Post by Iida on Nov 25, 2016 16:01:44 GMT 1
Tiistaina on syytä kokoontua tuntien jälkeen eli 20.00 maneesiin treenaamaan ratsastuskoulumestaruuksia varten. Valmennus kestää hieman päälle yhdeksään. Valmennuksen aikana on tarkoitus löytää yhteinen sävel kilpahevosensa kanssa sekä sileällä että esteillä, joten kutsutaan tätä vaikka yleisvalmennuksiksi, eli alkukoulutuuppailun jälkeen hypätään parin esteen pätkää, jotta nähdään hieman mitä apuja ja kuinka paljon hevonen vaatii.
Osallistu alle hevosella kellä osallistut kisoihin. Valmennuksesta tulee pohja ja maksua ei vaadita, mutta pariin kysymykseen voisi vastata halutessaan.
Osallistujat:
Milja & Mino
Salome & Edi
Angelika & Ranja
Luna & Acce
Lydia & Tumppu
Pohja:
Seurasin viittä ratsastajaa, joista osa valitteli hieman kylmyyttä, mihin naurahdin että sitä saa varman kuitenkin myöhemmin riisua takkia pois päältä, sen verran kovaa treenataan. Pienimpänä ponina Acce näytti aikamoisella rimpulalle, jolla oli jäätävä maha. Luna potki ponia eteenpäin vähän väliä, kun tamma kiukkuisena pysähtyi. Minolla näytti olevan energiaa ja se liikkui eteen löysin ohjin. Edi kuikuili innokkaana paria estetolppaa sekä puomia, jotka olin aikaisemmin jo kasannut. Tumppu mateli eteenpäin, Lydia oli saanut laittaa sille koulusatulan sijaan yleissatulan niin hyppääminen olisi mukavampaa. Ranja kulki katse ulospäin ja oiko kulmat, kuten tavallista.
‘’Noniin, kerätään sitten ohjat pikkuhiljaa käsiin.’’
‘’Lydia, tarkkaile Tumpun käyntiä, koita saada sitä vähän heräteltyä. Milja, Minolla saattaa olla energiaa, se ei liikkunut eilen ollenkaan, että keskity olemaan rauhallinen itse. Ruvetaan sitten tulemaan peilipäädystä keskihalkaisijalle, tulette hetken suoraa ja alatte sitten väistättämään käynnissä vasemmalle, uralle. Angelika, Ranjalla on nyt hyvä käynti, pidä toi sama ja sitä voisi tosiaan ratsastaa niihin kulmiin. Luna, jalalla sitä Accea nyt eteenpäin, sitä nyt vaan kiukuttaa. Edillä nyt hyvä, rauhallinen käynti, Salome, jalka rauhassa. Muualle voitte ottaa siirtymisiä raviin.’’
‘’Lydia, super väistö, kato vaan että se liikkuu eteen vähän reippaammin.’’
‘’Salome, koita suoristaa, nyt on etuosa liian paljon edellä. Ulkopohje lähellä.’’
‘’Acce saisi liikkua eteenpäin, hop, hop. Muista selkeät puolipidätteet.’’
‘’Minonkin kanssa puolipidätteet Milja! Älä anna sen vaan painaa ohjalle ja olla piittaamatta.’’
‘’Ranjan kanssa siisti väistö, jatkathan uralle, etkä jätä kesken, ethän?’’
‘’Tullaan vielä ja vaihdetaan sitten suntaa ja lähdetään ravissa liikkeelle.’’
‘’Mino ja Edi rauhallisemmin, Tumppuun vauhtia, samoin Acceen, Ranjalla hyvä ravi. Lähdetään sitten väistättämään ravissa, tullaan taas peilipäädystä nyt sitten oikealle, kun suunta vaihtui. Muualle voitte tehdä käyntiin siirtymisiä.’’
‘’Minolla liian kiire, ota sitä vauhtia pois, ei se väistä. Tumppu voisi edelleen olla paremmin pohkeen edessä, tulee väistöstäkin pontevampi. Salome tarkat avut Edin kanssa, ja rauhoita kevennyksellä. Noniin hyvä Luna, nyt liikkuu Acce eteen, suorista se kunnolla ennen väistöä. Ranja tulee hyvin, mutta tarkista oma ryhti Angelika, kuten myös kaikki muut. Ettehän röhnötä siellä satulassa, onhan nyrkit pystyssä ja leuka kannettuna?’’
‘’Aletaan sitten tulemaan niin, että tulette peilipäädystä ravissa keskihalkaisijalle, väistätätte uralle ja uralle tullessa nostatte laukan, katsomopäätyyn voi tehdä ympyrän.’’
‘’Hyvin, vaihdetaan sitten suuntaa Milja ja Mino kärjessä ja tullaan samaa.’’
‘’Siirtäkää sitten hepat hyvässä kohdassa käyntiin ja antakaa pitkä ohja. Lähetään sitten pian hyppäämään, jotta säkin Luna pääset niin pidetään sulla ja Accella maksimina 60cm, nyt kun se on käyntiin päässyt, koita vaan pitää se nyt käynnissä ettei lähde raviin.’’
‘’Mä kerron ensin miten tehdään ja sitten voitte keräillä ohjat. Elikkä tässä on nyt kolme estettä, jotka on kaikki ristikoita - tällä hetkellä. Lävistäjällä yksi ja pitkällä sivulla kaksi, sarjavälillä 9m. Sovelletaan sitä sitten. Kaikki hyppää nyt nää kolkyt korkeet ristikot alkujumpaksi. Eli lävistäjä ja sitten sarja. Keräilkää vaan ohjat. Salome voi tulla ensimmäisenä, ottakaa vähän ravia.’’
‘’Okej, nostan nää nyt sitten 40cm ja tokan osan sarjalta pystyksi. Hypätään sitten näin uudelleen samassa järjestyksessä. Milja muistaa hidastaa vauhtia reippaasti, mutta muistaa myös päästää niin Mino ei heittele päätään. Salome pysyy pystyssä ja rauhassa, Edi tulee kovan tuntuisesti, mutta älä ota vauhtia liikaa pois. Tumppu ei oo pitkään aikaan hypännyt, mutta hyvin meni, muistat pitää jalan lähellä ja olla valmis erikoisiin loikkiin. Ranjan kanssa saat pitää sisäavut hyvin vastassa ettei se oio, vaan että saatte kunnon suoran tien sarjalle. Jos Acce alkaa innosta pukitella niin nostat sen pään ylös ja pidät vauhdin yllä.’’
‘’Sitten tullaan vielä tällä korkeudella niin, että b-osalta käännätte ympyrälle ja tuutte sen toisen kerran, ymmärretty?’’
‘’Ei huono ollenkaan. Nostan viiteen kymppiin ja lävistäjän esteen kans pystyksi. Tehkää tarpeeksi suuri ympyrä niin ei tuu vaikeuksia kääntää esteelle.’’
‘’Nyt on 60cm. Accelle ei pitäisi tulla vaikeuksia, kun se oikeesti tykkää hypätä ja ponnua löyty, että reippaasti ratsastat sen esteille. Tumppu alkaa tajuta, vaikka onhan ne hypyt edelleen vähän kömpelöitä, mutta katso, että tahti pysyy samana. Milja kans, katso että tahti on teillä sama koko ajan eikä Mino kiihdyttele kauheasti. Samaa vois kyllä sanoa Salome sulle, tosin Edi nyt pysyy rauhallisempana kuin nuorikko, mutta kuitenkin, jalka lähellä ja rauhassa anna laukan pyöriä. Ranja on kyllä todella innoissaan, ihana huomata kuinka se tykkää ja te pelaatte kyllä hyvin yhteen, ei oo tullut kieltojakaan.’’
‘’Accelle riittää Luna, voit ravailla sen kanssa siellä missä mahtuu. Se tuli kyllä hyvin, ei ongelmaa vauhdissa eikä ohjauksessa, tiet oli hyvät. Muut tulee vielä sitten uusinnan korkeuden eli ensin tulee Lydia 75cm sitten mä nostan että muut odottaa. Lydia voit tulla.’’
‘’Hyvin! Laukka pyöri, ei tullut hidastuksia esteitä ennen ja Tumppu tajusi nostaa jalkansa ajoissa. Yksi kumma loikka, mutta pysyit hyvin mukana ja jatkoit yhtä tomerana. Ravaile vaan sen kanssa sitten. Mä nostan 85 ja voitte Milja, Salome ja Angelika alkaa valmistautua, Milja tulee ekana.’’
‘’Aika pirun kovaa se Mino tuli, mutta mallikkaasti. Hyvin sä pysyt vauhdissa mukana, vaikka rauhallisempaa se saisi tulla. Hah.’’
‘’Edillä oli hyvä, etenevä laukka koko ajan ja tiet oli hyvät. Teillä ei ongelmaa, Edi nyt on aika selkeä hevonen, että ei pitäisikään olla.’’
‘’Angelika, hyvin tulitte Ranjan kanssa. Ja kun annoit sen hieman rallitella esteiden välissä malttoi se katsoa vähän mistä ponnistaa eikä hypyt siten lähteneet kauka.’’
‘’Ravailkaa vaan sitten maneesia ympäri, voitte tehdä ympyröitä ja tempon muutoksia. Ja vaihtaa sitten omatoimisesti suuntaa kun tuntuu hyvältä, katsokaa ettei tuu törmäyksiä. Kun heppa tuntuu hyvältä voitte siirtää käyntiin ja antaa niille pitkät ohjat ja taputukset hyvästä työstä. Voitte kans taputtaa itsejänne, kun tsemppasitte tosi hyvin koko valmennuksen ajan.’’

Hauskaa mennä kovaa kohti estettä!! t. Mino
PK Hoitajalle ja hoidokille.
Maksu:
- Millä mielin valmennukseen? Oliko vaikeuksia varustaa vai sujuiko kaikki hyvin?
- Alkukäyntien jälkeen tehtiin väistöjä, sujuiko ne vai menikö penkinalle?
- Menikö ravissa paremmin? Vai kenties huonommin? Miksi?
- Väistö ja uralla laukka tehävä sujui teiltä miten? Nousiko laukka kuin nappia painamalla? Mites takaisin raviin siirtymiset?
- Kuvaile ensimmäisiä hyppyjä, miten meni?
- Miten sujui 'oma' korkeus?
- Mitkä fiilikset valmennuksen jälkeen? Jännittääkö tulevat rkm-mittelöt?