Maastolenkki
Topi ja Merida//5.8.2016
Laitoin vasta myt mut tosiaan sijottuu parin päivän taakse.
Topi
Tallille meno oli aika kutkuttavaa, kun Jenni ei tiennyt tilanteen kulusta hölkäsen pöläystä. Pohdin tallin pihaan kaartaessani, että selviäisinkö pelkällä välttelyllä. Parkkipaikalle ajaessani jouduin kuitenkin heti tosipaikan eteen, sillä Jenni tuli vakavan näköisenä mua kohti. Sammutettuani skootterin, nostin kypäräni ylös ja kysyin mitä tytöllä oli asiaa.
“No musta tuntuu et voidaan vaan unohtaa tää meidän juttu. Ei meistä tuu mitään, kun sä vaan oot edelleen kiinni eksässäs”, Jenni tokaisi kylmänviileästi.
Ilmeisesti tyttö ei halunnut paljastua, vaan yritti syyttää mua ilman perusteita.
“Itseasiassa mä kuulin vähän juttua että sä oisit jotain sen Iiron kanssa touhunnut alusta asti”, töksäytin.
Jenni lehahti punaiseksi kasvoiltaan ja sönkötti epävarmasti jotain.
“Unohetaan koko juttu”, sanoin ilmoitusluontoisesti ja kävelin blondin ohi talllille suunnaten.
Asia olisi sillä selvä. Menis varmaan hetki, ennen kuin voisin ajatella seurustelevani kenenkään kanssa. Siihen saakka pysyisin erossa naispuolisista ihmisistä ainakin siinä mielessä. Tai voisinhan mä jonkun kaa seurustella, mut sen pitäis alusta asti tuntuu oikeelta. Olihan mut lyhyen ajan sisällä pettäny jo kaks naispuolista ihmistä. Joko mun kohdalle oli sattunut vaan ailahtelevia muijia tai sitten mussa itesä oli jotain vialla.
Touhuilin ihan normaalisti Likan kanssa. Harjasin sitä puhtaaksi parilla harjalla ja puhdistin kaviot. Jennikuvio ei pyörinyt mielessäni oikeastaan yhtään. Ponin turpa ei enää tarvinnut toistamiseen helosania, vaan iho näytti jo paremmalta. Setvin tamman harjan ja aloin väkertämään siihen jonkinnäköistä lettiä. Olin monesti letittänyt tyttöjen hiuksia, mutta olihan hevosen harja ihan eri asia. Letti ei ottanut onnistuakseen, joten purin sen huokaisten. Merida oli laittamassa Peukkua valmiiksi takanamme käytävällä.
“Eikö onnistu?” Tyttö naurahti ehkä jopa vahingoniloisesti.
Ilmeisesti tämä oli seurannut epätoivoista letintekoani.
“Eipä oikeestaa. Mut ei sil välii. Mä meen hakee jo varusteet”, sanoin ja lähdin varustehuoneeseen.
Palasin mukanani Lilkurin satula ja suitset. Olimme lähössä Merrun kanssa maastolenkille.
“Saa nähä pysyttäkö te oikeesti mein perässä”, kiusasin tyttöä.
Tiputin suitset lattialle odottamaan ja nostin satulan Likan selkään oikeaan uomaansa. Merida hymähti kommentilleni mutisten samalla itsekseen. Hörähdin ääneen huvittuneena. Kiristin satulavyön sopivaksi ja siirryin suitsien pukemiseen. Likka yritti hamuta taskujani sillä aikaa, kun kiristin solkia kuumeisesti. Vihdoin sain remmit kunnolla kiinni. Taputin pilkukasta kaulaa.
“Hyvä, hyvä”, kehuin tammaa.
“Mä oisin valmis”, lisäsin Meridalle.
“Oota hetki”, tämä puhahti.
Tyttö ähräsi vieläkin Peukun suitsien kanssa. Ilmeisesti soljet olivat harvinaisen tiukassa.
“Tässähän menee koko päivä”, kommentoin Likalle tekemällä samalla tekohaukotuksen.
Merida
Päätin mulkaista Topia muka-vihaisella katseella, mutta nähdessäni hänen pelleilynsä vaihtui ilmeeni hymyyn.
- No hitto ku nää on jäykät! Vois vissiin huoltaa näit tän varusteita joskus, hymähdin saaden viimeisenkin remmin oikealle kireydelle.
- Valmista! Laitan viel nopeeta kypärän.
Nappasin kypäräni maasta, ja otin varulta raipan mukaan - tuskimpa mä sitä tulisin tartteemaan. Olin päätynyt Jemmun sijasta Peukkuun ihan vaan siks, et se kaipas vaihtelua liikutukseensa. Jotenki en vaa halunnu hypätä vielä Peukulla. En tiedä olinks sit kuullu liikaa kauhustooreja siltä, muunmuassa et se saattaa vaan alkaa vedättää eikä kuuntele ollenkaan. Oli mulle myös sanottu, et se on pahempi kun Alma - eli sit sen pitäs olla melko paha. Jemmukin osas olla aika velmu hypätessä, mut loppuviimeks sen sai aina jollain hallintaan.
- Noni mennää, huikkasin saaden Topin lähtemään taluttamaan Likkaa ulos. Me seurasimme perässä, ja pysäytimme ponit kaartomaisesti tallin pihaan. Laskin jalustimet alas ja kiristin vyötä reiällä, kunnes sitten hypähdin satulaan. Tää yleispenkki oli niin outo, en ollut istunut tässä kun kerran - sillon, ku oltiin Miljan ja Alman kanssa maastoilemassa.
Sain Peukun lähtövalmiiksi, joten jäin odottamaan että Topi sai kiristettyä vielä vyön. Huomasin pari tuntilaista kurkkimassa tallin oven suussa, olihan se varmaan jännä näky et me oltiin taas menossa yhdessä maastoon. Tytöistä välittämättä katsoin pilveetöntä taivasta, ja huokaisin:
- Ei hitsi, ois pitäny tajuta varautua sillee et oltas voitu käydä uittamassa! Oisin nii halunnu nähä uiko Peukku!
- No katotaa minne mennää, mut mäki oon ny valmis, Topi sanoi ja niin lähdimme ponien kanssa rinnatusten polkua pitkin maastoon.
Topi
Olimme rämpineet metässä jo jonkun aikaa. Tai no okei hiekkateillä mut silti. Oltiin vasta otettu yks ravipätkä ja nyt mentäis hetki käyntiä ennen laukkaa. Merida oli Peukun kanssa pysynyt koko ajan vierellämme eikä jäänyt jälkeen kuten arvelin.
"Toivottavasti laukka menee hyvin", Merida toivoi.
"Kyl se menee. Jos Peukku lähtee kiihyttelee nii mä lupaan kiilata tein eteen", rauhoittelin kun eteemme avautui laukkasuora.
Lilkur alkoi nykiä ohjaa, sillä se tiesi meidän usein laukkaavan täällä.
"Valmis?" Varmistin tytöltä.
Merida nyökkäsi. Käänsin katseeni eteenpäin ja nostin ensin rauhallisen ravin. Peukku ravasi letkeästi vierellämme ja kiihdytti samoihin aikoihin laukkaan. Likka laukkasi tuttua suurieleistä laukkaansa. Katsahdin vieressäni ratsastavaan Meridaan, jolla meni ilmeisesti Peukunkin kanssa hyvin. Tyttö käänsi katsomaan minuun päin hymyillen ilkikurisesti. Hujauksessa Peukku kiihytti edellemme Merru selässään. Ymmärsin yskän ja kehotin tammaa kovempaan menoon. Peukku ja Merida olivat kuitenkin kerenneet jo parin hevosenmitan päähän meistä.
"Hitto", naurahdin itsekseni ja siirryin suosiolla raviin.
Likka nyki edelleen ohjaa päästäkseen etenemään. Sitä taisi nyppiä tämä jarrutteluni. Edempänä menevä ratsukkokin oli jo hiljentänyt vauhtiaan raviin. Ravasimme Peukun kiinni hetkessä.
"Kukas se jäikään maistelemaan hiekkaa?" Merida irvaili hymyillen.
"No myönnetään olittehan te nopeita. Mut oltas me laukkakisa voitettu", naurahdin.
"Niin varmaan", Merru irvisti.
Hiljensimme molemmat käyntiin ja annoimme hepoille pitkät ohjat. Laukkapätkä oli ollut kiva aktiviteetti niille. Tulisimme muutenkin pian mahdolliselle uittopaikalle. Jos Merru vain haluaisi käydä uittamassakin.
Merida
Taputtelin pärskivän ponin kaulaa tyytyväisenä. Ainakin näin koulu- ja maastopuolella Peukku oli sellanen joka ponitytön unelma. Koulussa siis jos osasi varautua sen satunnaisiin temppuiluihin. Muuten se oli kuin enkeli, teki mitä pyydettiin ja niin kuuliainen. Saatoin taas kerran olla tyytyväinen, että olin ottanut ratsuponin ylläpitooni.
- Käyks siis sulle jos uittamassa? kysyin kun ranta alkoi lähestyä. Likka selkeesti tunnisti paikan, Peukku taas tuijotteli eteen suunnattoman kiinnostuneena.
- Käydää vaa, poika myönteli. Käppäilimme rannan tuntumaan, missä pysäytin Peukun.
- Vaikka tää vaa yleispenkki onki, nii en aatellu pilata tätä. Jos tää edes menee veteen, hymähdin hypäten alas selästä. Avasin vyön ja vedin satulas alas selästä. Tamma katseli touhujani hölmistyneenä, mutta seurasi kuitenkin minua kaadetun tukin luo. Laitoin satulan huopineen siihen, ja heitin ratsastushousuni niiden viereen. Tän topin pitäisin päälläni, ei sillä olisi niin väliä jos kastuisi.
- No nii, katotaas mitä Peukku tykkää! Toivottavasti tää tykkäis uida, Jemmu kun ei kahlailua pidemmälle tuppaa menemään, puhelin kiiveten tukilta ponin selkään. Tamma käänteli korviaan tiuhaan tahtiin, mutta lähti pohkeista liikkeelle. Maiskuttelin sukkajalan hidastellessa rantaa lähestyessämme, kunnes sitten koikkelehti veteen.
- Hiiieno! kehuin taputellen Peukun kaulaa. Samalla huomioni herpaantui, ja poni tekikin äkkikäännöksen juosten rannasta poispäin. Tein hätäpäissäni pari rumaa pidätettä, niin tamma suostui kääntymään takaisin.
- No sehä lähti! Likka olis mieluusti lähteny uusintalaukalle, Topi virnisti ohjaa nykivän tamman selästä.
- Joo, nii lähti. Eka meni nii nätisti! kummastelin käskien Peukkua uudelleen veteen. Korjailin myös asentoani selässä, ei ollut helppoa pysyä luikun ratsponin selässä. Nyt se eteni korvat hörössä aina ryntäisiin saakka, jolloin yritti kääntyä.
- Ehei, sä et määrää millon käännytään! puuskahdin kävellen vielä hetken vedessä. Sen jälkeen annoin luvan mennä rantaan, ja ratsuni yritti taas lähteä vedättämään.
- Hei! murahdin kääntäen Peukun Topin ja Likan suuntaan, jotka kahlailivat rannassa.
- Loppupäätelmä; outo poni. Eka näyttää tykkäävän, mutku rantaan käännytään nii menee ku hullu!
Topi
Peukun temppuilun vuoksi päätimme vain jatkaa matkaa. Hevosten kaviot tallasivat hiekkapolkua vasten, kun ravasimme tahdikkaasti eteenpäin. Saatoin antaa Likalle pitkät ohjat ravailujen ajaksi, jotta se saisi venytellä kaulaansa. Merida joutui pitämään ohjat tiukasti hyppysissään ihan vain Peukun mahdollisien temppuiluyrityksien varalta. Olin tyytyväinen, että Likka yleensä toimi hyvin tilanteessa kuin tilanteessa.
"Harmi miten sen sun ja Jennin jutun kävi", Merida harmitteli kun kerroin aamun tapahtumista.
"Äh. Emmä ny tiiä oliko se niin harmi, ehkä ihan hyvä vaan", totesin tarjoittaem sitä.
"Tuskin siit ois mitään tullu", lisäsin virnistäen.
Merida yritti sanoa jotain kannustavaa, mutta ei oikein onnistunu. Ehkä sekään ei ollut ollut niin innossaan mun ja Jennin suhteesta. Tiedä sitten.
Merida
- Voi olla, hymähdin taputtaen Peukkua, joka eteni lajitoverinsa vierellä kiltisti.
- Käy vaan sääliks vähän sua, kun kohdalles ei vaan tuu oikeet tyttöö. Tai oikeestaa mitenkään sun ja Jennin juttuu aliarvioimatta oli meidän suhde aika hyvä. Siis siihe asti et..
Hiljenin, kyl me molemmat tiedettiin et tarkotin mun sähläilyä. Näin jälkeenpäin saatto vaan miettiä, et mikä hitto mua vaivas. Rykäisin vähän vaivaantuneena, ja ehdotin:
- Kävelläänkö välillä?
- Juu, Topi vastasi. Istuin alas Peukun kauheaan raviin ja pidättelin sen takaisin käyntiin.
- No, aiheest toiseen. Onks sul täl hetkel jotai tavoitteita Likan kanssa? kysyin saadakseni äsken väliimme tulleen hiljaisuuden pois. Onneks ruskeahiuksinen alkoi suoraan pölöttää normaalin kuulosesti. Huh, äskönen muistoihin palaaminen ei ollutkaan pilannut loppureissua.
- Salomen kaa ollaa aateltu mennä joihinki estekisoihi, en ookkaa aikoihin kisannu.
- Aijaa, vähän kiva, kommentoin silitellen ratsuni kaulaa.
- Ent sä?
Kohautin olkiani, kunnes nostin katseeni hymyillen:
- Me ilmotettiin Oonaroosan kaa mut ja Peukku pari päivää sit ekaan helppoon A:han.
- Etkö sit Jemmulla meinannu? Luulin et te olisitte menny sen kaa äkimmin kisakentille, kumminki Jemmu on ollu paljon pidempään sulla.
- No niimpä! Mut Jemmun kaa ollaa jääty jotenki rullaa paikoillee, Peukun kaa meil on nyt hyvä veto, selitin pirteästi.
- Ravataanko vielä pikkupätkä ennen tallille saapumista? ehdotin Topille käveltyämme reilun pätkän.
Topi
"Ravataan vaa", myönnyin ja nostimme molemmat ravin.
Tulimme pellolle ja koska pellolla tapasimme laukata, ravasi Likka nopeammin kuin aikaisemmin hiekkatiellä.
"Sooh", rauhoittelin ja tein pari kevyttä puolipidätettä.
Tamma pärskähti ja piti tahdin sopivan rauhallisena. Ravasimme pitkin pellon reunaa pellon toiselle laidalle. Merida kertoi miten tällä oli Peukun kanssa mennyt kisoissakin ja miten hyvältä hevonen oli tuntunut. Kuuntelin hiljaksiin ja keskityin Likan vauhdin ylläpitämiseen tasaisena.
"Enkai mä vaan pitkästytä sua?" Merida kysäisi hieman hermostuneena.
"Et tietenkää", virnistin.
Mä en vaan keksinyt kauheesti puhuttavaa, mut kyllä mä kuunnella jaksoin.
"Hidastetaas käyntii", Merru kertoi Peukulle ja siirryimme molemmat käyntiin ja menimme levennyksen kautta tallin pihaan. Tuntilaiset parveilivat hakemassa hevosia tarhoista. Angelikakin oli Coran kanssa lähdössä pellolle.
"Moro", tervehdin naikkosta.
"Hei!" Angelika vastasi ja Merrukin sitä tervehti.
"Mä oon just menossa Coran kaa pellolle, niin haluutteks tulla mukaan? Vai kävittekö jo?"
"Me käytiin jo puolentoista tunnin maasto", Merru selvensi lisäten perään:
"Joku toinen kerta sitte."
"Okei", Angelika lausahti ja läksi poninsa kanssa pellolle päin, sinne mistä juuri tulimme.
Ratsastimme vielä aavistuksen lähemmäs tallirakennusta ja jalkauduimme sitten maankamaralle.
"Huh. Mun jalat on iha poikki!" Naurahti tyttö vieressäni.
Myötäilin tytön sanoja.
"Joo määki taian vaan hoitaa Likan ja lähtee sit kotii."
Palasimme talliin ja laitoimme hevoset peräkkäin käytävälle. Avatessani satulavyön huomasin Likan hionneen ihanasti kainaloista. Näin parhaimmaksi hakea sienen ja pesaista hiet pois veden kera.
Merida
Nakkasin kypäräni Peukun karsinan eteen ja aloin sitten purkamaan kamppeita pois. Vaihdoin suitset päitsiin, ja aukaisin satulavyön. Peukku kuoputteli päätään nyökytellen niin, että käytävän narujen kettingit pitivät ääntä.
- Lopetas, komensin ohimennen viedessäni satulan varustehuoneeseen. Topi näytti pyyhkineen omalta ratsultaan hikiläikkiä pois, joten pyysin häntä jättämään veden ja sienen myös mulle.
- Tääkin on näköjää nimittäi hionnu, sanoin loppuun käskien ponitammaa sitten nostamaan etukavionsa. Tarkistin kaikki jalat läpi, eikä niissä onnekseni näyttänyt olevan mitään sen kummempaa.
- Tossa, Topi pian sanoi tuoden mulle sankon.
Pyyhin pienet hikiläikät, vaikka totesinkin että osa "hiestä" oli silkkaa vettä kahluureissumme takia. Kävin tyhjentämässä sankon ja palasin sitten Peukun luo. Päästin tamman karsinaansa, ja kävin hakemassa sille pari herkkua. Topikin vei Lilkurin karsinaansa, jonka jälkeen totesi että voisi lähteä kotiin.
- Onnekas, mun pitää käydä viel ilman satulaa Jemmulla kentällä. Vaik toisaalt en kyl kummastakaa kaviokkaasta vois enää luopua, et pakko tehä töitä, hymähdin siirtyen Jemmun karsinalle. Suokki tunki turpansa siliteltäväksi.
- Noni onnee sulle. Mä lähen nyt, moikka!
- Juu, nähellää tallil, huikkasin perään mennen sitten varustehuoneeseen.