Post by Topi on Feb 19, 2017 18:15:50 GMT 1
Lauantai 19.2.2017
"Meinaat sä liikuttaa vielä Liadanin?" Salome tiedusteli melkein heti kun pääsimme Likan kanssa tallin käytävälle.
"Joo, et kyydin saat kysyy kyl muualta jos aattelit heti päästä kotii", hymähdin ja kiinnitin hiostuneen tamman pesupaikan naruihin.
Valmennus oli saanut sen kevyesti hikoamaan ja ajattelin pääseväni helpoimmalla jos pesaisisin hiet ja suihkuttaisin vettä jalkoihin kylmäysletkuilla. Pujahdin toiselle puolelle avaamaan satulavyötä. Työnsin sen ylös nostettujen jalkkareiden väliin ja kävin heivaamassa estepenkin varustehuoneeseen.
"Kantsii varmaa laittaa toi huopa pesuun", Merru naputti vierestä.
"Tottakai äiti", vastasin kimittäen ja silmiäni pyöritellen.
Huvittunut virne levisi tytön huulille. Huokaisin ylidramaattisesti, repäisin huovan irti satulasta ja kiikutin pestävien kamppeiden läjään. Läksin sitten takaisin Likan luo suojia irrottamaan. Heitin ne sivuun ja käynnistin vesiletkun. Viileä vesi sai tamman värähtämään kauttaaltaan.
"Ei täsä mitää", mutisin ja valutin vettä pikaisesti hikisimpiin kohtiin.
Nappasin sivummalta pesusienen ja hankasin kastelemiani kohtia puhtaaksi sillä. Saatuani omaan silmään konia puhtaammaksi, otin esiin helvetin monimutkasilta näyttävät kylmäysletkut.
"No mite vitusa nä saa tolle jalkaa", huokaisin pyöritellessäni häkkyrää käsissäni.
Karsinasta kuului Salomen kontolta pari huvittunutta naurahdusta. Apua punapäältä ei kuitenkaa herunu.
"Oikeesti auttakaa", ulisin toivottomana, tietämättä mikä osa tuli jalkaan ja miten.
Merida aka äiti saapui hätiin ja näytti kädestä pitäen miten sain kylmäysletkut paikoilleen. Jostain kumman syystä se ei sitte ollukkaa nii mutkikasta. Annoin vesien valua ponin jalkoja pitkin viidentoista minuutin ajan ja samalla kävin kaivamasta valmiiksi kuivatusloimen. Heivasin sen jo tamman selkään, vesien yhä virratessa.
"Okei ja nyt mun pitäs onnistuu purkaa tää", puhuin itsekseni ja aloin irrottelemaan letkuja Likan koivista.
Onneks se oli kärsivällistä sorttia, sillä homma ei todellakaan ollut ohi hetkessä. Mutta kun lopulta sain kaikki letkut irrotettua, oli hommaan uponnu varmaa kymmenen minuuttia.
"Noni", hymähdin ja irrotin risteytystamman vielä ketjuista.
Talutin sen karsinaansa ja heitin kaveriksi heiniä.
Likan valmennus oli menny hyvin ja tavotteena oli pian osallistua molemmilla poneilla ulkopuolisiin kisoihin. Luokkina mentäs 80 Liadanin ja mahollisesti ysikymppi Likan kanssa. Ajatuksissani avasin ponien tarhan portin ja tuttavallinen Ranja tuli heti kiehnäämään viereeni. Pälyilin kauempana paikallaan telmivää tammaa, josta olikin sattumalta tullu naku.
"Et kai vaa oo repiny loimees?" Huokaisin ja lähdin talsimaan kohti Possua.
Se kiepsahti 180 astetta ympäri ja oli vähällä tyrmätä mut turvallaan. Ärähdin ja nappasin riimusta kiinni. Etsin katseellani loimea, jonka havaitsin parin metrin päässä. Vedin Possun perässäni loimimytylle ja tarkastelin sitten oliko se revennyt. Lavasta se oli selvästi repäissyt itselleen mojovan hengitysaukon.
"Ookko tamma tosissas? Jo toine kerta parin viikon sisää."
Samanmoinen ratkeema löytyi myös persauksesta, mikä saattoi olla myös Ranjan tekosia. Nostin loimen olalleni ja nakkasin sen pikapikaa tarhan ulkopuolelle, niin ettei eestiläinen ainakaan poissaolomme aikana sitä runtelisi. Talutin sitten vastahakoisen Possun ulos tarhasta ja suljin portin.
Parin karkausyrityksen jälkeen oli albiinoponi köytettynä tallin käytävälle. Loimen repimisestä ja klippauksesta huolimatta tamma oli saanut juostua itsensä hikeen. Harjasin sen läpi muutamalla harjalla ja putsasin kaviot. Yritin tehdä kaiken vauhdikkaasti niin kauan kuin ponilla kärsivällisyys usein kestikään. Oli helpompi mennä Possun ehdoilla, kuin päätyä tappelemaan monta kymmentä minuuttia. Nopean siistimisen jälkeen hain koulupenkin satulahuoneesta. Olin ajatellut meneväni tamman sileellä läpi, kun esteitä oltiin hypitty jo kahtena päivänä peräkkäin. Tottakai oltiin eilen menty kevyempiä tehtäviä, mutta tänää tehtäs vielä palautteleva reeni. Olin liikuttanut molempia käytössä olevia konejani ahkerasti ja kiristänyt koulusta aikaa ratsastukseen. Yhtenäkin päivänä lintsasin hypärin lisäksi pari tuntia kun kävin Likan kanssa tuulettamassa päätä maastossa. Oltiin käyty reipas tunnin lenkki ilman satulaa, jonka jälkeen mulla oli pieni kuivatusurakka. Sen johdosta olinkin joutunut ottamaan omaa vapaata koulusta. Mutta ei sillä että se muutenkaan olisi mitenkään loistavasti mennyt. Kirjotukset olin vetäny päin persettä, ainoastaa matikassa ja filosofiassa olin pärjännyt kohtalaisesti. Sai tosiaan nähä mitä tulis tapahtumaa, mutta kävisin joka tapauksessa ostamassa Prismasta sen muutaman euron maksavan ylioppilaslakin.
Saatuani Liadanin valmiiksi lähdin kärräämään sitä vanavedessäni yläkentälle. Siellä olevat esteet saivat ponin hyppimään melkein paikoillaan. Hyvä että pysyi edes selkäännoustessa paikoillan. Alkukäynneillä tamma kulki kaula lyhyenä, vaikka yritin kuinka avata sille edestä tilaa.
"Joku vähä täpinöissää", totesi Linda Jipun selästä.
Muija oli ilmeisesti saanut hevosen liikutukseensa, kaiketi seki perseilly tunneilla.
"Joo no ei tää ehkä mikää rennoinkaa oo", hymähdin ja suoristin kypärän lippani.
Yritin itse istua rauhassa vaikka tamma olikin täpinöissään. Keräsin ohjan paremmin näppituntumalle ja aloin pyörittelemään voltteja. Kuulin Lindan ärähtävän kentän toisessa päässä Jipulle. Possukin reagoi huutoon ja pälyili voikon suuntaan korvat pyörien. Se ei malttanut keskittyä, -etenkään kun käynti ei ollut sille mieluinen askellaji-,joten annoin sille pikaisesti luvan lähteä raville. Sain toppuutella sitä rauhallisempaan menoon, mutta muuten ei siinäkään ollut ongelmaa. Työstin voltteja sitten ravissa ja Liadan olikin rutkasti motivoituneempi. Pitkillä sivuilla annoin sen mennä reippaammin ja lyhyillä sivuilla otin kiinni. Jatkoin kevyttä harjoitusta hetkisen ja aloin sitten ravailemaan vain uraa pitkin. Väistelin Jippua parhaani mukaan, en todellakaan olis halunnut että tammat alottas jonkun catfightin kun molemmat niin tulisieluisia olivat.
Ravailujen jälkeen otin vielä parit laukannostot. Mun sisäinen adrenaliini-ihminen ei kestänyt olla kaahailematta ja sain kuulla Lindaltakin äkäisen tilityksen kontrollista. Suututettuani blondin, lähti se melko nopsaan pois kentältä ja sain jäädä yksin revittelemään. Aina esteiden vierestä laukatessamme Liadan tuntui kuumuvan ja keräävän kierroksia. Sille ei yksinkertaisesti sopinut rento kouluratsastus vaan meidän oli ihan hyväkin ottaa loppuun parit vauhdikkaammat laukat.
"Okei ja soohh...!" Puhisin raviin jarruttaessani.
Tein vielä pari pidätettä tiputtaakseni vauhdin käyntiin. Pitkän sivun käveltyään suht rauhassa, uskalsin vapauttaa ohjat kaulalle ja poni pääsi venyttelemään hionnutta kaulaansa. Katsahdin portista sisään astuvaa Meridaa.
"Tultii viel Jemmun kans humputtelee", tummahiuksinen selitti ja vei suokin kaartoon.
Käpöttelin connemaran kanssa vielä pari kierrosta ja ratsastin sen sitten rauhassa kaartoon. Laskeuduin selästä lumiselle maalle ja hölläsin satulavyötä samantien kiitokseksi. Eipähän ois tukala olo kun vyö olis löyhemmällä.
"Me lähtää jo tän kaas", huikkasin Meridalle jonka näin sivusilmällä ravailevan Jemmun kanssa kolmikaarista.
"Juu", kuulin sen huikkaavan ja puhelevan perään jotain Jemmulle.
Kolistelin Possun kanssa yksäripuolen käytävälle ja rupesin purkamaan siltä varusteita pois. Huopa oli lähemmäs yhtä hikinen kuin Likan kanssa, että päätin jättää senkin samalla lailla pestävien joukkoon. Nostin koulupenkin sitten telineeseensä saaden päälleni jalustimista tippuvaa lunta. Pyyhkäisin kädelläni tippuneet lumet lattialle ja palasin käytävälle jääneen ponin luo. Possu höpläsi persettäni kun riisuin suojat sen jaloista. Tästä päätellen olin siis herkkuperse, heh. No ei, olin vain tyytyväinen ettei se tällä kertaa kuitenkaan purassut mua perseestä. Kerran se nimittäin oli mut onnistunut yllättämään, jolloin ärissyt tammalle pahemman kerran. Meidän erimielisyydet oli kuitenkin jo arkipäivää ja luultavasti nyt Possu oli jo tottunut mun karjaisuihin. Jätin sen hetkeksi yksin käydessäni hakemassa uuden loimen revityn tilalle. Sen edellisestä kodista mukaan saatu toppaloimi osui käsiini ja lähdin köyttämään sitä ponin päälle. Toivoin ettei se ainakaan heti repiis sitäkin loimea kappaleiksi, mun ei nimittäin huvittaisi kaiken aikaa tuhlata rahaa loimiostoksille, etenkään ku olin säästökuurilla. Tarttisin rahaa esimerkiksi Meridan lahjaan, koska meilä lähesty vuosipäivä ja tiesin muijien pitävän tälläsi merkkipäiviä suuressa arvossa. Ei sopis antaa lahjaks mitää rihkamakoruu vaa pitäs oikeesti panostaa. Naisihmisiä kun oli niin helppo saada ilahtumaan ja vastaavasti suuttumaan. En tietenkää halunnu jälkimmäistä, joten varmaan mun pitäs turvautua Jägerin neuvoihin, sillä kun saattoi oikeesti olla hyviäkin ideoita. Tai ainakin joskus.
Lennätettyäni Liadanin takaisin Ranjan kanssa riekkumaan ja siivottuani sen karsinan, oli mun pakko lähtä kotiin. Olin luvannu Aleksille pelaavani sen kanssa pari änärimatsia ja muutki frendit oli kaipaillu. Ei käy kieltäminen että mun elämä oli viime aikoina pyörinyt lähinnä Meridan ja tallin ympärillä, ja koulu ja kaverit olivat jättäytyneet taka-alalle. Mut truly mun aika oli aika rajallista, etenkin kun halusin käydä salillakin säännöllisesti. Aleksillakin oli vaikeuksia sopia tapaamisia reenien vuoksi, että tänään meki tavattais sit pitkästä aikaa koulun ulkopuolella. Oltiin nähty niin harvoin siihen nähen et oltiin ennen melkein homopari, ku hengattii nii usei yhessä. Nojailin parkkipaikalla derbiini, joka oli käynyt onnettomuuden jälkeen fiksattavana. Mun nopea lähtö oli vaihtunut intensiiviseks puhelimen räpläilyks.
"Ootsä lähös jo?" Jemmua tallin viemässä ollut Merru ihmetteli.
Seisahtuminen ärsytti Jemmua ja se alkoi töniä tyttöä kevyesti turvallaan. Tungin kännykän taskuuni ja suoristin itseni. Otin kypärän ja laittaessani sitä selitin lähteväni Alelle.
"Aa okei. No mut nähää huomen sit koululla."
"Juu, lähetän sulle nudeja illalla", vitsailin ja käynnistin mopon parilla polkaisulla.
Merru virnisti ja avasi sitten edessään olevan tallin oven. Nousin mopon istuimelle ja loin vielä silmäyksen talliin. Asensin kuulokkeet korvilleni ja annoin Spotifyn soittolistan pyörin samalla ajaessani. Salomen mutsi ois saanu moisesta "liikenteen vaarantamisesta" paskahalvauksen, mut en mä sille kertoiskaan.
"Joo, et kyydin saat kysyy kyl muualta jos aattelit heti päästä kotii", hymähdin ja kiinnitin hiostuneen tamman pesupaikan naruihin.
Valmennus oli saanut sen kevyesti hikoamaan ja ajattelin pääseväni helpoimmalla jos pesaisisin hiet ja suihkuttaisin vettä jalkoihin kylmäysletkuilla. Pujahdin toiselle puolelle avaamaan satulavyötä. Työnsin sen ylös nostettujen jalkkareiden väliin ja kävin heivaamassa estepenkin varustehuoneeseen.
"Kantsii varmaa laittaa toi huopa pesuun", Merru naputti vierestä.
"Tottakai äiti", vastasin kimittäen ja silmiäni pyöritellen.
Huvittunut virne levisi tytön huulille. Huokaisin ylidramaattisesti, repäisin huovan irti satulasta ja kiikutin pestävien kamppeiden läjään. Läksin sitten takaisin Likan luo suojia irrottamaan. Heitin ne sivuun ja käynnistin vesiletkun. Viileä vesi sai tamman värähtämään kauttaaltaan.
"Ei täsä mitää", mutisin ja valutin vettä pikaisesti hikisimpiin kohtiin.
Nappasin sivummalta pesusienen ja hankasin kastelemiani kohtia puhtaaksi sillä. Saatuani omaan silmään konia puhtaammaksi, otin esiin helvetin monimutkasilta näyttävät kylmäysletkut.
"No mite vitusa nä saa tolle jalkaa", huokaisin pyöritellessäni häkkyrää käsissäni.
Karsinasta kuului Salomen kontolta pari huvittunutta naurahdusta. Apua punapäältä ei kuitenkaa herunu.
"Oikeesti auttakaa", ulisin toivottomana, tietämättä mikä osa tuli jalkaan ja miten.
Merida aka äiti saapui hätiin ja näytti kädestä pitäen miten sain kylmäysletkut paikoilleen. Jostain kumman syystä se ei sitte ollukkaa nii mutkikasta. Annoin vesien valua ponin jalkoja pitkin viidentoista minuutin ajan ja samalla kävin kaivamasta valmiiksi kuivatusloimen. Heivasin sen jo tamman selkään, vesien yhä virratessa.
"Okei ja nyt mun pitäs onnistuu purkaa tää", puhuin itsekseni ja aloin irrottelemaan letkuja Likan koivista.
Onneks se oli kärsivällistä sorttia, sillä homma ei todellakaan ollut ohi hetkessä. Mutta kun lopulta sain kaikki letkut irrotettua, oli hommaan uponnu varmaa kymmenen minuuttia.
"Noni", hymähdin ja irrotin risteytystamman vielä ketjuista.
Talutin sen karsinaansa ja heitin kaveriksi heiniä.
Likan valmennus oli menny hyvin ja tavotteena oli pian osallistua molemmilla poneilla ulkopuolisiin kisoihin. Luokkina mentäs 80 Liadanin ja mahollisesti ysikymppi Likan kanssa. Ajatuksissani avasin ponien tarhan portin ja tuttavallinen Ranja tuli heti kiehnäämään viereeni. Pälyilin kauempana paikallaan telmivää tammaa, josta olikin sattumalta tullu naku.
"Et kai vaa oo repiny loimees?" Huokaisin ja lähdin talsimaan kohti Possua.
Se kiepsahti 180 astetta ympäri ja oli vähällä tyrmätä mut turvallaan. Ärähdin ja nappasin riimusta kiinni. Etsin katseellani loimea, jonka havaitsin parin metrin päässä. Vedin Possun perässäni loimimytylle ja tarkastelin sitten oliko se revennyt. Lavasta se oli selvästi repäissyt itselleen mojovan hengitysaukon.
"Ookko tamma tosissas? Jo toine kerta parin viikon sisää."
Samanmoinen ratkeema löytyi myös persauksesta, mikä saattoi olla myös Ranjan tekosia. Nostin loimen olalleni ja nakkasin sen pikapikaa tarhan ulkopuolelle, niin ettei eestiläinen ainakaan poissaolomme aikana sitä runtelisi. Talutin sitten vastahakoisen Possun ulos tarhasta ja suljin portin.
Parin karkausyrityksen jälkeen oli albiinoponi köytettynä tallin käytävälle. Loimen repimisestä ja klippauksesta huolimatta tamma oli saanut juostua itsensä hikeen. Harjasin sen läpi muutamalla harjalla ja putsasin kaviot. Yritin tehdä kaiken vauhdikkaasti niin kauan kuin ponilla kärsivällisyys usein kestikään. Oli helpompi mennä Possun ehdoilla, kuin päätyä tappelemaan monta kymmentä minuuttia. Nopean siistimisen jälkeen hain koulupenkin satulahuoneesta. Olin ajatellut meneväni tamman sileellä läpi, kun esteitä oltiin hypitty jo kahtena päivänä peräkkäin. Tottakai oltiin eilen menty kevyempiä tehtäviä, mutta tänää tehtäs vielä palautteleva reeni. Olin liikuttanut molempia käytössä olevia konejani ahkerasti ja kiristänyt koulusta aikaa ratsastukseen. Yhtenäkin päivänä lintsasin hypärin lisäksi pari tuntia kun kävin Likan kanssa tuulettamassa päätä maastossa. Oltiin käyty reipas tunnin lenkki ilman satulaa, jonka jälkeen mulla oli pieni kuivatusurakka. Sen johdosta olinkin joutunut ottamaan omaa vapaata koulusta. Mutta ei sillä että se muutenkaan olisi mitenkään loistavasti mennyt. Kirjotukset olin vetäny päin persettä, ainoastaa matikassa ja filosofiassa olin pärjännyt kohtalaisesti. Sai tosiaan nähä mitä tulis tapahtumaa, mutta kävisin joka tapauksessa ostamassa Prismasta sen muutaman euron maksavan ylioppilaslakin.
Saatuani Liadanin valmiiksi lähdin kärräämään sitä vanavedessäni yläkentälle. Siellä olevat esteet saivat ponin hyppimään melkein paikoillaan. Hyvä että pysyi edes selkäännoustessa paikoillan. Alkukäynneillä tamma kulki kaula lyhyenä, vaikka yritin kuinka avata sille edestä tilaa.
"Joku vähä täpinöissää", totesi Linda Jipun selästä.
Muija oli ilmeisesti saanut hevosen liikutukseensa, kaiketi seki perseilly tunneilla.
"Joo no ei tää ehkä mikää rennoinkaa oo", hymähdin ja suoristin kypärän lippani.
Yritin itse istua rauhassa vaikka tamma olikin täpinöissään. Keräsin ohjan paremmin näppituntumalle ja aloin pyörittelemään voltteja. Kuulin Lindan ärähtävän kentän toisessa päässä Jipulle. Possukin reagoi huutoon ja pälyili voikon suuntaan korvat pyörien. Se ei malttanut keskittyä, -etenkään kun käynti ei ollut sille mieluinen askellaji-,joten annoin sille pikaisesti luvan lähteä raville. Sain toppuutella sitä rauhallisempaan menoon, mutta muuten ei siinäkään ollut ongelmaa. Työstin voltteja sitten ravissa ja Liadan olikin rutkasti motivoituneempi. Pitkillä sivuilla annoin sen mennä reippaammin ja lyhyillä sivuilla otin kiinni. Jatkoin kevyttä harjoitusta hetkisen ja aloin sitten ravailemaan vain uraa pitkin. Väistelin Jippua parhaani mukaan, en todellakaan olis halunnut että tammat alottas jonkun catfightin kun molemmat niin tulisieluisia olivat.
Ravailujen jälkeen otin vielä parit laukannostot. Mun sisäinen adrenaliini-ihminen ei kestänyt olla kaahailematta ja sain kuulla Lindaltakin äkäisen tilityksen kontrollista. Suututettuani blondin, lähti se melko nopsaan pois kentältä ja sain jäädä yksin revittelemään. Aina esteiden vierestä laukatessamme Liadan tuntui kuumuvan ja keräävän kierroksia. Sille ei yksinkertaisesti sopinut rento kouluratsastus vaan meidän oli ihan hyväkin ottaa loppuun parit vauhdikkaammat laukat.
"Okei ja soohh...!" Puhisin raviin jarruttaessani.
Tein vielä pari pidätettä tiputtaakseni vauhdin käyntiin. Pitkän sivun käveltyään suht rauhassa, uskalsin vapauttaa ohjat kaulalle ja poni pääsi venyttelemään hionnutta kaulaansa. Katsahdin portista sisään astuvaa Meridaa.
"Tultii viel Jemmun kans humputtelee", tummahiuksinen selitti ja vei suokin kaartoon.
Käpöttelin connemaran kanssa vielä pari kierrosta ja ratsastin sen sitten rauhassa kaartoon. Laskeuduin selästä lumiselle maalle ja hölläsin satulavyötä samantien kiitokseksi. Eipähän ois tukala olo kun vyö olis löyhemmällä.
"Me lähtää jo tän kaas", huikkasin Meridalle jonka näin sivusilmällä ravailevan Jemmun kanssa kolmikaarista.
"Juu", kuulin sen huikkaavan ja puhelevan perään jotain Jemmulle.
Kolistelin Possun kanssa yksäripuolen käytävälle ja rupesin purkamaan siltä varusteita pois. Huopa oli lähemmäs yhtä hikinen kuin Likan kanssa, että päätin jättää senkin samalla lailla pestävien joukkoon. Nostin koulupenkin sitten telineeseensä saaden päälleni jalustimista tippuvaa lunta. Pyyhkäisin kädelläni tippuneet lumet lattialle ja palasin käytävälle jääneen ponin luo. Possu höpläsi persettäni kun riisuin suojat sen jaloista. Tästä päätellen olin siis herkkuperse, heh. No ei, olin vain tyytyväinen ettei se tällä kertaa kuitenkaan purassut mua perseestä. Kerran se nimittäin oli mut onnistunut yllättämään, jolloin ärissyt tammalle pahemman kerran. Meidän erimielisyydet oli kuitenkin jo arkipäivää ja luultavasti nyt Possu oli jo tottunut mun karjaisuihin. Jätin sen hetkeksi yksin käydessäni hakemassa uuden loimen revityn tilalle. Sen edellisestä kodista mukaan saatu toppaloimi osui käsiini ja lähdin köyttämään sitä ponin päälle. Toivoin ettei se ainakaan heti repiis sitäkin loimea kappaleiksi, mun ei nimittäin huvittaisi kaiken aikaa tuhlata rahaa loimiostoksille, etenkään ku olin säästökuurilla. Tarttisin rahaa esimerkiksi Meridan lahjaan, koska meilä lähesty vuosipäivä ja tiesin muijien pitävän tälläsi merkkipäiviä suuressa arvossa. Ei sopis antaa lahjaks mitää rihkamakoruu vaa pitäs oikeesti panostaa. Naisihmisiä kun oli niin helppo saada ilahtumaan ja vastaavasti suuttumaan. En tietenkää halunnu jälkimmäistä, joten varmaan mun pitäs turvautua Jägerin neuvoihin, sillä kun saattoi oikeesti olla hyviäkin ideoita. Tai ainakin joskus.
Lennätettyäni Liadanin takaisin Ranjan kanssa riekkumaan ja siivottuani sen karsinan, oli mun pakko lähtä kotiin. Olin luvannu Aleksille pelaavani sen kanssa pari änärimatsia ja muutki frendit oli kaipaillu. Ei käy kieltäminen että mun elämä oli viime aikoina pyörinyt lähinnä Meridan ja tallin ympärillä, ja koulu ja kaverit olivat jättäytyneet taka-alalle. Mut truly mun aika oli aika rajallista, etenkin kun halusin käydä salillakin säännöllisesti. Aleksillakin oli vaikeuksia sopia tapaamisia reenien vuoksi, että tänään meki tavattais sit pitkästä aikaa koulun ulkopuolella. Oltiin nähty niin harvoin siihen nähen et oltiin ennen melkein homopari, ku hengattii nii usei yhessä. Nojailin parkkipaikalla derbiini, joka oli käynyt onnettomuuden jälkeen fiksattavana. Mun nopea lähtö oli vaihtunut intensiiviseks puhelimen räpläilyks.
"Ootsä lähös jo?" Jemmua tallin viemässä ollut Merru ihmetteli.
Seisahtuminen ärsytti Jemmua ja se alkoi töniä tyttöä kevyesti turvallaan. Tungin kännykän taskuuni ja suoristin itseni. Otin kypärän ja laittaessani sitä selitin lähteväni Alelle.
"Aa okei. No mut nähää huomen sit koululla."
"Juu, lähetän sulle nudeja illalla", vitsailin ja käynnistin mopon parilla polkaisulla.
Merru virnisti ja avasi sitten edessään olevan tallin oven. Nousin mopon istuimelle ja loin vielä silmäyksen talliin. Asensin kuulokkeet korvilleni ja annoin Spotifyn soittolistan pyörin samalla ajaessani. Salomen mutsi ois saanu moisesta "liikenteen vaarantamisesta" paskahalvauksen, mut en mä sille kertoiskaan.
// Hyvä että valkka sujui sun mielstä hyvin, ei Repekään kauheasti pistänyt valitellen teidän menoa, jopa kehas ruokapöydässä. Onhan se koulu tärkeää ja olis ehkä sun pitänyt hitusen enemmän yo-kirjotuksiin lukea, mutta hei jos läpi pääsee niin on se parempi kuin ei mitään! Alkaa tuntua sille että poneilla ei oo muuta tekemistä ku turmella niitten tavarat, jos ei ruokakuppia oo yönaikana revitty seinästä niin loimi on riekaleina - ensin Kämpe ja nyt possu, kukakohan muu vielä talven aikana rikkoo loimensa? Sais se kevät pikkuhiljaa tulla niin ei niitä tarvis enää heppojen päällä pitää ja täten ne pysyis ehjinä. Pitäskö tarhoihin hommata sellaset heppojen kahvakuulat mitä ne vois heitellä ympäriinsä, jos uskaltavat tai jalkapallo tai jotain edes. No onhan se hyvä välillä laukata reippaana kentälläkin niin saa sitä liikettä askeleisiin ja energiaa menemää, mutta ei olis teille paha tuupata koulua joskus oikeen kunnolla! 18v€ -Iida