30.10.2016
Pyysin Reetua kääntymään maiskauttamalla ja työntämälla kädellä sitä takapuolesta. Laiskasti russi liikutteli jalkojaan ja kiinnitin sen käytävälle molemmin puolin.
- Et näytä kovin innokkaalta? Jettaa karsinassa hoitava Lyydia kysyi.
- Reetu on ollu aika kamala viimeaikoina.. Ja kohta pitäis ratsutuskin aloittaa. Saa nähdä mitä siitäkin sitte tulee, huokaisin alkaen harjaamaan pöllyävää talvikarvaa.
Reetu kuopi tallin lattiaa minkä kerkesi ja yritti mun hermostumiseen saakka näykkiä mua aina kun siihen oli pienikään mahdollisuus.
- No mut se on kolme vuotias ori, mitä muutakaan voi oikeen olettaa käytöksestä, Lyydia koitti lohduttaa satuloiden niin rauhallisen näköistä tammaansa. Olispa mullakin vielä joku kunnon ratsu, kyllähän tässä vähän Coraa ikävä tuli.
- Ootko miettiny sen ruunaamista? Lyydia kohotti kulmakarvojaan kiinnitellen suitsien remmejä.
- Nii no olishan se yks vaihtoehto. Jotenkin musta vaan tuntuu et tympii koko poni välillä niin paljon. Mut toisaalta tuntuhan musta välillä Coran kanssa ihan samalta. Et pitää toivoa että tää menee ohi.
Lyydian lähtiessä tallista, jäin puhdistamaan häsläävän ponin kavioita, joka onnistui tietysti tallomaan mun varpaille useampaankin otteeseen. Asiaa ei helpottanut se että Reetulle oli isketty hokkikengät kiinni muutama päivä takaperin. Kiukkuisena itkua pidätellen yritin hengittää syvään ja lähdin käymään pihalla kun tuntui että pää räjähtäisi. Reetu jäi huutelemaan mun perään kun jäi yksin käytävälle, mutta pitäisi senkin oppia hetki yksin olemaan.
Istuin tallin edessä olevalle penkille ja kaivoin puhelimeni esiin. Milja oli laittanut snäppiin hetki sitten videon, jossa Alma ja Ritu juoksivat pitkin tarhaa toisiaan jahdaten. Samassa huomasin tämän serkun ja Salomen kävelevän kauempana ja huudahdin moikat molemmille.
- Mitä sä tääl ulkona istut? Salome kysyi hytisten ja käsiään yhteen hieroen.
- Menee hermot Reetun kanssa, vastasin vain lyhyesti ja laitoin puhelimen takaisin taskuun kun siitä oli akku loppumassa.
- Tuu meidän kaa maastoon, kyl sä varmaan saat jonku hepan lainaan! Merida kysyi Salomen nyökytellessä tämän sanoille.
- Itseasiassa mä voisin ottaa Reetun. Kun haluisin käydä kokeilemassa miten se toimii maastossa ajettaessa. En vaan oo viitsiny yksin lähtä kokeilemaan.. Vastasin hetken asiaa mietittyäni.
- Tuu vaan ihmeessä. Tääki on sit mun ja Foxyn eka maasto että et oo ainoa jota jännittää! Salome irvisti ja tytöt lähtivät hakemaan ratsujaan tarhasta. Merida tulisi onneksi mukaan Peukulla, käsittääkseni se ei ollut ihan yhtä paha ryntäilemään kun sen toinen ylläpitoheppa, Jemmu. Aloin varustaa edelleen paikoillaan steppailevaa ponia, peläten mitä maastosta tulisi. Pahimmassa tapauksessa jyräisimme jonkun yli tai Reetu lähtisi kokonaan käsistä. Yritin unohtaa kauhukuvat mielestäni ja keskityin kiristämään mahavyön tarpeeksi tiukalle. Pujotin rintaremmin kirjavan kaulasta lävitse ja napsautin lukot oikeille paikoille. Häntäremmin kanssa oli vähän ongelmia, kun Reetu heilutti persettään minkä kerkesi.
- Alatteko olla kohta valmiita? Siirtotallin ovelle ilmestynyt Salome kurkkasi ja pian Foxyn pää pilkahti myös ovesta sisälle.
- Joo, viittisitkö pitää tätä sit varmuuden vuoksi kiinni sen aikaa kun kiipeen kärryille? Kysyin vetäen hanskoja käteeni. Salome vastasi myöntävästi ja talutin russin tallipihalle, jossa Merida jo istui luimivan tamman selässä.
- Me voidaan tulla viimesinä ettei Peukku potki ketään, Tyttö naurahti ja pidätti itsekseen liikkeelle lähtenyttä ylläpitoponiaan.
- Juu sopii. Mennäänkö me Reetun kanssa ensin? Kysyin keräten pitkät ajo-ohjat käsiini. Sain kummaltakin myöntävän vastauksen, joten lähdin johdattamaan letkaamme kohti uuden kentän vierestä lähtevälle hiekkatielle.
- Ajattelitko et kuinka pitkä lenkki käytäis? Takanani ratsastava Salome kysyi tarkkaillen ratsunsa jännittynyttä liikehdintää.
- Varmaan joku sellanen reilu puol tuntia olis ihan hyvä?
- Joo eiköhän se oo hyvä, just sopiva palauttelu kisojen jäljiltä, Salome vastasi ja kääntyi sitten puhumaan Meridan kanssa eilisistä kisoista. Kommentoin välillä väliin myös omia mielipiteitäni, mutta suurimmaksi osaksi keskityin pitämään Reetun sopivassa temmossa ja tuntumalla. Ainakin näin käynnissä kaikki näytti sujuvan oikein hyvin. Myös satunnaisesti ohi ajavat autot ohitimme rauhallisissa merkeissä, tosin takanamme kulkeva Foxy hiukan säpsähti isomman pakettiauton kohdalla. Käännyin jälleen katsomaan taakseni:
- Otetaanko vähän ravia?
Etenimme reipasta ravia hiekan rahistessa koppakärryjen pyörien alla. Ilma oli juuri ja juuri plussan puolella ja tie sateen jäljiltä kurainen, minkä takia Salome jättäityi Foxyn kanssa hyvän välimatkan päähän etteivät he saisi lentäviä kiviä päällensä. Merida puhui jotakin innokkaan oloiselle tammalleen, mutta näytti pärjäävän hyvin jonon perällä. Reetu alkoi vähän rentoutua laskien päätään alemmas. Kehuin oria ääneen, joka pärski tyytyväisenä päästessään kuluttamaan energiaansa.
- Hei otetaanko käyntiin ton mäen ajaksi? Merida kysi jo hidastellen vauhtia.
- Joo otetaan vaan, tulee ainakin tehokkaampi treeni, naurahdin ja hyvin herkästi sainkin russin siirtymään hitaampaan vauhtiin.
- Foxy on ollu kyllä yllättävän nätisti, mitä nyt välillä sätkyy jotakin hölmöä, Salome kertoi rapsuttaen valppaan ratsunsa kaulaa. Foxy pörisi sieraimet suurina meidän lähestyessä tienylitys paikkaa.
- Olisko parempi kääntyä tässä takasin? Kysyin epäröiden.
- No ehkä se olis mut toisaalta päästäis ehkä nopeammin jos mentäis ton tien yli ja sit sitä vähän kapeampaa hiekkatietä takasin tallille? Salome kysyi rauhoitellen autojen melusta hermostuvaa ruunaansa.
- Meetkö sä Merida eka Peukun kanssa? Kysyin tytöltä joka nyökkäsi pienesti ja lähti ylittämään tietä Peukun näyttäessä rauhalliselta. Salomella oli vähän ongelmia, kun Foxy kyttäsi valkoista maalia tienpinnassa.
- Mä meen ensin niin tuu heti perään? Sanoin maiskauttaen Reetun liikkeelle. Odottelusta hätääntynyt Foxy alkoi käydä vähän kuumana ja ylitti tien ravissa tullen meidän rinnalle.
- Voitaisko ottaa pikkupätkä laukkaa, ihan rauhallisesti? Merida kysyi edeltämme.
- Joo mut me tullaan sit Reetun kanssa viimeisinä ettei olla tiellä. Meetkö sä Salome Foxyn kanssa ekana? Kysyin taakseni vilkaisten.
- Joo, punahiuksinen vastsi ja kun olimme saaneet jonon kasaan, tämä nosti laukan ja pian sen jälkeen Merida ja Peukkukin alkoivat kasvattaa välimatkaa meihin.
- Noniin Reetu, hop! Sanoin orin lähtiessä kasvattamaan askeliaan. Vauhti kiihtyi meko kovaksi, mutta tunsin ponin olevan melko hyvin kontrollissa, joten löysäsin vähän ohjista ja kannustin russin laukkaan. Kirjava karvapallo lähti kiitämään kovaa kyytiä kavereidensa perään, jotka alkoivat jo hidastella menoaan, mutta sopivan pätkän saimme mekin laukattua.
- Sepä oli kivaa! Salome hehkutti vinottain kulkevan hevosen selästä, joka heitti päätään ja nyki ohjaa tytön käsistä.
- Todellakin oli! Sanoin innoissani löysyttäen vähän pidempää ohjaa hiljakseen ravaavalle russille.
- Otetaanko käyntiin? Takaisin jonon perälle siirtynyt Merida kysyi. Vastasimme Salomen kanssa myöntävästi ja loppumatka yläkokkoon sujui pimentyvässä syysillassa.
- Eihän kello oo ku vasta neljä! Merida vilkaisi puhelintaan ja käänsi Peukun kaartoon päätallin eteen.
- Ai te tulitte jo, miten meni? Likkaa tallista ulos taluttava Topi kysi, saaden Foxyn mulkoilemaan kaksikkoa epäilevästi.
- Voi hölmö se on vaan mun idiootti veli, Salome naurahti laskeutuen alas selästä.
- No voi kiitos, Topi hymähti ja korjasi pilkukkaan tamman sadeloimen paremmin paikoilleen.
- Tosi hyvin ainakin mun mielestä! Vastasin pojalle hiukan asiallisemmin pidellessäni hikistä ponia paikoillaan. Ulkona alkoi sataa jälleen hiljalleen, joten lähdin viemään Reetua takaisin talliin.
Ovella törmäsimme Sannaan, joka mielellään auttoi irroittamaan kärryt ja viemään ne takaisin omalle paikalleen.
- Ja sitten laukan jälkeen mulla oli sellanen fiilis et pitkästä aikaa tuntu että oon onnistunu jossakin! Hehkutin Sannalle samalla riisuen valjaita pois Reetulta.
- No hyvä että saitte onnistumisia, Sanna hymyili ja rapsutti väsähtänyttä mutta tyytyväisen näköistä ponia harjan alta. Ja tyytyväinen mäkin totta tosiaan olin. Jätin Reetun karsinaan kuivumaan ja pudotin ruokakippoon pari porkkanan palaa. Lähdin päätalliin lähteneen Sannan perään aikeissani kysyä tältä pari juttua ratsutus asiassa. Nainen löytyikin helposti toimistosta suunnitellen tulevan viikon tuntilistoja.
- Miten olis parin viikon päästä, lauantaina? Tämä kysyi kalenteriaan selaten.
- Sopii, jos vaikka kahden aikaan nähdään siinä siirtotallin luona? Varmistin ja lisäsin muistutuksen puhelimeeni. Nyt se olis sitten sovittu, mietin kävellessäni takaisin autolleni. Pääsisin nousemaan ensimmäistä kertaa Reetun satulaan. Ajatuskin sai perhoset liikeelle mahassani!
6. Merkintä// Voi kuinka kiva, että lähditte porukalla maastoon pöräyttelemään ja reetu sai peräänsä kärryt ja sekin sujui hyvin. Onhan se nuorien kanssa aina sellasta arpapeliä tuleeko mistään mitään, mutta onneksi reetu osaa tarpeen tullen olla järkevä Noi ärsyyntymistilanteet on mulle kans todella tuttuja, varsinkin kanin ja belin kanssa oli aikalailla samanlaista ku ne oli nuoria, mutta nyt niitä voi jo sanoa ihan fiksuiksi poneiksi, kämpe nyt on aina ollut sellanen lyllerö jota ei mikään ole haitannut. Sannan auttaessa maastakäsin saatte varmasti hyvän edistysaskeleen reetun kanssa kun kiipeät sen selkään! 13v€ -Iida