|
|
Post by Topi on Feb 16, 2016 21:05:36 GMT 1
|
|
|
|
Post by Topi on Feb 18, 2016 19:16:33 GMT 1
Likka höntsäilyt
18.2.2016 Laukkasin viimeistä pätkää kentällä. Risteytystamma toimi yllättävän pienillä avuilla. Martingaali apunani sain siististi ratsastettua Likan oikeaan työmuotoon. ”Se polkee jalkoja aika hyvin alleen", Salome kommentoi kentän laidalta. Tietenkinhän armas siskokulta halusi tulla kurkistamaan miten meillä sujuu. Kuten aina, oli redhead jakelemassa myös vinkkejä meille. ”Kannattaa enskerralla kiinnittää huomiota tohon ulospäin työntyvään lapaan. Muuten oli aikas kivan näköstä menoo. Tiiän et Likka on aika eteenpäinpyrkivä, et saisit myös puolipidätteitä enemmän ottaa läpi.” Siirryin käyntiin ja löyhäsin ohjaa heti reilusti, jotta poni voisi venytellä kaulaansa. Likka pärskähti ja yritti tarjota vielä ravipätkää. ”Hei, ei nyt ravailla hönö”, Taputin kiitokseksi vielä hevosen kaulaa. Pilkullinen risteytysponi seisoi ryhdikkäänä, kun riisuin siltä varusteet. Kävin harjaamassa satulahuovan sekä vyön. Karvanlähtöajan seurauksena oli varusteetkin 45 minuutinkin ratsastuksen jälkeen karvaisia. Palasin ponia putsaamaan. Tamma kerjäsi rapsutuksia hamuamalla kypärääni. Rapsuttelin uutta hevosystävääni hetkisen ja pohdin sitä, milloin Salome raaskii lähettää Humun takaisin kotiinsa. Kysyinkin sitä heti ääneen, sillä Salome oli meitä talliin seurannut. ”Kyllä mä jossain vaiheessa. Viimestään kun kysytään sitä takasin. Mitä sä siitä enää kun Likka kerran on jo papereineen sulla virallisesti ylläpidossa?” ”Emmä silleen siit välitäkää. Kysyinpähä vaa.” ”Okei no jos haluut tietää nii on Mervi jo vähä kyselly et miten koulutus on edenny. Ja se on menny oikeestaa sen verra hyvi et ne varmaa haluu sen aika pian takasi. Ei se kyl mitää viel siihen suuntaan vihjannu.” Irrotin ponin ketjuista ja käänsin sen ympäri. Lähdin viemään Likkaa karsinaan heinien kera. Kuulin Salomen askeltavan perässäni. ”Mitäs sä nyt? Putsaisiks vaiks Biancan ja Bettiinan karsinat?” Hörähdin kysymykselle. ”En varmasti.” ”Just. Meridan karsinaa sitä siivotaan mutta ei mun hevosten.” ”Siskopieni..” olin aloittamassa puolustuspuhetta. ”Älä sano mua aina pieneks. Oot mua 12 päivää vanhempi”, Punatukka valitti kädet ristissä. ”Mut oot mua varmaan 20 senttiä lyhempi.” ”Sitte?” Salome ihmetteli kohottaen kulmiaan. ”Äh no ihasama.” Olin menossa juttelemaan Meridalle, kun äkkäsin tämän talliin tullessani nauramassa jonkun muun pojan kanssa Jemmun karsinan edessä. Merida ei ees huomannu mua, joten lähin vaan takas yksäripuolelle. Helvetti, ku kerranki ois ollu tärkeempää ilmotusasiaa. Kun pääsin takaisin yksäreitten luo, lähin kattomaan Biancaa, Bettiinaa ja Humua. Salome oli ottanu ne sisään, sillä se aiko liikuttaa ne kahestaan Lunan kanssa. Bettiinaaki oli ilmeisesti alettu käsittelee enemmän. Salome aikoo opettaa ja kouluttaa sitä parhaansa mukaan, että jos se sattuukin myymään sen, se sais mahollisesti paremman kodin. Joo no mut kävin tervehtimässä poneja ja palasin sitten Likan luo. Tajusin et olin unohtanu sille etusiin suojat. Hups. Pujahdin karsinaan ja avasin tarrat suojista. Tamma nosteli jalkojaan hieman ärsyyntyneenä. ”Joo sori mä unohin nää sun jalkaan. Oma moka. Tai no kenenkään muunkaan.” Puhdistin suojat hiekoista ja laitoin ne paikoilleen. ”Hei!” huudahti joku takaani reippasti. Pyörähdin ympäri ja näin Meridan edessäni. Mustat hiukset olivat leteillä ja kasvoista paistoi pirteys. ”Aa hei vaa. Näin muutes sut sen pojan kaa. Oliko heti isku päällä?” Vitsailin virnuillen. Tyttö naurahti letit heilahdellen. ”Se oli se Lucan kaveri Joonas. Emmä ny ihan usko.” ”Oli se", vakuutin pienen pettymyksen aallon huokuessa sisälläni. ”Mut hei oliko sulla jotain asiaa?” ”Noh, ei oikeestaan. Tulin vaan kattoo ja juttelee. Ja oli mulla ehkä vähän ikäväki..” ”Haha, mä niin arvasin tän", naurahdin tyytyväisenä. ”Ei mut mulla muutes oli asiaa. Ku mulla ja noh on Salomellaki, synttärit viinkonloppuna. Ei me my tietty aateltu mitään lastenkutsuja pitää, mutta ku vanhemmatki on lähös muualle niin me ajateltiin että jos piettäs jotkut bileet. Molemmat kutsuu omia kavereitaan niin saadaan ihan sopiva porukka kasaan. Nii mää aattelin kutsuu sutki. Et jos haluut tulla?” Merida pyöritteli hiuksia sormissaan ja kohotti kulmiaan. ”Apua, keitä sinne tulee. Kuin paljo porukkaa?” ”Oisko sata ihmistä?” Valehtelin silmiäni räpäyttämättä. ”Sata?!” Merida toisti ja tytön kulmat kohosivat kattoon. ”No ei ny ehkä sata. Oisko kymmenestä viiteentoista?” ”Huh onneks. Mut ketkä?” ”Ei ne sua syö, mä voin pitää huolen”, naurahdin ja lähdin kävelemään Meridan kanssa ulos. Istuskelimme Meridan kanssa kaksin tallituvan sohvalla. Juttelimme bileistä, juomisesta ja kaikesta muusta. ”Hommaatteko te sinne paljoki juomista?” Merida halusi tietää. ”Emmää tiiä yhtään. Salome hommaa, mä vaan kutsun porukkaa.” Tyttö nyökkäsi hyväksyvästi. ”Ootko kutsunu joitaki tyttöjäki?” ”Millan, mun tyttöystävän.” ”Ai mitä häh? Onko sulla tyttöystävä? Mä en tiennykkää", Merida hymyili vaivaantuneesti. Nauroin ja sain Meridanki tajuamaan että kusetin sitä. ”Ei saa koko ajan huijata", hän naurahti ja tökkäisi minua kylkeen muka vihaisena. ”Sua on vaa nii mukava kusettaa ku sä uskot kaiken.” Tyttö tökkäisi minua naurua pidätellen uudelleen ja tipahdinkin sohvalta sen seurauksena. Merida vain nauroi vahingoniloisena, eikä välittänyt. Nousin pystyyn seisomaan. ”Mieti jos mulle ois sattunu ja sä vaan naurat!” ”Mitä muutakaan mun pitäis tehä?” hän hymyili ylimielisenä. ”Esim antaa mulle tekohengitystä jos menis ilmat pihalle”, heitin ja lösähdin lähemmäs tytön viereen. ”Ei sillon piä antaa tekohengitystä tyhmä”, hän päti. Merida katto mua silmiin sellasella ootkosäoikeestivähävajaa-ilmeellä. Viis sekuntia vaan tuijotettiin toisia silmiin huvittuneina. Ehkä mä joku päivä kertoisin että.. Tartuin hennosti kiinni Meridan niskan takaa ja mittailin tytön reaktiota. Hän oli juonessa mukana. Suljin silmäni ja lähestyin varovasti tyttöä. Huulemme kohtasivat ja tiukensin otettani tytön niskasta. Äänet tallin puolelta tuntu katoovan sinä hetkenä. Siinä hetkessä oltiin vaan me kahestaan.. Suutelimme jonkin aikaa, kunnes Merida kellahti vahingossa selälleen ja rupesi nauramaan. Mäkin repesin sille. Merida oli punainen melkein koko kasvoiltaan ja samoin olin varmasti minäkin. Tajusin makaavani tytön päällä. Peräännyin ja nousin takaisin istumaan. Samoin teki Merida. ”Sun hiukset on ihan sotkussa”, hän huomautti yhä punastellen. ”Samoin. Sun fledakaan näytä kovin siistiltä.” Haroin hiuksiani parempaan asentoon. Harppasin seisomaan ja menin keittämään kahvia. ”Haluutko säki?” ”Voin mä yhen kupillisen ottaa.” Olin vienyt Likan vielä tarhaan pariksi tunniksi, ennen kuin se tuotaisiin taas illalla sisään. Siivosin karsinankin perusteellisesti. ”Woow sää oot reipas", puhui Lunan ääni takaani. Laittelin juuri puruja karsinaan. Nostin katseeni blondiin. ”Pakkohan mun on. Iida suostu vihdoin antaa Likan mulle ylläpitoon ja tuskin kauaa kattelis likasta karsinaa. Tiiätsä muuten onko tuntiratsastajat mulle keskisormi pystyssä ku vein niitten yhen ratsun?” Luna nyökäytti päätään hymyillen: ”On ne varmaan vähän vihasia ollu. Edi kuiteski vähä lepyttelee. Se on kuulemma tosi mukava ratsu. Hei muuten sitä mä tulin kysymään, että ootko nähny Salomee?” Selitin nähneeni Salomen aikaisemmin Humun kanssa. ”Te siis meette vasta nyt liikuttelee hevosii?” ”Jep. Ei jaksanu aikasemmin. Humulla ja Biancalla käydään kevyt maastoköpöttely ja Bettiina tulee käsihevoseks.” Sen kerrottuaan tyttö lähti. Tallin laskeutui hiljaisuus, kun kannoin purupaalin takaisin paikoilleen. Ei mulla ollu muutakaan tekemistä, niin ehkä kerkeisin vielä Jemmun karsinan puhistaa...  // Nojoooo... sulla ja likalla tuntuu sujuvan oikein hyvin ja sovitte toisillenne ku nenä päähä. kooltaankin se on sulle hyvä! Onhan se reipas ratsastaa mut kiva niinkin varsinkin nyt se on reippaampi kun sillon ku kävi tunnin tai kaks päiväs ratsastustunnilla. Sä saat sitte iha mielinmäärin käydä sen kaa maastossa kuhan ilmotat jollekin siitä, jos jotain sattuiskin vaikka tuskinpa. Toisaalta likka harvemmin on maastossa oikeestaan ees ollu ku kukaan ei sillä oikeen sinne mene. Joku kannattaa ottaa sitten seuraksi, jotta se pysyy rauhallisempana. Oli muuten siisti karsina - jatka samaan malliin ! HUHUHUUHUHUHUH TOPI! sähä yllätit oli varmaa aika steamy hetki teillä... pitäkää kädet (ja huulet) kurissa jos pieniä näkyy että ne ota teistä vaikutteita ;D 17v€ -iida |
|
|
|
Post by Topi on Feb 25, 2016 22:00:53 GMT 1
Likka on yber hieno
25.2
Joo ei sovi yhteen Meridan tarinan kanssa i know. Mut ihan miten vaa. ”Rentouta sisäkäsi. Äläkä anna Likan puskee ulkolapaa”, Linda huuteli maneesin katsomosta. LINDA? Tässä vaiheessa kaikki miettii et miten olinkaan saanut sen auttamaan mua ja Likkaa reeneissä. No, melko yksinkertaista. Lindalle oli sattunut eräs erittäin nolo kömmähdys, josta vain mä tiesin. Blondi vannotti etten kertoisi kenellekkään. Kenties se tiesi et mä olen avun tarpeessa, sillä se ehdotti että voisi pitää yhden ratsastustunnin meikäläiselle. Mä tietenkin lupasin olla kertomatta mitään. Ravailimme voltteja eikä Likka puskenut ulkolapaansa enää ulospäin. Ratsastus tuntui rennomalta ja jollain tapaa helpommalta. ”Noni. Viimenen laukanvaihto vielä kahdeksikolla. Hidasta käyntiin ja nosta siitä laukka.” Etenin Lindan neuvojen mukaan. Otimme kahdeksikon kaukaa, isolla kaarella ja hyvätempoisella laukalla. ”Ja vaihdat sen jälkeen ku olet suoristanu Likan.” Likka ei vastustellut, kun vaihdoin pohkeitten paikkaa, vaan vaihtoi askeleensa ikää kuin toisinpäin. Laukkasimme vielä kaarteeseen vasempaa laukkaa ennen loppukäyntejä. Linda kehotti minua jäähdyttelemään Likkaa ulkosalla. ”Joo mutta eiköhän tää ollu tässä. Et sitte kerro kellekkään -tiedät kyllä mistä, tai mä nirhaan sut", Linda naurahti ylimielinen ilme kasvoillaan. ”En en", mutisin nostaessani jalustimia ristiin satulan päälle. Jäähdyttelisin ulkona ilman jalustinten tukea. Kiersin tamman kanssa tarhojen taakse pellolle, jolla vähän humputtelimme. Pari löysin ohjin ravipätkää ja yksi rauhallinen laukkapätkä. Noin 10 minuutin kuluttua pellolle saapumisesta, laskeuduin selästä. Taputin Lilkuria ja kuiskasin sen olevan hieno hevonen. ”Mennääs", käskin ja lähdin taluttamaan pilkkuponia seurassani yksityisten puolelle. Varusteiden riisumisen jälkeen pohdin pitäiskö mun laittaa Likalle joku loimi. En tiennyt, joten tein niin kuin kaikki nykyaikana, googletin. ”Ratsastuksen jälkeen loimitus", hakusanaksi ja klikkasin päivitä painiketta. Ruutuun pompahteli erilaisia topiceja eri foorumeille ja muun muassa hevostalli.net-sivustolle. ”No mitä paskaa", kummastelin, sillä en ollut varma mihin sivulle mun oli määrä eksyä. Suljin laitteen ja tungin sen takaisin taskuun. Mietiskelin hetken antaessani Likan rouskuttaa palan leipää. ”Problems?” takaani udeltiin. Merida hypähti miltei eteeni. Tytön kasvoilla oli sellanen söpö hymy. ”No jos voit auttaa..?” Aloitin ja raaputin niskaani. ”Ku mä en tiedä mikä loimi mun pitäs Likalle pistää, vai pitääkö mitään.” Hän hymyili hiukan. ”Jos se on klipattu niin laita, jos ei niin älä laita. Ei näytä nimittäin kovin hikiseltä.” Nyökkäsin ja kiitin avusta. ”Miten sä pärjäisitkään ilman mua?” Merida kihersi. Likka pärsähti ja mä virnistin: ” En varmaan mitenkään.” Johdatin ponin vastasiivottuun karsinaansa. Kipaisin hakemassa Likalle myös kasan heinää. ”Mentäskö joku päivä maastoon. Ihan kahestaan? Tai no siis hevosten kaa mut u know”, ehdotin Meridalle, joka viihtyi seurassani tallitupaan saakka. Tyttö kohensi asentoaan sohvalla. ”Se ois kyllä kivaa. Ihan tosi. Saisit kokeilla Jemmua jos haluut?” ”Mä en tiedä oisko se niin fiksua. Pilaisin sen vaa", tuhahdin vähän hymyillenkin. ”Voisitsä jos haluut. Ainii, millon ne sun ja Salomen partyt olikaan?” ”26 päivä. Eli huomenna.” Merida rupesi heti panikoimaan mitä pukisi päälleen, mitä sanoisi muille ja muuta turhaa. ”Hei relax!” Nauroin rennosti. ”Ne on vaan mun ja Salomen kavereit. Pukeudu vaikka muovipussiin, niin ne silti haluu tutustuu suhun.” ”Jos mä ny ees vähä panostaisin”, tyttö tirskahti huvittuneena. ”Miten haluut.” Puhelimeni päästi äännähdyksen. Whatsapp ilmoitteli jälleen olemassaolostaan. Mun kaveriporukan ryhmään oli taas kirjoteltu kaikkee schaissee. Vastaan tuli meemikuva, jolle hajosin. Merida vaati saada tietää mikä oli niin hauskaa. Ojensin tälle puhelimeni. ”Ööh, ei täs oo mitään meemiä..” Merida lausui hiukan ihmettelevästi. Nojauduin tyttöön kiinni nähdäkseni puhelimeni. Näytöllä oli kuva minusta ja Meridasta. Joku oli lähettänyt sen äskettäin ryhmään. Istuimme tässä samaisella sohvalla istuen melko lähekkäin päät yhdessä nauramassa. ”Mitä helv..?” kerkesin päästää suustani, kun vastapäätä olevaan ikkunaan koputettiin. ”Kuka vittu tääl on?” Merida halusi tietää. Nousin ylös ja seisahduin keskelle huonetta. Kaverieni Oton sekä Sampan päät tulivat esiin ikkunasta. Molemmat nauroivat ja ilmeisesti vitsailivat keskenään. Tulin ikkunan luo ja avasin tuuletusräppänän, missä ei ollut enää sitä verkkoa paikoillaan. ”Mahutteko tästä?” Ulkona oli jo tosi hämärää, kun Otto ja Samppa viimein kuuden aikaan tajusivat lähteä kotiinsa. Oli käynyt ilmi, että Salome oli heidät tänne ikkunan alle opastanut. Just. Otto ja Samppa olivat tulleet tallille hakeakseen mua nuopparille. Merida oli lähtenyt ratsastaa Jemmun noin tunti sitten ja mä olin luvannut auttaa tuntilaisia hevosten kanssa. Iltatuntilaiset eivät millään jaksaneet hakea hevosiaan sisälle kylmässä ulkoilmassa. Mä sain siis olla uhri ja taluttaa kaikki 5 hevosta talliin. Välillä mä olin liukastua pihalla ja koko hommaa oli aika paskanen tehä, sillä tuntiratsastajat näytti hevosen märkänä saadessaan tosi nyrpeiltä. “Accehan on ihan märkä. Mul menee hirvee aika harjatessa…” Helvetin kiittämättömät. Istuskelin maneesin katsomossa tarkkailemassa Meridan ja suokkitamman menoa. Mustat letit heilahdellen tyttö keinahteli leppoisasti loppuraveja. He olivat harjoitelleet puomeilla ja jumpanneet kevyesti kavaleteilla. “Lopetatteko te kohta?” Kysäisin ja vilkaisin kellonaikaa puhelimesta. Puoli seitsemän. “Joo. En mä jaksa enää kiusata Jemmua. No ei vaan tähä on hyvä lopettaa.” “Ootko jo Likan ratsastanu?” Merida kysyi vielä perään. “Oon jo aikasemmin päivällä.” “Aa okei. Käytäskö joku päivä maastossa?” “Joo käydään vaa. Esim huomenna? Ennen bileitä?” Merida nyökkäsi ja laskeutui tyynen rauhallisesti satulasta. Jemmun korvat kääntyilivät sinne tänne, ikäänkuin hevonen olisi valmis hermoilemaan. “Talutan tän nyt karsinaan. Meen siis yksäritalliin, tuuks sääki?” tyttö lähti kävelemään hevosensa kanssa ulos maneesinovesta, jonka kaksikolle kohteliaasti avasin. Luikahdin itsekin ulkosalle ja suljin maneesin raskaan oven perässäni. “Ojennatko sen kaviokoukun?” Merru käskytti kyykistellessään hevosensa äärellä. Nappasin rautakoukun ja ojensin tytölle. “Kiitti.” Merida rupesi ähräämään kavioiden parissa äässi mun suuntaan käännetynä. “Yritäksä pitää persettäs tyrkyllä?” Sanoin ja remahdin nauramaan. Tyttökin naurahteli ja oli pudottaa hevosensa kavion kengälleen. “Ei saa naurattaa pls.” Hymähdin itsekseni. Nojauduin viereistä karsinan seinää vasten ja rojahdin lattialle istumaan. Avasin takin vetoketjutaskun ja kaivoin puhelimeni esille. Selasin instagramin ja vastasin pariin snäppiin. Kysäisin oliko Meridalla snapchatia. “Jeps. Löytyy. Kirjota vaan mun etunimi ja sukunimi nii löydät.” “Saako kysyy mikä sun sukunimi oli? Joku kajakoski?” virnistin tytölle, joka käännähti hymyillen puoleeni. “KajaNkoski”, hän sanoi painottaen ytimekkäästi N-kirjainta. “Topi Kajankoski", mumisin naureskellen. Merida oli jo kääntynyt hevoseensa päin ja ihmettelikin ääneen mitä sanoin. “Ei mitää..” Addasin Meridan snäpissä ja laitoin sitten puhelimeni veke. Tyttö oli jo valmistumassa Jemmun kanssa. Suomenhevosella oli jo fleece päällä ja Merru oli irrottamassa sitä juuri ketjuista. “Voinko saada muuten sulta kyydin?” Pyysin varovahkosti. “Juu. Kyllä sä mautoon mahut. Mun pitää hoitaa vielä yks asia ja sitten.” “Okei. No tuu sit sanomaan.” “Joo. Nähää", Merida huikkasi ja lähti tallin oville. Olin istuskellut maneesissa vaikka kuinka kauan kattelemassa ratsastustuntia puhelintani räpytellen, eikä Meridaa vieläkään kuulunut. Päätin lähteä etsimään häntä. Nousin ja kävelin katsomon portaita pitkin alas. Maneesin ovi oli jo valmiiksi auki, sillä Iida halusi ilman pysyvän mahdollisimman raikkaana. “Eikä 11 astetta ole edes kylmä", hän muistutti usein. Kävelin ulkoilmaan ja pihalla oli ihan vitun kylmä. Pidin takkiani tiukemmin ympärilläni ja hypähtelin vammasesti pitääkseen itseni lämpimänä. Minun ei tarvinnut kauaa etsiä, kun onnekseni näin tytön takin pilkahtavan tallikujan päästä ison komean kuusen takaa. Vaihdoin hölkkään ja sutittelin liukkaalla jäällä tennareissa. Parhaat tallikengät oli converset. Hehhe. Olin noin kivenheiton päässä Meridasta, eikä tämä ollut minua vielä huomannut, kun tajusin hänen olevan tupakalla. Hämmennyin ja hidastin vauhdin ja jäin seisomaan keskelle tietä. No, sehän on tosin sen oma valinta.. Harppasin pari askelta eteenpäin Meridan kohdille. Nyt hän kääntyi ja näytti hieman hätääntyneeltä. “Ei täs tota mitää…”, hän sanoi ja tumppasi tupakan vikkelästi maahan. Jostain syystä mulle tuli vihanen olo. “Tajuutsä et sää voit kuolla jos sää noita syöpäkääryleitä vetelet lärviis?” Ärähdin kulmat kurtussa. “Öö no ei tää oo sitä mitä…” Astuin jäntevästo pari askelta edemmäs ja rupesin tonkimaan hänen taskujaan. Merida yritti ensin estellä, mutta antoi minun sitten katsoa taskuihin. Kaappasin tupakka-askin käteeni ja heiluttelin sitä hänen naamansa edessä. “Ei ole sitä miltä näyttää", matkin asteem vahvemmalla äänenpainolla. Tummatukkainen tyttö loi minuun pitkän katseen. “Se on mun oma asia.” Jatkoimme keskustelua tupakoinnista naurettavan pitkään. En edes tiennyt miksi olin siitä edes suuttunut. Se ihan totta oli Meridan oma asia, että polttiko se vai eikö. Olimme puutuneina istahtaneet lumiseen maahan. “Mitä sua mun polttaminen liikuttaa?” hän kysyi tutkiskellen olemustani. “Nainen hei, ehkä mä en haluu et sulle käy mitää.” Meridan suupielet kääntyivät vienoon hymyyn. “Okei toi oli söpösti sanottu.” “Mitä vaan sulle", virnuilin huvittuneena. “No hei mut lähetääks?” Merida kysyi sivuuttaen sanomiseni. Nyökkäsin ja nousin ylös hänen kanssaan samaan aikaan. Tartuin tytön lämpimästä kädestä kiinni ja kuljimme hämärässä käsikkäin mopoautolle. Erkaannuimme mauton kohdalla ja istuimme omille paikoillemme. Käynnistäessään mopoauton, Merida käänsi myös kajareita isommalle. Radiosta kajahti “Juha88", ties monettako kertaa. “Tää on nii vitun ärsyttävä kappale", valitin nauraen perään. “Hei älä nyt. Mä osaan nää sanatkin", Merida hihitti ja alkoi hyräilemään kappaleen rytmissä //Tiekkö mä tykkään lukee näit tarinoit topin näkökulmasta kauheen hauska tyyppi oot! Kyllä lindan pitäs tietää, et mitä tahansa se tekikin se tulee vielä jossain vaiheessa selville ku joko se ei osaa ite pitää asiaansa ku lipsauttaa sen kännissä tai sitte sulta lipsahtaa - mut sitä kannattaa varoa. Haha onneks merida tuli auttaan sua loimiongelman kanssa te tosiaan kyl autatte toisianne asiassa jos toisessa ja eiks se oo just #goals? Mä muute näin oton ja sampan mut ne vaa näytti mulle sormella et mun pitää olla hiljaa ku ne oli tikkailla kiipees ikkunalle - hullutko ees? Raukka sua ei ees kiitetty ku hait pakkasessa poneja sisään - herran jestas mitä porukkaa - ehkä ne on edellee kiukkusia sulle likan viennistä ei voi tietää... Myönnä ny hyvä mies et nautit ku merru oli pers pystys! Fiksu oot ku menit siihe tupakkavalistaan meridaa pidä huoli et se ei polta useemmin ja muistakaa pitäkää järki päässä bileissä!!! 19v€ -iida |
|
|
|
Post by Topi on Feb 28, 2016 22:15:53 GMT 1
Shaisse sunnuntai Bileet oli jo mennyt ja tullut, enkä miettinyt niitä sen enempää aamupalaa syödessäni. Minna jäkätti jotain hirveästä sotkusta,mutta yritin olla välittämättä. Lappasin muroja suuhuni ja selasin instagramia. Olin saanut seurauspyynnön joltakin Milja Kajankoskelta. Hetkinen, eikö Kajankoski ollut sama sukunimi ku Meridalla? Tsekkasin nopeesti asian Merrun iigeestä ja tottahan se oli. Hyväksyin seurauspyynnön ja päätin kysyä Meridalta asiasta myöhemmin. “Topi! Auttaisit nyt sinäkin välillä siivoamaan! Tyhjennä vaikka astianpesukone”, Minna karjahti palauttamaan minut maanpinnalle. Huokaisin ja nousin tyhjän murokulhoni kanssa tiskikoneen luo ja laitoin murokulhon tiskialtaaseen. Avasin koneen ja rupesin laiskasti tyhjentämään astioita koneesta. “Ja voisit vaikka lenkittää Sulon. Se ei oo taaskaan päässy kunnon lenkille.” “No joo joo..” Mutisin vastahakoisena. “Pitääkö sitä aina kuulostaa tuolta kun käsketään jotakin tekemään…” Oli tainnu Minnalta tamppooni mennä väärään reikään, ku se oli noin hirveen äkänen. Suoritettuani hommat astianpesukoneen kanssa, lähdin huoneeseeni nörttäämään. “Sulon lenkki!” Minna muistutti ja sai mutkin kiehahtamaan. “En mä jaksa!” Kuulin Minnan murahtavan ja askeltavan tomerasti huoneeseeni. “Sinä sen Salomen kanssa silloin kolme vuotta sitten väen vängällä halusit. Muistatko?” Pudistin päätäni keskittyen enemmän puhelimeeni. Minna ärtyi, nappasi puhelimeni hyppysistäni ja paukautti oven perässään kiinni. “ET SÄ VOI MUN PUHELINTA VIEDÄ!” “Voinpas! Saat sen sitten kun olet kunnolla.” Murjotin tallilla vieläkin sitä puhelinta. Lilkur seisoi tallin käytävällä ja harjasin sitä reippain ottein. Salome oli hakenut Humun siirtotallista yksäripuolen käytävälle laitettavaksi. Sisko tarkkaili vihaista olemustani. “Mistä kiikastaa? Mä kuvittelin saavani mukavaa seuraa.” Nostin satulan Likan selkään varoen. “Minna aurinkoinen takavarikoi mun puhelimen”, huokaisin ja asettelin satulahuovan paremmin. “Mistä te riitelitte. Mä kuulin aamulla. Oliko se Sulosta?” “Jeps.” Salome huokaisi kuuluvasti. “Me lenkkeilytetään sitä liian vähän. Pitäsköhän se antaa pois?” “Emmä tiiä”, tokaisin välinpitämättömästi. Kiristin satulavyön Likan hieman pullistellessa tuntihevosten tapaan. Päätin kuitenkin kiristää vyön loppuun pellolla. “Mitäs sä aattelit tehä Likan kaa?” “Jotain perusshaibaa. Pellolla vedetään laukat ja jotain siirtymisiä ja voltteja.” Vaikken edes kysynyt, Salome rupesi selittämään omaa suunnitelmaansa. Jos olisin rehellinen, sanoisin ettei minua paljoakaan kiinnostanut. Likka viihtyi vauhdissa ja se nelistikin niin kovaa pellon toiseen päähän, mitä jaloistaan pääsi. “Hjuva tyttöö.” Taputin pilkukasta kaulaa oikealla kädelläni kevyesti. Nojasin hieman taaksepäin ja tiivistin istuntaani saadakseni ponin pysähtymään. Likka siirtyi kyljet hieman kohoillen ensin raviin ja sitten käyntiin. Löysäsin ohjaa aika paljon. Menin käynnissä muutamia kaarteita ja tein löysin ohjin siirtymisiä harjoitusraviin. Lilkur hölkkäsi rennosti kaulaansa venyttäen. Käskin ponin pois pellolta edelleeb ravaten löysin ohjin. Tamma kuunteli hyvin ja pysähtyi käskystäni tallipihalla. Liu,uin alas selästä ja nostin ohjat kaulan yli. Taputin ponin kaulaa ja lähdin taluttamaan sitä sisälle. Muutaman kerran Likka yritti puskea edelleni, mutta ravistin narua saadakseni sen perääntymään. Kiinnitin ponin käytävälle ja riisuin siltä vikkelästi varusteet. Ryhdyin puunaaman pilkukasta poninkarvaa tarmokkaasti. Oikeastaan hevonen oli puhdas, mutta karvanlähtöä oli kuitenkin sen verran, että oli kannattavaa raaputtaa irtokarvaa kunnolla pois. Tallin ovi kävi ja puhdistaessani kavioita näin jalkojeni välistä jonkun saapastelevan talliin. “Hei”, pehmeä naisen ääni vastasi. Suoristauduin ja näin edessäni tytön, ehkä noin 16-17 vuotiaan, jolla oli vaaleat hiukset. Pakko sanoa, et se oli oikeestaan aika kuuma.. “Mun nimi on Milja. Ooks sä Topi, jos en väärin muista?” Karaisin kurkkuani ja myönsin hänen olevan oikeessa. “Oot sä uus?” varmistin. “Joo. Merida, siis tää mun serkku ja Oonaroosa oikeestaan opasti mut yläkokkoon. Mulla on yp- poni.” Meridan kaveri? Tajusin hänen olevan se uusi follaaja iigeessä. Milja vaikutti tosi kivalta. “Sä oot siis Meridan kaveri?” “Serkku”, Milja korjasi ja hymyili hyväntuulisena. “Missäs se muuten on?” “Eh.. Tota.. Hetkinen, mihin se meni. Emmä tiä.” “Kummiski jossai nuoleskelemassa”, hän lisäsi nauraen. “Ai kene kanssa saanko kysyy?” Ihmettelin omistavasti. “No sen jonku punatukkase veljen,sen jonku Topin. Ei ku hetki! Sori sori sori, mä en tajunnu et se oot sä. Anteeks. Mitä mä tässä ny oikee sössötin..” Helpotukseni pääsi ulos naurun tyrskähdyksenä. Tämä Risto-reipas nappasi parhaimman talikon mukaansa ja ryntäsi siivoamaan tarhaa, missä ei tällä hetkellä ketään ollut. Se oli siis Likan ja muiden ponien tarha. Nostelin lantakikkareita lumisesta maasta ja käteni alkoivat väsyä, kun olin kuljettanut kikkareita kärrylle noin 27:n kerran. “Huhhu, on tää paskan lappominen paskaa”, heitin läppää yksinäni. Hörähdin sille, että olin niin forever aloner täällä tarhassa, että jouduin nauramaankin yksinäni omille jutuilleni. Nostelin vielä parit kikkarakasat kärryyn, joka oli uhkaavasti muuttunut täydeksi. Jätin talikon hetkeksi nojaamaan yhtä aidantolppaa vasten. Tartuin kottikärryihin ja lähdin kärräämään valtavaa kikkarakasaa lantalaan. Näin Meridan ohimennen, kun hän oli lähdössä Salomen kanssa ratsastamaan maneesiin. Ilman mua, yhyy. Tepastelin levollisena tallitupaan, sillä olin jo siivonnut karsinan ja tarhankin, eikä mulla oikeestaan ollu enää muuta stressattavaa. Haluisin vaan viettää tänään vielä aikaa Merrun kaa. Kävin laittamassa kahvin tippumaan minulle, Lindalle sekä Miljalle,jotka olivat myös tallituvassa aikaa tappamassa. Heittäydyin sohvalle Miljan viereen ja nappasin puhelimen taskustani. “Etkö oo vielä Meridaa nähny..?” Linda ihmetteli hieman ehkä vittuilevaankin sävyyn. “Ja mitä toi ny meinas?” kysyin kulmiani kohottaen. “En oo nähny teitä tässä lähiaikoina missään nuoleskelemassa”, Linda tokaisi suoraan. Kuulin Miljan naurahtavan. “Te ootte ilmeisesti ystävystyny?” utelin. “Tutustuttu ollaan joo.” “Mikä sun ig oli?” Linda kysyi ihmeen ystävällisesti. “Topi Järvinen_”, selostin tytölle. “Okei, mun on Lindaw, käy toki seuraa.” “Ok Linda ok yritäks vaan kerää seuraajii”, vitsailin ja jopa tuo ämmien kuningatar nauroi mun paskalle jutulle. “Hei voiks auttaa?” Salome kysyi, kun saavuin tallin ovista sisään. Bianca oli käytävällä ja irtokarva oikein pöllysi. Systeri tartteis siis apua harjaamiseen. Meridakin oli päätynyt irrottelemaan Jemmulta karvaa. “Saa muakin sit auttaa, kun Bianca on valmis”, hän pyysi. Valikoin Biancan harjapakista kumisuan ja irrotin karvaa sillä omalta puoleltani. “Hei voiks irrottaa pari jääpaakkuu mahan alta?” Salome ehdotti ja tein nii kuin hän käski. Bianca näytti hieman ärsyyntyneeltä. “Mää sain ne irti, mut mitä nää patit täällä on?” Tunsin kädelläni selvästi noin peukalon pään kokoisia patteja. “Mitkä ihmeen patit?” Syssa kysäisi epäuskoisena. Hän nojautui alas tunnustelemaan mahan alusta. “Ei täällä mitään tunnu.” “Koita etujalkojen välistä.” Salomen ilme muuttui yllättyneeksi, kun hän tunsikin patit. “Mitä nää on? Tuntuu tosi oudoilta. Hei tuuppa Merru säkin kokeilee.” Merida heivasi harjansa kädestään harjapakkiin ja kyykistyi Biancan äärelle. “Kyllä täällä selvästi jotkut patit on. Enmä usko et mitäö vakavaa. Kysy vaikka eläinlääkäriltä ku se tulee raspaa Jemmun hampaat tiistaina. Sillä on kai hammaspiikki nii ne pitää raspaa.” Salome ynähti ja sanoi sen olevan okei. Jatkoimme harjaamista normaalisti rupatellen. Salomen mieliala tuntui olevan mietteliäs, mutten kommentoinut asiaa mitenkään. Huolehtikoon pateista jos haluaa. Salomen kyllästyttyä harjaamiseen, jäin auttamaan Meridaa Jemmun kanssa. Harjasin suomenhevosta samaan aikaan, kun Merida yritti väkertää lettiä hevosen otsaharjaan. “Älä ny liiku et saan tän tehtyy..” Merida valitti. “Hei ei se sen vika oo et haluut tehä sille lettii”, puolustelin. “No hei mä haluun et se on kaunis.” Laitoin kädessä olevan harjani pois, sillä en jaksanut enäö siistiä tammaa. “Jemmuaki jo kyllästyttää. Laitetaanko se karsinaan?” Ehdotin Meridalle. “Joo oota mä teen tän letin eka loppuun.” “Ok.” Seurasin vierestä letin tekemistä. “Ei ton tekemine nii vaikeelta näytä.” “Luulet vaan..” “Saanko kokeilla?” “Et, mä just sain tän päätökseen”, Merida tokaisi ja kiinnitti teoksensa kuminauhalla. “Eli sua pelottaa et oon parempi? Et uskalla antaa mun ees yrittää?” kiusoittelin. “No hahhah”, Merida nauroi sarkastisesti irrottaessaan ketjuja. Seurasin Jemmua karsinaan. “Mä voin kokeilla sun hiuksilla?” Ehdotin puoliks vitsillä. “Kiinni veti. Kysytään sit joltaki mielipide. Hei, mennääs samalla juomaan kaakaot tallitupaan?” “Okei,mut mulle kahvia!” Yksi kahvi ja yksi kaakao jökötti sivupöydällä. Merida oli istuutunut lattialle, kun minä taas istuin sohvalla. Harjasin tummat suortuvat ensin nopeasti läpi hiusharjalla. “Mä handlaan tän homman”, naurahdin ja laitoin Meridan ojentaman pompulan hampaideni väliin. Jaoin ensin hiukset kolmeen osioon ja rupesin vetämään niitä toistensa ylitse. “Miten menee?” Tyttö tiedusteli. “Loistavasti. Must tuntuu et tää sujuu hyvin”, hekottelin hahmottaessani pikkuhiljaa letin muotoa. Se ei ollut ehkö täydellinen,mutta muistutti kovasti oikeeta lettiä. Vielä parin kerran hiusosiot toistensa yli ja pompulalla kiinni. “Noni, nyt sä näytät varmasti hyvältä”, virnuilin ja autoin tytön ylös. Merida kiirehti peilin luokse. Tyttö hymyili ivailevasti. “Tää on vähän vino.” “Hei se on mun eka letti”, hymyilin ja astuin tytön taakse. Laskin käteni Meridan olalle. Merida käänsi päätään ylöspäin ja hymyili viekkaasti. “Nyt mennään kysyy mielipiteitä.” Okei okei. Ei ollut kovin hieno letti, mut olinpahan saanut viettää aikaa Meridan kanssa. Salome nauro letille ja samoin teki Milja. Ihme kyllä Merida vei tän skaban. Tallilla olimme olleet jo sen verran pitkään, että oli alkanut hämärtää. Merru oli luvannut mulle paikan vänkärinpenkiltä, tosin Miljakin oli kyydissä. Hän istui takapenkillä. Katselin melkein koko pitkän matkan Meridaa, sillä se veti mua puoleensa niiku joku magneetti. Tyttö ihmettelikin hymyillen, että mitä sä tuijotat. “Sua”, Olin naurahtanut. Siinä vaiheessa Milja kommentoi meitä lopettamaan kaikki lässyjutut. “Mä oon sinkku eikä sinkkuja saa tollasilla kiusata.” “Ei mekään olla yhdessä”, olin huomauttanut. “Mä en kyllä ymmärrä miks ette.” Merida kikatti punan noustessa kasvoille. Katse oli kiinni tiessä, mut mieli jossain ihan muualla. Aloin itekkin pohtimaan asioita. Ehkä en sais olla tämmönen nössö ja jättää sanomatta niitä sanoja, mitä kaikkein kipeimmin olisin halunnut sanoa. No, ehkä joskus. // Kuinni shaisse hyvältähän sunnuntai vaikutti! Sait jopa letitellä merrun hiuksia mhmm... Likalle on kyllä tehny hyvää tää ylläpito vaik se ei oo kauaa viel ollukkaa sulla nii on jo virkee ja musta on iha super et sä jaksat käydä sen kaa maastossa ja pellolla ettette vaa maneesissa koko aikaa jumppaa - pihalla olo virkistää kummasti. Karvaa lähtee kyl hevosilta aika pirusti et yhen kerran harjauksen jälkeen on itekki iha karvanen. No oho Linda oli hyvällä tuulella. sitä täytyy kyllä ihmetellä, ehkä se on alkanu sietää teitä suurinta osaa ettekä te käy sen hermoille enää vaikka osaahan se ämmä olla:D 24v€ -iida |
|
|
|
Post by Topi on Feb 29, 2016 14:56:27 GMT 1
Kaks kuvaa maastoreissusta Merrun ja Jemmun kaa. // hienot kuvat teistä! Ihanan näköinen toi teidän yhteiskuva Likka näyttää uteliaalta :3 ja alemmassa kuvassa on kyllä tunne että kovaa päästelitte menemään - ihan hvyä vaan! 8v€ -iidaAttachments:
|
|
|
|
Post by Topi on Mar 5, 2016 9:06:04 GMT 1
Maastoilua ja hiihtoratsastusta “Hyvä tyttö”, kehuin kun Likka tuli minua tarha portille vastaan. “Mitäs me tänään tehtäs? Käytäskö kaulanarulla maastoss? Ei mun oo pakko ratsastaa mut voin vaikka ihan talutellakki.” Likka pärskähti ja laski päänsä rapsuteltavaksi. “Kuka on hyvä tyttö?” Rapsutustuokion jälkeen laitoin riimunnarun paikalleen ja otin Likan ulos. Aurinko lämmitti selkää ja oli muutenki lämmin, nii mä päätin harjata sen pikaisesti ulkona. “Kaulanaruksi” saisi kelvata jalustinhihna. Likkaa ei oikeastaan tarvinnut paljoa kaulanarusta ohjailla,vaan se seurasi minua melko kuuliaisesti. Annoin ponin tutkia oksia ja maistellakkin. Lilkur tuntui tykkäävän oksista, joten otinpa muutaman risun mukaanikin. Risteytysponi käveli välillä reippaammin, mutta kumminkin niin,että pysyin mukana tahdissa. Kun tulimme erään metsäpolun päähän ja reittimme muuttui hiekkatieksi (joka oli tietty lumen peitossa) pistin juoksuksi ja Likkakin suorastaa villiintyi ja otti muutaman laukka-askeleenkin. “Hyvä hyvä”, naureskelin hidastaessamme. Kävelimme jonkin aikaa, kun mä mietin et voisin ratsastaa Likalla vähän. Kypärä tosin jäi tallille mut.. Talutin Likan kaulanarusta kiven viereen, jonka päältä nousin ratsaille. Lilkur säpsähti selkäännousua ja meinasin tipahtaa jo alkutekijöissä, kun poni steppasi paikallaan. Suoristin itseni, otin kaulanarusta kiinni, pujotin osan sormistani harjan lomaan ja annoin pohjetta. Risteytysponi nytkähti sulavasti liikkeelle. Kaulanarussa oli se hyvä puoli, että Likka saisi vapaammin päättää muotonsa. Nyt se venytti kaulaansa alas. Napautin uudestaan pohkeella ja Likka siirtyi raviin. Ensin meinaisin lähes pudota, mutta sitten löysin sisäisen apinani ja pystyin roikkumaan selässä rennosti. Kokeilin tehdä pysähdyksen ja se onnistui. “Ilman kuolaimia aika hyvin”, kehuin ja ojensin tammalle namin kurkottamalla eteenpäin. Palasimme tallille oikoreittiä. Ratsastin edelleen Likalla ilman varusteita. Tamma haisteli maata ja halusi pysähtyä pureskelemaan oksia tallitielle. Liu,uin selästä varovasti maankamaralle. Likka katsahti toimiani ja suostui lähtemään mukaani yksäripuolelle. Kiinnitin Likan käytävälle ja lähdin hakemaan ponin harjapakin. Avatessani sen näin tupakka-askin, johon oli kiinnitetty teippilappu. (ALMAN PÄIKYSSÄ TEKSTI) Teksti askeineen vihjasi siihen suuntaan että Merida poltti taas. Vittu. Vihaisena ja turhautuneena aloitin Likan pikaisen harjaamisen. Lopetin kuitenkin lyhyeen ja vein risteytysponin vielä loppupäiväksi tarhaan.”Hyvä tyttö.” Naputtelin Meridalle viestin: “Where u?” Käpöttelin talliin ja mua vitutti. Miks se ny taas oli alkanu polttamaan, perkele. “Oon just Miljan kaa ajamassa tallille”, tuli vastaus kysymykseeni. 10 minuutin tallipihalla seisoskelun jälkeen tytöt saapuivat Merrun mautolla. Pakko kyl sanoo et Merida näytti järkyttävän hyvältä,kun se tuli mun luo ja halas. Työnsin vastahakoisesti tytön pois. Arvelin Miljan laittaneen askin pakkiin, joten odotin blondin poistuvan kuuloetäisyydeltä. “No?” Merida ihmetteli kulmat koholla. Huokaisin syvään. “Poltaks sä?” “En, tai siis. En enäö tai kylhän sä tiedät et mä lopetin. Miks kysyt?” “Ethän sä nyt valehtele. Sano oikeesti poltaksää?” “Ehkä”, Merida sanoi hiljaa katsoen ohitseni. “Miks vitus ? Ei se tee sulle hyvää,ei tee kellekkää. Sitä paitsi tiesiks et tupakka voi tappaa ku tarpeeks käyttää. Ja sit haiset pahalle.” Meridalla karkasi hymynpoikanen huulille. “Kiva ku välität mut hei, en mä polta ees niin paljoo..” “Silti. Jooko? Voitsä lopettaa? Joudun pian kävelee kaks metriä kauempana ja se ei ois kivaa”, sanon huultani mutristaen. “No katotaan”, Merida lausahti epävarmasti. “Mä tuun sitten kaivelee sun taskuista kaikki askit mitä nään”, lisäsin vielä. Katselin kun Merida laittoi Jemmua valmiiksi. “Oot sä jo ratsastanu muuten Likan?” “Jep oon mä. Mut Jemmun juoksutuksen jälkeen voitas kokeilla Likalla hiihtoratsastusta. Sä saisit olla suksilla.” Merida hyväksyi ehdotuksen. “Kunhan et vaan kaada mua tahalleen!” “En tietenkään”, naurahdin ilkikurisesti. Merida juoksutti Jemmua vielä, joten menin laittamaan Likan valmiiksi. Valikoin satulan ja suitset ja kiinnitin rintaremmin tukevasti satulaan. Aamupäivän liikutus oli ollu sen verran rento,et kyl se jaksaa varmaankin hiihtoratsastusta kaveriksi. En kyllä tienny oliko tää Likan ensimmäinen kerta hiihtoratsastusta, mutta luotin että se menisi hyvin. Kaivelin satulahuoneen kätköistä ajo-ohjat, joiden perässä Merida saisi roikkua. Meridasta puheen ollen, tyttö kolisteli juuri talliin suomenhevosensa kanssa. “Mä käyn kysymässä Iidalta minisuksia”, Merru huikkasi lykätessään Jemmun karsinaan. Ovi pamahti jälleen tytön perässä. Nousin satulaan pellolla ja Merida tarttui ajo-ohjista kiinni. Silittelin Likan kaulaa ja vakuutin ettei sillä ollu mitään hätää. “Sun perässä on vaan sukset, joiden päällä Merru koittaa tasapaonotella.” Oikeastaan poni oli aika rento,mitä nyt vähän vilkuili taakseen. Kehotin Likan liikkeelle. Kävelimme tasaista tahtia pellon kerran päästä päähän. Likka kuunteli korvat taaksepäin suinnattuna suksien suhinaa hankea vasten. “Mennäänkö jo kovempaa?” Merida ehdotti takaa. “Okei, ravia vaikka ensiks. Mennään tää pelto puoliväliin ympäri.” Laitoin Likan kevysti raville ja tarkistin tytön pysyvän mukana. Merida virnisti iloisena. “Hyvin menee”, hän huudahti. Ravasimme pellon rauhassa toiseen päähän saakka. Sitten otimme käyntiin ja Merida antoi luvan nostaa laukka. Ensin reipasta käyntiä ja sitten Likka ottikin kunnon lähdön laukkaan. Se oikein nykäisi liikkelle ja tällä kertaa tarkistaessani Merida ei ollutkaan enää mukana. Käänsin ponin takaisinpäin ravissa. Mustahiuksinen möykky lumessa liikahteli. “Sattuko?” “Ei”, tyttö mumisi noustessaan istumaan. Remahdin nauruun. “Hei teiks sä ton tahalleen?” Merru kysyi muka vihaisena. “Emmä tiedä. Yks vaan lennähtää maahan heti ensimmäisenä.” “No just”, Merida hymyili ja laittoi sukset taas kunnolla jalkaansa. Hän tarttui ajo-ohjista kiinni ja lähdimme ravin kautta laukalle. Kolmen Meridan kastumisen ja kahden Likan innostuspukin jälkeen olimme taas tallilla. Juttelimme Merrun kanssa rennosti, kun harjasimme Likkaa. Ponitamma oli ollut super cool ku oltii menty pellolla. Palkaksi hain sille Iidan luvalla pienen ruisleivän palan. Likka pureskeli herkkunsa tyytyväisenä. “Älä sit lihota pikkulikasta syöttöporsasta”, Merida muistutti hymyillen. Pyöräytin silmiäni huvittuneena. Vein yp-ponini jo karsinaan odottelemaan iltaheiniä. “Hei sitten”, huikkasin Likalle ja rapsutin vähän sen pilkullista otsaa. Merru oli jo mennyt ulos. Otin tytön kiinni ja halasin häntä takaapäin. “Mihin sä aattelit karkaavas?” Virnistin Meridalle. Tyttö veti minut eteensä ja suuteli minua antaumuksella. “Mistä nyt tuulee?” Ihmettelin, kun kävelimme lähekkäin mautolle. “Mä vaan oon nii onnellinen, et mä oon sun kaa yhes.” “Nii mäki”, kuiskasin tytön korvaan ja sipaisin mustia hiuksia. Jakelin suudelmia tytön kaulalle. “Nyt loppuu toi tommonen!” Miljan ääni huusi. Irrotin huuleni tytöstä ja käännyin katsomaan hänen serkkuaan. Pitelin käsiäni edelleen tiukasti tyttöystäväni ympärillä. “Mulla on vaan oli sua kauhee ikävä”, lausuin Merrulle huultani purren. “Parin päivän jälkeenkin”, Milja huomautti ja paiskasi mauton oven kiinni mennessään sinne sisälle. Halasin Merrua vielä kerran ennen kuin päästin irti. “Rakas”, lausahdin hellästi ja päästin Meridan mopoauton sisälle. Vilkutin hänelle, kun mopoauto katosi kulman taakse. Nyt mä alkaisin oikeesti vahtimaan ettei se polta. Pakko oli. // aiaiaiaiaiai ei sais topi, hyi sua. mitä sä luulet mitä ois tapahtunu jos oistki tulla likan selästä alas, ku se ois vaik säikähtäny? Sun vanhemmat olis nirhannu mut! Tai no emmä tiiä. oisit pelannu varman päälle ja menny eka kentällä pelkällä kaulanarulla, mut ei se nyt niin huonosti sitte kumminkaan mennyt. Likka luottaa suhun kyl ja oha se muutenki niin kultanen poni et ei se pahaa tee. Hiihtoratsastus oli likalle eka kerta samoin kuin se että sen takana muutenkaan oli mitään kiinteää, sitä tuskin ollaan edes ohjasajettu joten siihen nähden teil meni sika hyvin! Kyllä mä kasvattajana saan olla ylpee tollasesta hyvin käyttäytyvästä murusesta c: ja sähä vahdit, rupeet kriippaan sitä joka paikkaan ja katsot ettei se ees koske röökiin, tai tulloo kuule tupenrapinat... 19v€ -iida |
|
|
|
Post by Topi on Apr 18, 2016 20:50:28 GMT 1
Juoksutus ei oo mun juttu. Istuin skobani päälle ja päräytin sen käyntiin. Lähdin ajelemaan hyvin sulaneilla teillä kohti yläkokkoa. Pohdin, olikohan Salome jo tallilla, sillä enhän ollut häntä enää aamupalallakaan nähnyt. Tosin ehkä sillä oli taas joku dieetti, eikä se syönyt kunnolla. No, puolimatkassa ollessani erotin jo kaukaa punatukkaisen tytön. Hän käveli reippaasti nappikuulokkeet korvilla, kaiketi kohti tallia. “Tartteeks kyytiä?” kysäisin hidastaessani kyytiä systerin kohdilla. Salome nappasi nappikuulokkeet korvistaan ja näytti kysyvältä. “Että tarviiks kyytiä?” kysyin jälleen nyt melkein puoliksi huutaen. “Aa. No, ehkä mä oisin tänää fitness.. tai okei. Mul ei oo kyl kypärää.” “Ei se mitää. Hyppää vaa kyytii nii mennää.” Salome kapusi kyytiini ja saatoimme jatkaa matkaa. “Kiitti ku kuskasit!”, Salome huudahti ja silmänräpäyksessä hän oli jo kadonnut talliin. Huokaisin ja skoban kaikessa rauhassa. Otin kypärän pois ja laskin sen skootterin penkin päälle. “Hei!” tervehti joku kauempaa. Katsahdin tallille päin ja näin siellä Merrun taluttamassa Jemmua ulos. “Hei”, vastasin ja tallustelin kohti tallia. Astuin ovesta sisään. “Topi. Ootsä tota Likkaa ny hirviänä liikutellu?” Salome uteli. “En oo ehtiny nyt täl viikol oikeestaa ku on ollu paljo kokeita.” “Ja paskat sä niihin lukenu oo”, Salome huokaisi ja silmäisi säälivästi Likkaa. “Sun pitäis liikuttaa sitä nyt ku se on sun yp.” “No joo joo. Täällähän mä nyt oon. Älä jaksa nalkuttaa.” Turhautuneena kävin hakemassa harjat ja pujahdin Likan luo. Poni tarkisti uteliaana, oliko taskuissani herkkuja. “Ei mul oo. Hölmö”, toruin ja käänsin sen uteliaan pään kauemmas. “Nyt mä harjaan sut ja sä saat seistä paikallas”, käskin ja nappasin laatikosta jonkun random harjan. Siinä harjaillessani kuulin kuinka imelästi syssa lirkutteli ponilleen. “Eikö niin? Sä et mitään lirkutteluja kaipaa?” totesin Likalle ja rapsutin sitä vähän harjantyvestä.Tamma pärskähti ja alkoi rapsuttamaan itseään minuun. “Hei! MÄ KAADUN!” huusin mätkähtäessäni samalla sekunnilla maahan. “Likka! Toi oli julmaa”, toruin ja nousin pystyyn. Salome hykerteli itsekseen Biancan karsinasa. “Likkakin on sitä mieltä että liikutat sitä liian vähän”, siskoni nälväisi. “No ok ok ok…” “Sitä paitsi mä liikutan sitä tänää”, naurahdin. “Mitä aattelit tehä? Se voi olla aika energine”, Salome kyseenalaisti. “Mennä maneesis.” “Just.. no nääthäpä sit miten käy. Tuun jokatapaukses kattomaa ja vaik auttamaa.” Hymähdin ja viimeistelin harjauksen vielä pölyharjalla. Hipsin varustehuoneeseen, jossa laskin satulan käsivarsilleni ja suitset nappasin olkapäälleni. Palasin pilkullisen ponin luo ja laskin satulan sen selkään. Pujotin kuolaimet sen suuhun ja kiristin hiljakseen soljet. Likka oikein tanssahteli vierelläni ja yritti puskea edelleni taluttaessani sitä maneesille. “Perkele hidastaisit vähän..” mutisin hampaideni välistä. Pilkkuponi heitteli päätään kiukkuissaan. “Älä nyt yhtään yritä..” Saavuimme maneesin ovelle ja työnsin sen auki. Ketään ei ollut onneksi paikalla ja saisimme olla rauhassa. Kiskoin ponskin perässäni maneesin keskelle. Kuulin Salomen kävelevän myhäillen perässäni. “Aiotko juoksuttaa”, hän kysyi kun yritin nousta paikallaan teutaroivan tamman selkään. “Juoksutus on joillekki pelokkaille pikkulikoille keksitty laji.” “Aha... Ehkä sun mieli viel muuttuu…” Kohautin hartioitani sen merkiksi, ettei minua paljoakaan kiinnostanut. Keräsin ohjat kätösiini varmuudeksi myös alkukäyntien ajaksi ja kehotin tamman liikkeelle. Poni heilautteli päätään löyhemmän ohjasotteen toivossa eikä liikkunut. “Noniin”, sanoin ja napautin pohkeilla vahvasti. Se oli selvästi virhe, sillä Likka ponkaisi eteenpäin ja hypähti sivulle, niin että olin liukua satulasta. Salome tirskahti. Istuuduin parempaan asentoon ja yritin saada Likan nätisti eteenpäin. Pari askelta se askelsi todella kiireisesti, kunnes rauhoittui aavistuksen verran. Varoin pohkeella ollenkaan koskemista ainakin näin alkuun. Annoin ohjan liukua hieman sormieni välistä, jotta tuntuma hölläisi. Käänsin “ilmapohkeilla” ja ohjalla Lilkurin voltille, jonka kautta vaihdoin suuntaa. “Hyvä” kuiskasin vaimeasti ja hipaisin hevosen pilkullista kaulaa. Ensimmäisten raviaskelten jälkeen Likka oli pitelemätön. Sen pää painoi raskaana ohjaa vasten ja se juoksi selättömänä karkuun. Ravasimme vauhdikasta ravuriravia maneesin ympäri. Vedin ohjasta saadakseni tamman pysähtymään “Älä roiku ohjassa kiinni!” Salome ohjeisti tultuaan keskelle maneesia. “Istu rauhassa,nojaa taakse,tiivistä istunta ja pidätä.” Tein miten siskoni käski ja hölläsin ohjaakin, vaikka se tuntuikin inhottavalta ajatukselta, sillä olin varma että Likka ryntäisi laukkaan. Tehtyäni muutaman pidätteen poni hidasti ensin normaalitahtiseen raviin ja sitten nopeahkoon käyntiin. “Noin hyvä. Nyt vielä rentoudut ja hidastat.” Henkäisin syvään ja tein puolipidätteen. Tamma pärskähti tyytyväisenä ja hidasti menoa entisestään. “Hei, saako tänne tulla?” kuului maneesin ovelta. Blondi kurkkasi sisään. Ovella oli Milja. “Joo. Saa tietty. Mä en kyl takaa et mitä siit tulee ku Likalla on vähän virtaa..” kerroin hyvännäköiselle tytölle. “No ei se mitää haittaa. Todennäkösesti mullaki saattaa olla ongelmia Alman kanssa.” “Tervetuloo sit vaan tottelemattomien ponien kerhoon.” Milja naurahti kepeästi taluttaessaan omaa pilkkuponiaan maneesin keskelle. Kävelimme rauhassa Likan kanssa uralla,kun Milja ponkaisi hevosensa selkään. Pidin oman ratsuni suosiolla käynnissä sen aikaa, että Alma ja Milja pääsisivät uralle, jottei Likka saisi jotain yltiömäistä päähänpistoa. “Okei, nyt Topi, on sun aika ravata rauhallisesti”, Salome käski kun molemmat pilkukkaat kävelivät uralla. Painoin mahdollisimman kevyesti ponin kylkiä samalla maiskauttaen. Lilkur harppasi eteenpäin rauhoittuen sitten tasaisen varmaan raviinsa. “Paljon parempi. Mut nyt se kulkee vieläki kaula ylhäällä, selkä matalana ja takajalat astuu hädin tuskin rungon alle”, arvosteli punatukkainen tyttö. Istuin paremmin tein muutaman puolipidätteen ja olin aktiivisempi pohkeella. Likka kulki kyllä lujempaa eteen, muttei tuntunut astuvan alleen kovinkaan hyvin. “Tee pari volttia, pysähdys ja peruutus. Sitte otetaa kohta pohkeenväistöö et saahaan se kuuntelemmaa sua.” Käänsin kaikessa rauhassa ponin voltille ja yritin taivutella sitä rennosti. “Noin ja vielä toinen.” Pyöräytin uuden voltin ja jatkoin sitten tasaisesti keventäen pitkälle sivulle. “Ota seis.” Jarruttelin hyvissä ajoin ja pidätin sitten turhankin kovasti. Likka ravisti päätään kiukkuisena ja lähti tarpomaan voimaa täynnä ohjaa vasten. “Ptruu”, Salome sanoi ja avitti tulemalla ponin eteen. Hän sai sen seisahtumaan. “Miks sä noin kovasti riuhtasit? Ei toi oo sun tapasta.” “Oon ehkä vähän ruosteessa, viime ratsastuskerrasta on jo aikaa..” “Ei toi auta et sä vaan riuhdot sitä suusta. Se alkaa suunnilleen vihaa sua tai sen suupielet haavottuu. Tuu hei hetkeks alas sieltä niin mä käyn sen selässä. Okei?” “Ok”, vastasin turhautuneesti ja tömähdin maankamaralle. Pikkuruinen systerini talutti Likan keskelle ja näytti sen rinnalla vielä lyhyemmältä. Ihme hobitti. Alma ja Milja ylittivät keskittyneen näköisinä puomeja. Miljan varoitteluista huolimatta, niillä tuntui menevän ihan hyvin. Katsahdin Salomeen, joka oli saanut juuri ohjat ja muut vempeleet ojennukseen. Lilkur käveli tyytyväisenä korvat hörössä tasaisen käden ohjeistamana. “Ja ravi”, tyttö henkäisi ja maiskautti perään. Likka lennähti hyvällä ohjastuntumalla lennokkaasti eteenpäin ja Salome rupesi keventämään tottuneesti. Hän ratsasti loivia kiemuria ja voltteja. Noin kymmenen minuuttia ratsasteltuaan hän oli valmis kokeilemaan laukkaa. “Suosittelen tulemaan pois tieltä ku toi höyrypää laukkaa”, vihjasin Miljalle, joka ottikin vinkistä vaarin ja siirtyi uran sisäpuolelle. Kääpiö pilkukkaalla ratsullaan nosti vauhdikkaan mutta silti hyvinkin hallitun laukan. Martingaali pysyi sopivan löyhänä, eikä se näin häirinnyt Likan oloa. Huokaus. Miks Salomen piti nyt helvetti osata paremmin ratsastaa Likalla? Mulle iski kyllä päälle aikamoinen vitutusmaximus. “Huh, sehän meni kivasti! Likka on kyllä aika helppo ratsu. Mitä nyt vähän virtaa”, Salome totesi laskeuduttuaan ponin selästä. Hän ojensi mulle sen ohjat. Tartuin niihin ja ponkaisin paikallaan rauhallisesti seisovan ponskin selkään. Uusi yritys. Nyt kokeilisin onnistuisiko ratsastus paremmin. Koottuani ohjat ja pidennettyäni jalustimia rutkasti pikkuruisen Salomen jälkeen, aloitin kevyillä välikäynneillä. “Hei ei sun tarvii enää jäähä tänne”, sanoin Salomelle. “Juu, mun pitääki Biancaa mennä liikuttaa. Veela tulee ekaa kertaa ratsastamaan ja se menee Bialla. Äiti vie mut sit kotia et en tarvii sulta kyytiäkään.” Ärsyttävän sisareni lähdettyä litomaan,saatoin aloittaa ratsastelun. Miljan ja Alman läsnäolo ei olisi paha, sillä heitä ei varmastikaan kiinnostaisi pätkän vertaa. Kun taas Salomelta olisin saanut kuulla virheistäni kotonakin koko ajan. Ravasin pariin kertaan Miljan asettamien puomien yli ja kaikki sujui hyvin. Likka kuunteli, kunhan pidin avut rauhallisina ja selkeinä. Nostin laukan ja siirryin jumppasarjalle, jonka myöskin Milja oli koonnut hetkeä aikaisemmin. Jumppasarjan esteet olivat tosi matalalla, joten ylitimme ne leikiten. Taputin hyvin hyppäävää ponia kaulalle kiitokseksi. Siirryin takaisin uralle ravailemaan Miljan ja Alman perään. Kaksikko hidasti kuitenkin puolen kierroksen jälkeen käyntiin ja alkoivat kävelemään loppukäyntejä. Itse kaarsin ulos maneesista mennäkseni maastoon Jemmun ja Meridan kanssa kävelemään loppukäynnit. “Hei nii mennääks ihan tonne lähitielle?” Merru ehdotti hevosensa selästä. “Selevä kuitti”, hymähdin ja lähdin ratsastamaan Jemmun edelle. “Jemmu yrittää tulla persuksiin kiinni”, Merida varoitti. “Ohjaa se vaa eelle, ku säähä menit sillonki sillä edellä.” Suomenhevosruuna ravasi tahdikkaasti edellemme ja hidasti sitten, kun Merida antoi löysät ohjat. Käpöttelimme tietä noin puolen kilometrin verran ja käännyimme takaisin. Hevoset olivat kiinnostuneita kevään ensimmäisistä kukkasista ja Likka venytti kaulaansa kurotellakseen niihin. “Hei, mä aattelin et me ehittäs tallille vielä tänpäivän sisällä”, muistutin pollelle kehottaessani sitä eteenpäin. 
// Hyi noin ei saa, mietippä ku poliisit olis tullu vastaa ku kyytsäät sun siskoa ilman kypärää mopolla. Niitä on nimittäin semi paljon liikkeellä ny ku o vissii joku ratsia vai miksä sitä kutsutaan. Likka ei toisaan oo vaikee heppa vaan muistuttaa ja vaatii kunnon ja oikeat avut toimiakseen, mutta toki sillä oli energiaakin minkä takia se oli vähä höyrypää, mutta onneks tulitte lopussa hyvin ja jopa pikkusia esteitä! Kyllä sä siskoas voisit kiittää kun se sua neuvoi se on vaa hyväksi Likka varmastikin olis viihtyny pidempäänkin maastossa maistellessa ja katsellessa keväistä ympäristöä, no ehkä joku toinen kerta! 18v€ -iida |
|
|
|
Post by Topi on Apr 30, 2016 23:21:26 GMT 1
Likan kanssa kolmansia
Lauantai
 “Likkaa”, huhuilin tarhan portilla. Tamma lähti käpöttelemään nopein askelin luokseni. Päästyään viereeni se alkoi raaputtamaan päätään minuun. “En mä ole puu”, toruin hyväntuulisena ja pujotin päitset pilkulliseen päähän. Poni töytäisi minua vielä muutaman kerran ystävällismielisesti kylkeen. “Nonii nonii”, hoputin ja lähdin johdattamaan Likkaa perässäni talliin. Se käveli perässäni rauhallisesti pää keinahdellen puolelta toiselle. Katsoin sitä ja mietin ettei asia jota pohdin ollut kovin miehinen. Vaikka se nössöltä kuulostaakin, kyllä mä taidan vähän ikävöidä Likkaa ja ratsastuksia siellä ruotsissa. “Ehkä mul sua vähä ikävä tulee”, naurahdin keveästi. Tallin ovi avautui edessämme samaan aikaan kun olimme sinne menossa. “Uups!” Merida sanoi yllättyneenä. “Älä ny säikähä herran jumala”, virnistin ja jatkoin hänen sivustaan peremmälle. “Mulla on muuten sulle asiaa myöhemmin”, huikkasin vielä oven sulkeutuessa. Harjailin pilkukkaasta valkoisesta karvasta irti likaa ja karvaa, jota pöllysi Likalta vieläkin jonkin asteisesti. Poni pärisytteli sieraimiaan ja ravisteli vartaloaan. Lopetin hetkeksi harjauksen, näppäilin viestin Merrulle ja palautin kännykkäni taskuuni. Miltei heti puhelimeni äännähti ilmoittaen viestistä. Nähään tallituvassa 10 minuutin päästä, Merru laittoi. Vastasin parilla hyväksyvällä emojilla. Olin laittamassa puhelinta taskuuni nopeasti, kun se lennähtikin lattialle. “No voi helvetti nyt!” karjaisin vittuntuneena ja kumarruin nostamaan puhelimeni. “Ei saatana..”, kirosin sivellessäni haljennuta näyttöä. “Niin mun tuuria.” Likka oli kääntynyt korvat epävarmasti puolelta toiselle seikkaillen ja ihmetellen ragekohtaustani. “Joo sori. Vituttaa vaa tää”, tokaisin ja esittelin ponille keskeltä haljennutta puhelintani. Tajutessani kuinka tyhmältä kuulostin jutellessani hevoselle, nauroin ääneen itselleni. Sipaisin tamman karvaa puhtaammaksi vielä muutamalla harjalla, jonka jälkeen lykkäsin ponin karsinaan heinien kera odottamaan tallitupatuokion loppumista. Kolistelin portaat ylös ja tallustin tallitupaan. Merida nörttäsi sohvalla ja tervehti hiljaa. “Eikö sua kiinnostakkaan nähä mua?” ihmettelin. Istuuduin hänen viereensä sohvalle ja kaappasin tytön syliini. “Nii et kiinnostiko sua nähä mua”, kysyin suu mutrussa. “Tietenki”, Merida vastasi ja heivasi puhelimensa pois. Hän kumartui puoleeni suutelemaan minua. Sen jälkeen hän halasi minua tiukasti ja käpertyi viereeni. “Muistathan sä olla kunnolla siel matkallas?” tyttöystäväni kysyi varovasti. “Häh? Mitä sä tollasii kyselet?” “Mä vaan et jos sä löyät sieltä jonkun uuden, vaikka ruotsalaisen..” Hekotin ääneen. Tyttö kohotti kulmiaan kysyvästi. “Toi vaan on tosi huvittavaa et sä mietit tommosia. Eikö mun pitäs olla enemmänki huolissaan et mitä tääl tapahtuu?” virnistin kiusoittelevasti. “En mä sua pettäis”, Merida huokaisi ja kääntyi kauemmas. “Mut sä luulet et mää sua?” kysyin vaatien vastausta. “Siis. No, emmätiiä..” “Eli luulet”, huokaisin ja siirryin turhautuneena kauemmas tytöstä. Nousin ylös sohvalta ja menin laittamaan kahvit keittymään. “Emmää sillee tarkottanu”, Merida selitteli ja kuulin hänen nousevan sohvalta. “Mä vaan pelkään et sulle löytys joku parempi. “Enkä mä haluu erota susta. Tai en mä mieti et sä tarkotuksella haluisit pettää mua. Kyl mä luotan suhun. Mut kuukaus vaan on niin pitkä aika..” Kiepahdin ympäri ja halasin häntä lujasti. “30 päivää erossa susta. Tää alkaa kuulostaa jo enemmän temtation islandilta.” Merida tyrskähti. “Jaa sää oot sitä kattonu.” “No sehän on laatuohjelma”, mumisin tytön hiuksiin. Kahvinkeitin napsahti kahvin valmistumisen merkiksi. Irtauduin Merrusta ja menin kaatamaan kahvia. “Kaadanko sullekkin?” “Älä, emmä nyt tarvii kahvia”, kuului vastaus. “Ai oikeen et tarvii”, hymähdin itselleni ja kippasin maitoa tilkan sekaan. Vielä tunninkin päästä olimme tallituvassa juttelemassa. Istuimme sylikkäin sohvalla ja mietimme matkaa ja kaikkea. “Haluuks sit tulla saattamaan mua lentokentälle?” “Joo”, tyttö vastasi hypistellen hupparini kiristysnyöriä. “Keitä sinne muutes lähtee?” Raavin päätäni pohtien. “Mikko, Jaakko, Otto, Elsa, Jenna ja sit se joku blondi”, luettelin. “Ai se Sonja?” “Joo se se tais olla”, vastasin. Otin puhelimeni esille ja näytin Meridalle. “Arvaa vituttaaks?” Tyttö arvioi halkeamaa hetken ja tiedusteli sitte: “Toimiiks se?” “Mm. Mut kyl toi silti vituttaa”, kerroin. “No mut hyvä et toimii, koska kauheempaa siin ruotsinmatkas ois ollu se, ettei ois voinu pitää yhteyttä.” “Oisin kyl siin tapaukses hankkinu uuen.” Tallituvan ovi aukesi ja Salome lösähti väsyneenä sohvalle. “Onko Bia jo parempi?” Merida uteli. “Eipä oikeestaan”, siskoni ynähti. Häntä ei selvästikään huvittanut jutella. “Hei pitäskö meiän kohta lähtee hevoshommiin. Kisatki alkaa kohta?” kysyin viitaten kelloon. “Ei juma, se on jo noin paljo. Mulla on vielä karsinaki siivomatta. Saan siivota varmaan Almanki karsinan, ku tuskin Jemina haluaa tai Milja pystyy.” Likka kuikuili hermostuneena karsinan ovesta. Saapuessani talliin se hörähti tuttavallisesti. “No hei tyttö. Lähetääks kisaamaa?” Karsinaan tultuani Likka koetti töytäistä minua. “Mitä mä sanoin aikasemmin? Mä EN OLE puu!” kerroin sille. “Älä siis hiero päätäs muhu.” Koulukisat olivat jo pian alkamassa ja väkeä ajoi pihaan. Verryttelyynkin pitäisi ehtiä, joten rupesin varustamaan Likkaa. Vaihdoin satulan kanssa valkoisen huovan, joka oli oikeastaan Biancan, sillä en löytänyt Likalle omaa. En kuitenkaan raaskinut kysyä siskoltani lupaa huovan lainaukseen, eihän hän kuitenkaan huomaisi. Biancalla tuskin muutenkaan voisi osallistua kisoihin. Talutin Likan parin muun hevosen kanssa kentälle verryttelemään. Yritin tosissani ratsastaa sitä hyväksi ja Likka kulkikin ihmeen kivasti. Ratsastimme laajoja kaarteita joka askellajissa ja otin kaikkia perusapuja läpi. Pysähdyksissä Likka oli hivenen hidas ja reagoi välillä turhan myöhään. Menin pari askelta pohkeenväistöäkin ja se sai luvan riittää. “Hieno Likka”, kehaisin tammaa ja siirsin käyntiin. “Toi näyttää aika kivalta”, Salome kehui kun ratsastimme hänen ohitseen. Punapää nojasi rennosti valkoiseen aitaan tarkkaillen jokaista liikettämme. Pyysin tyttöä avaamaan kentän portin, jotta pääsisimme odottamaam vuoroamme maneesin laitamille. “Juu”, hän kuittasi ja avasi portin. Kävelimme rennosti Likan kanssa tallipihall odottelemaan omaa kisa vuoroamme. Aurinko paistoi lämpimästi ja sää oli tosi hyvä. Näin Merrun ja Jemmun siirtyvän verryttelyyn. Katselin heidän menoaan. Ei paha. Taitas ne kiiriä mun ohi. Meidän vuoromme tullessa talsimme Likan kanssa maneesiin. Lähdimme ravaamaam harjoitusravissa maneesiin. Tervehdimme tuomaria ja aloitimme ratsastamaan rataa. Temponmuutokset saimme aika näyttäviksi, sillä ratsastin oikein tosissani lisättyä ravia. Likalla oli lennokkaat askeleet ja se kulki hyvällä kuolaintuntumalla kuunnellen hyvin apujani. Laukannosto oli suora ja varma ja laukka pysyi hyvin yllä. Raviin siirryttäessä Likka oli vähän vauhdikas, mutta suostui silti hitaampaan tahtiin päätään ravistellen.Väistöt meni meidän osalta ihan hyvin. Likka kuitenkin oli über hieno ja suoritti oman osansa ja korjaili minunkin virheitäni. Radan loputtua olin todella tyytyväinen itseeni sekä Lilkuriin. Tulosten tullessa olin yllättynyt vaikka rata olikin sujunut hyvin. Olimme kolmansia. “Miten meni rata?” kysyin tallituvassa kahvilla olevalta Merrulta. Tyttö näytti harmistuneelta ja kohautti olkapäitään. Istahdin hänen viereensä, kiedoin käteni hänen niskansa takaa ja painostin häntä kertomaan. “No, aika kehnosti”, Merida huokaisi ja joi mehuaan. “Meillä meni aika hyvin. Oltiin kolmansia”, virnistin kiusoitellen. “No onnea”, tyttö puuskahti. Kohotin kulmiani kummastuneena. “No anteeks. Vittu. Mua vituttaa, surettaa ja kaikkee. En jaksa, mä en vaa jaksa nyt iloita. Ei millään pahalla”, hän avautui. “Ja nyt mä itken ku sä et sano onnee”, vitsailin mutristaen huultani esittäen itkevää. Tyttöystäväni kääntyi puoleeni ja sanoi: “Onnee. On se oikeesti hieno juttu. Äläkä mutrista sun huulta tollee ku näytät nii raukalta!” Naurahdin ja halasin tyttöä. Yksityisellä puolella oli mukavan rauhallista. Hoidin Likan huolellisesti ja palautin Biancalta lainassa olleen huovan salaisesti omalle paikalleen. Ei Salome mitään huomaisi. Nappasin satulahuoneesta samalla turpoamassa olleen ruoan ja kippasin sen ruokakippoon karsinassa. “Ole hyvä Likka. Ja kiitos ku olit nii hyvä kisoissa”, kiittelin ja hyvästelin. “Huomenna Salome hoitaa sut ku mä en kerkee. Meillä on sellai koulul se matkasuunnitelma tunti ja sit mun pitää pakata viel sitä reissuu varten. Ja maanantaina on sit lähtö.” Likka pärskähti ja rupesi mutustamaan tarjoamiani ruokia kiposta. “Noni okei, heippa!” huikkasin vielä käännähtäessäni 180 astetta ympäri. Taivalsin ulos tallista. Tulisin tänne vasta kuukauden päästä uudestaan. Merida odotteli jo viimeistä matkalaista mautoonsa. Virnistin tytölle, jonka katse oli kiinnittynyt minuun. Vääntäydyin vänkärinpenkille istumaan. “Tänään lähtee”, naurahdin sillä pian olimme menossa Joonaksen bileisiin. // Me jäädään kaikki ikävöimään sua ku meet viikoks ruottiin, huhuh, vaikka tuskin kukaan yhtä paljon kuin merida. sun on paras käyttäytyä hyvin sielä ruottissa. Teillä sujui oikeesti hyvin teijän rata, likka on onneks anteeksantavainen ja tekee parhaansa vaikka ratsastajalta tulisi virheitä. en mä siis sano et sulta virheitä tuli, mut onneks ratsastit likalla:D voihan perhana sun puhelinta, kurjaa kun nykypuhelimien näytöt menee niin helposti rikki, kannattaa osta kunnon kuori siihen ruottista. likka oli hienona niinkun sun kuvastakin nääkyy, super tamma<3 ei kaduta sulle yllläpitoon antaminen kyllä yhtään! 18v€ -iida |
|
|
|
Post by Salome on May 3, 2016 22:29:25 GMT 1
Kouluilua pilkukkaalla ponimuksella Olin käynyt juuri katsomassa Biancan tilanteen, joka tuntui nyt vain junnaavan paikallaan. Patteja ei ollut lisinyt, kuume oli sama ja poni söi vain vähän. Onneksi sain muuta ajateltavaa sillä Likka pitäisi hoitaa. Olin luvannut Topille kun hän nyt lähtikin kuukaudeksi sinne Ruotsiin. Hullua et ne ees lukiolla pitää tollatteita kuukauden reissuja. Luulis et vähempiki riittäis. Toisaalta ne sais kyllä Veli-Pekan opastuksella opetella siellä ahkerasti ruotsinkieltä. Tuntui oudolta napata satulahuoneesta mukaan Likan riimunnaru ja lähteä pilkukasta kaviokasta tarhasta. Pilkukkaasta tulikin mieleen Humu, huokaisin muistellen iki-ihanaa shetlanninponia, jonka sinänsä olin menettänyt. “Ootsäki ihan masentunut kun veljes lähti Ruotsii?” Luca ihmetteli tavatessaan masentuneen minäni tarhassa. Hän oli hakemassa Lupua sisälle. “Mitä vielä, mähän oon suorastaa helpottunu ku se katos silmistä. Mä vaan mietin kaikkee paskaa mitä elämäs on nyt sattunu.” “No, sitä paskaa on monilla aika palkonki”, poika myönsi. Huikkasin isolle pilkkuponille siitä, ett olin tulossa. Likka tuntui olevan hieman hämmentynyt, kun minä hain sen tarhasta. Päästyäni riittävän lähelle sitä napsaisin riimunnarun kiinni. Kävelin Lucaksen valmiiksi avaamasta portista kohti yksäripuolta. Lilkur seurasi perässäni rauhallisesti ja kiinnostuneena. Ohjasin tamman perässäni talliin hallitusti ja sidoin sen käytävälle kiinni. Harjapakin haettuani aloitin puunauksen. Innostuneena harjauksesta letitin myös Lilkurin pitkähkön hännän. “Oi kun susta tuli nätti”, kehaisin ja kävi hakemassa varusteet. Sain hetken varustehuoneessa tuumailla mistä varusteet löytäisin. Valikoin vaaleansiniset pintelit, martingaalin, suitset ja satulan. Palasin Likan luo ja lykkäsin suitset, martingaalin ja pintelit odottamaan maassa, sen aikaa että saisin satulan laitettua. Heivattuani ruskean estesatulan selkään (en löytänyt kouluiluun sopivaa), kiristin satulavyön. Mittasin jalustimet suunnilleen sopiviksi ja laitoin ne ylös kiinni. Nostin lattialle asettamani meksikolaiset suitset ylös ja pujotin ne ponin päähän varovasti. Kiristin soljet ja nappasin sitten seuraavasi martingaalivyyhdin käsittelyyn. Huolellisesti kiinnitin sen Likan seisetessä superrauhallisesti paikallaan. “Hyvä tyttö”, kehuin sitä ja taputin kevyesti lautasille. Talutettuani pollen maneesin keskelle, nousin selkään. Ja eri tyylikkäästi. Nimittäin sain itseni horjahtamaan alas toiselle puolelle. “Ai perkele!” manasin tömähdyksen jälkeen. Lilkur kääntyi katsomaan minua kummastuneena ja Jemmun kanssa maneesissa ratsastava Merida oli tikahtua vahingoniloonsa. “Hahhah. Tosi hauskaa”, henkäisin ja nousin ylös housujani puistellen. “On on”, Merru hihitteli. “Nää meni iha hiekkasiks”, surkuttelin itsekseni. Kiersin uudelleen ponin toiselle puolelle ja kampesin selkään, tällä kertaa onnistuneesti. En sen enempää koonnut ohjia, sillä antaisin Likan mennä aika rennot alkukäynnit. Pelkkä kevyt painaminen pohkeella riitti, niin Likka oli jo liikkeellä. Käveltyämme leppoisat alkukäynnit, kokosin ohjat ja rupesin aina tilaa silmällä pitäen tekemään voltteja. Volteilla pyrin asettamaan tamman hyvin sisäänpäin. Kokenut poni ymmärsi heti mitä tarkoitin ja sain sen asettumaan nätisti. Nostin seuraavasta kulmasta napakasti raviin ja yllättävien apujeni vuoksi lähtö raviin oli melko repäisevä. Tamma tuntui syöksähtävän pää pitkänä eteenpäin. Vaikkakin martingaali ei päästänyt päätä niin eteen kuin olisi voinut ilman. Pari askelta rynnistettyään sain sen aisoihin. “Pitääkin muistaa etten käytä niin vahvasti pohkeita”, kuiskuttelin ratsulleni. Jatkoimme kevytravissa tehden laajoja kaarroksia. Pari kierrosta ravattuamme taivuttelin Likkaa kahdeksikolla. Välillä Likka yritti punkea sisälapaansa hirveästi edelle ja sainkin korjailla ongelmaa. Kahdeksikko kyllä sujui muuten ongelmitta ravinkin pysyessä hyvin yllä kaiken aikaa. Merida ja Jemmu menivät jotain puomitehtävää ja sainkin varoa heitä omia tehtäviä tehdessäni. Kun lihakset oli lämmitelty ravissa ja käynnissä, valmistelin laukannostoa. Asetin hiukan sisään, istuin syvään satulassa ja annoin pohjetta. Siirryimme isoon, tahdikkaaseen laukkaan. Olin vähän jäädä jälkeen laukassa, sillä se tuntui hirveän isolta Biancan laukkaan verrattuna. Likka pärskähti tyytyväisenä päätään ravistaen. Naurahdin ja jarruttelin noin puolen kierroksen laukan jälkeen. “Hieno Likka.” Merru ja Jemmu taapersivat edessämmw vielä loppukäyntejä. Käännyin lävistäjälle, jonka kautta ohjasin Likan heidän edelleen. Kannustin ponin raville ja kulmassa nostimme jälleen tahdikkaan laukan. Kokosin ponia saadakseni laukan helpommin säädeltäväksi. “Aioksää mennä näitä vai tuunko ottaa pois sitku oon vieny Jemmun?” Merida kysyi puomeista. “En mä niitä tänään aio mennä. Ota vaan pois.” Hidastin raviin ja ja nostin kulmasta taas laukan. Lilkur toimi näppärästi. Pyysin sitä vaihtamaan laukkoja kahdeksikolla ja se vaihtoi ne tosi helposti. Pieni liike selässä ja pohkeenpaikat niin poni jo vaihtoi laukan. Melkeinpä ärsyttävän kuuliaisesti. Toisaalta olihan se mukavaa että homma toimi, mutta Biancan kanssa oli aina pieni jännitys mahanpohjassa siitä, että mitä seuraavaksi taphtuisi. Voi kuinka mä haluisin ratsastaa sillä ja laukata täysiä pellolla. Huoh. Pidätin laukasta käyntiin ja väistätin keskeltä uralle vielä muutaman kerran käynnissä. Likka totteli jälleen pienistä avuista. Ei ihme että veljeni oli ponilla koulukisoissa kolmanneksi sijoittunutkin. “Hyvä”, kehuin ja löysäsin ohjat tosi löysiksi. Kävelimme vielä reippaat loppukäynnit ponin saadessa venyttää kaulaansa mielin määrin. En laskeutunutkaan maneesissa vielä ponin selästä, vaan suuntasin pellolle kävelemään vielä loppukäyntejä löysin ohjin. Pohja oli lämpimämpien päivien avustuksella jo sulanut, kuivanut ja pehmennyt kivasti. Yksi ongelma meille tosin tuli, kun pellolle pääsimme. Likalla oli mitä ilmeisimmin aina pellolla viiletetty täysiä, niin nyt sen askel oli reipas ja poni suorastaan hyppelehti eteenpäin. Minun oli siis pakko kiristää ohjaa saadakseni sen hallintaani. Tiivistin istuntaani ja nojasin rennosti taaksepäin. Risteytysponin askel oli edelleen reipas ja se ikäänkuin odotti lähtölupaa. Sitä lähtölupaa se ei kyllä nyt saisi, sillä halusin vain mennä loppu käyntejä. Otin kunnon pidätyksen ja löysäsin sitten ohjia. Tamma käpötteli reippaasti kanssani pari rinkulaa. Rinkuloiden jälkeen käänsin pään kohti tallia. Tallin pihan lähestyessä loikkasin selästä ja otin ohjanperät käsiini. Kävelytin mammuttiponin perässäni yksäripuolelle, käytävälle seisomaan. Vein varusteet paikoilleen ja putsasin enimmät hiekat jalustimista. Olin jo harjannut Likan pikaisesti ja vienyt karsinaan. Nyt hain sille kasan heiniä. “Myöhemmin illalla saat vielä heinää ja sitä sörsselipaskaa mitä sulle on annettu”,selitin ja läksin sittemmin karsinalta Biancaa katsomaan.  // alkaa kuule jo vähä vaikuttaa siltä että bia alkaa olla paranemaan päin, tänää se söi kaikki aamukaurat ja pihalla se jopa jaksoi vähän kinastella heinänrippeistä, mutta jättäytyi sitten nurkkaan seisomaan, kun acce sen voitti. Likka on kyl iha super poni vaik ite sanon. se tekee sullekin kyl hyvää mennä ponilla joka tekee oikeista avuista oikein niin niihin saa vakautta, joilla sitten viiä biaa eteenpäin vakaaksi. Hyvää tekee likalle välillä vaan kävellä pellolla nelistämisen sijaan. Hienon näköinen likka kyllä kuvassa<3 18v€ -Iida |
|
|
|
Post by Topi on Jul 8, 2016 9:41:11 GMT 1
Yhteiskuva
// Ohoh, kylläpä te näytätte hyvältä, oikea heppatytön unelma:D 7v€ -Iida |
|
|
|
Post by Topi on Jul 10, 2016 12:58:02 GMT 1
Maastoilua kaiken tän sotkun keskelläSaapuessani tallille, kuulin miten monet kuiskivat selkän takana. Ilmeisesti sana mun ja Meridan erosta oli levinnyt. Eikä mikään ihme, tapahtuihan kaikki kuitenkin julkisella paikalla. Kävin hakemassa Likan riimunnarun ja lähdin hakemaan ponia laitsalta kaikessa hiljaisuudessa. Yritin olla välittämättä muiden katseista ja puheista. Kyllä tämä sitten jossain vaiheessa unohtuisi. Risteytysponi askelsi minua vastaan. Tervehdin tammaa ja laitoin riimunnarun klipsin kiinni päitsiin. Suunnittelin, että lähtisimme tänään astetta pidemmälle maastolenkille selvittelemään ajatuksiani. Koulu- tai estetreenistä tuskin tulisi mitään, kun mulla oli kuitenkin niin paljon mielenpäällä.Uskoisin että ei Likkakaan panisi pahakseen, jos kävisimme useampana päivänä peräkkäin maastolenkillä.
Harjasin pilkullista tammaa tallin käytävällä. Väliin se yritti leikkimielisesti hamuta kasvojani, kun koetin harjata sitä pääharjalla. Työnsin kerta toisensa jälkeen sen pään pois ja sainkin pään loppujen lopuksi harjattua hyvin. Kävin hakemassa Likan satulan telineestä ja nostin sen sen selkään. Hapuilin vyön vatsan toiselta puolelta ja kiristin sen pikaisesti niihin reikiin, joiden huomasin venyneenkin käytössä. Hain seuraavaksi suitset ja jännesuojat satulahuoneesta ja aloin pukemaan niitä hepalle. Vaikka kävisimmekin luultavasti melko rennon lenkin, olisi suojat kuitenkin hyvä varalta olla. Puhelimeni värisi taskussani kesken suitsien laiton. Pujotin nopeasti hevosen korvat suitsista läpi, jotta ne pysyisivät puhelun ajan edes jollain tavalla päässä. Tartuin puhelimeeni ja vetäisin oikealle avatakseni linjan. Soittaja oli Elsa.
"Moro", tervehdin puhelimeen.
"Moro vaan", Elsa vastasi naurahtaen hieman.
"Minkä vuoks sää soitit?" Tiedustelin, vaikka oikeastaan tiesinkin jo miksi. Ilmeisesti mun ja Meridan ero oli kantautunut Elsankin korviin saakka.
"Onks se totta et te erositte?" Tyttö henkäisi ihmeissään.
Huokaisin ja vastasin myöntävästi.
"Entä se että sä löit Jereltä tajun kankaalle?"
Vai sellaista siellä puhutaan? Ettäkö olisin lyönyt tajut kankaalle? Toisaalta olihan jo yleisesti tunnettu asia, että kylillä suurenneltiin kaikkea.
"Ei oo totta. Myönnän kyl et turpaan sai, mut kyllä se ihan tajuissaan oli koko ajan."
"Aa okei", Elsa kuittasi.
Pienen hiljasuuden jälkeen tyttö uteli:
"Senkö takia erositte että se petti sua sen Jeren kaa?"
Olin hetken hiljaa.
"Just nii. Mut hei mä en ehi enää puhuu ku mul on tossa hevonen ja mun pitäs jatkaa sen kuntoonlaittamista. Joten heippa", selittelin ja lopetin puhelun.
Tungin rakkineen taskuuni ja jatkoin suitsien laittamista. Kaikkee se Elsaki halus tietää. Eikö kukaa tajua et mua ei huvittas puhua koko aiheesta? Haluisin vaan unohtaa sen ja olla kuin Meridaa ja Jereä ei olisi olemassakaan.
Laitettuani Lilkurin ja itseni kuntoon maastoa varten, talutin ponin tallipihalle. Tartuin kiinni satulan etukaaresta ohjat sormieni välissä ja nousin ratsaille. Ennen kuin sain itseäni edes kunkolla selkään, otti Likka jo pari askelta eteenpäin.
"Prr."
Nappasin ohjasta pitääkseni tamman paikallaan ja työnsin oikean jalkani kunnolla jalustimeen. Oltuani ojennuksessa, napautin pohkeilla kevyesti tamman kylkiä. Annoin pohetta ilmeisesti enemmän kuin tarvitsi ja Likka tulkitsi sen niin että halusin ravata. Tein pidätteen ja johdatin Lilkuria tasaisessa käynnissä tallilta poispäin johtavalle tielle. Likan korvat kääntyivät hörössä eteenpäin, aivan kuin se olisi kuunnellut jotain. Saatoin erottaa vaimeaa ajoneuvosta peräisin olevaa ääntä. Ääni koveni ja päättelin jonkun olevan tulossa. Päättelin parhaimmaksi siirtyä vielä enemmän tien laitaan, jottei kukaan meidän yli ajaisi. Yllätyksekseni kulman takaa kaarsi minulle tuttuakin tutumpi mopoauto. Ei ollut vaikea arvata kuka oli kyydissä. Käänsin katseeni nopeasti toisaalle ja kannustin Likan raville. Katsoin suoraan eteenpäin ravataen samalla hiljakseen mauton mennessä ohi. En ollut koskaan uskonut, että väleistämme voisi tulla näinkin jäätävät.
Toivottavasti kuitenkin Meridan ja Jeren välit pysyisivät lämpiminä, ajattelin sarkastisesti.
Jatkoimme ravissa matkaamista ja seuraavasta risteyksestä käännyin vasemmalle, hiekkatielle, jossa ei enää oikeastaan kulkenut autoja. Lilkur alkoi nykkiä ohjaa, sillä se halusi juosta. Olimme nimittäin tällä tiellä lähestulkoon aina laukanneet. En kuitenkaan antanut periksi vielä vaan pidättäydyin ravissa. Likka nyki ohjaa vielä enemmän tullessamme mutkaan, jonka jälkeen avautuisi pitkä laukkasuora. Ajattelin ettei vauhdista mitään haittaakaan olisi ja lähdin kannustamaan tammaa laukalle. Lilkur oli heti juonessa mukana. Nousin kevyeeseen istuntaan ja tartuin kiinni harjan puolesta välistä. Ponin pidentäessä askeltaan entisestään, tuuli alkoi viuhuta kasvoilla ja siitä syntyvä tunne oli mahtava. Unohdin hetkeksi kaikki huolet ja murheet kiitäessäni Likan kanssa täyttä vauhtia tiellä. Tuuli paiskasi kasvoja vasten ja maisemat vilahtivat nopeaa ohitse. Mutta ei kauaakaan, kun eteemme tuli ylämäki ja vauhti hidastui hetkessä puoleen ja lopulta hiljensin käyntiin. Annoin pitkät ohjat ja rapsuttelin ponia harjantyvestä. Likka pärski tyytyväisenä venytellen kaulaansa. Sen kyljet kohoilivat rasituksesta.
Kun tamman hengitys oli tasaantunut kävelyn johdosta, teimme käynti-ravi siirtymisiä. Lilkur suoritti pyyntöni auliisti, joten annoin sille sen jälkeen löysät ohjat ravihölkän ajaksi. Hölkkäsimme tovin aina seuraavaan risteykseen asti. Siitä risteyksestä käännyimme vasemmalle. Menimme nyt eräällä metsäpolulla, jossa vastaan tuki ajoittain epätasaisempaa maastoa. Siirryin melkein heti käyntiin, sillä jos vastaan tulisi esimerkiksi puunrunko ja Likka kompastuisi siihen, saattaisi se alkaa ontumaan. Sitä riskiä en uskaltaisi ottaa, etenkään kun hevonen ei ollut omani. Likkakin tyytyi kävelemään, joten mitään ongelmaa ei ollut.
Samoiltuamme metsässä puolentoista tunnin ajan, olin valmis palaamaan tallille. Valitsimme sinne nopeimman mahdollisen reitin, eli pellon läpi ratsastamisen. En laskenut ponia laukalle, vaikka yleensä pellolla ihan spurttaillaankin, vaan olin tylsä ihminen ja sallin ainoastaan rennon ravihölkkäilyn pitkin ohjin. Lilkur hölskytteli menemään eteenpäin, minä selässään.
"Juostaan tääl sit joku toinen kerta", lupasin jalomielisesti.
Likka pärskähti ja ravisteli päätään.
"Niin, hyvä tamma. Vaikka sä ootki ratsastuskouluponi, niin hyvinhän sä jaksoit tommosen pidemmänkin maastoreissun."
Vähän ennen kuin tulimme tallin pihaan, hidastin käyntiin istunnalla ja pienellä pidätteellä. Ratsastin melko lähelle tallirakennusta ja jalkauduin sitten hevosen selästä. Nostin ohjat kaulalta ja lähdin taluttamaan risteytysponitammaa talliin.
Tallissa Alman kanssa touhuava Milja viestitti mulle oudon katseen, kun aloin kiinnittämään tammaa käytävälle. Arvelin Meridan olevan serkusta päätellen lähistöllä, joten aloin pikapikaa purkamaan varusteita. Poni oli hionnut ryntäiltä ja kainaloista, joten kävin kastelemassa yhtä harjoista ja kävin hikikohdat läpi sillä. Harjasin muutenkin ponin läpi ja puhdistin kaviot. Tarkistin myös pikaisesti jalat lämmön tai turpoamisen varalta. Jalat olivat kuitenkin kauttaaltaan kuivat ja viileät. Hyvä niin. Irrotin ponitamman ketjuista ja kävin viemässä sen takaisin laitumelle. Palasin hakemaan kamppeitani ja näin samalla Meridan käytävällä. Kävelin vain kylmänviileästi muijan ohi skoballe ja lähdin kotiinpäin. Ainakin oli kiva maasto jos ei muuta.
// Noh teidän on paras tulla toimeen taas joskus ees perus puheväleihi, tai muuten yksäripuolella tulee olemaan jäätävä tunnelma jatai kaikkialla muuallakin koko tallissa tallituvasta puhumattakaan, hui. jaajaa vai että likka on ratsastuskouluponi, jolla on rautanen kunto laidunkaudesta huolimatta, niin sehän on ainoastaan sen ansiota että se on reippaana tunneilla juossut vai mitä mutta tekee sille kyllä todella hyvää päästä useemminkin maastoilemaan saa vähä mielenvirkistystä ja vaihtelua kentällä oloon. Onneks Likka on perus varma maastossa nii sen kanssa voi hurvitella ilman että se ilman syytä lähtis säikkymään mitään. 17v€ -Iida |
|
|
|
Post by Topi on Jul 11, 2016 8:23:59 GMT 1
Pilkukkaalla koniinilla maastossa
Tänäänkin käytiin harppomassa metässä, vaikka hieman ripsi vettäki taivaalt // No eikai pikku sateen pidäkään haitata, ettehän te sokerista Likan kanssa oo! Likka on kyl varmaa über tyytyväinen kun saa köpsytellä maastossa :3 5v€ -Iida
btw. saisinkons kopioida sun copyjä vastaan kuvat likasta sen sivuille?; )))[/b/]
Tietty saat :"D |
|
|
|
Post by Topi on Jul 15, 2016 16:49:08 GMT 1
Pomppuja maneesilla “Likkaa", huhuilin tarhan portilla. Tamma hörähti matalasti ja lähti taapertamaan luokseni. Ponin tullessa riittävän lähelle, rapsutin sitä tervehdykseksi. “Mitäs tyttö? Kelpaisko jos piettäs tänää pieni estetreeni?” Likka ei kuten arvata saattaa mun kysymykseen vastannut, mutta lähti kuitenkin ihan mielissään kävelemään kanssani kohti tallia. Oltiin tosiaan niin monena päivänä käyty maastossa, että pienimuotonen estetreeni olis kyllä ihan paikallaan. Sitä paitsi olin eilen ilmoittautunut estevalmennusryhmään, että voisihan senkin vuoksi vähän panostaa. Lilkur tökki minua selkään turvallaan kävellessämme kohti tallia. Taivaalta kuului pahaenteinen jyrähdys ja mun toiveet hyppäämisestä oli menossa paskaksi. Jatkoimme sisään talliin karkuun ukkosta ja laitoinkin tamman kiinni käytävälle. Rupesin rappaamaan sitä puhtaaksi harjoilla. Älysin vasta siinä harjatessani sen, miten punoittava turpa sillä oli. Etäisesti se näytti ihmisen auringossa palaneelta iholta. Lähistöllä puuhastellut Sanna kävi todistamassa veikkaukseni todeksi. “Se on pikkusen palanu. Ei sen kummempaa. Tosi yleisiä varsinkin vaalee turpasilla hepoilla. Jos se muuttuu sit tota ärkähäkämmäks niin sit voi harkita solesanin laittamista.” Jatkoin ihan normaalisti harjausta ja puunattuani tarpeeksi aloin varustamaan hevosta. Nappasin satulahuoneesta estepenkin ja viskasin sen ja suitset tamman päälle. Kun kaikki nippelit ja nappelit, kypärä sekä hanskat mukaanlukien olivat kondiksessa, saatoimme lähteä kohti kenttää. Kävelymatkalla kentälle aloin kuitenkin epäröidä. Oli alkanut satamaan ja ukkonenkin jyrähteli ajoittain jossain kauempana. Pohdiskelin mielessäni olisiko järkevämpää mennä kentälle vai maneesiin. “No perkele, kyl mä sen maneesin nyt valitsen", puuskahdin ja suuntasinkin punaista maneesirakennusta kohden. Sisälle astuessani hoksasin myös kahden muun mulle tuntemattoman ratsastajan olevan hevosineen ratsastamassa. Kumpikin täti vaikutti kuitenkin olevan loppukäyntejä vetelemässä, ainakin tätien kainaloiden hikiläikistä päätellen. Nuo kaksi olivat ilmeisesti hypänneetkin ja kasanneet muutaman esteen ihan hyville kohdille. Päätin säästää vaivaa ja hypellä jo valmiiksi rakennettua kolmen esteen rataa. Johdatin Likan keskelle maneesia. Mittasin jalkkarit sopiviksi ja käytin habaani kirratessani satulavyötä vielä yhdet reiät lisää. “Saako nämä esteet jättää tänne", kysyi toinen tädeistä kun olin saanut itseni punnerrettua selkään. “Saa saa”, lupailin vaikka tajusinkin esteiden purkamisen jäävän minun kontolleni. Täti hymyili mulle säteilevästi ja ohjasi hevosensa loppukaartoon. Vastasin hymyyn jollain ihme irvistyksellä ja käskin tamman liikkeelle. Lilkur lähti menemään reipas tempoista käyntiä eteenpäin uralla. Kerin ohjat käteeni ja aloin alkulämppäilemään. Otimme ravi hölkässä löysin ohjin voltteja ja pysähdyksiä sekä käynti-ravi siirtymisiä. Tätien kaikottua aloin ottaa myös laukkaa pitkille sivuille. Likka pyrähti laukkaan pienestä liikkeestä ja jarrutteli lähes yhtä helposti. Parin laukkaympyrän jälkeen saatoin alkaa ottamaan lähestymisiä esteille. Aloitin laukkaamalla ensin puoli kierrost lisää ja kääntämällä vaivihkaa seuraavalla pitkällä sivulla esteelle vähän ennen kulmaa. Edessä häämötti noin 60-senttinen pysty. Pidin tamman pään ylhäällä, mikä oli suuri apu askelten hakemiseen. Parin laukka-askeleen jälkeen ponnistimme pomppuun. Myötäsin mukana ja laskeutuessamme tarrasin ohjaan vähän turhankin tiukasti, mikä saikin Likan ravistelemaan päätään ärtyneenä. Jatkoin suoraan uralle kevyessö ravissa. Pyöräyttelin parin ympyrän, pyrkien täydelliseen volttiin. Likka vain meinasi puskea lavalla sisäänpäin hankaloittaen ratsastusta. Korjaillessani lapaongelmaa, karkasi taas asetus aina hyppysistäni. Pöh. No emmä mitään voltteja halunnutkaan tehdä. Siirryin takaisin ratsastamaan suoraan uraa pitkin ravissa. Tulevassa kulmassa annoin kepoisat laukka-avut. Risteytysponi siirtyi nopeahkoon laukkaan. Jarrasin tekemällä muutaman puolipidätteen. Likka alkoi kuunnella ja hiljensi tahtia helpommin hallittavampaan tempoon. Rapsutin kiitokseksi tammaa jatkaen samaan aikaan lävistäjällä olevalle ristikolle ratsastamista. Lähestyin estettä laukassa. Korjasin pienen vinouden sisäpohkeen avulla. Lilkur suorastaan imi esteelle ja loikkasi sen yli vanhantekijän elkein. Taputin sitä kaulalta kiitokseksi. “Hyyvä.” Annoin ponin hetkisen verran kävellä, jotta sain itsekin hetken hengähtää ja miettiä seuraava tehtävää. Jos vaikka hyppäisin ensin lävistäjän ristikon ja kaartaisin sen jälkeen pystyhalkaisijalle sijoitetulle okserille, joka oli korkeudeltaan noin 80cm. Keräsin ohjat jälleem paremmin käsiini ja nostin kevein ottein laukan. Likka pyöritti laukkaa omalla moottorilla ja mun tehtäväksi jäi vain ohjaaminen ja vauhdin pitäminen yllä pohkeen avulla. Laukattuamme uralla tarpeeksi, käänsin diagonaalille. Jatkoimme reippaassa tahdissa ristikkoa kohden. Tamma otti pienen turhan väliaskeleen ennen hyppyyn lähtöä. Sillä ei kuitenkaan ollut mitään väliä, vaan selvisimme hetkessä esteen toiselle puolen. Silitin pilkullista kaulaa hieman kiitokseksi ja lausahdin suopean sanan. Kaarsimme taasen okserille ja Likka keräsi vauhtia viimeiset askeleet ja loikkasi innoissaan ilmaan. Puolivahingossa tamman takajalka kuitenkin veti puomin mukaamme alas maankamaralle. En sen enempää jäänyt puomin tipahtamista miettimään, vaan hiljensin esteen jälkeen raviin. “Noni, ei meiän tarttee enempää hyppiä. Hölkkäillään vielä.” Painoin herkän tamman kylkiä ravaillen löysin ohjin. Tästä estetreenistä ei loppuseltaan tullutkaan tämän pitempi, mutta parempi sekin kun ei mitään. Palasimme tallille ja purettuani kamppeet ponin niskasta, putsasin jalat ja tungin linimentit sekaan. Kavioita tsekatessani sitten tajusin, että ehkä ei niitä linimenttejä vielä. Mun kädet ja paita oli nimittäin ihan siinä sinisessä. Voi paska. Mun oli pakko lähteä vaihtamaan paita. Onnekseni mulla oli kuitenkin varapaita satulahuoneen lokerossa. Suuntasin sinne kaivamaan paitaa lokerosta. Vetäisin t-paidan päältäni. “Kröhm", joku köhähti. Käännyin ihmeissäni ympäri nähden mulle tuntemattoman blondin. Äkkiseltä muija näytti tosi hyvännäköseltä. “Ai moro", tervehdin virnistäen samalla. “No moi vaan. Oot ilmeisesti Topi, jos oon oikeen kuullu? Mitäs sää täällä oikeen strippaat?” Tyttö naurahti kummissaan. “Oon Topi joo. Mun paita sotkeentu linimenttiin joten tulin vaihtaa”, selitin raaputtaen takaraivoani. En todellakaan tuntenut tyttöä, mutta mulla oli pieni aavistus että se olisi joku tuntilainen. Päätin vetäistä paitani päälle. Samaan aikaan muija alkoi penkomaan vaan jotain kamoja löytäessään haluamansa, jonkun karvapalan nimittäin. Tyttö lähti melkein, mutta pysähtyi sitten ovelle puhuakseen: “Mun nimi on muuten Jenni.” “Okei", nyökkäsin pieni virne kasvoillani. “Mitä sä muuten täällä teit?” ihmettelin. “Olin menos tunnille ja Iida pyys mua hakeen tän romaanin", Jenni selitti. Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. “Mut nähellään", hän hymyili ja luikki sitten tiehensä.
Nähellään? Saatoinko aistia jonkinnäköistä flirttiä, vai kuvittelinko vaan?Menin takaisin Lilkurin luokse ja lähdin viemään puhdas paita päälläni sitä tarhaan. Keitin kahvia tallituvassa ja sohvalla istui Lucan lisäksi Linda. Olin alkanut jo ihmetellä olivatko ne joku pari tai jotain, kun näkyivät olevan niin usein yhdessä. Kun kahvi oli kiehunut, kaadoin sitä mukiini ja kiiruhdin pöytään juomaan sen. Kahvi oli kuitenki niin kuumaa, että poltin suuni. “Ai saatana tää on kuumaa", valitin saaden Lucan suunnalta huvittuneen hymähdyksen. Sekoitin kahvia lusikalla, yrittäen saada sitä jäähtymään. Tallituvan ovi aukesi ja sisään astuivat Merida ja Milja. Luca ja Linda moikkasivat heitä innokkaasti. Mä en tiennyt tervehtisinkö, joten päätin vain mumista jotain tervehdyksen tapaista. Milja istahti sohvalle ja Merida nappasi kahvia ja istui pöytään. Tarkkailin vaivaantuneena kahviani ja siemaisin kupista juomaa, joka oli jo viilentynyt sopivasti. Vilkaisin Meridaa, joka yritti osallistua Lindan ja Miljan keskustleluun. “Joo Jemmuki on pari kertaa temppuillu, mut onneks se on ihan järkevä kummiskin.” “Alma se vasta järkevyyden huippu onkin", Milja naurahti sarkastisesti. “Siltä se ainakin näytti", Linda hymähti eikä hänestä ottanut selvää sanoiko tämä sen hyvällä vaiko ilkeillen. Seurasin puhetta vaitonaisena. “Mikäs sut noin hiljaseks vetää", Linda näpäytti kun en osallistunut kertaakaan keskusteluun. “Ei mikään. Etkö oo huomannu kui rauhalline ja hiljane persoona oon", virnistin vittuilevalle blondille. Linda pyöräytti silmiään. Nousin pöydästä ja vein kahvikuppini pois. Menin ja lösähdin sohvalle Lucan viereen. “Onks se tuntilaine Jenni useinki tääl ratsastamas?” tiedustelin Lucakselta. Tytöt katsoivat mua kulmat koholla. “Ai kuka?” Milja ihmetteli. “Meinaaks sä sitä hyvännäköstä blondia?” Lucas arveli. Nyökkäsin virnistäen: “ Just se.” “Aa no emmä tiiä. Taitaa se käyä aina torstaisin vakkaritunnilla. Kuinka niin?” “Eiku mietin vaan", naurahdin ja Linda heitti jotain siihen suuntaan että olin löytänyt muijan. Saatuani tallilla kaikki hommat päätökseen, lähdin parkkipaikalle. Merida näkyi menevän Jemmun kanssa kentälle. Mitäköhän se oli aatellu illalla tehä? Äh. Mitä mä sitä nyt mietin? Käynnistin skootterini ja lähdin ajaamaan kotiin päin. Kurvatessani kotipihaan oli Salome just tullut kaupungilta ja käveli mun kanssa samaa matkaa sisälle. “Hei arvaa muuten mitä”, punapää aloitti. “No?” “No siis ku mä myin netissä niitä Biancan tavaroita hevoskirppiksellä, nii mun eteen pompahti yks ilmotus yhestä tosi upeesta hevosesta. Se vaikutti tosi hienolta, niin mä vähän epäröiden soitin sen ilmoituksen laittajalle. Oli kuulemma pakkomyynnissä, kun ne oli muuttamassa ja tyhjentämässä koko tallin. Me sit sovittii et tuun kattoo sitä tässä joku päivä.” Kuuntelin siskoni innokasta puhetta. En ollut tajunnutkaan että Salome oli jälleen kiinnostunut tallilla käymisestä. “Ootsä sit ostamassa sen?” kysyin kummissani. “En mä tiiä. Ainaki haluun käyä kattomassa. Enhän mä voi ikuisesti märehtiä Biancaa.” Se kyllä oli ihan totta. Astuimme yhtä aikaa ovesta sisälle kolistellen taloon. Veela the vaippaperse juoksi Salomen nimeä huudellen vastaan eteisessä. Siskot juttelivat keskenään ja mä päätin astua takavasemmalle omaan huoneeseeni. // Aah voi Likka parkaa, sen söötti pieni turpaparka on palanu, voi raasu:'( sä saat hoitaa sen turvan kuntoon. Kyllä se estetreeni teköö hyvää likalle kun se nii nauttii hyppimisestä, ja valmennusryhmään ei juurikaan tartte harjoitella etukäteen ellet sä tietty taho johonkuhun vaikutusta? Ku alotatte matalista nii saatte hyvän pohjan. Likalla on kyllä ollu hyvä kesä, pikkasen esteitä ja paljon maastoilua sekä ruohoa, joten mikäs siinä itekki tykkäisin. Jenni muute alotti just toisenki vakkari tunnin mun mielestä tulee kans maanantaisin, ehkä sen takia et näkee sua tai sitte ihan muute vaa, mut kova se on flirttailemaan niitten harvojen tunneille osallituvien poikienkin kanssa, pidä varasi! 18v€ -Iida
ps. Hieno tuo uus kansi, mut väärä vuos vissiin ?
-juu kiitos mut oikeestaan väärä kuukaus, mut ei oo viel ainakaa mitää motii vaihtaa :Dd onpaha hetke siin kusettamas ihmisii
|
|
|
|
Post by Topi on Jul 16, 2016 21:39:35 GMT 1
IrtojuoksutusMun pää oli aika sekasi viimeaikasista tapahtumista, kun oli Merrunki kaa taas jotain säädöntapasta. Illalla vaihdetut suudelmat ois tietty voinu pistää kaljan piikkiin, mutta jos rehellisiä ollaan, oisin mä täysselvänä myös jotai touhunnu. Toisaalta halusin tutustuu myös tähän Jenniin ja sillai. Olin kuitenki frii maan, joten sain periaattees olla kenen kaa tykkäsin. Joten voisin ensimmäisenä vaikkapa lakata miettimästä tälläisiä turhuuksia. Seisoskelin mietteliäänä karsinan oveen nojaten samaan aikaan, kun yp-ponini seisoi ketjuissa käytävällä.
"Ehkäpä mä ny alan laittaa sua valmiiksi", huokaisin aloittaen harjauksen joillain random harjoilla.
Olin jo suunnitellut tänään vain irtojuoksuttavani tamman. Saisipa samalla vähän irrotella ja venytellä mahollisesti jumiutuneita lihaksiaan. Likka pukkasi mua kylkeen toverillisesti.
"Mitä sä oikee haluut?" Kysyin ihmeissäni.
Poni pärskähti ja räät lensivät kaaressa paidalleni. Yäk.
"Ilmeisesti sulla ei ollu mitään asiaa", huokaisin mennessäni satulahuoneeseen paitaa puhdistamaan.
"Kelle sä oikein puhut?" Joku vieras takanani kysyi.
Kääntyessäni ympäri katseeni tapasi uuden tuttavuuden, luultavasti päälle parikymppisen naisen. Katos perkele, ko mä löyän väkee ain satulahuoneest.
"Kuhan mutisin jotai itekseni. Mä oon muuten Topi", hymähdin ja tarjosin kättäni tervehtiäkseni.
Nainen tarttui siihen ja esittäytyi: "Lydia. Kiertelin vaan nyt ku ekaa kertaa oon käymässä."
"Aa no moro sit vaan ja tervetuloo Yläkokkoon."
Laitettuani ponille suitset ilman ohjia, lähdin taluttamaan sitä kentälle. Varmistin useammalta henkilöltä, ettei sinne olisi ainakin puoleen tuntiin ketään tulossa. Ei nimittäin olisi kovin turvallista ratsastaa samalla, kun toinen poni olisi irti. Päästin irti ja hätyyttelin Likkaa liikkeelle. Se lähti kävelemään poispäin ja kannustin sitä vain jatkamaan. Päästyään uralle, annoin Lilkurin ensin käpötellä rennosti pari kierrosta. Haettuani kentän laidalle jätetyn raipan, saatoin ryhtyä houkuttelemaan Likkaa raville. Tamman askel vaihtuikin reippaasti laukaksi.
"Sooh. Ravi", kehotin.
Parin laukka-askeleen viiveellä tamma reagoi ja siirtyi nopeaan raviin. Kehuin sitä. Ponin ravattua kaksi ja puoli kierrosta, pyysin laukkaa. Antaisin sen nyt päästellä, jos se halusi. Pilkukkaat jalat alkoivat takoa maata alleen rytmikkäässä laukassa. Kaarteen jälkeen vauhti koveni paljon Likan heittäessä yhden riemupukinkin. Oli hauska katella, kun toinen oli nii innoissaa. Tuttu ja turvallinen ratsastuskouluponi heittelehti nyt tiikerimäisesti eteenpäin persettään viskoen. Onneksi kuitenkin parin kaahailukierroksen ja läheltäpiti-tilanteen jälkeen Lilkur siirtyi suostuvaisena pyynnöstäni ravin kautta käyntiin.
"Hieno hieno tamma", kehaisin pysäyttäessäni sen.
Tehtyämme vielä muutamat maastakäsittelytehtävät, olimme valmiita palaamaan talliin. Vilkaistessani kelloa tajusin aikaa kuluneen vasta vajaat puoli tuntia. Harjattuani tamman, mulla ei ollut kuitenkaan enää mitään tekemistä (orjatyötä en suostuisi tekemään), vaan vein Likan takaisin tarhaan jatkamaan päiväänsä. Törmäsin sattumalta Meridaan, joka oli hakemassa Jemmua suokkitarhalta.
"Ai moi", tyttö tervehti viehko hymy huulillaan.
"Moro" nyökkäsin ja arvelin ääneen: "Jemmua hakemassa?"
Mustatukkainen nyökkäsi. "Liikutitko jo Likan?"
"Joo. Mä vaan irtojuoksutin."
"Okei, no.. joku päivä maastolenkki?" Kuului ehdotus tytön suunnalta.
"Mikä ettei", virnistin kunnon pilluvirne naamalla.
"No, nähellään!" Merida huikkasi kun käännyin lähtiessäni parkkipaikalle.
Mieluustihan mä ex-tyttöystäväni kanssa näkisin ja miksei välien lämpenemisenkin merkeissä. En vain tiennyt mitä mä antasin sen musta kuvitella. En ollut rehellisesti ottaen päättänyt vielä halusinko tämän pysyvän kaverina vai jotain enemmän.
"Mut se loukkas sua ja voi tehä sen ihan hyvin uudestaankin ", kuului Salomen ääni pääni sisällä.
Mielikuvitussiskoni pointti oli kyllä harvinaisen selvä ja aukoton. Noh. Jos mentäs vaan fiiliksen mukaan ja ainaki nautittas tallilla olosta ilman jäätäviä välejä. Se ois ainaki hyvä alku.
// Nojoo saapahan Likkakin joskus revitellä vapaana, tekee sille pitkästä aikaa hyvää, mut saa nähä kuinka monet nuoret nyt näki ja säikähti tamman reipasta olemusta, joka pysyy yllättävän hyvin poissa näkyvistä selästä käsin (paitsi maastossa ja esteillä). no eipä ne muutenkaan oo sillä pitkään aikaan mennyt, joten ei tiedäkään kuinka hyvään kuntoon ja reaktiiviseks se tamma on tullut yhden ihmisen ratsastamana! Ahahah ehkä se räkä oli rakkaudenosoitus sulle Likalta, kun se on vähän amatööri rakkausasioissa? Toisin ku sä ei vaiskaa. mut joo oothan sä free man ja ny sul on oikeus nauttia elämästä niinku luca konsanaan, mut hyvä sentää et välit ei oo enää nii jäätävät, raukee olo koko tallilla. 14v€ -Iida |
|
|
|
Post by Topi on Jul 18, 2016 1:07:23 GMT 1
(Juoruja jälleen..) ja höntsäilyä kentällä Oltiin eilen käyty Salomen kanssa kattomassa sitä yhtä “niin upeeta ruunaa” ja olihan se ihan kivan tyyppinen ollu. Osaava ainaki, mut ei kumminkaa jotenki mun tyyline. Vähän pulleeki se oli, ja se omistaja sano et lihoo helposti. Siskoni oli kuitenkin älyttömän onnessaan ja tuli kanssani skoballa tallille katselemaan maailmanmenoa. Tajusin kyllä et se mieluusti kävisi ratsaillakin. En kyllä kovin mieluusti antaisi poniani Iidan ponia kellekkään muulle ratsastettavaksi, mutta no ehkä tän kerran antaisin. “Kukas tää on?” Salome kysy kun menimme Peukun karsinan ohi. “Tää on se Merrun uus yp. Kuulemma ihan kiva hepo.” Siskoni loi tarkemman katseen hevoseen ja nyökkäsi hyväksyvästi. “Ei hassumman olonen.” “Mm”, hymähdin ja jatkoin Likan karsinalle,minne se oli jo tuotu valmiiksi. Huomasin miten pitkän katseen Salome loi Biancan tyhjään karsinaan. Yritin kääntää tytön olon paremmaksi kysymällä: “Haluutsä vaikka ratsastaaki?” Sen sanomine oli oikeesti aika hankalaa, koska kyllä sen oman yp:n halusi sitten pitää ihan itsellään. Salome pudisti päätään: “Ei mun oo pakko. Mä oon vaik tallituvassa, jos sää ratsastat. “Eiku ratsasta vaa”, intin enkä edes tiennyt miksi. Enhän mä oikeesti ollu kovin innokas sitä Likan selkään laittamaan. “No okei. Mä ratsastan. Mut sä voit mennä ekat puoli tuntia. Oon sen aikaa tallituvassa ja katon kellosta aikaa.” Nyökkäsin ja katsoin Salomen kääntyvän ja lähtevän talllitupaan. Oishan se nyt voinu edes auttaa laittamisessa, kun kerran ratsastaakin saisi. Huoh.Varustettuani Likan (tällä kertaa en edes sotkenut paitaani!) olin valmis lähtemään kentälle. Siellä oli kuitenkin ratsastamassa myös Angelika Cora-poninsa kanssa ja Milja Almalla. Änkesin sekaan alkukäyntien merkeissä. Likka tuntui tosi hyvältä heti näin alkuun ja uumoilin tämän päivän ratsastuksesta tulevan tavallistakin loisteliaampi. En tosin saattanut tehdä mitään erikoista, kuten hypätä, sillä suojat jäivät talliin. Aloittelin kuitenkin pyörittelemällä huoliteltuja voltteja ja viimekerroista poiketen, myös ponin lapa pysyi hyvin liikkeen mukana. Vääntelin ja jumppasin tamman kaulaa ja hölkkäilin ravissa väistellen vähäväliä eteen tulevia “pikkuponeja”. Käännyin siis monta kertaa kentän toiselle puolelle, kun joko Alman tai Coran perse tuntui olevan liian likellä. Poni tuntui ihan hyvältä ja vastasi apuihini kuuliaisesti. Ravivolteilla aloin jo taivuttelemaan sitä. Likka kääntyi kuten tavallista todella herkästi, joten sain pitää sisäpohkeen tiukkana, jottei se edes vähän varaisi liikaa painoa sisäänpäin. Pyöräyteltyämme pari volttia jatkoin uralle aikoen nostaa laukan. Milja ratsuineen kuitenkin ennätti kiilata edelle ja jouduimme hetken löntystelemään heidän perässään. Käänsin Likan kentän poikki ja jatkoin sitten vapaammin eteenpäin. Lähellä ei ollut ketään, joten saatoin pitkän sivun keskellä nostaa laukan. Pidin tamman tiukassa komennossa, jotta se teki juuri niinkuin halusin. (Aikalailla teki muutenkin nykyään.) Tuntui hyvältä, kun jokainen laukka-askel oli hyvin hallittu. Kiepautin ratsuni laukkaa jatkaen pääty-ympyrälle. Olin jo siirtymässä uralle, kunnes jouduin Coran väliintulon takia jarruttelemaan. “Tyyt tyyt!” Angelika naurahti ja suhahti ravissa edellemme. Huokaisin lähtien seuraamaan heitä ravissa. Mä niin vihasin kun kentällä oli muitakin ratsukoita. Puolen tunnin jälkeen, Salome oli tupsahtanut paikalle ja noussut pilkkukoniinin ratsaille. Mä olin heivannut sen jälestä persaukseni tallituvan sohvalle. Saatoin sieltä käsin ikkunasta tarkkailla Salomen ratsastusta. Sys ratsastasi tosi siististi ja vähäeleisesti saaden Likan takapäänkin melko pian aktiiviseksi. “Ei se kyl hassummin ratsasta”, mumisin itsekseni. Nappasin Iphoneni esille ja avasin lukituksen. Instagramista oli tullut ilmoitus Mikon laittamista kuvista. Suljin sovelluksen miltei heti, kun huomasin kuvien koskevan Pokemon Go:ta. Se peli oli täyttä shittaa ja oikein usuttaa 12 wee jonneja rynnäköllä auton alle. Mä niin mietin mihin nykymaailma oli menossa. Kun mä olin pieni, sitä saamarin Pokemonia pelattiin korteilla, ei puhelimilla.“Kröhm”, joku kuului kröhähtävän. Katsahdin huoneen toiselle laidalle huomaten Jennin tulleen sisään. “Ai moro”, tervehdin virnistäen leveästi. “Mitäs sulle?” heitin heti perään. Jenni hymyili pienesti, heilautti blondeja hiuksiaan ja istahti viereiselle sohvalle. “Parempaa nyt”, Jenni lausahti viitaten kaiketi minuun. Helahdin hieman punaiseksi kasvoiltani. Helkkari, tota mä en ois osannu odottaa.“Oliks sä tunnilla?” kysäisin. “En, mut eilen olin. Tulin tänne vaan tappamaan aikaa, ku mutsi ja mun pikkubroidi ei oo nyt kotona ja mul ois siel niin tylsää.” Tyttö tarkasteli kynsiään tuimana. “Tästki on jo lähteny lakkaa”, Jenni huokaisi vaimeasti. Salomen mielestä tyttö oli Lindasta kiltimpi versio, sellai melko basic bitch. Mä en oikeestaa ollu ees varma mitä siit ajattelin, mut oli se ainaki hyvännäkönen. Okei okei ulkonäkö ei merkkaa ainakaa mulle kaikkee, mut oli se muhun jo vaikutuksen tehnyt.
Kelloa vilkaistessani, aikaa oli jo vierähtänyt vajaan tunnin. Olin jo kiirehtimässä lähteäkseni, kunnes Salome saapui tallitupaan. “Hei Topi! Mä laitoin jo Likan veke ku mä aattelin auttaa sua. Se oli kyl tosi kivan tuntune ratsastaa.” Yllätyin punapään reippaudesta. “Ai no kiitti”, hymähdin vaimeesti. Salome ei ollu vielä tervehtiny saati vilkassukkaa Jenniin. “Ai oottekste pari?” Jenni kysähti kulmat kohollaan. Tajusin tilanteen olevan hämmentävä. “Ei tosiaan olla. Toi on mun sisko.” Salome katsahti Jenniin ja myötäili: “Aivan totta. Topi on ihan vaan mun veli, et ei ikin mitää suhdet kuten arvata saattaa.” Blondi hihitti hampaat välkkyen. “Mä vaan luulin. No mut kiva.” Silmäisin blondia huvittuneena ja vinkkasin läpällä silmää. Systeri ilmeisesti huomasi sen, mulkas mua kummissaan ja jatko keittämään kahvia kuin ei olis huomannutkaan. Olin Iidalle avuks ja kävin heittääs tarhassa olleille hepoille ja poneille päiväheinät. Samalla kävin hyvästelemässä Likan ja syöttämässä sille makupalan. Ponin pehmee turpa hamus herkun nopeesti ja jatkoi sitten heinäkasan tuhoamista. Tapautin tammaa selkään kevyesti ja lähdin tarhalta parkkipaikalle, missä Salome jo mua ootteli nörtäten. “Lähetäänkö?” Ehdotin tytölle joka oli aivan kiinni puhelimessaan. Yhtäkkiä hän kuitenkin säpsähti ikäänkuin hereille ja melkein säikäytti mut kysymällä: “Mikä ihme toi sun ja Jennin juttu oli? Eiks sul ollukkaa Meridan kaa säätöö? Mitä hittoo?” Kohautin hartioitani. “Ku mä en oikeen tiedä missä mennään. Ja sitä paitsi mä oon frii man, joten kai mä ny saan jutella kelle tykkään.” Toi mua paljo lyhempi tappi huokaisi ja sanoi: “Muista ettet sit satuta kummankaan tunteita. Merru on kummiski mun kaveri, enkä haluu saada sun takii mitää paskaa niskaan. Okei?” Ojensin tytölle kypärän ja tämä laittoi sen päähän. Vaimensin vähän volyymia, sillä joku tuntilainen käveli pyörällen ja jäi siihen seisomaan. “Okei, kyl mä tajuun. Asia vaan on sillai et mulla ei oo mitää hajuu onko meillä ees varsinaista juttua, ja vaik oliski mä en sulle alkais avautuu. En oo myöskää satuttamas kenenkää tunteita ainakaa tarkotuksellisesti. Jätetää tää tähän, onks selvä?” Salome nyökkäsi ja odotti kun istuin skoban päälle käynnistämään sen. Kun moottori hurrasi, tyttö hyppäsi taakseni ja tarrautui kiinni musta. Lähdin kaasuttelemaan pois tallin pihalta toivoen ettei se joku tallilainen ollut meidän keskustelua kuullut. // Kevyeksi koulutreeniksi mä olisin kutsunut teidän ratsastusta enkä höntsäilyksi kun sä nii hyvin jumppasit ponin ja pistit sen liikkumaan hyvin eteen ja oli todella ihanan veljellistä päästää sisko Likan selkään, sähän oot hyvä veli (ei sillä et olisin koskaa epäillyt sitä). Nojoo onhan se ärsyttävää kun kentällä on useampi ratsukko, kun kaikki tekee omiaan niin joutuu enemmän katsomaan ja huomioimaan mitä toiset tekee kuin tunnilla kun tehdään samaa asiaa useimmiten, mut hyvin te kolme sinne mahutte, pitää vaan löytää oma tila. Likka kyllä voittaa matkaa sen reippailla ja suurilla askelilla joten ei ihme et olitte persuksissa kiinni ja jouduitte kaartamaan radan poikki mutta silti sait hyvän ratsastuksen aikaan! (: 16v€ -Iida |
|
Apr 5, 2017 15:52:30 GMT 1
*
Apr 5, 2017 15:52:30 GMT 1
*
Kesälomalla viimeistään on paljon aikaa ja toivottavasti inspistäkin!
Apr 16, 2017 12:22:40 GMT 1
Kesälomalla viimeistään on paljon aikaa ja toivottavasti inspistäkin!
Apr 16, 2017 12:22:40 GMT 1
Jan 16, 2018 11:24:58 GMT 1
Jan 16, 2018 11:24:58 GMT 1