Kurren päiväkirja

[Iida]

P.P. Kiri-Kurre
''Kurre''

Om. Iida Kokko

Asuu siirtotallissa, karsinassa nro 2. naapureina Sid ja Juti
tarhataan kolmanteen ylätarhaan Nöpön kanssa.

[Iida]

Kurre is back
Iida / 6.3.2017 / maanantai

Kujasten perhe oli ottanut yhteyttä muhun helmikuun lopussa ja kysellyt mitä halusin tehdä P.P. Kiri-Kurren kanssa, nyt kun ylläpitosopimus purkautuisi maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Se oli herättänyt mut siitä että mulla oli useampia hevosia ympäri Suomea, kun ei itsellä ollut niille tilaa saati aikaa. Nyt kuitenkin Sannan omiessa Nöpön, Linda ratsasti Sidiä aktiivisesti ja Lucan auttaessa kummankin hevosen kanssa jäin taas melkein hevosettomaksi vaikka olihan niitä omassa pihassa yli 20 kappaletta. Voi tosin hyvinkin olla, että Kurren kanssa kävisi samalla lailla, että jollekin muulle se jäisi ratsastettavaksi. Karma can be a bitch.

Talutin mun hihaa hypistelevää oria kohti siirtotallia. Se oli jääny Kujasten mukaan hieman vähälle liikunnalle tyttären keskittyessä ylioppilaskirjoituksiin, saisi nähdä millaiseen kuntoon mun vaativa b -tasolle yltävä suokki oli päätynyt. Tuskin se ainakaan paremmassa kunnossa olisi. Kurre olisi toistaiseksi vielä yksin yhdessä ylätarhassa, mutta voi olla että siirretään joku sen seuraksi kun se kaverillista tyyppiä oli. Pakko myöntää että mulla oli hieman oria jopa ikävä. Kiinnitin orin käytävälle ja riisuin siltä kevyen toppiksen ja pujotin sen tangon ja karsinan oven väliin. Ori oli muuttanut nyt sitten Myssen vanhaan karsinaan Sidin ja Jutin väliin.

Harjasin tummaa karvaa tehokkaasti ja siitä lähti vähän jo talvikarvaa. Kujaset oli pitäneet orin koko karvassa, koska rankat ratsastukset tuskin kuului heidän bravuureihin niin turhaa sitä sitten oli klipata. Lumi ja loimi oli loistava yhdistelmä ja mulla meni tosi vähän aikaa käydä orin karva läpi. Puhdistin vielä kaviot ja tsekkasin, että hokit oli kunnolla kiinni. Me mentäisiin kentällä, kun aurinkokin kerta paistoi ja maneesissa nyt muutenkin oli tunnit. Myönnetään ettei Repe ollut tyytyväisin valintaani tuoda ori takaisin, mutta mitä sillä oli muka sanomista, kun ei ollut edes maisemissa sillon kun se oli mulla Yläkokossa?

Nostin mustan painavan laadukkaan satulan orin selkään ja se käänsi hieman korviaan taaksepäin. Kujasille oli lähtenyt myös orin kalliit ja uudet varusteet, mutta niistä ne oli onneksi pitäneet hyvää huolta. Oikaisin vaaleansinisen huovan ja katsoin että karvaromaani oli yhtä paljon kummallakin puolella. Sitten vaihdoin Sorelit ratsastussaappaisiin jotka olin ottanut mukaan siirtotalliin ja vedin kypärän päähän lettien päälle. Laskin riimun Kurren kaulalle ja tarjosin orille kuolaimia. Siinä meni sitten tovi saada ne sille suuhun, ehkä olisi pitänyt lämmittää niitä hieman, mutta sain kuitenkin. Kiristin paksun turparemmin ja laitoin leukahihnan kiinni. Riimu kaulalta sivuun karsinan seinän viereen ja ohjat kaulalta.

Kun olin taluttanut Kurren pari kierrosta kumpaankin suuntaan alakentällä nappasin tuolin keskelle mukaan ja loikkasin selkään. Kurre nosti päänsä ylös kun näki tallista tulevan kolme tunnille menevää ratsukkoa, mutta pysyi paikoillaan niin sain kiristettyä vyön ja lyhennettyä jalustimia. Pyysin orin sitten liikkeelle ja se lähti tyytyväisenä suureen käyntiin. Leveässä selässä oli mukava istua ja koulusatula oli mitä ihanin. Siinä alkukäynneillä totesin, että orin tukkaa pitäisi hieman siistiä. Häntä oli näyttänyt sisälle mennessä myös pitkälle. Sen voisi jopa jos tästä innostun jopa klipata nyt kun hurjat pakkaset ovat tainneet jo loppua. Aloin keräillä ohjia käsiini ja aloitin tekemällä parit pysähdykset ensin.

‘’Supeeer.’’ hymisin ja rapsutin pikaisesti oria kaulalta, kun teimme monen yrityksen jälkeen siistin pohkeenväistön metsäsivulta tallisivulle ja paketti pysyi koko lävistäjän kasassa. Siirsin orin käyntiin istumalla satulaan ja vetämällä navan sisään. Ah mikä fiilis. En antanut ihan koko pitkiä ohjia, mutta hengähdystauon hionnut suomenhevonen ansaitsi.

‘’Onko hän nyt se, mistä Linda mainitsi yks päivä ja sain lukee fb-sivuilta?’’ kysyi kiinnostuneen, mutta apaattisen näköinen Merida nojaten aitaan.

‘’Hän itse tositoimissa.’’ nauroin. ‘’Miks sä näytät noin apaattiselle?’’

‘’Mä en tiiä ehtikö soittiko Oonaroosa jo, mutta siinä olis tullut syy..’’ Merida nielaisi kuuluvasti. ‘’Se ottaa Jemmun takaisin, kun sen kisahepalle kävi jotain nii… niin.’’

‘’Aijaa voi eikä, se on varmaan unohtanu soittaa mulle, mutta koska se tulee hakeen Jemmun?’’ mutristin huuliani.

‘’Tässä lähiaikoina.’’

‘’Ei antanu kauheesti totuttelu aikaa.’’ surutti Meridan puolesta. ‘’Mutta hei kyllä se siitä, paljonko kello on?’’

‘’Varttia vaille kuus.’’

‘’Shit, mullehan tulee kiirus. Mä nostelen parit laukat molempiin suuntiin, jos ootat siinä hetken?’’

‘’Joo, ei mua huvita oikee tehä mitään.’’

Tuttu tunne, ajattelin ja keräilin ohjat väsyneeltä tuntuvalta orilta. Herättelin parilla raviin siirtymisellä ja nostin sitten kulmasta laukan suoralle sivulle. Ratsastin keskiympyrälle ja pidin orin rauhallisessa laukassa mikä ei ollut vaikeaa, sen kunnon loputtua, sitä sai jopa vähän pitää pohkeella ja istunnalla yllä. Ympyrältä siirsin käyntiin suoraan ja ratsastin sen aktiiviseksi. Seuraavalle pitkälle sivulle sama homma. Kurre alkoi kuitenkin jo pikkuhiljaa vertyä laukan avulla ja pärskähti väsyneenä pari kertaa. Otin käyntiin taas vaihdoin täyskaarrolla suuntaa ja nostin pari laukkaa vielä. Viimeisen noston jälkeen taputin oria reippaasti ja ravasin sen kanssa, kunnes tallin pääovesta tuli ulos Miina ja Olivia ja niiden perässä pian muut tunnille tulevat.

‘’Menkää vaan maneesille, tuun just!’’ huikkasin heille ja siirsin orin käyntiin. ‘’Merida!’’ kutsuin tytön keskihalkaisijalle, johon saimme tehtyä tasajalka pysähdyksen.

‘’Jos sulla ei mitään oo, niin voisitko kävellä Kurren kanssa joku kymmenen minuuttia ja riisua sen sitten siirtotallissa ja ja harjata pikaisesti ja sit pistä fleeceloimi ja se kevyt siihen päälle jos ehtii vielä ulos, mitä kyllä ehtii. Tarhaa yksin yhessä ylätarhassa, riimun voi jättää päähän. Kiitos!’’ palatin ohjeita ja työnsin ohjat tummatukalle, sitten lähdin kiireellä vielä siirtotallille vaihtamaan kengät ja jättämään kypärän ennen kuin kiisin pitämään tuntia. Tätä se oma heppa teettää. Kiirettä. Ja mä en tosissaan ollut ihminen joka pitää kiireestä.

[Merida]

1 :: Ensitapaaminen
6. maaliskuuta 2017

"Jos sulla ei mitään oo, niin voisitko kävellä Kurren kanssa joku kymmenen minuuttia ja riisua sen sitten siirtotallissa ja ja harjata pikaisesti ja sit pistä fleeceloimi ja se kevyt siihen päälle jos ehtii vielä ulos, mitä kyllä ehtii. Tarhaa yksin yhessä ylätarhassa, riimun voi jättää päähän. Kiitos!"
Ja niin Iida lähti puolijuoksulla siirtotallia kohti, työnnettyään mustat nahkaohjat käsiini.
"E-ei mul oo mitään", mutisin hämmentyneenä jäätyäni seisomaan keskelle kenttää tummanrautiaan suomenhevosoriin kanssa.
Vaikka eihän Iida vastaustani enää tietenkään kuullut. Kohautin olkiani ja lähdin kävelemään uraa pitkin hevosen seuratessa. Liinaharjainen pyökki mua kevyesti selkään kulkiessaan mun takana. Kaivoin puhelimeni takin taskusta, pari minuuttia yli tasan. Noin kymmenen yli olisin siis jäähdytellyt suokkia Iidan pyytämän mukaan. Tarvoin lumessa tennareilla, jotka olin tänään viisaasti tallikengikseni valinnut. Tämä siksi, että hölkyttelin vain Jemmun kanssa rennosti ilman satulaa, joten ajattelin etten niin sanotusti oikeita kenkiä olisi tarvinnut.

Niin, Jemmu. Kolme päivää sitten mulla ja sillä oli onnistuneet estetreenit, mutta kaksi päivää sitten sain soiton tädiltäni aka suokkitamman omistajalta. Se kerto että Turo oli onnistunut katkasemaan jalkansa tarhassa, eli se joutu olemaan piiitkään saikulla. Siinä samalla Oona menetti tälle kaudelle tarkoitetun kisaratsun. Oonaroosa siis sano, että haluis mieluusti jatkaa nyt kisaamista Jemmulla, jos pystyisin siitä luopumaan. Ei se siis mua pakottanu luopumaan, mut... Päädyin siis tulokseen, et Jemmu lähtis takaisin Oonalle. Ensinnäkin sillä oli niin hitosti potentiaalia, mut mä olin ollut laiska kisaamaan. Pelkkiä tallikisoja ja muutamia ulkopuolisia. Ja ehkä Joulunketutuksen jäätävä energiamäärä johtui koko tän meidän yhteisen matkan ajan siitä, että se oli tottunut Oonan kanssa vireämpään ja kuluttavampaan viikkoarkeen. Eli toisin sanoen, lyhyen harkinnan jälkeen olin aika varma päätöksestä. Kyllähän mulla tulis pirun kova ikävä hömelöä suokkitammaani jonka kanssa vietin ehkä elämäni ihanimman vuoden, mutta Jemmun kannalta olis parasta palauttaa se omistajalleen.
Havahduin ajatuksistani oriin napatessa hihastani kevyesti kiinni.
"Hei!" komensin huitaisten ohjien päillä pienesti ryntäitä kohti.
Kun Kurre suosiolla jäi kävelemään nätisti rinnalleni, vilkaisin puhelimeni kelloa. Melkein vartin yli, eli me voitaisiin lähteä talliin. Seuraavan kerran kentän portille saapuessamme poistuimme aidatulta alueelta lähtien kohti siirtotallia. En ollut edes käynyt siellä kovin montaa kertaa, joten saisipa nähdä löytäisinkö edes herran karsinaa.

Talliin astuessani näin Lindan ottamassa loimea pois Sidiltä.
"Aha, joko Iida sai hommattua sut orjakseen?" blondi naurahti ilman sen kummempia tervehdyksiä.
"Suunnilleen. Tiiäks mikä tän karsina on?" kysyin silmäillen siirtotallia.
"Toi Sidin viereinen", Linda nyökkäsi toista karsinaa kohti.
"Kiitti."
Sid pörähteli kaltereiden takaa lajitovereilleen Kurren hyökätessä omaan karsinaansa.
"Hei, rauhotu", käskin ja aloin löysäämään satulavyötä.
"Mitäs sä meinaat nyt?" kuulin pian blondin kysyvän samalla alettuaan harjata Sidiä.
"Ai miten niin?"
"Siis nyt kun Jemmu lähtee", Linda selvensi.
"Aa, sekin on siis näköjään levinny tallilaisten keskuudessa", hymähdin ja avasin suitsien solkia oriin käännellessä päätään levottomana. Sain soljet auki ja jatkoin varusteet herran päältä pois vetäen:
"Emmä oikeen tiiä. Käyn varmaa ainaki liikuttaa viel Jemmuu tätini luona, ei sinne oo ku ehkä viis kilometrii pidempi matka ku Yläkokkoon. Mut Miljaa pitää kyl edelleen kyydittää tänne, et kyl mua varmaan täällä näkyy."
"Kysy saatko alkaa liikuttaa Kurree. Mun muistaakseni se on ihan kiva, ja Iidalla tulee kuitenkin joskus aikapula ton energiapillerin kanssa", Linda tokaisi alkaessaan jo satuloida Sidiä.
Kävin viemässä kalliin oloisen satulan takaisin varustehuoneeseen ja aloin sitten pestä kuolaimia. En oikein osannut vastata Lindan heittoon mitään, joten hymähdin vain. Laitoin suitset nippuun ja omaan naulakkoonsa, jonka jälkeen palasin Kurren karsinalle.
"Kannattaa kysyä Iidalta", blondi vielä sanoi lähtiessään Sidin kanssa tallista.

Harjailin viimeisiä vetoja hionneen suokin karvasta. Tummanraudikko tunki päätään syliini ja puhalteli ilmaa käsiini. Kieltämättä oli melko suloinen tapaus, ajattelin sukien vielä pään. Kun se oli valmis, palautin harjat Kurren pakkiin. Muistelin Iidan aikaisemmin antamia ohjia; fleeceloimi ja sen päälle kevyt toppaloimi. Vedin karsinan edestä tangolta sinisen fleeceloimen, ja menin se käsissäni suokin luo. Heitin loimen sen niskaan ja kiinnitin soljet, tehden pian saman toppaloimen kanssa.
"Lähetkö vielä ulos?" juttelin huomaamattani liinakolle, joka seuraili tekemisiäni hyvin tarkasti.
Etsin Kurren päitset, ja kävin laittamassa ne herralle päähän. Siirtotallissa oli tosi hiljaista, varsinkin kun oli tottunut että yksäripuolelle saattoi kantautua ratsastuskoulun hälinää.
"Mennään", maiskautin avatessani karsinan oven kokonaan auki.
Ori lähti kävelemään vierelleni korvat hörössä, ja ulos astuessamme veti ilmaa sieraimiinsa. Suuntasin ylätarhoja kohti, missä yksi tarha tosiaan oli tyhjänä. Talutin Kurren portista sisälle, ja suljin sen perässämme. Sen jälkeen irrotin narun päitsistä ja pujahdin portin toiselle puolelle. Hetken aikaa suokkiori seisoi paikoillaan jähmettyneenä, kunnes viereisessä tarhassa olevan Nöpön pärskähdys sai Kurreen eloa. Raudikko hypähti laukalle ja revitteli muutaman kierroksen pukitellen, kunnes jäi seisomaan tarhan perälle pärskien. Hymyillen lähdin siirtotallia kohti, minne muistin jättäneeni harjapakin vielä käytävälle lojumaan.

Istuin maneesin katsomossa puhelintani rämpläten. Tää tunti loppuis kohta, ja sit pääsisin juttelemaan Iidan kanssa.
Maneesin ulkoa kuului viheltelyä, sitten aukesi ovi ja blondi serkkuni kipusi viereeni istumaan katsomon penkeille.
"Minne sä katosit?" Milja kuiskasi ihmeissään.
"Iida pyys purkamaan sen uuden suokin, Kurren", selitin seuraten kuinka joku tyttö pinnisteli Lupun harjoitusravissa.
"Aa. Mennäänks me kohta vai?"
"Eiku mul on viel asiaa Iidalle, nii otetaa et tää tunti loppuu", sanoin puhelimensa esille ottaneelle serkulleni.
"No?"
"Linda vinkkas et Iida vois tarteta liikutusapua Kurrelle. Nii aattelin kysyy siitä. Tosin en kyl tiiä tartteeks se oikeesti, mut nyt se selviää", lopetin puheeni nähdessäni kun Iida käski ratsukot loppukäynneille.
Kipusin katsomosta alas ja kävelin lähemmäs Iidaa.
"Iida!"
"Joo?" vaaleahiuksinen kääntyi mua kohti ja kysyi perään, miten Kurre käyttäytyi.
"Ihan hyvin. Ja siis siitä mun pitkin puhua. Linda oli siellä tallissa myös, ja sano et voisit tarteta apukäsiä Kurren kanssa. Tai aattelin et ku Jemmu tässä alle viikon sisään lähtee ja mul ei sillee oo ketää, et jos tarviit vaik liikutusapua kerran viikkoon tai jotain", selitin yhteen putkeen Iidan kasvoille levitessä huvittunut virne.
"Eiköhän se onnistu. Mun puolesta voidaan vaikka täyttää ylläpitopaperit, mulla kun tunnetusti kiirettä pitää. Mut jos me sovitaan ylläpidosta, niin mä kyllä silti Kurrella ratsastaisin ja kisaisin. Jos sua siis ylläpito kiinnostais?"
Jäin hetkeksi vain katsomaan Iidaa häkeltyneenä, sillä olin mielessäni valmistellut puheen vain liikutusapua varten.
"Ööö siiiss, joo. Siis joo", nyökyttelin hitaasti ja kuin huomaamatta olin sopinut uuden ylläpitosopimuksen, vaikka entinenkin oli toistaiseksi voimassa.
"Noni, kiva. Hei tässä alkaa kohta tunti mut Reifr pitää sen, että jos mennään täyttää sopimus jo nyt?" Iida ehdotti mun edelleen ollessa vähän ulapalla.
"Käy se", nyökyttelin ja lähdin seuraamaan vaaleahiuksista talliin.
Tämmönen päivä sitten. En ollut edes edellisestä suokista päässyt eroon, kun uusia tuli tilalle. Toisaalta mulla oli kutina, et tästä vois tulla jotain hyvää.

// Kurja homma toi Turo tosiaan, on ne hepat sellasia ettei niiden kanssa aina varman päälle voi mitenkään pelata, millon kenkä tippunut tarhaan millon jalka poikki. Mutta kuten Linda sanoi niin energiapilleri aka Kurre, joka siis normaalissa kunnossaan oli energiapilleri, mutta nyt huonokuntoinen löllykkä tarvisi enemmän kuin vähän liikutusapua, jotta sen saa takaisin kuntoon. Mutta siinä sä oot loistoapu, eiks je? Ja muutenkin ylläpitosopimus nyt on varmempi sekä sulle että mulle eikä satunnainen liikutus, Kurre kun tykkää seurasta ja siitä että sen kanssa touhuaa niin ei tee sille huonoa jos sulla on sille aikaa. Sen kanssa voisit varmasti aloittaa tutustumaan vaikka maastossa talutellen tai kentällä liinaten, ekaa kertaa kun selkään haluat nii ilmotappa mulle nii tuun kattoon ja neuvoon vähän miten Kurre toimii, vaikka ei se rakettitiedettä tarvi! Jos tulee liian hiljasta siirtotallissa nii siel on kyllä jossain radio, koita vaikka saada se toimimaan. 18v€ -Iida

[Merida]

2 :: Uusi ylläpitohevonen
8. maaliskuuta 2017

"Kuka hullu ottaa hevosen ylläpitoon, vaikkei oo koskaan ees ratsastanu sillä?"
"No niimpä, ja mä kuulin et Merida olis vaa kyllästyny Jemmuun nii palauttaa sen omistajalleen."
"Tuskin se ees sille orille pärj-"
Rykäisin pienesti kahdelle tytölle, jotka seisoskelivat ilmoitustaulun edessä. Teinit kääntyi ääneni suuntaan, tajusivat et olin kuullu niiden juoruhetken, ja lähtivät melko vikkelästi tallista taukotupaa kohti.
"Sellasta sitten", kohotin kulmakarvojani osoittaen sanani Topille, joka oli lähtenyt mun mukaan käymään ratsastuskoulupuolella.
"Perus", Topi totesi mun kumartuessa päivän tuntilistaa kohti.
"Mmm. Kerranki oli vaan ite paikalla kuulemassa", hymähdin ja huomasin, että päivän tunnit alkais tänään viideltä.
"Nyt pitäs löytää vielä Iida."
Mun oli siis tarkoitus kysyä, että kerkeiskö Iida pitämään mulle ja Kurrelle yksityistunnin ennen muita tunteja. En nimittäin ollut nähnyt kuin tasan kerran, kun joku kyseisellä herralla ratsasti ja sekin oli Iida toissapäivänä. Nainen oli kuitenkin ehdottanut että tässä joku päivä voisin selkää kivuta, ja musta tänään vois olla ihan hyvä päästä kokeilemaan oria. Muutenkin haluaisin tietää, että jos meidän kemiat ei yhtään kohtaisi, niin mun pitäisi alkaa varmaan etsimään ylläpitohevosta muualta.
"Käyää kattoo sen talolta", Topi ehdotti ja nyökkäsin vastaukseksi.
"Käydään vaa."

Noin viiden minuutin kuluttua mun ja Kurren eka ratsastus oli sovittu, neljästä viiteen. Nyt kello oli noin vartin yli kolme, eli mulla olis hyvin aikaa varustaa.
"Mä meen laittaa Likkaa, nii nähää viimestää tuntis jälkeen", Topi sanoi antaen mulle suudelman.
"Joo, mut jos näät Miljaa tallissa nii käske sen ottaa mun kamera ja tulla kuvaa sitä tuntia sitte!"
"Juu mä sanon", Topi nyökkäsi ja lähti sitten yksäripuolta kohti.
Itse jatkoin Iidan talolta siirtotalliin, mikä olikin ihan lähietäisyydellä. Kävin nakkaamassa ratsastuskamppeeni karsinan edustalle ja lähdin sitten ylätarhoja kohti. Kurre seisoskeli tarhansa toisessa päässä loimi osittain sivulle valuneena. Hymyillen pujahdin portin toiselle puolelle ja lähdin kävelemään oria kohti.
"Mitäs sä oot tääl riehunu?" aloin jutella tummanrautiaalle ojentaen käteni haisteltavaksi.
Se asteli loppumatkan mua vastaan ja hamusi hetken turvallaan hanskaani. Nappasin sen päitsistä kiinni ja napsautin narun niihin kiinni.
"Me mennään nyt kuule ratsastamaan", jatkoin ja maiskautin hevosen liikkeelle.
Matka ylätarhalta siirtotalliin ei onneksi ole kovin pitkä, sillä Kurre meinasi alkaa pöllöilemään talutuksessani. Toisaalta tälläinen pelleily oli mulle tuttua kiitos Jemmun, ja muutenkin se oli aikalailla samankokoinen kuin tämä herra. Selvisimme siis karsinaan asti ehjin nahoin, vaikka kauempana estekentällä ratsastava Salome ja Foxy olivatkin niin pelottava näky.

Tallissa Saana oli harjailemassa Lenniä, joten sanoin naiselle tervehdyksen. Päätin jättää Kurren käytävälle varustuksen ajaksi, nyt kun tallin läpi ei varmaan olisi kauheaa tunkua. Ensin avasin loimen soljet, ja vedin sen sitten suokin päältä pois. Taiteltuani sen karsinan tankoon hain hoitopakin ja aloin harjaamaan suhtkoht paksuksi kasvanutta talvikarvaa. Suokkiori häsläsi jatkuvasti omiaan: kuopi, heilutteli päätään, peruutteli, puri molemminpuolin olevia naruja tai hamusi mun hihaa. Harjasin silti melko pitkän kaavan mukaan, nyt kun aikaa oli. Noin kymmenen minuutin puunauksen jälkeen puhdistin kaviot, ja lähdin sitten hakemaan varusteita satulahuoneesta. Kuulin Kurren korahtelevan käytävällä kovaan ääneen, mutta se hiljeni samantien mun tullessa paikalle.
"Höpsö", hymähdin orin katsoessa mua korvat hörössä, niin viattoman oloisena.
"Hei päästäänkö tässä välissä Lennin kanssa nopeesti ulos?" Saana kysyi pitäen suitsitun hevosensa ohjia käsissä.
"Joo totta kai", nyökkäsin laittaen kantamani varusteet telineeseen odottamaan.
Irrotin Kurren käytävän ketjuista, talutin karsinaan ja odotin että ratsukko pääsi ovesta ulos. Sen jälkeen pistin herran uudelleen käytävälle ja vilkaisin kelloa. Se oli 20 vaille neljä, eli vielä olisi hyvin aikaa. Otin satulan uudestaan käsiini, ja nostin sen rauhallisesti raudikon selkään. Kurre luimisti pienesti, muttei reagoinut sen kummemmin. Asettelin huovan hyvin ja kiristin sitten vyötä muutamalla reiällä. Lopuksi vielä lämmittelin kuolaimia ja pistin päitset kaulalle. Hetken aikaa saimme tapella siitä pitikö kuolaimet suuhun ottaa, mutta lopulta Kurre päätti olla kiltti poika ja avasi suunsa. Kiristin soljet ja laitoin sitten itselleni kamppeet päälle. Kello oli viittä vaille, kun kaikki oli valmista. Päätin lähteä jo maneesille päin, joten otin päitset pois kaulalta ja nappasin vielä varulta raipan mukaan.

Törmäsin matkalla Miljaan, jonka olin siis pakottanut kuvaajaksi.
"Olisin kyl juoksuttanu Raldon nyt mut ehkä kerkeen sit ku sä purat tota tän ratsastuksen jälkee", Milja vinkkas tummanrautiaaseen, jota talutin parhaillaan kaartoon.
"Juu. Tuotko ton penkin?" pyysin serkultani, joka raahasi pian yhden jakkaroista luokseni.
Laskin jalustimet alas ja kiristin vyötä vielä reiällä. Kurre pureskeli kuolaintaan korvat kevyesti taaksepäin kääntyneinä. Nousin jakkaralle ja henkäisin.
"Jännittääks?"
"Ehk vähä. Jos tää ei ookkaa ollenkaa mun tyyppinen, nii oon ilman hevosta", selitin ja ponnistin sitten selkään.
Ori käänteli korviaan, mutta pysytteli kaarrossa kiltisti paikoillaan. Jalustimet olivat just sopivat, oltiinhan me parin sentin heittoa lukuunottamatta saman pituisia Iidan kanssa. Painoin pohkeeni kevyesti Kurren kylkiin, jolloin se lähti kävelemään uraa kohti. Milja meni kameran kanssa katsomoon kuvaamaan meidän kävellessä uran vieressä vapain ohjin.
Noin viiden minuutin kuluttua Iida tuli paikalle, mutta käski vielä kävellä sen aikaa kun siivosi muutamat kakat maneesista. Ratsuni seurasi naisen tekemisiä tarkasti korvat hörössä, vaikuttaen muutenkin melko valppaalta.
"Nonii, eli alotellaa vaa. Se ei oo nyt missään huippukunnossa ja tekin ootte toisillenne ihan tuntemattomia, niin ei tehdä mitään kovin vaativaa", Iida selosti vietyään talikon ja kottarit takaisin maneesin nurkkaan;
"Sitten kun se on paremmassa vedossa, niin sit sillä kyllä on potentiaalia ja taitoa."
Nyökkäsin keräten ohjat tuntumalle ja siirryin uralle ratsastamaan käyntiä.
"Voisit eka tehä lyhyille sivuille voltit, ja pitkillä sivuilla ratsastat käyntiä reippaasti eteenpäin", Iida antoi tehtäväksi.
Saavuin ekana päätyyn, joten aloitin voltilla. Hain pienesti myös asetusta, ja ori lähtikin melko helposti asettumaan.
"Kato että istut ite keskellä satulaa ja muista ulko-ohjan tuki."
Suokki myös pudotti tempoa huomaamattani voltin aikana, mutta temmonmuutos pitkällä sivulla sai sen taas hereille. Sitten taas voltti päätyyn, mutta tällä kertaa katsoin ettei vauhti lähtenyt hiipumaan itsekseen.

Tehtyäni jonkin aikaa tätä tehtävää käski Iida siirtyä kevyeeseen raviin.
"Jatka päätyihin volttien tekoa, mutta tee vähän isompi kun käynnissä. Pitkillä sivuilla istut harjotusraviin ja hae vähän hitaampaa tempoa."
Kurre oli kivan kevyt edestä, mutta kuitenkin tuntumalla. Siirryin raviin ja kevensin ensimmäisen pitkän sivun.
"Voit volteillakin hakea jo ennemminkin taivutusta kun asetusta", Iida sanoi ratsastaessani voltille.
Harjoitusraviin siirtyessäni sain huomata, että Jemmu tosiaan oli päästänyt mut aina helpolla askeliensa kanssa. Iida nimittäin sanoi että Kurrella ei erityisen pahat askeleet olleet, mutta kyllä ne siltä tuntui - tosin ei yhtä pahoilta kun Peukun askeleet silloin aikoinaan.
"Rentouta jalka, sä jännität niin Kurre jännittyy. Oikeestaan, siirräs käyntiin ja ota jalkkarit pois", Iida neuvoi ja tein niin kuin käskettiin.
"Nyt sama uudestaan!"
Tämän jälkeen harjoitusravi meni ehkä vähän paremmin, kun sain jalan rennosti alas ja niin ollen myös yläkropan paremmaksi. Nyt tosin jouduin tekemään voltitkin alhaalla istuen, sillä Iida ei pistänyt mua keventämään ilman jalkkareita sillä kalliilla satulalla.
"Hyvä, nyt sun istuntas on jo paljon parempi. Ota vaan jalkkarit takas", Iida sanoi muutamien kierrosten jälkeen.
Laskin jalustimet alas ja jatkoin sitten uralle käynnissä. Kurre tuntui ihan hyvälle, haki vähän käteni tuntumaa ja pureskeli kuolaintaan kuuliaisen oloisena. Samalla se oli kyllä jo vähän hionnut kaulasta, sillä kuten Iida sanoi ei herralla ollut nyt mitenkään paras kunto.
"Anna sille hetkeks nyt pitkä ohja, niin jatketaan sitten."

Hengähdystauon jälkeen Iida antoi meille seuraavan tehtävän.
"Tehdään nyt ihan niinkin yksinkertaista tehtävää, että teet päätyyn ympyrän harjoitusravissa, C:stä laukannosto, pitkälle sivulle iso keskiympyrä ja jatkat laukassa lyhyelle sivulle asti. Siellä taas raviympyrä ja sama homma uudestaan. Muistat ite olla rento, niin Kurrekin pysyy sellasensa mukavan letkeenä."
Siirsin orin raville ja hain taas sellaista tasaisen pehmeää istuntaa. Taivutin ympyrän aikana, ja sen loputtua suoristin hevosen.
"Kevyet avut riittää."
Annoin pienet avut, ja Kurre nosti laukan. Ratsastin keskiympyrälle, jonka aikana Iida huusi ohjeeksi lisätä pienesti tempoa. Tein toisen ympyrän heti perään, jolloin ori pärskähteli tyytyväisenä kun pääsi etenemään.
"Hyvä! Sitten tiivistä istuntaa, raviympyrä päätyyn..."
Suomenhevonen kuunteli hyvin ja hidasti raville. Laukan jälkeinen ravi tosin oli ihan kamalaa istuttavaa, mutta pienillä pidätteillä se muuttui siedettävämmäksi. Laukka nousi lähes joka kerta hyvin ja aloin pikku hiljaa löytää sen kultaisen keskitien temmossa. Loppua kohden Kurre tosin alkoi muuttua vähän vastahakoisemmaksi nostaaan laukkaa, mikä johtui vaan siitä että kunto loppui kesken.
"Hyyyvä, aletaan lopettelee. Jatka suoraa uraa pitkin ravissa, voit voltteja pyöritellä vähän sinne tänne. Jos se tuntuu ihan rauhalliselta - minkä uskon kun toinen on ihan väsyksissä - niin voit antaa pikkasen pidempää ohjaakin", Iida heitteli ohjeita mun hidastettua raviin viimeiseltä laukkapätkältä.
Keventelin ravin tahdissa, antaen ohjan lipua hiukan pidemmäksi sormieni välistä. Suokkiori venytti pienesti kaulaansa alaspäin ja pärskähti pari kertaa.
"Hyvä! Kello on kymmentä vaille, niin hidasta vaan käyntii ja kävele loppuaika. Miltäs se tuntu?" Iida kysyi mun istuessa alas saades Kurren käyntiin. Löysytin ohjat kokonaan pitkiksi ja vastasin:
"Aika kivalta oikeestaan. Joissan asioissa aika samantapanen kun Jemmu, mut sit joissain ihan erilainen."
"Kyl teillä mun mielestä meni myös ihan kivasti. Totta kai oli varmana pientä hakemista kun ekaa kertaa sillä menit, plus jos sua jännitti nii Kurre alkaa kyllä sit kans helposti jännittää. Mut mun puolesta voidaan ihan virallisesti kyllä nyt sopia siitä ylläpidosta", Iida nyökkäsi hymyillen.
"Joo", vastasin pieni hymynkare huulilla. Oltiinhan me siis siitä silloin maanantaina puhuttu, mut aateltiin et katotaan viel ekana kuinka meillä pelaa yhteen.
"Mutta joo, jää sä tänne kävelee. Tänne tulee kohta ne ekat tuntilaiset nii lähet sitte vaikka kun ne alottelee alkukäyntejä", Iida sanoi ja lähti maneesista taloaan kohti.

Loppukäyntien ja kaarrossa räpsittyjen kuvien jälkeen talutin edelleen vähän hikeentynyttä oria perässäni siirtotalliin. Milja oli jo mennyt yksäripuolelle pistämään Raldolleen juoksutuskamppeita, joten me oltiin taas kahdestaan Kurren kanssa tallissa. Vaihdoin käytävällä suitset nopeasti päitsiksi, ja kiinnitin oriin käytävälle. Vaikka se äsken oli vaikuttanut jo ihan uupuneelta, niin nyt hömelö alkoi jälleen häslätä kaikkea mahdollista. Kävin viemässä satulan omalle paikalleen ja harjasin huopaa vähän sisäpuolelta. Seuraavaksi kävin huuhtomassa kuolaimia, ja ristitin suitset normaaliin tapaan. Sen jälkeen palasin harjaamaan karvan kevyesti läpi, vaikka hikisenä se olikin melko turhaa. Tarkistin vielä jalat ja kaviot, mutta kun mitään epänormaalia ei ollut, nakkasin Kurrelle loimen päälle.
"Pääset vielä ulos", taputin oria kaulalle kiinnittäessäni riimunarun päitsiin.
Irrotin käytävän ketjut päitsien sivusta ja maiskautin herran liikkeelle. Matkalla se päätti taas säpsähdellä olemattomia asioita ja muutaman kerran nykäisi narusta ikävästi. Selvittiin kuitenkin tarhoille asti, missä vapautin sen omaan tarhaansa. Myöhemmin Kurre siirrettäisiin kuulema Nöpön kanssa samaan tarhaan, ainakin jotain sen suuntaista Iida kertoi maanantaina ylläpidosta puhuessamme. Käppäilin hakemaan kottarit ja talikon mukaani siirtotalliin, sillä päätin olla ahkera ylläpitäjä ja putsata karsinan.

Vaikka Jemmu osas olla melko sotkunen karsinansa kanssa, niin kyllä Kurre veti pidemmän oljen tässä kilpailussa. Sen karsina oli aivan hirvee putsattava, kun heiniä oli sotkeutunut ja kakkoja jäänyt piiloon turpeeseen orin vedettyä keikkaa karsinassaan. Mulla meni varmaan yli viisi minuuttia kauemmin karsinan putsauksessa kun normaalisti, mutta kyllä mä sitten viimein sain sen valmiiksi. Kävin tyhjentämässä kottarit lantalalle - minne muuten oli vituttavan pitkä matka siirtotallista - ja palautin ne paikoilleen.
Kun siirtotallissa oli mun osaltani valmista, lähdin kentälle missä Milja oli juoksuttamassa Raldoa. Ruuna liikkui nätisti selkä ylhäällä ja sillä oli hyvän näköset liikkeet.
"Juoksutaks viel kauanki?" kysyin nojaten kentän aitaan.
"Eeen. Prrrr, Raldo käyyyntii", Milja sanoi ja sai mustansa hidastamaan.
"Lopetan nyt", blondi sanoi kutsuen hevosensa luokseen.
"Joo. Näitkö Topia tallissa?" kysyin vielä.
"En tainnu nähä."
Kävelimme yksäripuolelle, missä Milja alkoi purkamaan hevostaan. Itse rapsuttelin Jemmua, joka lähtisi mitä luultavammin parin päivän sisään täältä. Purkamisen jälkeen me mentiin vielä hetkeksi taukotupaan, missä oli myös esimerkiksi Angelika ja Luna sohvalla istumassa. Löhöttiin siellä varmaan reilu puol tuntia, kunnes päätettiin lähteä jo kotiin. Mulla jäi kyllä tän päivän ratsastuksesa positiivinen fiilis, vaikka parannettavaa kyllä löyty ja paljon.

// Hyvän kuvan teistä Milja sai napattua, on mulla vaan komea suomenhevonen! Äsh då noi tuntilaiset, mutta sellasia ne yleensäkin on, kun ei itte pysty johonkin niin pitää sitten muita alentaa. Hyvin sä Kurrelle pärjäsit, se nyt oikeestaan on ori helpoimmasta päästä ei esim mitää verrattuna Sidiin joka on oikee kiimanen hörhö. Kurre sentää pysyy sen verta aisoissa että vaikka vähän oliskin haluja nii komentamalla se käyttäytyy suht hyvin. Sanoisin jopa että ootte Kurren kanssa hyvä pari, se toimi oikein siististi kun sait rentoutettua itsensä, ku se on sellanen ihmisen peili vaikka peilaahan se sitten muita hevosiakin, että saa nähdä muuttuuko sisälle haku millaiseksi kun Nöpö siirtyy tarhaamaan sen kanssa. Kyllä se vielä siitä kun kunto kohenee nii ratsastettavuus paranee! Kiitos superisti karsinan siivouksesta - yks vähemmän Lindalle ja Lucalle, mutta vinkkinä jos oikein laiskottaa voi kottarit jättää johki sivuun käytävälle jos loppuja karsinoita ei oo vielä siivottu nii seuraava saa ne sitten siitä 22v€ -Iida

[Merida]

3 :: Kuumia tunteita ja piristävä Kurre
25. maaliskuuta 2017

Naputtelin vanhempieni auton rattia odottaessani, että pääsisin kääntymään vasemmalle. Jotkut kaksi arviolta yläasteella olevat pojat maleksivat tien yli puhelimen ruutuja tuijottaen.
"Menkää nyt", puuskahdin vilkuillen samalla, ettei enempää jalankulkijoita ollut näkyvissä.
Ja kun ei, painoin kaasun pohjaan poikien mentyä vihdoin puoliksi tieltä pois. Auto ulvahti vielä osittain jäisellä tiellä pistäessäni kulkupelin turhan voimalla liikkeelle.
"Wooou chill tai ollaa kohta tuolla ojassa!" Milja älähti mun hidastaessa vauhtia ehkä hitusen maltillisemmaksi.
En jaksanut vastata serkulleni, mut huomasin sivusilmällä sen tuijottavan mua.
"Jollain on pienet vieroitusoireet."
"Hä?" mutisin muka tietämättömänä lopettaen ratin rummutuksen.
"Sä oot kyl nii läpinäkyvä", Milja hekotteli pian ja loin siihen pikaisen murhaavan katseen.
En kerennyt vastaamaan, sillä käännyin tallin pihaan ja parkkeerasin tyhjään ruutuun. Hyppäsin samantien kyydistä ulos aurinkoiseen ilmaan, joka ei ihan tällä hetkellä kuvannut mun fiilistä. Kun Miljakin oli ulkona, lukitsin auton ja lähdin kävelemään siirtotallia kohti. En kuitenkaan metriä kauemmas kerennyt, kun Miljan vitsaileva ääni keskeytti matkani:
"Minne noin kiire, tupakalle? Oisko vielä Miron kaa?"
Käännyin hitaasti ympäri huultani purren, vitutuskäyrän noustessa. Yritin hillitä pinnalle pyrkivän purkaukseni, mut Milja oli oikeestaan koko aamun vaan piikitellyt mua, joten, noh, yritykseni epäonnistui.
"Milja mitä vittua? Mä oon kuule jo täysikänen, eli ei kyllä kuulu pätkänvertaa sulle jos vaikka ajaisin tästä samantien lähimpään kauppaan ostamaan vittu viis askia röökiä. Ja sun piikittelys alkaa piiikku hiljaa käymään hermoille, koska myönnän, tekee ihan vitusti mieli mennä nytki tupakalle, ja tiiätkö et tähän himoon ei auta kotona se ku Mirka haisee ihan vitun koko ajan tupakalle tai se et sä ja Topi kilpaa huomauttelette asiasta. Luulis sulla sitä paitsi viime aikasten perusteella riittävän omiakin ongelmia, vaikkapa Roopen kanssa!" huusin kääntyen kannoillani.

Ärsyyntyneenä hain kottarit ja talikon mukaani ennen siirtotalliin menoa. Kerkesin jo toiveajatella et saisin purkaa ärtymystä yksinäni, mut totta kai Lucas oli laittamassa loimea Nöpölle muutaman karsinan päässä.
"Moi", Jäger virnisteli mun pyyhältäessä paikalle myrskyn merkkinä. Se ei kyllä ilmeisestikään tajunnu mun merkkejä.
"Terve", mutisin takaisin astuen Kurren karsinaan.
Se oli totta kai aivan sekaisin myllätty, tosin olin siihen kyllä kerennyt näiden viikkojen aikana tottua. Just nyt se vaan tuntui entistä raskaammalta ja turhauttavammalta työltä.
"Oho, paha päivä?" Lucas ihmetteli jatkaessaan loimen solkien kiinni laittamista.
"Arvaa. Ja älä pliis edes yritä jatkaa tätä keskustelua, en oo juttutuulella", puhahdin alkaessani lappaa paskaa kärryihin.
"Okei", Luca kohautti olkiaan, ja lähti kohta Nöpö narun päässä tallista ulos.
Siivosin karsinan varmaan ennätysajassa, kun adrenaliinin virratessa homma sujui yllättävän sutjakkaasti. Kävin kippaamassa kottareiden sisällön lantalalle, samalla muutamia haikeita katseita tupakkapaikalle antaen, missä muutamat tätiratsastajat sauhuuttelivat ilmeisesti hermostuksissaan ennen omaa tuntiaan. Yritin kuitenkin karistaa ajatukset kauemmaksi lähtiessäni ylätarhoja kohti. Mun oli tarkotus tänään maastakäsitellä Kurrea lisää, sillä olin tässä muutaman viikon aikana yrittänyt tehdä tuttavuutta oriin. Selkään en siis ollut noussut sen "koeratsastuksen" jälkeen, vaan tehnyt kaikkea muuta: maastakäsitellyt, talutellut lähimaastossa, juoksuttanut ja ihan vain viettänyt sen kanssa aikaa.

Kurre seisoskeli Nöpön vieressä tarhan perällä pirteän näköisenä. Taisi olla tyytyväinen saatuaan tarhakaverinsa takaisin, mutta ikävä kyllä mä tulisin heti hakemaan liinaharjaisen pois. Nappasin riimunarun maasta ja pujahdin tarhan sisäpuolelle. Kaksikko katseli mun tuloa uteliaana, mutta eivät tehneet elettäkään tullakseen vastaan. Lähempänä ojensin käteni molemmille tutkittavaksi, jonka jälkeen nappasin Kurren päitsistä kiinni. Kiinnitin narun niihin ja rapsutin suokin kaulaa. Huomaamattani kasvoilleni hiipi pieni hymy, ja tajusin mielalani jo kohentuneen. Oli näissä elukoissa vaan joku salainen piristeruiske. Maiskautin ylläpitohevoselleni, jolloin se lähti perässäni tarhan porttia kohti.
Muutamien hölmöilyiden jälkeen pääsimme siirtotalliin, missä jätin tummanrautiaan käytävälle. Hakiessani hoitopakkia alkoi käytävältä kuulua vaativaa kuopimista ja ketjujen kolinaa, joten kiirehdin takaisin hevosen luo.
"Ihan nätisti", sanoin laskiessani pakin maahan.
Paikalle ilmestyessäni oli Kurre taas kuin pieni enkeli, katseli mua korvat hörössä ja puhalteli ilmaa sieraimet suurina. Hymyilin huvittuneena ja otin sitten harjan käsiini. Aloin sukia karvaa läpi Kurren puuhaillessa ihan jotain omiaan. Musta se oli tällä hetkellä kuitenkin vain kivaa, kun se vei mielen pois kaikista ihmissuhdedraamoista.
Meillähän siis meni Topin kanssa ihan hyvin, mut tässä muutamien päivien aikana oltiin tapeltu ehkä tavallista useammin. Mikä oli tavallaan outoa, koska me ei loppujen lopuksi kovin usein oltu riidelty tän seurusteluvuotemme aikana - lukuunottamatta muutamaa isompaa riitaa.
Milja ja Roope taas - gaad, en ees tiedä mikä niitten juttu enää on. Jos ennen Milja oli puolet vapaa-ajastaan tallilla ja toisen puoliskon hallilla, niin nykyään tää jälkimmäinen osio oli korvattu nuopparilla tai kotona löhöämisellä. En ollu serkultani sen kummemmin tilannetta udellu, eihän se mulle kuulunu. Lukiolla en kuitenkaan niitä enää niin paljoo samoissa porukoissa nähny, ja nyt tarkemmin aateltuna en ees muista millon Roope on meillä viimeks käyny. Muutamia kertoja Milja oli kyllä mulle avautunu et Roope oli vaa jatkuvasti hallilla tai jotain vastaavaa, mut ei se siitä sen enempää mulle ainakaan puhunut. Toisaalta blondi snäppäs ja viestitteli samanlainen veikee hymy huulilla nykyäänkin, mut olettamuksien mukaan ei Roopelle. Tai mistä mä tiiän. Meni meillä Kajankoskilla vaan hyvin parisuhderintamalla.

Harjauksen jälkeen tarkistin kaikki kaviot. Ne oli ihan normaalit, samoten jalat. Koska mulla ei nyt mikään kiire ollut enkä välttämättä halunnut törmätä serkkuuni, aloin letittämään Kurren liinaharjaa. Tein harjaan letin, jonka laitoin kiinni kumirenkulla. Muutamista kohdista jouhia kyllä törrötti tyhmästi kun ori oli päättänyt heilauttaa päätään juuri sopivalla hetkellä, mutta ei voinut mitään. Väsäsin nopeasti letin myös etuharjaan, jonka jälkeen kiinnitin narun uudelleen päitsiin.
"Lähetäänkö taas kentälle, joo", juttelin Kurrelle joka hamusi hupparini hihaa.
Kohta se kuitenkin melkein nappasin ihoon asti kiinni, joten komensin sitä ja irrotin ketjut molemmilta puolilta päitsiä. Talutin suomenhevosen ovelle ja lähdin taluttamaan kohti alakenttää.
Alakentällä Linda oli juoksuttamassa Kapua, joten portilla huikkasin blondille:
"Voinko tulla toiselle puolelle kenttää?"
"Joo", sain lyhyen ja tylyn vastauksen, joten avasin portin ja käänsin suokkiorin toiselle puolelle.
Talutin Kurren tyhjään päätyyn ja kävelin ensiksi vain puolikastamme ympäri. Alunperin Lindan juoksutusta kyttäämässä olleet tuntilaiset siirtyivät tuijottamaan myös mun tekemisiä, mikä oli vähän ärsyttävääkin. Yritin kuitenkin olla välittämättä, ja katselin ympäristöä valppaasti tutkivaa hevosta vierelläni. Hymy huulilla seurasin oriin korvien kääntelyä ja kevyitä korahduksia. Pidin kuitenkin narusta tiukan otteen, sillä oriilla oli ainakin toistaiseksi tapana ottaa välillä pieniä loikkia arvaamattomasti.

Pienen alkukäppäilyn jälkeen tein pysähdyksiä. Niitä oltiinkin aika paljon treenattu, ja meni ne nykyään ainakin paremmin kuin ennen. Edelleen ori kyllä tahtoi lähteä ennen aikojaan kävelemään tai peruuttamaan, mutta toisinaan se jaksoi hyvin odottaa mun lupaa. Tän kertaset treenit lähti oikeastaan samalla tavalla kuin aina: ensin Kurre ei kuunnellut vaan koetti jopa rynniä mun yli, mutta loppupeleissä toistojen avulla se seisoi kiltisti vierelläni kunnes toisin käskettiin. Taputin herraa tyytyväisenä kaulalle ja kaivoin hupparini taskusta pienen herkun sille. Olin yrittänyt liikaa olla palkitsematta sitä nameilla, mutta aina tehtävää vaihtaessani saatoin antaa jonkun herkun.
Seuraavaksi tein sen kanssa pieniä väistätysaskelia. Lähinnä siis silleen, että kun olin hevosen vieressä ja astuin sivuaskelin sitä kohti, piti sen väistää mua. Täähän oli usein aika ongelmallista, ja jouduin oikeasti työntämään oria kyljestä. Tänään myös Linda ja Kapu veivät sen huomiota, mutta onneksi kaksikko lähti suunnilleen viiden minuutin tappelumme jälkeen pois kentältä. Muutama tuntilainen kyllä silti jäi norkoilemaan aidalle.
"Kurre hei, sun pitäs väistää mua", huokaan katsellessani kun ori seurasi lajitoverinsa poistumista. Sillä oli niin viaton ja söpö katse ettei mitään rajaa.
Hymy huulilla pudistin päätäni ja lähdin vielä kerran koittamaan samaa juttua. Nyt meni jo paremmin, joten jätin tän harjoittamisen ensi kerraksi. Tein vielä muutamia peruutuksia ja juoksupätkiä, jonka jälkeen jäin kävelemään tyhjentynyttä kenttää ympäriinsä. Kurre kulki laiskasti pää vähän painalluksissa vierelläni, välillä pöykkien mua selkään.

Kävelimme takaisin siirtotalliin, missä Saana ja Lydia olivat harjailemassa hevosiaan. Moikkasin naisia ja kiitin luojaa, että he olivat tallissa vasta nyt eivätkä raivokohtaukseni aikana. Luca ikävä kyllä joutu sen kokemaan, Miljasta puhumattakaan. Talutin Kurren karsinaansa ja laitoin narun kalteriin vetosolmulla. Harjasin suokin vielä nopeasti läpi, etenkin jalat ja kävin sitten viemässä hoitopakin takaisin satulahuoneeseen. Ori katseli paluutani korvat hörössä ja kuopaisi sitten kärsimättömänä karsinan purupohjaa.
"Joo, pääset vielä ulos!"
Irrotin narun kalterista ja avasin karsinan oven kokonaan auki. Kurre lähti perääni ja puoliksi hölkkäsi vierelläni ylätarhalle. Päästin sen Nöpön seuraksi tarhaan ja suljin portin huolella perässäni. Kaivoin puhelimeni hupparin taskusta ja otin nopean kuvan kaksikosta snäppini mystoryyn, kunnes puhelimeni yläkulmaan tuli ilmoitus viestistä.
"Meen viel ylös", luki Miljan lähettämässä viestissä.
"Joo tuun itekki sinne", näpyttelin samalla ratsastuskoulua kohti kävellessäni.

Portaita ylös kävellessäni taukotuvan ovi kävi, ja Miro laskeutui portaita alas. Kohdallani se pysähtyi ja kysyi virnistellen:
"Tuutko taas röökiseuraks?"
Mä en tiedä tajusko se ees miten hankalan kysymyksen eteen mut laitto, kun halusin vastata joo mut se ei olis ollu oikein. Nielaisin tilannetta punniten, samalla katsoen vain jätkää hämmentyneenä takaisin.
"Huhuu?"
"Öööö.."
Luojan kiitos tallin puolelta asteli Topi, joka lähti myös nousemaan portaita ylös.
"Emmä", pudistin sekavasti päätäni ja tarrasin hämmentyneen oloista Topia käsikynkästä.
Kiipesin sen kanssa taukotupaan ja suljin oven perässämme.
"Just ajallas", huokaisin potkiessani kengät pois jalastani.
"No?" Topi naurahti kuitenkin kiinnostuneen kuuloisena.
"Ei mitää. Hyvä vaa ku tulit tallille", kohautin olkiani ja otin puhelimeni hupparin taskusta käsiini.
Näin Miljan yhdellä sohvista iphone kädessään, ja lähdin blondia kohti. Ehkä mun pitäis pyytää anteeks sitä aamusta raivoamistani, mut seki sais kyllä rajottaa kettuiluaan. Mullahan ei nimittäin mitään tupakka-addiktiota ollut, ettäs tietää.


// Niin kyllähän sitä täysi-ikäisenä saa ostaa vaikka ja mitä, kunhan ei mee liiallisuuksiin, viis askia olis jo aika juttu mahtais kassaneidit olla hämmästyksissä. Mä oon kyllä aika ylpee susta, miten sä jaksat maastakäsitellä Kurrea, kyllä se kärsivällisyys palkitaan ja ori alkaa ehkä jossain vaiheessa väistämään sua jo kun otat sitä yhden askeleen kohti. Se ei oo mikään kovapää, mutta välillä tuntuu että sen keskittyminen on vähän oma juttu, varsinkin jos ympärillä on paljon hälinää... Luca tais sitte luikkia siirtotallista häntä koipien välissä, jotta ei joutuisi kokemaan sua ja sun ketutusta sen enempää ehkä ihan hyvä että sille joskus joku sanoo asiat suoraan! Kyllä noi kiukkupuuskat on välillä ihan hyödyksi, pakko myöntää että Kurren karsina oli kyllä niin 5/5 ku olla ja saatto, hyvä hyvä. Nyt kun lumet on jo melkein joka puolelta sulaneet ja kura tullut esiin, voisit siistiä vaikka hieman Kurren häntää ettei se pää laahaa kurassa, harjaakin saa tasoittaa! 17v€ -Iida

[Merida]

4 :: Tyytyväinen myös vähempään
15. huhtikuuta 2017

Pyörittelin irtoavaa talvikarvaa kumisualla oriin hamutessa ilmaa ilmeisestikin aika tyytyväisenä. Välillä pölysukaan vaihtaessani Kurre kääntyi katsomaan mua kuin kysyäkseen, että miksi mä jo nyt lopetin.
"Höpsö", hymähdin ja myönnyin taas ottamaan kumisualla lautasten päältä.
Ja jälleen suomenhevonen venytti kaulaansa pidemmälle sen verran, kun käytävän ketjut antoivat periksi. Hymyillen vaihdoin toiselle puolelle ja jatkoin hieromista myös vasemmalta puolelta. Siirtotallin ovi kuitenkin aukaistiin pian ja Iida ilmestyi oviaukkoon:
"Mä sain nyt ton tunnin lopetettua, niin käyn äkkiä kahvia hörppäämässä ja vaihtamassa ratsastusvaatteet. Et joku kymppi minsa, nii tuo Kurre toho alakentälle?"
"Juu totta kai", nyökkäsin ja oven sulkeuduttua aloin harjata vimmatusti irrottamiani karvoja pois.
Ajankulu tais tässä samalla unohtua, kun jäin puunaamaan herraa. Olin lupautunut varustamaan Kurren Iidalle, joka ratsastaisi sen tässä välissä kun Reifr pitäisi jonkun estetunnin. Puhdistin nopeasti kaviot ja lähdin sitten hakemaan satulaa varustehuoneesta. Tällä välin suokki kerkesi jo kuoputtamaan käytävän lattiaa vaativasti, mutta lopetti jälleen mun saapuessa paikalle satula käsissäni. Nostin koulupenkin selkään ja tarkistin, että huopa oli suorassa. Sen jälkeen kiristin vyötä muutamalla reiällä Kurren levottomasta steppailusta huolimatta ja menin hakemaan suitset. Lämmittelin kuolaimia samalla tallin kelloa vilkaisten, olisi mulla vielä noin viisi minuuttia aikaa. Ei siis enää niin kova kiire. Aukaisin päitset ja laitoin ne varulta orin kaulalle, vaikka olin mä muutamia kertoja Kurren suitsinut tässä käytävällä vapaanakin. Silloin vain tahtoi mennä ylimääräiseen aikaa, kun herra halusi maistella tangoilla olevia loimia tai haistella käytävällä olevia puruja. Niimpä koin nopeammaksi nyt vain jättää päitset kaulalle ja laittaa kuolaimet suuhun. Laitoin soljet kiinni ja tarkistin että hevonen näytti päällisinpuolin siistille, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Kurrea kenttää kohti. Iidan käynnistä olikin noin yhdeksän minuuttia, eli aika minuutilleen mä paikalle kerkesin!

Iidaa ei vielä kentällä näkynyt, joten lähdin kävelemään kenttää ympäri Kurre perässäni. Se pöykki vähän väliä mua selkään päällään ja yläkentän ohitse käppäillessämme tarkkaili meneillään olevaa tuntia.
"Nonni, kiitos taas Merida", Iida huikkasi jo kauempaa kävellessään meitä kohti parin minuutin kuluttua.
"Eipä mitään", vastasin ojentaen ohjat naiselle.
Vaaleahiuksinen hyppäsi suokkiorin selkään ja kiristi vielä vyötä, jonka jälkeen sanoi:
"Voisit tulla tähän jonkun puolen tunnin päästä, niin pääset loppuverkkailemaan tällä."
"Juu mä tuun."
Päätin tuota odotellessani putsata Kurren karsinan. Lähdin siirtotallia kohti vähän ihmetellen, miten musta oli tullut niin vähään tyytyvä. Tai siis, ennen ratsastin kuitenkin viisi tai kuusi kertaa viikossa kun Jemmu oli mulla. Nykyään ehkä yhdesti jos sitäkään, mutta loppuverkkailin kyllä ruunaa muutamia kertoja viikossa. Olihan Iida mulle sanonut että sanoisin vaan sille kun haluaisin useemmin alkaa ratsastelemaan, mutta jotenkin en ees kaivannut ratsastusta niiin paljon kun aluksi kuvittelin Jemmun pois lähtiessä. Ei siis sillä ettei Kurrella ratsastaminen olis kiinnostanu, olihan se ainakin muutamien kertojen perusteella aivan huippu. Jotenkin vaan mä en vaan osannut edes kaivata sitä niin kuin ennen - Jemmu-aikoina tuntui oudolta jos ratsastin vähemmän kuin neljä kertaa viikossa.

Jossain vaiheessa siivousurakkaani Saana ilmestyi varustamaan Lenniä, joten vaihdoin muutamia sanoja naisen kanssa. Parivaljakko oli menossa maastoon, enkä kyllä ihmetellyt kun ilma oli taas pitkästä aikaa mukava ja aurinkoinen. Saana kuitenkin kerkesi lähteä ennen kuin sain karsinan valmiiksi, sillä välissä viestittelin Topille. Sekin oli tulossa tallille, mut kyseli et joko mä olin täällä ja missä. Niimpä mun puhelin piippas tasaisin väliajoin ja mun työurakka keskeytyi. Noin vartin kuluttua sain kuitenkin karsinan putsatuksi ja lähdin tyhjentämään kottareita lantalalle. Jo kaukaa näin Miron tupakalla samalla puhelintaan rämpläten, jolloin purin pienesti huultani. Ohi lantalalle mennessäni vastasin jätkän tervehdykseen, mutta palatessani Miro vielä kysyi:
"Säkö sitten tosissas oot lopettanu polttamisen? Aika hyvi, se ku o vissii aika vaikeeta."
Pysähdyin hetkeksi ja kohautin olkiani hymähtäen.
"Nii mä kai oon", vastasin ja tartuin kottareihin uudestaan.
"Kuulin pientä epävarmuutta äänessäs", Miro virnisteli mut päätin vain jatkaa matkaa.
Veisin kottarit pois ja sit menisin suorinta reittiä kentälle, ei mitään välisekoiluja. Piste. Paitsi no, tallista mun pitäs kyllä hakee kypärä.

Iida laukkasi Kurrella loivaa kiemurauraa vastalaukkaa harjoittaen. Oriilla oli vaahtoa ryntäillä asti ja aika hyvältähän niitten meno vaikutti. Menin nojailemaan aitaan ja seurasin parivaljakon menoa. Toivon mukaan mulla ja Kurrellakin näyttäs joku päivä ratsastus tolta. Säpsähdin pienesti jonkun halatessa mua takaapäin, tai kyllähän mä heti säikähdykseltäni tajusin et se oli Topi.
"Urpo", sanoin vain hiljaa etten häiritsisi Iidaa ja annoin pusun ruskeahiuksisen huulille.
"Mitä sä täs venailet, Kurree?" Topi jatkoi ja tajusi myös madaltaa vähän ääntään.
"Joo, meen sillä loppuverkkaa", selitin jatkaen ratsukon tuijottamista.
Iida hidasti suomenhevosen raviin ja siitä käyntiin.
"Noni, sä ootki jo siinä. Tuu vaa tänne", vaaleahiuksinen nyökkäsi pysäyttäen ratsunsa.
"Mä meen hakee Likkaa. Nähää viel taukotuvas ku irrottaudut Kurrestas?" Topi ehdotti irroittaen otteensa musta.
"Juu", nyökkäsin ja pistin kypärän päähän.
Kävelin hevosen luo ja kiipesin jakkaran avulla selkään.
"Menin tosiaan vaan sellasen puol tuntia, mut aika tehokkaasti. Voit kumminki vähä omaaki sen kanssa työstää, mut loppuverkkaat huolella. Se on jo nyt iha hikinen, eikä edelleenkään missään huippukunnossa", Iida selvensi ja taputti hevostaan kaulalle.
"Okei", nyökkäsin ja otin samantien ohjastuntuman.
"Laita sitte loimi niskaan ja pihalle viel", nainen ohjeisti ja lähti taloaan kohti.

Koska Kurre oli nyt niin hyvin lämpätty ja mahtavasti avuilla, siirryin vain suoraan raviin. Tein muutamia temmonmuutoksia, ja vaihdoin suuntaa. Koska herra tosissaankin oli nyt vireessä, kokeilin muutamia ravipohkeenväistöjä. Ja Kurrehan totteli - se oli niiin nöyrä ja yrittäväinen! Tarvitsi vain tehdä ihan pieni pidäte ja painaa pohkeella, niin poikahan astui hienosti. Tai ainakin se tuntui huippuhyvälle. Hymyssä suin lopetin jälleen yhden väistöpätkän ja päätin enää vain hetken ravata suurella keskiympyrällä. Istuin hetkeksi sen raviin alas, mikä teetti kieltämättä aluksi ongelmia. Enhän ollut muutenkaan tässä paljoa ratsastellut, plus Jemmun askeleet olivat niin tasaiset ettei juuri mitään tarvinnut tehdä niissä tasaisesti istuakseen.
Ympyrää vääntäessäni taisi Kurrelta pikku hiljaa alkaa loppua veto, olihan Iida sillä jo kunnolla ratsastanut. Niimpä vaadin enää vain hetkeksi eteenpäinpyrkimystä, ja annoin tummanrautiaan hidastaa sitten käynnille. Annoin ohjien lipua sormieni välistä ihan pitkiksi ja ori hengähti päänsä alas laskien. Oli kyseessä vain niin kiva ratsu, ja vaikka Jemmuun verrattuna paljon rehellisempi ja yritteliäämpi. Tosin Jemmulla varmaan oli vähän parempi kunto, joten sillä riitti ylimääräisiä voimia keksiä jotain pelleilyjä mulle.
Muutaman kävelykiekan jälkeen pysäytin Kurren ja hyppäsin alas selästä. Jatkoin kävelyä maastakäsin itse vierellä talsien. Kurre tunki päätään jatkuvasti kainaloon ja hieroi kuoliansa huppariini.
"Kiitti hei", puuskahdin kuitenkin hymyillen ja tuuppasin oriin pään kauemmaksi.
Käveleksin noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen avasin kentän portin, käänsin Kurren ja talutin sen siirtotallia kohti.

Saana oli loimittamassa Lenniä, ja kaksikko olikin saapunut vain vähän aikaisemmin maastostaan kuin me kentältä. Myös Linda oli harjaamassa suhteellisen iloisen oloisena Sidiä, oli varmaan saanut Iidalta tehtävän liikuttaa nuorikon. Koska tallissa oli muitakin, talutin Kurren suosiolla karsinaansa. Aloin purkamaan suokilta satulaa ja suitsia pois, ja hevonen olikin huovan alta ihan kiitettävästi hionnut.
"Pistiks Iida sut taas orjatöihin?" Linda naurahti siirtyessään käärimään pinteleitä Sidille jalkaan.
"No eeei. Ratsastin tos äsken sellaset 20 minsaa Kurrella ja tää oli ihan huippu!" hehkutin edelleen herran toimivuutta muistellen.
"Eikä mua oikeestaan haittaa nää laitto- tai purkuhommat. Ihan kivan chilliä jopa siihen verrattuna, et Jemmun kanssa piti olla aina häseltämässä kaikkee jatkuvasti", jatkoin pestessäni suitsien kuolaimia.
"Aa, no jokane tavallaan", Linda nyökkäsi kuitenkaan selkeesti mun kantaa ymmärtämättä.
Vein suitset naulakkoonsa ja irrotin satulasta huovan kuivumaan. Sen jälkeen täytin sankon vedellä ja nakkasin sinne sienen. Palasin Kurren luo ja otin hikiset kohdat vedellä, ainakin näin yksinkertaisesti sanottuna. Oikeasti matkalla oli vaikka mitä mutkia: Kurre halusi maistella sientä, joi puolet sankkoon laittamasta vedestäni ja hamusi sitten märällä suullaan mun hupparin entistä likaisemmaksi. Hain sille kuitenkin leivän omista kätköistäni ruokakuppiin ja laitoin loimen päälle. Napsautin narun päitsiin kiinni ja avasin karsinan oven auki. Lähdin taluttamaan suokkia ulos omaan tarhaansa.

Päästettyäni Kurren Nöpön seuraksi, lähdin ratsastuskoulua kohti. Miljakin oli mun mukana tullut tallille, mut menny Oonaroosan mukana jollekin toiselle tallille kouluvalmennukseen Raldollaan. Blondi oli ollu iha hermona, et Raldo vetäis jotkut kilarit uudesta paikasta ja ei toimis ollenkaan. Mä totta kai kannustavana serkkuna olin sanonu et joo, niin siinä varmaan kävis. Hehe.
Ratsastuskoulun puolella ei mitään erikoista ollut, joten suuntasin suoraan taukotupaan. Istuin Topin viereen, joka oli jo ylös kerennyt.
"Mites sä jo tääl oot?" ihmettelinkin ääneen ja kaivoin puhelimeni esille.
"Mä vaa taluttelin Likkaa. Mennää Possun kaa sit Sannan tunnille myöhemmin", jätkä selitti selaten myöskin omaa puhelintaan.
"Aajoo. Näkyks Miljaa tallissa?"
"Joo, siellä se Raldolle kaikkee mahollista tunki jalkoihin ja pisti loimee niskaan. Salome vielä hehkutti jotain sen tuotteita mitä on Foxyllä käyttäny", Topi vastasi.
Kuin vastaukseksi kaksikko asteli ovesta sisälle jostain intensiivisesti jutellen.
"Niimpä, pitää yrittää se hommata kans", Milja nyökkäsi potkien kengät jaloistaan.
Sen jälkeen se ja Salome tulivat istumaan seuraamme.
"No, miten meni?" kysyin serkultani.
"Ihan superisti! Eka kyllä Raldo kyttäs joka asiaa, mut niillä valmentajan vinkeillä oli aaaivan ihana!" Milja hehkutti ja alko näyttää puhelimestaan joitain kuvia, mitä Oonaroosan kaveri oli napannut.
"Noni. Kurrekin oli kiva tänää", sanoin vaikken sen suurempaa vastausta Miljalta saanut:
"Se oikeesti liikku takaa eteen, ja haki hyvin käden tuntumaa. Mä meinasin omalla jalalla jäähä liikaa puristaa, mut sit..."
Tota me kuunneltiinkin melkein loppuaika tallilla, kunnes päätin et eiköhän me voitas lähtee. Blondi meinas jäähä viel lepertelee hevoselleen varttitunniks talliin, mut melkein vedin sen käsikynkästä vanhempieni autolle. Toisaalta olihan toi ihan kiva et Miljalla oli menny hyvin ja se oli pirteellä päällä. Kerrankin molemmat Kajankosket lähti tallilta omiin ratsastuksiinsa tyytyväisinä!


// Sä oot kyllä niin ihana kun tyydyt vähempään, että tosi kiva ettei kunto ja purkuhommat sua haittaa ainaki tulee tutustutta siten Kurreen paremmin! Se oli tänää tosi hyvällä tuulella ja ihanan aktiivinen jättäen kaiken turhan pelleilyn sikseen, taitaa puomitreenit alkaa tuntua jossain ja tehota. Sä voisit Kurren kanssa osallistua jollekin tunnille, katotaan vaan et laitetaan sille tunnille teidän seuraks pelkkiä ruunia nii kurre on asiallisempi. Tunneilla kun se on harvemmin ollut mukana tai niin että samaan aikaan on viisi muuta ratsukkoa niin voi olla että sitä stressaa vähän niin on hyvä totutella siihen hommaan. Ilmota vaan kun ehit nii hommataan teille paikka. Kiva kun sait vielä hyvät pätkät mun jälkeen orin kanssa aikaan ja hyvän fiiliksen vielä kaupan päälle. Vielä on treeniä paljon edessä että saadaan Kurre kunnolla kuntoon, mutta hei pikkuhiliaa! 22v€ -Iida

[Merida]

5 :: Kevätenergiaa tunnilla
1. toukokuuta 2017

Nojailin talon seinää vasten kyykyssä puhaltaen tupakan höyryjä hiljalleen ulos. Kello oli jotain päälle kaksitoista ja ulkona oli ihana ilma. Me oltas lähössä Yläkokkoon, kunhan Milja sais laittauduttua - se kun heräs noin 20 minuuttia sitten. Kaivoin iphoneni takin taskusta ja katoin muutamat snäpit, jotka olin saanut. Yllättävän nopeasti ovi kuitenkin kävi, ja blondi astui ulos aurinkolaseja otsalleen asetellen. Nousin seisaalleen ja tumppasin röökin nopeasti niille tarkoitettuun kuppiin.
"Älä suotta mun takia", Milja hymähti ja lähti kävelemään autotallia kohti.
"No emmä autossa polta", tokaisin takas vaikka kyl mua silti vähän hävetti kun serkkuni noin paikalle pölähti kesken sauhujen.
Kun en mä silti edelleenkään lukis itteeni tupakoijaks. Tosin niiden toissapäivästen vappujuhlien jälkeen mä olin nyt polttanu ehkä kaks tupakkaa päivässä, en sen enempää kuitenkaan. Topille en ollu asiasta sen kummemmin mitään sanonu, kun eiköhän tää taas ohimenevään ollu. Tai vaikkei oliskaan, niin olin mä saanut tän hyvin pidettyä kurissa: vaan kaks tupakkaa per päivä.
"Juujuu", Milja nyökytteli hypäten auton kyytiin.
Nimenomaan siis mun auton kyytiin. Tossa viime viikolla vanhemmat vihdoin pulitti mulle oman auton, kun kyllästyivät mun jatkuvaan lainailuun. Joku Kia toi kai oli merkiltään, mut älkää esittäkö lisäkysymyksiä - mä en autojen päälle mitään ymmärrä. Käynnistin kulkupelin ja hetken kuluttua lähdin ajamaan tallia kohti. En oikeestaan tienny mitä tänään ohjelmassa olisi, mut enköhän mä jotain paikanpäällä keksisi.

Milja ilmoitti pihalle parkeerattuani menevänsä ekana taukotupaan, niin mä sitten lähdin serkkuni perässä. Kiipesimme portaat ylös ja menimme sohville istumaan muita tervehdittyämme. Kovin paljoa ylimääräistä porukkaa täällä ei tänään näkynyt, kun oli vappu. Tän päivän tuntilaiset kuitenkin, ja yksäreitten omistajia.
"Ei kukaan lähtis ravilenkille mun ja Karrin kanssa?" Angelika kyseli meidän juteltua hetki niitä näitä.
"Me voitas oikeestaan Raldon kanssa tulla, voiaa mennä puomeja huomennaki", Milja kohautti olkiaan ja kaksikko alkoikin sopia aikataulua.
Itse selailin puhelintani ja mietin mitä tänään vois Kurren kanssa tehä. Pian Iida ja Linda saapuivat myöskin yläkertaan jostain jutellen.
"Hei Iida oisko jotain tiettyä mitä pitäs Kurren kaa tehä? Juoksuttaa, talutella tai jotain?" keskeytin blondien juttuhetken.
"No sä voisit oikeestaan tänään käyä sen kanssa tunnilla jos haluut. Käviskö vaikka kahen tunnin päästä, kolmelta? Sanosin vaan Sannalle et laittaa sille tunnille pelkkiä ruunia", Iida sanoi Lindan mulkoillessa mua, ilmeisesti sitä ärsytti mun keskeyttäminen.
"Joo voisin kyllä mennä", nyökkäsin ideasta innostuneena, ois kyllä kiva päästä Kurren selkään ja vieläpä valvovan silmän alle.
"Nonni, minäpä käyn sanoo Sannalle. Sillä voi olla pientä energiaa kun sillä oli eilinen vapaata", Iida vielä vinkkasi ja kääntyi häntä olkapäähän tökkivän Lindan puoleen. Pian naiset jatkoivat matkaa taukotuvasta ulos jostain puhuen.
"Koita pysyä selässä, ku et oo ny tainnukaa hetkeen tippua", Luca virnisteli Lunan vierestä, jolloin pyöräytin vain silmiäni jätkän heitolle.

Koska aikaa oli vielä reilusti ennen tunnin alkua, päätin putsata oriin karsinan jo nyt. Hain kottarit ja talikon siirtotalliin, jonka jälkeen aloin töihin. Suokkiori vietti onneksi nykyään paljon aikaa tarhassa, niin karsina ei kovinkaan likainen ollut. Noin kymmenen minsaa siinä kuitenkin meni, jonka jälkeen kävin viemässä kottarit takaisin paikoilleen. Saana oli kävelemässä vapain ohjin yläkentällä Lennillä ja huomasin Salomen katselemassa menoa aitaan nojaillen, "yllättäen" Joonas vierellään. Hymähdin ajatuksilleni ja mieleeni muistui tallilta vähän aikaa sitten lähtenyt Foxy. Ruunan lähtö oli kyllä tullut mulle ihan yllätyksenä. En kyllä uskonut Salomen kovin kauaa hevosettomana olevan, ihan vain siksikin kun Joonasta oli alkanut taas nähdä tallilla. Itse olin tällä hetkellä kyllä tosi tyytyväinen mun hevostilanteeseen. Kurre oli osoittautunut niin söpöksi ja sosiaaliseksi tyypiksi, ettei siitä voinut olla tykkäämättä. Kaiken lisäksi se ei vienyt multa niin paljon aikaa ainakaan toistaiseksi kun Jemmu vei, niin pystyin vielä tsemppaamaan koulussa. Kesällä mä tosin varmaan alkaisin liikuttelemaan suomenhevosta useammin, jos Iidalta vaan lupa liikenisi. Mutta nyt toistaiseksi tämmönen rennompi hevosarki oli mulle täydellinen.
Kun tunnin alkuun oli 45 minuuttia, lähdin suokkitarhalle hakemaan Kurrea sisälle. Aurinko jaksoi vieläkin paistaa ja ilma oli muutenkin hyvä, joten orille ei oltu laitettu loimea päälle. Viheltelin kevyesti portille päästyäni, jolloin tummanrautias kohotti päätään kiinnostuneena. Ei se kuitenkaan vaivautunut vastaan tulemaan, joten jouduin käppäilemään herran luo tarhan perälle, missä se Nöpön vieressä seisoskeli. Napsautin narun päitsiin kiinni ja sain oriin seuraamaan itseäni portille. Nöpö lähti totta kai perässä, mutta sain häädettyä sen kauemmas riimunarua heilutellen. Suljin portin perästämme ja narusta napakasti pitäen talutin Kurren siirtotalliin sen kytätessä Lenniä kentällä.

Nyt kun tallissa ei muita ollut, jätin oriin käytävälle kiinni. Hain hoitopakin käytävälle ja aloin harjaamaan irtoavaa talvikarvaa. Kurre venytti jälleen kaulasta asti nauttien ja hamusi ilmaa. Hymyillen suin vielä toisenkin puolen ja tarkistin sitten kaviot. Päätin nyt pistää pojalle pintelit, kun olimme kuitenkin ekalle viralliselle koulutunnillemme menossa. Hain turkoosit pintelit ja kyykistyin pyörittämään ne jalkoihin. Helpommin sanottu kuin tehty, tälläisen pirteän orin kanssa.
"Kurre!" sain muutamia kertoja jopa ärähtää, jolloin suokki katseli mua viattomasti korvat hörössä.
Lopulta kun kaikki neljä pinteliä oli joten kuten jaloissa, hain varustehuoneesta satulan ja suitset. Asetin huovan selkään ja laskin satulan siihen päälle. Kiristin koulupenkin vyötä muutaman reiän, vaikka herra kääntelikin korviaan taaksepäin. Aloin lämmittelemään kuolaimia vilkaisten kelloa: kymmentä vaille. Hyvin oli siis vielä aikaa. Hetken lämmittelyn jälkeen pistin Kurrelle suitset päähän ja soljet kiinni, jonka jälkeen vielä itselleni kypärä. Aikani kuluksi näpersin herran harjaan lettiä, jota en aluksi suunnitellut edes harjaan jättäväni. Loppujen lopuksi siitä tuli aika kiva, ja kiinnitinkin väkerrykseni ponkkarilla kiinni. Ennen tallista lähtöä laitoin vielä Topille snäpissä "söpön" ( aka Kurre kuolasi mun olkapäälle ) selfien, johon kirjoitin etten vastaisi viesteihin kun menisimme tunnille. Tän jälkeen laitoin puhelimen taskuun ja lähdin maneesia kohti, missä tämä tunti olisi. Saisipa nähdä mitä tästä tulisi - Iidan mukaan liinakko ei ennen ollut ollut mukana tunnilla, ja nyt takana oli vielä vapaapäivä...

Menin maneesiin taluttelemaan maastakäsin jo ennen muiden saapumista. Kurrella vaikutti olevan vähän pölhöenergiaa, sillä ulkoa kuuluvat äänet saivat sen säpsyilemään ja hölkkäämään pienesti vierelläni.
"Ihan rauhassa", juttelin herralle kävellessäni uraa pitkin.
Pian ulkoa alkoi kuulua kavioiden kopinaa, joten talutin Kiri-Kurren kaartomaisesti maneesin päähän. Meidän lisäksemme maneesiin saapui Tumppu, Kapu, Lupu ja Uppe. Kurre pörähteli muille lajitovereilleen mun mittaillessa jalkkareita. Pidin kevyen ohjastuntuman laskeutuessani satulaan ja päästin hevosen sitten kävelemään uralle. Tummanrautiaalla oli tänään vauhtia päällä ja vähänväliä me oltiinkin kävelemässä jonkun perseessä. Jouduin jatkuvasti pyörittelemään päätyihin voltteja tai vaihtamaan paikkaa kääntymällä. Pian onneksi Sanna tuli paikalle, mutta sen perässä suunnilleen kuuden henkilön tyttöporukka katsomoon istumaan. Joko tällä tunnilla nyt muuten vaan oli paljon innokaita katsojia, tai jossain oli varmaan kiertänyt tieto että menisin tänään ekaa kertaa tunnilla ylläpitohevosellani..
Sanna tarkisti kaikilta vyöt ja sitten me testattiin, että kaikkien kuulokkeet toimivat.
"Voitte sitten kans kattoa ettette ihan Kurren läheltä kulje, ettei se ota mitään sätkyjä kun ekaa kertaa täällä tunnilla on. Mutta joo, ottakaa kaikki ohjastuntuma. Tänään tehään aika paljon työskentelyä ravissa ja laukassa, samoten keskitytään perusistuntaan."
Kurre kulki jännittyneenä uraa pitkin ja pureskeli välillä kuolainta korvat hörössä. Sanna aloitti tsekkaamalla kaikkien istunnan käynnissä. Mulle se sanoi että voisin pitää kättä vähän matalemmalla ja pyöräyttää olkapäitä taaksepäin.

Työstimme hevosia hetken aikaa käynnissä, vaikka mä en siinä oikein Kurresta mitään järkevää irti saanutkaan. Ori oli niin intopiukeana ja puhahteli jokaiselle edes metrin päästä kulkevalle. Eka raviin siirtyminen olikin voimakas, ja tempo oli etenevä.
"Okei Merida, hyvä et sillä on eteenpäinpyrkimystä. Se ei saa kuitenkaan juosta sun apuja karkuun. Noilla volteilla asetat reilusti, ja samalla teet pieniä puolipidätteitä", Sanna neuvoi meidän alkaessa tehdä jokaiselle sivulle voltteja.
Toistojen jälkeen Kurre alkoi kuunnella kättäni, vaikka kiihdytti samantien jos unohdin ratsastaa. Vaihdoimme suuntaa ja teimme samaa volttipyörittelyä oikeaankin kierrokseen. Tänne suuntaan suokki oli ehkä aavistuksen parempi, tai sitten se alkoi vain pikku hiljaa kuunnella paremmin.
"...voi olla Lupulle hankalaa. Siirtäkääs käyntiin, ja nostakaa jalkkarit satulan edestä ristiin. Merida sun ei oo pakko jos se tuntuu kauheelta energiapallolta, mutta toisaalta pääsisit lähemmäs satulaa ja ehkä istumaan rennommin", Sanna sanoi hetken ravailun jälkeen.
Oikeastaan Kiri-Kurre tuntui tässä vaiheessa olevan ihan hyvin hallinnassa, joten pysäytin kuolainta liikuttelevan hevosen ja nostin jalustimet ylös. Jatkoimme samaa tehtävää, tosin pitkällä sivulla tuli jossain vaiheessa tehdä siirtyminen käyntiin ja takaisin raviin. Myös istuntaa Sanna katsoi paljon tarkemmin.
"Merida, rento käsi. Teet puolipidätteen, mutta sitten muistat myös myödätä. Volteilla älä kallistu taakse tai oikealle. Joo, ja ulkopohje ei karkaa liian taakse! Hyyvä, kiität kun se kuuntelee. Muista hengittää!"
Oli muuten hirveää istua oriin innokkaassa ravissa. No, Sannan mukaan suomenhevonen ainakin ravasi selän kautta, joten jotain positiivista vaikka tasaisesti istuminen tuntuikin jäätävältä.
"Hyyvä, kaikkien meno näyttää nyt tosi kivalle! Istunnat on kanssa tällä hetkellä kunnossa, ette anna niitten repsahtaa vaikka pidetään nyt pienet välikäynnit."

Otimme käyntien aikana jalustimet takaisin jalkaan, ja jatkoimme sitten töitä. Kurre oli ollut ihan kiva, joskin vaati koko ajan rauhoittelua.
"Jatketaan samalla volttiteemalla, siinä tulee hyvin asettelua ja taivutteluakin. Eli, nyt liikutaan koko ajan harjoitusravissa ellei oo ihan pakko kävellä. Lyhyen sivun volteilla koitatte jopa vähän koota heppojanne, mut ainakin hidastatte tempoa normaalia hitaammaksi. Sitten vastaavasti pitkällä sivulla vähän reippaampaa menoa. Okei, kaikki raviin ja sieltä voi Maria Tumpun kanssa aloittaa", Sanna selitti kävelyn jälkeen.
Kurre oli kivasti välillä pyöreämpi niskastaan, mutta vaikka toisen hevosen pärskähdys riitti herättämään sen kiinnostuksen toisaalle. Yritin kuitenkin saada herran aina keskittymään mun apuihin. Aloitin reippaalla voltilla, mikä meiltä onnistui. Yllättävästi Kurre myöskin hidasti melko helposti, mistä Sanna antoikin kehuja:
"Sulla oli hyvin myös vatsalihakset töissä, mutta se kuuntelee myös pidätteitäs paljon paremmin kun alkutunnista!"
Koska Kurre on tosi osaava, sujui meiltä se voltilla kokoaminen tietyllä tasolla. Ei tietenkään kovin hyvin mut hei, en kovin paljoa tummanrautiaalla ollut ratsastanut ja nyt ympärillä oli paljon häiriöntekijöitä.
"Lisätään nyt laukka mukaan! Lyhyen sivujen volteille nostetaan laukka, muuten jatketaan ravissa. Niillä ravivolteilla voitte edelleen hakea sellaista pientä kokoamista, tai vaihtoehtoisesti hakea rauhallisempaa tempoa. Koko ajan harjoitusravissa", opettaja ohjeisti mun tehdessä juuri pitkällä sivulla volttia.

Ravasin ensimmäistä laukkavolttia kohti, miltä Kapu juuri poistui. Kurre katseli laukkaavaa ponia terhakasti, ja korskahteli korvat hörössä.
"Merida pienet avut, rauhallinen istunta.. Sillä on nyt pöllöenergiaa.."
Huomattu on. Vähän ennen voltille kääntämistä siirsin ulkojalkaa hieman taaksepäin ja tein pienen puolipidätteen. Suokkiori nakkasi kerran niskojaan korskahtaen ja ponnahti laukalle sellaisella voimalla, että tasapainoni heitti eteen. Sain onneksi korjattua istuntani nopeasti, sillä seuraavaksi Kurre heitti kerran persettään.
"Jalat kiinni ja kanna käsi! Teeppä sen kanssa muutama voltti, että se kuuntelis sua!" Sanna heitti neuvon mutta hymyili sen jälkeen liinakon kevätvillille.
Jatkoin voltilla laukkaamista, samalla asetusta hakien. Alun kiihdyttelyn jälkeen alkoi esiin tulla Kurren hieno laukka, ja kuulemma takasetkin oli kivasti töissä. Muutaman onnistuneen laukkavoltin jälkeen hidastin raville ja jatkoin uralle. Myödätessäni hevonen pärskähti monesti jo paljon rentoutuneempana. Seuraavatkin nostot olivat pirtsakoita, mutta pukeilta sentään säästyttiin. Suuntaa vaihdettuamme Kurre oli jo tosi hyvä, ainakin siltä se selkään tuntui.
"Loppuun vielä voi ottaa jalkkarit pois jos haluaa", Sanna sanoi ja jostain syystä päädyin niin tekemään. Kurre oli tuntunut niin kivalta, joten miksipä ei.
Teimme siis vielä voltteja ilman jalustimia, tosin jokainen voltti piti nyt ratsastaa laukassa. Suomenhevosori oli ihan yllättävän pehmeä, vaikka korahtelikin välillä nostoissa innokkaasti. Myös laukan jälkeinen ravi oli hetken aikaa hirveää istuttavaa. Loppuverkassa kevensimme ravissa jalustimet takaisin otettuamme ja vähän tilanteen mukaan ratsukot hölläilivät hevosille pidempää ohjaa. Itse en Kurrelle kauheasti uskaltanut, kun kuitenkin muut lajitoverit hölkkäilivät välillä läheltäkin enkä halunnut, että herra saisi tähän loppuun mitään pimahdusta. Pärskähtelyjä kuului sieltä täältä ja olin itsekin kyllä tosi tyytyväinen.

Jäin vielä hetkeksi taluttelemaan hieman hikeentynyttä oria maneesiin muiden jo poistuttua. Noin kymppi minsan jälkeen kuitenkin vein liinakon siirtotalliin ja laitoin karsinaan, kun Rosanna oli Jutia harjailemassa. Avasin vyön vetäen satulan selästä ja vedin suitset pois päästä. Kurre jäi hankaamaan päätään karsinan ruokakuppiin viedessäni satulan omalle paikalleen. Kuolaimet huuhtaisin vedessä ja niputin suitset omaan naulakkoonsa. Karsinaan takaisin astuessani ori tutki käteni herkkujen varalta:
"Saat saat, mutta vasta kun oon purkanu sut."
Harjasin karvan kevyesti läpi ja pistin fleeceloimen päälle. Pyörittelin pintelit pois jaloista ja tutkin, ettei jaloissa tuntunut mitään outoa. Sen jälkeen kävin hakemassa Kurrelle herkun ruokakuppiin ja suljin karsinan oven perässäni. Siivosin kamppeeni käytävältä paikoilleen, ja menin sitten vielä ahkerana tekemään hevosen iltaruoan valmiiksi. Sen olin jo useita kertoja tehnyt, joten siinä ei kauaa mennyt. Päätin jättää herran sisälle fleeceloimi päällä, kun se oli kuitenkin vähän hikeentynyt. Niimpä muutaman minuutin lepertelyn jälkeen sanoin suokille heipat ja lähdin yksäritallia kohti.
Tallissa olikin Milja siivoamassa Raldon karsinaa, Angelika nojailemassa muuten vain ja Topi harjaamassa käytävällä seisoskelevaa Possua.
"Moi", tervehdin ja kävin antamassa ruskeahiuksiselle suudelman.
"Haiset hielle", Topi virnisti jolloin tökkäsin kylkeen kyynärpäällä:
"Siinä sun tervehys? Ja et kuule tiiä minkä urheilusuorituksen just tein!"
"No? Olitteks te sillä tunnilla Kurren kanssa?" Angelika kysyi nostaen katseensa puhelimesta.
"Joo, ja se oli kyl super! Tosin aika paljon hiottavaa löytyy ja virtaa riitti, mut enhän mä ees sillä oo kovin useesti menny", hymyilin rapsuttaen Possua, mutta lopetin kun meinasin saada näykkäisyn.
"Aa, no kiva. Me käytii Miljan kaa siel maastos mut ravilenkki vaihtu laukkaan", Angelika naurahti Miljan nyökytellessä.
"Mmm, tää perkele säikky taas kaikkee ja kaikkia. Hyvä kun ei taas ralliteltu kotiin asti.."
"Just."
"Voiks nakata mut kotii iha koht?" blondi serkkuni kysyi sulkien hevosensa karsinan oven.
"Nooo, meinasin viel jäähä Topin seuraks. Kui, onks sul kiire?" kysyin vilkaisten kelloa. Puol viisi.
"Mäkin voin kyllä nakata Miljan kotiin kun oon just lähössä", Angelika heitti ja siihen lopputulokseen me päädyttiinkin. Niimpä mä lähdin vielä kentän reunalle seisoksimaan ja katsomaan Topin ratsastusta Miljan päästessä kotiin. Mä säkenöin varmaan vielä ilta kymmeneltäkin päivän ratsastusta aatellessani, sillä kaikesta huolimatta mulla ainakin oli tunnilla kivaa!

// Tottakai sä saat alkaa aktiivisemmin ja useemmin ratsastamaan Kurrella nyt kun Sannakin antoi mulle teistä kokonaisen monologin tunnin jälkeen, kuinka mä en oo vielä antanut sun useemmin mennä Kurrella ja kuinka te varmasti kehittyisitte ja Kurre opettaisi sulle paljon lisää ja kuinka hyvin teidän tunti oli mennyt ja kuinka Kurren alkustressit muista vähitellen hiipui ja se näytti suht rennollekin. Että toki, sovitaan vaan päivät millon sä sen liikutat vapaavalintaisesti joko siis selästä tai maasta ja millon mä ja sit katotaan sille pari vapaapäivääkin. 24v€ -Iida
Ja varmasti oot jo ansainnut tän:

[Merida]

6 :: Tietojen kaivelua ja puomeja
13. toukokuuta 2017

"Tää on aivan perseestä", Milja pudisteli päätään ja käänsi jälleen eri radiokanavalle, kun mitä mä halusin.
Sen jälkeen blondi pisti lämmityksen puhaltamaan kevyesti lämmintä ilmaa itseään kohti ja jatkoi kynsiensä viilausta. Oltiin tapeltu tosta radiosta suunnilleen koko matka, joten sain taas muistella jäljestä sitä hetkeä, kun olin lupautunut Miljaa tallille kuskaamaan. Oi miksi... Huokaisten käännyin vasemmalle ja pysäytin pian sopimaamme risteykseen, missä Topi jo odottelikin.
"Sinä, takapenkille", sanoin vinkaten päälläni taakse samalla Miljaa kattoen.
"Hä?" blondi kurtisi kulmiaan olkiaan kohauttaen.
"Nyt", toistin tosissani, sillä kieltämättä Milja alko pikku hiljaa koettelee mun hermoja.
Tänäänkin se oli vaan kiukutellut ja vittuillut minkä kerkesi.
"Joo joo äiti", blondi lopulta tuhahti ja siirtyi takapenkille, jolloin tovin ulkona tihkusateessa odotellut Topi pääsi pelkääjänpaikalle.
"Moi", hymyilin ja toisen saatua turvavyö kiinni vaihdoimme suudelman.
"Pliiiis mennää ny vaa", nuorempi Kajankoski huokaili siihen malliin, et vaihdoimpahan vielä ihan tarkoituksella sen radiokanavan siihen minkä olin alkuperin halunnut. Hahhahhaa. Sain kyl kuulla muutamia valittuja kirosanoja Miljalta, mut toisaalta siinä ei ollu mitään uutta.

Menin Topin ja Miljan perässä yksäripuolelle, sillä en oikeastaan ollu vielä keksinyt mitä tänään Kurren kanssa tekisin. Tavallaan toivoin että törmäisin Iidaan, niin voisin kysyä sen mielipidettä. Juuri nyt yksäripuolella ei kyllä ollut kun me ja joku viiden hengen teinityttöporukka sipittelemässä.
"Meen putsaa Raldon kamppeit", Milja sano pian saatuaan kuulokkeet korvilleen ja häippäs varustehuoneeseen.
Topi meni hakee kottareita ja talikkoa putsatakseen karsinat. Jäin seisoskelemaan käytävälle ja kaivoin aikani kuluksi puhelimeni esille.
"Mut mitä niil oikeesti...", kuulin jonkun bruneten aloittavan äsköistä vähän kovemmalla äänenvoimakkuudella puhumisen, joten myönnetään, aloin kuunnella niitten juttelua.
"Se vaellus... Jälkeepäin? Mut Miljalla... Yks päivä Miro..."
Tuttuja nimiä kuullessani yritin kuunnella viel paremmin, mut en saanu selvää ku yksittäisistä sanoista. Tosin jos olisin yrittänytkään, niin olisin varmaan jääny kiinni salakuuntelusta.
"Ehkä se on paksuna", lopulta joku tytöistä sano reippaammalla äänellä ja kaikki käänty kattoo ensin mua ja sit sitä tyttöö silmät suurina.
"Hanna! Miks sä noin kovaa-" ne alko kaikki sättiä sitä tyttöä ja lähtivät nolona pois ratsastuskoulupuolelle melkosen vikkelästi.
Anteeks mitä just tapahtu? Mun olis kyl pakko kysyä Miljalta, vaikka uhkailla se kertomaan mitä siellä vaelluksella kävi. Mulla itellä ei nimittäin juuri muistikuvia ollu ja täällä näytti pyörivän erittäin mielenkiintosia teorioita asiaan liittyen.

Hengailin yksäripuolella sen aikaa kun Topi putsas karsinoita, ja olinhan mä sen verran reilu tyttöystävä et aina kun jaksoin nii kävin nakkaamassa muutamat paskat kärryihin.
"Muistaks ku sillo joskus aina sain sut lahjottuu putsaa Jemmun karsinan", hymähdin palatessani laiskasti Likan karsinaan talikko kädessä.
"Joo ja sain palkaks pusun. Onnistusko ny sama homma toisinpäin? Sä putsaat nää loppuu ja mä maksan palkan?" Topi esitti virnistäen.
"Älä unta nää", naurahdin päätäni kevyesti pudistellen.
Noin viisi minuuttia tästä, ja urakka oli valmis. Topi käski mut tyhjentämään kottarit niin se ite lähti hakemaan Likkaa tarhasta.
"Just", mutristin suutani käskyn käydessä mutta lähdin kuitenkin sitten lantalalle.
Ohi lantalalle kulkiessani näin Miron tupakalla, ja nostin sille kättä. Mieleeni juolahti, josko jätkä olis yhtään helpommin puhumassa asioista kun serkkuni. Niimpä kieroine mielineni tyhjensin kottikärryt ja käppäilin röökipaikalle Miron luo.
"Otatko?" jätkä tarjos ekana taputtaen takkinsa taskua, missä arvatenkin oli tupakka-aski.
"Oikeestaan mulla on omakin", irvistin ja kyykistyin Miron viereen ladon seinään nojaten.
Mä en osannu määritellä tän hetkistä tilaani. Olin sellanen on-off tupakoitsija. Topille en ollu asiasta sen kummemmin infonnu, ku eiköhän se ollu asian haistanu. Tosin huomaamattani en ollu kovinkaan usein ees esimerkiks polttanu just ennen kun olin menossa näkemään Topia. Toisaalta en siis ollu varma, et tieskö se tästä. Ehk pitäs jutella täst joku päivä, vaikka periaatteessahan se oli mun asia, etenkin kun olin nyt jo täysikänen.
"Oho, sähä oot hurjaks heittäytyny", Miro virnisti mun pistäessä tupakkani huulille.
"Sytkäriä?" kohotin kulmiani ja pian jätkä sytytti röökini.

Hetken aikaa molemmat sauhuuttelimme hiljaa omiamme, samalla Sannan kantavaa ääntä maneesista kuunnellen.
"Mites sul näi muuten?" päätin kysäistä puhaltaen savua samalla ilmaan.
"Ihan jees."
"Tyttörintamalla?" utelin seuraten Miron ilmettä. Se käänty kattomaan huvittuneena mua:
"Täähän muuttu kummalliseks tupakkahetkeks."
"Eiku oikeesti. Mikä esimerkiks sun ja Miljan juttu on?" päätin mennä suoraan asiaan, kun kiertely ei tuonu tulosta.
"Mun ja Miljan juttu? Ei meil mitää sellasta. Luulin muutenki et te serkut jakaisitte kaiken", Miro sanoi ja nousi seisomaan, tumpaten sitten tupakkansa:
"Nähellään."
Mirolta ei selkeesti tietoo heruis. Pitäis siis murtaa Milja, ajattelin tiputtaen omanikin tupakan maahan.
Kerkesin just kääntyä ladon nurkalta kun olin törmätä Iidaan.
"Hei, sua oikeestaan etinkin! Onks jotain mitä kantsis tänää tehä Kurren kanssa?" kysyin heti tajuttuani kehen törmäsin.
"Hmm, ei oikeestaan. Tosin jos meinaat joku viikko sille helpolle estetunnille mennä, niin voisit kevyesti puomeja mennä", Iida sanoi hetken mietinnän jälkeen.
Se kuulosti oikeestaan tosi kivalta, ajattelin ja nyökkäsin.
"Joo!" vastasin ja seurasin sitten katseellani, kun vaaleahiuksinen lähti hakemaan ilmeisesti jotain heppaa tarhasta. Naisen naamasta oli huomannu et taisin haista röökille, mut mikäs se oli asiasta sanomaan kun ikää löytyi 18 vuotta..

Kävelin Nöpön ja Kurren tarhalle ja lähdin vihellellen suokkia kohti. Ori katseli tuloani korvat hörössä ja antoi tarttua päitsistä kiinni. Napsautin lukon kiinni ja maiskautin saaden hevosen seuraamaan portille. Suljin sen perässämme ja lähdin sitten taluttamaan laiskasti lönkyttelevää suomenhevosta perässäni siirtotalliin. Ihme että oli näin rauhallinen, yleensä kun herralla oli hirveä hösellys menossa. Siirtotallissa oli Lydia satuloimassa kenttäoriaan, joten heitin tervehdyksen taluttaen Kurren omaan karsinaansa. Suljin karsinan oven ja lähdin hakemaan hoitopakkia varustehuoneesta. Suokkiori kerkesi jo hirnahtelemaan karsinassaan kaipaavaan sävyyn ja mun tullessa paikalle katseli korvat hörössä. Karsinan oven avatessani hölmö kuitenkin vain tutki mun kädet, ei sillä siis ikävä mua tainnut olla - kunhan oli herkkujen toivossa. Hymähtäen pistin Kurren kalteriin vetosolmulla kiinni ja aloin harjata pölyistä karvaa läpi pölysualla. Ori häsläsi taas omiaan järsimällä riimunarua, kuopimalla tai hamuamalla mun takin hihaa. Välillä sen hamuamisen lomassa se nappasi liiankin lujaa, jolloin ärähdin herralle ettei ihan hampailla tarttuisi. Vartin puunauksen jälkeen putsasin kaviot ja laitoin kaikkiin jalkoihin vaaleansiniset jännesuojat. Kieltämättä vähän jännitti, kun en ollut hetkeen edes puomeja mennyt ja en tiennyt miten Kurre käyttäytyisi. Todennäköisesti olisi samanlainen ADHD -tapaus kun Jemmu, eli kyllä meillä pitäisi ainakin jotenkin yhteistyö pelata kun kokemusta löytyi. Hain estepenkin ja asettelin huovan selkään hyvin. Kiristin vyötä muutamalla reiällä ja lämmittelin hetken aikaa kuolaimia. Kurre jäi huutamaan Lydian ja Kheopsin perään, mutta asettui vähän mun tullessa laittamaan suitsien soljet kiinni. Meinasin jo unohtaa, mutta loppumetreillä muistin vielä laittaa rintaremmin. Äänitin vielä Miljalle ja Topille nopeasti ääniviestin, että menin alakentälle ratsastamaan Kurrella, niin kumpikaan ei ainakaan ihmettelisi missä olisin. Otin ohjat tummanrautiaan kaulalta ja lähdin siirtotallin ovista ulos kohti kenttää.

Pidin ohjia käsivarteni ympärillä raahatessani puomeja kentälle. Pistin molempien ympyröiden päätyihin puomit, samoin toiselle pitkälle sivulle kolmen puomin sarjan. Tämä saisi riittää, kun kuitenkin ekaa kertaa puomeja ylitettiin. Talutin Kurren perässäni kaartoon ja laskin jalustimet alas. Tarkistin vyön kireyden ja kiipesin sitten selkään hevosen tarkkaillessa tarhoissa riehuvia lajitovereitaan. Taputin pikaisesti kaulalle ja lyhensin jalustimia kahdella reiällä. Sen jälkeen päästin suomenhevosoriin kävelemään alkukäyntejä uran vierelle.
Keräsin ohjastuntuman, jolloin Kurre samantien nosti päänsä korkealle ja korahteli pienesti korvat hörössä kulkien. Huomasin mua jopa vähän jännittävän, vaikka kyse oli vain puomeista. Siitä vain tuntui olevan ikuisuus kun olin edes niitä mennyt... Varmaan ainakin yli neljä kuukautta. Ratsuni sitten totta kai näki myös mörköjä puskissa, kun oma sydämeni hakkasi jännittyneenä. Koetin hengitellä rauhassa ja aloitin tekemällä jokaisen sivun keskelle pysähdykset. Tälläinen tuttu harjoitus sai meidät molemmat rentoutumaan hetkittäin. Kiitin sisäkädellä taas yhden onnistuneen pysähdyksen jälkeen ja jatkoin käynnissä. Päätin lähteä tekemään samaa tehtävää ravissa, paitsi pysähtymisen sijaan hidastaisin käyntiin. Tälläiset siirtymiset saisivat liinakon varmasti kuulolle ja paremmin kontrolliin.
Keventelin ravin tahdissa ja koetin hengitellä itsekin rauhallisesti. Kurre kyttäili edelleen kentän nurkkia, jos en asettanut huolella. Päätin unohtaa nämä siirtymiset ja  lisätä tehtävään käyntiympyrät: päätyihin ja molemmilta pitkiltä sivuilta keskiympyrä. Näin tulisi myös puomien ylittämistä, ja ensin ihan vain käynnissä. Ensimmäisellä pääty-ympyrällä Kurre koetti siirtyä raviin heti puomin jälkeen, mutta keskiymypyrällä pidin keskikroppani tiukempana. Siirtymiset raviin olivat aina sopivan napakoita, ja toistojen jälkeen myös käyntiin hidastaminen alkoi olla sujuvaa. Vaihdoin suuntaa ja jatkoin samaa puomien ylittämistä myös oikeaan suuntaan. Pian päätin kokeilla koko hommaa ravissa, ja toivoin ettemme heti keskiympyrällä lentäisi nurin - olihan siinä huimat kaksi puomia yhdellä reitillä. "Yllättäen" Kurre kuitenkin nosteli hienosti jalkojaan ja pärskähteli tyytyväisenä kun kiitin sitä tasaisesta suorittamisesta.

Kävelin tämän jälkeen lyhyet välikäynnit. Kerätessäni ohjat tuntumalle oli ratsuni kyllä ihan innoissaan jatkamassa työskentelyä. Päätin ratsastaa käynnissä sen lyhyen puomisarjan, nostaa laukan ja laukata vastaisen pitkän sivun, jonka jälkeen sama homma uudestaan. Puomisarja sujui onnistuneesti, mutta nostoissa Kurre meinasi olla villi. Se oikein hypähti laukalle ja nyki ohjaa mun tehdessä pieniä pidätteitä. Muutaman toiston jälkeen se alkoi myös vähän ennakoida nostoa, joten aloin muunnella kohtaa josta aloitin laukan. Tämä auttoi, ja Kurre alkoi taas kuunnella. Tyytyväisenä vaihdoin suuntaa ja tein samaa myös toiseenkin suuntaan.
Vilkaisin kelloa ja huomasin ratsastaneeni nyt noin 35 minuuttia. Päätin tehdä vielä ravin ja laukan välillä jotain tehtävää, jonka jälkeen saisi riittää. Päätin viimeiseksi tehtäväksemme tulla puomisarjan ravissa, nostaa laukan ja tehdä vastakkaiselle pitkälle sivulle keskiympyrä puomien kautta. Ori luultavasti keräisi sillä ympyrällä kyllä ylimääräisiä kiekkoja, mutta ei auttaisi kun pistää perse penkkiin ja käyttää vatsalihaksia.
Henkäisin kerran syvään ja siirsin Kurren raville. Hevonen nyökytteli pienesti päällään suoristaessani puomeille. Ekan puomin jälkeen olimme jo kompuroida, joten käänsin kentän halki ja tulin heti saman uudelleen. Nyt Kurre tuli paremmassa tasapainossa ja pääsimme nostamaan laukkaa. Ori huiski hännällään innoissaan ja kieltämättä pelotti kun ympyrän ensimmäiselle puomille käänsin. En sitten tajunnut ratsastaa laukkaa, niin suokki lähti aivan liian kaukaa kuin hyppäämään yli ja sai mun tasapainon heittämään eteen. Niimpä Kurre pääsi vielä karkaamaan ympyrältäkin vastakkaiseen suuntaan, eikä mua paljoa lohduttanut vaikka se vaihtoi niin hienosti vielä laukankin oikeaan. Korjasin asentoni ja vaihdoin suunnan oikeaan ravin kautta. Sen jälkeen nostin samantien uudelleen laukan ja lähdin sille keskiympyrälle. Tällä kertaa tein jatkuvasti pieniä pidätteitä ja pääsimme laukkapuomin ylitse paljon paremmin. Myös jälkimmäinen ylitys meni kivasti, vaikkakin olisin voinut kääntää tiukemmin. Tätä harjoitusta tein loppuratsastuksen, välillä suuntaa vaihdellen. Välillä tuli harhahyppyjä tai -ylityskohtia, mutta lopetin viimeiseen onnistuneeseen kertaan. Huomasin että heti kun itse keskityin täysillä eikä ajatukseni karkailleet, niin Kurrekin oli paljon parempi!

Loppuravaillessani Linda kysyi josko voisi tulla taluttelemaan Nöpöä samalle kentälle, ja annoin myöntävän vastauksen. Hölkkäilin enää muutamia voltteja ja kiekkoja, jonka jälkeen hidastin käyntiin ja hyppäsin selästä alas. Taputin hieman hikeentynyttä kaulaa ja nostin jalustimet ylös. Löysytin myös vyötä muutamalla reiällä ja aloin sitten kantaa puomeja pois suomenhevosen seuratessa kiltisti. Tosin jos satuimme menemään lähempää Nöpöä ja Lindaa, niin Kurre yritti kurotella haistelemaan kaverinsa kanssa. Onnistuin kuitenkin viemään kaikki puomit pois ilman sen suurempia konflikteja ja suljin kentän portin meidän perässämme.
Vein Kurren siirtotallin käytävälle, missä ei muita ollut. Avasin satulavyön ja vedin satulan selästä pois. Irrotin huovan kuivumaan satulan päälle ja palasin ottamaan suitset pois. Vaihdoin suitsien tilalle päitset ja kiinnitin käytävän kettingit päitsiin. Kurre heilutteli päätään mun pestessä kuolaimet, mutta katseli enkelimäisesti mun palatessa irroittamaan suojat. Hymähtäen kyykistyin ja avasin jännesuojien tarrat, jonka jälkeen harjasin suojat nopeasti pölysualla. Vein hoitopakin ja muun kamat omille paikoilleen, ottaen sitten sankkoon vähän vettä sekä sienen. Otin hikisimmät kohdat sienellä Kurren hamutessa ilmaa ylähuuli rullalla.
"Sä se sitten tykkäät kaikesta ja kaikista", naurahdin ja taputin lopuksi poikaa kaulalle.
Kello oli vähän yli seitsemän, joten päätin jo jättää hevosen sisälle. Suljin karsinan oven ja kävin avuliaana ylläpitäjänä tekemässä iltamössön valmiiksi. Sen jälkeen kannoin ruokasankon Kurren karsinan eteen, ja päätin lähteä etsimään joko Miljaa tai Topia.

Löysin Topin yksäritallista juuri lähtemäisillään Possun kanssa.
"Meeks vaa taluttelee sitä vai?" kysyin yrittäen rapsuttaa ponia mutta sain melkein puraisun sormeeni.
"Joo, menee ehkä joku vartti nii voiaan mun puolesta lähtee", Topi nyökkäsi ja lähti sitten ulos.
Päätin lähtee ettimään Miljaa taukotilasta, sillä tuskin se muuallakaan olisi. Sieltähän mä sen löysinkin makoilemasta yhdillä sohvista puhelintaan selaten, Miro ja Lucas taas olivat tiskipöydän lähellä jostain juttelemasta. Olin nähnyt ton kaksikon lähiaikoina melko paljon yhdessä, ehkä ne oli tutustunut paremmin tai sitten vaan nyt sattumalta olivat nähneet toisiaan useemmin tallilla. No, oli miten oli niin ne piti saaha täältä pois jo halusin saada Miljalta tietoja, hehe. En ollu vielä luopunu suunnitelmastani. Heitin takkini naulakkoon ja kengät potkin jaloistani. Menin ottamaan hanasta vettä saaden ehkä Mirolta vähän huvittuneen katseen, taisi edelleen ihmetellä sitä mun kuulustelua lantalan luona.
"Mitäs Merru?" Lucas kysyi keskeyttäen jätkien jutteluhetken.
Otin lasiin vettä ja käännyin niiden suuntaan:
"Mitäs tässä. Tota, mulla ois Miljalle asiaa, joten voisitteko mitenkää niiku lähtee?" kysyin ja naurahdin pienesti ton kuulostaessa niin tyhmältä tai epäilyttävältä ainakin.
"Mitä me siitä hyödytään?" Luca kysy heti ehdotukseni perään.
"Ja miksette voi mennä ite vaik talliin juttelee?" Miro ihmetteli, johon ajattelin päässäni että siellä voisi olla nurkan takana huomaamattamme vaikka joku juttuhetkemme todistaja. Jos nyt siis saisin serkkuni ees puhumaan. Serkustani puheen ollen se kattoi mun touhuja aika oudoksuen..
"Ette kai mitään", vastasin vain Lucan kysymykseen ingooraten Miron, sillä se vastaus vois kuulostaa liian oudolle.
"Oisko vaikka joku sylitanssi tai twerkkaus mitään?" Lucas virnisteli saaden Mironkin naurahtamaan.
"Juu totta kai", puuskahdin ja tönäisin Jägeriä ovelle päin, jolloin Miro taisi kokea järkevämmäksi vain lähteä kaverinsa perässä, sentään.

Jätkien lähdettyä menin istumaan pieneen tilaan mikä sohvalle jäi Miljan maatessa puoliksi sohvalla.
"Mitähän helvettiä toi oli?" Milja katto mua kulmat kurtussa.
"Eeeiku, aattelin et ois ehkä parempi hommata nää eka täält pois. Mut hei, et oikeesti haluis avata sun ja Miron juttua?" kysyin saaden Miljan päästämään epätoivoisen kuuloisen huokauksen:
"Oikeesti? Toiko sun asias oli? Mikä siinä on nii hankalaa älytä, ettei oo mitään juttua?!"
"Eiku aattelin vaa, ku tuolla puhutaan. Kaikenlaista. Niiku vaikka et, no, et olisit paksuna", päätin lopulta vaan sanoa ja katsoin serkkuni kasvoille hiipivää ilmettä. Se oli jotain järkyttyneen ja ärsyyntyneen väliltä.
"Anteeeks, mitä helvettiä?" se kilahti ja nousi istumaan sohvalle.
"Mmmm. Et miten ois lisäinfon paikka?"
Milja tuijotti mua vähintään puoli minuuttia hiljaa, kunnes huokaisten ärähti:
"No saatettiin ehkä siellä altaalla vaihtaa muutama känninen pusu kun te muut olitte lähteneet. Ja nyt on kieltämättä vähän awkwardia nähä sitä tuolla tallilla."
"Mitä?!" kiljaisin mä vuorostani ja läppäisin serkkuani kevyesti jalkaan:
"Sehän on sua vanhempiki ja, ja ihan erilainen, ja-"
"Turpa kiinni! Muutama känninen", Milja toisti jo äsken mainitsemiaan sanoja.
"Oumaigaad, siis en ois uskonu. Tai onhan toi parempi ku et olisitte menny jotain puuhailee mut siis-"
Mun harmiksi mut Miljan onneksi ovi kävi ja Topi tuli kyselemään et joko me lähdettäs. Niimpä mun kysely jäi tältä kerralta näin lyhyeks, mut oottakoon kun me heitettäs Topi kotiin ja päästäs meille... Haha, olin mä vaan taitava salapoliisi. Ehkä mussa sittenkin oli jotain samaa kun Miljassa!



// Juorut ei pysy edes henkilökunnalta poissa vaan sanna tuli kauhusta kankeana kysymään jos tiesin jotain miljan raskaudesta, junnutunneilla siitä kuulemma on hölisty niin että hyvä kun heppoja saatu laitettua kuntoon. Mutta onneks se nyt sitte selvis pelkäks juoruks eikä todeksi... se oliski ollu... hui D: ! Siin olis menny felixin mahollisuudet. Puomit on ihanaa vaihtelua kyllä kurrelle että voitte vaikka lisätä sen teijän treenikalenteriin nii ori pääsee jumppaamaan oikeen kunnolla. ja sehän tosiaan tarvii ratsastamiseensa myös ratsastajan pään, koska muuten käy just noita että se poikkeaa reitiltä kun ottaa ilon irti siitä että toinen ei keskity. Että vaikka se kuinka työmotivoitunu olis nii poikana kunnon lintsaaja jos mahdollista:D 18v€ -Iida

[Merida]

7 :: Pieniä pomppuja

16. toukokuuta 2017

"Sitä tulee kokeilee joku reilu parikymppinen nainen joka on kisannu jotai metrii", Milja selitti mun avatessa taukotuvan oven.
Meidän perässä kulki Topi sekä Angelika, jolle serkkuni tällä hetkellä pääasiassa puhuikin.
"Aa okei, jännittääks?" Angelika kysyi blondilta meidän kaikkien hajaantuessa taukotuvan sohville ja tervehtiessä muita kanssalöhööjiä.
"Mua ainakin", ynähdin väliin nostaen jalkani viereen tulleen Topin syliin.
"Turpa kiinni se ei kysyny sulta. Mut öö, ehkä vähän. Ku Raldo on itessää semmone stressaaja nii ent ku jotkut randomit alkaa ramppaa sen selässä", Milja huokaisi mulkaistuaan ensin mua.
"Mm, uskon."
Kaksikko jatkoi vielä jotain juttelua aiheeseen liittyen, mutta Lucan kysymys herätti mun mielenkiinnon:
"Merru ja Topi, muutatteko aiva oikeesti yhteen?"
Huokaisin ylidramaattisesti en-niin-yllättyneenä, että sekin oli jo Yläkokon puheenaiheena. Olihan siitä jo, hmm, yksi päivä kun asiasta päätettiin.
"Kyl me aateltii", Topi vastasi Jägerille, joka hymähti pienesti.
"Pikkusta jännitti kysyy sitä multa, mut joo", mä lisäsin lässyttäen ja muokaten Topin naamaa, mut se veti mun kädet pois kasvoiltaan.
"Lopeta", Topi sanoi muka vakavissaan tarttuen käsistäni jämäkästi.
"Wou okei, Merru ja Topi kahestaan omassa talossa. Teillä on varmaan tooosi kivoja hetkiä", Luca virnisteli meidän leikkimielisestä nahistelusta välittämättä.
"Pervo!" totesin vain nauraen ja huitaisin jalallani jätkää kohti, Topin edelleen pitäen käsiäni otteessa. Jäger kuitenkin sulavasti väisti potkuni.
"Ja mitä sitte jos onki?" myönnyin itekkin pelleilyyn ja kurottauduin näykkäisemmän leikkimielisesti Topia korvasta, jolloin se päästi käsistäni irti:
"Au!"
"Okei pliis lopettakaa tai mun silmät ja korvat syöpyy", Milja huokaisi toiselta sohvalta, Lucan kuitenkin naurahten pienesti mun heittäytymiselle.
"Mut kai teil sit ees on jotkut tuparit?" Jäger kuitenkin kohta kohotti kulmiaan.
"Hei joo! Voidaanhan me pitää? Joookooo", katsoin poikaystävääni koiranpentu-ilmeellä.
"Kattoo ny", Topi virnisti tietäen että sen epämääräinen vastaus häiritsi mua.
"Me keskustellaan tästä vielä, eli toisinsanoen sä suostut", sanoin varmana ja vedin pojan lähemmäksi niin että yletin antamaan pusun poskelle. Topi ei enää siihen mitään liittyvää kommentoinut, kiitti vaan kun jätin sen poskeen vaalean huulipunan jäljet.
"Ole hyvä vaan", hymyilin antaen suudelman toisellekin poskelle.

Viimeistellessäni Kurren karsinan putsausta mieleeni muistui taas aikasempi jännitys, mistä olin taukotuvassakin Angelikalle maininnut. Me mentäis tänään tosiaan suokkiorin kanssa sille ristikko-40 sentin estetunnille. Iidan mukaan liinakko on kyllä mukava hypätä ja korkeudet pysyis maltillisena, eli ehkä me selvittäis hengissä. Siitä huolimatta mulla kipristeli mahan pohjassa lähtiessäni viemään kottareita lantalalle. Tyhjensin kottikärryt ja kävin sitten rivakasti palauttamassa ne omalle paikalleen. Kaivoin puhelimeni housujen taskusta ja vilkaisin kelloa: tunnin alkuun olis vielä noin 40 minuuttia. Mulla olis siis vielä hyvin aikaa varustaa Kurre. Vilkaisin pienesti huultani purren sitä ladon seinää, missä oli monet röökit poltettu. Ensin mä olin ihan että ei, mut lopulta myönnyin ajatuksilleni. "Tarvitsin" nimittäin hermosavukkeen, koska tuleva estetunti jännitti niin pirusti. Kaivoin askin ladon edustalla esille ja pian sytytin yhden tupakan sytkärin liekillä. Hetkellinen helpotuksen aalto pyyhkäisi lävitseni puhaltaessani hitaasti myrkkyjä ulos. Kuuntelin samalla Iidan kailotusta yläkentältä, jonka mukaan Lupun ratsastajalla oli epätasainen käsi ja Tumppua saisi käskeä eteenpäin. Henkäisin savukkeesta viimeisen vedon ja nousin sitten kyykkyasennosta suorille jaloille, tumpaten tupakan maahan. Tungin askin takaisin taskuuni ja lähdin hakemaan Kurrea tarhasta sisälle. Kaksi mua pari vuotta nuorempaa tyttöä norkoili tarhan lähettyvillä ja nyppi maasta satunnaisia jo kasvaneita ruohonpalasia, joita Kurre ja Nöpö sitten kilvan napsivat suihinsa. Rykäisin pienesti nostaessani riimunarun maasta ja pujahdin sisälle tarhaan. Ne tytöt katsoi mua melkoisen säikähtäneitä kun yhtäkkiä selän takaa ilmestyin, mutta eivät viitsineet siitä heti häipyäkään. Kiinnitin narun lukon päitsiin Kurren hamutessa hihaani lisäherkkujen toivossa.
"Älä luulekaan, paitsi tunnin jälkeen jos meet hienosti", sanoin hevoselle ja avasin portin.
Suokki seurasi mua toiselle puolelle, mutta alkoi samantien nykiä eteenpäin pirteänä.
"Hei viittiittekö laittaa sen portin kiinni? Kiitti", huikkasin kaksikolle ja huitaisin sitten oriin ryntäille narun päällä, ettei herra ihan päälle rynnisi.

Koska siirtotallissa ei nyt muita ollut, päätin jättää suomenhevosen sähläämään käytävälle. Kävin myös napsauttamassa radion päälle, ku kerrankin muistin. Taputin hevosta kaulalle ja kävin hakemassa kaiken tarvittavan lähelle: hoitopakki maahan ja suitset sekä satula karsinan edustalla olevaan naulakkoon. Kurre seurasi toimiani korvat hörössä ja tullessani harja kädessä sen vierelle yritti hölmö totta kai syödä senkin. Hymähtäen aloin sukia karvaa pojan häslätessä normaaliin tapaan omiansa. Piikkisualla kaulalta hieroessani Kurre venytti ylhähuultaan nautinnollisena, ja lopettaessani kuopaisi pari kertaa.
"Älä viiti", komensin ja siirryin putsaamaan kavioita.
Kaikki kaviot läpi käytyäni harjasin jännesuojat puhtaaksi ja pistin kaikkiin jalkoihin, joskin Kiri-Kurre päätti hankaloittaa hommaa nostelemalla jalkojaan. Kohta kuitenkin nostin mustan estepenkin selkään vaaleansinisen huovan kanssa. Kiristin vyötä tummanrautiaan syödessä riimunaruja sen verran kun ylsi. Aikaa tunnin alkuun oli vielä noin kymmenisen minuuttia kun pistin itselleni kypärän päähän. Sen jälkeen vielä päitset kaulalle ja kuolaimet sujahtivat helposti orin suuhun. Kiristin soljet ja päätin mennä jo pihalle odottamaan edellisen tunnin loppumista.

Kohta olin kentällä Kapun, Upen, Karrin ja Kämpen ratsastajien kanssa. Luojan kiitos kaikki olivat ruunia, sillä siitäkin huolimatta Kurre korskahteli ja venytteli kaulaansa päästäkseen tekemään tuttavuutta muihin lajitovereihinsa. Pidin kuitenkin pientä ohjastuntumaa jo alkukäynneillä juuri sen takia ettei herra saisi päähänsä mitään tyhmää.
"Osasit olla koulutunnillakin nätisti vaik oli muita, joten osaat nytkin", kuiskasin kääntäen herran radan poikki kun olimme melkein Karrin persauksessa varmaan kolmatta kertaa viiden minuutin sisään. Onnekseni Reifr tuli kohta paikalle ja alkoi varmistella että kaikkien kuulokkeet toimivat.
"No niin, sitten alotellaan. Eli viime viikolla me taidettiin treenata kaarevia reittejä, eikö vaan? Tällä viikolla voitas kokeilla pieniä ratoja hypätä", mies selitti kantaessaan jo tolppia kentälle.
Sisälläni muljahti, kun ajattelin samantien radan hyppäystä. Rauhoittelin kuitenkin itseäni ajatuksella, että esteet olisivat matalia ja ei nämä noin 9-12-vuotiaat tytöt voineet paljoa paremmin tätä vetää. Ainakaan toivottavasti. Olihan ne kuitenkin vakituisesti tällä estetunnilla, mä taas olin hypänny viimeks, ööööö..
Reifr onneksi alkoi puhua keskeyttäen mun omat ajatukset, jotka meinas ajaa mut jo paniikin partaalle.
"Eli aloitetaan alkuverryttely ravissa. Katotte et hevoset on suoria ja aktiivinen tempo! Siellä Kapu ei saa kuitenkaan juosta apuja karkuun."
Kurre kulki intopiukeana muiden siirtyessä jo ravaamaan, joten tarvitsi vain höllätä hieman ohjasta niin ori siirtyi raviin kepein askelin. Kevensin tahdin mukaisesti ja koetin hengitellä rauhallisesti, mutta ilmeisesti se ei auttanut:
"Merida rentoudu, oot kauheen kankeen näkönen ja näinollen Kurre jännittyy myös koko rungostaan. Se näyttää nyt siltä että yks yllättävä rasahdus nurkassa, niin se lähtee rakettina liikkeelle."
Mielikuva sai mut ryhdistäytymään ja yritin vain ratsastaa tasaisesti voltteja sekä muita kiemuroita. Vaihdoimme suuntaa ja ori alkoi ehkä hitusen tasoittua. Samalla huomasin myös itse rauhoittuneeni, joka ilmeisesti auttoi liinakon keskittymiseen.

"Tulkaa sitten nämä ravipuomit! Puomien jälkeen laukannosto ja laukkaatte sen pitkän sivun. Hakekaa samalla kevyttä istuntaa!" Reifr kajautti hetken aikaa kiemuroiden avulla verkkailtuamme.
Kurre ylitti puomit kertaakaan kolauttamatta ja saimme mieheltä kehut. Ehkä se viime viikkoinen puomitreeni oli hyvästä, vaikkei sillon aivan putkeen mennytkään. Puomien jälkeen annoin laukka-avut ja kuten osasin varautuakin, hypähti Kiri-Kurre voimalla laukkaan. Nousin vähän jalustimille oriin puhahdellessa energiaa täynnä. Pidätteet pitkän sivun lopussa eivät meinanneet mennä aivan heti läpi, mutta kyllä ne sitten lopulta. Tällä kertaa kolisuttelimme puomien läpi huolimattomasti, sillä Kurre veti kierroksia ton laukan jälkeen.
"Merida pyöräytäpäs sinne päätyyn sen kanssa muutama voltti laukassa, muut jatkakaa samalla tavalla kun ennenkin. On tainnu pojan kunto kasvaa kun tolleen jaksaa hölläillä, ja onhan se muutenkin kevyemmällä liikunnalla kun nää muut hepat täällä."

Jatkoin siis laukkaamista voltilla suokkiorin kanssa. Kurre polki melko voimakkaan oloisesti eteen ja jatkaessani volttien jälkeen pitkälle sivulle se pärskähteli mooonta kertaa.
"Hyvä! Sitten ravin kautta käyntiin, hetkeks vapaa ohja. Mä laitan nää esteet kasaan", Reifr sanoi ratsukoiden alkaessa hidastaa käyntiin.

Seurasin silmä kovana miehen toimia, mutta helpotuksekseni estekyhäelmät eivät sitten loppujen lopuksi kovin hankalalle näyttäneet. Pitkällä sivulla ristikko, vastakkaisella sarja jonka puomit olivat myös ristikkona sekä halkaisijalla kavaletti. Eiköhän me näistä selvittäis, toivottavasti.
"Otetaan muutamat verkkahypyt tälle yksittäiselle ristikolle. Eli olkaa siellä päädyssä ja yksitellen tuutte pari kertaa", Reifr selosti Kapun ratsastajan jo nostaessa laukan.
Seurasin ratsukon etenemistä ja pian ne olivat jo ristikon toisella puolella. Uppe meni seuraavaksi, mut sen jälkeen tuli meille sopiva tila mennä. Annon rauhalliset avut ja ori siirtyi temmokkaaseen laukkaan.
"Pohkeet vaan kiinni, voit vähän ottaa takaisin sitä ettei se lähde hirmu kaukaa hyppäämään", mies neuvoi mun katsellessa estettä.
Lähestyminen tapahtui rytmikkäästi ja kohta olimme jo toisella puolella, tosin sain kommenttia että voisin pitää paremman tuntuman niin ponnituskohtakin olisi parempi. Seuraava verkkahyppy oli aika hyvä ja Kurre kuunteli ainakin toistaiseksi yllättävän hyvin.
"No niin, kaikki tais tulla pari kertaa. Tullaas sitten reippaasti paria rataa niin keretään. Ekana ihan vaan kavaletti ja sitten tuo sarja, aloittasko vaikka Merida?"
Nyökkäsin ja siirryin laukkaan. Ori korskahteli ja korvat hörössä kääntyi halkaisijalla olevalle kavaletille.
"Tee pidäte!" Reifr komensi ja työtä tehtyäni ponnistuskohta oli sopiva.
"Katse sarjalle!"
Kurre vaihtoi hienosti laukan sen kavaletin päällä ja jatkoi innolla sarjalle. Eka hyppy okei, mutta välissä suokki pääsi liian pitkäksi ja menimme neljän askeleen välin melkein kahdella.
"Merida! Uudestaan, nyt se tuntuma ja uskallat pidättää, mut muistat aina myös päästää", Reifr neuvoi mun jatkaessa laukassa ja nyt saimme väliin ainakin kolme hyvää askelta.

"Tullaas loppuun vielä yksi rata. Nostan tän sarjan jälkimmäisen 40 sentin pystyks ja tän yksittäisen ristikon pikkusen korkeemmaks ristikoks. Eli ensiks ristikko, kavaletti ja sitten sarja."
Meidän rata lähti vauhdilla kun laukatessamme päädyn ohi joku katsoja nousi penkistä vikkelästi ja Kurre säpsähti sitä. Niimpä se heitti kerran persettään, mutta sain menon jotenkin hallintaan ennen sitä ekaa ristikkoa. Mutta joo, vain jotenkin. Kurre nimittäin pääsi hyppäämään liian kaukaa jolloin toinen puomi kolahti maahan.
"Laukkaa se kierros ja alusta. Tarkkuutta Merida!" Reifr huusi nostaen puomin takaisin kannattimilleen.
Tällä kertaa puhtaasti yli, ja jatkoin kavaletille halkaisijalla. Kurre kiihdytti vauhtia ja yliliioitellen ponnisti yli, mun jäädessä hitusen suuhun kiinni. Liinakko taisi yrittää viestittää, että miksi me näin matalia mentiin. Käännöksessä pidin ulkopohkeen lähellä, sillä käännös oli suhteellisen tiukka etenkin tälläisen reippaan temmon kanssa.
"Muista ratsastaa välissä myös.... Yks, kaks ja kolme.. Hyvä!"
Hymyillen hidastin raviin ja taputin vähän hikeentynyttä kaulaa. Kurre pärski innoissaan ja olisi mielellään lähtenyt jo venyttämään kaulaansa.
"Voinks mennä tonne alakentälle jo loppuverkkaamaan?" ehdotin Reifrille suoritettuani radan ensimmäisenä ja nähdessäni Miljan taluttelemassa Minoa sekä Topin ravaamassa Possulla. Angelikakin näytti nojailevan Miro vierellään aitaan.
"Menkää vaan", mies nyökkäsi ja päästi meidät portista ulos.
Kävelin hevosen kanssa alakentälle Kurren hörähdellessä lajitovereilleen. Päätin laskeutua selästä ja talutella herraa niin, siltä varalta että se saisi jonkun hepulikohtauksen.
"Miten meni?" Angelika kysyi mun löysyttäessä vyötä.
"Aika hyvin! Tosi paljon vaan huolimattomuusvirheitä, kun tää ei ookkaa ihan nii tarkka jaloistaan ku mä oon tottunu", hymähdin ja siirryin aitojen sisäpuolelle kävelemään.
"Noni, eiköhän se siitä jos treenaatte", Angelika sanoi ja nyökkäsin.
"Mites sen koeratsastajan kanssa, Milja?" kysyin serkultani kauempana Minon kanssa.
"No iha jees. Se ratsastaja ei vaa ollu iha varma ku sil oli muitaki vaihtoehtoja mut aiko olla yhteyksissä", blondi selitti.
Juttelimme vielä niitä näitä kaikkien tehdessä omaansa, kunnes koko porukka lähti talleihin hevosia purkamaan.

Milja tuli pian mun seuraks siirtotalliin, kun Minolle ei muuta tarvinnut tehdä kun karsinaan nakata.
"Haiset röökille", oli sen ekat sanat talliin tullessa ja pyöräytin vastaukseks silmiäni:
"Meinaatko? Muuten vaan mun takin taskussa on kokonainen röökiaski."
"Oikeesti?" Milja kurtisti kulmiaan mun harjatessa suojat läpi.
Onnekseni Linda toi just Sidin sisälle talliin, niin meiän jutteluhetki jäi sikseen. Milja alko juttelee jotain toisen blondipään kanssa niin sain purettua Kurren rauhassa loppuun. Tsekkasin vielä et kaikki oli kunnossa, jonka jälkeen sanoin et mentäis kattoo joko Topi ois valmis.
"No mennää. Moikka", serkkuni sanoi Lindalle ja me käveltiin pihan poikki yksäripuolelle. Siellä Topi sulki just Possun karsinan ovea.
"Ooks jo valmis?" kysyin saaden myöntävän vastauksen.
"Mä istun tällä kertaa kyllä sitten eessä", Milja totesi itsevarmana, mutta mä naurahdin auton lukituksen avatessani:
"Sä meet vaikka takakonttiin jos niikseen on."
Niimpä blondi meni tuhahtaen takapenkille Topin tullessa eteen. Kävisin nakkaamassa ensin Miljan meille ja sitten menisin yöksi Topin kämpille. Tai kohtahan se olis munkin kämppä, kunhan saisin aikaseks pakattua ja raahattua kamppeeni sinne. Siinä voiskin kestää hetki, heh. Yllättäen mun vanhemmat olivat ottaneet kuitenkin asian tosi hyvin! Ilmeisesti Topi oli onnistunut luomaan niille ihan hyvän vaikutelman itsestään, ja tää yli vuoden seurustelu oli varmaan jonkunnäköinen tosite siitä ettei me vaan pelleilty. Tällä hetkellä vaan tuntu et elämässä asiat oli loksahdelleet paikoilleen, ajattelin hymyillen ja pitäen Topin kädestä kiinni.

// Onnea tosiaan yhteen muutosta! Toivottavasti yhteinen arki sujuu hyvin teillä! Ruohosta puheen ollen, sä voisit alkaa pikkuhiljaa käydä Kurren kanssa jossai tien vieres syöttääs sille vihreetä nii se tottuu sitten siihen ennen ku kesällä pääsee laitsalle. Jos alotat parista minuutista joku päivä ja alat siitä nostaa sitä aikaa maltillisesti, mielummi vähä kerralla ku liikaa nii ei sen vatsa heitä volttia. Repe sano mulle että kurren kanssa voisi oikeasti alottaa hypätä aktiivisemmin, mutta että ei teillä huonosti mennyt kun sä olit mukana, mutta jos unohit ratsastaa tai keskittyä nii kävi sama ku puomeilla - eli pää vaan mukaan nii homma luistaa. Taitaa vaa olla helpommin sanottu ku tehty. Nuorten tunneille on aina hyvä mennä paitsi jos niillä on jo ikää sen verta että pitää itsejään parempina ja mulkoilee sillä se on tosi yliestä, mutta tän ryhmän lapset on lepposia. 22v€ -Iida

[Merida]

8 :: Hikitreeniä
26. toukokuuta 2017

Kerrankin kesä oli alkanut näyttää tuloaan, ja melkein tää koko viikko oli ollu lämmintä. Kello oli melkein kuuden paikkeilla, mutta täällä pärjäsi silti hyvin topilla ja ratsastushousuilla. Shortsit olis ollu kyllä vielä mukavempi vaihtoehto.
Olin käynyt nyt melkein joka päivä tallilla, lähinnä syöttelemässä Kurrelle vihreää, mutta kävin sen kanssa eilen myös helpolla koulutunnilla. Tarkotus nimittäin olis saada ori tottumaan tollasiin tilanteisiin, jotta voisin sit tulevaisuudessa esimerkiks lähtee joillekin yhteisille retkille. Eiköhän herra osaisi käyttäytyä, sillä nykyäänkin vaikkapa tunneilla alkusähläyksen jälkeen Kurre kyllä oli jo hyvä ratsastaa.
Istuin yläkentän laidalla jakkaran päällä seuraten estetuntia, jota Iida piti. Esteet oli noin metrin paikkeilla, ja jopa vähän kateellisena katsoin kun ratsastajat hyppäsivät lyhyttä rataa ilman, että näyttivät kuolevan siihen paikkaan. Toisin kun mä tekisin. Tosin siinä samassa hetkessä Jippu kielti terävästi ja sen ratsastaja lensi puomien sekaan. Voikko karkasi paikalta päätään villisti ravistellen. Ja mä sain jälleen kerran vakuutteita sille, miksi pidinkään kouluratsastuksesta enemmän.
"Olivia sattuko?" Iida kysyi kiirehtien bruneten tytön luo, joka kuitenkin nousi vain seisomaan ja pudisteli päätään:
"Eipä juuri."
"No hyvä. Sitten kun saadaan vielä Jippu kiinni", vaaleahiuksinen huokaisi selkeesti helpottuneena siitä, ettei ratsastajalle käynyt kuinkaan.
Tunti vähän venähti kun tamma ei olisikaan ihan mieluusti jäänyt kiinni, plus lopuksi Jippu ja Olivia vielä ylittivät tämän kyseisen esteen puhtaasti. Odottelin kuitenkin tunnin loppumista kärsivällisesti ja pysäytin sitten luultavasti kahville lähtöä tekevän naisen:
"Hei tota ooks viel maastoillu Kurren kanssa? Kun aattelin jos olisin menny sil kentäl kevyesti ja sitte loppukävelly tos lähimaastossa."
Olinhan mä siis itsekin maastakäsin käynyt liinakon kanssa maastossa, mutta ratsastaen homma voisi olla ihan erilainen. Oli siis ehkä parasta varmistaa asia, kun toimia ja sitten katua. Se oli meistä Kajankoskista ennemminkin se Miljan taktiikka.
"Oon mä muutaman kerran käyny, ja se on kyllä aina ollu tosi rauhallinen maastoilija. Jos ei siis oo vapaita alla, mut sähän menit sillä eilen eli tuskin tulee ongelmia", Iida hymyili ja lähti nyökättyäni tallia kohti.

Olin jälleen Kurren kanssa siirtotallissa kaksin, jos radiosta kuuluvaa musiikkia ei otettu huomioon. Mua tämä järjestely ei oikeastaan haitannut, tulipahan ainakin keskityttyä itse hevoseen. Sitä paitsi nykyään ratsastuskoulun yksäripuolella oli lähes aina jokin pieni porukka sipittelemässä sekä rapsuttelemassa hevosia, jos omistaja ei sattunut paikalla olemaan. Ja olihan täällä siirtotallissakin aina välillä mun seurana esimerkiksi Lydia tai Linda, mutta aika usein aikataulut meni ristiin. Mut kuten mainitsin, ei tää mua juuri haitannut - olipahan tallillakin edes yksi drama free -paikka.
"Hyvä poika", kehuin laskiessani etujalan takaisin maahan puhdistuksen jälkeen.
Putsasin loputkin kaviot, ja hain sitten vaaleansiniset pintelit pakista. Aloitin pinteleiden käärimisen, tosin jokaisen jalan kohdalla sain päästää muutaman ärräpään kun ori nosteli jalkojaan tympääntyneenä. Kohta hain loput varusteet karsinan edustalle valmiiksi ja nostin koulupenkin Kurren selkään. Suoristin huovan paremmin ja kiristin sitten vyötä muutamalla reiällä suokin välillä huokaillessa raskaasti. Taputin kaulalle jo rutiininomaisesti ja nappasin suitset koukusta. Siirsin päitset kaulalle ja seurasin hymyillen suomenhevosen haukottelua. Jouduinkin tovin odottelemaan ennen kuin Kurren haukottelu loppui ja pystyin laittamaan sille suitset päähän. Kiristin solkia ja laitoin vielä itselleni kypärän päähän. Tänä aikana ylläpitohevoseni kerkesi pöykkiä mua lukemattomia kertoja selkään ilmeisesti yrittäen vihjailla, että olin liian hidas.
"Joojoo mennään", hymähdin ottaen päitset pois kaulalta ja tarttuen ohjista.

Tunnit oli yläkentällä, joten mä talutin Kurren alakentälle. Siellä oli jo muutama ratsukko, esimerkiksi joku koeratsastamassa Raldoa. Milja istui kentän keskellä jakkaran päällä ja seurasi hevosensa menoa. Se oli heittäyny melko kesäseks kun ei kiivenny tänään ees satulaan - tiukka toppi ja shortsit, jäiks. Myös Luca oli ratsastamassa Lakulla, joten ei ihme että bongasin Salomen ja Joonaksen nojailemasta aitaan. Jäger oli myös onnistunut hommaamaan muutamia innokkaita teinityttöjä seuraamaan aidalle ratsastustaan.
"Mäkin tuun jos käy?" kysyin avatessani kentän porttia, sillä uskoin ettei muilla mitään sitä vastaankaan olisi.
"Tuu toki", Lucas vastasi ravatessaan ohi, ja serkkunikin nyökkäsi kauempaa.
Kurre korskahteli pörheänä taluttaessani sen kaartoon kahden ruunan sekaan. Raldo järkyttyi pahemman kerran ylläpitohevoseni metelöinnistä, mutta se koeratsastaja sai ruunan nopeasti takaisin kuulolle. Hyvältä näytti ainakin mun silmään, eikä Miljakaan yhtään sen tyytymättömämmältä näyttänyt. Laskin jalustimet alas ja kiristin vyötä parin reiän verran, jonka jälkeen käskin serkkuani tuomaan tuolinsa mulle. Huokaisten blondi laski jakkaran viereeni ja siitä kiipesin satulaan. Jalustimet oli eilisen jäljiltä just sopivat, joten pian käskin oriin kävelemään vähän uran sisäpuolelle. Pidin varulta pientä ohjastuntumaa, jos vaikka herra saisi päähänsä säpsähtää jotain. Onnekseni alkukäynnit meni kuitenkin rauhallisesti, varsinkin kun Raldo, Milja ja se ratsastaja lähtivät muutaman minuutin kuluttua tallia kohti. Niimpä jäljelle jäi vain yksi häiriöntekijä eli Laku, plus ne kikattelijat kentän reunalla. Nappasin mystoryyn nopean korvakuvan ratsuni osoittaessa hetken aikaa pientä rauhallisuutta - mut tosiaan vain hetken. Toisaalta Kurre voisi olla tänään vaikka vähän rauhallisempi, kun ilma oli suhteellisen kuuma.

Alkukäyntien jälkeen otin ohjat kokonaan tuntumalle ja Kurre alkoi samantien käännellä korviaan edestakaisin pirteänä. Jos edes hetkeksi jäin omiin ajatuksiini, alkoi ori kytätä Lakua tai nykiä ohjaa tylsistyneenä. Aloitin siis tekemään pitkille sivuille siksak-kuviota pohkeenväistöllä, lyhyillä sivuilla lyhensin pätkittäin askeleen pituutta. Tarkoitus oli pitää treeni lyhyenä mut ytimekkäänä, joten vaadin liinakolta heti keskittymistä ja apujen kuuntelua. Tai kyllähän mä aina vaadin, mutta erityisen tarkasti nyt. Aurinko paistoi kuumasti ja tuntui, että hiki valui pelkän käyntityöskentelyn jälkeen. Kurre kyllä oli aika kiva, väistätti hyvin ja haki käden tuntumaa. Se ei edes raviin siirtyessäni juuri välittänyt Lakusta, vaan ravasi tahdikkaasti kiemurauria molemmille pitkille sivuille. Varmaan säästä johtuen, se oli jopa pätkittäin vähän hidas pohkeelle. Voisin joku kerta ainakin tälläisella kuumalla säällä kokeilla mennä kannuksien kanssa, ajattelin vaihtaessani suuntaa samalla toista ratsukkoa väistäen.
Kun sain ravissa hevosen pohkeen eteen, saatiin muutamia tosi mukavia pätkiä. Ainakin Kurre tuntui tosi hyvälle, ja Salomelta kysyessäni punapää ilmoitti menomme näyttävän kivalle myös hänen silmäänsä. Myös Luca virnuili jotain sen suuntaista, mut epäilen sen vilkuilleen välillä jotain muutakin kun Kurren liikkumista. Ravailin molempiin suuntiin lähinnä keventäen, mutta ennen laukkaa päätin rääkätä itseäni ja mennä hetken harjoitusravia. Pitihän mun siinäkin totutella istumaan rennosti ja helpon oloisesti, sillä salaisissa suunnitelmissani oli ehkä joskus startata joissain koulukisoissa oriin kanssa. Katsoisi nyt, miten meidän koulutreenit jatkuisi kun alkaisin mahdollisesti ratsastamaan useamminkin. Tänään harjoitusravin ratsastaminen kuitenkin meni ihan jees, mitä nyt Kurren moottori meinasi pari kertaa hiipua ja mä yritin hikipäissäni saada herraan liikettä.

Vaikka me oltiin menty noin 20 minuuttia, oltiin molemmat ihan uupuneita. Vois vaikka aloittaa sen lenkkeilyn uudelleen, kun se joskus aikoinaan vähän jäi mauton saadessani. Sitten etenkin näinä hellepäivinä huomasi, kuinka paskaksi kunto olikaan päässyt. Varsinkin nyt, kun Jemmun lähdettyä en ollut edes ratsastanut niin paljoa kuin ennen. Plus kaiken lisäksi pari kuukautta sitten saavuttamani täysikäisyys oli saattanut innoittaa mut lähtemään toisinaan turhankin usein juomaan, eh. Mut tupakan en myönnä siihen vaikuttaan, enhän mä edes polttanut. Tai silleen.
Otin kuitenkin muutamat laukannostot molempiin suuntiin, ja niillä sain vielä suokkiinkin energiaa. Pyöräytin muutamat ympyrät laukassa ja hidastin sitten ravin kautta käyntiin. Käppäilin portille ja pyysin Salomea avaamaan meille portin, niin mun ei tarvitsisi laskeutua selästä.
"Meetkö maastoon loppuverkkaamaan?" punapää kysyi mun rapsutellessa hevosen hikeentynyttä kaulaa samalla kun tyttö aukaisi portin.
"Joo", vastasin hymyillen ja kävelin kentältä pihan puolelle.
"Meki voitas tulla jos Kurre ei sekoo", Lucas kysyi ikivirne kasvoillaan.
"Tuu toki", hymähdin ja seurasin kun jätkä ratsasti hevosella meidän perään.
"Me mennää taukotupaan, tuu si sinne ku joskus selviit", Joonas vinkkasi ja lähti johdattamaan Salomea tallia kohti.

Lähdimme kävelemään polkua pitkin pois pihalta, hyvän turvavälin toisiimme pitäen. Lucas löysytti täysin pitkän ohjan, itse varulta pidin pienen ohjastuntuman. Kurre kyllä venytti kaulaansa niin paljon kun ohja antoi myötä.
"Mulla on nii kuuma", hengähdin samalla tarkkaillen ylläpitohevostani, joka tosiaan omistajansa sanojen mukaan ei tainnut turhia maastossa hötkyillä. Tai sitten se oli nyt vaan niin väsynyt.
"Jep, mut ei mua nää kelit haittaa. Tytöt vaa tulee vähemmissä vaatteissa tallille", Lucas totesi virnistellen jolloin vilkaisin häneen kyllästyneenä:
"Pliis."
"No joojoo. Serkkus ei näyttäny ollenkaa huonolle niis shortseis ja toi sunki toppis on kyl semi hyvännäköne. Tuleekoha Angelika tänään tallille? Ehkä seki on jo kesäfiiliksissä", Lucas jatkoi ja sai mutkin naurahtamaan tolla sen älyttömällä puheellansa.
"Lopeta ennen ku laskeudun täält alas ja tuun mottaa sua kuonoon", pudistelin päätäni huvittuneena ja pyysin puhumaan jostain muusta.
"Okei öööö, mites sun ja Topin yhteiselo? Onkse muute tänää ees tallilla, en oo nähny sitä."
"On se tallil, meni vissii irtohypyttää Possuu maneesille heti ku tultii ja ny en tiiä, varmaa taukotuvas. Ku se ainaki puhu et antaa Likalle vapaa päivän. Mut joo, iha hyvin. Välil kyl tulee äitii ikävä ku tajuaa viieltä iltapäivällä et viimeks on tainnu syyä kunnon ruokaa aamulla tai huomaa et ne pyykkikoriin jättämät housut on siel kyl edelleen ku ei oo ite pessy", selitin samalla ehdottaen takaisinpäin paluuta, sitten jatkaen:
"Mut en siis kyl kadu, ku olin itekki ennen Topin ehotusta jo miettiny et en jaksais vanhempien, saati Miljan kanssa enää samas kämpäs asua."
Käppäilimme tallin pihaan jätkän kysellessä loppuajan niiiin Lucasmaisia kysymyksiä kun olla ja voi, joten hymyillen huokaisin vaan helpotuksesta päästessäni Kurren kanssa kaksin siirtotalliin.

Pistin suomenhevosen käytävälle kiinni ja vedin satulan selästä. Ori oli hionnut aika mukavasti, joten irroitin huovan kuivumaan satulan päälle. Pesin suitsien kuolaimet ja niputin suitset samalla ajatellen, että Kurre oli kyllä ollut tosi asiallisesti kävelylenkillämme. Ei edes jaksanut enää vauhkota, vaikka Laku käveli vierellä muutaman metrin päässä. Joku päivä voisin kyllä käydä liikuttamassa tummanrautiaan maastossa, niin tulisi vaihtelua liikutukseen. Harmi kun Topin molemmat ratsut oli tammoja ja Miljan sekopää. Ehkä esimerkiksi Angelika voisi lähteä seurakseni joku päivä Karrin kanssa.
Purin pintelit pois jaloista ja pistin kääröt takaisin hoitopakkiin. Karva oli sen verran hionnutta, että otin haaleaa vettä sankkoon ja puristelin sienen avulla vettä Kurren hionneille alueille. Ori lerputti alahuultaan nautinnollisesti, taisi tykätä viileästä vedestä. Lopuksi kokeilin jalat ja tarkistin kaviot, ei onneksi mitään hälyttävää. Kiinnitin riimunarun päitsiin ja lähdin taluttamaan suokkia tarhaa kohti. Nöpö hirnahteli kaverilleen jo kaukaa, ja Kurren irti päästäessäni kaksikko piehtaroi vuorotellen samaan kohtaan. Hymyillen tarkistin että portin säppi oli kiinni ja lähdin sitten taukotupaa kohti.

Kiipesin yläkertaan ja huomasin, että kyllä vaan porukka jaksoi perjantaina vielä seitsemän jälkeen täällä hengata. Jos mulla ei olis ylläpitohevosta, niin itse olisin varmaan ryyp- okei joo.. Potkin kengät jaloistani ja näin Topin yhdellä sohvista jostain Miron ja Angelikan kanssa juttelemassa. Kävelin sohville samalla nopeasti hiukset sotkunutturalle pistäen ja istahdin Topin syliin kun sohvalta ei tilaa liikennyt.
"Moi", sanoin lähinnä Angelikalle ja Mirolle, saaden molemmilta tervehdyksen takaisin.
"Milja mites sen koeratsastajan kanssa?" kysyin blondilta joka istui muutaman metrin päässä puhelinta rämpläten. Irrotti sentään katseensa siksi aikaa, kun mulle vastasi:
"Siis tosi hyvin! Se tykkäs Raldosta, ja tulee vissii joku toinen päivä kokeilee viel hyppäämistä, kun nyt ei voinu ku sil hyppäs se yks toinen eilen jo."
"Noni", nyökkäsin Miljan jatkaessa viekkaan näkösenä:
"Ja sain vastauksen siltä yheltä - se on vielä myynnissä!"
"Gaad, et kyllä hanki sitä", huokaisin silmiäni pyöritellen ja huomasin serkkuni sanojen herättäneen monien tuntilaisten kiinnostuksen.
"Ai onks sul tiedossa seuraava?" Angelika kysyi.
"On sillä mut toivokaa kaikki vaan ettei se sitä hanki", varoittelin päätäni pudistellen, jolloin Lucas huudahti:
"Ostikse Alman takas?"
"En, parempaa", Milja hymyili isosti.
"Pahempaa", korjasin serkkuni lauseen huomaten kuiskintaa tuntilaisten kesken. Pian Sanna kuitenkin ilmestyi ylös Lindaa etsimään, ja sai osan ylhäällä juoruavasta porukasta kaikkoamaan. Naisen poistuessa mekin lähdettiin samalla oven avauksella Miljan ja Topin kanssa pois.


// Voi kurre kurre, välillä sitä jopa luulee että orin kunto on noussut, mutta sen kyllä huomaa sitten lämpimillä keleillä että pyh se mitää kohonnut on, vaikka maha onkin pienentynyt ja lihasta tullut. Saa nähä miten se reagoi laitsalla oloon, jos kovin huonosti niin voidaan ottaa se lopussa sitten jo aikasemmin tarhaamaan. Kannuksia saat koittaa, mutta jos on lämmintä ja ori liikutettu edellisinä päivinä nii mikset koittais ilman satulaa, vaikka se saattaakin koetella sitten vatsalihaksia, mut jos on lämmin niin kurrella on varmasti vähemmän pöllöenergiaa. Mut tosi kiva ku lähit sen kaa maastoon ja sait seuraa, vaikka luca lucamainen olikin eikä jättänyt sua nauttimaan hyvästä säästä ja fiksusti käyttäytyvästä hepasta. Voishan joku joskus ottaa sen sidin mukaa ja lähtee teijän kaa maastoon, mutta karrillekin tekis kylä hyvää päästä maastoon. Vaihtelu virkistää! 18v€ -Iida

[Merida]

9 :: Hurjia koikkaloikkia
4. kesäkuuta 2017

Tallipiha näytti niin tyhjälle, kun tarhoissa ei ollut kuin muutamia satunnaisia hevosia. Eilen oltiin tosiaan päästetty hevoset laitsoille, ja ainakin Kurre näytti nauttivan siitä revittelynsä perusteella. Oli se sitten kuitenkin lopulta alkanut syödä, eikä ihan heti näyttänyt lopettavankaan.. Toivottavasti ei ihan älyttömästi lihoisi kesän aikana, vaikka meillä kyllä Iidan kanssa oli tarkoituksena estää se jatkaamalla treeniä ihan normaaliin tapaan. Tai mulla ja Kurrella ei vielä mitään säännöllistä treenirytmiä ollut, vähän liikuttiin miten huvitti. Tänään mä kuitenkin hyppäisin orilla ekaa kertaa itsenäisesti, kun Milja onnistui mut jotenkin manipuloimaan siihen..
"Raldo raukka hirnuu tonne laitsoille päin kaipaavasti", serkkuni hymähti meidän kävellessä laitumille.
"No jep. Mut onhan sillä esimerkiks Terra seurana, vaikka eivät kyl samassa tarhassa ookkaan."
"Mm."
Saisipa nähdä miten suosiolla herra jäisi kiinni. Eihän siinä yleensä sen suurempia ongelmia ollut, mutta hevoset olivat saaneet nauttia kesän ihanuudesta vasta päivän. Niin, nyt kun siis viimein kesä oli tainnut saapua - tarkeni jopa topilla. Näin Kurren syömässä Sid vierellään, eikä lupaavalta vaikuttanut. Hetken aikaa vihelleltyäni ori kyllä nosti päänsä maasta, mutta vilkaisi vain painaen korvansa luimuun ja jatkoi ruohon ahtamista.
"Ja ton kanssa pitäs lähtee estetreeniin", huokaisin Miljan jäädessä porttivahdiksi.
Talsin kaksikkoa kohti riimunaru selkäni takana, vaikka kyllä liinakko taisi aikeeni arvata. Tai ainakin sen perusteella, että se lähti yllättäen kohta kävelemään mua karkuun. Just sillä ärsyttävällä tavalla, ettei se vaivautunut juoksemaan mutta käveli tarpeeksi nopeasti etten voinut napata päitsistä.
"Okei, jos tää tulee olee tällästä joka päivä niin voi vittu!", murahdin ja korotin pienesti ääntäni ärsyyntyneenä:
"Kurre!"
Silloin suomenhevonen pysähtyi ja helpottuneena riimusta tarttuessani hevonen näytti jopa vähän nolostuneelle.
"Hyyyvä poika", kehuin ja taputin kaulalle saatuani orin turvallisesti narun päähän kiinni.
Kiri-Kurre käveli varsin haluttomana perässäni portille, jonka Milja sitten sulki jälkeemme. Ainakaan se ei keksinyt mitään metkuja matkan aikana, vaan löntysteli sisälle siirtotalliin suorinta reittiä, jos ei siis lasketa haikailevia katseita ruohoa kohti..

Milja oli antanut tän päivän vapaata Raldolle, joten ilmeisestikin saisin kestää sitä koko päivän roikkumassa mukanani. Oli se tosta vapaasta huolimatta tullu tallille, sillä tais tietää etten olis ilman sen läsnäoloa tänään varmaankaan hypännyt, heh.. Ja aiko se kuulemma käydä pihalla jossain vaiheessa syöttelemässä hevoselleen vihreää.
"Älä syö mun sormia", blondi vetäisi sormensa pois yli-innokkaan ylläpitohevoseni hampaista mun harjatessa karvaa läpi pölysualla.
"Ite kiusaat sitä", sanoin viitaten kun Milja hetkeä aikaisemmin oli tökkinyt suokin turpaa.
"Enhän."
Jatkoin harjausta toiselle puolelle asiaa sen enempää kommentoimatta. Äsken väsyneeltä vaikuttanut tummanrautias alkoi saada virtojansa takaisin ja osoitti sen kyllä esimerkiksi kuopimalla tai hirnahtelemalla kuuluvaan ääneen. Siirryin putsaamaan kaviot ja sen jälkeen laitoin kaikkiin jalkoihin jännesuojat.
"Haetko tän varusteet?" pyysin blondilta laittaessani toiseksi viimeiseisen suojan tarroja kiinni.
Ihme kyllä tyttö totteli ilman sen kummempia kitinöitä. Pian käsissäni oli estesatula ja vaaleansininen huopa, jotka laskin rauhallisesti selkään. Kurre heilutteli päätään korvat luimussa, mutta lopetti kun vähän ärähdin. Laitoin rintaremmin vyön läpi ja kiristin sitten muutamalla reiällä. Vasta nyt päähäni alkoi todella iskeä fakta että tänään taas hypättäisiin, ja se sai mahassa kipristelemään. En edes tiedä miksi mua hyppääminen näin jännitti, kun ei mulla koskaan ollut käynyt mitään kovinkaan vaarallista esteillä. En vaan ollut niin hurjapää kuten serkkuni tai Topi. Mulla vaan tais olla enemmän itsesuojeluvaistoa kun niillä. Vaikka voiko sitä kellään ratsastajalla paljoa olla, kun tälläistä hullujen lajia harrastaa?
Siirsin päitset kaulalle ja sujautin samantien kuolaimet herran suuhun. Olipahan kivaa vaihtelua kun ei tarvinnut nyt pariin kuukauteen lämmitellä kuolaimia ennen hevoselle laittoa. Kiristin soljet sopiviksi ja laitoin sitten itselleni kypärän päähän:
"Hitto mähän unohin käydä laittamassa esteet! Ehkä mä sittenkin meen kou-"
"Et, et ja et. Mä kyllä voin huolehtia niistä esteitä", blondi virnisti vähän huolestuttavasti samalla napaten käytävältä kameralaukkuni mukaan.

Niimpä mä hyppäsin Kurren selkään ja aloin kävellä alkukäyntejä samalla seuratessani Miljan rakennuspuuhia.
"Et sitten laita mitään kummajaisia", sanoin heti alkuunsa nähdessäni serkkuni katselevan mahdollisuuksia.
Toisaalta onneksi me oltiin alakentällä missä ei paljoa erikoisesteitä ollut, kun kaikki oli yläkentällä. Ja siellä oli nyt tunnit menossa.
"En toki", se pirulainen nyökkäsi ja lähti sitten estekenttää kohti.
Sydän pamppailen odotin tytön paluuta ja pian se sieltä tulikin takaisin vesimattoa raahaten. Jouduin ihan ottamaan ohjastuntumaa, kun ratsuni jähmettyi paikalleen nähdessään sinisen vesimaton.
"Milja! Sanoin että ei mitään erikoisia hökötyksiä! Tajuutko suomen kieltä?" aloin paasata ja löysytin uudelleen pitkät ohjat, vaikka Kurre vähän vielä kyttäsikin.
"Ei oo paha! Sitä paitsi mun tietääkseni se kyl tykkää hypätä ja on kisannukki sellasel tasolla että varmasti on tälläsen yli ennen hypännyt. Ja, tiiän et haluat pitää korkeudet matalina, niin pitää nyt jotain haastetta laittaa."
Tiesin ettei asiasta enää blondin kanssa kannattanut kinata kun se ei muuksi asiaa muuttaisi, joten huokaisin vain silmiäni pyöritellen. Keräsin ohjat tuntumalle ja Kurre lisäsi heti käynnin tempoa. Se myös tuijotti tiiviisti serkkuni raahausta, eikä oikein meinannut keskittyä muhun ja apuihini. Aloitin ihan peruspysähdyksillä ja pohkeenväistöillä, joilla sain oria ehkä vähän kuulolle. Miljakin sai urakkansa loppuun ja istui jakkaralle, jolloin Kurre ei enää löytänyt siitäkään mitään mielenkiintoista kytättävää.

Ravissa meno oli eka aika jäykkää, mutta Milja sanoi että niin oli mun ratsastusasentonikin. Kun muutaman kerran pyörittelin olkapäitä ja hengitin tasaisesti, niin alkoi Kurrekin sitten pikku hiljaa rentoutua. Keventelin rauhalliseen tahtiin ja tein aktiivisesti suunnanmuutoksia.
"Mä laitan nää yhet puomit sillee et voit ravissa tulla", serkkuni pian sanoi ja nyökkäsin vastaukseksi, vaikkei se sitä tietenkään huomannut.
"Valmista!" kohta kuului ja käänsin katseeni puomeille, jotka oli suoralla linjalla pitkän sivun keskellä. Pitäis olla ihan helppoa.
Ratsastin reitille, kun liinakko sitten kiihdytti, kompuroi yli ja nosti laukan.
"Heeei, prrr! Kurre ei!"
"Mitä jos vaikka pitäisit tuntuman? Ja kato puomien yli äläkä niihin! Plus tee pieniä puolipidätteitä koko ajan", Milja alkoi selostaa ja ajattelin, että sepä tuli kuin tietokirjasta.
Lähdin uudelle yritykselle, mikä ei ihan nappiin mennyt tälläkään kertaa kun Kurre pääsi laukkaamisen makuun.
"Ööö, sun kannattaa ehkä ny laukata sen kanssa vaan muutama kiekka nii jos se tasoittus. Ja kevyessä istunnassa Merida!"
Kurre polki voimakkaasti eteenpäin ja hetken kuluttua alkoi pärskiä innoissaan. Vaikka asteita oli ainakin reilut kymmenen, ei laiskuudesta enää ollut mitään tietoa. Lopulta pidättelin takaisin raville ja kappas kummaa, puomit sujui heti paremmin. Muutamia kolahduksia kuului, mutta ainakaan laukka ei noussut ilman mun lupaa eikä turpa meinannut osua omiin etujalkoihin..

Välikäyntien aikana Milja sanoi laittavansa esteet verkkakorkeudelle.
"Mun verkkakorkeus on sitten joku 40 senttinen ristikko, ei 60 senttinen pysty", kommentoin varulta Miljan vain mutistessa jotain ´joojoo´-tyyppistä.
Ihana serkkuni oli kasannut kentälle neljä estettä. Pitkälle sivulle sarja jonka toinen este oli okseri, vastakkaiselle sivulle se vesimattohökötys. Halkaisijalla oli sitten vielä yksi normaali ristikko. Onnekseni toinen Kajankoski kerrankin kuunteli mua, ja kaikki esteet oli matalia ristikoita. Keräsin ohjat tuntumalle ja Kurre kohotti samantien päänsä korkealle katsellen esteitä.
"Haluutko ite keksiä vai sanonks mä sulle mitä tuut?" Milja kysyi istuutuessaan uudelleen penkille.
"Vaikka ite", koin paremmaksi sanoa kun hypätä kohta jotain kymmenen hypyn rataa.
Päätin tulla verryttelyksi sitä halkaisijan ristikkoa, sillä se näytti sopivan yksinkertaiselta. Tein lähestymisen ravista, mikä sujui oikeastaan hyvin. Hyppy lähti tosin turhan kaukaa ja ainakin Miljan rääkymisen perusteella taisin jäädä suusta vähän kiinni.
"Se ei voi nostaa laukkaa jos et myötää yhtään!" blondi huokaisi mun vaihtaessa suuntaa jotta voisin yrittää uudelleen.
Tällä kertaa ponnistuskohta oli parempi ja mäkin pääsin hyppyyn mukaan. Laukkakin nousi hyvin ja taputin herraa kaulalle uralle päästyämme. Tulin samaa halkaisijaristikkoa vielä pari kertaa molemmista suunnista, jonka jälkeen päätin kokeilla jotain muuta.
"Tuun vaikka ton sarjan", nyökkäsin ja nostin nyt suorilta laukan.
Kieltämättä tää jännitti suorilta heti enemmän, en oikeastaan edes tiennyt miksi. Kurrekin taisi aistia sen, ja se jarrutteli vähän ennen hyppyä. Kuulaisesti se kuitenkin räpelteli yli ja eteni okserille, joka ihme kyllä päästiin yli puhtaasti.
"Merida ratsasta! Et voi jäähä kyyhöttää vaan sinne selkään kun ei se hevonen niitä kuitenkaan ihan ite voi hypätä!"
Ja tätäkin jouduttiin jankkaamaan muutaman kerran, kunnes saatiin ylitettyä sarja hyväksyttävästi.

Noiden kohelluksien jälkeen oli vaan pakko kai koettaa sitä vesimattoakin. Suu kuivana nostin laukan ja katselin tulevaa koitostamme. Ja ei edes kovinkaan yllättävästi ratsuni laukkasi sujuvasti esteen sivusta, jolloin Milja pääsi taas suorasukaiseen tapaansa raivoamaan:
"Ööö niin ratsastatko vaikka? Me molemmat tiietään et toi hevonen pääsee leikiten ton yli, mut se vaan alkaa jännittää ja pelleillä kun sä teet niin. Pohkeet kiinni ja katse esteen yli, kyl te nyt saatana tollasen yli pääsette!"
Ehkä teki hyvää kun joku välillä sanoi asiat suoraan eikä niin ammattimaiseen sävyyn kun opettajien täytyi. Hengähdin kerran syvään ja lähdin vesimatolle uudestaan, tällä kertaa hieman rohkeammalla mielellä. Hetken kuluttua me oltiinkin vesimaton toisella puolella ja mä taputin oria hymyssä suin kaulalle:
"Hyvä!"
"Noni, oliko niin vaikeeta? Siis Kurre vaan hypähti sen yli, ei ees tehny vaikeeta sille. Se vaan jää liikaa epäröimään ku sä aattelet että epäonnistutte."
Nyökkäsin ymmärtäen serkkuni pointin, mut silti mua kyllä jännitti edelleen seuratessani kuinka ristikot vaihtui pieniin pystyihin.

Koska verkkahypyt oli nyt otettu, pitäis varmaan tulla jotain pikkuista rataa. Kurre ainakin oli ihan fiiliksissä, puhinasta ja korskahtelusta päätellen.
"Voisin tulla ton sarjan, sitten halkaisijan pystyn", sanoin mutta Milja lisäsi pontevasti perääni:
"Ja sitten vesimatto."
No sama kai se sitten oli ottaa sekin mukaan, vaikka vähän kauhistutti. Kaiken lisäksi kentän lähettyville oli ilmestynyt muutamia tuntilaisia sivusilmällä tuijottamaan. Nostin laukan joka lähti samantien pyörimään hyvin, vaikkakin vauhdilla.
"Tee puolipidätteitä!"
Musta oikeastaan tuntui kun olisin ollut tunnilla, kun serkkuni vähän väliä heitti ohjeita mulle. Ei kyllä sinällään haitannut. Sarjan eka pysty ylittyi vaikka tempo vähän hiipuikin mun taas stressatessa turhasta, mutta esteiden välissä käytin pohkeita ja okseri jäi taakse helposti. Käännös halkaisijalle sujui hyvin, jotakin hyötyä kouluratsastajan taustasta.. Hyppy pystylle lähti liian kaukaa, joten blondi penkiltä muistutteli tekemään taas puolipidätteitä. Jotenkin alkuradan aikana olin jo unohtanut sen pirun vesimaton, mutta sitten se taas ilmestyi siihen kun tyhjästä. Mun säikähtäessä hökötystä alkoi Kurrekin - jälleen - epäillä ja teki stopit juuri kun oli hyppäämässä. Pysyin kyllä selässä hyvin, mutta pysähdyksen jälkeen Kurre vielä loikkasikin paikoiltaan ylitse. Eipä siinä, hyvin se sen matalan pystyn yli paikaltaakin loikkasi ja muakin se lähinnä vaan huvitti.
"Okei Merru miten ois ryhdistymisen paikka?" Milja pyöritteli päätään mun nauraessa orin oudolle ylitykselle.
"Joojoo", rykäisin ja nostin laukan uudelleen.
Ja nyt keskittyessäni sujui heti kivasti ja vesimatto jäi taas taakse.
"Nyt tuut kerran saman radan, mut selviitte kyllä jos nostan tän vikan esteen viiteenkymppiin."
Se vika este siis oli se perkeleen vesimatto. Yritin kysyä että jospa vaihdan radan järjestystä, mutta Milja piti sellasen paasauksen siitä kuinka me selvittäisiin leikiten, että pysyimpä lopulta vaiti. Jännitti kyllä niin pirusti, mutta jospa kerrankin yrittäisi luottaa itseensä. Ja olinhan mä ennenkin mennyt yli 50 senttiä, kisoissakin kasikymppiä. Kurressa ja Jemmussa oli sitä paitsi paljon samaa, mutta Kurre oli oikeastaan jopa kuulaisempi jos hallitsin vain omat hermoni. Näillä tsempeillä mua ei sitten loppujen lopuksi niin paljoa jännittänyt, kun laukan nostin.

Sarjalle askeleet sattui just eikä melkein. Mulla oli oikeastaan tosi itsevarma fiilis halkaisijalle kääntäessäni. Kurre korskui lähestyessämme pystyä ja este ylitetty, joskin taas vähän turhan kaukaa.
"Ja nyt, vika hyppy! Pohkeet kiinni, keskity!" Milja huusi kuvia väliin räpsiessään.
Kurre katsoi vesimattoa korvat hörössä, mutta vähän pohkeita käyttäessäni jatkoi etenemistä ja hyppäsi sulavalla liikkeellä ylitse.
"Hiiieno poika! Hyvä!" kehuin hidastaen raville.
Loppuverkkasin koko ajan hymy huulilla Miljan jo kantaessa esteitä pois. Taivuttelin oria ympyröillä ja Kurre tuntui toimivan mahtavasti. Taas yksi niitä hetkiä - mitä muuten tunnuin Kurren kanssa paljon kokevan - etten sittenkään katunut Jemmun lähtemistä. Tilalle oli saattanut tulla jopa jotain parempaa.
Kohta hidastin käytiin ja laskeuduin alas kävelläkseni loppuverkan hevosen vieressä. Milja toi mulle kameran, joten samalla kävellessämme selasin kuvia.
"Ihana! Ja tääkin! Tää kieltokuva, kiva ilme mulla.. Vitsi tää vikan hypyn kuva on ihana! Ig-materiaalia", naurahdin käydessäni kuvia läpi.
Kohta luovutin kuitenkin kameran takaisin serkulleni ja pysähdyin suokki vierelläni. Ori tunki turpaansa kainalooni samalla ilmaa hönkien.
"Niii, kuka on hieno poika... Ei mulla oo nyt herkkuja, saat tallissa. Joo, saat varmasti", lepertelin liinakolle vetäen ohjat kaulalta pois.
Milja avasi meille kentän portin ja talutin hevosen siirtotallia kohti. Tää estetreeni sujui kyllä yli odotusten!

Kun Kurre oltiin hoidettu ja päästetty ansaitusti takaisin laitsoille, mä kiipesin vielä Miljan kanssa yläkertaan. Yhdellä sohvista istui Topi ja Miro, tosin yhden ihmisen mentävä kolo välissä. Vedin Miljan perässäni sohvaa kohti, joka kyllä soperti jotain ettei me molemmat sille mahduttais. Mä kuitenkin menin ovelasti hajareisin Topin syliin ja vinkkasin blondille paikkaa jätkien välissä:
"Kyllä sä tohon taiat mahtua."
Serkku loi muhun mulkaisun mutta istui kuitenkin sitten sohvalle, kaivaen puhelimensa esille. Itse laskin toisen käteni Topin selän taa avattuani mukanani kantamani juomapullon.
"Mennääks me kohta?" Topi kysyi pitäen käsiään rennosti perseelläni.
"Juu kohta. Mut me hypäättii Kurren kaa, ja meni muute iha superisti!" hehkutin hörpättyäni juomapullosta.
"Hyvä!" Angelika liittyi keskusteluun ja kysyi heti perään:
"Muistanks muuten ihan väärin, vai oliks sulla eilen lakkiaiset?"
"Joo", nyökkäsin vielä eilistä muistellen, joka sai hymyn ehkä vielä äsköistä leveemmäks.
"Noni, onnee! Mitäs sä nyt meinaat?"
"Mulla ei oo hajuakaan, varmaa pidän välivuoden ja teen jotai töitä? Kun en oikeen tiiä minne jatkasin", kohautin olkiani.
Juttelimme vielä noin kymmenen minsaa, jonka jälkeen Milja alko tökkiä mua vaivaantuneena kylkeen vaatien et voitasko jo mennä.
"No mennää", virnistin päästäen Miljan tilanteesta ja nousin Topin sylistä huikaten ovelta vielä heipat muille.

// Najaa hyvä Merida onnea ylioppilaaksi pääsystä! Ihanaa kun sulla on noin suorasanainen ja tomera serkku muuten olis jäänyt noin hyvä treeni väliin ja sitte olis harmittanut. Super kuulla ettet kadu kurren ylläpitoon ottamista enkä mäkään tosiaan, kiva saada tuttu, osaava ratsastaja omalle hevoselle - te tuutte vielä niin loistamaan kisoissa! Ainakin ahkeralla treenaamisella. Milja oli oikeassa kurresta, se on hypännyt ties mitä esteitä käyny pari kertaa maastoesteradallakin, muttaa osaa silti leikkiä olevansa epävarma pikkuparka, jos ratsastajan hermot ei pysy kurissa ja olo ole varma. Mutta hyvin sä selviydyit kouluratsastajaksi, ehkä kurre koulii susta esteflikan? Jos joskus tahtonet niin tallilta löytyy aina töitä 17v€ -Iida

[Merida]

10 :: Lisäjuorut lellikistä
10. kesäkuuta 2017

"Ja joo, jotenki sit lupauduin ainakin kaheks viikoks töihin tallille. Tai ei siinä mitää, kyllähä mä rahaa haluan ja mul ei oo ku heinäkuun lopussa ne kaks viikkoa kesätöitä siel yhel yrityksel", selitin mun äidille puhelimen ollessa kaiuttimella ja etsiessäni samalla mun kotiavainta jostain sekasorron keskeltä. Se olis vähän pakko löytää, kun siinä oli auton avaimetkin..
"Merru tuutko?" Topi huusi ovelta äänen perusteella samalla oven avaten.
"Joo ihan just, mut missä se avain on?" kailotin vastaukseksi ja samalla yritin kuunnella mitä äitini puhelimessa sanoi.
"Se on mulla jo täällä?" Topi naurahti ja katsoessani jätkä tosiaan heilutteli avainnippua jo käsissään.
"No voi helvetti. Äiti ööö, me lähetää ny tallille nii jos soitan sulle vaikka illalla tai jotain? Joo kiva moikka!" lopetin puhelun ja menin eteiseen laittamaan tennarit jalkaan.
Ei mulla muutenkaan ollut kuin shortsipuku päällä, sillä mulla oli tarkoitus mennä tallille vaan kattomaan Iidan kanssa mun työvuoroja. Ilma oli muutenkin niin hyvä, ettei täällä sen paksumpia vaatteita juuri tarvinnut.
"Tuleeks Milja?" Topi kysyi meidän mennessä auton kyytiin.
"Ei tuu", pudistin päätäni ja käynnistin autoni.

Miron mukaan Iida oli mennyt hetkeä aikaisemmin taukotupaan, joten sinne me siis Topin kanssa kivuttiin. Siellä vaaleahiuksinen istuikin pöydän ääressä joitakin lappuja edessään ja kahvikuppi kädessään. Topi jäi sivummas mennen istumaan yhdelle sohvista. Kävelin Iidan luo ja tervehdin istuessani vastapäätä. Saatoin tuntea muutamien ratsastajien katseet selässäni, jotka olivat luultavasti tulleet ylös vain kuluttamaan aikaansa.
"Eli katotaaks me niitä työvuoroja?" hymyilin vilkaisten niitä kaikkia lappuja pöydällä.
"Jep. Ootko valmis jo alottaa iha huomisesta lähtien?" Iida kysyi mun vastatessa myöntävästi.
Jossain vaiheessa ovi kävi ja Lucas asteli sisään perinteinen virne kasvoillaan saaden ne mua vilkuilleet tytöt kovasti supattamaan ja parantelemaan hiuksiaan. Jätkä kävi ottamassa itselleen vettä johonkin lasiin ja suuntasi askeleensa pöytää kohti. Eka se meinas Iidan viereen, mut näyttikin viime hetkellä muuttavan mielensä ja kurvasi samalle puolelle pöytää mun kanssa.
"Haiset ihan kivalle hielle", totesin huvittuneena ja siirryin vähän kauemmas istumaan.
"Tarkotat varmaan miehiselle charmille. Sitä paitsi niin haiset kohta säkin jos oon oikein juoruja kuullu, et sä olisit tulossa tänne töihin?" Lucas virnuili tökäten mua kyynärpäällään käteen.
"Noni hei keskitytääs olennaiseen", Iida keskeytti ennen kuin kerkesin mitään vastata.
"Okei keskitytää vaa. Voiks vaikka sumplia ne jotenki sillee et meil ois Meridan kaa paaaljo yhteisiä aamuvuoroja? U know, aikanen lintu madon nappaa", Lucas heitti ja vilkaisi ensin mua, sen jälkeen Topia.
Selkeetä provosointia, huokaisin ja koetin vaan näyttää ilmeillä Topille et ottais rauhassa toisen ärsytyksestä huolimatta.
"Etkös sä vihaa aamuvuoroja?" Iida huokaisi.
"Siis en, just rakastan. Millon sä tollasta oot kuullu?" Lucas pokkana kohotti kulmiaan.
"Jokaikinen kerta sulta, kun tuut tekemään aamuvuoroa?" Iida naurahti mutta ilmoitti sitten laittavansa oikein urakalla tällä kertaa Jägerille aamuvuoroja.
"Mulle käy sit ihan kummat vuorot vaan", lisäsin kun Iida ja Lucas saivat puitua asiaansa vielä muutaman minuutin verran.

"Nonni, nyt ne alkas varmaan olemaan sitte. Mut oot sä jo kotiin menossa vai?" tallin omistajatar kysyi asetellessaan papereita siistiin pinoon.
"Riippuu vähän, oisko sulla ollu jotain?"
"Noh, aattelin että Kurren oisit voinu liikuttaa mut sul ei oo kovin hyvät vaatteet siihen. Ellet haluais ilman satulaa koettaa? Nyt on nii kuumaki", vaaleahiuksinen ehdotti ja kieltämättä houkuttelevalta kuulosti.
"Voisin mä kyl", nyökkäsin hymyillen ja niin asia oli sovittu.
Tänään mentäisiin ekaa kertaa sitten Kiri-Kurren kanssa ilman satulaa. Tosin sää oli suotuisa siihen, samoin vaatetus ja ori oli ollut nyt melko tehokkaalla treenillä. Enköhän mä selässä pysyisi - kai...
Sohvalle Topin luo mennessäni saatoin edelleen tuntea jäätäviä katseita niskassani muilta tytöiltä huoneessa. Mua oltiin ennenkin kutsuttu Iidan lelliksi ihan vaan Kurren perusteella, niin entä nyt kun sain töitäkin tuosta vaan? Ja äsken käymämme keskustelun perusteella tyhmäkin tajuais, et meillä oli kyllä hyvät ja helpot välit. No, eipähän juoruilijoilla tulis tylsää hetkeä ainakaan. Iida lähti ilmeisesti tuntia pitämään ja huikkasi meille ovelta vielä heipat.
"Mä aattelin et on hyvä kun saat töitä täältä, mut nyt en ookkaa enää iha nii varma", Topi sanoi mulle vähän hiljaisemmalla äänellä tullessani sen viereen istumaan.
Äänensävy oli varmaan kuitenkin tarpeeksi kova siihen, että pöydän ääressä puhelintaan selaava Lucas sanat kuulisi.
"Hm, on se hyvä juttu. Älä ton pelleilystä välitä."
"Miks must tuntuu et se ei oo edelleenkää tajunnu, et oot varattu?" Topi huokaisi Jägerin suuntaan vilkuillen.
Katsoin hetken aikaa Topia huvittuneena hymyillen, niillä ei tosiaan parhaat välit Lucaksen kanssa ollu.
"No pitäsköhän sille näyttää?" virnistin kivuten hajareisin Topin syliin ja jaellen suudelmia kaulalta ylös päin huulille.
Ei nyt kuitenkaan liian villisti, olihan paikalla viattomia tuntilaisiakin.. Vaikka no, Yläkokon tuntien tästä lähtisi varmaan vähintään juttu liikkeelle siitä, kuinka meillä olis ollu taukotuvassa jotain kimppakivaa Lucan kanssa...

Ihan varulta en aikonut ratsataa tällä kertaa samalla kentällä tammojen kanssa. Niimpä pakotin ( kyllä se sinne oikeesti halus ) Topin maastoon Likkansa kanssa, vaikka se ensin oli meinannut alakentälle tulla. Sen sijaan onnistuin värväämään Angelikan ja Karrin mun seuraksi.
"Nähään jonkun 20 minsan päästä tos alakentälle?" varmistelin ennen kuin lähdimme omia laitumiamme kohti.
"Sopii", nainen hymyili ja lähti hakemaan hoitsuaan laitsalta.
Itsekin olin Kurrea sisälle noutamassa. Lähdin kävelemään oria kohti vihellellen, ja koska sama kävellen karkuun -temppu meinasi toistua, ärähdin herralle niin että sain sen pysähtymään.
"Hienosti", kehuin antaen sille namin palkaksi.
Ehkä se sitten kesän lopussa jo samantien pysähtyisi ilman huutamista. Talutin liinakon portille ja suljin sen visusti perässämme. Rauhallisesti suomenhevonen löntysteli perässäni siirtotalliin. Ehkä ori olis sen verran väsähtänyt helteen takia, ettei keksis mitään tyhmyyksiä. Jätin Kurren käytävälle narujen päähän ja kävin hakemassa hoitopakin käytävälle. Aloin hieroa karvaa piikkisualla ja ilmeisesti oria oli tainnut jo muutaman ötökät purra, kun kovin hevonen venytti nautinnollisena ylähuultaan tietyistä kohdista rapsuttaessani. Hymyillen vaihdoin toiselle puolelle ja tein samanlaisen harjauksen vasemmalle. Sitten putsasin kaviot ja pääsin pyörittelemään pinteleitä jalkoihin. Vaikka alkuvarustuksen Kurre oli ollut suhteellisen rauhallinen, niin nyt alkoi taas ärsyttävä jalkojen nostelu ja turha hästläys.
"Lopeta", ärähdin kun jouduin aloittamaan homman uudelleen kolmatta kertaan.
Hermojen menetyksen ja kymmenien yrittämisten jälkeen kaikki neljä pinteliä oli jalassa. Helpotuksesta huokaisten kävin hakemassa suitset ja pistin ne ilman sen suurempia ongelmia hevoselle päähän.
"Nyt, pysyt siinä hetken aikaa paikoillas vaikka ootkin vapaana. Mä haen vaan kypärän ja-- hei!"
No ei se kauaa pysynyt, vaan lähti kävelemään varustehuoneen ovea kohti, ajatteli varmaan et siellä oli ruokaa. Sain onneksi napattua ohjista ennen kuin se sisälle asti ehti.
"Kurre! Mä luotin ku tallissa ei nyt muita ollu", murahdin mutta orin tunkiessa päätä kainalooni, en voinut sille oikeasti vihainen olla.

Mennessäni kentälle ei Angelikaa vielä näkynyt. Toisaalta se pistäisi myös satulan joten sillä voisi mennä kauemmin. Todellisuudessa en kerennyt kuin kaartoon, niin ratsukko ja käppäili alakentälle. Kurre tuijotti tiiviisti poniruunaa, joka talutettiin sen viereen. Asetin jakkaran hevosen vierelle ja siitä onnistuin kipuamaan suomenhevosen selkään.
"Olikohan tää sittenkää hyvä idea", ähkäisin komentaessani hevosen uralle kävelemään:
"Tää tuntuu jo oudolle nii miten tuunkaa kärsii ku alan ravata?"
Angelika vaan nauro mun kärsimyksille patistaessaan itse hoitoponinsa alkukäynneille. Ainakin toistaiseksi Kurre sentään vaikutti tarpeeksi tyyneeltä, eli kaikilta ihmeloikilta ja mahdollisilta pukeilta kyllä luultavasti vältyttäisiin.
Keräsin ohjat tuntumalle ja musta tuntui jo nyt, että ratsastusta olisi tunnin verran takana - ainakin tän kuumuuden perusteella. Aloitin tekemällä väistöjä ja koska suokki tuntui niin hyvälle, pienissä pätkissä kokeilin myös avoja. Ori oli niin huippu! Eihän ne mitään mestariavoja olleet, kun muistaakseni ekaa kertaa niitä teimme ja kuumuus vei voimia, mutta Kurre kuunteli hyvin eikä pelleillyt omiaan. Ja totta kai hevoseen oli myös helppo vaikuttaa, kun alla ei ollut satulaa. Välillä Angelikan ravatessa ohi Kurre nosti päänsä hetkeksi taivaisiin, mutta pienin elein palasi aina rennompaan muotoon.
Siirryin ravaamaan, jolloin se rento muoto vähän karkasi mun yrittäessä totutella pomputtavaan raviin.
"Siis tää on niin hirveetä! Tiiän et tää ei ees oo paha, verrattuna vaikka Peukun askeliin, mut kiroon vaan kun annoin itteni hölkytellä yli vuoden siinä Jemmun helpossa ravissa!" valitin askelten välissä.
"Koita kestää, ihan hyvältä näyttää! Viel vaa annat jalan olla rennommin alhaalla ja painopistettä vähän taaemmas!" Angelika neuvoi ravaillessaan itse niin helpon näköisesti Karrin kanssa.
Kokeilin Angelikan vinkkejä ja kieltämättä vähän helpottui. Kurrekin alkoi tottua mun sähläykseen, vaikka välillä nykäisi ohjasta jos jäin pienesti vetämään. Lähinnä pyörittelin ympyröitä ja koetin hakea rentoa meininkiä. Välillä kuuluikin tyytyväisiä pärskähdyksiä ja taputin pienesti hikeentynyttä kaulaa kiitokseksi.

Pidin molempiin suuntiin ravailun jälkeen välikäynnit, koska musta tuntu et oltiin molemmat hapoilla.
"Ja mä menin vielä ilmottautuu sinne treenileirille!" puhahdin kerätessäni käyntien jälkeen uudelleen ohjastuntumaan.
"Kyllä te siitä selviitte", Angelika koetti tsempata vaikka vähän epäilinkin naisen sanomaa.
Ekan laukannoston tein ihan vain kulmasta ja laukkasin aina pitkän sivun verran, keskelle pienen ympyrän ratsastaen. Angelika ei kuitenkaan hoitsullaan kovin rankasti viitsinyt mennä, joten lähti mua ennen. Niimpä mulle jäi kerrankin koko kenttä käyttöön, ja päätin ratsastaa käynnissä keskihalkaisijalle ja nostaa jompaan kumpaan suuntaan laukan. Ensin tästä ei tullut mitään, kun ylläpitohevoseni kovasti järkyttyi lajitoverinsa lähdöstä. Pienellä säätämisellä sain herran taas paremmin kuulolle ja tehtäväkin sujui ihan mukavasti, mitä nyt välillä oli väärinkäsityksiä siitä kumman laukan halusin. Kurrella oli kuitenkin lopussa tosi hyvin oma moottorikin käynnissä ja siirtymiset oli mukavan pehmeitä. Lopputyöskentelyä tein ravissa ja mietin vaan, miten orin kanssa joka ratsastuskerta oli vain niin kiva. Milloinkohan meille tulisi joku ihan hirveä pohjanoteeraus, kun nyt oli mennyt niiiin huipusti. Sysäsin kuitenkin ne ajatukset kauemmas ja nautin kun ratsuni oli niin mukautuvalla päällä nyt. Eikä tää ravikaan tuntunut enää niiiin pahalle. Muutaman kiekan jälkeen hidastin Kiri-Kurren ravista käyntiin ja löysytin pitkät ohjat taputusten kera. Lisää positiivista toi se, että mä pysyin selässä!

Vein suokin talliin ja avasin suitsien soljet. Vedin suitset pois päästä ja laitoin nopeasti päitset päähän:
"Nyt en jätä sua enää vapaaks ettäs tiiät."
Pesin kuolaimet ja vein niputetut suitset omalle paikalleen varustehuoneessa. Sen jälkeen otin sankkoon vettä ja sienen. Otin hikisimpiä kohtia sienellä, ja aluksi Kurre ei siitä tykännyt, kunnes tajusi että sehän helpottaa kuumuuten. Sain homman loppuun ja kävin kaatamassa vedet viemäriin. Napsautin päitsiin narun kiinni ja talutin siirtotallin ovesta ulos.
"Pääset vielä laitsalle", juttelin matkalla vaikkei ori tainnut paljoa kuunnella, tuijotti vaan laitumille päin innoissaan.
Portilla käänsin liinakon vielä ympäri, ja päästin sitten irti. Kurre juoksi parin pukin saattelemana kauemmas ja asettui pian pieharoimaan maahan. Hetken aikaa temmellystä seurattuani lähdin yksäripuolta kohti, mistä oletin mahdollisesti Topin löytävän.
Ei siellä kuitenkaan ollut kuin joku neljän hengen porukka tyttöjä, joista yksi parhaillaan jotain selitti.
"...ja nyt se sai sit ekaa kertaa sil mennä ilman satulaaki, totta kai, ja-"
Tää brune oli selkä muhun päin, muttei kuitenkaan vaivautunut kääntyä ympäri oven aukaisun kuullessaan. Toi eka kuulemani asia sai jotenkin kuitenkin epäilemään, että asia liittyi muhun. Muut tytöt kyllä huomas mut:
"Ööö, Lina..."
"Sit tuol taukotuvassa se selkeesti flirttaili Lucaksen kanssa, miten Topi jaksaa sitä?"
"Lina", joku porukasta yskähti taas ja sai bruneten kääntymän ympäri nähden mut ovella. Ei mennyt kahta sekunttiakaan, kun se porukka lähti vikkelästi ratsastuskoulun puolelle, se Lina etunokassa.
Likan kamppeita ei missään näkynyt, niin oletin Topin olevan vielä siellä maastossa. Istuuduin käytävälle kun tallissa ei ketään ollut ja kaivoin aikani kuluksi puhelimen esille. Päässä kuitenkin mietin tytön kommentia - flirttailin Lucan kanssa?! Mielestäni olin kyllä täysin päinvastainen. Jos tollasta juttua liikkui jo nyt, niin entä kun meille luultavasti muutama vuoro yhtä aikaa sattuisi pakosta...
Noin viiden minsan päästä Topi tuli ponin kanssa talliin ja autoin purkamaan Likan. Possu sais tänään vapaa päivän, joten kun Likka oli takaisin laitsalla lähdettiin me takaisin kotia päin. Mä luulin et tä ois ollu drama free -tallikerta kun Milja ei ollut mukana, mut ei vissiin kannattais turhia odottaa..


// Alku on se pahin aina, kaikkeen tottuu, kun tarpeeksi tekee. kuten se kurren ravi :DD se ei ole tosiaan mikään pumpulimainen, mutta istuttava kun siihen tottuu ja saa orin kulkemaan oikeinpäin selkää ja takasia käyttäen. Mikä teillä vissiin lopussa sujuikin ihan hyvin. Super. Ja ei Linasta ja kumppaneista kannata ottaa itteensä, ne on vaa kateellisiä kun pääset lappaaamaan paskaa Lucan seurassa. Ja teistä ei toisaan päästetä irti, se on luca & merida & topi -drama all over again, koska kolmio draama. Beeeest. Kurre on sentään silleen helppo haettava ettei se jaksa juosta karkuun juuri koskaan jos vaikka vertaa Sidiin joka piiloutuu suunnilleen metsään kun näkee jonkun kävelevän laitumella, koska mitä sitä nyt luovuttaa kun vapaaksi on päässyt. 17v€ -Iida

[Merida]

11 :: Keskittymiskyvyttömyyttä
29. heinäkuuta 2017

Näin sivusilmällä Miljan tympääntyneen katseen minussa ajaessani Yläkokkoa kohti. Niin se oli mua tuijottanut siitä lähtien, kun blondin talon edustalta kyytiin nappasin. Toisaalta kyllä mä taisin perimmäisen syyn tolle murhaavalle katseelle tietää; se kantoi nimeä tupakka huulieni välissä. Lisättäköön, että se oli kuitenkin sytyttämätön tupakka, en mä nyt autossa kuitenkaan polttaisi. Nyt oli vaan yksi sellaisista päivistä, että odotin pääseväni tallin pihaan ja siitä suoraan röökille.
Reilun viiden minuutin päästä käännyin tienhaarasta Yläkokon pihalle ja parkkeerasin tottuneesti yhdelle tyhjistä parkkipaikoista. Blondi lähti silmiään pyöritellen yksäripuolelle, muttei sanonut mitään. Itse lukitsin vieläkin - ihme kyllä - naarmuttomana pysyneen autoni ja lähdin sitten latoa kohti, sytkäriä hupparini taskusta etsien. Sen löydettyäni sytytin kääryleen ja siirryin nojaamaan ladon seinää vasten. Vedin savuja syvälle henkeen ja puhalsin ne sitten hiljalleen kesäistä pilvitaivasta vasten. Hiljalleen suurin ärtymykseni alkoi laskea, kunnes palasi lähes lähtölukemiin kuullessani virnuilevan äänen:
"Etkös sä vielä viime viikolla vannonut, että oot lopettanu?"
Käänsin katseeni Lucakseen, joka oli ilmeisesti ohikulkumatkalla kottareiden kanssa.
"Kyllä mä oonki. Tavallaa. Nyt vaa vitutti liikaa", selitin jatkaen myrkkyjen puhaltelua.
"No?" poika kysyi ja onnistui kuulostamaan lähes oikeasti kiinnostuneelta.
"Tää kuulostaa tyhmältä. Etenkin kun selitän tätä sulle", aloitin huokaisten;
"Mut Topin piti tulla tänne, mut se ei sitte saanukkaa mitää kyytiä. Eikä olla nähty nyt suunnilleen kolmeen viikkoon."
"No vooi. Mikset vaa menny hakee sitä, sullahan se ajokortti on?"
"Koska sain tietää asiasta vasta sen verran myöhään, et ei olis ollu enää mitää järkee lähtee. Senhän ois nyt pitäny niiku palata takas jo huomenna", huokaisin tumpaten tupakan maahan.
"Mut joo, meen hakee ny Kurren", lisäsin ennen kuin Lucas kerkeäisi enää sanomaan mitään. En ollut nyt oikein juttutuulella.

Hevoset saisivat vielä nauttia viimeisiä viikkoja laidunkaudesta, kunnes ne palaisivat tarhaukseen. Nyt täytyi kuitenkin vielä kävellä kauemmas hevosta hakemaan. Suuntasin oriporukan laidunta kohti ja bongasin ylläpitohevoseni lähellä porttia. Viheltelin merkiksi lähestymisestäni, jolloin kaikki kaviokkaat samaisella laitumella nostivat päänsä vihreästä, Kurre mukaanlukien. Sen utelias katse mut sai automaattisesti hitusen paremmalle fiilikselle. Pujahdin lankojen välistä ja kulkeuduin liinakkoa kohti päitset käsissäni. Luojan kiitos Kiri-Kurre ei ollut nyt leikkisällä tuulella, sillä niin en mäkään ollut. Ori antoi kiltisti laittaa päitset päähän ja löntystellen seurasi portille. Suljin langat perästämme kiinni ja lähdin taluttamaan rauhalliselta vaikuttavaa hevosta siirtotallia kohti.
Kohta kesä oli jo ohi vaikka tuntui, että vasta se alkoi. Mun ja Kurren ensimmäinen yhteinen kesä oli mennyt melko rennosti, lukuunottamatta sitä treenileiriä, johon otimme osaa. Sieltä sain kuitenkin paljon neuvoja ja vinkkejä orin ratsastukseen, joten mulla oli ollut läpi kesän suhtkoht hyvä treenimotivaatio. Ei me silti kovinkaan useasti oltu hikiratsastuksia vedelty. Suurimmaksi osaksi me vain kouluilimme helppoja juttuja satulalla että ilman, maastoilimme ja teimme maastakäsittelyjuttuja. Käytiin me myös uittoreissulla, joka sujui yli odotusten! Kisoissa me ei ainakaan nyt kesällä päästy käymään (huipusti menneitä leirikisoja lukuunottamatta), mutta se ei mua oikeastaan haitannut - enhän ollut mikään kaikista kunnianhimoisin kisaaja. Kaiken kaikkiaan näiden parin kuukauden aikana Kurre sai mut rakastumaan siihen vielä enemmän, kuin mitä alunperin olin.

Jätin pojan käytävälle kiinni ja kävin hakemassa hoitopakin varustehuoneesta. Kuten saattoi arvata, mä en tänään jaksaisi tai edes haluaisi tehdä mitään kummempia. Päätin siis vain käydä ratsastamassa Kurren kevyesti alakentällä. Aloin harjaamaan höseltävää suokkia ja välillä kielsin sitä kuopimasta. Se olisi myös erittäin mielellään maistellut pölysukaa, puhumattakaan kaviokoukusta. Lopulta tajusin jo pudistelevan päätäni hymy huulilla, hevoset vaan sai aina paremmalle tuulelle.
Pyörittelin kaikkiin jalkoihin pintelit ja kävin sitten noutamassa loput varusteet lähettyville. Asettelin vaaleansinisen huovan tummanrautiaan selälle ja nostin koulupenkin siihen päälle. Kiristin vyötä muutamalla reiällä ja tarjosin sitten kuolaimet innokkaalle orille suuhun. Muutin soljet sopivalle kireydelle ja laitoin vielä itselleni kypärän päähän. Tämän ratsastuksen suorittaisin ratsastuskengillä, sillä en jaksanut edes ottaa mukaan saappaita.

Alakentällä Nadja oli kävelemässä hevosensa Jupin kanssa, joten varmistin luvan liittyä seuraan.
"Joo tuu vaan", tyttö hymyili, joten talutin suokin lajitoverinsa seuraksi kentälle.
Kurre hörähti muutamia kertoja Jupille, mutta hiljeni kiristäessäni vielä vyötä parin reiän verran. Laskin jalustimet alas ja kävin tunkemassa raipan oikean puolen satulasiiven alle, jonka jälkeen olin valmis kipuamaan selkään. Laskeuduin satulaan tasaisesti ja taputin rautiasta kaulalle kiitokseksi paikallaan pysymisestä. Jalustimet olivat Iidan jäljiltä ihan hyvät, joten päästin orin kävelemään vähän uran sisäpuolelle vapain ohjin.
Sannan kantava ääni kertoi yläkentältä, että Sannin ratsastajan tulisi vaatia enemmän asettumista. Mieleeni tulikin, miten pitäisi joku päivä mennä irtotunnille Kurren kanssa. Estekentältä katseeni lipui tyhjillään ammottaviin tarhoihin, joissa ei edes Noppaa näkynyt. Milja oli varmaan paapomassa poniaan tallissa, kun heitä ei vielä missään näkynyt. Maneesiin he tuskin näin hyvällä säällä olivat menneet, ja maastoon blondi ei kuulemma vielä lähtisi.
Keräsin ohjastuntuman ja Kurre reipansi askeltaan samantien. Aloin ratsastaa voltteja kulmiin ja lyhyillä sivuilla kokosin askelta pätkittäin. Ori oli energisen oloinen, eikä olisi oikein malttanut keskittyä. Nadjan ja Jupin lähdettyä liinakko alkoi kuunnella vähän paremmin, joten siirryin ravailemaan. Säilytin ravissa saman teeman, mutta lisäsin pitkille sivuille temmonlisäyksen. Se meiltä ainakin sujui, sillä Kurrella tosiaan oli haluja mennä.

Vaihtaessani suuntaa myös Milja ja Noppa ilmestyivät alakentälle, jolloin Kurre menetti jo melkein keräämänsä mielenkiinnon. Se pörähteli ponitammalle ja joka kerta heidät ohittaessamme alkoi hidastaa tempoaan. Pari kertaa näpäytin jopa raipalla taakse saadakseni Kurren lopettamaan pelleilyn, mutta ei siitä oikein mitään tahtonut tulla. Laukassa suokkiori kuunteli ehkä hitusen paremmin, mutta vauhti oli kyllä melkoisen luja. Tein enää hetken ravityöskentelyä, kunnes luovutin ja lähdin loppuverkkaamaan maastoon. Siellä saisimme ainakin olla rauhassa.
Jätin poniratsukon ravailemaan alakenttää ympäri, ja ratsastin käynnissä Yläkokon pihasta maastopolkua pidemmälle. Koska kerkesin ratsastaa sileällä vain noin puolisen tuntia, päätin ottaa vielä ravia. Ensin Kurre jaksoi jatkaa hösellystään, mutta tasoittui pikku hiljaa ja oli paljon kivempi.
"Ehkä säkään et vaan jaksanut puurtaa kentällä", totesin keventäessäni tahdin mukaan.
Kentällä sähläilyn jälkeen oli vapauttavaa vain edetä polulla, eikä tarvinnut oikeastaan vaatia mitään. Kun oma oloni oli rennompi, niin silloin oli Kurrenkin. Reilun viiden minuutin jälkeen lähdin samaa reittiä takaisinpäin, tällä kertaa askellajina pelkkä käynti.

Tallipihalle saapuessamme herra ilmoitti itsestään kovaan ääneen hirnahtaen, saaden muutamia vastauksia yläkentältä. Pysäytin ratsuni siirtotallin eteen ja rapsutin Kiri-Kurrea kaulalle. Hyppäsin selästä alas, nostin jalustimet ja vedin ohjat kaulalta. Korvat hörössä hevonen seurasi mua sisälle viileään talliin, missä Lydia oli satuloimassa Kheopsia. Huikkasin naiselle tervehdyksen jo vähän piristyneempänä, ja talutin ylläpitohevoseni karsinaansa. Avasin satulavyön ja suitsien soljet, jonka jälkeen vedin varusteet pois orilta. Se jäi kyhnyttämään päätään ruokakuppiinsa, kun mä pistin kamppeet omille paikoilleen varustehuoneessa. Mieleeni tuli myös, kuinka mun täytyisi joku kerta huoltaa varusteet kunnolla, nyt kun ne olivat melko pölyssä.

Palasin karsinalle harjaamaan karvan kertaalleen läpi pölysualla, jonka jälkeen tarkistin jalat epänormaalisuuksien varalta. Kaikki tuntui kuitenkin olevan ok, joten enää etsin pojalle palkinnon hoitopakin pohjilta ja lähdin sitten viemään laitumelle.
Kurren jäädessä tyytyväisenä piehtaroimaan laitumen edustalle, mä menin vielä putsaamaan karsinan. Kun tämän sain valmiiksi, oli kello vain vähän vaille neljä. Mulla oli tänään vielä iltavuoro Lindan kanssa, joten saatuani siirtotallin kondikseen, lähdin etsimään blondia. Toivottavasti sillä olisi vähän parempi päivä kun mulla, tai töistä voisi tulla hyvin "mukavaa" kahdestaan ärtyneenä..


// Joo mä tosiaan toivon teidän kummankin puolesta että lindalla oli tuolloin suhteellisen hyvä päivä, mutta tais olla kun saitte iltatallin hoidettua. Mä tiiän kyllä fiiliksen ku ei juuri tee mieli tuuppailla tai keskittyä muutenkaan mihinkään ja kurren kanssa sillon just menee penkin alle kun ori on samalla tuulella, että ehkä se oli hyvä käydä maastossa virkistämässä mieltä. Teidän osalta treenileiri meni kyllä tosi hyvin enkä mä vois olla teistä tällä hetkellä ylpeempi pitääpä järjestää koulukisat kun syyskausi tuntien osalta alkaa nii pääsette näyttämään kyntenne... Ja toisaan estetunnille voisit osallistua ja jos putsaat kurren varusteet nii pääsette ilmaseks ku onhan se kiva kun se pääsee hyppäämään kun mullakin on ollut sen kanssa vähän rennompaa menoa ja hyppääminen on vähän jäänyt kun sitä on tehnyt paljon sidin ja Nöpön kanssa. Ilmottaudu vaan ajoissa ettei tuu uudelleen ratsastajia siihen ryhmään sitten! 18v€ -Iida

[Iida]

PK Meridalle

[Merida]

12 :: Sadesään pikatreeni
1. syyskuuta 2017

Perjantait oli aina toosi mukava aloittaa heräämällä ennen puol kuutta ja lähtemällä Yläkokkoon tekemään työvuoroa Lucan kanssa. Niin siis tapahtui tänäkin aamuna, mutta nyt kello lähenteli onneksi neljää ja työpäivä oli mun osalta ohi. Niimpä tällä hetkellä istuin alakentän keskellä jakkaralla ja selailin puhelintani, Miljan kävellessä ponillaan uraa pitkin. Tota blondia tuntu näkevän nykyään enää tallilla, kun asuttiin eri osoittessa ja ei opiskeltu enää edes samassa rakennuksessa.
"Mites sul lähteny lukio käyntiin?" kysyin samalla tykkäillen ihmisten instakuvista.
"Ihan jees", kuului lyhyt vastaus ja sen jälkeen valitusta siitä, kuinka poni käveli hitaasti eteenpäin.
"Eli sun kielellä toi meinaa, ettet tee läksyjä tai kuuntele tunneilla, saati tuu ajoissa tunneille?" kohotin toista kulmakarvaani ja nostin katseen serkkuuni.
"Eehkä", Milja kohautti olkiaan ja virnisti mulle pikaisesti.
"Sä tuut nii kusee ylppärit ens vuonna", pudistelin päätäni hymähtäen ja jatkoin kuvien tykkäilyä.
"Enkä. Kyllä mä oikeesti opiskelen. Välillä. Mut ku siel o paljo kiinnostavampiaki juttuja."
"Jaha, eli esimerkiks?"
Silloin vaaleahiuksinen vinkkasi silmäänsä poninsa satulasta ja keräsi ohjastuntuman:
"Sitä sä voit miettiä."
Jotenkin veikkasin sen liittyvän johonkin F:llä alkavaan, mut enhän mä toki voinut tietää..

Kurren kanssa oli menny viime aikoina tosi hyvin! Yläkokon harkkakisoissa helposta C:stä 67 prosenttia, mut se oli selkeesti pelkkää lämmittelyä - B me voitettiin! Suokki oli niin huippu; herkkä, vastaanottavainen ja pehmeä. Siitä radasta ei paljoa parempi fiilis olis voinu jäädä. Muutenkin treenissä liinakko oli toiminut just eikä melkeen. Oltiin me toki hölläiltykin, kuten tehty maastakäsittelyjuttuja ja käyty uimassa. Uimisesta on tosin jo viikkoja - nykyään tuntui, että aina satoi ja pimentyä alkoi kuuden maissa. Hyi. Nytkin sää oli pilvinen, muttei ainakaan vielä satanut.
"Mä meen hakee Kurren", huikkasin hetken hiljaisuuden jälkeen ja jätin poniratsukon ravaamaan alakentälle.
Itse suuntasin ylätarhalle, missä tummanrautias seisoskelikin Nöpön vieressä. Mun lähentyessä kaksikko höristi korviaan ja talsi vastaan portille.
"Heei Kurre, mitä poika?" lepertelin selvästikin mutaisessa kohdassa piehtaroineelle orille.
Se koetti hinkata päätään mua vasten, mutta estin sen aikeet ja pistin sen sijaan päitsiin narun kiinni. Hetken taistelin ettei myös innokas Nöpö tullut kanssamme portista ulos, mutta lopulta pääsimme Kurren kanssa pujahtamaan tarhasta kaksistaan pois. Tänään mulla oli suunnitelmissa tehdä vain pikainen kouluhölkkäily.

Siirtotallissa Nadja oli satuloimassa hevostaan, joten huikkasin hänelle tervehdyksen poikien hörähdellessä toisilleen.
"Satuitko kattoo oliks alakentällä paljon ruuhkaa?" tyttö kysyi mun alkaessa harjata kuraista ylläpitohevostani.
"Ei siellä ainakaa äske ollu ku Milja ja Noppa", vastasin koettaen saada likaa irti tehokkaalla harjauksella.
"Juu, eiköhän me sinne sit Jupin kanssa mahduta."
Siirryin putsaamaan kavioita, kun Nadja ja Jupi lähtivät tallista kenttää kohti. Kurre jäi hirnahtelemaan kaverinsa perään, joten pinteleiden laitto olikin hirveää tappelua. Ainakin viiden hermojen menetyksen jälkeen ne kuitenkin oli suokin jalassa, ja lähdin hakemaan koulupenkkiä. Pian palasin se ja suitset käsissäni karsinalle. Asettelin huovan liinakon selkään ja laskin sen jälkeen satulan päälle. Kiristin vyötä muutamalla reiällä oriin hieman luimistellessa, mutta taputin sitä kuitenkin lopuksi. Lopuksi laitoin suokille suitset päähän ja soljet sopivalle kireydelle. Pistin itselleni kypärän päähän ja avasin sitten karsinan oven, jolloin Kiri-Kurre jo tunki uteliaasti päänsä käytävän puolelle. Vaihdettuani vielä kengät saappaisiin, olin valmis. Lähdin taluttamaan korvat hörössä kulkevaa tummanrautiasta alakentälle, minne Nadja ja Jupi menivät vajaa 10 minuuttia sitten.

Milja oli jo lähtenyt poninsa kanssa, joten kentällä oli suokkivalta. Talutin Kurren kentän keskelle ja vedin jalustimet alas. Kiristin vielä vyötä muutamalla reiällä ja asetin sitten jalkani jalustimeen. Pian laskeuduin rauhallisesti koulupenkkiin ja päästin orin kävelemään uran sisäpuolelle.
"Ei kai täällä ala sataa", huokaisin tuntiessani muutamia pisaroita kasvoillani.
"Toivottavasti ei, tunnit on jo alkanu eli maneesinkaan ei pääse", Nadja irvisti ratsastaessa Jupilla pääty-ympyrällä harjoitusravia.
"Jep."
Mut kuin vastoin tahtoamme, alkoi ripsiä pienesti. Ei onneksi kovin häiritsevästi, eli ehkä mä vielä kerkeäisin tehdä mun pikatreenin ennen kunnon sadetta. Vähän pakko oli keretä, sillä tosiaan Nadjan sanojen mukaan ei maneesiinkaan päästäis. Niimpä lyhyiden alkukäyntien jälkeen otin ohjastuntuman, Kurren alkaessa samantien hieman tunnustella kättäni. Käyntiaskel oli kuitenkin aika kiireinen, eikä muakaan kyllä huvittanut tihkusateessa käppäillä. Niimpä tein muutamia käyntiväistöjä, mutta lähdin sitten jo ravailemaan. Tahti oli tosi kiireinen, joten tein lyhyille sivuille voltit harjoitusravissa, joissa koetin saada poljennan rauhallisemmaksi. Siinä Kurre tulikin oikeastaan tosi hyväksi, joten pian vaihdoin suuntaa ja tein samaa myös vasemmalle. Pitkillä sivuilla tein muutaman askeleen verran ravipohkeenväistöä siksakkimaisesti. Kun keskittyi ratsastamaan, ei sadetta juurikaan huomannut. Hetkeksi kuitenkin pidemmät ohjat löysätessäni ei sadetta vaan voinut olla huomaamatta. Totta kai silloin, kun me oltiin just ratsastamassa. Huoh, Suomen syksy on perseestä.

Jatkoin pohkeenväistö-teemalla, mutta lisäsin laukan mukaan. Tein raviväistön uralle pitkän sivun alusta, ja siitä laukannosto. Parilla ekalla kerralla tein voltin laukassa päätyyn, jotta sain menon kunnolla rullaamaan. Kurren kuitenkin tullessa heti alusta alkaen teräväksi, jätin voltit pois ja hidastin takaisin raville päädyssä, tehden saman jutun alusta seuraavalla pitkällä sivulla. Nadja teki onneksi melko samantapaista tehtävää, niin vältyimme törmäyksiltä.
"Hyyyvä poika", kehuin hidastaessani vikaa kertaa raville.
Jäin ratsastamaan kevyttä ravia ja annoin oriin hiukan venyttää kaulaansa. Tässä vaiheessa kuitenkin satoi jo sen verran, ettei sen kummemmin tehnyt mieli loppuverkkailla. Lyhyiden taivutteluiden jälkeen hidastin käyntiin ja löysytin kokonaan pitkät ohjat, Nadjan tehdessä samoin Jupin kanssa.
"Onneks nyt jotenkin kerettiin ratsastaa", totesin tytölle Kurren pärskähtäessä kerran keljusta ilmasta huolimatta.
"Nii", Nadja nyökkäsi taputtaessaan hevostaan kaulalle.
Kävelimme muutamien minuuttien ajan, ja lähdimme sitten perätysten siirtotalliin.

Vedin satulan pois selästä ja suitset päästä. Pintelit olivat jo tuossa ajassa kerenneet mennä osittain kuraan, joten ne pitäisi käydä viemässä pesuun. Irrotin sateesta kastuneen huovan erilleen kuivumaan satulan päälle. Sen jälkeen pesin kuolaimet ja niputin suitset nätimmin omaan naulakkoonsa. Samalla suokkeja purkaessamme kuuntelimme Nadjan kanssa, kuinka sade yltyi äskeistä kovemmaksi. Samalla ulkona tummeni, eikä pihalla ollut enää merkkiäkään kesästä. Eiii.
Koska orilla oli hieman märkä karva, en sitä sen kummemmin harjaillut. Pistin sille kuitenkin fleeceloimen päälle ja tajusin samalla, että kohta alkaisi työnkin puolesta jokapäiväinen loimitus tuntsareita ulos vietäessä. Suljin suokin karsinan oven perässäni ja keräsin loput levittämäni kamppeet käytävältä omalle paikalleen.
"Tuut sä viel taukotupaan?" kysyin Nadjalta, joka oli vielä varustehuoneessa viemässä hevosensa kamppeita pois.
"Juu, oota laitan nää suitset viel paikalleen!"
Kohta tyttö tuli luokseni, ja me mentiin puolijuoksulla sateesta sisälle taukotupaan. Siellä oli jonkun verran porukkaa, muun muassa Milja ja Ale pöydän ääressä, sekä Lucas makoilemassa sohvalla.
"Tehän näytätte hehkeiltä", Jäger virnuili ilmeisesti viitaten kastuneisiin olemuksiimme.
Potkin kengät pois jaloistani ja hymähdin pientä kettuilua äänessäni:
"Mä tiedän. Mitä ees teet tääl enää, meiän työvuoro loppu tunteja sit. Ainii, stalkkaat viattomia naisia."
"Entä sä? Ehkä sä stalkkaat vaan yhtä tiettyä jätkää", Lucas jatkoi samalla linjalla kulmakarvojaan kohotellen, ilmeisesti itseään meinaten. Muutamat tuntilaiset pöydän lähettyviltä tuijottivat kiinnostuneina keskusteluamme, Miljan taas huokaistessa ylidramaattisesti.
Menin nojaamaan Lucan sohvan selkämykseen ja asetin käteni jätkän poskelle. Lähennyin jätkän kasvoja vitsillä, jolloin senkin ilme meni hetkeksi vakavan puolelle. Lopulta lähellä ollessani kuiskasin kuitenkin tylysti:
"Sun unelmissas."
Läppäisin miehenalkua leikkimielisesti poskelle ja suoristauduin samalla Miljalle sanoen:
"Mennäänkö? Mun Jäger-mittari on tälle päivälle jo täys."
"Auts", Lucas vielä virnisteli sohvalta meidän lähtiessä blondin kanssa taukotuvasta pois.



// Vaikka mä teitä onnittelin monen muunkin edestä teijän radan jälkeen niin onnea nyt vielä! C rata oli moitteeton, ehkä vähä hutioidut kiireiset tiet, mutta B:ssä tosi kiva rauha koko ajan. Kurrelle teki selkeesti hyvää käydä ensin helppo rata alle, jotta se sai siinä sitten koota itteensä henkisesti ja pystyi keskittymään kunnolla vaikeemmassa. Kyllä huomaa muutoksen Kurressa kun vertaa siihen kun se meille tuli ja ennen ku sä aloit ylläpitämään sitä, eipä oo rimpulajalka isolla vattalla enää vaa lihaksia alkaa löytyä, klippaan sen tässä pian niin tuu mukaan siihen katteleen ja rapsutteleen, se kuitenkin on tavannu kasvattaa kaameen karvan, joka kasvaa nopeeta ja töitä tehdessä hikoo, helpommaks menee klipata vaikka loimittaa sitte saaki, kuten tuntsareita, ai että, no onneks ei yksikseen kenenkään sitä hommaa tartte tehä, katotaan talvemmalla jos pitäs aamutalleihin ottaa yks työntekijä lisää, jotta hepat pääsee nopeemmin pihalle. Voi oispa sellanen pikkumaneesi vielä lisää tallipihassa nii ei teijän raukkojen, jotka ei ehdi maneesiin ennen tunteja, tarvi säiden armoilla ratsastaa! Ihanan hauska loppu 19v€ -Iida