21.07.18
”Hop hop, ne valot vaihtu jo aikoja sitte!” Raivosin edellä matelevalle autokuskille. Olin vähän kärsimätön luonteeltani ja se näkyi hyvin etenkin auton ratissa. Pitäis ehkä opetella hillitsemään itseäni paremmin, ihme ja kumma kun ei ollut vielä kortti lähtenyt.
Ajelin parhaillani kohti Yläkokkoa, josta tallin omistaja Iida oli aikaisemmin tänään soitellut koskien hoitajahakemustani. Pirteän kuuloinen nainen oli toivottanut mut tervetulleeksi tallille ja kysynyt, pääsisinkö tänään tutustumaan paikkaan ja uuteen poniin. Ja sehän kävi mulle paremmin kuin hyvin, sillä en ollut kesälomallani muuta tehnyt kuin lojunut kotona. Viime aikaiset helteet olivat olleet uuvuttavia, hyvä jos yöllä jaksoi hetkeksi edes ulos lähteä.
Juuri kun olin parkkeerannut mustan volkkarini toisen auton viereen, taivas repesi. Pisarat rummuttivat tuulilasia niin kovasti, etten meinannut nähdä koko tallirakennusta.
”No voi helvetti..” Olivat ensimmäiset sanani, kun kaivoin puhelimeni esille snäppiä varten. Uudemman kerran asiaa ajateltuani, sade oli ehkä sittenkin hyvä juttu. Mutta vaikka lämpötila vihdoin laski alle kahdenviiden, ilma oli kosteampaa kuin kylpyhuoneessa suihkun jälkeen. Ei olis kannattanut tunkea meikkiä naamaan, tuumin astuessani ulos autosta kaatosateeseen.
Pästyäni tallin ovelle saakka, oli jo t-paita kastunut ihan läpi asti. Naamaani olin kuitenkin onnistunut kädelläni suojaamaan. Kuulin käytävän päästä puhetta ja lähdin suuntaamaan sitä kohti. Karsinat olivat tyhjillään hevosten nauttiessa laitumen iloista.
”Selvä, mä laitan Ilonan siihen lauantain alkeisryhmään. Tervetuloa ratsastamaan, nähdään sitten muutaman viikon kuluttua!” Kuulin naisäänen ilmoittavan, jonka jälkeen blondi tunki puhelimensa takaisin housujen taskuun. Tämän jälkeen hän käänsi katsensa mua päin.
”Moikka, oot varmaan Pihla? Mä oon Iida, Tervetuloa Yläkokkoon! Oon just menossa tekemään vielä muutaman hepan iltaruokia valmiiksi, mut voin sitten esitellä sulle paikkoja, sopiiko?” Iida kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
”Joo sopii” Vastasin hiljaa hymyillen.
”Selvä, nähdään tässä kohta!” Iida hymyili mulle takaisin ja lähti poninhäntä heiluen kohti viereistä huonetta. Tallinomistajan mentyä rehulaan, uskaltauduin hiukan tutkimaan karsinoiden nimikylttejä.
♦
Noin vartin esittelykierroksen jälkeen Iida kysyi, jäikö mulle jotain kysyttävää. Pudistin päätäni ja vastasin kieltävästi.
”No hyvä, haetaampas sulle sitten vielä avain tuolta toimistosta, niin saat taukotuvasta oman kaapin, missä säilyttää tavaroita” Iida sanoi ja lähdin kävelemään naisen perässä ulos tallin ovesta. Kiipesimme eräänlaisen sillan ylös, jonka pädyssä olevasta ovesta pääsi sisätiloihin.
”Tässä on tosiaan taukotupa ja toimisto. Täällä voi vapaasti hengailla ja kuluttaa aikaa yksin tai muiden kanssa. Ainakin niin kauan, että joku tulee patistamaan töihin” Iida naurahti, suunnaten sitten hakemaan mulle sitä avainta.
”Tossa, lokero viisitoista siis. Makella ei oo hetkeen ollu hoitajaa niin luulen ettei sieltä mitään ylimääräistä löydy. Kun oot tsekannu sen kaapin ni voit mennä tutustumaan muihin tallilaisiin, joitakin näytti tuolla sohvilla äsken lojuvan” Iida sanoi ojentaen avaimen mulle ja palaten sitten itse koneen ääreen töihin.
♦
Henkäisin syvään, jonka jälkeen astuin jännittyneenä tilaan, missä huomasin yhteensä kolme henkilöä. Kaikki istuivat sohvilla pöydän ääressä, juoden kahvia ja nauraen äänekkäästi. Kainalot tuntuivat kostuvan hiestä, vaikka koitin mahdollisimman rentona pysyäkkin. Meni pieni hetki, ennen kuin mut huomattiin.
”Moi. Mä oon Pihla ja aloin hoitamaan tänään Makea” Töksäytin ilmoille hiljaisella äänellä. Odotin että mulle varmaan vain naurettaisiin, mutta sainkin osakseni iloisia tervehdyksiä. Mustatukkainen Merida kertoi tämän ja vieressään istuvan Lucaksen olevan tallityönteijöitä ja että tällä oli kaksi ylläpitohevosta, joista toinen tosin serkkunsa kanssa yhteinen ja Yläkokossa vain kesän ajan. Merida ja Lucas ilmeiseti myös seurustelivat, tai sitten heillä oli käytöksensä perusteella hyvin mielenkiintoinen kaverisuhde.
”Siellä on varmaaan vielä kahvia jos tahdot ottaa. Mä oon Jasmin ja mulla on semmonen Kisu niminen risteytysponi” Vaaleatukkainen, arviolta mun ikäinen nainen sanoi heleällä äänellä. Mulla oli pahana tapana jäädä tuijottamaan tuntemiani ihmisiä vähän liiankin pitkäksi ajaksi ja tää ei olut mikään poikkeus. Jasmin nimittäin näytti erityisen tutulta jostakin, mutta en vain millään saanut päähäni, missä olisin tytön voinut nähdä aikaisemmin. Käänsin asian tajutessani pääni nopeasti poispäin ja lähdin hakemaan pikaisesti sitä kahvia, vaikka mun ei oikeastaan juuri nyt tehnyt mieli juoda mitään lämmintä.
”Voi saatana” kirosin taas pääsi sisällä, nolostuneena äskeisestä tuijottelustani. Toivottavasti mua ei pidettäis heti ihan friikkinä.
Palasin kahvikupin kanssa istumaan sohvalle, ja tietenkin mun piti istuutua juuri Jasminin viereen, sillä Merida oli vallannut Lucaksen kanssa toisen sohvista kokonaan. Keskustelumme kääntyi kuitenkin nopeasti asiasta toiseen, joten aloin itsekkin viimein rentoutua ja unohdin äskeisen tapahtuman. Turhaan mä murehdin. Olin vain niin kovin tarkka tekemisistäni, enkä sietänyt virheitä.
”Ootko käyny vielä kattomassa Makea ja muita heppoja laitsalla?” Merida kysyi mun juotua kuppini tyhjäksi.
”En oo vielä kun siellä äsken satoi niin kovasti. Mut nyt vois olla ihan hyvä hetki mennä” Sanoin huomaten auringon jälleen paistavan kosteaan heinikkoon.
”Voin tulla mukaan. Mun pitää itse asiassa hakea Veekku talliin kun aattelin juoksuttaa sen. Kurre saa pitää tänään vapaan. Tuutteko te muut mukaan?” Merida kysyi muilta.
”En mä jaksa” Lucas ähkäisi ja levittäytyi pitkälleen sohvalle, Meridan noustua tästä pois. Mustatukkainen pyöräytti silmiään miehelle, mutta ei kuitenkaan vastannut tälle mitään tuhahdusta lukuunottamatta.
”Mä voisin tulla moikkaamaan Kisua” Jasmin sanoi ja liittyi seuraamme.
Laitumia oli kolme ja ne sijaitsivat pienen kävelymatkan päässä tallilta. Kuitenkin sen verran lähellä, ettei meiltä mennyt montaa minuuttia perille pääsyyn.
”Nää on jaettu silleen, että ponit ja hepat on eri laitumilla. Tossa yhessä on sit vielä pihaton ja siirtotallin porukkaa” Merida opasti asiantuntevasti. Katselin hetken ympärilleni, mutta silmiini ei millään osunut kirjavaa ponia.
”Make on tossa ponilaitsalla,mut mä lähen hakemaan nyt Veekkua, et ehitään talliin ennen seuraavaa kuuroa” Merida naurahti ja katosi sitten portin avattuaan hevoslauman keskelle.
Mä lähdin Jasminin kanssa ponilaitumelle etsimään Makea, tai oikeastaan mähän sitä etsin, eiköhän Jasmin oman poninsa tunnistaisi. Kävelimme kummatkin melko hiljaisina eteenpäin, välillä jotakin rupatellen. Hevoset taisivat vieläkin olla katoksissa äskeisen ukkosmyräkän jäljiltä. Sitten mulla välähti.
”Hei Jasmin?” Aloitin saaden tytön huomion. Blondi vaikutti vähän säikähtäneeltä, sillä taisi olla ajatuksissaan.
”Olitko sä siellä festareilla viime viikonloppuna? Ihan ku oisin nähny sut siellä, mut saatan kyllä olla väärässäkin” Naurahdin katsahtaen Naisen suuntaan, joka nyökkäsi myöntävän vastauksen hymy huulilla.
”Mitä mieltä olit siitä vikasta bändistä? Musta se oli ihan super hyvä!” Hehkutin vaaleahiuksiselle, joka oli jotenkin vähän vaisu.
”Mulla meni se keikka aika ohi” Jasmin vastasi pienesti irvistäen ja lähti sitten pahoittelujen kera omille teilleen, kun huomasi poninsa olevan lähistöllä. Mä jäin hetkeksi hämilläni seisomaan paikalleni, mutta kohautin sitten olkiani. Ehkä sitä ei vaan huvittanut puhua menneistä asioista.
Pitkän laitumella taivaltamisen jälkeen, olin vihdoin löytänyt Maken laitumen toisesta päästä. Poni ahmi ruohoa suuhunsa hyvällä ruokahalulla, mikä ei ihme ja kumma, näkynyt juuri sen vatsassa. Ruuna taisi olla sitä hiukan sporttisempaa mallia, toisin kuin sen vieressä laiduntavat ponit.
”Hei poika” Sanoin rapsuttaen vaaleaa kohtaa ponin kaulassa. Ruuna nosti päänsä ruohosta muutaman sekunnin ajaksi, mutta ei sen kauempaa vaivautunut mua tutkimaan.
”Taitaa syöminen kiinnostaa enemmän” naurahdin kirjavalle, kiinnittäen sitten narun ruunan vaaleanpunaisiin päitsiin. Maiskautin pienesti ja poni lähti seuraamaan mua portille, laskien päänsä välillä maahan kuin välipalaa haukaten. Voi ponit, niillä taisi oikeasti olla joku täyttymätön mahalaukku!
Talliin päästyämme vein Maken sen karsinaan, joka sijaitsi heti oven vieressä. Ajattelin hiukan harjailla uutta hoitsuani, kun en viitsinyt sen enempää vielä ekalla hoitokerralla puuhailla. Poni oli kyllä melko puhdas, sillä sade oli äsken kastellut sen karvapeitteen, mikä oli edelleen hieman kostea. Sidoin Maken vetosolmulla kiinni karsinassa olevaan lenkkiin ja nappasin karsinan ulkopuolelta harjan, joka oli oveen kiinnitetyssä ämpärissä. Aloin käymään kirjavaa karvapeitettä läpi pehmeällä pölyharjalla. Make tuttki uteliaasti mun työtä ja huiskautti välillä häntäänsä, kärpäsiä kimpustaan häätäen.
”Oot sä kyllä hieno” Hymähdin ponille, joka tutki ruokakuppiaan, varmaankin herkkujen toivossa. Harjasin huolellisesti ruunan pään, kaulan, ryntäät, selän, kyljet, mahan ja sirot jalat. Tämän jälkeen vein harjan takaisin koriin ja nappasin sieltä söpön pinkin kaviokoukun, jossa oli violetteja palloja. Make nosti jalkansa lähes automaattisesti, mutta nyki niitä vähän pois mun otteesta, kuin sanoen ”Ei siellä mitään oo”. Ja oikeassahan poni oli, ei kengättömistä kavioissa paljoa likaa löytynyt. Oli ne kuitenkin hyvä silti tarkistaa varmuuden vuoksi. Kun olin vielä saanut silkiset jouhet ojennukseen, irroitin narun renkaasta ja avasin karsinan ovea enemmän auki. Lähdin hyvillä mielin kulkemaan ponin kanssa takaisin kohti laidunta. Make oli osoittautunut juuri sellaiseksi kuin mulle oli kerrottukkin, eikä talliporukassakaan valittamista löytynyt tähän mennessä. Täällä mä tulisin varmasti viihtymään.