Tallikirja 2017

[Iida]

Laatuaikaa Iidan ja Repen tyyliin
Reifr / 13.09.2017 / keskiviikko

Meillä oli Iidan kanssa ohjelmassa tänään vähän erilaista laatuaikaa. Yleensähän perheissä, joihin kuului lapsia hankittiin lastenvahti ja vanhemmat lähti viettämään omaa aikaa johonkin kalliiseen ravintolaan. Mutta ei me. Meidän laatuaikaan kuului esteratsastus hyvin kuivuneellä yläkentällä ennen tuntien alkua. Viime päivien sateet oli ajaneet ratsastajat maneesiin, mutta kenttä alkoi olla nyt oikein hyvässä kunnossa. Ei liian kuiva eikä liian märkä, vaan kivan kostea, joka piti. Joten me koottiin parin tallilaisen avustuksella kentälle esteitä ja varustettiin meidän ratsut.

Mä sain ratsastaa Hildaa kunnolla heti alkuun, tamman katsellessa esteitä korvat hörössä tahmeana, kun taas Iida viiletti Minolla reipasta, hallittua ravia. Alkuverkan jälkeen ruvettiin ottamaan verkkahyppyjä parille pystylle halkaisijalla. Puomien nostajiksi oltiin saatu Milja ja Nelly. Milja ehkä siitä mielenkiinnosta, että Iida hyppäsi sen hoitohevosella. Nelly vaan koska, sillä ei ollut muutakaan tekemistä. Hilda laukkasi vähän pohkeen takana, kun me lähestyttiin vihreää pystyä ja sain todellakin pitää tuen loppuun asti. Tiesin sen vertyvän ja innostuvan, mutta vaati alkuun paljon kannustetta. Outo esteheppa sinänsä.

Mitä korkeammiksi esteet nousi, sitä paremmaksi Hilda muuttui. Se oli kuin eri hevonen lähestyessään esteitä korvat hörössä, pää korkealla, jalat maata takoen. Ja mä nautin. Nautin sekä vauhdin hurmasta, että tamman voimakkaasta ponnistuksesta, että aidalle kertyneitten ratsastajien ihailevista katseista. Mä kaipasin kilpailemista. Sen huomasi nyt. Me tultiin rataa, joka aloitettiin toiselta pitkältä sivulta, jossa oli pysty, siitä koko rata leikkaa, jolla kaksi pystyä suhteutetulla välillä, maneesin edessä pystyt parin laukkaa siihen väliin, uudelleen alun pystyille ja lopetettiin halkaisijan okseriin. Ensimmäinen rata hypättiin metrissä, mutta nostettiin aika pian esteitä niin, että hypättiin molemmat, sekä mä että Iida 140cm radat. Voi sitä onnen loistetta vaimoni kasvoilla, kun se taputti onnistuneen radan jälkeen hikistä rautiasta.

Loppuravien aikana Milja ja Nelly laski puomit kannattimilta, koska ensimmäinen tunti alkaisi pian.

‘’Mä kaipaan tätä tunnetta’’, sanoin ravatessani ympyrää tekevän Iidan ja Minon ohi.

‘’Mäkin, onneks ne uudet puokit tulee pian niin pääsee niitten kaa hyppäämään ja kisaamaan vähän’’, Iida sanoi sen verran kovaan ääneen, että Miljan, Nellyn sekä aidalle norkkumaan tulleiden ratsastajien ilmeet paljasti mielenkiinnon uutista kohtaan.

Nyökkäsin Iidalle ja vaihdoin täys kaarrolla suunnan. Loppukäynneillä Milja uskaltautui häiritsemään mun ja blondin keskustelua kysymällä niistä uusista asukkaista, joista - pakko myöntää - mä olin kans tosi innoissani. Me käveltiin vierekkäin puoliveristen kanssa eikä niitä näyttänyt se haittaavan. Iida avasi hieman, mutta ei liikaa, pysyen salaperäisenä. Ne kolme saisi olla mysteeri kunnes ne ilmaantuisi tallipihalle. BOOM.

Milja myöntyi naurahtaen vastaukseen ja siirtyi sitten aidalle muiden kanssa, joista tosin osa lähti kuiskien heti pois, kun blondi siihen tuli. Me katsahdettiin Iidan kanssa toisiimme huomatessamme tapahtuneen. Nuoret osas kyllä olla ilkeitä. Tai tollaisia. Toisaalta Milja ei ainakaan ulospäin näyttänyt pettyneeltä tapahtuneesta, mutta ehkä se oli sisäisesti. Pitäisi ehkä kysyä tytöltä. Me käännettiin Iidan kanssa puokit halkaisijalle ja hypättiin satuloista alas. Hilda huokaisi tyytyväisenä, kun mä löysäsin vyötä. Taputin tammaa kaulalle, ennen kuin lähdin taluttamaan sitä Iidan ja Minon perään. Mhmm… se näky. Pojat on poikii.

[Iida]

Leppäsen Olli in da house
Olli / 28.09.2017 / torstai

‘’Tässä tää talli siis oli, päätalli’’, Iida lopetti selostuksen. ‘’Eli täältä löytyy rehula, satulahuone ja kaks pesaria, joista kumpaakin saa käyttää, mutta pääasiassa siis tuntsarien omaa.’’

Tarkkailin Iidan huulia sen huomaamatta, kun se katseli ympärilleen ja osoitteli paikkoja.

‘’Karsinoissa on ne harjaämpärit, jotka saa siis ujuttamalla nauloista pois, jos tarttee pestä niitä, pian varmaan saa, ku hepat alkaa olla kurassa ja harjat tulee sitte kans’’, suojat kiinni ämpärin kahvaan, mutta suojia löytyy kans laatikollinen satulahuoneesta, niitä saa lainata.’’

Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja Iida jatkoi: ‘’Satulahuone on järjestyksessä ja sen tulee aina olla. Niin yksinkertaista se on. Toisella seinällä este- ja toisella koulusatulat, omilla nimetyillä paikoilla kuten suitset, jotka oli siellä takaseinällä. Jos on martingaaleja niin ne saa satulatelineen alla olevaan koukkuun kiinnittää.’’

‘’Ei katos vaan, mitä hittoa, Olli!’’ kuului tuttu ääni ja takatukan kasvattanut Lucas naistenmies Jäger tuli nurkan takaa. Me tehtiin sellanen bro-hali, eli kättely, rinta rintaa vasten ja selkään lyönti. ‘’Säkö nyt alat tekeen talleja meille?’’

‘’Näin on sovittu’’, vastasin naurahtaen katsoen Iidaa.

‘’Nice’’, Luca virnuili ja ennen kuin lähti omille teilleen lisäsi: ‘’Koita päästä tekeen Meridan kaa talleja.’’

Naurahdin. Iida katsoi Lucaa et-oo-tosissas-ilmeellä, mutta antoi asian olla ja alkoi pulputtaa. Kello oli ykstoista torstaina, joten tallissa ei ollut ketään. Tunnit alkoi vasta myöhemmin ja yksityisten omistajia ei näkynyt.

‘’Karsinat siivotaan, niin että jätetään eteen ja taa sellanen talikonmitan verran tyhjää kuivikkeista ja uutta saa tuoda oman näkemyksen mukaan, mutta katokkin ettet kärrää puhdasta lantalaan.’’

Me käytiin tsekkaamassa siirtotalli ja muita rakennuksia kuten maneesi ja varastoja. Maneesissa katottiin miten saa valot ja lämmityksen päälle sekä mistä löytyy nappula juoksutuskuja laskemiseen. Yläkentän valokatkaisija ja sen sellaista. Siirtotallin sekä pihaton järjestelyistä.

‘’Eli siis, pihattoponit ruokitaan viimeisen ratsastajan toimesta päätallissa ja viedään sitten pihattoon ja pihatto sekä sen tarha tulee siivota ainakin jokatoinen päivä?’’ kysyin vetäen vaaleita hiuksia silmiltä pois.

Iida nyökkäs. ‘’Tietty jos viimenen ratsastaja ei ehi tai osaa tai halua niin työntekijät hoitaa ponin iltaruuat ja vie ulos. Heinät pihattolaisilla on kuten näät, tossa heinätelineessä, eli katot vaan että heinää on tarpeeks ja jos ei niin tuo valmiiks pyöröpaali mönkkärillä tohon lähelle ja sitte jossain vaiheessa kun ne on syöneet sen uuden saa viedä paikoilleen, siihen tarttee apua. Ja pitää tarkistaa aina, että niitten kaks vesiautomaattia toimii, jos ei niin sitte vesialtaaseen vettä, letku löytyy siirtotallin nurkalta.’’

‘’Okei, onko vielä jotain’’, naurahdin. ‘’Alkaa pää täyttyä liiasta infosta.’’

‘’Joo no voi kuulostaa paljolle, varsinki ku tulee heppojen ruokien teko ja loimitukset, mutta niihin löytyy laput talleissa että paljonko ja mitä. Ja ainahan voi kysyä’’, Iida hymyili mulle. ‘’Jos sä jo haluat auttaa, niin päiväheiniä voi alkaa jakamaan.’’

Nyökkäsin itsevarmana, tän mä osaan.

‘’Ja siis päiväheinistä sen verran, että kannattaa joko heinäkärryllä kärrätä ja laittaa se ihan tosi täyteen tai mönkkärin peräkärryyn täyttää, et miten ite tykkää, mut mä meen käymään sisällä syömässä et voit vaikka hakee nyt vähän tuntumaa ja mennä siivoomaan Lucan kaa karsinoita. Teen sulle työsopimuksen valmiiks ja ilmottelen sitten vastuuhepat sun muut’’, Iida lähti jo puolessa välissä kävelemään talolle ja heilautti loppuun kättään.

Vilkuilin vähän ympärilleni. Pihaton lihavat, talvikarvaa jo kasvattaneet ponit söi tyytyväisinä. Mä lähin kävelemään kohti päätallia. Ovi oli auki, Iida oli sanonut, että pitää tuulettaa välillä vaikka on alkanut tulla kylmä. Näin Lucan jossain alkupään karsinoissa.

‘’Leppäsen Olli is in da house!’’ kajautin sille ja naamalleni levisi tyytyväinen hymy.

[Iida]

Kiirettä pitää
Iida / 20.10.2017 / perjantai

Jos meillä ei ollut muka jo valmiiks hitosti kiireitä ratsastuskoulumestaruuksien järjestyksen ohessa ei asiaa kyllä helpottanut yhtään myöhemmin tänään Yläkokkoon muuttavat puoliveriset. No onneks uudet työntekijät Olli ja Elin oli valmiit tekemään kaikkensa kisojen onnistumiseksi meidän vanhojen työntekijöiden kanssa. Perjantain ratsastustunnit pidettiin alakentällä, koska forecan mukaan sää pysyisi hyvänä. Maneesi lanattiin varmuuden vuoksi, jos huomenna taivas puhkeaisikin. Alakenttä lanattaisiin ratsastustuntien jälkeen.

‘’Vielä puuttuu pari kouluaitaa’’, totesin, kun olin saanut laskettua ne, jotka me oltiin jo varastosta tuotu. ‘’Käytkö Olli hakees?’’

Blondi nyökkäs ja lähti hölkäten varastolle. Me katottiin, kun Lucas viimeisteli lanauksen mönkkärillä ja sen perään kiinnitetyllä haralla. Kun mies sai hommansa valmiiksi me aloitettiin kouluaitojen raijaus tilavalle yläkentälle. Aidat ei olleet keskellä yläkenttää vaan lähemmäs maneesin puolta, sillä tuomarikoppi oli siinä päässä aidan ulkopuolella. Estekenttä oli muuttunut koulukentäksi.

‘’Se oli siinä, vai?’’ Linda sanoin kettuuntuneella äänellään, sitä ei huvittanut tehdä yhteistyötä.

‘’Joo täällä, Rami tai Repe saa kattoa, että kaiuttimet toimii ja kaikki valot joka paikkaan’’, aloitan. ‘’Linda, sä ja Elin saatte valmistella uusille karsinat kuntoon, kun ne muuttaa illemmalla. Luca ja Olli käy heittääs heinät hepoille pihalle ja mä teen lähtölistat valmiiks ja joku saa ne sitten viedä paikoilleen. Pari listaa talliin ilmoitustaululle ja pari listaa maneesin oveen, jesaria löytynee jostain. Ja Merida, täytä loput tyhjät karsinat purulla ja siivoo tyhjät tarhat vanhoista lannoista.’’

Kaikki jäi seisomaan tumput suorina yläkentän laidalle. ‘’No? Hop hop!’’ taputin käsiäni ja työntekijät lähti viilettämään omiin töihinsä. Mä varmistin vielä, että kentän laidalle tuodut estetolpat ja puomit riittää radalle ja lähdin sitten muitten perässä kohti tallia. Kävelin suoraan tallituvan kautta toimistoon, jonka pöydällä makaa lötkötti meidän ihana, lihava tallikissa. Annoin sen maata paperikasan päällä, jota vaan työnsin hellästi sivuummalle ja avasin sitten tietokoneen. Mun pitäs listojen tulostuksen jälkeen suunnitella uus tarhauslistaus, jotta puokkitarha ei ihan ylikansottuis.

Mulla meni aikaa enemmän ku ees aattelin tarhojen uudelleen kansoitukseen, mutta kun mä viimein olin tyytyväinen mun puhelin piippas ja Pekka ilmoitteli tulevansa alle vartin sisään heppojen kanssa. Jes. Mun pitäis vielä uusia vähän tuntikalenteriakin. No. Mulla oli kaikki aika maailmassa. Vaikka kiirettä pukkas. Ja soijaa. Ulkona oli alkanut lämmetä ja uusien heppojen tulo sai adrenaliinin virtaamaan. Odottelin toimiston ikkunalla, josta näki suoraa etupihalle, joka oli syksyinen. Lehtipuut oli tiputtaneet suurimman osan väriään vaihtaneista lehdistään maahan ja loput vielä kiippui oksilla sinnitellen, odottaen tippumista. Joku saisi haravoida. Mutta en mä.

Kello oli varttia vaille kaks, kun Pekka ja traileri ajoi pihaan. Pekka oli joka paikan höylä ja Mukin entisen tallin tallimestari, mutta oli ystävällisesti napannut mukaan Mersun, tietän, että mulla oli kiireitä tänään. Ja vasta tälle päivälle, kaikista mahdollisista päivistä, onnistui heppojen tulo. Mä hiihdin pihalle siltaa pitkin ja moikkasin iloisesti harmaantunutta Pekkaa.

‘’Nää kaks on olleet niin nätisti notta’’, Pekka totesi tervehdyksen jälkeen.

‘’Sepä kiva kuulla, varsinkin kun se Muki entinen omistaja sanoi, ettei se muitten kaa juuri tuu toimeen.’’

‘’No eihän se tuukaan, mutta ehkä näillä on jotain kemiaa’’, mies naureskeli.

‘’Ehkä niin’’, hymyilin. ‘’Missäköhän kaikki työntekijät nyt kun niitä tarvis, en mä kuitenkaan niin paljoo töitä antanut.’’

‘’Tuolta tulee yks’’, Pekka totesi.

‘’Tarviitko Iida apua?’’ huuteli Merida jo kauempaa työntäen kottikärryjä.

‘’Joo tarviin, jätä ne kärryt siihen ja tuu.’’

Me luikittiin traikun etuovesta sisään ja irrotettiin narut etupuomista. Huikkasin merkin Pekalle ja silta laskeutui, sitten mies avasi vielä takapuomin ja me saatettiin lähteä taluttamaan hepat maan pinnalle. Ensin mä ja Muki, sillä luimiva ruuna alkoi käydä kiukkuiseksi. Tasajalkaa maassa ja ruuna ravisteli itseään. Kiitin Pekkaa heppojen hausta ja pyysin vielä kiittää sitten Anna-Leenaa traikun lainasta sekä Mukin myynnistä. Mä olin kirjottanut jo sopimukset kummankin ruunan kannalta etukäteen, joten mies lähti rauhallisesti paikalta. Me lähdettiin Meridan kanssa taluttamaan ruunia tallin takapihalle tarhoille.

‘’Millaisia nää nyt on?’’ Merida kysyi katsellen kiinnostuneena kumpaakin.

‘’Muki on korkeelle koulutettu koulupuokki ja Mersu estepainotteinen, kumpikin saksalaisia’’, selitin. ‘’Mä uskon et voisin päästää sut jommankumman selkään vaikka ennen ku siirtyy tunneille, saattaa olla että on henkilökunnan ratsastettavina ainakin pari viikkoa.’’

‘’Oi ois tosi kiva’’, Merru hihkaisi.

Pieni kenttätarha saisi olla hetkellisesti ruunien paikka tän illan. Meridan avulla riisuimme nopeasti suojat pojilta. Lucas ja Olli oli jo heittäneet heinät fiksuina niillekin, joten ne pysyi suht paikoillaan syöden samalla. Ne jäi kummastuneina seisomaan tarhaan kun me lähettiin viemään suojat talliin ja hakemaan sitten kaksi laatikollista varusteita näille. Järjestimme ne satulahuoneessa paikoilleen ja kävin sitten laittamassa karsinoitten oviin nimikyltit. Mä uskoin ja toivoin Mersun ja Mukin olevan ne joita tunneille oli kaivattu. Mulle ne ainakin oli. Ja mä pitäisin ne. Ihanaa kun oli uusia hevosia.

MUKI & MERSU

[Iida]

Luminen torstaiaamu ja hokittomat hepat
Iida / 26.10.2017 / torstai

‘’Jaahas että mitähän hittoa’’, naurahdin astuessani pihalle talviseen maisemaan. Repekin naurahti. Me seistiin meidän kuistilla kumisaappaissa ja lunta oli nikkojen yläpuolelle.

‘’Mä aattelin että se sulaa pois’’, Repe pohti.

Eilen ihan yhtäkkiä, tai ei nyt niin yhtäkkiä, mutta kuitenkin oltiin kohuttu sitä kuinka nyt tulisi lunta ainakin 10cm. Ja niin sitä tulikin. Mutta että se vielä kehtas pysyä maassa. Eilisen illan viimeiset tunnit ratsastettiin kevyessä lumisateessa mistä otti virtaa ja iloa sekä hepat että ratsastajat. Sitä nähtiin jopa Hilda innostuvan, Jipusta puhumattakaan.

‘’Noh, joku saa tehdä vähän lumitöitä, mutta se en kyllä ole mä’’, totean ja lähden tarpomaan hangessa kohti tallia. Repe meni siirtotalliin tekemään aamutoimet ja mä aloitin päätallissa. Elin tulis tekemään sitä meidän kanssa. Tosin Repe olis vaan vähän aikaa auttamassa kunnes lähtis viemään Ingridiä kouluun ja menis itte töihin.

‘’Alota sä, Elin, yksäreistä ja mä alan ruokkia tuntsareita. Sitte kun oot antanu kaikille väkirehut heitä loimet niskaan ja voit alkaa viedä pihalle ja auttaa sitten mua’’, selitän Elinille, joka seisoi tylsistyneen näköisenä käytävällä.

‘’Juu, juu, sehän on sama joka aamu.’’

Mä aloin kaateleen illalla karsinoitten eteen tuotuja ruoka-astioita karsinoitten ruokakuppeihin. Uusimmat tulokkaat Mersu ja Muki, oli kaikista kohteliaampia vieläkin, eikä ne viittinyt alkaa vaatimaan, toisin kuin Acce joka uhkaili naapurikarsinoitten hevosia ja potki seinää. Jippukin kiukkuili. Tosin noi kaks kiukutteli aina. Ne oli oikeita nirppanokkia, joille piti tuoda ruoka heti nenän eteen.

Ruoat oli kaikilla ja aloin sitten loimittelemaan. Siinä meni oma aikansa. Onneksi Elin tuli aika pian auttamaan. Nyt kun suurin osa poneistakin loimitettiin lumisateen takia meni aikaa vielä enemmän. Kun kaikilla oli loimet niskassa ja suurin osa oli jo syöneet alettiin viemään tarhakunnittain niitä pihalle. Hildalta ja Miinalta meni ihan oma aikansa väkirehujen popsimisessa kun taas ponit ahmi ruuat kitusiinsa ennen kuin ehti kissaa edes sanomaan.

Luminen maisema ei yllättänyt heppoja, kun ne eilen oli pihalla vielä kun alkoi satamaan, mutta kyllähän sitä kuitenkin piti riekkua. Mä otin suosiolla Nopan talutukseen ettei pilkukas lähtisi viemään Eliniä pitkin tallipihaa. Repe oli kiltisti käynyt heittämässä heinät jo tarhoihin. Siksi mä olin päättänyt, että me tarvittiin kolme henkilöä aamutalliin, muuten tässä menis ikä ja terveys. Caya ei meinannut suostua pihalle tallista vaan alkoi ovensuussa peruuttamaan ahdistuneena turkoosissa loimessaan. Pikkuset äiti ja tytär ponit ravasi mun kummallakin puolella. Uus tarhausjärjestys oli tuonut lisää muistettavaa, mutta myös järkevyyttä järjestelyyn.

Elin ei vielä vaan ollut ihan niin varma kuin Lucas ja Linda, vaan ainoastaan mun pakotuksesta otti helpompia heppoja kaks kerralla, jotta homma sujuisi nopeammin. Olihan tyttö ihan kätevä muuten hevosten kanssa, mutta ehkä se ei halunnut mokata ekassa työpaikassaan, jonka oli isänsä kautta kätevästi saanut. Ja olihan Elinillä meiltä pitkä ratsastushistoria, kunnes lähti opiskelemaan hevosenhoitajaksi.

Me ryhdyttiin siivoamaan. Ja herranjumala että siinä meni aikaa, vaikka Elin ei niin tarkasti siivoakaan. Ei olis pitänyt antaa Lucalle sitä vapaata, jotta se pystyi viettää pikkulauantaita. Nyt mä sitä kaduin, kun putsasin karsinoita hiki niskassa radion soidessa. Mies saisi kyllä aurata koko tallipihan ja jättäisin sille luultavasti usemman karsinan siivottavaksi. Sillä aikaa mä nauttisin ratsastuksesta lämmitetyssä maneesissa Mersun ja Mukin selästä. Jotain positiivista lumiseen torstaiaamuun. Paitsi takaraivossa oleva muistutus hevosista, joilla ei ollut hokkeja eikä tilsakumeja. Ei hitto vie.

[Olli]

Nälkäiset kädet
Olli / 1.11.2017 / keskiviikko

‘’Tirsk, voitko tulla auttamaan Accen kanssa, tirks’’, joku ehkä just ja just 15-vuotias tyttö tuli pyytämään multa apua, just kun mä olin nostamassa satulaa Tumpun selkään, jollekin toiselle.

‘’Eikös Luna oo tallissa, voisit vaikka pyytää siltä, sehän hoitaa sitä ponia’’, koitin hymyillä ystävällisesti.

Mä en ollut varma mikä näissä teineissä oli, varsinkaan kun tallilla oli Luca, mutta uus mies tallissa taisi tuoda niille perhoset vatsoihin. Eihän siinä muuta, mutta ne oli niin nuoria, että tuntui ihan oudolle. Edellisillä talleilla ne tottui nopeesti muhun, ja tiskunta loppui suht nopeesti. Nyt tuntui asiat olevan toisin. Tai sitten Yläkokon tuntiratsastajat oli pitkä ihastuneita. Tumpun ratsastaja melkein niiasi kiittäessään mua.

Ja ilmeisesti Accen ratsastaja ei ollut palannut Accen luo saatika ettinyt Lunaa, vaan seisoi käytävän päässä ja näytti odottavan mua. Mä kävin yksäripuolella nopeesti häntä koipien välissä ahistuneena.

‘’Nää nuoret saa mut hulluks’’, sanoin Miljalle suljettuani puolet erottavan oven.

‘’Hahaha, no kuinka nyt niin, et oo tottunut huomioon?’’ Milja nauroi pilkukkaan poninsa karsinasta.

‘’No oon mä, mutta tää on jo brutaalia’’, irvistin. ‘’Ootko muuten nähnyt Lunaa, jos se viittis auttaa Accen kanssa?’’

‘’Kyllä sä pian totut, tai kyllästyt, tai sitten susta tulee ku Luca’’, Milja totesi naureskellen.

‘’Hyväksikäyttäjä? Näin karkeesti sanottuna’’, tuhahdin ja Milja tuhahti kanssa.

‘’Luna tais olla alakentällä Kämpen kanssa, ainakin hetki sitten.’’

‘’Okeii, kiitooooos’’, sanoin ja lähdin yksäripuolen takaovesta, jotta vältyin kaikilta nuorilta, jotka oli varmasti täysin kykeneväisiä satuloimaan itse omat poninsa.

Kulman käveltyäni näin heti kauniin vaaleaverikön jolla oli liinan päässä karvainen poni. Tein melkein ristinmerkin pelkästä helpotuksesta, vaikken uskovainen ollutkaan.

‘’Luna, thank god’’, sanoin sille päästyäni lähemmäs ja tyttö kohotti kysyvästi mulle kulmiaan. ‘’Tallissa kaikista on tullu ihan käsiä, eikä ne jätä mua rauhaan. Yksikin kattoo mua hullun kiilto silmissä ja pyytää apua Accen kanssa, että et sä millään viittis?’’ hymyilin mahdollisimman vakuuttavasti ja ystävällisesti.

‘’Nooo, mä just alotin Kämpen kanssa’’, Luna alotti.

‘’Mä voin kyllä vaikka taluttaa sitä sen aikaa, pliiiiiiis’’, koiran silmät käyttöön. Ja se tehos.

‘’No kai mä sitten nopee voin’’, Luna talutti rautiaan Yläkokon Kämpen portille, jossa se vaihtoi taluttajaa ja blondi käveli päätallin lämpöön.

Katselin hetken ponia, joka katseli mua takaisin. Kumpikin vähän sillee mitähän hittoa sä tulit niinku tekemään. Taputin kömpelösti matalaa ponia selkään ja vedin sen sitten liikkeelle. Mä en ees muista koska olisin näin matalan ponin kanssa viimeks työskennellyt, muuta kuin sisälle ottaessa tai pihalle viedessä. Sillonki jos Meridan kaa olin tallissa niin nainen halus ottaa ponit. Ja se oli mulle ihan fine. Russi köpötti mun perässä tyytyväisenä se oli vissiin menossa jollekin tunnille tänään.

‘’Voi miten söpöiltä näytätte’’, Luna nauroi yhtäkkiä portilta.

‘’Ja varmasti ihan katu-uskottavilta’’, nauroin.

‘’Haha, no kyllä, mutta sun ongelma on hoidettu nyt, tai yks niistä. Vielä siellä näytti olevan lauma nälkäisiä avuttomia nuoria.’’

‘’Kiitos sanoistas, mutta ei ne kyllä auta mun oloa’’, irvistin ja ojensin sitten lähemmäs tulleelle Lunalle käärityn liinan, jonka päässä kääpiöhevonen huokaisi. Kuten mäkin palatessani lämpimään talliin, jossa heti useampi nälkäinen silmä kiinnittyi muhun kun avasin oven. Tässä työssä oli selkeesti haittapuolia.

[Lucas]

Isänpäiviä
Lucas / 12.11.2017 / sunnuntai

Mä en oikeen tiennyt mitä ajatella. Meillä oli ollut sellanen tuliaiskekkeri järjestettynä sille uudelle kanadalaiselle, Lotelle. Se oli vähän ehkä awkward. Kysymysmerkki, kysymysmerkki. Meitä oli ollut koko henkilökunta, yksityisten omistajat sekä hoitajat ja pari tuntiratsastajaakin eksyi paikalle. Lotte oli ihan kaunis, ei se Merrulle vetänyt vertoja, se oli goals ja mä edelleen mietin meidän yhdessä viettämää iltaa. Mä en ollut ajatustenlukija enkä ollut edes yrittänyt ottaa selvää naisesta.

Lotte, se oli awkward, siihen päätökseen olin tullut. Tai sitten se luuli kaikkia niitä ennakkoluuloja tosiksi, että suomalaiset ei puhu eikä juttele, small talkia säästä vaan ja that’s it. Mutta me yläkokkolaiset oltiin ihan omaa lajia, tai sitten tultiin vaan hyvin toimeen. Mähän olin saksalainen, että hyvä mun oli suomalaisista mitään sanoa. Lotte oli sitä paitsi sakkolihaa, mutta ei se meinannut ettei voisi kiusoitella. Mulla ja Lunalla oli taas välit lämmenneet, mikä oli kiva. Mä tykkäsin tytöstä, se oli niin ihana ja sai mulle hyvän mielen.

‘’Luca, mitä sä siellä oikeen pohdit?’’ Repe huus mulle kentänlaidalta. Mä kävelin parin asteen plussa säässä Mersun kanssa alakentällä. Tai siis Mersu käveli, mä istuin omissa ajatuksissani. Mistä lie lähtien musta oli tullut syvällinen ajattelija.

‘’Väsyttäää vaan’’, vastasin vaaleaverikölle ympäripyöreesti. Maanantai-iltapäivästä tallipiha oli vielä suhteellisen rauhallinen, vaikka parkkipaikalle lipui aina välillä autoja, joista nousi ulos innokkaita ratsastajia.

‘’Joko sä liikutit sen?’’

‘’Juu, mentiin vaan kevyesti askellajit läpi’’, selitin.

‘’Jees, Iida laitto muuten sut jo aattoratsastukseen Nöpöllä, älä syytä mua’’, Reifr naurahti.

‘’Haha’’, naurahdin laimeasti. ‘’Miten teillä meni isänpäivä?’’

Pysäytin Mersun kentän keskelle ja se puuskahti.

‘’Hyvinhän se, Iida talutti Ingridiä Munterin selässä ja mä menin Kurrella, sellanen rauhallinen kiva maasto’’, Repe hymyili onnellisen näköisenä. ‘’Onkos sulla isääs ikävä?’’

‘’No kyllä mä sille viestiä laitoin, mutta ei mitenkään ikävä’’, totesin valkoisen valheen. Oikeestihan mä oisin halunnut olla viettämässä isänpäivää Saksassa, mutta en mä sitä viittinyt sanoa. Mä en muista edes koska oisin sitä viimeks nähnyt. Äitin kuoleman jälkeen Saksaan on tullut matkustettua vähemmän. Vedin ohjat korkean rautiaan kaulalta ja lähdin porttia kohti.

‘’Kun saat sen hoidettua, käythän siivoomassa pihaton’’, Reifr enemmänkin totesi ja kääntyi ympäri. Nyökkäsin miehen selälle ja talutin pääovesta ruunan tuntsaripuolelle.

[Iida]

Voittajien on helppo hymyillä
12.11.2017 / sunnuntai

Finaaliviikonlopun jälkeen kuvattiin meidän voittajaratsukot tallin edustalla. Onnea estevoittajille Alelle ja Sannille sekä kouluvoittajille Nellylle ja Jipulle!

[Olli]

Kokoustusta
Olli / 11.12.2017 / maanantai

‘’Vaimosi tekee musta ja varmasti monesta meistä hullun’’, Sanna sanoi Repelle ja hörppäsi kahvia.

Reifr naurahti ja pyöräytti silmiään. Me istuttiin tallituvassa työntekijäporukalla ja odoteltiin Iidaa, joka oli laittanut pöydälle listan läpikäytävistä asioista.

‘’Tekee hullun vaa niistä jotka on herkkäniskasia’’, Repe virnisti kuppinsa takaa. Sanna tuhahti.

Lucas mun vieressä vilkuili varovaisesti vastapäätä istuvaa Meridaa, jolle Elin jutteli innokkaasti. Merida näytti vähän ahistuneelle. Tallituvan ovi kävi.

‘’Oli jo aikakin’’, Sanna totesi.

‘’Kurren kanssa kesti vähän normaalia pidempään’’, Iida sanoi ja kävi kaatamassa kuumaa vettä kuppiin ja tiputti sinne teepussin. Se tais olla ainoo meistä joka ei juonut kahvia. ‘’Huomenna vois olla hyvä, Merida, jos jumppaat sen rennoksi.’’

Merida nyökkäs blondille.

‘’Eli siis, pian alkaa heppojen joululoma, mikä tarkottaa että me liikutetaan niitä jos ne ei mee tunneille, mille ne menee mutta harvemmin. Joulun jälkeen me aloitetaan pitämään enemmän tunteja, jo päivemmällä, koska kysyntää on. Eli päivätallin työntekijä auttaa ja ottaa heppoja mahdollisesti sisälle tarvittaessa. En tiiä miten ootte vieneet yksäreitä pihalle, mutta älkää jättäkö Shaliaa yksin sisälle taikka ulos, mahdollisesti taluttakaa se vaikka kaverin kanssa.’’

Iida piti meille monologia joistain asioista, jotka tuli muuttumaan ja joihin tarvittiin tarkkuutta tai muutosta. Ja myös siitä asiasta, joka sai Sannan hulluksi, uusi poni. Wou. Kuka olisi uskonut, niinpä. Muut kävi joulushoppailees vaatteita niin Iida ostaa ponin. Mä en ole edes ollut kauaa vielä töissä, mutta Iidan ainainen ponikuume oli tullut tutuksi.

‘’Se on siis ihana, musta russponi, joka sopii takuulla ponilaumaan. Kivan oloinen perheponi, muttei niin pahasti ku Kämpe. Sitte ku Ingird alkaa kunnolla ratsastamaan ja ehkä kilpailemaan niin siinä on sille poni sitten. Tamma muuttanee meille joskus ens vuoden alkupuolella.’’

‘’Mitä sä meinaat Munterin kanssa?’’ Sanna kysyi.

‘’Tunneille luultavasti pikkuhiljaa vois sitä ottaa’’, Iida pohti. ‘’Merida, onkohan Miljalla kuinka kipeä se polvi, jos se haluais Munterilla joskus irtotunnille?’’

‘’Öäh, vaikee sanoo, siit on hetki ku näin sitä viimeks muuten ku tallilla, mutta voin kysyä’’, Merida lupas.

‘’Jes, kiva, Lunaa mietin kans, sitä vois kiinnostaakin nuoren ponin selkään pääsy.’’

‘’Pärjääköhän se sille?’’ Linda irvisti.

‘’Varmasti pärjää, ei se kuitenkaan oo ku Acce vaikka nuori onkin’’, Iida naurahti missaten kokonaan Lindan äänensävyn.

‘’Oliko tää nyt tässä?’’ Linda kysyi nousten seisomaan.

‘’Vielä niistä joulukuun aikana liikutettavista hevosista sen verran että raportoin whatsappissa kuka liikuttaa keitä ja koska, liinaus riittää siis jos vaikka laittaa piuhat niin efektiivisempaa. Merida, sulle poneja?’’

‘’Vaikka’’, Merida hymyili.

‘’Jees, voitte mennä.’’

Kaikki alkoi nousemaan tuoleilta ja lähtemään kohti ovia, kuka hoitamaan työtehtäviä, kuka kotiin.

‘’Ei hei, odottakaapa! Mä lähen parin ponin kanssa söpisnäyttelyihin Kallaan, Auburniin, että mukaan saa lähteä sitten, ois kiva saada niille hoitajat sinne ja apukäsiä ylipäätänsä’’, Iida hymyili.

Mä käännyin takas ovelle ja lähdin sitten kävelemään parkkipaikalle. Mulla ei ollut töitä tänään. Ehdin nähdä vilauksen Meridasta ja Lucasta tallin nurkalla kiivaassa keskustelussa. Ne oli kyllä draama ne kaks. Ja intohimoa. Mutta draamaa, ehkä jopa liikaa. Eipä ollut mun ongelma, mä elin huoletonta poikamieselämää yksikseni ja olin täysin tyytyväinen satunnaisiin yhden illan juttuihin.

[Iida]

Rallittelua
27.12.2017 / keskiviikko