Iida
Administrator
Posts: 2,308
Ikä: 30v
|
Post by Iida on Oct 30, 2012 18:43:24 GMT 1
Shettis tamma Juttaa hoitaa Salome
Hoitaneita; Disa 31.10.2012 -> 06.01.2013 Salome 26.03.2015 ->
|
|
disa
Uutukainen
Posts: 9
|
Post by disa on Oct 31, 2012 15:38:55 GMT 1
1 HM"Elikkäs nyt me ollaan tässä tallipihan aikalailla keskellä. Talli on tuo punanen iso rakennus, kenttää näkyy tuolla tallin vieressä. Ja toi iso rakennus taas on maneesi...", tallinomistaja Iida kertoi minulle ja osoitteli paikkoja ja viittoili samalla suurilla liikkeillä sinne tänne. Kuuntelin tarkasti, mutta keskittymiseni kärsi hieman poskipäitä jäädyttävästä tuulesta johtuen. Voi, että, kun rakastinkin Suomea niin paljon... Keskityin taas kuuntelemaan Iidaa. "Tuolla on noi kaikki tarhat. Ja niin siellä maneesissa on myös kans....", Iida intoutui taas selittämään nopeaan tahtiin ja kuuntelin puolella korvalla. Aloin pikku hiljaa todella kohmettua tässä tuulessa. Katsahdin Iidaan. "Hei kuule Iida, mun on ihan pakko sanoo et täällä on aika kylmä seisoskella, vaikka kivahan tää tallipiha on. Ei siinä mitään, mut mut...", perustelin naiselle, joka katsoi minua kummastellen. "Voisit näyttää mulle hevosia, vaikka?", kysyin ja katsoin anovasti häneen, joka virnisti ja naurahti. "No joo joo tajusin, haluut talliin täältä viimasta. Voidaan mennä. Mä luulen, et sä tiiät kaikki paikat nytten", hän sanoi ja lähdimme käppäilemään talliin. Iida esitteli jokaisen hevosen ja ponin ja tallin paikat muutenkin. Nyt keskityin naisen sanoihin ja luulen, että jokainen tärkeä paikka jäi mieleeni, enkä varmaankaan eksyisi. "Ja tässä on Jutan boksi", Iida sanoi ja hymyili minulle. Kävelimme tallikäytävää eteenpäin ja pysähdyimme yhden karsinan kohdalle. "Eli joo voit mennä moikkaan sitä, mut älä vaan päästä sitä heti ovelta karkuun. En millään jaksa juosta sitä kiinni.", Iida sanoi minulle naurahtaen. Avasin karsinan ovea varovasti, jossa komeili nimikyltti ja ruokintaohje. Näin harmaan takamuksen ja takkuisen tuuhean harjan ja hännän. "Hei Jutta pieni haluisin ehkä nähdä susta muutakin kun takaliston, jookosta tyttö?", sanoin hiljaa vähän maaritellen pikkuiselle karvakasalle. Joka nostikin päänsä ylös ja käänsi huomionsa minuun ovenraossa. "Voooi! Miten ihana poni! Miten sulla voi olla noin ihanat silmät?!", huudahdin, kun näin Jutan, joka katsoi minuun pienet korvat hörössä suurilla sulkaasilmillään. Juttaa ei kiinnostanut yhtään enempää minun olemassaoloni ja se laski päänsä alas ja jatkoi yksittäisten heinänkorsien metsästystä. Laitoin karsinan oven kiinni ja käännähdin Iidan puoleen, joka katsoi minua huvittuneena. "Mitä? Eihän ton näköstä söpöliiniä voi kertakaikkisesti vastustaa.", selitin vastauksena Menchin ilmeelle. Nainen pudisti päätään ja huokaisi hymyillen. "Niin söpöhän se on, mutta tietäisitpä vaan, kun... Tai no ei yhtään mitään. Saatpahan itse nähdä sitten joskus", hän sanoi päättäväisesti ja sipaisi suorat vaaleat hiuksensa kasvoilta. Sitten hän jatkoi: "Haluat alkaa siis hoitaa Juttaa?", Iidan äännessä ei ollut odotusta, mutta ei myöskään negatiivistä sävyä. Päätös olisi minun. Hymyilin naiselle ja vastasin: "Juu. Enemmän kun mielelläni". "Nonniin. Mun pitää nyt mennä omia hommia jatkamaan, joten pärjäätkö sä nyt omillas? Ettet vaan eksy?", Iida kysyi kiusoittelevasti. "Enköhän mää pysy kartalla", vastasin virnistäen ja sanoin moikat Iidalle, joka lähti omien töidensä pariin. Mietin hetken mitä voisin tehdä ja päätin sitten, että voisin vähän harjailla Juttaa ja tutustua siihen. Harjakori olikin ovessa ja otin sieltä pölärin ja avasin oven ja livahdin karsinaan. Jutta seisoi karsinassa korvat luimussa, mutta en kuitenkaan välittänyt, vaan rupesin harjaamaan ponia pitkin vedoin. Jutta ei kuitenkaan alkuunkaan käyttäytynyt hyvin, vaan kääntyili ja pyöri ja hyöri, kuin sähköjänis. "Hei yritäs nyt olla paikallas neiti", seltin ponille, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Jutta heitteli päätään ja peruutti päin karsinan seinää. Harmaan tamman korvat olivat aivan luimussa ja tilanne ei ollut ollenkaan hyvä. Mietin hetken ja nappasin sitten Jutan riimun ja riimunvarren karsinan oven koukusta. Otin ponin otsaharjasta kiinni ja vältin sen uhittelevat hampaat. Pujotin ponin päähän riimun ja sidoin sen karsinan kaltereihin kiinni. Jutta kuopi etukavioillaan alusia pari kertaa, mutta jäi sitten seisomaan paikalleen. Kiinni laittaminen selvästi auttoi, sillä Jutta ei jaksanut enää panna vastaan vaan tyytyi seisomaan paikoillaan ja uhittelu loppui kuin seinään. "Noniin, nyt näät Jutta, että en oo mikään hirviö, vaikka vieras kasvo oonkin", sanoin hoitsulleni ja jatkoin harjaamista. Sain Jutan karvapeitteen harjattua ja nappasin harjalaatikosta pääharjan. Jutta katsoi minuun tällä kertaa kiinnostuneena korvat hörössä ja aloin harjata sen päätä. Pikkuinen poni käyttäytyi ihmeellisen hyvin ja ei vaikuttanut enää huonotuuliselta, eikä vastustellut päähän koskemista. Rapsutin samalla, kun harjasin Jutan päätä, sen kaulaa. Höpötin ponille omiani ja löysäsin sen riimunarua, kun tamma vaikutti jo rauhalliselta ja käyttäytyi hyvin. Nilla ei enää sitten kiukutellutkaan, vaan huono käytös katosi kuin taikaiskusta. Selvitin vielä ponin harjaa ja häntää, josta tosin ei ollut oikein hyötyä. Kaviotkin Jutta antoi ottaa hyvin. Jäin Jutan karsinaan rapsuttelemaan ponia ja höpöttämään ajatuksissani sille. Päästin sen irti ja otin riimun pois päästä, kun se osoittautui käyttäytyvänsä hyvin. Jutta piti rapsutuksista ja poni seisoi nätisti, kun rapsuttelin sitä. Harjailun jälkeen katselin vielä vähän ympärilleni tallilla ja istuin maneesin kahviossa hetken katsellen tuntia. Katsoin itselleni bussin aikataulusta ja lähdin sitten pysäkille ja kotiin. Ensi kerralla sitten enemmän (: Ihana ja kiva tarina! Mitä tähän vielä vois sanoa, olin todella iloinen että pääsit hoitamaan näinkin nopeasti -Iida
|
|
disa
Uutukainen
Posts: 9
|
Post by disa on Nov 3, 2012 1:01:46 GMT 1
2 HM
Hmm... Kaiken järjen mukaan hevoset on tähän aikaan ulkona, tai ainakin luulisin. Mietiskelin asiaa samalla, kun avasin tallin oven ja hiippailin sisään. Karsinarivistössä oli varsin tyhjää, joten luulen, että veikkaukseni osui oikeaan. Ja kuin sattumalta törmäsin Iidaan, joka asteli minua vastaan. "Moikka Disa! Hevoset on nyt ulkona, et voisit siivota Jutan boksin? Ja ehkä sen viereisenkin karsinan siinä samalla...?", nainen kysyi ja katsoi minua anovasti. "Joo mä siivoon. Haetaanko hevoset sitte sisälle?", kysyin. Iida nyökkäsi ja jatkoi sitten matkaansa. Itse suuntasin kulkuni hakemaan kottareita ja talikkoa. Jutan karsina oli suht puhdas ja siihen meni vain pieni hetki ottaa likaiset aluset kottareihin. Siivosin viereisenkin karsinan, joka oli hieman likaisempi. Kärräsin lannat lantalaan ja hain sitten puhtaita alusia karsinoihin. Tsekkasin vielä Jutan ruoka- ja juomakipon puhtauden. Ne olivat ihan semi puhtaat, mutta suolakivi oli aivan kuolassa ja liassa. Putsasin siis suolakiven tiskiharjan ja veden kanssa nopeasti. Kun olin hommani tehnyt ja vein kottarit ja talikon paikoilleen. Päätin omatoimisesti lakaista käytävän, sillä en keksinyt mitään muutakaan tekemistä. Nappasin harjan kouraani ja ryhdyin lakaisemaan.
Käytävän lakaisuun meni hyväkin tovi ja kuulin kuinka joku toi hevosia sisälle. Kurkkasin ulko-oville päin ja näin pari ponskia talutettavan sisään. Voisin siis hakea Jutan nyt. Tosin en tiennyt missä se tarhaisi? Kiiruhdin yhden tytön luo ennekuin hän lähtisi omille teilleen ja kysyin missä Jutta tarhasi. Tyttö viittilöi tallin ovelta yhden tarhan suuntaan ja selitti missä Jutta oli. Kiitin häntä ja hain Jutan karsinalta ponin riimun ja riiimunvarren. Sitten lähdin tarhoille päin.
Erotin tarhassa pienen harmaan shettiksen jo aika kaukaa. Hevoset eivät todellakaan tulleet vastaan, jos siitä olisi halunnut unelmoida. Jutta seisoi yhdessä nurkassa ja sen tarhakaverit katsoivat minua mulkoilevasti ja lähtivät löntystäen poispäin. Kävelin rauhallisesti Juttaa kohti, mutta poni päätti ottaa heti hatkat ja lähti reippain askelin poispäin. Pysähdyin ja mietin hetken. Luulen, että tässäkin tilanteessa ruuasta olisi apua.... Mietiskelin itsekseni ja työnsin käden taskuun. Siellä oli karkkipaperi, joka rapisi aika kovaäänisesti. Rapistelin paperia ja sain kuin sainkin Jutan huomion. Shettis katsoi minua korvat hörössä ja otti sitten pari askelta kohti. Jatkoin rapistelua ja pian neiti jo kävelikin viereeni. Jutta vähän epäröi tulla kovin lähelle, mutta lopulta, kun en tehnyt mitään. Rapistelin vain paperia ponin uteliaisuus voitti kaiken epävarmuuden ja Jutta tuli aivan viereeni seisomaan ja ensin nuuhki turvallaan takkini taskuja ja sitten tökki takkiani. Otin käden taskusta ihan rauhallisesti, jotta en säikäyttäisi ponia tiehensä ja nostin käteni Jutan pään korkeudelle. Neiti vähän nosti päätään kavahtaen, mutta ei lähtenyt pakoon. Koskin ponin päätä ja silitin sitä hieman. Rupesin rapsuttamaan shetun otsaa, kun se ei laittanut pahakseen päähän koskemisen suhteen. Kun tunsin oloni suht varmaksi pujotin riimun ponin päähän. Jutta seisoi nätisti paikoillaan ja napsautin lopuksi riimunvarren lukon kiinni riimuun. "Hieno tyttö", kehuin hoitsuani ja maiskuttelin sille lähtömerkin. Jutta lähti kävelemään vierelläni.
No Jutta käveli kyllä portille saakka vierelläni, mutta, kun pääsimme portista seuraava kohde olikin oja. Shettis teki liikkeensä todella salamana, enkä ehtinyt tehdä sen estämiseksi mitään. Joten kun Jutta päätti, että se haluaa mennä ojaan niin mehän menimme. Jouduin siis itsekin menemään ojaan Jutan perässä. Ja ojanpohjalla ei ollut mitään kuivaa, vaan märkää. Todella märkää. "Juttaaa... Jumalau... (en ihan noitunut :D) Täällä on märkää! Hyi, että....", karjuin ponille ojassa, joka ei paljoa piitannut, vaan söi tyytyväisenä jotain oksaa. Kampesin itseni ojasta ylös ja kiskoin hoidokkinikin sieltä pois. Maiskuttelin ponille ja sain sen ojasta pois. "Johan oli väliepisodi... Nyt jos mentäis talliin ihan ilman välikohtauksia, jookos neiti?", virkoin ponille ja laitoin riimunvarren shettiksen turvan ympäri. Jutta vähän luimisteli korviaan ja näytti vastustavan viristystä. Mutta kyllä se auttoi jonkin verran. Kerran neiti jääräpää yritti lähteä kiskomaan jonnekin minne se itse halusi, mutta olin valppaana ja riimunvarsi tiukalla, eikä Jutta päässyt mihinkään. Ja niin me pääsimme kunnialla talliin. Tai ainakin aika kunnialla, jos sitä ojassa käymistä ei laskettu.
Talutin uuden hoitsuni karsinaansa ja päästin sen sinne. Monet hevoset oli tuotu jo sisään ja hain satulahuoneesta Jutan harjapakin. Kävelin takaisin karsinalle ja jätin harjapakin boksin eteen. Tallin ovilta katsoin kentälle, jossa oli juuri joku hyppäämässä esteitä. Iida oli kentän laidalla ja kävelin hänen luokseen. "Moikka Iida taas. Sori, jos häiritsen, mutta voisinko mä ratsastaa Jutalla tässä kentällä kohta?", kysyin ja Iida vastasi hymyillen, että se kävi, sillä kentää oli loppupäivän vapaa. Nyökkäsin tyytyväisenä ja lähdin takaisin Jutan karsinalle.
Kävin satulahuoneen kautta ja hain ponin varusteetkin karsinalle. Ja omat ratsastuskamani. Harjailin Juttaa pitkin vedoin, otin kaviot ja selvitin sen tuuhea harjaa ja häntää. Pään harjasin pienellä pääharjalla nätisti ja rapustin hoitsuni otsaa. Höpöttelin sille omiani ja Jutta söi tyytyväisenä, eikä kiukutellut tällä kertaa. Harjattuani neidin nostin satulan selkään ja kiristin vyön. Otin riimun pois ja pujotin suitset helposti ja nopeasti Jutan päähän. Remmit kiinni ja kiristin vielä vyötä vähän lisää. Jutta vähän luimaisi, mutta eipä mitään muuta. Taputin ponia, kun vyö oli kiinni ja laitoin itselleni kypärän päähän katsoen kentälle. Ratsukko oli lähtenyt, joten lähdin Jutan kanssa ulos kentälle päin.
Talutin ponin kaartoon ja hyppäsin selkään. Jo sitä nyt hyppäämiseksi voi sanoa, sillä poni oli niin pieni. Säädin jalustimet ja kiristin vyötä vielä reijällä. Sitten alkukäyntejä kävelemään. Kävelin alkukäynnit ihan rauhassa ja keräilin sitten ohjat tuntumalle ja herättelin Juttaa kuulolle.
Tein Jutan kanssa paljon kaarevia uria vaihdellen suuntaa ja yritin tehdä välillä tempon vaihtelua ravissa ja käynnissä. Jutta yritti parhaansa, mutta ravissa tyttö ei millään jaksanut kuunnella pidätteitäni ja ravin hidastaminen olikin sille vaikeaa. En kuitenkaan antanut periksi vaan jatkoin tempon vaihteluita ja lopulta sain mielestäni poniin kontaktia lisää ja se alkoi ravissakin kuuntelemaan pidätteitä. Olinkin oikein tyytyväinen, kun Jutta alkoi todenteolla keskittyä ja kehuin sitä äänellä ja taputtamalla. Takajalat alkoivat pikku hiljaa toimia, eivätkä vain laahanneet maata. Välillä siirtymisissä Jutta lähti hätäisesti liikkeelle, mutta toistojen jälkeen tämäkin pieni ongelma saatiin korjattua. Annoin ponin kävellä hetken pitkin ohjin venyttäen kaulaansa, ennen kuin aloittaisimme uuden jutun. Muutaman kierroksen jälkeen vaihdoin suuntaa ja keräsin ohjat takaisin tuntumalle. Menin pari kertaa käynnissä pitkillä sivuilla pohkeenväistöä. Jutta väisti hyvin ja monen toiston jälkeen shetu teki todella hienoa väistöä kumpaankin suuntaan. Jutta kuunteli hienosti ja teki töitä, kun pyysin sitä väistämään aina uudestaan ja uudestaan. En kuitenkaan halunnut pitkästyttää ponia, joten päätin vaihtaa tehtävää.
Pienen hengähdystauon ja mietinnän jälkeen Jutan askeleen alettua reipastua, keräsin taas ohjia, joita olin tammalle antanut, ja siirryin raviin. Nostin laukan siirtämällä sisäjalkani aavistuksen eteenpäin ja antamalla sisätakajalalle tilaa ohjasta. Jutta nosti pyörivän ja hyvin eteenpäinpyrkivän laukan. Päätin käyttää puomeja maassa nyt hyväksi ja ohjasin Jutan ensin pääty-ympyrälle, josta lähdimme laukkaamaan puomeille. Poni kiihdytti samatien vauhtia ja ylitti puomit hutiloiden. Menimme takaisin päätyyn laukkaamaan ja vaadin rauhallista laukkaa. Pari pukkia sattui mukaan, kun Jutta protestoi pidätteitä, mutta kyllä se siitä sitten lähti menemään, kun pikit loppuivat. Kun laukka sujui menimme kohti puomeja ja sain pidettyä Jutan laukan tasaisena ja puomit menivät huomattavasti paremmin.
Kun olin päässyt Jutan kanssa laukkaamisen tuntumaan pyysin ponia lyhentämään ja pidentämään askeltaan. Lyhensin laukkaa pitkillä sivuilla ja pyysin pidentämään laukka-askeltaan puomeille. Toiseen suuntaan vaihtaessani Jutta oli jo hyvin tuntumalla ja ei enää kaahaillut, vaan teki hienosti töitä. Lopetin laukkatehtävän hyvään suoritukseen. Kiitin Juttaa ja aloin kevyessä ravissa tehden loppuverryttelyjä suuntaan ja toiseen, ettei ponin lihakset vaan olisi jääneet jumiin. Jutta vaikutti vieläkin ihan reippaalta ja olin tyytyväinen, että ratsastus oli ollut ponille sopivan vaativa. Loppuverkkasin kunnes tunsin Jutan rentoutuvat täysin ja aloin kävellä sen kanssa loppukäyntejä. Hoitsuni käveli välillä pärskien. Silittelin Jutan kaulaa ja kehuin sitä ääneen.
Kymmenen minuutin loppukäynnit oli kävelty ja tulin kaartoon ja alas selästä. Löysäsin vyön, nostin jalustimet ja mlähdin talliin. Tallissa purin Jutan ja tsekkasin jalat, että ne oli kunnossa. Minulle tuli kiire ehtiä bussiin, joten lähdinkin pysäkille, kun olin vaihtanut tallivaatteet pois ja sanonut Jutalle moikat.
Kiva tarina taas kerran! Kiva, että Jutta on nyt saanut hyvän ja pätevän ratsastajan, jonka kanssa kehittyä!:)) -Iida
|
|
disa
Uutukainen
Posts: 9
|
Post by disa on Nov 10, 2012 15:27:39 GMT 1
3 HM
Kävelin reippain askelin tallin rappuset ylös ja menin tallitupaan. Heitin laukkuni pöydälle ja kaivoin sieltä atrian valmisruokapaketin, jonka muovipakkaukseen tein pari reikää ja laitoin mikroon. Etsin pikkuisen keittiön kaapeista haarukan ja mukin, johon laskin hanasta vettä. Kuulin oven avautuvan ja käännähdin katsomaan kuka tulija oli. Ovesta astui tyttö, joka hymyili minulle ystävällisesti, kun huomasi minut. "Moi. Me ei ollakkaan vielä tavattu. Olet varmaankin Disa? Tai ainakin voisin veikata niin noiden sinisten hiusten perusteella", tyttö sanoi naurahtaen. Hämmennyin hetkeksi, mutta hymyilin myös. "Joo ei olla kyl tavattu, mut oikeeseen osuit olen Disa. Oon Jutan hoitaja", sanoin. "Joo tiesinkin sen. Iida puhui susta mulle ja sain selville, että Jutan hoitajalla on siniset hiukset ja kysyi olenko törmännyt suhun vielä ja sanoin, että en kyllä ole. Hassua sinänsä, kun kummatkin hoidetaan täällä. Mutta nytpä olenkin", tyttö sanoi jatkoi sitten: "Ja niin tosiaan olen Lisbeth. Hoidan Visseä". Nyökkäilin ja hymyilin tytölle. "Kiva tutustua suhun ja tavata nyt vihdoin joku toinenkin hoitaja täällä", sanoin ja kuulin piippuksen, kun mikro oli lämmittänyt ruokani. Käännyin mikron puoleen ja avasin sen luukun. "Tulin suoraan koulusta niin piti käydä ostaa ruokaa ja syödä täällä, että ei kuole nälkään", totesin virnistäen Lisbethille, joka hymähti ja sanoi: "Meillä on ollut sama ajtuksenkulku siis. Itekin tulin syömään, kun en oo tosiaa mitään vielä syönyt". Tyttö rupesi laittamaan omaa ruokaansa ja liittyi sitten seuraani pöydän ääreen ja söimme ruokamme välillä jutellen hevosista ja ratsastuksesta ja koulusta jotakin. Syömisen jälkeen lähdimme yhtä matkaa rappusia alas talliin, mutta suunntasimme sitten kumpikin omaan suuntaamme tallissa.
Etsin Iidan käsiiin, jonka löysinkin päärakennuksesta, jossa tyttö keskittyi paperitöidensä pariin. Keskeytin hänen työnsä ja kysyin voisinko lähteä Jutan kanssa maastoon yksin. Olin tutkinut tallissa olevaa maastokarttaa ja vakuutin, että en eksyisi ja olin kokenut maastoilija, joten pärjäisin kyllä. Iida mietti hetken, mutta antoi sitten luvan lähteä. Mutta muistutti laittamaan heijastinliivin päälle ja ottamaan kännykän mukaan. Vakuttin tekeväni niin ja lähdin takaisin tallille.
Käväisin Jutan karsinalla ja kurkkasin sisään. Se olikin jo siivottu, joten hakisin tamman vaan sisälle. Otin riimun ja riimunvarren kouraan ja lähdin marssimaan tarhoille. Jutta antautui tarhassa helposti kiinni ja kun talutin neitiä talliin se käveli vierelläni aivan mahtavan hienosti. Kehuin tammaa taputtelemalla sitä kaulalle. Meidän edellä käveli ruunikko russi, joka keksi laittaa jarrut pohjaan yhtäkkiä. Tyttö, joka talutti itsepäistä ponia yritti kiskoa sitä eteenpäin, mutta se vain jökitti paikallaan. Lopulta tyttö keksi, että rapistelisi taskussaan jotain paperia ja houkuttelisi ponia näin luokseen. Russin korvat nousivat höröön ja se antautui liikeelle herkkujen toivossa. Jatkoimme matkaa ja talutin Jutan sen karsinaan ja otin riimun pois shetun päästä. Jutta oli kurainen pieni pörrökasa, sillä sille oli jo kasvanut muhkea talvikarva. Otin harjan ja aloin urakkaani kuivuneen kuran irrottamisessa ponista. Harjaamiseen upposi tovi jos toinenkin, mutta ainakin Jutta oli kunnolla koko ajan. Kaavin kaviokoukulla kaikista kavioista suuren määrän kuraa ja kiviä pois. Sitten nappasin harjakamman ja setvin shetun harjaa ja häntää. Jouhissakin oli kuivunutta kuraa joka tipahteli karsinan lattialle, kun setvin niitä käsin ja harjakamman avustuksella. Livahdin karsinasta pois ja laitoin harjakamman harjaämpäriin. Kaivoin harjojejen sekalmeskaa ja etsinkelin jonkinlaista kumilenkkiä. Tätä tehdessäni Jutta tunki turpaansa oven rakoon ja sai kuin saikin sen sinne ja tuuppasi karsinan liukuovea auki. Poni pisti päänsä käytävän puolelle ja korvat hörössä se ihmetteli tallin tapahtumia. Hymähdin ponille ja jatkoin ämpärin kaivelua. Löysin pohjalta lopulta kumilenksun, letitin Jutan otsaharjan ja laitoin kiinni. "Paljon parempi näin nietiseni. Näätkin jotain", totesin shettikselle ja Livahdin sitten karsinasta pois. Laitoin oven kiinni ja kävelin satulahuoneeseen.
Otin sieltä Jutan suitset, heijastinliivin itselleni mukaani ja kipaisin ylhäältä kännykkäni taskuun ja sitten palasin karsinalle. Laitoin suitset ponin päähän ja remmit kiinni. Sitten laitoin omaan päähäni kypärän ja puin heijastinliivin ylleni. Katsoin vielä, että kännykässä oli akkuakin jäljellä ja sitten lähdin Jutan kanssa ulos tallipihalle.
Tuntui ihanan rennolta ja mukavalta istui Jutan tasaisessa käynnissä, kun se asteli kohti metsäreitin alkua. Siitä alkaisi reitti, jota seuraisimme. Ilma oli ihanan raikas ja puhdas sateen jäljiltä ja hengitin tyytyväisenä raitista ilmaa keuhkoihini. Jutta käveli rauhallisesti ja riiputti päätään niin pitkällä, kun pitkät ohjat antoivat myöten. Kävelimme ensin pitkää leveää hiekkatietä ja aloin kerätä ohjia, kun ”alkukäynnit” oli mielestäni kävelty. Vastaan tuli risteys ja päätin lähteä seuraamaan sinisiä merkkejä, joilla toinen reitti oli merkitty. Annoin Jutalle pohkeita ja shetu lähti pikkuisilla jaloillaan ravailemaan eteenpäin. Jutan selässä oli helppo istua ilman satulaakin ja sen ravi oli pehmeää pikkuisen shettiksen raviksi. Annoin Jutan mennä aika pitkillä ohjilla.
Metsä vilisi ohitse suht nopeasti ja itse vain matkustin mukavasti Jutan selässä. Jutta nautti silminähden matkanteosta ja pärskähteli välillä ja ravaili nätisti eteenpäin. Se sai hymyn nousemaan huulilleni. Tie oli tasaista ja helppoa kulkea, joten annoin Jutalle laukkapohkeet. Poni nosti laukan samantien ja nosti korvansa höröön. Shettis olisi halunnut mennä kovaakin, mutta pidättelin sitä, koska en halunnut tuhlata sen kaikkia energioita. Laukkasimme hyvän matkaa ja aloin pidättelemään Juttaa, kun näin edessä suht aukeaa. Hidastin sitten Jutan käyntiin ja kävelimme kohti aukeampaa kohtaa. Aukea osoittautui suureksi pelloksi. Peltoa ympäröivistä puista oli jo lehdet pudonneet ja pelto näytti jo värinsä menettäneeltä ja ankealta. Jäin hetkeksi katselemaan peltoa, mutta päätin sitten kiertää Jutan kanssa sen jatkaen hiekkatietä, joka meni sen viertä. Jatkoimme siis matkaa hiekkatietä eteenpäin, jolla laukkasimme sen verran, että hypättiin yhden kaatuneen pikkupuun yli. Reittimme tuli järven rantaan, jossa oli lisää sinisä merkkejä, joita seuraamalla jatkoimme matkaa.
Matka sujui jouhevasti pientä polkua, jolla annoin Jutalle kaikki ohjat, jotta poni saisi käyttää kaulaansa tasapainon avuksi. Lopulta pieni polku leveni suht isoksi ja tasaikseksi tieksi, jolla voisin ottaa laukkaa. Annoin laukkapohkeet ja Jutta nosti varovaisen laukan. Kannustin kuitenkin tammaa vielä kovempaa eteenpäin. Jutta tajusi, että nyt saa päästellä ja lähti nelistämään eteenpäin. Kumarruin eteenpäin shetun selässä sen ruumiiseen nähden. Hiukseni hulmusivat kylmässä tuulessa ja se pisteli poskiani. Jutan pienet kaviot tömisivät tien hiekkaan ja metsä sivuillamme vilisi ohitse. Laukkaaminen oli ihanaa ja sai minut hymyilemään. Shettis nelistikin hurjaa vauhtia ja villintyi vähän ja silloin alkoi pään nyppiminen ja pienet pukit. Otin ohjat käsiini ja pidättelin innostunutta Juttaa. Poni laittoi pidätteille vastaan ja laukkasimmekin pitkän matkan niin, että yritin vain saada pienen jääräpään ravaamaan. Lopulta olimme hitaassa ravissa ja sain pysäytettyä Jutan käyntiin. Pidin ohjia vielä tiukalla, jotta neiti ei lähtisi uudestaan vauhtiin.
Maastoreissumme loppuosuus meni rauhallisissa merkeissä ja Yläkokon pihaan saapuessamme Jutta käveli aivan laiskasti tallin eteen, jossa hyppäsin shettiksen selästä ja taputin sen harmaata karvaa. ”Hienosti meni tyttöseni. Pääset aika kovaa noinkin pieneksi palleroksi”, lepertelin hoidokilleni, kun talutin sitä karsinaan. Otin ponilta suitset veks ja itseltäni heijastinliivin ja lähdin kuskaamaan niitä satulhuoneeseen. Pesin kuolaimet suitsista, niputin ne ja laitoin paikoilleen. Heijastinliivin laitoin naulaan, mistä olin sen napannutkin. Menin vielä takaisin Jutan boksille ja harjailin vähän ponia. Olin oikein hyvällä ja hyräilin huomaamattani, kun suin Jutan jalkoja. Lisbeth käveli käytävällä karsinan ohitse ja näytti ihmettelevän hyväntuulisuuttani hymyillen. Jatkoin harjailemista kaikessa rauhassa. Otin tietysti myös kaviot uudelleen ja purin Jutan otsatukan letin.
Menin tupaan ja jäin hetkeksi sinne sohvalle istuskelemaan. Seurakseni saapui melkein heti Iida. Istuimme pirtin sohvalla ja juttelimme niitä ja näitä välillä naurahdellen. Huomasin höpötellessäni, että kello alkoi olla jo sen verran, että pitäisi lähteä, jotta ehtisin bussiin. Sanoin siis heipat Iidalle ja laitoin kamani kasaan ja lähdin kävelemään pysäkille.
|
|
disa
Uutukainen
Posts: 9
|
Post by disa on Nov 14, 2012 16:53:01 GMT 1
4 HMLyikkäripiirrustus Jutasta ja musta (:^^ Wow tosi hieno! (:: -Iida
|
|
|
Post by Salome on Mar 26, 2015 17:36:19 GMT 1
?nsikertaa ?uttaa ?oitamassa
Rullasin menemään skeittilaudallani tietä pitkin. Matka tallille taittuisi hitaasti, mutta se ei haitannut. Olin vakaasti päättänyt, että oppisin skeittaamaan. Tähän mennessä olin tosin kaatunut jo kymmeniä kertoja, mutta onneksi oli kypärä päässä, sillä muuten olisi tullut suurta vahinkoa. Kun saavuin tallin pihaan, hyppäsin pois laudalta ja nappasin sen kainaloon. Matkani vei satulahuoneeseen, jonne jätin kypärän ja laudan. Tottuneesti otin Miinan harjat ja hoksasin erehdyksen vasta kävellessäni Jutan luo. Kipaisin viemässä ne takaisin ja kaappasin mukaani harjaämpärin, jonka sivussa luki tikkukirjaimin "Jutta". Tallustelin ponin karsinalle ja huomasin sen kääntäneen takapuolensa ovelle päin. "Jutta, pikku ponski. Siirräs tota sun peppuu et voin tulla", sanoin ja töytäisin sitä kevyesti pepusta. Poni astui sivuaskeleen joka avarsi tilaa sen verran, että saatoin pujahtaa sisään. Maiskutin sille ja se katsahti minuun päin. Enempää ei tarvittu, kun sainkin jo otteen sen otsatukasta. Pidin sitä paikallaan pujottaessani päitset sen päähän. Se yritti viskoa päätään kohti kattoa, joka vaikeutti klipsin sulkemista. Vihdoin kun olin saanut päitset sille nätisti, maiskautin ja se lähti kiltisti perääni käytävälle. Kiinnitin sen paikoilleen ja aloin harjata. Sen karva pölisi, kun vähääkin rapsuttelin sitä. "Eihän tää nyt niin paha juttu ole pikku tammani!" Hengähdin ja nostin sen piskuisen kavion ylös. Se yritti heiluitella jalkaansa ja varata painoa yhdelle jalalle, mutta pidin päättäväisesti pääni. Raaputin liat pois ja laskin kavion maahan. Niin tein myös kolmelle seuraavalle jalalle. Puhdistin ponin paksua karvaa jutellen sille samalla. "Onko nyt kiva kun sulla on vihdoin hoitaja?" Kysäisin ja poni naulitsi tummat silmänsä minuun räpsyttellen ripsiään. Olkoon se myöntävä vastaus. Talutin Jutan perässäni kentälle, sillä aioin tehdä pieniä tehtäviä maastakäsin. Järjestin kentän keskelle oransseja tötsiä riviin. Niiden jälkeen olisi kolme pientä puomia. Kiersin lähtöpaikalle ja maiskautin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Jutta vain katsoi minuun kuin ei ymmärtäisi. "Tule tyttö, mennään" hoputin ja nykäisin narusta. Menimme ensin käynnissä ja poni totteli hyvin. Puomeilla se ei meinannut nostaa jalkojaan, joten sain maiskautella sille ahkerasti. Aloitimme uudestaan ravissa. Jutta kiihdytti raviin ja tikitti menemään perässäni. Pujottelu sujui hyvin. Ohjasin sen perässäni puomeille ja maiskutin. Se otti pari laukka-askelta ja loikki puomien yli. "Hassu poni!" hihitin yrittäen torua sitä. Jutta pärskähti ja hieroi päätänsä kylkeeni. "Hieno poni, ethän sä paha ole vai mitä?" Juttelin samalla rapsuttaen sitä otsatukan alta. Keräsin tötsät ja puomit ja palautin kentän reunalle. Jutta perässäni läksin talliin. "Jännä ku sillä ei oo pitkään aikaan ollut hoitajaa" ihmetteli Chappe tallituvassa. Istuskelin tuolilla ja Chappe lepäili sohvalla. "Jos kukaan ei vaan oo tullu sen kaa juttuun" tokaisin. Charlotta mietiskeli hetken ja sanoi: "No on kuiteskin kiva et sä hoidat sitä. Sun täytyy hypätä sillä joskus, se on oikee pomppuponi!" Kerroin naureskellen siitä, miten poni oli loikkinut puomit innoissaan. Chappe tirskahti ja alkoi kertoa kaikista noloista asioista mitä hänelle oli tapahtunut. Haahuilin Jutan karsinalle ja luikahdin sinne istumaan. Poni ei välittänyt vaan jatkoi syömistään. Kutsuin sitä nimeltä ja se käänsi päänsä katsoakseen. Kaivoin porkkanan taskustani ja katkaisin sen. Houkuttelin sitä toisella palalla. Jutta nuuhkaisi ilmaa ja venytti kaulansa pitkäksi kurkottaakseen herkkuuni. Vein porkkanaa kauemmas ja sitten se kävelikin luokseni. "Hieno tyttö!" Kehuin ja tarjosin sille porkkanan. Tamma rouskutti sen hetkessä ja jäi odottamaan uutta namia. "Etsä ny enempää saa hölmö pallero!" Nauroin ja rapsutin sitä kaulasta. Se hörisi hiljaa ja hinkkasi päätään kylkeeni. "Ooh!" Voihkaisin, sillä se oli ensimmäinen kerta kun se hörisi minulle. Hain sen harjat ja harjailin sitä irtona karsinassa. Tein sille söpön letin otsatukkaan ja nappasinkin kännykällä kuvan ponista. Olin juuri taiteilemassa häntäänkin lettiä, kunnes kuulin huudon kaikuvan käytävillä: "Salomee, missä sä oot?" Katsahdin karsinan ovesta ja huomasin tulija. Aleksi, poikaystäväni. Pakkasin harjat nopeasti ja hyvästelin Jutan. Menin puolijuoksua vaaleatukkaisen pojan syliin. "Aleksi, missä sä oot ollu? Ei olla nähty pitkään aikaan", sanoin melkein itkien. Hän kertoi olleen matkalla Helsingissä, jalkapalloturnauksessa, sekä töissä isänsä firmalla. Juttelimme hetken ja hain skeittilautani ennen kuin menimme ulos. Ulkona odottikin Aleksin mopo, jolla olimme lähdössä. "Muuten, mikset sä vastannut ku laitoin sulle viestiä ja soitin vaikka kuinka monta kertaa?" Aleksi katsoi kysyvästi. Olin ihmeissäni. En ollut saanut viestejä tai puheluita. "Mut, en mä oo saanu mitää", sanoin hieman hämilläni. Aleksi ihmetteli asiaa vielä ja näytti puhelimestaan, että hän todellakin oli tekstannut ja soittanut. Samassa muistin lainanneeni puhelintani pikkusiskolleni. "ANNIKA!"Huudahdin. "Annika on lainannu mun puhelinta koko viime viikon, ku sen oma meni rikki. Muutenki se käy joka paikassa ja tarttee puhelinta. Sori, mä oon pahoillani" Selitin. Hän vain virnisti ja ojensi minulle toisen kypärän. Kiinnitin leukahihnan ja hyppäsin Aleksin kyytiin. Koko pitkän matkan kotiin nojasin hänen selkäänsä ja nuuhkin hänen axe tuoksuaan. ? // AAAWw sä ja aleksi! ;3 sun täytyy pyytää se joskus tallille, saa tutustua heppohin ja ehkä seki hurahtaa niihhin niinku sä ; ) Sähän tuut hyvin toimeen erilaisten heppojen kanssa, mikä on erittäin hyvä juttu, sut saakin sitten pistää selkään kuin selkään jos siltä tuntuu! Maastakäsittely on hyvää erilaista aktiviteettiä ponille, joka kiertää kehää pari tuntia päivässä - mitä ei kuitenkaan Jutasta huomaa! :'D Ihana Jutta, ees innostuu aina esteistä, se on Chappea kompaten yks parhaista pomppuponeista meillä, se ylittää mitä tahansa vaikkakin liikasuurilla loikilla ja pikkupukeilla, mutta Jutta on loistava poni lyhyelle esteistä innostuneelle pätevälle ratsastajalle, sillä juuri niiden omaperäisten loikkien takia se ei ihan kuitenkaan sovellu aloittelijoille. Söpö Jutta kuva! :3 Mukavaa taattua laatua -luettavaa! 13v€ -Iida -> Pesisitkö suojia, koita saada vaikka joku auttaan sua? Jutan, Danan, Rimpen ja Kirinän suojat on luultavasti kaikista likasimmat.Attachments:
|
|
|
Post by Salome on Apr 3, 2015 17:53:38 GMT 1
Uusi tuttavuus
Pitkästä aikaa (ainaki munmielestä) pääsin taas hoitamaan Juttaa. Köpöttelin talliin ja katsahdin tuntilistaa. Tiistaina olisi ollut Jutalla vapaapäivä. "Pahus", ajattelin, sillä nyt meillä ei olisi aikaa treenata. Olin hypännyt Jutalla vain yksäritunnilla. Voisinhan tosin kysyä uutta tuntia, mutta pitäisi olla nopea. Ennen kisoja varmasti monet ottivat tunnin. Kurkistin Jutan karsinaan, mutta se olikin tyhjä. Läksin pihalle ja ymmärsin, että se oli tunnilla. Suuntasin maneesiin, josta kuulin Iidan huutoja: "Pidä kunnolla ne pohkeet kiinni! "Älä anna sen rynniä." "Pienemmät avut!" Työnsin oven auki ja luikahdin sisään. Suoraan oven edessä vasemmalla seisoskeli Mila. "Moi! Mitäs sä täällä?" Kysäisin iloisesti. "Tulin kattoo tuntia sen aikaa et äiti saapuu hakee", Mila mutisi ja tiirasi puhelintaan. Sen enempää puhumatta loikkasin katsomoon. Milan ja minun keskustelut olivat aina melko vaivaantuneita, toisin kuin Chapen kanssa. Charlotta puhua pulputti aina innoissaan kaikesta, eikä minun tarvinnut sanoa paljoakaan. Katsomossa oli vain muutama ihminen minun lisäkseni. Tiirailin ratsukkoja, jotka kaikki näyttivät osaavilta. He saivat hevoset taipumaan kauniisti ja käyttämään aktiivisesti kaikkia lihaksiaan. Oli lumoavaa katsella heidän yhteistyötään, mikä oli miltei huomaamatonta. Palasin talliin, kun kuulin ratsastajien äänet pihamaalla. Hevosten kaviot löivät maata vasten ja sieltä täältä kuului loskan lotiseminen kengän pohjan alla. Lönkyttelin talliin heidän perässään. Edessäni kulki tyttö, joka talutti Juttaa. Jutta ei jostain syystä halunnut liikkua ja päätin mennä auttamaan. "Tarviiks apuu?" Kysyin ystävällisesti. "Joo, ois tosi kiva jos vähän auttaisit. Kato ku toi Jutta jämähti tohon ku seinään itsepäisesti, eikä aio liikkua ollenkaa.." Raaputin päätäni ja mietiskelin miten saisimme ponin liikkumaan. Sitten sainkin idean. "Kato vie sä sitä eteenpäin ja maiskuta niin mä työnnän sitä takapuolesta eteenpäin ja tarvittaessa autan tällä risulla", sanoin huitaisten ilmaa koivun oksalla. Tyttö alkoi maiskauttelemaan hullun lailla ja nykimään ponia eteenpäin. "Jap jap!" Kannustin ja tönäisin Juttaa pepusta. Poni lähti vastahakoisesti liikkelle ja käveli nätisti talliin asti. Pysyttelin karsinan läheisyydessä ja aina vaivihkaa katselin, tarvitsiko tyttö apua. Hän kuitenkin sai satulan vaivatta pois, mutta suitsien kanssa tuli pieniä ongelmia. Siirryin karsinaan hänen seurakseen ja naureskelimme yhdessä, kun Jutta ei antanut ottaa kuolaimia pois suustaa. "Ensin ei anna laittaa ja sitten ei millään anna pois!" Naureskelin ponin hassuttelulle. Opetin tytölle, että jos työntää sormen hevosen suupieleen osaan, jossa ei ole hampaita ja painaa sieltä. Yleisimmin sen jälkeen hevonen avaa suunsa. Näytin esimerkkiä ja niinhän Juttakin teki. Se aukoi suutaan ja nopeasti avasin soljet ja kahmaisin kuolaimet ulos sen suusta. Oli lähellä, että se olisi päässyt maistamaan sormiani! Jätin tytön harjaamaan ponin läksiessäni tallitupaan. Ratsastajien mentyä vein Jutan käytävälle. Harjasin sen kevyesti, sillä edellinen tyttö oli harjannut sen. Aloin kuumeisesti selvitellä sen jouhia, jotka olivat tosi sotkussa. Harjaan tarttui suuri tukko Jutan harjaa. "Sustahan tulee pian kalju!" Naurahdin iloisesti. Kaivoin taskustani kuminauhan ja yritin letittää sen harjaa. Jouhet olivat kuitenkin jollain tavalla oudon tuntoisia, eikä siitä siksi tullut mitään. Jouhia hapsotti joka suuntaan ja käteni olivat väsyneet näpertelystä. En saanut sen harjasta kunnollista otetta, eivätkä ne muutoinkaan onnistuneet. "Äh, ei tästä tuu mitään." Vein harjat takaisin ja päätin, että Jutta oli muutenkin kauniimpi luonnollisena. "Ei nyt sotketa sun harjaa kisoihin", tokaisin viedessäni ponin takaisin karsinaan. Hyppelehdin tallitupaan ja kyselin voisiko joku tulla seurakseni puhdistamaan suojia. Kisoissa olisivat sitten puhtaat. Samalla voisin putsata myös Jutan kaikki muutkin varusteet, jotta ne kiiltäisivät ihanasti. Houkuttelin jokaista mukaan, mutta kukaan ei juurikaan innostanut. Mila räpläsi mielummin puhelintaan, Luna menisi harjailemaan hoitsujaan, Chappe ei ehtisi eikä Annikastakaan ollut auttajaksi. Tyydyin kohtalooni ja vääntäydyin yksikseni satulahuoneeseen. Etsin katseellani telinettä missä suojat olisivat ja nappasin heti ensimmäiset, jotka olivat vaalean vihreät eli kaiketi Danan. Tarroihin oli juurtunut hiekkaa ja jouduin rapsuttelemaan sitä pois kovilla harjoilla. Suojat olivat myöskin kuraiset. Käväisin vessassa hakemassa vessapaperia, jotka kostutin. Hankasin paperilla mutaa pois ja pian ne olivatkin siistit. Pistin ne koriin ja nostin korista toiset vaalean vihreät suojat. Ne olivat kuitenkin paljon mutaisemmat. "Missä näilläkin on rämmitty?" Mietin puunatessani suojia. Kului hetki jos toinenkin, että sain ne puhtaaksi. "Moi, tarviiks apuu?" Kysyi yllättäen tyttö, joka oli satulahuoneeseen saapunut. Hän oli pitkä, laiha ja vaaleahiuksinen, joku jota en tuntenut. Tyttö huomasi hämmästykseni ja ojensi reippaasti kätensä tervehtiäkseen. "Mä oon Akku, kuka sä olet?" Hölmistyneenä kerroin nimeni ja hän tarjoutui auttamaan urakassa. Tietenkin myönnyin ja siinä me sitten jutustellen puhdistimme kuraisia suojia. "Onko sulla oma hoitohevonen?" Kysyin innoissani. "Ei, mut mulla on oma hevonen Brilla. Se on tosi kiva." Kyselin kaikkea hänen perheestään ja hevosestaan. Akku vastasi innoissaan ja kertoi siitä, miten hänen isosiskonsa valmentaa heitä. Avauduin hänellekkin elämästäni. Poikaystävästäni Aleksista, Jutasta ja Miinasta. Rupattelimme pitkään enkä edes kerennyt huomata, että suojat oli kaikki puhdistettu. "Heippa!" Akku huusi lähtiessään tallista. Hänen täytyi lähteä kotiin, mutta minun piti jatkaa vielä hommia. Kävelin takaisin satulahuoneeseen ja nostin syliini Jutan satulan. Vieressäni oli satularasva, johon aina välillä "dippasin" pesusienen ja kiillotin satulaa. Nahka oli pehmeää ja suorastaan kiilsi. Samaan syssyyn puhdistin myös ponskin suitset. Avasin soljet ja huolellisesti kiillotin jokaisen kohdan. Se oli raskasta, mutta lopputulokseen olin tosi tyytyväinen. "Noni", huokaisin ja kävelin tallitupaan. "Voi ei! Me puotetaan Accen kaa varmaan jokanen este!" Nauroi Luna ja muutkin yhtyivät hihittämään. Acapella oli viime aikoina ollut oikea ilkimys. Ei sen puoleen, että meillä menisi Jutan kanssa hyvin, mutta silti. "Oo onnellinen ettet sentään putoo. Mä oon varma et lennän Jutan selästä niinkuin ohjus." Naurahdin ja nousisn laittaakseni kahvin tippumaan. "Emmä kyl ees tykkää kahvista, mut jos joku haluaa niin olkaa hyvä." Laitoin puruja suodatinpussiiin ja napsautin koneen päälle. "Heh, jos tästä siis tulee ihan juotavaa", lisäsin ilkikurisesti. Istahdin jälleen pöytään ja haalin kolme lehteä pöydän toiselta puolelta. Aloin lukemaan ja kuuntelin puolella korvalla muiden juttelua ja kahvin porisemista. ".. Se on kyllä ihan mahdoton..Ei se tuu selvii siitä.. Toivottavasti ei oo erikoisen värisii esteitä.." Pian puhe kääntyi siihen, miten mahdoton Jutta oli ollut, kun joku sillä oli hypännyt. Luna varoitteli, että oli monien nähnyt lentävän sen selästä. Muut myöntelivät ja Chappe lisäsi, että ponin loikissa oli haastavaa pysyä. "Ei kai se nyt sentään kovin hankala ole?" Avasin suuni puuttuakseni keskusteluun. "Oon kyllä nähnyt monien lentävän sen selästä", Luna lisäsi ja muut nyökyttelivät. Nielaisin kuivasti ja tunsin miten vatsaani alkoi kasvaa möykky. Mielikuvat alkoivat lennähdellä mielessäni. Jutta heittäytyisi hankalaksi ja tippuisin selästä. Meidät jouduttaisiin raahat ulos radalta, ennen kuin kukaan muu pystyi kisaamaan. Päätäni jyskytti ja käännyin lähteäkseni Jutan luo. Nakkasin takin päälle ja kiiruhtaessani ovesta kuulin Milan huutavan: "Nyt kahvi on valmista! Kaikki juomaan!" Kurkkasin karsinaan ja poni seisoi takapuoli oveen päin. "Jutta kulta, siirtyisiks vähäsen." Ääneni havahdutti sen puoliunesta ja se kääntyi poikittain karsinassaan. Avasin oven ja luikahdin sisään. Tamma oli jo kääntynyt minuun päin ja nuuski jännittyneenä hanskojani. "Ethän sä oo niin kamala, kuin noi sano?" Varmistelin rapsutellen sen niskaa. Laskeuduin kyykkyyn ja poni alkoi nuuhkimaan kasvojani. Sen partakarvat kutittivat poskiani ja kasvoilleni höyrysi lämmintä ilmaa."Voi hassu!" Naurahdin ja työnsin pään kauemmas. Korvat hörössä se alkoi jälleen haistelemaan ja kiljahtelin naurusta. Äkkiä ajattelin ettei muiden sanomisilla ollut väliä. Selvittäisimme radan kunnialla loppuun, enkä tipahtaisi selästä. Ja vaikka tippuisinkin, niin mitä väliä? //Oi ei eihän se iloista ole jos meidän tukkajumala-Jutasta tulee kalju D': !! Kiitos suojien pesusta, tän hirveen ärsyttävän kelin takiahan ne kuraantuu, varsinkin niiden heppojen kanssa, jotka tykkää lätäköistä juosta, Taran omat on ihan hirveet, yök. Mutta nyt Jutan satula on valmis kisoihin, oli muuten siisti! Kiva kun Akku kävi piipahtaas, Brillahan on jo meiltä muuttanut, mutta sentäs tyttö tuli tervehtiin vanhoja sekä uutta tuttavuuttaan. Ihan hirveetä miten ne sua pelotteli, ei Jutta noin kauhee oo! Onhan sillä temppunsa, mutta päättäväisen eteenpäin ratsastavan ratsastajan alla Jutta kulkee kuuliaisesti ja osaa näyttää kyntensä esteradoilla, joissa se loistaa vauhdillaan! : D Tää oli ihanan pitkä ja helppo lukea ja mä tykkään sun tavasta ottaa muita mukaan tarinoihin, jollon niiihin saa realistisuutta, koska harvoin ratsastuskouluilla on hiljaista ! : D 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Salome on Apr 4, 2015 11:04:10 GMT 1
Pomppuja Jutan kanssaOlin harjannut Jutan siistiksi, vaikken sille lettejä tehnytkään. Annoin sen harjan hulmuta vapaana, silloin se näyttikin puolet suloisemmalta. Nostin satulan ponin selkään ja kiristin sen vaivatta. Suitsia se ei antanut melkein edes laittaa, sillä se piti suunsa itsepäisesti kiinni, enkä siksi voinut laittaa kuolaimia. Työnsin sormeni sen suupieleen, mutta vahingossa osuinkin kohtaan, jossa on hampaita. "Aiiiii!" Kiljaisin sen puraistessa kitansa kiinni. Väki parveili Jutan karsinalle ja monet kurkistivat karsinaan. "Ei mitään hätää.. Jutta vain vähän näykkäisi", mutisin kysyville ilmeille. Jutta seisoi ilkikurisen näköisenä edessäni ja meinasi tallata lattialle pudonneet suitset. Kaappasin suitset ja yritin uudestaan ja tällä kertaa onnistuin. Talutin ponin perässäni kentälle verryttelyyn. Siellä oli muutama muukin shettis ja päätin Jutan kanssa ängetä mukaan. Jännitin noustessani pikkuruisen ponskin selkään. Kokosin ohjat ja napautin pohkeet sen kylkiin. Pienin tikittävin askelin se käveli menemään. Kannustin sitä ravaamaan ja se totteli. Ainoa ongelma oli sen valtava alakaula, joka pullotti. Ryhdyin taivuttelemaan sitä volteilla ja ensin se hangoitteli vastaan ja lakkasi liikkumasta. "Menisit nyt Jutta", maanittelin ja naputin pohkeilla. Se ei lähtenyt ja pamautin pohkeet sen kylkiin niin lujasti kuin vain tohdin. Se lähti huokaisten kipittämään (alakaula ei enää pullottanut niin pahasti!) uralla ja kääntyi voltille jos käskin. Taivuttelin sitä ja valmistelin laukannostoa. Seuraavassa kulmassa annoin reippaat laukkapohkeet ja poni lähti laukkaan. "Vastalaukka!" Huudahti Iida kentän reunalta. Hidastin raviin ja nostin uudestaan laukan. Se nosti jälleen vastalaukan. Pidätin ja Jutta siirtyi raville. Tällä kertaa käänsin ponin päätä enemmän sisäänpäin ja annoin laukkapohkeet. Nyt sitten nousikin oikea laukka, joten saatoin jatkaa laukkaamista. Jutta meinasi pudottaa takaisin raville, joten näpäytin sitä hieman raipalla. Käänsin sen ristikolle ja se loikkasi sen omalaatuisen nykivästi. Pysyin kuitenkin kyydissä ja sain myödättyä sopivasti. Hyppäsin ristikon vielä toisestakin suunnasta ja sekin meni hyvin. Annoin Jutan ravata hetken. Käännyin pystyesteelle ja annoin ponille laukka-avut. Se kiisi reippaasti ja hyppäsi sulavasti. Kehuin sitä hidastaessani raviin. Huomaamattani toiset olivat jo lähteneet kentältä. "Kisa alkaa!" Huikkasi Iida juostessaan maneesille. Nousin pois satulasta nopeasti ja lähdin radalle. Odottelin omaa vuoroani Jutan kanssa. Rapsuttelin sitä samalla sen hamutessa taskujani. "Etsä nyt saa herkkuja, ehkä kisan jälkeen." Muistelin rataa ja minulla oli pieni epäselvyys muutamasta esteestä. Kurkistin maneesiin ja huomasin Chapen katsomossa. "Chappe! Chappe!" Huhuilin ja hän käänsi päänsä. Tyttö oli kuitenkin aivan erinnäköinen. Pisamia joka puolella kasvoja ja harvahampaat. "Etsä ookaan Charlotta", mumisin ja lähdin punastellen paikalta. Palasimme paikallemme ja yritin muistella rataa. "Moi, jännittääkö?" Kysyi Iida takaani. Nyökkäsin ja mumisin jotain vastaukseksi. "Muutes, miten se oli? Et siis meenkö kakkos esteen jälkeen sen punavalkoisen ristikon vai vihreän okserin?" Kysyin hajamielisenä. "Punavalkoisen ristikon", Iida vastasi ja alkoi kerrata koko radan. Hän antoi myös pieniä vinkkejä siitä, missä kohdassa kannattaisi hidastaa vauhtia ja missä kohdissa voisi laukata kovaa. Meidät kuulutettiin radalle ja ravasimme tuomarin eteen. Hän antoi lähtöluvan. Tervehdin ja annoin laukkapohkeet. Jutta lähti laukalle, ja huoh, tietenkin väärälle laukalle. Hidastin raviin ja napautin pohkeet uudestaan sen kylkiin. Sitten nousikin oikea laukka ja lähdimme kiiruhtaen ensimmäiselle esteelle. Jutta hyppäsi esteen hieman vinosti ja oli vähällä etten tippunut kyydistä. Seuraavalle esteelle tulimme hyvässä tempossa ja hyppy sujui sulavasti. Sarjalla poni ei meinannut jatkaa seuraavalle esteelle ja jouduin naputtamaan sitä kantapäilläni. Jatkoimme matkaa ja Jutta hyppäsi kivasti kaikki loput esteet. Viiletimme maaliin täyttä laukkaa. "Hieno tamma!" Kehuin laskeutuessani selästä. Annoin sille nahistuneen porkkanan kiitokseksi koitoksesta. Hölläsin satulavyötä ja lähdin taluttelemaan sitä pihalle. Tuomarit kävivät kiinnittämässä maneesin seinään tuloslistan 50cm-luokasta. Ihmisiä ja hevosia purjehti sen luona ja teki tiukkaa päästä änkeämään joukkoon. Silmäilin listaa. Kisaajia oli yhteensä 15 ja me tulimme viidenneksi. "Viidenneksi", toistin mielessäni ylpeänä. Peräännyimme listan luota kentän laidalle ja katselimme muiden verryttelyjä. Ojensin ponille vielä porkkanapalan ja se ahmi sen tyytyväisenä. "Hienosti meni!" Sanoin rapsuttaen sitä korvan takaa. Tallissa riisuessani Jutalta varusteita, se hörisi minulle ehkä ensimmäistä kertaa. "Oih!" Voihkaisin ja rapsutin sitä paksun otsatukan alta. Hörinä oli täyttänyt sydämeni lämmöllä, sillä tiesin että Jutta piti minusta ainakin hiukkaisen. Avasin suojien tarrat ja vein kaikki varusteet samoilla tulilla paikoilleen. Satulahuoneessa käydessäni mukaani tarttui ponin harjat. (Yhden pysähdyksen taktiikka! ) Harjasin hikisen ponin kauttaaltaan, vaikkei hiki mihinkään kadonnutkaan. Hankasin kumisualla sen säkää. Se kurotti kaulansa pitkäksi ja irvisti silmät ummessa. Se selvästi piti siitä. Jatkoin sitä jonkin aikaa, ennen kuin puhdistin kaviot. Kengän välissä oli pieniä kiviä, jotka olisivat voineet saada Jutan ontumaan aamulla. Kaivoin kivet pois koukulla ja harjasin purut pois harjapäällä. Juttelimme leppoisasti muiden kanssa tallituvassa kisoista. "Mulla oli tosi jännät paikat varsinkin sarjalla", Mila naureskeli. "Tulittehan te kuitenkin kahdeksansiksi", muistutin ja Mila vain nyökytteli päätään. "Totta, mutta ois voinut mennä paremminkin. No, mites sulla Jutan kanssa? Sehän näytti sujuvan aika hyvin." Avauduin parista ongelmasta, mitä radalla oli sattunut. Kehuin kuitenkin olevani ylpeä ponista ja tyytyväinen suoritukseemme. "Olimme Kämpen kanssa tulleet yhdeksänsiksi kuudessa kympissä!" Luna intoili ja kaikki nauroivat hänen innostukselleen. "Vaikka kyllä mua jännitti kamalasti ku me mentii radalle. Jalat tutis hirveesti ja hermostutti." Kaikki myötäilivät ja kertoivat omista peloistaan radalla. "Mä säikähdin eniten kun lähti jalustimet irti. Loikkasin sen yhen sitten vaan toisella jalustimella, ennen ku sekin lähti irti", kertoilin suorituksestamme Miinan kanssa. Hyvillä mielin lähdin kotiin ja kerroin ylpeillen kaiken äidille. Hän pakotti minua kertomaan kaikki yksityiskohdat kisoista ja harmitteli, kun ei itse ollut päässyt paikalle. "Pitikin sen työjupakan tulla ihan pääsiäiselle!" Hän päivitteli ties monettako kertaa. TÄSSÄ on kuva musta ja pomppuponista;)// Haha ihana kuva, siitä kyllä huomaa kuinka kovaa pääsitte Jutan kaa paikkapaikoin, vaikka välillä se testailikin sua. Hyvin teillä sujui, sijoituitte viiidensiksi, mikä on tosi hyvä suoritus! Hyvä kun kysyit apua, muuten oiski ollu ikävä olla sielä radalla ja miettiä päätä puhki minne seuraavaksi mennä. Jutta pärjäsi hyvin - tai ainakin teki kaiken mitä pitikin, sillä kun on joskus tapana vähän temppuilla kisoissa. Mutta nyt se onneksi keskittyi suurimmaksi osaksi tekemisiinsä. 15v€ -Iida
|
|
|
Post by Salome on Apr 4, 2015 20:57:30 GMT 1
"Saanhan, voi saanhan mä tulla mukaan?" Aneli Aleksin pikkusisko Aada. Hänestä oli nyt parin viikon sisään kuoriutunut oikea hevoshullu. Vaaleanpunaisen prinsessahuoneen seinille oli ilmestynyt julisteita, joissa koreili kauniita hevosia. "Muistathan sit olla rauhassa ja kuunnella mitä mä sanon?" Kuusivuotias nyökkäsi totisena. "No sit sä saat tulla", myönnyin ja pörrötin tytön hiuksia. Innoissaan hän hyppi sohvalla ja napsautti telkkarin päälle. "Winxit alkaa! Tuuksä kattoo mun kaa?" Tyttö kysyi ja ryhtyi tapittamaam ruutua kiinnostuneena. "Ei se nyt ehdi", virnisti Aleksi napaten minut syliinsä. Hihitin ja suukotin poikaa pikaisesti. "Tosi kiva ku sä jaksat ottaa Aadan mukaan. Se osaa joskus olla rasittava", Aleksi naureskeli. "Musta se on tosi kiva ja tuskin siitä on tallilla harmia", sanoin hajamielisenä lueskellen Demiä Aleksin sängyllä. Poika tähyili itseään peilistä ja kampasi hiuksiaan. "Ihan hyvin ne sun hiukset on", nauroin huomatessani pojan puuhat. Hän hymyili minulle peilin kautta sitä taianomaista hymyä, minkä vain hän osaa. "Ehkä, mutta eräällä ei", hän nauroi ja käännähti ympäri. Heitin häntä kädessäni olevalla lehdellä kikattaen. Poika harppoi lähemmäs ja loikkasi sängylle. Hän kaappasi minut syliinsä ja alkoi kutittaa minua. Kikatin hervottomasti yrittäen päästä hänen otteestaan, mutta hän istui päälläni hajareisin, enkä päässyt irti. "Lopeta!" Sain kiljaistua naurultani. Aleksi alkoi kutittaa minua kahta kauheammin ja kiemurtelin naurusta. Poika oli lopettanut kutittamisen ja kellahtanut vierelleni sängylle. Katselimme toisiamme sekuntien ajan silmiin. Aleksi vei kätensä poskelleni ja sipaisi sitä hellästi. Hymyilin ja hän virnuili takaisin. Hän vei kätensä niskani taakse ja sulki silmänsä. Sekunnissa hän toi huulensa omilleni ja piteli niskastani edelleen lujasti. Kielemme kohtasivat ja suutelimme pitkään. Eteisessä vedin takin niskaani ja nostin laukun olalleni. Aada oli ollut vikkelämpi ja laittanut jo kaikki vaatteensa päälleen. "Mä oon jo ihan valmis!" Hän tokaisi ylpeä hymy kasvoillaan. Naurahdin vähän ja avasin oven. Tyttö luikahti nopeasti oven raosta pihalle. Olin juuri lähtemässä itsekin, kun tunsin jonkun nykäisevän minua hihasta. Se oli Aleksi. "Et kai aikonu lähteä ilman hyvästejä?" Hän nauroi ja halasi minua tiukasti. Pussasin häntä nopeasti ja huikkasin hyvästit. Askelsin pihaportaita alas pyörien luo. "Mä otan tän, ota sä toi Allun pyörä", tyttö sanoi tomerasti osoittaen minulle valkoista jopoa. Hyppäsin pyörän selkään ja lähdimme matkaan. Aada sinnitteli perässäni, vaikka lujaa menimmekin. Ratsastuskoululle päästyämme Chappe tuli heti tervehtimään meitä. "Moikka! Mä aattelin et voitais huoltaa varusteita yhessä, miten o.." Hölmistyneenä hän lopetti lauseensa huomatessaan Aadan. "Ai hei, kukas sä oot ?" Aada nojasi minuun ja sanoi ujosti: "Mä oon Aada ja Salome lupas ottaa mut mukaan." Chappe kätteli häntä ja esitteli itsensä tytölle. Sen enempää sanomatta hän kääntyi kannoillaan kiiruhtaen talliin. "Tää tässä on Jutta", selostin tytön ihastellessa mustaa shetlanninponia. "Se on sairaan söpö", hän henkäisi. "Söpö kuin mikä, mutta osaa olla ilkikurinenkin!" Tirskahdin rapsutellen ponin otsaa. Haimme ponin harjat ja annoin Aadankin puunata ponia. "Mitä tällä oikein tehdään?" Aada kysyi roikottaen kädessään punaista kaviokoukkua. "Sillä puhdistetaan ponin kaviot. Mutta hei otapas se pinkki harja sieltä, ku se on just semmone millä voit selvittää Jutan harjaa." Hän teki työtä käskettyä ja alkoi harjaamaan miltei mustaa otsatukkaa. Hän setvi jouhia hyvin varovaisesti, kai peläten että poniin voisi sattua. Näytin esimerkkiä miten ponin kaviot puhdistetaan ja annoin Aadan putsata yhden kavion niin, että minä pitelin ja Aada rappasi liat pois. Kun kaikki neljä kavioa oli puhdistettu, annoimme ponille heinää. "Annetaan sen nyt syödä rauhassa ja mennään me juomaan kaakaota tallitupaan." Siemaisimme lämmintä kaakaota suuhumme ja kuuntelimme muiden hoitajien puheita puolella korvalla. Nappasin lehden pöydän päädystä ja aloin lukemaan sitä. "Voinko mäkin ottaa lehden?" Aada kuiskasi ja nykäisi minua hihasta. Nyökkäsin ja kahmaisin loput kaakaot suuhuni. Hoksasin keittiönpöydällä pussillisen suklaamunia ja kiiruhdin hakemaan ne pöytään. "Mihin sä meet?"Aada suhahti ja käännähti tuolissaan. "Hain nää", sanoin viskatessani pussin pöydälle. Otin heti yhden munan ja kuorin paperin pois päältä. Hölmistyneenä tuijotin puista munaa. "Häh?" Henkäisin tyrmistyneenä. Mila, Luna, Chappe ja Anniina lopettivat jutustelunsa ja käännähtivät katsomaan minua. Jokainen purskahti nauruun tismalleen samaan aikaan. "Ne on koristemunia jotka Iida käski ripustaa ympäriinsä tupaa koristamaan. Nyt sä revit siitä koristepaperin irti", sai Anniina sanottua. Aloin kikattaen kääriä munan ympärille paperia. Jopa Aada oli ryhtynyt nauramaan hölmöydelleni ja hän takuulla kertoisi Aleksille kotiin päästyään. Saisi poikakin makeat naurut. Aada katseli vierestä kun talutin Jutan maneesiin. Hän kyseli koko ajan joka asiasta jotakin ja vastailin parhaani mukaan. Maneesissa olikin tunti, joten saapastelimme kentän rauhaan. Aada jäi kentän reunalle turvallisen välimatkan päähän, kun aloin juoksuttaa Juttaa. Ensin se sai jolkotella ympärilläni rauhallisesti. Pitkää raippaa heilautellen ilmassa, sain shetlanninponin ravaamaan reippaasti. Parin kierroksen jälkeen hidastelin sitä ja laskin raipan maahan. Kerin liinaa ja kehuin ponia. Annoin sille porkkanapalan, jonka se ahmaisi kerralla suuhunsa. Talutin ponin takaisin tallille ja panin merkille Aadan tarkkaavaisen tuijotuksen. Hän painoi mieleensä jokaisen asian minkä tein. Irrotin hihnan ja sivelin ponia muutamalla harjalla. Aada kysyi saisiko vielä hetken silitellä Juttaa. Epäröiden annoin luvan, mutta pidin silti kaksikkoa silmällä. Onnekseni Jutta ei ottanut pahakseen tytön hellimistä. Kävin nopeasti hakemassa Jutalle lisää heinää, jotta se keskittyisi ennemminkin siihen. Aada rapsutteli ponia korvan takaa ja kuiskutteli sen korvaan jotain niin hiljaa, etten kuullut. Kun kysyin mitä, hän laittoi sormensa suulleen ja sanoi: "Se on salaisuus." Naureskelin ja odottelin vielä hetken karsinan ulkopuolella, ennen kuin lähtisimme kotiin. Pyöräilimme takaisin Aleksin luo ja sinne päästyämme jätimme pyörät nojaamaan autokatoksen seinää vasten. Sisällä riisuimme likaiset vaatteet ja pistimme ne pyykkiin. Kävin lämpimässä kylvyssä ja vedin kuivat vaatteet päälle. Istahdin sohvalle katsomaan Aadan kanssa lastenohjelmia siksi aikaa, että Aleksi palaisi jäkistreeneistä. Puoli kuuden aikaan ovi kävi ja Aleksi saapui. Kävelin häntä vastaan ja halasin hikistä poikaa iloisesti. "Moi, oliks kivat treenit?" Aleksi avasi vetoketjun toppatakistaan ja pisti sen naulakkoon. "Joo, voitettii viis kaks. Mut nyt mun kyllä pitää käyä suihkussa," hän henkäisi viskatessaan jäkiskassinsa eteisen lattialle. Kylpyhuoneen oven sulkiessaan hän huikkasi nauraen: "Teilläki on varmaa ollu hauskaa, ku ootte kattonu jotain My little ponya." Odottelin Aleksin huoneessa kunnes hän palaisi suihkusta. Ovi aukesi ja Aleksi astui sisään hiukset märkinä pelkkään pyyhkeeseen verhoutuneena. Hän meni vaatekaapilleen ja sanoi virnistäen leveästi: "Mä vaihan nyt vaatteet, etkä sitten kurki." Hihitin ja painoin katseeni lehteen. Lueskelin juttua tytöstä jonka poika jätti jonkun toisen takia. Tarina oli koskettavasti kirjoitettu ja meinasin tirauttaa kyyneleen. "Huhuu!" Aleksi huudahti ja kopautti lehteä. Nakkasin lehden lattialle ja nousin istumaan sängyllä. Poika haroi kosteita hiuksiaan ja katsahti sitten minuun. "Monelta sä haluut mennä nukkuu? Katotaaks joku leffa tai jotain ennen sitä?" Esitin alkavani kuorsata saman tien ja nousin pian nauraen istumaan. "No jos me ny katottais vaikka matkijnärhi ykkönen, ku mä en oo vielä nähny sitä." Makasin sohvalla Aleksin syleilyssä ja katsoin tiiviisti elokuvaa. Elokuvan tähti Katniss Everdeen oli mielestäni tosi kaunis. Sanoin sen ääneen Aleksille ja hän vain tokaisi: "Voi olla, mut mä tiiän yhen joka on sata kertaa kauniimpi", hän sanoi katsoen minua suoraan silmiin. "Aaws, kiitti", sanoin hempeästi ja suutelin häntä. Yön sain nukkua turvallisesti käpertyneenä pojan syleilyyn. Vaikka hän jo nukkuikin, olivat hänen kätensä silti kietoutuneena ympärilleni. Pääni nojasi hänen rintaansa vasten ja kuuntelin kuinka poika tuhisi söpösti. Odottamatta vaivuin syvään uneen. //Gjääääh tootte vaa nii söpöjä, mun ilme koko alun sekä lopun ajan: Voi että teitä kyyhkyläisiä :33 Ihana toi Aleksin pikkusisko, ja sä oot kyl erireilu ku otit sen tallille mukaan, ihana saada napero seilaileen tallilla, niin kauan kun se pysyy turvaetäisyydellä tietyistä hepoista ja tilanteista, ehh.. Jutta otti Aadan onneksi hyvin vastaan, eikä ilkeillyt. Aadan suu kävi varmasti ku papupata, mä voin vaan kuvitella, onneks olin pitääs tuntia :'D Ne koristeet sais toisaan pistää roikkuun, olis saanu pistää jo torstaina - mutta minkä siitä saa ku ei ite ollu asialla, pääsiäinenkin meni jo, ehkä me sitte aletaa vappu aikasemmin, serpentiinit ja ilmapallot vaa tallitupaan : D Ehkei kumminkaan ihan vielä.. Voi nälkäpelit on parhautta <3 Viimestä osaa odotellessa! D: 16v€ -Iida
|
|
|
Post by Salome on Apr 28, 2015 18:40:33 GMT 1
Kevättä rinnassa-juu on ollu pitkä tauko ;D näköjää tullu uutta porukkaaki tallille! Kipitin tallipihaan toiveikkaana. Sää oli kaunis, tai no, ainakin lämmin. Sulanut lumi oli nimittäin paljastanut lehdettömät puut ja kuivuneet maahan ropisseet lehdet. Maisema oli karu, mutten antanut sen haitata. Kävelin rivakammin ja näin Loten seisoskelevan tarhojen luona. "Heippa!" Hihkaisin iloisesti ja näin tytön hymyilevän minulle. "Hei haluisitkos tänää lähtee mun ja Jutan kanssa maastolenkille?" Loten ilme synkistyi, kun hän kertoi joutuvansa mennä kotiin aikaisin. "Ai, harmi. No mut joku toinen kerta sitten", lupasin ja läksin talliin. "Pääsisittekö te Luna ja Chappe maastoon?" Kysyin toiveikkaana tallituvassa löhöäviltä tytöiltä. "No mutta ku mulla on toi Ranja hoitsuna, nii että miten mä voisin?" Chappe vinisi. Hitto, niin joo. En ollut ajatellutkaan, että hän ei voisi hoitsullaan ratsastaa. "Hmmm.. No mites Luna sä?" Kysyin ja katsahdin blondiin. "Mikä ettei, mutta pitää sitten olla ajoissa takaisin", hän vastasi ja nousi vaivalloisesti sohvalta. Hänen kävelynsä muistutti aivan isotätini möngerrystä, tosin hänkin oli vetreämpi. Tyttö huokaisi ja venytteli käsiään. "Mennääs nyt, ku mä viel jaksan liikkua", hän vaikersi ja lähdimmekin heti tallin puolelle. Olimme ottaneet ponskit käytävälle puunattavaksi. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä siinä hoitaessamme. Yhtäkkiä Lunan kännykkä soi kesken asiani. "Ootas hetki se on äiti." Luna nosti puhelimen korvalleen ja alkoi heti vastata nuivaan sävyyn. Harjailin keskittyneesti ja odotin, että hän lopettaisi puhelun. "Äh, mä oon niin pahoillani. Äiti käski mut kotiin läksyjen kimppuun, joten pakko mennä", hän kertoi ja intoni lopahti. Katselin kuinka Luna vei Accen karsinaansa ja vei harjat paikoilleen. Kuulin kuinka tallin ovi kolahti ja Luna huikkasi hyvästit. Tunsin kuinka Jutta puhalsi käsivarteeni lämmintä ilmaa ihmetellen masentumistani. "Sori Jutta, kyllä mä sunkin kanssa mielelläni lähen. Oisin vaa ottanu mieluusti jonkun kaverin matkaan", selitin ja muiskautin ponille pusun turvalle. Tallipihassa nousin paikallaan tramppaavan Jutan selkään. "Olehan nyt rauhassa", tyynnyttelin ja epätoivoisesti yritin kiristää satulavyön. Kokosin ohjat paremmin käteen ja sain pidettyä Jutan paikoillaan. "Noin, hieeno tyttöö!" Kehaisin saatuani vyön kiristettyä. Napautin reippaasti pohkeilla ja Jutta pyrähti raville. Pompin kuin pingispallo, sillä Jutta paineli niin lujaa, etten saanut rytmistä kiinni. Annoin tusinan puolipidätteitä ja sain lopulta Jutan hidastamaan käyntiin. Löysäsin ohjia ja annoin Jutan venytellä kaulaansa. Se tallusteli tasaista tahtia hiekkatiellä. Aurinko porotti selkään fleece pusakkani lävitse niin, että hikeä meinasi pukata. Käännyimme seuraavaksi asfalttitielle, joka jatkuisi vain hetken. Kaviot alkoivat kopista tietä vasten ja askeleet töksähtivät enemmän. Kokosin ohjia tiukemmiksi kaiken varalta, jos esimerkiksi Jutta säikähtäisi autoja. Vältyimme kuitenkin huristelijoita ja saatoimme kääntyä vasemmalle pusikkoon, josta täydellinen ratsastuspolku alkaisi. Kiiruhdimme ensin alas viettävää rinnettä, jonka jälkeen nousin kevyeen istuntaan mennessämme mäkeä ylös. Pian polku tasaantui ja leveni niin, että rinnalleni olisi mahtunut ainakin kolme muuta hevosta. Puiden oksat reunustivat polkua ja maisema oli piirun verran kauniimpi kuin talvella. Suoristin istuntani ja kannustin tamman raville. Se lähti kipittämään tuhatta ja sataa eteenpäin. Hillitsin sitä hieman ja aloin keventämään. Pidin hyvän ohjastuntuman niin, että tarvittaessa saatoin ohjata sen minne mielin. Nautin täysin siemauksin siinä ravatessamme. Keväinen hento tuuli viilensi hikistä oloani. Annoin sadepisaroiden laskeutua kasvoilleni ja.. Hetkinen, missä vaiheessa oli alkanut sataa? Tajusin ravanneeni polkua ties kuinka pitkälle ja unohtaneeni ajankulun. Hidastin Jutan käyntiin ja annoin sille muutaman porkkanapalan. Poni ei ollut moksiskaan juoksemisesta, vaan oli intoa täynnä ja paloi halusta päästä liikkeelle. Pieni tihkusade loisti jo poissaoloaan käännyttyämme. Sää oli kirkastunut ja taivaalle oli piirtynyt vieno sateenkaari. "Oih", huokaisin ihastuksesta. Pysäytin Jutan, jotta saatoin katsella maisemaa pitempään. Se alkoi nyhtää vanhaa ruohoa tien reunasta. Annoin sille pidemmät ohjat ja silittelin hiljalleen sen kaulaa. Katselin peltoaukeaa, jota reunusti muutama tammi. Tammien ylle oli ilmestynyt sateenkaari. Muutama kauris oli saapunut aukealle ja tuijotti meitä ihmeissään. Vasta silloin tajusin ottaa kameran esille. Kaivoin sen taskustani ja käynnistin sen. "Akku tyhjä. Voi hitsi!" Mutisin ja työnsin kameran takaisin taskuuni. Tarkistin oliko minulla kännykkää mukana, mutta eipä tietenkään ollut. Koskaan ei olout kameraa tai puhelinta, kun pitäisi oikeasti saada kuva. En jäänyt tuskastelemaan, vaan riuhtaisin Jutan pään irti maasta ja painoin kantapäät sen kylkiin. Se lähti reippain askelin matkaan. Kuljimme jonkin matkaan polkua, minkä jälkeen aloin valmistella laukannostoa. Suoristin ryhtini ja aloin ravaamaan. Istuin syvälle satulaan ja mutkaan päästyämme, annoin laukkapohkeet. Jutta kiihdytti iloisesti reipastempoiseen laukkaan. Nousin kevyeen istuntaan ja samalla Jutta kiihdytti vauhtia. Nelistimme kovaa vauhtia polkua pitkin ja siinä samalla unohdin kaikki huolet ja murheet. Nauroin ääneen ja annoin tamman laukata vielä mäelle saakka. Kun hidastimme vauhtia, Jutta yritti vastustella. Meinasin lentää kyydistä, kun se riuhtaisi ohjat kädestäni ja pukitti rajusti. Pysyttelin kyydissä ja sain lopulta tamman kävelemään. Löysäsin ohjia ja hetken mielijohteesta nostin jalustimet ristikkäin sen kaulalle. Annoin jalkojen laskeutua rennosti alas. Heilauttelin jalkojani edestakaisin, mikä saikin Jutan hermostumaan. Se potkaisi takajalallaan kiukkuisesti taakse niin yllättäen, että horjahdin menettäen tasapainoni. Tömähdin tantereeseen Jutan sivulle ja se hypähti säikkynä kauemmas. "Rauhotuhan, ei tässä mitään", tyynnyttelin ja nousin ylös. Puistelin hiekat housuistani ja otin Jutan kiinni. Otin ohjat toiseen käteen ja nousin selkään. Annoin jalustinten levätä yhä ristikkäin ponin kaulalla. Napautin pohkeilla ja Jutta lähti laskemaan mäkeä käynnissä. Saavuimme asfaltille ja laskin jalustimet alas. Laitoin jalkani jalustimeen ja kokosin ohjat tiukemmiksi. Annoin pohkeita ja ravasin hiljalleen asfalttia pitkin. Istuin syvälle satulaan ja harjoittelin pysymään tasapainossa. Välillä pompotti kamalasti ja meinasin horjahtaa. Tarrasin kiinni satulaan ja onnistuin säilyttämään tasapainoni. "Hyyvä tyttö", kehuin hidastaessani käyntiin. Pidin ohjat yhä tuntumalla autojen ja mopojen varalta. Palasimme tallin pihaan ja saatoin laskeutua selästä. Talutin Jutan takaisin talliin ja kiinnitin käytävälle. Avasin vyön ja vein satulan paikoilleen. Otin suitset pois ja pesaisin kuolaimen pesualtaassa. Kuivasin kuolaimia hieman rätillä ja palautin nekin naulakkoonsa. Satulahuoneesta mukaani tarttui harjapakki. Puunasin Jutan kauttaaltaan ja tunsin sen karvan olevan hikinen. Hain satulahuoneesta fleece loimen ja toin sen Jutan luokse. Nostin loimen ponin selälle ja kiinnitin soljet kaulan alla. Sitten siirryin vatsan alle onkimaan hihnat toiselta puolelta. Kiinnitin klipsit ja hivuttauduin ponin taakse. Hännän alla oli remmi, josta häntä piti pujottaa ulos. Tallustin Jutta vanavedessäni tarhoille. Astuin sisään portista ja talutin Jutan perässäni. Suljin portin ja päästin ponin irti. Se lähti ravaamaan kauemmas pienen kuivan ruohotukon luokse, joka ei ainakaan minun mielestäni näyttänyt yhtään houkuttelevalta. Tosin, ehkei koskaan ruoho ole ollut kovin houkuttelevaa. Äiti tuli hakemaan minua juuri kun olin talliin menossa. Käännyin kannoillani ja ryntäsin autolle. Nykäisin tottuneesti ovenkahvasta, joka ei sattumoisin auennutkaan. Kokeilin tietenkin uudestaan, eikä ovi kuitenkaan auennut. Äiti avasi oman puolen ovensa ja astui ulos. " Ovi on kenkkuillut koko päivän, siun pittää tulla tätä kautta", äiti huikkasi. Köpöttelin toiselle puolelle ja odotin, kun äiti kömpi ulos autosta. Möngin autoon ja pääsin kuin pääsinkin etupenkille. Äiti istuutui auton rattiin ja lähti liikkeelle. // Voi kuinka ihanalta vaikuttava maastoreissu teillä, maakin on hyvä nyt kun lumet on sulaneet ja aurinko paistaa lämpimämmin. No voihan tihkusade, onneksi se loppui, vaikka eihän teistä kyllä kumpikaan sokerista ole - Jutta varsinkaan. Vähän saa aina motkottaa, joten se puhelin olisi hyvä juttu, taikka sitten ilmoittaa jollekin tallin henkilökunnasta, että on lähdössä maastoon, jotta osataan lähteä perään kun on epäilyttävän kauan oltu poissa. Tallituvasta löytyy muuten sellanen vanha Nokian-puhelin, jonka saa ottaa mukaan maastoon, siitä löytyy mun, Lucaksen, Reifrin, Sanna sekä Ramin numerot, joihin saa soittaa kun on tarvis. Jutan energiaa en kyllä yhtään ihmettele, se on sen verran reipas ollut tunnilla että on se hyvä, ettei kukaan ole vielä sieltä tullut alas! Tosin oonkin antanut sen vähän kokeneemmille pikkutytöille, jotta ne aloittelijat ei heti loukkaa itseään '... 15v€ -Iida
|
|
|
Post by Salome on Jul 1, 2015 10:49:36 GMT 1
Violettia Jutalle!
Aurinko oli kirkas näin aamusella ja aurinko lämmitti paitani selkämystä. Olin pukenut päälleni sen hetkisen lempipaitani, leopardikuvioisen topin. Ostin sen kesän alennusmyynneistä ja niistähän tuli paljon muutakin kahmittua. Muun muassa olin ostanut Kärkkäisen hevospuolelta Jutalle violetin riimun ja siihen hyvin sopivan satulahuovan. Hypistelin muovikassia, joissa tavarat olivat. Minun oli pakko kurkistaa pussiin ja sipaista huovan pintaa. "Oih, toivottavasti Juttakin tykkää näistä", mietiskelin kävellessäni aitausten ohi.
Hoksasin, ettei Juttaa oltu viety vielä talliin. Kävin hilppaisemassa tallissa ja jättämässä pussukan sinne. Samalla saatoin napata naulassa roikkuvan riimunnarun. Talsin rivakasti tarhalle ja tähyilin, missä Jutta oleskeli. Näin sen kirmaavan Danan kanssa innosta puhkuen. Nojauduin aitaa vasten ja huudahdin: "Hei vauhtipetteri, tulisiks sä tänne!" Poni ei letkauttanut korviansakaan, vaan jatkoi riehumista. Tila oli varmaan sen mielestä liian pieni kaikille kolmelle. "No, mä tuun sit hakee sut", tuhahdin muka vihaisesti ja ujuttauduin lankkujen välistä. Mielessäni kävi, että saattaisiko se vahingossa satuttaa minua. "Tuskin", sanoin puoliääneen ravistellen päätäni. Jutta oli jo rauhoittuneempi ja jyysti ruohoa aidan takaa. Se norkoili kauimmaisessa nurkassa ja minulla menikin hetki että pääsin sinne. Napsautin riimunnarun kiinni ja sain kuin sainkin vastahakoisen ponin raahattua perässäni talliin.
Tallissa laitettuani Jutan kiinni käytävälle, hain muovipussista sen uudet päitset. Palasin sen luokse ja riisuin vanhan riimun siltä vaivatta. "Ja uusi päähän. Violettihan sopii sulle aika hyvin", sanoin peräännyttyäni taaemmas silmäilemään ponin koko olemusta. "Kuin nakutettu! Säkö sen oot sille valinnu?" Kuului takaani kantautuva ääni. katsahdin viereeni ja näin Lunan. "Moi! Pitkästä aikaa!" Iloitsin ja halasin häntä oikein kunnolla. Hän alkoi kikattamaan: "Päästä irti sä kuristat mut!" Nauraen irrotin otteeni ja vastasin ilkikurisesti: "Se olikin tarkoitukseni!" Nauraa kihersimme hetken. Aloin sitten esitellä Jutan riimua ja Luna kehui vuolaasti. "Sopii oikein hyvin."
Lunan mentyä omien hoidokkiensa luokse, aloin harjailemaan tammaa. "Oot järkyttävän pölykarvan peitossa!" Puuskahdin. "Täs onki mukava homma." Jynssäsin ponin karvaa ja parin kymmenen minuutin kuluttua, se alkoi näyttää hyvältä. Sitte hoidetaan sun kaviot. Liu,utin käteni alas sen jalkaa ja nostin sen kepeästi kämmenelleni. "Noin ikään." Kopautin muutaman mutapaakun pois ja harjasin lopuksi kavion putipuhtaaksi kaviokoukun toisella puolella. Samalla lailla käsittelin kaikki muutkin kaviot. Viimeistä, eli vasenta takajalkaa puhdistaessani, huomasin vuohisessa verta valuvan naarmun. "Voi sua, missä sä oot tänkin telonut?" Kysäisin lempeästi ja laskin kavion maahan. Jätin ponin käytävälle ja lähdin kysymään neuvoa.
"Iidaa! Iidaa" Huutelin ulkona. Pysäytin huutelun ja jäin kuulostelemaan ääniä. Ei mitään. Ainoa ääni hevosten lisäksi, oli mopon ääni jossain kaukana. "Iida!" Kivahdin uudestaan ja kuuleville korvilleni kantautuikin älähdys. "Hitto Acce sun kanssas!" Kuulin Iidan huutavan. Tirskahdin itsekseni. Tamma oli jälleen keksinyt jotain päätä vaivaavaa. Talsin tarhalle, missä tiesin Accen olevan. Luna ja Iida olivat kumpainenkin tarhassa. "Ai hei Salome. Luna kertoikin sinun tulleen pitkästä aikaa", Iida sanoi ja hymy häivähti hänen kasvoillaan. En voinut olla tirskumatta. "Mikäs sua naurattaa?" Kysyi Luna hyväntuulisesti. "Mitä Acce teki?" Iida huokaisi. "Se samperin tamma puraisi minua, kun jakelin heiniä. Senhän pitäisi olla kiitollinen, että saa ruokaa." Naurahdin ja samoin teki myös Luna.
Lähdin takaisin talliin ja ovella pyörähdin ympäri. Unohdin mainita haavasta! Juoksin pää kolmantena jalkana takaisin tarhalle ja Iida olikin jo Lunan kanssa portin toisella puolen. "Onko sulla jokin hätänä?" Iida kysäisi. "On! Tai siis ei. Ei mulla, vaan tota ei Jutallakaan tavallaan", Takeltelin epäselvästi. "Tavallaan? Herranen aika, kerro nyt mikä sillä on!" Iida huolestui. "Sillä on vain pieni haava, vuohisessa." Iida huoahti helpotuksesta. "Olisit heti sanonut. Mennään katsomaan sitä. Mihin olet ponin lykännyt?"
Johdatin Iidan ja uteliaisuudesta pursuavan Lunan Jutan luo. Nostin vasemman takasen ylös ja osoitin noin viisi senttiä pitkää haavaa. "Äh, se on vain pintanaarmu. Varmaan jonkin toisen hevosen kengästä tullut tai jotain. Ota vaikkapa kasteltu paperi ja taputtele kevyesti. Kyllä se siitä. Laitetaan sitten tarvittaessa paperi päälle ja pintelillä kiinni, jos tuo pahemmin vuotaa." Iidan sanat rauhoittivat ja lähdin vessaan hakemaan paperin palaa. Kostutin sen valuvasta vedestä ja palasin Jutan luo. Painelin kevyesti haavaa. Alemmas valuneet vedet pyyhkäisin paperilla, jonka sittemmin toimitin roskiin.
Jatkoin harjailua ja selvitin sen harjan. Sain päähäni letittää sen ja kiinnittää vaikkapa kukkia. Ryhdyin taiteilemaan ristikkolettiä, joka sujuikin melko sutjakasti. Samoilla tulilla letitin myös hännän. Muutama jouhi hapsotti tyhmästi ja perfektionistina se häiritsi. Purin koko letin ja aloitin alusta. Tällä kertaa sain siitä siistin ja toivoin että hevosen häntään olisi saanut laittaa hiuslakkaa, niin se olisi pysynyt siistinä. Saatoin vain toivoa, että Jutta ei riehuisi paikallaan.
Keräsin mielestäni kauneimpia luonnonkukkia, metsäkurjenpolvia sekä mesiangervoja. Otin niitä runsain mitoin, jotta niitä riittäisi häntäänkin. Tallin ovella kompastuin ja kaikki kukat lensivät kaaressa käsistäni. Joku repesi nauruun. Se oli Luca. En ollut nähnyt poikaa ennen, mutta Luna oli kertonut hänestä paljon. Nousin seisomaan ja puistelin vaatteeni. Keräsin kukkaset ja yllätyksekseni Luca autooi. "Kiitos", huokaisin hänen ojentaessaan kukkia. "Äh, nää kaikki on kyllä ihan lytyssä. Ei nä enää näytä hienoilta", mutisin typertyneenä. Poika seisoi yhä vieressäni haroen hiuksiaan. "Voin kerätä sun kans uusia, ku mul on hetki vapaata." "Se ois tosi kiva!" "Mennäänkö heti?" Hän naurahti. "Juu."
Keräsimme naureskellen kukkasia. Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Kerroin miten en ollut kerennyt tallille, sillä minulla oli ollut älyttömästi kaikkea muuta. Hän osasi kuunnella, ja ymmärsi tallijutut paremmin kuin Aleksi. Kun olimme keränneet kasvit, joita oli tällä kertaa paljon enemmän, hän joutui lähteä auttamaan hevosten ulos viemisessä. "Tavataan vielä joskus", hän huikkasi väläyttäen leveän hymyn. "Varmasti!"
Koristelin tamman hohtavan mustan harjan kukkasilla. "Nyt sä näytät tosi nätiltä", sanoin tökkäistyäni viimeisenkin kukan paikoilleen. "Niin näyttää", sanoi pojan ääni takaani. Hän peitti silmäni ja sanoi: "Arvaa kuka?" "Luca!" Nauroin ja käännyin ympäri. "Ai Lucako se siellä?" Luna sanoi iloisesti. Hänen äänensä kuului taukohuoneesta. Tyttö avasi oven ja kurkisti meihin. "Ai moi Luca! Mitäs sä täällä?" "Vien hevosia ulos", hän vastasi tasaisella äänellään. Luna katsahti Juttaan: "Voi kun se näyttää söötiltä!"
Napsautin klipsut irti ottaessani Juttaa vapaaksi. Pitelin ponia kiinni ja se pysyi rauhallisena nuuskien ilmaa. "Lunaa! Lunaa!" Kutsuin. Luna pyyhälsi paikalle. "Mikä nyt?" Hän kysyi yllättyneenä. "Voisitko tulla ottamaan musta ja Jutasta valokuvia? Mä vaan istuisin ja menisin vähän käyntiä. Mennään tonne niitylle", kerroin ja Luna lupautui. "Hei ja piteleks Juttaa ja laitat sille suitset sillä aikaa, ku mä käyn laittaa mekon päälle. Nappasin satulahuoneesta mennessäni kassin ja pyyhälsin vessaan.
"Ihana mekko!" Luna ylisti saavuttuani vessasta. "Kiitti.No mä toivonkin etten likaa sitä" Naurahdin. "Se oiskin näky, ku tulisit Jutan kaa takasi tallille mekko p*skassa", Luna hihitti ja ojensi ohjat minulle. Heti päästyämme tallista nousin selkään ja otin hyvän tuntuman ohjista. "Toivottavasti Jutta sä et tiputa mua!"
Saavuimme pellon laitaan ja Luna asettui sopivan matkan päähän. "Käännä sen pää tänne!" Luna kehotti ja teinkin työtä käskettyä. Poseerasin oikein kunnolla ja kuvia tulikin monta. "Hei jos mä vaikka nyt ratsastan sit vähän", sanoin ja annoin paikallaan seisovalle ponille pohkeita. "Okei." Etenin käyntiä hyvässä tahdissa ja pidin pohkeen kiinni kunnolla kyljissä. Ohjat oli tuntumalla. "Alan ottelee kuvia!" Luna tiedotti ja räpsäytteli salamaa. "Tästä yhestä tuli tosi hieno." Olisin halunnut mennä katsomaan, mutta sitten olisin maassa liehuvien laskosten kanssa joutunut tiputtautua kosteaan ruohikkoon. Jatkoin poseeraamista ja hymyilin oikein olan takaa.
Napautin Jutan kylkiä ja sain sen ravaamaan. Pikku pätkä ravia ja sitten laukkaa. Laukkasin pellon päähän ja Jutta pukittelikin innostuneena.. ;D Saipahan ainakin virtaa pois. Laukattuani pari minuuttia, otin käyntiin. Kävelimme takaisin tallille ja laskeuduin selästä. "Mä vien sen tonne käytävälle, sä voit lähtee vaihtaa vaatteita", Luna tarjoutui. Hän laski kameran jollekkin sivupöydälle ja läksi Jutta vanavedessään.
Ahtaassa vessassa yritin huhkia saadakseni mekon päältäni. "Luna!" Kiljaisin. Kuulin hänen kenkiensä kopisevan oven takana. "No?? Pitääkö mun tulla auttaa mekko sun päältä?" Hän tirskahti. "Ei vaan toisiks mun vaatteet sieltä satulahuoneesta. Sellasessa S-marketin muovipussissa. "Ok." Istahdin pöntön päälle ja laskin mekon syliini. "No niin, se pussi roikkuu tossa kahvassa", hän naurahti ja kipaisi tiehensä. Avasin oven peläten jonkun tulevan. Samassa tallituvan ovi kolahti ja askeleet lähestyivät. Salamannopeasti tempaisin pussin oven kahvasta ja rämäytin oven kiinni. Varmuuden vuoksi laitoin sen lukkoon. Nopeasti sujautin päälleni leopardikuvioisen topin ja korkeavyötäröiset, tummansiniset shortsit. Vetäisin vetoketjun housuistani kiinni ja napitin sen.
"Valmiina ollaan", huudahdin iloisesti. "Okei, mut arvaa mitä. Mun kyyti tuli", Luna sanoi ja naurahti kolkosti. "Heippa sitten! Mennään pian yhessä maastoon!" "Todellaki", hän naurahti ilme kirkastuen. Sitten hän lähti tallista. Nakkasin pussukan satulahuoneeseen ja palasin Jutan luo. "Mun oma pikku Jutteliputteliini", höpötin ja halasin sitä. Se painoi turpansa hiuksiini ja hamusi niitä. "Hih, lopeta", hihitin ja työnsin sen turvan pois. Rapsutin sen pehmoista päätä. "Hieno hieno tamma."
Sisään alkoi tulvia väkeä neljän aikoihin ja näin parhaaksi lähteä. "Heihei sitten mussukkani", kuiskasin ja muiskautin pusun sen turvalle. Astelin satulahuoneeseen ja siellä istuksi pikkuisia poniratsastajia. "Ootko sä hoitaja?" Yksi kysyi silmät loistaen. "Juu, mä hoidan Miinaa ja Juttaa.", vastasin ja nostin pussukan ja kameran tuolilta. "Siistiä", he tokaisivat melkeinpä kuorossa. "Voitko sä auttaa mua hevosten laitossa?" Ovelle tupsahtanut Emmi kysyi. "No, mikäs siinä, mut SEN jälkeen mä sit lähen."
Kiiruhdin kuin heikkopäinen seuraavan tunnin ajan. Aina joku ei uskaltanut kiristää satulavyötä, tarvitsi apua kypärän valitsemisessa taikka halusi jonkun apuun harjaamiseen. Sormeeni tuli rannut, sillä olin kiristänyt kymmeniä solkia ja vöitä. "Huhhuh, olipa siinä paljon urakkaa, mutta hauskaa se sinänsä oli", huokaisin. "Älä muuta sano", Emmi jatkoi.
Laitoin Aleksille whatsapissa viestiä, että voisiko se tulla hakemaan mua tallilta. "Tottakai!" Hän vastasi ja kysäisi samalla halusinko tulla heille yöksi. Vastasin myöntävästi. Odottelin satulahuoneessa ja pelasin Subway surfersia. "Moi! Oliksä auttamassa hevosten tunnille laitossa?" Huoneeseen saapunut Luca kysyi. "Joo, mut oota hetki, mä saan kohta ennätyksen." Luca naurahti, muttei kysellyt enempää, vaan istahti viereeni katselemaan. "Noin.. Just noin.. JEEE!!" Kiljaisin saatuani loistavan pistemäärän. "Shhh!" Luca suhahti hymyillen. "Niin joo, ei tallissa saa huutaa.."
Juttelimme tovin Lucan kanssa siitä, mihin viimeksi jäimme. Nauroimme ja unohdin ihan ajankulun. En edes muistanut olevani lähdössä. "Salomee!" Huusi melko hiljaisesti joku kauempaa. Ilmeisesti tallin ovelta. Hyppäsin ylös ja Luca teki samoin. "Kuka siellä on?" Hän kysyi. "Aleksi varmaan." "Aleksi?" Hän toisti kysyvästi. "Mun poikaystävä. Pyysin sitä hakemaan mut." Juoksin tallin käytävälle. "Aleksi, moi!" Nauroin ja juoksin halaamaan häntä. Hän syleili minua lämpimästi ja työnsi minut sitten kauemmas nauraen. "Haiset pahalle." Nauroin ja niin teki hänkin. Sanoin heipat Lucalle, joka oli jäänyt käytävän päähän. "Heippa, nähään joku toinenkin kerta!" Hän huudahti iloisesti.
Kävelimme Aleksin skootterille, hänen kätensä vyötärölläni. "Hei, kuka toi tyyppi muuten oli?" Hän kysäisi pikaisesti. "Luca." "Ai", hän kuiskasi hiljaa. "Se on tosi kiva.. Hetkinen, etkai sä vaan luule!..ALEKSI!" Nauroin ja sain hänetkin hymyilemään. "Heh, no ei siinä mitään. Kerroitko sä että me.." "Kerroin", vastasin ennen kuin hän sai lauseensa loppuun. "Hyvä", hän sanoi hymyillen omahyväisesti. "Mitä hyvä?" Kysyin kummastellen. "Sitä vaan, että sä oot mun!" Hän nauroi ja virnuili ihanasti ja painoi minut vasten skootteria. Suljin silmäni ja hänen huulensa kohtasivat omani. Suutelimme kauan, mutta silti niin vähältä ajalta se tuntui, kun hänen huulensa erkanivat omistani. "Ja nyt kyytiin", hän virkkoi ja nosti minut kepeästi skootterin selkään. Hän istui tietenkin eteen.
Kaasuttelimme Aleksin helmenvalkoisen talon eteen. Hän sammutti skoban ja nosti minut sitten syleilyynsä. Kiljahtelin naurusta, kun hän asteli portaat ylös talolle, minä sylissäni. "No niin!" Hän sanoi eteisessä laskiessaan minut sylistään. "SAlOMEKIN tuli!" Kiljaisi Aleksin pikkusisko. "Jep", Aleksi sanoi ja johdatti minut huoneeseensa. Heitin muovikassin hänen sänkynsä viereen ja ilmoitin, että minulla on nälkä. "Mennään sit syömään jotain, tuu", hän sanoi ja avasi oven.
Iltapalapöydässä minulla oli rentoutunut olo, vaikka koko Aleksin perhe istui syömässä. Äiti, isä, pikkusisko ja Isoveli. Pöytään oli katettu keitettyjä kananmunia, ruisleipää, margariinia, jugurttia, juustoa ja kinkkua. Nostin lautaselle niin paljon ruokaa, kuin kehtasin. "Voi kun ihanaa, että te olette olleet niin kauan yhdessä!" Aleksin äiti sanoi hymyillen saaden minut punastumaan. Aleksi hipaisi jalkaani pöydän alla ja kuiskasi korvaani. "Älä välitä noista." Sitten hän haukkasi ruisleipäänsä yhä siniset silmät naulittuna minuun. "Eikö susta muka ole ihanaa et me ollaan yhdessä?" Kiusoittelin. "Tyhmä, en mä sitä tarkoittanut!" Hän sanoi ja muka pamautti minua päähän.
Myöhemmin kun kaikki Aleksin perheestä olivat rantautuneet omiin huoneisiinsa, saimme olla kahden. Siivosimme ensin illallistarpeet ja minä laitoin astianpesukoneen pyörimään sillä aikaa, kun Aleksi pyyhki pöydältä leivänmuruja. Hän huuhteli luudun ja sanoi että nyt hän oli valmis. "Valmis mihin? kysyin ja katsoin syvälle hänen sinisiin silmiinsä. "Valmis kosimaan sinua!" Hän sanoi juhlallisesti ja polvistui eteeni. Repesin nauruun ja niin teki hänkin. "Eikun mä vaan tarkotin et nyt me voiaan kattoo vaikka joku leffa", hän sanoi, kun sai vihdoin naurun lakkaamaan.
Katsoimme Lumikin ja metsästäjän. Se oli hyvä, ja paremman siitä teki se, että sain katsella sitä käpertyneenä Aleksin kainaloon. Yhtäkkiä hän siirsi hiukseni kaulaltani, ja kuvittelin hänen kuiskaavan minulle jotain. Hän kuitenkin painoi huulensa kaulalleni ja eteni ylös huulilleni. Se oli elämäni paras suudelma, vaikka osa elokuvasta menikin ohi!
|
|
|
Post by Salome on Jul 18, 2015 21:25:57 GMT 1
Tallustelin tarhalle ja tähyilin poninpalleroa. Jutta seisoskeli erään puun alla nyhtäen ruohoa maasta. "Juttaa", huhuilin samalla, kun lähdin tallustamaan sitä vastaan. Ponitamma lähti kävelemään minua karkuun. Ensin se vain käveli, mutta kun kiihdytin vauhtia, teki samoin myös Jutta. Kiersimme puun ympäri. "Ponimus kaakkimus, et viittis jo hidastaa", kehotin ravatessani sen perässä. Pysähdyin ja tutkin taskuni. "Ei mul oo nameja mukana", ajattelin tympääntyneenä. Muut ponit tarhassa olivat nostaneet päänsä ruohosta. "Mitä ihmettä te touhuatte", ne tuntuivat kysyvän.
Taivalsin Jutan perässä kaksikymmentä minuuttia ennen kuin se antoi ottaa kiinni. "Sinä hölmö poni." Kun pyysin, Jutta seurasi minua kuuliaisesti talliin. Ponille oli kasvanut kunnon heinämaha, joten tänään voisi olla hyvä päivä ratsastaa.
Jutta oli kiinni käytävällä ja se tuntui murjottavan, koska olin hakenut sen sisälle. Hääräsin sen molemmilla puolilla puunatessani irtokarvaa pois. "Miten susta vieläkin lähtee karvaa?" Ihmettelin. Otin esiin kaviokoukun ja liu,utin käsivarteni sen jalan ympärille. Poni nosti kavion vaivatta. "Tosi hieno Jut.." Kerkesin sanoa, kun se "hieno ponimus" oli jättänyt hampaan jäljet takamukseni. Kiljaisin ja pomppasin taaksepäin. "Hyi!" Toruin. Pyysin Lunan vahtimaan Juttaa sillä aikaa, kun puhdistaisin etukaviot. Onnistuin saamaan kaiken töhnän kavioista pois, ilman enempää hampaankuvia takalistossani. Kiitin Lunaa, joka lähti touhuamaan omiaan. "Eipä mitään", hän vähätteli.
Olin saanut ponille varusteet päälle. Tänään se oli tavallista kiukkuisempi ja sai nähdä mitä tapahtuisi. Annoin Jutan odottaa käytävällä sen aikaa, kun kävin etsimässä tallituvan jääkaapista porkkanoita. En löytänyt, joten tyydyin omeniin. Löysin terävän veitsen, jolla viipaloin omenan palasiksi. Työnsin viipaleet minigrip-pussiin. Tungin pussin taskuuni ja lähdin Jutan seuraksi.
Jo selkäännousussa Jutta temppuili. Se peruutti ja jouduin hyppimään mukana, jalka toisessa jalustimessa. Kun se pysähtyi, käytin tilaisuutta hyväkseni ja suorastaan loikkasin selkään. Jalustimet päkiälle, ohjat käsiin, ryhti suoraksi ja katse eteen. Töksöttävin askelin tamma lähti askeltamaan pitkin kaviouraa. Kulmiin pyöräytin voltit ja pyrin asettamaan Juttaa niskasta. Aluksi sen kaula pullistui toiselta puolelta ja koko pää oli kääntyneenä. Sinnikkäästi sain sen pikkuhiljaa asettumaan. Kehuin sitä ja tarjosin omenaviipaleen. Jutta rouskutteli sitä tyytyväisenä.
Tein käynti-ravi siirtymisiä ja pysähdykset päätyjen keskelle. Poni puksutti menemään ja tottelikin jo aika hyvin. Aloitin ravaamaan kahdeksikkoa ja kahdeksikon välissä vaihtuisi kevennys. Jutta kiukutteli, eikä suostunut vaihtamaan toiselle ympyrälle, vaan jatkoi suorilta uralle. Poni oli itsepäinen, eikä mennyt minne pyysin. Seuraava kierros sujui paremmin, lukuunottamatta kauheaa kiihdyttelyä ravissa. En halunnut repiä ohjasta, joten tein tuhansia puolipidätteitä hidastaakseni tamman menoa.
Asetin Juttaa sisäänpäin ja annoin laukka-avut. Se pyyhälsi laukkaan ja pukitteli villisti. Takapuoleni oli kuin liimattu satulaan, enkä sen myötä liikkunut senttiäkään. Tein rauhassa puolipidätteitä ja jutustelin rauhassa niitä näitä. Tamma alkoi hidastaa ja siirtyä tahdikkaaseen raviin. Pyöräytin voltin ja istuin syvälle satulaan. Kaarteessa kannustin Jutan pelkällä istunnalla laukkaan. Se ensin spurttasi, mutta kierroksen jälkeen sain sen hidastamaan tasaiseen, hyvätempoiseen laukkaan. Puolen kierroksen jälkeen otin raviin ja sitten käyntiin. Olin saanut sen laukkaamaan hyvin ja siihen oli laukkaaminen hyvä lopettaa! Löysäsin ohjat ja annoin ponin kävellä loppukäynnit.
Riisuin varusteet ponin syödessä samalla heiniään. Kävin ripustamassa suitset ja satulan paikoilleen. Harjasin ponin kevyesti ja tarkistin kaviot. Jutta oli yhä melko kireä, joten sidoin sen lyhyelle narulle tarkistaessani etukavioita. Lopuksi tarjosin sille muutaman omenaviipaleen. "Ole hyvä rakas ponipulleroni", höpötin ja ojensin herkut. Sametinpehmeä turpa hamusi namit pehmeästi suuhunsa. Muiskautin suukon ponin turvalle ja jätin sen sitten rauhaan.
Puhdistin Jutan varusteet ja etenkin suitsiin oli pinttynyt muutama rapatahra. En ollut liiemmin kerennyt niitä hankaamaan. Lopuksi rasvasin sekä satulan että suitset. Ylimääräisen rasvan pyyhkäisin pois vessapaperilla, jonka kävin pöllimässä vessasta.
En keksinyt paljoa tekemistä, joten vein Jutan takaisin tarhaan. Iida pyysi jos voisin viedä myös Tumpun ja Nellin tarhoihinsa. "Yes sir!" Naurahdin ja haahuilin Tumpun karsinalle. Suuri, lähes 170-senttinen hevonen odotti minua karsinassaan. Onnekseni hevonen oli rauhallinen ja laski päänsä, joten päitset oli helppo pukea. Napsautin klipsin ja talutin tyynen rauhallisen hevosen ulos.
Nelli katseli uteliaana kun saavuin karsinaan. Se oli sopivan piskuinen, joten päitsien ujuttaminen päähän onnistui helposti! Kehotin sitä seuraamaan ulos perässäni ja se lähti innokkaanaa miltei ravaamaan ulos tallista. Sain hölkätä sen perässä ja se vei minua, enkä minä sitä. Jotenkin kummassa päädyimme väärälle tarhalle ja Nelli tervehti siellä käyskenteleviä hevosia. "Noni primadonna, mennään jo." Houkuttelin sen pois hevosten luota omenan viipaleilla, joita minulla oli vielä muutama jäljellä. Sain ponin vietyä tarhaansa ja annoin sen siellä rouskuttaa loput namit.
Kärräsin Jutan lantakikkareet kärryssä lantalaan. Aikani kuluksi hain myös vettä ja liinan ja puhdistin ponin vesi- ja ruokakupin. Ne olivat kuolan ja ruoan peitossa. Olinkin sitten tyytyväinen saatuani ne puhdistettua. Ei itsestäni ainakaan olisi kivaa syödä likaisista astioista.
Iltapäivällä hain Jutan, Nellin ja Tumpun takaisin karsinoihinsa. Autoi Iidaa kuljettamaan ruokaa hevosille. Olin yllättynyt, miten monet niistä kolistelivat ja kuopivat saadakseen ruokansa ensimmäisenä. "Hiljaa", Iida yritti, kun mekkala yltyi. "Ei niitä taida saada hiljentymään", sanoin ääneen jo itsestäänselvän asian. Iida naurahti ja myönsi minun olevan oikeassa. Saatuaan ruokansa, kaikki rauhoittuivat ja talliin laskeutui hiljaisuus. Ainut ääni oli hevosten heinien rouskutus. "No niin. Kannattaa sinunkin Salome lähteä jo kotiin. Myöhemmäksi on luvattu sadetta." Sanoin heipat ja lähdin pakkaamaan kamppeeni kasaan.
Aleksi haki minut skootterillaan ja kertoi innoissaan jääkiekosta. Jutut menivät minulta toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tyyliin nauroin vain väärässä kohdassa ja ynähdin aina välillä.
//Voi eikä!? Jutta oli ihan hirveä , kui se suo rupes tollallailla kiusaamaan, aie sattui varmaan saada se purema perseeseen. On se muaki purru pariin otteeseen nuorempana, mutta eipä se enään uskalla koskea mun upeaan pyllyyn, hah! Mä muuten kurkin talon ovelta lenkkarit jalassa valmiina ryntäämään apuun, mutta hyvin sä sen rodeossa pysyit, onneksi, ja oli kyllä mun onni, ikävä myöntää, että oon tyytyväinen kun se sun kanssa pukitteli eikä minkään pikkulapsen, koska sitä tuskin sen jälkeen enään näkisi tallilla kun ylisuojeleva mamma päätti että ratsastus on vaarallista.... kiitos sulle siitä sekä vesi- ja ruokakupin putsauksesta!
|
|