Post by Merida on Oct 12, 2017 16:58:30 GMT 1
13 :: Perjantai 13.
13. lokakuuta 2017
13. lokakuuta 2017
Kello oli kolme iltapäivällä, kun mä hidastin autoni Yläkokon parkkipaikalle mustan mauton viereen. Ulkona tihuutti hiljalleen vettä, ja muutenkin oli tosi synkkää. Kuvas aika hyvin mun tän hetkisiä fiiliksiä.
Avasin kuskin puoleisen oven ja vedin hupun päähäni, samalla käsien automaattisesti hapuillessa röökiaskia taskustani. Viime viikot olin saanut tän pidettyä aika hyvin kurissa, mutta stressi lisäs mun röökihaluja. Niimpä pistin yhden askista huulieni väliin ja sytytin sytkärillä, jonka jälkeen pistin auton ovet lukkoon. Saadessani ensimmäiset henkoset tupakasta, mä tunsin kuinka jännittyneisyys alkoi pikkuhiljaa hiipua pois. Lähdin kävelemään lantalaa kohti, sillä sain jo muutamia mulkaisuja osakseni parkkipaikalla hengaavilta tätiratsastajilta.
Mä en kuitenkaan kerennyt kuin muutamia metrejä eteenpäin, kun mun huppu vetäistiin alas takaapäin:
"Mä jo luulin ettet tuu tänää tallil--"
Miljan puhe katkes salamana mun kääntyessä hupun nykäisyn johdosta sen suuntaan. Blondi pysähtyi paikoilleen suu auki, jolloin mä vetäisin ärtyneenä hupun takaisin päähäni kävelyä jatkaen.
"Ssiiiiiis", kuulin serkkuni äänen takaa ja näin sen ilmestyvän rinnalleni kävelemään, välimatkan kiinni kurottuaan. Me saavuimme lantalalle ja mä siirryin nojaamaan sen seinää vasten.
"Mikä sun kaulaa vaivas? Tai okei, kyl mä totta kai tiedän mitä ne on", Milja aloitti ja yritti saada mut sanomaan jotain, mut mun pysytellessä ääneti tyttö jatkoi äänessä epäluuloa:
"Oliks Topi muka tääl käymässä?"
En edelleenkään sanonut mitään, puhaltelin vain savuja ilmaan mahdollisimman välinpitämättömästi. Silloin Milja yllätti mut vetäisemällä mun hupun uudelleen alas ja sen ilme muuttui jälleen kauhistuneen puolelle;
"Merida mitä helv--"
"No ei ollu!" kivahdin peruuttaen askeleen kauemmas uteliaista käsistä. Vilkaisin blondiin, joka tuijotti mua oikeesti aavistuksen järkyttyneenä.
"Mitä sä oot tehny? Tai ennemminki, kenen kanssa?" Milja katto mua epäuskosena.
"Sä et haluu tietää", mä lopulta huokaisin peittäen kasvoni hetkeksi toisella kädelläni.
"No tossa saatat olla tavallaan oikeessa. Mut siis - miten joku on syöny sut noin pahasti? Niinku for real, toi on oikeesti paha. Ja jos se ei kerta ollu Topi niin.."
Nostin katseeni vaaleahiuksiseen ja purin alahuultani kevyesti;
"Et sitte tuomitse. Et tiiä kuin paljon oon henkisesti jo ruoskinu itteeni."
"En en."
Vedin syvään henkeä, kunnes lopulta hermostuneena vaan päästin sen ulos:
"Lucas."
"MITÄ?" blondi kiekaisi niin, että ne parkkipaikan tädit loi meihin kiukkuisia katseita parkkipaikalta asti.
"Sä sanoit ettet tuomitse!" ärähdin serkulleni nopeasti.
"Et voi kyllä mitenkään väittää että ylireagoin! Siis, oletin et se olis ollu tyyliin, emmä tiiä, Jere? Tai joku! Mut Lucas? Siis Lucas Jäger?"
Mä en voinu sanoa mitään, katsoin vain äimistynyttä Miljaa ja tunsin kyynelten pyrkivän silmäkulmiini. Näin ääneen sanottuna ja jonkun tuomitsemana, teko tuntu tuplasti hirveemmältä. Blondi tulkitsi mun kostuvat silmät vahvistukseksi asialle, jolloin se suu auki pudisteli päätään:
"Ei saatana. Topi.. Se ei varmaan tiiä?"
"Ei. Siis ellei Lucas oo jo menny kehuskelee", sain vaivoin sanottua .
"Merru! Sun pitää kertoo!"
"Luuletko etten tiiä? Se nyt ei vaan oo... Niin yksinkertasta", mutisin ja purin huultani sisäpuolelta, katse tiukasti maassa.
"Toi on oikeesti.. Julmaa. Siis, Topi ja Lucas, ne tyyliin vihaa toisiaan? Ja sit sä meet ja... Siis kai te vaan nuoleskelitte?" Milja yhtäkkiä hokasi ja kääntyi katsomaan mua uudelleen silmät pyöreinä.
Tiputin tupakkani maahan ja tumppasin sen käsieni pienesti täristessä.
"Merru?"
"Ei, Milja. Se ei jääny pelkkään suuteluun. Me oltiin kännissä, me vittu pantiin. Ja tällä hetkellä, sun tuomitseminen ei auta yhtään", mä sain sanottua yllättävän tasaisesti, ehkä jopa vähän kylmästi. Sen jälkeen mä lähdin kiireellä Kurren tarhaa kohti, sillä mun puolesta tää keskustelu oli tässä. Mua ei juuri huvittanut aiheesta puhua.
Kurre seisoskeli tarhassaan loimi päällä, heti portin lähettyvillä. Sillä oli ilmeisesti ollut tylsää, sillä heti mut nähdessään se hörähti iloisesti. Nappasin narun maasta ja pujahdin tarhan toiselle puolelle oriin vierelle.
"Hei Kurre", kuiskasin liinakkolle rapsuttaen sitä paksun harjan alta.
Se hamusi tyytyväisenä kättäni, ainakin toinen meistä oli tänään pirteällä päällä. Kiinnitin narun päitsiin ja avasin portin meille. Iidan toimesta klipattu suokki lähti korvat hörössä talsimaan vierelläni kohti siirtotallia. Ulkona ripsi edelleen hiljalleen vettä, joten taisimme molemmat oli aika tyytyväisiä päästessämme talliin. Mä olin myös salaisesti kiitollinen, ettei siellä ollut muita - mä en nyt jaksanut esittää kovinkaan sosiaalista. Jätin Kiri-Kurren käytävälle kiinni ja aloin avata loimen solkia auki. Pian vedin hieman kastuneen sadeloimen pois ja laitoin sen kuivumaan niille tarkoitettuun paikkaan. Kävin hakemassa varustehuoneesta kaiken tarvittavan lähelle, jonka aikana tummanrautias kolisteli käytävällä vaativasti. Mun palatessa näkökenttään, se kuitenkin lopetti kuopimisen samantien.
"Mitä me Kurre tehtäis tänään? Mä en ainakaan jaksais mitään kovin vaativaa", juttelin alkaessani harjata karvaa läpi.
Ori nyökytteli kuin ollen samaa mieltä, ja sai pakosti mun kasvoille pienen hymyn.
"Mitä jos me vaan mentäis rennosti ilman satulaa? Me ei päästä edes maneesiin, kun tunnit alkaa kohta."
Ori kääntyi suuntaani ja puhalteli lämmintä ilmaa mua kohti, kunnes pian jatkoi jälleen hösläystä. Kiireessä liinakon höseltäminen saattoi olla rasittavaakin, mutta nyt ainakin ajatukseni pysyivät aisoissa, kun jouduin vähän väliä komentamaan sitä lopettamaan.
Harjauksen jälkeen tarkistin jalat ja putsasin kaviot. Päädyin pistämään herralle suojat vaikka tarkoituksena olikin mennä koulua, sillä kenttä olisi varmaan jo vähän mutainen. Suojat olis huomattavasti helpompi putsata kun pintelit. Niimpä pistin kaikkiin jalkoihin vaaleansiniset jännesuojat ja avasin sitten suitsinipun. Vaihdoin päitset kaulalle ja heitin ohjat niiden perässä. Kurre otti kuolaimet innokkaasti suuhun ja mä kiristin soljet tarvittavalle kireydelle. Sitten mä laitoin itselleni kypärän ja etsin raipan, suomehevosen peruutellessa tylsistyneenä.
"Joojoo, nyt mennään", sanoin irrottaen päitset kaulalta, ja lähdin taluttamaan hevosta perässäni ovesta ulos. Lopulta siis päädyin menemään rennon koulutreenin satulatta, sillä mulla olis tänään vielä iltatalli. Tavallaan halusin siis vain ratsastuksen pois alta.
Alakentällä Luna oli taluttelemassa Accea, joka talsi blondin perässä happamana. Lunaakin oli näkynyt nykyään vähän useammin Yläkokossa, mikä oli kyllä kiva. Ainoastaan nyt mun sisällä vaan alkoi kolkuttaa omatunto. Vaikkei tyttöä tämän hetkisten tietojen mukaan Luca kiinnostanut, olin mä aina tavallaan shipannut niitä kahta.
"Moi, voidaanks mekin tulla?" sanoin portilta pysäyttäen puhisevan suokkiorin.
"Joo tulkaa vaan, mä kävelytän enää ihan pari kierrosta."
Nyökkäsin ja talutin liinakon kentälle, pysäyttäen keskihalkaisijalle. Tiputin mukana raahaamani jakkaran jalkojen juureen ja onnistuin kiipeämään selkään hetken sählättyäni. Kurre lähti samantien kävelemään ilman lupia, joten kummastuneena käskin sen peruuttaa muutaman askeleen verran. Kyllä se yleensä kaarrossa paikallaan pysyi.. Muutaman peruutusaskeleen jälkeen annoin herralle luvan lähteä käynnissä uralle. Siinä alkukäyntejä käppäillessäni koetin jatkuvasti nostaa mun hupparin kaulusta, sillä mulla ei ollut kovin suurta halua esitellä mun syötyä kaulaa kellekään. Luna nyt voisikin ajatella että ne olivat Topin tekemiä, eihän se tiennyt milloin me oltiin viimeks nähty. Mut jos tää leviäis suuremmalle porukalle, esimerkiks tuntilaisten jauhettavaks.. Ei hyvä. Ei todellakaan.
Pian Luna ja Acce lähtivät kentältä ratsastuskoulun puolelle, jättäen meidät Kurren kanssa kaksin pieneen sateeseen. Keräsin ohjat tuntumalle, jolloin oriin kävely kiihtyi samantien. Se koetti jopa kiirehtiä raville, mutta puolipidätteillä palautin sen puhtaaseen käyntiin.
"Mikä sulla nyt tänään on", mutisin ja päätin tehdä alkuverkassa peruutuksia, kerta Kurre tahtoi olla kuuntelematta.
En viitsinyt tehdä kuin muutamia peruutuksia, sillä ori tuntui ärsyyntyvän niihin nopeasti. Niimpä siirryin ravaamaan, ehkä liinakko purkaisi siinä suurimmat menohalunsa.
Heti ohjasta höllätessäni suomenhevonen kiirehti raville ja lähti höyryjunan tavoin liikkeelle. Ihmeissäni tein paljon puolipidätteitä ja voltit jokatoisen kirjaimen kohdalle. Mun omat ajatukset harhaili vähän siellä täällä, joten toisaalta en voinut syyttää oriita kuuntelemattomuudesta. Ja jos jotain positiivista piti hakea, niin Kurre kulki ryhdikkäästi ja mä sain vuoden vatsalihastreenin.
Vaihdoin suuntaa ravissa pysytellen, Kiri-Kurren vetäessä edelleen Vermon loppusuoraa. Miten sillä edes oli energiaa? Sain vain vaivoin siirrettyä sen käyntiin, ja sain hetken henkäistä helpotuksesta. Mutta vain hetken. Pian nimittäin Kurre yllätti mut täysin; me oltiin C-päädyssä, kun herra hypähti laukalle ja lähti vetämään kentän toiseen päätyyn muutaman kerran takapäätään heittäen. Samalla se veti päätään alas ja koska menetin tasapainoni jo lähtövaiheessa, ei mennyt kauaa kun mä löysin itseni maasta. Heti maahan osuessani Kurre jatkoi matkaa kentän portille, jossa se hirnahteli iloisesti.
"Voi vittu!" mä huusin ajateltua kovempaa, ja nousin seisomaan.
Mun yläselässä vihlaisi vähän, mutta ei mitenkään vakavasti. Lähdin kulkeutumaan liinakkoa kohti ja samalla näin Kurren lähdön syyn. Yläkokon tallikissa jonka olemassaolon mä olin suurinpiirtein unohtanut, lönkytteli jo hyvän matkan päässä tallin suojaa kohti. Mä en ollut äkäinen hevoselle huudostani huolimatta, mutta yleisesti ottaen sisälläni kiehui. Mikään ei sitten voinut onnistua tänään.
Kurre jäi nöyrästi kiinni, mutta mä en enää halunnut kiivetä selkään. Hain siirtotallista juoksutusliinan ja pistin pojan kuluttamaan energiaansa narun päähän. Sainkin nähdä melko hienoja, mutta myös villejä askeleita. Varsinkin laukassa meinasi lähteä lapasesta, kun taas ravissa tuli pätkittäin oikein siivoja pätkiä. Noin kun voitas joskus mennä ihan selästäkäsin.
Juoksutin Kurrea noin vartin verran, ja loppua kohden se näyttikin jo hitusen väsähtäneeltä. Annoin sille luvan hidastaa käyntiin, ja keräsin liinan sitten lyhyeksi. Kävelin suomenhevosen luo ja taputin kaulalle, lähtien sitten kävelemään hengästyneen tummanrautiaan kanssa kenttää ympäri. Ulkona oli edelleen synkkää, mutta sade oli alkanut pikkuhiljaa lakata. Siinä kävellessäni mä vasta huomasin tuntevani yläselän seudulla pientä kipuilua, samoin vaatteeni olivat kiitettävästi kurassa. Tää ei tosiaan ollut mun päivä.
Kävelytettyäni Kurrea lähes kymmenen minuuttia, me lähdettiin siirtotalliin. Siellä Nadja oli satuloimassa omaa suokkiaan, jolle ylläpitohevoseni ilmoitti tulostaan varsin äänekkäästi.
"Moi", hymyilin Nadjalle pienesti ja talutin Kurren karsinaansa.
"Moi! Olitko ratsastamassa? Satoks siellä vielä?"
"Juu olin mä, menikin tosi hyvin. Tipuin Kurrelta ekaa kertaa ikinä. Ja ei siellä enää satanut", selitin alkaessani purkamaan klipattua hevosta.
"Eikä, mitä kävi?" Nadja ihmetteli tullessaan käytävälle avaamaan suitsinippua.
"Emmä oikeen tiiä, tää oli muutenkin tosi pörheenä ja sitte Mikki kai tuli sieltä jostain pusikosta. Ei mulle ny sillee käyny, yläselkään vähän pistää ja pitäs vielä iltatalliin jäädä", hymähdin niputtaessani suitsia kasaan.
"Aijaa, höh. No onneks ei kuitenkaan ton pahemmin!"
"Jep."
Purin ylläpitohevoseni loppuun Nadjan vastaavasti varustaessaan omansa. Kun Nadja ja Jupi lähtivät tallista, mä olin loimittamassa Kurrea. Päätin alunperin jättää suokin sisälle, mutta toisaalta sillä oli kyllä sen verran virtaa, että päädyinkin viemään sen ulos. Sinne se tarhaan jäi vetämään yksinään rallia, kun mä lähdin taukotupaa kohti. Mun olis pakko vaihtaa vaatteet, kai mulla jotkut vaihtokamppeet oli kaapissa.
Mahdollisimman hyvin selkäkivusta välittämättä kipusin taukotupaan, missä oli jo innokkaimmat heppatytöt paikalla tuntien alettua. Myös Iida oli yläkerrassa puhumassa puhelimeensa, samalla kahvia itselleen kaataen. Menin kaapilleni etsimään vaatteita, samalla kuunnellen kuinka Iida lopetti puhelun. Nainen oli selkeästi lähdössä yläkerrasta, kun mun kohdalla pysähtyikin;
"Hei Merida. Heittikö Kurre sut maahan vai kuinka sä noin mutanen oot?"
Vaaleahiuksinen tais tarkottaa sen vitsillä, mut mä jouduin nyökkäämään irvistyksen kera;
"Jep. Mikki yllätti."
"Mä unohdinkin sanoa, että sillä oli vapaata eilen! Etkös säkin antanut sille toissapäivänä vapaata? Tää on tää perjantai kolmastoista.."
"Joo annoin. Enkä itekkää muistanu, nii menin sit viel ilman satulaa. Mut ei tässä mitään, vähän vaan yläselkään vihloo. Vedän pari buranaa nii enköhä mä saa iltatallin tehtyä", koitin hymyillä ja käännyin takaisin kaapin puoleen etsiäkseni ne vaihtovaatteet.
"Ootko varma et voit sen tehdä? Voin hommata vaikka Ollin sua tuuraamaan."
"Ei tarttee, kyllä mä pystyn olemaan", nyökyttelin mahdollisimman vakuuttavasti.
"No mut voidaan me laittaa siihen ees kylmägeelia, jos se helpottais", Iida ehdotti ja katos jo ensiapukaapille, paljastaen kaikkien uteliaat katseet mentyään mun edestä. Huoh, hienoa. Varmasti kaikille tietoon, että mä olin nyt tippunut Kurrelta ekaa kertaa.
Naisen palatessa luokseni, mä muistin mun merkityn kaulan. Mä en todellakaan halunnut, että Iida eli samalla mun työnantaja näkis ne. Se kyllä olettais et ne olis Topin tekosia, mutta silti. Ei kovin paljoa huvittanut niitä blondille esitellä.
"Hei sulla oli vissiin kiire jonnekin, olit just lähössä. Mä saan kyllä itekki laitettua", mä rykäisin ja ojensin käteni putiloa kohti.
Samalla taukotuvan ovi kävi ja Lucas asteli peremmälle. Just kun kerkesin kuvitella, ettei päivä vois pahemmaks mennä. En ollut nähnyt sitä sen jälkeen.
"No joo, joku keissi tuol tallissa oli meneillään. Mut eikse oo aika hankala laittaa ite? Luca, autatko Meridaa?" pahaa-aavistamaton Iida kysyi, jolloin mä napakasti sanoin päälle:
"Saan mä sen itekin!"
"Voin mä", Lucas kuitenkin nyökkäsi yhtä aikaa, jolloin Iida ojensi purkin jätkälle.
"Noni. Merida, jos tuo ei auta ja kipu on paha nii voit kyllä lähtee", Iida vielä huikkasi kunnes ovi sulkeutui perässä.
Mä suunnilleen kiehuin raivoa, Lucan taas näyttäessä aivan vastakkaiselle. Se alkoi avata kylmägeelin korkkia, kun mä päätäni pudistellen totesin:
"Älä suotta."
Pamautin kaapin oven kiinni ja lähdin sanaakaan sanomatta lähes Iidan peräjälkeen taukotuvasta tallia kohti. Onneksi naista ei kuitenkaan näkynyt missään. Mä en todellakaan voinut jäädä uteliaiden silmien alle taukotupaan ja antaa Jägerin koskea muhun, varsinkaan tän kaulan kanssa. Joten, tää iltatalli vedettäisiin vittuuntuneena, niskakipuisena ja kuraisissa vaatteissa.
// Se jos joku oli todellakin perjantai 13. raukka sä täytyy vaan sanoa. Mutta hei ota toi positiivisena asiana toi tippuminen, et kai sä Kurrea muuten opi tuntemaan kuin oppimalla sen kaikki kenkkuilut. Tosin toi nyt pääasiassa johtui Mikki pirulaisesta sekä kahdesta perättäisestä vapaasta. Se on liikaa sille, mutta sait sentään jonkin verran ratsastettua sillä ja sitten reipas liinaus päälle niin kyllä se siitä. Olihan se seuraavanakin päivänä edelleen aikamoinen kiitäjä, mutta loppua kohden paljon parempi vaikka kyllä sain kans osakseni pari pukkia. EHkä myöhäinen murrosikä? Tai sitten vaan pakkaset ja ohuempi karvapeite nii on kevyempää liikkua kun ei hikoo niin helvetisti. Huomasin muuten sun osallistuneen Kittimäen kisoihin, super juttu, mä voin lähtee sulle ja miljalle kuskis jos vaikka Linda tai Luca lähtis kisaamaan kans nii saatas vähän enemmän meiltä mukaan niihin eikä turhaa kuskinaoloa mulle! 20v€ -Iida