Post by Merida on Dec 16, 2016 20:02:04 GMT 1
torstai 15.12.2016
Topi
Pakkasin tavaroitani sairaalassa kasaan Mikon selvittäessä lähtöasioita muualla. Olin herännyt pari päivää takaperin tajuttomuudesta ja sen jälkeen ollut muutaman päivän tarkkailtavana. Nyt sitten mun uskottiin olevan tarpeeksi terve lähtemään kotiin lepäilemään. Kaikkien hokema lepäily ei kuitenkaan kiinnostanut, sillä olinhan mä tehollakin lataillut akkuja ihan kanttu vei riittämiin.
"Ootko sä valmis?" isä kysyi takaani.
"Jees ihan just", tokaisin ja heivasin sairaalavaatteet pedin päälle.
Kai ne joku tulis siitä noutamaan. Oltuani valmis nousin pystyyn, heivasin tavarat toiseen käteeni ja toisella aloin näppärästi selaamaan puhelinta. Isä kommentoi jotain ainaisesta ruutujen tuijottamisesta, mutta enempää sen saarnaa en viitsinyt kuunnella vaan jatkoin somejen läpi selausta. Mun ja Salomen mopokolari oli aiheuttanut turhaa hätäilyä tuttujen keskuudessa, sillä kaikki kummin koiran kaimatkin olisi halunnut tulla tapaamaan mua. Ei niitä kuitenkaan päästetty, mikä oli hyvä, sillä olin suoraan sanoen paska puhumaan tädeille ja puolitutuille. Kaikki ne kiusalliset: "Mites koulu menee?"-kysymykset sai mun kohalla yleensä aikaan kiusallisen hiljaisuuden.
"Hei, Mikko Kallio puhelimessa."
Isän ääni rikkoi meidän muuten niin rauhallisen somerauhan. Sanoista päätellen soitto liittyi töihin, mihin nyt sen puhelut yleensäkin. Jatkoin puhelimen selausta ja ratsasin snäpit läpi. Vastasin Meridalle, joka oli luvannut tulla kattoos mua ku palailisin kotiin. Kyydin kaa sillä oli aikasemmin ollu ongelmia, enkä mä siks ollu nähny sitä sairaalassa olo aikana ollenkaan -vielä kun lisää sen että olin ollut tajuissani vain alle puolet ajasta.
Autossa läppäsin pelkääjän puolen peilin alas ja peilasin näkyikö otsan mustelma vielä pahasti. Toivoin ettei, sillä jälki ei ollut maailman kaunein.
"Ei helvetti", naurahdin toivottomasti, sillä mustelma oli muuttunut kirjavaksi.
Olisin facepalmannut ellen olisi tiennyt sen tekevän tavallista kipeämpää. Hyvä että pystyin kunnolla edes koskemaan otsaan. Läppäsin siis lievästi turhautuneena peilin kiinni ja käänsin katseeni ulospäin. Mikko alkoi peruuttelemaan ulos ruuhkaiselta parkkipaikalta. Sairaalalta meiltä menisi noin tunti takaisin kotiin, sillä siellä pikku paikkakunnalla oli ainoastaan terveyskeskus. Lähtiessämme matkaan mä lähinnä snäppäilin kaikille kotiinpääsemisestä, mutta siinä snäppäilyn ohessa mulle tuli yhtäkkiä hirveen selvä flashback tapahtuneesta;
"Muistin kuinka yritin peittää paniikkia, mikä mulle tuli rekan ilmestyessä kulman takaa. Mulla ei ollu mitää mahiksii pysäyttää mopoa enää, vaikka jarrun pohjaan löinkin. Valmiiksi liian kova vauhti jäineen päivineen siivitti meidät törmäämään rekan kylkeen. Muistan Salomen lentäneen törmäyksen voimasta lähemmäs, mutta itse olin lentänyt mopon sarvien yli pää edellä peltiseen rekkaan. Taju oli mennyt välittömästi, jonka jälkeen mulla ei luonnollisestikaan ollut mitään muistikuvaa tapahtuneesta. Kun taas herätessäni mulle iski hirveet omantunnontuskat siitä, että olin tahallisesti vauhtia lisäämällä aiheuttanut vaaratilanteen. Aivotärähdyksen Salomelle ja mahdolliset traumat rekkakuskille. Tilanne oli jo muutenkin riskialtis, mutta jos mä en olis menny ajamaan yli rajotusten, olis jarrutusmatkaki lyhentyny huomattavasti. Facepalm, eiku vittu nii. Oho."
Kotiin päästyämme feidasin Minnan tervetulohalin ja suuntasin keittiöön. Morjestin Salomee, joka katto mua säälivästi.
"Hei älä sääli mua", varoitin sillä inhosin Salomen "raukka"-katsetta.
Se oli semmonen lohduton puolihymy, joka kuitenkin viittas siihen et oot säälittävä raukka jolla ei oikeestaan oo ees elämää.
"Sori", sys pahoitteli ja naurahti perään sen vanhan tutun Topin olevan taas kotona.
Pudistelin päätäni ja menin lääkekaapille lisäämää joukkoon sairaalasta mukaani saadut purnukat. Periaatteessa mä oisin viel ainaki muutaman viikon täyshuumattuna, että eipähän ainakaan päätä särkis. Lääkkeet kaappiin lykättyäni astelin keittiön pöydän edustalle ja vetäisin itselleni tuolin alle. Otin puhelimeni esille ja näppäilin numerokoodin. Avasin Merrun snäpit, joissa se kerto tulevansa pian. God hell, voisinhan mä tosimiehenä myöntää mulla olleen sitä ikäväkin. Eihän me oltu nähty ootas.. Kuuteen päivään?
"Miks Merida ei muuten käyny siel sairaalas et onko teidän juttu ohi tai jotain?" Salome yllättäen utelikin.
"Häh? Aa eiku sillä oli mautos häikkää ja kyytii oli vaikee saaha, nii et se tulee sit kohta", naurahdin sillä punapään väite tuli vähän puskista.
Salome oli hetken hiljaa, sillä kun taisi jälleen kerran olla pitkät piuhat.
"Ai? Just mä niinku oon tääl kaljurotan näkösenä nii sä kutsut vieraita?"
"Totta näytät vähä kaljurotalta", virnistin kiusoittelevasti.
"Sanoo raiskattu orava?" Salome kyseenalaisti saaden mut nauramaan.
Juuri kun olin laittamassa comebackia menemään, joku painoi ovikelloa.
"Tää raiskattu orava meneeki sit avaamaa oven", naurahdin ja läksin eteiseen.
Merida
Mun mauto oli sitten päättänyt ottaa itselleen tässä pari päivä sitten lomaa, eikä suostunut käynnistymään ollenkaan. Parit kirosanat saatoin vetää, kun kuulin et Topia pääsis kattoo mut mä en saanut mistään kyytiä vanhempien ollessa töissä. Mistään muualtakaan en sitten äkkiä saanut ketään kuskaajaks hommattua. Sit taas illal ku mun vanhemmat tuli töistä, oli jo sen verran myöhä et ei ne mua sinne enää ois ottanu. Tänä aamuna iskä oli kuitenkin sitä taas korjaillu, nii sen pitäis toimia - ainakin taas seuraavat kaks päivää..
Mä olin ollu vikalla tunnilla, kun Topi laitto snäppiä et se oli matkalla kotiin. Olin kieltämättä helpottunut, koska mä en oikeastaan edes varmaksi tiennyt miten paha se kolari oli ollut. Nyt Topi oli päässyt kuitenkin kotiin, niin ei se ihan tajuttoman huonossa kunnossa voinut ainakaan enää olla.
"Mä meen nyt käymään siel Topilla", huikkasin ovelta pistäessäni tennarit jalkaan. Olin vielä tullut nopeasti käymään kotona lukiolta päästyäni.
"Nyt jo, jos se vasta pääs sairaalasta?" äiti ihmetteli keittiöstä.
"Joo, kyl se jaksaa. Saa luvan jaksaa", virnistin pienesti vilkaisten vielä itseäni nopeasti peilistä.
Mustat revityt farkut, Adidaksen huppari ja tennarit - erittäin hyvä asuvalinta tonne pakkaseen. Kohautin pienesti olkiani ja avasin oven, samalla lähettäen Topille snäpin et olin tulossa.
Parkkeerattuani mauton kadun reunaan, hyppäsin kyydistä ja lukitsin kulkupelini. Oli se onneksi tänne asti ainakin tuonut turvallisesti, kotimatka voisikin olla eri asia. No, toivottavasti se toimis myös silloin.
Menin ovelle ja painoin nopeasti ovikelloa pieni jännitys sisälläni. Emmä oikeestaan tiedä mikä mua jännitti, ehkä siinä oli mukana myös sellasta odottavaisuutta - eihän me oltu melkein viikkoon nähty.
Ovi aukesi, ja sen avaskin Topi. Mun kasvoille levis hymy jätkän nähdessäni, mut samassa näin jäätävän mustelman ja se vaihtukin pieneen irvistykseen.
"Auts... Moi", hymyilin ja astuin sisälle vetäen oven kiinni perässäni.
Kengät jaloista potkittuani kumarruin halaamaan Topia. Ilmeisesti liian lujaa, sillä pian se naurahti kuivasti:
"Haluaks hommata mut heti uudelleen sairaalaan, hapenpuutteen takia?"
Naurahtaen irrottauduin pitäen kuitenkin edelleen käteni jätkän olkapäillä.
"Toi on kauheen näkönen", purin huultani katsoessani naamassa olevia mustelmia ja ruhjeita:
"Uskaltaaks sua ees pussata?"
Topi
Meridan kysymys nosti huvittuneen virneen suupieliini. Vein käteni vaivihkaa tytön niskan taa ja leikittelin tummilla suortuvilla.
"Jaa-a, miten sen ottaa", mutisin vastaten kysymykseen.
"Entä jos mä en uskallakkaan?" Merida vitsaili katsoen mua viekkaasti silmiin.
"Sitten voi olla et oot nössö", naurahdin ja vedin tytön sitten suudelmaan.
Merida piteli käsiään olkapäilläni, enkä raaskinut myöntää jopa sen tekevän hieman kipeää. Oli se kuitenkin aikaisempaa halausta kivuttomampi vaihtoehto. Kolarin myötä mulla oli joka paikka niin perkeleen kipeä, ettei kosketus todellakaan tehnyt hyvää.
"Sattuko?" Merida älähti mun reaktiota, kun se oli epähuomiossa painanu mun kaulan ruhjetta.
"Vähän", myönsin irvistellen.
"Eikä sori! Emmä tarkottanu!"
"Joo mä tiiän, etkä sä ees pahasti satuttanu", virnistin ja painoin Meridan otsalle vielä pikaisen suudelman.
Päästyämme eteisestä edemmäs, Minna ja isä halusivat tulla tervehtimään Meridaa. Ne ei ollu tainnu nähdä toisiansa muutaku vilaukselta ja nopeiden tervehdysten lomasta. Saatoin hieman kuumotella mitä kaksikko suustaan päästäisi, mutta molemmat käyttäytyivät harvinaisen fiksusti.
"Thank god", puuskahdin päästyämme Meridan kanssa lopultakin huoneeseeni.
"Eihä sun vahnemmis mitää vikaa oo. Puheliaita vaan", Merru kommentoi arvaten mun niitä tarkottaneen.
Istahdin koulupöydän tuolilleni ikäänkuin väärinpäin ja nojailin käsillä selkänojaan.
"Mut mä en tosiaan aio jäädä tänne koko iltaa, et ideoita mitä tehtäs?"
"Ai? Mä luulin et sun pitäs levätä?" tummahiuksinen kysyi epäilevä katse silmissään.
"Särkylääkkeitten voimalla", lausahdin sissityyliin ja nousin ylös.
"Et ideoita mihin mentäs?"
"Äh mä vasta tulin niin pls pysysit ees viis sekkaa paikallas!" tyttö nauroi ja vetäisi minut viereensä istumaan.
Merida
Topi istahti viereeni sängylleni vaikkakin olis ilmeisesti halunnu lähtee jonnekin. Se oli kuitenkin tullu kotiin varmaan alle tunti sit, joten en uskonu sen olevan erityisen järkevää. Kaiken lisäks noi haavat näytti olevan vielä melko kipeitä.
"No pakko kai se on", Topi virnisti mun napatessa sen käden omaani.
"Arvaa oliko kauheeta, ku yritin vaa laittaa sulle viestii et voitasko nähä ja näi iha normaalisti. Sit et vastaa ja Salome kertooki et olitte kolarissa! Olin iha vitu huolissani", selitin oikeesti tosissani, vaik jätkä kattoki mua vähä huvittuneen olosena.
"Ei siin ny nii pahasti käyny."
"Eipä?"
"Ei ei. Jos sitä taas koht pääsis ajelee", Topi kiusas, ainakin toivoin niin, ettei se kohta oikeesti ois ajelemassa derpillään.
"Tai sitte et", pudistelin päätäni piirrellen Topin kämmenen viivoja sormillani.
"Kattoo ny. Ärsyttää vaa ny ku pitää siirtää sitä Liadanin tuloo."
Nousin istumaan pystympään, pienesti kulmiani kurtistaen:
"Hä? Liadanin?"
Topi naurahti kevyesti ja kohottautui itsekin parempaan asentoon:
"Nii? Enks oo muka sanonu mulle Possusta?"
"No et todellakaa! Eiks se oo se, jota kävit joskus koeratsastaa?" ihmettelin ja lisäsin vielä perään kysymyksen, että ylläpitoonko se oli tulossa.
"Eikun omaks", Topi sanoi ja saatoin huomata pienen hymyn karkaavan sen kasvoille.
"Jaha, et sitä ollaa oma hevonenki menty hommaa ilman et mulle on sanottu?" mutristin muka suuttuneena, mutta Topia vilkaistessani mua alko vaan hymyilyttää. Olin onnellinen ettei tolle hurjapäälle ollu käyny mitää pahempaa, ja meil oli kerranki menny jo pidemmän aikaa hyvin.
Topi
Merru pävitteli itekseen vielä jotain siitä miten olinkaan onnistunut pimittään siltä vaikka mitä tietoo. Olimme hetken hiljaa mietteissämme, kunnes avasin suuni. Hyvä etten saanut läimäystä naamaan, kun puheenaiheeni olikin Jere.
"Muistat sä sen vielä?" kiusasin Meridaa kattoen sitä arvioivasti.
"Ok, varmaa sä alat muistelee jotain tommotteit vanhoi juttui!"
"Tottakai, aattelin vaa et se on syöpyny sun mielee, ku se on nii ihana ihminen", naurahdin ja ihmettelin itsekin kuinka sain edes suustani ulos tuollaisia sanoja.
Edes sarkasmilla mun oli nimittäin hankalaa sanoa Jerestä mitään hyvää. Se kun oli mua kohtaan käyttäytyny niin usein paskamaisesti, ettei tollasessa tapauksessa varmaan kenellekkään jäis hyvä maku suuhun.
"No joo muistan, mutta vaihettasko puheenaihetta? Tai muuten mä tukehdutan sut tällä tyynyllä!" Merida mylvähti ja heilutteli pahaa enteilevästi tyynyä.
"Okei okei en haluu kuolla tänää", huokaisin ja utelin sitten perään oliko sillä vielä ideaa kenen kanssa se olisi pari siinä hiihtoratsastusjutussa.
"Siis et jos oot luvannu Miljalle tai jotai? Mut jos et niin mehä voitas olla pari. Kato sä meet vaik Jemmulla ja mä tulisin suksilla perään. Voitas voittaa koko paska", virnistin voitonhalun kiiluen silmissäni.
Koska jos oltas pari niin meil tosiaan vois olla mahiksia voittaa. Jemmu oli mun omaan silmään suhteellisen vauhdikas suokiksi, Merida riittävän taitava ratsastaja ja no mä olin oikeestaan vaan uhkarohkee idiootti. Mut sisältyhä noihinki sanoihin sana "rohkee."
"Joku taitaa olla vähä voitonjanonen", Merida pärskähti ja tönäisi mua sen enempää ajattelematta olkapäähän.
Päästin tukahdutetun äsähdyksen ja jatkoin sitten kysymällä miten oli sen hiihtoratsastushomman laita.
Merida
Esitin tarpeettoman kauan miettiväni vastausta, vaik oikeesti sen jo tiesin. Milja ei ees välttämättä osallistuis sen polvensa takia, ja jos osallistuis saattais se hyvinkin olla jonkun muun pari, kuten vaikkapa Nellyn. Jemmu taas kyllä iha mieluusti juoksis tuli hännän alla, ja tuskin se Topista takana sanos mitään - tykkäähän se olla kärryjenkin edessä.
"Okei, mut vaan jos sä oot sillo sellases kunnos et pystyt! Mä en nimittäi sit halua kaataa sua ni et sul murtuu viel joitai paikkoja", vastasin lopulta katsoen jätkää.
"Kyl mä oon, oisin valmis vaik ny", Topi heitti saaden multa ootkotosissas -ilmeen.
"Iha varmasti."
Mua oli kieltämättä alkanut hieman ketuttamaan, kun Topi otti Jeren puheenaiheeksi. Se oli nimittäin pari päivää sitten tullut lukiolla utelemaan minne rakkaani olin jättänyt, ja oltasko erottu. Samalla se sit päätti tarjota mulle röökiä, vaik olin mielestäni aika selkeesti kaikille sanonu et mulla oli lähes pari kukautta röökitöntä elämää takana. Mä olin sen kuitenkin ingoorannut, vaik loppupäivän ja muina päivinäkin sain siltä virnuilevia katseita. Siitä jätkästä kuitenkin halusin pysyä erossa - aina kun se oli lähettyvillä, mulle tuli ongelmia.
Puhelimeni näyttöön syttyi valo, kun sain joltain snäpin. Se oli vain joku perus Vilman atm-snäppi, joten käskin Topin tulla lähemmäs ja nappasin nopean kuvan, missä annoin Topin poskelle suudelman. Lisäsin kuvatekstiksi pari sydänemojia, ja lähetin sen sitten Vilmalle sekä mystoryyn.
"Mitäs me tehtäs? Ei mitää liia raju, oot viel pipi", pelleilin pörröttäen ruskeita hiuksia.
Topi
"Haha, kuulostaa iha pikku Topi-sairastaa luokan jutuilta", virnistin Meridan lauseelle.
"Sehän sä oot. Pikku Topi."
Katsahdin Meridaa yrittäen saada selville pelleilikö se taas mun kustannuksella. Se välitti mulle viekkaan katseen ja avasi suunsa ehdottaen nuopparilla käymistä.
"Semi hyvä ehotus. Ja voitas mennä vaikka derbillä ja mä voisin ajaa", heitin paskaa läppää.
"Olihan toi vitsi? Sä et todellakaa pääse ajaa sil sun mopollas hetkee ku pia meet tyylii kaatuu uudestaa. Mennää mautolla ku se on tos hollilla. Et kelpaisko nuoppari?"
Aloin taipua nuoppari-idean puolelle, sillä olihan sielläkin ajoittainen esiintyminen ihan hyvä juttu. Tietäis vaan ketä porukkaa sinne oli tulossa. Esimerkiksi juurikin Jereä tai Elsaa en mieluusti siellä paikan päällä kohtaisi. Heräsin mietteistäni ja venyttäydyin jalkeille. Merida kömpi itse laiskanlaisesti perästä. Matkalla eteiseen tsekkasin puhelimeeni tulleet snäpit ja näin Merrunkin ilmeisesti lähetelleen puhelimellani joillekkin snäppiä. Ilmeisesti se jossain vaiheesssa oli mun puhelimen napannut.
"Mihinkäs te ootte menossa?" kuului Minnan epäilevä tiedustelu olkkarista.
Pian noin Salomen pituutta hipova hoikka naikkonen kipaisi eteiseen. Merru vilkaisi muhun paskat housussa, sen ilmeestä päätellen oltiin jääty kiinni just jostain ruumiin hautaamisesta.
"Käydää vaa nuopparilla. En mä sinne kuole", huokaisin ja vetäisin niket jalkoihini.
"No ota ainaki se särkylääke", Minna naputti ja lähti sitten turhautuneen oloisena takaisin olohuoneeseen.
Loin Meridaan pikaisen katseen ja selitin käyväni pikaisesti nappaamassa pillerit.
Mautossa oli ihan perkeleen kylmä, kun istahdin pelkääjän paikalle.
"Eikö lämmitys ois iha suositeltava juttu", inahdin ja painelin keskikonsolista randomilla joitain nappuloita.
"Sanoo Topi jolle ei pitäny tulla helposti kylmä", Merru irvaili, mutta napsautti jostain lämmityksen hurisemaan.
Mopoauto lähti tasaisen varmasti pihasta ja jo parin minuutin aikana ilma oli lämmennyt tarpeeksi. Matkaa nuopparille oli vielä hetki, joten päätin käyttää tilanteen hyödyksi kysyäkseni mitä kuski toivois joululahjaksi.
"Ok oon varmaa aika huono poikaystävä ku lahjaki viel hankkimatta", pilkkasin itseäni leikkisästi.
"Mut laitetaan sen piikkiin et olin sairaalas."
Merida
"Ei hemmetti, arvas oonks muistanu tän kaiken sekasorron keskel hankkii itekkää mitää sulle? Ehk Miljakaa ei oo hommannu viel Roopelle mitää, nii voiaa joku päivä käyä yhes ettii teille jotai", vastasin sitten lisäten vitsillä:
"Tai sit ostan sulle vaa suoraa ensiapupaketin?"
"Hahhahh tosi hauskaa. Mut nii, mitä haluat?"
Kohautin olkiani oikeasti tietämättä mitä halusin. Mä kyl osasin kuluttaa rahaa ja aina tarvitsin jotain, mut Miljaan verrattuna en ollu mitää.
"Ööö, ehjän Topin? Eiku oikeesti, voitas nähä aattona? Ja en mä tiiä, joko jotai perus suklaata, tai sit mulle ja Jemmulle jotai pient - kaks päivää aatost meil on vuosipäivä!" hihkaisin kääntyen viimeisestä risteyksestä oikealle.
Parkkeerasin mautoni tyhjälle paikalle ja hyppäsimme kyydistä pakkassäähän. Lukitsin mautoni ja sen jälkeen lähdimme tien yli nuopparia kohti käsi kädessä.
Mä en ollu itekkää viettäny hetkeen aikaa nuopparilla, joten oli ihan kiva tulla käymään täälläkin pitkästä aikaa. Jätin ulkokamppeet eteisen tapaiseen huoneeseen ja nappasin sitten uudelleen Topin kädestä.
Astuimme tutuksi käyneen nuopparin tiloihin. Vedin ruskeahiuksisen mukanani lähimmälle sohvalle, jolloin siihen pyrähtikin kiitettävä ihmismassa tuttuja ja puolituttuja kyselemään tarkemmin, mitä Topille oli käynyt. Itse kyllästyin Topin joutuessa toistamaan tarinansa niin moneen otteeseen, että otin puhelimeni esille. Aloin katsella mystoryjä ja mulle lähetettyjä snäppejä, kunnes ainakin suurinosa kyselijöistä poistui kauemmas.
"Täällähä o iha paljo porukkaa", totesin nostaessani katseeni puhelimesta.
"Ettei vaa Jere tai Elsaki koht ilmestys jostai", Topi naurahti.
Katsoin jätkää toista kulmaani kohottaen ja tökkäsin kevyesti olkapäähän.
"Joopajoo."
Topi
Meridan uhmattua karman lakia vähätellen ettei kumpikaan kalmankaksosista voisi päätyä paikalle, oli lopputulos se että molemmat marssivat sisään perä jälkeen nuopparin ovista. Jere lähti kuitenkin melkein suoraa tietä ulos röökille. Pinkkipäinen tyttö sen sijaan liittyi Siljan ja Aneten seuraan etäämmälle, eikä sitä kiinnostanut tulla mua haastattelee. Ei me oikein oltu ees juteltu sen outojen käyttäytymisten jälkeen ja nykyään lähinnä vaan morotin sitä vaivaantuneesti lukion käytävillä. Kaksikon ilmaantumisen jälkeen loin sellaisen 'mitä mä sanoin'-silmäyksen Meridaan. Merru vain pudisteli päätään epäuskosena.
"Hienoo nehän tuli molemmat", tokaisin ilottomasti.
Katsahdin Meridaan, joka oli puhelimellaan. Yhtäkkiä tyttö säpsähti.
"Oho, Jere laitto viestiä."
"Mitää?" älähdin ja kumarruin katsomaan mitä ruudulla luki.
'Hei tuu tänne alas mulla olis asiaa.'
"Mitäköhä asiaa silläki on", mutisin pienen mustasukkaisuuden tunteen noustessa pintaan.
Eikai se Jerekään enää mitään toivoa Meridan suhteen elätellyt, vai elättelikö sittenkin?
Merida
"Emmä usko et mitää tärkeet", mutisin katsoen kun Jeren nimen alapuolella luki, että se kirjoitti.
Samassa viesti tulikin näytölle, ja se vaan toisteli et ei menis ku iha hetki. Kohautin olkiani ja siirsin katseeni Topiin:
"Jos mä äkkii käyn? Tuun si takas jos se alkaa jotai sekoilee", ehdotin pienesti kiinnostuneena siitä, mitä asiaa sillä enää vois olla.
Ruskeahiuksinen oli hetken hiljaa, kunnes pienesti huokaisten sanoi:
"Okei, jos lupaat et tuutki sit heti takas jos se jotai ehdottelee."
"No eiku jään sen kähmittäväks", heitin vitsillä, vaikka Topin ilmeestä päätellen ei ollutkaan mitenkään erityisen hyvä läppä.
"No joojoo", myönnyin totisemmin mennen sitten pistämään kengät jalkaani.
Ulkona oli oikeastaan aika viileä, joten päätin vielä napata takkinikin naulakosta.
Löysin Jeren helposti siltä paikalta, missä kesällä kaikki draama tapahtu. Siellä se seisoskeli puhelin toisessa ja rööki toisessa kädessä. Hetken meinasin jo palatakin sisälle, mut sit Jere käänty ympäri ja näki mut.
"Oho, sä jopa tulit!"
Nyökkäsin kevyesti huultani purren:
"Mm. Nii oliks sul jotai asiaa?"
Jere käveli lähemmäs tunkien samalla puhelimensa takkinsa taskuun. Liiankin tuttuun tapaan se puhalteli höyryjään niin ulos, et ne tuli osittain mun naamalle. Tätä en halunnut itelleni myöntää, mut toi tuoksu, näin kuukausien jälkeen, se.. Se tuoksu yllättävän hyvälle. Mut ei. En lankeais enää. Jere tarjosi taskutaan röökiaskia, mut sain pudistettua päätäni:
"Oon lopettanu."
"Niihä ne kaikki sanoo", Jere naurahti räkäisesti ja puhalteli lisää myrkkyjä mun naamalle.
"No oliks sul jotai oikeetaki asiaa?"
"Eiku oon miettiny, et ooks oikeestiki viel Topin kaa yhes? Nytki oli tainnu ulkomuotosa perusteella saaha joltai turpaa", Jere naureskeli.
"No ei kyllä oo saanu. Eikä asia oikeestaa ees kuulu sulle", totesin kädet ristittyinä.
"Aha joo. Mut ottasit nyt, mun mieliks ja ku ilmaseks saat, molemmat alaikäsiä ku ollaa et ei aina iha helppoo oo hommata", Jere intti heilutellen röökiaskia melkein mun naaman eessä.
Kaks kuukautta. En ollu muistanu tota tuoksua, jolloin ei ollu ees tehny mieli. Mut nyt..
"Vittu sun kans", huokaisin ääni väristen ottaessani yhden sätkän askin sisältä. Mun pää sano et älä, mut jotenki en voinu koota mun ajatuksia tässä tilassa.
"Hyvä tyttö, tiesinhä ettet oo iha Topin tossun alla", Jere virnisteli ojentaen sytkäriä. Sen kummempia kysymättä se sytytti mun kädessä olevan röökin, jota jäin kuitenkin vain pitelemään käsissäni.
"No, kai kunno vanha Merru muistaa mite röökiä poltetaa?" Jere kuiskasi ja nappasi käteni jossa tupakka oli. Jätkä lähes laitto sätkän mun huulille, jolloin mä en voinu enää vastustaa kiusausta. Olin kuin eri maailmassa vetäistessäni kerran kunnolla siitä sätkästä.
Puhaltaessani hiljaa höyryjä ulos, lähentyi edessäni seisonut Jere äkkiarvaamatta vielä pari askelta lähemmäs niin, että saatoin tuntea sen hengityksen. Tajusin mitä helvettiä olin parhaillani tekemässä, ja tönäisin pojan kauemmas.
"Mitä vittua?" huusin ja tiputin röökin maahan pojan siirryttyä kauemmas. Juoksin portaat nuopparin ovelle ylös ja jäin eteiseen sydän kovaan tahtiin lyöden. Ei vittu. Voi saatana. Mitä helvettiä menin just tekee?
Tasailin aikani hengitystä, kunnes puhelin taskussani piippas. Se oli Topilta kysymys, et millon tulisin. Vedin syvään henkeä ja päätin yrittää käyttäytyä mahdollisiman normaalisti nuopparin sisälle astuessani. Mielessä vaan pyöri, et miten olin nii tyhmä etten osannu arvata et Jerel oli jotai tollast mieles. Toisaalta toi yks henkeenveto ei ollu mitenkään maata mullistava juttu, eikä Jerekään ollu onneks kerenny tekee mitää typerämpää.
Topi
Istuin edelleen nuopparin sohvalla odottelemassa. Vähän ihmetytti sillä vartti oli kulunut, eikä mulla ollu hajuukaan mitä ulkona tapahtu. Toisaalta en ollu yhtää huolissaan, sillä kyllä mä nyt luotin Meridan arviointikykyyn. Tupakastaki se oli pysyny erossa jo pidemmän aikaa ja ymmärrän senki ollu sille varmaan aluks ja miksei tälläkin hetkellä vaikeeta. Odotin vielä hetken ja kun mitään ei kuulunut pistin Meridalle viestiä menemään. Pian kuitenkin nuopparin ovi kävi ja sisään astui Merru puolittain hymyillen. Saapuessaan sohvalle istumaan utelin tietty heti mitä asiaa sillä Jerellä oli ollut.
"Siis ei sillä mitää erikoista. Jotain mitä ny tupakoitaan tarjos", tummahiuksinen selitti kuulostaen melko välinpitämättömältä.
"Aa no hyvä sit nii et ei mitää enempää", tokaisin olkiani kohauttaen olettaen tietysti ettei Merru mitään tupakkaa ollut siltä imbesilliltä vastaanottanu.
"Ei vittu kato", vaihdoin nopeasti puheenaihetta näyttäessäni Aleksin MyStoryn.
Jätkä oli viisaana laskenu hyppyristä peruspertsan suksilla ja yllätys yllätys lens tyylii niskoiltee. Varmaa halvaantumisriski suht lähellä. Välillä mietinki et mitä helvettii mun kavereiden päässä liikku. Merida vain hymähti jotain tyhmyydestä ja uhkarohkeudesta ja hymyili hiukan.
Parin tunnin jälkeen mulla särki jo kaikkia ruhjeita, koska särkylääkkeitten vaikutus oli ainoastaan väliaikainen. Olimme viimeisen tunnin ajan pelanneet pelihuoneessa änäriä ja Merru oli vähän liiankin koukussa peliin.
"Hei for real mennää jo senki nisti", naurahdin ja nyin tyttöä mukaani kesken matsin.
"No okei", Merida luovutti lopulta ja heivasi pleikkaohjaimensa jollekkin muulle.
Moni oli jäänyt hillumaan eteiseen, joten teki hieman tiukkaa väen tungoksessa tunkea kenkiä jalkoihin ja lähteä. Selvisimme kuitenkin ihmeen kaupalla alaovelle ja kerkesimme näkemään Miljankin vilaukselta.
"Varmaan kavereittensa kaa tai Roopen seurana", Merida arveli käveleskellessämme mautolle päin.
Joku vihelsi kivimuureilta ja Merida vilkaisi taaksepäin.
"No?" ihmettelin sillä en jaksanut kuikuilla taakse.
"Ei mitää, varmaa vihels jonnekki muualle päin."
"Jep jep. (Haaukotus) Että voiki väsyttää", valittelin parkkipaikalle astellessamme.
"Sen siitä saa ku ei tottele sairaalan neuvoo ja lepää!"
"Hei, tai no joo.. Totta", ynähdin ja jäin odottamaan että Merru avaisi kuskin puoleisen oven.
Saatuani oman oveni auki, lysähdin väsyneenä penkille.
"Oikeesti mä en varmaa herää huomenna kouluu", inisin kunnes tajusin et mullahan ois vielä kotona lepäämispäiviä muutama jäljellä.
"Sinusta voisin kyllä uskoo et vietät niin monta lepopäivää ku mahollista!"
Naurahdin väsyneen huvittuneena, sillä itseasiassahan toi oli totta. Tai toisaalta ei, koska sillon itsenäisyyspäivänäkin mä olin lukemassa vielä vikaan tenttiin ennen joululoman alkamista. Siispä go minä, kyllä mä varmaan lukion saisin jotenki läpi. Vaikka en yo-kokeista läpi varmaan pääsiskään, niin kävisin vaikka Prismasta ostamassa sen valkohatun ja feikkaisin ne ylppärit.