|
Post by Milja on Dec 30, 2016 22:58:28 GMT 1
ღ Rägby's Rinaldo
8-vuotias lämminverinen ratsuhevonen om. Milja Kajankoski 30.12.2016 → ღ Raldon sivut
|
|
|
Post by Milja on Dec 30, 2016 23:17:10 GMT 1
1 ღ Parhaimpii joululahjoi on ne isoimmat || 30.12.2016
"Mä en kyllä vieläkää käsitä sitä, et miks raahaat mut mukanas tallille. Ellet sit iha välttämät halua pahentaa tätä mun flunssaa nii, et oon sit uutena vuotena kipee", tuhahdin istuessani Merrun mauton pelkääjän paikalla. "Joo, just siks. No ei. Kyl sä viel koht kiität mua", Merida nyökytteli yllättävänkin vakuuttavasti. En vastannu mitää, jatkoin vaan puhelimen selausta. Rakas serkkuni oli ollut aamusta lähtien ihmeen salamyhkäne ja sit kahen aikoihin alko houkuttelee mua tallille. Ei mua kyl ois kiinnostanu, ku eilen kävin ratsastamassa Minolla ja huomenna olis pikkumestaruudet. En siis ollu ees suunnitellu meneväni tänää tallille, mut lopulta kyllästyin Merrun inttämiseen ja koin helpommaks vaa lähtee sen mukaan. Joten tässä sitä nyt oltiin matkalla Yläkokkoon, vaikken todellakaan olis jaksanut. Ehkä mä vaan menisin taukotupaan selaamaan someja ja salakuuntelemaan uusimpia juoruja tuntilaisilta, heh. En varmana tulis selviämään uudesta vuodesta terveenä. Kuten aiemmin mainitsin, oli mulla jo nyt ihana flunssa, eikä tää ulkona vallitseva lumipyry ja kova pakkanen ainakaan auttais. Kiirehdin tummatukkaisen perässä yksäripuolelle, missä Salome oli harjaamassa Foxyä. Vaihdoimme tervehdykset, jonka jälkeen Merida haki kottarit ja talikon. Tyttö alko putsata Jemmun karsinaa, kun mä taas hain jakkaran ja istuin sille tappamaan aikaa. Roope snäppäs mulle hallilta, ja salakuvien perusteella Joonaskin oli siellä. "Mitä mä siis tarkalleen ottaen tääl teen? Istun koko ajan täs jakkaralla vai?" sanoin hetken päästä kyllästyneenä. "Ei sun tarttee istua enää ehkä kun", Merru alotti, vilkas kelloa ja jatko: "Joku kymmenen minsaa." "Ja mitä sit tapahtuu?" kurtistin kulmiani serkkuni salaperäisyydelle. "Kohta se selviää sullekin", se vaan hymyili vittumaisesti takas. Huokaisten jatkoin Roopelle snäppäämistä ja ootin todellakin, et se kymmenen minuuttia kulus äkkiä - muuten saattaisin tehä tylsyys- tai paleltumiskuoleman. Kieltämättä säpsähdin vähän, kun suurinpiirtein kymmenen minuutin jälkeen Oonaroosa ilmesty yhtäkkiä yksäripuolen ovelle. En siis säpsähtänyt pelosta tai säikähdyksestä, lähinnä mietin vaa et miks se täällä oli. Toistinkin saman kysymyksen ääneen tädilleni. "Ahaa, eli Merru ei oo vielä sanonu mitää", Oona hymähti epäilyttävästi. "No mehä sovittii", satulaa Jemmun selkään pistävä tummahiuksinen vastas karsinasta. "Jep. Mut Milja, tuu käymään mun kaa tos pihas?" "Mä tuun mukaan!" Merru kiljahti ja tuli käytävälle. Okei, nyt alko jo pelottaa. Mitä ne oli juoninu mun pään menoks? Seurasin kaksikkoa pakkaseen, missä mun silmiin pisti samantien traileri. "Öööö?" Kävelimme lähemmäs, jonka jälkeen Oona käski Merrun avata takaluukun. Tätini meni ite ottamaan kopin sisällä olevan kaviokkaan, kuka se nyt ikinä olikaan. Pian ramppia pitkin kolisteli musta, suurehko hevonen. Kulmat kurtussa katoin vuorotellen Meridaa ja Oonaa. Ne taaskin tuijotti mua sellanen odottava katse kasvoillaan. Musta hevonen taaskin haisteli ilmaa sieraimet suurina ja pälyili ympärilleen säikkynä. "Öööö?" toistin äskösen repliikkini vielä enempi hämmentyneenä. "Täs ois sulle myöhänen joululahja!" Oonaroosa lopulta päästi ilmoille, jolloin mun leuka tais tippua maanrajaan asti. "Anteeeeks mitä?" pihisin hiljaa ilmoille. Oona talutti tulokkaan siihen tyhjään karsinaan, josta Ava lähti ja se samantien varattiin. Samalla mulla alkokin jo vähän valjeta, et se varaaja tais olla juurikin mun täti. Jäin seisomaan karsinan ovelle kuin koomassa, joten Merru ja Oonaroosa otti hevoselta loimen ja kuljetussuojat. Sen tehtyään ne sulkivat oven perässään ja täti käänty mun puoleen: "Noni, mitäs haluat tietää tästä hurmurista?" Epäuskoinen katse kasvoilla heitin, et ees nimi olis kiva tietää. "Rägby's Rinaldo, tai tutummin kutsuttuna Rino. Tai voithan sä sille muunkin kutsumanimen keksiä", Oona kohautti olkiaan mun edelleen tuijottaessa hermostuneen oloista kaviokasta. "Se on lämminverinen ratsuhevonen, ruuna. Ja olikse kaheksan vuotias?" Merru jatko ja sai vastaukseksi nyökkäyksen. "Joo, paitsi se täyttää itseasiassa kolmen päivän päästä virallisesti yheksän. Mut joo, mitäs vielä. Se oli aikasemmin ratsastuskoulussa, mut on kyllä mun mielest ihan säpäkkä tapaus, ei mikää kuollu kehänkiertäjä. Myynti-ilmotuksessa tasoks sanottiin vaikea B ja ratana 130 senttiä." Nyökkäsin yrittäen sulattaa tätä kaikkea infotulvaa. "Jjoooh. Eli, kuinkas kauan piän tätä ylläpidos? Vai sellasella joustavalla sopimuksella niiku Alman kaa?" sain vihdoin suuni avatuks. "Siis, Rinohan on sun nimissä. Sun oma", Oona naurahti saaden mut vielä oudompiin fiiliksiin. Niiku, mitä tääl tapahtu? Virallisten paperijuttujen sunmuiden jälkeen Oonaroosa joutu jo lähtee, ku sil oli joku valkka parin tunnin pääst. Merru taaskin lähti liikuttaa Jemmua, joten jäin talliin yksin, Salomekin poistuttua ilmeisesti Takkua hoitamaan. Kattelin Rinoa, joka pörräs karsinassaan levottoman näkösenä. Se olis nyt mun. En ees tienny millanen se oli ratsastaa, tai miten se muutenkaan käyttäyty. Tosin nyt se ainakin vaikutti hermorauniolta. Ehk voisin käydä taluttelee sitä maneesilla, nyt kun tunnit ei ollu viel alkanu. Päätin alkaa tuumast toimeen, ja otin käsiini mustat päitset koukusta. Avasin karsinan oven, jolloin Rino seisahtui ja katto mua korvat hörössä, pienesti ilmaa puhellellen. "Moikka Rino", aloin jutella ojentaessani käteni sen haisteltavaks. "Oikeestaan en tiiä haluunks kuttua sua Rinoks. Se on melkee ku Mino. Sähän voisit olla vaikka... Raldo?" jatkoin pölötystä pistäessäni sille päitset päähän. Ruuna käänteli korviaan melko tiuhaan tahtiin jokaseen ilman suuntaan, mut ainakin se kuunteli mua. Napsautin narun päitsiin ja maiskautin sit pienesti. Raldo, Rino tai miksi sitä nyt halusikaan kutsua, lähti perässäni ovesta ulkoilmaan. Ainakin matka maneesille sujui ihan hyvin. Pari säikkykohtausta Raldo kyllä onnistui saamaan, ja loppumatkan kyttäskin jokaikistä puskaa. Sain siis hengähtää helpotuksesta kun me saavuttiin maneesiin. "Ovi", huikkasin varulta ja vedin sitten oven auki. Linda oli ratsastamassa Hildalla, joten koin parhaaksi varmistaa et sainko tulla puikkelehtii sinne niitten treenin keskelle. "No, tuu jos osaat varoo. Kuka toi ees on, Edinkö kävit pöllii?" blondi kohotti toista kulmaansa siirtäen Hildan käyntiin. "Ööh, Raldo. Mun myöhänen joululahja", sanoin ja kasvoilleni hiipi salakavalasti hymy. Nyt vasta aloin pikkuhiljaa ymmärtää, et mulla oli oma hevonen. En tosin kunnolla, siihen menis varmaa viikkoja. "Aajoo. Iha makeen näköne, tosin vähän sekopäänki", Linda heitti luultavasti vain puoliks vitsillä. Ei Raldo nimittäin erityisen edustavalta nyt näyttänyt vierellä seisoessani, silmävalkuaiset vähän vilkkuen ja pieniä korahduksia päästäen. "Kiitti, kai", hymähdin ja lähdin taluttamaan ruunaa maneesin ympäri. Raldo käyttäyty oikeestaan tosi kiltisti talutushetkemme aikana. Hildaa se katteli kiinnostuneena, sillee turvaa lajitoverista kaivaten. Pari kertaa Lindan maiskauttelut sai hevoseni hypähtämään muutamalle raviaskeleelle, mut muuten suju ihan mainiosti. Noin kymmenen minsan päästä päätinki viedä Raldon jo takas talliin. Merru oli tullu Jemmun kanssa talliin, joten ruunani sai lisää ihmeteltävää, kun paikalla oli muitakin sille tuntemattomampia heppoja. "No, miltäs tuntuu omistaa hevonen?" Merida uteli heti Raldon karsinaan pistettyäni. "Ihan ku viel osaisin sanoo. Luultavasti ihan kivalta, kunhan ensin sisästäisin ton tiedon", kohautin olkiani. "Okei. Oliks ees mieluinen joululahja? Ei me ees oikeesti tiietty Oonan kaa et haluuks ylläpitoheppaa, saati omaa." "Kyl mä oikeestaa olin jo jotai sellasta alkanu kaipaa. Mut toho mieluisuutee en osaa sanoo mitää, enhän mä ees oo ratsastanu tällä, tai nähny ees ku joku muu ratsastas", totesin vilkaisten karsinassa kehää kiertävää hevosta. Merru hoiti Jemmun loppuun, jonka jälkeen kävi viemässä sen tarhaan. Mä päätin jättää Raldon sisälle, koska en oikeastaan ees tienny mihin tarhaan sen vois tunkaista. Pitäis kysyä Iidalta. "Käyäänks viel ylhääl?" Merru ehdotti ja sai multa myöntävän vastauksen. Ei ihan tuntunut hevosen omistajalta. Saispa nähdä mitä tästä tulis. Toivottavasti pelkkää hyvää. Tosin, kun kyseessä oli ratsastus ja hevoset, menisi joku jossain vaiheessa mönkään. // Yllätyys! Nyt mä voin kai kans sanoo, et mä tiesin tän sun yllärin (sai tosissaan harjottaa pokerfacea) ja oon ilonen sun puolesta, jotenki sä vaikutit kaipaavas kunnolla omaa heppaa, jota ei koko aikaa lainata tunneille muiden ratsastettaviksi ja rakastettaviksi. Se oiski ollu ku ruunien nimet olis rimmannu, ehkä se on hyvä että kutsutaan tummaa herrasmiestä Raldoksi ettei tule sekaannuksia niille jotka ei ymmärrä konsonantteja. Se oli Lindalta kyllä kohteliaisuus, uskoisin, tai siis vitsillä se sekopää, mutta että se kun on ''hullujen'' ''värikkäiden'' hevosten perään, mikä on ihme, koska se Hildaa jaksaa rastastaa vaikka tamma liikkuu ku tervassa. Noh voit melkein olla varma, että katsomo täyttyy uteliaista kun Raldon selkään ekaa kertaa hyppäät, onhan se kaikkien ikuistettava, josko sä et omalles pärjää. Ei vaiskaa, kyllä sä sen kaa pärjäät jos se kerta tunneillakin on ollut. Ei ne sitten kovin haastavia voi olla (jippu on omaa maata) ja tuut sen kaa varmasti hyvin toimeen ja jos raldo tulee toimeen muiden heppojen kaa niin mun puolesta sen vois puokkitarhaan lykätä, ainkaan sen ei yksin tarvi olla kun niitä on paljon, kun ei kaikkia kerralla tunnille viedä 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Jan 7, 2017 18:51:52 GMT 1
2 ღ Läheisriippuvainen || 06.01.2017"Tää o aiva outoo tulla taas sun peräs yksäripuolelle vieläpä nii, etten vaa roiku mukanas. Vaa oikeesti jotai asiaaki tänne", hymähdin serkulleni, joka jo avasi tallin ovea. "Mm. Millo muute aattelit selkään kiivetä? Eiks se ny jonku viikon oo sul vissii ollu", Merru heitti meidän astuessa sisälle talliin. "Joo, suunnillee. Ja emmä tiiä. Toisaalt vois kyl tänää, ku kerettäis maneesille. Tai riippuu paljo siel o porukkaa." Raldo oli kotiutunu iha suhteellisen hyvin. Levoton se edellee oli, mut puokkitarhassa se ainakin näytti viihtyvän hyvin. Edin perässä herra varsinki hiihti, mut Raldo oli kyl sen verra lepsu et vähän kaikki sitä tais saaha pomotettua. Ei kummiskaa liikaa, et sai ruuna aina oman osansa heinistä ja nii edespäi. Lindan mukaan heppani käyttäyty myös iha asiallisesti esimerkiks tarhaan vietäes, vaik välillä pöllöiliki omiaan. No, kuulosti melko Raldomaiselta jo pelkän viikon tuntemisen perusteella.. "Mm, no käyää si kurkkaa. Ku mä meinasin Jemmullaki iha vaa kouluu mennä maneesii tuuppaileen", Merru sano hakiessaan sitte kottarit ja kaks talikkoo. Tän viikon olin siis vaa talutellu ja juoksuttanut Raldoo. Se oli käyttäytyny kiltisti, mut sai välil iha outoja sätkykohtauksia ja saatto vaikkapa liinan päässä sännätä laukalle. Nöyrältä ja osaavalt se kummiski oli myös vaikuttanu, omas kivannäköset liikkeet ja sillee. Osaiskoha niis sitte ees istuakaa, ku oikeestaa aina on ennen istunu poniaskelissa, jossei ny lasketa näit ratsastuskoulupippaloita with Mino. "Tos", tummatukkanen heitti mullekin talikon ja niin pääsin alottamaan Raldon karsinan putsauksen, vaikken hommaa kyllä ikävöinyt millään tasolla. No, oli siihen täs viikon aikana ehk hiukan taas tottunu. Kun karsinat oli siivottu ja kamat viety takas paikoilleen, lähin hakemaan Raldoa tarhasta. Ei ruunaa vielä omaks oikeen osannu nimittää, mut silti tuntu hyvältä kun oli taas se "joku" tietty, jonka hakee tarhasta ja jolle tehä treenisuunnitelmaa. Tai no ei en mä vielä meille sellasta ollu kyhänny, mut sit joskus tulevaisuudessa. Viheltelin pienesti tarhan tullessa näkökenttääni. Vähä joutu ainakin vielä kattomaan, et kumpi oli Raldo ja kumpi Edi. Etenki jos kummallekaa ei oltu jätetty päitsiä päähän. Ja Raldo ei kutsuttaes tullu vastaan, eli mun piti aina pitää pieni etsi eroavaisuudet -hetki ruunaa hakiessani. Nyt tilanteen kuitenkin katkas se, et lähietäisyydeltä katottuna vaan mun konilla oli päitset - sen riimun mä sentään tunnistin. Olin alkanu tässä viikon aikana miettiä pinkin teemavärinkin säilyttämistä - eihän se haittais et Raldo on poika, eihä? Erottuispahan ainakin tuolt puokkitarhastakin Edistä, hehe. "Moikka Raldo", saavuin hevosen luo ja annoin sille kädet tutkittavaksi. Sen kanssa piti olla aika rauhallinen ja pitää liikkeet hitaina, ainaki näi alkuun. Oonaroosa kyl sano jotai et ei se luultavasti aina tulis olee näi säpsy, uus kotipaikka ja ihmiset vaa sai sen herkän sielun varuilleen. Kiinnitin narun päitsiin ja lähdin kävelemään portille. Musta ruuna seurasi korviaan käännellen ja kuuliaisesti vaihtoi portin toiselle puolelle, mun sulkiessa sen jälkeemme. Rino käppäili hermostuneena rinnallani ja pari kertaa teki äkkinykäisyn narusta, kun hätkähti jotain olematonta. "Tuu", koitin rohkaista pienesti maiskauttaen. Merru oli käyny jo hakee Jemmunsa, ja oli harjailemassa suokkia karsinassa. Talutin Raldon omaansa ja laitoin narun löysästi vetosolmulla kalteriin kiinni. Vaikkei ruuna ilkee hoitotilanteissa ollukaa, olin kokenut parhaimmaks laittaa sen aina varulta kiinni. Pari kertaa kun olin saanut turvasta naamaan tai lähes jäänyt levottoman hevosen ja seinän väliin. Entisistä kerroista viisaantuneena siis. "Mennäänks siis sinne maneesille?" Merida kysyi pian mun haettua mustan hoitopakin. "Vaikka joo. Mitäpä tota pitkittää ekaa ratsastuskertaa. Meinasin kyl et voisin eka juoksuttaa hetken, ja kattoo mil pääl tää on", selitin alkaessani harjata karvaa pölysualla. "Iha järkevää." Kerkesin harjata Raldon suunnilleen molemmilta puolilta, kun tallin ovi kävi. Luca ja Joonas rymisteli sisään, joten jatkoin vaan harjaamista - vaikkakin herrani jäi tuijottamaan tulokkaita sieraimet suurina. "Merru, sua oikeestaa etinki. Iida lupas mulle Lakun, nii nyt sinne maastoon?" Jäger heitti serkulleni kuviteltavasti sellanen virne kasvoillaan. Ne ei sillo aaton jälkee olletkaan menneet, kun Merru ja Topi vissii treenasivatki niihin hiihtoratsastuskisoihin. Ne karkelot muuten meni mun ja Kuuran osalta päin ppp.. "Öööö", serkkuni alotti ja loi sit katseen muhun: "Onkse sulle ok? Et pärjääks sen kaa?" Nyökkäsin, vaik en kyl tienny pärjäisinks. Mistä mä tietäisin millane sekopää tää olis? Oikeestaa, miksköhä tää ees oltiin sielt ratsastuskoulusta myyty pois? Oona nyt osti millon minkälaisia mielipuolisia kopukoita tahansa, Alma hyvänä esimerkkinä. "Okei no.. Mennää si. Vartti nii nähää tos pihal?" Merida ehdotti ja sai myöntävän nyökkäyksen Lucalta. "Hei ootteks muute nähny Salomee?" Joonas vielä kysy meiltä ennen ku kaksikko lähti siirtotalliin. Pudistimme molemmat päitä, jolloin jätkät poistu paikalta. Sain Raldolle juoksutuskamppeet valmiiks hetkee myöhemmin kun Merida lähti sinne maastoon. Laitoin itelleni kypärän päähän ja avasin sit ruunan karsinan oven. "Noni, lähetääks kokeilee pelaaks meidän yhteistyö ollenkaa?" huokaisin hiljaa ja nappasin mustan ohjista. Talutin puokin maastakäsin maneesille, jonne vievä polku tuntu muuten hirmu pitkältä. Ehkä mua vähän jännitti. Jos tää olisiki aivan kamala, mulle omaks tarkotettu heppa? Toisaalt ei se mun vika olis, enhän mä saanu ees mahollisuutta koeratsastaa tätä. Suljin maneesin oven perässäni ja talutin ruunan keskemmälle aluetta. Käskiessäni herran voltille huokaisi se kyllästyneen oloisena, ilmeisesti juoksuttaminen alko jo pänniä sitä. Seurasin katseellani, kun Raldo käveli ympyrää kaulaansa venytellen. Nyt se vaikutti oikeestaan melko tyyneeltä, nää tilanteet tais olla sille jo tuttua juttua. "Ravi", komensin pian. Musta ruuna siirtyi kepoisasti raviaskelille, nakellen pari kertaa niskojaan. Sen jälkeen Rino kuitenkin tasottui, ja eteni sellasta mukavaa tempoa ympyrää ympäri. Pian hidastelin hevosen käyntiin, vaihdoin suunnan ja käskin hölkkäilemään vasemmallekin. Koska sen kummempia ongelmia ei ilmennyt, päätin siirtää Raldon laukalle. Joko herra oikeasti kuuli juuri silloin jotain, tai päätti muuten vain spurtata laukalle ja pakotti mut ottamaan tiukemman otteen liinasta. "Wooooou Rino prrr.." Korskahdellen puokki hidasti raville, edeten kummiskin edelleen häntä tötterönä ja jalkojaan koreasti nostellen. Muutamat lisätyt askeleetkin se tais siinä esitellä, mut hidastelin ruunan sit lopullisesti käyntiin. Annoin Raldon kävellä pari minsaa hengitystä tasatakseen, ja yritin samalla henkisesti valmistautua kiipeemään oman hevoseni selkään. Thank god katsomossa ei ollu porukkaa. Otin ylimääräset kamppeet Raldolta pois ja talutin valppaasti ympäristöä tarkkailevan puokin kaartoon. Siirsin jakkaran lähelle jalkoja ja tarkistin vielä vyön. Kun kaikki tuntu olevan kunnossa, asetin jalkani jalustimeen. Ja pian istuinkin suhtkoht laadukkaassa estepenkissä katsellen maneesia mustien korvien välistä. "Hyvä", henkäisin ja taputin rauhallisesti kaulalle. En ees tiedä mikä mua tässä jännitti. Ei tää ihan sekopää voinu olla, kerta oli ratsastuskoulussa ollu. Mut miks tää myytiin sieltä? Mut olihan Oona tällä ratsastanu koeratsastuksen.. Se tosin oli kyl taitavempi kun mä. Ei hemmetti, ei kai täs auttanu ku ottaa asiasta selvää. Pidin ohjat puoliks tuntumalla ja painoin pohkeeni kevyesti mustan herran kylkiin. Raldo lähti liikkeelle niska jännittyneenä ja selkeesti mua kuunnellen. Maneesissa oli painostavan hiljasta, vaan Rinon hengähdykset esti täyden hiljaisuuden. Kävelin vielä ainakin viis minsaa, näihin erilaisiin askeliin totutellen. Nyt ne tosin oli suhteellisen pieniä harppomisia, johtu varmaan kun Raldo tuntu vähän jännittyneeltä. Tai ei nyt ihan vähänkään.. Keräilin paremman ohjastuntuman, jolloin sain huomata Raldon olevan tosiaan melko kuuliainen. Herkkä, mut ehdottomasti kuuliainen. Se myös tais hitusen rentoutua, ja ei ollut enää niin jäykkä niskasta. Pienesti hymyillen aloin tehdä ihan perusjuttuja, mitä koulutuupparit tekis. Pysähdyksiä, kiemurauria sunmuuta. Raldo oli yhteistyöhaluinen, mut avut piti silti antaa tarkasti. Se nimittäin pariin otteeseen ihan vaan pysähty, kun ei tienny mitä mä hain. Liikaa apuja ei myöskään saanut jättää päälle, sen sain huomata. Jossain vaiheessa kuulin jonkun huutelevan "ovi", joten pysäytin Raldon. Ovelta pisti esiin Angelikan, ja lopulta myös Myssen pää. Ratsuni puhalteli jännittyneenä maneesiin ilmaa sieraimistaan. "Aa, te olitte täällä. Oltasko me voitu tulla Myssen kanssa?" Angelika kysyi hymyillen. "Joo tulkaa vaa. En sit tiiä saaks tää jotai hepuleita jostain asioista, ku en oo pahemmin kerenny tutustuu. Mut tietääkseni ja kokemani perusteella tän pitäs kyllä olla kaikkien kaveri", selitin silittäen kevyesti kaulaa. Angelika nyökkäs, sulki oven perässään ja talutti sitten Myssen keskemmäs maneesia. "Okei. Voisin kyl uskoo et se jopa tykkää jos tääl on toinenki hevonen, ku eiks se ollu ratsastuskoulusta? Se ei välttämättä oo tottunu ees oikeestaa olee yksin esimerkiks maneesis", nainen järkeili. "Totta", oivalsin ja käskin Rinon uudelleen käyntiin. Ruuna huokaisi kerran syvään ja vaikutti heti paljon tyytyväisemmältä. Okei, eli Raldo tykkäsi ennemminkin olla hevosseurassa kun yksin. Ratsastuksen kannalta vois olla siis hyvinkin positiivinen juttu, et Angelika tuli tänne Myssen kanssa. Ekat raviaskeleet oli pienoinen järkytys. Toki olin Minon askelissa kevennellyt jo useaan otteeseen, mut kyl silti vaan jokaisella hevosella oli vähän omalaisensa askellus. Raldon askel oikein pompautti irti satulasta, ja oli tosi liidokkaan oloinen. Ei silti kauhein ravi, missä olin joskus joutunut istumaan. Mut kyl täs silti vois aikaa mennä, et tottuisin tässä istumaan edes mitenkään siedettävästi. Siks päädyinkin nyt vaan keventämään. Raldo oli eka vähän jännittyny, kun en selkeestikää osannu keventää tasasesti. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin päästä temmosta jyvälle, ja kuuliainen musta ei ollut enää niin jämpti niskasta lähtien. Tekemistä meillä kyllä tulisi olemaan ravinkin parissa, mut positiivista et tähän asti olin ainakin pysynyt selässä, eikä herra ollut kovin paljoa mitään kummituksiakaan nähnyt. "Sehän on ihan kivan näkönen", Angelika kommentoi ravatessaan voltilla ylläpitohevosellaan. "Joo, tuntuu yllättävän mukavalle siihen nähden et tää on eka kerta selässä", hymähdin ja hidastin käyntiin. Juoksutin kuitenkin eka, joten tekisin enää muutaman laukannoston suuntaansa ja sitten saisi riittää. Ratsastin pääty-ympyrälle ja valmistelin nostamaan laukan. Pian se nousikin, tosin värää laukka. Raldoa se ei tuntunut haittaavan, olisi vetänyt myös väärällä laukalla, mut mä aloin vaihtaa automaattisesti oikeaa laukkaa, eikä sen vaihtamisessakaan tuntunut herralla mitään vaikeuksia olevan. "Hyyyvä", kehuin hiljaa ja hölläsin pienesti sisäohjasta. Laukkasin muutaman ympyrän, jonka jälkeen hidastin ravin kautta käyntiin. Raldon laukasta eka tunnelma oli se, et jäi helposti junnaamaan paikoilleen jos ei osannut antaa edetä. Kokeilin laukkaa myös vasemmalle, ja etenkin suoralla sain laukkan vähän enemmän liikkuvuutta. Loppuravien aikana vain lyhyen treenin vetänyt Angelika kerkesi jo lähteä Myssen kanssa. Niimpä Raldo oli heti säikympi, kyttäsi kulmia ja ottikin muutamat lähdöt laukalle. En siis kovin pitkää ohjaa ravatessani uskaltanut antaa, samoten käynnissä sain kyllä olla hereillä. Onneksi muutamaa säpsähdystä kummempaa ei tapahtunut, mutta tulipahan ainakin tietooni ettei ruuna tykännyt liikkua yksin. Ainakaan maneesissa. Hyppäsin satulasta alas ja nostin jalustimet ylös. Löysäsin vyötä ja vedin ohjat pään yli. Musta puoliverinen tutki tuttavallisesti käteni läpi, ja jäi puhaltelemaan lämmintä ilmaa niihin. "Hieno poika olit joo", kehuin vaikkei me mitään kummoisempaa tehtykään. Olin silti vaan tyytyväinen, et a, pysyin selässä ja b, kyseessä ei ollut ihan menetetty tapaus. Kunhan itse oppisin olemaan sulavammin herran askelissa ja tottuisimme paremmin toisiimme. Toivon mukaan tää lähtis sujumaan tästä. Talutin jo rauhoittuneemman oloisen hevosen perässäni yksäripuolelle, missä Merida oli kylmäämässä Jemmun jalkoja. "Moi! Miten meni?" mustahiuksinen kysyi. Huomasin Topin ja Salomen tulleen myös tallille, ne putsas karsinoita. Sanoin niille pikaisen tervehdyksen, ennen kuin vastasin serkulleni: "Iha jees. Oli kyl vähä totuttelemist, mut ei käyny mitää traagista." "No hyvä. Jemmu oli pikkase villinä maastos, olitko niii", Merru leperteli rautiaalleen mun alkaessa purkaa Raldolta kamppeita. Se tarkkaili muiden tallissa olevien lajitovereidensa toimia, välillä Likkaa kaltereiden läpi haistellen. Sain Raldon puretuksi. Se ei ollut hionnut, joten en sitten pistänyt sille mitään loimea. Mul olis kyl opettelemista tälläsen hienomman puokin hoitamisesta, Alma kun olis eläny vaikka pihatossa ilman yhtäkään loimea tai lisäkivennäistä. Ehk Salome vois jakaa mulle joku päivä joitain sen vinkkejä. Rapsuttelin tummaa hevosta hetken aikaa sen karsinassa, ei se enää ollut niin hätäinen. Tai sit ressukka vaan väsähti ratsastuksen takia. Oli miten oli, se käyttäyty paljon maltillisemmin. Oven käydessä Merru tuli takas talliin viemästä Jemmua tarhaan. "Mennäänkö? Vai onks teil joku herkkä hetki Rinon kaa", Merida naurahti ja tuli karsinan ovelle. Ruuna mukamas tai oikeesti säikähti sitä ja peruutti muutaman askeleen. "Oli", sanoin painottaen mennyttä muotoa: "Mut sä tulit pilaamaan sen. Mut joo, mennää vaa." Kävin vielä viemässä hevosen takaisin kavereidensa seuraksi tarhaan, siellä kun se tuntui hyvin viihtyvän. Sen jälkeen keräsin kamppeeni tallista ja lähdin serkkuni kanssa kotiin. Kaikenkaikkiaan mulla jäi ihan positiiviset fiilikset ekasta kerrasta oman hevoseni selässä. // Noh tulee sulle nyt olemaan helpompi pyydystää oikea heppa sisään kun edi menehty, toivotaan että Raldo löytää uuden hyvän kaverin itselleen. Miksei vaikka Minosta pitäisi, tammat kun tuntuu pitävän yhtä Edillä oli vaikka ruuna, niin värinä vaaleanpunainen, mutta te voitte omia sen värin nyt sitten itsellenne niin ei oo kahta liian paljon toisiaan muistuttavaa vaikka väri vähän eri olikin. Ei tosiaankaan menetetty tapaus, sen kanssa voisi olla järkevää tulla joskus tunnille niin näet miten se toimii oikeesti hyvin jos se varmempi muiden kanssa kerta on. Toisaalta tuleehan sen oppia yksinkin menemään kun aina ei voi seuraa saada, vaikka Linda olisi varmasti halukas ratsastelemaan sun kaa samaan aikaan Nöpöllä. Kyllä niihin oman hevosen askeliin oppii istumaan ei se Nöpönkään ravi tosiaan oo enää nii paha kuin sillon kun se meille tuli. Voi tosin olla että saattaa olla haastavampaa istua ilman satulaa Raldolla kuin Almalla, vaikka almakaan ei helpoksi sitä tehnyt:D 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Feb 3, 2017 23:10:29 GMT 1
3 ღ Ei siitä eroon pääse || 04.02.2017"Milja et oo tosissas", Angelika naurahti mun esitellessä uusimpia ostoksia. "Joojoo!" "Yritin kääntää sen päätä, mut ei", Merida pudisteli päätään jo kyllästyneenä asiasta jauhamaan. "Et kai alota tätä hamstrausta taas?" Topi kohotti kulmakarvojaan selkeesti muiden mielipiteeseen yhtyen. "Mä luulin et Raldolla o pallit? Tai siis ainaki oli, ku eikse ruuna iha oo?" Linda puuttu keskusteluun. "Voihan noi näyttää iha kivaltakin", sain ainoon positiivisen palautteen Salomelta, jolle loin kiitollisen katseen. "Kiitos, joku sentää mun puolella. Olihan Edilläki pinkit kamat? Sitä paitsi en mä kokonaan pinkkiin aio Raldoo kääriä - ehkä -, vaan pidän toisena päävärinä mustan. Mutta joo. Mä meen ny hakee sen tarhasta ja puunaan, nii tuu sit Merru heiluu sen kameras kaa", sanoin ja lähdin takaisin alakertaan Ikean kassillinen pinkkejä varusteita mukanani. Oli jalustinta, turpahihnan pehmustinta, satulahuopa ja jopa yks loimi. Vaikka Almasta pystyinkin luopumaan, niin pinkistä en. Ettäs tiedätte. Kyllä mä saisin pidettyä pakkomielteeni pinkkiä kohtaan kurissa, heh. Olin jo aikasemmin putsannu Raldon karsinan, joten pystyin nyt suoraan lähteä hakemaan sitä. Nää pari viime viikkoa olin tehnyt paljon maastakäsittelyä, oikeestaan niin paljon et olin itsekin vakuuttunut. Nyt olin harjottanu näitä hevosmiestaitojani enemmän Raldon kanssa kun koko aikanani Alman kanssa. Oli vaan jotenkin tuntunut järkevältä alottaa Raldon kanssa niin, kun kyseessä oli sen verran hermoheikko ja luottamuspulainen ruuna. Ei meillä vieläkään mitään luottosidettä ollut, mutta kyllä se nykyään oli jo rauhallisempi mun sitä käsitellessä. Tuskin se edes koskaan paljoa tätä rauhallisemmaksi tulisi, sillä häsellys ja säikkyminen taisi kuulua vain sen luonteeseen. Se tuotti mulle itselleni ainakin näin alkuun ongelmia, kun en juurikaan ollut tottunut tän tyyppisiin hevosiin. Ehkä ajan kanssa. Olin toki ratsastanutkin Raldolla, mutta vain koulua. Esteitä en ees alkas kokeilee ennen ku koulu olis vähän varmemmalla pohjalla. "Susta on tullu outo, Milja. Missä se kunnianhimonen kilpuri on?" Merida yks päivä mulle ihmetteli. Sitä olin miettiny itekkin. Ehkä vaan sisimmässä halusin tehdä niin sanotusti kaiken oikein Raldon kanssa, olihan se mun eka oma hevonen. Lisäks mun kisahaluja rauhoitti kuitenkin Minon ja Taran kanssa kisaaminen, niin saatoin tutustua R:ään sit rauhassa ilman kilpakentille kiirehtimistä. Mut niistä ratsastuskerroista. Raldo oli edelleen tosi jännittynyt, etenkin ne muutamat kerrat kun oli ollut pakko mennä yksinään. Silloin se säpsyi jokaista tuulenpuuskaa ja mun yllättäviä yskähdyksiä. Seurassa se oli rennompi, mut oli silti melko varovainen kuunnellessaan mun apuja. Olin myös huomannu, et pelkkä ihmisseura joka selosti jotain autto - se varmaan toi sille tuntua siitä, kun se olis ollu jonkun kanssa yksityistunnilla. Kuitenkin, Linda suostu läpiratsastamaan Raldon eilen ja puokkini näyttikin osaavan kuskin ratsuna tosi huipulta. Sitä näkyä kohti mekin sit pyrittäs, tosin esteet mua yhä kiinnosti koulua enemmän. Kävelin puokkitarhalle, missä mun lempparikaksikko söi vieretysten heinäkasasta. Kun Ediä ei enää ollut, viihtyi Raldo nykyään Minon seurassa hyvin. Tai kyllähän se kaikkien kanssa tuli toimeen, mutta jäi helposti toisten jalkoihin, sen olin huomannut. Mino ei kuitenkaan sen kummemmin tainnut mustaani pomotella, joten ne tuli hyvin toimeen. Mino kyllä oli tota kai arvojärjestyksessä korkeammalla, muttei ilman syytä kiukutellut Raldolle tai muistutellut sen alemmasta paikasta. "Raldo", kutsuin pinkit pörröpäitset kädessäni. Tumma hevonen nosti päänsä nopeasti ylös ja katsoi tuloani korvat hörössä. Mino ei vaivautunut muuta kuin vilkuilemaan mua, mutta jatkoi samalla heinän mussutusta. Kävelin kaksikon luo ja ojensin käteni Raldolle tutkittavaksi. Mino taisi kuvitella että jaoin herkkuja ja tunki luokseni samalla kun Raldo väisti sivulle kuuliaisesti. "Ei mulla kuule oo teille herkkuja", hymähdin ja taputin Minoa kaulalle. Sen jälkeen astuin pari askelta sivulle päästen Raldon vierelle. Rauhallisesti pujotin päitset hevosen päähän ja kiinnitin narun. "Moikka Mino", sanoin maiskauttaen sen jälkeen. R lähti kävelemään vierelläni kohti porttia jännittyneenä korviaan käännellen ja pieni puhahduksia päästellen. Tallissa talutin Raldon omaan karsinaan, johon se muuten oli kotiutunut hyvin. Tein riimunarusta vetosolmun kalteriin, sillä meillä oli edelleen vähän opettelussa se et varustettaessa ei tarvitse vaeltaa karsinaa ympäri hulluna. Hain mustan hoitopakin karsinan edustalle ja aloin sitten harjailemaan. Ruuna möllötti kerrankin paikoillaan, mutta se käänteli korviaan valppaasti ja seurasi mun liikkeitä hyvin tarkkaan. Tallissa oli tosi hiljaista, kun kukaan muu hevonen ei ollut tallissa. Harjauksen jälkeen putsasin kaviot ja vilkaisin hevosen olemusta. Aika hyvä. Meillähän oli siis Merrun kanssa tarkotus käydä kuvauttamassa Raldoa tossa pihassa, kun mulla ei oikeestaan ollut siitä vielä mitään kuvia. Suljin karsinan oven ja lähdin yläkertaan, missä porukkaa olikin ainakin saman verran kun sieltä poistuttuanikin. "Merru, tuuks nyt ottaa niit kuvii?" kysyin ovelta katsoen kun serkkuni näytti ottavan jotain kuvia snäpissä Topista salaa. Mun ääneni kuullessaan se kuitenkin kohottautu sohvalta: "Juu mä tuun! Topi meeks sä ny hakee sen Likan vai?" Jätkä vastas myöntävästi ja niin kaksikko lähti kulkeutumaan mun perässä talliin. Sieltä kuulinkin heti oven avatessani jäätävää hirnumista. "Raldo ihan rauhassa", juttelin kävellen karsinalle. Ehkä ekan kerran koko parin kuukauden aikana ruuna näytti oikeasti iloiselta mut nähdessään. "No voi anteeks ku jätin sut ehkä puoleks minuutiks yksin", naurahdin ja kävin hakemassa varustehuoneesta suitset. Merida ja Topi saapuivat alas mun pistäessä just suitsiin uutta pehmustetta turpahihnaan. "Mä vaihan tähän kameraan vielä putken", tummahiuksinen sanoi ja kyykkäs kameralaukkunsa luo, jonka oli jättänyt Jemmun karsinan eteen. "Juu", vastasin vaan alkaessani suitsia Raldoa. Ensin herra meinasi pitää turpansa kattoa kohti, mutta luovutti lopulta ja antoi pistää kuolaimet suuhun. Meridan yhtäkkinen ja naurunsekainen "äläää!" kiljahdus sai Raldon säpsähtämään, joten sain pyöritellä silmiäni kun huomasin Topin läpsäisseen serkkuani perseelle virnistellen ja näin aiheuttanut tämän säikkymiskohtauksen hevosessani. "Nyt, loppu. Eiks sun pitäny hakee se Likka?" Merida hihitti ja tuuppasi jätkäänsä kevyesti selkään. "Juujuu mä meen", Topi lähti virnistellen Meridan kattoessa sen perään huvittuneena. "Noni joo, oon valmis mennäänkö?" mustahiuksinen käänty mun puoleen. Nyökkäsin ja lähdin taluttamaan mustaa ruunaa perässäni pihalle. Löysimme hyvän taustan kuvalle leirimökin lähettyviltä. "Ota eka joku sellanen rakennekuvamainen", selitin alkaen asetella Raldoa mahdollisimman edustavasti paikoilleen. Se kuitenkin pälyili ympärilleen, hirnahteli ja steppasi hermostuneena. "Ei näist kuvista saa kyl hyviä ees kuvanmuokkauksella", Merida naureskeli räpsien kuitenkin kuvia. "Uskon. Toine pikkase hermona", huokaisin miettien ratkaisua ongelmaan. "Nyt keksin! Pörri hirnuu -video toimii aina!" keksin kohta ja kaivoin innoissani puhelimeni taskusta. Käynnistin videon Youtubesta ja se saikin Raldon valppaan näköiseksi. Korjailin vähän sen asentoa käskemällä peruuttamaan muutaman askeleen, ja kohta ruuna näyttikin melko komealta. "Nyt tuli hyviä! Otetaanks viel joitai muit kuvia?" Merida kysyi selatessaan ottamiaan kuvia. "Eiköhän tää riitä. Aattelin kyl joitai yhteiskuvia, mut tää varmaa vaa hermostuu. Oli sentää noi kauan nätisti nii jätetää ne sit ens kertaa", järkeilin taputtaen Raldoa kaulalle. "Okei", Merru nyökkäsi meidän lähtiessä kävelemään takaisin talliin. Palattuamme yksäripuolelle aloin varustaa ruunaa loppuun. Kieputin jokaiseen jalkaan vaaleanpunaisen pintelin, vaikka Raldo nostelikin jalkojaan vähän väliä ja koetti kuopiakin. "Nätisti", sanoin vähän ääntäni korottaen, jolloin puokki suurinpiirtein jähmettyi paikoilleen. Taputin sitä hymyillen kaulalle ja lähdin hakemaan koulupenkkiä. Vaihdoin siihen ostamani pinkin huovan ja nostin sen sitten korkealle hevoseni selkään. "Miksi olet näin korkea", puhisin lähinnä itselleni. Sain satulan selkään, kiristin vyötä muutamalla reiällä ja lyhensin jalustimia Lindan jäljiltä ainakin viisi reikää. Merida oli antanut Jemmun tänään kahdelle tunnille, joten se vaan hengas mukana menossa. Topi oli onneks lupautunu tulemaan Likalla samaan aikaan kentälle, niin jospa tää olis rennompi. "Ootko valmis? kysyin Topilta joka varusti ylläpitoponiaan viereisessä karsinassa. "Iha just", se vastas mun pistäessä kypärää päähän. "Juu", nyökkäsin ja otin sitten Raldon ohjat käsiini. Raldo vaikutti suhteellisen rauhalliselta, johtunee varmaan Likasta joka viereisessä karsinassa seisoskeli. Odottelimme muutaman minuutin ajan, ja lähdimme sitten yläkenttää kohti. Laskin jalustimet alas, kiristin vyötä ja nakkasin ohjat kaulalle. Pyysin Merrun varulta pitelemään vähän ohjista kiinni, Rino kun muutaman kerran oli meinannut lähteä samantien liikkeelle. Nyt se ei kuitenkaan yrittänyt mitään, käänteli vain korviaan eteen ja taakse. Myös Angelikan kanssa uralla kävelevää Mysseä se tarkkaili. "Hyvä", kehuin taputtaen kaulalle. Lyhensin vielä jalkkareita reiällä ja päästin sitten Raldon muutaman metrin päähän Likasta kävelemään. "Raldo-raukka ku käärit sen pinkkii", Merida kettuili istuutuessaan jakkaralle kentän keskellä. "Voivoi. Eihän sua haittaa, vai mitä?" puhuin lepertelevään sävyyn kumartuen eteenpäin rapsuttamaan mustaa kaulalta. "Ilmeestä päätellen haittaa", Topi liittyi serkkuni pilkkaan ja sai multa murhaavan katseen. "Älkää nyt. Mä melkein jopa perun puheeni, Raldo näyttää oikeestaan aika söpöltä pinkissä", Angelika naurahti ravatessaan Myssellä uran sisäpuolella. "Siinäs kuulitte", sanoin suoristautuessani satulassa. Keskustelu jäi siihen, kun jokainen alkoi tehdä omiaan. Angelika ratsasti harjoitusravia, Topi siirtyi myöskin raviin ja Merida selaili puhelintaan. Keräilin itsekin ohjastuntuman, jolloin Raldo meni tuttuuntapaan virkkuukoukku-asentoonsa. Yritin antaa sille tilaa edestä ja ratsastaa pohkeella eteen. Ruuna lähti oikeastaan tosi nopeasti etenemään pois ahtaasta muodostaan ja liikkui keinuvasti eteenpäin. Siirryin uran sisäpuolelle kahden ravailevan ratsukon tieltä, ja aloin tekemään molemmissa päädyissä etuosakäännöksen. Ensin tein liian vahvat avut, ja R astui aina yli kun sen olisi pitänyt jo pysähtyä 180 astetta käännyttyään. Rauhoittelin taas siis itseäni ja muistuttelin, ettei alla ollut junttura poni vaan herkkä puoliverinen. Näillä ajatuksilla päästiinkin jo pitkälle ja etuosakäännökset alkoi onnistua. Muutaman onnistuneen käännöksen jälkeen jatkoin samaan suuntaan kun mihin kaksi muuta ratsukkoa ratsasti. Siirsin Raldon raviin ja hain taas hetken aikaa sitä oikeaa rytmiä. Nyt itse hevonen alkoi kuitenkin rentoutua kamelimoodista jo muutaman kierroksen jälkeen, ja aloin olla hetki hetkeltä kiitollisempi Lindalle, joka tän läpiratsasti. Ravityöskentelyn jälkeen hidastin käyntiin ja tein muutamia pätkiä pohkeenväistöä. "Se näyttää kivalle", puhelinmaailmasta todellisuuteen herännyt Merida kommentoi; "Mikset kokeile samaa ravissa?" "Miksei", kohotin olkiani, sillä tosiaankin Raldo oli nyt tosi kiva ja kuuliainen käyntipohkeenväistöä suorittaessani. Siirsin ruunan raviin ja ratsastin pari kierrosta saadakseni ratsuni takaisin rennoksi. Sen jälkeen lähdin kokeilemaan väistöä seuraavan pitkän sivun alusta. "Pidä vasen pohje tukena paremmin, ja sit älä tee liia kovaa pidätettä ku se on noin herkkä", käyntiin siirtänyt Angelika neuvoi. Kokeilin samaa uudelleen noiden vinkkien avulla, ja heti tuntu paremmalta. Väistön jälkeen hölläsin sisäohjasta rapsuttaen kevyesti kaulalta ja Raldo pärskähti iloisesti. "Hyyyvä!" hymyilin jatkaen ravissa. "Vitsi tää oli kiva tossa! Kokeilen viel kerran!" intoilin ja ratsastin sivun alkuun. Sama uudelleen ja tälläkin kertaa Raldo vilautteli osaamistaan kuulaisesti. Meridan mukaan takasetkin alko ravatessa olemaan hyvin mukana. "Tohon kivaan pätkään on hyvä lopettaa väistöt tältä kertaa", sanoin hymyssäsuin ja hidastin käyntiin. Vaihdoin muiden mukana suuntaa ja päätin lähteä nostamaan laukkaa. Annoin Raldolle rauhalliset ja pienet laukka-avut. Ensin ruuna aktivoi kameliasetuksensa ja hypähti sitten laukalle. "Väärä!" Merida sanoi pian noston jälkeen. Olin jo siirtämässä raville ja siitä nostamassa laukkaa uudelleen, kun Raldo puolivahingossa vaihtoi oikeaan suoraan väärästä suoralla uralla. "Täähän toimii ajatuksen voimalla", naurahdin taputtaen hevosta. Jatkoin myötälaukassa ja ratsastin pääty-ympyrälle. Sitä ratsastaessani alkoi Rino taas pikku hiljaa rentoutua ja myödätä niskasta. Koetin pitää oman asentoni myös mahdollisimman hyvänä, kun Raldo tuntui hyvälle meidän treenikertoihin verrattuna. "Onks tää iha hyvä?" kysyin kanssaolijoiltani. "Joo, toki vois vielä rennompi ja ahkerampi olla. Mut musta näyttää paremmalt ku viel muil ratsastuskerroilla", Merru sanoi. "Jep, samaa mieltä. Voi olla et se on siks nyt noin hyvä kun Linda meni sillä. Tai siis ei sun ratsastustaitoja haukkuen, mut siis siihen verrattuna et oon nähny et se osaa olla melko kameli", ravaileva Angelika hymähti. "Nii kyl mäki uskon sen tähän vaikuttaneen. Mut silti kiva tuntee kerranki et oikeestaa kaikki menee ratsastuksessa nappiin", sanoin siirtäen Raldon raviin. Aloin loppuverkkailla muiden tapaan, ja löysytin vähän ohjaa pidemmäksi. Raldo lähti samantien venyttämään itseään alas, ja päästi muutaman tyytyväisen pärskähdyksenkin. "Nii i, oot hieno joo", juttelin keventäen rauhallisesti. Loppuverryttelyn jälkeen palasimme talliin. Raldo oli levollisen näkönen ja seuras perässäni karsinaansa kun koira. Se jopa suitsia poisottaessani tunki päänsä puoliksi mun syliin. Hymyillen otin hevoselta satulankin pois ja kävin nostamassa sen paikoilleen varustehuoneessa. Suitsista pesin kuolaimet ja ristitin sitten siistimmäksi. "Hei mä meen kattoo sitä tuntia millä Jemmu nyt on. Tuu Milja sitte maneesiin ku oot valmis", Merida sano ja lähti tallista. Pyörittelin kaikki neljä pinkkiä pinteliä pois puoliverisen jaloista. Raldo oli vähän hionnut, joten päätin nakata sille fleeceloimen niskaan. En ollu vieläkään kerenny hommaamaan omia kylmiä, joten lainasin Jemmun omia ja pistin ne Raldolle. Omat kyllä pitäs hommata ennen kun me sit joskus hypättäs, koska etenkin estetreenin jälkeen niitä tarvittas ja koskaa ei tiedä jos Merru tartteis niit just ite. Kävin valmistamassa Raldon jonkun iltamössön valmiiks kylmien vaikuttaessa. En tienny tyylillä puoliakaan mitä mun hevoselle syötettiin, mut Oonaroosan avustuksella me oltiin tää ohje tehty ja se onneks ties mitä tolle kopukalle tuli syöttää. Alman kanssa riitti ihan vaan heinä ja vähän kauraa, mut Raldolle tuli kaikenmaailman lisäravintojuttuja sun muita. Vein rasian hevosen karsinan edustalle mahdollisimman hiljaa, mut aiheutin silti hörinää Likalta ja Rinolta. "Joo, ette saa vielä." Menin ottamaan mustalta kylmät pois, mutta se ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen juttu. Nälkäinen hevonen yritti väkipakolla saada tutkia käteni ruoan varalta, eikä edes luovuttanut kun huomasi ettei mitään ollut - silti se tunki turpaansa käsiini ja pökki pienesti päällään mua. Lopulta jouduin laittamaan Raldon vielä uudelleen kiinni, ennen kuin sain irrotettua kylmät ilman karusellia. "Noni, olipa vaikee juttu", puuskahdin. Suljettuani karsinan oven Raldo jatkoi pörinää ja sai Likankin yltymään siihen. "No voi hemmetti. Ei mul oo mitää herkkupaloja teille", huokaisin sitten vilkaisten Meridan tavaroita. Sillä kyllä aina oli jotain Jemmulle. Jo toistamiseen "lainasin" serkkuni kamoja ja nappasin sen herkkukätköistä leivän. Nakkasin sen Raldon kuppiin, jonka ruuna vetäisi samantien napaansa. "Ja nyt nätisti iltaruokaan asti. Saat sen ihan kohta", sanoin keräillen tavaroitani käsiini. Kun kaikki oli ainakin tiedettävästi mukana, lähdin hakemaan kyydittäjääni maneesilta. // Kyllä mä oon ainakin sillä kannalla, että ruunalle sopii pinkki, ihan kuten päistärikölle edille sopi niin sopii mustalle Raldolle! Pinkki tuo mustan hepan hyvät puolet esiin, heh, raldo ainaki näyttää komeelle meridan ottamassa kuvassa! Mino on tosiaan suvaitsevainen ja antaa pakan pohjimmaisen Raldon syödä sen kanssa samasta heinäkasasta ilman riidan kylvöä, mitä Miina kyllä raldoraukasta hakee. No onneks raldo on fiksu ja tajuaa pysytellä kirjavan alta poissa. Voi niitä onnistumisen hetkiä, ihana kuulla että teillä sujui nyt raldon kanssa ja löysit sen nappuloita, miten se milloinkin toimii. Onhan se osaava, kunhan pääsee täyteen loistoonsa, uskon kyllä että pääsette joskus esteradoillekin kilpailemaan, kesällä on ainakin hyvät mahdollisuudet treenata kun kentät on täydessä loistossaan. Tsemppiä kuule teille! 25v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Feb 11, 2017 14:31:40 GMT 1
4 ღ Viritetty maastomopo || 11.02.2017Mun ja Rinon viikon liikutussuunnitelma näytti tällä hetkellä melkosen yksinkertaselta. Kerran viikossa mä juoksutin, maastakäsittelin ja taluttelin. Sit kolmesti koulua, ja yks vapaa päivä. Noissa määrissä kun noi suunnilleen piti, niin oltiin jo edetty viikko eteenpäin. En oikeestaan tiiä miks toi vaikutti, ja ehkä olikin niin tylsä. En vaan osannut ajatella sitä Raldon näkökulmaan, kun itse pääsin kuitenkin hyppäämään ja maastoilemaan Minon kanssa. Mut tänään mä tekisin poikkeuksen, toivottavasti ihan sellaisen pysyvän - alko nimittäin mullakin jo vähän ketuttaa ainainen koulun puurtaminen. "En kyllä yhtää tiiä millanen se on maastoilla, mut luultavasti säikkyy joka ikistä asiaa", kohautin olkiani siivotessani ruunan karsinaa. "Voi sillä energiaakin riittää, kun ei oo nyt yli kahteen kuukauteen maastoillu", Salome järkeili harjaillessaan hevostaan. "Eli katastrofin ainekset kasassa. Virkeä ja säikky hevonen lähdössä maastoon vieraassa paikassa yli kahden kuukauden tauon jälkeen. Nams", pyörittelin silmiäni. Ei mua niinkään pelottanut Raldon ihmeloikat tai pienet laukkaspurtit, niihin oltiin kyllä Alman kanssa totuttu. Mut mun tuurilla vedettäis nurin tai onnistuisin muuten vaan rikkomaan ton konin jalat. "Haluisiks seuraa? Se vois olla ees vähä rauhallisempi jos sen ei tartteis olla yksin", Merida ehdotti putsatessaan Jemmun karsinaa. "Seura vois olla iha jees." "Juu. Mun piti kyllä antaa tänää Jemmulle vapaa päivä mut se nyt on semmone höyryjuna et voi iha viettää vapaa päivänsä huomenna", Merida naurahti ja lähti sitten viemään kottareita lantalalle. Saatuani karsinan siivottua lähdin hakemaan Raldoa puokkitarhasta. Tumma hevonen käveleksi vähän kyllästyneen oloisena aitauksen reunoja pitkin, mutta pysähtyi mut nähdessään. Korvat hörössä se seurasi jokaista liikettäni valppaana. Viheltelin rennosti lähestyessäni puoliveristen tarhaa. Ei ruuna kyllä siltikään tullut vastaan, vaan jouduin menemään itse sen luo. "Moikka", ojensin käteni tutkittavaksi, jolloin hevonen henkäisi jännityksen taantuessa: "Lähetäänks tänää ekaa kertaa tutkimaan Yläkokon maastoja?" Laitoin ruunalle pinkit päitset päähän ja niihin pinkin narun kiinni. Krhhm. Okei, myönnetään. Mulla meni taas toi pinkkihamstraus samalle tasolle kun Alman kanssa. Mustaa oli ainoastaan nää isoimmat varusteet enää, nimittäin satula ja suitset. Tosin aatelkaa miten söpöö olis, kun nekin ois vaaleenpunaset! Mut sit en kyllä kehtais varmaan kisata Raldon kanssa. Mut kotihumputtelussa sellaset vois mennäkin... Hankintalistalle siis, ja iskältä kinuamaan rahaa, hehe. Maiskautin pienesti, jolloin hevonen lähti seuraamaan portille. Muut puokit jäi onneks suosiolla seisoskelemaan yhdessä rykelmässä tarhan perälle, niin sain talutettua Raldon ongelmitta portin toiselle puolelle. Matkalla herra päätti säikkyä kentällä laukkaavaa Saanaa ja Lenniä, mutta mulla oli onneksi napakka ote narusta. "Nätisti", komensin mutten mitenkään sen kummemmin asiaan puuttunut. Jos olisin vaikkapa vähän narusta nykäissyt, niin jo olisi ruuna vetänyt herneen nenäänsä. Hain ainakin toistaiseksi mustana pysytelleen harjapakin karsinan eteen, ja menin sitten ottamaan kiinni laitetulta hevoselta loimen pois. Taittelin mustan toppaloimen pienempään kasaan ja tungin sitten karsinan ovessa olevaan tankoon. "Et sitte oo pinkkiä toppaloimeeki hankkinu", yksäripuolen käytävälle norkoilemaan tullu Lucas virnisteli. "Oikeestaan se on hankintalistalla, mut innostuin nyt niistä vaaleenpunasista satulasta ja suitsista. Yritän löytää jostain sellaset", hymyilin Jägerille, joka nyökkäs hitaasti, ei selkeestikään niin vakuuttuneena mun ideasta. Pian se lähtikin ratsastuskoulupuolelle, varmaan Lunaa ettimään. Aloin harjaamaan Raldoa rauhallisin vedoin, jolloin hevonen ei saanut mitään sätkyjä. Mulle oli edelleen vähän tuntematonta toimia näin rauhallisesti, Minonkin kanssa kun sai normaalisti toimia ja Alman kanssa sai vaikka seisoa päällään, niin se silti jatkoi kiukkuiluaan musta välittämättä. Mut Raldo oli ihan omaa luokkaansa. Putsasin kaviot, ja pistin sitten etusiin jännesuojat. R kylläkin nosteli molemmissa toimenpiteissä jalkojaan ja huokaili raskaasti. Taputin sitä kevyesti kaulalle ja lähdin sitten hakemaan yleispenkkiä. "Millanen maastolenkki käyää?" Merida kysyi satuloidessaan jo ylläpitohevostaan. "Ihan sama. Riippuu vähän myös siit, et miten toi hermoheikko käyttäytyy", hymähdin avaten karsinan oven. Nostin satulan mustalle selkään, ja laskin vyön alas. Kiristin sitä muutamalla reiällä, ja laskin satulan siiven alas. "Juu. Käyäänkö vaik siinä pellolla? Tai et ratsastettas sinne, tehtäs siinä jotai ja sit kotii", Merru ehdotti ja lämmitteli samalla kuolaimia käsissään. "Joo", vastasin lyhyesti ja lähdin hakemaan ratsuni suitsia ja martingaalia. Odottelin tallin oven ulkopuolella kyllästyneenä, eikä Raldokaan tästä paikallaan seisoskelusta tuntunut nauttivan. Se joko pökki mua päällään tai yritti lähteä liikkeelle. "Merru tule", huokaisin serkulleni, joka oli jäänyt juttelemaan tallille tulleen Topin kanssa. "Iha just!" Ja joku turha pskan jauhaminen jatkui. Kaivoin puhelimeni esille ja tajusin meidän odotelleen jo noin viis minsaa. Okei, viis minuuttia ei sinällään oo paha aika mut ailahtelevaisen hevosen kanssa on. "...mut joo tuo yks hermostuu. Moikka", kuulin vihdoin pariskunnan lopettavan juttelunsa, ja tyttö ilmestyi taaksemme suokin kanssa. Tungin puhelimen takaisin taskuuni ja lähdin taluttamaan Raldoa alakenttää kohti vähän jännittyneenä. Sitä oli ruunakin, se kulki pienin askelin vierelläni ja korahteli väliin levottomana. Pysäytin lähelle kentän aitaa, ja laskin jalustimet alas. Kiristin vyötä vielä muutamilla rei'illä ja kurotin sitten itselleni jakkaran. Nopeasti hyppäsin selkään ennen kuin R kerkeäisi lähteä yhtään minnekään vaeltelemaan. Keräsin kevyen ohjastuntuman ja taputin tummaa kaulaa. "Noni, mennääks?" vielä satulavyötä kiristänyt serkkuni kysyi suoristautuen selässä. "Joo", henkäisin syvään ja painoin pohkeeni kevyesti kiinni kylkiin. Päätimme ainakin näin alkuun yrittää ratsastaa rinnakkain, jos kumpikaan hevosista ei sanoisi asiaan mitään sen kummempaa. Raldo päästeli vähän väliä korahduksia kävellessään kamelimaisesti jännittyneenä. Tosin tää nyt oli ihan normaali tapa liikkua sille, olipahan lajina mikä tahansa. En pitänyt kovinkaan tiukkaa ohjastuntumaa, jotta se voisi ehkä jossain vaiheessa alkaa rentoutua, ees vähän. "Miltä se tuntuu?" Merida kysyi oman höyryveturinsa selästä. Tosin meidän junissa oli eroa: Jemmu puhisi innosta, Raldo pelosta. "Iha jees. Säikky, mut ei tää toistaseks oo tehny mitää sivuloikkia." "Jos se tekee niin, nii Jemmu varmaa painaltaa häntä tötterönä laukalle, kuvittelee sen hypyn jonain lähtömerkkinä", Merida nauroi taputtaen rautiastaan kaulalle. "Muistutas mua taas kerran, et miks otin sut tänne mun seuraks?" huokaisin silmiäni pyöritellen. "Koska ei kukaa muukaa sun kaa olis lähteny. Jos sun ja Raldon maastoilu on samanlaista kun sun ja Alman, nii meno voi äityä aika villiks", Merida irvisti. "Just joo." Noin viiden minuutin käyntilämmittelyn jälkeen me siirryttiin raviin. Polku oli suhteellisen leveä, niin pystyttiin jatkamaan vieretysten ratsastamista. Raldo jatko kameliteemalla, joten yritin ite vaan keventää rennosti ja antaa tilaa eteen. "Ihan hyvin menee ainaki toistaseks", kommentoin ruunan alkaessa jopa hiukan laskeutua alemmas päänsä kanssa. "Jep!" Merru hymyili. Me ravattiin aika pitkä pätkä, melkein sinne sänkkäreille asti. Vähän ennen sitä siirryttiin kuitenkin käyntiin ja käppäiltiin sitten pellolle. Raldolla oli taas ihmettelemistä, kun oli ihan uusi paikka. Toi alkupätkä kun oli ollut suhteellisen tuttua, olin muutamia kertoja käynyt taluttelemassa siinä. Merida alko samantien ratsastamaan harjotusravia ja siinä kaikenlaisia kiemuroita, kun ite jatkoin vielä käynnissä. Kävelin pellon ympäri, ihan vaan et mulle ja ratsulleni tuli sama käsitys siitä missä meni raja. Sen jälkeen aloin tekemään ympyröitä ja paljon suunnanvaihdoksia. Raldo oli oikeestaan ihan hyvä, mut ehkä normaalia herkempi avuille - eli siis tosi herkkä. Ravissa tein samoja juttuja, koska jotenkin en ihan hirveesti täällä randompaikassa osannut alkaa vaatimaan, kun en tiennyt milloin tää aikapommi räjähtäis. "Mä otan laukkaa ja voi olla sit melkosen energistä!" Merida ilmoitti naurahtaen. "Okei." Pian suokki pinkaisi laukalle, ja yllättäen vetikin rodeopukin: "Jemmu perkele! Eeeei, lopeta! Nyt, vittu!" Olin siirtänyt ruunani käyntiin, mutta tota showta seuratessamme se alkoi hermostua. Jemmu veti mukavia pukkeja ja serkkuni roikkui sen suussa, kun neiti päätti vedättää ympäri peltoa. Raldo nyökytteli päällään ja meni sivuttain pientä sipsutusaskelta. "Jemmu, et kyllä...", Merida kerkes sanoo kun rautias pinko pellolta pois äsken kulkemallemme polulle. Ja arvatkaa mitä Raldo tekee? Tosiaan kyseessä on läheisriippuvainen hevonen, joka on ensimmäistä kertaa uudella alueella. Jos sen ainoo turva säntäs pois, niin.. No, se lähtee totta kai perään. Mulla ei paljoo auttanut ohjasta kiskoa, kun Rino hyökää laukalle ja lähtee laukkaamaan Jemmun perään. "Prrr", yritin jutella kauhuissaan laukkaavalle puoliveriselle, joka ei kyllä musta juuri välittänyt. Näin edessämme vain suomenhevosen, joka kyyditti serkkuani kunnolla. Selkeesti sillä oli tavoitteena mennä kotiin asti. Ja olihan sillä, muutama minuutti niin me oltiin Yläkokon pihassa. Luojan kiitos siellä ei ollut vaikka jono hevosia menossa tunnille, vaan tyhjä tallipiha. Tosin Topi ja Angelika olivat alakentällä ratsastamassa, mutta muuten oli autiota. "Mitä vittua!" kuulin Meridan äkäisen äänen sen peruuttaessaan hengästynyttä ylläpitohevostaan: "Niinku, mitä oli tuo Jemmu?" Raldo alko kuunnella pidätteitä vasta kun oltiin alakentän aidan luona, ja sain sen pysäytetyksi. Musta hevonen puuskutti sieraimet suurina ja käänteli korviaan valmiina laukkaamaan lisää, jos tarve vaati. "Tehän tulitte vauhdilla!" Angelika ihmetteli tultuaan portille Myssen kanssa Topi perässään. "Tämä mulk-, hevonen päätti sitten kuskata tuolta pellolta", Merida puuskahti ja teki muutaman askeleen pätkissä peruutuksia. "Joo, tultiin kieltämättä vauhdilla", henkäisin uskaltaen antaa ihan vähän pidemmän ohjan. "Sori Milja, teidän eka maastoilukerta meniki sit kirjaimellisesti metsään", Merida huokaisi. "Tulipahan ainakin kokeiltua kuin kovaa pakokauhuinen puokki pääsee", irvistin silittäen Raldon kaulaa. Mulla ei ees oikeestaan jääny mitenkään "kammo" tai mitään muutakaan tosta tilanteesta, mut ruunan puolesta vähän kuumotteli. Jos se tästä lähtien päättäs sitten aina kyytsätä kotiin, niin... Päädyttiin Meridan kanssa ratsastamaan loppuaika kentällä, ja käytäs sit loppuverkkaamassa tolla äskösellä kiihdytyspolulla. Kentällä työstäessäni Raldo oli luonnollisestikin melko valpas ja olis varmaan lähteny laukkahevosten sekaan radalle jos oisin antanu. Mut toisaalta lopussa se oli melkosen hyvä, alko jopa rentoutua, varsinkin ravissa. Ite en kyllä oikeen osannu vielä istua sen ravissa, joten tein harjotusravia vaan pienissä pätkissä ja kevensin muuten. Laukkaa otin suurella keskiympyrällä ja hidastelin sit käyntiin. "Mennäänks ny loppuverkkaa?" kysyin Meridalta. Se tais sisuuntua Jemmun pelleilylle, nimittäin se veti kunnon hikitreeniä rautiaalleen. Tamma kulki aika näppärän näkösesti, mut oli samalla hikisen näkönen ja jopa vähän väsynyt. "Joo. Jospa tääki oppis käyttäytyy", Merida murahti ja hidasti käyntiin. Ohjan löystyessä Jemmu venytti kaulaansa tyytyväisenä ja pärskähti. Mä pidin vielä ohjastuntuman meidän lähtiessä maastopolulle. Me mentiin vaan käyntiä, ja mun onnekseni Raldo ei ainakaan nyt näyttäny mitää traumautumisen merkkejä, heh. Takaisin kävellessämme uskalsin antaa jopa ihan pitkän ohjan, ja R pärskähti kerran tyytyväisenä. "Sellane maasto sit", hymähdin tallipihan näkyessä edessämme jo toistamiseen. "No jep. Tyhmä poni", Meridakin jo hymyili vähän taputtaen kämmenellään hevosta taakse pepun päälle. Talliin saapu kaks melkosen hikistä ja uupunutta hevosta. Raldokaan ei oo tainnu olla viel yhenkään ratsastuksen jälkeen näin väsynyt, mut nytpä oli. Pistin sen karsinaan ja vedin kamppeet pois. Kävin nostamassa satulan paikoilleen ja laitoin huovan sen päälle kuivumaan irroitettuna. Harjasin suojat ja nakkasin sitten hoitopakkiin. Kuolaimet pesin ja niputin suitset sitten siistimmin. Raldo seisoskeli karsinassaan toista takastaan lepuuttaen. Se kuitenkin ryhdistäyty mun mennessä laittamaan kylmät - ja joo, nyt olin saanut hommattua omat niin ei tarvinnut lainata keltään. Tällä kertaa ei tarvinnut laittaa herraa enää kiinni, vaan se malttoi seisoa paikoillaan kylmät pistäessäni. "Hyvä", kehuin ja rapsutin pikaisesti harjan alta. Raldo nosti ylähuultaan nautinnollisesti ja päätyi "rapsuttamaan" ruokakuppiaan takaisin. Hymyillen taputin vielä hikeentynyttä kaulaa ja hain sitten karsinan edustalta fleeceloimen. Pistin sen R:n selkään ja soljet kiinni. Sen jälkeen suljin karsinan oven perässäni ja päätin tehdä iltaruoankin nyt valmiiksi, vaikka kello oli vasta noin neljän paikkeilla. Olisipahan iltatallin tekijälle valmiina. Meridakin tuli perääni ilmoittaessani mitä olin menossa tekemään. "Toi ruutitynnyri alkaa saamaan kyllä vähemmän ruokaa", Merida puuskahti alkaen muokata lappua, missä luki mitä kukakin hevonen söi ja paljonko. "Suosittelen", nyökkäsin alkaessani lappaa hevoseni ruokia sankkoon. Pian me saatiin ruoat tehtyä ja vietiin sankot karsinoitten eteen. Hevosilla alkokin melkoinen pöriseminen, eikä Raldokaan meinannut antaa ottaa kylmiä pois. "Miks teen aina tän virheen", totesin vihdoin saatuani kaikki kylmät pois. "Hyvä kysymys", toinen Kajankoski huokaili. Oltiin vissii yhtä tyhmiä. Kohta Merida ilmoitti vielä menevänsä kattomaan Topin ja Possun ratsastusta maneesille. Niimpä en sais hetkeen kyytiä takas. Sanoinkin Raldolle heipat ja suuntasin ratsastuskoulupuolelle Minoa moikkaamaan. // Te ootte kyllä meridan kaa oikee true kauhukaksikko, saatte olla onnelisia ettei mitään pahaa tapahtunut, kukaan ei tippunut ja hepat pysyi ehjinä - ja ettei kukaan ajanut tiellä teitä vastaan, se oliskin ollut kiva, kun molemmin puolin tietä ensin oja sitten metsä. Hepat sentää ties lähteä kotiin päin niin ette päässeet eksymään :DD jotenkin sun maastoilut tuntuu sujuvan aina vauhdikkaasti, ehkä sun pitäs lisätä vakituiseksi maasto raldon liikuntaan. Mutta onhan jemmukin aikamoinen, hyvä että merida sitä ruokaa vähän sääti josko se alkaisi vaikuttamaan tamman menoihin. Vai että pinkki satula ja suitset, ehm, kannattaa sitten pysyä tallilla suosiolla... Ei vaiskaa olisitte aika näky tallin ulkopuolella ties vaikka paikalliseen lehteen pääsisitte ! Mutta hyvä että sait sen treenattua sitten kentällä rennoksi ettei ratsastus mennyt kirjaimellisesti ihan puihin. 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Mar 18, 2017 20:33:56 GMT 1
5 ღ Ekat puomitreenit || 18.03.2017Istuin yhdellä taukotuvan sohvista ja kuuntelin puoliksi muiden keskustelua, lähinnä snäppäämiseen keskittyneenä. "...mut se antaa Possulle ja Likalle vapaan, nii se ei tuu tänää tallille", Merida selitti jotain Topista muille juorukerhoon kerääntyneille. "Kuka se uus jätkä muuten on? Oon sen nähny muutaman kerran, mut en oo koskaa sen kaa jutellu", liityin keskusteluun. "En kyl tiiä, se näyttää suunnillee meidän ikäseltä. Ja sen hevonen on vissii siel yksäripuolella", Angelika avarsi meille. "Siis se on vissii Miro ja se sen hevonen Terra", Salome kerkesi lisäämään heti Angelikan perään. Me kaikki käännyttiin kattomaan punahiuksista kulmat koholla. "Ja mistähän sä oot kaikki tietos vetäny?" "Oon kuullu ku tuntilaiset on puhunu. Ja hevosen nimen oon kyllä nähny ihan vaan karsinan nimikyltistä. Mut varmaa puolet iha repsahtaneita siihen jätkään, se kuuluu kuulemma samaan naistennaurattaja -osioon ku Luca", Salome jatkoi, mutta hiljeni hyvin nopeeta kun taukotuvan ovi kävi ja Lucas asteli sisälle. "Mut mä meenki varmaa laittaa kentälle puomeja, olis tarkotus niitä mennä Foxyn kaa", Salome nyökkäsi nousten sohvalta. Luca istuutuikin heti perään tyhjentyneelle istumapaikalle ja alkoi jutella niitä näitä. Ite olin kuitenkin jäänyt miettimään mun ja Raldon suunnitelmaa tälle päivälle. Oikeestaan mekin voitas mennä puomeja. Ei oltu kyllä menty niitä ennen, mitä nyt R ylittänyt muutaman satunnaisen ennen estettä irtohypätessään. Kuin tilauksesta Iida asteli sisälle yläkertaan, ja päätin kysäistä sopivaa tuntia. "Hei Iida oisko joku päivä tilaa jollain tunnilla, millä mentäis puomeja?" Blondi otti kuppiinsa kahvia ja kääntyi sitten mun puoleen miettiväinen ilme kasvoillaan. "Ei alunperin ainakaan tänään, mut voisin kyllä yhen helppo C -tunnin aihetta muuttaa. Se olis kuudelta, käykö se?" Iida ehdotti hörpäten sitten kahviaan. "Joo eiköhän", nyökkäsin, ja sillä sovittu. "Kuudelta siis!" Iida vielä huikkasi ennen kuin lähti tallia kohti. Vartin yli viisi lähdin loskaisen pihamaan poikki puokkitarhan suunnalle. Ulkona oli ihanan valoisaa vielä tähänkin aikaan, ja aurinko paistoi vielä täydellä. Näin pinkkiloimisen ruunan jo kaukaa, mutta se ei mun lähestymisestä välittänyt. Tais se mut tätänykyä jo tunnistaa, muttei osoittanut mitään erikoista kiintymistä. Ainakaan vielä, mut enhän mä ollu omistanutkaan sen kun jotain kolme kuukautta. Saavuin tarhan portille ja pujahdin sen alta hakemaan hevostani. Se katseli suuntaani korvat hörössä, joten vihelsin sille pienesti. Musta lähti kävelemään mua kohti, pirteän oloisesti pinkkiin käärittynä. Sanna oli siis klipannut sen tässä parisen viikkoa sitten, joten loimea se joutui pitämään oikeastaan aina. "Heippa", hymyilin ja kaivoin meille perinteeksi tulleella tavalla herkun taskusta. Olihan tää ehkä vähän huono tapa, mut ainakin se nykyään tuli vastaan portille. Taputin kaviokasta kevyesti kaulalle sen vielä mussuttaessa palkintoaan ja laitoin päitset päähän. Naru kiinni ja varmistin, ettei kukaan muu yrittänyt tulla samalla portin avauksella ulos. Selvisimme ulos tarhasta, ja lähdin taluttamaan ruunaa kohti yksäripuolta. Kentällä Salome oli jo jumppailemassa Foxyn kanssa, Raldo katsoikin kaksikkoa hetken jännittyneenä, kunnes uskalsi jatkaa matkaa talliin. Liu'utin vaaleanpunaisen jännesuojan etujalkaan ja pistin tarrat kiinni. Saman tein kolmelle muulle jalalle, ja taputin sitten klipattua kaulaa kiitokseksi, kun ruuna kerrankin jätti jalkojen nostelun pois. Yksäripuolella oli vaan me kaksi, oli outoo kun edes Merida ei ollu selittämässä jotain. Se kummiskin oli nykyään koko ajan Kurren luona, nytkin se meni kävelylenkille maastoon sen orin kanssa. Niimpä mä sain varustaa Raldon ainakin ilman ylimääräistä hälinää. Ruuna tosin kuunteli koko ajan pieniäkin rasahduksia valppaan oloisena. Lähdin hakemaan satulaa varustehuoneesta, ja otin samalla käynnillä suitset martingaaleineen. Varustehuoneessa oli kunnon ruuhka-aika, kun ilmeisesti samalla tunnille tulevat tytöt hakivat ratsujensa varusteita. Pääsin kuitenkin takaisin Raldon luo, joka peruuttelikin jo hermostuneena karsinassaan. "Prrr, raauhotu", juttelin tullessani satula käsissäni paikalle. Rino jähmettyi paikoilleen, painaen korvansa pienesti luimuun nostaessani satulan sen selkään. Se oli kuitenkin siitä kiva hevonen, ettei uskaltanut näykkiä tai vaikka alkaa pyörimään. Ainakaan kovin pahasti. Kiristin vyötä muutamalla reiällä sujautettuani ensin martingaalin vyön läpi. Tässä välissä vilkaisin kelloa, se oli varttia vaille. Pistin samantien suitsetkin Raldolle päähän ja soljet kiinni saatuani laitoin itselleni kypärän päähän. Päätin lähteä jo maneesiin kävelemään, sillä tuntilaisetkin tulisivat alle kymmenen minuutin päästä. Kerkesin kävellä muutaman kiekan yksinäni maneesilla, kunnes tuntilaiset tulivat seuraksemme. Raldo hörähteli innoissaan lajitovereilleen, ja rentoutui huomattavasti. Ihan hyvä merkki siis. Pikku hiljaa muutkin ratsukot siirtyi kaarrosta meidän seuraksi uraa kiertämään, ja hetken kuluttua myös Reifr tuli paikalle. Mies tarkisti meiltä kaikilta vyöt ja varmisti, että kaikkien nappikuulokkeista kuului sen ääni. Sen jälkeen Reifr alkoi kantaa puomeja maneesiin eri paikoille. Raldo katseli jännittyneenä mutta innoissaan opettajamme touhuja, eikä oikein malttanut lähteä kuuntelemaan mua. "Eli aloitatte tekemällä ne voltit sinne päätyihin, ja pitkillä sivuilla haette käyntiin reippaamman temmon." "Milja, voit siinä temmonmuutoksessa antaa vähän pidemmän ohjan Raldolle, niin se mahdollisesti rentoutus niskasta ja lähtis sitten myös enemmän eteen eikä ylös", Reifr kommentoi jo heti ensimmäisen pitkän sivun aikana. Eka tuntui aika mahdottomalta saada Raldoo yhtään rennommaksi, se pälyili miehen toimia ja joka kerta puomin tipahtaessa maahan otti herra pienet sätkyt. Liekkö edes oikeat. Vasta raviin siirtyessämme se alkoi vähän rentoutua ja pärskähtikin muutaman kerran iloisena. "Hyvä Milja, nyt sen liike on jo enemmän eteenpäin. Kato että kannat käden hyvin ja volteilla pyydä enemmän asetusta. Vaihtakaas suuntaa radan poikki Kiia ja Sanni kärkenä!" Tää alkuverkka oli meidän osalta aika onnistunut, ja me saatiin hyviä, tasapainosia pätkiä. Muutenkin Rino oli koulutreenissäkin ollu lähiaikoina huippu, oltiin oikeesti ainakin vähän kehitytty siitä kun säikky hevonen mulle tuli. Me ylitettiin myös suoralla uralla muutamia kertoja yksittäisiä puomeja, niistä Raldo ei juurikaan välittänyt. "Okei, sitten voitte alkaa verkata laukassa. Hakekaa samalla kevyttä istuntaa! Saara anna Lakulle tilaa laukata. Milja kans, kato ettei Raldo mee takasin siihen virkkuukoukku-asentoon kun se äsken oli jo tosi hyvä." Monet hevoset meinas kuumua, kun kaikki jymisteli laukassa yhtä aikaa maneesia ympäri. Rinokin oli aika jännittynyt, mut selkeesti tykkäs kun olin kevyessä istunnassa ja annoin laukata selän läpi. "Hidastakaa kääyntiin, aletaan nyt tulee vähän enemmän noita puomeja", Reifr huusi pian. Lopputunti me ratsastettiin puomeja niin suorilla kuin kaarevilla reiteillä. Raldo oli ihan intopiukeena ekoista puomien ylityksistä lähtien, eli osasin vaan kuvitella millanen meiän eka hyppykerta tulis olemaan. Ruuna viuhautteli häntäänä, korskahteli pirteästi ja nosteli jalkojaan yliliioittelevasti jokaisella puomisarjalla. Ne meni kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka kaarevilla reiteillä me ei aina meinattu päästä joka puomin keskelle, jolloin Raldo joutui loppua kohti venyttämään askelta turhan paljon. Reifr antoikin "kotitehtäväksi" treenata puomeja lisää mieluusti ennen hyppäämistä, ja kyllä mä olinkin ajatellut lisätä puomit nyt meidän liikutussuunnitelmaan. Loppuverkassa R venytteli kaulaansa pienesti ja käyntiin siirtyessämme se pärskähti muutaman kerran sen kuuloisena, että tais tykätä tunnista. Tunnin jälkeen talutin Raldon maneesilta yksäripuolelle. Se ei ollut ollenkaan hikinen, olihan se suurimmaksi osaksi klipattu. Varusteita purkaessani tumma vain seisoskeli korvat hörössä paikoillaan, välillä kääntyen katsomaan mun puuhia. "Olit hieno poika", juttelin laittaessani sille kylmät jalkoihin. Jäin kyllä seuraavaksi melkein jalkojen alle, kun tallin ovi kävi ja Raldo säpsähti sitä. Nousin rivakasti jaloilleni ja näin serkkuni puhelin kädessä. "Mites meni?" "Kiva kun tulit tänne säikyttelee", murahdin eka ja kyykistyin laittamaan viimeiseen jalkaan kylmää. Sen jälkeen jatkoin: "Ihan jees. Oli tää ainakin energisesti liikkeellä ja näytti tykkäävän. Pitää täs treenata puomeja nyt muutama viikko ahkerasti ja kokeilla sit hyppäämistä!" "Okei, kiva. Me käytii Kurren kaa kävelee ja se niin söpösti tunki aina päätään mun kainaloon meiän kävellessä. Mäki varmaa taas muutaman viikon päästä kiipeen sen selkään toista kertaa, kun en oo nyt halunnu kiirehtiä. Plus sovittii Iidan kaa et tutustun siihen eka maastakäsin paremmin", Merida selitti rapsuttaen edelleen vähän järkyttynyttä puokkiani. "Juu." "Mennääks me kohta?" "No mä vien Raldon tarhaan nii sitte. Plus voisin käyä kattoo onks Mino purettu kunnolla, kun se oli tolla samalla tunnilla äsken", sanoin tullen karsinasta pois. "Okei no mennääks me ylös siks aikaa ku noi kylmät on tolla jalassa?" Merida kysyi. "Mennään vaa", nyökkäsin ja suljin karsinan oven ennen juorutilaan lähtemistä. // Siis aijai, on se vaa söpö pinkissä, iha pitäs olla ikäraja ku tota kattoo ettei ala itteki osteleen kaikille pikkejä varusteita, vaikka monella tammalla onkin jo... Juorutilaa vois melkein jo alkaa käyttään tallituvan sijaan, kun siellä on semmonen meno ettei tiiä minne sitä tulikaan ihmekös kun ei tätiratsastajat siellä viihdy, ne sitte juoruaa ja valittaa satulahuoneessa tai jossain karsinassa, tapansa kullakin. Ja Miro vaikuttaa kyllä reippaalle nuorelle ehkä kantsis tutustuu poikaan ;=) Tuntuu kyllä että kaikki tallille eksyvät pojat on jollain tavalla naistenmiehii, ehkä kun ympärillä pörrää nii monta potentiaalista tyttöä... Tais meijän c-tason ryhmän tytöt tykätä kun sai vaihtelua ja pääsi meneen puomeja, että heidän ryhmään mahdut varmasti vielä joskus toistekin, vaikka sitten ku päätät Rinolla hypätä. nyt sitten vaan treenaamaan puomeja muutenkin kuin tunneilla nii saa niihin lisää tuntumaan rinon kanssa ! 18v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Apr 29, 2017 21:08:17 GMT 1
6 ღ Hevosratsastajana on hankalaa || 29.04.2017
Täksi päiväksi oltiin suotu suhteellisen hyvä ilma, vaikka muutama päivä sitten taivaalta satokin vielä lunta. Lunta?! Nyt piti olla vappu ja kesän ihan nurkan takana. Vaan ei, asuttiinhan me sentään Suomessa. No, sentään tänään paisto aurinko ja lämpöasteitakin tais olla muutama aste. Kello oli jo puol seittämän illalla, mut ehkä mahdollisesti joskus tännekin saapuvan kesän vuoksi oli vielä ihan valosaa. "Vittu...", mutisin itekseni hiljaa kun onnistuin astumaan mun Nikeillä kuralätäkköön. Suuntasin siis para-aikaa kohti puokkitarhaa, mistä kävisin Raldon hakemassa. Olin tänään jo humputellu hetken aikaa Minolla ilman satulaa, mut nyt oli vuorossa Raldo. Tosin ihan satulan kanssa mä sillä menisin. Pääsin tarhalle edelleen kirosanoja sadatellen ja sujahdin aidan toiselle puolelle. "Raaldoo", huokaisin katsoessani mustaa möhkälettä, joka luimisteli tarhan perällä. Sillä tais olla tänään mökömököpäivä. Jouduin siis talsimaan uusilla pinkeillä kengilläni ruunan luo ja mieleni teki manata se kopukka tällä hetkellä alimpaan helvettiin. "Tiiätkö että sain nää kengät eilen, joten en olis kovin mieluusti sua täältä asti hakenu?" murahdin tarttuen vaaleanpunaisista päitsistä. "Sunhan olikin pakko laittaa ne tallille?" ponitarhalle Topin mukaan lähtenyt serkkuni naureskeli. Ne oli vissiin Likkaa sisälle hakemassa. "Joo?" Napsautin narun päitsiin ja lätäköitä vältellen koetin päästä portille. Käänsin ruunan toiselle puolelle ja suljin portin perässämme. Merida ei onneks enää kommentoinu mitään mun kenkävalintaan liittyen, vaan lähti jätkänsä kanssa yksäritallia kohti. Mä koetin kiiruhtaa niitten perään, mut Raldo ei selkeesti ollu valmistautunu mun pikakiihdytykseen. Se heitteli niskojaan hermostuneena ja ei suostunu sitten ollenkaan liikkumaan eteenpäin, ees normivauhtia. "Chill", kurtistin kulmiani herran pomppiessa levottomana paikallaan. Muutaman minuutin rauhoittelun jälkeen me viimein voitiin jatkaa matkaa, kun arvon herralle niin kävi. Huoh.
Jätin Raldon suosiolla käytävälle, sillä karsinassa se olis varmaan vetäny rallia ympäriinsä. Suin tummaa talvikarvaa irti hevosen säpsähdellessä vähänväliä silmävalkuaiset pyörien. "Pliis", pyöräyttelin vuorostani omia silmiäni kun Raldo nosteli hermostuneena etujalkaansa ylös. "Alatko pikku hiljaa kaivata Almaa takas?" Merida virnisteli seuratessaan muutaman metrin päästä meidän kohellusta. "En? Miten nii, sehä oli pahempi kiusankappale kun tä." "Kunhan vitsailin", tummahiuksinen kohautti olkiaan ja jatkoi Likan paapomista. Vaikkei Merru sitä tajunnu, nii sillä oli kommentissaan perää. Raldon kanssa kaikki oli niin erilaista, kun Alman. Ponit yleensä pelleili piruuttaan, Raldo koska se pelkäsi. Tai okei, tänään ehkä vähän koetteli mun hermoja muuten vain, mut yleensä se vaan pelkäsi. Mä olin enempi tottunut käsittelemään pirullisia poneja kun herkkiä hevosia, joten olihan tässä ollu melkonen totuttelu. Välillä kaipas sitä poniratsastajuutta, ja niiden jääräpäitten kanssa vastaantappelua.. Tarkistin kaviot ja kyykistyin sitten pyöritelläkseni joka jalkaan pintelin. Siinä menikin hetki, kun muutamaan otteeseen Raldo nosti jalkansa yllättäen just kun olin loppumetreillä. Siinä ei auttanut kun alottaa homma alusta.. Kun vihdoin kaikissa neljässä jalassa oli pintelit, hain koulupenkin ja nostin sen Raldon selkään. Kiristin vyötä muutamalla reiällä ja hain sitten ruunan suitset. Noin viiden minuutin kuluttua olin kokonaan valmis, ja lähdin maneesia kohti. Topi ja Likka oli samaan aikaan valmiita, niin ne lähti meidän perään.
Kaarrossa sai tänään tapella normaali pidempään siitä, oliko maneesin ovesta kuuluva narahtelu niin pelottavaa ettei paikallaan voinut pysyä. Onneks Merru tuuppas seuraamaan tota poikaystäväänsä kun hai laivaa, niin se pystyi sitten tulla pitelemään levotonta ratsuani. "Kiitti", puhahdin laskeutuessani varoen satulaan. Laitoin jalkkarit jalkaani ja kevyen ohjastuntuman kanssa päästin Raldon uralle. Jos tänään tekis vaikka paljon siirtymiä ja taivuttelua. Niitä me oltiin koitettu treenata tässä lähiaikoina, plus nyt Merru the kouluratsastaja vois varmaan antaa joitain vinkkejä. Alkukäynnit menikin sen verran railakkaasti, et saldona oli yksi Likan perseeseen juoksu, muutama pomppu ja epämääräistä korahtelua. "Ala tehä sen kaa jotain nii sil ei oo aikaa pöllöillä", Merida neuvoi istuessaan katsomossa. Niimpä tein ja yritin. Oikeestaan Raldo oli ihan hyvä. Ensin se säikähteli normaaliin tapaansa kaikkea ja kaikkia, etenkin kun Angelika tuli taluttelemaan Karria maneesiin. Lopulta se kuitenkin pääsi paniikistaan ohi ja muisti et ainiin, oonhan mä ton ponin jossain aiemminkin nähnyt ja ainiin, ei toi puolta pienempi otus ehkä mua syö. Raviin alko tulla Merrun mukaan jo kivan svengaava meno, vaikka asentoni kuulema oli ihan kauhee. Kiitti hei. Laukassa Raldo sai eka pienet sätkyt, mutta muutamat nostot Likan takana autto ja ruuna malttoi asettua. Laukan jätin kuitenkin tänään vähälle ja keskityin raviin sekä käyntiin. Ratsastin tosi paljon suunnanmuutoksia ja voltteja, jolloin R muuttui oikeestaan tosi kivaks. Loppuraveissa löysäsin vähän pidempää ohjaa herran pärskähdellessä päätään venytellen. Koska Raldo oli suhteellisen rento ja Topi halus, käytiin me vielä loppuverkaks kävelemässä maastossa. Yllättävästi tä reissu meni hyvin, kun pysyteltiin ihan pihapiirin lähettyvillä.
"Pura nyt se", Merru hoputti puhelintaan selaillen. "No mikä kiire sulla on?" huokaisin vetäen satulan ruunan selästä. "Ei mikään", Merida pudisteli päätään mut katto sitten hymyään pidätellen Topia. Kohotin kulmiani kysyvästi, mut serkkuni pysy edelleen hiljaa. "Se meinaa et mentäs tänää viel juomaa, vapun kunniaks", Topi katkas hiljaisuuden loimittaessaan ponia. "Ja sä tuut myös!" Merida hihkaisi katsoen poikaystäväänsä. "Kattoo ny", Topi kohautti olkiaan jolloin Merida jatkoi inttämistä Likan karsinan edustalla. "Mä kyllä ainaki meen!" Päätäni pudistellen purin Raldon loppuun ja vein sen sitten tarhaan. Ratsastus oli mennyt aika hyvin, mut jostain syystä mulla ei silti ollu kovinkaan juhlafiilis. Päästin ruunan muiden sekaan ja palasin talliin, jonka ovelta Merru mut suorastaan repi auton kyytiin. Niimpä tänä iltana Meridan mennessä joihinkin bailuihin tein mä jotain ihan muuta. Selasin imittäin joitain ponien myynti-ilmoituksia, enkä ees tiiä miks. Mut hei, kyllä aina kattoo saa - tää sääntö pätee niin poneihin kun poikiin.
// Voi perkeleen ponikuume! Mullakin ajoittain tai oikeestaan ihan liian usein mut ei jos oma poni ei oo ihan ajankohtanen niin belin vauvasta voisit saada koulittavan jos russivauva haluttaa? Hepat ja ponit on kyllä kaks niin eri tyyppiä ettei mitään rajaa, ja poneissa se oma viehätys kun niillä on omaa päätä. Kiva kun jaksoit Minon kanssa ilman satulaa humputella, sille vähän vaihtelua ainaisesta satuloinnista ja satula selässä liikkumisesta. Se on sellanen vähän persoonaton tai ehkä helppo hevonen, jos vertaa Raldoon jonka mottona tuntuu olevan ''kaikkea voi säikähtää, vaikka ei tarvi'' mutta onneks se sitten pikkuhiljaa ratsastuksen edetessä alkoi olla rennompi. 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on May 13, 2017 20:57:03 GMT 1
7 ღ Rakastuneen päätöksiä || 14.05.2017
Mä olin ehkä vähän rakastunut. Rakastunut niin, et Raldoa käytävällä harjatessani en edes huomannut, vaikka ruuna välillä säpsähti jotain olematonta. Oikeastaan tuntui jopa vähän väärältä harjata tässä muka omaa hevostani, kun oikeasti päässä pyöri ihan muut. Ja nyt ei siis puhuttu jätkistä, vaan mun hevosrintamalla tapahtuvista asioista. Toinen ehkä sellainen mielessäni pyörivä asia hevosiin liittyen oli se, et illalla mä laittaisin Oonaroosan kanssa nettiin myynti-ilmoituksen Raldosta. Sen ajatteleminen vähän kirpaisi, mutta kun totta puhuttiin niin eihän Raldo yhtään mun tyyppinen ollut. Ainoa asia mikä mua oli alusta alkaen herrassa kiinnostanut oli se, että ruunalla riitti ponnua. Mutta ainakaan kukaan ei voinut syyttää mua siitä, että menin sitten ostamaan hevosen joka ei edes kiinnosta. Raldohan oli kuitenkin yllätyslahja mulle, joten ennen ostoa en ollut edes koeratsastanut. Nyt kuukausien vieriessä olin huomannut että vietin jopa mieluummin aikaa Minon kanssa, kun se oli kuitenkin luonteeltaan enemmän sellainen mun tyyppinen. Vaikkei kylläkään 100 prosenttisesti, mutta ainakin enemmän kun Raldo. Niimpä mä olin tehnyt pari päivää sitten sen päätöksen, että Raldo laitettaisiin myyntiin. Kesä nimittäin lähestyi, ja mulle kesä meinas aktiivista kisausta. Vaan miten kisasi, kun kemiat eivät hevosen kanssa kohdanneet tai sua ei muuten vain oikeastaan kiinnostanut? Tarkkasilmäisimmät tajusivat sen jo ehkä siitäkin, että olen omistanut hevosen suunnilleen neljä kuukautta mutten ole kertaakaan hypännyt sillä selästä käsin. Minä, estehullu joka skippaisi milloin vain koulutreenin päästäkseen hyppäämään? Niimpä. Mutta alkuun palatakseni, mä tosissaan olin rakastunut. Kylläkin pelkkien kuvien ja tiettyjen pienten faktojen perusteella, mutta silti. Mä yritin sanoa itselleni ei, ja toivoin että joku muu veisi sen nenäni edestä. Mutta tuskin, olihan se ollut nytkin myynti-ilmoituksen perusteella jo puoli vuotta myynnissä eikä paljoa kiinnostuneita tainnut olla. Merrunkin kanssa olin asiasta puhunut ja se sanoi mulle jyrkän ei. Mut tiedättehän te mut - ailahtelevainen ja fiiliksen mukaan menevä. Mä en halua paljastaa mun rakkauden kohteesta vielä sen enempää, mutta kun ja jos Raldo ostetaan niin mun sydämestä kyllä löytyisi paikka joka on ollut rehellisesti sanottuna tyhjänä siitä lähtien kun Alma lähti.
Pistäessäni Raldon jalkoihin jännesuojia astelivat serkkuni, Topi ja Angelika talliin. Tervehdin kolmikkoa ja kiinnitin viimeisen suojan tarran kiinni. Sen jälkeen taputin tummaa kaulalle ja yllättäen se säpsähti sitäkin. Huokaisten hain varustehuoneesta satulan ja suitset, sekä martingaalin. "Minnes sä oot menossa?" Merru kysyi multa nojaillen Possun karsinaan, minne Topi oli mennyt jatkamaan kesken jäänyttä karsinan putsausta. "Maastoon", vastasin nostaen estepenkin rauhallisesti hevosen selkään. "Apaattinen tunnelma täällä", Angelika naurahti tullen silittämään pienesti Raldon kaulaa. "Toi aikoo laittaa Raldon myyntiin", Merida lauko ennen kun kerkesin sitä estämään. "Merida!" murahdin, sillä en olisi vielä halunnut sitä välttämättä kaikkien tietoon. Tai eihän tässä kaikki olleet, mutta kun Yläkokko oli kyseessä niin pian siitä kaikki tietäisi. "Sori, en aatellu et se on salaisuus", Merida kohautti olkiaan. "Kerrohan toki loppuosa tarinasta myös", huokaisin päätäni pudistellen, ainakin mun mielestä melkoisen sarkastisella äänensävyllä. Vaan en ilmeisesti Meridan mielestä. "Aa, voin kertoo. No Milja on kattonu yhtä-" "Ei oikeesti!" keskeytin niin että Raldokin pelästyi. Tai okei, siihen ei kyllä paljoa vaadita muutenkaan. "Okei, chill. Ehkä mä vaan meen oottaa sinne kentän laidalle et Iida lopettaa Kurren liikutuksen nii en paljastele enempää salaisuuksia", Merida hihitti niin kuin tää ois muka hauskaa ja lähti tallista. "Ymmärrän jos et haluu enää puhuu täst, mut eiks Iidaki tarjonnu ohimennen sitä Belin varsaa sulle koulittavaks?" Angelika kysyi vähän varovaiseen sävyyn. "No joo, mut haluisin tosissani kehittyä esterintamalla ja sen takia luovuin Almastakin. Mut en oo edelleenkään päässy hankkeessani eteepäin. Enkä varsan kanssa ainakaan", selitin vähän vaivaantuneena, sillä en halunnu et tyypit luulis mun olevan vihanen. Merru ja sen suuri suu otti vaan päähän. "Aa joo, ymmärrän", Angelika vain nyökkäsi ja alkoi sitten jutella Topin kanssa jostain. Ajatuksiini uppoutuen varustin hevosen loppuun ja pistin vielä itselleni kypärän päähän. Jätin Angelikan ja Topin juttelemaan keskenään yksäripuolelle ja suljin tallin oven perässämme kiinni.
Näin Lunan kävelemässä ratsastuskoululta tarhoille päin, joten huusin nopeasti blondia nimeltä. Luna kääntyi ympäri ja pyysin häntä pitämään hätähousuani kiinni tallin pihassa, kun nousin selkään. Pian laskeuduin estesatulaan rauhallisesti ja taputin pienesti kaulalle. "Kiitti", hymyilin Lunalle ja tyttö jatkoi pian matkaansa tarhoille. Laitoin jalkani jalustimiin ja kiristin vyötä muutamalla reiällä Raldon tuijottaessa Iidan ja Kurren menoa alakentällä. Kohta keräsin ohjastuntuman ja lähdin kulkemaan polkua kohti, joka veisi pihasta maastoon. Ruuna kulki jännittynein askelin välillä korahduksia päästellen, mut tälläinen se oli aina maastoon mennessä. Hengittelin itse rauhallisesti ja juttelin sille välillä ääneen: "Ollaan menty tästäkin ennen, ei oo mitään jännitettävää. Voit ihan rauhassa kävellä." Päätin käydä reitin, jossa menisi noin 45 minuuttia riippuen mitä vauhtia menisin. Kävelin suhteellisen kauan, joten jossain vaiheessa Raldokin alkoi pätkittäin olemaan rennompi. Pätkittäin tosin meinasi ehkä 10 sekunttia kerrallaan, kunnes metiköstä kuului joku linnun äännähdys.. Odotin että loiva käännös vasemmalle päättyi, ja annoin sitten hitaat avut siirtyä raviin. Raldo nosti päänsä korkeuksiin ja siirtyä sipsuttavaan raviin. Koetin antaa tilaa edestä ja keventää vähän isommin, jotta ruunakin lähtisi edes vähän venyttämään askeltaan. Aika toivotonta se oli, paitsi yhden ylämäen tullessa eteen joutui Raldo töihin ja näinollen taisi polkea ihan takaakin vähän aktiivisemmin. Jatkoin vielä hetken ravissa, kunnes hidastin käynnille. Ajatukseni olivat tällä hetkellä niin solmussa. Tämäkin saattoi olla meidän viimeinen maasto, jos herralle löytyisi äkkiä ostaja. Tosin miksi ei, kyllä joku herkkiin puokkeihin tottunut sennukisaaja voisi hyvinkin kiinnostua hevosestani. Tai jos ostajaa ei heti löytyisi, niin totta kai jatkaisin liikuttamista ihan normaalisti siihen asti että mahdollinen uusi, hyvä koti löytyisi.
Koska pian suunta kääntyisi kotia kohti, päätin ottaa maaston ainoan laukkapätkän nyt. Annoin laukka-avut ja Raldon hypähtäessä liikkeelle nousin vähän jalustimille. Pian hevonen alkoi korskahdella samalla korviaan käännellen, sillä se oli vähän epävarma josko eteen kohta hyppäisi vaikka hirviö. Kannustin mustaa kuitenkin jatkamaan laukassa, ja pienen epäröinnin jälkeen hevonen kiihdytti vähän tempoaan. Herkkä puoliverinen eteni polulla reippaassa laukassa, mutten antanut mennä nelin puolelle. Kohta aloin tehdä pieniä pidätteitä ja nousin pystymään saaden Raldon hidastamaan. "Prrrrr", rauhoittelin ja kohta olimme ravilla. Raldo pärskähti kerran mutta jatkoi sitten valppaalla linjallaan pää ylhäällä ravissa. Kevensin itse tasaisesti ja tyynnyttelin niskojaan pienesti nakkelevaa puokkia. Ravasin kuitenkin vielä suhtkoht pitkän pätkän, kunnes hidastin loppukäynneille. En kuitenkaan täysin pitkiä ohjia uskaltanut löysyttää, jos herra vaikka saisi idean säikähtä jotain ja juosta kotiin. Tälläistä ei onneksi sattunut, vaan me käppäiltiin aina tallin pihaan asti ihan käyntiaskelin. Taputin Raldoa kaulalle ja löysäsin vyötä tyhjällä pihamaalla. Laskeuduin satulasta maankamaralle ja nostin jalustimet ylös. "Olikohan tä meidän vika maasto?" kuiskasin ruunalle silittäen kevyesti kaulaa, joka ei juurikaan maastostamme ollut hionnut.
Talutin hevosen perässäni talliin, missä ei tällä hetkellä muita ollut. Sunnuntaina tallilla käyvä porukka oli varmaan majoittunu taukotupaan, kun siellä ei juuri tuntilaisia pörrännyt sunnuntai-iltapäivisin. Avasin satulavyön ja vedin estepenkin pois selästä. Vein satulan nopeasti omalle paikalleen ja palasin ottamaan suitset pois. Raldo alkoi kyhnyttää päätään ruokakuppinsa reunaan mun mennessä pesemään kuolaimia. Tallin ovi kävi ja huomasin Iidan ilmeisestikin ohikulkumatkalla. "Moikka, sulle mulla oikeestaan olikin asiaa. Kuulin et Raldo saattaa olla tässä joskus lähössä, niin mites, laitetaanko karsina eteenpäin vai?" vaalehiuksinen kysyi mun alkaessa ristittää suitsia. Kelasin vaan kysymyksen kuullessani et mitä helvettiä, oli sunnuntai ja nyt jo tieto oli kulkeutunut Iidallekin. Vaikka okei, arvatenkin rakas serkkuni sen oli möläyttänyt mentyään Kurrea hakemaan. Ajatuksissani "sydämiä" serkulleni lähettäen vastasin huomaamattani: "Sitä vois oikeestaan vielä varata mulle." "Ahaa, selvä. Onks seuraava asukki jo tiedossa?" Iida naurahti ilmeisesti vitsillä, eikä tiennyt et oli ehkä puoliksi oikeessa. "Eeei", pudistin kuitenkin päätäni sillä mun pitäis olla realistinen. Tää uus asukki nimittäin vois olla kaikin puolin erittäin huono valinta uudeksi karsinan valtaajaksi, vaikka sydämeni muuta sanoi. "Noni. Mut ilmotteles kun Raldo lähtee ja jatketaan sit vielä tota vuokrasopimusta. Voisit muuten joku päivä Minon varusteita huoltaa, jos aikaa on", Iida huikkasi ja lähti sitten ratsastuskoulupuolelle. Purin Raldon loppuun ja päätin käydä vielä nakkaamassa sen ulos. Sinne tarhaan se jäi käveleksimään ja etsimään päiväheinien rippeitä. Itse kävelin takaisin yksäripuolelle, siivosin käytävälle jättämäni tavarat ja kiipesin yläkertaan Meridan löytääkseni. Siellä olikin suurinpiirtein koko "talliporukkamme", joten myöskin Miro. En kuitenkaan kehdannut ovelta enää kääntyä kun kaikki mua suunnilleen tuijotti, etenkin Merida kera pirullisen hymyn. Potkin kengät jaloistani ja menin istumaan tyhjälle paikalle Angelikan viereen. "Miten meni?" Merru kysyi multa edelleen virnuillen. "Iha jees", kohautin olkiani ottaen puhelimeni hupparin taskusta. Pian onneksi Luna alkoi puhua jostain Accen tekemästä tempusta, niin huomio kiinnittyi muualle kun mun vaivaantuneeseen oloon. Noin vartin päästä me tosin jo lähdettiin, sillä Oonaroosa lupas tulla meille kohta. Huh, eli ei muuta kun ilmotusta väkertämään...
// No mä jos säikähdin otsikosta että a p u a mitähän tästä tulee, mutta hevosrakkaus on varmempi valinta kuin ihminen. Oikeesti. Heppa tuskin loukkaa sua ikinä, paitsi heittämällä selästään, puremalla ja potkimalla, mut eikös ne sanat satuta koviten? Kiva että lähdit kuitenkin herkkäpeppu raldon kanssa maastoilemaan, vaikka se ei ehkä rennoin ollutkaan eikä tyytyväisin maaston jälkeen, oon varma että se siitä kuitenkin nautti ettei uraa tarvinnut kiertää. Eli siis minkäs teet jos ei ajatukset hevosen kanssa kohtaa, turha sitä on pitää rahaa viemässä jos ei ole se hevonen jonka olisi sydämmessään halunnut. Ja oli sunnuntai tai ei, mä saan aina tietää kaiken, muahaahaha! 14v€ -Iida
Ps. kovasti toivoen ettei rakkautesi ole yhtä kiukkuinen kuin alma.
|
|
|
Post by Milja on Jun 3, 2017 14:29:02 GMT 1
8 ღ Viimeisiä koeratsastajia || 02.06.2017
Seisoskelin ykköslaitumen lähettyvillä ja katsoin hevosten riekkumista. Ne oltiin just päästetti laitsalle ja suurinosa näytti nauttivan siitä pukkien saattelemana - sitten oli muutamia kuten Hilda, joka jo ahmi ruohoa turpa maassa. Raldo ei tänä kesänä ainakaan täällä Yläkokossa kesälaitumista pääsisi nauttimaan, sillä mitä luultavammin lähtisi parin viikon sisään. Siitä oltiin oltu suhteellisen kiinnostunteita, tänään tulisi tämän hetkisten tietojen mukaan viimeinen koeratsastaja. Raldolle oli jo yksi aika varma ostaja, mutta paljon riippuisi myös tästä ratsastajasta, joka tänään tulisi. Monet tytöt edessäni räpsivät mystoryihin kuvia ja videoita riehuvista hevosista, kun taas itse lähdin kävelemään serkkuani kohti. Mustahiuksinen oli näköjään intoutunut ottamaan järkkärinsäkin mukaan ja otti pääasiassa Kurresta, mutta myös muista lajitovereista kuvia. Minut nähdessään Merida hymähti: "Toinen pikkasen innoissaan." Kiri-Kurre revitteli Nöpön ja Kheopsin kanssa laidunta ympäriinsä, kunnes nekin rauhoittuivat syömään. "Höh, olisitte nyt vielä juossu!" serkkuni huokaisi vieressäni selaten samalla otoksiaan, joita ei ilmeisesti saanut vielä tarpeeksi otettua. Seurasin vielä hetken aikaa hevosten käyskenteltyä, kunnes kyllästyin ja totesin meneväni putsaamaan Raldon karsinan. "Juu. Jos näät Topia tallissa nii sanotko et tulee tänne?" "Joo", vastasin lyhyesti ja lähdin laitumilta talliin päin.
Otin matkalla kottarit mukaani ja astuin niitä raahaten sisälle yksäripuolelle. Näin heti Topin puhelin kädessään sekä Miron harjaamassa Terraansa. Hetken jo päätin "unohtaa" sanoa Topille että serkkuni kaipasi sitä ettei me jäätäis Miron kanssa kaksin, mutta sanoimpahan sitten kuitenkin: "Hei Topi, Merida käski sanoo et meetkö laitsoille." "Aa okei", ruskeahiuksinen nyökkäsi ja lähti samantien tallista, jättäen hiljaisuuden jälkeensä. "Moi", Miro kuitenkin tervehti pian karsinasta ja sanoin samoin takaisin. "Raldo ei sit vissiin mee laitsoille?" jätkä ihmetteli mun alkaessa siivota hevosen karsinaa. "Ei. Jos hyvin käy niin viikon päästä se on jo lähteny", hymähdin ja kysyin perään, miksei Terraakaan laitumilla näkynyt. "Kyl se on menossa, mut vasta heinäkuussa. Nyt ois tarkotus kisata ja näi." "Aa okei. Itelläki ikävä sellasta aktiivista kisatahtia, kun en oo nyt ku satunnaisesti kisannu Minon kanssa", päädyin selittämään ja aloin samantien miettiä, että tuskin poikaa edes kiinnosti. Kyl se kuitenkin ihan kiinnostuneelta vaikutti kun vastas, ja juteltiin me muutakin mun siivotessa sitä karsinaa. Se oli jopa vähän yllättävä, kun toisinaan tuntu et Miro olis jopa vältelly mun seuraa. Mut kuka jätkä välttelis, et ehkä mä vaa kuvittelin - eiku. Vihdoin sain sen kuitenkin putsattua ja lähdin tyhjentämään kottareita lantalalle.
Kun olin vienyt kottarit takas lantalalle, menin lähelle parkkipaikkaa oottamaan tulevaa koeratsastajaa. En ollut vielä hakenut Raldoa tarhasta, sillä olin antanut kokeilijan tehdä aina senkin. Vaikka nyt Raldo kyllä saattaisi vaikuttaa ihan sekopäältä, sillä äskeisen näkemäni perusteella ruuna juoksi hulluna ympäri aitausta silmävalkuaiset pyörien, kun se oltiin jätetty yksikseen. Kaivoin puhelimeni esille ja laskin päässäni, että tyypin pitäisi tulla noin viiden minuutin kuluttua jos aikataulut pitäisivät. Kerkesin laittaa muutamia snäppejä muun muassa Janitalle ja Felixille, kunnes valkoinen auto rullasi Yläkokon pihaan. Kun sopiva parkkipaikka oli löytynyt, ulos astui joku suunnilleen parikymppinen nainen. "Moi, ootko Raldon omistaja?" vaaleahiuksinen tuli heti luokseni hymy huulilla. "Jjoo, oon. Sä tulit vissiin koeratsastaa sitä?" kysyin takaisin luoden varmaan erittäin idioottimaisen alkuvaikutelman. "Jep." Lyhyen small talkin jälkeen me lähdettiin puokkitarhaa kohti, missä ei nyt tosiaan ollut kuin Raldo. "Sillä taitaa olla vielä kevättä rinnassa", Anniksi esittäytynyt nainen naurahti nähdessään villin hevoseni juoksemassa aitausta ympäri. Ei se ainakaan siis tuota säikähtänyt, varmaan hyvä merkki. "No joo, mut se on myös vähän hermona kun kaverit lähti tänään laitsoille", hymähdin ja ojensin Annille riimunarun. "Ahaa, sehän selittää paljon", nainen nyökkäsi ja vihelteli tummalle lähtiessän kävelemään sitä kohti. Raldo jäi aina suhteellisen helposti kiinni, joten nytkin hetken juoksentelun jälkeen puoliverinen oltiin saatu narun päähän. Avasin kaksikolle portin ja jäin sulkemaan säppiä: "Jatka vaan siitä suoraan! Sinne isoon tallirakennukseen, mut mä tuun iha just näyttää mistä ovesta!"
Tallissa Raldo oli ihan yhtä hästlä kun aina, varsinkin kun tallissa ei ollut ketään muuta hevosta. Miro ja Terrakin olivat ilmeisesti menneet ratsastamaan. Anni alkoi hoitaa hevosta ja vaikutti kyllä ihan osaavalta, eikä ujostellut Raldon säpsymistä. Seurasin itse karsinan ovella hoitotoimenpiteitä ja välillä tsekkasin puhelimen ilmoituksia, kun kaksikolla ei sen suurempia ongelmia ilmennyt. Kävin jossain vaiheessa hakemassa valmiiksi satulan ja suitset lähelle karsina. "Miks sä siis oikeestaan myyt tän?" Anni kysyi alkaessaan satuloida Raldoa. "No siis, Raldo ei oo oikeen mun tyyppinen. En siis koeratsastanu tai mitää ennen ku sain tän, tää oli niiku yllätys mulle. Mut kemiat ei oo oikee kohdannu tän kanssa." "Aha, selvä. Annatko viel ne suitset siitä?" Nyökkäsin ja ojensin suitset naiselle. Pian mustalla hevosella oli kamppeet niskassa ja myös ratsastaja laittoi itselleen kypärän päähän. Mulla oli vaihteeks vaan kolitsihousut ja pitkähihainen paita päällä, kun en yleensä ollut joutunut selkään kipuamaan. Monet koeratsastajat eivät olleet vaatineet mua menemään ekaa satulaan, ja nytkin Anni ilmoitti voivansa mennä itse suorilta selkään. "Juu", vastasin ja avasin valmiiksi tallin oven. Lähdimme alakenttää kohti, sillä yläkentällä oli vielä tunnit menossa. Kävelin edeltä kentälle välillä taakse vilkuillen, ettei mitään ollut tapahtunut. Vaikka ei sillä, Anni vaikutti asiansa osaavan.
Istuin itse kentän keskelle jakkaran päälle ja seurasin, kuinka vaaleahiuksinen sääti jalustimet ja päästi jännittyneen puokin kävelemään. "Se on aina alkuun vähän tollanen, mut kun sille keksii tekemistä niin se yleensä rauhottuu", sanoin lisäten mielessäni ainakin jonkun verran. Anni käveli alkukäynnit ja alkoi sitten verrytellä. Raldo näytti normaaliin tapaansa aluksi kirahvilta, mutt alkoi pienesti myödätä niskastakin. Ainakin käyntityöskentely näytti lupaavalta. Raviin siirryttäessä Raldo jännittyi hetkellisesti, mutta pian ravasi jo siistimmin. Ympyrät ja kiemurat sujui helpon näköisesti naisen keventäessä hyvin ravin tahdissa. Anni vaihtoi välillä suuntaa ja kokeili harjoitusraviakin, enkä oikeastaan ainakaan toistaiseksi sen kummempaa negatiivista sanottavaa keksinyt. "Mä alan ottaa jo laukkaa", Anni totesi kuin lupaa kysyen, mutta antoi pian pienet laukka-avut. Raldo siirtyi korskahtaen laukalle ja jännittyi kauttaaltaan. Anni ei siitä näyttänyt kuitenkaan pelästyvän, jatkoi ympyröiden pyörittelyä ja asetti niin sisälle kuin ulos. Kohta musta ruunani jo pärski tyytyväisenä ja haki käden tuntumaa. Liikettä takaa olisi voinut olla enemmän näin mun silmään, mutta kuka nyt ekalla kerralla saisi kaiken toimimaan täydellisesti. "Rakennanko muutaman esteen?" kysyin pian Annilta. "Joo, voisin mä hyppäämistäkin kokeilla." Olin nyt jo parin viikon ajan saanut seurata kun Raldolla oltiin hypätty. En siis ite ollu sillä koskaan kavalettia isompaa menny. Näiden koeratsastajien kanssa se oli kuitenkin vaikuttanut tosi reaktiiviselta ja herkältä, yllätys. Hyppytyyli oli ainakin kiva, mut kieltoja oli meinannu tulla jokasen ratsastajan kanssa ainakin muutama. Ehkä Raldo siis tarvitsi sellasen tutun tyypin selkään että uskalti kunnolla venyä kaulasta asti. Mun kasatessa esteet Anni vielä laukkaili ja ravaili kentällä eri reittejä tehden. Laukavaihdotkin näytti sujuvan mukavasti, mutta pian ratsastaja hidasti Raldon käyntiin.
Seurasin Annin ja Raldon hyppelyä. Kuten muidenkin kanssa, pari kieltoahan sieltä eka tuli. Pian kuitenkin noin 90 pystyt ylittyi vaivatta, vaikka välillä tuli melko kummallisen näköisiä hyppyjä. Raldo korskahteli joka askeleella ja eteni vauhdilla. Oikeastaan esteillä hevonen näytti vähän mun tyyppiseltä tapaukselta, huomasin ajattelevani. Toisaalta se saattoi olla Anni joka menosta teki niin hyvännäköistä. Ja koulussa meillä ei ainakaan ollut yhteistä säveltä, ei sitten ollenkaan. Paitsi helpoissa koulutehtävissä. "Voinko kokeilla vielä metriä? Vaik uskon kyl et täl on ponnuu isompaakin, sellane imu ja hyppytyyli kummiskin!" Anni naurahti. "Onnistuu. Ja joo, ratana tällä on menty 130 senttiä", selitin nostaessani esteen. Muutaman metrin esteen ylityksen jälkeen Anni alkoi loppuverkkailla ja olin kyllä omistajan näkökulmasta tyytyväinen. "Millanen oli?" kysyin alkaessani raahata tolppia pois. "Aika kiva! Ehkä huomaa ettei oo hypätty tai treenattukaan niin säännöllisesti nyt, et tietty rutiini ehkä puuttunu. Mut siis joo, tykkäsin", Anni sanoi samalla keventäessään uran vieressä. "Joo, ja nää koeratsastuksetkin on sotkenu tätä rytmiä. Mut olisko Raldo siis mihin käyttöön tulossa sulla?" "Kisakäyttöön pääasiallisesti. Onks tää muuten millanen maastoilija?" Juttelimme vielä loppuverkkailun ajan Raldoon liittyviä asioita, kunnes Anni hyppäsi alas selästä ja taputti hikeentynyttä kaulaa. "Hyvä poika, mennäänks talliin?" Anni sanoi ja veti ohjat pois kaulalta.
Tallissa Merida ja Topi oli ilmestyneet putsaamaan karsinoita - tai no Topi siivos ja serkkuni näytti siistivän Possun tai Likan pakkia. Anni talutti Raldon karsinaan ja alkoi automaattisesti purkamaan hevoselta varusteita. "Mites meni, tykkäsitkö Raldosta?" Merida kysyi naiselta joka selitti suunnilleen saman litanian serkulleni kun äsken mulle kentällä. Paljastui myös että Anni oli enemmän koulupainoitteinen, joten kohtakos sillä ja Meridalla riitti juttua. Kuuntelin vain sivusta samalla seuraten purkua. Noin 20 minuutin kuluttua Raldo oli kuitenkin karsinassaan loimi päällä ja varusteet oli omilla paikoillaan siististi. "Nonni, mäpäs ilmottelen jos Raldoon päädyn. Onks sil nyt kuin paljon ottajia, et onko miten kiire?" Anni sanoi keräillessään tavaroitaan käytävältä. "On sillä muutama kiinnostunut", nyökkäsin ja hetken juttelun jälkeen Anni lähti tallista. "Huh, se oli luultavasti sit vika koeratsastus. Ainakaa kukaa ei oo ny enää soitellu et olis kiinnostunu", huokaisin helpottuneena. "No, luuletko et se lähtee täältä?" Merida kysyi ja sulki siistimänsä hoitopakin viedääkseen sen ilmeisesti takaisin varustehuoneeseen. "Eiköhän. Ehkä, hmm, noin viikon päästä?" kohautin olkiani. Kun Topi ja Merida saivat urakkansa valmiiksi, lähdin niitten perässä yläkertaan. Siellä oli vielä ihan runsaasti tuntilaisiakin, kun monet olivat innostuneet hevosten laitsalle päästöstä. Hain itselleni lasin vettä ja menin istumaan Angelikan viereen, joka oli lähellä tuntilaisten joukkoa. Ehkä sieltä vois kuulla jonkun kuuman kesäjuorun - olihan loma just alkamassa.
// Onhan toi suht helpottavaa kuulla kun joku on omasta hevosestaan kiinnostunut eikä se jää sitten heitteille jos joku sen ostaakin, Raldon äskösen koeratsastajan suunnitelma kuulosti kyllä hyvältä, sillä onhan raldo potentiaalinen kisahevonen. Varsinkin kun saa just sitä rutiinia. Nyt sitten fiksumpana tietää kuinka tärkeä on koeratsastaa hevonen ennen ostoa jotta tietää millainen tapaus se on, vaikka voihan asiat muuttuakin tallia vaihtaessa. 15v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Jun 7, 2017 20:38:30 GMT 1
9 ღ Serkusrakkautta || 08.06.2017 Olin ottanut Minon pesukarsinalle ja seisoin itse hevosen vierellä jakkaran päällä. Mä olin niinkin ahkera hoitaja, että sain päähäni siistiä ruunan harjaa ja tässä sitä oltiin. Tosin onneksi loppusuoralla, sillä olin tässä minuuttien kuluessa tajunnut etten tosiaankaan tästä hommasta pitänyt. "Mut mä kuulin et ne julkastas tänää tai jotain", joku brunette selitti kädet viuhuen porukalleen. "Nii mitkä?" mulle tuntematon blondi kysyi liittyen ringin juoruhetkeen. Sen mäkin halusin tietää. "Tän kesän leirit!" Ja kuin tilauksesta tallin ovi kävi Iidan astellessa peremmälle lappunippu käsissään. "Jahas, täällä onkin jo porukkaa. Näitäkö ootitte?" nainen hymähti alkaen kiinnittää lappuja nastoilla. "Joo", joku rohkein nyökkäsi, mutta todellisuudessa Iidan häivyttyä kaikki hyökäsivät katsomaan listoja. "Mä haluan tolle yleisleirille!" "Hei joo Mila mennää sille yhessä?" "Hitsi, toi treenileiri olis niiin goals!" "Maksaa kyl iha sikana..." Sana 'treenileiri' sai munkin tarkemman huomion. Irrotin narut Minon päitsistä ja talutin läsipään karsinaan. Otettuani päitset pois ja suljettuani karsinan oven menin muiden tyttöjen sekaan sitä lappua katsomaan. Ja joo, pelkkä leirin kuvauksen lukeminen sai mut innostumaan asiasta. Niimpä mä keräsin tavarani ratsastuskoulun käytäviltä ja lähdin sitten yläkerran taukotupaa kohti, missä ainakin oletin serkkuni olevan. Vois yrittää saada Meridan tulemaan mun kanssa sille, sillä yksin en kyllä haluais. Siellähän se tummatukka oli, kultansa vieressä sohvalla. Potkin tennarit jaloista ja tungin istumaan samaisen sohvan reunalle. "Hei, et tunge siihe! Muuteski tarpeeks kuuma", Merru valitti tökkien mua kyynärpäällään, joten huokaisten siirryin erilliselle penkille kauempana. Mietin vaan miten se pysty niin kylki kyljessä istumaan Topin kanssa... "Mut hei, joko se Anni tuli?" Merida kysyi mun väistyttyä. "Ei, se tulee vasta tyylii jonkun tunnin päästä." "Kuka Anni?" Lucas kysy epäilyttävän kiinnostuneella äänellä toiselta sohvalta. "Raldon ostaja", sanoin pyöräyttäen pienesti silmiäni jätkän äänensävylle. "Siis mitä, tänäänks se lähtee?" Nelly ihmetteli ja nyökkäsin vastaukseksi. Joo, en ollu kovin suurta meteliä asiasta pitänyt. Enkä loppujen lopuksi ollut edes paljoa asiaa miettinyt. Ennemminkin tämä koko myyntijuttu oli tuntunut stressaavalta kuin haikealta. Nytkään tuskin jäisin kauheasti itkeskelemään ruunan perään. Ei sillä, kyllä mulla pieniä momentumeja sen kanssa välillä oli, mut enimmäkseen meille ei kyllä mitään sidettä syntynyt. "Mites sen 'uutes rakkautes' kanssa asiat etenee?" Angelika uteli mun nyökkäyksen jälkeen. En tiiä kuvittelinks vaa, mut jopa Miro nosti katseena puhelimestaan kiinnostuneen oloisena Angelikan kysymyksen jälkeen. Mua alko hymyilyttää ku aattelin jätkän luulevan et mul oli ihmissuhteissa joku uus rakkaus. Lähinnä Felix ja Miro mulla oli mielessä pyöriny, plus satunnaiset kuumat kundit joita olin rannalla bongannu. Mut älkää tuomitko, ne oli oikeesti kuumia!! "Krhmm, no siis. Se on edellee myynnissä ja oon käyny moikkaa sitä muutaman kerran. Ja se omistaja on jopa luvannu mulle siitä vähä alennusta eräitten asioitten takia", sanoin salaperäisesti hymyillen. "Uuuu salaista", Merru vuorostaan pyöräytteli silmiään sarkastisesti. Sehän siis kyllä jo ties tästä, koska en mä kaikilta voinu asiaa pitää salassa. Oli pakko purkaa jollekin. Samassa muistin miks oikeestaan tänne ylös tulin: "Mut hei muute. Tonne ilmotustaululle tuli leireistä tietoo. Ja siel oli sellane treenileiri! Kuulosti tosi hyvält, mentäskö tyylii porukalla?" "Millo se on?" Topi kysy heti perääni, selkeesti seki kiinnostuneena. "Kuudes viiva yheksäs heinäkuuta muistaakseni." "Mut etkös sä oo menossa sillo sinne ulkomaille?" Merida kohotti kulmiaan kysyvästi. "Eiku nii voi hitto. Tai ei se oo varmaa riippuu viel isän töistä mut se oli yks mahollinen ajankohta.. No pitää kattoo kuhan iskä tietäs onks sil vapaata", huokaisin. "Mennää me kummiski?" Topi kysyi tarkoittaen kysymyksensä serkulleni. "Joo jos saan Kurren lainaan, mut eiköhän Iida anna", Merida hymyili ja antoi pusun jätkälleen. Rykäisten vilkaisin kelloa puhelimestani ja päätin mennä hakemaan Raldoa tarhasta. Kyllä mä sille nimittäin jonkinlaiset hyvästit halusin antaa, vaikkei miksikään kaikkien aikojen suosikiksi muodostunut. Kävelin puokkitarhalle nähden Raldon jo heti portilla. Se oli vähän selvinnyt alkujärkytyksestä liittyen siihen, että se oli yksikseen tässä tarhassa. Enää se ei 24/7 ravannut aidan vierusta ja hirnahdellut niin kovaa että korviin särki. Pujahdin aitojen välistä hevosen rinnalle ja annoin käteni tutkittavaksi Raldon puhistessa jännittyneenä. "Joo, tää on kuule vika kerta kun sut haen tarhasta", juttelin kiinnittäen narun päitsiin. En tietenkään mitään vastausta saanu, mut selitimpähän vaan. Käänsin Raldon portin toiselle puolelle ja lähdin sitten taluttamaan tallia kohti. Ruuna seurasi jännittyneenä alakentällä menevää Lindaa ja Hussea, mutta tuli kuitenkin ongelmitta perässäni talliin. Yksäripuolella ei ollut ketään ja musta olikin lähipäivinä tuntunu et tyypit tuli ennemminkin hengaa tänne eikä vaikkapa ratsastaa. Tosin kuka jaksaskaa, kun nyt oli jopa tullu muutamaan otteeseen hellekelit. "Jätän sut nyt tähän käytävälle nii et voi ainakaa pyöriä." Päätin harjata ruunan kunnolla, nyt kun sitä viimeistä kertaa tässä sukisin. Aikaa mulla olis kellon mukaan noin puol tuntia, eli mun makuun liikaa. Noh, kattos ny miten sais ajan kulumaan. Ja ihan hyvin se kului. Tai ehkä viimeset seittämän minuuttia käytin siihen kun räpsin ruunasta kuvia käytävällä ja selasin galleriasta kuvia, mitä voisin spämmätä mystoryyn ihan vaan siks ku Raldo nyt tosiaan lähtis. Mut kuten koeratsastuskerrallakin, Anni tuli ajallaan ja joskus kuuden aikoihin astui yksäripuolelle hymy huulilla. "Moi", tervehdin naista takaisin, joka tuli sen jälkeen tervehtimään Raldoa. "Mitä poika? Joo, kohta lähet mun mukaan, nii.." Oonaroosa tuli auttaa niissä kaikissa paperihommissa, kun mä oon kuitenki viel alaikänen ja blaa blaa blaa. Joku melkein puol tuntia siinä meni (ja Raldo odotti siis kyllä ihan karsinassa), mut sit alko olee oikeestaa homma paketissa. Me mentiin takas talliin ja pistettiin ruunalle kuljetuskamppeet, eli loimi ja kuljetussuojat. "Eikös sit siinä olis kaikki?" Anni hymähti katsellen ympärille. Niillä oli Oonan kanssa kaikki Raldon kamppeet käsissä, sillä ne kuulu kauppaan - enhän mä mitään hevosten varusteilla enää tekis... Tai muutamia pinkkejä juttuja olin säästänyt, joilla voisin joskus Minoa kiusata, hehe. "Vissiin joo", nyökkäsin ja lähdin kaksikon perässä taluttamaan Raldoa trailerille. Ruuna pälyili ympärilleen säikkynä, mutta seurasi kuitenkin. Trailerin nähdessään se sai pienet sätkyt, mut okei ymmärretään. Olin ollukkin nii aktiivinen käymään paikoissa, et näiden viiden-kuuden kuukauden aikana se oli tainnu käydä tasan kerran traikussa. Mutta no, koska se on pohjimmiltaan kuulainen poika niin pian se seisoi kopissa kiltisti ääniä kuunnellen. Jotain viimesiä höpinöitä ja auto traileri perässään lähti liikkeelle. Eikä kauan kun Oonankin auto katosi parkkipaikalta. Mulla ei siis enää tälle päivää mitään tekemistä tallilla olisi, kun karsinankin siivosin jo ennen Minon harjan setvimistä. Pitäis varmaan ettiä taas serkkuni kysyäkseni, et millon pääsisin kotiin. Niimpä kaivoin puhelimeni esille ja näpyttelin toiselle Kajankoskelle viestiä, että missähän se mahtais olla. Yllättävästi sain samantien vastauksen: "Tupakalla.." ja perään sellanen naurava hymiö jolla valu pisara otsaa pitkin. Pyöräytin vastaukselle silmiäni vaikkei serkkuni sitä tietenkään nähnyt. Lähdin kävelemään lantalalle päin tunkien puhelimen rintsikoihin - ei oikein muutakaan paikkaa ollut kun vaatteina toimi toppi ja shortsit. Pian näin Meridan jo melko tuttuun tapaan nojailemassa ladon seinää vasten. Menin sen seuraks, vaikka nyrpistinkin nenääni tummahiuksisen puhaltaessa savuja lähes mun kasvoille. "Me ilmottauduttii Topin kaa sille leirille ny. En kyl tiiä mite tuun jaksaa niit jotai keskivartalotreenejä sun muita. Lenkit ei ehkä nii pahoja", Merida naurahti. "Aa, et meinaa jaksaa treenejä? Mistäköhän paska kunto vois johtua?" kohotin kulmiani nyökäten röökin suuntaan mikä parhaillaan oli Merrun huulilla. "En tiiä, en oo oikee ny saanu viel ratsastusrytmistä kii. Ja pitäs alkaa käyä lenkil niiku enne. Tai ehkä voisin joskus tulla sun mukana salille", serkkuni alkoi selittää selkeästä merkistäni huolimatta. Huokaisten pudistelin päätäni ylidramaattisesti, jolloin tyttö kuristi kulmiaan: "Mitä?" "Ei mitään", murahdin mutta lisäsin kuitenkin perään: "Mites Topi? Vissii tykkää tost sun touhust ku oot jatkanu?" "Emmä tiiä. Tai ku ei olla oikee puhuttu siitä nyt. Mut pidät tätä asiaa paljo isompana ku mitä se on, oikeesti. Esimerkiks en oo polttanu meillä ku jonku, öö, kaks kolme kertaa? Muute aina vaa tallilla. Tai siis niiku joskus." "Ja onks tää merkki siitä että et oo muka koukussa vai siitä, ettet teillä vaan kehtaa?" heitin ilmoille, mut Merru ei kerenny vastata kun Miro käveli paikalla omaa sätkäänsä sytyttäen. "Mites, Raldo vissii äske lähti ku näin trailerin?" Miro yllättäen kysyin kun olimme heittäneet moikat keskenämme. "J-joo, just lähti", rykäisin ja ei kieltämättä ollu parhaimpia hetkiäni kahen sauhuttelijan keskellä. "Ei tainnu kauheen koville ottaa?" jätkä virnisti saaden mut ehkä vähän punastumaan, enkä ees tiiä miks. "No ei oikeestaa. Mut tota öö, Merru, sitä tulin tänne alunperin kysyy et millo voisit heittää mut kotii? Olisin jo valmis." "Me ollaa viel Topin kaa menos maastoo niil sen tammoilla", Merida sanoi ja saatoin kuulla äänessä vielä pientä vittuuntuneisuutta äskeisen johdosta. Liekkö seuraava lause tuli samasta syystä sen suusta ulos: "Mut mites Miro, ooks millo lähös? Et sä varmaa voisit heittää ton nii ei tarttee turhaa ootella?" Mulkaisin serkkuani pahasti ja aloitin jo vastarinnan, mut turhan myöhään: "Kyl mä voin oot-" "No siis mä oon lähös ihan tän röökin jälkee, et jos kyyti vaa kelpaa." "Kyllä sille kelpaa monien kyydit!" Merida virnisti vittuuntuneena ja tumppasi tupakkansa, sen jälkeen paikalta poistoen. Jäin tuijottamaan tummahiuksisen perään suu auki. Anteeks mitä, kuttukse mua just piilovittuillen, u know.. Olipahan miten oli niin tallilta tosiaan tänään lähdettäisiin Miron kyydillä, voi jee.. // Good bye Raldo, ikävä tulee, jos ei sulle niinkään niin kyllä tallityöntekijöille kun sitä tottui jo ottamaan sisään ja viemään ulos ja sen pelleilyihinkin alkoi suhtautua muullakin kuin kiukulla. Mutta Anni on sille varmasti oikea henkilö, sähän oot semmone pieni ponityttö, sua oli alunperinkin vaikea kuvitella suuren mustan selkään ainakaan hevosia kun aattelee, eh eh. Kiitos Minon harjan siistimisestä, se ei tosiaan näyttänyt enää estehevosen siistille harjalle, mutta nyt te varmasti sovitte vaahterapolun kisoissa muiden kisaajien joukkoon. Vielä kun sen pesis ennen kisoja kaikesta pölystä mitä se on kerännyt... 17v€ -Iida
|
|
|
Post by aaporyojoi on Jul 14, 2019 12:12:55 GMT 1
|
|
|
Post by ikifuaviruy on Jul 14, 2019 14:18:27 GMT 1
|
|