29.7.2018
Pyyhkäisin hikipisaran otsaltani ja suljin auton takaluukun. Olin just saanut purettua Rowenan tavarat Opelini kyydistä, mutta vielä minun pitäisi kantaa ne talliin sisälle. Rowenahan oli tullut tutustumaan uusiin hevoskavereihinsa jo aikaisemmin tällä viikolla, mutta minä olin saanut sen loput tavarat roudattua paikalle vasta tänään. Nappasin ensimmäisenä satulan syliini ja lähdin kohti varustehuonetta.
Onneksi täällä ei hirveästi ollut paikat muuttuneet sitten viime näkemän, joten osasin helposti luovia itseni oikeaan paikkaan. Kolme vuotta siitä oli, kun minulla täällä viimeksi oli hevonen ollut. Toki olin pari kertaa senkin jälkeen käväissyt Yläkokossa kisoissa ja hieromassa hevoskauppoja Iidan kanssa.
Varustehuoneessa törmäsin Lunaan.
"Moro!" tervehdin iloisesti ennestään tuttua nuorta naista, joka hieman säikähti minut nähdessään.
"Mila! Mitä sinä täällä?" tämä naurahti ensijärkytyksestä päästyään.
Nostin satulan sille tarkoitetulle paikoille, pudistin kädet housuihin ja hymyilin leveästi: "Toin tänne hevosen tossa viikko sitten."
"Aa! Se ruunikko puoliverinen?"
"Just se. Rowena."
Luna nyökytteli ja kertoi, että oli tamman laitumella nähnyt, muttei ollut saanut keneltäkään udeltua, kenen se hevonen oli.
"Mitäs sinä? Vieläkö sinä niiden ponien parissa touhuat?"
"Kerran ponityttö, aina ponityttö", Luna nauroi.
Luna auttoi kantamaan loput Rowenan romut varustehuoneeseen ja samalla sain pienen tiivistelmän siitä, mitä täällä oli tapahtunut kolmessa vuodessa ja ketä täällä nykyään pyöri.
"Kyllä sä äkkiä niihin tutustut, eivät oo mitään kovin ujoa sakkia", Luna totesi loppuun.
Kun tavarat olivat paikoillaan, lähdin laitumille katsomaan, miten se Rowena pärjäili. Tamma kyllä huomasi minut jo kaukaa, muttei tehnyt elettäkään, että olisi tullut aidalle morjestamaan. Se oli nopeasti ystävystynyt laidunkavereiden kanssa, vaikka olinkin alkuun jännittänyt, miten hetkittäin draamakuningattareksi heittäytyvä tamma pärjäisi uudessa porukassa.
Nojailin aitaan ja hymyilin. Ei minun mikään pakko olisi tammaa edes kiinni saada, se saisi viettää "villihevosen" elämää vielä viikon verran, kunnes laidunkausi loppuisi. Sen jälkeen alkaisi treenit tulevia kisoja varten...
Lopulta Rowena löntysteli luokseni ja rapsuttelin sitä hetken. Samalla tutkin tamman läpikotaisin mahdollisten haavereiden varalta, mutta koska kaikki näytti olevan kunnossa, taputin hevosta takapuolelle ja tämä lähti takaisin kavereidensa luo.
Huokaisin syvään ja lähdin laahustamaan autolleni. Kotona olisi vinopino paperihommia tekemättä, muut hevoset hoitamatta ja tallikin oli aivan sikinsokin. Tosin koko elämä tuntui olevan vähän sekaisin tällä hetkellä...