Aattoratsastus 2017

[Lotte]

Shalia pörisi ja pörhenteli tärkeänä kuin oriherra ikään; niin paljon iloisia ääniä, kuhinaa ja vieraitakin hevosia oli kasaantunut valmiiksi aattoratsastuksen maastolenkille. Odotellessani pallia, sain yrittää toppuutella tamman intoa ja kiinnostusta kaikkea ympärillä tapahtuvaa kohtaan.

"Tässä, tarvitko", Ale sanoi ja heilautti jakkaraa. Yrittäessäni selkään, Shalia ei yllätys yllätys malttanut seistä rauhassa, joten jouduin toistamaan mantraa: "Ptruu... Seis. Hyvä, tyttö. Ptruu! Rauhassa. Noin. PTRUU! Shalia, nyt paikalla!"

"Ollaampa me jouluisia", Iida naurahti tarkistaessaan, että kaikki olivat päässeet satuloihin. Ratsastaisin Miljan takana ja Alen edessä. "Onko kaikki valmiita?"

Shalia lähti ilman apujakin jo käyntiin, korvat höröllä ja selvästi hurjan mielissään tästä retkestä. Annoin jalkojeni rentoutua ja valua pitkinä hevosen kylkiä pitkin, ohjat kevyesti tuntumalla. Ilma oli kylmä ja raikas, mutta se ei haitannut. Pidin kylmästä enemmän kuin kuumasta. Minolla ratsastava Milja kääntyi vilkaisemaan taakseen ja vaihdoimme hymyjä. Hevosten hengitykset kohosivat huuruina ilmaan ja matka raikui tasaisesta tuminasta ja pehmeästi kopinasta, satunnaisista pärskähdyksistä ja nahkavarusteiden tuttuakin tutummasta narinasta.

[Ale]

Nyt on vihdoin tullut aattoratsastuksen aika. Minulla ja Sannilla on molemmilla punaista päällä: Sannilla on loimi pyllyn päällä joka tuli jalkojeni päälle ja itsellä on räikeän punainen toppatakki päällä. Ja tottakai tonttulakkikin löytyi, eihän se muuten joulu ole.

Ja niin lähdimme kohti tuntematonta, tai no ei nyt ihan. Edellä menevä Shalia tuntui olevan menossa hiukan lujempaa kuin muut, mutta kyllä se siitä rauhoittuu, ainakin toivottavasti. Sanni meni rennosti muiden perässä, ei nyt kauheasti mitään katsellut. Ei ollut mitään järkyttäviä halumenoja.

Reissulla on tosiaan ulkopuolisiakin mukana, mikä on minusta ihan huippua! Vaikka en nyt kauheasti kerennyt heidän kanssa sanaa vaihtaa, vaikuttivat ihan mukavilta.

[Olli]

Lucas oli kertonut mulle siitä mitä sen ja Merrun välillä oli tapahtunut jo kahdesti. Ja mä ihmettelin tosiaan Iidan valintaa laittaa ne ratsastamaan perätysten. Joko Iida oli asiasta tietämätön tai sitten sillä oli jotain taka-ajatuksia järjestelyssä. Mä olin valinnut ratsukseni Hussen aattomaastoon ja valinta tuntui hyvälle. Husse oli edellä menevän Jetten tavoin rauhallinen, mitä nyt vähän käänteli häiriintyneenä korviaan takana riehuvalle orille. Me jouduttiin välillä pysähtymään ja odottamaan Lunaa ja Kämpeä, mikä hermostutti osaa menevimmistä hevosista, jotka tuntu ajattelevan että mikä siinä on ku joudutaan odottelemaan muita miksei jo mennä?! Husse kuitenkin oli ihan tyytyväisenä paikoillaan. Luna näytti aina punastuvan kun muut kääntyivät katsomaan niiden tuloa. Kämpe tallusti tien reunaa maha hyllyen eikä näyttänyt välittävän blondin eteen pyytävistä avuista.

''Otetaan ravia tämä suora!'' kuului Iidan huuto. ''Huutakaa jos on ongelmia.''

Kaikki alkoi järjestyksessä vinkkaamaan takana tuleville ravista, mäkin sanoin olkani yli Elinille, joka sanoi Nadjalle ja niin edelleen. Iida lähti edeltä Mersulla raviin ja muut lähti yksi kerrallaan reippaammin liikkeelle. Husse otti pienen hypyn eteepäin ja heilautti päätään niin että martingaalit kiristyi. Me ravattiin kevyessä pakkasessa lumen narskuessa hokkien alla. Tunnelma oli leppoisa ja fiilis kiva. Husse alkoi parin muun tavoin pärskiä hetken päästä. Ravi pätkä oli pidempi kuin ajattelin, mutta mä tykkäsin. Mulla oli vihreä paksu villpaita tumman punaisen toppaliivin alla ja tonttulakki päässä. Hussella punainen topparatsastusloimi ja punainen korvahuppu, mikä oli varmasti yks syy, miksei se enempää kuunnellut ja säikkynyt.

''Auto'', kuului huuto takaa ja Iida, jolla tuntui välillä olevan hyväkin kuulo huusi ''Käynti'' takaisin meille ja me otettiin käyntiin.

[Luna]

Muut jolkottelivat menemään suurten hevostensa selässä ja vaikka Kämpeä kuinka käski ei poni meinannut pysyä matkassa. Hiljalleen jäin muista jälkeen ja olin ensimmäinen joka huomasi auto. En kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään ennen kuin edellä kulkeva, minulle tuntematon, ratsastaja jo ilmoitti kaikille asiasta. Koko joukko hiljensi tahtia. Kämpe ei ollut autosta moksiskaan mutta jonon alkupäässä oleva hevonen meinasi hypätä ojaan paetessa sitä. Tilanne kuitenkin rauhottui hyvin nopeasti ja saatoimme jatkaa matkaa.
"Jatketaan ravissa" ja niin me teimme. Kämpe oli yhä muita hitaampi ja muut joutuivat hidastamaan odottaakseen minun pikkuruista ratsuani, Kämpeä se ei vaivannut, missä olivat sen laumaeläin vaistot.

Siinä vaiheessa kun olimme päässeet laukkapätkälle asti Kämpe oli tainnut heräillä horroksestaan. Muiden mennessä rauhallista laukkaa pikkuponi pinkoi minkä kavioistaan pääsi ja pysyi jopa mukana vaikka siinä oli se Iidan mainostama "rauhallinen laukka" kaukana. Onneksi luotin poniin sen verran että tiesin sen pysyvän kontrollissa mitä nyt yhden ilo-pukin olikin heitellyt ja melkein lennättänyt minut puskan puolelle. Kun vihdoin hidastimme käyntiin Kämpe hengitti raskaammin mutta oli innokkaan oloinen jatkamaan reissua.

[Lucas]

Iida oli huutanut meidät kaikki raviin laukkapätkän jälkeen, jonka aikana perää pitävä kaunis blondi ja sen lihava kakkanruskea poni oli kirineet edellä olevan ratsukon kiinni. Nöpön keinutuolilaukka oli saanut yhden suuremman vaiheen suoran aikana ja mä olin silmät vettä valuen nauttinut orin vauhdista. Kunnes Iida ilmoitti ravista ja hidasti Mersun raviin, jolloin muka äkillisestä hidastuksesta yllättyneenä Nöpö oli hypännyt pari metriä vasemmalle hankeen.

''Jaa se veti herneen nenään'', Iida naureskeli.

Laukan aikana välit oli vähän suurentuneet, joten ehdin kannustaa kimon takaisin hollantilaisen perään ennen kuin Merida, joka oli kuin mykkä, paitsi ihanan iloista naurua lukuun ottamatta jota olin laukassa kuullut, ratsasti meidät suomenhevosen kanssa kiinni. Laukkapätkä oli saanut muutkin hyvälle tuulelle ja papatusta kuului taaempaa jonosta. Ja mäkin papatin. Papatin sekä Iidalle että Merrulle, joista vain blondi vastas hyväntuulisesti. Mä en ymmärrä Meridan jäykkyyttä, mitäs siitä että me oltiin pariin otteeseen nussittu ja palattu sitten normaaliin arkeen. Chillaa nainen. Ei oo niin iso juttu.

''Tullaan pian kylälle, ottakaa käyntiin'', Iida huusi. Ja niinhän ne kaupungin valot alkoi loistaa puiden läpi. Me oltiin kierretty toiselle puolelle kylää, joka oli huomattavasti rauhallisempi ja siellä pystyi jakamaan joulurauhaa ilman että täytyi kaikkia outouksia pelätä. Kylän takaosassa oli rivitaloalue, s-market, koulu ja kesämökkejä järven rannalla. Rauhallista siis. ''Pysykää jonossa ja huutakaa jos tulee ongelmia'', Iida huikkasi muille kyyläten hetken vääripäin muita, kohottaen jollekulle kulmiaan kysyvästi ja nyökkäsi sitten.

[Merida]

Kurre käveli korvat hörössä eteenpäin pureskellen innokkaasti kuolaintaan. Äskeinen laukkapätkä oli saanut ennestään energisen oriin pörheäksi, vaikka samalla se tuntui erittäin turvalliselle valinnalle tälle reissulle - ihan vain olemalla suomenhevonen. Muutenkin, mulla oli sentään 'turvana' satula toisin kuin suurimmalla osalla porukasta. Olin vain päätynyt pistämään satulan kaiken varulta, kun meistä kumpikaan ei ollut Iidan kanssa lähiaikoina kerennyt maastoon liinakon kanssa. Vaikka turhaan mä olin tainnut asiaa miettiä; tätä pientä ylienergisyyttä lukuun ottamatta Kurre oli käyttäytynyt oikein asiallisesti. Pienesti hymyillen taputin klipattua kaulaa ja nostin sitten katseeni muutamiin kyläläisiin, jotka lapsineen olivat tulleet talojensa edustalle katsomaan hevosjoukkoamme.

Mulla koko reissu oli mennyt lähinnä omissa ajatuksissa: takanani ratsasti Linda, joka ei luultavastikaan kovin innokkaasti alkaisi mun kanssa höpöttelemään ja edessäni ratsasti, noh, Lucas. Se kyllä oli jutellut innokkaasti niin kuin kaikki olis aivan normaalisti, mut ei kyllä ollut. Mulle siis ainakaan, sen näkökulmasta en vois mennä vannomaan. Ensinnäkin, me oltiin työkavereita, olihan se ihan helvetin outoa että --
Havahduin ajatuksistani, kun edessäni Nöpö pysähtyi äkisti. Jotkin asukkaista olivat tulleet juttelemaan ja toivottamaan hyvää joulua Iidalle, jolloin koko poppoo pysähtyi hetkellisesti. Kurre malttoi odottaa kiltisti, mutta takaa alkoi kuulua hermostunutta korsketta ja peruuttelua. Niimpä me jo hetken kuluttua lähdimme jatkamaan matkaa, ratsastaen pian pois kylän alueelta.
"Onko teillä kuinka kylmä? Otetaanko ravia?" Iida kyseli edestä ja vaikken sanonutkaan mitään, mun puolesta ravipätkä olis paikallaan - varpaat ja sormet olivat olevinaan hyvästä pukeutumisestani huolimatta lähes tunnottomat.

[Lotte]

Huomasin aika pian, että oli ehkä ollut kehno ajatus lähteä maastoretkelle ilman satulaa. Ensinnäkin porukkaa oli paljon ja sitä myötä hevosia, joiden intomielisyys ja energisyys tarttui erittäin helposti muutoinkin herkkävaistoiseen tammaani. Jo ravipätkien aikana jouduin keskittymään vakavalla naamalla selässä pysymiseen Shalian lennokkaan tikittävässä ravissa, jossa tuntui, että pienikin myötäys aiheuttaisi kirmauksen. Ennen lähtöä mielessä ollut ajatus rennosta retkestä hävisi siis aika äkkiä ja odotin jo kauhulla, milloin ensimmäisestä laukkapätkästä ilmoitettaisiin. Pidin katseen tuimasti Miljan selkämyksessä, ja purin hampaat yhteen. Luojan kiitos en kuitenkaan pudonnut laukkaosuudellakaan, ja Shalia eteni siinä kiltisti ja tasaisemmin kuin ravissa. Kai sen joulumielessä oli virinnyt uusi unelma ravurin urasta... Ohi ajanut auto sai sen nostamaan päätään, mutta muuten tamma oli oikein kiltisti.

Kaupunginlaitaman läpi ratsastaessa pysähdyimme hetkeksi, kun muutama paikallinen tuli toivottamaan jouluja letkaa johtavalle Iidalle. Siitä mieleeni tuli taas kotiseudut, missä joulun aikana kulki kylään pitkin useita porukoita laulamassa lyhtyineen joululauluja. Huomenna lentäisin taas vähäksi aikaa Kanadaan ja Shalian pitäisi selvitä se aika yläkokkolaisten armoilla.

Jäin ajatuksiini, enkä heti kuullut, että takanani Ale sanoi minulle jotain.

[Iida]

Joulumaasto oli kertakaikkiaan onnistunut. Kukaan ei tippunut, vaikka pari tippumista olikin lähellä, kun me oikaistiin pellon kautta, jossa hanki ylsi pientä Kämpeä polviin. Hikinenhän siitä sitten tuli. Kämpe parka. Mersukin tuntui vähän hikiselle ja Meridakin naureskeli tallipihalle tultua Kurren hikisyydestä kihartunutta karvaa. Lotte ei ollut niin rentona kuin muut jotka papatti kovaan ääneen kun lopetimme reissun kentälle, mutta kyllä hän hymyili silittäessään mustan tammansa karvaa. Puna oli noussut monen poskille.

''Hoitakaa vaan hevoset kaikessa rauhassa ja saatte sitten tulla tallitupaan lämpimälle glögille ja piparille'', huusin kaikille ja lähdin sitten vetämään ruunikkoa hevosta mun perässä kentältä tallin pääovelle. Ulkopuoliset sai tulla myös päätalliin hoitamaan hevosensa. Maasto oli ihana ja joulumieli oli koholla. Tästä oli sitten hyvä viettää joulu perheen kesken. Repen vanhemmatkin oli eilen lentäneet Suomeen. Tästä tulisi mielenkiintoinen joulu.

---

Kaikille, jotka on kirjoittaneet/kirjoittavat saavat tästä napata kaappinsa aattomaaston merkin. Olkaa hyvät rakkaat ja hyvää rauhallista joulua ♥