|
Post by Milja on Aug 9, 2016 15:08:05 GMT 1
15. Ei kovinkaan onnistunu tallireissu
Seisoskelin tienvarressa kuulokkeista musiikkia kuunnellen. Merida tulis hetkenä minä hyväsä hakee mua, ellei olis sit normaaliin tapaansa myöhäs. Oli vähän viileempi ilma, onneks olin ees laittanu farkut shortsien sijaan. Kymmenen minuutin pääst olin jo iha varma et tästä tuli kävelymatka, ku tumma mauto sit onnekseni kaarsikin eteeni. Nykäisin toisin kuulokkeen korvaltani ja hyppäsin kyytiin. - Moi, sanoin kiinnittäen turvavyön. Mautos hais mulle jo melko tuttuun tapaa rööki. Tai siis enhän mä polttanu, mut olin tottunu sen hajuun. - Mooi. Oliks kivaa? serkku kysy lähtien kohti Yläkokkoo. - Mmm, vastasin kaivaen puhelimeni esille. Oltiin Pinjan kaa käyty pikasesti aamulla Roopen luon. Tai oli Eetuki siel, ei Pinja muute ois tullu. En sit ollu erikseen lähteny käymää enää Kajankoskilla, vaa Merida haki mut täst talon eest ja oli ottanu mulle ratsastuskamppeet mukaa. Ainaki toivottavasti. - Otitko ne mun ratsastushousut? En aatellu ratsastaa farkuil ja tennareil, naurahdin vilkasten kevyesti serkkuun päin. Katseeni kummiski terästäyty, ku huomasin Merrun nostavan kätensä suun eteen. Palautin katseeni eteenpäin vittuuntunu hymy kasvoilla. - Tai sit aattelin.. - No siis tuli vähän kiire.. Sori oikeesti! Kiitti serkku. Mun alkuperänen suunnitelma oli ollu mennä kavaletteja ja puomeja, mut päädyin menee ilman satulaa jotai kouluilun tapasta - nyt ku mul ei kerta ollu niit ratsastushousuja.. Jemmulla käytäs tänää raspaa hampaat, nii Merida menis onneks vaa Peukun. Eipähä jäis mulle nii paljo ylimääräst aikaa. Suuntasin ekaks hakemaan Almaa. Seki oli saanu nyt tarhakaverin, mikä oli ihan hyvä. Ehkä se riekkus nyt enemmä tarhas, nii ei ois nii energine ratsastaessa. Tai sit Caya opettas Almalle lisää ilkeyksii - tai ok, ei se ollu mahollista. Alma kyl osas jo kaiken mikä oli vaa mahollista. Maiskautin kerran saadakseni ponien huomion ja menin sit sisälle tarhaan. Alma katto ensin tulokasta korvat hörös, mut luimisti sitte juro ilme päällä. - Älä jaksa lähtee karkuun, murahdin kävellen yhä ponia kohti. Ehk se oli oikeesti riehunu Cayan kaa, se ei nimittäi jaksanu lähtee karkuun. Yllättyneen napsautin narun päitsiin ja lähdin taluttaa Almaa portille. Caya jäi seisomaan tarhan nurkkaan, vaik kattoki kyl meiän poistumista korvat hörössä. Alma steppas mun vierellä kyttäillen, joten aina talliin asti pidin aika tiukan otteen riimunarusta. - Milja tuu kattoo, tääl tää Sid on! Merru lässytti yhden karsinan edessä. Ainii, se varsa josta tyypit oli puhunu whatsapissa. Päästin amerikanponin karsinaansa kehää kiertämää, ja menin myös kattoo tallin uutta asukasta. Olihan se kyl aika söpö, en ollu ees kovin usein nähny varsoja livenä. Mun harjaillessa Almaa palas serkkuni Peukun kanssa talliin. Mustahiuksinen oli kovin vaitonaine, ja näytti miettivän jotain. Annoin asian kummiski olla, ja keskityin siihe etten saanu osakseni näykkäisyä. - Lopeta, ärähdin tamman kääntyillessä purrakseen mua. Lopulta pääsin putsaamaan kavioita, ja sitte pistin jännesuojat joka jalkaan. - Sinuna pistäsin vähä vauhtia jos haluut samaan aikaan ratsastaa ku mä, sunha pitää laittaa viel satulaki, sanoin Merrulle joka näytti olevan ihan haavemaailmoissaa. - Mmm. Suojien jälkeen pistin Almalle viel suitset. Merida oli onneks kiriny vähä vauhtii, mun tarvihti ootella vaa pari minsaa. Sit me lähettii ratsastaa, ja päätettii mennä uudelle kentälle ku tunnit ei ollu viel alkanu. Tuntilaiset oli onneks tuonu mukanaan tänne jakkaroita. Raahasin yhen mukanamme kaartoon ja otin napakan otteen ohjista. Ennen ku Alma tajus mitää, olin mä kerenny hypätä selkään. Poni luimisti tyytymättömänä ja nakkeli niskojaan. Fuuuck. Tänää ei selvästikää ollu hyvä päivä. Tai okei, joku vois miettii millo Almalla olis. Mut oikeesti se oli ny lähiaikoin tsempannu ja ollu oikeesti aika mukava. Mut ei tänää. Siinä alkukäyntejä tapellessamme näin jonku hakevan Beliä tarhasta. Muistelinki et whatsapp-ryhmään oltii pari päivää sit lisätty joku uus tyttö, joka alotti Belin hoitajana. Amandako se oli. Alma kummiskin havahdutti mut tekemällä äkkistopin ihan ilman syytä ja alkamalla peruuttaa. Painoin pohkeeni kiinni ja komensin vikuroivan tamman liikkeelle. Lopulta pilkkuponi lähti köpöttämään turpa taivaissa eteenpäin. Koska en kummoinen koulutuuppari oo, tein tosi perusjuttuja. Ja vaikka osaisinki ratsastaa piaffee, ei sitä tälläsellä kiukkusella tammalla tehtäs. Mistään ei tullu mitään. Ravissa saatoin saaha vähän kivempia pätkiä, mut käyntiin hidastaessani Alma taas heilutteli päätään ja potki takasillaan sivulle. - Tää on saatanan ärsyttävä! huusin lopulta vilkaisten serkkuani. Se vaan ravaili kevyttä ravia ja ei vaatinu Peukulta mitään. Siihen tamma kyllä vaikuttikin olevan tosi tyytyväinen, mutta nöyryytensä takia oli silti tosi rento ja haki käden tuntumaa. Annoin vähän pidempää ohjaa ja kävelin lähemmäs toista ratsukkoa. - Mikäs sulla on? tivasin hiljaiselta Merrulta. Se siirty kans käyntiin ja kohautti olkiaan, kunnes sit sano: - Eiku Peukkuu hakiessani törmäsin Salomeen. Se sano et Topi ei oo pariin päivää ollu halukas tulee tallille, ja esimerkiks tänääki Salome joutuu menee Likalla. - Mitä sit? - No ei kai mitää. Niil o vaa vissii jotkut kisatki tulossa. Luulis sen treenaavan. Huokaisten pyöräyttelin silmiäni ja päätin olla vastaamatta. Hittoako se tollast mietti. - Ja ku oon vaa miettiny et miks se ei tuu. Et onkse loukkaantunu tost mun ja Lucaksen jutusta? tyttö mutisi saaden mut kattoo sitä kiinnostuneena. - Teilläkö onki juttua? - No ei, Merida puuskahti saaden mut naurahtamaan: - Hahhah, nii vissii joo. Muute vaa halailette ja istut sylissä. Noin teit viimeks ku seurustelit Topin kaa. Ja etteks sopinu jostai yhteisest maastoreissustaki? Sain aika pahan mulkasun osakseni. - Ookoo sori, huokaisin Meridan perään, joka kokosi ohjat ja lähti kävelemään reippaammin. En ratsastanu ees tuntia, ku Alma oli nii yhteistyöhaluton. Ehkä olin vaa näinä parempina viikkoina tottunu liia hyvään. Joka tapauksessa kävelin loppukäynnitkin maastakäsin ohjista tiukasti kiinni pitäen. Alma koetti possuilla mulle vähänväliä, mut vältyttiin me suurimmilta vahingoilta. Merida ei sanonu mulle sanaakaa loppuratsastuksen aikana, mut sen lähtiessä talliin seurasin tyttöö. Pistin Alman karsinaansa ja purin siltä kamppeet pois. Kun kamppeet oli paikoillaa, kävin nakkaamassa Alman Cayan seuraks. Ponit alko vetelee kunnon pukkiralleja, sain vaa niittää onneeni ettei se tänää ollu tehny tollasia ratsastaessani. Talliin palatessani myös Merru palas tarhoilta, jonne oli Peukun käyny viemäs. - Mä aattelin mennä täs viikon sisää Jemmun kaa jollekki tunnille, nii käyn kattoo millo sellasii olis. Tuuks mukaa? Merru vihdoin sai aukastua suunsa sit sen ratsastuksen jälkeen. Nyökkäsin ja keräsimme kamppeet käsiimme, mennen sit ratsastuskoulupuolelle. Huomasin meidän saavan aika monta ja pitkää katsetta. Merida kumartu ilmotustaululle päin, ja kirjotti hetken pääst johonki paperille tekstiä. Päälle se kirjotti "Reifr/Sanna/Iida" ja jätti lapun nastalla kiinni. Astuessamme ulos näimme Lucan ja Joonaksen tulevan siirtotallista pois. Eka Merida meinas vaan moikata hymyillen, mut jäi Lucan huutaessa paikoilleen. - Mä meen jo mautoon, totesin saaden käsiini avaimet. Menin sisälle Merrun kulkupeliin ja katoin hetken aikaa kolmikon juttelua, niin myrtsinä ollu tummahiuksinenki päästi pari naurua. Sit vihdoin ja viimein Merida tuli kuskin paikalle ja saatoimme lähtee matkaan Kajankoskille.
// Alma ei tosiaan tee sun heppailusta yhtään helppoa... mutta ainakin sä opit käyttäytyä kiukkuponien kanssa:D Kiukkuponien tosiaan, Caya ja Alma on melkoinen kiukkukaksikko, mutta toistensa kanssa ne tulee yllättävän hyvinkin toimeen, vaikka Caya on johtaja niiden pienessä laumassa koittaa Alma kovasti riistää siltä vallan:D Vaikka teillä ei yhtistyö luistanut tällä kerralla ei Alma sua siltikään kuskannut ympäriinsä suurella kentällä - mikä on jo jotain - voi hyvinki johtua tammojen rallittelusta. 17v€ -IIda
|
|
|
Post by Milja on Sept 11, 2016 16:45:43 GMT 1
16. Ylimääräistä energiaa
Mun opiskelut Hailuodossa oli lähteny semihyvin käyntiin. Ainakaan näin alkuun ei ollu ees rankkoja päiviä, mikä oli hyvä et jaksoin viel tapella Alman kanssa Yläkokossa. Niin, Alma. Poni oli ollut nyt kuukauden tosi ristiriitainen ratsastaa. Välillä revin hiukset päästäni ja uhkasin viidennen tippumisen jälkeen palauttaa tamman takaisin Oonaroosalle. Sit seuraavana päivänä se saatto olla taas nii herttanen ja kuuliainen että.. Tää nähtiin muunmuassa Yläkokon kisoissa - estekisat ( muka meidän päälaji... ) meni perseelleen, mut koulussa oltiin toisia omassa luokassamme!! Merida on varmaan aivopessyt meidät sen kouluhömpillään. Mikäs siinä, on sitä kouluakin ihan kiva välillä vääntää. Ja tätä en Merrulle myönnä, mut oon saattanu saada Almaa vähän paremmin kontrolliin esteilläkin, kun perusratsastus on enemmän hallussa. Tää ei siis takaa kylläkään sitä, etteikö Alma kieltelis ja pukittelis joka estetreenissä, heh. Näin ohimennen loppuun voisin mainita, et tätänykyään seurustellaan Roopen kaa. Emmä tiedä oikein miten se tähän meni, ekahan tyyliin vihasin koko jätkää. Näin se vaan nyt meni ja oon ihan tyytyväinen. Toivoin vaan etten tulis ikinä hommaamaan itteeni tollaseen kierteeseen kun rakas serkkuni. Ensin seurusteli Topin kaa, eros, sääti Lucaksen kaa ja nyt mul on pieni epäilys et Merida säätäis taas Topin kaa. Huoh.. Mä olin tänään päässy aikasemmin kotiin ku Merida, joten jouduin oottelemaan sitä ennen kun pääsisin tallille. Toisaalt oli ärsyttävää pummia kyyti aina joltain, mut en jaksais enää parin vuoden takia hommata esimerkiks skobaa. Sit ku oisin täysikänen, nii hommaisin kyl auton. Kun Meridakin oli päässyt kotiin ja oli valmis, lähettiin me kohti Yläkokkoo. Matkan aikana viestittelin Roopelle ja snäppäsin, pian oltiinkin perillä. - Meetkö tänää molemmat? kysyin kävellessämme sisälle talliin. Ilma ei ollut mitenkään hyvä, taivas oli aika tumma ja kohta alkais varmaan satamaan. - Peukku saa tänää vapaata. Jemmun kaa aattelin mennä puomeja, ja huomenna hyppään, tummahiuksinen henkäisi napaten kottarit tallin edustalta. Nyökkäsin ja aloin itsekin putsaamaan Alman karsinaa. Mä olin aatellut eka hyppääväni tänään, mut voisin säästää sen huomiselle niin voitas hypätä yhtä aikaa Merrun kanssa. Siinä karsinanputsauksen aikana ilma synkkeni entisestään. Tallustelin tarhaa kohti, missä Alma oli toistaiseksi yksin kun Caya oli varsansa kanssa. Puikahdin sisälle tarhaan ja lähdin kävelemään ponia kohti. Se ei pohjaväriltään ollut valkoista nähnytkään, nauttinut ilmeisesti parista sadepäivästä oikein kunnolla. Tamman ilme oli juro, eikä sitä selkeestikään kiinnostanut jäädä kiinni. - Kato mitä mul on täällä, houkuttelin namupalalla tilanteeseen varautuneena. Alma höristi korviaan ja lähti kävelemään mua kohti. Pysähdyin odottamaan ja pian se hamusi herkun itselleen. Nappasin nopeasti päitsistä kiinni ja Alma totta kai protestoi nakkelemalla päätään kauemmas. - Ehen kyllä päästä irti! Mun onnekseni sain laitettua narun päitsiin kiinni, ja kietaisin sen varulta turvan ympäri. Tää oli kyl nykyään ihan mahdoton, osittain vain koska on Alma, mutta varmaan myös lähenevä talvi sai sen villiksi. Alma steppasi vierelläni talliin ja jouduin pari kertaa nykäisemään kunnolla jotta neiti olisi asettunut vierelleni. - Nätisti, sanoin huitaisten narulla taakse kun poni meinasi jyrätä mut. Otin Alman suosiolla käytävälle, se oli sen verran hövelillä päällä. Merida harjaili myös suokkiaan karsinassa. Alma koetti syödä käytävän narut ja kuopi vähänväliä. - Lopeta, sanoin läppäisten kevyesti kuopivaa jalkaa. - Tää on taas mahoton kauhukakara. Kesällä Alma oli vähän helpompi kun kuumuus verotti voimia, samoten viime kuu meni hyvin ku se riehu Cayan kaa. Nyt tää alkaa mennä samalaiseks ku sillo mulle helmikuussa tullessaan, puuskahdin Alman yrittäessä hamuta takkini selkämystä. - Joo, Jemmussakin huomaa eron talven ja kesän välillä, Merida totesi. Aloin putsaamaan pikku hiljaa kavioita, kun sain jäätävän mutakerroksen pois. Tamma kiskoi ja nosteli koipiaan minkä kerkesi, pientä ylienergisyyttä havaittavissa. Jos maastotiet ei olis ollu luultavasti liukkaita edellisten sadepäivien takia, menisin laukkarallittelemaan niinkuin yksi päivä. Siitä me molemmat tykättiin, ja sen jälkeen Alma oli pari päivää rauhallisempi. Nyt kun se ei kuitenkaan ollu mahdollista, piti mun tyytyä kouluratsastukseen. Tullessani satulan kanssa paikalle pisti poni korvansa aika visusti luimuun ja koetti peruuttaa. - Että sä oot mukava, sanoin nostaessani satulan selkään. Kiristin vyötä parilla reiällä ja hain sitten suitset. Pienen tappelun jälkeen kuolaimet oli suussa ja mulla itellä kamppeet päällä. - Mennäänkö? kysyin Meridalta, joka ilmoitti olevansa valmis. Ulkona ei toistaseks satanu, joten päätettiin uhata säätä ja mennä kentälle. Myös Lucas oli Lakun kanssa kentällä, tosin ilmeisestikin loppuverkkailemassa. Me moikattiin ihan normisti, mut Merru vaikutti vaivaantuneemmalta. Menin kentälle kaartomaisesti ja laskin jalkkarit, jonka jälkeen tarkistin vielä vyön. Mun tapellessa selkäänpääsystä oli serkkuni jo päässyt kävelemään. Lucas siirsi Lakun käyntiin ja löysytti vapaat ohjat mennen sitten käppäilemaan Merrun viereen. Päätäni pyöritellen keskityin selkään pääsemiseen, ja aikani tapeltuani pääsin satulaan. Alma kylläkin karkasi samantien raville, mut hidastin sen käyntiin. Sen jälkeen päästin pidemmät ohjat, mikä oli virhe. Ei keretty kauaa tallustella uralla, kun Alma otti hepulit Mikin mennessä kentän aidan vierustaa pitkin. Tuskin poni sitä oikeesti säikähti, mut hei pitihän sen karauttaa laukalle ja kiskoa päätään alas saadakseen mut hiekkaa maistelemaan. Niinhän siinä ennen pitkää kävi, kun Alma revitteli pää alhaalla perse taivaissa laukkaa. Maasta ylösnoustessani näin et Luca ja Meridakin joutuivat rauhoittelemaan ratsujaan, jotka olisivat mieluusti liittyneet rettalointiin. - Ehkä me Lakun kaa jo mennää, jätkä totes mennen nopeasti portista ulos hevosen kanssa. Jemmu korskui kuin ilopiikin saaneena ja pörähteli kenttää ympäri ravaavalle Almalla. - Vittu! huusin pudistellen hiekkoja housuistani. - Mä kyllä juoksutan sitä alkuun, koska mä en jaksa viiden minuutin välein olla kiipeemässä selkään, murisin ja lähdin hakemaan liinaa. Merida tuli varmuudenvuoksi siks aikaa pois kentältä, ettei Alma alkas käymään suokin päälle. Perkele. Alma nakkeli niskojaan ja ravasi muka hienon kouluponin tavoin jalkojaan reippaasti nostellen. Sillä näytti olevan loputtomiin energiaa, mut saisin sitä ees vähän näin pois. - Laukka! Alma ponnahti laukalle ja päästi sellasen pukin, et en olis selässä halunnu olla. Amerikanponi kipitti voltilla kovaa ja jos käskin sitä etenemään vielä vähän aktiivisemmin, reagoi se heittämällä persettä. - Sehä o iha hullu! Merida hihkaisi ratsastaessaan itse raviväistöjä. - Niinkö... Hidastutin ponitamman käyntiin ja vaihdoin suuntaa. - Ravi! komensin pian ja Alma korskahti sieraimet suurina siirtyen sitten ravaamaan. Kohta käskin laukata, ja Alma päästi taas pari pukkia. - Hyyvää ja pruuuut.. Käääyntiii, puhelin saaden ponin lopulta pysähtymään. Irrotin liinan ja laskin jalkkarit uudestaan alas. - Kokeillaas nyt alusta. Hyppäsin selkään ja otin samantien ohjastuntuman. Alma tikitti käynnissä eteenpäin ja pureskeli kuolainta. Yritin lähteä ratsastamaan ihan vain ympyröitä ja eka vaikutti melko lupaavalta. Sit Alma kuitenkin alko taas pelleillä, ja mul alko vähän mennä hermot. - Milja ulkoavut! Ratsasta, pidät pohkeet kiinni ja- - No tuu ite ratsastaa, ärähdin vaikka tiesin Meridan tarkottavan vaa hyvää. Just nyt vaa vitutti. - No okei. Jos ite teet jotai järkevää Jemmun kanssa, serkkuni totesi hypäten alas satulasta. Olin heittänyt jutun lähinnä läpällä, mut no, miksei. Ei tästä ainakaan mun hermoilla tullu ny yhtää mitää. Katsoin kun Merida pidensi jalkkareita kahdella reiällä. - Onks tää ollu ihan nätisti? kysyin päästyäni suokin selkään. - On juu, se oli tosi kiva! Mut en ottanu kyl viel laukkaa ja siin se saattaa krhmmm vähä riehua. Nyökkäsin ja päädyin nostamaan jalkkarit satulan eteen ristikkäin. Jemmulla kun oli niin kivat askeleet Alman kipitykseen verrattuna, joten ottaisin ilon irti. - Katotaan mitä tää keksii pään menoks, Merida sanoi painaen pohkeet Alman kylkiin. Pilkkuponi hypähti liikkeelle ja lähti suoraan raviin. - Apua, en muistanu et täl on näi pikkuset askeleet! Merida nauroi keventäen ravin tahdissa. Itse ratsastin Jemmulla ihan vain käynnissä ja katsoin mitä Alma keksisi serkkuni päänmenoksi. Merida alko ratsastaa voltteja ja näytti taivuttelevan rautakankiponiani ihan reippaalla otteella. Alma puri kuolaimeen välillä kiinni ja koetti karata reiteiltä. - Eeei, Merida puuskahti kun tamma yritti lähteä voltilta: - Ihan kivaa ravipohkeenväistöö tulee vaikken sitä nyt haluiskaa! Vähän jopa ärsytti katsoa, kun Alma ei tehnyt niitä kaikkia pelleilyjään nyt. Miks se niitä mulle teki?! Merida vaihtoi suunnan ja Alma yritti heti karata laukalle. Tummahiuksinen jatkoi volttien pyörittelyä ja näytti pitävän tamman koko ajan töissä. Hetki hetkeltä Alma alko myödätä niskasta ja takasetkin polki alle. Itse koetin ravailla vähän Jemmun kanssa, mut halusin kyllä myös kytätä toisen ratsukon menoa. - Miks se sua nyt noi tottelee? murahdin kun Merida ratsasti harjoituisravissa kiemurauria. - Sä oot päästäny sen liia monta kertaa helpolla, luulee varmaan määräävänsä sua. Kyl tää muaki testaa mut tajus näköjää et käskenki tehä töitä, Merida selitti samalla taivutellen poniani. Pyöräyttelin silmiäni ja tein Jemmulla parit väistätykset. Eka laukannosto, ja Alma teki täysin saman ku ois mulle tehny. Perse lenti ja poni kipitti ohjaa nykien kenttää ympäri. Merida kävisi satulan etukaaren edessä, mut sai jotenkin kammettua ittensä takas ja repi melko rumastikin amerikanponin käyntiin. - Täähän on itsepäinen! Jonkun pitäs kyllä läpiratsastaa tää. Huhhu, lähel etten tippunu, Merida kertoi Alman mulkoillessa Jemmua. - Kokeillaas uudestaan. Taas Alma yritti samaa, mut Merru oli valmistautunu. Se piti pään ylhäällä ja pohkeet kiinni, laukaten kenttää ympäri. Alma protestoi eka vastaan, mut koki sit ilmeisesti helpommaksi totella. Sen poniksi laadukas laukka lähti pyörimään ja Merida ratsasti ympyröitä. - Täl on sikakiva laukka! Merida nosti laukkaa toiseenkin suuntaan, kunnes hidasti raviin ja siitä käyntiin. - Tuu ratsastaa tää loppuun, nii meen Jemmul viel laukkaa. Kaipa tält vähä meni energiaa jo pois. Nyökkäsin ja vaihdoin satulasta toiseen. Alma oli heti kuulaisemman oloinen, ja jo käynnissä haki käteni tukea. Sama juttu ravissa, tarttes vaan pitää pohkeet kiinni ja ratsastaa ulkoapuja käyttäen. - Tää on ihan ku eri poni, hymähdin ja päätin vielä yrittää sitä laukkaakin. Alma hypähti innokkaasti laukkaan, mut muisti sit olevansa kiltti poni. Se piti tasaisen rytmin ja kääntyi ympyrälle helposti. - Hieno! Tallissa pistin ponin karsinaansa ja otin varusteet pois. Eka niin perseelleen mennyt treeni muuttu varmaan yhdeks meidän parhaimmaks ratsastukseks. - Sä saat kyl luvan mennä täl joskus kokonaisen tunnin, mä voin mennä vaikka Peukulla. Se näyttää kivalta, puhelin piristyneenä. - Se on kiva, esteet on sit vähä eri asia. Mut eiköhän se käy. Purimme hepat ja päätimme viedä ne vielä ulos. Sade olikin pysytellyt poissa, mutta ulkona alkoi muuten jo pimenemään kellon lähestyessä seitsemää. Alma jäi portille selkeesti oottamaan iltaheiniään. Mun mennessä takas yksäripuolelle oli Merida ja Topi nojailemassa Jemmun karsinalla. Kaksikko näytti juttelevan jotain, mut minut nähdessään Merida muisti et oli viemässä Jemmun ulos. Se nappasi Jemmua päitsistä ja kävi nakkaamassa sen niin tarhaan. Päätettiin kiivetä viel hetkeks taukotupaan, missä Iida näytti juttelevan jostakin Angelikalle ja Lucalle. Topi seuras lähinnä Merrun perässä ylös, joten kolmikolla näytti olevan vähän awkwardit tunnelmat. Selailin puhelintani sohvalla ja juttelin välillä jotain Angelikalle, joka oli käynyt vanhalla kentällä Reetun kanssa maastakäsittelemässä. - Mennäänkö? Merida ehdotti noin 20 minuutin kuluttua, ja niin me lähettiin kohti parkkipaikkaa. // VOi eikä onnea sulle ja Roopelle Tuo se joskus tallille moikkaan joonas on varmasti sen joskus hallilla nähnyt! On niistä sukulaisista joskus jotain hyötyäkin tosi kiva, et merida viitti kävästä alman selässä ja pistää pilkkuponin ruotuun se on kait tosiaan päässy sun kanssa olemaan se boss ja siks tappelee sun kanssa kun koitat vähän ruotia sitä. Mistä puheenollen Cayan ja Ritun vierotus alkaaa olla lopuillaan ja mä aattelin, et jos sä haluat että alma hieman riekkuu energioitaan pois niin ritun vois sen kanssa pistää samaan ja caya kiukkuilemaan yksin omaan tarhaan, sillä ehdolla ettei alma opeta ritulle enempää temppuja mitä se jo hallitsee, miltäs kuulostaa? Tosin eihän me varmoja voida olla ettei alma sille mitään opeta mutta saispa villikot toisistaan seuraa. Ne on ne pienet onnistumisen tunteet, jotka saa jatkamaan kun tietää miltä se heppa osaa tuntua kun on hyvällä mielellä ja aktiivinen, se vasta parasta on! 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Sept 17, 2016 23:09:10 GMT 1
17. Pomppuponi
Mä ja Merida käytiin pari päivää sitten shoppailee. Eihän mul eka paljoo ylimäärästä rahaa ollu, mut pieni surkuutteluviesti iskälle Ruotsin puolelle, niin oli. Hehe, ilkee mä. Mut kyllähän me nyt Alman kanssa tarvittiin pitkästä aikaa uusia varusteita! Osa oli toki joitain turhempia, periaatteella "kyllä mä näitä joskus saatan tarteta"... Ihan varmasti. Merida ei juurikaan intoutunut mitään ostelemaan, mut oli ihan hyvänä apuna makutuomarina. Ostin muunmuassa uuden huovan ja siihen matchaavat ratsastushousut. Nyt uudet kamat oli mauton takakontissa, ja ootin vaan et pääsisin testaamaan osaa niistä tänään. - Hypätäänhän me siis tänään? varmistelin ettei Merru ollu perääntyny alkuperäsestä suunnitelmasta. - Eiköhän, Merru totesi pysähtyen tyhjään parkkiruutuun. - Hyvä, sanoin tyytyväisenä ja hyppäsin ulos kyydistä. Parin huonomman syyspäivän jälkeen sää oli vielä meidän puolella, aurinko meinas jopa alkaa paistamaan. Kello oli noin puol kuusi, ja uudella kentällä näyttikin olevan jo tunnit meneillään. Avasin takakontin ja otin Ikean kassin, minne uudet varusteet olin tunkenut. - Miten muka yks äkänen poni voi tarteta tollasen määrän tavaraa, kun hyllyt pursuaa entisiäkin, Merida päivitteli osittain huumorilla. Kohautin olkiani pienesti virnistäen meidän lähtiessä kohti tallia. Laskin kassin karsinan edustalle ja tajusin onnekseni ettei Alma ollut juurikaan paskonut karsinaansa. Kävin siis hakemassa kottarit ja talikon käytävälle saaden karsinan puhtaaksi noin viidessä minuutissa. Merru-raukka joutu putsaamaan kaks karsinaa, mut totesin vain et mul menis kauemmin Almaa metsästäessäni. Niimpä lähdin suuntaamaan tarhaa kohtin, missä Alma ja sen uusi tarhakaveri Ritu seisoskelivat unisena. Luultavasti nuori russponi saisi emänsä tavoin vietyä pilkkuponini energiaa, niin sisällehaku ei olisi yhtä tuskaa. Kuten arvelin, Ritusta näytti olevan positiivista vaikutusta, sillä Alma jaksoi hölkkäillä vaan hetken aikaa karkuun. Talutettaessa se kyllä pöllöili enemmän kun laki sallii. Jotenkin me kuitenkin selvittiin talliin missä serkkuni lopetteli Peukun karsinan putsausta. Vein ponin karsinaansa ja aloin samantien harjailla karvaa. Jossain vaiheessa Meridakin katosi hakemaan Jemmua tarhasta ja palasi pian yksäripuolelle. - Sit ku ollaan hypätty nii käyn viel irtohypyyttämäs Peukun, tummahiuksinen huikkasi selvittäen Jemmun harjaa. - Juu, vastasin kieltäen heti perään Almaa puremasta. Mulla oli tavote tälle estetreenille. Haluisin kokeilla mennä mun ja Alman niinsanotusti parhainta tasoa, ysikymppiä ratana. Se ei kyllä onnistuis, jos tammalla olis huono päivä. Sit mä saisin itkupotkuraivarin ja ravaisin koko loppuratsastuksen joitain puomeja. Ehkä me kaikki siis yhteisen hyvinvoinnin takia toivotaan, et mun ylläpitoponi osais käyttäytyä ja sil olis hyvä päivä. Siirryin putsaamaan kavioita ja sitten laitoin joka jalkaan jännesuojat. Alma kuopi karsinaansa tylsistyneenä ja keksi kaikkea lisäkivaa kun laitoin sen kaikenlisäksi epänormaalisti karsinassa. Noin vartin päästä amerikanponilla oli kaikki kamppeet päällä ja mäkin olin valmis koitokseen. Ootettiin vielä et Merru ja Jemmu oli valmiita, jonka jälkeen lähdettiin käppäilemään kentälle päin. Hepat tallusteli meidän perässä kasatessamme esteet. Jemmu näytti seuraavan ilman ohjista kiinnipitoa, mut mä ihan varmuudenvuoks pidin ohjanpäistä. - Meinaatteko hypätä? kentän laidalle käppäillyt Iida kysyi meiltä. - Jep, vastasin raahaten tolpan halkaisijalle. - Noni, käykäähän treenien jälkeen ilmottautumassa estekisoihin. Ovat tän kuun lopussa, nainen kertoi ja ilmoitti sitten menevänsä Hildaa tarhasta hakemaan. - Ei hitto. Mä en kyl taida ilmottautua, takavasemmalla pysytellyt Merida huokaisi nostaen viimeisen puomin kannattimilleen. - Totta kai tuut. Tai oikeestaan en oo itekkää varma meenkö niissä. Riippuu näistä estetreeneistä. Jos menee hyvin, startataan pitkästä aikaa 90 senttinen. Ja jos huonosti, nii sit kannustetaa vaa teitä, hymähdin pysäyttäen Alman kaartoon. Poni seisoi paikoillaan nätisti ja päästi ihme kyllä heti ensimmäisellä yrittämällä selkään. - Älä unta nää. Jos sä et mee, nii sillon en ainakaan mäkään! Merida uhosi kivuten oman ratsunsa selkään; - Enintään Peukulla joku miniminiluokka ja Jemmulla ehk 60 senttinen. Lyhensin jalkkareita parilla reiällä ja päästin energisen oloisen neidin liikkeelle. Katotaas mitä tästäkin estetreenistä tulee, toivottavasti jotain positiivistä. Uudet varusteet ainakin näytti hyvältä, et ulkonäön puolesta kaikki oli ok! Lyhyiden alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat tuntumalle ja aloin kattoo millä mielellä Alma oli. Vaikutti ainakin toistaiseks ihan hyvälle, mitä nyt katseli esteitä melko innokkaasti. No, sitähän se teki kyllä aina. Koetin ratsastaa parit käyntiväistätykset molempien pitkäen sivujen alkuun, tamma kyllä vähän vältteli töihin joutumista nostamalla turpaansa ylemmäksi. Ei se siinä onneks kovin hyvin kyllä onnistunu, ku tajusin laittaa martingaalin. Lyhyillä sivuilla koetin saada käyntiin rentoutta. Tälläisen lyhyen käyntityöstämisen jälkeen aloin ravata. Merida teki Jemmun kanssa vähän pidempään käynnissä töitä, mut siirtyi pian itsekin keventelemään. Alman kanssa tahdoin temmokkaan tahdin, mut juosta ei sais. Ensimmäisille puomeille kääntäessäni nyökytteli pilkkuponi innokkaasti päätään. - Pruuut, rauhoittelin et askeleet sopis hyvin väliin. Pari kertaahan ne piti sössiä ennen kuin voitiin ees yrittää tulla ne kunnolla. Sit saatiin kuitenkin tasaisia ylityksiäkin, ja taputin ratsuani kuitenkin antamatta keskittymisen herpaantua. Toistaiseks oltiin vältytty ilman yhenyhtä pukkia, ryöstöä tai muuta temppuilua. Huh, kuinkakohan kauan tää maaginen satu jatkuis? Ravailin molempiin suuntiin ja tein aika samanlaista työskentelyä. Puomipainoitteista temmon muuttelua. Alma kuunteli aika hyvin, ja näytti Merrun mukaan tosi söpöltä pinkeissä kamppeissaan korviaan höristellen. - Uskon, virnistin siirtyen käyntiin. - Varaudu rodeoon, nostan ekan laukan! ilmoitin ja käännyin suurelle ympyrälle. Annoin laukka-avut, ja poni ponnisti takaa asti laukalle. Luulin jo et nyt se olis menoa, mut pieni nykäisy sai pomppimisen loppumaan ja Alma laukkasi ympyrällä kuolaintaan purren. - Hieno! hihkuin hölläten sisäohjasta taputuksen ajaksi. Alma pärskähti pirteästi ja tuntui kerrankin hyväntuuliselta. - Mä kokeilen kanssa Jemmun kanssa laukkaa nyt. Kerta Alma ei järjestänyt showta, niin Jemmu sit varmaa päättää korvata sen, Merida huokaisi nostaen laukan. Itse siirryin käyntiin ja löysytin tammalle hetkeksi löysempää ohjaa. Jemmu päättikin päästää kunnon pukin, mutta asettui sitten ja oli myös kiltti heppa. - Hui mikä pukki! Mut hyyyväää, Merru puheli nousten vähän kevyeeseen istuntaan. - Joko aletaan hyppää? kysyin ja sain vähän epävarman myöntävän vastauksen. Eli sit alotettas. Ensin esteet oli jossain 50 sentissä. Mä sain luvan tulla ekana, ja ehdotin verkkahypättäväks pystyn pitkältä sivulta. Mun piti hengähtää kerran kunnolla syvään. Jos Alma alkas nyt pelleillä, niin mun pilvilinnat kivasta estetreenistä haihtuis ilmaan. Nostin laukan ja tein ympyrän ennen pystylle kääntämistä. Katsoin estettä hyvissä ajoin, ja laskin mielessäni askeleita ponnistuspaikkaan. Ja kohta olimmekin pystyn toisella puolella. - Anteeks mitä? Hyppäskö Alma just kiltisti esteen yli? huudahdin taputtaen tammaa innoissani. Toki se oli kiihdytellyt pari askelta ennen ponnistusta, mutta muuten - kiltti esteen ylitys?! - Näköjään, Merida naurahti nostaen laukan. Myös Jemmu ylitti pystyn, joskin ponnisti hiton kaukaa. - Pidä pohke paremmin kiinni, nii jos se uskaltas lähtee vähän lähempää, totesin lähtien toiseen verkkahyppyyn. Alma hyppäsi taas ponimaisesti esteen yli ja pärskähti iloisesti. - Herrajumala, Almalla ei taida olla kaikki kohdallaan, nauroin ja katsoin kun Merida lähti hyppäämään. Nyt ponnistuspaikka oli parempi, ja päätimme hypätä pientä rataa. Tai oikeestaan mä päätin, ja Merru joutu hyväksymään sen. Tehtävämme oli seuraavanlainen: pysty pitkältä sivulta, halkaisijalla olevan laineen kautta suunnanvaihto ja lopuksi okseri. Siirryin laukkaan ja käänsin katseeni pystylle, joka oli korotettu noin 60 senttiin. Alma eteni kivasti pohkeen edessä, ja loikkasi helposti yli. Laineelle se vähän oikaisi, ois pitäny olla sisäpohje paremmin tukemassa. Okserille vauhti meinas sit jo hyytyä, joten näppäisin raipalla. Alma huiskautti hännällään ärsyyntyneenä ja päästi pienen pukin. Siinä menikin sit hyvä rytmi, ja oltas tultu niin pohjaan et Alma veti stopit. - Ei nyt pilata hyvää putkea, mutisin pysäyttäen ratsuni esteen eteen. Sit tein uuden lähestymisen ja nyt selvisimme okserista helposti. - Hyvä Alma! kehuin ravaten kauemmas. Merida nosti laukan ja lähti radalle. Jemmu tuli vähän liian kovaa, joten ponnisti pohjasta. Laineelle semijees hyppy, samoin okserille. - Kuolen jo näillä esteillä, ja mun pitäs sun mukaan startata korkeempaa.. Never ever! tummahiuksinen puuskahti Jemmun ilmeisesti käydessä vahvaksi edestä. Hymähdin vain serkkuni valittelulle. Bongasin sitten Topin ja Salomen parkkipaikalla. Kaksikko oli just ilmeisesti tullut tallille. - Komennappa toi rakkaas nostaa esteitä. En jaksa tulla alas, ja sä et kuitenkaan vapaaehtosesti nosta, nauroin. Ihme kyllä Merida totteli ja kutsu Topin kentän laidalle. Ne vaihto siinä nopeet pusut ja lässynlässyn läää. - Nii miks mun oikeestaan piti tulla tänne? Topi lopulta havahtu kun ne olivat siinä aikansa jutelleet. - Nostappa esteet. Laita ne vaikka kasikymppiin, ja toi porttieste 70 kun Merida ei muuten varmaa suostu hyppää, selitin. - No en kyllä hyppää siltikään! Heti 80?! Merida valitti mut en antanu sen häiritä. - Hophop, sanoin Topille joka jäi selkeesti miettimään jotain tyttöystävänsä valittaessa. Lopulta jätkä kuitenkin lähti mun patistuksesta töihin, muhhahhaa. Kun esteet oli nostettu, karkas Topi hakemaan Likkaa tarhasta. - Mä tuun eka! tarjouduin enkä juurikaan vastaväitteitä saanut. - Okseri, portti, laine ja sit pysty. Okei? varmistin. Merida katto mua ootko-tosissas -katseella, joten lähdin vaan suorittamaan omaa rataani. Nostin laukan ja suuntasin okserille. Pidin pohkeet kiinni ja maiskauttelin hieman, jolloin se kasikympin este ylittyi. Kehuin tammaa ääneen suunnaten jo portille. Se meni keposasti, vaan 70 senttinen. Laineelle Alma meinas jäädä stoppailemaan, mut käytin just sopivasti raippaa eteen niin se sit hyppäskin. Pystylle hyppy lähti aika kaukaa, mut pääsin just ja just mukaan. Hymy huulilla siirryin raviin ja taputtelin Almaa kiitokseksi. - Sun vuoro! sanoin serkulleni joka keräsi vastahakoisesti ohjastuntuman. Jemmu heräs äskeisestä koomastaan ja nosti korskahtaen laukan. - Kato estettä, pohkeet kiinni! valmensin serkkuani joka näytti ilmeensä perusteella tekevn kuolemaa. Okserin jälkimmäinen puomi tipahti, mut Jemmu otti siitä nokkiinsa ja loikkas portin yliliioitellusti. - Ota kiinni! huusin kun Jemmu näytti vetävän melkosta kyytiä laineelle. Siinä vaihtukin näppärästi laukka esteellä, jonka jälkeen se pystykin meni ihan okei. - Noni, nyt riitti! Täs oli meidän hyppelyt. Hyvä Jemmu, Merida kehui hidastellen suokkiaan. - Heeei, tuut kyllä ainakin ton okserin jonka se tiputti! komensin ja laskeuduin selästä. Kävin nostamassa puomin ylös ja samalla aloin nostaa muita esteitä 90 senttiin. Meridan suorituksen jälkeen ois mun ja Alman tulikoe. - Ookoo, tyttö huokas ja nosti uudelleen laukan. Jemmu eteni reippaasti ja hyppäsi sitten aika isonnäkösesti okserista yli. - Hyvä! kehuin ja kipusin äkkiä ponini selkään uudestaan. - Meetkö nyt vähän kauemmas loppuverkkaa, mä ja Alma koetetaan tätä ysikymppiä. Että toi 90 näytti isolta ponin selästä. Meillä oli ollu Hailuodossa yks korkeempien esteiden treenit, ja oltiin menty noin metriä. Se ei ollu tuntunut missään sellasen puokin selästä. Hengähdin kerran syvään ja nostin laukan. Alma lähti korskahdellen liikkeelle ja suuntasin ensin laineelle. Nyt tulisin esteet tässä järjestyksessä: laine, okseri, pysty ja portti. Ennen lainetta otin tammaa vähän kiinni, ja päästin sit hyppyyn. Ponnistuskohta oli ihan hyvä ja pääsin helposti hyppyyn mukaan. Käänsin katseeni okserille. Alma oli selkeesti tajunnu et nyt mentiin korkeempaa ja tosissaan. Amerikanponi korahteli joka askeleella ja sen korvat kääntyili tiuhaan tahtiin. Okseri lähestyi, ja Alma hyppäsi sen yli venyttäen itteensä. - Hitto mikä loikka! huusin kesken radan hölläten sisäohjasta. Sit käännyin pystylle, ja jouduin ottamaan tempoa takaisin. Nyt Alma lähti kuitenkin aika oudosta kohtaa ja jäin hypystä jälkeen, mut Alma pelasti ja ei tiputtanut. Enää portti, ja pian oltiin ylitetty sekin. - Super! Hiieenooo, hyvä tyttö! hihkuin kovaan ääneen ja taputtelin Almaa molemmin käsin. Tamma ravasi pidemmällä kaulalla ja pärskähteli tyytyväinen ilme päällä. - Että me mennään kisoissa se 90! nauroin helpottuneena. Ton kokoset esteet tuntu ponin selässä joltain 130 kokoselta esteeltä. - Hullu, Merida puuskahti mun liittyessä sen seuraan loppuverkkaamaan. Vietiin hepat talliin ja alettiin purkamaan niitä. Alma lerputti alahuultaan väsyneenä mun kastellessa hionnutta karvaa sienellä. Mun tunnetila oli suunnilleen pilvissä. Pistin tamman jalkoihin kylmät, ja pistin sitten kaikki kamppeet paikoilleen. Varsinkin uudet varusteet huolsin hyvin. Merida purki Jemmun myös, ja lähti sitten irtohypyyttämään Peukkuansa. Jätin Alman lepäämään karsinaansa ja ollessani valmis menin hetkeksi yläkertaan. Siellä olikin jonkunverran porukkaa, kun tunnit oli vielä käynnissä. Snäppäilin lähinnä Roopelle ja muille kavereille, ja kun kyllästyin puhelimeen juttelin yläkertaan ilmestyneelle Angelikalle ja Salomelle. - Mä meen vaan ristikkoluokan Foxyn kaa, et saatas kokemusta, punapää totesi. - Mullahan ei oo nyt ratsua niin meen Ranjan kanssa 60- ja 70-senttiä, Angelika puolestaan kertoi. - Okei, mä vissiin meen Alman ja Minon kanssa sen 60-senttiä. Ja sit viel Almalla ysikyt. Ei olla kauheesti tai ainakaa pitkää aikaa menty, henkäisin jo nyt jännittyneenä. - Mä katoinki et teil oli estetreenit kentällä menos, Salome hymähti. Juttelin vielä hetken aikaa yläkerrassa, kunnes menin alas ja törmäsin Lindaan joka oli tuonut Ritun sisälle. Se oli yksäripuolella harjailemassa pientä ponia, ilmeisesti Iida passittanut. Menin norkoilemaan naisen lähistölle ja katselin samalla karsinaan makaamaan asettunutta Almaa. - Siis onkse totta et Merida ja Topi on yhessä taas? Linda ihmetteli. - Mmm, nyökkäsin ja Linda huokaisi vastaukseksi: - Just. - Merida ei varmaan kestäny sinkkuelämää ku tajus et mäki seurustelen, virnistin vilkaisten puhelimestani kelloa. Eiköhän serkkuni kohta olis valmis. Lindaa vilkaistessani huomasin harjan liikkeen pysähtyneen. - Häh? Siis säkikkö? blondi ihmetteli kulmiaan kurtistaen. Nyökkäsin jälleen, jolloin Linda naurahti: - No toivottavasti ees joku komee, et ei iha kuka tahasa. - Hokijätkä, selitin yhdellä sanalla virne kasvoillani. - Aajoo, selittää paljon vaikken enää.. No, kato miehii sillä silmällä. Oon kuullu muuten et Salomella ja Joonaksellaki ois jotain juttua, Linda sanoi jatkaen Ritun harjaamista. Ennen kuin kerkesin vastata, kävi ovi ja Merida talutti Peukun talliin. Se purki ratsuponin reippaasti mun auttaessa sitä, jonka jälkeen me sit viimein päästiin lähtemään Kajankoskille. Olin kyllä tyytyväinen tän päivän treeneihin. Jospa kisoissakin sit yhtä hyvin! Jäin vähän jälkeen, mut Alman hurja loikka! // aaaah, voi eikä te ootte kyllä alman kaa nii söpö ratsukko ettei mitään rajaa :3 toi kuvakin kertoo sen kuinka alma kyllä tykkää hypätä ja osaa hommansa. Ritu kasvaa kovaa vauhtia ja sitä samaa vauhtia se kiusaa Almaa, voi alma näytti siltä että antaisi mitä tahansa kun pääsisi Ritun alta pois, kun tammavauva sitä vähän koitti painittaa, kun vein päiväheiniä. Ritusta pitäisi kasvaa almaakin korkeampi, mutta vähän vain et ihan hyvää tekee ilmeisesti almalle villin ponin seura nii se saa vähän energioitaan pois ja te voitte saada jopa tollaisen mahtisuorituksen aikaan - ihan super. Saatkin leijua pilvissä kun teille noin hyvin 90cm meni, kisoissa nähdään kyllä te sen toivottavasti hyvin haldaatte tai ainakin esteistä yli pääsette ellei jotain muuta radalla tapahdu. Työt ottaa veroja ja alma oli pihalle aamulla viedessä kuin mikäkin talutusponi joka käppäili perässä korvat lerpalla, on se vaan söpö poni! 20v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Sept 25, 2016 12:29:02 GMT 1
18. Estekisat
Aamulla mua jännitti ihan hitosti, eikä asiaa auttanut että serkkunikin kävi ihan hermona. Eikä myöskään sekään, et me startattais kuudessakympissä ensimmäisinä ja ysikympissä toisina. - Oikeesti mä perun sen ysikympin, en pysty! valitin pakatessani tarvittavia kamoja isoon kassiin. - No etkä, ne treenitkin meni niin kivasti. Apua, me ei varmaa selvitä Peukun kanssa ees yhestä ristikkoluokasta! Merida tuskasteli mulle. - No mokataan sit molemmat, totesin mennen eteiseen laittamaan tennarit jalkaan. Menisin ensin tallille ihan lökäreissä ja hupparissa, koska muuten onnistuisin jotenkin likaamaan kisavaatteet. Vähintään Alma kuolaisi niihin, tai sitten kaatuisin kuralammikkoon. - Mennäänkö? kysäisin avaten jo oven. Merida kiirehti laittamaan myös kengät jalkaan ja vastasi sitten myöntävästi. - Me mennään nyt! tummahiuksinen vielä huusi porukoille, jonka jälkeen kävelimme mautolle ja hyppäsimme kyytiin. Jännitys kipristeli mun vatsassa ja mulla oli vähän paha olokin. Ei se 60 senttinen niin pelottanut, kyllä me siitä selvittäis. Mut se ysikymppi, miks ees osallistuin... Saavuimme tallille ja astuimme ulkoilmaan. Olin lähdössä kohti tallia, kun katseeni käväisi nopeasti Alman tarhassa. Ja voi hemmetti. - Kato tuota ponia! huudahdin osoittaen tarhan suuntaan. - Oho.. Siin sulle hommaa, Merida naurahti kävellen ohitseni. - Ei oo hauskaa, puuskahdin lähtien kulkemaan ponia kohti. Se oli päättänyt juuri tänä aamuna tehdä itselleen kunnon mutakuorrutuksen. - Et ole tosissasi Alma, murahdin puikahtaen aidan toiselle puolelle. Lähestyin tammaa käsi ojossa, mutta neiti päätti luimistaa korviaan ja lähteä kävelemään kauemmas. Päästin pari ärsyyntynyttä ärräpäätä ja kaivelin taskuni pohjalta herkun. Silloin amerikanponi teki täyskäännöksen ja hölkkäsi luokseni. Annoin herkun sille ja nappasin samalla päitsistä kiinni. Kävelytin pahantuulisen tamman portille ja kuljimme pihan läpi talliin. - Että tää on taas ihanalla päällä, huokaisin päästäen Alman karsinaansa. - Ehkä aistii sun tunnetilan. Peukkukin on aika kettumainen just nyt, Merida sanoi harjatessaan Peukkua käytävällä. - Pitäskö meidän käydä kattoo sitä ratapiirrustusta? kysyin hetken puhelintani selailtuani. - No käyään vaan. Mut autat sit laittaa Peukun jos mulle tulee kiire, ite meet kuitenkin vasta tokassa luokassa. Kävimme katsomassa radan jotenkuten läpi. Ei se minusta kovin vaikea ollut, ja siinä oli hyviä välejä ratsastaa aikaa. Merru vaikutti melko huolestuneelta miten saisi kiihdyttelevän Peukun käännettyä. Eiköhän Alma ainakin kääntyisi, olihan se aika ketterä poni. Ysikympissä tosin en ratsastaisi aikaa, haluaisin vain selvitä radasta. Kuudessakympissä taaskin tahtoisin vähän rallitella, kyllä sen pitäs olla aika helppo luokka meille - siis jos Alma ei alkaisi riehua. Mä jouduin kuuraamaan Almaa hiton pitkään. Tamma ei siit kovin mielissään ollut; luimi, koetti näykkiä, kuopi ja huitoi jaloillaan. Mukava poni. Merida oli mennyt aikoja sitten tallista, samoin Salome Foxyn kanssa. Topi oli varustamassa Likkaa myös tallissa, mut ei me paljoo juteltu. Ei sillä et meidän välillä ois ollu jotain kahnausta, lähinnä vaan koska jouduin koko ajan komentamaan Almaa eikä juttelusta ois oikein tullu mitään. Noin vartin päästä olin saanut estekamppeet ponille niskaan. Itselläni oli myös kisakamppeet päällä, sillä olin käynyt ne vessassa vaihtamassa. Koska me startattiin ekana, lähdin melko ajoissa verkkaamaan. Ristikkoluokan kisaajia vielä hyppäsi ratojaan. Menin alakentälle ja laskin jalkkarit alas. Alma peruutti ja sen silmävalkuaiset pyörähtelivät. Jaaha, tänään oli selkeesti pelleilypäivä - totta kai just kisapäivänä. - Ei, komensin ja talutin tamman takaisin paikalleen. Sitten laitoin jalkani nopeasti jalkkariin ja kiipesin selkään. Sen jälkeen lähdin kävelemään vain puolipitkällä ohjalla aluetta ympäri. Jossain vaiheessa kuulin, että Merida ja Salome joutuivat uusintaan. Ajattelin suoraan, että Salome olisi Foxyn kanssa kisaamassa ykköspaikasta. Mut se olikin Takun kanssa, ja olin vähän hämmästynyt. Sehän oli äkkiä koulinut siitä ponista esteratsun! Seurasin sivusta ratoja kiinnostuneena, vaikka sisäisesti osasin ennustaa et Merida ja Peukku tulis voittamaan. Vaikka kummallakaan ponilla ei kovin hyvä kunto ollut, niin kyllä Peukku veisi silti jo kunnon kannalta voiton. Plus siro ratsuponi kyllä tekis käännöksiä vaikka kolikon päällä, jos Merida pysyis kyydissä ( mikä muuten olis epätodennäköstä ), eli Takun käännöksetkään eivät paljoa etua toisi. Pian parivaljakko laukkasikin kunniakierrosta, ja Peukku veti parit pukitkin. Tässä vaiheessa älysin et ei hitto, en tajunnu ottaa vielä verkkahyppyjä ekaa luokkaa tuijottaessani. Onneks tässä olis vielä esteiden korotus. - Este! huudahdin nopeasti ja nostin laukan. Pystyn nähdessään Alma nyki ohjaa ja jäi töpsöttelemään niska jännittyneenä. - Maisk, liikutko, tuskastelin kunnes viime metrillä Alma pinkaisi yli ja myötäsin isosti. En kerennyt paljoa hypätä, kun olin jo kisakentällä. Tein alkutervehdyksen Alman tehdessä pieniä pomppuja paikallaan. - Tervetuloa! kovaäänisistä kuulutettiin ja hölläsin ohjasta. Poni ponnahti laukalle ja töpsytteli pienessä nipussa jännittyneenä. - Hop, ärähdin näppäisten eteen pienesti raipalla. Vasta silloin pienesti kiihtynyt tamma vasta tajusi että sai mennä jo. Tempo korjaantui ja käänsin ensimmäiselle esteelle. Lujaa mentiin, mut puhtaasti myös. Olimme menossa uusinnan ensimmäiselle esteelle, kun Alma säikähti aitaan nojailevaa hyppivää pikkutyttöä. Se ponnahti kera pienen pukin sivulle, mutta sain sen käännettyä oikeaan suuntaan. En kuitenkaan ratsuni mielestä tarpeeksi hyvin, sillä se veti stopit. - Hemmetti, puhisin melkein ääneti ja pysäytin Alman esteen eteen. Sitten nostin laukan ja tulin pienen voltin jälkeen uudelleen esteelle. Nyt poni hyppäsi, mutta oli selkeästi ottanut äskeisestä nokkiinsa. Se hyppäsi yliliioitellusti ja esteen jälkeen alkoi päästellä pukituksia. Raipan näppäisyllä se lopetti, mutta ajatukseni oli tuosta kaikesta suunnittelemattomasti niin sekaisin että ratsastin väärälle esteelle. Pilliin vihellettiin kaksi kertaa ja se oli siinä sitten. - Vittujen vittujen vittu! Saatana kun meni vitun huonosti! ärisin Meridalle joka oli tullut meitä vastaan. Sillä oli Minon ohjat, ja teimme kahden kaviokkaan kesken vaihtokaupan. - Oo hiljempaa, saat katseita, serkkuni huokaisi. - Jaa, tuhahdin ja kiristin Minon vyötä. Toivottavasti ruunan kanssa menisi paremmin. - En vitun varmasti kehtaa mennä sitä saatanan ysikymppiä, käyt perumassa sen! käskin ja hyppäsin iiihan vähän isomman ratsun selkään. - No enkä! Kokeilet edes, se voi mennä ihan hyvin, Merida yritti tsempata selkeesti omasta radastaan piristyneenä. - Kai se on siitäkin sama mennä hylyt vetämään, mutisin lopulta ja annoin pohkeita Minolle mennäkseni verkka-alueelle. Yritin verkatessa muuttaa ajatukseni positiivisemmaks, mut oli aika mahdoton juttu. Mino oli ihan jees, eteni kivasti mut otti tosi isoja ja uhkarohkeita hyppyjä. Kai se yritti sanoa mulle et "hei voitasko mennö vähän korkeempaa", sen verta korkeelta se ainakin hyppyjä veti. Lopulta me mentiin myös suorittamaan rataa. Mino oli alussa tosi kiva ja kuunteli hyvin, pääsimme uusintaankin. Luulin jo että nyt tulee muuten hyvä rata, mut käänsin viimeiselle liian jyrkästi ja loikka lähti pohjasta. Niimpä toinen etujalka tiputti puomin. Vittu. Tässä välissä Merida kävi viemässä Jemmun vähäks aikaa suokkitarhan viereiseen tyhjään tarhaan, jotta sekin pääsisi ulkoilemaan. Suokki oli aika pörheenä, ihan kun ori, varsinkin nyt kun pihassa oli vielä vieraita heppojakin. Kun tamma oli tarhassa, menin yksäripuolelle ja siivosin Alman karsinan. Meridakin putsasi ylläpitoheppojensa karsinat ja meni sitten katsomaan Topin 70 sentin rataa. Itsekin menin seuraamaan ratoja kun sain karsinan puhtaaksi. Aika tuntui kuluvan kun siivillä, olis voinu mennä vähän hitaamminkin.. Toistamiseen varustin kauhukakarani ja menimme sitten verkkaamaan. Ensin Alma kiukutteli vielä pahemmin kun ekassa luokassa, mut sit se tais tajuta et pääskin hyppäämään ihan kunnolla. Kerkesin ottaa myös alle pari verkkahyppyä enemmän ja Alma oli hyvä. Pari kertaa se kyllä intoutui pukittelemaan, mut niihin tottuneena pysyin selässä. Ensimmäinen starttaaja sai ratansa loppuun ja meidät kutsuttiin radalle. Jos 60 sentissä Alma oli kiihtynyt, niin nyt se oli hiton kuumunut. Se pureskeli kuoltainta ja peruutti vaikka ohjastuntumaa juuri ei ollut. Saimme toistamiseen luvan aloittaa radan ja nostin laukan. Alma taas pomppi lähes paikoillaan ensimmäiselle esteelle, joten hyppy tuli pohjasta. Ihme kyllä puhdas, mutta heti ensimmäisen esteen toisella puolella läppäisin raipalla - tempo piti saada kuntoon! Almakin näytti skarppaavan ja esteeltä toiselle pääsimme puhtaasti. Kohta lippu viuhahti merkiksi et oltiin uusinnassa, ja toistaseks kaikki oli ok. Niin sais olla loppuradankin, joten en muuttanut ratsastusta mitenkään. Ennen kuin huomasinkaan ylitimme maalilinjan ja kaikki puomit olivat kannattimillaan! - Hieno tyttö! hymyilin ja taputtelin tammaa kaksin käsin. Se pärski ja ravisteli päätään niin kuin ei olisi äsken muka ollut kuin vireä kisaponi. Kuten osasin odottaa, ei me sijotuttu. Mut olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita, mikä oli musta aika hyvin kun en sen suuremmin aikaa edes ratsastanut. Ravailin ja sitten kävelin Alman kanssa pitkät loppukäynnit. - Noni, eiks kannattanut kuunnella serkkua, Merida virnisti ja antoi taskutaan Almalle herkun. - No joo, ehkä tän kerran, pelleilin ja hyppäsin alas selästä. Löysytin vyötä ja menimme sitten yksäripuolelle. Merida auttoi mua purkamaan ponin, ja vei varusteet omille paikoilleen. Itse pistin Almalle kylmät jalkoihin ja hain sille heinää karsinaan. - Hyvä tyttö, puhelin pistäessäni sille vielä fleeceloimen päälle. - Käydään hakemassa Jemmu sisälle, ettei se oo taakkana työntekijöille - se nimittäin oli melkonen duracellpupu, Merida selitti ja lähdimme taraa kohti. Kisat jatkuivat ja nyt esteet alkoivat olla jo ihan kiitettävän kokoisia. Jemmu hörähteli Meridalle innoissaan ja ravasi aidan vierusta. - Hullu, kommentoin serkkuni mennessä ottamaan tammaa kiinni. Avasin portin ja suljin sen sitten perästä. Merida oli laittanut ketjun suuhun ihan vain varulta. Oli tää lyhytkin talutusmatka silti melkonen sirkus. Saatoimme vaan olla tyytyväisiä kun lopulta suljimme suokin karsinan oven ilman kummempia konflikteja. - Lähetäänkö? Merida kysyi pian mun katsellessa heiniään syövää poniani. - Juu, hymyilin ja keräsin kamppeeni tallin lattialta. Sen jälkeen käppäilimme mautolle ja Merida lähti ajamaan. Näköjään ilman ruusukkeitakin rataan sai olla tyytyväinen. // Tyytyväinen saat ollakin! Jos muita saa syyttää eikä itseä niin suna syyttäisin sitä pikkutyttöä, toi oli jo toka kerta kun se sai hepan säikähtämään sitä, ja vanhemmat ei edes toruneet! Mutta ehkä alma ei osaa ottaa tosissaan matalilla esteillä, kun se 90cm hyppäsi oikeesti hyvin. Repe mumisi katsomossa mulle pari kehuvaa sanaa teistä, että miellytitte jopa sitä. Minon rataa se kommentoi vaan, että oisit sitä voinut vähän reippaammin ja rohkeemmin ratsastaa, vaikka sitten kaukaa hyppyyn, kun sillä ponnua riittää. Teillä alkaa oikeesti alman kanssa parantua yhteistyö vaikka se toope osaakin olla, niin hyvin se hyppää ja on palkitseva kun onnistuu. Mä tarhojen ohi kävellessäni kyllä kauhistelin Alman kuraisuutta, mutta sä olit sen yllättävän hyväks saanut siistittyä eikä kukaan tantta kommentoinut, mikä on jo jotain. Ja esteet senkun nousee niin alma paranee, siihen kannattaa luottaa se vetää pelleilyksi kun ei esteillä ole korkeutta eikä sen tarvi tehä töitä ponnistaakseen, saa nähä mitä se erikoisesteistä tykkää! 18v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Oct 7, 2016 17:53:00 GMT 1
19. Maasto ja pukukisaan valmistautumista
No saatan mä olla vähän äkkipikainen. Tai tarttua tyhmiinkin ideoihin, kun sellainen päähän putkahti. Yläkokkoonhan oli nimittäin tulossa ne halloweenin pukukilpailut, ja mä halusin ehdottomasti ottaa Alman kanssa niihin osaa. Mulla ei mennyt ehkä kuin viisi minuuttia keksiä meille jo asukin. Olihan se ehkä joistain vähän tylsä, mut musta myös hyvä kun Almaa katsoi. - Vähänkö hyvä idea! Pitää vaan käydä ostaa joku peruukki teille. Mä en yhtään tiiä mikä oon ja kumman kanssa, Merida tuskaili yksi päivä haettuaan mut Hailuodosta. - Ei meidän tartte, myhäilin puhelintani selaillen. - Häh? - Ei meidän tartte ostaa peruukkia. Mut kaupas pitää kyl muuten käydä! jatkoin salaperäistä linjaa saaden serkultani kummastuneita katseita. Ja niin me suunnattiin illemmalla kauppaan. Ostettiin mulle oranssi hiusväri, ei pysyvä mut sellainen joka kestäis kuitenkin jonkun aikaa. Elikkä joo, mä liikkuisin ainakin halloweeniin asti porkkanapäänä. Mä ja Alma tultais olemaan Peppi Pitkätossu sekä se sen hevonen! -------------------------------------------------------------------------
- Mä niin tykkään näist sun ideoista. Mun kädet on vieläki ihan oranssit, mautoa ajava Merida valitti rattia vasemmalle kääntäen. Olin eilen illalla sen pakottanut mun hiukset värjäämään. - Harmi, totesin pienesti virnistäen ja samalla snäppäillen. - Mitä tän jälkeen, oisko violetit hiukset mitään? tummahiuksinen naurahti ja kaartoi Yläkokon pihaan. - Aattelin et jos antais luontasen blondin kasvaa takas ja pitäsin sitä hetken, ettei hiukset mee hirveeseen kuntoon, kerroin ja avasin turvavyön. - Ehkä ihan hyvä idea, Merru tokaisi meidän astellessa yksäripäätyä kohti. Mun ja Alman treenit oli lähiaikoina ollu aika sileäpainoitteiset, kun takana oli kisat ja ennen niitä treenattiin paljon esteitä. - Mitäs Roope tykkäs sun radikaalista hiusvärin vaihdosta? - En oo itse asiassa sanonu sille viel eikä olla nähty tänää. Mut tuskin mitää erikoista, naurahdin astuen talliin. - Mitä mä teen ton ponin kanssa tänää? Koulua en jaksa, esteitä en vielä aatellu ja- - No mee maastoo. Ette oo pitkään aikaan ollu, Merida ehdotti ja laski tavaransa karsinan edustalle. Joku oli jättäny kottarit käytävälle, joten serkkuni nappasi talikon ja alko putsata Peukun karsinaa: - Toivottavasti ei ollu jollain putsaus kesken. - Voitas kyllä itseasiassa mennäkin maastoon. Almakin varmaa tykkäis, sanoin ja kävin hakemassa tallin ulkopuolelta talikon mullekin. Saatiin karsinat putsattua, eikä kukaan kottareiden perään enää huudellut senkään jälkeen kun ne takaisin paikoilleen kiikutimme. Merida lähti hakemaan Jemmua, jolla aiko kuulemma ratsastaa ihan vain käyntiä ja ravia yrittäen pysyä vielä selässäkin. Ehkä ihan hyvä tavoite myös mulle ja Almalle maastoon. Suuntasin kohti Alman ja Ritun tarhaa. Ohittaessani muiden heppojen tarhoja sain pari kummastunutta katsetta tuntilaisilta, luultavasti hiusteni takia. Pujahdin sisälle tarhaan ja kutsuin ponia tulemaan luokseni. No eihän se tullut, mut Ritu saapui paikalle pökkimään mua turvallaan. - Joo et saa kyllä mitään. Ja halusin eri ponin tähän, huokaisin ja lähdin lampsimaan pilkukasta tammaa kohti. Se luimisteli ja käänsi päänsä poispäin minusta. - Mäkin tykkään susta, hymähdin ja nappasin nopeasti päitsistä kiinni. Tämähän kävi jopa liian helposti, ajattelin ja kaivoin taskustani herkun amerikanponille. - Hyvä tyttö, kehuin ja napsautin narun kiinni. Lähdin kävelemään, jolloin Alma lähti perääni kyllästyneesti korvat luimussa. Ritu koetti kovasti tunkea mukaamme portilla, mut onneksi sain sen jäämään sinne - muuten olisin joutunut juoksemaan sen perässä tallipihaa pitkin. Merida oli jo aloittelemassa suokin harjausta mun tullessa talliin. Paikalle oli myös ilmestyny Salome, joka jutteli jostain serkkuni kanssa. Tervehdin punapäätä nopeasti, joka ihmetteli vaihtunutta hiusväriäni. - Se on halloweenia varten, vastasin pieni virne kasvoillani ja sidoin Alman käytävälle kiinni. - Ahaa, mul on pieni aavistus mikä voisitte olla. Nyt kun siis sua ja Almaa kattoo siin vierekkäin, Salome naurahti ja ilmoitti lähtevänsä hakemaan Takkua tarhasta. - Juu moikka, huikkasimme hänen peräänsä. - Eiks Topi tullu? jatkoin tummahiuksiselle. Likka oli palannu tunneille ja Topille oltiin vissiin sitä Yläkokon uutta heppaa. Oli näyttäny ihan tempperamenttiseltä kaverilta. - Ei. Se ei oikein tykästyny Jippuun. Mut se on miettiny uutta ylläpitoheppaa jostain sielt mist Foxykin tuli, tyttö selitti toisesta karsinasta. - Aa, vastasin vain lyhyesti ja kielsin Almaa näykkimästä. Tää se vaan aina jakso kiukutella, olipahan miten hyvä päivä tahansa. No, olin siihen kyllä jo kohtalaisen tottunu.. Laitoin kypärän päähän ja nappasin sitten ohjat käsiini. - Me mennää, tokaisin serkulleni ja lähdin taluttamaan ylläpitoponiani tallipihalle. Se katseli korvat hörössä ympärilleen ja kuopaisi pienesti maata minun laskiessa jalkkarit alas. Tarkistin vyön kireyden ja työnsin liian lähellä käyvät hampaat kauemmas. Sen jälkeen asetin jalkani jalustimeet ja hyppäsin satulaan. Alma yritti lähteä heti liikkeelle, mutta peruutin yli-innokasta tammaa pari askelta. Vasta sen jälkeen päästin ratsuni liikkeelle kohti polkua, joka veisi meidät maastoon. Pidin ohjat tuntumalla heti alusta alkaen, sen verran lentoon lähtevältä Alma vaikutti. Sen askeleet olivat ponimaisen kipittävät, ja pienet korvat pälyilivät ympärille söpösti. Välillä silittelin kaulaa rauhoittelevasti, vaikkei sillä juuri vaikutusta tainnut olla. Kaivoin taskustani puhelimen ja nappasin nopeasti snäppiin kuvan Alman kaulasta. Siihen kellonajan laitettuani lisäsin kuvan mystoryyn ja tungin iphonen taskuuni. - Haluatko ravata? puhelin hiljaisuuden vallitessa maastossa. Kuin vastaukseksi ponitamma nykäisi pienesti ohjasta ja halusi liikkua. - No ravataan. Hop! Paljoa ei kyllä tarvinnut suostutella, riitti kun hölläsin ohjasta hetkeksi aikaa. Kevensin nopeassa temmossa Alman edetessä polkua pitkin. Kohta olisi käännöskohta sänkkäreille, mut ehkä me tällä kertaa pysyteltäis ihan vaan maastopoluilla. Tamma koetti nykiä ohjaa ja nostaa turpaansa kohti taivasta, mutta martingaali onneksi esti sen suurimmaksi osaksi. En ensin itse tajunnut että normaali laukkasuora alkoi lähestyä, mutta Alma kyllä huomautti minulle. Se alkoi stepata sivuttain polulla ja heitteli pienesti niskojaan. Amerikanponi pureskeli pienesti kuolaintaan ja korskahteli. - Jooo ihan rauhassa, kooohta saat mennä... Poikittain kulkeminen olisi loppunut kun olisin antanut pohjetta ja myödännyt ohjasta. Se ei vaan nyt oikein ollut mahdollista ellen halunnut Alman ryntäävän nelille. Niimpä teimme lähes hienoa ravipohkeenväistöä aina suoralle asti, jossa sitten hölläsin ohjasta. Poni käännähti pienen ponnistuksen kautta suoraan ja lähti pinkomaan kovaa vauhtia. Nousin pienesti jalustimille ja nautin vauhdista. Tamman jalat kipittivät melkoista kyytiä eteenpäin ja se alkoi korskahdella edetessämme polulla. Musta tuntu et suora loppu ihan liian nopeeta, ja Alma tais olla samaa mieltä. Istuin alas satulaan ja aloin tehdä pidätteitä. Pilkkuponi koetti vältellä ohjastuntumaani, mutta lopulta hidasti vastahakoisena raville. Ravasin hetken aikaa, jonka jälkeen hidastin käyntiin. - Hyyyvää.. Laukkapätkä sai Alman rauhallisemmaksi, mutta ei sillä etteikö se olisi jaksanut ottaa pientä revittelyä kotiinpäinkin. Enimmäkseen kuitenkin pysyttelin ravissa ja käynnissä. Neiti pärskähteli tyytyväisenä ja taisi sekin nauttia päästessään pitkästä aikaa maastoilemaan. Tästä olisi matkaa tallille noin parisataa metriä. Istuin raviin alas ja tein pidätteen, jolloin ratsuni hidasti käyntiin. Uskalsin löysyttää pidempää ohjaa, sillä ainakaan ennen Alma ei ollut enää tässä vaiheessa päättänyt juosta kotiin. Taputtelin vähän hikeentynyttä kaulaa ja otin jalkani jalkkareista pois. Lähestyimme Yläkokkoa ja näin serkkuni Peukun selässä kentällä. Alma nosti päänsä reippaasti ylös tallipihassa ja hirnahti lajitovereilleen ympäri alueen saaden pari vastaustakin. Pysähdyin lähelle vanhaa kenttää ja laskeuduin selästä. Löysäsin vyötä ja nostin jalkkarit ylös. - Miten meni? Kkynnissä vapain ohjin kulkeva tyttö kysyi. - Ihan jees. Alma oli normaaliin tapaansa melkosen innokkaasti etenemässä, hymähdin laukkapätkää ajatellen. - Uskon. Otatko kylmät pois ja nakkaatko Jemmun ulos kun saat Alman valmiiks? Ja laita viel varulta ketju suuhun, tummahiuksinen neuvoi ja sai vastukseksi nyökkäyksen. Otin ohjat pois kaulalta ja lähdin tallia kohti väsähtänyt pilkkuponi perässäni. Vein Alman karsinaan ja avasin vyön. Vedin satulan selästä avattuani suitsien soljet. Vein yleispenkin paikalleen ja pesin kuolaimet. Laiskana en suitsia jaksanut mitenkään niputtaa vaan laitoin vain omaan koukkuunsa. Palasin ponin luo, jonka ilme oli jo huomattavasti ystävällisempi kuin ennen ratsastusta. Otin joka jalasta suojat pois ja harjasin pinkit jännesuojat ennen pakkiin tunkemista. Tallissa oli suhteellisen hiljaista, lukuunottamatta Jemmun pörinää sen karsinassa. - Joojoo, pääset kohta ulos, huokaisin napaten loimen karsinan edustalta. Kävin laittamassa sen Almalle päälle ja menin sitten serkkuni ylläpitohevosen luo. Suokki lähes hyökäsi karsinasta ulos, mutta sain hätistelyä sen peremmälle. Kumarruin ottamaan kylmiä pois ja joka jalan kohdalla Jemmu nosteli koipiaan ylös. Vihdoin sain ne kuitenkin pois, ja otin karsinan edustalta tummanpunaisen riimunarun. - Nätisti, murahdin laitettuani narun turvan ympäri. Avasin oven ja lähdin taluttamaan suomenhevosta perässäni ulos. Alma hirnahti kuuluvasti kaverinsa perään. Sain huitaista parikin kertaa narunpäällä taaksepäin, ettei rautias rynnännyt päälleni. Tästä oli kyllä tullu ihme höyryjuna sen pienen loman aikana. Saatoin henkäistä helpotuksesta kun Jemmu oli tarhassa parin muun suokkikaverinsa kanssa. Suljin portin huolellisesti ja lähdin yksäripuolta kohti. Ennen sinne menoa otin mukaani pienen määrän heinää ja nakkasin sitten tallissa ne Almalle. Tamma kyllä kuopi siihen malliin että tahtoi vielä ulos, mut se sai luvan jäädä nyt sisälle. Mun oli pitänyt putsata Alman varusteita sillä välin kun Merru meni Peukulla, mut löysinkin itteni ylhäältä taukotuvasta. Istuin sohvalla ja näpräsin puhelintani tosi sosiaalisesti, myönnetään. Angelika ja Lydia juttelivat toisella sohvalla jotain heppoihinsa liittyvää, en kylläkään kuunnellut kun puolella korvalla. Välillä liityin niiden keskusteluun, mut suurimmaks osaks olin lämmittelemässä varpaita ja sormiani maastossa palelluttuani. Linda ja Luca taas tappelivat pöydän luona jostain aamutallin vuoroista. Jossain vaiheessa päätin lähteä alakertaan katsomaan olisiko Merida valmis, ja se olikin harjaamassa ratsuponia. - Miten meni treenit? kysyin vuorostani häneltä. - Ihan jees. Törmäsin muuten Iidaan joka kerto katrillitreeneistä parin päivän päästä, tyttö selitti. - Taidan jättää Alman kanssa välistä, aiheutettas vaan sekasortoa, irvistin ja menin rapsuttelemaan sukkajalkaa. - Mä meen Miinalla, ku Peukku varmaa vaa potkis toisia ja Jemmun kaa en viel niinkää rankasti tahdo mennä, Merida jatkoi sukien selän aluetta. - Aa juu. Jemmu on muute ihan kauhee taluttaa, meinas jyrätä mut varmaa tuhannesti, puhahdin katsoen lettipäistä serkkuani. - Joo, onhan sille vähän kerääntyny energiaa. Minkäs teet ku en uskalla kunnol viel laukatakaa. Se kyl ite joka ratsastuksessa vähintää kerra pyrähtää laukalle, mut en tarkotuksellisesti halua vielä. Nyökkäsin ja aloin sitten Merrun apuna laittamaan ratsuponia pois. Saimmekin sen valmiiksi melko nopeasti, ja Merida pisti ratsuponin karsinaan. Teimme molemmat hepoille iltaruoat valmiiksi ja lähdimme sitten jo pimenneeseen iltaan kohti Merrun mautoa. // Tais jäädä lindalta kottarit yksäripuolelle kun sillä tuli kiire lähteä aamutallista johki mutta onneks oman siivouksen jälkeen korjasitte sen jäljet. Kannatan muuten sua joskus kysymään vaikka lindaa mukaan maastoon, vaikka se ei niin tykkää sielä käydä, mutta jos seuran kanssa. Voi ritu ja alma on kyllä vähän on off suhteessa, ensin ne saattaa hyvinki rapsutella toisiaan ja seuraavassa hetkessä alma hermostuu sille ja alkaa näykkiä tai pelkästään luimia, ritu ei ota kyllä onneksi itseensä ja oli hyvä ettei nyffi pihalle päässy, mitä en olis kyllä ihmetelly kun se portilla tuuppaa pyöriä. No olipa tehokas maasto, saitte jopa pohkeenväistöä treenattua! Hyödyllistä. Alma on kyllä aikamoinen maastomopo, jota on viritetty vähän liikaa,mutta on se kuitenkin ihanaa että huomaa kuinka toinen tykkää päästellä ja kovaa, vaikka hidastus ei miellytä, mutta ei kai se koskaan... Te ootte kyllä ku iha ilmetty peppi ja lilla gubben! 17v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Oct 16, 2016 14:35:34 GMT 1
20. Paljon pohdintaa
Seisoskelimme ilmoitustaulun lähellä, minne Sanna oli juuri tuonut lapun estekisoista. - No, meen Peukun kanssa sen tutun ristikkoluokan. Mut uskaltasinkohan jo Jemmullakin? Ku se on välillä ollu nii hirvee, Merru huokaili vierelläni. - Meet Jemmullakin. Eihän se jalka oo kohta varmaa kuukautee ollu lämmin tai mitää muutakaa, ja Jemmu kuiteski tykkää hypätä, perustelin alkaessani rustata mun omaa nimeä. 70- ja 90-senttiä Almalla. En ollut paljoa nyt Almalla hypännyt, mut kyl me noista varmaan selvittäis. Toivottavasti. - No meen ristikkoluokan ja 60. Jos se on iha kauhee nii laitan sut selkään, serkkuni lupasi ja pyörittelin sille vaan silmiäni. Selvitköön ite oman rakettinsa kanssa. Mulla oli lähiaikoina pyöriny paljon mielessä. Hevosasioihin liittyen nimittäin. Hailuodossa oli menny ihan hyvin, siel oli jopa päässy hyppääkin kunnolla, mikä on siis mulle ihan huippua. Sit jotenki aina kun palaa Yläkokkoon Alman luo, no. Se on kiva kiukutteleva kakara, mut ihan ymmärrettävästi kokoa ( ja mahaa ) katsottaessa menee vaan 90 senttiä. Jotenkin olis kivaa päästä kotitreeneissäkin menee isompaa, mut minkäs teet. Pääsinhän mä onneks välillä Minolla hyppäämään, mikä oli hyvää vaihtelua. - Mitä mietit? Merida kysyi kun jäimme junnaamaan ilmoitustaululle. Pari tuntilaista odotti jo vuoroaan päästäkseen kirjoittamaan nimensä, joten lähdimme yksäripuolen ovea kohti. - En mitää. No mietin oikeesti vaikka sun mitä. Miten tajuamattani Almasta oli tullu mulle aika tärkee, mut mun sisäinen esteratsastaja tahtoi etsiä ylläpitoon ison puokin jonka kanssa kisata ainakin metrin luokkia. Olin mä asiasta oikeestaan puolivahingossa Oonaroosallekin jo maininnut, joka sanoi että voisi ottaa Alman jollekin junnulle harrasteratsuksi jos takaisin päätyisin sen antamaan. Kiitti täti, toi ei yhtään ainakaan helpota mun päätöstä.. Yksäripuolella Salome ja Topi olivat harjaamassa heppojaan. Merru meni totta kai imutteleen heti ensimmäiseksi poikaystäväänsä, mä tyydyin vain tervehtimään kaksikkoa. Alma oli jätetty sisälleni pyynnöstä, koska en vain olis jaksanut nyt lähtee juoksentelemaan sen perässä tarhassa. - Moikka, puhelin avatessani karsinan oven. Alma möllötti karsinan perällä ja katsoi hetken muhun kiinnostuneena, mutta palautti sitten korvansa luimuun. - Sä oot aina niin pirtee, mutisin ottaessani päitset karsinan edustalta. Sen jälkeen menin ponin luo ja pistin pinkit päitset päähän. Otin amerikanponin käytävälle kiinni ja hain sitten varustehuoneesta pakin. - Mitä meinaat tänää? Merida kysäisi minulta roikkuen edelleen Likan karsinalla. - Meen ilma satulaa, kerroin alkaessani sukia tammaa. - Okei. Peukku saa vapaan, ja Jemmun aattelin käyä irtojuoksuttaa maneesissa, jos siel ei oo ketään. Nyökkäsin ja jatkoin kuopivan ponitamman harjausta. Koska ei tarvinnut tapella satulan laiton kanssa, oli Alma melko äkkiä valmis. Meridakin oli jopa alkanut toimimaan ja harjaili suokkiaan karsinassa. Otin maasta raipan ja lähdin sitten taluttamaan ylläpitoponiani perässäni. Tunnit oli jo menossa, joten menin niinsanotusti vanhalle kentälle. Alma pysähtyi vastahakoisesti, mutta lähti samantien liikkeelle kun yritin selkään. - Prrr, paikka! koetin komentaa ku koiraa, mut arvatkaa totteliko? Mm, ei. - Hei, tuutko pitää tätä? huusin lopulta joltain tuntilaiselta joka näytti juuri päästäneen Lupun tarhaan. - Joo, tyttö vastasi ja tarttui Alman ohjista kiinni. Pääsin kuin pääsinkin selkään ja taputin tammaa kaulalle. - Kiitti, sanoin ja päästin amerikanponin sitten etenemään käynnissä. - Ei mitään, brunette sanoi ja kipitti nopeasti tallia kohti. Alman lämmin selkä onneksi lämmitti, sillä ulkona oli jo pari astetta pakkasta. Hengitykseni muodosti ilmaan pienesti höyryä. Koska Alma tuntui ihan suhtkoht turvalliselta, kaivoin puhelimeni esille ja selailin sitä alkukäyntien ajan. Aloittelin väistättämällä takasia kääntyessäni kulmissa. Ratsastinkin vähän uran sisäpuolella, jottei aita vetänyt ponia puoleensa. Ensin Alma jarrutteli kauhesti ja nosti turpansa taivasta kohti, ei siis ollut yhtään yhteistyöhaluinen. Kehumalla pienestäkin edistyksestä alkoi neiti kuunnella ja ei enää juntturoinut turpa taivaissa. - Hieno, kehuin ja myötäsin sisäohjasta. Jatkoin kulmat normaalisti ja aloin tehdä pitkille sivuille pätkät niin, että takaset pysyi uralla. Tätäkin tehdessä saimme aikamme keskustella siitä pitikö töitä tehdä, mutta alkoihan Alma sitten taas myöntymään avuilleni. Siirryin raviin ja koetin istua keskellä, vaikka askel pomputti. Keksin ratsastaa kiemurauria pitkille sivuille, ettei Alma kerkeäisi keksimään jekkuja. Lyhyillä sivuilla tein aina yhden käyntiin siirtymän, jonka jälkeen uudelleen raviin. Harjoitus meni ihan okei, kun Alma taas malttoi kuunnella eikä häslännyt omiaan. Siirsin ponin raviin jälleen yhden siirtymän jälkeen ja annoinkin sitten laukka-avut. Alma hypähti liikkeelle ja nosti samantien turpansa ylös, sekä pienikin alku siitä että selkä olisi ollut töissä häipyi. Tein paljon pidätteitä ja katsoin, ettei Alma oikonut kulmia. - Hyvä, kehuin kun tamma kuunteli pidätteitäni ja kulki sisäpohkeen ympäri. Oli se ehkä hitusen nöyrempi verrattuna siihen mitä se oli mulle tullessaan. Siirryin raviin ja meno oli aika kauheaa istuttavaa, kun tempo oli vielä luja laukan jäljiltä. Käänsin keskihalkaisijalle ja vaihdoin suunnan oikeaan. Kun pakka oli jotakuinkin kasassa tännekin suuntaan, annoin nostaa laukan. Alma intoutui päästämään tänne pienen pukinkin, mutta eteni muuten kiltisti. Parin kierroksen jälkeen hidastin raviin ja siitä käyntiin. Jo tämä reilun puolentunnin ratsastus sai aikaan sen, että varpaita ja sormia alkoi paleltaa. Mennessäni talliin näin Lucan norkoilemassa Jemmun karsinalla juttelemassa serkulleni. - No niimpä, Merida naurahti jollekin asialle pienesti loimittaessaan klipattua suokkia. - Mut mä meen nyt ennen ku Iida tulee valittaa, Luca virnisti ja lähti samasta ovesta josta mä hetki sitten tulin sisälle. Availin suitsien solkia ja vedin sitten varusteet pois. - Sinisilmänen, huokaisin oven sulkeuduttua. - Hä? - Pikkasen oot sinisilmänen, toine tyylillä flirttailee sulle, pudistelin päätäni ehkä hieman yliliioitellun. Ei toi nyt ehkä ihan flirttailua ollut, pelkkä perus-Lucas. - Eise mitää flirttaillu? Sitä paitsi Luca on kuiteski mun kaveri, nii kai mä sille saan jutella. - Joopajoo. Älä itke mulle jos Topi kyllästyy kattoo tota, mun oli vielä pakko sanoa pestessäni kuolaimia. - Eikö sulla oo muka ketää toista poikapuolista kaveria ku Roope? Siis huoh, Merida vastasi sulkien sitten suokkinsa karsinan. En vaivautunut enää vastaamaan mitään, purin vain Alman loppuun ja keräsin sitten kamppeeni. - Oon valmis, ilmoitin ehkä pienesti etääntyneelle serkulleni. Se tais vähän ottaa tunteisiinsa ton. No, omapaha on ongelmasa. Tarkistin että karsinanovi oli kiinni, jonka jälkeen kiirehdin tummahiuksisen perään mautoa kohti. Draamalta ei voi välttyä. // Tulit mihin päätökseen tahansa alman kanssa nii sä tiedät kyllä että saat alman karsinaan hevosen, jos hommaat sellasen, onhan se toki kauheeta kuinka heppaan kiintyy eikä haluis päästää irti vaikka omat tavotteet sanois muuta, mutta teet siten mikä tuntuu itsestä parhaalta! Talven ja kylmien säiden tullessa on ihan ymmärrettävää että haluaa mennä ilman satulaakin kun ohan se hevosen lämmin selkä hyvän tuntuinen verrattuna kylmiin teräsjalustimiin, hyrrr... Alma oli kyllä ihan helppo napata tänään kiinni kun oli riidoissa ritun kanssa ja nyffi oli vallannut tarhan takaosan nii alma pysytteli etusalla, hassuja tammoja. Alma ei tosiaan anna armoa vaan oikeesti vaatii ratsastajaa ratsastamaan mikä on hyvä, ainakin oot oppinu periksi antamattomuutta sen ponin kanssa 14v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Oct 22, 2016 11:58:22 GMT 1
21. Sannan koulutunnit auttaa aina
Selailin puhelintani yläkerran sohvalla löhöten. Merida oli käyny juoksuttaa äsken Peukkua, nyt meidän oli ollu tarkoitus mennä ratsastaa Alma ja Jemmu. Topi oli kuitenkin tullu myös taukotupaan, niin tummahiuksinen jäi sen kanssa suustaan kiinni ( joo-o, aika kirjaimellisesti ), enkä mäkään oikeestaan olis jaksanu lähtee tappelee Alman kanssa. Kyllä mulle siis kelpas tää sohvalla makoilu ja snäppäily. Kello oli vähän yli viis iltapäivällä, eli toisinsanoen eka tunti oli jo menossa. Ilmeisestikin Iida piti sitä, ainakin sen perusteella et pian Sanna tuli ylös ja kaato johonkin kuppiin kahvia. - Ootteko tytöt käyny liikuttaa jo hepat? se kysyi vaihdettuaan ensin pari sanaa tuntilaisten kanssa. - En viel, vastasin naiselle. - Peukun joo, mut Jemmu pitä- hei, senhän vois varmaan pistää jollekin tunnille? Eiks voiski? Merida aneli sitten lisäten: - Sen pitäs olla nyt ihan täysjärkinen kun se on läpiratsastettu. - Kaipa se menis tossa kuuden tunnilla. Tuu Miljakin siihen vaikka Almalla, muistaakseni siinä oli peruutuspaikka? Heräsin puhelinmaailmastani kuullessani vasta oman nimeni. - Ai kuudelta? Öööh, joo, voitashan me tulla, sönkötin Sannalle, joka nyökkäsi. - Okei. Eli laitetaan Jemmu tuntihepan hommiin ja Milja tuut Almalla siihen kans. Sanna hörppäsi loput kahvistaan, pisti kupin altaaseen ja käveli ovelle. Se oli just lähdössä, kunnes kääntykin viel ympäri: - Ja Luca, Iida käski hoputtaa sut auttamaan seuraavia tuntilaisia. - Ehkä kohta, se huusi naisen perään ja kääntyi sitten jatkamaan kesken jäänyttä juttuaan Lunalle. Lähdimme vartin yli hakemaan Almaa ja Jemmua sisälle. - Hoidan varmuudenvuoks tän sisällehaun ite, ettei mun tarttee sit jälkeenpäin harmitella ku jonku jalkapöytä paskana, Merru totesi viitaten Jemmun energisyyteen talutettaes. - Mm, totesin ja lähdin sitten omaan suuntaani ponin tarhaa kohti. Ritu ja Alma kyyhöttivät yllättävän kaverillisesti toistensa vierellä. Niillä tuntu olevan joku viharakkaus -suhde. Välillä rapsuttelivat toisiaan kun parhaat kaverit, mut toisinaan sai pelätä etteivät tappelis liiakseen. - Alma, huikkasin portil vaik kyllähän mä tiesin tasan tarkkaan ettei poni mua vastaan tulis. Huokaisten lähdin kaksikkoa kohti, narua vähän selän takana pitäen. Alma luimi sitä mukaa kun lähemmäs kerkesin, mutt ihme kyllä ei karkuun lähteny. - Hyvä tyttö, taputin sitä kaulalle ja lähdin kävelemään portille päin. Ritu seuras totta kai perässä. Hätyyttelin sen kauemmas ja suljin säpin perässämme. Alma steppaili vierelläni ja säpsähti kentältä kuuluvaa Iidan "pohje kiinni" - huutoa. - Ootko vähän tyhmä? pudistelin päätäni pienesti hymyillen. Talutin ponitamman tallissa karsinaansa, minne Merru ei ollu viel kerennu Jemmunsa kanssa. - Huh, ei tää ihan nii reipas ollu ku yleesä, varmaan se Oonaroosan tehorääkki vei ees vähän voimia. Tai sit oli vaa hyvä päivä, Merru irvisti ja pisti suokkinsa karsinaan. - Onkohan se siitä ratsastajasta kauheen vaivaannuttavaa jos määki pyörin tääl tallissa? se jatkoi pölötystä mun sukiessa jo kunnon talvikarvan kasvattanutta ponia. - Ois musta ainaki. Mut riippuu varmaa vähä siit ratsastajasta. Sitä paitsi minne sä nyt tästä lähtisit? totesin ihmeen järkevän oloisesti. - No joo.. Ja oonhan mä tulossa sinne kentänkin laidalle, kattoo sun ja Alman menoa. Okei, ehkä vähän sikski ku haluun nähä mite Jemmu käyttäytyy. Ku en oo sillä ny ite menny Oonan jälkee, nii katotaa onkse menny yhtää mukavempaan suuntaan, Merida selitti nojaillen Alman karsinan oveen. Olin kerranki jossai asiassa ajoissa, oho. Olin nimittäin 20 minuuttia vaille jo putsaamassa kavioita, mikä on mulle aikasin. Merida kerkes jo ihmettelemään oliko Jemmuu nyt sittenkään laitettu siihen tunnille kun ketään ei näkynyt, kunnes yksäripuolelle tulikin melko kiireellä joku nainen. - Täällä se Jemmu onkin! Mä oon vähän myöhässä kun mulle oltiin listaan kirjotettu Sanni ja sitä aloinkin laittaa, mut sit Sanna sanokin et meen Jemmulla. Minä lähin vielä ettimään sitä tarhasta, mut sä olitkin hakenu sen sisälle, ihan pirteen oloinen nainen selitti. - Aa joo, sori en aatellu yhtään, Merida puri pienesti huultaan ja vilkas mua vaivaantuneena. - Etkös sä oo Jemmun omistaja? - Öh no siis ylläpitäjä- - Joo, jos voisit auttaa mua tän laiton kanssa et keretään tunnille? nainen kysyi pienesti hymyillen. - Totta kai, Merru nyökkäs ja alko laittaa ratsastajan apuna suokkiaan. Kävelimme muiden hevosten perässä kohti yläkenttää. - Olitkos sä ennen mennytkään Jemmulla? Merida kysyi Sariksi esittäytyneeltä naiselta. - En, en oo. Saas nähä miten menee, Sari hymähti takanani. - Varmaan ihan hyvin, se on just läpiratsastettu. Mut se on aika reipas ja sitä saa pidättää välil kunnolla, etenki laukassa. Eka laukka voi nousta vauhdilla, ja- En enää kuunnellut kaksikon keskustelua, sillä saavuimme kaartoon. Laskin jalkkarit ja kiristin vyötä reiällä, samalla kun komensin tammaa olemaan näykkimättä. - Merida, vinkkasin tummahiuksista tulla pitämään ponia paikallaan. Serkkuni kiirehti luokseni ja piti kuolaintaan pureskelevaa tammaa paikallaan. - Kiitti, sanoin tytön perään joka meni auttamaan vielä Saria. Tai auttamaan ja auttamaan, olihan tän ryhmän taso tietääkseni joku helppo B, et enimmäkseen se meni vielä kehumaan ja paapomaan hevostaan. Itse painoin kevyesti pohkeeni ponin kylkiin ja se lähti liikkeelle häntäänsä huiskutellen. Sanna käveli parin minuutin kuluttua paikalle ja tarkisti kaikkien vyöt. Mä en ollut muistanut ja Sari ei ollut kerennyt hakea korvaansa kuuloketta, joten Sanna antoi ne meille. - Noniin, voitte ottaa sitten ohjat tuntumalle! Alma nakkeli päätään tyytymättömänä ja aloin jo vähän miettiä, et miks tulinkaan tänne tunnille. - Milja pehmee käsi, voit vaikka hetkeks tähän alkuun antaa vähän pidemmän ohjan. Silja katot että Tumpun kaula on suora. Hölläsin ohjaa, ja ainakin nyökyttely loppui samantien. Okei, ehkä tästä vois tulla viel jotain. Mut helpolla tuskin tulisin pääsemään.. - Lähette ratsastamaan lyhyille sivuille voltit, joissa taivutatte heppoja ja pitkillä sivuilla koitatte saada käynnin mahdollisimman pitkäaskeliseks, ilman et ne lähtee kuitenkaan juoksemaan. Haette vähän sellaista keskikäyntimäistä menoa. Mä alotin voltilla ollessani sopivasti päädyssä. Pidin ohjat edelleen vähän löysempänä, mut johdin sisäkädellä niin et poni lähtis vähän taipumaan. Ensin se meinas lähtee sisäohjan mukana kaatumaan, mut ulko-ohjan tiukemmalla tuntumalla ja sisäpohkeella sain tamman pysymään reitillä. Pitkän sivun käyntitehtävässä Alma koetti ensimmäiseksi lähteä raviin ja oli aika ymmällään. - Alman kanssa voit lähtee jo keräilemään ohjaa jos se hyväksys tuntuman jo paremmin. Ja kiität kun se malttaa pidentää askeltaan, se kun voi sille tollasena ponina olla vähän haastavaa, Sanna neuvoi kentän keskeltä. Pitkä käyntityöskentely tuntui aina auttavan Alman kanssa. Mulla itellä vaan meni helposti siinä hermo jos poni ei tottele - siirrän ponin raviin - se temppuilee ravissakin - lopputulos on temppuileva poni koko ratsastuksen ajan. Nyt tamma oli kuitenkin hyvin pohkeen edessä, eikä enää vastustellut tuntumaa. - Ja siirrytte harjoitusraviin, lyhyille sivuille edelleen voltit ja pitkillä sivuilla keventäen teette pienet temmonlisäykset! Käytin pohjetta ja Alma siirtyi ponimaiseen askellukseensa. Istuin alas ollessani lyhyellä sivulla. Mulle ponien ravissa istuminen ei sinänsä tuottanut hankalaluutta, lähes koko ratsastusurani kun olin poneilla ratsastanut. Isojen heppojen laajat askeleet taaskin oli mun painajainen. Käänsin voltille ja koetin taas taivutella. Ihan kivasti ratsuni nyt taipuikin, joskin Sanna huomautti vaihtamaan painopisteeni enemmän oikealle. Voltin jälkeen ratsastin kulman läpi pitkälle sivulle ja aloin keventäen tehdä temmonlisäystä. Ja Almahan teki, tosin siirtymällä laukkaan. - Ja Milja teet rauhalliset pidätteet, vatsalihakset töihin ja kun Alma on takas ravilla niin kevennät, Sanna neuvoi sanottuaan ensin Minon ratsastajalle jotain. Alma nakkeli taas niskojaan, mutta rauhoittui voltin aikana. Se alkoi pikku hiljaa pyöristyä niskasta, mutta pienikin väärä liike sai sen takaisin ponimaisen jäykäksi. - Vaihdetaas suuntaa itsenäisesti ja hetki samaa juttua myös oikeaan suuntaan, Sanna käski. Jatkoimme samaa tehtävää, kunnes Sanna antoi jatko-ohjeita: - C - päädyssä sama voltti, jonka jälkeen jatkatte harjoitusravissa pitkälle sivulle. Haette sen ensimmäisen kolmanneksen pitkästä sivusta perusistunnassa vähän keskiravimaista menoa, sit istunta tiivistyy ja rauhoittelette, jonka jälkeen laukka. Jos siis ei ole ongelmia. Laukata saa oikeastaan vaikka lyhyen sivun loppuun asti, jonka jälkeen ravissa takaisin C - päätyyn. Se voltti voi olla nyt vähän isompi niin mahdutte kaikki. Tumpun ratsastaja lähti ensimmäisenä, ja Alma totta kai säpäköityi kun huomasi et nyt alettais laukkaamaan. Yritin rauhoitella sitä silittelemällä kaulaa ja hölläämällä vähän ohjasta. Pian tulikin meidän vuoro ja suoristin pitkälle sivulle. Alma lähti innolla eteenpäin, mutta koska pidätin sitä ei tamma päässyt nostamaan laukkaa. - Hyvä! Sieltähän tuli komee pätkä keskiravia, mutta nyt prrrr pitäs jo hidastaa.. Ja laukka, tee vaikka päätyyn ympyrä, Sanna neuvoi. Alma laukkasi temmokkaasti ja ryhdikkäänä ympyrän. Raviin siirtäessäni amerikanponi pärskähteli tyytyväisenä. Tulin tehtävän vielä pari kertaa ja Alma oli tosi hyvä! - Löysyttäkää hetkeksi pidempää ohjaa, Sanna huudahti hetken kuluttua. En ollut juurikaan kerennyt kattomaan miten Sarilla ja Jemmulla meni, mut ainakin tammalla oli vaahtoa suussa ja suokki pärskähteli kaulaansa venytellen. Myöskin Sari hymyili, eikä Merrukaan mitenkään kauhistuneelta kentän laidalla näyttänyt. Se oli näköjään saanut seurakseen Angelikan, jonka kanssa jutteli jotain. - No niin, jatketaas. Teitä on kuitenkin sen verran vähän, et voisitte kerääntyä kaikki kahdeksikolle. Tehkää ihan iso reitti, mut kaareva et asetus pysyy jatkuvasti. Paitsi keskellä hetken suoristus. Ohjasin Alman kahdeksikolle Jemmun perässä. Alma oli äskeisen työskentelyn jäljiltä hyvin avuilla ja kilisytteli kuolainta pienesti käteni tuntumaa hakien. - Kaikilla tempo kuntoon, Tumpun ratsastaja pohjetta. Jemmua sais vähän pidätellä, Sanna latoi neuvoja. Siinä kahdeksikolla taivuttelimme heppoja molempiin suuntiin, ulospäin Alma oli aika hankala eikä olisi malttanut edes asettua. Sitä siis lisää treeneihin. Lopputunnin teimme sellaista liukuhihnatyöskentelyä, missä muuten tuli kuuma. Oikeastaan missään kohti ei ollut lepokohtaa, vaan aina oli jotain tekemistä. Tehtävänä oli muunmuassa juurikin keskiravi ( mikä meni hiton hyvin, yllätyin!! ), pohkeenväistätys niin että takaset on uralla ja paaljon voltteja. Kun sitten lopuksi ravailimme loppuraveja, tajusin ettei Alma ollut päästänyt yhen yhtä pukitusta. Hymyssäsuin keventelin uraa pitkin ja löysäsin vähän ohjaakin, jolloin Alma lähti hyvin venyttämään kaulaansa. - Siirtykääs sitten käyntiin ja löysyttäkää pidempää ohjaa. Joku voisi käydä huikkaamassa että seuraavat saa tulla, Sanna sanoi vilkaisten Meridaa ja Angelikaa. Kaksikko lähtikin tallia kohti. Taputtelin vähän hikeentynyttä ponia ja mulla jäi oikeestaan tosi positiivinen mieli tästä tunnista. Talutimme Alman ja Jemmun yksäripuolelle Sarin kanssa. Merida tuli myös meidän perässä Angelikan kadottua hakemaan Reetua tarhasta. - Millanen se oli? Näytti ainakin tosi hyvälle! Merida hihkui naiselle. Itse avasin vyön ja vedin satulan sekä suitset pois ponilta. - Olihan tämä mukava! Mulla on jäänyt vähän suokeista kuva että jyräävät etupainoisina, mut Jemmu oli kyllä tosi kiva. Vähän meinas laukan jäljiltä painaa ohjalle, mut palautu kyllä kevyeks kun pohkeella huomautti, Sari kertoi purkaen serkkuni kanssa suokkia. - Almakin näytti tosi hyvältä, Merru sano pian vilkaisten mua. - Joo, tää oli kiva. Sanna osaa jotenki neuvoo meit, en oo varmaa ikin lähteny sen koulutunnilt huonol mielel, hymähdin alkaen harjata karvaa pölysualla. Purimme hepat pois ja mä päätin viedä Alman vielä ulos. Se oli kuitenkin sen verran hionnut, et tajusin pistää fleeceloimen päälle. Talutin jopa vähän nuutunutta amerikanponia perässäni tarhaan, missä Ritu hirnahtikin lajitoverin nähdessään. Vapautin Alman tarhaan, missä Ritu koetti innostaa kaveriaan leikkiin. Tammani kuitenkin vain luimisti ja huitaisi pienesti takasellaan. Ei tainnut olla kovan työnteon jälkeen enää leikkituulella, aattelin ja lähdin takas tallia kohti. Meridakin oli käynyt nakkaamassa Jemmun tarhaan ja palaili samoihin aikoihin mun kanssa talliin. - Mennäänks me jo vai? kysyin ottaen puhelimeni takin taskusta. - Käyää ylhääl viel, Merida ehdotti, tai oikeastaan totesi. Niimpä kiipesin sen perässä taukotupaan, missä Merru meni heti ekana Topin ja Salomen luo juttelemaan. Itsekin menin sohvalle istumaan ja selailin puhelintani. Olin useempaankin kertaan avautunut Jeminalle mun hevosponi-päättämisvaikeudesta. Nyt se oli varmaan neljännen kerran alle viikkoon linkannu jonkun myytävänä olevan puokin. "No en tiiiä, en kuiteskaa sinäsä eti heppaa, nii en haluu mennä koeratsastaa mitää.. Varsinki ku oltii just huipul koulutunnil Alman kaa", kirjotin sille lisäten loppuun apina- ja sydänemojin. Miks ponit osas kummiski sit olla nii kivoja? Mut olin kuitenkin kunnianhimonen ja halusin treenata, Alman kanssa se ei kovin pitkälle ollu mahdollista. Oikeestaan me oltiin jo meidän maksimitasolla - ollaan kisattu helppoo B:tä sijoittuen, ja pari starttia ysikympin luokassa oli takana. "No juuust, toi on sika kiva puokki! Ite hommaisin jos ei olis jo Pellaa ja Kapua", Jemina kirjoitti takaisin. Nii, seki oli hommannu poninsa lisäks mustan puokin Kapun. Mulla ei vaa olis aikaa tai jaksamistakaan kahteen kaviokkaaseen, et se oli joko tai. - Äläää, et töki! Noni Milja nyt mennään ku tuo yks vaan kiusaa mua! Merru sanoi muka vihaisena vaikka oikeesti vilkaisi vielä virne huulilla poikaystäväänsä sohvalta noustuaan. - Juu, vastasin ja nousin itsekin sohvalta. Sanoimme moikat muille ja lähdimme sitten tallin kautta parkkipaikalle. // Voi sun lämpimät sanat saa varmasti Sannan tosi hyvälle tuulelle, kun kerron sille ja ottaa siten varmastikin sut mielellään useemmankin kerran alman kaa tunnille jos peruutuspaikkoja tulee! Ritulla ja Almalla on tosiaan viharakkaus -suhde mutta onneks se on pääasiassa rakkaussuhde paitsi sitten kun alma ei ritua jaksa, mutta onneks nyffi ymmärtää siirtyä sitten sivuummalle ettei saa kaviosta! Mutta ihan super jos alma kerta kulki nyt hyvin ja sanna kyllä iltatallissa huomauttikin mulle että teillä oli mennyt hyvin ja alma oli väläytellyt upeita askelia välillä! Hyvä te! On sulla kyllä pulma eessä luopuakko ponista vai pitääkö poni... no onneks sulla on aikaa miettiä! 19v€ -Iida
|
|
|
Post by Milja on Nov 12, 2016 14:55:29 GMT 1
- Ooks iha varma? Merida heitti ilmoille pienen hiljaisuuden jälkeen. Siinäpä se, kun en tiennyt. Nakkasin parit paskakikkareet kottareihin ja palasin sitten karsinaan saadakseni putsauksen loppuun. Samalla varoin kolauttamasta kipeää polveani mihinkään. - Joo, vastasin ihan kun juttu olis selkee päätös. Toivoin ettei mua alkais kaduttaa jälkeenpäin. - Okei. Monelt Oonaroosa sano tulevansa? serkkuni kysyi lopettaen Jemmun karsinan putsauksen. - Noin puolentunnin pääst. Aattelin käyä ennen sitä viel taluttelee Almaa kentällä, selitin ja nakkasin viimeiset jätökset kottareiden pohjalle; - Vieks sä nä? - Voin viiä. Nyökkäsin ja lähdin samalla ovenavauksella ulkoilmaan. Hengitys höyrys ihan kiitettävästi pikkupakkasessa mun kiirehtiessä tarhoille. Alma pyöri portin lähettyvillä hermostuneen oloisena. Ihmekös tuo, kun Luca oli hetki sitten hakenut Ritun sisälle jotain maastakäsittelyjuttua varten. Tamma hirnahti mut nähdessään, varmaan ihan vaan siks et kaipas seuraa. - Moikka, tervehdin pujahtaen aidan toiselle puolelle. Ennen kuin amerikanponi ehti huomata, olin napannut sitä päitsistä ja kiinnitänyt narunpäähän. - Kiltti tyttö. Oothan sit nätisto sen uuden tytön kanssa? supatin silittäen kylmettynyttä turpaa, vaikkakin Alma melkein samantien söi sormeni. Ok, ehkä tää tilanne kaipaa vähän selitystä. Sitä varten ajassa palataan noin viikko takaperin, kun mä tulin normaalisti Merrun kaa tallille. Mul oli aika paljon sillon mielenpäällä. Oonaroosa soitti sinä aamuna, et jos Alman haluisin palauttaa niin se olis löytäny sille halukkaan ratsastajakokelaan. Sit sillä tuli kuitenkin härdelliä siinä ja Oona sano soittavansa myöhemmin. Siihen loppu se puhelu, ja mentiin sit normaalisti päivällä ratsastaa Merrun kanssa. Aattelin tehä pitkästä aikaa estetreenin, nyt kun kerettiin maneesiinkin ennen tunteja. Kasasin sit esteet ja menin ponin kanssa maneesiin. Linda ja Edi oli meidän kanssa yhtä aikaa hyppäämässä. Aloteltiin normaalisti, Alma oli ihan jees, mitä nyt normaaliin tapaan omas ponimaisia tempauksiaan. Yks kivoimpia oli varmaan yhtäkkinen ympyrältä kiitolaukkaan rynnistäminen ja samalla perseen heittäminen... No mut kuitenki lähettiin hyppää ja Alma oli reippaasti liikkeellä. Verkkahypyt oli innokkaita mut helpolla mentiin yli. Koska Lindakin hyppäs, päätettiin tulla vuorotellen rataa. Ensin joku 70 sentin rata, meni keposasti yli - mitä nyt viimesellä okserilla poni vähän epäröi ja tuli outo hyppy. "Voidaanks nostaa?" Linda kysy sen jälkee ja nyökkäsin: "Vaik johonki 80-90 senttiin?" Blondi nosti esteet ja sit lähettiin hyppää. Edi liiti este toisen jälkeen puhtaasti, samoin kyl mekin Alman kanssa. Hypyt olivat vain toki meille jo haastavempia. "Nyt 90?" mä ehdotin ja Linda suostu, vaik tais jo aatella et hyppäis korkeempaa. Siks sanoinki et lopettelisin tän radan jälkee ja se vois hypätä isompaa. Mä ja Alma tultiin eka. Poniraukalla alko olla jo ruudit vähissä, kun menin sillä kuitenkin edellisenä päivänä suhtkoht rankan sileätreenin. Rata meni aluks ihan jees, kun kyllähän Almalla intoo on. Jaksaminen tais kuitenkin lopahtaa viimeselle okserille. Ihan yllättäen se pisti liinat kiinni, vaik kaiken piti olla kunnossa. Stoppi kuitenkin tuli molemmille niin yllättäen et mä lensin okserin sekaan ja Alma kaatu melkeen perseelleen. Sen verta se kuitenkin hämmenty, et ei karkuun lähteny. Hypähdin samantien seisaalleen ja tartuin ohjista. Korjasin esteen ja lähdin koittamaan sitä okseria uudelleen. No ei menty yli silloinkaan, eikä seuraavien neljän yrityskerran aikana. " Suna laskisin, se on iha väsyny", Linda totesi ja mä jalkauduin pistämään sen 70 senttiin. Tällä kertaa yli, sit sanoinkin et lopettelen. Loppuverkkasin, ja vasta kävellessäni talliin tajusin et rymähdyksen seurauksena taisin teloa polveeni, siihen nimittäin sattu. Tossa tilanteessa mua ei harmittanu mun polvi, kiellot tai se et Linda näki koko jutun. Eniten mua hajotti se, kun tajusin et ehkä 90 oli vaan Almalle jo vähän liikaa. Ja mä kuitenkin halusin hypätä vähintään sitä, mieluiten isompaakin. Vaadinkohan Almalta liikaa? Masiksissa purin sit Alman pois ja huomasin Oonan soittaneen. Soitin takas ja se sano: "Niin siitä Almasta, ootko tehny päätöksiä? Ei toki tarttee tietää vielä varmaks." "Eiku kyl mä tiiän. Voit hakee Alman", mä sanoin melkee huomaamattani. Ku puhelu loppu, oli kieltämättä aika tyhjä olo. Ja nyt viikko eteenpäin, Alma lähtis takas Oonaroosalle. Amerikanponi kuoputti tallin käytävää tylsistyneenä. Merida harjaili Jemmua karsinassa ja välillä äänitti Whatsappiin jotain, ilmeisesti Topille. - Älä näyki, komensin tammaa harjatessani sitä mahan alta. - Topi ja Salome tulee kohta. Nekää ei muute taida tietää et Alma lähtee, Merida jutteli. - Mm, en oo oikeen puhunu täst. Ku toisaalt tää tuli itelleki aika yllättäen. - Nii. Sain Alman harjatuksi ja päätin pistää sille valmiiks fleeceloimen. Nostin loimen tamman ylle ja kiinnitin sen. Olin just irrottamassa käytävän kettinkejä, kun Topi ja Salome tulivat talliin. Merru totta kai möläytti heti et Alma oli lähdössä. - Oikeesti? Mut sithän täält vapautuu karsina, Topi totesi aika innostuneena. - No vaaau, oot sä viisas! Salome pyöritteli silmiään. - Ei vaan ku sithän.. Sithän se mun unelmoima heppa vois mahtua tänne! jätkä sano intoo äänessään. - Ei oikeestaan. Merrun ja tädin painostuksesta maksan viel vuokraa tost karsinast, et jos jonkun löydän nii ois karsinapaikka. Täält Yläkokost ne ku menee aika äkkiä, puutuin keskusteluun. - Toi on totta, Salome totesi Foxyn karsinalta, sitten ilmoittaen lähtevänsä hakemaan Takkua siirtotalliin. - No just. Hommaatkin sit jonku tai tuon itelleni siihen hepan salaa, Topi vitsaili jolle hymyilin pienesti. - Mut joo. Meen nyt taluttelee viel Almaa, sanoin lopulta tamman melkein syödessä mut. Maiskautin kevyesti ja talutin amerikanponin käytävän läpi ulos. Mun polvi oli edelleen vähän herkkänä, mut ei siin mitää vakavaa ollu - lähes normaalisti kun pientä kenkkausta lukuunottamatta pystyin liikkumaan. Siinä oli vaan jäätävä mustelma, joka muuten osas olla kipee.. Talutin Alman vanhalle kentälle, missä ei ollut tällä hetkellä ketään. Poni säpsähti jotain olematonta, joten otin vähän napakamman otteen narusta. Mul oli aika haikee olo, mut samalla odottavainen. Ehkä nyt olis mun aika siirtyä poniratsastajasta hevosratsastajaksi. Osa joutu tekemään sen pakon edessä pituutensa vuoksi, mut mulla se ei kyllä olis syy. Ennemminkin mun kehittymisenhalu. Nyt kun Alma lähtis, jatkaisin esteryhmässä vaan Minon kanssa. En ainakaan ihan heti etsis uutta kaviokasta ylläpitoon, vaan Minolla ratsastelu sais riittää. Voisinhan käydä parilla irtotunnillakin ja Merru kyl lupas et saan välillä mennä vaikka Peukulla. Vaihdoin suuntaa tekemällä melko jyrkän kaarteen ja Alma seuras nätisti. Se kylläkin huokas raskaasti, tais ihmetellä miks ihmees me kierretiin vaan kenttää ympäri. Kaivoin puhelimen taskustani ja huomasin sen olevan viittä vaille kuusi. Oona sano tulevansa kuuden maissa. Kuin tilauksesta tätini auto ja sen perässä traikku kaarsi Yläkokon pihaan. Talutin Alman portille ja odotin et Oonaroosa sammutti autonsa. Sit käppäilimme traikulle päin, missä Oona oli jo astunut ulos. - Moi. Ootko ihan varma, ei sun oo pak- - Joojoo, en mä muuten olis sanonu nii, ärähdin ehkä vähän turhautuneena siihen, et kaikki asiaa kyseli. - Okei sit. Mäpäs käyn hakemassa sille kuljetussuojat. Onks Merida tallissa? se kysy välittämättä mun pienest kiukuttelust. En ees tiiä miks niin tein. - On, vastasin lyhyesti seuraten sitten loittonevaa selkää. Sen jälkeen käännyin Alman puoleen, joka katseli traileria korvat hörössä. Se tais luulla, et oltiin menossa kisoihin. Katsoin pieni hymy huulilla tammaa ja kumarruin sitten halaamaan sitä tiukasti. - Hieno karvapallo. Oo sit kiltisti, kuiskasin taputtaen talvikarvaa hyvin kasvattanutta ponia. Pian Oonaroosa tuli pihalle kuljetussuojien kanssa ja sen perässä Merru kera Alman pinkkien kamojen. Tosin ei se kyllä kaikkia saanut tuotua kerralla, heh. - Mä voin laittaa nää, Oonaroosa ja pisti kuljetussuojat jalkoihin. Merru lähti uusintakiekalle hakee Alman kamoja tädin kysyessä: - Haluuks sä laittaa sen traikkuun vai? Nyökkäsin ja lähdin taluttamaan Almaa sen aikaa pihaa ympäri, kun Oona avasi rampin. - Valmista! Käänsin ponitamman ympäri ja kisoista pitävä Alma kipitti hienosti koppiin. - Hyvä tyttö, kehuin Almaa. Pian kaikki olikin oikeestaan hoidettu, ja Oonaroosa lähti Alma mukanaan. Seurasin vähän haluttomana serkkuani talliin. - Jääks viel tänne vai? Voin käydä nakkaa sut kotiin, mustahiuksinen ehdotti. - Äitis lupas nakata mut Roopelle, selitin ja huomasinkin Merjan laittaneen viestiä, et se oli jo lähtenyt ajamaan Yläkokkoon. - Aajoo. Kai sä siis jatkat Yläkokossa käyntiä? - Joo. Oonhan mä esteryhmässä ja varmaa roikun tääl vaa sun mukana, kohautin olkiani pienesti hymähtäen. - Juu, mut kuten sanoin nii voit välil mennä vaik Peukulla, Merru hymyili ja taputti pienesti mua selkään. - Kiitti. Menin ulos oottelemaan Merrun äitiä. Olo oli helpottunut, haikea, odottavainen. Saispa nähdä mitä tulevaisuus tois mukanaan. Milja & Alma 14. helmikuuta - 12. marraskuuta 2016 // Niitä vaikeita ja rankkoja päätöksiä on tehtävä kun hepoista on kyse, mutta mä oon ihan tyytyväinen että teit niinku ittestä tuntu hyvältä, jos sitä haluaa kehittyä nii ei kait siinä oo muuta mahollisuutta kuin lähteä kohti uusia seikkailuja ja jättää ponit pois. Toivotaan, että Alman uusi ratsastaja pärjää sille niinku sä pärjäsit sille, tosin se saattaa hyvinki vaikeuttaa tulevan kokelaan arkea, mutta oli se kuitenkin kultainen poni kaikkine kenkkuineen. Almaa tulee ikävä <3 -Iida
|
|