Post by Iida on Oct 9, 2016 16:56:27 GMT 1
Maanantaina 17.10. kello 16.00 lähdetään ruskaponimaastoon, jonka vetää Iida Ranjan selästä. Maasto kestää noin tunnin ja mennään pääasiassa hiekkateillä ja poluilla näyttien ruskaisen syksyisestä maastosta pirteiden ponien selässä.
Osallistujat:
Iida - Ranja
Lydia - Lupu
Topi - Caya
Angelika - Kani
‘’Kaikki valmista?’’ varmistin asian Ranjan leveästä selästä. ‘’Hyvä, mennään sitten.’’ kehotin Ranjan alakentältä liikkeelle. Lähdimme tallipihasta vasemalle kohti maastoesterataa, jonne emme kuitenkaan menisi. Ranja nyki ohjaa ja käveli tomerasti hiekkatietä.
‘’Auto!’’ kuului hetken päästä perää pitävältä Angelikalta. Siirryimme tien reunaan ja mä kiitin käsimerkillä hidastanutta autoa.
‘’Ravataanko?’’ huikkasin taaksepäin ja Lydia vastasi heti joo Lupulla oli ilmeisesti vaikeuksia keskittyä, kun lehdetkin rapisi poniparan jalkojen alla.
Kehotin Ranjan raviin ja tamma lähti mielellään etenemään reippaammin. Välillä Lupu tuli lähelle, mutta kun pyysin Ranjaa vähän reippaammin eteenpäin jäi Lupukin taaemmas. Käännyin risteyksessä katsomaan miten Angelikalla ja Kanilla meni perässä, mutta ilmeisesti ihan hyvin, vaikka ne olikin Cayasta jääneet jälkeen.
‘’Otetaanko laukkaa?’’ kysyin kun käännyimme tielle, jonne autot ei saa ajaa. Oiva laukkasuora joka päättyy loivaan ylämäkeen.
‘’Joo!’’ huudahti Topi innokkaasti Cayan selästä.
‘’Laukka!’’ kajautin hetken päästä ja Ranja lähti kuin tykin suusta, eikä se tainnut olla takaa kuuluvan naurun perusteella ainoa. Päästelimme kovaa vauhtia lenkkipolulla. Vesi valui silmistä ja mun naamalla oli kestovirne. Siitä oli pitkä aika kun olin viimeksi karauttanut menemään metikössä.
Tie kaartui loivasti vasemmalle ja katsahdin taaksepäin. Lupu laukkasi varovaisen näköisesti nostellen jalkojaan, mutta silti kovaa. Caya oli melkein sen perässä kiinni ja laukkasi alakaulalla Topin koittaessa hidastaa vähän vauhtia. Kani pinkoi perässä kuin viimeistä päivää pysyäkseen mukana. Keskityin taas eteenpäin ja ylämäkeen. Otin kynitystä pystytukasta kiinni ja nousin kunnolla jalustimille.
Mäen päällä siirsimme ponit raviin. Takaa kuului tyrskähdyksiä ja hevosten pärskähdyksiä.
‘’Me mentiin yli kovaa!’’ Angelika nauroi.
‘’No sen piti pysyä perässä’’, Topi virnisti.
Lydia vain nauroi tyytyväisenä ja taputti Lupun kaulaa.
‘’Menikö teillä hyvin?’’ kysyin naiselta.
‘’Meni joo, Lupu laukkasi kyllä aika hassusti.’’ nainen myönsi samalla kun kevensi kouluponin suuren ravin tahtiin.
‘’Joo se on vähän herkkis nii nosteli varmasti jalkoja sinne tänne’’, virnistin ja loin silmäyksen muodossa kulkevaan ruunikkoon.
Hidastimme käyntiin ja käänsimme pienemmälle polulle, joka oli loiva alamäki. Nojasin taaksepäin ja annoin Ranjan kävellä haluamaansa tahtia alaspäin. Mäki päättyi ja jatkui sittemmin tasamaalla, joka oli liian kapea edes ravaamiseen, joten kävelimme rauhallisesti puiden välissä. Vähän myöhäinen ruskamaasto, mutta ainakin ruskan värit oli maassa, jos ei puissa. Ranja nappasi vähän matkaevästä puskasta. Polku päätyi pellon reunaan, jossa oli mentävä sillan yli, koska alla oli pieni oja. Ranja meni kyseenalaistamatta sillan yli, mutta Lupulle tuli hätä, kun sen jalat osuikin puulle maan sijaan ja se peruutti Cayan naamaan, mistä tamma ei tykännyt ja hypähti sivuun.
Lydia sai tulla maahan taluttamaan Lupun sillan yli. Ja pyysin taluttamaan pari kertaa edestakas, jotta ruunalle ei jäisi kummempaa pelkoa. Caya luimi kävellessään sillan yli sillä Kani oli tullut sen mielestä liian lähelle.
‘’Ravaataan tässä pellon reunalla tallille, koittakaa pitää ponit ravissa.’’ sanoin ja käännyin eteenpäin ja pyysin Ranjan raviin.
Onnistunut reissu, vaikka itse sanon. Tosin ravipätkä pellolla ei ollut kaikkien osalta pelkkää ravia tai edes jonossa pysymistä, poneilla oli menohaluja ja ravipätkä sai reippaan käänteen kun päätimme päästellä vielä lyhyen matkaa laukkaa ennen käyntiin siirtämistä, jonka jälkeen ponit tajusi rauhoittua. Mä ojensin Ranjan tuntilaiselle, joka lähti taluttamaan sitä kohti yläkenttä. Maastolaisille annoin ohjeiksi ottaa hieman sienellä hikeentyneitä paikkoja ja viedä vielä pihalle hetkeksi, koska ulkona oli kiva rauhallinen ilma.
Maksutavat
1) Syksyinen kuva
2) Tarina
Osallistujat:
Iida - Ranja
Lydia - Lupu
Topi - Caya
Angelika - Kani
‘’Kaikki valmista?’’ varmistin asian Ranjan leveästä selästä. ‘’Hyvä, mennään sitten.’’ kehotin Ranjan alakentältä liikkeelle. Lähdimme tallipihasta vasemalle kohti maastoesterataa, jonne emme kuitenkaan menisi. Ranja nyki ohjaa ja käveli tomerasti hiekkatietä.
‘’Auto!’’ kuului hetken päästä perää pitävältä Angelikalta. Siirryimme tien reunaan ja mä kiitin käsimerkillä hidastanutta autoa.
‘’Ravataanko?’’ huikkasin taaksepäin ja Lydia vastasi heti joo Lupulla oli ilmeisesti vaikeuksia keskittyä, kun lehdetkin rapisi poniparan jalkojen alla.
Kehotin Ranjan raviin ja tamma lähti mielellään etenemään reippaammin. Välillä Lupu tuli lähelle, mutta kun pyysin Ranjaa vähän reippaammin eteenpäin jäi Lupukin taaemmas. Käännyin risteyksessä katsomaan miten Angelikalla ja Kanilla meni perässä, mutta ilmeisesti ihan hyvin, vaikka ne olikin Cayasta jääneet jälkeen.
‘’Otetaanko laukkaa?’’ kysyin kun käännyimme tielle, jonne autot ei saa ajaa. Oiva laukkasuora joka päättyy loivaan ylämäkeen.
‘’Joo!’’ huudahti Topi innokkaasti Cayan selästä.
‘’Laukka!’’ kajautin hetken päästä ja Ranja lähti kuin tykin suusta, eikä se tainnut olla takaa kuuluvan naurun perusteella ainoa. Päästelimme kovaa vauhtia lenkkipolulla. Vesi valui silmistä ja mun naamalla oli kestovirne. Siitä oli pitkä aika kun olin viimeksi karauttanut menemään metikössä.
Tie kaartui loivasti vasemmalle ja katsahdin taaksepäin. Lupu laukkasi varovaisen näköisesti nostellen jalkojaan, mutta silti kovaa. Caya oli melkein sen perässä kiinni ja laukkasi alakaulalla Topin koittaessa hidastaa vähän vauhtia. Kani pinkoi perässä kuin viimeistä päivää pysyäkseen mukana. Keskityin taas eteenpäin ja ylämäkeen. Otin kynitystä pystytukasta kiinni ja nousin kunnolla jalustimille.
Mäen päällä siirsimme ponit raviin. Takaa kuului tyrskähdyksiä ja hevosten pärskähdyksiä.
‘’Me mentiin yli kovaa!’’ Angelika nauroi.
‘’No sen piti pysyä perässä’’, Topi virnisti.
Lydia vain nauroi tyytyväisenä ja taputti Lupun kaulaa.
‘’Menikö teillä hyvin?’’ kysyin naiselta.
‘’Meni joo, Lupu laukkasi kyllä aika hassusti.’’ nainen myönsi samalla kun kevensi kouluponin suuren ravin tahtiin.
‘’Joo se on vähän herkkis nii nosteli varmasti jalkoja sinne tänne’’, virnistin ja loin silmäyksen muodossa kulkevaan ruunikkoon.
Hidastimme käyntiin ja käänsimme pienemmälle polulle, joka oli loiva alamäki. Nojasin taaksepäin ja annoin Ranjan kävellä haluamaansa tahtia alaspäin. Mäki päättyi ja jatkui sittemmin tasamaalla, joka oli liian kapea edes ravaamiseen, joten kävelimme rauhallisesti puiden välissä. Vähän myöhäinen ruskamaasto, mutta ainakin ruskan värit oli maassa, jos ei puissa. Ranja nappasi vähän matkaevästä puskasta. Polku päätyi pellon reunaan, jossa oli mentävä sillan yli, koska alla oli pieni oja. Ranja meni kyseenalaistamatta sillan yli, mutta Lupulle tuli hätä, kun sen jalat osuikin puulle maan sijaan ja se peruutti Cayan naamaan, mistä tamma ei tykännyt ja hypähti sivuun.
Lydia sai tulla maahan taluttamaan Lupun sillan yli. Ja pyysin taluttamaan pari kertaa edestakas, jotta ruunalle ei jäisi kummempaa pelkoa. Caya luimi kävellessään sillan yli sillä Kani oli tullut sen mielestä liian lähelle.
‘’Ravaataan tässä pellon reunalla tallille, koittakaa pitää ponit ravissa.’’ sanoin ja käännyin eteenpäin ja pyysin Ranjan raviin.
Onnistunut reissu, vaikka itse sanon. Tosin ravipätkä pellolla ei ollut kaikkien osalta pelkkää ravia tai edes jonossa pysymistä, poneilla oli menohaluja ja ravipätkä sai reippaan käänteen kun päätimme päästellä vielä lyhyen matkaa laukkaa ennen käyntiin siirtämistä, jonka jälkeen ponit tajusi rauhoittua. Mä ojensin Ranjan tuntilaiselle, joka lähti taluttamaan sitä kohti yläkenttä. Maastolaisille annoin ohjeiksi ottaa hieman sienellä hikeentyneitä paikkoja ja viedä vielä pihalle hetkeksi, koska ulkona oli kiva rauhallinen ilma.
Maksutavat
1) Syksyinen kuva
2) Tarina
