Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 16, 2016 20:02:29 GMT 1
Crimson's Glamorösa Stjärna
11-vuotias nyffiruuna joka tottelee nimeä Cora. Kilpailee tasolla HeA & 110cm omistajansa Angelikan kanssa! Yläkokossa 16.04.2016 -->
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 6, 2016 19:16:06 GMT 1
06.05.16En tajuu miten tosta tuli noin huonolaatunen.. D:Käytiin Coran kanssa lämpimän kevään kunniaksi ottamassa laukkaa maastossa ilman satulaa! Kuka sitä nyt jaksaa jotain hikistä koulua vääntää tällä ilmalla ;) Ps. Kypärä oli pois päästä vain tämän yhden kuvan oton ajan :D Angelika ja Cora,1. Merkintä // Aijai mut onneks vaa tän yhen kuvan ajan ;) voie ihanan lämmin on sää toisaan ollu joten maastolaukat on ihan sallittua tälläsellä kelillä. Söpö Cora! 6v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 8, 2016 13:27:43 GMT 1
07.05.16
Mulla oli ollut koko päivän tosi kiire. Tai oikeastaan eihän mulla kiire ollut vaan paljon tekemistä vain. Sen takia tallille lähteminen venyi myöhään ja hyppäsinkin autoon vasta seitsemän aikoihin. Matka Yläkokkoon sujui leppoisasti radiota kuunnellen ja ilta-auringossa silmiä siristellen. Perhana kun olin unohtanut aurinkolasit, mietin kääntyessäni tyhjään tallipihaan. Ainoastaan Merrun mopoauto oli parkkeerattu lähelle kenttää. Astuin ulos autostani ja kävelin suoraan pihatolle, jossa russit odottivat jo portilla innokkaina sisäänpääsyä. Cora oli imuroimassa viimeisiä heinänrippeitä maasta, joka oli hyvin kuivinut lämpimien päivien ansiosta. Vaikka oli jo ilta, aurinko lämmitti vielä kovasti ja ulkona pärjäsi hyvin t-paita päällä. Jalkaan olin kuitenkin laittanut ratsastushousut, sillä olihan niissä kaikista paras ratsastaa. ”Coraaa! Tuleppa tänne poika” Huhuilin ruunalleni yrittäen häätää innokkaita russeja pois tieltäni. Kutsuuni tosin näytti kiinnittävän enemmän huomiota tarhan kauimmaisessa nurkassa oleva Vikke, heh. Cora ehti tulla vain muutaman askeleen minua vastaan, ennen kuin olin jo sen luona. ”Noin, hyvä poika. Minun oma mussukka” Lepertelin ponilleni silittäen sen turpaa. Hellän hetkemme jälkeen maltoin vihdoin kiinnittä narun siniseen riimuun ja lähdimme talliin. Tosin musta tuntui, että Cora olisi saattanut seurata hyvin ilman naruakin, se oli vähän semmonen koiranpentu. En kuitenkaan viitsinyt ottaa mitään turhia riskejä vaan talutin ponin sisälle asti oikeaoppiseen tapaan. Kiinnitin ruunan molemmin puolin käytävälle ja aloitin harjaamaan melko puhdasta karvaa, jossa kuitenkin oli siellä sun täällä haaleita ruskeita läikkiä johtuen ponin piehtaroinnista. Tallilla melko uuden kasvon, Rosannan suokki Juti hörisi välillä karsinassaan katsellen uteliaana puuhiamme. Cora lepuutti rennosti takastaan, mutta ei vaikuttanut väsyneeltä. Täytyisi pestä poni joku päivä, kun kerta tuli näin lämpimät ilmat, pohdin puhdistaessani kavioita. Kengittäjäkin täytyy kutsua muutaman viikon päästä. Kyllä sitä vaan on hevosenomistajalla kaikenlaista muisteltavaa, tuumin nostaessani ruskeaa estepenkkiä kimon ruunan tasaiseen selkään. ”Moikka, mä jo hetken mietin onko Cora päässy karkaamaan ku en nähny sitä tuolla tarhassa!” Talliin pyyhältänyt Iida naurahti kädessään naru, jonka päässä komea musta puoliverinen tarkkaili ympäristöään. ”Ei nyt sentään, hain tän sisälle kun ollaan menossa vähän hyppäämään tonne kentälle. Huomasin et siellä on jotain esteitä jääny korjaamatta, voin varmaan käyttää niitä?” Kysyin blondilta naikkoselta. ”Tottahan toki voit, ne on varmaan jääny sinne eiliseltä estetunnilta. Tulin laittamaan hepoille iltaruuat. Saa Corakin sitten syödäkseen kun on töistä päässyt” Iida sanoi taputtaen poniani takapuolelle. Suitsittuani ponin, laitoin suojat sen jalkoihin, jotka mätsäsivät hienosti uuden mustan huovan kanssa. Kentällä tarkistin satulavyön kireyden, laskin jalustimet alas ja ponnistin selkään. Coralla oli kiire liikkeelle, eikä se olisi malttanut pysyä paikoillaan. Lyhensin toista jalustinhihnaa yhdelle reiällä, sillä se oli päässyt venymään enemmän. Allani oleva poni heitti päätään ja kuopi kärsimättömästi etusellaan. Päästin ruunan kävelemään uraa pitkin, mutta pidin ohjat heti alusta alkaen hieman tuntumalla, ihan vain varmuuden vuoksi. Olipa Cora kerran innostunut alkukäyntien aikana hyppäämään kentällä olleen esteen yli. Vähitellen aloin hakea Coraa tuntumalle ja siirryimme kevyeeseen raviin. Poni vaikutti rennolta, mutta eteenpäinpyrkivältä, juuri sopivalta pieneen estehyppelyyn. Noin kymmenen minuutin kuluttua aloin ottaa laukkoja. Laukkasin reippaasti kevyessä istunnassa kumpaankin suuntaan, jotta Coran lavat aukeaisivat hyvin hyppyjä varten. Aloitin hyppäämisen pitkällä sivulla olevalla yksittäisellä esteellä. Se oli ihan normaali ”sokeripala” este sinisellä puomilla, joka sai kuitenkin korkeutta lisää päälle asetetulla mustalla paksulla putkella. Lähestyin puolimetristä pystyä tahdikkaassa laukassa, mutta putken takia Cora hiukan epäröi ja otti ison harppauksen pikkuesteen yli. Keikahdin hetkeksi etukenoon suuren hypyn vuoksi, mutta korjasin asentoa ja aloitin uuden lähestymisen samalle esteelle. Tulin samaa estettä kummastakin suunnasta muutamia kertoja, jolloin poni tajusi että ei se ollutkaan niin vaarallista. Otin välissä muutaman kierroksen ravia ja siirryin seuraavaan tehtävään. Toisella pitkällä sivulla oli kaksi pystyä, korkeudeltaan noin 50 ja 60. Helppoja pikkuesteitä siis edelleen, mutta välissä täytyisi olla tarkkana askelten suhteen. Cora tuli ensimmäiselle esteelle tasaisesti ja hyppäsi pyöreällä hypyllä. Toiselle pystylle tulimme hiukan pohjaan ja askeleita tuli kuusi sekä pieni töpöaskel ennen hyppyä. Yli kuitenkin päästiin ja eikun uudestaan. Sarja onnistui nyt paremmin, ajoin hiukan enemmän eteen ja saimme kuusi hyvää askelta väliin. Jatkoin hetken mielijohteesta ratsastusta kentän keskellä vinossa olevalle 70cm okserille. Cora oli jo pistänyt päällensä estemoodin ja okseri ylittyi lennokkaasti, joskin kierroksia oli hiukan liikaa herralla. Taputin innokasta poniani hymyillen ja siirsin sen käyntiin. ”Hieno, hieno poni” Puhelin Coralle antaessani ohjien valua pitkiksi sormieni lomasta. Kevyesti hionnut poni pärski selvästi tyytyväisenä ja oli sekin tyytyväinen itseensä. ”Vau, tehän menitte hienosti!” Kentän laidalle ilmestynyt Merru hihkaisi seuranaan serkkunsa. ”Ai mä en huomannutkaan että olitte katsomassa! No hyvä jos ei ihan kauheelta näyttänyt” Naurahdin tytöille. ”Tuutko meiän kanssa vielä rupattelemaan tonne taukotupaan? Iida sai just hepat hoidettua ja täällä ei taida olla enää ketään muita tallilla kun kello on kuitenkin lähempänä yheksää” Milja kysyi rapsutellen pysäyttämääni ponia. ”Juu voin tulla, ei mulla kotiinkaan kiire oo. Täytyy eka vaan hoitaa Cora yökuntoon” Vastasin ja hyppäsin alas selästä. Ihan mahtava päivä kyllä takana, tuumin taluttaessani ruunaa siirtotalliin. Angelika ja Cora,2. Merkintä// Sun ja coran hyppelyt näytti menevän hyvin, mitä ehdin nähä kävellessä ohi kun heppoja hain tai kun kävin ovea sulkemassa. Hyvä niin, hyvästä kerrasta jää hyvä fiilis sekä hepalle et ratsastajalle! Se tuntuuu tosiaan olevan aika nallukka, kun pihattolaisia hakee sisään niin se mielellään oottelee että muut on sisällä tai sitten tulee russien kaa samaan aikaan perässä pitkällä narulla, ihanaa kun on tollasiakin sisälle haettavia:D 15v€ -iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 30, 2016 13:52:29 GMT 1
30.05.16
Kävelin portaat ylös taukotupaan, jossa oli kunnon lauma Yläkokkolaisia juoruamassa uusimmista jutuista. Moikkasin kaikkia iloisesti ja kävelin suoraan kahvinkeittimen luokse, jossa oli juuri kaapistani ottaman mukin verran nestettä. Kannoin kahvikupin pöydälle ja istuuduin pehmeälle nojatuolille, kaivaen repustani välipalaksi tarkoitetun banaanin. ”Mitäs teille, onko joku menossa ratsastamaan?” Kysyin hiljaisuuden katkaisemiseksi. ”Mä aattelin mennä ilman satulaa ja ehkä myös uittamaan jos jaksaa” Merru vastasi istuen Topi rakkaansa sylissä. ”En mä oikee tiiä viittinkö lähtä ratsastamaan ku Bia on ollu niin jäykkä nyt ja hypättiin eilen esteitä. Ihan hyvin se meni mut kattoo jaksaako tänää mitään ihmeellistä” Salome vastasi huokaisten ja räpläsi puhelintaan. ”Mä ratsastin Alman jo äsken!” Milja hihkaisi ylpeänä ja pullisti hauistaan reippauden merkiksi. Naurahdimme kaikki yhteen ääneen ja mietin mitä itse tekisin. ”Mä meen Coralla jonku koulutreenin ilman satulaa ja sit hyppään Lupulla jotain pieniä tai meen puomeja jos jaksan” Vastasin ja hörppäsin loput kahvit kurkkuuni. Nousin ylös tuolilta ja lähdin hakemaan poniani pihatosta. Ulkona oli oikeastaan tosi kiva ilma, hellehän siellä oli mut aurinko meni aina välillä piiloon eikä porottanut koko aikaa suoraan niskaan. Sidoin kimon ruunan harjauspuomille ja nappasin korista pölärin. Cora oli hyvällä tuulella ja kihnutti aina päätään minuun, kun vain yletti. Rapsutin ponia korvan takaa ja se lörpötti huultaan nauttien huomiosta. Tarkistin ruunan kaviot, jotka olivat ihan putipuhtaat. Harjasin vielä pikaisesti takut pois hännästä ja jo melko pitkäksi kasvaneesta harjasta. Se näytti oikeastaan ihan kivalta näin pitkänäkin, joten en viitsinyt alkaa sitä leikkaamaan. Letitin otsaharjan ja kiinnitin sen kädessäni olevalla ruskealla ponnarilla. Laitoin myös omat hiukseni kiinni ja asettelin kypärän päähäni. Nappasin suitset puomilta ja otin riimun pois Coran päästä. Kiltti poni seisoi paikoillaan ja odotti että kiinnitin remmit. Otin ohjat tuntumalle ja ponnistin jakkaran päältä selkään. Ponin karva tuntui ihanan pehmeältä paljaita sääriäni vasten. Maiskautin ruunan liikkeelle ja siirryimme kentälle. Noin kymmenen minuutin alkukäyntien jälkeen keräsin ojat käteen ja siirryimme raviin. Ponilla on onnekseni pehmeät askeleet ja hyvä selkä, joten ilman satulaa pysyi hyvin kyydissä. Cora liikkui ihan hyvin omalla moottorilla, mutta välillä jouduin huomauttamaan vauhdin hidastumisesta. Tuntui ettei ruuna oikein ottanut minua tosissaan, kun satulaakaan ei ollut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut ettei töitä voisi tehdä kunnolla. Otin ponin herättelemiseksi muutaman suunnanvaihdon kokorataleikkaalla ja puskin sen kunnolla kulmiin sisäpohkeen avulla. Pikkuhiljaa tahti alkoi selkeytyä ja tunsin etupään kevenevän. Pärskähdellen Cora siirtyi kaula kaarella pidentämään askeltaan pitkällä sivulla. Otin lyhyille sivuille hiukan kootummassa ravissa suuret voltit. Tein samaa tehtävää vielä toiseenkin suuntaan ja siirsin hyvin lämmitellyn ratsuni käyntiin. Nostin laukan ja annoin innokkaan ponin laukata aluksi melko vapaasti ympäri kenttää. Se yllätti minut pienellä pukilla, mutta en pahemmin horjahtanut. Otin muutaman laukanvaihdon kokorataleikkaan avulla, ettei ratsastus menisi aivan liian helpoksi. Jatkoin laukan jälkeen ravissa, tehden muutaman kerran kolmikaarista kiemurauraa. Cora vänkäsi hiukan vastaan aluksi eikä olisi enää jaksanut taipua kunnolla. Tein tehtävää kuitenkin niin kauan, että saimme yhden onnistumisen. Viimeisellä kerralla se menikin tosi hyvin, joten rapsutin ruunaa ja kehuin suuresti. Laukkasin vielä hetken keskiympyrällä, antaen ruunan venyttää itseään. Lopuksi menimme muutaman kierroksen ravia pitkin ohjin ja tietenkin vielä kävelimme sen aikaa, että ponin hengitys oli tasaantunut. Ratsastin kimon tallin eteen ja hyppäsin alas selästä. Vein hionneen ponin suoraan pesulle ja siitä tarhaan, jossa se pikaisen piehtaroinnin jälkeen siirtyi syömään päiväheiniään. Lupun myös vielä syödessä, kävin rakentamassa kentälle muutaman esteen. Rahasin pitkälle sivulle neljä puomia laukkavälein, mutta niin että ne pystyi menemään myös ravissa. Kentälle rakensin myös sikinsokin pari ristikkoa ja pystyä, korkeuden jätin noin puoleen metriin. Lupu oli kuulemma hiukan epävarma esteillä, eikä sillä hurjasti kapasiteettiä ollut hyppäämiseen, joten tuskin tulisin esteitä nostamaan. Lähdin hakemaan hoitsuani tarhasta, jossa se yksin söi viimeisiä heinän rippeitä. Topi oli ilmeisesti jo hakenut Likan pois ruunan seurasta. Poni antoi hyvin kiinni ja lähdin varustamaan sitä talliin. ”Meetkö nyt hyppäämään Lupulla? Kuulin ainakin niin” Tallissa oleva Iida kysyi lakaisten samalla käytävää heinäkärryjen jäljiltä. ”Juu kävin muutaman esteen tonne rakentamassa!” Vastasin ja kiinnitin ruunikon käytävälle alkaen harjaamaan sitä. ”Voin tulla antamaan jotain vinkkejä ja nosteleen puomeja sulle jos haluut, kun saatiin just päivätalli hoidettua” iida tarjosi hymyillen apuaan. Varustin ponin pikaisesti ja kävin vaihtamassa ratsastushousut jakaani, sillä nyt oli kuitenkin satula selässä ja shorseilla olisi aika ikävää lähteä hyppäämään. Kävelin vessasta auringon porottamalle kentälle, jossa Iida jo talutti ratsuani. ”Mä oon kävelyttäny tätä jo jonku aikaa ni voit samantien lähtä ottaa ravia ja tulla vaikka noita puomeja” Nainen sanoi ja laittoi ruunan ohjat kaulalle. Ponnistin selkään ja säädimme yhdessä jalustimet sopivaksi. ”Ota vaan ravia jo” Iida sanoi seisoen kentän keskellä. Oli outoa lähtä suoraan työstämään ponia ilman kävelyä, mutta Lupu tuntui onneksi ihan mukavalta. Vaikka oli hiukan noloa myöntää, mua jännitti hypätä esteitä ponilla joka oli epävarma. Olin nimittäin kerran onnistunut satuttamaan itseni melko pahasti lennettyäni esteen päälle ja juuri siksi tykkäsin hypätä Coralla kun se oli niin varma. Lähdin kuitenkin tulemaan puomeja ravissa ja pian myös laukassa. Hetken kävelyn jälkeen kokosin taas ohjat ja oli aika alkaa hyppäämään. ”Alotetaan tolla tehtävällä tuolla kaarteessa, eli eka on puomi, sitten tollanen 30cm kavaletti ja sitten taas puomi. Eli ihan normaalisti tuut laukalla ja ratsastat niinku mitään ”estettä” ei oliskaan. Pohkeet kuitenkin kiinni ettei se pääse livistämään” Iida neuvoi. Tämä oli onneksi vielä niin perus tehtävä, ettei se tuottanut ongelmia. Lupu laukkasi nätisti kuunnellen apujani ja rentouduin pikkuhiljaa keinuvaan laukkaan. Toisesta suunnasta tullessamme ruuna hiukan oikoi kaarteessa, mutta Iidan vinkeillä tämäkin ongelma korjautui muutaman kerran jälkeen. Annoin Lupun kävellä pari kierrosta välissä ennen seuraavaa tehtävää. ”Tuu vaikka noi ristikot silleen, että kaarrat tuolta kulman kautta tälle toiselle.” Blondi ohjeisti. Pinkkimusta ristikko ylittyi vaivatta, mutta punavalkoisen alle laitettu vesimatto sai ruunan epäröimään ja kieltohan siinä tuli. Tein koko tehtävän uudestaan ja ratsastin reilun tien, jolloin Lupu hyppäsi isolla loikalla yli pienestä ristikosta. Iida korotti ristikoita hieman, jolloin tuli vieläkin tärkeämmäksi hypätä keskeltä estettä. ”Tulkaa vielä pari kertaa tää pitkällä sivulla oleva este, nostin tän pystyks” Iida huusi toisesta päästä kenttää. Nostin reippaan laukan ja ohjasin ruunan kohti pystyä. Hiukan vinon linjan takia puomi kolahti alas, josta Lupu saikin kunnon sätkyt. Sen takia se kielsi monesti, ennen kuin suostui uudestaan hyppäämään pelottavan esteen yli. Toisesta suunnasta pysty ylittyi paremmin, ehkä sen takia että suunta oli tallille päin. Siirsin ponin ravin kautta käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Kiitin Iidaa vinkeistä ja huomasin samassa Meridan ja Topin ratsastavan kentälle ilman satulaa. ”Lähetkö meiän kaa kahluuttamaan?” Merru kysyi suokin selästä. ”Joo voin lähtä, ei tarvi kylmätä tän jalkoja sit erikseen!” Vastasin naurahtaen tytölle. Iida huikkasi vielä peräämme kehoituksen olla varovaisia. Ohjasin Lupun Likan perään ja potkaisin jalustimet pois jalastani. Kesä oli vasta alussa ja siitä tulisi varmasti hyvin hevostäytteinen! Cora 3. Merkintä, Lupu 6. Merkintä- Angelika// Cora on kyllä kiva monitoimiponi, teijän meno näytti kyllä hyvältä, eikä sitä kummemmin näyttänyt haittaavan se että kaverit sai ruokaa ja se oli töissä! hyvä niin. Oli muuten kyllä aika hassun näkönen Cora, kun sen illalla otin sisään. Hiekka ja pöly oli saaneet sen ihan ruskeaksi, jos ei oteta huomioon niitä kohtia, joihin kani on kuolannut rapsuttaessaan. Aikamoinen kaksikko! Lupulle tekee hyvää, että se pääsee välillä hyppäämään ja ei se nyt niin huonosti edes mennyt, pitää laittaa ens estetunnille, kunhan halukas ja tarpeeks varma ratsastaja löytyy. Ei sun jännittäminen ilmeisesti ihan ponille asti mennyt tai sitten se keskittyi niin kovaa siihen mitä teki et hyppäs ihan hyvin. Sätkyt sai tosiaan, mut onneks sait sen takas kuulolle ja vielä sen esteen yli, hyvä te! 18v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jun 19, 2016 18:49:59 GMT 1
10.06.16
- Noh, mites teiän kisat meni? Kysyi heti trailerille vastaan tullut Iida. - Helppo A meni loistavasti, meitä ennen oli vaa yks joka ei sijoittunu ja osallistujia oli kuitenki kolmekymmentä! Hehkutin peruuttaessani kimoa ponia ulos kopista. - Ettekö kisannu myös esteillä? Nainen kysyi auttaen pukemaan tummansinistä sadeloimea ruunalle. - Joo mut ne meni aika perseelleen, 80-90cm luokassa sijoituttiin sentään vielä 22/29, mut metrissä oltiin kolmanneksi vikoja! Harmittaa kyllä mut ehkä kolme luokkaa samalle päivälle oli vähän liikaa. Nyt vielä muutamat kisat tiedossa ja sit saa Corakin viettää parin viikon kesäloman! Höpötin Iidalle kulkiessamme kohti laidunta. Päästin Coran vapaaksi ja se ravasi heti innoissaan muiden ponien luokse leikkimään. - Lähetkö kahville? Keitin just pannullisen mut ei täällä taida muita tallilaisia paljon olla kun on näin paska keli, Nainen naurahti ja veti hupun päähänsä kun sadekuuro yllätti meidät. Lähdimme hyytävän kylmästä ja kosteasta kymmenen asteen ”kesäsäästä” Kohti taukotupaa. Sohvalla lehteä lukenut Topi huomasi meidät ja laski kuulokkeet korviltaan. - Moikka, mitäs teille? Poika kysyi ja tuli perässämme hakemaan kupillisen kahvia. - Kauhee keli, inhottaa ihan pitää ees hevosia ulkona. Toivottavasti toi sade kohta loppuis! Iida huokaisi istuutuen sohvalle. Istuin naisen viereen ja hörppäsin ihanan lämmintä kahvia suun täydeltä. - Jaksatko Angelika liikuttaa Lupun jotenkin kun se oli eilen vapaalla? Iida kysyi keskustelumme lomasta. - Juu niin mä meinasinkin ku Cora nyt lepäilee loppupäivän laitumella! Vastasin tyhjentäen loput kahvista kurkkuuni. Sanoin heipat Iidalle ja Topille, sekä ovella vastan tuleville Miljalle ja Merrulle. Aurinko oli alkanut paistamaan, mutta kolea ilma sai minut pitämään takkini visusti päälläni. Päätin olla reipas ja käydä katsomassa olisiko karsinoissa mitään siivottavaa, vaikka hepat laitumella olivatkin. Niitä oli kuitenkin tuntien aikaan pidetty karsinoissa, joten tuskin aikeeni täysin turhia olivat. Hain tallin perältä talikon ja kottarit. Lähdin kiertämään tuntihevospuolta läpi, karsina kerrallaan. Sannin ja Hallan karsinoista kävin nakkaamassa kärryihin muutamat paskat, Acce oli kussut karsinan nurkkaan niin, että puoli seinää oli märkänä ja Edin karsinasta löytyi paljon heinänrippeitä, jotka haravoin talikolla kasaan ja nostin kottareihin. Kävin vielä toisen käytävän karsinat läpi, josta löytyi mm. riimuja jätettyinä roikkumaan naruihin. Tuntilaiset eivät olleet jaksaneet tai muistaneet niitä irroitella. Viimeisen, eli Minon karsinan jälkeen jätin talikon seinälle ja lähdin tyhjestämään lähes täyttä kärryllistä lantalaan. Kipattuani kottarit tyhjiksi, vein ne paikoilleen ja lakaisin vielä käytävät puhtaaksi siivoukseni jäljiltä. Nappasin Lupun riimut sen karsinalta ja lähdin hakemaan ponia laitsalta töihin. Lupu oli eri laitumella kuin Cora, jossa oli sen lisäksi kolme suurta puoliveristä, sekä pari russia. Kaikki kuusi herraa laidunsivat turvat tiiviisti maassa ja jouduin hiukan viheltelemään, että ne huomasivat minun saapuneen. Lähdin kävelemään märässä heinikossa kohti ruunikkoa, joka yllätyksekseni tulikin minua vastaan. Taputin kosteaa ponia ja puin sille riimun päähän. Sateen taas alettua hölkkäsimme reippaasti sitä pakoon tallin suojiin. Päästin ruunan karsinaan ja heitin sille hiukan heinää turvan eteen, ihan kun ei olisi laitumella jo pyöristynyt tarpeeksi, heh. Lupu kuopi lattiaa pollyttäen kaikki kuivikkeet isoon kasaan mahan alleen. Komensin ruunaa lopettamaan muutaman kerran napakasti, jolloin se huokaisi ja jäi seisomaan silmät ummessa paikoilleen. Harjasin väsyneen näköistä ponia noin vartin ajan, jonka jälkeen lähdin hakemaan juoksutusvyötä varustehuoneesta. - Moi, ootko menossa ratsastamaan? Siellä sataa taas kaatamalla, Minua vastaan kävellyt Salome kysyi. - Käyn juoksuttamassa Lupun, pitää varmaan mennä maneesiin jos siellä kerran taas sataa, huokaisin ja lähdin hetken juttutauon jälkeen takaisin hoitsuni luo. Angelika ja ponit,9. merkintä
Joo keskenkaiken loppuva tarina jossa ei mitään päätä eikä häntää, mut en millään saa kirjotettua loppuun :D // Teillähän meni koulukisoissa hyvin, esteillä noh, parantamisen varaa;) Joten etköhän sä nyt sitte voi vaikka koko kesän treenailla coran kanssa esteitä. Cora on onneksi ollut fiksu tapaus laitsalla ja löytänyt oman paikkansa laumassa. Lupu on ollut vähän säikympi nyt kun on satanut aikalailla niin maneesissa se on ollu vähän säpsy ja lähteny pariin otteeseen kiskomaan, mutta kentällä se on ollu ku eri poni. Toivottavasti se sai juostua sun juoksuttaessa sen itsensä vähän rauhallisemmaksi tulevia sadepäiviä varten... 9v€ -iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 1, 2016 19:03:33 GMT 1
01.07.16
Mä olin ihan paska hevosenomistaja. Laiska ja aikaansaamaton. Cora vain oleskeli laitumella ja olin käyny ponia pelkästään taluttelemassa ja irtojuoksuttamassa. Välillä olin jopa selkäänkin asti päässyt, mutta vain ilman satulaa enkä yhtään yli puoleksi tunniksi ollut sinne jaksanut jäädä. Lukuunottamatta muutamia pidempiä maastoja ja paria hyppykertaa. Lupukin oli jäänyt ihan vaille huomiota ja hoitamista. Ihan kiva poni, mut jotenki ei oo tullu sellasta erityistä tunnesidettä siihen ja tuntui että täytyisi nyt keskittyä enempi Coraan. - Huhuu mitäs sä oikee haaveilet? Kysyi samalle sohvalle istuutunut Linda hiukan väsyneen näköisenä. - En mitään. Tai mietin vaan että lopettaisinko Lupun hoitamisen.. Vastasin vieläkin hiukan mietteissäni. - Ootko sä lopettamassa Yläkokossa kokonaan? Kysyi hiuksiaan asetteleva Milja hiukan kummissaan. - En tietenkään ku Cora on täällä. Haluisin keskittyä enemmän oman poin kanssa kehittymiseen. Se on jääny niin huonolle liikutuksellekkin nyt, Vastasin blondille tytölle. - No kannattais ehkä sanoo Iidalle et lopetat, Linda tuhahti ja kaivoi puhelimen taskustaan. Tais olla huono päivä sillä. Laitumen kauimmaisessa nurkassa näkyi valkoinen poni, joka hiljalleen käveli minua vastaan. Vasta ponin tultua lähemmäs huomasin sen valtavan mahan. - Voi saatana että sä oot lihonu! Huudahdin tuskastuneena ja kokeilin ponin hyllyvää mahaa aivan kuin varmistaakseni näkemäni todeksi. - Äläs nyt ei se niin paha oo. Kyllä tuo treenillä tuosta nopeasti lähtee. Taakseni kuin tyhjästä ilmestynyt pinkkipäinen nainen sanoi hiukan huvittuneen näköisenä. Posket punaisena nolostelin kiroamistani ja esittäydyin Yläkokon uudelle ratsastuksenopettajalle. Siinä meidän jutellessa oli Coralle tullut tylsää ja se päätti huvittaa itseään repäisemällä mua paidanhelmasta. - Loppu heti tollanen! Ärjäisin ja koitin napata ponini riimusta kiinni. Se oli myöhäistä sillä ruuna oli päättänyt ottaa ja lähteä täyttä laukkaa karkuun. Tälläinenkö siitä oli tullut mun laiskuuden takia? Noin puolentunnin taistelun jälkeen olin saanut kimon otuksen talliin. Eikä karkuun juokseminen sille riittänyt, vaan täytyi säikkyä kaikkea mahdolista ja loikkia niin että multa lähti nahkat käsisä. Ei yhtään Coran tapaista, mietin katsoessani käytävällä tahdikkaasti kuopivaa ponia. - Älä viitti ihan oikeesti.. Puhuin lähinnä itselleni lohdutukseksi yrittäessäni harjatessani ruskeita ja vihreitä läikkiä pois ruunan kyljistä. Väri oli ilmeisesti todella pinttynyt ihanan vaaleaan karvaan, joten sitä ei saanut pois vaikka hiki valuen ponia hinkkasinkin. Cora oli rauhoittunut seisomaan silmät kiinni ja takajalkaa lepuuttaen. Ehkä ratsastuksesta sittenkin tulisi jotain mietin selvittäessäni takkuista häntää. Päätin hetken mielijohteesta leikata rumaksi kasvaneen harjan pystäriksi. Valitsin ehkä hiukan huonon päivän tähän, sillä Cora oli sitä mieltä ettei parturointi miellyttänyt häntä. Sain lopputuloksesta kuitenkin omasta mielestäni siistin näköisen ja aloin varustaa ruunaa treenejä varten. Talutin hörisevän ponin tyhjälle kentälle ja pidensin molempia jalustimia parilla reiällä. Cora pyöri ympärilläni ja oli mahdotonta saada se pysymään paikoillaan. Vyötä kiristäessä ruuna näykki ilmaa ja selkäännousun suoritin tällä kertaa ravissa. Pysäytin ponin ja otin ohjat tuntumalle. Allani oli selkeästi räjähtävä ohjus joka odotti ainoastaan käskyäni lähteä eteenpäin. Lähdin peruuttamaan ruunaa, joka oli selvästi virhe. Cora alkoi pomppimaan hermostuessaan ohjien kiskomisesta ja nyki päätään alas. Napautin pohkeet ruunan kylkiin ja siirryimme erittäin reippaaseen hallitsemattomaan raviin. Koitin tehdä puolipidätteitä ja kääntää ruunaa volteille, mutta se vain puski apujeni läpi vähät välittämättä selässä keikkuvasta olennosta. Noin kahdenkymmenen minuutin hikoilun ja tuskaisen vääntämisen jälkeen siirisin Coran käyntiin. Oloni oli kammoittava. Paita oli liimautunut selkääni kiinni ja saappaissa varmaan kiehui. Corassa sen sijaan huomannut pienintäkään väsymyksen merkkiä. Noin tunnin raatamisen jälkeen palasin talliin hikisenä ja väsyneenä. Cora oli ollut viimeiset kymmenen minuuttia ihan jees ratsastaa, tosin kerran se oli minut onnistunut selästä lennättämään. Ihan kun hikisissä vaatteissa ei olisi ollut tarpeeksi paha olla, nyt ne oli vielä hiekkaisetkin, tosi kiva. Onneksi meillä oli tulossa Coran kanssa alkavasta viikosta kunnon treeniviikko, sen verran pahasti oli poni onnistunut pääsemään niskan päälle, joka tosin johtui ihan vain omasta laiskuudestani. - Ei hitto, ootsä lentäny? Kysyi Linda, selvästi pidätellen nauruaan. Myös muut tallilaiset kääntyivät katsomaan mun huvittavaa luukkia. - Ei ku ihan vapaaehtosesti kierin tuolla kentällä.. Murahdin naiselle voimatta kuitenkaan olla itsekkään naurahtamatta. Talutin Coran pesukarsinaan ja otin varusteet pois sen päältä. - Haluutko et ratsastan ton sun ponis huomenna, en oo hetkeen taas päässy pitämään kuria tollasille kusipää elukoille? Linda kysyi minulta yllättäen, katsoen samalla merkitsevästi Meridan hoidossa olevaan Jemmuun. Tyttö mulkaisi naista pahasti ja jatkoi kuitenkin sen enempää välittämättä suokkinsa kavioiden puhdistamista. - Siitä vaan jos mieli tekee, vastasin huuhdellen hikeä pois ruunan karvasta. Mikähän ystävällisyyskohtaus Lindalle oli oikein tullu kun tarjoutu Coraa ratsastamaan? - Kannattaa muuten sanoa siitä Lupun hoitamisen lopettamisesta nyt Iidalle, se nimittäin tuli just talliin, Linda sanoi lähtien tuntsaripuolelle, missä alkoi kova kuhina tuntien loputtua. Nakkasin ponin siirtotalliin omaan karsinaansa odottamaan iltaruokiaan ja lähdin vaatteiden vaihtamisen kautta takaisin talliin puhumaan Iidalle tekemästäni päätöksestä. Angelika ja Cora,5. Merkintä// No ompa ikävää että sä tohon päätökseen tulit, mutta kyllähän sen monen hevosenomistajana ymmärtää, että ei se aika riitä kaikille (onneks on ratsikoulu:D) ainakaan tasapuolisesti. Cora on tosiaan näyttänyt erittäin tyytyväiseltä laitumella kasvattaessaan mahaansa ja miksäs sillä sielä ollessa kaverien kanssa ja ruokaa riittää Kauheesti ne ei oo jaksanut juosta laitumella, joten en ihmettele ponin energiaa, kyllähän se joskus pitää päästä purkamaan. Se on kyllä kauhee kun nahkat lähtee käsistä, ehkä hanskat vois olla ens kerralla kova sana? :') 14v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 7, 2016 16:38:53 GMT 1
08.07.16
Oli satanut jo monta päivää. Leiri oli loppunut eilen ja oli ollut mielestäni onnistunut – tosin kelit olisivat saaneet olla ainakin osan ajasta paremmat. Harjasin siirtotallissa kimon ponin ihanan puhdasta ja kuivaa karvaa, katsoen välillä ulos avonaisesta ovesta. Se oli siirtynyt viikko sitten takaisin tarhaan laitumelta ja olin viitsinyt vihdoin pestä vihreänruskean ponin. Nyt oli satanut niin kovasti, että sadeloimi oli suojannut karvaa likaantumasta uudestaan Coran piehtaroinnista huolimatta. Ruuna seisoi täysin hievahtamatta paikoillaan, lepuuttaen takastaan ja lörpöttäen huultaan. Välillä se vaihtoi painoa toiselle jalalle ja huiski hännällään talliin eksyneitä kärpäsiä. Corasta oli tullut taas oma kiva itsensä hoitaa, eikä se ratsastaessakaan enää juuri pelleillyt. Nappasin ruunan kuraisen etusen käsiini ja aloin puhdistaa sitä. Pidellessäni viimeistä kaviota ylhäällä, Cora alkoi hiukan heilua ja nosti päänsä ylös höristen. Olin juuri torumassa ruunaa heilumisesta, kun huomasin että joku mustahiuksinen poika talutti steppaavaa ponia talliin. - Hei, mä voin kyllä siirtää tätä että pääsette kar.. Aloitin ja olin jo irroittamassa narua riimusta. - Ei tarvi, jätän tän käytävälle kun meen itekki ratsastamaan! Poika vastasi ja kiinnitti joka ilmansuuntan huitovan ponin käytävälle Coraa vastapäätä. - Oon muuten Angelika. Sä oot varmaan vasta tullu tänne kun en muista nähneeni aiemmin? Kysyin hiukan naurahtaen, laittaessani samalla suitsia hämmentyneen näköiselle ponilleni. - Juu tultiin Biitin kanssa tänne vasta viikko sitten, Michaeliksi esittäytynyt nuori mies kertoi. Juteltuamme hetken aikaa, lähdimme Coran kanssa kohti ulos tihkusateeseen. Laskin jalustimet alas, ponin etsiessä samalla jotakin syötävää märästä maasta. Olin varustautunut erittäin kauniilla vihreänruskealla sadetakilla ja vedenpitävillä mustilla housuilla, sillä en tahtonut vilustuttaa itseäni, jos sade sattuisi yltymään kesken lenkimme. Nousin kimon ruunan selkään ja tarkistin vyön kireyden, joka oli sopiva. Suoristin vielä Coran sadeloimen ja pyysin poniani maiskauttaen liikkeelle ruohomättäältä. Etenimme Yläkokon tallitietä rennosti eteenpäin, mutta reippaassa tahdissa. Cora harppoi isoin askelin korvat hörössä katsellen puista putoavia pisaroita. Välillä muutama auto ajoi ohitsemme, mutta onneksi ruuna ei välittänyt niistä juuri ollenkaan. Käännyimme Coran kanssa hieman ennen isomman tien risteystä vasemmalle. Rämmittyämme hetken aikaa metsässä, päädyimme pienemmälle hiekkatielle, jonka muistelin vievän hiekkakuopille. Keräsin ohjia hiukan paremmin käsiini ja kannustin kimon reippaaseen raviin. Etenimme noin kilometrin verran kevyessä ravissa, kunnes edessä siinsi pitkä ja loiva ylämäki. Nousin kevyeen istuntaan ja annoin ponille merkin siirtyä laukkaan. Coraa ei tarvinnut kahdesti käskeä, se käännähti hiukan sivuttain ja ampaisi sen jälkeen kovaan kyytiin. Sade yltyi samaa tahtia meidän kiihdyttäessä vauhtia entisestään. Sumuinen ilma sai näkökentän melko huonoksi, mutta luotin Coraan ja annoin sen jatkaa mäen ylös asti. Silitin kevyesti puuskuttavan ruunan käyntiin ja tarkistin puhelimesta sijaintimme. Cora ei halunnut pysyä paikoillaan reippaamman pätkän jälkeen ja alkoi steppaamaan paikoillaan. Tungin puhelimen takaisin taskuuni ja lähdimme kävelemään pientä polkua oikealle. Ruuna heitti päätään ja huiski kovasti hännällään. Toivottavasti se ei keksisi lähtä nyt viemään, mietin hätistäessäni kärpäsin kimpustani. Metsässä oli nimittäin liukasta kovan sateen jälkeen, joka oli juuri nyt lakannut, niinkuin meidän vauhtikin. Cora jähmettyi katsomaan puussa kiipeävää oravaa ja korahti nostaen päätään korkealle ilmaan. Kimon hengitys höyrysi sen todetessa tämän pienen metsäneläimen vaarattomaksi ja jatkaen matkaa rennosti pää heinikossa. Käytyämme hiekkakuopilla rallittamassa, palasimme pitkien loppukäyntien jälkeen takaisin tallin pihaan. Niin minä kuin Corakin oltiin nautittu maastoilusta oikein kunnolla. Vaikka leirillä oltiinkin paljon maastossa käyty, oli se ihan eri juttu oman ponin kanssa kahdestaan. Hyppäsin alas selästä ja taputin jalkaansa rapsuttavaa ponia. Vein Coran talliin, jossa Michaelkin oli juuri riisumassa ruunaltaan varusteita. - Mitenkäs teillä meni? Kysyin pojalta napatessani kypärän pois päästä. - Ihan hyvin, tai ainakin verrattuna ekoihin ratsastuskertoihin! Mustahiuksinen virnisti ja vei poninsa karsinaan odottamaan iltaruokia. Tein samoin Coralle, tietysti otettuani ensin varusteet pikaisesti pois ruunan päältä. Poni kävi melkein heti pientaroimassa puhdistetussa karsinassa ja oli huvittava näky noustessaan ylös, pää puruja täynnä. - Ihan höpsö Cora, naurahdin ja menin poistamaan takajalkoihin unohtamiani suojia. - Teillä meni vissiin hyvin? Kysyi karsinan ovelle ilmestynyt Iida. Cora puski tiensä malttamattomasti heinäkärryille ja ryhtyi syömään, ennenkuin heinätolivat edes karsinan puolella. - Joo meni, pari kertaa se vähän säikkyi, mut tosi hienosti poika muuten oli! Vastasin puskiessani Coraa pois oviaukolta, että pääsisin ulos karsinasta. - Harmi se mitä Bialle kävi.. Ei oo ikinä kivaa kun hevonen joudutaan lopettamaan, se tuo pitkäksi aikaa surun koko talliporukalle.. Iida sanoi hiukan apeana. - Niin.. Luojan kiitos Cora on kunnossa, vaikka ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu! Vastasin hiukan huolissani tulevasta. - Mut turha alkaa liikaa toisten asioista murehtimaan, teillähän menee tosi hyvin nyt, Iida sanoi ja silitti syliin tunkevan ponini turpaa. Naurahdimme molemmat yhteen ääneen Coran huomionkipeydelle. Täytyi vaan elää päivä kerrallaan, nauttien siitä mikä oli itselleen tärkeää ja rakasta! Angelika ja Cora,6. Merkintä
// Cora näyttää hieman myrtisiltä kun sitä viedäänkin aamuisin tarhaan ja katselee haikailevasti laitumelle missä kaikki sen kaverit on, mutta ainakaan se ei saa itseään enää vihreäksi:DD Nyt on sekä sulla että coralla seuraa siirttoallissa, kun michaelin poni muutti sinne. Kyllä leiri onnistu munkin mielestä hyvin ja nyt sä sitte pääsit rauhassa vihdoin maastoilemaan coran kanssa, se on kyllä fiksu maastossa kun se ei juurikaan säiky mitään tuhraa, sellanen sen ponin olla pitää! Se on kyllä ollut aina aikamoinen ruokarosvo, joka tulee kärrylle kun kestää sen ruoan tuonti, sais vaan olla tyytyväinen että saa ruokaa naaman eteen:DD 17v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 12, 2016 1:00:23 GMT 1
12.07.16
Yläkokossa kävi kova vilske jo heti puolenpäivän aikoihin, kun parkkeerasin autoni tuttuun paikkaan tallin eteen. Kävelin leppoisasti varustekassi kädessäni pihattotarhalle, jossa poni yksinään tarhaisi vielä jonkin aikaa, sillä tuntsarit olivat laitumella elokuulle saakka. ”Tuus tänne poni, tänään tehdään jotain kivaa!” Huudahdin kauempana käyskentelevälle kimolle. Ruuna lähti tulemaan luokseni häntä huiskien ja selvästi huomion tarpeessa. Päivä oli lämmin ja aurinko paistoi, vaikka säätiedote olikin jotakin ukkoskuuroja myöhemmin luvannut. Napsautin lukon kiinni riimuun ja vein ponin päätallin edessä olevalle hoitopuomille odottelemaan, että hakisin varusteet. Otin syliini harjakopan, satulan, suitset, ison kasan suojia sekä rintaremmin ja martingaalin yhdistelmän. Palattuani takaisin ponini luo, asettelin tavarat maahan sekä puomille. Nappasin pölärin käteen ja aloin harjata pöllyävää ruunaa pitkin vedoin. ”Onks tän tallin kaikista ratsastajista tullu jotaki maastohömppiä? Kai sä nyt edes teet jotakin järkevää ponis kanssa?” Ediä kentälle taluttava Linda kysyi pysäyttäen ratsunsa viereeni. ”Joo aattelin vähän hypätä. Mut eihän siin maastoilus mitään pahaa oo” Vastasin blondille puhdistaen Coran kavioita. ”No eipä kai sitte. Voin pistää pari estettä kentälle lisää ku kävelytän alkukäynnit. Voin itekki hypätä sitte lopuks.” Nainen huikkasi ja lähti ripein askelin auringon paahtamalle kentälle. Nostin violetin satulahuovan ja ruskean estesatulan Coran selkään, jättäen satulavyön vielä auki. Pujottelin rintaremmin höskän ponin päälle ja kiinnitin vyön kolmansiin reikiin kummaltakin puolelta. Voisi sitten vielä kentällä vähän kiristellä tarpeen vaatiessa, mietin kiinnittäessäni satulahuovan väriin sointuvia suojia ruunan valkeisiin kinttuihin. Saatuani ruunan varustettua, lähdin myös kentälle, jossa Linda oli jo ennättänyt jättiläismäisen puoliverisen selkään. Se käveli alkukäyntejä puhelimeen puhuen ja sääti samalla jalustimia. On toiki sitte tosi turvallista, mietin sitä kuitenkaan ääneen sanomatta ja laskin itsekkin jalustimet alas kummaltakin puolelta. Pomppasin ponin selkään ja totesin satulavyön vaativan vielä hiukan kiristystä, sen verran se oli periksi antanut minun könytessäni ylös. Saatuani remmit säädettyä, käskin Coran kevyeellä pohkeen painalluksella käyntiin. Pujottelimme ruunan kanssa kaikkien esteiden vierestä, jotta Cora saisi nähdä ne rauhassa ennen hyppäämistä ja turhilta kielloilta vältyttäisiin. Ruuna vaikutti reippaalta ja ehkä jopa hiukan kiirehtiväiseltä, joten muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan käveltyäni, otin ohjat tuntumalle ja annoin intopiukealle ponille luvan siirtyä raville. ”Tullaan kavaletit!” Huusin huomautuksena Lindalle ja ohjasin ruunan kohti pitkällä sivulla olevaa kolmea, vinopuomista kavalettiä. Cora nosti päätään ja ravasi tahdikkaasti kavalettien yli, vaikka itse sekoilinkin hiukan kevennyksen kanssa. Korjasin ruunan turhankin reipasta tahtia toisella pitkälläsivulla ja tulin vinopuomit uudelleen. Nyt meni jo vähän paremmin, pidätteet meni läpi ja kavaletit ylittyi hyvällä temmolla, viimeisellä tosin horjahdin taas itse hiukan eteenpäin Coran venyttäessä askeltaan. Taputin ruunaa ja päätin tulla kavaletit vielä laukassa ennen isompia hyppyjä. Ihme kyllä, Cora rauhoittui kun pääsi laukkaamaan ja sen keskittyminen oli nyt paljon parempaan. Muistin myödätä ponin harppoessa pienten vinopuomien yli kuin mikäkin olympia tason estehevonen ja päästipä se pienen pukinkin protestiksi minun hidastelulleni. Tulin vielä pari kertaa kavaletit laukassa niin, että annoin Coran edetä vapaammin ja kyllähän poni homman kotiin hoiti oikein hienosti. Pienten välikäyntien jälkeen päätin hypätä ensiksi ns. verryttelyesteenä kokorata leikkaalla olevan okserin, jossa kummatkin esteet olivat ristikoita. Se oli pieni, alle puolimetrinen, joten sopisi hyvin hypättäväksi ennen varsinaisen radan hyppäämistä. Cora tuli tasaisesti esteelle ja löysi itse hyvän ponnistuspaikan, joten itselleni ei jäänyt paljon tehtävää selässä. Muutaman onnistuneen hypyn jälkeen siirryimme jälleen käyntiin ja suunnittelin pienen radan. Hetken rataa pohdittuani nostin laukan ja ohjasin ponin kavalettisarjalle, jossa oli nyt kaikki vinopuomit nostettu kummllekkin kannattimelleen. Selässä istuskelu kostautui minulle heti alkuun, sillä Cora päätti siirtyä raviin ja kolisteli juuri ja juuri maasta nostettuihin puomeihin niin että ihan hävetti. Nostin kuitenkin nopeasti uuden laukan ja suuntasin nyt päättäväisemmin lyhyellä sivulla olevalle 60cm pystylle. Tie oli hiukan lyhyt ja koska laukka melko työstämätöntä, oli hyppykin sen mukainen – löysä ja täysin tasapainoton. Ärsyyntyneenä napautin ruunaa kylkiin ja muutaman askeleen päässä edellisestä oleva vesimattoinen pysty ylittyi jo hiukan sujuvammin. Koetin ratsastaa laukkaa mahdollisimman paljon eteenpäin tehdessäni ympyrän muotoisen tien jo tutulle okseri ristikolle. Sen esteen jälkeen alkoikin kaikki sujua jo paremmin ja viimeiseksi ratsastamani kavaletit onnistuttiin tulemaan jopa laukassa. Olihan rata ollut kokonaisuudessaan ihan fiasko, mutta ei kaikki aina nappiin mennytkään. Olin niin hiessä ja väsynyt poni mukaan lukien, että siirsin sen pikaisten loppuravien jälkeen käyntiin ja löysytin ohjat pitkiksi. Huomasin sivusilmällä Lindan ratsastavan isolaukkaista Ediä esteiden yli kuin vettä vaan. Ärsytti, että oli mennyt tänään niin huonosti, mutta kyllä me yleensä paremmin molemmat osattiin mennä ja tiedettiin se itsekkin. Noin kymmenisen minuutin kuluttua Coran hengitys oli tasaantunut ja ohjasin sen kentän portin luo hypäten alas selästä. ”Korjaatko sit nää esteet pois ku oot vieny ponis takas ulos? ” Linda enemmänkin käski kuin pyysi, siirtäen Edin käyntiin. Sanoin naiselle myöntävän vastauksen ja lähdin hikisenä kohti siirtotallia, tietäen että puomien ja tolppien raahaus olisi vielä edessäpäin.. Angelika ja Cora,7. Merkintä
Keskellä yötä kirjotettu, eli pahoittelen mahdollista sekavuutta.. :'D
// Linda ei kyllä millään voi tajuta sitä että jotkut tykkää käydä maastossa kun se ite on semmone treenihirmu, pitäs varmaan pakottaa se joku kerta metsikköön. Jee kiva että hyppäsitte cora tuntuu tosissaan tykkäävän siitä ja osaavan hommansa, jollon heppa pelastaa ratsastajansa täpäriltä tilanteilta helpommin. Se on tärkeää ite tietää että osaa paremmi kuin ratsasti, ku onhan kaikilla heikompia päiviä ja tuskin linda nyt juurikaan teitä kyttäs vaan keskitty omaan ratsastukseensa vaikka jalustinten säätö ei ihan siltä varmaan vaikuttanut:D 14v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Jul 26, 2016 22:46:31 GMT 1
26.07.16
”Siis onko vielä jotain muuta mitä täällä on tapahtunu ku mä oon ollu poissa? Kun että tänne on tullut kaks uutta hevosta lisää, Dana on lopetettu, Sanni ja Caya on kantavana ja Merida ja Topi on eronnu?” Kysyin jopa hieman huvittuneisuutta äänessäni. ”Ei tuu mieleen” Salome vastasi naurahtaen ja hörppäsi kahviaan. ”Paitsi että Linda on lesbo” Milja pamautti saaden aikaan hetkellisen hiljaisuuden. ”Ai oikeesti? En ois siitä uskonu. Tai siis se ei vaa oo yhtään sen tyylinen. Tai siis ei mulla mitään sitä vastaan oo” Sönkötin ihmeissäni. ”Joo täällä nää jutut leviää aika nopeesti, mäki sain vasta eilen illalla tietää” Milja vastasi ja istuutui seuraamme sohvalle. ”Pitäis kai lähtä treenaamaan Coran kaa ku ne toissapäiväset kisat ei tosian menny kauheen nappiin..” Huokaisin tylsistyneenä istuttuani vielä jonkin aikaa tyttöjen seurassa. Oltiin oltu taas esteillä toisiksi viimeisiä ja Helpossa A:ssa jossain puolivälin tietämillä. Sanoin heipat tytöille ja lähdin talsimaan kohti pihatto tarhaa, jossa tarhasi tällä hetkellä vain yksi yksinäinen kimo poni. Ruuunalla ei jostain syystä ollut riimua päässään enkä jaksanut lähtä sitä hakemaan, joten kiepautin narun sen kaulan ympärille ja toivoin ettei poni haluaisi lähteä karkuteille. Päästyämme talliin, puin ruskean riimun Coran päähän ja kiinnitin sen käytävälle. Aloitin harjaamaan pöllyävää ponia kaulalta, aina takapäätä kohti edeten. ”Moikka, mites on treenit sujunu?” Kysyi talliin astuva Sanna, taluttaen ilmeisesti tätä toista uutta yläkokkoon muuttanutta hevosta. ”No itseasiassa aika surkeesti, oon ollu laiska ratsastamaan ja toissapäiväiset kisat meni ihan perseelleen..” Huokaisin kuitenkin hymyillen pienesti. ”No, kyllä niitä sijoituksiakin alkaa varmasti ropisemaan ku alat vaan treenata kunnolla!” Nainen naurahti ja päästi mustan ruunan omaan karsinaansa. ”Onks tää se uus heppa?” Kysyi Sannalta laittaessani suojia Coran jalkaan. ”Juu tää on Laku. Semmonen nuori projekti.” Nainen vastasi hymyillen ja sulki karsinan oven perässään. Sanna lähti pian pois tallista ja aloin varustaa ruunaa ratsastusta varten. Tänään se ei tosiaan tulisi pääsemään helpolla. Vein ruunan kentälle, jossa Merida juuri laskeutui alas Peukun selästä, ilmeestä päätellen tyytyväisenä ratsastukseen. Moikkasin tyttöä kättä heilauttaen ja pysäytin Coran portin lähelle. Poni oli lähdössä innokkaasti Merrun ja Peukun perään, mutta käänsin sen päättäväisesti pois aukinaisen portin luota. Ruuna tuntui hiukan jäykähköltä ja tuijotteli tarhoille päin, jossa Salomen uusi kirjava hevonen mutusteli heiniään. Hienon näköinen heppa, totesin kerätessäni ohjia tuntumalle. Aloitin työskentelyn kevyessä ravissa, tehden paljon loivia kaarroksia. Varoin viemästä Coraa liian mutkalle, sillä se oli hiukan kankea ja halusin antaa ruunan vertyä omaan tahtiin. Koitin omalla ratsastuksellani saada ponin mahdollisimman rennoksi. Kuumasta ilmasta johtuen Cora vaikutti vähän laiskalta, mutta olin onneksi laittanut kannukset jalkaani. Muistuttelin niillä aina välillä ruunaa, kun vauhti alkoi liiaksi hidastua. Pikkuhiljaa Cora alkoi rentoutua kaulastaan ja saatiinkin ihan mukavia pätkiä aina ajoittain. Vaihdoin vielä suuntaa ja tein samaa perus raviverkkaa myös vasempaan kierrokseen. Kun poni tuntui lämmenneen tarpeeksi, nostin laukan. Kaikki rentous katosi kyllä kuin savuna ilmaan, sillä ruuna nosti päänsä ylös ja alkoi pomppia jännittyneesti eteenpäin. Varoin jäämästä roikkumaan ohjaan kiinni, joka auttoi Coraa etenemään. Jäin työstämään laukkaa pääty-ympyrälle, joka osoittautui hyväksi ideaksi. Cora alkoi kymmenisen kierroksen jälkeen rentoutua hyvin myös laukassa, mutta en nyt kuitenkaan sanoisi tätä sellaiseksi parhaaksi mahdolliseksi laukaksi, parannettavaa löytyisi vielä paljon. Pikaisten välikäyntien jälkeen kokosin ohjat takaisin tuntumalle. Cora oli jo hionnut jonkin verran, joten päätin olla ratsastamatta enää kovinkaan rankasti. Nostin taas laukan ja aloin tekemään avotaivutusta pitkillä sivuilla. Cora veti päätään eteenpäin ja puri kuolaimeen saaden minut ärsyyntymään. Ärähdin ruunalle, joka päästi pienen pukin, mutta jatkoi sitten kiltisti antamaani tehtävää. Jonkin aikaa avotaivutuksia tehtyäni, alkoi ponia selvästi kyllästyttää ja se olisi halunnut päästellä kovempaa laukkaa, kuin mitä annoin sen mennä. Otin vielä suoralla uralla hallittua laukkaa muutaman kierroksen, jonka jälkeen ravin kautta siirsin pärskivän ponin käyntiin. Taputin hionnutta ja puuskuttavaa kimoa antaen sille pidempää ohjaa. Vilkaisin puhelintani, joka kertoi että olin jaksanut treenata tällä kertaa jopa kolme varttia. Hienoa. Kentällä vilisi paarmoja, jotka vähän väliä laskeutuivat joko minun, tai Coran iholle. Hyppäsin alas selästä ja lähdin maaston varjoon taluttaman loppukäyntejä. Ruuna kihnutti päätään minuun ja käveli leppoisasti vierelläni. Ehkä me vielä joku päivä alettaisiin pärjäämään kisoissa, totesin hymyillen rapsuttaen kimoa ponia kaulalta. Angelika ja Cora,8. Merkintä// No meneehän kaikilla joskus huonosti ei vaan niillä jotka ei reippaasti jaksa treenata:D Sannallakin, siksi se ehkä nii myötätuntosesti kannusti sua jatkamaan treenaamista ja mä oon iha samal kannal, kyllä niitä tuloksia näkyy sitte radalla kun on treenannut, alattehan te myös käymään esteryhmässä nii saatta vakaan pohjan esteille! Nyt on Coralla uutta seuraa tallissa Lakusta joka ei hiljaa pitkään pysy:D Jep on paljo tapahtunut, mutta välillä niin niin tallissa saadaan jotain tapahtumaankin, niin pitkän aikaa on ollut rauhallista nii viimeistää tammojen varsoessa alkaa tapahtua! 15v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 3, 2016 17:19:21 GMT 1
04.08.2016
Yläkokossa oli ollut viime aikoina melko hiljaista. Tai kyllähän siellä pyöri mun lisäksi muita hevosen omistajia ja ylläpitäjiä, unohtamatta henkilökuntaa ja suurta laumaa tuntilaisia, joiden suusta levisi jos jonkinmoista juorua. Hulluin juttu minkä olin vasta äsken kuullut, oli että Cora olisi kantavana. Sehän oli siis ruuna, joten ei mitenkään voinut olla mahdollista että juoru olisi totta. Silti jotkut olivat siihen jo täysin uskoneet. Kaipa mun poni sitten vain muistutti liikaa tammaa, mietin naurahtaen mielessäni. Pari uutta hoitajaakin oli Yläkokossa aloittanut, mutta ainakaan vielä en ollut niihin itse törmännyt. Ehkä mä vaan kävin tallilla niin outoihin aikoihin, mietin ajaessani kerrankin järkevään aikaan tallille katsomaan Coraa. Meillä oli treenit alkaneet sujumaan taas vihdoinkin niinkuin ennen, mutta muualle en lähtisi meitä nolaamaan ennenkuin oltaisiin se tehty Yläkokon omissa kisoissa. ”No mitä mun poika?” kysyin karsinassa hyvällä ruokahalulla päiväheiniä mussuttavalta ponilta, tietäen ettei vastausta tulisi. Cora ei pistänyt pahakseen saamaansa huomiota, vaan haisteli innoissaan käsiäni herkkujen toivossa. Annoin ruisleivän palan ruunalle, joka rouskutti sen hetkessä ja oli heti kerjäämässä lisää. ”Ei oo enempää” Sanoin ja levitin käteni ponin haisteltaviksi. Pian se kyllästyi ja jatkoi ruokansa syömistä. Olin pyytänyt ottamaan Coran sisälle syömään heinänsä, sillä meillä alkaisi tunnin kuluttua estevalkka. Olin ottanut yhteyttä lähialueiden estevalmentajiin ja löytänytkin sellaisen pienen hakemisen jälkeen. Petra oli nuori, esteisiin painottunut ratsastaja joka varmasti osaisi avustaa tälläistä koulutuupparia esteiden yli. Jätin Coran syömään rauhassa loput heinänsä pois ja lähdin etsimään tarvittavat varusteet jo valmiiksi karsinan eteen. Harjasin vilkkaan oloista ponia joka pyöri sen verran ympäriinsä, että mun piti laittaa se lopulta kiinni. Yksin tallissa oleminen ei houkutellut ponia, vaikka ulkona pieni tihkusade olikin. Sain puhdistettua Coran valkoisen karvan, johon jäi silti hieman keltaisia länttejä. Ne kuitenkin peittyivät kun nostin punaisella satulahuovalla varustetun satulan ruunan selkään. Kiinnitin vatsapanssarin melko löysälle ja jätin tällä kertaa ylimääräiset hökötykset pois. Kuolaimiksi vaihdoin kuitenkin olympiat ja ohjat kiinnitin keskimmäisiin renkaisiin. Liu'utin vielä suojat ponin jalkoihin ja olimme valmiina valmennukseen. Talutin Coran uudelle kentälle, jonka pohja oli vasta lanattu ja esteet jo pystytetty. Tunnelma oli hieman kuin olisi kisoissa ollut, sillä aloin itsenäisesti verkkaamaan poniani, valmentajaa odotellessa. Pian Petra saapuikin ja pääsimme aloittamaan. ”Aloittakaa tulemalla noita lyhyiden sivujen päässä olevia neljää puomia ravissa! Hyvä tempo ja etenevä askel tolla sun ponillas, muista itse katse eteen ja myötää vähän kädellä sen liikettä niin Corakin pysyy rennompana” Petra neuvoi minun keskittyessä täysillä ratsastukseen. Halusin saada kaiken irti tästä valmennuksesta. Vaihdoimme pian suuntaa ja tähän kierrokseen sain pyytää ruunaa hiukan enemmän eteenpäin. Myös käteni asennosta sain nuhteita, sillä ne valuivat liian helposti harjan sekaan ja Cora pääsi lösähtämään etupainoiseksi. Petran vinkkien avulla ruuna kuitenkin pian taas polki hyvin alleen. ”Sitten tullaan näitä puomeja laukassa!” Petra sanoi ja otti yhdet puomit pois ja siirsi niitä hiukan enemmän erilleen. Odotin Coran taas alkavan nostamaan päätään ja sähläämään omiaan, mutta se pysyikin rauhallisena. Silti ruunalla oli hyvä eteenpäinpyrkimys. Ihmeissäni tästä unohdin aluksi täysin ratsastaa ja jäin vain satulaan istumaan ja vetelemään naruista. ”Pohje auttaa sen ponin puomeista yli! Nyt kolhii ja pahasti. Laske askelia ja määrää itse sopiva tempo. Noin, paljon parempi. Muista taas myödätä mutta älä heitä ohjaa pois. Tasainen tuntuma säilyy ja varpaat eteenpäin” Tummatukkainen nainen ohjeisti ja katsoi tarkkaavaisesti menoamme. Välikäyntien aikana Petra teki keskimmäisen puomin kohdalle puolimetrisen ristikon. ”Ota ennen hyppyjä muutama askel reippaampaa laukkaa kevyessä istunnassa. Niin että saat Coran hereille ja valppaaksi” Petra huusi toisesta päädystä. Nostin laukan ja Cora tuntui tykkäävän kun se sai päästellä hiukan kovempaa. Ruuna pysyi silti hyvin hallinnassa ja lähdin hyvillä mielin ohjaamaan sitä ristikolle. Puomi, hyppy, puomi, mietin mielessäni suorittaessan tehtävää. ”Hyvä, tuu vielä heti perään uudestaan. Teet ympyrän ja katsot kunnon tien. Tuli hiukan pohjaan, korjaa oma asento hypyn jälkeen!” Petra sanoi ja käski vaihtamaan suunnan. ”Nyt oli jo parempi suoritus. Tarkkana siitä temmosta, vähän olis saanu olla enemmän rytmiä, vähän veltto hyppy mutta ei se näin pienelle esteelle vielä haittaa.” ”Lisätään tähän tehtävään pitkällä sivulla oleva ristikko!” Petra sanoi säätäen esteen kannattimia. Cora keskittyi hyvin ja hyppäsi mukavan pyöreästi näinkin penten esteiden yli. Petra nosti pitkän sivun ristikon noin 60cm pystyksi ja pyysi tulemaan uudestaan. ”Älä jää kaulalle makaamaan, laske askeleet, älä lähde hyppyyn noin aikaisin!” Petra korjasi lukuisia virheitäni ja saimme tulla saman tehtävän vielä kertaalleen. ”Nyt lisätään vielä yks este tänne lisää, eli ristikko, seitsemän laukkaa, 60cm pysty, väliin yksi askel ja 80cm pysty.” Ekalla kerralla Cora hiukan epäröi sarjaa lähestyessä ja viimeisen pystyn puomi tipahti sen etusten ollessa liian hitaat nousemaan esteelle. Tulimme saman tehtävän vielä muutaman kerran uudelleen, kunnes valmentajamme oli tyytyväinen suoritukseen. ”Nyt oli mukavan tasainen suoritus, taputa ja anna ravailla vähän pidemmällä ohjalla ennen ku siirrytte käyntiin” Angelika ja Cora,9. Merkintä// Hei tosi kiva, et otit valmennuksen Petralta, se onkin vanhatuttu, jota nyt harvemmin tulee nähtyä kun se käy valmentelemassa ympäriinsä. Mäkin kuulin ja sain vahvistaa Coran huhun vääräksi, kun jokunen pikkutyttä tuli hihkuttamaan. On se aika tamman näkönen pikkuruuna, et kai sen voi kohteliaisuutena ottaa:D Uudella kentällä onkin nyt paljon tilaa ja aikalailla aina esteet sielä, niitä ei niin tarvi siivota pois, kun estetunnit kaikki pidetään siellä. Kyllä te vielä molemmat saatte vakautta ja varmuutta esteille kun rupeette reenaan kunnolla ja täsmällisesti! 15v€ -Iida
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 29, 2016 10:23:44 GMT 1
04.09.16
Tämä juttu oli ollut jo pari viikkoa sitten tiedossa, mutta en ollut siitä kenellekään vielä sanonut. Tietysti Iidalta olin selvittänyt, että asia olisi varmasti okei. Cora oli lähdössä kisaponiksi 12-vuotiaalle tytölle, jonka perhe harrasti hevoskasvatusta isolla maatilalla. Olin viimeaikoina ollut kiinnostunut nuorista poneista ja niiden koulutuksesta, sekä kaivannut ainaisen ratsastuksen tilalle vaihtelua. Niimpä olimme tehneet vaihtokaupat kyseisen perheen kanssa ja sopineet, että he toisivat Reetun minulle seuraavana päivänä kun olisivat Coran hakeneet. Olin siis jopa melkein vuorokauden täysin hevoseton. Vaikka Coraa jäisi varmasti ikävä, en malttanut odottaa, että saisin Reetun Yläkokkoon. Sitä pikkumiestä ei vaan pystynyt kukaan olla rakastamatta!
|
|