Pitkästä aikaa
Tästä on kyllä ihan liian kauan, kun viimeks astelin kohti tota punasta tallirakennusta, pohdiskelin mielessäni. Mukanani oli puhtaat ja pyykkikoneeseen "joutuneet" ratsikamat, sekä tietysti muutama porkkana Danalle. Enhän toki ollut unohtanut pikkuista hoitsuani, vaikka en ollutkaan nähnyt sitä hetkeen. Kävelin ylös vievää ramppia taukotupaan ja oven avattuani näin muutaman tytön kasvot. Mutta en tunnistanut ketään. Tuntui tyhmältä, mutta hymyilin tytöille ja moikkasin heitä, kun menin kaapilleni ja avasin sen taskustani kaivamalla avaimella. Laitoin laukun kaappiin ja otin sieltä vain porkkanat, sillä en aikonut ratsastaa Danalla, joten ratsivaatteet olisi turha vaihtaa. Ja muutenkin ulkona oli tuskasen kuuma ja vaatteet joilla olin lähtenyt: toppi, vanhat farkkushortsit ja tallikengiksi ristimäni converset, olivat aivan täydelliset paahtavan auringon alla. Suljin kaapin ja vedin vielä hiukseni sotkuiselle nutturalle. Huomasin, että joku katsoi minua ja käännyin katsojaan. Se oli toinen tytöistä.
- Oot sä Danan hoitaja?
Tyttö kysyi samantein, eikä vaikuttanut ainakaan tippaakaan ujolta. Ennenkuin vastasin vilkaisin kaappiini, jonka olin lyönyt kiinni. Sen ovessa oli piirros Danan mustasta päästä, pystyharjoineen ja läseineen. Siinähän olikin vähän vinkkiä tosiaan...
- Juu olen. Oon pyöriny täällä jo kyllä hyvän aikaa hoitsujen ja omien hevosten kanssa, mutta joo nyt hoidan Danaa.
- Ai, vähän kiva! Onks sulla nyt omaa hevosta? Vai ootko vaan hoitajana?
- Ei oo enää. Oli ensin sellanen korkee musta Venäjänratuhevosruuna Kassu ja sen jälkee tinker ruuna Lantti, mut rahatilanne meni huonoks, joten piti oman hevosen omistamis_ihanuudesta luopuu...
- Hmh, harmi.
Punapäinen tyttö ehti harmitella, mutta hymyilin hänelle ja jatkoin.
- Mutta hoitajana on ihan kivaa. Ja ei elämässä vaan saa kaikkee mitä haluis, ei edes joka tytön unelmaa ikiomaa ponia tai hevosta.
Hän naurahti toteamukselle ja nyökkäili.
- Mä oon muuten Laura. Oon ihan vasta tullut tänne ja hoidan Nelliä... Jos siis tiedät ponin?
- Juu kyllä mä Nellin tiedän. Mukava ponineiti ja moni tykkää siitä. Toisin, kun... No vaikkapa Cayasta. Tai siis se poni ei yleensä saa tuntiratsastajien huulille hymyä. Se, kun on vähän oman arvonsa tunteva ja äkäsempi tapaus.
- Hah, kuulostaa mahtavalta! Toivottavasti saan joskus kokeilla sitä tunnilla. Vai onks se oikeesti ihan kamala?
- Eihän se nyt oo. Mutta kyllähän sen tietää, että aina on ratsastjien kesken joku poni, josta ei niin pidetä. Tallin "kauhu".
Vitsailin ja laitoin sanan kauhu heittomerkkeihin sormillani. Silloin muistin, että en ole esittelyt itseäni ollenkaan.
- Niin muuten olen tosiaan Senna ja mä taidan tästä lähtee tallin puolelle kattelee missä se mun musta ponini menee nytten.
Laura nyökkäsi hymyillen.
- Oli kiva tavata ja varmaan törmäillään täällä tallilla vielä, ainakin toivottavasti.
- Juu varmasti törmätään.
Totesin ja lähdin taukotuvasta. Aurinko paistoi kirkkaasti ja ilma oli ihanan kesäinen ja kaunis. Kipitin rampin alas ja menin talliin, jossa minua vastaan tuli heti ovella auringossa päivettynyt ja ajatuksiinsa uppoutunut Iida. Hymy levisi kummankin kasvoille, siis sen jälkeen, kun melkein kävelimme päin toisiamme ja väistimme viime hetkellä.
Istuin lopulta kentän laidalla muovituolilla Iidan vieressä. Olimme aivan uppoutuneita jutteluumme, vaikka Iidan olisi pitänyt opettaa tuntia, joka juuri oli pyörimässä neniemme edessä. Tosin kentällä oli myös kolmas osapuoli, joka olikin ottanut ohjat opettamisen suhteen, hyvä niin. Ja siis hänhän oli Reifr, jonka Iida oli esitellyt minulle heti ensimmäisenä, kun olimme törmänneet tallin ovella. Iida suorastaan säteili miehen vierellä ja tajusin heti homman nimen. Iida ja mies olivat yhdessä ja nauroinkin hänelle ja totesin, että jo oli aikakin, vitsillä. Reifr oli mukava ja järkevänoloinen mies. Hän ymmärsi hevosien päälle ja tuntienkin pito sujui nähtävästi oikein hyvin, mitä nyt vähän kuuntelin ohimennen. Enemmän kuitenkin kuuntelin Iiidaa.
- Siis Acce on saanut varsankin tässä välissä? Mitä ihmettä! Kuinka kauan mä olinkaan poissa?
Ihmettelin ja nauroin. Iida nyökkäili ja jatkoi:
- Aika kauan, kun täällä on tapahtunut vaikka ja mitä. Mutta tosiaan varsahan synty sillä välin, kun olin reissulla Irlannissa. Kokonimeks tuli Yläkokon Ordagrann ja lempinimi tulee suomennoksesta, joka on...
- Ei älä sano, että se on joku aivan älytön...
- Ei se nyt mikään älytön oo! Se on siis Kani. Ja se loikki niinkun kaniinit loikkii laitumella, sillee hauskasti.
Nauroin ääneen lempinimeä, koska se kuulosti niin älyttömältä. Hillitsin kuitenkin itseni, kun Iida katsoi minua muka vihaisesti.
- Voi sua ja sun kaneja...
Supisin itsekseni ja puistelin päätäni hymyillen.
- Ja niin tosiaan vielä Accen varsaa ennen tänne tuli Ranja.
- Jaa Ranjakin vielä? Millanes tapaus hän on?
- Ranja on vielä aikas nuori eestinhevostamma. Semmonen harmahtava väriltään ja ihan järkevä kyllä, ei mikään vaikee. Tosin vielä niin nuori, että ei se tuntihommia ala tekeen. Se on niinkun projekti vaiheessa vasta.
Hymyilin Iidalle, joka vakutti todella tyytyväiseltä Ranjaan, mutta sitten mieleeni putkahti kysymys.
- Mutta tota mites sulla on ollu tilaa näille kaikille elukoille täällä?
Ja niin Iida kertoi, että oli vienyt Mollan siskonsa luo Irlantiin. Sillä Mollahan oli ollut hänellä yksityisenä tuntihommien jälkeen ja jos Ranjasta tulisi uusi projekti naiselle niin Mollalle ei välttämättä riittäisi aika. Lisäksi puhuimme uudesta siirtotallista, joka oli saatu kuntoon ja uudet asukkaat sisään. Lillikin oli varsonut terveen pikkuisen varsan, Sanna oli jäänyt pois opettamis hommista ison mahansa takia ja Reifr oli tullut tuuraamaan. Kaikkea olikin tapahtunut ja tunnin loputtua vasta, kun Reifr huudahti - aavistuksen liian kovaan ääneen - että voisi tulla kaartoon koko porukka. Havahduimme Iidan kanssa höpsötyksistämme ja loimme katseemme ratsukoihin.
- Sainhan neitien huomion vihdoin. Vähän paikkasin sua Iida, kun ei tän tunnin pitäminen näyttänyt kovin kiinnostavan...
Reifr sanoi ja Iida virnisti. Mies ei kuitenkaan vaikuttanut vihaiselta, vaan ennemminkin ihan tyytyväiseltä.
- No en oo nähnyt Sennaa pitkään aikaan. Meillä oli vähän juttuja vaihdettavana.
Iida puolusti itseään ja minä naurahdin. Dana oli ollut tunnilla mukana myös ja huomasin ponin, kun se käveli editsemme ratsastajan taluttamana.
- Mä voisin mennä autteleen noita ratsastajia ponien kaa, jos ne tarvii apuu. Jäätteks te laittaa tän kentän kuntoon?
Kysyin Iidalta, joka oli Reifrin kainalossa ja hellyyden kohteena. En voinut olla hymyilemättä, kun Iida nyökkäsi onnellisen oloisena. Lähdin kentältä hypäten portin yli ja jätin onnellisen parin rauhaan.
Tallin ovella oli kuitenkin pieni härdelli jo menossa ja kiirehdin askeliani, kun kuulin ensin kauheaa töminää ja sitten kimeää hirnuntaa. Juoksin tallin ovelle, jotta näkisin kuka siellä riehuu. Ja voi kyllä minun pikkuinen hoitsunihan se siellä. Huokaisin ääneen ja kirin askeliani melkein juoksuksi. Danan ratsastaja oli hädin tuskin ohjien päässä kiinni ja piteli seonnutta ponia aika epätoivosesti ja peloissaan paikallaan. Dana yritti riuhtoa itseään irti ja steppaili ja juuri, kun olin tarpeeksi lähellä, että olisin päässyt apuun poni tajusi hypätä pystyyn. Tytön ote ohjista kirposi heti ja poni pääsi irti. Musta tamma hyppäsi taaksepäin ja kiepsahti ympäri.
- Voi tyhmä neiti... tuskastelin ääneen ja lähdin ponin perään, kun se lähti ravaamaan lähimpään puskaan ja poispäin tallista.
Danan ratsastaja näki minut ja pyyteli anteeksi ja lähti vierelleni juosten hakemaan ponia.
- Joo no se on välillä tommonen säikky ja tyhmä, ei sille mahda mitään. Mitä se oikeen pelästy, tiätkö?
- En mä oikeen tiedä... Se vaan ei suostunut mennä tallin ovesta sisään ja sitten se alko pomppii...
Nyökkäilin ja pääsimme vihdoin Danan kannoille. Näin ponin kävelevän ojan viertä pää maassa ja ohjat maata viistäen. Se nyppi ruohonkorsia mukaansa. Seurasimme ponia hetken aikaa välimatkan päästä, mutta Dana käveli aika rivakasti meitä pakoon. Ajattelin, että homma olisi yksin helpompaa, sillä ponista ei tuntuisi niin paljon siltä, että sitä jahdattaisiin.
- Hei mä voin ottaa tän neidin kiinni, kun luulen, että se antaa helpommin kii, jos oon yksin. Voit mennä talliin ootteleen tai jos sun kyyti on jo pihassa niin lähe vaan kotiin. Hoidan kyllä Danan, kun se on mun hoitsu kuitenkin.
Tyttö nyökkäili ja kiitti, vaikka lähti aika väkinäisesti paikalta. Hän ei varmasti lähtisi kotiin, ajattelin ja keskityin sitten Danaan.
- Noniin neitiseni nyt ollaan ihan kaksin. Siellä on varmaan hyviä herkkuja, mutta nyt ois aika mennä talliin. Ja noilla kuolaimilla on muutenkin varmaan inhottavaa syödä, joten mites ois?
Höpsötin mustalle ponille ja yritin saada sen huomiota. Sainkin sen korvat jopa kääntymään minuunpäin, mutta muuten tamma oli valmis ampaisemaan karkuun kuin raketti, jos tulisin lähemmäs. Noh, tässä menisi sitten varmaan hetki, ajattelin ja huokaisin.
Kun talutin jämäkin ottein mustaa ponia karsinaan ja siellä kiepsautin sen ympäri, ponin ratsastaja oli tietysti odottelemassa. Dana kalusi kuolaimia ja kuolasi käsiini. Ponia selvästi kismitti, kun se oli joutunut kiinni ja komensinkin sitä napakasti, kun se nyppi päätään ja yritti saada otettani ohjista irtoamaan tai jotain siihen suuntaan. Huikkasin tytölle, joka venaili karsinan edessä, että hän voisi lähteä kotiin, koska poni pitäisi pestä ja voisin hoitajan ihan hyvin hoitaa sen. Tyttö taisi vain nyökkäillä ja katosi sitten ulko-oven suuntaan. Olin kyllä ollut ihan ystävällinen, mutta ehkä Danankin käytös sillä hetkellä ei näyttänyt kovin kivalta, että tyttöä olisi kiinnostanut hoitaa ponia enää pois kunnosta. Dana säpsähteli ja käyttäytyi kuin mikäkin hermoromahduksen saanut otus.
- Noniin musta porkkanahirmuseni mennääs pesariin. Tää varmaan menee ihan suosiolla helpommin siellä.
Totesin Danalle, joka luimisteli minulle ja kuopi sitten turpeita etujalallaan niin, että pöllysi. En jaksanut edes välittää vaan nykäisin tamman liikkeelle ja ulos karsinasta. Talutin sen pesarille, jonne siis emme meinanneet edes päästä, sillä Dana keksi ruveta peruuttamaan yhtäkkiä puolessa matkassa. En antanut tippaakaan periksi ponille ja maiskuttelin sille kovaan ääneen ja nappasin pitkän kouluraipan yhden karsinaan seinää vasten nojaamasta. Menin sen kanssa Danan rinnalle ja annoin pieniä muistutuksia raipalla ponin pehvalle liikkumisesta eteenpäin, ei taakse. Sitten me päästiinkin pesariin asti ja kehuin tammaa taputuksilla kaulalle, kun sain sen pesariin molemmin puolin kiinni.
- Kyllä sä osaat olla kans yks kakara poni...
Totesin Danalle, joka seisoi pää korkealla pesarissa ja näytti vieläkin ahdistuneelta, kun oli joutunut kiinni ja tottelemaankin vielä. Hymyilin ponille kuitenkin, sillä ymmärsin sitä jollain tapaa. En itsekään haluaisi jäädä kiinni karkumatkalta tai saatika totella ketään tyhmiä hoitaja tai ratsastaja tytteleitä.
Purin Danan ja vein sen varusteet satulahuoneeseen. Kävin hakemassa harjasangon karsinaan edestä, jonne se oli jäänyt ja palasin pesarille. Siellä musta ponimukseni odottelikin jo vähän rauhoittuneempana. Livahdin riimunvarsien alta ja aloin sukia Danan jalkoja. Harjailin isoimmat kurat ja tomut pois. Välillä sain komentaa neitiä olemaan steppailematta, etten jäisi sen mustan pehvan ja seinän väliin. Otin kaviot ja aukasin muutaman takun harjasta ja hännästä, sekä lopuksi pesin sienellä hikisimpiä paikkoja. Pesemisestä Dana ei perustanut ja yrittikin nostella jalkojaan ylös ja alas, kun viilensin niitä märän sienen kanssa. Olimme kuitenkin lopulta valmiit ja nappasin yhden pitkän riimunvarren pesarin naulasta ja napsautin sen Danan riimuun ja kiepsautin kerran turvan ympäri. Irrotin ponin pesarin naruista ja nappasin sen mukaani kohti ulko-ovea. Dana ihmetteli korvat hörössä, että minnes nyt mennään, kun suuntana ei ollutkaan oma boksi. Auringon kuuma paiste tuli meitä vastaan ovella, kun astuimme hämärästä tallista pois.
Taluttelin Danaa ulkona ja annoin sen syödäkin sieltä täältä puskista. Kuitenkin vain, kun annoin luvan, eikä niin, että poni jyräisi minut puskiin. Vaikka kyllä neiti sitä yritti, mutta olin yllättävän nopea reagoimaan ja nyppäsin aina takaisin narusta ja kielsin napakasti samalla. Dana huomasi pian, että tässä olikin joku jonka kanssa ei tehdä mitä lystää ja käveli vierelläni hyvin. Ideanani oli siis kuivatella tammaa ulkona auringossa pienen kävelylenkin ajan. Kävimme yhdellä tarhalla kanssa katsomassa uusia varsoja. Pilkulliset Lilli ja Lilkur olivat ihana yhdistelmä ja Lilkur oli hyvin rohkea varsa, joka tuli melkein heti meitä tervehtimään aidan luokse. Dana haisteli varsaa varoen ja minä sain vähän silittää sen pientä pilkullista otsaa. Accen varsa Kani ei tullut luoksemme vaan katseli meitä kauempaa ja otti pieniä spurtteja emänsä ympärillä. Ja loikkia. Ehkäpä se lempinmi kuitenkin osui oikeaan, ajattelin, kun katselin tomupilveä, jonka Kani sai aikaan äkkijarrutuksilla ja hypähdyksillä.
Kävimme vielä vähän metsässä käppäilemässä ja törmäsimme yhteen hurjaan hiuviin, joka oli ilmeisesti pudonnut joltain ja jäänyt matkasta tielle. Dana laittoi totaalissesti jarrut pohjaan, eikä halunnut liikkua enää senttiäkään. Ja vaikka kuinka yritin maanitella ponia huivin ohi tai luokse tai edes lähemmäs, en onnistunut. Käännyimme sitten takaisin tallillepäin ja kävin viemässä Danan tarhaan. Rapsutin Danaa vielä tarhassa ja lähdin sitten pujahtamalla lankojen välistä pois. Jätin riimunvarren tarhalle ja ajattelin lähteä läpsimään kotiin. Kävin vielä korjaamassa Danan harjat ämpäriin ja vein ne karsinan seinustalle. Olin juuri lähtemässä karsinalta kohti ovea, kun tunsin jotain jaloissani. Pelästyin kauheasti ja tahtomattani kiljaisin, kun hypähdin varmaan metrin ilmaan. Mikä vit... se oli?!! Huusi ääni päässäni, kun sydämmeni hakkasi varmaan tuhatta ja sataa. Laskin katseeni kenkieni tasolle ja ihmetykseni oli suuri. Kissa? Oliko täällä kissa? Tallikissako, vai jonkun karannut kissa...? Miten en voinut tietää, että... Kauheasti kysymyksiä tulvi päähäni, mutta sitten hehkulamppu hitaasti syttyi pääni päälle. Menin kyykkyyn kissan viereen ja se tuli heti kiehnäämään polviani vasten. Hymyilin ja silitin kissan köyryssä olevaa selkää ja kuulin sen kehräävän kuin moottori. Käänsin kissan kaulapantaa, jotta näkisin siinä olevassa lippusessa_lappusessa olevan tekstin.
- Mikki... Tallikissa.
Sanoin ääneen ja tunsin itseni tyhmäksi. Naurahdin ääneen ja silitin nättiä moniväristä kissaa, joka nautti huomiosta.
- Anteeks, että mä huusin. Sä vähän säikytit mut... Mutta olet kyllä nätti kisuli. Ja pehmeäkin...
Löpisin kissalle ääneen ja vaikutin varmaan aika tärähtäneeltä. No, mutta tiesinpähän nyt, että Yläkokossa oli tallikissa. Ja Mikki The Tallikissahan saattoi minut ihan autolleni asti, kun lähdin kotiin, mutta parkkipaikalla se livahti puskaan. Varmaankin hiirijahtiin.
3HMJa siis jes, jes, jes! Sain tän tarinan vihdoin tänne, kun mun puhelimen jaettu netti suostu toimiin edes vähän :D Ja siis palailen aktiiviseks hoitajaks (tai yritän ainakin :D) kun saadaan "oikee" netti meille ja voisin osallistuu noille tunneillekin sit (:
//Voi todellakin pitkästä aikaa!D: Mutta tää tarina oli niin super virnuilin varmaan yli puolet tästä tarinasta, toi Cayan kuvaus osui ja uppos! Pitkäkin oli, joten oli tosi mukava lukea! Mhm mm... talli onkin varsin täysi, mutta kyllä mä saan kaikki kaakkini mahtumaan. Varmasti. Se on lupaus... Hähää Dana oli pistäny show'n pystyyn, ratsastaja raukka, joutu Dansan pompotettavaks... Mitkäköhän se tamma muka näki niissä nurkissa... Voin oikein nähdä edessäni Danan ilmeen kun veit sen vesariin, ahdistunut ja v*ttuuntunut :'D Dana raukkaa kaikkee sekin joutuu kokeen! Sillä oli vaikee päivä ihan selvästi, sit se huivi vielä sielä mettässä, piste i:n päälle:D Ai, sä et ollut vielä Mikkiin tutustunutkaan, no, oli sun onni ettei siinä vaiheessa tallissa ollut ketään B) 26v€ -Iida
-> Hakisitko Danan sisään ja varustaisit sen? Jos se menee talutustunnille sinä päivänä, voisitko mitenkään olla niin ihana ja taluttaa sitä?:))))