Post by Deleted on Feb 21, 2017 17:55:54 GMT 1
Keskiviikkona 8.3. lähdetään Yläkokon tallipihasta klo 16.00, noin tunniksi maastoilemaan.
Naistenpäivän köpöttelymastoon ovat tervetulleita ihan kaikki, myös miespuoliset osallistujat.
Mukaan voit tulla Yläkokon tuntihevosella, yksärillä tai ulkopuolisella ratsulla.
Halutessasi voit lähteä ilman satulaa, kerro siitä ilmoittautuessasi. Matka taitetaan pääosin käynnissä.
Maastosta tulee pohjatarina, maksu on vapaaehtoinen. Tervetuloa rentoutumaan!
Järjestys jonossa & pohjatarina
Angelika – Karri (ilman satulaa)
Jannica – Kaneli (ilman satulaa)
Nelly – Jippu
Lydia – Tumppu (ilman satulaa)
Milja – Rino
Saana - Lenni (ilman satulaa)
Veera – Fasu
Creimeide – Karvinen (ilman satulaa)
Salome – Takku (ilman satulaa)
Melko suuri joukko – yhteensä yhdeksän ratsukkoa – oli kokoontunut Yläkokon tallipihaan, valmiina lähtemään maastoon. Suurempi osa meistä oli Yläkokon talliporukkaa, mutta myös ulkopuolisia oli saapunut mukaan. Nelly ja Milja olivat ratsuvalintoidensa perusteella päättäneet katsoa paremmaksi ja satuloida ratsunsa, kuin lentää kesken maaston lumipenkkaan. Myöskin Veera oli saapunut paikalle orinsa fasun kanssa ja mittaili juuri jalustimia sopivaksi.
”Onko kaikki valmiina?” Kysyin vilkuillen taaksepäin, Karrin seisoessa rennon oloisesti allani. Ensimmäinen ratsastus ponilla ja heti maastoon ilman satulaa. No, onneksi askellajina oli lähes pelkästään käynti.
”Joo ihan just” Lydia ähkäisi ponnistaessaan penkiltä valtavan puoliverisen selkään. Tumpppu katseli naista huvittuneella ilmeellä ja ihan kuin kiusalleen otti pari askelta eteenpäin.
”Valmista on!” Vaaleahiuksinen huikkasi suoristaessaan itsensä ruunikon selässä.
Kun jono oli saatu muodostettua ja säännöt sekä ohjeet käyty pikaisesti läpi, lähdin johdattamaan letkaa hiekkatietä pitkin kohti pienempiä metsäpolkuja.
”Ihanaa kun aurinko paistaa” Takanani ratsastava Jannica ihasteli suokkinsa paljaasta selästä.
”Niin on, vaikka vähän kylmästi vielä tuuleekin” Naurahdin kuunnellessani hevosten kavioiden tasaista ääntä pehmeällä ja lähes lumettomalla hiekkatiellä. Saana ja Veera puhuivat innoissaan jostakin hevosjutuista ja naisten puheensorina kantautui hyvin myös jonon etupäähän. Vähän kauempana muista käppäilivät ilman satulaa Salome Takun kanssa ja söpöllä shettiksellä maastoon osallistunut Creimeide. Ponit pysyivät kuitenkin melko hyvin letkan mukana, sillä etenimme vain käynnissä. Karri vaikutti edelleen rauhalliselta ja tykkäsi kun sai vain rennosti lompsia eteenpäin, joten uskalsin pitää myös ohjat pitkinä.
Käännyimme seuraavasta risteyksestä oikealle ja jatkoimme matkaa metsäpolulla rämpien.
”Olkaa varovaisia, täällä on melko liukasta ja osa puiden juurista ei ole kunnolla näkyvissä!” Huomautin ratsastajia, jotka hiljenivätkin pikkuhiljaa keskittymään kapealla polulla ratsastamiseen. Ilmeisesti Jippu ja Rino eivät pitäneet jarruttelusta vaan yrittivät edetä reippaammassa tahdissa. Onneksi niiden edessä oli rauhalliset hevoset, etteivät puokit saaneet koko letkaa villiintymään. Metsässä jonkin aikaa seikkailtuamme, tuli eteen mäki jossa varsinkin tuntsarit olivat tottuneet laukkaamaan. Jopa Tumppu tuntui hiukan kuumuvan, vaikka oli vaikuttanut niin rauhalliselta koko alkumatkan. Pienen pätkän tiellä ratsastettuamme, ohjasin joukkomme kohti peltoa, jossa lunta riitti vielä jonkin verran enemmän kuin tiellä.
”Haluatteko ottaa pienen ravipätkän?” Kysyin edettyämme jonkin aikaa pellon laitaa pitkin. Kuulin ainoastaan myöntäviä vastauksia, joten suuntasin katseeni jälleen eteenpäin, otin ohjat paremmin tuntumalle ja kannustin Karrin raville. Takaa kuului muutama kiljahdus ja tiukka komento, Ilmeisesti Lenni oli innostuessaan päästänyt pukin jos toisenkin. Emme kovin pitkää pätkää ravailleet, sillä matka oli kuitenkin tarkoitus taittaa pääosin käynnissä. Hevosjoukon vaikuttaessa rauhalliselta, kaivoin puhelimen taskustani ja katsoin kelloa. Aika oli kulunut yllättävän nopeasti ja lähes tunti oli jo kulunut, joten käskin kaikkia antamaan hiukan pidempää ohjaa ratsuilleen, jos siltä tuntui. Kuulin iloisia pärskähdyksiä ja ratsastajien kehuvan hevosiaan. Saavuttuamme takaisin Yläkokon tallipihaan laskeuduin alas Karrin selästä ja pyyhin valkoisia karvoja pois housuistani. Myös ulkopuoliset osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä maastoon ja alkoivat purkaa hevosiaan kotiinlähtöä varten.
Naistenpäivän köpöttelymastoon ovat tervetulleita ihan kaikki, myös miespuoliset osallistujat.
Mukaan voit tulla Yläkokon tuntihevosella, yksärillä tai ulkopuolisella ratsulla.
Halutessasi voit lähteä ilman satulaa, kerro siitä ilmoittautuessasi. Matka taitetaan pääosin käynnissä.
Maastosta tulee pohjatarina, maksu on vapaaehtoinen. Tervetuloa rentoutumaan!
Järjestys jonossa & pohjatarina
Angelika – Karri (ilman satulaa)
Jannica – Kaneli (ilman satulaa)
Nelly – Jippu
Lydia – Tumppu (ilman satulaa)
Milja – Rino
Saana - Lenni (ilman satulaa)
Veera – Fasu
Creimeide – Karvinen (ilman satulaa)
Salome – Takku (ilman satulaa)
Melko suuri joukko – yhteensä yhdeksän ratsukkoa – oli kokoontunut Yläkokon tallipihaan, valmiina lähtemään maastoon. Suurempi osa meistä oli Yläkokon talliporukkaa, mutta myös ulkopuolisia oli saapunut mukaan. Nelly ja Milja olivat ratsuvalintoidensa perusteella päättäneet katsoa paremmaksi ja satuloida ratsunsa, kuin lentää kesken maaston lumipenkkaan. Myöskin Veera oli saapunut paikalle orinsa fasun kanssa ja mittaili juuri jalustimia sopivaksi.
”Onko kaikki valmiina?” Kysyin vilkuillen taaksepäin, Karrin seisoessa rennon oloisesti allani. Ensimmäinen ratsastus ponilla ja heti maastoon ilman satulaa. No, onneksi askellajina oli lähes pelkästään käynti.
”Joo ihan just” Lydia ähkäisi ponnistaessaan penkiltä valtavan puoliverisen selkään. Tumpppu katseli naista huvittuneella ilmeellä ja ihan kuin kiusalleen otti pari askelta eteenpäin.
”Valmista on!” Vaaleahiuksinen huikkasi suoristaessaan itsensä ruunikon selässä.
Kun jono oli saatu muodostettua ja säännöt sekä ohjeet käyty pikaisesti läpi, lähdin johdattamaan letkaa hiekkatietä pitkin kohti pienempiä metsäpolkuja.
”Ihanaa kun aurinko paistaa” Takanani ratsastava Jannica ihasteli suokkinsa paljaasta selästä.
”Niin on, vaikka vähän kylmästi vielä tuuleekin” Naurahdin kuunnellessani hevosten kavioiden tasaista ääntä pehmeällä ja lähes lumettomalla hiekkatiellä. Saana ja Veera puhuivat innoissaan jostakin hevosjutuista ja naisten puheensorina kantautui hyvin myös jonon etupäähän. Vähän kauempana muista käppäilivät ilman satulaa Salome Takun kanssa ja söpöllä shettiksellä maastoon osallistunut Creimeide. Ponit pysyivät kuitenkin melko hyvin letkan mukana, sillä etenimme vain käynnissä. Karri vaikutti edelleen rauhalliselta ja tykkäsi kun sai vain rennosti lompsia eteenpäin, joten uskalsin pitää myös ohjat pitkinä.
Käännyimme seuraavasta risteyksestä oikealle ja jatkoimme matkaa metsäpolulla rämpien.
”Olkaa varovaisia, täällä on melko liukasta ja osa puiden juurista ei ole kunnolla näkyvissä!” Huomautin ratsastajia, jotka hiljenivätkin pikkuhiljaa keskittymään kapealla polulla ratsastamiseen. Ilmeisesti Jippu ja Rino eivät pitäneet jarruttelusta vaan yrittivät edetä reippaammassa tahdissa. Onneksi niiden edessä oli rauhalliset hevoset, etteivät puokit saaneet koko letkaa villiintymään. Metsässä jonkin aikaa seikkailtuamme, tuli eteen mäki jossa varsinkin tuntsarit olivat tottuneet laukkaamaan. Jopa Tumppu tuntui hiukan kuumuvan, vaikka oli vaikuttanut niin rauhalliselta koko alkumatkan. Pienen pätkän tiellä ratsastettuamme, ohjasin joukkomme kohti peltoa, jossa lunta riitti vielä jonkin verran enemmän kuin tiellä.
”Haluatteko ottaa pienen ravipätkän?” Kysyin edettyämme jonkin aikaa pellon laitaa pitkin. Kuulin ainoastaan myöntäviä vastauksia, joten suuntasin katseeni jälleen eteenpäin, otin ohjat paremmin tuntumalle ja kannustin Karrin raville. Takaa kuului muutama kiljahdus ja tiukka komento, Ilmeisesti Lenni oli innostuessaan päästänyt pukin jos toisenkin. Emme kovin pitkää pätkää ravailleet, sillä matka oli kuitenkin tarkoitus taittaa pääosin käynnissä. Hevosjoukon vaikuttaessa rauhalliselta, kaivoin puhelimen taskustani ja katsoin kelloa. Aika oli kulunut yllättävän nopeasti ja lähes tunti oli jo kulunut, joten käskin kaikkia antamaan hiukan pidempää ohjaa ratsuilleen, jos siltä tuntui. Kuulin iloisia pärskähdyksiä ja ratsastajien kehuvan hevosiaan. Saavuttuamme takaisin Yläkokon tallipihaan laskeuduin alas Karrin selästä ja pyyhin valkoisia karvoja pois housuistani. Myös ulkopuoliset osallistujat vaikuttivat tyytyväisiltä maastoon ja alkoivat purkaa hevosiaan kotiinlähtöä varten.