rampata portin kohdalla eestaas. - Jooo, tullaaan, sanoin pujahtaen aidan ali. Jemmu jäi kiltisti kiinni. Laitoin varulta ketjun suuhun, suokki kun oli ollut nyt astetta villimpi talutettaessa. Avasin portin ja otin narusta tiukahkon otteen. - Ja iihaan rauhassa, koetin rauhoitella ryhdikkäästi kävelevää rautiasta. Se pureskeli suussaan olevaa narua selkeesti ärsyytyneenä, mut en halunnu sen kuskaavan mua pihan läpi. Parin sivuloikan ja narusta riuhtomisen jälkeen pääsimme talliin. Päästin Jemmun vapaaksi karsinaansa ja hain hoitopakin varustehuoneesta. Yksäripuolella oli ihan hiljaista, jopa liian, joten pistin puhelimestani musiikin soimaan. Aloin harjata Jemmua, joka etsi purun seasta heinänrippeitä. Jouduin välillä kävelemään ympyrää tamman perässä, joka vaikutti melko pirteältä. Vaikka no, milloin ei.. Kavioita putsatessani tsekkasin sen etusenkin, ja se tuntui samalta kun edellisinäkin päivinä. Eli ei mitenkään pahalta, onneksi. Putsasin loputkin kaviot ja pistin jalkoihin suojat. Pinteleitä en viitsinyt alkaa käärimään, enhän ratsastaisi kun maksimissaan puoli tuntia. Kohta hain yleispenkin, joka olikin ollut taas hetken aikaa käyttämättömänä. Asettelin punaisen huovan hyvin selkään, ja sitten satulan sen päälle. Jemmu keskittyi heinän etsimiseen, mutta huiskaisi pari kertaa hännällään ilmoittaakseen olevansa vähän kiukkuinen. Kiristin vyötä pari reikää ja taputin sitten jo talvikarvaa kasvattavaa kaulaa. - Hyvä tyttö. Hain suitset omasta koukustaan ja päätin laittaa kolmipalakuolaimet. Hetken niitä lämmiteltyäni käskin Jemmua nostaa päänsä maasta ja tungin sitten kuolaimet suuhun. Kiristin nopeasti remmit ja laitoin itselleni kypärän päähän. - Mennääs, maisk, sanoin tammalle joka lähti kiltisti perääni. Tunnit olivat ainakin toistaiseksi vielä yläkentällä, joten sinne en voisi mennä. Alakentällä taaskin Angelika oli maastakäsittelemässä Reetua, Linda ratsastamassa Hildaa ja Lydia taluttamassa Jettaa. Joku ruuhka-aika, ehkä muutkin jättivät tallikäyntinsä iltaan. No, joka tapauksessa päätin siis mennä maneesiin. Jemmu säpsähteli kaikkea mahdollista matkalla ja uuden kentän ohitse mennessämme hirnui kovasti. Joltakulta se sai vastauksenkin. Saavuimme maneesille, ja avasin oven. Hevoseni sai kuitenkin päähänsä pelätä oviaukkoa, koska sisällä oli melko hämärää. - Jemmu hop! Maisk, tule niin laitan ne valot, huokaisin suomenhevosen nykiessä ohjaa samalla peruuttaen. Ei se edes oikeasti pelännyt, kunhan pelleili aikansa kuluksi. - Jemmu nyt! ärähdin lopulta, jolloin neiti pinkaisi sisälle ja seisahtui siksi aikaa kun pistin valot päälle. Talutin hevosen kaartoon ja laskin jalkkarit alas. Kiristin vyötä reiällä ja samassa sain hampaat hupparini hihaan. Ei onneksi ottanut ihoon, mutta hihasta se kyllä otti kunnolla. - Mitä vittua? ärähdin läppäisten tammaa vähän ohjasperillä. Oli se ennekin tässä tilanteessa kiukutellut ja vähän vetäissyt hampaillaan, mut et tolleen?! Ei ikinä ennen. Jemmu luimisteli mun vetäistessä vyötä uudelleen reiän tiukemmalle. Sen jälkeen asetin jalkani jalustimeen ja hyppäsin selkään. Taputin Jemmua pienesti kaulalle, ihme kun pysyi edes paikoillaan. Jalkkarit olivat ihan hyvät, joten ohjastuntuman kanssa lähdin kulkemaan uralle. En viitsinyt ainakaan näin aluksi antaa ollenkaan pitempää ohjaa, siihen malliin suokki höselti. Jokainen kulma oli pelottava, eikä pidätteitä ainakaan voinut kuunnella. En voinut miniloman jälkeen heti vaatiakaan paljoa, mutta kulmiin nyt ainakin piti mennä. Pidin sisäpohkeen lähellä ja kiitin aina sisäohjasta kun tamma käveli läheltä seinää. Suorilla aina annoin Jemmun kävellä omaan tahtiin, mikä muuten oli reipas. Suunnilleen keskeltä käänsin aina voltille ja asetuksen kautta siirryin taivuttelemaan aika reilulla kädellä. Jemmu nimittäin tuntui olevan vähän jumissa. Pyöriteltyäni voltteja oikealle, vaihdoin suuntaa keskihalkaisijan kautta vasempaan. Siellä tein aika samanlaista "työskentelyä", vaikken juurikaan mitään vaatinut. Saatoin vaan huomata, et tamma oli oikeasti aika jumissa. Taivuttelu vähän autto, mut hommaisin varmaan hierojan Jemmulle, miksei samalla Peukullekin. - Hyvä, kehuin hölläten sisäohjasta, kun tamma ei enää pelleillyt niin paljoa vaan kuunteli mua. Tehtyäni käyntityöskentelyä jonkin aikaa jalkauduin satulasta. Kokeilin etusta, mikä tuntui ihan normaalilta. Käyntiä ratsastettaessakaan se ei ollut tuntunut mitenkään erikoiselta. - Otetaanko vähän ravia? juttelin mennessäni takaisin selkään. Jemmu lähti nätisti liikkeelle pyynnöstäni, vaikkakin hiukan nyökytteli päällään haluten liikkua. Annoin kevyesti pohkeita, ja Jemmu ponkaisi laukalle. Kollarit eivät olleet kyllä ihan parhaat tälläiseen, sillä ne tahtoivat luistaa. - Pruuuut sooooo, kuiskailin ja tein pieniä pidätteitä. Lopulta otin vähän lujemmankin pidätteen vatsalihasten ollessa töissä, jolloin Jemmu siirtyi raviin. Tamma korskahteli ja heilutteli päätään äskeisestä pyrähdyksestä intoutuneena. - Raaaauhassaa, Jemmu sooooh.. Ratsastin päätyyn pari ympyrää rauhoittakseeni menoa, ja kun tempo oli hillitympi siirryin uralle. Jemmu oli melko pörheänä ja askelti reippaasti eteenpäin. Samalla se kuitenkin pärskähteli ja taisi tykätä päästessään liikkumaan. Vaihdoin suuntaa ja asettelin vähän tännekin suuntaan. Vaihdoin ohjat vain toiseen käteen ja kaivoin puhelimeni hupparin taskusta. Olin mennyt noin 20 minuuttia, joten tungin puhelimen takaisin ja löysytin testiksi vähän ohjaa. Jemmu tajusi heti jutun jujun ja alkoi venyttää päätään alaspäin. - Hieno! Lopulta ravailin loppuraveja kokonaan löysällä ohjalla. Istuin alas satulaan ja pidätin suokin istunnalla käyntiin. Rautias pärskähti monta kertaa selkeästi tyytyväisenä. Reilun viiden minuutin kuluttua laskeuduin selästä ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin vyötä ja otin ohjat pois kaulalta. Maiskautin pienesti saaden tamman lähtemään perääni. Vaikkemme juuri kummoisia tehneet, oli kaula vähän hionnut. Jemmu kuitenkin teki kaikkea turhaa ja ylimääräistä, joten sekin tuotti ylimääräistä työtä sille. Vein suokin talliin ja aloin purkamaan sitä. Avasin vyön ja soljet suitsista. Vedin varusteet pois ja kävin viemässä satulan paikoilleen. Sitten pesin kuolaimet ja niputin suitset. Palasin Jemmun luo ja otin hikisimpiä kohtia sienellä. Sen jälkeen pistin jalkoihin kylmät. - Sä saat kuule jäädä sisälle loppuillaksi, sanoin sille ja suljin karsinan oven. Kello oli vähän yli seitsemän ja mua väsytti jo, joten päätin jättää tän päivän Peukulle vapaaksi. Lähdin kuitenkin hakemaan sitä sisälle, sillä iltatallin teko alkaisi luultavasti kohta. Käppäilin harmaantuneessa iltahämärässä tarhalle, missä Peukku seisoskeli. - Tule Peukku, koetin houkutella, sillä ratsuponi oli totta kai ihan perällä. Ei tamma tietenkään tullut, joten menin sen luokse ja pistin päitset päähän. Lähdimme tallia kohti, missä Jemmu hörähteli kaverilleen. Olin ottamassa Jemmulta kylmiä pois, kun Linda tuli pyytämään mua hakemaan Almaa ja Ritua sisälle. - Voinhan mä tulla, sanoin ja lähdin blondin perään. - Kumman otan? kysyin kun aloimme lähestyä tarhausta. - Vaikka Alma, vaik kummatki osaa olla aika vittumaisia, Linda jopa naurahti pienesti. Nyökkäsin ja otin riimunarun maasta. Saisipa nähdä mitä jekkuja Alma keksisi näin vapaapäivän loppuun mulle. Ritu jäi melko kiltisti kiinni, toisinkuin Alma. Se laukkaili villisti pukitellen mua karkuun. Kiva serkku-rakas kun et tullut tallille.. Linda kuitenkin pyöräytti Ritun tarhan toiselle puolelle, jolloin Alma ravasi korskahdellen lähemmäs. "Et kyllä lähe kamu ilman mua!" se tuntu ajattelevan. Linda sai napattua sen päitsistä, jolloin mä kävin kiinnittämässä narun niihin. - Kiitos, henkäisin ja lähdimme tallia kohti. Molempien talutettavat hypähtelivät ja näkivät omia mörköjään. Selvittiin kuitenkin ehjin nahoin talliin. - Mä annan näille omilleni jo iltaruoat, sanoin naisen perään joka lähti hakemaan loppuja yksäreitä sisälle. - Joo, Linda vain sanoi ja poistui paikalta. Foxy ja Likka pistivät pienen metelin pystyyn kun aloin antaa ylläpitohepoilleni heiniä. Niimpä annoin niillekin ihan minisiivut jotteivat ne tulisi kohta seinistä läpi. - Saatte kohta loppuruokanne, puhelin ja kävin tekemässä Peukun sekä Jemmun iltamössöt. Suokki ei tosin saanut juuri mitään, koska oli ollut vapaalla. Noin kymmenen minuutin päästä olin valmis ja lähdin ulos. Väsyneenä käynnistin mautoni ja ennen lähtöäni sytytin yhen röökin. Lähdin ajelemaan kotia kohti, vaikka ennen sitä poikkesinkin kyllä hakemassa Miljan.
Merida, Jemmu & Peukku 61HM.
// Musta tuntuu, että jos ei muuten oo väsy nii nää pimenevät illat saa sen sitten aikaan, se on huono puoli syksyssä! Jemmu parka oli niin hermona kun se joutui erilliseen tarhaan kavereistaan ja huuteli ja juoksenteli alkuun, kunnes tais kyllästyä siihen jossain vaiheessa, mutta se alkoi taas kun heppoja alettiin hakea sisälle - sille tosiaan teki hyvää päästä liikkumaan ja super iso onni että sen jalka käyttäytyi normaalisti, eikä se enää onnu! En ihmettele sen energiaa vaikka se tarhassa juoksentelikin, joihinkin vapaat vaan vaikuttaa enemmän hilda ja caya on hyvät esimerkit joihin ei juurikaan tunnu energiaa imeytyvän:D ne sitte purkaa sen muuten kuin juosten caya esim kiukutellen. Jos haluut et Jemmu klipataan niin sanna voi senkin siistiä, jos hikisen hepan kuivattelu käy päähän halla ja tara klipataan luultavasti myös kun russitkin on klipattu helpottaa huomattavasti ratsastajia. No kiva että autoit lindaa, kyllä sille apu kelpaa vaikka ei myöntäiskään! 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Oct 8, 2016 22:07:43 GMT 1
09.10.2016
Toissapäivänä Jemmu oli klipattu, ja samana päivänä molemmat mun ylläpitohepat hierottiin. Niimpä niillä oli eilen vapaata, mut tänään menin jo aamusta tallille. Miljan herättäminen noin yhdeksän aikoihin oli ollut kyllä yks operaatio, mut noin puoli 11 oltiin matkalla Yläkokkoon. Peukku ja Jemmu oltiin viety normaaliin tapaan tarhaan, joten päätin aloittaa aina sillä niin mukavalla karsinan putsauksella. Milja valitteli kun joutu heräämään lauantaina näin "aikasin" ja oli toimissaan aika hidas. Sain molempien kaviokkaiten karsinat putsattua samassa ajassa kun serkkuni Alman karsinan. - Joko se on valmis? Kävisin tyhjentämässä kottarit, selitin oranssipäälle. - Kai tää on, se mutisi ja lupasi viedä talikot sillävälin paikoilleen. Nappasin kottarit ja lähdin lantalalle päin, jossa päädyin selaamaan puhelintani samalla kun poltin yhen röökin. Sanna kuitenkin ilmestyi jossain vaiheessa paikalle ja koin parhaimmaksi tumpata tupakkani. Nainen vilkaisi mua aika tuimasti tervehtiessään, mut ilme pehmeni ehkä hitusen hänen sanoessa: - Iida sanoi että halusit sille katrillitunnille jonkun tuntsarin. Aattelin et Miina olis varmaan ihan hyvä, vai? - Juu kyllä se käy, hymyilin pienesti. - No hyvä, Miina siis yli huomenna. Nyökkäsin ja Sannan jatkettua matkaansa suuntasin itsekin hakemaan Peukkua alatarhasta. Siellä sukkajalka käveleksi tarhassa Ranjan kanssa, joskin molemmat pysähtyivät katsoakseen tuloani. Ulkona oli jo vähän pakkasta, joten hengittäessäni ilmaan syntyi höyryä. Koska Peukku ei vaivautunut tulemaan vastaan, lähdin kävelemään tammaa kohti. Nappasin päitsistä kiinni ja tajusin jälleen kerran unohtaneeni riimunarun. No, ehkä tää yks matka menis. Talutin päitsistä kiinni pitäen ratsuponin portista ulos ja suljin sen perässämme. Kuljimme polkua pitkin talliin, missä päästin ponin karsinaansa. Miljakin oli saanut haettua Alman talliin, kenties ennätysajassa.. Aloin harjata tuttuun tapaan Peukun karvaa läpi. Milja otti Alman käytävälle varustettavaksi, nyt kun mekin oltiin tultu Peukun kanssa talliin. Kyykistyin harjatakseni ja samalla tunnustelin, etteivät ne olleet mitenkään erikoisen tuntuiset. Ei onneksi. Olin vaan aika tarkka nykyään ton Jemmun ontumisen jälkeen, tosin olin kyl ollu aina. - Mitä meinaat tehä sen kaa? kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. - Varmaa puomeja pitkästä aikaa, nyt ku keretää varmaa estekentälle ratsastaa ku tunnit ei oo, Milja vastasi setvien amerikanponinsa harjaa. - Mä leikkaan tälle kohta tyylii pystärin ku tää on ihan kauheessa kunnossa! - Siitä vaa, naurahdin jatkaen harjausta toiselle puolelle. Peukku oli nykyään vähän avautuneempi hoitotilanteissa, mut kyl se aika usein vieläkin seisoi vain tumput suorana luimistellen. Harjauksen jälkeen putsasin kaviot ja pyöritin joka jalkaan tummansiniset pintelit. - Mietin pitäskö mennä rennosti ilman satulaa Peukulla, vähän taivutella lisää ja näi ku nää hierottii toissapäivänä, sanoin noustessani kun kaikissa jaloissa oli pintelit. En ollut mennyt Peukulla ilman satulaa sitten sen yhden kerran jälkeen, kun onnistuin lentämään. - Miks ei, Milja totesi väsyneisyyttä äänessä. - Kai mä meen. Tuleepahan itellekin kunnon vatsalihastreeni. Mut jään Peukun kaa alakentälle, ettei tää ala riehuu ku näkee ne esteet. Jätin siis satulan varustehuoneeseen, mutta pistin selkään sinisen huovan ja loimivyön. - Katotaas mitä tästä tulee, kuiskasin saatuani kuolaimet ponin suuhun. Milja jäi vielä säätämään Alman kanssa talliin mun lähtiessä tallista. Talutin Peukun perässäni vanhalle kentälle, missä Lydia ravasi hevosellaan. - Moi, voidaanko me tulla? kysyin naiselta joka näytti juuri vaihtavan suuntaa. - Tulkaa vaan, en mee enää kauaa muutenkaan, Lydia kertoi taivutellen Jettaa ympyrällä uuteen suuntaan. Vein Peukun kaartoon napattuani kentän edustalta penkin. Laskin sen tamman viereen ja taputin pienesti sen kaulaa, en kylläkään tiedä teinkö sen enimmäkseen mua vai Peukkua rauhoitellakseni. Varmaan mua itteäni. Nostin jalkani selän yli ja hypähdin siitä kyytiin. - Hyvä, silitin ratsuponia joka luimisteli erittäin lupaavasti. Peukkuhan ei ihan älyttömästi tykännyt ilman satulaa menosta, ainakaan sellaisesta ylimääräisestä pelleilystä kuten vaikka leikkitunnin peleistä. Kun olin henkisesti valmis, painoin pohkeeni kevyesti ponin kylkiin. Se lähti hieman laiskasti liikkeelle ja löntysteli vähän urasta kauemmas ohjauksestani. Lydia lönkytteli jo pidemmällä ohjalla hevosensa kanssa ihan riittävän kaukaa, mutta prinsessani nosti päänsä ylös ja luimisti ärsyyntyneenä. - Sori, Lydia pahoitteli huomatessaan ratsuni reaktion. - Ei mitään, olit kyllä ihan hyvän mitan päässä mut joku on vissiin vähän herkkänä, hymähdin ja päätin ottaa varulta ohjastuntuman. Ratsastin uralle, sillä Lydia näytti siirtyvän käyntiin ja meni kauemmas loppuverkkaamaan. Peukku muisti olevansa nöyrä ja kiltti poni, joten alkoi samantien hakea käteni tuntumaa. Katsoin kuitenkin ettei tamma päässyt laiskistumaan pohkeelle. Alkuverkaksi tein lähinnä kiemurauria reilulla kädellä taivutellen. Ei sillä että neiti olisi ollut hieronnan jälkeen jumissa, sehän tuntui oikeastaan tosi vetreältä. Vaihdoin suuntaa ja tein "erittäin monimutkaista" tehtävääni myös vasemmalle. Lydian ja Jetan poistuessa Peukku kyttäili vähän aikaa kuin ihmetelläkseen jäikö tosiaan yksin, mutta palasi pian rehellisesti töihin. Kieltämättä mua vähän jännitti se raviin siirtyminen. Viimeksihän ei mennyt ihan putkeen, kun en vain osannut istua tamman askelissa. Nyt olin tosin monta kisarataa enemmän joutunut ponnistelemaan niissä ihanan hankalissa askelissa, joten pistin sen varaan että vatsalihakseni olisivat parantuneet treenissä. Annoin ravipohkeet ja vähän vastahakoisesti sukkajalka siirtyi ravaamaan. - Ei vittu, mutisin itsekseni ja huomasin Peukunkin jännittyvän. Pitäsköhän vaikka opetella istumaan oman ylläpitoponinsa ravissa? Ähräsin varmaan varttitunnin yhtä ja samaa ympyrää ravissa työskennellen. Ensin hain ihan vain omaa istuntaa paremmaksi, ja kun sain edes vähän muutosta parempaan lähdin tekemään erilaisia asioita Peukun kanssa. Välillä pyysin pienempää ravia, välillä isompaa ( mikä muuten oli täyttä helvettiä ), ja vaihtelin suuntaa johon asetin. Ihan hyvin Peukku malttoi jo osittain rentoutua, tosin satulan kanssa olisi mennyt varmaan paljon paremmin. - Hyyyvä! kehuin ja hidastin käyntiin helpottaen omaa oloanikin. Löysytin hetkeksi pidempää ohjaa ja kaivoin puhelimeni hupparin taskusta. Olin mennyt noin puoli tuntia, joten ottaisin enää vähän laukkaa tauon jälkeen ja tämä ratsastus saisi olla sitten tässä. Sit enää olisikin höyryjuna-Jemmun ratsastus. Keräsin ohjat tuntumalle ja katsoin että Peukku varmasti kulki suorana. Sillä kun oli taipumusta kulkea vähän mitensattuu, jos ei ollut tarkka. Kun kaikki näytti olevan ok, nostin laukan mikä olikin paljon miellyttävämpää istua. Tein vain pari ympyrää, jonka jälkeen ohjasin ratsuponin halkaisijalle. Päätin vaihtaa suunnan laukavaihdon kautta, se sujuikin yllättävän näppärästi. Laukkailin hetken toiseenkin suuntaan, kunnes tiivistin istuntaani ja pyysin hidastamaan. Siirtymisen jälkeen Peukku luimisteli ja ei tykännyt yhtään kun jouduin hetken hakemaan tasapainoa, mutta kun sen löysin niin tamma suostui taas yhteistyöhön. - Mekin tullaan jos käy, Luca ilmoitti portilla Laku takanaan. - Sopii, huikkasin yrittäen pitää samalla pakkaa kasassa. Peukku kyllä vähän jännittyi ja katseli lajitoveriaan, mutta kun sain vielä pari kivaa pätkää niin hidastin käyntiin. Löysytin melkein pitkät ohjat, ja aloin kävellä loppukäyntejä. - Pitääks suunnitelmat yhä, halloweenina teille juomaan? kysäisin katsahdettuani ympärille, ettei esimerkiksi Iidaa tai Sannaa ollut lähimailla. - Nii ois ainaki tarkotus, Lucas virnisti ja käski Lakun kävelemään. - Älä tuu liia lähelle, prinsessani on herkkänä, hymähdin sitten jatkaen: - Mut okei. Oonki ollu kiltti tyttö ja juomatta varmaa koht kuukauden! - Yllättävää. Mut asiaan pitääki sit halloweenina tulla muutos, Lucas naurahti. - Jep, vastasin kääntäen ratsuni kaartoon. Hypähdin alas ja musta tuntu, et vatsalihakseni huutivat jo tässä vaiheessa hoosiannaa. - Me mennää, moikka, sanoin Lucalle lähtiessäni tallia kohti. Otin ohjat kaulalta ja lähdin käppäilemään yksäripuolta kohti. Olin saanut Peukun purettua, ja nyt päästin tamman irti tarhaan Ranjan seuraksi. Pakkasmittarin mukaan oli miinus kaksi, joten se sai pärjätä vielä ilman loimea. Eikä se sitä paitsi ollut edes juurikaan hikeentynyt ratsastuksen aikana. - Moi, huikkasin ohimennen Angelikalle, joka oli menossa siirtotalliin minun taaskin suunnatessa suokkitarhalle. - Moi, Angelika vastasi kadoten sitten talliin. Olin vähän kuullu et sen ja Lucan välillä vois olla jotain, mut toisaalta se jätkähän tuntui yrittävän edelleen myös Lunaa. Eikä se muakaan aina ihan vaan kaverillisesti vilkuillu, mut mä nyt olin siltä täysin poissasuljettu kun seurustelin Topin kanssa. Topista puheenollen ei sitä ollu näkyny juurikaan sen Jipun koeratsastuksen jälkeen. Oltiinhan me siis lukiolla ja muuten vapaa-ajalla nähty, mut ei Yläkokossa. Kaivoin matkalla tarhalle puhelimeni esille ja avasin Snapchatin. - Jemmuu, kutsuin portilla odottaen että sovellus aukeaisi. Rautias hörähti Hallan takaa ja tuli jalkojaan koreasti nostellen luokseni. Pujahdin sen viereen ja otin nopeasti selfien Jemmun kanssa. "Meil on ikävä sua ", kirjoitin kuvatekstiksi ja lähetin snäpin pariksi sekunniksi Topille. Sen jälkeen tungin iphoneni hupparin taskuun ja kiinnitin narun Jemmun päitsiin. - Nätisti sitten, käskin laittaessani narun turvan ympäri. Käänsin sen portin toiselle puolelle ja käännyin sulkeakseni sen. Halla oli yli-innokkaana lähdössä mukaamme, joten huitaisin kädelläni sitä kohti: - Ehet sä tuu! Höslä-Jemmuni "säikähti" nopeaa liikettäni ja vetäisi itseään taaksepäin. En ollut valmistautunut kiskaisuun, joten naru lipesi heikosta otteestani. Rautias lähti samantien lipettiin tajutessaan olevansa vapaa. - Vittu! Jemmu pruuut, koetin huudella tammani perään, tosin ilman vaikutusta. Aikani sain neidin perässä juosta, ja myös kentillä ratsastavat Milja sekä Lucas pääsivät nauttimaan komediaesityksestä. Aina kun olin juuri saamassa narusta kiinni, päätti suokki lähteäkin raviin hienoja askeliaan esitellen. Mua alko jossain vaiheessa jo todenteolla vituttaa, kun tamma toisti temppuaan: - Jemmu perkele! Ilmeisesti se kyllästyi leikkiin ja alkoi tajuta munkin olevan tosissaan, sillä se hidasti käyntiin, kunnes lopulta pysähtyi - No kiitos, puuskahdin kävellen Jemmun luo. Nappasin maassa lojuvasta narunpäästä ja ilmoitin kentän portilla odottaneelle Miljalle, et voisi nyt tulla Alman kanssa pois. - Voitko vähän yrittää rauhoittua, ärähdin matkalla talliin kun suomenhevonen meinasi tallata mut allensa: - Sä et ole mikään nuori oripoika! Pistin Jemmun tallissa karsinaansa, missä se kiersi pari kertaa kiekkaa kunnes meni juomaan vesiautomaatista. - Sehän teki tempun, Milja hihitti alkaessaan purkaa Almaa. En vastannut mitään vaan hain varustehuoneesta punaisen pakin ja kiinnitin sitten Jemmun karsinaan riimunarulla. Tamma jatkoi hövelilinjallaan ja vähän väliä joko kuopi, maisteli mun hupparia, kalisutteli hampaitaan kalteriin tai jotain muuta yhtä järkevää. - Ja mä kun luulin et Alma on ADHD, Milja kommentoi palauttaessaan pilkkuponin karsinaan. - Mm, huokaisin vain ja siirryin putsaamaan kavioita. Luultavasti tamman hirveä energiamäärä johtui vain tuosta lomasta ja myös siitä, ettei ole ollut aikaa treenata niin paljon kun kesällä. Silloin kierrettiin kisoja ja pidettiin rankempia treenejä, nyt vain käy aina rankan lukiopäivän jälkeen ratsastamassa ylläpitoheppansa läpi. Tuleva talvi tuo myös tietenkin oman virkeytensä.. Päätin ihan turvallisuudenkin kannalta juoksuttaa hetken aikaa ennen selkään kiipeämistä. Luca oli vielä ratsastamassa Lakulla, mutta siirtyi toiselle puolelle kenttää. Käskin Jemmun ympyrälle ympärilleni ja katsoin että liike oli varmasti puhdasta. Oli onneksi. - Ravi! Jemmu heitteli niskojaan, mutta siirtyi sitten ravaamaan innosta pörähdellen. Edelleen näytti puhtaalta, joten käskin edetä vähän reippaammin. Suomenhevonen liikkui innolla eteenpäin, eikä meinannutkaan ihan heti malttaa siirtyä käyntiin. Kun se lopulta hidasti, vaihdatutin suunnan ja pyysin ravaamaan myös sinne. Ihan hyvältä näytti. Oonaroosa oli sanonut, että laukkaa voisi alkaa lisätä "treeneihin" pikkuhiljaa. - Laukka! komensin ja Jemmu hypähti liikkeeseen kera pukituksien. Välillä sain tosissani pitää liinasta kiinni, ettei neiti karannut omille reiteilleen. - Ja pruuuut... Woooou, käääyntii.. Kun sain Jemmun hidastamaan, irrotin liinan ja hypähdin vielä selkään. Tamma ei ollut juurikaan hikinen klippauksien ansiosta, mutta puhahteli pienesti hengästyneenä. Olin laittanut yleispenkin mahdollisten rodeoiden varalle, mitä en tietenkään halunnut Jemmun tekevän. Pidin ohjat tuntumalla ja siirsin rautiaan käynnissä uralle. Olin nyt pari viikkoa hinkannut väistöjä, joten ihan vaihtelun vuoksi ratsastin avoja. Jemmu kuunteli ihan hyvin ainakin näin käynnissä, mutta tarkkuudessa olisi hiomista. Sain kuitenkin kumpaankin suuntaan suhtkoht kivoja pätkiä huomioon ottaen kaiken häsläyksen. Annoin pohkeita siirtyäkseni raviin ja lähdin keventämään rauhallisesti saadakseni temmon pysymään tarpeeksi hitaana - Jemmu kun tuntui tahtovan vain juosta. Pyörittelin kahdeksikkoa, jotta asetuksen vaihtelua tulisi runsaasti. Yllätyin miten hyvin Jemmu loppujenlopuksi kuunteli ja alkoi tulla kuulolle. Koska Jemmu sai laukata jo liinassa, päätin jättää sen selästäkäsin tekemättä. Koska ravi meni ihan ihmeellisen kivasti, istuin alas ja hidastin käyntiin. - Hieno, hymyilin löysyttäen pitkät ohjat kera taputusten. Jemmu pärskähteli iloisesti ja taisi jollain tapaa tykätä päästyään töihin. Luca oli jo aikaisemmin lähtenyt Lakun kanssa, joten saatoin kävellä ihan koko kenttää ympäri. Milja oli tallissa putsaamassa Alman varusteita mun mennessä purkamaan Jemmua. Otin suitset ja satulan pois, vieden ne omille paikoilleen. Vaikken todellakaan mitenkään raskaasti mennyt, pistin ihan hetkeksi jalkoihin kylmät. Sillä välin harjasin karvan läpi ja laitoin fleeceloimen tamman päälle. - Pysyitkö selässäkin? Milja kysyi piruuttaan multa viedessäni pakin varustehuoneeseen. - Joo, aika ihmeiden päivä kun en ilman satulaa Peukultakaan lentäny, totesin oikeasti asiaa vähän ihmetellen. Kai me oltiin senkin kanssa vähän kehitytty. Huomenna Peukku olis ollu mulla kolme kuukautta ylläpidossa. Apua, oliko siitä oikeesti niin vähän aikaa? Jemmu puolestaan olis ollu mulla vuoden kahden kuukauden päästä. Hurjaa. Ylläpitohepoissa vaan oli se et ei yhtään tienny millon oikea omistaja haluis heppansa takas, kuten just Topille kävi. Tosin ymmärrän Iidaa, Likka on niin kiltti ja helpohko. Ehkä liianki helppo nykyään Topille, joka alko kehittyä hyvää vauhtia ylläpidon aikana. Toivoin vaan ettei Oonaroosa sais taas päähänsä haluta Jemmua takas, enkä kyllä Peukustakaan tahtois välttämättä enää luopua. Nimet omistajanpaperissa olis aika jees juttu. Saatuani Jemmun kuntoon kävin sanomassa Miljalle, et olisin valmis. Porkkanapää ( haahaa, siin uus kutsumanimi sille! ) lopetti varusteiden hinkkaamisen ja nappasi tavaransa Alman karsinan edustalta. Jätin Jemmun odottamaan päiväheiniään karsinaansa meidän lähtiessä kotiin. Merida, Jemmu & Peukku 62HM.
// Poikaystäväsi sai kuin saikin lopulta pitää likkansa ja jippu siirtyy tuntsariksi ehkä kuukauden sisällä, kahtoo miten käyttäytyy, milja kun tuntuu adhd tapausten kanssa viihtyvän niin voisit hyvinki vinkata serkulles et voi joskus jippua testata, tietty niin et joku valvoo... Mut jemmu on kyllä aikamoinen höyryjuna ja pitää aamusin viedä ekana pihalle ja sisälle ottaa toisena, kun ei halua lähteä ensimmäisenä pois eikä jäädä yksin, ehkä tää syksyn viileys saa loman lisäksi siihen virtaa. Sano vaan kun tahot laittaa sen jollekin tunnille nii pistetään se, ihan hyvin se siellä on pärjännyt. Ja peukun ratsastushan meni hyvin, se istuminen on kyllä aikalailla eri ponin kuin hevosen askeleissa, et vaikka sä ihan hyvin oot miinan selässä istunu nii peukku tuo omat haasteensa kun sillä on suurien askelien lisäksi ponimaiset askeleet. Ehkä sä vielä joskus istut sielä kuin kyra konsanaan ja peukku on rento kuin mikäkin märkä sukka. Sitä odotellessa! 22v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Oct 18, 2016 18:29:33 GMT 1
18.10.2016
Menin sit ilmottautuu niihin estekisoihin, joten kai niihin piti harjotellakin. Tänään olis vuorossa hyppäystä molemmilla, kun tulin tallille vieläpä ihan ihmisten aikaan. - Ootan jo et halloween olis ohi, nii voin alottaa operaation hiukset takas blondiks, Milja totesi ylläpitoponinsa karsinalta, mitä para-aikaa putsasi. - Mäkin vähän kaipaan sun blondeja, nähny ne viimeks varmaa alle kymmenvuotiaana, hymähdin siivotessani Peukun karsinaa. Tamma oli onnekseni varsin siisti karsinakäyttäytymiseltään, joten mulla ei kauaa yleensä tätä putsatessa menny. - Jep. Ja ne siniset oli kyl kivemmat ku nää oranssit, mut mitäs en tekis jonkun pukukisan eteen, Milja virnisti sarkastisesti. En vastannut enää mitään, putsasin vain karsinan loppuun ja lähdin hakemaan purua. - Ota sillee et riittää mullekki! Milja huusi mun perään. Otinkin kottarit suunnilleen täyteen, tää sais riittää. Mä en nimittäin edes kovin paljoa tarvinnut. Kyytsäsin kottarit takasin talliin ja kippasin vähän alle puolet keskelle karsinaa. Sen jälkeen levittelin niitä vähän, loput Peukku sais sekotella ihan ite. Kaivoin puhelimeni esille ja lähetin Topille viestin, mis kyselin oliko se tulossa tallille. - Mä meen jo hakee Jemmua, huikkasin hetken kuluttua ja astuin ovesta ulos parin asteen pakkaseen. Lähdin kävelemään suokkitarhaa kohti, missä Jemmu käveleksi Taran ja Hallan rinnalla. Viheltelin merkiksi tulla mua vastaan, ja rautias juoksikin portille. Ikävä kyllä Halla ja Tara päättivät seurata sitä.. Otin riimunarun maasta ja pujahdin aitojen välistä suokin rinnalle. - Mennäänks hyppäämään? Viimeks hyppäsit öö, reilu kuukaus sitten? totesin ja samalla järkytyinkin vähän. Miten ihmeessä saisin pysymään suokin hallinnassa?! Jo tutuksi tulleeseen tapaan kiepautin narun turvan ympäri. Olin maininnut Oonaroosallekin että nykyään jouduin tekemään näin ihan turvallisuussyistä, mut täti sano et oli sekin joutunu talvisin niin tekemään. Vissiin sai talvi lisää ruutia tammaani. Käännytin suokin portin toiselle puolella ja suljin säpin huolella. - Tule, kehotin Jemmua joka lähti steppaillen liikkeelle. Miljaa ei tallissa näkynyt, joten ilmeisesti se oli lähtenyt hakemaan Almaa talliin. Jätin suomenhevosen käytävälle varustettavaksi ja huomasin Topin vastanneen, et tulis kunhan jaksais. "Laiska", näpyttelin sille hymy huulilla ja lähdin hakemaan Jemmun pakkia varustehuoneesta. Se käsissäni palasin neidin luo, joka hörähteli mulle pienesti. - Höpsö, hymähdin taputtaen nopeasti klipattua kaulaa. Ohimennen olin nähnyt että Foxykin oli klipattu, vieläpä ihan nakuksi. Jemmua en ollut viitsinyt, ihan vain jo klippaajan vuoksi - tamma nimittäin iihan vähän höselti.. Aloin sukia karvaa läpi, vaikkei likaa juuri ollutkaan. Jemmu kuopi maata vähänväliä, ja hörähteli talliin saapuvalle Almalle kovaan ääneen. - Meinaatko säkin hypätä? kysäisin serkultani joka alkoi sukia poniaan. - Joo, meil on ollu kummiski taukoo ja mennään se 90 senttinen kans, porkkanapää huokaisi ilmeisesti pientä jännitystä sisällään. - Okei. Jos ei saada ketään nostelee esteitä nii vuorotellaan sit. Siirryin putsaamaan kavioita. Jemmu nyki välillä jalkojaan pois tylsistyneenä ja hamusi takkiani selästä. Laskin oikean takajalan alas ja otin sitten pakista jännesuojat. Kyykistyin laittaakseni joka jalkaan suojat ja menin sitten Alman karsinalle: - Käydäänks täs vaihees laittaa ne esteet? - Joo, Milja nyökkäsi laitettuaan viimeisen suojan ponille. Jätimme hepat oottamaan talliin ja lähdimme yläkenttää kohti. Nyt kun tunnit ei olleet vielä alkaneet, päästäs hyppäämään sinne. Matkalla moikkasimme ohimennen Angelikaa, joka oli hakemassa Reetua tarhasta. Laskin puomin maahan ja käännyin sitten katsomaan aikaansaannostamme. - Eiks tää oo nyt ihan hyvä? - On varmaa, Milja vastasi mitattuaan sarjan väliin tarpeeks metrejä. Kentällä oli siis nyt kaikenkaikkiaan sarja, portti, laine ja normaali pysty. - Mennään varustaa loppuun. Kävelimme takaisin yksäripuolelle ja hain Jemmun satulan sekä suitset. - Taidan kyllä laittaa ne kovemmat kuolaimet sit, et saan ees jotain kontrollia, totesin nostettuani yleispenkin selkään. Katsoin et se oli hyvällä paikalla ja kiristin sitten vyötä pari reikää. Vaihdoin kuolaimet toisiin ja laitoin ne sitten helposti suokille. Kiristin soljet, pistin martingaalin ja aloin sitten laittaa itselleni kypärää päähän. Otimpahan varulta turvaliivinkin, meno kun voisi olla melko villiäkin. Kun Miljakin oli valmis, vedin ohjat kaulalta ja lähdimme yläkenttää kohti. Alma possuili jotain takanamme, ja sai Jemmukin kyttäämään ympärilleen. Pääsimme kentälle ja talutin suokin peremmälle. - Ja prrrr, sanoin laittaessani jalkani jalustimeen, Jemmu kun olisi mieluusti lähtenyt jo liikkeelle. Taputin sitä kevyesti kaulalle, kun se yllättäen pysyikin paikoillaan. Jalustimet oli hyvät ja vyön kiristin tallissa, joten päästin ratsuni samantien liikkeelle. - Alma, et liiku! Milja komensi kaarrossa. Oltiin kävelty jo jonkin aikaa, joten otin ohjastuntuman. Jemmu valpastui samantien ja käänteli korviaan vilkkaasti. Pohkeen eteen ei juurikaan tarvinnut ratsastaa, mutta sain katsoa ettei suokki juossut pidätteistä välittämättä. Oikeastaan kaikesta innokkuudesta huolimatta se kuunteli pidätteet aika hyvin. Pienen käyntityöskentelyn jälkeen painoin pohkeeni kevyesti kiinni ja annoin Jemmun siirtyä raviin. Keventelin itse mahdollisimman rauhallisesti, vaikka tamma tuntuikin vähän levottomalta. Pyörittelin paljon ympyröitä ja katsoin etten joutunut myöskään toisen ratsukon tielle, Alma kun näytti pelleilevän oikein urakalla. - Mä tuun noita puomeja, huomautin hetken kuluttua ravailtuani molempiin suuntiin hetken aikaa. Milja ei vastannut mitään, mutta sil tais kyllä olla ihan tarpeeks tekemistä oman ratsunsa kanssa. Käänsin Jemmun ravipuomeille, jotka meni noh, aika kaaoottisesti. Jemmu vain räpiköi niiden yli ihan miten sattuu ja olimme mennä nurinkin. - Katos vähän miten laitat ne jalkas, puuskahdin ja hoputin neitiä vähän eteenpäin niin, ettei pää roikkunut polvien korkeudella. Ei Jemmu kyllä yleensä painanut ohjalle näin hypätessä, mutta näköjään tänään. Tulin puomeja uudestaan ja kertauksella meno vähän parani. Suokki kyllä tuntui silti lähes roikkuvan ohjanpäässä ja hölkkäili turhan innolla eteenpäin. Alma tuskin olisi edes päästänyt Miljaa takaisin selkään jos se sieltä alas olisi tullut, joten mä kävin korottamassa esteitä. Suurimman osan laitoin ristikoiksi, pari pieniksi pystyiksi. - Otetaanko "verkkahyppyjä" tolle laineelle vaikka? ehdotin serkulleni. - Joo. Mä voin tulla eka, sain vastauksen ja Milja nosti laukan. Alma nyki ohjaa ja kulmassa hidasti laukan temmon lähes olemattomaksi. Pari metriä ennen lainetta Milja hölläsi ohjasta ja poni ponkaisi ainakin puolimetriä turhan aikaisin yli. No, onneksi korkeutta ei ollut juuri ollenkaan. - Tuun suoraa uudellee! tyttö huudahti ilmeisesti vähän ärsyyntyneenä. Se jatkoi laukassa Alman kanssa, joka alkoi taas esteelle suoristuksen jälkeen pomppia lähes paikoillaan. Sit Milja taas päästi ja nyt ponnistuspaikkakin tais olla aika hyvä, ainakin serkkuni taputti tammaa kaulalle. Nostin laukan, joka oli alusta alkaen tosi vetävää. - Woooou, raauhassa, juttelin ennen laineelle suoristamista. Sit kun este oli edessä, kiihdytti suokki lujaa yli. Yllätyksekseni huomasin et ei mua enää niin paljon kammoksuttanu, luultavasti Peukku oli saanut koulittua edes vähän pienemmäksi mun paniikkia kun heppa vetää kunnolla eteen. - Tuu säki suoraa uudellee kerra, Milja käski kävellessään voltilla. Niimpä jatkoin laukassa ja tein paljon puolipidätteitä. Toinen hyppy oli parempi ja ponnistuskohta oli aika sopiva. Kävimme muutkin esteet matalana läpi, kunnes mä laskeuduin taas korottamaan esteitä. Laitoin kaikki noin 50-60 senttiin. Milja selitti kolmen esteen "radan" mun kiivetessä satulaan: sarja, portti ja sit pysty. - Okei, hyppää sä taas eka. Milja nosti laukan ja suoritti ratansa. Musta ainakin näytti ettei Alma enää temputellut niin paljoa esteillä, mutta kerkesi välimatkoilla keksiä vaikka mitä serkkuni pään menoksi. Pian tuli kuitenkin taas mun ja Jemmun vuoro, joten siirryin laukkaan. Katselin sarjaa, jolle rautias kaarti ehkä vähän oikaisten. Niimpä askeleet eivät tulleet b-osalle tasaisesti, joten räpiköimme yli ihan oudolla loikalla. Jatkoin portille, jota suokki katseli korvat hörössä. Yli kuitenkaan mentiin, tosin turhan kaukaa. Pysty meni oikeastaan aika kivasti. - Tullaan sama toisinpäin, sit korotetaan, Milja sanoi ja lähti hyppäämään. - Joo, mut ei mitää superkorkeeta. Tai siis ainakaa mä ja Jemmu ei tulla, puhelin silittäen pienesti tammaa. - Juu no mun ja Alman pitää mennä ainaki kerra 90 sentin rata. Jos, tää, poni, kuuntelis, hop! Milja huusi samalla kun ratsasti esteelle ja Alma näytti epäröivän, kenties kieltäminen mielessä. Nyt esteet oli 70, ja sarjan jälkimmäinen 80 sentissä. Milja hyppäs taas eka Almalla. Musta vaikutti et mitä korkeemmaks esteet tuli, niin sitä keskittyneempi Almakin oli eikä pelleillyt. Nytkin ratsukko vain liiti esteiden yli ja hymyssä suin Milja taputti amerikanponia radan päätteeksi. - Hienosti Alma! Suuntasin katseeni laineelle. Jemmu korskahteli innoissaan ja tiheensi askeleitaan ennen estettä. Siksi tultiin aika pohjaan, mut yli päästiin. - Pidä tuntuma koko ajan, mut kummiski pohjekki kiinni! Milja huusi ohjeita kävellen itse vähän pidemmän ohjan kanssa. Seuraavaksi sarja. Onneksi a:lle tuli hyvä hyppy, joten se 80 senttinen ylittyi oikeastaan yllättävän hyvin. - Hyyvää! kehuin radan välissä tammaa, piristyneenä miten toikin meni aika näppärästi. - Merru, keskity! Vielä portti! No empä vissiin keskittyny. Jemmu nimittäin veti kiellot, joten ei olis pitäny iloita liian aikasin. Jouduin satulan etukaaren eteen, mutta Jemmu onneksi pysähtyi joten pääsin helposti satulaan. - Huhhu, melkein tipuin, naurahdin pienesti. - Ratsastat sitä nyt, et se ei ala pelleillä. Teil on kummiski menny aika hyvin, porkkanapää kommentoi. Nyökkäsin ja nostin uudelleen laukan, lähestyen sitten samaista porttia. Ja yli mentiin, puhtaasti! - Hyvä Jemmu! Korotan nyt teille, mut meille riittää, sanoin ollen yhtä hymyä. Kävelytin jo Jemmua sen ajan, kun hullu esteratsukkomme liiti 90 esteistä yli. Puhtaasti, sillä kyllä Alma oikeesti osas hypätä. - Voi kun tää ois ainaki 40 senttiä isompi ja hyppäis isompaa, Milja huokaisi siirtyen itsekin loppukäyntien pariin. - Mm. No mulle riittää kun Jemmu menee ysikymppiä, eikä ees mennä sitä viel treeneissä. Koulussa tää on kans hiton osaavaa, osais vaan viel ite ratsastaa, irvistin. - Ja Peukkuha hyppää yli metriä. Sä et vaan hyppää sillä sitä, Milja pudisteli päätään. - No hyppää ite, se on nii energinen. - Ookoo. - Ai hyppäät? Nyt, tänää? - Joo. Jos annat kultamussukallas sit mennäki sitä metriä. Nyökkäsin kulmiani kurtistellen oot hullu -ilmeellä. Kävelimme vielä hetken aikaa kenttää ympäri, kunnes Miljakin laskeutui selästä ja lähdimme tallia kohti. Jemmu sai kylmät jalkoihinsa ja jäi sitten hetkeksi karsinaan "lepäämään". Sillä tuntu vieläkin olevan loputtomasti energiaa. Joka tapauksessa, Jemmun ollessa karsinassaan mä kävin hakemassa Peukun. Topi oli jaksanut jopa raahautua tallille ja ilmoitti tulevansa myös hyppäämään Likan kanssa. - Joo, paitsi mä en hyppää Peukulla. Pistän Miljan sen selkään, kerroin Topin harjatessa Likkaa. Milja varustikin jo ratsuponia käytävällä. - En ookkaa ollu tän selässä sitte sen viimesen hyppykerran. Sillo meni aika päi persettä, serkkuni rykäisi ja katsoi että satula oli hyvässä kohtaa. - Topi vauhtia jos meinaat keretä meidän mukaan! paitsin ja lähdin jo hakemaan Likan varusteita. Noin viiden minuutin päästä molemmat ratsukot oli valmiita, kun mä vähän autoin Likan kanssa. Mä lähtisin mukaan yläkentälle sivullisena katsojana, tosin päätin samalla uloskäynnillä viedä Jemmun ulos. Otin kylmät pois ja kiepsautin narun turvan ympäri. Likka ja Peukku lähtivät yläkenttää kohti mun taluttaessa suokin tarhalle. Päästin sen irti ja se lähtikin samantien kahden muun lajitoverinsa kanssa juoksentelemaan tarhassa. Katselin hetken riekkumista, kunnes lähdin kentälle. Molemmat olivat jo selässä, Topi jo kävelemässäkin. Milja joutui ottamaan jalkkareita yhdellä reiällä lyhyemmäksi. Sen jälkeen nekin lähti kävelemään alkuverkkaa. Laskin esteet takas puomitasolle. Sen jälkeen istuuduin kentälle jätetyn penkin päälle ja katsoin ratsukoiden menoa. Oikeastaan ihan kivaa pitkästä aikaa, kun piti ratsastaa vain yksi hevonen päivässä. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi sanoa Iidalle et Jemmun voisi laittaa jollekin tunnille huomenna. - Tää on jotenki nii siro pullaponi-Almaan verrattuna! Milja hihkaisi keräillen ohjia tuntumalle. Ratsukot alkoivat verkata ravissa, selkeesti kummallaki oli homma hanskassa kun en oikeestaan keksiny mitää mistä oisin voinut huvikseen huomauttaa. - Voisit antaa ainaki alkuu Peukulle pitempää ohjaa, ku se on tommone jäykkäniska, hymähdin kuitenkin nähdessäni et tamma tais jännittää oudompaa ratsastajaa. Pian se näytti kuitenkin jo paremmalta, mutta innokkaalta kun Milja käänsi puomeille. Sirosti poni kipitti niiden yli kolauttamatta kertaakaan. - Hyvä! - Alatteko hypätä? kysyin nostaessani jo osaa puomeista pieniksi pystyiksi. - Vaikka, Topi vastasi siirtäen ylläpitoponinsa käyntiin. Milja teki samoin, ja ne päätti hypätä verkaks sarjan b-osaa. Likka ja Topi meni eka, eikä varmaan yllätä et tosi helpon näkösesti. - Sit me, Milja totesi ehkä hitusen jännitystä äänessä. Se siirtyi laukkaan ja Peukku heitteli niskojaan. Suoralla Milja pidätteli, jolloin poni potkaisi kerran kiukkuisesti sivulle. Itse hyppy meni kuitenkin ihan ok. - Tuutteko saman vaikka uudelleen? Likka meni taas ongelmitta, Peukku otti melkoset kiihdyttelyt. - Herrajumala, meneeks se tollee aina mullaki? pyörittelin päätäni mennessäni korottamaan estettä kaksikon pyynnöstä. Laitoin kaikki 50 senttiin. - Tullaanko rataa? Topi ehdotti serkulleni, joka nyökkäsi: - Käy. Onks ehdotuksia? - Portti, laine, sarja ja vikaks uudellee portti? ruskehiuksinen luetteli. Milja nyökkäsi ja sanoi voivansa alottaa. Seurasin silmä tarkkana ratsukon rataa. Portti meni ihan ok, tosin vauhdilla. Laine tuli aika tiukalla käännöksellä eikä Milja suoristanu kunnolla, joten Peukku kielti. Uudella yrittämällä kuitenkin yli, mut sarjan Peukku yritti selkeesti mennä innarina. Ei " ihan" onnistunu, joten askeleet meni aika sekasin. Porttikin meni sit meni sekasorrossa. - Ja teidän pitäs tänää ylittää metri.. Herrajumala, totesin katsoeni äsköisen vastakohtaa, tasapainoista Likan ja Topin suoritusta. - No hei oon tasan toista kertaa tän ponin kyydissä. Vähän armoa! Milja valitti ja ilmoitti tulevansa äskeisen radan uudelleen. - Siitä vaan. Alko meno kieltämättä olemaan vähän parempaa kun ratsastus eteni pidemmälle. Saattaa tosin johtua siitäkin, et Milja ratsasteli ratojen väliin aina tahallaan paljon voltteja ja pitkiä reittejä jotta ponitamma vähän väsähtäisi. Se alko toimia, sillä esteiden ollessa noin 90 ( mitä mäkään en ollu sillä viel hypänny ) meni Peukku aika tasapainoisesti ja kiltisti. - Hitto mikä hyppy! Milja hihkui ratsuponin potkaistessa takajaloillaan okserin jälkeen kun hieno puokki. Itse katselin puoliksi kateellisena, et kun itekki joskus uskaltas. Se vaan osas olla niin villi välillä.. - Noni, nostetaaks? Me tullaa kans Likan kaa metrii vaik hyppäsin täl kyl pari päivää sit, Topi totesi mun alkaessa taas orjana korottamaan esteitä. - Tulkaa vaan, huudahdin hetken kuluttua ja palasin penkille istumaan. Sarjan eka este oli 90, samoin portti. Muut olikin metrissä. Huhhu, jännitti ihan Miljan puolesta. Likka ja Topi kuitenkin alotti, ja suorittivatkin ratansa siististi. - Hyvä! hymyilin kun ne lopettivat ratansa; - Sit Milja ja Peukku. Ratsuponi sipsutti niskojaan nakellen ravissa, ja hypähti laukalle kun serkku hölläsi ohjasta. Ensin olisi portti. Hiukan ennen estettä Milja päästi ohjasta kunnolla, ja ratsuponi suorastaan sukelsi esteen yli. Siitä matka jatkui laineelle, joka oli siis metrin. Peukku korskahteli joka askeleella melkoisen kiihtyneenä. Ilmeisesti poni meinasi vetää stopit, koska Milja alkoi maiskuttelemaan ja näppäisi eteen vähän raipallakin. Siitä kimmastuneena ratsuponi hyppäsi jäätävän yliliioitellulla loikalla yli ja serkkunikaan ei päässyt hyppyyn mukaan. - Hemmetti! Milja henkäisi ja keräsi vähän löystyneitä ohjia takaisin. Sitten tuli pysty, mille molemmat olivat jo terästäytyneet. Sitten enää sarja, jonka yli ne vaan näytti vetävän. - Hieno! Milja hihkaisi löysätessään ohjaa ja taputteli ponia. - Sehän meni ihan näpsäkästi, kohotin kulmiani. Topi ilmoitti lähtevänsä loppuverkkaamaan maastopolulle, mut Milja halus ehdottomasti mennä Peukun tappiin, 110 senttiin asti. - No... - Anna nyt! Ei se kuitenkaa sitä oo hetkeen menny, eikä tuu pääseekkään hyppäämään! Milja vinkui ja lopulta kohautin olkiani. - Okei. Korotin estettä kymmenen senttiä, ja Milja pyöri voltilla kuolainta pureksivan tamman kanssa. - Voitte tulla! Seurasin, kuinka serkku nosti laukan. Peukku rullasi lähes paikoillaan ryntään vaahdossa, toinen oli ehkä vähän innoissaan. Milja hoputti neitiä vähän eteenpäin, ja se imikin juuri ennen estettä itsenäisesti melko hyvin. Ja hops, pysty oli takanapäin. - Täähän on ihan huippu! - Sil oli kunnon ilmavarakin, hymähdin vilkaisten puhelimestani kelloa. Tunnit alkais justiinsa. - Oliko? Sit me koitetaan metri kakskyt! - Häh? Milja nyökytteli pontevana selästä ja katoin sitä kun hullua. - Joojoo! Nosta nyt äkkiä, tuntilaiset tulee kohta! En tiiä miten se sai mun pään käännetyks, mut nostin estettä kymmenen senttiä. Sitten Milja nosti laukan ja Peukku katseli korvat hörössä lähestyvää pystyä. - Hop! Milja komensi vähän ennen estettä, ja poni ponkaisi pystyn yli. Sen jälkeen se päästi pari pukkia, mut Milja pysy selässä - Alma varmaan opettanu sen verran rodeotaitoja. Milja käveli ekojen tuntilaisten kanssa yhtä aikaa loppukäyntejä, kun ne meni alkukäyntejä. Mä jouduin totta kai raahaamaan kaikki esteet pois, mur. Kun olin valmis, poistuttiin me ja samalla Sannakin tuli tarkistelemaan ratsastajien vöiden kireyttä. - Hitto et on hieno tamma! Pitäskö mun mennä täl joku luokka kisoissa? - No en tiiä. Sähä starttaat jo kolme rataa? - Totta. No, ehkä seuraavissa kisoissa, Milja hymyili meidän astuessa talliin. Topi oli jo purkamassa Likkaa ja kerroin sillekin ton yhden kahjon uhkarohkeudesta: - Ja Peukullahan ei oo tosiaan ikinä menty 110 isompaa, lopetin laittaessani kylmiä jalkoihin. Purimme ponit loppuun ja käskin Miljaa jättämään Peukun talliin. Kiipesimme vielä hetkeksi ylös, missä Milja hehkutti vielä Angelikalle ja Salomellekin äskeistä ratsastusta. Itse join vähän lämmikkeeksi kahvia, sillä toi suurimmaksi osaksi ulkona istuskelu sai olon jo vähän kylmäks. Juttelimme muutenkin niitänäitä, myöskin halloweeniin liittyen. - Voidaanks mennä kohta, ku meen illal viel Roopelle? Milja sanoi noin vartin päästä. Huokaisten käännyin antamaan vieressäni istuvalle Topille pari suudelmaa ja sanoin sitten: - No mennään. Moikka! Hyppelimme portaat alas ja tallin läpi kulkiessamme sanoimme vielä heipat huippu esteponi-Peukullekin. Merida, Jemmu & Peukku 63HM.
// Jemmu on ilmeisen perussuokki, tai siis sellanen jollaisiksi niitä kuvataan tai sitten ne oli ne vahvemmat kuolaimet jotka sai sen painamaan enemmän ohjalle. Mutta hyvinhän teillä jemmunkin kanssa meni, vaikka se lähteekin välillä vetään esteille ja laukassa turhan kovaa ja tuleehan siinä joskus aika toivoton olo, mutta hyvinhän sä oot pärjänny sille ja pärjäät edelleenkin vaikka se energiaa kerääkin pakkasilla enemmän kuin suurin osa meidän hevosista, Halla on toinen joka kerää semi paljon, mutta se ei pura sitä yhtä agressiivisesti kuin Jemmu, mikä on tietty hyvä ja tosiaan pistetään huomiseen -HeA ryhmään se, Taina saa sen luultavasti, menny sillä pari kertaa ja pitänyt iha näpsäkkänä hevosena! Vou go pomppu-Peukku aka PP! Kyllä ne ponit osaa hypätä sekä pelleillä, mikä tuo miinusta mutta onhan se hyppytaito suurempi plussa ja miinuksesta voi olla välittämättäkin... Miljalla on kyllä sisua ja innostusta, jos se tyytyisikin peukulla hyppäämiseen, taitaa olla turha toivo, ohan se hieno puokilla mennä Let's see. 26v€ -IIda
|
|
|
Post by Merida on Oct 20, 2016 22:06:49 GMT 1
21.10.2016
Olin maininnut Oonaroosalle Jemmun järkyttävästä ylienergiasta myös ratsastettaessa, joten tätini ilmoitti voivansa tulla katsomaan menoa ja mahdollisesti läpiratsastaakin suokin jos siltä näytti. No varmasti näyttäisi, kun ei oltu nyt kunnolla treenaamaan.. - Tuu vaikka jo tänään jos haluat, voin ratsastaa eka Peukulla nii tuut ku kerkeet, äänitin Oonaroosalle kävellessäni ratsuponin tarhaa kohti. Olimme Miljan kanssa putsanneet äsken karsinat, ja nyt molemmat suuntasivat omien ylläpitohevostensa tarhoille. Nappasin päitset ja narun portin edustalta, lähtien sitten kävelemään sukkajalkaa kohti. Puhelimeni ilmoitti Whatsapp-viestistä, ja kaivoin iphonen esille. "Juu, tuun siis vaikka reilun tunnin päästä. Voisin oikeestaan ottaa Turon mukaan, jos ei maneesiin päästä niin kentällä sitten", viestissä luki. Ei kentällä menossa siis mitään pahaa Oonastakaan ollut, mut maneesi oli niille aika luxusta, niillä kun ei sellaista ollut. En vastannut viestiin enää mitään vaan tungin puhelimen taskuuni ja pysähdyin tamman kohdalla. - Moikka, sanahdin ja pistin siniset päitset ponin päähän. Kiinnitin vielä narun ja lähdin tallia kohti. Kauempana möllöttänyt Ranja jäi onneksi suosiolla tarhaan. Oli ihan kivaa vaihtelua kun sua ei yritetty jyrätä talutuksen aikana. Jätin tamman suoraan käytävälle, jossa sen aikoisin varustaa. Sinä aikana kun hain hoitopakin käytävälle, ilmestyi Miljakin Alman kanssa talliin. - Vitun poni yritti koko ajan kuskata pihaa pitkin! serkkuni murisi mun alkaessa harjata Peukkua. - Peukku tulee onneks nätisti, mut Jemmu.. Samaa ongelmaa meinaa olla, hymähdin kieltäen sitten ratsuponia näykkimästä.
Kaviot putsattuani ja pintelit jalkoihin käärittyäni hain satulan. Milja hyppäsi sen verran rankasti pari päivää takaperin, että nyt olis tarkoitus mennä hetki vain koulua. Sitten taas hyppäisin joku päivä tässä ennen niitä estekisoja. Nostin satulan selkään hitaasti, sillä Peukku heitteli niskojaan ja luimi kiitettävästi. Laskin vyön alas ja kiristin parilla reiällä. - Mennäänkö sit vaik yläkentälle? kysyin avatessani suitsia niputuksestani. - Vaikka. Ompahan Almalla lisätilaa riekkua, Milja irvisti kiristäessään satulavyötä. - No, eiks se muka oo ollu iha hyvä jos ei lukuunoteta paria pelleilykertaa? ihmettelin pistäen päitset ponin kaulalle. - Ihan. Ainakin esteillä kun korkeus nousee ja koulussa jos se jaksaa keskittyä. Varustimme ponit loppuun ja pistimme itsellemme kamppeet niskaan. Sen jälkeen lähdimme taluttamaan ratsujamme kohti yläkenttää, siellä kun ei näyttänyt olevan ketään.
Pysäytin Peukun keskihalkaisijalle ja laskin jalkkarit. Vyön tarkistettuani kiipesin selkään ja taputin pikaisesti kaulalle. Alma vaihteeksi testasi serkkuni hermoja, sillä raukka yritti päästä vasta selkään kun minä hoputin ponini uralle. Selailin puhelintani hetken aikaa alkukäyntien aikana. Otin kuitenkin noin kymmenen minuutin päästä ohjastuntuman ja ratsastin ensimmäisenä käynnin vähän aktiivisemmaksi. Peukku luimisteli, mutta kilttinä ponina kuitenkin alkoi edetä reippaammin. Aloin tehdä jokaisen kirjaimen kohdalle pysähdyksen ja siitä nopean liikkeellelähdön, jotta Peukku tulisi reaktiivisemmaksi. Pikku hiljaa se alkoikin kuunnella aika hyvin ja nöyränä ponina lähti hakemaan käteni tuntumaa. Siirryin ravaamaan keventäen ja katsoin taas, että tempo oli hyvä - tamma kun tuntui tänään olevan jopa vähän laiska. - Perkele, Milja ärisi Alman vedellessä pieniä pukkeja meidän vierestä mennessään. Peukku luimisti ja huiskautti hännällään tyytymättömänä, kun lajitoveri kulki liian läheltä. - Prrr, kuiskasin kimmastuneelle neidille, jolta alkoikin löytyä oma moottori. Päätin jatkaa samaa tehtävää ravissakin, tosin nyt tein pysähdykset minne halusin. Siitä sitten suoraan takaisin raviin, ainakin oli tarkoitus. Pari ensimmäistä kertaa Peukku teki siirtymisissä myös käyntiä, mutta alkoi sitten toimia jo paremmin pidätteille ja pohkeelle. Vaihdoin suuntaa väistäen samalla turpa taivaissa kipittävää Almaa. Jatkoin samaa harjoitetta vasemmallekin, sillä Peukku tuli siinä oikeastaan tosi hyväksi.
Tehtävän jälkeen nostin helposti kuuliaisella ponilla laukan ja menin ihan vain uraa pitkin. Tein pari ympyrää ja se sai riittää laukkaverryttelyksi ennen välikäyntejä. Toisaalta ei mun olisi paljon pidempään tarvinnutkaan, Peukku nimittäin tuntui tosi hyvälle. Löysytin pidempää ohjaa ja katselin Miljan tappelua Alman kanssa. - Sehä on kivalla päällä, naurahdin sitten jatkaen: - Ulkoavut, ja myötäät sisältä kun se ees vähäks aikaa lopettaa ton pomppimisen. Hyvä, istu alas sinne raviin! Älä nyi suusta, tasanen tuntuma, helppasin oranssihiuksista ja alkohan se pilkkuponikin ees vähän pienissä pätkissä tottelemaan. Neuvoin parivaljakkoa välikäyntien ajan, kunnes aloin jälleen työstämään omaa ratsuani. Koska olin aloittanut ratsastuksen tekemällä runsaasti siirtymisiä, saisi se olla lopputunninkin aihe. Tein siirtymisiä paljon keskiympyrällä ja Peukku oli kyllä tosi hyvä. Sain vain olla tarkka, ettei ratsuponi lähtenyt punkemaan sisäpohjetta vasten ja ettei kaula mennyt ihan mutkalle. Rääkkäsin itseäni vähän istumalla harjoitusravissakin, mikä oli "tosi" kivaa kun Peukku oli hieno poni ja käytti selkäänsäkin töissä.
Sekä poni että mä oltiin kuumissaan, kun löysytin lopullisesti pitkät ohjat. Milja ravasi Almalla suurella pääty-ympyrällä, ja meno näytti oikeestaan yllättävän hyvältä. - Hyvä, kato et takaset koko ajan töissä, muistutin katsoen ratsukon etenemistä. - Että tää osaa sitten joskus olla niin kiva! Milja hihkui alkaen hiljalleen löysyttää ohjaa. Lopulta ne oli kokonaan pitkät ja serkkuni lähti hölkkäilemään uraa pitkin loppuraveja. Parin kierroksen jälkeen Miljakin hidasti käyntiin ja kävelimme kenttä ympäri. Bongasin Salomen ja Topin hyppäävän jonkun auton kyydistä tallin pihaan, ilmeisesti Mikon kyydittämänä. - Mennäänkö? kysyin lähtien jo kentän porttia kohti. Otin ohjia vähän tuntumalle ja kävelimme tallin oville asti. Siellä hyppäsin selästä ja nostin jalustimet ylös. Talutimme ponit talliin, minne sisarukset olivatkin jo menneet. Pistin Peukun karsinaan ja otin sitten satulan sekä suitset pois. - Moi, tervehdin Salomea hymyillen ja kävin antamassa suudelman Topille. Palasin ratsuponin luo ja kieritin pintelit jaloista pois. - Tekö kävitte jo ratsastaa? punapää kysyi meiltä. - Joo, tuli vähän kuuma vaik ilma ei ookkaa ees lämmin. Ja seuraavaks sit Jemmu, tosin saatan päästä helpolla ku Oona vissiin menee sillä, selitin ja kaivoin puhelimeni esille. Oonaroosa oli laittanutkin viestiä pari minuuttia sitten, että alkaisi lastata Turoa ja tulisi sitten. - Aijaa, kiva. Meilläkin ois vuorossa Foxyn kanssa koulutreeni, mut eka käyn juoksuttaa Takkua, Salome kertoi putsatessaan hevosena karsinaa. Tarkistin Peukun kaviot ja nakkasin sille sitten ruokakuppiin leivän. Poni saisi luvan odotella sisällä ainakin sen aikaa, että mä varustaisin Jemmun.
Lähestyin suokkien tarhaa, missä ne vetikin parhaillaan rallia tarhaa ympäri. Vaikuttipa lupaavalta sen perusteella, mitä pukkeja Jemmukin veti lähes Taraan osuen. Vihelterin aitausta lähestyessäni ja se sai kaikki kaviokkaat seisahtumaan. Jemmu hörähti pienesti ja hölkkäsi portille. Pujahdin aidan ali sen vierelle ja pistin päitset päähän. Hätyytyin Taran ja Hallan kauemmas, jonka jälkeen menimme nopeasti aidan toiselle puolelle. - Ja kiltisti nyt! sanoin heti alkuun pitäen napakasti narusta. Matka sujuikin ihan hyvin, mitä nyt pari kertaa piti huitaista narunpäällä taaksepäin. Vein suomenhevosen karsinaansa, ja kiinnitin samantien vetosolmulla. - Ootteks kuin kauan tääl? kysyin Topilta joka ilmeisesti lopetteli Likan karsinan putsausta. - Ollaa ikävä kyllä samal kyydil Salomen kanssa, joten sit ku sis on valmis, ruskeahiuksinen totesi. - Tuu meille? Sit ku oon itekki menny Jemmun, hymyilin kattoen odottavasti Topia. - Juu voisin mä tulla, se lupasi ja lähti kyydittämään kottareita lantalalle päin. - Hyvä! huikkasin sen perään ja aloin viimein harjaamaan Jemmua, joka kuoputti karsinassaan kärsimättömänä.
Jemmu suorastaan puhkui intoa kuullessaan hirnuntaa pihalla seisovasta trailerista. - Et lähe minnekään, murahdin pyöräyttäen tamman voltilla ympäri, kun neiti ei olisi millään malttanut seisoa paikallaan. Oonaroosa oli ottamassa Turoa alas, joka tulikin ramppia pitkin vauhdilla. - Miten meinaat et voidaan ratsastaa samassa maneesissa höseltävän tamman ja orin kanssa? huokaisin nykäisten vähän ohjasta ettei Jemmu olisi rynninyt tervehtimään oriita. - Turo osaa kyllä käyttäytyä, et ei ainakaa sen puolesta ongelma. Jemmusta en sit näköjää tiedä, Oonaroosa virnisti katsoen kuopivaa rautiasta. Turo puolestaan seisoi maltillisesti paikoillaan, joskin henkäisi tallin ilmaa syvään henkeen sieraimet suurina. - No, mennään kokeilee sit, kohautin olkiani ja lähdimme niin lähdimme kahden suokin kanssa maneesia kohti. Jemmu hirnahti vanhalla kentällä olevalle Reetulle, jota Angelika oli näköjään maastakäsittelemässä. Suurinpiirtein ehjin nahoin päästiin kuitenkin maneesille asti.
- Meinasitko et mä kiipeen heti Jemmun selkään vai miten? Oonaroosa kysyi meidän päästyä kaartoon suokkien kanssa. - No ihan miten vaan. Mut mites sit Turon kanssa? ihmettelin laskiessani jalustimet alas. - Sä voit mennä sillä. Oothan sä verkannu sitä kisoissakin, ja Turo on tosi kiltti. Purin huultani pienesti epäröiden, mut nyökkäsin sit: - Okei. Perässämme maneesiin tullut Milja sai auttaa meitä hevosten vaihdon kanssa. Sen jälkeen kiipesin Turon selkään, joka muuten tuntui pieneltä suokiksi! Olihan se lähes kymmenen senttiä Jemmua matalempi, eikä edes silti suomenpienhevonen. Lyhensin jalkkareita reiällä ja lähdin sitten kävelemään ohjat puoliksi tuntumalla uraa pitkin. Oonaroosa hyppäsi hevosensa selkään ja säädettyään jalkkareita painoi pohkeensa kiinni. Jemmu ponnahti suoraan raville, ja tätini joutuikin pidättelemään rautiaan takaisin käyntiin. - Ai vähän energinen? Oonaroosa naurahti ja taputti kuitenkin suokkia kiitokseksi, kun kuunteli pidätteet siirtyä käyntiin. - Vähän, nyökyttelin päätäni hymyillen. Turo löntysteli eteenpäin korvat hörössä ja pärskähti käveltyään pari kiekkaa maneesissa. - Milja, käy hakee se mun kamera tallista minkä otin mukaa nii voit kuvata, vinkkasin parin kierroksen jälkeen ja tyttö lähtikin tallia kohti.
Koska Turo loppujenlopuksi oli mulle uusi hevonen, aloittelin niinkin helpolla kun tekemällä käyntiväistöjä. - Voit sit vaatia siltä ihan kunnolla mitä ikinä päätätkin tehdä, se kuitenkin on samantasonen kun Jemmu, ainoona erona vaan et herkempi ja kuuliaisempi, tätini kommentoi mun tehdessä salmiakkimaista kuviota väistättämällä. - Juu. Saatoin jo nyt tuntea, et Turo tosiaan oli vähän herkempi. Kuitenkin hyvällä tavalla herkempi, ei kuitenkaan yliherkkä. Ratsastin väistöjä molempiin suuntiin ja lähdin sitten ravaamaan. Keventelin uraa pitkin, tosin pysyttelin vähän poissa toisen ratsukon tieltä. Jemmu nimittäin selkeästi testaili Oonaa, otti lähtöjä laukalle ja välillä päästi pukkejakin. Turo ei kuitenkaan toisen riekkumisesta välittänyt, kolisutteli vain kuolaintaan tyytyväisen oloisena ja totteli apujani kiltisti. - Täähän on tosi kiva, ei juuri yhtään suokkimainen! hihkaisin istuessani alas harjoitusraviin. Askeleet olivat vähän hankalemmat kuin Jemmulla, mutta kuitenkin huomattavasti helpommat kun vaikka Peukulla. - Se on, Oonaroosa hymähti komentaen rautiasta tekemään raviavoja. Vaihdoin suuntaa ja taivuttelin oikeallekin. Tein aika perusjuttuja, kun en Oonaroosan kehotuksesta huolimatta osannut oikein vaatia uudelta ratsulta.
Lähdin pian nostamaan laukkaa. Se oli vähän pienempää kun Jemmulla, mikä oli ihan ymmärrettävää pelkän kokoeron vuoksi. Toinen seikka oli se, että Jemmu mielellään veti kovaa ja isosti, joten sen laukkaa piti koota saadakseen hallitumpaa menoa. Turollahan tämä oli ihan ylihelppoa, ja kysyin lupaa koettaa laukavaihtoja. - Kokeile vaan, sen kyllä pitäs ihan näppärästi ne tehä. Mut kato ettet tuu tän villikon tielle, on vielä yhteistyö vähän haussa tauon jälkeen, Oona hymähti ratsastaen harjoitusravia. Ja sieltähän ne vaihdot kahden askeleenkin välein tuli ihan liian helposti. Voiskohan Jemmustakin tulla nyt näin kiva, kun Oonaroosa ratsastaisi suokkia vähän läpi?! Kun olimme ratsastaneet noin 45 minuuttia, lähdin vain ravailemaan uraa pitkin välillä voltteja ratsastaen. Turo oli tosi kiva, ja aloinkin sitten noin viiden minuutin päästä siirtymään käyntiin. - Mä lopettelen jo, tää on mennyt nii kivasti, totesin hymyillen ja taputin Turoa kaulalle. - Joo, musta tuntuu et mun ja Jemmun tunnin ratsastus venyy vähän. Mut jos viittiit kävelytellä sitä sen aikaa, sillä taitaa kuitenkin olla vähän hikee pinnassa. - Juu, meen tohon kentälle vaikka nii ei olla tiellä? ehdotin ja sain myöntävän vastauksen. - Jos Milja hakis trailerista sille loimen päälle? Serkkuni lähti hakemaan loimea mun jalkautuessa. Nostin jalkkarit ja lähdin maneesista, kuullen Jemmun huudot peräämme.
Topi oli Likan kanssa kentällä, ja meninkin sen seuraksi sinne. - Jos ei siis häiritä? varmistin kun ponitamma katseli korvat hörössä suokkia, joka löntysteli perässäni. - Ette, ainakaa paljoo, Topi virnisti ravaillen ponitammalla. Tiesin et se oli vitsi joten pyörittelin vain silmiäni pienesti hymyillen. Pääpiirteittäin Topi keskittyi ratsastamiseen ja mä aloin jäätyä toivoen et Oona tulis pian. Noin vartin kuluttua se tulikin, ja samoihin aikoihin poikaystäväni lopetteli ratsastamista. - Tuo Turo vaan tänne, ja jos haluut niin ota Jemmulla vielä ravia vähän tos kentällä, Oonaroosa huudahti kauempaa tullessaan maneesilta päin. - Juu, voisinhan mä, vastasin ja vaihdoimme jälleen Miljan avustuksella suokit toisinpäin eli mulle Jemmu. Kiipesin rautiaan selkään, joka oli hionnut reilusti kaulalta. Onneksi se oli edes klipattu, tai tamma ei kuivuisi varmaan koskaan. Otin ohjat heti tuntumalle ja tunsin kuinka Jemmu nöyränä lähti etenemään käynnissä. Annoin pohkeita ja hevonen siirtyi raviin. Pyörittelin ympyröitä ja alla tuntui olevan kun eri heppa. Hymyssäsuin ratsastin hetken molempiin suuntiin, ja päätin päästää hienon tamma sitten lepäämään. - Nythän tällä ois voinu mennä vaikka vaikeeta B:tä kisaamaan! vitsailin siinä mielessä, etten itse ole sen tasoinen. Jemmu kyllä olisi varmaan oikeesti vetänyt nyt liikkeitä siltä tasolta, jos mä vaan osaisin. Tamma kuitenkin tän työnteon jälkeen ansaitsis päästä lepäämään.
Turo oli jo trailerissa, mut Oonaroosa viel jutteli jotain meidän kanssa tallissa. Purin samalla Jemmua, joka lerputti alahuultaan väsyneenä. - Sen pitäs nyt olla aikalailla läpiratsastettu. Anna huomenna vähän rennompi päivä, täti kehotti mun kylmätessä sen jalkoja. - Juu, vastasin ja lähdin pesemään kuolaimia. Topi lopetti samaan aikaan Likan kanssa, joten se oli myös purkamassa ylläpitoponiaan. - Mut mäpä lähden niin Turokin pääsee lepäämään. Moikka! Oonaroosa sanoi ja lähti ovesta. - Moikka, huusin sen perään ja niputin suitset siistimpään muotoon. Purimme hepat loppuun, jonka jälkeen vielä ehdotin: - Mennäänkö hetkeks ylös? Milja huokaili maristen että oli odottanut jo yli tunnin, mut myöntyi ( okei, sen oli vaan pakko seurata kyydin takia ) ja tuli perässämme ylös. Ylhäällä olikin jo enemmän porukkaa, kun ensimmäinen tunti alkais 45 minuutin päästä. - Moi, tervehdin Angelikaa mennen sen viereen sohvalle. - Miten meni maastakäsittely? kysyin vetäen Topin kädestä mun viereen. - Ihan jees. Reetulla vaan oli vähän energiaa, Angelika naurahti. - Joo, Jemmulla oli kyllä kans ainaki näkemäni perusteella. Milja, mis mun kamera on? kysyin vilkaisten serkkuani. Tyttö ojensi kameran kameralaukusta, mitä olallaan oli raahannut. Aloin selata kuvia ja Turo kieltämättä meni ihan hyvin kuvissa - tai siis siihen nähden, että sillä ekaa kertaa kunnolla menin. Juttelimme siinä vielä jotain porukan kesken, kunnes päätimme lähteä meille. Sanoimme heipat yläkerran väelle ja suuntasimme mautolleni. Topilla ja Miljalla oli jälleen keskustelu siitä, kumpi tulis pelkääjänpaikalle. No, onneksi itse olin kuski niin ei tarvinnut keskustella istumapaikasta. Jospa tuon läpiratsastuksen jälkeen mulla ja Jemmulla alkois treenit mennä putkeen!
Porkkanapää sai meistä yhden kivan kuvan! Merida, Jemmu & Peukku 64HM. // Se on kiva kuinka nöyrä peukku oikeesti on vaikka se pelleilläkin osaa, niin että sen ratsastus ei aina mene riitelyyn vaan hyviä pätkiä on mahdollista saada pienemmälläkin vaivalla, onhan se periaatteessa paljon toimivampi poni kuin Alma esimerkiksi... Kyllä ne teidän hyppelöt ennen kisoja varmastikin sujuu, hyppäsihän Milja sen kanssa niin hyvin ja se nyt on sillä vain pari kertaa mennyt! Voi jemmu parka se joutuikin oikeesti nyt kunnon rääkkiin ja läpiratsastukseen, mikä on sun kannalta ihan suepr juttu. Kiva, että Oona tuli sillä ratsastamaan ja lainasi sulle sen ajan Turoa, joka on kyllä tosi kivan näkönen ori! Ja toivotaan tosiaan, että nyt sulla ja jemmulla menis vaan hyvin, tosin kyllähän sillä vielä varmasti energiaa on ja tulee aina olemaankin, mutta josko se kuuntelisi tätä nykyä paremmin! 23v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Oct 28, 2016 19:57:39 GMT 1
28.10.2016
- Musta jotenki tuntuu etten selviä huomisista kisoista, huokaisin istuessani taukotuvassa sohvalla, jalat Topin sylissä ristittynä. - Muakin vähän jännittää, kuitenkin meen ekat kisat Hildalla, Angelika totesi liittyen keskusteluun. - Pliis, meet jonkun ristikkoluokan ja 60 sentin. Kaaauhesti stressattavaa, Milja pyöritteli silmiään näprätessään samalla luuriaan. - Ei se aina oo se korkeus joka ratkasee, vaan siin on aika paljon muitaki tekijöitä. Mä en ees halua mennä sitä kuuttakymppiä Foxyn kaa, Salome liittyi mun panikointiin. - Ni pistit sit mut sillä kisaa, Topi naurahti saaden mulkaisun siskoltaan. - Ees joku fiilaa mua, sanoin osoittaen sen Salomelle, jonka jälkeen jatkoin: - Ei se oikeestaan oo se korkeus, vaan jos Jemmu saa päähänsä lähtee vedättää mua. Se kun ei oo ollu moneen kuukauteen estekisoissa. Peukun kaa pitäs mennä ihan hyvin, ollaa menty se ristikkoluokka niin moneen kertaan. Mut tiedä sit, huomennahan sen näkee. - Teidän pitäs alkaa kisaa sen kaa jo vähä isommis, kummiski ootte sijottunukki siin luokas. Plus sil ponil kuitenki on ponnua, Milja vihjaili viitaten siihen niitten hyppykertaan. - No en tiiä viel. Mut nyt, käyään liikuttaa ne, hoputin serkkuani nousten sohvalta. Sain oranssipään nostamaan perseensä penkiltä ja lähdimme alakertaa kohti. Etsin turhautuneena ketjullista riimunaruani Jemmua varten Miljan jo käppäillessä ulko-ovelle. - Ei perse... - No? huoahdin lopulta luovuttaen ja ottaen tavallisen riimunarun. Katotaan pysyiskö suokki käsissä, tai voisinhan mä tänkin narun kiepauttaa turvan ympäri. - Tääl sataa. Kovaa, porkkanapää murisi pistäen takkinsa huppua päähän. Menin itsekin kurkkimaan serkkuni yli ja joo, vettähän siellä tuli. - Jees tosi kiva. Käympä samalla nakkaa Peukulla loimen, se joutuu kuitenkin oottaan tuol hetken. Kävin hakemassa ponin karsinan ovelta sadeloimen ja lähdimme sitten tarhoja kohti. Tein nopean kiekan ratsuponin luona, joka luimisteli mun pukiessa sille sadeloimea. Sen jälkeen jätin sen vielä möllöttämään tarhaan ja lähdin sateen vuoksi pienellä hölkällä suokkitarhaa kohti. Jemmu käveleksi aitausta ympäriinsä vähän tympääntyneen olosena. Irvistin tajutessani et klipattu suokkini seisoskeli täällä sateessa ilman loimea. No, nyt olin tullu pelastaa sen. - Jemmu! Rautias käännähti ympäri ja lähti tuttuun tapaansa ravaamaan portille. Halla ja Tara juoksivat totta kai perässä. Pujahdin tamman viereen ja laitoin sille punaiset päitset päähän. Kietaisin narun vielä turvan ympäri, ihan vain varulta. Saatuani muut suokit kannoiltamme lähdin taluttamaan Jemmua talliin. Milja ei "yllättäen" ollut vielä tallissa Alman kanssa, poni varmaan juoksutti urakalla kun satoi. Ajatukselle pienesti hymyillen pistin hepan karsinaan ja pakin haettuani aloin kuivatella kastunutta karvaa pyyhkeellä hieroen. Onneksi Sanna oli putsannut jo aikaisemmin tänään tammojeni karsinat, niin mun ei tarvinnut. Jemmu lerputti alahuultaan nautinnollisesti, ilmeisesti tykkäs tästä hieronnasta. - Iha tuli täs muute mieleen, et mite meinattii ratsastaa? Milja kysäisi noin vartin kuluttua meidän varustaessa ratsujamme. - Kiipeisittekö vaikka selkään ja tekisitte jotain esimerkiks väistöjä? Topi kettuili norkoillessaan käytävällä, jolloin serkkuni mulkaisi sitä nopeasti. - Ai mikä ongelma? ihmettelin itsekin oikeasti ihmeissäni. - No, tunnit alkaa viiden minuutin päästä ja ne on mitä luultavammin maneesis tän sään takia. Ettäh, ainoo mahollisuus mennä ratsastaa on sit kentällä sateessa, Milja avas meille. - Jes. Sinne sit vaan. Mut en ees mee kauaa, vaan rennosti kouluu ilman satulaa, ku huomen on ne kisat, selitin laittaessani etusiin jännesuojia. - Nojoo, sama suunnitelma mullaki. Toivottavasti toi sade vaik vähä tyyntyis, serkku mutisi lämmitellessään kuolaimia. Varustettiin Jemmu ja Alma loppuun, mis ei kauaa menny kun satuloita ei laitettu. Topi oli jo Likan liikuttanu, mut pakotin sen vastahakoisuudesta huolimatta pitämään Jemmua paikoillaan kaarrossa. Ihan kun tamma siitä edes liikkuis, hehe. Kunhan vain orjuutin sitä. Salome ja Takku oli myös tulossa kentälle meidän kanssa, onneksemme se sade oli tosiaan vaihtunu pieneen ripsimiseen. Topi helppas koko kolmikon ratsujen selkään, jokasella kun oli omat ongelmansa. Mä en vaa yksinkertaisesti päässyt korkeen suokin selkään, Alma väisteli Miljaa ja Takku ei olis malttanut pysyä paikallaan. - Ootte te aika toivottomia, Topi pudisteli päätään siirtyen kentän aidan ulkopuolelle nojailemaan. - Haista paska, naurahdin kieltäni näyttäen ja käskin vilkkaan suokin käyntiin. En oikeesti kyllä jaksanut mitenkään vakavamielisesti ratsastaa. Hölläilin pidemmällä ohjalla ja ravissakin vaikein tehtävämme oli ohjaaminen niin, että ohjat oli vain toisessa kädessä. Kai tätä pystyi jopa vähän kutsumaan "leikkitunniksi", sillä ratsastelin naistenistunnassa, pujottelin kartioita sunmuuta. Lopussa työstin ravia totisemmin noin viiden minuutin ajan, ja Jemmu oli ihan jees. Vähän kyllä keskittymiskyvytön, mut voiko sitä syyttää kun itse on apinoinut edelliset 20 minuuttia selässä. Suokkitamma kyl tais tosin tykätä välillä tälläsestä rennommastakin humputtelusta. - Ok kunto loppuu tän kanssa tapellessa, prrr kääyntiii, Milja puuskahti mun jo käppäillessä pitkällä ohjalla. Alma oli ollu vaihteeks villillä päällä ja innostu hiiukan meidän ottaessa parit laukkapätkät. Paljoo ei viittiny laukata, kun kentän hiekkakin kastui ja ei ollut niin hyvä ratsastaa. Jemmu seisahtui yhtäkkiä paikoilleen ja hirnahti kuuluvasti herättäen mut mietteistäni. Äkkistoppimme aiheutti Joonas ja Luca, jolla oli narunpäässään Laku. Saatoin havaita sivusilmällä Salomen parantelevan hiustensa asentoa kaksikon käppäillessä kentän läheltä. - Mukavat treenit varmaa siel satees, Lucas härnäsi meitä taluttaessaan Lakua. - Säänkestävät ratsastajat, hihkaisin näyttäen peukkuani ja hoputin sitten jähmettyneen ratsuni vielä käyntiin. Jätkät jatkoivat matkaansa tarhaa kohti, kun me taas jatkettiin loppukäyntejä. Talutimme kastuneet hepat talliin ja aloimme ottaa varusteita pois. - Kyl tuol vaa kastu vaik lopus ei juurikaan satanut, Milja valitti nakaten takkinsa karsinan edustalle kuivumaan. - No hei, mä lähen viel tonne liikuttamaan jollain tapaa Peukun. Eka meinasin juoksutusta, mut on toi pohja aika upottava parista kohdasta. Taidan vaa taluttaa sitä vähän aikaa. Ompahan sit huomenna energinen eikä tarttee potkia sitä liikkeelle, hehhheh, hymyilin sarkastisesti tietäen, et sukkajalalla olis muutenkin huomenna normaaliin tapaansa energiaa vaikka muille jaettavaksi. Saatuani suitset paikoilleen ja suojat kuivumaan, pistin rautiaalle fleeceloimen. Se sais luultavastikin jäädä jo tältä iltaa sisälle. Lähdin hakemaan ratsuponia tarhasta, missä se loimi päällä seisoskeli. Mä olin vähän miettiny Peukun "palautusta" (kuulostaapa tyhmältä) takaisin Oonaroosalle, jos se sen takas jo ottais. Kai tälläselle kivalle ponille joku vuokraaja löytyis? Aika oli kuitenkin kortilla näin lukion viimeistä vuotta käyvällä. Jemmusta en olis valmis luopumaan, kahden kuukauden päästä se ois ollu mulla vuoden. Peukku kuitenkin, noh, oli sekin mulle tullu tärkeeks mut ei samalla tavalla kun Jemmu. Peukusta oli ehk huomaamatta tullut vähän sellainen "kisaponi", kun Jemmu oli enemmän sellainen kaipaamani harrasteheppa. Ei siis sillä, kyllähän mä nyt ja tulevaisuudessakin Jemmulla kisaisin. Mut se oli jotenkin erilaista, ei niin tarkkaa. Äh, emmä osaa sitä selittää. Työnsin ajatukset kauemmas lähtiessäni tallia kohti poni narun perässä. Ainakin toistaiseksi pitäisin Peukun, kattois sitten vähän myöhemmin. Vaikka vuoden vaihteen jälkeen. Talutin ratsuponin talliin ja aloin riisua loimea. Karsinassa vain kävin Peukun karvan nopeasti pölyharjalla läpi ja lähdin sitten kenttää kohti. Peukku vaikutti suhteellisen rauhalliselta, vaikkakin äksyltä pienen sateen vuoksi. Se luimisteli ja näytti välillä pysähtelemällä mielipiteensä: "eiköhän tää käppäily oo ihan turhaa. Eiköhän mennä talliin ja syödään koko kauralaari tyhjäks". Maiskuttelin se kuitenkin kerta toisensa jälkeen uudelleen liikkeelle. Myös Angelika ilmestyi seurakseni Reetun kanssa, josta Peukku innostui. Se inahteli ja steppaili välillä vierelläni, kurotellen ponia kohti. Meitä lähinnä nauratti Peukun käytös, mut jouduin pari kertaa oikeasti huitaisemaan narulla ylläpitoponiani kohti. Loppuajasta päädyimme taluttamaan eri päädyissä kenttää ihan vain kokiessamme sen helpommaksi. Kävelytin Peukkua noin vartin välillä suuntaa vaihdellen. Sen jälkeen menimme takaisin talliin, missä yksäripuoli oli hiljainen. Koko porukka oli ilmeisesti kiivennyt yläkertaan. Huuhtaisin pienesti kuraiset jalat letkulla ja laitoin ponitamman sitten karsinaansa kera pienen heinäkasan. Tarkistettuani että molempien kaviokkaiden ovet oli kiinni, kipusin yläkertaan. Sinne oli kerääntynyt muutamia tuntilaisiakin, jotka juttelivat juuri ratsastamastaan tunnistaan, ainakin sen perusteella mitä kuuntelin. Menin istumaan sohvalle ja kaivoin puhelimeni esille monen muun tapaan. Viestittelin hetken jotain Oonaroosan kanssa, joka oli myös tulossa niihin huomisiin kisoihin. Tajusin kuitenkin jossain vaiheessa et mul oli viel ihana läjä kotitehtäviä, jotka mun pitäs tehä maanantaiks. Mieluummin tekisin ne nyt heti perjantaina pois alta, kun sunnuntaina kiireessä. - Hei mul on keino miten teet ne järkevimmiten, Topi sanoi napaten nopeasti vielä kädestäni mun jo noustua sohvalta. - No? käännyin ympäri kuuntelemaan ruskeahiuksisen neuvon. - Et tee niitä ollenkaan, se on mun tekniikka! jätkä virnisti pian saaden multa turhautuneen silmien pyörittelin. - Topin tekniikka aka en halua päästä läpi lukiosta, huokaisin mennen hakemaan kastunutta takkia naulakostani. Sitä en kyllä pistäis enää päälleni mautoon. - Kyl mä sielt viel pääsen, Topi huudahti varmahkon oloisena ja katsoin sitä huvittuneena: - Ihan varmasti - sit parin vuoden päästä. Noni, moikka. Nähää huomen sit kisois! Sanat "kisa" ja "huomenna" sai mussa kylmiä väreitä aikaan. Huh, mitäköhän huomisesta tulis.
Merida, Jemmu & Peukku 65HM.
// Sade on kyllä yks perkele syksyisin varsinkin kun kentät kastuu ja ihminen kastuu ja heppa kastuu ja sitten saakin kuivatella, kun maneesiin ei pääse tuntien takia, mutta onneks sentään leikkitunnilla saitte hepat liikutettua ja varmasti jemmu nautti erilaisesta työnteosta! Kyllä se varmaan ihan hyvin kisoissa menee, samaten peukku ne kun pääsee helposti yli estekorkeudet jotka kisoissa on, yli pääsette mutta tottatosiaan niin aina voi tulla muutakin ongelmaa... jemmu tuntuu olevan suokkitarhan ilopilleri, joka saa muutkin mukaan juoksemaan ja pelleilemään ja meinashan se kerran tarhasta lähteä kun taraa haettiin tunnille, onneks sillä on kuitenkin kunnioitusta ihmisiä kohtaan ja narun heilautuksella pysyy kauempana:)! 17v€ -IIda
|
|
|
Post by Merida on Nov 1, 2016 17:14:15 GMT 1
31.10.2016
Kertaus parin päivän takaisiin estekisoihin: Starttasin ensimmäisenä Peukun kanssa ristikkoluokan, jonka aikana Milja onneks suostu varustamaan Jemmun valmiiks. Peukun kanssa rata oli kuten aina, vauhdikas. Musta vaan tuntu et roikuin suussa ja käänsin seuraavalle esteelle, niin poni hyppäsi mistä parhaimmaksi itse koki. Oonaroosa katto meidän radan ja sen ekat sanat verkka-alueelta poistuessani oli: "herrajumala mitä kyytiä! Näyttää jopa vähän, et se juoksis sun pidätteitä vasten. Kokeillaampa joskus kumikuolainta hypätessä". Se siis joskus testiin, toivottavasti auttais kontrolloimaan vauhtia. Mulle kyllä jäi temmosta huolimatta ihan ok mieli tästä suorituksesta. Virkeän ponin selästä virkeän hepan selkään. Jemmu, noh, innostui näin lievästi sanottuna. Verkassa perse lensi ja suokki nakkeli niskojaan ihan hulluna. Ennen rataa alkutervehdystä tehdessäni tuntu kun olisin lähdössä itsemurhayritykseen. No sitähän se olikin, ensimmäisestä este ohijuoksu ja hermostunutta hännänhuiskintaa. Toisella yrittämällä yli ja rata jatku innolla aina viitoselle asti, missä sattui olemaan vähän erikoisemmat puomit. Mä luulin et mentäs yli mut ei, kielto siihenkin. Tähän loppu sit meidän rata ja pettyneenä kävelimme verkka-alueelle kävelemään. Teki mieli perua koko 60 sentin luokka, mut Oona usko et eiköhän Jemmu ollu pelleilynsä jo pelleilly. Täs vaihees en oikein siihen jaksanut uskoo, mut mieltä piristi mun ja Peukun sijoittuminen toiseksi. Hieno tyttö! Ehkä Miljan vihjailussa oli perää, et meidän pitäs alkaa kisata jo vähän korkeempaa, vaikka jotain viittäkymppiä. Ennen sitä kyllä pitäis testata mitä ratsuponi sanois siitä kumikuolaimesta. Ja joo, Jemmun kanssa sit siellä viimesenä oltiin kun hommattiin hylätty.. Sit se 60 senttiä Jemmun kanssa. Ehkä täti oli oikeessa, heppa sai pelleillä ja purkaa energiaansa siinä pikkuluokassa niin oli tällä radalla parempi. Nolla pudotusta ja kieltoa! Pidätteitä olis välillä voinu kuunnella paremmin, mut tällä kiitoradalla suoriuduttiin kolmannelle sijalle. Varmaan sanomattakin selvää, et kunniakierrosta laukkas aika ilonen ratsastaja - kolme rataa joista kahdesta ruusuke! Jäin viel kattomaan Milja ratoja kun omat oli takana. Almalla tais olla kiima pahimmassa mahdollisessa vaiheessa, perä lensi ja kieltoja sateli. Siinä sit serkullanikin tais alkaa hermo loppua ja suoraan sanottuna niitten 70 sentin rata näytti aika räpellykseltä. Minon kanssa sen sijaan näytti sujuvan hyvin, ne pääs ihan sijoillekin! Se 90 sentin rata sit Alman kaa, poni tais väsähtää aikasemmasta rodeostaan. Miljankin sanojen mukaan sen sai suorastaan potkia joka esteen yli, kuitenkin ton kokosen ponin pitää tehä jo töitä noille esteille ja raukka tais jo väsähtää. Mun näkökulmasta kuitenkin onnistunu kisapäivä! Mut tää aamu.. Tai sanottasko iltapäivä, niihin aikoihin mä vasta heräsin. Hyvä Topin oli mulle naureskella ku sil ei juurikaan mitää darraa ollu. Tai oma vikahan tää oli mut - silti. Vedin varmaa niitten särkylääkkeet loppuun aamun aikana tai ei ainakaa paljosta jääny kiinni. Salomekaan ei mitenkää erityisen pirteeltä näyttäny herättyään, mut kyl must silti jotenki tuntu et taisin kuulua aika korkeelle sijalle listalla, jossa lukis miten päissään kukakin oli eilen ollu. - Vittu, kaikilt tunneilt selvittämätön Wilmassa, huokaisin istuessani pöydässä kännykkääni selaten. - Joo mullaki, Salome vastas sohvalla maatessaan. - Onks hyvätki muistot eiliseltä? Topi virnisteli ja annoinkin sille pikaisen mut murhaavan katseen. - Tosi hyvät. Muista mitään. Ehk sen, et pelattiin pullonpyöritystä. Ja joo, sen Salomen sylitanssin, tirskahdin kattoen punapäätä joka peitti naamansa kädellään ilmeisesti vähän vaivaantuneena. - Kyl Joonas varmaa tykkäs! hihitin vielä pienesti, kunnes kipu päässä pakotti taas vakavaks. Hörppäsin vettä lasistani jonka Topi oli mulle tuonut. - Eiku voiii vittu, valitin pian saaden sisaruksilta kysyviä katseita. - No en liikuttanu eilen Jemmuu ku kävin siel maastos Peukul, ja aattelin et tänää ois hyvä käyä liikuttaa Jemmu ku en kummiskaa mee lukiolle.. No ompa tosi hyvä täs krapulas, ei ollu tarkotus juua näi paljo.. Et ei kai täs, pakko lähtee myöhemmi tallille... - Eikse tätä päivää pärjää? Salome ihmetteli selaillessaan puhelintaan. - Ai Jemmu? Ei kestä kahta vapaa päivää, tai sit se on huomenna ihan jäätävä, pyörittelin silmiäni ja aloin näpytellä isälleni viestiä et hakis mut. - Käyn näyttäytyy koton et ne ei luule et oon jossai ojas, plus vaihdan jotku mukavemmat vaatteet. Ja haen Miljan joka varmaa myös kaipaa kyytii tallille, selitin kirjottaessani viestiä. - Tuuttehan tekin sit? jatkoin saatuani viestin lähetettyä ja painoin nopean suudelman Topin huulille. - Jos jaksetaan, Salome mutisi sohvalta. Hymähdin pienesti ja aloin keräillä kamppeita kämpästä siinä toivossa, et isä tulis pian hakee mut. Mun äiti oli tosi innoissaan mut nähdessään, arvas jo päällepäin mitä olin eilen yöllä tehny. Kävin kuitenki vaa pikasesti suihkus, vaihdoin vaatteet ja latasin puhelintani, jonka aikana tein itselleni letit ja kyselin lähtiskö Milja tallille. "E jaksa, liikutin sen eilen", Milja vastas pian snäpissä ja laitto perään uuen kuvan, mis Roope ilmeisestikin viel nukku ja tekstiks oli laitettu pari nauruhymiötä sekä sydän. Justt. Vastasin serkulleni nopeasti jotain ja hyppelin sitten portaat alas ulko-ovelle. - Lähen käymää tallil, huikkasin ja menin äkkiä ulkoilmaan ennen valituksia. Ovi paukahti perässäni ja hengityksen höyrytessä menin mautolleni. Mautossa laitoin viel Topille viestin et ite lähtisin ainakin nyt tallille. Sen jälkeen käynnistin kulkupelini ja lähdin tallia kohti. Kello oli jotain neljän ja viiden väliin, joten tuntilaisia alko jo hyörimään Yläkokon pihassa. Lukitsin mautoni ja kävin nakkaamassa tavaroitani yksäripuolelle käytävän reunalle. Linda oli putsaamassa karsinoita, ja lähinnä murahti jotain vastaukseksi mun tervehdykseen. - Meniks teil viel pitkäänki ku mä lähin? small talkkasin sen kaa vähän aikaa. - Emmä muista, blondi pudisteli päätään ja haukotteli sit. - Haha, toivottavasti ei. Mut meen ny hakee Jemmuu, sanoin ja livahdin tallista ulos suokkitarhoja kohti. Kävelin pihan läpi kohti tarhaa missä Hallaa oli hakemassa jotkut kaksi tyttöä. Tässä vaiheessa tajusin, että toki olisin voinut käskeä Sannaa tunkemaan tamman jollekin tunnille tänään. Vaan kerta tänne asti olin tullut niin sama sitten kivuta ite selkään. Kiva näin jälkiviisaana tajuta asioita. Saavuin portille samaan aikaan kun kaksikko Hallan kanssa oli poistuimassa. Hymyilin tytöille pienesti vaikka se taisikin näyttää irvistykseltä. Pujahdin oman suokkini luo ja laitoin punaiset päitset päähän. Tara koetti tunkea ohitsemme hiukan raollaan olevalle portille, joten pikaisesti vain napsautin narun kiinni ja käänsin Jemmun toiselle puolelle. - Ehet sä tuu, mutisin pistäen portin kiinni, sitten kääntyen puhumaan narun päässä seisoskelevalle rautiaalle: - Mä en nyt jaksa laittaa tätä turvan ympäri, joten voitko olla vaikka kiltisti? Ihme kyllä Jemmu oli ihan kuin ois ymmärtäny. Toisaalta matkalla ei ollut mitään häiriöntekijöitä kuten muita hevosia talutusmatkalla. Sain pitää narun aika löysällä ja tamma seurasi talliin asti ilman showta. - Hyvä tyttö, kehuin hymyillen päästäessäni sen karsinaan ja taputin pikaisesti klipattua kaulaa. Hain varustehuoneesta pakin ja palasin karsinalle alkaakseni harjaamaan hevosta. Samalla selailin puhelintani lisäten esimerkiksi mystoryyn kuvan Jemmusta. Myös Topi vastas jossain vaiheessa, et olis tulossa tallille Salomen kanssa. - Joo, mä oon jo harjaamas Jemmuu et tulkaa äkkiä, äänitin pojalle ja tungin sitten puhelimeni loppuvarustuksen ajaksi taskuuni. Sisarukset tulivat suunnilleen siinä vaiheessa, kun mä kiinnitin suitsien viimeisiä solkia. Topi ja Salome päättivät molemmat vaan juoksuttaa tai maastakäsitellä Likkaa sekä Foxya, joten mä ilmoitin meneväni jo edeltä kentälle. Avasin karsinan oven ja lähdin taluttamaan Jemmua käytävän läpi kohti ulko-ovea. Darra vielä muistutteli itsestään niin et vähän heikotti, mut oli jo parempi fiilis kun herätessä. Sit jos Jemmu viel päättäis olla kiva ratsastaa, paranis olo luultavasti entisestään. Tarkistin vyön kireyden laskettuani jalkkarit alas. Sen jälkeen otin pienen ohjastuntuman ja hyppäsin satulaan. Koulupenkki tuntuikin taas mukavan kotoisalta, ajattelin päästäen ratsuni liikkeelle uran vierelle. Pian huomasin Lydian taluttavan Jettaa kenttää kohti: - Moi, voinko tulla taluttelemaan tätä sivummalle? Nyökkäsin ja rajasin ratsastusaluettani vähän pienemmäksi. Jemmu katseli kiinnostuneena lajitoveriaan, muttei onneksi alkanut pöllöilemään. - Se teidän eilinen vamppyyriasu oli kiva, kommentoin pian keräillen jo ohjia tuntumalle. - Kiitti, Jetta onneks suostu siihen eikä alkanu pelleilemään. Sullakin oli kiva asu Peukun kanssa, nainen hymyili ja näytti sitten tekevän paria maastakäsittelyjuttuja tammansa kanssa. - Kiitos! Itse lähdin vain tekemään pysähdyksiä lyhyillä väleillä, tsekaten että Jemmu oli kuulolla. Se kun taas käänteli korviaan siihen tahtiin että kaikki muu ulkopuolinen toiminta kiinnosti melkoisesti. Liikkeelle se lähti aina reippaasti, mutta siistin pysähdyksen eteen sain tehdä enemmän töitä. Pikku hiljaa toiminnot alkoivat tapahtua nopeammin ja tamma oli reaktiivisempi avuilleni. Lähdin ravaamaan, missä tein taaskin käynnin ja ravin välillä lähes yhtä usein siirtymisiä. Jemmu oli hyvin pohkeen edessä ja myöskin kuulolla, mistä olin yllättynyt. Toisaalta sen läpiratsastuksen jälkeen suokki oli ollut kyllä aika mukava. Rautiaan keskittyminen herpaantui pienesti kun Likka ja Foxy tulivat myös kentälle. Topi alkoi juoksuttaa ylläpitoponiaan, Salome taaskin näytti maastakäsittelevän hevostaan. Lydia oli jo jossain vaiheessa häipynyt Jetan kanssa. Siirryin itse ratsastamaan suurelle ympyrälle ravissa ja katsoin etten ajautunut muiden reiteille. Ulkoavut siis saivat olla jatkuvasti töissä, Jemmu kun olisi mieluusti työntynyt ympyrältä pois. Siinä ravin tempoa muunnellessani alkoi tamma muuntautua aika hyväksi, ei ollut etupainoinen ja kulki omalla moottorilla eteenpäin - tai milloinkapa ei kulkisi. Nyt se ei kuitenkaan myöskään juossut apuja vastaan. Parin päivän takaiseen ratsastukseen Turolla verrattuna Jemmu tuntui haastavemmalta oikeastaan jokaisessa asiassa. Oli se kuitenkin ihan jees, vaikka laukassa sain pistää vatsalihakset ja omat hermoni töihin, etten roikkuisi suussa vaikka neiti vähän kiihdyttelisi. En kuitenkaan vetokilpailua voittaisi, joten koitin vain hengitellä ja pitää pakan koossa. Ehkä se ainakin lopussa toimi, tempo oli hyvä ja muiden poistuttua kentältä pääsin etenemään koko kenttää ympäri. Laukka tuntui rullaavalta, takaset oli töissä ja kerrankin tuntui että laukka oli melkein ratsastuksen parhain askellaji. Siis ainakin näin kenttää ympäri mentäessä, tähän kun olisi tehtävän liittänyt niin varmasti olisi perseelleen mennyt. Siirryin raviin, keventelin parisen kiekkaa ja hidastin sitten käyntiin. - Hyvä, hengähdin taputtaen pärskivää suokkia. Talutin suokin perässäni talliin. Avasin vyön ja suitsien soljet, jonka jälkeen vedin kamppeet siltä pois. Kävin viemässä satulan omalle paikallensa ja suitset niputin siistimmin. Topia tai Salomea ei enää näkynyt, joten oletin niiden menneen luultavasti yläkertaan. Tarkistin vielä jalat, ne tuntuivat ihan normaaleilta. Kello oli lähemmäs seitsemän, joten päätin jo jättää Jemmun sisälle. Se kyllä kuoputteli maata vähän tyytymättömänä kun suljin karsinan oven, ilmeisesti olisi halunnut ulos. - Pääset sit taas aamulla, juttelin tarkistaen että karsinan ovi oli kiinni. Kun kaikki oli ok, päätin vielä kiivetä yläkertaan. Oli aikaa kun olin viimeks ollu Yläkokossa ilman Miljaa, joten oli toisaalta outoa kun sitä ei tarvinnut odotella tai etsiä tallista. Ylhäällä olikin jo suurinosa eilisen bileporukasta, vähän ihmettelin miten niin moni oli jaksanut tulla. Itse tuskin olisin, ellei Jemmu olisi täällä kerännyt ylimääräistä energiaa. - Moi, tervehdin tyyppejä saaden aika väsyneitä tervehdyksiä. Hypähdin sohvalle Topin viereen ja kaivoin aikani kuluksi iphonen esille. - Tuliks otettuu ehk eile vähä? Luca virnuili toiselta sohvalta saaden mut kohottamaan katseeni. Kohautin olkiani pienesti hymyä peitellen, sillä kyl kaikki täs huonees tais vastauksen tietää. Pari yläkertaan hengailemaan jäänyttä tuntilaista näytti aika innostuneelta saadessaan kuulla top secret -tietoa bileistä, joista oli jotenkin levinnyt tieto niillekin. Onneks ainakaan toistaiseks vissiin Iida tai Sanna ei tiennyt. - Ehkä. - Ai ehkä? Lucas ja Joonas naureskeli jolloin nojauduin Topiin mukamas loukkaantuneena. Sit kuitenkin kurtistin kulmiani ja katsoin Jägeriä uudelleen: - Anteeks mikä toi fritsu on? Angelika rykäs pienesti ja muistutti mua aika kiusallisesti siitä, et mä satuin tekee sen. - Ei helvetti, purin kevyesti huultani ja vilkaisin Topia. - Oikeestiko? kuiskasin sille ja se nyökkäs. - Anteeksi, sanoin koiranpentu-ilmeellä ja annoin nopean pusun poskelle. - No hei, ne oli bileet. Kaikki teki tyhmiä juttuja, Linda huokaili. Nyökkäsin ja keskustelimme vielä siinä hetken juhlista, kunnes Milja rankui hakemaan Roopelta. - Mun pitää mennä, moikka, sanoin muille ja Topille annoin vielä suudelman. Mautolle saapuessani tajusin etten ollu koko päivänä polttanut yhen yhtä röökiä. Toisaalt ei tehnytkään mieli, tää krapula varmaan vaikutti asiaan. Ei mua kyl haittais vaik tää linja jatkuis pidemmällekin. Siis se, ettei tee mieli röökiä. Tätä krapulaa en kyllä jaksais pidempään, yh.
Merida, Jemmu & Peukku 66HM.
// Jemmu tosiaan kerää paljon energiaa vapaapäivistä, joten oisit hyvin voinu pyytää sannaa laittaan sen jollekin tunnille ja tuskin sille tekee huonoa vaikka liikkuisikin kaksi tuntia päivässä, joskus jos liikutat sen ja haluat sen vielä liikkuvan vähän lisää. Teillä meni toisaan hyvin peukun kanssa ristikkoluokassa, joka on kyllä liian matala teille, peukkuhan astuu niiden yli helposti, en ihmettelisi vaikka se haluaisikin jo hypätä suurempaa. Se jemmun ja sun eka rata oli kyllä pakko myöntää hieman räpellystä, mutta hyvä juttu oli että se sai sitten matalassa luokassa pelleiltyä niin että oli jo hyvä tai ainakin parempi korkeammassa. Koittakaa ihmeessä peukulle kumikuolainta josko se sitten ottaisi esteillä pidätteet tosissaan! 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Nov 18, 2016 20:42:07 GMT 1
18.11.2016
Nojailin eteisen ovenkarmiin rennosti kolitsihousut jalassa - vaihtasin ratsastushousut vasta tallilla. Mirka ilmesty kun tyhjästä laittamaan kenkiä jalkaansa puhelin toisessa kourassa. Tennarit jalkaansa saatuaan se kaivo hupparinsa taskusta tupakka-askin, otti yhen huulilleen ja poistu sit ovesta röökille. Purin kevyesti huultani kattoessani siskon menoa, vedin syvään henkee ja huusin yläkertaan: - Milja ala tulla! - Joojoo, serkkuni vastasikin samantien hyppien portaat alas. Kaks viikkoo. Kaks pitkää viikkoo olin pysyny erossa röökistä. Kaks hankalaa viikkoo, ku sisko ramppas tunnin välein sätkällä ja palas sisälle siltä haisten. Tai no mun tapauksessa tuoksuen, eheh. Kaks ärsyttävää viikkoo, ku lukiollakin kaikki Jeret sunmuut kyseli jatkuvasti olinko oikeesti lopettanu. Kovasti yritin mut ulkopuoliset teki tästä aika vittumaista. Mut hei, olihan kakski viikkoo edistystä! - Mennää, Milja havahdutti mut ajatuksista avaten oven. Kuljimme röökiä vetävän siskoni ohi, joka virnisti mulle. Se ties mun hankkeesta ja oli kuulemma lyöny jonku kaverinsa kanssa vetoo kauanko kestäsin. Kohotin vain kulmiani blondille ja hyppäsin mautoni kyytiin. Milja teki samoin, ja lähdimme Yläkokkoa kohti. - En oo vielkää täysin sisäistäny mun hoitajan roolia. Mut oikeestaan tää on kivaa vaihtelua, Milja kohotti olkiaan mun kääntyessä valoista oikealle. - Uskon. Mullaki alkaa stressata noiden kahden kanssa, mut en kyllä kummastakaan halua luopuakaan, hymähdin serkulleni. - Mm. Meeks tänää molemmat? - Juu, Peukun kaa aattelin hypätä ja kokeilla sitä kumikuolainta, ku Oonan kaa käytii hankkii sellanen. - Okei. No mä varmaa autan Minon kaa jos se menee tunneil ja voin sit vaikka tulla nostelijaks, jo osittain blondiks kääntyvä tyttö ehdotti. - Tuu vaa, jos polves kestää. - Kestää se, Milja totes huolettomana. Saavuttuamme Yläkokkoon suuntasin ekana suokkitarhalle. Oltiin kerrankin ajoissa niin, et saattaisin Jemmun kanssa keretä vielä maneesille. Molemmille oltiin tosin laitettu jo hokit, joten tuskin ja toivottavasti ei vedettäs nurin Peukun kanssa hypätessä. Ulkona oli reilut kymmenen astetta pakkasta aka ihan liian kylmä. Jemmulla menisinkin ilman satulaa, joten käyttäisin tilaisuuden hyväks ja ratsastaisin kolitseilla. - Jemmuu, kutsuin tammaa joka rapsutteli Taraa. Mut kuullessani se lähti talsimaan portille päin. Nappasin punaisista päitsistä ja kiepsautin narun turvan ympäri. Oli se nyt jo käyttäytynyt paremmin, mut varulta. Suokki lähti talsimaan perässäni talliin ja olikin kiltisti koko matkan. - Hieno, kehuin tammaa ja tiputin sille ruokakuppiin leivän. Sitä se tyytyväisenä mussuttikin mun ottaessa loimen pois. Oli vähän outoa kun Milja ei ollut ärhentelemässä Almalle täällä, mut kai tähän tottuis. Tai yleesäkin siihen, et Milja viettäs nykyään enemmän aikaa ratsastuskoulupuolella. Aloin harjailemaan Jemmua, ja samalla laitoin wapissa Topille olisko se tulossa tallille. Kyl se kuulemma olis, kun jaksas. Laiska. Sain karvan harjattua läpi, ja putsasin nopeasti kaviot. Jemmu etsi tyytyväisen oloisena samalla heinänrippeitä. Päätin kieputtaa jalkoihin punaiset pintelit, ja totta kai Jemmu nosteli jalkojaan niitä laittaessani. - Älä, puuskahdin ährätessäni jo toiseksi viimeistä pinteliä. Kun kaikki olivat jaloissa, hain suitset ja lämmittelin kuolaimia hetken aikaa. Sen jälkeen pistin kuolaimet suuhun ja soljet kiinni. Kun mulla itelläkin oli kypärä päässä ja raippa kädessä, lähdin maneesia kohti. Jemmu kulki reippaan oloisena perässäni halliin. Siellä ei tällä hetkellä ollutkaan ketään, joten saisimme ainakin aloitella koulutreenin kaikessa hiljaisuudessa. Tilaakin ainakin olisi. Talutin suokin kaartoon napattuani ensin mukaani jakkaran. Jemmu pysytteli kiltisti paikoillaan mun kivutessa sen selkään. Taputin sitä kaulalle pikaisesti ja päästin sitten liikkeelle. Jemmu oli onneks palautunu vähän rauhallisemmaks sitten sen saikun jälkeen. Toki energiaa piisas niikun aina, mut ei esimerkiks nytkään tarvinnu pelätä millon tamma lähtis rakettina laukalle. Koulussakin se oli ollu tosi hyvä, ja mun pitäskin oikeestaan joku kerta koettaa ekan kerran Jemmun kanssa kankia. Oikeestaan voisin Peukunkin kanssa, kun me oltiinkin koulupuolella jo ratsuponin koulutustason tapissa. Mulla alko jo paleltaa varpaissa ja sormissa, joten keräsin ripeästi ohjastuntuman. Jemmu alko samantien kiirehtiä, joten jäin suurelle keskiympyrälle missä asettelin molempiin suuntiin. Ensin meno oli aika kankeeta etenkin vasempaan, mut toistamalla alko Jemmukin lämmetä ja taipua. Siirryin ravaamaan ja jatkoin samaa työskentelyä siinäkin, vaikka ensin jouduin kyllä katsomaan ettei Jemmu vain kiitänyt hirveää kyytiä sisäpohjetta kuuntelematta. Jemmun laukka oli mun mielestä lähteny vähän parempaan suuntaan. Jos sitä ei ollut heti nykimässä ja pidättelemässä, sai se hyvin takaset alle ja selän töihin. Silloin Jemmu ei vain hurjastellut eteenpäin, vaan pienillä puolipidätteillä suokkia sai jopa vähän koottua. Nyt ilman satulaa en kylläkään vaatinut juuri mitään, asettelin sillä samaisella keskiympyrällä molempiin suuntiin ja hidastin takaisin raville. - Hieno, kehuin ja suoralla uralla aloin hölläillä ohjaa. Jemmu lähti hyvin venyttelemään kaulaansa, vaikken mitään rankkaa tällä ratsastuksella tehnytkään. Itse saatoin vaan rennosti istua mukana, suokin askelet kun olivat niin mukavat ja tasaiset. Kerkesin juuri hidastaa käyntiin, kun ensimmäiset tuntilaiset tulivat maneesiin. Jemmu hirnahteli lajitovereilleen innoissaan, ja keräsinkin hetkeksi ohjia tuntumammalle. - Voidaanko kävellä täällä vielä hetki? kysyin tuntia pitämään tulleellta Sannalta. - Kävelkää vaan, nainen nyökkäsi tarkistaen ratsukoitten vyöt. Niimpä käppäilimme vielä parisen kiekkaa maneesin ympäri, kunnes tuntilaiset alkoivat jo ravaamaan. Niimpä käänsin rautiaan kaartoon ja hyppäsin alas selästä. - Ovi, huikkasin tuntiratsastajille merkiksi ja poistuin suomenhevosen kanssa sitten jo pimenneeseen ulkoilmaan. Nykyään pimeät tuli niin äkkiä. Pysyisin kyllä silti alkuperäisessä suunnitelmassani ja kokeilisin Peukun kanssa kumikuolainta hypätessä. Olishan kentällä onneks valot. Olin just loimittamassa Jemmua, kun Salome ja Topi tulivat yksäripuolelle. Kiinnitin viimeisen soljen loimeen ja pujahdin sitten karsinan oven raosta käytävälle. - Moi, tervehdin kaksikkoa, mennen antamaan poikaystävälleni nopean suudelman. Sitten palasin suokin luo, joka työntikin jo turpaansa raosta ulos. - Pääsetpääset vielä ulos, hymähdin pistäen Jemmulle päitset ja sitten narun niihin kiinni. - Säkö jo menit Jemmun? Salome kysyi ottaen hevoseltaan loimea pois karsinassa. - Joo, kävin ilman satulaa nopeeta maneesil. Nyt ois tarkotus hypätä Peukun kaa, kerroin pienesti jännittyneenä. Kuin käskystä Milja ilmesty yksäripuolelle, heitti sisaruksille tervehdyksen ja vilkas sit mua: - Nii tuunks nostelee niit esteit? Se Minon ratsastaja halus kuulema ite laittaa sen nii mul ei oo tekemist. - Voisithan sä. Mut käyks eka hakee Peukun tarhast nii vien sillä välin Jemmun? ehdotin serkulleni, jonka hiukset alko pikku hiljaa kääntyä jo blondiin. - No juu. Eiks se tuu ihan kiltisti sielt? Milja kysy viitaten ratsuponiin. - Tulee se, sanoin ja lähdin sitten taluttamaan Jemmua suokkitarhaa kohti. Tamma pärskikin tyytyväisenä päästessään vielä ulkoilmaan. Palasin takaisin yksäripuolelle, missä Milja olikin jo Peukun kanssa. En kyllä ihmetellyt, kun mulle oli matkalla käydä pieni äksidentti. Olin jo aatellu et Jemmu olis ihan nätisti niin siinä naru löysemmällä köpöteltiin tarhoille päin. Sit ilmeisesti maastosta kävelylenkiltä palaavat Angelika ja Reetu saivat suokin säpsähtämään yhtäkkiä eteemme ilmestyessä pimentyneessä illassa. Sit tamma innostukin et hei heppakamu, samoten Reetu tuntu olevan aika virkee narunpäässä. Sain sitten koko loppumatkan tarhalle tyylillä vetää rautiasta, joka olis tahtonu kääntyä takaspäin. - Otin tält jo loimen, Milja kerto mun mennessä taputtamaan käytävälle otettua ratsuponia. - Kiitti, vastasin ja kävin hakemassa harjapakin. Aloin harjailemaan sukkajalan karvaa, vaikkei se loimen ansiosta mitenkään likainen ollut. - Mitä te meinaatte tehä niitten kaa? kysyin sisaruksilta pian. - Me mennää maastoo, vaik tuol vähän pimeet onkin. Pitää vaa viritellä kunnon heijastinsysteemit, Topi virnisti Likan karsinalta. - Joo, kannattaa, hymähdin kyykistyessäni harjaamaan jalat. Putsasin kaviot ja pistin etusiin jännesuojat, jonka jälkeen päätin käydä laittamassa ne esteet kentälle. Milja tuli totta kai mukaani kattomaan, "etten laittas liian helppoja esteitä". - No ei niiden hankalia tarttee olla, kun testataan uutta kuoltainta, järkeilin seuratessani kuinka serkku raahasi halkaisijalle portin. Pitkille sivuille tuli sarja ja okseri. - Eiköhän tää oo hyvä! Milja totesi saatuaan työnsä valmiiksi. - Just. Varustas Peukku loppuun nii mä käyn vaihtaa nää kolitsit ratsatushousuihin. Muista martingaali! huusin vielä tytön perään. - Joojoo. Noin kymmenen minuutin kuluttua talutin varustettua ponia kohti estekenttää. Peukku katseli esteitä korvat hörössä ja asettui kaartoon kiltisti. Hypähdin ponin selkään, tarkistin vyön ja lähdin samantien kävelemään uraa pitkin. Perässämme raahautunut Milja sai Peukun säpsähtämään pienesti, mut muuten se oli kiltisti olosuhteisiin verrattuna. - Tääl on kylmä, jakkaran päälle istuutuva Milja valitti kietoen ympärilleen jonkun Peukun fleeceloimen. - Jep, puhahdin nostaen huiviani enemmän kasvojeni päälle. Serkkuni näytti snäppäilevän mun käppäillessä alkukäyntejä ratsuponin kanssa. Tamma tuntui pureskelevan kuoltainta tunnustellen, eihän sillä varmaan ainakaan ihan lähiaikoina kumikuolaimella oltu menty. - Kuitenki tä vaa vedättää mua, tää on kummiski pehmeempi ku kumikuolain, mutisin keräillen ohjia tuntumalle. Peukku askelsi kiltisti ponin askelin eteenpäin, ja käänteli korviaan tiuhaan tahtiin. - Tuskin, se kyl vaikutti jopa vähän silt et juos tuntumaa karkuun. Jos se ei vaa tykkää yhtää sellasest jatkuvast kovast paineest suussa, Milja kommentoi käyden samalla laittamassa esteet maapuomeiksi. - No katotaa, kohautin olkiani ja siirsin ponitamman raviin lyhyen käyntityöskentelyn jälkeen. Kevensin ravin tahtiin ja huomasin, et ainakin toistaiseks tempo oli hyvä. Toisaalta Peukku aina innostu vasta puomeilla ja esteillä, ei niinkään verkassa. Asettelin paljon ja katsoin, et sukkajalka kuunteli sisäpohjetta - se kun mieluusti lähti puskemaan esteille kulmat oikoen. Ravipuomit suju yllättävän hyvin. Pari ekaa kertaa se lähti kiitämään raviponin lailla, mut ehkä tää kumikuolain autto - tein monta pientä puolipidätettä ja yllättäen Peukku kuuntelikin. Laukkaa otin kevyessä istunnassa uraa pitkin, enkä sen kummempia vaatinut. Kunhan se kuunteli pidätteitä ja pohjetta, siinä se. - Ala ny hypätä, mä jäädyn! Milja märisi ja nosti kaikki esteet noin 40 sentin ristikoiks. - Joo, vastasin vain keskittyneenä ponin käyntiin siirtäneenä. Se pureskeli pienesti kuolainta kaula kaarella, vähän vaahtoa suusta valuen: ainakin toistaiseks kuolaimen kanssa oli menny odotettua paremmin. - Tuun eka ton okserin vaik. Nostin laukan, tein päätyyn pienen ympyrän ja suoristin sitten okserille. Olin jo tottunu et Peukku lähti hulluna kiitämään pienillekin esteille, joten Miljan kertoman mukaan "roikuin suussa": - Elä herrajumala noin, anna sen edetä! Se ei ees menny lujaa nii yks vetää ohjista. Peukku hidastikin raville, nakkasi niskoja tyytymättömänä ja räpiköimme ristikon yli. - Tuu uuestaan, nyt pidät käden paikoillaan ja teet vaa pieniä huomaamattomia puolipidätteitä. Lähdin uudelleen okseria kohti, ja yllättäen Peukku ei kiihdytellytkään. Niskoja se kyllä koetti nakella, mut martingaali onneks esti sen suurimmaks osaks. Pian olimme okserin toisella puolella, ja taputin ratsuponia hymyillen: - Sehän meni ihan hyvin! - Nojoo, jos sä vaa osaisit olla roikkumatta suussa. Toikin niskojen nakkelu saattas loppua kun pidät käden vähä paremmi liikkeen mukana, nii ei mee tollaseks töpsyttelyks toi laukka, Milja huomautti. Nyökkäsin ja päätin tulla vielä sen samaisen okserin. Nyt meni jo huomattavasti paremmin. - Hyvä Peukku! Seuraavaks tulin sen halkaisijan portin ja sit sarjan. Esteiden välillä sain tehdä jatkuvasti puolipidätteitä, tai meno kyllä lähti lapasesta. Itse esteet meni kuitenkin kerrankin ilman rallittelua. - Se näyttää aika kivalta. Nostan nää johonki 50 senttiin? - Laita vaan, vastasin löysäten ihan hetkeksi pidempää ohjaa. Kun esteet oli korotettu, lähdin tulemaan Miljan keksimää "rataa": okseri, portti ja sarja. - Sit okserin jälkeen ja ennen sarjaa teet päätyihin voltit. Nostin laukan ja ennen okseria suoristin ponin. Peukku nakkeli taas pienesti niskojaan innostuneena, mut ei kuitenkaan lähtenyt hulluna ryntäämään esteelle. Myötäsin esteellä ja onnistuneesta loikasta innostuneena melkein unohdin sen voltin. - Uus laukka, kun sä jäit taas pelleilee sinne jotain, Milja neuvo Peukun laskettua raville. Jatkoimme portille, mut reitistä tuli aika vino. Peukku vetikin siihen sitten kiellon, mut en onneks lentäny selästä. - Suorista, ulkoavut! Peukku muisti temppuilun ja päätti kieltää vielä kerran, mut ylitti portin kolmannella kerralla kun pidin pohkeet kunnolla kiinni ja maiskuttelin. - Ja jatkat sarjalle! Askeleet eivät ihan sopineet väliin, joten b-osa ylittyi vähän liian läheltä. Muuten olin kyllä aika tyytyväinen. - Tuun viel uudelleen ja yritän korjata noit edellisii virheit, kerroin nostaen uuden laukan. Olin hypännyt nyt suunnilleen 20 minuuttia. - Tuu loppuun viel vähän isompi rata, nii voitte sit vaikka ens kisoissa osallistuu johonki muuhunki ku ristikkoluokkaan, Milja irvaili ja alko nostelee puomeja. - Mihin korkeuteen laitat ne? kysyin katsellen vähän epäillen serkkuni toimia. - 70 senttii, ja ton sarjan b-osan kasikympiks. Tuu vaik eka sarja, sit portti ja lopuks okseri. Hitto kun tää mun polvi on sillee et ei uskalla riskeerata, ku oisin voinu ite tulla vetäsee sil metrin radan, Milja hymyili leveesti puoliks vitsillä. Mut vaan puoliks. - Just. No katotaa päästäänkö näist yli, huokaisin siirtäen Peukun pysähdyksestä käyntiin. - Kyllä Peukku ainaki pääsee, eri asia pääseks sä, Milja virnisti ja meni istumaan takaisin jakkaralle. Nostin laukan, joka oikeestaan pyöri ihan hyvin nyt kun poni ei vaan pomppinut niska jäykkänä paikallaan. Suuntasin katseeni sarjalle, jolle suoristin riittävän ajoissa. Näköjään korkeus toi vähän ekstravauhtia, koska äsken tosi rauhallisena pysynyt poni päätti ottaa pienen kiihdytyksen. - Joo, iha hyvä. Toi on oikeestaa iha normaali imu esteelle, että et jää vetämään. Noi pienet se meniki must turhan rauhallisesti. Tuntu tyhmältä vaan päästää Peukku menemään, mut askeleet sattu oikeestaan hyvin kohdilleen ja ennen kuin huomasinkaan, saati tajusin, oltiin ylitetty se 80 sentin pysty. - Huuii, hihkaisin kun mun tasapaino meinas pettää iiiison loikan jälkeen. Peukku pukittikin vähän ärtyneenä, mut jatko sit hyvässä temmossa portille. - Vähän ylihyppäs, Milja nauro äsköselle hypyllemme. Portti ylitty helposti, samoten okseri. Saatoin ihan hiton tyytyväisenä hidastaa Peukun raville ja höllätä pidempää ohjaa. - Hieno tyttö! Taitaa olla et kumikuolain vaihtuu meille kuolaimeks esteille! Purettiin Miljan kanssa Peukku pois käytävällä. Salome ja Topikin olivat palanneet jo maastoreissultaan, molemmilla ( tai ainakin Salomella ) tais olla vähän vilposat oltavat maaston jälkeen. Topi oli jo laittanu Likan pois, mut punapää kylmäili hevosensa jalkoja. - Ja tultiin se yks kasikymppinenkin, jatkoin juttuani hymy huulilla. - Kenenköhän ansiosta, Milja tuuppas mua kevyesti loimittaessani ratsuponia. - Vähän kiva, Salome kommentoi Foxyn karsinalta. - Niimpä. Jospa alkas meilläki nyt noi estetreenit onnistua Peukun kanssa, hymähdin taputtaen ponin kaulaa. Sen jälkeen pistin sen käytävältä karsinaan odottamaan iltaruokaansa. Jemmu jo potki ovea odottavaisena, joten ärähdin sille pienesti. - Saat saat kohta. Voisin kyl antaa näille jo noi omat ruoat, mut jos iltatallin tekijä jakas heinät, totesin ja kävin kippaamassa molemmille ylläpitohepoilleni omat ruoat. Sen jälkeen jäin seurailemaan Peukkua, joka vähän väsähtäneenä hyökkäsi ruokansa kimppuun. Oli vaan niiin positiivinen kokemus toi uuden kuolaimen kokeileminen. Ehk tamma tosiaan juos aina kovaa tuntumaa karkuun, ja siihen päälle se et Peukku tykkäs hypätä. - Hei, mitä teet huomenna? Topi kysy yllättäen kääntäen mut toisinpäin sitä kohti. - Een kai mitää kummempia. Tuu meille huomen? kysyin hymyillen katsoen Topia silmiin. Saatoin nähdä miten Milja pyöritteli sivussa silmiään, mut ei se nykysin enää nii paljo valittanu meidän "kuhertelusta", ite kun oli Roopensa kanssa. - Joo, ruskeahiuksinen vastas ja kumartu antamaan suudelman. - Noni, mennääks? Se Minon ratsastaja tuskin tarttee enää apua, Milja kommentoi hetken kuluttua. - Juu mennää vaa, naurahdin irrottautuen Topista: - Moikka! Ulkona ootti pimentynyt alkutalven ilta. Hyppäsimme mautoni kyytiin ja lähdimme kotia kohti molempien valittaessa kilpaa kylmyydestä. Mitenköhän tultas selviimään 20 asteen pakkasilla? Merida, Jemmu & Peukku 67HM.
// No mutta eihän -10 ole vielä pakkanen eikä mikään, pukeudutte sitten joihinki pilkkihaalareihin niin joha tarkenette! Mutta voi kuinka kiva kuulla, että jemmu on hieman rauhoittunut vaikka pakkasta onkin eikä se enää vetele taluttaessakaan, edistystä joka suunnalla. Rento ilman satulaa ratsastus tekee kyllä hyvvää ja jemmu tais ollakin lopussa rento eikä muut hepat häirinneet sitä loppukäynneissä. Mitä peukkuun tulee nii toi oli jo harppaus. Uusi kuolain taitaa tosissaan tehdä tehtävänsä ja peukku on mukavempi ratsastaa kun sillä on mukavampaa. Ja että 80cm! Nyt te voitte tosiaan varmalla tunteella osallistua yli ristikko tason. Super ! 22v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Nov 26, 2016 22:41:33 GMT 1
28.11.2016
Miljan näkökulmasta Minon päikystä otettu pätkä:" - Harmi se yks puomi, Merida sanoi hiljaa jottei häiritsisi kisaajia. - Mm. Mut 70 meni hyvin ja sulla ja Peukulla 60! - Nii, Merida sano, pitäen sit pienen hiljaisuuden kunnes sanoi: - Se kysy onks mulle ok jos se pistää Peukun hiljaseen myyntiin. - Täh? No ei varmaan oo, vai? Merida kohautti olkiaan ja alkoi sitten taputtaa, kun Topi ja Likka lopettivat radan nollatulokseen. - Emmä tiiä. Lukios on nyt aika rankkaa, ja eihän Peukun alunperin pitäny tulla ku vaa hetkeks. Et saa se sen laittaa." Ja niin Oonaroosa laittoikin. Mä aattelin et kyl täs varmaan jouluun asti köryyteltäs entiseen tapaan, mut suunnitelmat menikin tänä aamuna vähän uusiks. Oona soitti mulle ja ilmotti saaneensa heti halukkaan koeratsastajan tästä lähettyviltä. Olisivat kuulemma mieluusti tulossa vaikka tänään. Mikäs mä olin sitä estelee, kun olin eka antanut luvan laittaa myyntiin - en vaan aatellu, et joku olis näin äkkiä kiinnostunu. Ajelin tällä hetkellä Yläkokkoa kohti mautollani. Oli tosi outo olo, ei oikein osannu aatella et Peukku saattais jo tänään lähteä. Vaikka kinda of mä olin sitä kyllä jo parisen viikkoa toivonut, et saisin helpotusta lukion rinnalle vaikkapa sitten heppaelämääni pienentämällä. Parkkeerasin tyhjään ruutuun ja astuin ulos pikkupakkaseen. Milja ei ollut tänään tullu tallille, joten olo oli taas hieman orpo Peukun tarhaa kohti yksin käppäillessäni. Mahdolliset ostajat tulis noin 20 minuutin päästä, joten kerkeäisin hyvin ottaa sekä Peukun että Jemmun sisälle. Ratsuponi seurasi tuloani kiinnostuneena, muttei kyllä vaivautunut tulemaan vastaan. Kävelin ponin luokse ja napsautin käsissäni tuoneen riimunarun päitsiin kiinni. Lähdin tarpomaan takaisin portille, jolloin Peukku seurasi mua kerran syvään huokaisten. Tallissa Salome ja Elaine olivat harjailemassa hevosiaan. Topille ja Miljalle olin myynti-ilmoituksesta maininnut, mut muuten olin siitä aika hiljaa pysytellyt - enhän mä sen näin äkkiä kuvitellut tapahtuvan. - Moi, tervehdin kaksikkoa saaden pirteät vastaukset. - Tuuks meidän kaa taluttelee näit maastoon? Salome kysyi Foxyn karsinalta. - Njää, emmä. Vartin päästä tulee ostajaehdokkaat kattoo Peukkua, päätin vaan suoraan lätkästä asian ilmoille. - Myytkö sä sen? Elaine ihmetteli ja käski sitten hevosensa olla näykkimättä. - Joo, tai siis Peukkuhan ei ees oo mun. Mut tuntuu et lukio ottaa nyt aika paljon, eikä aika vaan riitä. Mä kun stressaan kaikkia pieniäkin juttuja ihan hirveesti, irvistin ja pistin ratsuponin karsinaansa. Hakisin samantien Jemmunkin nyt sisälle, niin pääsisin heti koeratsastuksen jälkeen ratsastamaan sillä. Juteltuani vielä hetken Salomen ja Elainen kanssa suuntasin suokkitarhaa kohti. Jemmu vetikin parhaillaan Taran ja Hallan kanssa rinkiä tarhauksessa, mutta stoppasi mun viheltäessä kevyesti. Suokkineiti ravasi hörähdellen portille, ja jäi kiltisti kiinni. Tara ja Halla jatkoivat leikkiään keskenään, eivätkä onnekseni yrittäneet edes ängätä portista samalla avauksella. Nykyään rautiaan uskalsi jo taluttaa ilman että kiepsautti narun turvan ympäri, ellei heti alkukättelyssä näyttänyt olevan joku kamala energiapäivä. Pistin Jemmun nopeasti karsinaan, jotta Salome ja Elaine pääsivät hevosineen kävelylle. Jäin nojailemaan karsinan oveen noin kymmeneksi minuutiksi puhelintani selaillen, kunnes Oonaroosa tuli paikalle. Niiden ostajaehdokkaidenkin pitäisi tulla pian. - Kuka sen oikeestaan on ostamassa? kysyin samalla viestitellen Topille, joka oli tänään ilmeisesti vielä tulossa tallille. - Jannica, sinne Adinaan. Nyt ne varmaan tulikin, ainakin auton hurina kuuluu, täti totesi ja menimme pihalle tarkistaaksemme asian. Pihaan olikin ilmestynyt auto kera kopin. Oonaroosa ja nainen hoitivat lähinnä asiat, mä saisin kuulemma vain ensiksi käydä selässä ja näyttää miten Peukku toimisi. Menimme talliin, missä otin Peukun käytävälle. Jannicaksi esittäytynyt nainen sai hoitaa varustamisen, ja näytti ihan tyytyväiseltä saatuaan ponille kamppeet päälle. Peukkuhan oli ihan peruskiltti varustaa, mitä nyt näytti hapanta naamaa vyötä kiristettäessä ja saattoi muutenkin mulkoilla tympääntyneenä. Lähdimme koko porukka kentälle, missä mut pistettiin ekaks selkään. Oli aika painostavaa, kun joku katto niin tarkasti sun ratsastamista ja sun piti yrittää saada ponin parhaat puolet esiin. Käynnissä tein parit väistöt ja sitten avoja, samaten parit etuosakäännökset ja pysähdykset. Ravissa koetin saada Peukun rennoksi, se kun tahtoi jäädä jäkittämään niska jäykkänä. Onnekseni tammalla oli tänään suhteellisen hyvä päivä, ja se alkoi hakea käden tuntumaa sekä sitä mukaa liikkua rennosti. Otin myös pienen pätkän laukkaa molempiin suuntiin, kunnes oli aika vaihtaa ratsastajaa. Koeratsastus näytti sujuvan mallikkaasti, eikä ratsastaja säikähtänyt vaikka Peukku pari kertaa kokeili bravuureitaan testinä. Kasasimme pienen esteen kentälle, ja Jannica sai tulla sen. - Peukkuhan tosiaan menee ratana 110 senttiä, Oonaroosa kertoi nostaen puomin 50 senttiin. - Paitsi Milja koetti sillä yhdesti 120 senttiä, ja sekin meni puhtaasti, lisäsin seuraten kun nainen lähti pystyä kohti. Peukku eteni vauhdilla, mut oli tempo huomattavasti parempi verrattuna siihen jos suussa olisi vielä ollut kolmipala. Ratsastaja pääsi hyvin hyppyyn ja taputti Peukkua esteen jälkeen tyytyväisen oloisena. Kun 90 senttiäkin ylittyi ongelmitta, alkoi koeratsastus olla lopuillaan. Oonaroosa ja Jannica juttelivat jotain loppukäyntien aikana mun jäädessä nojailemaan aitaan. Oli se vaan tosi hieno poni, niin yrittäväinen ja potentiaalinen. Viiden minuutin kuluttua Jannica laskeutui selästä ja kolmikko käveli luokseni portille. - Tykkäsitkö? kysyin pieni hymy huulilla. - Joo, oli tää tosi kiva! Mun puolesta voidaan tehdä kaupat. Ja niin Oonaroosa ja Jannica tekivät. Mä purin Peukun, ja sain näinollen vielä hetken aikaa olla kaksin ratsuponin kanssa. Vaikkei neiti ollut mulla kuin noin viisi kuukautta, tuli siitä yllättävänkin tärkeä. Pistin Peukulle fleeceloimen ja jalkoihin kuljetussuojat, ja pian naiset tulivatkin tallin puolelle. - Ollaankos täällä valmiita? Oonaroosa kysyi. Nyökkäsin ja annoin riimunarun pään uudelle omistajalle. Peukku meni kiltisti koppiin, ja pikaisten jäähyväisten jälkeen ratsuponi lähti uutta kotiaan kohti. - Olihan tää varmasti sulle okei? Tää tuli aika nopeesti, Oonaroosa hymähti meidän seisoessa edelleen parkkipaikalla. - Joo. Eipähän oo enää niin raskas taakka. Olihan toi Jemmullekin vähän väärin kun sen tungin niin usein tunnille, kun en vaan jaksanut kahta heppaa liikuttaa. Näin Topin kaartavan pihaan derpillänsä, joten sanoin heipat Oonalle joka hyppäsi autonsa kyytiin ja lähti. - Moi, hymyilin Topille ja halasin ruskeahiuksista pikaisesti; - Peukku lähti just. - Sithän tääl on vapaa karsina, Topi virnisti silittäen kevyesti selkääni. - Hm. Kiitti myötätunnosta, irvistin kääntyen kuitenkin hymyn puolelle meidän lähtiessä tallia kohti. Kisoista oli kuitenkin vasta yksi päivä, niin en Jemmulla kehtaisi kovin rankasti mennä. Päätin sitten ihan vain mennä taluttelemaan Jemmua kentälle, kun moti ei riittänyt muuhun juuri yhdestä hevosesta luovuttua. - Olisit vaa tullu mun ja Likan kaa maastoon, Topi ehdotti mun pudistaessa päätä: - Tyydyn nyt iha vaa talutteluun, sanoin laskien takasen alas. Putsasin toisenkin puolen kaviot, ja kiinnitin sitten narun päitsiin. - Mä meen jo taluttelee tätä. Tuu säki Likan kaa jos mieles muutat. - Tuskin, Topi virnisti alkaessaan suitsia satulatonta ylläpitoponiaan. Olin just lähdössä kun Salome ja Elaine palasivat taluttelemasta hevosiaan. Niimpä odotin että kaksikko sai puokkinsa karsinoihin, jonka jälkeen mä lähdin vuorostani kenttää kohden. Huomasin Angelikan kävelemässä kenttää ympäri Myssen kanssa. Huikkasin naiselle tervehdyksen ja kysyin uskaltaisiko mulle vieraamman hevosen viereen tulla taluttelemaan. - Eiköhän tää käyttäydy, Angelika hymyili. Itse kiepautin varulta narun turvan ympäri ja menin sitten toisen parivaljakon vierelle kävelemään. - Käviks täs aikasemmin traikku vai mitä tuol jotkut tuntilaiset juoruili? Angelika kysyi pian. - Joo, Peukku lähti uuteen kotiin. Ja kyllä, mun omasta tahdosta, hymähdin katsoen maahan lumessa eteenpäin tarpoessani. - Jep, mullaki just sama et halusin varmasti oikeeoppisen kouluttamisen Reetulle nii oli sit parempi pistää se osaavammalle ihmiselle. Nyökkäsin ja aloin hetken päästä kysellä Myssestä, se kun oli tullut tänne ihan yhtäkkiä sen kummempia ennakkovaroituksia. Taluttelimme kaviokkaita noin vartin, jonka jälkeen molemmat suuntasimme eri talleihin. Jäin rapsuttelemaan ja paijailemaan Jemmua normaalia pidempään. Nyt voisin taas keskittää täyden huomioni Jemmuun tallilla, ja ehkä vihdoin ja viimein päästäis kokeilemaan suokin kanssa niitä kankia. Se oli pitänyt toteuttaa ainakin kesästä lähtien, ja nyt oli jo oikeastaan talvi. Lisäksi kisaaminen oli jäänyt vähemmälle lukuunottamatta tallikisoja. En mä toki kisoista kisoihin halunnutkaan kiertää, mut vähän aktiivisempi kisakausi vois olla paikallaan - jos nyt päästäis vaan taas vetää rankempia koulutreenejä. Tamma lörpötti alahuultaan nautinnollisena mun rapsutellessa sitä säästä. Ens kuussa Jemmu olis ollu mulla vuoden, aatella. Toivottavasti edessä olis vielä monta vuotta lisää, eikä Oonaroosa sais päähänsä vaikkapa astuttaa sitä. Tallin ovi kävi ja Jemmu havahtui puoliunestaan. Pian näin Lucaksen nojailemassa karsinan oveen: - Mikäs herkkä hetki teillä täällä on? Selitin Jägerillekin Peukun lähdöstä, jonka jälkeen se vielä heitti normaaliin tapaansa huonoa läppäänsä. - Nojoo, mut mun pitää mennä. Mut jos joskus vaikka maastoon tai jotain? ehdotin, koska olis tuntunut tökeröltä vaan lähteä. Jopa siltä, et lähdin vain koska halusin jätkän seurasta pois. Mut mun oikeesti piti mennä, ja Jemmukin sais mennä vielä pihalle. - Miksei, Luca virnisti mun lähtiessä viemään suokkia tarhaan. Annoin vielä pienen hymyn ovella ja lähdin sitten suokkitarhoja kohti. Nakkasin rautiaan tarhaan ja hyppäsin mautoni kyytiin. Äänitin vielä Topille wapissa lähteneeni jo, mut et oltas voitu viel tänään nähä. Sen jälkeen starttasin kaarani ja lähdin kotia kohti. Merida, Jemmu & Peukku 68HM.
// On se kurja, että päätit luopua peukusta, mutta kouluunhan sitä tulisi panostaa, joten nyt sulla on sitten yksi ajanviejä vähemmän. Hyvä sentään että peukku löysi nopeasti uuden kodin eikä niin että sille olisi tullut koko ajan uusia ostajaehdokkaita kokeilemaan, adinasta se kyllä hyvän kodin saa! Nyt sitten voit tosiaan suoda kaiken sun talliajan jemmulle ja lähteä lucan kanssa lumimaastoon, voi se kyllä tykkäisi nyt se on ollut hevoseton ja seuraton joten molemmat kelpaa sille. Jemmu, tara ja halla on kyllä aikamoinen kolmikko niillä on tarhassakin melkeinpä syvempi ura kuin kentällä kun ne rallittelee siellä, mikä on kiva niin tara sekä halla on suht rauhallisia tunneilla vaikka pakkanen ja lumi tuokin virkeyttä! Ja voithan sä edelleen jemmun joskus tunneille pistää, jos tuntuu että se tarvii ylimääräisen tunnin liikuntaa. 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Dec 13, 2016 17:55:36 GMT 1
12.12.2016
Ajoin jäätynyttä tietä pitkin kohti Roopen taloa, mistä kävisin serkkuni koukkaamassa mukaan. Mulla oli taas vaihteeksi mennyt aamulla hermot tän mauton kanssa, kun se ei ollut meinnanut tän reippaamman pakkasen vuoksi käynnistyä. Onneksi tarvitsisi enää kituutella vain kaksi kuukautta, niin sais sen auton joka saattais jopa toimia. Saavuin jo mulle tutuksi käyneen talon pihaan, ja pysähdyin kadun reunaan. Kaivoin puhelimeni esille ja näpyttelin serkulleni wapissa viestin tulla nopeasti. Parin minuutin kuluttua blondi tulikin kyytiin takki sylissään, vaikkakin puki sen heti pelkääjän paikalle istuttuaan. - Moi. Otiks sä sen kameran? Milja kysyi ottaen iphonensa esiin. - Joo otin. Jos ees tarkenet kuvata, on tääl kummiski jotai -15 astetta. - Enköhän, otan pari Jemmun loimee mukaan. Nyökkäsin lähtien kohti Yläkokkoa. Milja oli lupautunut kuvaamaan mua ja Jemmua, kun se ei itse nyt voinut ratsastaa. Sillä oli eilisten ratsastuskoulumestaruuksien jälkeen alkanu taas illalla jomottamaan siihen polveen, tyhmä kun ei tajunnut ratsastaessaan käyttää edes sitä tukea. Nyt blondi sit pitäis ainakin pari päivää taukoa ratsastuksesta, toivoen ettei polvi olis kovin kipee seuraavissa ratsastuskoulumestaruuksissa. Lähdin käppäilemään samantien hiljakseen suokkitarhoja kohti, kun tallille saavuimme. Koko viime viikko oli menny ihan sumussa. Itsenäisyyspäivän jälkeisinä päivinä olin yrittäny ihan normaaliin tapaan saaha yhteyden Topiin, mut kun siitä ei mitään kuulunut, kyselin asiasta Salomelta. Se sit kerto niitten törmäyksestä, ja olin kyllä aika järkyttyny. En ollut kertaakaan käynyt siellä sairaalalla, kun ei ne mua kummiskaan olis teho-osastolle päästäny. Niimpä olin sitten aina kysellyt Salomelta tietoja, ja viimesimmäks tiesin et Topi oli heränny eilen. Mulle oli tullu samalla helpottunu olo, mut kyllä mua kuumottelis siihen asti kun saisin jätkän nähdä ihan ilmielävänä, et se tosiaan oli selvinny. Nappasin Jemmun päitset lumisesta maasta ja tallustelin tammaa kohti tarhan perällä. Se lepuutti toista takastaan laiskan oloisena, mutta hörähti matalasti mut nähdessään. - Mitä tyttö? ojensin käteni tutkittavaksi, ja pistin sitten punaiset päitset päähän. Napsautin narun kiinni ja lähdin taluttamaan ylläpitohevostani porttia kohti. Käänsin Jemmun toiselle puolelle ja suljin portin perässämme. Ajatuksissani talutin suokin pihan poikki yksäripuolelle. Milja oli ilmeisesti mennyt Minoa tervehtimään tai muuten hengaamaan ratsastuskoulupuolelle, kun ei sitä täälläkään näkynyt. Laitoin Jemmun karsinaan ja kävin hakemassa tamman harjapakin karsinan edustalle. Jossain vaiheessa neitiä harjaillessani kävi tallin ovi, ja serkkuni tuli hymyssä suin karsinan luo notkumaan. - Mä saan huomenna olla lucia! se hihkaisi ja rapsutti suokkia nopeasti turvasta. - Aijaa, vähän kiva, hymähdin pienesti oikeasti ihan omissa ajatuksissani. Olin nyt nukkunut muutenkin niin monta yötä huonosti, ettei ajatus oikein kulkenut. Samaten tuo temppuileva mauto ärsytti. Tiedä lähtisikö edes käyntiin kun olisi aika lähteä tallilta pois. - Mut mä meen vielä auttelee Nellyä Jipun kanssa, nii käy vaik ettii mut ku oot valmis, blondi kertoi ja häipyi takaisin toiselle puolelle tallia. Nyökkäsin vaikkei serkkuni sitä tietenkään enää nähnyt. Siinä harjaa piikkisualla setviessäni mulla pisti päähän miten epätasainen ja hirveän näköinen se oli, joten päätin tässä sitten samalla nyppiä sen - olisimmepahan huomenna kaupungilla kierrellessämme edustavempia. Niimpä tasailin harjaksen, ja samalla vähän häntääkin. Lopputulokseen olin aika tyytyväinen siihen nähden, että juuri äsken nypin hevosen harjaa toista kertaa elämässäni! Päätin ihan vain mennä koulua, sillä en jaksanut lähteä raahailemaan esteitä minnekään ja maastoon me mentäisiin huomenna. Toki jotain erikoisempaakin olisi voinut keksiä, mutta oikeastaan koulutreenistä taisikin olla jo jonkun verran aikaa. Mä olin hyvissä ajoin liikkeellä, joten hyvällä tuurilla Milja saisi otettua vielä valoisaan aikaan kuvia. Nostin luimistelevan rautiaan selkään koulupenkin, ja kiristin sitten vyötä parilla reiällä. Jemmu näykki ilmaa äkäisenä, muttei kuitenkaan alkanut mulle kiukkuilla. Katsoin jalkkarien olevan sopivat edellisen kerran jäljiltä, joten hain suitset ja aloin lämmitellä kuolaimia. Viiden minuutin päästä sujautin ne tamman suuhun ja kiinnitin soljet tarpeeksi tiukalle. Sitten laitoin itselleni kypärän päähän ja hanskat käteen. Suuntasin etsimään serkkuani, joka löytyi Jipun karsinalta. - Oon valmis nyt, tuutko? kysyin tökäten blondia olkapäähän. - Juu tuun. Moikka Nelly, Milja hymyili ja tuli perässäni yksäripuolelle. Otin kiekkaa kiertävän suokin karsinasta ja lähdimme sitten pakkaseen. Toki mä olisin vielä maneesiinkin päässyt, mutta ulkona saisi varmasti kivempia kuvia. Talutin talvikarvaa kasvattaneen suomenhevosen kaartoon. Milja räpsi ensiksi meistä parit poseerauskuvat kaarrossa, mutta lopulta se meni siihen että Jemmu napsi lapasiani suuhun tai hieroi turpavärkkiään takkiani vasten, niin päätin vain kivuta selkään. Serkkuni käpertyi loimen sisään ja istuutui jakkaran päälle kamera käsissään. Heti selkään päästyäni komensin Jemmun liikkeelle käynnissä. Alkukäynnit saisivat luvan olla aika lyhyet, tai mä jäätyisin. Jotkut välihousut olisivat olleet ihan järkevä vaihtoehto tänne ratsastushousujen alle. - Et sitte lähteny mun kaa maastoon, kentän ohitse kulkeva Lucas havahdutti mut ajatuksista pieni virne kasvoillaan. Jemmu katseli jätkää korvat hörössä ja ohi kävellessämme se pysähtyi kerjäämään rapsutuksia. - Nojoo, täs on ollu ny iha hirveesti kaikkee. Hyvä ku kerinny tallilla käydä. Mut ööh, ehdota vaan joskus nii mennää. Huomenna ei tosin käy ku meil on se luciajuttu, enkä välttämättä heti ylihuomenna halua taas maastoon, selitin katsellen Jemmun ja Lucan "herkkää hetkeä". - Joo, pitää joskus sopia joku päivä. Jos vaa Iida lainais mulle sit vaikka Lakua. Missä Topi muuten on, ei oo iha hetkeen näkyny? - Mmh, niille kävi pieni äksidentti. Mut mä jatkan ny Jemmun kaa, muuten jäädyn, totesin haluamatta juurikaan jälleen kerrata asiaa mielessäni. - Okei no, sovitaan siit maastosta sit joskus, Lucas sanoi vielä ja jatkoi sitten ratsastuskoulua kohti. En halunnut tehdä mitenkään erityisen pitkää verryttelyä käynnissä, sillä alko tuntua että pakkanen vaan kiri. Tein käynnissä lähinnä pohkeenväistöä niin että takaset oli uralla ja muutamat avot. Jemmu oli virkeä ja hyvin pohkeen edessä, mutta jos joku hevonen kulki kentän ohi niin sen keskittyminen herpaantui samantien. Yritinkin tehdä monipuolisesti kaikkia reittejä ja tehtäviä, jotta tänään erityisen keskittymiskyvyttömänä päivänä tamma olisi kuunnellut mua. Osasyy saattoi tosin olla siinä, etten itsekään ollut mukana ratsastuksessa ihan sataprosenttisesti. Ravissa tein normaalia pienempää kahdeksikkoa, joten siinä tuli sopivasti jatkuvaa suunnanvaihtelua. Jemmu oli mukavan herkkä kädelle ja alkoikin hakeutua käteni tuelle. Se klonksautteli kuolaintaan välillä tyytyväisenä ja oli oikeastaan kiva, jos siis malttoi keskittyä juuri mun antamiin apuihin eikä höseltänyt omiaan. - Hieno, kehuin hölläten vähän sisäohjasta kiitokseksi. Hidastin Jemmun käyntiin Miljan räpsiessä samalla kuvia meistä. Mul ei oikeen ollu jaksamista tehdä jotain huippuvaativaa, joten päädyin ratsastamaan muutamia laukanvaihtoja puomin avulla, jonka Milja kentälle kantoi. Ensiksi nostin laukan kuitenkin ihan suoralle uralle ja annoin Jemmun vähän edetä reippaammin. Sen jälkeen aloin pidättelemään pärskivää suokkia hitaampaan tempoon, mutta pidin samalla pohkeen tiukasti kiinni ettei rautias hidastaisi raville. - Tuun nyt toho vaihdon! huikkasin ohjaten Jemmun puomille. Askeleet ei kuitenkaan ihan sopinu siihen, joten urpo suokkini päätti loikata sen yli hirmuisella hypähdyksellä niin että jäin suuhun roikkumaan. Toisella puolella maapuomia Jemmu ravisteli päätään ärsyyntyneenä, vaihtoi oikeaan laukkaan ja päästi pienen pukin häntäänsä huiskutellen. - Huiiih, pruut Jemmu! naurahdin ja ottelin kiihtynyttä tempoa takaisin. Sen jälkeen yritin uudelleen. Kun me molemmat maltettiin vain odottaa, alettiin saamaan parempia vaihtoja. - Jos otat ton puomin pois, nii kokeilen viel ilman sitä muutaman kerran. Milja nyökkäsi ja kävi raahaamassa puomin sivuun. Tehtiin sitten parit tarmokkaat ja näpäkät vaihdot, oikeastaan yllättävän hyvät siihen nähden ettei niitä oltu hetkeen treenattu. Hidastin Jemmun raviin ja jäin keventelemään loppuverkkaa ravissa, lopuksi ohjaa löysäillen. Talutin klipatun suokin perässäni talliin Milja vanavedessä. Se mulle toistaiseksi tuntemattomampi tyttö oli putsaamassa poninsa karsinaa, joten kohteliaasti tervehdin sitä. Pistin Jemmun karsinaan ja aloin löysäillä satulavyötä. Vedin koulupenkin alas selästä ja avasin suitsen soljet. Milja kävi pesemässä kuolaimet ja niputtamassa ne siistimmäksi, kun mä nostin satulan paikoilleen varustehuoneessa. Tunnustelin Jemmun jalat ja ne oli ihan normaalit. Pistin niihin kuitenkin ihan hetkeksi kylmät ja päätimme Miljan kanssa vielä kivuta yläkertaan. Istahdin sohvalle Angelikan viereen ja nappasin serkultani kameran. - Moi! Huomenna on sit se lucia juttu. Monelta tuut tallille? kysyin naiselta alkaen katsoa kameralta kuvia. - Moi, tuun varmaa joskus puol kolmelta. Ku eiks me neljält lähetty? Nyökkäsin ja jatkoin kuvien katselua. Olihan tuolla muutama ihan kiva, tosi monessa vaan jompikumpi näytti ihan tyhmälle. En kyllä tosin kovin rankasti ratsastanutkaan. - Merida, mennäänkö kohta? Mä jäädyn! Milja valitteli toiselta sohvalta edelleen Jemmun loimi ympärillään. - Nojoo. Otan viel Jemmult ne kylmät, huokaisin nousten sohvalta. Sanoimme moikat muille ja menimme talliin, missä otin kylmät suokilta. Päätin nakata sen vielä uloskin, niin ei keräisi ylimääräistä virtaa huomiseksi maastoreissuksi. Kun kaikki oli valmista, me lähdettiin Miljan kanssa ajamaan pakkassäässä kotia kohti. Merida & Jemmu 69HM.
// Me ollaan kaikki pohdiskeltu sitä kuinka jemmusta on tullut jotenkin paljon rauhallisempi viedä ulos ja ottaa sisään, jos vaikka vertaa siihen millainen se syksyllä oli. Mutta huomattavasti mukavampaa näin. Tehän kivan näppärän ratsastushetken piditte, kenttä on ollut kyllä nyt pakkasilla hyvä ja kun uralla on suht paljon menty on hiekka siitä hieman noussut pintaan ja se pitää ihmeellisen hyvin. Alakenttä siis. Yläkenttä on hieman enemmän luminen, vaikka onhan sitäkin lanattu. Kuvista tulee tosiaan kyllä niin paljon parempia ulkosalla, kuten toi teidän kuva. Oikein kivan näkönen! On se kyllä hurja mitä topille kävi, ihan järkyttävää vois se pysytellä hetkisen pois mopojen kimpusta. Josko jossain vaiheessa lucan kanssa lähette maastoon niin se saa kyllä hyvin mielin ottaa lakun lainaan, kun se kuitenkin vielä harvakseltaan tunteja teköö. Milja on kyllä ihme vilukissa, tuvassahan patteri pohottaa todella kuumalla D: 18v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Dec 23, 2016 22:35:34 GMT 1
23.12.2016
Eilen oli kolmannet osakilpailut Seppeleessä, ja mä olin taas Miljan mukana kisahoitajan pestissä. Eilen en ollut siinä höyräkässä sitten kerennyt liikuttamaan Jemmua, enkä tajunnut pyytää tunnillekaan pistämään, joten tamma sai sitten eilisen vapaaksi. Sikäli huono, että tuskin tulisin huomenna tallille, joten Jemmu saisi näinkin piakkoin toisenkin lepopäivän. No, ehkä sekin ansaitsisi tähän talven keskelle pienen breikin - toisaalta me ei oltu viimeiseen puoleen vuoteen ees treenattu tosissaan.. Me tultiin Miljan kanssa tallille puolisen tuntia sitten, ja oltiin nyt vaan hengattu taukotuvassa. Siellä soi joululaulut, ja muutenkin yläkerrassa tai ylipäätänsä tallilla vallitsi sellanen joulufiilis. En sit tiedä tekikö sen huominen aatto, joulukoristeet vai kenties se Lucan mistelinoksa. Siitä puheenollen olin ehkä hitusen vältellyt Lucasta sen oudon tapahtuman jälkeen. Jotenkin se oli jättänyt niin kuumottavan olon mulle päälle. Epäilin sen johtuvan siitä, et se tallin seinää vasten tuuppaaminen ja toisiinsa tuijotteleminen oli niin MerruTopimaista. Kuinkahan monta kertaa mä olin ollu sellases tilantees Topin kanssa? Meillä ne päätty sit usein suudelmaan, joten voitte vaan kuvitella mikä kuumotus mul oli kun Luca alko kumartuu mua kohti - sentää vaa kuiskatakseen mun korvaansa niitä tyhmiä juttujaan. "Oisitpa. Älä yritä huijata ittees." Just joo. Miljalla oli toissapäivänä se valkka Ratapihassa ja eilen kisat. Niimpä se ei tänään ratsastais, siks et Mino sais levätä, ja etenkin siks et sillä taas polvi muistutteli olemassaolostaan. Siinä oli kuulemma joku rasitusvamma, joka tuskin paraniskaan serkkuni meiningillä - no, omapahan oli polvensa. Tallilla se kyllä silti vietti aikaa nykyään muutenkin kuin vain ratsailla. "Miks te ette menny toho luokkaa, mis on esteitä?" blondi serkkuni ihmetteli meidän lukiessa hiihtoratsastuskilpailuiden kutsua. "No arvaa olisko Topi halunnu. Mut ei todellakaa mennä koska aa, Topi on vasta parantumassa ja bee, Jemmu kiihtyy luultavasti viel tälläsen hyppytauon jälkee maastossa nii hitosti et sit ei oo kellää kivaa", pudistelin päätäni. "Aa. Me onneks päästiin Kuuran kaa sopuun siit, et mennää toho mis on esteitä", Milja virnisteli, ollessaan ainakin melkein samanlainen hurjapää kun Topi. "Päästiin sopuun mistä?" Kuura yllättäen ilmestyi taaksemme. "Ai moi. Siit et mihin luokkaan meette", vastasin pienesti hymyillen. Kuura kävi samaa lukiota, ja olimme joskus vaihtaneet muutamia sanoja koulun käytävillä. Nyt Yläkokossa olimme kuitenkin tutustuneet paremmin, ja tyttö oli oikeastaan tosi mukava! "Aaa okei", Kuura nyökkäsi. "Ooks viihtyny tääl muute hyvin?" kysyin tytöltä. "Joo, varsinkin Kapu on osottautunu tosi kivaks." "No hyvä! Ooks tutustunu muihin tallilaisiin?" utelin lisäten perään, et ainakin suurinosa tallilla kävijöistä oli kyllä ihan kivoja ja tutustumisen arvoisia. "Osaan joo. Lucaan ainakin", Kuura hymähti pienesti saaden mut kysymään, et mitä se oli tehnyt. Tyttö selittikin saman mistelinoksa-jutun, mihin melkein jouduin itsekin osalliseksi. "Aajoo, perus Lucas", virnistin, sitten jatkaen: "Mut mä lähden ny hakee Jemmua tarhasta. Näkyillään!" "Juu moikka", Kuura huikkasi perääni. Ulkona oli taas suhtkoht kipakka pakkanen, joten reippain askelin kävelin suokkitarhalle. Näin ohimennen Lunankin menossa sisälle talliin, kiva nähdä sitäkin pitkästä aikaa Yläkokossa. "Jemmuu", kutsuin rautiasta vihellellen. Suokki nosti päänsä heinäkasasta ja lähti lönkyttelemään portille vastaa. Nappasin punaiset päitset maasta ja menin sitten laittamaan ne tammalle päähän. "Hyvä tyttö", taputin neitiä kaulalle, "Mitä me tänään tehtäis?" En oikeestikaan tiennyt, eikä Jemmukaan sen kummemmin mulle vastannut. Oikeastaan voisin hypätä, nyt kun Milja voisi tulla nostelemaan mulle esteitä. Toisaalta mulla ei ollut juuri nyt fiilistä hypätä, voisin mennä oikeastaan pelkkiä puomeja. Päädyin siis siihen tulokseen, että tekisimme tänään Jemmun kanssa puomi- ja kavalettitreeniä. Vein Jemmun karsinaan löytäen serkkuni norkoilemasta karsinalta. "Eiks Salome ja Topi oo tallilla?" blondi kysyi katsellen tyhjiä karsinoita, kaikkien ollessa tarhoissaan. Kohautin olkiani alkaessani sukia ylläpitohevostani: "Ei vissii. Laitoin kyl Topille viestii aamul mut se varmaa nukkuu viel tähä aikaa." "Aa joo. Meeks kentälle vai?" "Eiku aattelin mennä maneesiin, nyt ku kerkeis viel ennen tunteja. Plus meen puomeja ja muutamaa kavalettia, niin niit on ehk kivempi mennä maneesissa", selitin selvittäen etuharjaa. "Okei. Mä meen taukotupaan, mut tuu sanoo ku meet ratsastaa. Voin tulla siirtelee puomeja jos tarttee", Milja sanoi vielä ennen kuin häipyi yläkertaan. Putsasin kaviot ja pistin sitten etusiin punaiset jännesuojat. Jemmu oli melko pirteän oloinen, tunki turpaansa joka paikkaan ja käveli ympyrää karsinassa. Lupasi siis reipasta menoa myös selästäkäsin - tosin milloin se ei sellaista Jemmun kanssa ollut.. Hain yleispenkin ja nostin sen huopineen suokin selkään. Kiristin vyötä parilla reiällä ja katsoin sitten vielä että satula oli varmasti hyvässä kohtaa. Kerkesin lämmittää kuolaimet ja olin laittamassa niitä just Jemmulle suuhun, kun tallin ovi kävi. Luca ja Joonas olivat selkeesti ohikulkumatkalla, mutta mut nähdessään ensimmäinen heistä teki äkkistopin. "Maastoon menos vai?" se virniteli nähdessään yleissatulan ja martingaalin; "Et sitte taaskaa mua pyytäny mukaa." Jatkoin vähän vaivaantuneena toimiani, kiinnittäen suitsien soljet. Sen jälkeen aloin pistää martingaalia. "Eiku meen puomeja." "Aa joojoo. Millo sinne maastoon sit? Ette varmaa koskaa maastoile Jemmun kaa. Ettekö vaa tykkää maastoilla vai yritäks jotenki vältellä mun kaa maastoon joutumista?" Lucas naureskeli saaden Joonaksenkin hörähtämään pienesti. "Täs ny on ollu paljo kaikkee muuta. No mut ööö, mite oot täs joulun aikaa sit tallilla?" huokaisin pienesti ja aloin laittaa itselleni jo kypärää. "Oikeestaa joka päivä", Lucas sanoi itsevarmuutta huokuen. "Okei no, 26. päivä? Tai en kyl tiiä tuleeks Topi sillo ja mennääks me tyylii yhes maastoo mut-" "Juu, kyl se käy", Lucas pisti väliin sellanen ikivirne kasvoillaan. "Noni, nyt ku ootte saanu treffattua nii eiks se Angelika ollu yläkerras? Sul oli jotai asiaa sille", Joonas sanoi hetken kuluttua mun jäätyä tuijottamaan toista jätkää vähän epäilevänä. "Jos meette ylös nii sanokaa Miljalle et tulee maneesille", sanoin vielä ennen kuin kaksikko poistui ilmeisesti Angelikaa kiusoittelemaan. "Onnistuu!" Pysäytin Jemmun kaartoon ja laskin jalustimet ylös. Tarkistin vyön kireyden ja hyppäsin sitten satulaan. Milja vielä mittaili puomien välejä ja katto et kavaletit oli suunnilleen keskellä pääty-ympyröiden reittiä. Laitoin jalkkarit jalkoihini ja päästin suomenhevosen samantien kävelemään uraa pitkin. Jemmu venytteli kaulaansa alas, mutta samalla tarkasteli kiinnostuneena Miljan tekemisiä. "Nää on nyt aika hyvät. Noi vasemman puolen puomit on aikalailla käyntiaskeleille, ja noi oikeen ravi. Mut voin muuttaa niit jos haluut", blondi kertoi mennen istumaan katsomon tyhjille penkeille. Oikeastaan aika yllättävää, ettei maneesissa ollut ketään muuta. "Kyl toi o iha hyvä ainaki alkuun", nyökkäsin ja keräsin ohjat tuntumalle. Jemmu nyökytteli hetken aikaa päätään sen verran kun martingaali myöten antoi, mutta rauhottui sitten päänsä kanssa kävellessään reippaasti eteenpäin. Tein muutamat peruutukset pysähdyksistä, ja huomasin että voisinkin joku päivä pitää peruutustreenin - Jemmu ei nimittäin kovin nöyrästi lähtenyt aina peruutukseen. Kyllä me muutama hyväkin askel saatiin, mutta tosiaankin vain muutama. Siirsin suokin raviin ja kevensin itse mahdollisimman rauhallisesti sekä tasaisesti. Ensin pyörittelin vain voltteja ja muita reittejä, enkä tullut puomeja. Kun ravin tahti oli hyvä, käänsin tähtipään puomisarjalle. Jemmu jännitti pienesti niskasta ja korskahti pörheänä. "Wooou", juttelin ja keventelin rauhallisesti. Ensin meno oli yhtä räpellystä ja jalat kolkkasi jokaiseen puomiin. Toistolla ja Miljan vinkeillä oli kuitenkin jotain hyötyä, sillä pian puomit ylittyi oikeastaan tosi hyvin. "Hieno", kehuin hölläten sisäohjasta. Istuin alas satulaan ja hidastin suokin käyntiin tultuani ravipuomeja molempiin suuntiin. En ollut tullut käynnissä puomeja ennen ravipuomeja, sillä neidillä ei olisi kuitenkaan riittänyt kärsivällisyys jos ei olisi saanut ensin ravata. Nyt meno oli kuitenkin suhtkoht maltillista ja Jemmu eteni kevyesti pohkeen edessä kuolaintaan pienesti klonksutellen. "Pidä tasanen käsi, et turhia hölläile vaik se nyt nii kivasti vähän kaulaansa kaartaa", Milja huomautti katsomosta. Treenailin vielä hetken puomeja käynnissä ja ravissa, jonka jälkeen ohjasin Jemmun pääty-ympyrälle. Ensin tein isompaa reittiä, mutta hetken kuluttua ratsastin kavaletin yli. Jemmu meinasi ensin innostua liiaksi muunmuassa nostamalla laukan ja pukittamalla, mutta rauhottui muutaman toiston jälkeen. Lopussa tein laukassa molempiin suuntiin pieniä hyppyjä kavaleteille. Vauhtia piisasi, mutta toisaalta pienillä pidätteillä askeleet usein sattuivat kohdilleen ja pääsimme tasaisella ponnistuksella yli. "Hieeeno tyttö", kehuin hymyillen. Vaikka Jemmu oli tänään taas aktiivisesti liikkeellä ja muutamat villispurtit se otti, oli neiti silti ihan mukava. Hidastin suokin raville ja lähdin vain hölkkäilemään suoraa uraa pitkin. Pitkille sivuille tein muutamia ympyröitä, mutta päädyistä jätin ne pois - Jemmu olisi varmaan muuten hyökännyt vielä kavaleteille.. Pienten taivutteluiden jälkeen annoin pidempää ohjaa ja ratsuni pääsi venyttämään kaulaansa tyytyväisen oloisena. Milja alkoi jo kantaa puomeja pois mun vielä loppuverkkaillessa. Noin kymmenen minuutin päästä istuin alas ja Jemmu hidasti kiltisti käynnille. Löysytin lopullisesti pitkät ohjat ja taputin pikaisesti kaulalle. Päätin tehdä loppukäynnit maastakäsin samalla serkkuni apuna puomeja pois kantaen, joten yhdessä saimmekin ne äkkiä kannettua pois. Jemmu pöykki mua kevyesti selkään turvallaan meidän kävellessä kohti tallia. Hengitys höyrysi pakkasen vuoksi, mut me päästiin onneksi pian jo talliin. Salome oli harjailemassa Foxyä ja Topi näytti vain kuluttavan aikaa käytävällä. "Moi", hymyilin punahiuksiselle ja Topille kävin antamassa nopean suudelman. "Moi. Sori en huomannu sitä viestii ku nukuin", Topi virnisti mun taluttaessa Jemmun karsinaansa. "Nii mä vähä arvelin", naurahdin avaten satulavyön. Purin Jemmun muutenkin loppuun, ja kävin viemässä varusteet paikoilleen. Tamma ei oikeastaan ollut hionnut, joten se saisi samantien mennä ulos. Ensin kuitenkin pistin sille hetkeksi kylmät jalkoihin. Niiden ollessa jaloissa selailin puhelintani ja juttelin sisarusten ja serkkuni kanssa esimerkiksi niistä hiihtoratsastuskilpailuista. Hymähdin pienesti puhelinta selatessani, säälien Angelikaa, josta Luca oli tungenut jonkun salakuvan mystoryyn. Kun kylmät olivat kuitenkin olleet tarpeeksi kaua jaloissa, otin ne pois ja laitoin suomenhevoselle päitset päähän, sekä niihin narun kiinni. Joulunketutus lähti korvat hörössä perääni, ilmeisesti tyytyväisenä siitä et pääs vielä ulos. Irti tarhaan sen päästäessäni se alkoi lajitovereineen vetää rallia lumisessa tarhassa. Hymyillen katsoin hetken riehumista, jonka jälkeen kuitenkin palasin talliin putsaamaan karsinan. Lempipuuhaa.. Toisaalta se sujui melko kivuttomasti kun samalla pystyi juttelemaan muiden kanssa. Milja tosin naureskeli pirullisesti vieressä että "onneksi hänen ei tarvitse tuota joka tallireissu tehdä, kun Minon karsina ollaankin saatettu jo keretä putsata". Haista paska Milja. Vein kottarit ja talikon paikoilleen, jonka jälkeen päätimme vielä hetkeksi aikaa kivuta yläkertaan. Huomenna kun emme tallille tulisi, joten tänään oli sama hengata ylimääräistä aikaa. Sain houkuteltua Topinkin mukaamme, joten kolmistaan menimme taukotupaan jossa meitä vastaanottikin porukka tuntilaisia, joilla taisi olla juuri kesken just joku hyvä juoru. No, siin ei kyllä ollu mitään uutta. Merida & Jemmu 70HM.
// Voidaanhan me periaatteessa sopiakin jos haluat ittelles vapaan että laitetaan vaikka joka viikko yhtenä päivänä koulutunnille. Mutta sillä ei nyt tainnut kuitenkaan olla mitenkäään suunnattomasti sitä ylienergiaa kun tuli vain pari luvatonta laukannostoa plus pukit. Ja se keskittyikin parin alku hösellyksen jälkeen hyvin ja te tulitte puomit hyvin, saatan hyödyntää tätä tehtävää tunneilla, kiitos Milja vinkistä. Moni tuntsari kaipais just tällästä harjotusta, jotta saadaan jalat nousemaan sieltä hiekasta ja keskittyminen taas kohilleen. Luca on mitä on, mutta onneks sulla on Topi niin ei tarvi Lucasta välittää, se on pienestä asti ollut sellanen. Voit arvata millainen kuuluisuus se oli ensimmäiset vuodet suomalaisessa päiväkodissa, kun saksalaisena muutti tänne, siinä sai moni pikkutyttö pakit päivän aikana useammin kuin kerran. Ehkä se oli teiltä ihan fiksu veto pysyä esteettömällä radalla hiihratsastuksissa, vaikka vauhdin perusteella oisitte varmasti voittaneet 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Jan 20, 2017 22:16:37 GMT 1
20.01.2017
Takana oli suhteellisen rankka koulupäivä, mut mitäs muuta heppatyttö tekis perjantaina iltapäivällä kun lähtis koulukisoihin? No niimpä. Oikeesti en olis jaksanu, mut mun ja Jemmun ulkopuolisista kisoista oli ikuisuus ja Oonaroosalle ei tässä kuussa käyny mikään muu kuin tää viikko kyydittäjän roolissa. Niimpä ilmottauduttiin sitten Romilly-nimisen tallin kisoihin, joihin tänään suunnattiin. Mentiin helppo B, nyt kun kunnon treenaamisesta ja kisaamisesta oli taukoa. Eikä todellakaan oltu valmiita edelleenkään helpon A:n luokkaan, vaikka nyt pari viikkoa satunnaiset vakavat treenimme olivatkin menneet melko hyvin. No, ehkä tosiaan viimestään kesällä startattais se A niinku Miljalle lupailin. "Ööö, puuttuukohan vielä jotain?" juttelin lähinnä itelleni, kun Milja siivos Raldon karsinaa. "En enää ollenkaa muista mitä tarttee ottaa, ku viimesimmist ulkopuolisist kisoist nii kaua aikaa!" Jemmu söi viimesiä heiniään tyytyväisenä karsinassaan, ei ollu läheskään nii stressaantunu kun mä. Sillä oli jo loimi päällä, samoten kuljetussuojat. Oonan pitäs tulla reilun viiden minsan päästä, joten oikeestaan nyt oli enää aika paha hetki pakkailla kamppeita. Mun piti tehä se eilen mut en sit kerennykkään enää tallille, joten homma jäi tälle päivälle. "No toi huopa vois olla iha aiheellista vaihtaa valkoseen", blondi kohautti olkiaan ilmeisesti jopa vähän huvittuneena mun paniikista. "Totta", puuskahdin ja siirryin vaihtamaan punaista kouluhuopaa valkoiseen. Juuri tätä lopetellessani avasi Oona tallin oven, jolloin tervehdimme tätiämme Miljan kanssa. "Ootko valmis?" "Juu. Tuossa on kaikki kamat mitkä lähtee mukaan. Tuon nyt vaik eka Jemmun", selitin ja avasin suokin karsinan oven. Kiinnitin narun päitsiin, ja lähdin taluttamaan ovea kohti. Oonaroosa otti jo tavaroita käsiinsä, ja kantoi ne autolle. Sen jälkeen täti avasi meille traikun takaluukun. Jemmu kolisteli nätisti korvat hörössä sisälle koppiin, onneks se oli aina ollu tässä helppo. "Hyvä tyttö", taputin kaulalle sitoessani narun etupuomiin. Tarkistin et kaikki oli kunnossa, jonka jälkeen menin kantamaan apuna loput kamppeet kyytiin. "Eli Miljako ei lähe mukaan?" Oonaroosa varmisteli meidän hypätessä auton kyytiin. "Ei, se sano jotai et aikoo maastakäsitellä Raldoo." "Ahaa. Onks niil sujunu ihan hyvin?" täti kyseli lähtien pikkuhiljaa liikkeelle autollaan. "Juu, on mun tietääkseni. Raldo on kyl tosi säikky, mut on Milja ainakin toistaseks pysyny selässä. Se ei kyl oikeestaa oo ees iha älyttömänä ratsastanu Raldolla, tai siis siihe verrattuna et paljonko olis voinu. Se on hirveesti juoksuttanu, taluttanu ja maastakäsitelly sunmuuta", totesin Oonan nyökytellessä hyväksyvästi. "Ihan hyvä vaan. Raldo on aika herkkä ja vaatii oman ajan tilanteisiin tottuakseen." Jossain vaiheessa matkaa torkahdin, olihan takana kouluviikko. Matkaa Romillyyn oli sellainen 45 minuuttia, joten ehkä puolisen tuntia kerkesin nukkua. Perillä havahduin kuitenkin hereille Oonaroosan parkkeeratessa autoa. "Perillä?" "Jep." Auto pysähtyi parkkipaikalle, ja me hyppäsimme pieneen pakkassäähän. Kylmää ilmaa höyryksi puhallellen menin avaamaan riimunarua irti puomista, kun Oonaroosa avasi takaluukun. Jemmu käänteli korviaan hermostuneena edestakaisin, ja lähti vauhdilla peruuttamaan mun pienesti ryntäille tuupatessani. "Prrrr, hyyyvä", juttelin suokkitammalle pysäyttäen sen maankamaran saavutettuamme. "Mäpä käyn maksamassa lähtömaksun, taluttele sitä tässä lähettyvillä", Oona neuvoi. Oikeasti olisin tuon itsekin tiennyt, mut nyt aivot kävi vähän hitaalla ja kisataukoakin oli tosiaan kertynyt. Lähdin taluttamaan tammaa sivummalle parkkipaikalta, ja hätäinen Jemmu puolihölkkäsi vierelläni. Sillekin taisi olla pitkästä aikaa jännää tää oudossa paikassa oleminen, ja ympärillä pörräsi monia tuntemattomia lajitovereita. Noin vartin taluttelun jälkeen kello alko olee sitä luokkaa, et saatoin alkaa varustaa Jemmua. Olin jo kyllä harjaillu ja letittäny tamman Yläkokossa, mut otin vielä pikaharjauksen ennen varusteiden selkään nakkaamista. Neiti päätti tänään olla itsepäinen - pullisteli vyötä kiristettäessä ja piti napakasti suunsa kiinni kun kuolaimia yritin laittaa. "Hemmetti, Jemmu avaa nyt suus", murisin saaden lopulta kuolaimet suuhun. Mulla oli itselläni jo kisakamppeet päällä, joten olimme molemmat valmiita. "Toivottavasti muistan sen radan", henkäisin tädilleni joka katseli meitä hymyillen: "Etköhän, oot ratsastanu tän kuitenkin aika monta kertaa aikasemminkin." "Totta", nyökkäsin ja pyysin naista pitämään ratsuani varulta paikoillaan. Istahdin kevyesti koulupenkkiin ja etsin jalkkarit jalkoihin. Silitin Jemmua kaulalle rauhoitellakseni sitä, tai ehkä itseäni. En ollu ihan varma. "Noni, mepä mennää", hymyilin, vaikka se tais vaikuttaa enemmän irvistykseltä. Painoin pohkeeni kevyesti rautiaan kylkiin, jolloin se lähti korvat hörössä kohti verkka-aluetta. Kunnon alkukäyntejä Jemmu ei saanut, sillä en kokonaan pitkää ohjaa uskaltanut löysyttää. Tammalla kun tuntui olevan vauhtipäivä, ja se pörähteli läheltä kulkeville hevosille innoissaan. Välillä se käänsi korvansa mua kohti ja kuunteli, kolisutteli kuolainta kuuliaisena ja huokaili raskaasti kuin muistaen, et oli loppupeleissä nöyrä. Käynnissä se ei oikein näin alkuun jaksanut kuunnella, joten siirsin suosiolla raviin. Siinä oli ainakin eteenpäinpyrkimystä alusta alkaen, ei tarvinnut olla potkimassa eteenpäin - vaikka milloin Jemmun kanssa piti.. Huomasin pian et oli viisas päätös lähteä työskentelemään ravissa. Jemmu kulki kiltisti avuilleni herkkänä. Meille joskus vaikeuksia tuottanut laukkakin lähti pyörimään heti hyvin, vaikka vauhtia oli ensin turhankin paljon. Huomasin et verkka-aikaa olis voinut varata ehkä vähän enemmänkin, mut mitä sitä enää tässä vaiheessa autto tajuta. Mun oli pakko hidastaa ratsuni käyntiin hetkeksi jähdyttelemään ennen kuin olisi meidän vuoro. Siinä meitä edeltävän rataa katsellessani alko sellainen pieni kylmänhiki nousta pintaan. Kauankohan tosiaan meidän viimesimmästä koulustartista oli aikaa? Sitä paitsi ton ratsukon suoritus näytti tosi hyvälle, sellaselle tasaselle mut etenevälle. Oisko sittenki pitäny vaa mennä se helppo C? Kauempaa en kerenny jahkailla, kun sain alkaa jo kiertää valkoisia aitoja vapaasti. Syvään henkäisten kävelin kouluaitojen sisään ja otin vielä vähän ravia. Jemmu kyttäs vähän tuomareitten päätyä, mut oli rento niskasta ja takasetkin tuntu olevan töissä. Hyvä niin. Sit tulikin meidän vuoro alottaa. Rata alko ihan jees, paitsi ettei Jemmu pysähtyny tasajaloin. Siitä sit suoraan ravissa liikkeelle, ja tamma tuntu ihan hyvälle. Oikeestaan tää sama fiilis jatku läpi radan. Itse olin alussa vähän rautakanki, kun meinas jännittää. Kun kuitenkin huomasin et Jemmu oli tosi hyvä ja me ehkä sittenkin selvittäis hengissä, pystyin mäkin rentoutumaan ja ratsastamaan vielä paremmin. Laukasta raviin siirtymiset tosin meinas aina vähän venähtää kun toinen oli innoissaan, heh... Tulin kuitenkin tyytyväinen hymy huulilla lopputervehdykseen, jossa Jemmu jopa seisoi tasaisesti ja ryhdikkäästi. Tervehdyksen jälkeen löysytin pitkät ohjat, taputin kaulalle ja käppäilimme takaisin verkka-alueelle. Olin kyl supertyytyväinen meidän suoritukseen, etenkin huonon treenaamisen huomioon ottaen. Keventelin rennosti jo uskaltaen antaa pidempää ohjaa loppuverkassa. Jemmu lähti venyttämään kaulaansa ja pärski tyytyväisenä. Sitä mäkin olin. Etenkin sen jälkeen, kun käyntiin siirtyessäni kuulin meidän olevan kolmansia tuloslistoilla. "Hieno Jemmu! Montako tässä vielä on?" hihkaisin Oonalle joka oli tullut rapsuttelemaan hevostaan. "Vissiin kaks starttaajaa. Jää varulta vielä kävelemään", nainen neuvoi antaen taskuta suomenhevoselle herkun. "Joo", nyökkäsin hymyssäsuin ja siirryin käppäilemään sivummalle. Loppujenlopuksi me oltiin Jemmun kanssa neljänsiä, eli vielä toinen ratsukoista kiilasi ylitsemme. Se ei mua kuitenkaan harmittanut kaarrossa seisoessani, ja hymy sen kun leveni kätellessäni ruusukkeiden jakajaa. Jemmu ois mieluusti maistanu sen tyypin takin hihaa, joten nolona otin vähän paremman ohjastuntuman. "Onneksi olkoon", se nainen kuitenkin toivotti ja kätteli. Kun kaikilla sijoittuneilla oli ruusukkeet, lähdettiin kunniakierrokselle. Jemmukin tais nauttia, kun ei hetkeen ollu saanu kunniakierroksella laukatakaan. Se nakkeli niskojaan mieltään osoittaen hidastellessani sitä kiekan jälkeen raville. Käyntiin siirryttyäni taputtelin sitä kuitenkin kaulalle ja hymyilin katsomossa istuvalle Oonaroosalle. Ehkä mä vähän olin kaivannut kisaamista, tai ainakin tota adrenaliinia. Pysäytin Jemmun lähelle traileria, ja hyppäsin sitten satulasta maahan. Nostin jalkkarit ylös ja Oona vetikin satulan samantien toiselta puolelta pois. Jemmu oli vähän hionnut satulan alta, joten pistin sille fleeceloimen päälle. Muutenkin laitoimme tamman valmiiksi kotimatkaa varten, jonka jälkeen lastasin sen traileriin. "Onko kaikki nyt mukana?" Oona kysyi katsellen ympärille etsivästi. "Pitäs olla", nyökkäsin sulkien kopin luukun. Menimme auton kyytiin ja lähdimme Yläkokkoa kohti. Etsin pöytäkirjamme käsiini ja luin sitä aikani kuluksi. Eniten huomautuksia oli varmaan siitä, ettei pidätteet tuntuneet aina menevän perille. Totta. Positiiviseks oli kuitenkin mainittu esimerkiks se, että tamma oli pohkeen edessä ja reitit oli täsmällisiä. Myöskin sanallisen kommentin kohdalla lukeva "hyvännäköinen pari" sai iloseks. Ehkä me tosiaan jotain osattiin! Tää toi myöskin lisäintoo treeneihin. Yläkokossa mä otin taas Jemmun alas ramppia pitkin, ja talutin talliin. Siellä ei ketään näkynyt, tosin Topi oli laittanut matkan aikana viestiä et meni ratsastamaan Salomen kanssa. Niimpä ne oli luultavasti kentällä, Miljan taaskin oletin olevan taukotuvassa. Pistin rautiaan karsinaan ja aloin irroittaa kuljetussuojia. Nakkasin ne karsinan ulkopuolelle ja otin päitset pois päästä. "Hieno tyttö", rapsuttelin suokkia hetken aikaa, kunnes menin Oonan avuksi purkamaan varusteita autosta. Parin minuutin kuluttua kamppeet oli omilla paikoillaan ja tätini ilmoitti lähtevänsä kotiin. "Juu, kiitti kyydistyksestä", huikkasin kyykiessäni Jemmun jaloissa, pistäen niihin kylmiä. "Eipä mitään, moikka!" Ovi sulkeutui Oonan perässä mun laittaessa takaseen viimeisen kylmän. Sen jälkeen suljin karsinan oven perässäni ja lähdin yläkertaa kohti Jemmun jäädessä etsimään heinänrippeitä turpeen seasta. Avasin taukotuvan oven, ja huomasinkin blondin serkkuni yhdellä sohvista. Muutenkin porukkaa näytti olevan, olihan perjantai ja tunnit vielä menossa. "Moi", sanoin istahtaen Miljan viereen. "Moi. Miten meni?" iphoneaan selaava serkkuni kysyi. "Hyvin, oltiin neljänsiä", sanoin alkaen kertoa enemmän radasta. "Mut mites sulla Raldon kaa?" "Ihan hyvin. Pienet sätkyt tosin sai kun Angelika ja Mysse tulivat kans kentälle, vaik Angelika kyl vihelteli ja näi. Raldo vaa o vähä herkkis", Milja hymähti. Istuskelimme vielä jonkin aikaa yläkerrassa, kunnes mä lähin ottaa Jemmulta kylmät ja serkkuni tuli perässä. Salome ja Topi olivat myös ilmestyneet ratsastamasta, joten jäätiin sit roikkumaan käytävälle suunniteltua kauemmaks aikaa. Milja alko sit kumminkin kinuamaan kyytiä meille ja sen jälkee Roopelle, joten ei auttanut kun lähteä kotia kohti. Merida & Jemmu 71HM.
// Noniin, onnea tuosta neljännestä sijasta! Ei huonosti yhtään ekaksi koulustartiksi tälle vuodelle. Mä oon itte kyllä sitä mieltä että osallistuu niin pitkän aikaa varman päälle vaikka sitte heb kunnes tuntee olevansa ja hepan olevan valmis korkeemmalle tasolle, jotta saa varmuutta ja sujuvuutta helpolta tasolta. Ihan syystä sano tuomari teitä hyvännäköiseksi pariksi! 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Feb 1, 2017 13:23:43 GMT 1
02.02.2017
"Arvatkaa kuka on seittämän päivän päästä täysikänen!" hihkuin avattuani taukotuvan oven. "Ööö, joulupukki?" Milja vittuili puhelin kourassaan yhdeltä huoneen sohvista, joita porukka oli valloittanut. "Minäää!" jatkoin hymyillen välittämättä serkkuni kettuilusta. Änkäsin samalle sohvalle puoliksi Topin syliin tilanpuutteen takia - tai olisin mä varmaan muutenkin. "Jjee", Milja pyöritteli silmiään, jolloin tökkäsinkin sitä kevyesti kylkeen. "Masentunu?" "Eiku itkettää jo valmiiks ku mietin millane darrane Merru palautuu sit synttäreidensä jälkee kotii", Milja ilveili puoliks virnistäen ja irvistäen. "Emmä ees oikeestaa oo suunnitellu mun synttäreitä. Topi, onks teil taas Salomen kaa yhteiset synttärit? Ku mä voisin tyylii tunkee sinne kolmanneks synttärisankariks ku mun synttärit on kummiski torstaina, nii ei iha sillo viittii ottaa", virnistin sit lisäten: "Siis jos otan." Koska uskokaa tai älkää, tää tyttö ei ollu juonu sitten viimeks Lucan bileitten. Enkä muuten ollu polttanukkaan, lukuunottamatta sitä yhtä vetäsyä Jeren röökistä. Oikeestaan nykyään mun välillä teki mieli, eikä asiaa edesauttanut et Mirka vähän väliä pöllähti röökitauoltaan sisälle tupakan hajusena. "Ei me olla puhuttu Salomen kaa, mut jos järkätää nii eiköhä se käy", Topi vastas. "Noni hyvä." Aikamme taukotuvassa juoruiltuamme päätin lähteä liikuttamaan Jemmun. Tunnit oli jo tältä päivältä alkaneet, joten maneesiin me ei päästäs. Ulkona taaskin oli suhteellisen kylmä viime päiviin verrattuna, joten päätin mennä ilman satulaa. Topi päätti yhtyä ideaani Likan kanssa, mutta Milja ilmoitti tulevansa kuitenkin ihan satulan kanssa Raldon liikuttamaan. "Juu. Meen hakee Jemmun", sanoin kaksikolle ja lähdin tallista suokkitarhaa kohden. Jemmu oli siellä tällä hetkellä yksin, sillä Tara ja Halla olivat ilmeisesti tunnilla, tai tallissa laitettavana. Viheltelin saadakseni rautiaan huomion, joka selkeesti tyytyväisenä veteli heinäkasaa yksikseen mahaansa. Äänen kuullessaan se sentään malttoi nostaa turpansa ruoasta, mutta laski sen myös yhtä nopeasti alas. "Jahas, tänäänkö ei työt maittais?" mutisin itsekseni, sillä yleensä Jemmu kyllä ravasi portille vastaan. Kävelin sitten itse keskelle tarhaa suokin hakemaan, ei sentään lähtenyt karkuun juoksemaan. Kiinnitin narun päitsiin ja maiskautin, mutta loppupeleissä jouduin vetäisemään kerran kunnolla narusta ennen kuin ahmatti lähti ees liikkeelle. Kun sitten päästiin tarhan ulkopuolelle, lähti Jemmu jo reippaammin liikkeelle kohti tallia. Tallissa Topi ja Milja olivat jo harjailemassa ratsujaan. Milja jutteli jotain Raldolle, joka säpsähti mun ja Jemmun äkkinäistä hyökäämistä ovesta. "Huups sori", pahoittelin serkulleni jonka hevonen katseli meidän perään silmävalkuaiset pyörien. "Joku on taas vähä herkkänä. Tai okei, ehk mun on myönnettävä jo et se taitaa olla Raldon luonteenpiirre eikä alkupelleilyä", Milja hymähti jatkaessaan harjausta. "Jep", vastasin lyhyesti ja hain Jemmun harjapakin. Suokki vaikutti melkosen energiselle, häsläs kaikkee turhaa ja jos satuin vaikka harjaa liian kovaa mahan kohdalta, käänty se mun puoleen korvat luimussa. "Ei!" jouduin muutamaan otteeseen komentamaan, kun se meinas ihan tosissaan napata takista kiinni. Raldo myöskin säikähti jokaikinen kerta kun ärähdin vähän kovempaan ääneen, eli oli meillä Kajankoskilla taas omat showt hevostemme kanssa tallissa.. Kaviot putsattuani kyykistyin pistääkseni jalkoihin punaiset pintelit. Jälkeenpäin ajateltuna mietin että miksi, oi miksi päätin tänään laittaa pintelit. Jemmu ei nimittäin tänään ollut kovin kärsivällisellä päällä ja vähän väliä lähti liikkeelle, ja sai muutaman kerran pintelin löystymään kun pyörittäminen oli vielä kesken. "Joo, vois vaikka alkaa varustaa tän kiinnilaitettuna!" puhahdin aikasemman hyvän mielen hälvetessä kun Jemmu pelleili jokaisessa asiassa. Satulan kanssa ei onneksi tarvinnut tapella, vaan enää kuolaimet suuhun ja itselle kypärä päähän. Jouduimme hetken aikaa odottamaan että Topi ja Milja olivat myös valmiita. Tämän ylimääräisen ajan Jemmu käytti totta kai pöykkimällä mua päällään tai kurottelemalla käytävällä olevaa Likkaa kohti ihan vain ärsytysmielessä. "Nätisti", huokaisin peruuttaen rautiasta muutaman askeleen. Noin viiden minuutin päästä kolmen hevosen jono käveli yläkentälle. Mun onnekseni siellä oli jakkara, jolta pääsin kipuamaan Jemmun selkään. Tamma tosin luimisteli tyytymättömänä, ja lähti samantien liikkeelle mun ollessa puoliks selässä. "Prrr, sähän oot taas innolla liikkeellä." Annoin Jemmun nyt kuitenkin jatkaa jo käynnissä, kun ei ollut vyötä tai jalustimia säädettävänä. Topi pääsi helposti selkään ja päästi Likan samantien liikkeelle, Raldokin vaikutti kaarrossa suhteellisen rauhalliselta kun seurana oli kuitenkin kaks tallikaveria. Jemmu pälyili lajitovereitaan välillä raskaasti huokaillen, taisi ilmeisesti kyllästyttää nää alkukäynnit. Tähän veikkaukseen sainkin pian todisteita. Yhtäkkiä Jemmu pyrähti laukalle ja päästi pienen pukin, joka kuitenkin horjutti tasapainoa kun en siihen ollut varautunut. Pysyin kuitenkin kyydissä ja aloin jarrutella jyrätammaani käyntiin. "Heeei prrrr, mitä sä sekoilet?" tiuskaisin Jemmulle keräten ohjat tuntumalle. Vilkaisin ympärille, Likka oli täysin hallinnassa pysäytettynä, mut Raldo peruutteli hermostuneena silmävalkuaiset pyörien. "Iiiha rauhas", Milja jutteli hiljaa ja löysäs ohjia, jolloin ruuna lähti kulkemaan eteenpäin edelleen jännittyneenä. "Ne vissii säikähti?" kuulin pian Lindan äänen kauempaa. Blondilla oli narunpäässä Laku. "Tuskin, tai Raldo ehkä joo. Mut tää ainaki vaa pelleili", puhahdin pitäen ohjastuntumaa kuolaintaan pureksivalla suokilla: "Täl on taas joku ekstraenerginen päivä." "Aajoo", Linda vastas ja jatko sitten matkaansa tarhoille. "Noni, jos yritettäs jatkaa", huokaisin vilkaisten kuitenkin hymyssäsuin kahta muuta ratsastajaa. Tästä ratsastuksesta vois tulla hyyyvin mielenkiintoinen. Koska Jemmulla virtaa tuntu riittävän, aloin samantien työstää sitä. Oikeastaan olin alunperin aatellu et voitas vaan humputella tää ratsastus, mutta kevyesti ohjalleni painava suokki taisi olla eri mieltä. Jemmu ei koulussa ollut melkein koskaan raskas edestä, lähinnä juuri esteillä ja maastossa, koska silloin se oli enempi pörheänä. Annoin Jemmun liikkua omassa reippaassa tahdissaan eteenpäin, mutta raville se ei saanut karata. Tein muutamia pätkiä pohkeenväistöä ja paljon suunnanvaihteluita, jonka jälkeen annoin intoa puhkuvan suomenhevosen siirtyä raviin. "No hölkkääs sit energioitas", hymähdin antaen kevyesti pohkeita. Ensin ei meinannut ihan kontrollia löytyä. Jemmu puski menemään edelleen vähän ohjalle painaen, mutta Topin mukaan ainakin askeleet näytti hienoille. "Sehä helpottaakki.. Prrhh, Jemmu lopeta", ärähdin nykäisten pienesti ohjasta ja antaen pohjetta: "Voitko yrittää nousta sieltä maasta?" Jemmu nyökytteli päällään samalla pärskähtäen, ja ehkä hitusen ryhdistäytyi. Vaihdoin muiden mukana suuntaa ja siinä ravaillessa alko tuntua, et Jemmu tuli koko ajan ainakin vähän paremmaksi. "Katotaas miten laukan kaa käy", heitin puoliksi muuten vaan ja puoliksi muita varuilta varoittaakseni. Milja taiskin hidastella Rinon laukasta takas raville. Tein pienet laukka-avut, mut Jemmun mielestä ilmeisesti aika isot. "Vittu!" multa pääs kun Jemmu hypähti laukalle kun olis pienen esteen yli hypänny. Ja se sama pupumainen loikkiminen jatku, ja joka kerta "alastullessaan" näiltä sen pirullisilta loikilta, horjutti se aina mun tasapainoa eteen. "Pidä kiinni!" Milja koetti tsempata, mut todellisuudessa ehkä kaks sekkaa tän lauseen jälkeen, nii mä tulin kuperkeikalla alas. Jemmu laukkas vielä hetken villihevosena, mut hidasti sit raviin niskojaan nakellen. Pian se jättäyty jo käynnille ja pysähty paikoilleen ilkikurinen pilke silmissään. "Anteeks mitä vittuu Jemmu?" puuskahdin nousten ylös lumesta. Miljan ja Topin kasvolla oli eka huolestuneet ilmeet, mut nähdessään et olin elämäni kunnossa alko ne virnuilee nauruaan pidätellen. Kävelin suokin luo ja nappasin ohjista. "Turpa tukkoon!" murahdin eka kaksikolle, jonka jälkeen jatkoin Jemmun puoleen kääntyneenä: "Tiiätkö mitä, Jemmu? Mä en jaksa sun kaa temppuilla. Mä sit juoksutan susta enimmät virrat pois." Käskystäni huolimatta Topi ja Milja jäi räkätämään kentälle mun lähtiessä hakemaan juoksutusvermeitä. Perkele. Koska yläkentälle en olis ainakaan suosiolla mahtunut, menin Jemmun kanssa niinsanotusti vanhalle kentälle. Tammaa taisi ärsyttää kun ei päässytkään nakkelemaan mua nyt selästään, mut näytti kyl lahjakkaita pukkejaan jo ekassa laukalle ryöstäytymisessä. "Hei, sanoin ra-vi! Prruuut, ravi!" Jemmu hidasti raville, edeten lennokkain askelin kaulaansa kaartaen. Kieltämättä se oli mageen näkönen, kun vaan sais sen vielä selästäkäsin tollaseks ilman et ennen sitä pitäs leikkiä rodeohevosta. "Laukka!" Suokki pyrähti liikkeelle, veti pultteja noin viiden ympyrän ajan, jonka jälkeen alko tasoittua. Häntä kyllä pyöri kun tuuliviiri ja energiaa näytti piisaavan, mut ainakaan se ei vedelly liinaa multa kädestä. Otin kaikkia askellajeja vielä oikeaan suuntaankin, jonka jälkeen pyysin hikeentyneen suomenhevosen luokseni ympyrän keskelle. "Noni, joko malttasit kuunnella?" juttelin rapsuttaen vähän hengästynyttä ylläpitohevostani. Se tunki päätään syliini, ikäänkuin pyytäen anteeksi. "Höpsö. Et saa riehua noin", hymähdin ja aloin irrottaa juoksutusliinaa. Sen jälkeen talutin jo lepsumman Jemmun penkin luo, hyppäsin kyytiin ja taputin kaulalle. Käppäilimme pidemmällä ohjalla yläkentälle, missä Milja ja Topi molemmat ravasivat. "Villihevonen koulutettu", virnistelin taas piristyneenä. Kaks ratsukkoa näytti olevan loppuverkkailemassa, joten liityin vielä seuraan. Siirsin Jemmun raville ja löysytin vähän ohjaa. "Kiva. Miten se ees yhtäkkii vaa veti tollaset revittelyt?" Topi ihmetteli huvittuneen oloisena. Ennen kun kerkesin vastata, kerkes Milja eka: "Musta se näytti vaa silt et se kusetti sua." "Voi olla. Pitäs pyytää tyylii Lindaa läpiratsastaa tää, ku en tiiä kerkeeks Oona tänne millon", kohautin olkiani ratsastaessani muutaman rennon ympyrän päätyyn. Noin kymmenen minsan päästä lopetettiin ja lähettiin talliin. Tulomatkalla oltiin just nähty Angelika ja Mysse sekä Salome ja Takku, jotka näyttivät suuntaavan maastoon. "Toine on vähä hikinen", sanoin viitaten Jemmuun joka seisoskeli karsinassaan. Ristitin just sen suitsia, jotka kävin sit viemässä sen paikalle varustehuoneeseen. "Tääki. Tällä kertaa tuntu et sain jopa vähä tuntumaa, mut on tää kyl silti nii erilaine persoona ku millasii oon tottunu. Oikeestaa jos pyydät Lindaa läpiratsastaa nii se vois mennä myös tän", Milja sano harjatessaan oma mustaansa. "Lindalleha tulee töitä", Topi nauro ja sulki Likan karsinan oven. "No kyl mä uskon et se näit mieluummi ratsastaa ku putsaa vaik karsinoit", päättelin saadessani Jemmun valmiiksi. "Totta." Topi lähti hakemaan Possua talliin, kun mä ja Milja päätettiin mennä vielä taukotupaan. Moikkasimme muita ja menimme istumaan vähän liiankin tuttuun tapaan sohvalle. "Hei tiiäks mis Linda on?" kysyin Lucalta joka istu toisella sohvalla Joonaksen kanssa jutellen. "Ööö, tulee varmaa koht tänne. Se lähti vaa hakee Miinaa tarhasta jolleki tuntilaiselle", Jäger vastasi. "Okeii", nyökkäsin ja kaivoin puhelimen esille. "Enks mä voi auttaa?" se kysy varmaan puoliks vitsillä, tuskin se oikeesti tekis paljoo ylimäärästä ku olis pakko. "Njää, e-", olin vastaamas ku ovi kävi ja blondi tuli sisään. Meidän Kajankoskien onneksi se näytti ihan hyväntuuliselle. "Linda", sanoin saadakseni naisen huomion. "Mm?" Linda vastas ottaen itselleen vettä. "Oisko sul täs joku päivä aikaa läpiratsastaa Jemmuu? Se on ollu ny vähä pirullinen ja turhanki energinen", hymähdin vilkaisten Miljaa. "Nii ja jos haluut nii Raldonki vois", blondi serkkuni lisäs. "Kai mä joku päivä voin. Mut Luca, mee siivoo ne loput karsinat ratsastuskoulupuolelta. Taisin nähä Lunanki siellä", Linda kerto. "Oikeesti?" Lucas kurtisti kulmiaan epäilevänä mut lähti kuitenkin Joonas perässään talliin. "No ei oikeesti. Sainpahan sen talliin", Linda naurahti lähinnä itselleen oven mentyä kiinni kaksikon perässä. Katsoimme Miljan kanssa toisiamme huvittuneina ja palasimme sohvalle yhteisymmäryksestä. Viikko ja olisin 18-vuotias. Sitä ootellessa siis.
Merida & Jemmu 72HM.
// Jaha jemmu pisti pelleilyks sekin. Ihan ku tää olis joku heppojen suunnitelma. Jippu on nyt aina ollu yhtä pelle, sid ja nöpökin oli ihmeen villillä päällä tällä viikolla ja mysse. Ehkä tää on kapina. Pitäskö meidän olla peloissamme? Tai sitten lisätä liikutusta ja harkita ruokinnan muuttamista. Mutta super että Milja pääty tuleen teidän kanssa kentälle tuuppaamaan, niin saa siihen raldoon tuntumaa selästäkin, vaikka kauanhan siinä voi mennä. toivotaan kuitenkin miljan puolesta ettei mee. Ehkä se oli ihan hyvä valinta pistää juoksuttaen kun jemmu heitti sut loikkiessaan selästä, ei sillä että mä nauraisin, mutta olisin halunnut nähdä sen pupuloikat. Tais olla Lindalla pitkästä aikaa hyvä päivä, ei kyl tiiä yhtää mikä saa sen hyvälle tuulelle, ehkä se sai nöyryytettyä jonkun raukan tallissa? Mutta onnea teille, että se viitsi katsastaa jemmun ja raldon, luulen kyllä että saatatte olla sittemmin vastapalveluksen velkaa... 22v€ -Iida
|
|
|
Post by Merida on Mar 4, 2017 18:23:01 GMT 1
03.03.2017
Ehhh. Mulla on ehkä mahdollisesti saattanu lähtee käsistä tää juominen näiden muutamien viime viikkojen aikana. Tän kaupungin baarit oli jo tullu tutuks, vaikka asiasta mainittaessa sen kielsinkin. Muistan myös melko hyvin lauantai- ja sunnuntairatsastukset, jotka olin tässä lähiaikoina pääosin krapulaisena hoitanut. Nämä seikat saattoi olla sitten myös osasyynä meidän viime aikaisiin kisatuloksiin. Viikot mä ainakin yleensä olin kyllä ihan selvinpäin vetäny, koska halusin päästä tänä keväänä lukiosta pois. Mutta joo, tänään oli perjantai. Parin päivän takaiset Yläkokon kisat kuitenkin tais hiukan herätellä mua, ja olin nyt ratsastanu kunnon hikitreenejä Jemmulle. Siiispä tänään en menis vetää kännejä, varsinkin kun olin pikku hiljaa alkanu saaha kotipuolestakin kuittailua. "Kummiski kolaroit tän", Milja heitti mua virne huulilla vilkaisten. "Empähän. Tai jos kolaroin, nii äiti varmaa tappaa." Olin siis jo hommannut itelleni autokortin, mut ite kulkupeli oli vielä hommaamatta. Mä en tosin juuri autojen päälle ymmärtänyt, joten isä sais varmaan tehdä päätöksen mun puolesta. Mut siihen asti ajelisin vielä mautollani tai sit vanhempien autolla, kun ne joskus raaski sen mun käyttöön luovuttaa. Tohon Milja ei enää kommentoinu mitään. Parin minuutin kuluttua me oltiin Yläkokon pihassa, ja parkkeerasin tyhjään ruutuun. "Hengissä, aika ihme", Milja vielä sanoi astuessaan loskaiselle pihalle. "Hehhe tosi hauskaa", pyörittelin silmiäni ja lukitsin auton ennen talliin lähtöä. Nakkelin paskoja Jemmun karsinasta kottareihin, jotka oli keskellä käytävää. Milja nimittäin käytti samoja kottikärryjä ja putsas samaan aikaan Raldon karsinaa. "Mitä teet tänää Raldon kaa?" kysyin kun näin serkkuni jo lopettavan putsauksen. "Me mennää jonkun tuntiryhmän kaa maastoon. R on nii paljo rauhallisempi porukan kanssa, vaikka toisaalta kuumuu kyl hitosti. Mut ei se niiiin paha enää oo, ku maisemat ei oo enää ihan uudet." "Aa joo. Onkohan sen tunnin ajan sit maneesi tyhjä? Oisin voinu mennä hyppää", keksin saaden itsekin karsinan puhtaaksi. "On varmaa ellei joku muu yksityine tai tyylii Linda mee siellä", Milja sano ja otti multa talikon. Blondi lähti viemään meidän talikoita pois, kun itse kärräsin kottarit lantalalle. Sen jälkeen vein ne omille paikoilleen ja lähdin suokkitarhaa kohti. Jemmulla oli sadeloimi päällä, olihan tän koko päivän tihuuttanut lumen ja sateen sekoitusta, eikä tää maakaan kovin kuiva ollut. Siellä se seisoskeli lähellä porttia, ja mut nähdessään kohotti päänsä lepoasennosta. "Moikka", hymyilin pirteälle hirnahdukselle vastaukseksi. Nappasin punaisista päitsistä ja laitoin narun niihin kiinni. Muu suokkilauma jäi seisoskelemaan kauemmaksi, joten sain helposti otettua rautiaan toiselle puolelle porttia. Matkalla talliin näin ohimennen Saanan ja Lennin alakentällä, joten moikkasin naiselle jatkaen sitten matkaa talliin. Harjasin Jemmun karvaa reippain vedoin. Tamma söi aamulla karsinaansa jättämiään heinänrippeitä ja käveleksi välillä karsinassaan kiekkaa. Milja puunasi parin karsinan päässä omaa ratsuaan, ja kuulin blondin välillä juttelevan jotain rauhoittelevaa. "Saapa nähä mitkä pultit tää vetää ku ei olla hetkee taas hypätty", hymähdin siirtyessäni putsaamaan kavioita. Tamma nosti jokaisen kavionsa vuorollaan ylös, vaikka välillä nykikin niitä pois yrittäessään liikkua. "Mun pitäs muuten kans joku päivä tässä hypätä Raldon kaa. Mut meen ehkä tunnille, koska en haluis mokata meidän ekalla hyppykerralla. Kattoo nyt", Milja kohautti olkiaan ottaessaan pinkit suojat hoitopakista. "Mä haluun kyllä tulla sit kattomaan!" ilmoitin, sillä muutaman irtohypytyskerran perusteella Raldolla oli ihan laadukas hyppy. Yllättävän hyvä entiseks ratsastuskoulun polleks. Kiristin Jemmun satulavyötä kun Milja lähti jo alakentälle alkuverkkailemaan. Se niitten maasto alkas vasta vartin päästä, mut serkkuni halus hakee eka kentällä tuntumaa hevoseensa. Jemmu katseli korvat hörössä hevoskaverinsa poistumista, mutta jatkoi sitten mulle luimimista kun kiristin vyötä. "Älä", murahdin saadessani melkein näykkäisyn käteen. Astuin karsinasta ulos ja nappasin käsiini Jemmun suitset. Olin just menossa laittamaan ne suokille päähän, kun yksäripuolen ovi kävikin ja sisään tuli Salome sekä Topi. Loihdin kasvoilleni pirullisen hymyn sanottuani moikan punahiuksiselle, ja menin antamaan Topille suudelman. "Tulit just sopivasti", hymyilin halatessani jätkää. "Tulin vai?" "Joo, pääset laittaa nää Jemmulle, nii mä pääsen kasaa esteitä." Topi huokaisi mut tarttui sitten ojentamiini suitsiin: "Pakko kai se on." "Jes kiitti hyvä", annoin vielä pikaisen pusun poskelle ja lähdin sitten maneesia kohti. Matkalla maneesille näin Lucan hakemassa Sannia tarhasta. "Mitäs meidän darra-Merru?" Jäger virnisteli mun sanottua ensin normaalin tervehdyksen. Olin tainnut pariin otteeseen valitella aamuisia krapuloitani sille ja nyt se ilmeisesti oletti et olin aina kännissä tai krapulassa. Mut sillä ei kyllä ollu yhtään varaa vittuilla, olin nimittäin sen muutamia kertoja siellä baarissa nähnyt tyttöjä vikittelemässä. "Eipä mitään", pyöräytin vain pienesti silmiäni ja jatkoin kävelyä hallille. Siellä ei mun onneksi ketään ollut, joten saatoin kasata esteet ihan miten halusin. Päätin pitää treenit ihan yksinkertaisina, olihan tota hyppytaukoa taas nimittäin tullut. Kasasin toiselle pitkälle sivulle pystyn, ja toiselle okserin. Halkaisijalle meinasin kantaa laineen, mutta päätinkin jättää sen tyhjäksi. Kahdella esteellä siis vain mentäisiin. Lähdin takaisin tallia kohti ja huomasin paluumatkalla tuntiryhmän lähtevän juuri maastoon. Milja hymyili pienesti mustansa kyydistä, joka näytti suhteellisen rennolle. Jemmu seisokeli karsinan perällä valmiina, ja sanoinkin Topille kiitoksen. Sisarukset hääräsivät jo omiensa parissa, joten otin vain suokin karsinasta ja lähdin pois tieltä takaisin maneesille. Tamma pureskeli kuolaintaan odottavaisena hypätessäni selkään. Se katseli esteitä korvat hörössä ja lähti reippaasti liikkeelle pohkeet kiinni painaessani. Kävelin alkukäyntejä reilut viisi minuuttia ja kerkesin niiden aikana katsoa muutamien mystoryt sekä lisätä itse perinteisen korvakuvan. Tän jälkeen otin kuitenkin ohjat tuntumalle, jolloin Jemmu yritti samantien raville. "Ehei", mutisin ja otin muutamia askeleita peruutusta. Suokkitamma palasi vähän nöyremmän oloiseksi, joten muutaman lisäpysähdyksen jälkeen siirryin ravaamaan. Tein esteiden ympärille voltteja ja tein vähänväliä rauhallisia puolipidätteitä. Jo tässä vaiheessa intoa puhkuvalta neidiltä valui kuolaa suupielistä, ja ensimmäisen laukan nostaessani Jemmu päästi pienen pukin. Sen jälkeen se onneksi tasottui, etenkin kun nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin sen mennä melko reippaasti uraa pitkin. Hidastin Jemmun raville, ja siitä käyntiin. Olin esteitä kasatessani laittanut ne noin neljänkympin paikkeille. Tällä kertaa ei mentäskään puomeja ennen hyppyjä, mikä tuntu vähän oudolta. Niin ilmeisesti Jemmustakin, koska päivän eka loikka lähti ihan liian läheltä ja vasemmasta reunasta. Toisella yrittämällä meni jo paremmin, mutta vauhtia oli kyllä ihan liikaa. Aloin tekemään aina ennen pystyn hyppäämistä pienen voltin ennen suoristusta, jolloin tempo pysyi vähän paremmin kurissa. Ponnistuskohdat oli kyllä edelleen päin persettä, mutta ehkä sen saattoi laittaa tän alkuhösellyksen piikkiin. Otin ennen välikäyntejä hyppyjä myös 40 sentin okserille, jolle Jemmu muuten hiiiukan liioitteli hyppyyän. Kun saatiin muutama ok hyppy, hidastin käyntiin, hyppäsin selästä ja korotin molemmat esteet 60 senttiin. Kipusin takaisin satulaan ja jatkoin vapain ohjin käynnissä vielä hetken aikaa. Keräsin ohjat uudelleen tuntumalle ja jatkoin vähän aikaa ravissa. Jemmu oli ehkä vähän vahva edestä, mutta ei liian. Päätin ensin tulla pystyä, joten nostin laukan ja tein päätyyn ympyrän ennen esteelle tuloa. Hyppy oli oikeastaan aika hyvä, ja oikea ponnistukohtakin alkoi pikku hiljaa löytyä. Hymyillen taputin tammaa kaulalle ja jatkoin laukassa halkaisijalle. Siinä tein mahdollisen helpon ja nopean siirtymisen käyntiin, ja nostin oikean laukan. Päätyyn ympyrä, ja siitä okserille. Täähän alko tuntua jo ihan helpolta, kerkesin aatella kun Jemmu vetikin stopit okserille. Mut tästä pysähdyksestä en voinut syyttää kun itseäni, kun unohdin ratsastaa ja jätin hevosen suorittamaan yksin. En onneksi tippunut, kävisin vain kaulalla mut pääsin takaisin satulaan. Tein pienen reitin okserille ja tällä kertaa pääsimme yli. Jatkoin vielä laukassa ja tulin samaisen okserin uudelleen, nyt ilman kieltoja. Koska Jemmu oli ollut tänään yllättävän tasapainoinen ja kiva, teki mun mieli nostaa vielä esteitä. Toisaalta olis aika ärsyttävää, jos siitä lähtisikin alamäki ja treenistä jäis huono maku suuhun. Lopulta päätin nostaa esteitä vähän: okseri 70 ja pysty 75 sentin kokoiseks. Takaisin satulaan ja pieni jännitys päällä nostin oikean laukan. Jemmu nyökytteli päällään sen verran kun martingaali antoi periksi. Koetin olla roikkumatta suussa, vaikka neiti menikin melkoisen pirtsakasti eteenpäin. Käänsin katseeni okserille, ja ratsunikin korahti innoissaan. "Prrrr", kuiskailin ennen hyppyä, kunnes sitten päästin pienesti ja tamma loikkasi esteen toiselle puolelle. "Hyyyyvä", hymyilin ja jatkoin laukassa. Suuntasin halkaisijalle, jonka aikana koetin laukanvaihtoa. Jemmu oli sen verran kuumunut, ettei malttanut vaihtaa vaan yritti jatkaa ristilaukalla. Hidastin raviin, nostin laukan uudelleen ja tein päätyyn pienen voltin. Sen jälkeen katsoin 75 sentin pystyä ja koetin pitää temmon tarpeeksi rauhallisena. Jemmu lähti hyppyyn turhan kaukaa, mutta selvisimme hengissä pystyn toiselle puolelle. "Hieno!" hymyilin ja hidastin raville. Tää estetreeni sai loppua näihin yllättävän hyviin hyppyihin. Olin oikeesti positiivisesti vaikuttunut, miten hyvin Jemmu oli tänään mua loppujen lopuks kuunnellu. Ehkä se ruokamääränkin vähentäminen oli tosiaan auttanut siihen hirvittävään energiamäärään. Ravailin pidemmällä ohjalla uraa pitkin ja rautias venytteli kaulaansa samalla pärskien. Kävelin loppukäynnit seuraavan tuntiryhmän kanss yhtä aikaa, mutta lähdin maneesilta Sannan tullessa paikalle. Kävelin maneesilta tallin edustalle, ja pysäytin rautiaan siihen. Taputin hikeentynyttä kaulaa joka höyrysi pienessä pakkasessa ja laskeuduin alas selästä. "Hyvä tyttö", kehuin vielä ja lähdin taluttamaan tammaa sisälle talliin. Siellä Milja oli kylmäilemässä Raldon jalkoja. "Moi, miten meni?" kysyin alkaen purkaa varusteita pois. "Ihan jees. Laukassa kyllä kiilattiin Hildan ohi ja tää veti muutaman pukin, mut pysyin sentään selässä! Plus, tää ei lähteny kenenkää perässä kotiin", Milja vitsaili viitaten meidän viime kertaiseen maastoreissuun. "Entäs teidän hyppytreenit?" "Ihan tosi hyvin, oikeestaan! Oletin et oltas sähläilty ja tiputeltu enemmän mut ei. Jemmu oli tosi kiva", kerroin niputtaessani suitsiani. "No hyvä", Milja sanoi ja irrotti kylmät hevosensa jaloista. "Tiiäks minne Salome ja Topi katos, maastoon? Niitä ei kummallakaa kentäl näkyny eikä ne maneesiinkaan tullu", kysyin serkultani alkaessani itse kylmätä suokin jalkoja. "Joo, ne tuli meidän ryhmää vastaan." "Aa joo." Laitoimme hevosemme pois, jonka jälkeen kävin nakkaamassa Jemmun suokkitarhaan. Miljakin vei Raldon vielä ulkoilemaan, ja talliin palatessamme päätimme vielä mennä yläkertaan. Siellä oli muutamia tuntilaisia sekä Angelika, Saana, Luca ja Linda. "Ja Iida on miettiny et antaa jollekin ne suokit", Linda päätti jonkun juttunsa meidän just astellessa peremmälle. "Mitkä suokit?" tartuin heti aiheeseen istuen sohvalle Angelikan viereen. "Jotkut sen omistamat junttisuokit jotka on nyt ympäri Suomee tyylii", blondi selitti. "Aa, mitä niistä?" "Eiku se haluis antaa ne jollekin. Tyylii ylläpitoon. Ei sua kiinnostais?" Linda heitti, kummiskin ihan vitsillä. "Suokkeja ei voi olla koskaan liikaa, paitsi lukionsa lopettavalla Meridalla. Joten kiinnostas mut aikaa ei oo tarpeeks", vastasin totuudenmukaisesti vaikka Lindan osalta se oli pelkkä heitto. Siirryimme juttelemaan muista asioista, ja huomaamatta aikaa kuluikin aika kauan. Topi, Salome ja Lydiakin kerkesi seuraksemme, ennen kuin Miljan kanssa havahduimme ajan kulusta. "Pitäskö meidän pikku hiljaa lähtee?" kysyin serkultani, joka nyökkäsi ja nousi sohvalta venytellen. Sanoimme tallilaisille moikat ja sovimme näkevämme huomenna Topin kanssa. Menimme Yläkokon parkkipaikalle, missä hyppäsimme äitini autoon ja lähdimme kotiin. Toivon mukaan en kolaroisi sitä paluumatkallakaan.. Merida & Jemmu 73HM.
// Joo toivotaan tosiaan että auto pysyi ehjänä ja että jemmulla on vielä elävä ylläpitäjä...? Kyllä sen ruoan vähennyksen huomaa jemmun yleisessä käytöksessäkin. Nyt sen määrä on passeli liikuntamäärää kohden, se on paljon tyytyväisemmän näköinenkin! Mutta hei super kuulla että teijän treeni sujui hyvin. Mikäs sen parempaa kuin hyvin mennyt estetreeni hyppytauon jälkeen? Mutta voihan myös olla että jemmu on alkanut yleisesti viisastumaan ettei esteillä tarvi touhuta liikaa ei ylisuorittaa tosin aika epätodennäköistä joten pistetään hyvä käytös ruoan ja sun ratsastuksen piikkiin. Tai sun selväpäisyyden? Se oli kyllä suht onnistunut maastolenkki myös miljalta ja raldolta, ei tee sille parivaljakolle huonoa päästä maastoon porukassa vaikka se hildan ohitti. Toisaalta sen ohittaa kyllä kuka tahansa jolla on sitä enemmän ruutia, jos ei saa pidettyä hitaassa laukassa:D Noh noh onko se aika muka rajote puoliylläpitoon 20v€ -Iida
|
|