Post by Deleted on Sept 21, 2016 18:22:34 GMT 1
Syyskuun viimeisenä päivänä suunnataan Angelikan ja Edin johdolla reilun tunnin mittaiselle maastolenkille.
Päätallin edestä lähdetään matkaan klo 16, olethan ajoissa valmiina!
Ps. Voit halutessasi jättää satulan talliin, kerrothan siitä ilmoittautuessasi? :)
Osallistujat:
Angelika - Edi
Salome - Takku
Merida - Peukku :)
Lydia - Jetta
Pohjatarina:
Olimme lähdössä tällä kertaa melko pienellä porukalla maastoilemaan, yhteensä neljän ratsukon voimin. Merida, Salome ja Lydia kiristelivät satulavöitä ja säätivät vielä jalustimia mun jo odottaessa Edin selässä. Meitä oli melko sekalainen sakki lähdössä matkaan ja mulle kaksi lähes tuntematonta hevosta myös mukana. Toisaalta, olinhan mä Takkuun pihatossa pari kertaa törmännyt, mutta en tiennyt miten se käyttäytyisi jos jäisi jälkeen muista. Kaikilla hepoilla oli kuitenkin onnekseni satula selässä, niin pääsisimme etenemään suhteellisen samaa vauhtia.
"Noniin, ootteko valmiita?" Kysyin vilkaisten alaspäin Edin selästä, jossa ratsastajat näyttivät saaneet remmit säädettyä. Kaikki nyökyttelivät ja sanoivat olevansa valmiina.
"Okei, eli Lydia Jetan kanssa mun taakse, Merida Peukulla siihen perään ja jonon perälle Salome, ettei Takku pääse potkimaan muita. Jos tuntuu että jäät Takun kanssa yhtään jälkeen niin hihkase sitten!" Kerroin ohjeet ja lähdin Edin reipasta käyntiä myötäillen johdattamaan lyhyttä letkaamme kohti Yläkokon isompaa hiekkatietä.
"Ottakaa sitten ohjat paremmin tuntumalle ja ravataan pieni pätkä!" Huikkasin taakseni käveltyämme noin kilometrin pidemmällä ohjalla. Olimme kuitenkin edelleen tiellä, jossa saattoi tulla autoja vastaan, joten ihan lyhyt pätkä riittäisi näin aluksi. Kannustin suuren ruunan raviin ja aloin keventämään. Takaantani kuului vain hevosten pärskintää ja kavioiden kopinaa, joten päätin kaikilla menevän hyvin.Tietä ympäröi suuret pellot ja välillä tuulenpuuska sai ojan pientareella kasvavan heinikon kahisemaan. Meidän takana ravaavan Jetan ratsastaja Lydia saikin rauhoitella silmänvalkuaisia pyörittelevää ja päätään heittelevää tammaa.
"Otetaan takaisin käyntiin!" Sanoin huomatessani traktorin lähestyvän meitä. Se jäi onneksi paikoilleen odottelemaan ja pääsimme ongelmitta ratsastamaan pörisevän hökötyksen ohitse. Tosin hetken saimme muun porukan kanssa jäädä odottamaan jumittavaa Takkua, joka taisi enemmänkin olla traktorista kiinnostunut kuin peloissaan. Matkamme jatkui rauhallisesti ravaillessa kohti parempi pohjaisempaa ja pitkää laukkasuoraa. Hevosista ainoastaan Edi ja Peukku taisi tunnistaa minne oltiin menossa, muille tämä taisi olla vielä tuntematon paikka.
"Noni, aletaan lähestyä laukkasuoraa. Nouskaa kevyeeseen istuntaan mutta pidätte vauhdin kohtuullisena!" Sanoin antaessani laukkapohkeet ratsulleni.Edi pinkaisi juuri sopivaan vauhtiin ja nousin jalustimille nauttien syksyn raikkaudesta joka puhalsi vasten kasvoja. Liian nopeasti ensimmäinen laukkapätkä oli ohitse ja jarruttelimme kaikki hevosemme ravin kautta käyntiin. Pienemmän polun risteykseen oli kasaantunut sateiden takia suuri lammikko, josta Edi kuitenkin kahlasi peloitta yli. Myöskään Jetta ei näyttänyt pelkäävän lammikkoa, mutta Peukku ja Takku epäilivät ensin kastaa kavioitaan mutaiseen kuoppaan. Lopulta Merida ja Salome saivat kuin saivatkin poninsa yli lammikosta, tosin Takku päätti varmuuden vuoksi hypätä sen yli isolla loikalla. Polkua jonkin matkaa käveltyämme ja kauniita maisemia ihailtuamme, saavuimme pienen lammen rantaan, jossa annoin luvan käydä kahluuttamassa heppoja. Kaikki vedessä kävivät, Jetta tykkäsi roiskia enemmän, kun taas ponit olivat edelleen hieman enemmän varuillaan. Edi käppäili rauhallisena rantaa pitkin ja kurotti välillä turvallaan veden pintaan, mun antaessa ruunalle pidempää ohjaa.
Kävelimme takaisin lammelta isommalle tielle, josta suurimman osan ravailimme, mutta aina autojen tullessa vastaan hidastimme tietysti käyntiin. Hepat muistivat meidän pian saapuvan taas laukkasuoralle, joten kaikki kävivät enemmän tai vähemmän kuumina.
"Ei ohitella sitten!" Huusin lähtiessämme laukkaamaan. Edi meni nyt selvästi paljon kovempaa kuin aikaisemmin laukatessamme ja nyki hiukan ohjaa kädestäni. Sain kuitenkin pidettyä ruunan kontrollissa. Tällä kertaa käyntiin siirtyminen venyi hiukan pidemmäksi.
"Jetta kyllä tykkää revitellä, onhan se tottunut radalla menemään kovaa vauhtia!" Punaposkinen nainen sanoi hymyillen ja taputtaen upeaa tammaansa.
"Takku pukitti pari kertaa niin että meinasin lentää kaulalle!" Salome huusi vielä kauempaa pidätellen hikisen näköistä ruunaa.
"Kauhee mitä vauhtia. Onneks tää tajus hidastaa Jetan perseeseen eikä lähtenyt ohi!" Merida puhisi Peukun yrittäessä hyppiä jopa hiukan pystyyn.
Loppumatkan isoa tietä ravailimme leppoisasti toisillemme puhellen ja hevosetkin alkoivat rentoutua laukkapätkän jäljiltä. Välillä jouduimme kuitenkin hidastamaan käyntiin, sillä tiellä oli paljon liikennettä johtuen tallille saapuvista tuntilaisista. Yläkokkoon palasimme lopulta oikoreittiä joka kulki melko umpimetsässä, mutta hyvin siellä pääsi käynnissä etenemään!
Maksutavat:
Saa maksaa tarinalla/kuvalla, tai olla maksamatta :D
Päätallin edestä lähdetään matkaan klo 16, olethan ajoissa valmiina!
Ps. Voit halutessasi jättää satulan talliin, kerrothan siitä ilmoittautuessasi? :)
Osallistujat:
Angelika - Edi
Salome - Takku
Merida - Peukku :)
Lydia - Jetta
Pohjatarina:
Olimme lähdössä tällä kertaa melko pienellä porukalla maastoilemaan, yhteensä neljän ratsukon voimin. Merida, Salome ja Lydia kiristelivät satulavöitä ja säätivät vielä jalustimia mun jo odottaessa Edin selässä. Meitä oli melko sekalainen sakki lähdössä matkaan ja mulle kaksi lähes tuntematonta hevosta myös mukana. Toisaalta, olinhan mä Takkuun pihatossa pari kertaa törmännyt, mutta en tiennyt miten se käyttäytyisi jos jäisi jälkeen muista. Kaikilla hepoilla oli kuitenkin onnekseni satula selässä, niin pääsisimme etenemään suhteellisen samaa vauhtia.
"Noniin, ootteko valmiita?" Kysyin vilkaisten alaspäin Edin selästä, jossa ratsastajat näyttivät saaneet remmit säädettyä. Kaikki nyökyttelivät ja sanoivat olevansa valmiina.
"Okei, eli Lydia Jetan kanssa mun taakse, Merida Peukulla siihen perään ja jonon perälle Salome, ettei Takku pääse potkimaan muita. Jos tuntuu että jäät Takun kanssa yhtään jälkeen niin hihkase sitten!" Kerroin ohjeet ja lähdin Edin reipasta käyntiä myötäillen johdattamaan lyhyttä letkaamme kohti Yläkokon isompaa hiekkatietä.
"Ottakaa sitten ohjat paremmin tuntumalle ja ravataan pieni pätkä!" Huikkasin taakseni käveltyämme noin kilometrin pidemmällä ohjalla. Olimme kuitenkin edelleen tiellä, jossa saattoi tulla autoja vastaan, joten ihan lyhyt pätkä riittäisi näin aluksi. Kannustin suuren ruunan raviin ja aloin keventämään. Takaantani kuului vain hevosten pärskintää ja kavioiden kopinaa, joten päätin kaikilla menevän hyvin.Tietä ympäröi suuret pellot ja välillä tuulenpuuska sai ojan pientareella kasvavan heinikon kahisemaan. Meidän takana ravaavan Jetan ratsastaja Lydia saikin rauhoitella silmänvalkuaisia pyörittelevää ja päätään heittelevää tammaa.
"Otetaan takaisin käyntiin!" Sanoin huomatessani traktorin lähestyvän meitä. Se jäi onneksi paikoilleen odottelemaan ja pääsimme ongelmitta ratsastamaan pörisevän hökötyksen ohitse. Tosin hetken saimme muun porukan kanssa jäädä odottamaan jumittavaa Takkua, joka taisi enemmänkin olla traktorista kiinnostunut kuin peloissaan. Matkamme jatkui rauhallisesti ravaillessa kohti parempi pohjaisempaa ja pitkää laukkasuoraa. Hevosista ainoastaan Edi ja Peukku taisi tunnistaa minne oltiin menossa, muille tämä taisi olla vielä tuntematon paikka.
"Noni, aletaan lähestyä laukkasuoraa. Nouskaa kevyeeseen istuntaan mutta pidätte vauhdin kohtuullisena!" Sanoin antaessani laukkapohkeet ratsulleni.Edi pinkaisi juuri sopivaan vauhtiin ja nousin jalustimille nauttien syksyn raikkaudesta joka puhalsi vasten kasvoja. Liian nopeasti ensimmäinen laukkapätkä oli ohitse ja jarruttelimme kaikki hevosemme ravin kautta käyntiin. Pienemmän polun risteykseen oli kasaantunut sateiden takia suuri lammikko, josta Edi kuitenkin kahlasi peloitta yli. Myöskään Jetta ei näyttänyt pelkäävän lammikkoa, mutta Peukku ja Takku epäilivät ensin kastaa kavioitaan mutaiseen kuoppaan. Lopulta Merida ja Salome saivat kuin saivatkin poninsa yli lammikosta, tosin Takku päätti varmuuden vuoksi hypätä sen yli isolla loikalla. Polkua jonkin matkaa käveltyämme ja kauniita maisemia ihailtuamme, saavuimme pienen lammen rantaan, jossa annoin luvan käydä kahluuttamassa heppoja. Kaikki vedessä kävivät, Jetta tykkäsi roiskia enemmän, kun taas ponit olivat edelleen hieman enemmän varuillaan. Edi käppäili rauhallisena rantaa pitkin ja kurotti välillä turvallaan veden pintaan, mun antaessa ruunalle pidempää ohjaa.
Kävelimme takaisin lammelta isommalle tielle, josta suurimman osan ravailimme, mutta aina autojen tullessa vastaan hidastimme tietysti käyntiin. Hepat muistivat meidän pian saapuvan taas laukkasuoralle, joten kaikki kävivät enemmän tai vähemmän kuumina.
"Ei ohitella sitten!" Huusin lähtiessämme laukkaamaan. Edi meni nyt selvästi paljon kovempaa kuin aikaisemmin laukatessamme ja nyki hiukan ohjaa kädestäni. Sain kuitenkin pidettyä ruunan kontrollissa. Tällä kertaa käyntiin siirtyminen venyi hiukan pidemmäksi.
"Jetta kyllä tykkää revitellä, onhan se tottunut radalla menemään kovaa vauhtia!" Punaposkinen nainen sanoi hymyillen ja taputtaen upeaa tammaansa.
"Takku pukitti pari kertaa niin että meinasin lentää kaulalle!" Salome huusi vielä kauempaa pidätellen hikisen näköistä ruunaa.
"Kauhee mitä vauhtia. Onneks tää tajus hidastaa Jetan perseeseen eikä lähtenyt ohi!" Merida puhisi Peukun yrittäessä hyppiä jopa hiukan pystyyn.
Loppumatkan isoa tietä ravailimme leppoisasti toisillemme puhellen ja hevosetkin alkoivat rentoutua laukkapätkän jäljiltä. Välillä jouduimme kuitenkin hidastamaan käyntiin, sillä tiellä oli paljon liikennettä johtuen tallille saapuvista tuntilaisista. Yläkokkoon palasimme lopulta oikoreittiä joka kulki melko umpimetsässä, mutta hyvin siellä pääsi käynnissä etenemään!
Maksutavat:
Saa maksaa tarinalla/kuvalla, tai olla maksamatta :D