Miinan päivis

[Salome]

Hehe, joo tosiaan ois voinu tuon pätkittää, mut nii innossaan sitä kirjottelin, ettei kirjotusvirheiltäkään voinut välttyä. ;D Laitan nyt kuvan tuosta ravihommailusta ja hyppäämisestä.

Ravivoltilla ja Esteellä (ps. älä välitä et tos on sykeröt;D)

[Salome]

Tää tarina on nyt eilisestä eli kisapäivästä, vaikka tänään ilmestyykin.

Kisatunnelmia

Tungeksin väkijoukon seasta satulahuoneeseen. Porukkaa lappasi sisään ovista ja ikkunoista, eikä missään saanut olla rauhassa. Satulahuoneessakin kuhisi tyttöjä ja poikia nostellen varusteita paikoiltaan. Harpoin Miinan varusteiden luo ja nappasin ne käsivarrelleni. Sukelsin taas väkijoukon läpi Miinan karsinalle.

"No hei tyttö!" Hihkaisin tammalle, joka oli kiihdyksissä väkijoukosta. Annoin sen nuuhkia kättäni ennen kuin sidoin sen kiinni. Harjasin sen melko kevyesti ja putsasin kavioista pois kaiken moskan. Tekaisin sille nopeasti letit, joista taiteilin sykeröt. Pujotin suitset sen päähän ja kuolain solahti sen suuhun. Solkia kiinnittäessäni Miina viskoi päätään niin kovasti, etten meinannut saada niitä laitettua. "Ota nyt rauhassa. Sähän oot ihan niin kuin hermoheikko kisahevonen." Silittelin sen kaulaa ja koitin saada sen rauhoittumaan, sillä muuten satulan laitosta ei tulisi yhtään mitään. Kun olin saanut soljet paikoilleen, siirryin satulaan.

Nostin satulan varovasti hevosen selkään ja Miina käänsi korvansa luimuun. "Noh noh. Ihan rauhassa", sanoin ja rapsuttelin sen kaulaa. Kiersin Miinan toiselle kyljelle laskeakseni satulavyön mahan ali. Se asteli hermostuneena paikoillaan vyön keinahdellessa sen jalkojen välissä. "Ota ihan rauhallisesti", tyynnyttelin napatessani vyön liehumasta. Osa ihmisistä parveili karsinan kohdalla ja toljotti kaltereiden välistä. Sekös vasta tammaa hermostuttikin. Se steppasi ja viskoi päätään ylöspäin. "Miina kiltti, ota nyt ihan rauhassa." Hevonen vähät välitti sanomisistani ja aloin pelätä sen kavahtavan pystyyn. Onnekseni Iida huusi: "Ensimmäiset verryttelijät kentälle!" Melkein kaikki läksivät katsomaan verryttelyjä.

Rauhoittelin Miinaa kiristäessäni vyötä. Tamma oli jo paljon rauhallisempi kuin silloin, kun väkeä oli ollu tallissa niin paljon. Suoristin vielä huovan ja taputin sen kaulaa. "Sinähän näytät jo oikealta kisahveoselta." Muistin etten ollut vielä vaihtanut itse vaatteitani, joten sidoin hevosen kiinni ja jätin sen yksin karsinaan.

Vedin mustat housuni jalkaan miettien, että kaikilla muilla olisi varmasti valkoidet housut niin kuin kisoissa kuuluukin. Vetäisin mustan jakun päälleni ja työnsin jalkani saappaisiin. Palasin Miinan karsinalle ja surkuttelin: "Nyt mä oon sit yltä päältä musta." Repesin totaalisesti tajutessani miten rasistiset sanomiseni olivat. Nauru oli vapauttavaa ja teki hyvää.

Kuljin Miina takanani kentälle, jossa verryteltäisiin. Ennen meitä oli vuorossa joitain melko pieniä poneja, jotka ilkikurisesti kieltäytyivät liikkumasta. Se näytti niin hullunkuriselta, etten voinut olla nauramatta. Viereeni ilmestynyt Akku hihitti myös. "Ai hei!" Huudahdin nähdessäni tytön. "Moi, oot varmaanki menossa Miinan kanssa verryttelyyn? Mut eikös ne oo jo pian ohi ja kisat alkaa?" Nyökkäsin ja kerroin Miinan satulaepisodista. Hän hihitti hieman ja hymyili ystävällisesti. Samassa selkääni kopautti Iida. "Sun pitää kiirehtiä verryttelyyn, mee vaikka nyt heti." Kiirehtien astelin Miina perässäni kentän portille. Ystävällisen näköinen mies tervehti meitä ja avasi portin. Talutin Miinan keskelle kenttää ja korokkeen päältä nousin selkään. Toiset ratsukot olivat juuri paraikaa kentältä lähdössä. Kokosin ohjat ja hapuilin jalustimet. Napauttaessani pohkeilla Miina lähti leppoisasti kävelemään uralla. Annoin sen kävellä pari kierrosta löysin ohjin énnen kuin aloitin työskentelemisen.

Kannustin Miinan raville ja pyöräytin sen voltille. Vastustelematta se kääntyi ja ravasi suuren voltin. Kiristin ohjia, jotta sain paremman tuntuman hevosen suuhun. Tein puolipidätteen ja Miina hidasti käyntiin. "Hyvä tyttö", kehaisin ja annoin sen mennä käyntiä puolikierrosta. Napautin pohkeilla tamman raville ja kulmasta nostin laukan. Se laukkasi reippaasti ja polki alkojaan hyvin alleen. Laukkasimme kierroksen ennen kuin käänsin Miinan lävistäjälle, missä ristikko oli. Ohjasin sen keskelle estettä ja pidin pohkeet kiinni sen kyljissä. Pehmeästi se pomppasi pienen hypyn. Jatkoimme laukkaa ja käänsin Miinan leveyshalkaisijalle. Laukkasimme hyvässä tempossa ja Miina leiskautti pystyesteen yli. Pysyin hiljaa satulassa ja myötäsin hypyssä. Laskeuduimme maankamaralle ja Miina nykäisi ohjat käsistäni. "Noh noh", toruin sitä ja kokosin ohjat käsiini. Ratsastin Miinalla vielä pari kierrosta käyntiä, jonka jälkeen tulin alas selästä.

Kovaäänisistä kuulutettiin viiskytsenttisen kilpailun alkavan näillä minuuteilla. Siirryin maneesin laitamille odottelemaan vuoroamme. Olin jo käynyt tutustumassa rataan ja yritin kuumeisesti miettiä sitä mielessäni. Hermostuneena katselin toisten menoa. He ratsastivat hyvin ja olivat selvästi kilpailleet ennenkin. Kaiuttimista kuulutettiin meidät radalle. Nielaisin ja pyysin Iidan punttaamaan minut selkään, sillä koroketta ei näkynyt missään."Yks..kaks..kolme!" Huudahti Iida ja ponnistin selkään. Hän toivotti onnea ja lohdutti, että hyvin se menee.

Keräsin ohjat käsiini ja napautin Miinaa pohkeilla. Rennosti se asteli maneesiin sisään ja asettui tuomarin eteen. Saimme lähtöluvan. Tervehdin tuomaria ja lähdin matkaan. Annoin laukkapohkeet ja Miina siirtyi ravin kautta käyntiin. Ensimmäisenä edessämme häämötti pieni ristikko ja hermostuneena napautin Miinaan lisää vauhtia. Pidin pohkeet kiinni sen loikatessa sulavasti pienen esteen. Tamma laukkasi reippaasti ja selvästi nautti kovasta menosta. Ohjasin sen seuraavalle esteelle, jonka ylitimme helposti. Sitten ratsastimme sarjalle ja hyppäsimme ongelmitta. Seuraavan esteen huomasin aivan liian myöhään ja menetimme arvokkaita sekunteja kääntyessämme vasta kulmassa. Lähestyimme estettä hieman vinossa, mutta Miina lensi nätisti sen yli.

Viimeiselle esteelle kaartaessamme menetin toisen jalustimeni. Kauhuissani hapuilin jalallani jalustinta. Este lähestyi kuitenkin liian nopeasti, joten ainoa keino oli riippua mukana. Jalustin hakkasi tamman kylkeä niin, että se ponkaisi jättiloikkaan. Toivoin vain pysyväni mukana. Siinä liitäessämme ehdin ajatella vain sitä, että toivon mukaan pysyn kyydissä.Tärähtäessämme maahan menetin toisenkin jalustimeni. Pystyin ohjaamaan Miinaa vain ohjilla ja pääsimme kuin pääsimmekin maaliviivan yli. Pysäytin Miinan ja laitoin jalkani takaisin jalustimiin. Taputin tamman kaulaa ja kehuin sitä. Katsahdin takanamme olevaa rataa, joka ol säilynyt siistinä lukuunottamatta yhtä pudonnutta puomia. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen ratsastaessamme ulos radalta. Halasin hevosta tiukasti ja tarjosin sille porkkanan.

Ulos päästyämme Iida tuli luoksemme. "Sehän meni aika kivasti. Ette te ainakaan viimeiseksi jää. Pakko sanoa, että näytti huvittavalta kun riipuit tuon jättiläisen kyydissä", hän naureskeli ja silitti tamman turpaa. "Kyllä mua hermostutti kauheesti, mut hyvä etten rataa unohtanu. Muutenki kauhistuinku kadotin molemmat jalustimet", hihitin ja nojauduin halaamaan hevosta.

Kovaäänisistä kuulutettiin 50-sentin radan tulokset. Höristin korviani kuullessani nimemme mainittavan. "Kolmantenatoista Salome ja Angel of mine." En kuitenkaan jäänyt surkuttelemaan tulostamme, vaikkei sillä paljon tuuletettu. Olin tosi tyytyväinen, että olimme ylipäänsä selviytyneet radasta.

Seuraava luokka oli kuuskymppinen ja esteitä oli korotettu sen verran, että eron näki selvästi. En kuitenkaan pelännyt yhtään, sillä oloni oli Miinan selässä turvallinen. Silittelin sen kaulaa katsellessani muiden suorituksia. Eräs hevonen kieltäytyi liikkumasta ja iski kaikki neljä kaviotaan maahan. Yleisö huusi heitä liikkumaan ja pullea punaposkinen ratsastaja hakkasi hevosen kylkiä, turhaan. He joutuivat ulos radalta ja sitten tulikin meidän vuoromme.

Lähtöluvan saatuamme lähdimme hurjaan laukkaan ja loikkasimme hallitusti ensimmäisen esteen. (edellisestä radasta viisastuneena olin lyhentänyt jalustinhihnoja, eivätkä ne voineet tippua.) Myötäsin sopivasti ja jatkoimme matkaa seuraavalle esteelle. Nyt rata oli jo ennestään tuttu ja hyppääminen helpompaa. Seuraava este oli okseri, mutta pidin pohkeet kiinni, joten Miina hyppäsi sulavasti. Vauhti meinasi loppua ja jouduin näpäyttämään sitä vähän raipalla. Loikimme muidenkin esteiden yli ja ainoastaan viimeisellä tuli ongelmia. Tulimme esteelle liian nopeaa, eikä tamma kerennyt sovittaa askeleitaan. Käännyimme nopsaa voltille ja hyppäsimme esteen vinosti. Kiidimme maaliviivan yli onnellisina. Päästyäni selästä alas löysäsin satulavyötä, turpahihnaa ja leukahihnaa.

Jäähdyttelin Miinaa tallipihalla taluttaen ja odotimme tuloksia. "60-senttimetrin luokassa kuudenneksi sjoittuivat Salome ja Angel of Mine." Kiljaisin riemusta ja hypähdin tamman kaulaan. Riemuitsien vein hevosen talliin otin siltä varusteet pois. Harjasin sitä pitkään ja avasin sykeröt. Miinan harja meni hienoille laineille."Hyvinhän se meni tammaseni", sanoin taputellen sen kaulaa. Kävin hakemassa sille kasan heiniä ja pudotin ruokakuppiin pari porkkanapalaa. "Hyvää ruokahalua!" Huikkasin lähtiessäni.

Kävin katsomassa vielä isompia luokkia ja ihailin etenkin metriä hyppääviä ratsastajia. "Olisimmepa mekin vielä joskus tuolla!" Hihkaisin ihastuksesta ja aloin haaveilla. Mietin kuinka hyppäisimme metrin kokoisia esteitä ja meille hurrattaisiin suuresti. Palautin itseni maanpinnalle ajatuksella, että olisi nyt tärkeintä hioa nykyisiä taitojamme ja luottamustamme.

TÄSSÄ olemme hyppäämässä 60-senttistä pystyestettä.


//Voi eikä Miina raukkaa, sen olis voinu sitte pistää myös kuntoon yksäripuolen käytävällä, ovi vaan kiinni niin se olis pysyny sielä ehkä rauhallisempana, kun kukaan ei sielä heppaa kuntoon pistänyt - eikä sinne oikeastaan ole kellään asiaakaan, jos ei siellä heppaa hoida. Se 50cm sujui ihan hyvin ainakin tyylillä, ne jalustimet todisti sun kyvyn pysyä selässä ilman jalustimiakin ! 60cm sujui jo huomattavasti paremmin hyvä te! Kyllä te joskus metriä pääsette hyppäämään, onhan Miina sen verran varma kaveri esteillä, ja hyppää 140cm ratana, siihen on vielä aikaa, että te pääsette sinne. Kovaa te ainakin molemmat radat tulitte ja hyppäsitte siististi, jes! Ihanan pitkä tarina lukea ja nyt oli sopivin välein kappalejaot, ja hei pääsitte tokalle sivulle, joka on vaan merkki siitä kuinka aktiivinen hoitaja sä ootkaan! 20v€ <3 -Iida

[Salome]

Huom! Kirjoitin tän eilen (torstaina) mutta lisäsin vasta nyt!

"Miinaa!" Huutelin tarhan portilla. Sää oli lämmin ja tamma nauttikin puiden alla piehtaroimisesta. "Miinaa! Tules nyt", sanoin ja vihelsin perään. Miina nousi ylös ja katsahti suuntaani. "Tuu tänne!" Huusin vielä kerran ja sain sen ottamaan muutaman askeleen. Hivuttauduin sähkölankojen lomitse laitumelle. Muutamat muut hevoset nyhtivät ruohoa vieressäni. Etenin hiljakseen puiden siimekseen, joiden alla tamma jo odottelikin hakijaansa. Muutaman metrin etäisyydelle ilmestyttyäni, Miina käveli minua vastaan. Se painoi silmänsä umpeen, kun rapsuttelin sitä otsaharjan alta. Pujotin päitset hevosen päähän ja napsautin lukon kiinni. "Hyvä tyttö", kehuin ja kannustin sen kävelemään perässäni talliin.

Emmi norkoili satulahuoneessa putsaamassa varusteita. "Moi!" Tervehdin ja nostin harjapakin lattialta. "Hei", hän vastasi ja kysyi sitten: "Etkö sä hoitanutkin Miinaa ja Danaa?"
"En, vaan Miinaa ja Juttaa", korjasin ja hymyilin hieman.
"Aa, okei."
"Noh, mut mäpäs lähen hoiteleen Miinaa", virkoin ja läksin satulahuoneesta.

Miinan eteen, noin hevosenmitan päähän, oli laitettu kiinni Suru. Hevosen ympärillä häärivä tyttö oli Anniina. "Hei", hän naurahti ja katsahti minuun hymyillen. "Surun kans aateltiin mennä kävelee pellolle, talutellen. Et hakuisi Miinan kanssa lähtee seuraks?" Mietin hetken ja avasin harjapakin. Ongin esiin juuriharjan ja aloitin puunamaan hevosta kaulasta aloittaen. "Noh, olin kyllä aatellut ratsastaa Miinalla pitkästä aikaa. Jos sulle vaan käy, niin voisin jaloitella Miinaa talutellen sun kanssa niinku jäähdyttelynä ratsastuksen jälkeen." Anniinalle se kävi oikein hyvin. Harjailin Miinaa kaikessa rauhassa ja jutustelin samalla Anniinan kanssa. "On se kyllä oikeesti ärsyttävää ku ei aina kerkee tallille. Mieluiten oisin täällä koko ajan", valitin Anniinalle. "Totta, mullaki joskus ku en pääse niin kauhee kaipuu tallille, eikä sillon lannan luominenkaan tuntuis pahalta", hän sanoi virnuillen. "Haahaahaa, seuraavan kerran ku haluut, saat tulla autta mua lannanluonnissa", kiusasin.

Nostelin tamman kavioita kaikessa rauhassa ja kuulostelin samalla Anniinaa, joka lähti Surun kanssa pihalle. Hän päästäisi sen tarhaan siksi aikaa, että minäkin olisin valmis. "Huhhuh, on sulla vaan painoon kavioissa!" Huokailin laskiessani tamman jalan alas. Taputin sitä kaulalle ja se hörähti hiljaa. "Voi pientä", lepertelin ja sipaisin sen poskea. Sittten kumarruin hoitopakin ääreen ja nostin sieltä harjan. Setvin sen jouhet, mutten laittanut niitä mitenkään, sillä se oli todella kaunis näky muutenkin. Hipsin satulahuoneeseen ja hain satulan. Nostin sen varoen tamman selkään ja puhelin samalla rauhoittavasti niitä näitä. Se jännittyi hieman, mutta antoi kuitenkin temppuilematta kiristää satulavyön. Varmuuden vuoksi tein sen asteittain, ettei se tuntuisi niin ikävältä. "Noin juuri!" Kehaisin ja tarjosin taskuistani sille pienen makupalan.

Kun olimme täysin valmiita, sekä minä että Miina, saatoimme kiiruhtaa kentälle. Talutin suurehkon eläimen perässäni kentän toiseen päähän, minne koroke oli viety. Astuin korokkeelle ja laskin itseni puolen jalustimen alas. Kerin ohjat vasempaan käteeni ja pidin samalla myös kiinni satulankaaresta. "Yks, kaks, kolme!" Hihkaisin ja ponkaisin selkään. Tarrasin ohjiin kiinni, sillä tamma oli jo lähdössä liikkeelle. Suoristin itseni ja käänsin vahongossa väärinpäin menneen jalustimen oikein päin. Otin kunnon tuntuman ja napautin pohkeita. 

Kävelimme muutaman kierroksen rauhassa ja molempiin päätyihin tein laajat ympyrät. Miina oli astetta laiskempi ja nosteli takajalkojaan huonosti. Suoristin itseni ja kannustin Miinan raville. Kun askellaji vaihtui, ryhdyin keventämään. Annoin pohkeita reippaammin ja sainkin tamman paremmin kuulolle. Ohjaa otin enemmän käteen ja pyrin suoristamaan sen kunnolla aina kulman jälkeen. Ravattuamme kierroksen, aloin tekemään kiemuraura-harjoitusta. Miina totteli hienosti ja oli herkkä painoavuille, vaikkei tällainen hiiri varmasti paljon selässä tuntunut. Sain sen polkemaan takajalkojaan paremmin alleen ja meno vaikutti mukavalta. 

Enempää miettimättä nostin pontevan ja hyvin pyörivän laukan. Kiisimme eteenpäin hyvässä tempossa ja hetken mielijohteesta nousin kevyeen istuntaan. Noin kierroksen verran menimme kovaa, hallittua laukkaa. "Prrr, nyt raviin", kehotin ja istuuduin syvemmälle satulaan. Miina hidasti raviin. Vaihdoin kevennyksen ja pyöräytin tamman voltille. Suurensin volttia sisäpohkeella ja sain muutamalla asetuksella sen taipumaan myös niskasta. "Hieno tammaseni", ylistin sitä ja silitin hieman sen lihaksikasta kaulaa.

Hidastin käyntiin ja annoin sen kävellä välikäynnit. Sen aikana suunnittelin seuraavan puuhan. Olimmehan vasta kerenneet ratsastaa kaksi varttia. Anniina oli huomaamattani saapunut seuraamaan ratsasteluani ja sainkin idean. "Hei, mitä jos hakisit nyt Surun ja kävisin riisumassa Miinalta satulan. Voisin kävelyttää sitä selästä käsin", intoilin ja Anniinakin vaikutti tyytyväiseltä. "Lähdetääs sit heti", hän sanoi ja läksi hevosensa luo.

Kapusin alas selästä jä kävelin ripeästi talliin. Kiinnitin tamman käytävälle. Avasin satulavyön ja laskin sen hitaasti roikkumaan vatsan alle. Kiersin hevosen toiselle puolelle ja pyöräytin vyön jalustimeen kiinni. Palasin taas toiselle puolelle ja varovasti laskin satulan heiveröisille käsivarsilleni. Kiidätin nahkaisen satulan telineeseensä ja pyrähdin Miinan luo takaisin. Vikkelösti irrotin sen klipsuista ja talutin sen ulos. 

Ulkosalla harjauspuomien luona Anniina ja Suru meitä jo odottelivatkin. "Hetki, onko Miina ja Suru koskaan nähnyt toisiaan?" Ennätin kysymään. "Ovat ne", Anniina rauhoitteli ja lähti hevosensa kanssa tallustelemaan kohti peltoa. "Apua! Enhän mä pääse näin korkeelle lyhyillö jaloillani", kauhistelin. Onneksi Iida oli lähistöllä ja saapui hätiin. 
"Eikö kääpiö yllö jättiläisen selkään?" Hän kiusoitteli kuullessaan avunhuutoni. Nopeasti hän punttasi minut tamman liukkaaseen selkään. Napautin sitä pohkeilla ja olin säikähtää kun se otti jättimäisiä askeleitaan. "Pysytsä kyydissä?" Anniina huikkasi kaukaa edestämme, sillä hän oli jo Surun kanssa ehtinyt löntystellä pellon laitaan. "Toivon mukaan", naurahdin ja napautin Miinan kylkiä uudelleen pohkeilla.

Tamma ravasi rytmikkäästi pellolla ja samoin teki narun päässä viilettävä Suru. Välillä olin liuskahtaa selästä, mutta ainakin se oli hauskaa. Kun olimme päässeet jonnekkin pellon keskelle, kysyin Anniinalta sopisiko jos ottaisin pienen laukkaspurtin. "Tottakai, mut mä jään odottelee tänne." 

Ravasin kauemmas Anniinasta ja Surusta, vaikka Miina yrittikin protestoida vastaan. " en halua lähteä pois Surun luota", se tuntui sanovan. Näpäytin pohkeilla ja sain sen tottelemaan. Puhelin sille samalla ja annoin laukkapohkeet. Siitä se vasta innostuikin! Vauhdikkaasti se kiihdytti täyteen vauhtiin. Kyyti oli paljon tasaisempaa kukn ravissa ja siinä oli helppo pysyä mukana.  Kiihdytin vauhtia vielä hurjemmaksi ja laukkasin tukka putkella, ihan niin kuin olin syksymmällä haaveillutkin. Kiljahtelin riemusta vielä hiljentäessämme. Käänsin hevosen takaisin päin ja huomasin kuinka kauaksi Suru ja Anniina olivat jääneet. Meidän pitäisi siis laukat heidän luokseen. Tällä kertaa tosin hitaammin. 

Annoin kevyesti pohkeita toivoen hallittua laukkapyrähdystä. Miina pääsi kuitenkin yllättämään. Se riuhtaisi osan ohjistani ja alkoi taas viilettää pää kolmantena jalkana. "Ptruu", rauhoittelin ja nojasin taaemmas. Miina otti vielä muutaman kiihtyneen laukka-askeleen, ennen kuin suostui rauhallisempaan menoon. Se pärski innoissaan hidastaessamme raviin. "Sulla tais olla hauskaa vai mitä?" Naurahdin ja silitin sen hiestä helmeilevää kaulaa. Hiki taisi oikeastaan johtua kuumasta ilmasta. 

"Tehön oikein liisitte!" Anniina hehkutti palattuamme heidän luokseen. "Niin me taidettiin tehä. Miinalla oli virtaa ja se oli suorastaan innoissaan", kerroin ja taputin tamman kaulaa. Kävelimme takaisin tallipihaan ja rupattelimme samalla. Kunntalli tuli näköetäisyydelle, Anniina huomasi hänen kyytinsä tulleen. "Voi, mun pitää lähtee. Oli kivaa ja joskus uusiks. Hipsin viemään Surun äkkiä ja lähden sit. Moikka!" Hyvöstelin hänet ja liu,uin alas selästä.

Tallissa suurin osa hevosista oli tunnilla. Vain muutama kolisteli karsinassaan ja hirnahteli Miinalle. Riisuin sen suitset ja vaihdoin ne pikaisesti päitsiin. Vein Miinan pesarille, sillä aioin tarjota sille viilentävän suihkun ratsastuksen jälkeen. Avasin letkun ja hiljaksiin aloin valutella vettä ensin sen jaloille ja sitten selkäänkin. Miina venytteli onnellisena päätään. "Eiks ookki ihanan virkistävää?" Hihitin ja suihkauttelin vettä myös kaulalle. Pesaisin toisenkin puolen ja sitten suljin hanan. "No niin ja sit aletaan kuivattelee", selitin ja hain hiiviilan. Vetäisin enimmät vedet pois ja läksin sitten pihamaalle kuivattelemaan.

Annoin Miinan jyystää ruohoa tallin vierustalla ja itse lysähdin maahan istumaan. Miina kuivui auringon vaikutuksesta nopeasti, mutta annoin sen silti laiduntaa hetken. Olin napannut satulahuoneesta mukaan lempidekkarini ja saatoin lueskella sitä sillä aikaa. Noin puoli tuntia vierähti ja tarkoitukseni oli viedä Miina laitumelle. Vastahakoisesti se nosti turpansa maasta ja seurasi minua. Huomatessaan laiduntavat kaverinsa, se olikin varsin innoissaan. Avasin portin ja irrotin riimun. Miina lähti ravaamaan kohti toisia hevosia. Hieraisin hien otsaltani ja juoksin talliin.

Heittelin lantakikkareita kärryyn ja vein sitten täyslastillisen lantaa tunkiolle. Hain uusia olkia ja levittelin ne tasaisesti karsinan pohjalle. "Huhhuh!" Voihkaisin istuuduttuani taukotuvan penkeille. Muut suunnittelivat uintireissua ja kysyivät minuakin mukaan. "Tottakai mä lähen!" Nauroin onnessani.

[Salome]

Heh Sain inspiksen lueskellessani Loten tarinoita. Tänään kirjoitankin päivän Miinan näkökulmasta. Ja juu tää on Launtaista!

"Haluan ruokaa!" Mekastin karsinassani. Potkaisin ovea ja hoputin Iidaa, joka vei ruokaa viereiseen karsinaan. "Tulisi jo", pärskäytin ja haistelin maassa olevia heinänkorsia. Hamusin korren maasta ja pureskelin sitä antaumuksella. Iida astui karsinaani iso heinäkasa sylissään. "Vihdoinkin!" Köpötin pari askelta ja odottelin, että hän laskee heinät maahan. "Aina sä Miina paukutat karsinan seinää", hän huokaisi ja lähti pois. Aloin pureksia tyytyväisenä ruokiani.

Jonkin aikaa oli kulunut ja kuulin kuinka joku saapasteli talliin ja lähestyi karsinaani. Siirryin lähemmäs ja näin punatukkaisen tapin kiiruhtavan luokseni kädessään harjaämpäri. "Moikka rakas!" Salome hihkaisi ja sujahti viereeni. Hörisin hiljaa ja tutkin huolellisesti hänen taskunsa läpi. "Toi kutittaa!" Hän nauroi ja työnsi minut kauemmas.

Pian minut oli kiikutettu käytävälle ja sain nauttia ihanasta harjauksesta. Oli mukavaa, kun harjaus alkoi rentouttamaan koko kehon. Nostin kuuliaisesti jalkani tytön varmoihin käsiin. Eivät valtavat köpöttimenikään hän käsistään livahtaisi. Pian kaikki kaviot oli siivottu ja Salome ryhtyi siistimään harjaani. En oikein pitänyt siitä, miten takut välillä riuhtoivat jouhiani.

Olin putipuhdas kuin pulmunen ja Salome lähtikin muualle. Jäin katselemaan ympärilleni. Ovi avautui tasaiseen tahtiin ja porukkaa lappasi sisään. "Tunnille taas", ajattelin ja rapsutin jalkaani. Eräs tyttönen, joka oli minun jalkaani saakka, ryntäsi luokseni kiljuen. "Saan ratsastaa Miinalla!" Annoin hänen silitellä kaulaani ja hän ei onneksi riehunut. Onnekseni Salome tuli vihdoin takaisin. Harmikseni tosin hän kantoi käsissään satulaa. "Voinko mä satuloida?" Kysyo pieni nykerönenä vikkelästi. "Hmm, luulenpa että ainakin tällä kertaa saan olla apuna. Suitset saat kyllä laittaa", Salome vastasi.

Aloin olla hieman hermostunut, kun hoitajani toi kapistuksen viereeni. "Ei Tässä mitään", Salome sanoi tasaisen rauhallisella äänellä ja pyyhkäisi kämmenellään muutaman kerran selkääni. Sitten hän nosti sen varoen, eikä se tuntunutkaan yhtään pahalta. "Hieno tyttö!" Hän kehaisi ja tarjosi minulle porkkanaa. Vesi oli herahtanut kielelleni ja haukkaisin herkun ahnaasti kitusiini.

Minä ja muutama kaverini ohjattiin maneesiin. Päästyämme keskelle, tunsin selässäni painon. Joku laittoi jalkansa jalustimiin, jotka keikkuivat vierelläni. Puuskahdin rauhallisena ja nuuskin hiekkaa. Suussani tuntui inhottavalta, kun pääni haluttiin nostaa ylös. "Ja sitten pohkeita", kailotti tuttu ääni takaani. Iida oli jälleen pitämässä tuntia.

Tunsin painallukset kyljissäni ja nytkähdin liikkelle. Talsin uraa ympäri miettien, mitä seuraavaksi tekisimme. "Ravia", kailotti tuttu ääni topakasti. Siirryin raviin itsestään, odottamatta ratsastajan kehotusta. Päästessäni maneesin päätyyn, missä katsomo sijaitsi, näin Salomen. Hän oli vääntäytynyt seisomaan ja nojasi kaiteeseen. Hidastin kävelyksi ja jatkoin matkaa hoitajani luo. Hän nauroi ja rapsutti päätäni. Hirnahdin kiitokseksi. Takaani ravasi hevonen, joka hidasti käyntiin seuraillakseen minua. Tyytymätön ratsastajani paukutti kylkiäni ja tiesin velvollisuuteni. Tottelin ja käännyin hänen ohjeestaan uralle.

Ravasimme voltteja ja ymmärsin melko hyvin mitä hän minusta halusi. Palasimme takaisin uralle ja sain kylkiink puristuksia, joten lisäsin vauhtia. Ravasimme menevästi ja nautin saadessani ravat kovaa. Kuski teki puolipldätteen ja jysäytti toisen pohkeensa taaemmas kuin aikaisemmin. En ymmärtänyt tarkoittiko hän sillä jotain? Jatkoin kovempaa ravia ja kuulin Iidan huudahtavan: "Muista asettaa se sisäänpäin!" Seuraavassa kulmassa vasen pohje puristi jälleen taaempaa ja tällä kertaa olin juonessa mukana ja nostin laukan. Iloisen kirmasin sinne, minne minut kuski sattui ohjaamaan.

Lopuksi minulle tarjottiin pidemmästi ohjaa ja venyttelin kaulaani makeasti. "Iihanaa!" Hirnahdin tyytyväisenä. Oma-aloitteisesti käännyin maneesin keskelle. Paino kapusi alas selästäno ja taputti kaulaani. Hamusin hänen niskaansa tyytyväisenä.

Tallissa minulta riisuttiin kaikki hihnat ja sitten minua puhdistettiin. En jaksanut oikein seistä paikallani, kun vieras tyttö puhdisti kavioitani. Vääntelehdin ja siirsin painoani hermostuneena eri jaloille. Välillä myös niille, joita hän yritti nostaa..

Salome tuli pukemaan minulle loimea sitten, kun toinen tyttö oli lähtenyt kotiin. "Noin, valmis", punatukka julisti ja taputti minua lautasille. Hän tarttui päitsiini ja johdatti minut tarhaan. "Heippa vain, Miinarakaspallero!" Hän sanoi ja päästi minut vapaaksi. Jäin ensin paikoilleni ja jäin kuuntelemaan olisiko hänellä vielä jotain asiaa. "Menehän nyt, mäkin lähen siivoo sun karsinaa!" Hän naurahti ja punaiset hiukset hypähtivät olkapäillä. Tallustin eteenpäin kääntäen hänelle selkäni.

Löysin ihanan nurkkauksen ja päätin piehtaroida. Laskeuduin maate ja kierin paikoillani. Tunsin kuinka kangas hankasi säkääni ja silloin muistin loimeni. "Hupsiis!" Ajattelin ja hypähdin seisomaan. Iida sulki juuri viereisen tarhan porttia ja pysähtyi katsomaan minua silmät suurina. "Sun loimi on ihan sottainen! Mitä sä oot oikein tehny? Kieriskelly mudassa?" Hirnahdin pahoitellen ja ravailin päämäärättömästi ympäri aitausta. "Noh, Salomella on pestävää", Iida totesi ja kääntyi kannoillaan.

Ja niin toden totta, Salome oli yllättynyt nähdessään likaisen loimen. "Kulta, sä oot tainnu riehuu sit loimes kans!" Hän tuli luokseni ja tarkasteli kangasta. "Tää on ihan kuranen!" Hän voihkaisi.

Salome sitoi minut tallikäytävälle ja riisui loimen päältäni. Hän kantoi rievun pois ja palasi sitten luokseni. "Vanha pyykinpesukone pääsi ny kunnon hommii", hän hymyili ja tarttui minua päitsistä. Hymy levisi koko kasvoille ja hän muiskautti turpaani suukon. "Oot ihana kulta."

Itasemmalla, kun suurin osa hoitajista oli lähtenyt, Salome mukaan lukien, saimme ruokamme. Iida viivytteli normaalia pidempään, mutta en jaksanut riehua. Asetuin lepäämään makuulteni ja odottelin puhisten iltapalaani. Muutaman minuutin kuluttua ruoka tuotiin ja aloin syömään sitä ahnaasti. Mukana oli kauraa ja se maistui uskomattoman hyvältä. Syötyäni ruuan asetuin lepäämään ja kuuntelin muiden hevosten kinastelua.

[Salome]

Harjaämpäri toisessa kädessäni kiiruhdin Miinan luo. Sen karsinan edessä törötti kaksi esiteiniä. He olivat arvioni mukaan noin 10-vuotiaita ja nauraa kihersivät päät vastatusten. "Hei varotteko..?" Kysyin varovasti. Kumpikaan ei letkauttanut korvaansa. Reippaasti astuin heidän viereensä ja taputin toista kevyesti olkapäähän. "Hä?" blondi ihmetteli huomatessaan minut. "Väistyisitteks te?" Kysyin ja he väistyivät. Sujahdin karsinaan ja näin tamman peräpään suoraan edessäni. Rauhassa aloin puhua ja kiersin nätisti hevosen pään vierelle. "No hei rakas", hempeilin ja silitin silkinpehmoista turpaa. Matala hörinä täytti sydämeni lämmöllä. Pussasin hevosen otsaa ja rapsutin harjan alta. "Sä vaan oot paras."

Setvin hevosen häntää sen pepun vierellä, häntä sylissäni. Takkuja oli muutama ja puru oli tarttunut jouhiin. Häntä oli muutoinkin kasvanut jo niin pitkäksi, että se hipoi jo maata. "Äh", puuskaisin ja päästin irti hännästä. Suoristin selkäni ja painuin Iidan puheille.

"Hei", tervehdin ja sain vastaukseksi Iidan huulilla muodostaman moikkauksen. Naikkonen puhui puhelimessa, eikä minun auttanut kuin odotella. "Hohhoijaa", ajattelin mielessäni ja kuuntelin toisella korvalla puhumista. Iida kääntyi minun suuntaani, otti puhelimen korvaltaan ja sanoi: "Tässä voi mennä pieni hetki. Oliko sulla jotain tärkeää?" Pudistin päätäni ja lähdin toimistosta.

Rapsuttelin Miinaa, sillä olin jo harjannut sen putipuhtaaksi. Mieleeni nousi temppu, jonka olin opettanut aikaisemmin. Tunnustelin oliko taskuissani porkkanapaloja ja olihan siellä. Astuin hieman kauemmas tammasta ja heilutin sormeani ilmassa. Miinan ylähuuli alkoi kohoilla hassusti. "Hieno tamma", naurahdin. Annoin sille palkkion. "Sulla ei oo varmaan aavistustakaan siitä, kuinka karseelta toi näyttää", kihersin ja painoin pääni pehmoiseen karvaan. Miina hamusi herkkujen toivossa hiuksiani. "Hassu", toruin leikkisästi ja painoin tamman kauemmas itsestäni.

Vasta myöhemmin kuulin Iidan saapuvan toimistosta talliin. Askeleet lähenivät ja tajusin hänen tallustelevan suoraan luoksemme. Punnertauduin ylös ja puistelin purut vaatteistani. Iida saapui tomerasti karsinan ovelle ja kurkisti sisään. "Niin mitä sulla oikeen oli?" Iida uteli. "Miinan häntä on kasvanu aika pitkäks ja mä mietin että voisinko leikata siitä vähäsen ettei laahais maata", selitin nopeasti. "Tottakai, mutta muista max viis senttii", hän muistutti ja meni menojaan. Kaivoin harjapakista sakset ja vedin hännän sivulle. "Nyt älä liiku", varoitin tammaa ja nipsaisin ylimääräiset jouhet pois. "Hyvä", kehuin ja taputin hevosta lautasille. "Nyt kaikista kuivimmat latvat menee roskikseen."

Istuin Lunan kanssa satulahuoneessa Miinan satula sylissäni. Saippuoin parhaillaan istuin osaa Lunan höpöttäessä kaikenlaista. "...Harjailin sitä tänää ja autoin tuntilaisia...Tajuuksä, se ei osannu laittaa suitsia?...ja sit me vaan pudottii molemmat...lomaa on enää nii vähän jäljellä..." Kostutin toisen sienen kärjen vesikuppiin ja pyyhin saippuat pois. Sienen kuivalla puolella sivelin satulan kuivaksi. "Otaksä viel rasvaa siihen?" Luna kysyi ystävällisesti ja ojensi purkkia nenäni eteen. Myönnyin ja rasvasin vikkelästi nahan. "Nyt se on valmis", huokaisin ja ripustin satulan paikoilleen.

Suitsien pesun lomassa jutustelin Lunan kanssa yhä enemmän. "Muakin ärsyttää ku kesä on kohta loppu, mut mieti et toisaalta sit näkee kavereita useemmin ja sillee", selitin ja kiillotin samalla viimeistä solkea suitsista. "Totta turiset kuomaseni", Luna puuskahti muunnetulla äänellä ja sai lopulta meidät molemmat nauramaan.

Miina oli lähtenyt ratsuksi tunnille ja olin hakenut kottikärryt tallin kulmalta. Nostelin lantapalleroita kärryyn, kun kuulin puhelimeni pirisevän. Etsin sen taskustani ja asetin korvalleni. Numero oli tuntematon. "Salome", ilmoitin reippaasti puhelimeen. Kuuntelin korvatarkkana kun miehen ääni esittäytyi poliisiksi. "Pyydän teitä viipyilemättä saapumaan poliisiasemalle." Sydämeni heitti voltin. "Poliisiasemalle!" puuskahdin ja lopetin puhelun. Lapioin äkkiä loputkin lannat ja kärräsin ne pois niin nopeasti kuin suinkin ehdin. "Mihin oot menossa?" Luna ihmetteli, kun pakkasin kamojani hermostuneena. "Mä meen.. Tarkistaa yhen asian", kuittasin lyhyesti ja heitin kapsäkkini olalleni. Käynnistin tallin eteen pysäköidyn moponi ja pyyhälsin matkaan.

Poliisiaseman nurkilla sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa. "Miksi minun täytyi sinne mennä?" mietin kuumeisesti. Liikennevaloissa sain aikaa hengähtää, kun punaiset valot syttyivät. Edessäni olevassa autossa tööttäiltiin kovaäänisesti. Valo vaihtuu oranssille ja vatsaani alkoi puristaa. Sitten vihreä valo ja liikenne lähtee liikkeelle. Moponi moottori jylisee ja pian saavutamme poliisiaseman. Parkkeeraan moponi nätisti sen laidalle ja kävelen hitaasti oville.

Astun aulaan ja huomaan penkeillä virnyilevan Aleksin. Samassa aivoissani raksuttaa. Se olikin pelkkää pilaa. Samaan aikaan olen helpottunut sekä hieman ärtynyt, koska olin oikeasti tosi peloissani. Kävelen Aleksin luo ja tartun häntä hihasta. Aulassa ei onneksi ole kuin yksi nainen, joka näprää puhelintaan. Talutan nauravan pojan perässäni ulos. Kun pääsimme nurkan taakse tartun poikaa olkapäistä ja aloin ravistella poikaa. "Mitä sä oikein aattelit?", huusin muka äkäisenä. Lopetin ravistelemisen ja poika alkoi nauramaan. "Sori mut mun oli ihan pakko. Oli muutes tehokas tapa saada sut pois tallilta", hän kiusasi ja sipaisi poskeani. "Okei, oot kyl oikeessa, mut älä enää tee näin. Olin oikeesti sydän kurkussa ja mietin mitä oikeesti oon muka tehny." Aleksi nauroi ja kaappasi minut syleilyynsä. Nauroin hervottomasti ja yritin päristellä irti. Poika kuitenkin piti minut käsiensä ympärillä.

Olimme ajaneet Aleksin luokse ja pelasimme hänen kahden sisaruksensa kanssa monopolia. Rahani loppuivat ja pääsin ruutuun, jossa minun olisi pitänyt maksaa vuokraa Aleksille. Jo kolmannen kerran hän sanoi ettei minun tarvitse maksaa ja vaivihkaa hän ojensi minulle lisää rahaa. Aleksin isosisko ja -veli olivat huomanneet sen. "Ihan oikeesti, Salomen ois pitäny jo hävitä", hänen siskonsa valitti närkästyneenä. "Mut ei hävinny kun mä annoin sille rahaa", Aleksi virnisteli. "Argh, no ei sitte, mä lopetan", hänen siskonsa tuhahti ja heitti rahansa kiukkuisena maahan. Pian ovi kolahti ja olohuoneeseen laskeutui hiljaisuus. "Äh, älä välitä Evestä, se vaan on vähän tollanen", Aleksin veli Leo selitti ja naurahti päälle. "Kerätääs nää nyt." Taitoin laudan kasaan ja pojat keräsivät sillä aikaa rahat kasaan. "Menkää vaik sun huoneeseen niin mä teen sillä aikaa teille ruokaa", Leo päätti.

Istuskelimme Aleksin sängyllä sylikkäin ja räpläsimme molemmat puhelimiamme. "Hei, ihan tällee btw, tulisiks joskus mun kaa tallille", ehdotin rikkoen hiljaisuuden. "Mmm", Aleksi mumisi ja keskittyi puhelimeensa. "Ai tuut?" Sanoin ja sain hänet havahtumaan. Aleksi sulki puhelimensa ja heitti sen vierelleen. Hän käänsi katseensa minuun. "voiks sanoo uudestaan?" Toistin kysymyksen uudelleen ja Aleksi virnisti. "Yritäks sä saada muhun hevoskärpäsen pureman?" Hän kiusoitteli. "Äh, sä arvasit", nauroin. "Voin mä, mut oot sit munkin kaa siellä", hän sanoi ja minä lupasin. "Tottakai."


// Aie soot aktiivinen, ihanaa ja reipas ja kaikkee miina kiiltää ku viimestä päivää eikä sen häntä enään laahaa maassa, super! Aleksilta aika alhainen temppu, mutta ainakin se sai sut pois tallilta, harmi juttu meidän tallilaisten kannalta! Jeees kiva jos aleksi suostuu tallille, Luca saa seuraa vaikkakaan ei ihan ikäistään mytta melkein c: 17v€ -Iida

[Salome]

---

---

Uusi päivä uudet kujeet, vai mitä? 

Lueskelin Voitto kotiin-blogia istuessani toimettomana tallituvassa. Muutamat ihmiset pörräsivät sisään ja jutustelivat vaimeasti keskenään. Keskityin kuitenkin uusimpaan valmennus-postaukseen. Emmi tömähti viereeni sohvalle ja yritti nykiä vilttiä itselleen persukseni alta. "Hei se on mun!" hihitin ja tempaisin peiton päälleni. "No höh, mä otan sitte tän toisen", tyttö ilmoitti ja taikoi jostain punaisen viltin. "Mitä sä luet?" hän kysyi yrittäen saada minut puhumaan. "Voitto kotiin-blogia. Uusinta postausta. Luetko sä mitään blogeja?" Vastasin ja sain hymynkareen Emmin huulille. "Joo, aika monia. Oon mä totakin lukenut", hän kertoi ja listasi sitten suosikkinsa. "Heh, en oikeen muutakaan tekemistä keksiny, ku aattelin Miinan tuulettaa päätään tarhassa vielä vähän aikaa."

Olin saanut itseni irtautumaan blogista ja lähtenyt hakemaan Miinaa tarhasta. Onnekseni se ei ollut möyrinyt likaisimissa kolkissa ja oli siedettävän näköinen. Miina ei ensin suostunut laksemaan päätään, enkä tälläisenä kääpiönä oikein muutakaan voinut kuin seistä paikallani ja odottaa että se laskisi päänsä. "Hei ihan oikeesti", käskin ja yritin hyppiä sen pään tasalle. Hitaasti pitkän odotuksen jälkeen tamma laski päänsä, kun sain idean ottaa taskusta porkkanat. Puin päitset sen kauniin pään ympärille ja lähdin taluttamaan sitä talliin.

Kiinnitin hevosen käytävälle niin päin, ettei se nähnyt ketkä tulivat talliin. Siitäkös se vasta hermostui! Tamma kuopi kavioillaan ja steppasi paikoillaan hermostuneena. "Rauhotuhan pikkuinen tammaseni", lurittelin ja päätin joka tapauksessa kääntääkin sen toisinpäin.

Harjailin rauhoittunutta Miinaa reippaasti. Nostin kaviot ja vasemman etujalan kenkä näytti olevan juuri irtoamassa. Hain Reifirin katsomaan jalkaa. Hän taas soitti sepälle, joka taas soitti tuuraajalleen, sillä oli itse lomalla. "Puolen tunnin päästä se sepän tuuraaja saapuu", talliin ilmestynyt Iida ilmoitti. Kysyin voisinko harjailla ja toimia ihan normaalisti sillä aikaa. "Tuota, ehkä voisit jättää Miinan siihen käytävälle, ku tuntuu siinä viihtyvän. Siivoa vaikka karsina sillä välin."

Puhdistelin karsinoita toisensa perään, myös niiden hevosten joilla ei ollut hoitajaa. Lantakikkareet lentelivät kärryyn ja vaikka kuinka monesti kävin kippaamassa kärryllisen lantalaan. Accen karsinaa puhdistava Luna kysyi miten jaksan siivota niin montaa karsinaa. "En mä oikeen Miinankaan kaa voi mitään touhuta, ku se oottaa sitä kengittäjää ny jonku aikaa. Kai mä aattelin että sillä aikaa vois tehä jotain hyödyllistä ja muutenkin tää käy ihan reenistä", hymyilin ja jatkoin kikkareiden heittelyä. "Jos kerkeet tuu juttelee tallitupaan. Siellä on pullii ja vaikka mitä herkkui", Luna intoili. Lupailin, että kyllähän minä kerkeisin, mutta ajasta ei oo tietoa. Kun heitin viimeiset likaiset pahnat kärryyn, koko perskeleen kärry kaatui. Manasin siinä sitten ja aloin keräilemään sisällön takaisin.

Kun kippasin viimeistä kärryllistä lantalaan, hiki virtasi otsallani. Ilma oli lämmin ja aurinkokin paistoi. Vietyäni välineet paikoilleen, vein hupparini satulahuoneessa olevaan reppuuni. Tummansininen toppini etumus oli muuttunut hieman hikiseksi. Kävelin käytävälle tarkastamaan, oliko kengittäjä jo saapunut. Näin Miinan käytävällä, kengittäjän hakatessa kenkää takaisin kiinni. Tamma oli hieman hermostunut ja huiski hännällään sivulta toiselle. En kehdannut mennä sitä silittelemään, joten tyydyin vain katselemaan kauempaa. "Se on nyt siinä", kengittäjä sanoi ja hieraisi parran sänkeään. "Kiitoksia että pääsit tulemaan. Tuutko kahville?" Iida lateli ja lähti kengittäjän kanssa pois tallista. Jäin Miinan luokse, enkä voinut vastustaa, joten katsoin oliko kavio jotenkin muuttunut. Ei ollut. Kenkä oli paikallaan ihan normaalisti. Vein Miinan karsinaansa ja pudotin pari porkkanapalaa sen ruokakippoon.

Jutustelin Lunan ja muiden kanssa tallituvassa ja ahmin pullaa niin paljon kuin jaksoin. "Otatteko kokista", kysyi Iida ja tömpsäytti pöytään limsapullon. Kaikki kamppailivat saadakseen sitä. "Hei lapset lapset", Iida nauroi ja lisäsi sitten: "Jääkaapissa on vielä toinenkin pullo." Ryntäsin jääkaapille ja kaadoin itsellenikin lasin piri pintaan. Siemaisin kokista ja se sai janoni laannutettua. "...Ois kivaa lähtee maastoon...miten on mahollista, koska...Hei mä tiiän!...Salome muutes, seurusteletko sä vielä sen Aleksin kans?" Olin kuunnellut aikani juttelua samalla kun olin juonut, mutta kuuloni terästäytyi kuullessani oman nimeni. "Joo", kuittasin lyhyesti ja jatkoin pullan syömistä. Mitäköhän se edes kenellekkään kuuluu? Huokaisin ja tartuin pöydän päässä maanneeseen lehteen, joka sattui olemaan paikallislehti. Lueskelin sitä aikani kuluksi.

Maha pinkeänä herkuista taivalsin Miinan karsinalle. "Haluisiks sä lähtee pikku happihyppelylle? Ihan vaan kävelee, ei sen kummempaa." Silitin hevosen karvaa ja jutustelin samalla. "Musta tuntuu et kävely vois tehä hyvää ja piristää molempia." Tuumasta toimeen. Käväisin nopsasti hakemassa satulan ja suitset. Ripustin suitset koukkuun, joka oli karsinan ulkopuolella. Pidin satulan käsivarsillani astuessani karsinaan. Miina jännittyi nähdessään satulan. Sillä oli varmaan huonoja kokemuksia ja useimmiten se luimi satulaa laittaessa. Tällä kertaa Miina oli vapaana, eikä kiinni kuten tavallisesti. "Tää ei oo yhtään vaarallista", selitin ja astelin rauhallisesti jännittyneen hevosen luo. Varovasti nostin satulaa sen selkään, mutta Miina astui rivakasti pari askelta eteenpäin. "Höpsö", toruin ja yritin uudestaan. Sama juttu. Poistuin karsinasta ja vein satulan takaisin satulahuoneeseen. Nappasin mukaan riimunnarun.

Olin napannut Miinan kiinni riimunnaruun ja satula oli mennyt ihmeen helposti selkään, luimistelua lukuunottamatta. Kuolain tuntui tammasta vastenmieliseltä, eikä se ollut ottaa sitä suuhunsa. Kutittelin hammaslomaa sen verran, että Miina avasi suunsa. Tyrkkäsin kuolaimet suuhun ja kiristin hihnat. "Reipas tyttö", kehuin ja tarjosin sille namin. Se rouskutti sen hieman epäluuloisena.

Tallipihalla kipusin selkään, mutten ottanut ohjia kovin tiukalle. Tamma toimi hyvin istunnalla ja pohkeella. Napautin sen kylkiä ja sain sen askeltamaan rauhassa metsikköön. "Hienosti", kehaisin ja istuuduin rennommin satulassa. Kiipesimme ylös loivia mäkiä, väistelimme oksia ja kiertelimme metsän hiljaisuudessa. Välillä Miina pärskähteli, mutta se vain merkitsi tyytyväisyyttä.

Kun saavuimme puron läheisyyteen, kuulimme lintujen viserrystä. Miinan korvat liikkuivat edestakaisin. Puro solisi ja metsässä tuoksui neulasille. "Oli kyllä hyvä idea lähteä lauantaiköpöttelylle", ilmoitin ja rapsutin hevosta harjantyvestä. "Mutta käännyttäiskö takaisin?" Kysäisin tammalta ja käänsin sen avuillani takaisinpäin. Miina astui reippasti eteenpäin sen kavioiden kumistessa pehmeähköllä pohjalla.
Päästyämme leveämmälle polulle, kannustin Miinan raviin. Se höristi korviaan ja alkoi ravata vähän turhankin reippaasti. En antanut sen häiritä, vaan nautin täysin siemauksin tasaisesta vauhdista. Vasta kun oksat alkoivat raapia käsiäni ja polku kapeni, hiljensin käyntiin.

Saavuimme takaisin tarhojen läheisyyteen ja Miina hirnahteli tarhatuille kavereilleen. Kuljimme hiljaksiin tallipihaan ja tamma pysähtyi pienestä pidätteestä. Laskeuduin selästä ja laskin ohjat alas. Laitoin jalustimet kierrokselle, jotteivät ne kolisisi ovenpieliin mennessämme talliin. Miina ei suostunut liikkumaan kun kehotin, vaan pysähtyi niille jalansijoilleen. "Hei, tuus nyt", lirkuttelin ja tarjosin porkkanaa. Salamannopeasti tamma kurotti kaulaansa ja nappasi porkkanapalan liikkumatta senttiäkään eteenpäin. "Hyi", toruin ja käskin sitä topakammin kulkemaan perässäni. "Tuu nyt", maanittelin ja sain kuin sainkin hevosen liikkumaan muutaman askeleen. Maiskutin ja nyin ohjista niin, että pian olimmekin Miinan kanssa tallissa.

Laitoin Miinan kiinni käytävälle ja vaihdoin sille päitset. Avasin satulavyön. Nostin satulan huopineen käsivarsilleni ja palautin paikoilleen. Satulahuoneesta mukaani tarttui harjapakki. Palatessani Miinan luo, näin suunnilleen ikäiseni tytön silittelevän hevosta. "Hei!" tervehdin ja hymyilin ystävällisesti. "Moi. Tää on aivan ihanan värinen. Miinako sen nimi oli?" tyttö tiedusteli virnistäen. Laskin harjapakin maahan ja kaivoin esiin juuriharjan. "Joo, Miina sen nimi on. Mä oon sen hoitaja, Salome", esittelin ja kättelin tyttöä.

Aloin jynssäämään hevosen harjaa kaulasta alkaen. "Jos haluut niin saat kyllä auttaa", lupasin ja tarjosin harjaa. Hän ei kuitenkaan voinut auttaa. "Tulin siskon kaa vaan kattelee hevosia, kun alotan tunnit täällä. Ehkä joku toinen kerta!" Hän sanoi ja lähti kävelemään ulos tallista. Sain Miinan uudelleen harjattua ja taiteilin sille jopa letin häntään. Kävin taluttamassa sen tarhaan ja lähdin satulahuoneeseen.

Kaivoin esiin kaikkein nuhjuisimpia suojia ja aloin puhdistamaan niitä. Emmi tuli seurakseni juttelemaan ja puhdistamaan hoidokinsa varusteita. Hän valitteli kesäloman loppumista, mutta käskin häntä olla ajattelemasta sitä. "Nyt pitää nauttia jokasesta lomapäivästä ja sitten kun koulu alkaa, pitää vastaavasti nauttia siitä." Sain putsattua viimeisetkin suojat ja asettelin ne taas paikoilleen. "Mulla on kauhee puunaamisvimma. Tarviskohan joku hevonen harjaamista", pohdin ääneen päätäni raapien. "Käy kysyy Iidalta", Emmi kehotti ja hymyili rohkaisevasti.

Ratsasin toimiston, mutta se oli tyhjä. Kulkeuduin tallitupaan, jossa kävi iloinen puheensorina. Uusi tuttavuus, Helmi nimeltään, jutteli Iidan kanssa. "Tara osaa kyllä olla ihana", räväkän näköinen tyttö, tai siis nainen, päivitteli. "Totta. Sillä ei vaan oo ollu hoitajaa pitkään aikaan", Iida kertoi. Kävelin Iidan luo. "Hei, tota voisinko harjailla joitakin hevosia, kun Miina on jo ihan valmis ja haluisin olla avuks." Iida mietti hetken ja sanoi: "Tänään ei taida olla oikein ketään, mutta jos lakaset tallin lattian niin ois kiva!" Kiitin ideasta ja kiiruhdin tallin puolelle.

Huiskin pölyt, heinät, sun muut liat sivuille luudalla. Lattia pölisi ja vähän väliä alkoi yskittämään. Gollegehousuihini oli tarttunut purua, joten epätoivoisesti yritin nykkiä purun palasia yksi kerrallaan pois. "No ei sitten", huokaisin, sillä ne eivät lähteneet irti. Tartuin taas luudan varteen.

Siivosin melko nopeasti ja pyysin äidin hakemaan. Kuulin Volvomme kolinan pihamaalla ja kipaisin hakemassa satulahuoneesta reppuni. "Hei sitten", huikkasin Emmille ja painuin tieheni. Huomasin tallin ovelta, että äidin kaveri Saana, istui etupenkillä. Nöyrästi kävelin autolle ja avasin oven takapenkille. "Varo ettei ne sun likaset vaatteet sotke koko autoo", äiti mäkätti ja käski että kotona minun pitäisi heti mennä suihkuun. "joo joo."


// HYvä kun huomasit nopeasti, että miinalta puuttuu kenkä ja vielä parempi oli että saatiin ramille tuuraaja niinkin nopeasti ja miinalle kenkä takaisin kinttuun, ihan super! Ja mun täytyy kiittää sua todellakin siitä kun sä jaksoit niin monen muunkin karsinan siivota miinan oman lisäksi. Osaa se sanna olla joskus ihan ajatteleva, varsinkin kun se pullaa muisti tuoda kylältä! Lauantaiköpöttelyt on aina virkistäviä ja miina kyllä varmasti nauttii kun saa hoitansa kanssa ottaa day off kentän kiertämisestä, taisit säkin nauttia, ja hyvä niin! Ehh voisi vaikkapa tehdä sellaisen muistutuslapun, että suojat tulee pestä käytön jälkeen, koska ne on kyllä totisesti usein kuraisia, paitsi hurmauksen ja muiden suokkien (taraa ei lasketa mukaan) sillä ne reippaat tätituupparit jaksaa kyllä puurtaa ja lelliä ratsunsa tuntien jälkeen ! :') jos muuten joskus ihan tosi tylsää tulee niin tuu pyytään multa lupaa niin saat likkaa harjata ja siistiä jos haluat, son ihan muksa tapaus c: ! 16v€ -Iida

[Iida]

''Ei koolla ole väliä.''
PK: Salomelle ahkerasta hoitamisesta! c:

[Salome]

TORSTAI JA PERJANTAI

Avaahan Youtube. Tässä osassa saatkin kuunnella samalla ahkerasti musiikkia!

Kuuntele "Cheek, sä huudat"

"Sä huuudat, tuu takas kotiin.." Cheekin uusi biisi kaikui kuulokkeistani. Hyräilin mukana ja fiilistelin hyppelemällä sinne tänne. Aluksi kappale oli tuntunut typerältä, mutta oikeastaan se oli ihan hyvä. Annoin musiikin helistä korvissani seuratessani katseellani puiden rusehtaviksi muuttuvia värejä. Syksy oli tulossa. Se oli itseasiassa lempi vuodenaikani. Lätäköineen, mutaisine tarhoineen ja lämmittävine aurinkoineen.

Näin Lunan juoksevan Accen perässä. Hihittelin itsekseni. Kovapäinen tamma oli mitä luultavimmin päässyt tytöltä karkuun. "Acce!" Luna karjaisi äkäisesti. Tallin ovien takaa kurkistava Iidakin nauroi tukahtuneesti. "Hei, onko Miina jo haettu sisälle?" Tervehdin blondia. Tämä nyökkäsi ja lupasi, että saisin lähteä sen kanssa kentälle vähän pörräämään. "Se ois kyl kiva", tokaisin ja harpoin tallin puolelle.

Virkeä puoliverinen hörisi ilahtuneena saapuessani sen karsinalle. "Mitäs tyttö?" Se puhalsi lämmintä ilmaa, niin että se saavutti lapasten alla olevat sormeni. "Anteeks, en oo päässy tulee pitkään aikaan. On ollu kaikkee. Koulu, kaverit ja..ja Aleksi." Tamma katsoi minua lämpimän ruskeilla silmillään ja hörisi matalasti. "Mä jätin Aleksin.." Kuiskasin ja painoin pääni Miinan karvoihin. Nyyhkin hiljaa. Rakkaan ystävän läheisyys auttoi. Miina hamusi hiuksiani. "Ei minkään pitäis mennä sun edelle. Sä oot mulle tärkein", voihkaisin ja astuin taaksepäin. Hieraisin kostuneita silmiäni hihallani. "Mulla on kyllä niin ikävä sitä." Ajattelin sekuntien ajan vaaleatukkaista poikaa ja sydämeni jätti lyönnin välistä. "Miks sen piti pettää mua", kuiskasin ja silitin hiljakseen hevosen turpaa.

Hain hevosen varusteet satulahuoneesta. Palasin karsinalle ja nostin tottuneesti itseni korokkeelle, jolta ylsin kunnolla puoliverisen selän lähelle. Laskin nahkaisen vempeleen rauhallisesti hermostuneen tamman selkään. "Ei mitään hätää." Liu,utin satulan kohdalleen ja kiristin satulavyön. "Valmis", kehuin ja tarjosin pikku tammalle porkkanapalan. Sen rouskutellessa kiristelin suitsien soljet kiinni ja kaapaisin niskaremmin alle jääneet jouhet suoriksi. "Noniin, mennääs."

Aloittelin reippaalla käynnillä. Otin pysähdykset kentän päätyihin ja pyöräytin päätyihin ympyrät. Miina oli ihme kyllä, erityisen hyvin kuulolla. Kokosin ohjat paremmin käsiini ja kannustin suuren hevosen raville. Tottuneesti kevensin. Yllättäen Miina pysähtyi. "Kakka hätä!" Kiljaisi kentän laidalle saapunut Luna. Naurahdin ja nousin jalustimille. "Mitäs sä, saitko Accen ojennukseen?" Luna hymyili viekkaasti:"Luca tuli auttamaa. Sen kaa me saatiin se sit talliin." Miina kalisutteli kuolaimiaan ja alkoi selvästi kyllästyä seisoskeluun. "Mut joo, mä jatkan ratsastusta, mee sä vaan Lucalle juttelee!"

Ravasin kiemurauraa keskittyneesti ja sain Miinan täsmällisesti suoristettua. Asetin loivissa kaarteissa ja tamma myötäsi niskastaan kivasti. Kehaisin ja jatkoin uralle. Valmistelin hyvää laukannostoa. Asetus, puolipidäte ja pohkeet.. Pyrähdimme vauhtiin ja sain Miinan taas asettumaan kulmissa. Keinahtelin tyytyväisenä mukana. Kokosin hieman ohjilla ja istunnalla. Sain kuin sainkin puoliverisen askelluksen lyhemmäksi. Tempo kuitenkin pysyi oikeana. "Juust noin."

Olin kääntänyt Miinan keskelle kenttää ja alkanut väistättämään oikealle. Niskastaan taipuneena se astui kuuliaisesti ristiin ja liikkui eteenpäin hyvässä vauhdissa. "Hieno tamma", kehaisin päästyämme uralle saakka. Tein sitä muutaman kerran, ennen kuin päätin kokeilla myös ravissa. Tulimme halkaisijalle hyvässä temmossa. Käytin sivulle vievää pohjetta ja tamma liikkui tottelevaisesti. Peräpää liiteli kuitenkin omia teitään, eikä se oikein ollut liikkeessä mukana. Suoristin ja jatkoin lopun käynnissä. "Hyvä." Yritimme uudestaan ja sain nopeasti reagoiden peräpään suoraksi ja askeleet lennokkaimmaksi.

"Kivan näköstä menoo", kuului ääni takaamme. Se ääni särähti korvaani. Aleksi.. Pysäytin Miinan, enkä vieläkään katsonut taakseni. Hengitin syvään ja käänsin hevosen ympäri. Olimme olleet jo kuukauden erossa ja poika olikin komeampi kuin muistinkaan. Sydäntä kivisti katsoessani nahkatakkiin sonnustautunutta poikaa. Hän haroi hiuksiaan ja katsoi syvän sinisillä silmillään minuun. Karaisin kurkkuani. "Mitä sä täällä teet?" Kysyin ärtyneemmin kuin olin ajatellutkaan. Aleksi henkäisi. "Tulin vaan kattoo. Et ollu kuulemma kotona. Arvelin et oisit täällä." Ynähdin ja jalkauduin selästä. Nostin jalustimet ylös sanaakaan sanomatta. Olisin halunnut kysyä, miksi hän oli pettänyt minua. Sanat eivät kuitenkaan päässeet ilmoille, vaan pysyivät visusti sisälläni.

Talutin hevosen pojan ohitse talliin. "Salome", Aleksi sanoi ja otti muutaman askeleen peräämme. "Voitasko me puhuu?" Jatkoin välittämättä ja karsinaan päästyäni aloin riisua varusteita. Tungin heinäverkkoon lisää heinää ja harjasin hevosen kauttaaltaan. Arvelin pojan jo lähteneen. Talliin ei Aleksi kuitenkaan kehtaisi tulla. Suukotin Miinaa otsalle. "Hei hei sitten, kulta."

Tallustin kännykkä kädessä hämärtyneelle tallipihalle. En erottanut tallin kulmalla enää Aleksin skootteria. Näin hevosten käyskentelevän rauhallisesti tarhoissaan. Whatsappiin pulppusi viestejä. Yksi oli Aleksilta. "Salome, voitasko me puhuu? Haluisin pyytää anteeks..." Henkäisin syvään. Kirjoitin viestikenttään: "Oispa kaikki vaan niinku ennen.." Tajuttuani kuinka typerältä se kuulosti, kumitin kaiken. Suljin puhelimen ja tungin takaisin taskuuni. Nappasin pyöräni tallinkulmalta. Nousin satulaan ja lähdin polkeemaan tasaista tahtia.

Kotona ryntäsin kuumaan kylpyyn. Lämmin vesi rentoutti kipeytyneitä lihaksiani. Siemaisin hörpyn ammeen laidalle nostetusta limsasta. Vajosin syvemmälle vaahtpäiden alle. Rupesin ajattelemaan tämänpäiväistä. Ehkä Aleksi oikeasti halusi pyytää anteeksi. Toisaalta, mitä se muuttaisi? Joka tapauksessa poika oli pettänyt minut. Miten koskaan voisin suudella häntä ajattelematta sitä toista tyttöä, joka oli myöskin suudellut poikaa. Tummatukkaista Alexandraa, joka oli joskus ollut ihan mukava. Nyt saatoin vain inhota häntä. Jokaikinen koulussamme tiesi minun ja Aleksin olevan pari. "Äh, miks tän kaiken pitää olla näin monimutkaista."

Kylvyn jälkeen siirryin suoraan sänkyyn jättäen iltapalan väliin. Päivällistäkään en ollut muistanut syödä. Minulla ei kuitenkaan ollut nälkä. Käperryin kippuralle vällyjen alle. Tarrasin yöpyödällä ollesseen puhelimeeni ja avasin snapchatin. Niko Saarinen oli laittanut taas yli 300 sekunnin mittaisen my storyn. "Ei mielipidettä", mies totesi vittuilevaan sävyyn jälleen. Naurahdin ja jatkoin katsomista. Nikon snäpit sai mut aina hyvälle tuulelle. Parin kymmenen minuutin päästä silmäni alkoivat väsyä ja jouduin laskemaan puhelimeni yöpöydälle. Vaivuin syvään uneen, uneksien unelmieni hevosesta Miinasta...

Heräsin ja huomasin kellon olevan jo vartin yli kahdeksan. "Perse!" Kiljaisin ja hypähdin kankeasti pystyyn. Vain vartti aikaa! Nappasin hiusharjan ja setvin punaiset suortuvani ennätysajassa. Leväytin vaatekaapin oven auki ja valikoin uuden raidallisen paitani ja tumman siniset farkut. (Kokonaisuus täällä!) Sipaisin huulilleni pikaisesti Maybellinen tummanpunaista huulipunaa. Sieppasin reppuni ja lähdin puolijuoksua eteiseen. Tungin kenkiä jalkaani Vili-koiramme heiluttaessa innoissaan häntäänsä. Hölmö beagle kuvitteli, että minä vien sen aamupissalle. "Ehei, Vili. Mulla on jo kiire." Äiti kuului huutavan jotain keittiöstä, mutten kuullut mitä. Hän ilmestyi eteiseen. "Etkö ajatellut syödä mitään?" Äiti kysyi huolenrypyt otsallaan. "Salome pieni, et voi jättää aamupalaa väliin." Huokaisin ja selitin että minulla oli hirveä kiire. "No minä voin viedä sinut, kunhan tulet nyt aterioimaan."

Kuuntele: Juha tapio, kelpaat kelle vaan

Istuin selkä suorassa uskonnon luokassa ja naputin pulpettia kynällä. Opettaja taruili Jeesuksesta ja opetuslapsista, pääsiäisestä ja luterilaisuudesta. Vieressäni istuva Mira tuntui olevan yhtä kyllästynyt kuin minäkin. "Miten tällästä tuntia voi jaksaa", hän sanoikin. Virnistin myötätuntoisesti. "Onneks kohta on kotitaloutta", iloitsin. "Niin ja mulla kuvista. Aiotsä muuten tulla discoon?" Mira kysyi hieman turhankin kovaan ääneen. "NYT HILJAA MIRA!" Opettaja ärähti. "Anteeks.." Mira mutisi ja jatkoi sitten: "No, tuutko?" Nyökkäsin hajamielisenä. "Kaite mä tuun."

Kotitalouden tuntia ennen tajusin että minä ja Aleksi olimme samassa ryhmässä. Mitä ilmeisimmin siitä tulisi kiusallista. Kello pirisi ja ihmismassa (toisin sanoen luokkamme. köh köh) suorastaan vyöryi ovista sisään. Riisuin lapaseni ja takkini naulakkoon. Kiiruhdin luokkaan ensimmäisten luokassa. Istahdin minulle lähes tuntemattomien Tiinan ja Markuksen väliin. Aleksi lysähti Markusta vastapäätä. Hän vilkuili minua vähän väliä kirjan takaa. Pojan silmissä oli ihana kimallus.. Pudistin päätäni työntäen ajatukset kauemmas.

Opettaja antoi luvan essujen hakuun, mutta suurinosa meni minua ennen, eikä essuja riittänyt. "No, osa taitaa olla pesussa", selvitti kotsan ope ja tarjosi omaansa. "Kiitti." Purjehdin omaan keittiööni ja pysyttelin taaempana Aleksista. Tiina ja Markus eivät olleet huomaavinaankaan jäätynyttä tunnelmaa. "Aioksä mennä discoon", Tiina kysyi. Nyökkäsin ja kuuntelin kun Tiina kysyi samaa Aleksilta. "En ensin aikonu tulla, mut kyl mä taidanki", hän sanoi ja virnisti. Tai, no olin selkä häneen päin, mutta uskoisin hänen virnistävän. Hetkinen, tarkoittikohan hän sillä tulemisella minua? Pohdin mielessäni. Olisikohan poika tahtonut palata yhteen?

Kotsan tunti oli pian ohi ja mahat jo muutenkin täysinä lyllersimme ruokalaan. Kippasin lautaselleni aimoannoksen perunalaatikkoa ja salaattia. Asetuin syömään Miran, Reetan sekä Katariinan kanssa. Viereisen pojan pöydän pojat tuijottelivat hymyillen suuntaamme. Ketähän he tuijottivat. Mira oli tavallisen näköinen, ruskeahiuksinen, käytti melko apeita vaatteita, mutta oli silti nätti. Reetan (nimenomaan, ei REETTA, vaan Reeta) hiukset ovat ihan valtavat. Ne yltävät tytön vyötärölle. Reetan tyyli on melko naisellinen, pitsiä, pitsiä ja pitsiä.. Katariinan tummat piikkisuorat hiukset yltävät rintakehän alle ja mustat vaatteet korostavat kiiltävän mustia hiuksia. Hän on melko rajun näköinen, mutta oikeasti järjettömän mukava. Katariinaa pojat kai katsovat, kerta hän on aina niin kaunis.

Illalla päästyäni koulusta muutaman tunnin aprikoituani, päädyin mustaan pitsihameeseen ja pastellin sävyiseen vaaleanpunaiseen paitaan. (katso kokonaisuus täältä!) Lisäsin ripsiväriä ja korjailin kynsilakkani. Ne olivat eilen tallilla rapistuneet, samoin kuin kynteni katkeilleet.

Noin tunnin päästä olin valmis lähtemään. Mira päristeli pihaan skoballaan ja nousin hänen kyytiinsä. "Tosi ihana hame!" Hän ihasteli ja ojensi minulle kypärän. "kypärä tosin pilaa hiukset. Noh, laitetaan ne uudestaan vessassa!" Hän jatkoi ja hurautti moponsa käyntiin.

Astelimme liikuntasalin vieressä ja kuuntelimme sisältä pauhaavaa musiikkia. Hipsuttelimme sisään ja suoraan vessoihin laittautumaan. Discon melu ei kaikunut sinne asti. Mira ojensi minulle hiusharjan ja kasan pinnejä. Taiteilin sivuletin ja kiinnitin sen näppärästi pinneillä. Mielestäni se onnistui hyvin, joten olin tyytyväinen. Mira tuskasteli temppuilevien suortuviensa kanssa. "Anna mä autan", tarjouduin ja käskin hänen polvistua, jotta yletyin hiuksiin. Letitin hiukset saman tyylisesti ja kiinnitin tukevasti pinneillä. Suihkautin vielä maltillisesti hiuslakkaa. "Noniin. Kelpaako?" Mira ihasteli lettiään ja kiitteli kovasti.

Sukelsimme ihmismassan keskelle ja tanssimme mukana. Tavanomaisesti pian alkaisi pakko hitaat. Huhu kiersi, että vaikka menisikin vessaan piiloon, jäisi silti kiinni. Kavereiden kesken nauroimme ajatukselle. Mitä järkeä edes olisi mennä vessaan piiloon?

"Hanna ja Matti, Elsa ja Markus, Oskari ja Vilja, Katariina ja Juho..." Luetteli murrosiän muuntama ääni. "Aleksi ja Salome.." Ääni jatkoi ja sai minut värähtämään. Niimpä tietenkin. Yksi kenen kanssa en halunnut tanssia, niin saan juuri hänet. Paitsi toisaalta.. Muistot tulvivat mieleeni. Ihanat hetket discoissa, kaupungilla ja kaikkialla. Kaikki mitä tapahtui, muistutti Aleksista. En ehtinyt sen enempää miettiä, kun minut jo pukattiin takaisin saliin. Vaelsin ihmismassan keskellä ja löysin samalla Aleksin puhumassa Alexandran kanssa, tietysti. Lähestyin hitaammin ja Aleksi katsahti minuun. Poika virnisti vienosti ja tarttui minua kädestä jättäen Alexandran taakseen. "Mennääs tanssimaan", hän lausui virnistellen.

Kuuntele: Johanna Kurkela, Rakkauslaulu.

Kovaäänisistä kajahti ilmoille Johanna kurkelan Rakkauslaulu. Katsoimme toisiamme silmiin ja nostin ristin käteni pojan niskan taakse. Aleksi tarttui minua tiukasti vyötäröltä ja veti hieman lähemmäs. Hiljalleen pyörähtelimme tuijotellen toisiamme silmiin. Tunsin Aleksin hengityksen ja pidin tiukemmin kiinni pojan niskasta. "Mulla on ollu ikävä sua", kuiskasin sitten ja painoin pääni pojan rintaa vasten. Hän irrotti toisen käsistään ja silitti hiuksiani. "Niin mullaki sua", hän mumisi korvaani. Kappale alkoi loppua ja meidän olisi pitänyt erkaantua toisistamme. Seuraava hidas oli vapaaehtoinen ja olin melko varma että tämä oli tässä. Irrotin otteeni pojan niskasta ja seisoin hänen vieressään.

"Tanssitaanko?", tuli kysymään eräs ysiluokkalainen söpö poika. Seisoin edelleen Aleksin vieressä, mutta vastasin myöntävästi. Kajareista soi Johanna Kurkela Sun särkyä anna mä en. Poika veti minut pois Aleksin luota ja tarttui vyötäröltäni kiinni. "Sä näytät tosi kauniilta", hän ihasteli ja hymyili. Monet muut tytöt olisivat kuolleet ihastuksesta, mutta itse en meinannut edes huomata. Minulle tuli ikävä Aleksia. "Hei, sä oot tosi kiva ja kaikkee, mut mä meen nyt Aleksin kaa.." Mutisin ja irrotin otteeni pojasta. Harhailin massan seassa ja saavuin penkeille joilla yleensä jotkut istuivat. Aleksi istui lähellä. "Hei, mennäänks ulos juttelee", kuiskasin ja vedin pojan perässäni ulos meluisasta salista.

Kuuntele: Johanna Kurkela, ainutlaatuinen

Ulkona istahdimme salin taakse nurmikolle. Aleksi katsoi kaukaisuuteen ja kysyi: "Voidaanko me nyt puhua?" Nyökkäsin ja kuuntelin pojan selityksiä. Kuinka kaikki oli pelkkää vahinkoa, typerää, eikä oikeasti sillä Alexandralla ollut mitään väliä. Vain mulla. Kuuntelin hämmentyneenä. "Mut miks sä sit.." En kerennyt jatkaa kun Aleksi painoi huulensa omilleni. Hän piti niskastani kiinni ja suuteli minua kauan. Unohdin kaiken muun, discon, Alexandran, kaiken. Vasta useiden minuuttien kuluttua huulemme erkanivat toisistaan. "Anteeks", Aleksi kuiskasi ääni käheänä. "Ei mun pitäny.. tai siis.." Hymyilin ymmärtäväisesti ja sanoin: "Saat anteeks... Hei kuule, voitasko me taas jatkaa mihin jäätiin?" Poika naurahti ja hymyili kiusoittelevasti. "Ehkä", hän naurahti ja suukotti minua poskelle. "Ehkä", toistin hiljaa mielessäni. Ehkä kaikki oli mahdollista.

[Salome]

Maastokävelyllä 18.9

"Miinaa!" Huhuilin käytävällä. Saavuin tyhjän karsinan luokse. "Missä Miina on?" Kysyin hölmistyneenä Lunalta, joka tuntui tätä nykyä asuvan tallilla. Tyttö siirsi katseensa puhelimestaan. "Tarhassa kai." Kiitin ja kipaisin hakemaan päitset satulahuoneesta. Huomasin niiden jo alkavan rispaantua, tosin niin minimaalisesti ettei se muita haittaisi. Pitäisi kysyä Iidalta saisinko ostaa hevoselle uudet päitset rjoululahjaksi.

Vettä ripotteli niskalle samaan tahtiin kenkien lotinan kanssa. Noin puolet tarhasta oli mudan peitossa. Jouduin rämpimään siitä ohi. Tamma oli tietenkin päättänyt seisoskella tarhan toisessa päädyssä. "Miinaa!" Kutsuin kävellessäni sen takaa. Puoliverinen käännähti näppärästi eteeni. "No mitä tyttö? Oot näköjään käyny taas piehtaroimassa!" Tosiaankin. Hevosen takajalat olivat polveen saakka aivan mutaiset. Selässä oli sekoitus hiekkaa ja kuivunutta mutaa. "Menee varmaan tunti et saan sut puhtaaks", toruin leikkisästi.

Jynssäsin mutaa irti kuunnellen samaan aikaan musiikkia puhelimestani. Hyräilin hiljaa mukana. "..ja me juostaisiin paljain jaloin.." Raaputin mutaa minkä kerkesin jos minkälaisella harjalla. Mutakerros alkoi lopulta irtoamaan ja alta paljastui hevonen. Puhdistin kaviot ja selvitin harjan sekä hännän. Miina tuntui melkein nuokkuvan unissaan. Se nautti rapsutuksesta ja huolenpidosta. "Mitäs sanoisit jos käytäis kävelemässä maastossa, siis ihan jalkasin molemmat?" Tamma painoi silmänsä kiinni ja lerputti alahuultaan kun rapsutin sitä säästä.

"Mitäs aattelitte tehä tänään? Miinalla onkin ollut melko paljon tunteja, että saisi olla jotain rentouttavaa", Iida kyseli satulahuoneesta. Kerroin maastokävelystä ja samassa sain taas kysymyksen: "Minkä aikaa viivytte? Muuten kuulostaa kyllä hyvältä." Selitin saapuvamme suunnilleen tunnin päästä. Irrotin päitset käytävän klipseistä ja kiinnitin punaisen riimunnarun paikalleen. "Mennääs", sanoin ja maiskautin.

Metsässä oli vielä todella valoisaa. Lämmin toppatakki lämmitti ja piti vettäkin hieman loitolla. Vettä ropisi vieläkin tasaiseen tahtiin. Satoi pieniä sinisiä miehiä, kuten mummollani oli tapana sanoa. Tamma käveli korvat hörössä rennosti perässäni. Muta lotisi molempien askeltaessa eteenpäin. Miina oli onneksi suhteellisen helppo taluttaa, sillä muuten tällainen kääpiö ei mahtaisi mitään jos suuri hevonen jyräisi tahtonsa läpi.

Kävelimme hiljalleen ja nautimme. Sade oli loppunut ja pilvet raottivat juuri sen verran, että saattoi nähdä auringon pilkahtavan niiden välistä. Käännyimme metsäpolulle jossa oli käppyräisiä puunjuuria. Miina meinasi kompastua niihin, mutta sai oiottua askeleensa. "Pitää useemmin käyä kävelemässä, kerta täällä on aika kivat maastot", sanoin ja jatkoin sitten:"Sullekkin vähän vaihtelua kehän kiertämiseen, vaikka se välillä hauskaa onkin. Kyllähän sä silti oot saanut paiskia melko paljon töitä."

Polku loppui ja käännyimme hyväpohjaiselle hiekkatielle. Raippa toisessa kädessäni kannustin Miinan ravaamaan vierelläni. Puoliverinen pidensi askeleitaan ja pärskähti tyytyväisenä. Pingoimme koko tienpätkän, kunnes oma kuntoni oli loppua. "Huhhuh", puuskutin siirtyessäni kävelemään.

Palasimme tallin pihaan pellon kautta, jossa olimme ottaneet muutaman askeleen ravia. Hyväntuulinen hevonen käveli perässäni innoissaan ja hirnahti viereisen tarhan hevosille. Rapsutin kevyesti Miinaa harjan alta. "Hyvinhän se meni", kehuin ja jatkoin matkaa talliin.

"Nytkö te tulitte?" kaikui Lunan ääni käytävällä. Hän käveli meitä vastaan. "Ei ku ei tultu", kiusoittelin sarkastisesti. Luna hymähti suu hymyssä. Tyttö auttoi minua harjaamaan Miinan. "Se on kyllä melko helppo hoitaa", Luna tokaisi ja puhdisti saman tien kaviotkin. "Totta. Pitäis löytää vielä yhtä hyväkäytöksinen hevonen omaksikin. Oon mä jo muutamia kattellu ja kyselly myyjiltä." Luna puhisi astetta painavamman kavion kanssa. "Kyl mä uskon et sä sellasen löyät. Minkärotusta sä aattelitkaan?" Kerroin etten ollut aivan varma, mutta oln tavannut yhden lupaavan russin. Toisaalta se saattaisi jäädä pieneksi. Luna naurahti: "Niinpä niin, oot vaan tottunu Miinan kokoseen järkäleeseen. Eihän Accecaan tyyliin koskaan jää mulle pieneks ku oon tällane tappi. Samoin oot sinäki. Jutallaki pystyt hyvin mennee." Myönsin tytön olevan oikeassa. Ehkä se olisikin sitten russi.

Laittelin Miinalle heinää verkkoon ja taputin sitä läksiäisiksi. "Heippa!" huikkasin tallin ovelta. Ulkona oli jo hämärtynyt hieman, mutta ei tulisi varmaan pimeä ennen kuin olisin kotona. Tartuin tallin kulmalla olevaan pyörääni. Vaaleahiuksinen tyttö seisoskeli pyöräni likellä räpläämässä puhelintaan keskittyneenä. "Hei!", tervehdin ja hymyilin kiireesti perään. "Kukas sä oot? Tuntilainen vai?" Kysyin vielä. Tyttö nyökkäsi hieman epävarmasti. "Eiku siis kyllä mää tunneilla käyn, mutta hoidan Kania." Hymyilin ja tajusin hänen olleen se tyttö kenestä Luna minulle oli vasta maininnut. "Melko uusi tyttö, hoitaa Kania, kans tällanen tappi", muistan hänen sanoneen. Hyvästelin tytön ja nousin pyöräni satulaan. Asetin jalat polkimille ja lähdin polkemaan vesipisaroita karkuun niin nopeasti kuin vain pystyin pitkää matkaa ajamaan.

[Salome]

Irtohypytystä 19.9

"Pidä hauskaa!" Äiti huikkasi hypätessäni ulos autosta. Katselin kuinka volvo kaarsi mutkaan ja katosi sen taa. Kaivoin puhelimeni taskustani ja avasin Whatsapin. Lotte ei ollut vastannut mitään. Olin nimittäin pyytänyt häntä avuksi irtohypyttämään Miinaa. Hän oli suostunut, mutta kaiketi nukkunut pommiin.

Kävin pyydystämässä Miinan laitumelta ja vein sen sisään. Tamma nuokkui unisesti taivaltaessaan perässäni käytävälle. "Heippa!" Hihkaisi tyttö, jolle olin eilen jutellut. Tervehdin häntä iloisesti. Samassa muistin ettemme olleet esitelleet itseämme. "Mun nimi on Salome", kerroin kiinnittäessäni Miinaa käytävän kettinkeihin. "Ja mä oon Taiga", tyttö selosti. "Oon muutaman kerran nähny sut Miinan kanssa tarhoilla." Hymyilin itsekseni. Emme olleet toisilleen aivan tuntemattomia, joten meistä voisi tulla hyviäkin kavereita. Nostin Miinan kavion puhdistaakseni sen, mutta se tuntui oudon painavalta. "Miina, älä nojaa mua vasten!" Toruin nauraen.

Lotte ilmestyi tallille puolen päivän aikoihin ja näytti valmiilta lähtöön. "Kysyin jo Iidaltakin, että saadaan maneesi puoleks tunniks käyttöön", Lotte kertoi tyytyväisenä. "Kiitti ku kysyit, oisin saattanu unohtaa kysyä koko asiaa." Lotte auttoi minua selvittämään Miinan harjan ja hännän, jotka olivatkin jotenkin kummallisesti takkuuntuneet mahdottomasti. "Miina on tainnu pyöriä urakalla tarhassa", Lotte totesi ja ojensi selvitysainepurkin minulle. "Totta", vastasin ruutatessani mönjää kädelleni. Sivelin sitä harjaan ja setviminen tuntuikin puolet helpommalta.

Taluttelin Miinaa maneesia ympäri sillä aikaa, kun Lotte rakensi muutaman esteen. "Otetaan eka 60-senttisiä", hän selitti ja asetti puomit paikalleen. Miina kulki perässäni pyynnöstä muutaman askeleen raviakin. "Hyvä", kehuin ja silitin hevosen turpaa. Jatkoin matkaa ja irrotin riimunnarun. Pidin ainoastaan päitsistä kevyesti kiinni. Miina ravasi innokkaasti vierelläni kujan lähestyessä. Irrotin otteeni. Miina nosti laukan ja hyppäsi kevyesti molemmat esteet. Kehuin sitä.

Olimme ottaneet monia kertoja uudestaan ja nyt korotimme esteet metriin. Esteitä oli siis kaksi. Väliin mahtui kolme laukka-askelta. Kuljin taas tamman vieressä kujalle saakka. Miina oli jo tajunnut jutun jujun ja kiihdytti innokkaasti laukkaan. Se leiskautti ensimmäisen esteen yli, mutta väli jäi ahtaaksi ja seuraava puomi tipahti. Miina jatkoi laukkaansa maneesin puoliväliin asti. Ryntäsin tyynnyttelemään sitä. "Hyvin meni, vähän jäi ahtaaks mut ei se haittaa", supisin sen korvaan.

Lotte käski meitä ottaa esteen uudestaan. Hän oli pidentänyt väliä, jotta hyppy onnistuisi. Lähdin taas johdattamaan Miinaa esteille. Se jatkoi kuuliaisesti eteenpäin ja hyppäsi molemmat esteet tiputtamatta. "Hienoo, hyvä Miina!" Kehaisin ja päätin että harjoitukset saisivat loppua tähän. Lotelle asia kävi hyvin. Hän lähti maneesista purettuaan esteet. Jäin kaksin Miinan kanssa. Tein maastakäsittely harjoituksia ilman riimunnarua. Kaikki sujui hyvin ja Miina totteli kiltisti. Välillä se sai kyllä ihme spurtteja. Silloin se juoksi päättömästi muutaman askeleen, ennen kuin taas keskittyi tehtävään. Ei se tietenkään haitannut. Hyvä vaan että hevonen pääsi irrottelemaan.

Harjasin Miinan ja vein sen takaisin tarhaan. Tamma hypähteli innoissaan, kun irrotin päitset. Se kirmasi tarhakaveriensa kanssa häntä rennosti huiskien. Hihittelin itsekseni. Tuollaista elämäniloa haluaisin omallekin hevoselleni.

Päädyin puhdistamaan Miinan karsinaa lantakasoista. Oikea käteni tuli talikolla heilumisesta kipeäksi, mutta jatkoin sinnikkäästi puhdistamista. Kun olin käynyt kippamassa jätökset lantalaan, saatoin pitää evästauon. Olin kotona tekaissut voileivän ja napannut jääkaapista juissin. Söin ja join samalla selaten puhelintani. Aleksi oli laittanut viestiä ja kysynyt milloin näkisimme taas. Välimme olivat taas lämpenemässä, mutta piti olla varovainen. "Oon nyt tallilla, mut nähään vaikka ens viikolla", kirjoitin viestikenttään. Painoin lähetä. Sinne meni.

Luna saapui tallille uuden poikaystävänsä saattelemana. "Onks toi nyt se Jimi?" Kysyn haljeten uteliaisuudesta. Poika ajoi juuri pois pihasta mopollaan. Luna vilkaisi häntä merkitsevästi. "On", hän huokaisi. Kysyin mikä oli vialla. "Noh, suurin osa ei pidä ajatuksesta et me ollaan yhdessä", Luna avautui. Mietin kuumeisesti ketkä. "Ai niinku esim Luca?" Kysyin vähän hölmösti. Luna nyökkäsi. Hän avasi suunsa ja kysyi minun mielipidettä asiaan. "Ei tietenkään haittaa, mitä sä oikein kuvittelet", sanoin huvittuneesti. Luna hymyili ja jatkoi sitten: "Hyvä että ees joku on mun puolella!"

Luca seisoskeli valjun oloisesti tallin edessä räpläämässä kännykkäänsä. Kuljimme Lunan kanssa ohi poikaa vilkuillen. "Kato nyt", Luna sihahti korvaani kun pääsimme talliin. "Se on aika välinpitämätön", myönnän. Luna katsoo minua kulmat kurtussa. "Harmi, koska Luca on kuitenkin aina tosi mukava." Nyökkään. Kuljemme tallitupaan ja lysähdämme kumpikin sohvalle. "Entäs sä ja Aleksi?" Luna kysyy jatkaen pojista. Kerron kaiken lämmenneistä väleistä, Alexandrasta ja discosta. "Ohhoh!" Luna ihmettelee ja hymyilee sitten. "Millon näätte seuraavan kerran?" Kerron suunnitelmista ja ehdotan jos joisimme kaakaota. "Taidan ottaa kahvia", tyttö tokaisee ja rientää kahvinkeittoon.

Kahvinkeitin porisee juodessani lämmintä kaakaota. Luna joutuu odottamaan juomaansa kauemmin. "Ootko sä jo löytäny itelles russin?" Luna utelee. Vaihdan asentoa sohvalla ja siemaisen kaakaota. "Tavallaan joo. Tai no, se on yks melko lupaava ratsu. Ainut juttu on se, että se on astutettu. Mun pitäis siis huolehtia varsastaki." Luna nyökkää ja kaataa valmistuneesta kahvista itselleen kupillisen. "No, onhan se varmaan toisaalta vähän jännä huolehtii varsastaki", Luna toteaa ja juo sitten kulauksen mukistaan.

"Mutta eihän se huonokaan juttu voi olla. Miten lupaava tää russi sit on?" Hän jatkaa. "Osaa se aika hyvin koulua ja esteillä se on sit ihan huippu. Huomenna me käyään koittaa sitä", selitän ja kaivan puhelimeni taskustani. Alan räplätä sitä. Äiti oli laittanut viestiä. "Oon kymmenen minuutin päästä tallilla." Katson monelta viesti on lähetetty. 12 minuuttia sitten! "Mut hei mun pitää ny mennä!" Huikkaan ja lasken kaakaomukini sivupöydälle. "Voiks laittaa tän astianpesukoneeseen?" Luna lupaa.

Kiiruhdan autolle, jonka tööttäyksen kuulin raikuavan pihalla. "Heippa!" Äiti tervehtii kun istahdan paikalleni. "Millonkas me sitä Biancaa lähetään katsomaan. Oliko se tänään?" Äiti jatkaa hajamielisenä. Vedän turvavyön ylitseni. "Eikun huomenna, mut mun pitää ehtiä pakata jotain mukaankin, joten mennään!" Käsken ja äiti tottelee. "Kyllä, kyllä majesteetti", äiti yrittää vielä vitsailla.

[Salome]



Hei, tän piti olla sarjakuva mutta oon niin taitava et tästä nyt tuli vaa tällane. Drive sai tän järjestyksen sekoomaan, mutta ainaki viimenen on yhä viimene. Kuitenki.. --->Meidän tarina

Joudunkin siis toiveistani huolimatta lopettamaan Miinan hoitamisen, kerran oma hevonen on tämän kuun loppupuolella tulossa. (Jutan hoitamisen olen jo periaatteessa myöskin lopettanut.) Toivon mukaan heppani pääsisi Yläkokkoon, jos vapaita paikkoja riittää.

Toivon mukaan Miina löytää ihanan hoitajan, jolla on taskut täynnä herkkuja! 

Viimeinen HM.