Myssen Päiväkirja

[Deleted]

Metayaz Sorel

12-vuotias Puolalainen puoliveriruuna
Ylläpidossa Angelikalla

Yläkokossa 22.11.2016 -->


Myssen sivuille tästä

[Deleted]

22.11.2016 / #1 - Lisää puoliverisiä talliin!

”Mistä sä siis löysit tän?” Iida kysyi meidän katsellessa Vaaleanruunikkoa valkopäistä ruunaa, joka parhaillaan teki tuttavuutta blondin narunpäässä olevan Lakun kanssa.
”Kuulin tästä itseasiassa Sannalta. Mysseä tarjottiin ylläpitoon joksikin aikaa kun tän omistaja lähti matkoille loppuvuodeksi.” Naurahdin ja katsoin kuinka kaksi toisilleen vierasta hevosta pörisivät korvat hörössä ja nuuhkivat toisiaan.
”Nää näyttäis ainakin tulevan ihan hyvin toimeen. Voidaahan me vielä kokeilla laittaa ne tonne tarhaan hetkeksi, nyt kun Salome on jättänyt Foxyn jo sisälle aikaisemmin?” Iida kysyi ja katsahti tyhjään tarhaan.

”Joo kokeillaan vaan” Vastasin naiselle ja lähdimme taluttamaan puoliverisiä peräkanaa kohti mutaista tarhaa. Lumet oli tosiaan ollut vain lyhyt ilo ja parhaillaankin taivaalta satoi vettä. Tarkistin Myssen sadeloimen remmit ja vedin tummanruskean nahkariimun pois ruunan päästä. Laku oli hyvin kiinnostunut leikkimään uuden ylläpitoheppani kanssa, mutta Mysse lähti vain kiertämään tarhaa ympäri turpa maassa.
”Luulee varmaan löytävänsä jotain ruokaa tuolta” Sanoin ja pyöräytin silmiäni.
”Niihän ne yleensä tekee. Mut pääasia että näyttävät tulevan hyvin toimeen” Iida vastasi hymyillen.

Sillä välin kun Mysse ja Laku saivat nauttia raikkaasta (lue: märästä) ulkoilmasta, päätin puhdistaa puokin karsinan, jossa se oli jo kerennyt muutaman tunnin oleskella. Nappasin puhelimen taskusta ja käynnistin spotifyn, jonka jälkeen laitoin kuulokkeet korville ja lähdin hakemaan nurkassa olevia kottikärryjä ja talikkoa. Nappasin työvälineet mukaan matkaan ja suunnistin oikealle karsinalle. Huomioni kiinnittyi tietysti Reetun kylttiin, jota ei oltu ehditty poistaa ovesta. Tilanne tosiaan kaipasi ehkä hieman selitystä.

Kaikkihan tiesivät – tai ainakin suurin osa, että Ritu oli viime viikolla lähtenyt ratsukoulutettavaksi. Iida oli sitten mulle vinkannut, että samassa paikassa oli kuulemma tilaa myös toiselle koulutettavalle ponille. Aluksi olin epäröinyt ajatusta, mutta toisaalta en halunnut minkään menevän pieleen ratsutuksessa, joten parempi tosiaan oli antaa Reetu ammattilaisten käsiin. Oikeastaan samana iltana kun russi oli lähtenyt matkalle kohti Ruotsia, oli Sanna soittanut mulle, että haluaisinko ottaa siksi aikaa erään puoliverisen ylläpitoon Yläkokkoon. Tietty mä innostuin, kun kuulin ruunan koulutustasosta: Kenelle nyt ei kunnon kouluratojen tykki kelpaisi! Ja niin oli Mysse tänään illalla saapunut Yläkokkoon. Olin infonnut asiasta joillekkin tallilaisille jo snapchatin välityksellä, mutta vielä en ollut kenenkään reaktiota ruunasta livenä kuullut.

Heivasin vielä viimeisetkin paskat kottareihin ja lähdin kiikuttamaan puolittain täynnä olevaa kärryllistä kohti lantalaa. Sade oli yllätyksekseni loppunut, joten kun olin saanut vietyä tavarat takaisin paikoilleen, lähdin hakemaan Mysseä talliin. Huomattuaan minut, ruuna tuli portille valmiiksi odottelemaan. Laku oli myös ilmeisesti halukas lähtemään samaan aikaan tarhasta pois, mutta onnekseni Sanna sattui samaan aikaan hakemaan Lakua sisälle.

”Ajattelitko mennä vielä ratsastamaan?” Nainen kysyi kävellen pimeydessä seisoskelevan ruunan luokse. Pujotin itsekkin riimun Myssen päähän, joka oli sitten valtava verrattuna Reetuun. Okei, koko hevonen oli aika massava ja jättiläisen näköinen, ainakin mun vierellä.
”Voisinhan mä käydä vähän testaamassa miten tää kulkee, kun se koeratsastus jäi niin lyhyeksi” Vastasin viitaten parin päivän takaiseen kertaan, kun olin käynyt kokeilemassa ruunaa. Paikkana oli toiminut pieni hiekkatien pätkä, sillä tallin kenttä oli ollut varattuna valmennukseen, eikä muu ajankohta ollut ruunan omistajalle sopinut kiireisen aikataulun takia.

”Maneesi on varattuna vielä tolle viimeiselle tunnille, mut toinen kentistä on varmasti vapaana. Nyt kun voi ulkonakin taas treenata kun lumet suli” Sanna hymyili ja lähti Lakun kanssa peräämme kohti siirtotallia. Kiinnitin Myssen käytävälle, johon ruuna jäi seisomaan rennosti takastaan lepuuttaen mun lähtiessä hakemaan varusteita. Joku ainakin osasi ottaa rennosti, ajattelin mun sydämen lyödessä tuhatta ja sataa. Mutta hyvää jännitystä se vain oli, ajatella että mulla oli taas hevonen jolla treenata kunnolla! Laskin harjapakin maahan ja asettelin satulan ja suitset telineelle. Aloitin riisumalla märän loimen pois ruunan selästä ja viemällä sen kuivumaan seuraavaa päivää varten. Mysse ei ollut edelleenkään juuri liikkunut käytävällä, ainoastaan käänteli välillä päätään kiinnostuneena Sannan suuntaan, joka jakoi iltaheiniä karsinoihin.
”Sä varmaan kippaat sitten Mysselle sen mössöt kun tuut ratsastamasta?”
Vastasin myöntävästi ja pian jäimmekin ruunan kanssa kahden talliin. Ihailin ruunan komeaa olemusta vetäessäni vielä viimeiset vedot harjalla sen sukan peittämää etujalkaa pitkin.

Noin kaksikymmentä minuttia myöhemmin talutin Myssen ulos tallista muutaman asteen plussakeliin. Yläkentällä näytti olevan jonkin sortin hyppäämiset menossa, joten lähdin ruunan kanssa suosiolla vanhalle kentälle. Päästyämme kentän aitojen sisälle, laskin jalustimet ja pomppasin selkään. Okei myönnetään, mun piti käyttää tähän jakkaraa koska olin tälläinen tappi. Kiristin vyötä vielä pari reikää selästä käsin, jonka jälkeen pienellä pohkeen puristuksella pyysin ruunan käyntiin. Kiikuin varmaan huvittavan näköisesti satulassa puolelta toiselle. En nimittäin ollut vielä tottunut istumaan kunnolla näin ison hevosen selässä. Tein melko pitkät alkukäynnit, sillä Myssen omistajakin oli mulle sanonut että ruuna saattaisi olla hidas vertymään. Olipahan ainakin aikaa tunnustella ja miettiä, miltä uusi hevonen tuntui alla.

Aloitin niinkin helpolla harjoituksella kuin pysöhdysten tekemisellä. Otin aina joka toisen kirjaimen kohdalle seis ja laskin mielessäni viiteen, ennen kuin siirsin ruunan uudelleen käyntiin. Mysse kuunteli hyvin pelkkää istuntaa, mutta ei olisi jaksanut jäädä seisomaan paikoilleen vaan yritti hiipiä itse liikkeelle. Vaihdoin suuntaa ja otin vasempaan kierrokseen myös muutaman pysähdyksen käynnistä. Nyt paikoillaan seisominen sujui ruunalta jo paremmin ja kiitin vaaleanruunikkoa myötäämällä sisäohjasta. Kun pysähdyksen sujuivat mielestäni tarpeeksi hyvin, siirisin Myssen raviin. Suuri ruuna lähti ehkä jopa turhan reippaasti ensin liikkeelle, mikä johtui kyllä täysin mun omasta sähläämisestä satulassa. Kun sain katsottua kevennyksen oikeaksi, aloin hienosäätämään ravia. Pieniä puolipidätteitä tekemällä ja pohkeen kiinni pitämisellä sain hyvin nopeasti ratsastettua ruunaa peräänantoon, jonka ansiosta ravikin alkoi tuntua istuttavalta. Niimpä siirryin muutaman kierroksen ajaksi harjoitusraviin, joka tuntui yllättävän pehmeältä näinkin suuren hevosen raviksi.

Valmistelin laukannoston seuraavaan kulmaan, eikä siinä tullut onneksi ongelmia. Mysse lähti etenemään rauhallista, mutta eteenpäinpyrkivää laukkaa eteenpäin, mun ohjatessa Ruunan keskiympyrälle. Aluksi Mysse tuntui hiukan jäykältä taipumaan, mutta kun tarpeeksi kauan jumppasin sitä ympyrällä, ruuna alkoi hakeutua jälleen muotoon. Käynnin kautta vaihdoin suunnan ja nostin uuden laukan. Mysse päästi pienen minipukin innoissaan ja lähti pärskien laukkaamaan pitkää sivua eteenpäin. Sain ruunan kuitenkin käänettyä takaisin voltille ja muutaman kierroksen siinä pyörittyäni siirryin uralle. Nousin kevyeen istuntaan ja painoin pohkeet kiinni kevyesti hionneisiin kylkiin. Mysse heilautti päätään ja kiristi tahtia. Nautin reippaammasta laukasta, mutta pidin huolta myös siitä ettei vauhtia kertynyt liiaksi. Pian kuitenkin siirsin ruunan vähän töksähtäen raviin ja löysytin pidempää ohjaa. Keventelin muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, minkä jälkeen istunnan avulla hidastin käyntiin ja annoin kokonaan pitkät ohjat.

”Mahutaanko me tänne kävelemään Peukun kanssa? Topi jäi tonne Likan kanssa vielä hyppäämään isompaa niin en viittinyt jäädä niiden ajlkoihin pyörimään” Merida naurahti ja pysäytti ponitamman kentän portin eteen. Vastasin myöntävästi ja mustahiuksinen siirtyi Peukun kanssa uralle.
”On kyllä komea toi Mysse. Meinaatteko osallistua niihin estekisoihin?” Merida kysyi.
”Millon ne on?”
”Lauantaina, siel tuntsaripuolen ilmotustaululla on se ilmottautuminen!” Merida sanoi hypäten alas Peukun selästä ja löysäten satulavyötä.
”Äh en tiiä keretäänkö me oikeen harjottelemaan.. Mut voisinhan mä johonkin helppoon luokkaan osallistuu jos edes yks kerta keretään hyppäämään ennen kisoja” Vastasin hymyillen laskeutuen itsekkin alas ruunan selästä.
”Mä hyppään huomenna Jemmulla ni jos samaan aikaan?”
”Okei kai mä sit käyn ilmottautumassa vaikka siihen kuuteenkymppiin. Nähään sit huomenna!” Naurahdin ja lähdin Myssen kanssa kohti siirtotallia. Kai mä yhdestä pikkuluokasta selviäisin. Ei Mysse nyt niin vaikea voinut olla hypätessä. Eihän?



// Laku ottaa kyllä onneksi ilosylin kaikki vastaan, joten ei ihme että se tuli Myssen kanssa toimeen, tuskin se aiheuttaa foxyllekaan mitään ongelmaa. Mysse vaikuttaa tosiaan aika vaivattomalta hevoselta ja tähän mennessä ei ole kellekään meistä tullut minkäänlaisia ongelmia käsitellä sitä. Mikä on ihanaa, jos vertaa tiettyihin muihin hevosiin.. Sen verta mitä oon saanut kuulla kuulumisia ruotsista niin reetu on saatu hyvään alkuun samoin kuin ritu, eikä suurempia hankaluuksia ole kuulemma ollut. Vähän epäilen sillä kumpikaan poneista ei ollut mitään helpoimpia tapauksia. Hyvä että myssen kanssa iltatreenit sujui hyvin ja olet tyytyväinen ruunaan, sannan kautta löytää kyllä kaikenlaisia tapauksia, kun sillä niitä tuttavia löytyy ympäri suomea. Ja sä löysit oikeen helmen, tai ainakin toivotaan että se on! 16v€ -Iida

[Deleted]

03.12.2016 / #2 - Hyppyjä maneesissa

Ajatella että oli jo joulukuu, vuoden viimeinen kuukausi. Aika oli taas menny niin nopeesti, tai oikeestaan koko tää vuosi. Jos palataan ihan hetkeksi viime viikon estekisoihin, joihin osallistuin Ranjalla 80cm luokkaan ja päätin kokeilla onnea myös Myssen kanssa kuudessakympissä vain yhden yhteisen hyppykerran jälkeen. Tosin se oli mennyt ihan hyvin, Meridan kanssa hypittiin korkeimmillaan paria seittemänkympin estettä, Vaikka puomien nostelijana toiminut Milja olisi halunnut meidän hyppäävän korkeampaa ja oltiin kuulemma ihan tylsiä. Muutama pudotus tuli mun ohjausvirheiden takia, mutta rohkeasti Mysse kuitenkin ylitti erikoisemmatkin esteet. Mitä nyt sivusilmällä ehdin Merrua ja Jemmua vilkaista, näytti heilläkin menevän aika hyvin – tosin ehkä ajoittain turhan vauhdikkaasti.

Ja niin siinä kävi että napattiin Ranjan kanssa sininen ruusuke huolellisella, mutta reipas tempoisella ratsastuksella. Myssen kanssakaan ei mennyt lainkaan hassummin. Ei yhtäkään pudotusta radalla, mutta pientä kankeutta kääntymisissä ja laukka olisi voinut pyöriä paremmin. Eli enemmän herättelyä avuille alkulämpässä ja itseäni voisin muistuttaa siitä etten jää kaulalle makaamaan hypyn jälkeen, koska silloin menetän vain hyvää aikaa ratsastaa eteenpäin kohti seuraavaa estettä. Joka tapauksessa todella onnistunut kisapäivä!

Myös ratsastuskoulumestaruuksien ensimmäinen osakilpailu oli mennyt mun ja Ranjan kohdalla todella hyvin. Vaikka koululuokkana olikin vain helppo C, oli toiseksi sijoittuminen kahdenkymmenen muun ratsukon joukossa ainakin mulle melkoinen saavutus. Esteillä kilpailu oli todella kovaa ja yllätys oli melkoinen, kun sain kuulla meidän olevan silti viidensiä, eli ensimmäisiä ei sijoittuneita. Innolla odotan seuraaviakin kisoja Ranjan kanssa, Iidankin sanoman mukaan pelataan hyvin yhteen sen ponin kanssa!

- Ihanaa kun on taas lunta, ettei tarvi sietää niitä märkiä sadeloimia ja kuraisia varusteita! Salome hihkaisi meidän astuessa ulos lämpimästä tallista kirpakkaan kymmenen asteen pakkaseen. Me oltiin juuri käyty juomassa kupit kahvia taukotuvan sohvalla.
- No älä muuta sano. Mitä muuten meinasit tehä Foxyn kanssa? Kysyin punapäältä, joka avasi tarhan porttia pujahtaen sisään.
- Me mennään Topin ja Likan kaa maastoon! Salome naurahti ja nappasi kirjavan ruunansa kiinni ongelmitta.
- Okei kiva, mä ajattelin tehä vähän jotain tekniikkaharjotuksia pienillä esteillä.
Kävin nappaamassa Myssen mukaani tarhan perukoilta ja hetken tallin pihassa rupateltuamme lähdimme kumpikin varustamaan ratsujamme, Topin tullessa jo hoputtamaan Salomea tallin ovelle.

Moikkasin ohimennessäni Jetan karsinassa hääräilevää Lydiaa, kiiinnittäen Myssen sitten käytävälle. Ruuna vaikutti vähän piristynee pakkasesta ja seuraili mielenkiinnolla kun aloin harjata sen paksuuntunuta karvapeitettä. Pitäis ehkä klipata tää jos alkais hikoilemaan liikaa treeneissä, mietiskelin nostaessani narua pääni yli ja vaihtaen harjauspuolta. Myssellä oli kuitenkin ollut loimi päällään, joten kauheasti harjattavaa ei onneksi ollut ja sirryinkin pian puhdistamaan kavioita.
- Moi, kuului ääni tallin ovelta ja Lakua taluttava henkilö paljastuikin Lindaksi. Koskahan se olis viimeeksi mua moikannut tai ainakaan noinkin pirteästi?
- Maneesissa on esteitä valmiina et jos ajattelit hypätä, Linda sanoi alkaen nostaa satulaa häsläävän ruunan selästä.
- Joo kiitti, itseasiassa ajattelinkin, vastasin hymyillen pienesti ja asetellen kuolaimia Myssen suuta vasten. Ruuna avasi suunsa pienen pohtimisen jälkeen ja remmit kiinnitettyäni nappasin raipan maasta ja lähdin kohti maneesia, jossa ei tänään tuntilaisia näkyisi.

Nähdessäni reilun metrin korkeuteen korotetut esteet naurahdin hiukan ja pyöritin päätäni. Ohjan päistä kiinni pitäen lähdin laskemaan esteitä mulle sopivaan korkeuteen. Tai oikeastaan kyllähän mä noita olisin suostunut hyppäämään, mutta en Myssellä joka oli mulle vielä melko vieras ratsu. Ruuna kulki kiltisti perässäni ja saatuani esteet laskettua sopivaan korkeuteen, talutin Mysseä vielä muutaman kierroksen maneesin ympäri.

Kavutuani selkään olikin alkukäynnit jo kävelty ja olin valmis lähtemään suoraan raviin. Mysse oli selvästi jo tajunnut että aikoisimme hypätä, joten Ruuna kulki korvat hörössä hiukan tavallista reippaammin. Kevensin isoissa askeleissa ja tein paljon ympyröitä ja muita taivuttavia liikkeitä, sillä kääntämisessä meidän ongelma juuri olikin. Istuin alas harjoitusraviin ja valmistelin laukannoston. Laukka nousi helposti ja lähti rullaamaan hyvin eteenpäin, mutta ruuna kuumui turhaa ja alkoi olla raskas kädelle. Rauhoittelin Mysseä ja yritin saada sen paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Säästelin kuitenkin ruunan energiaa myös hyppyjä varten ja siirsin sen pian takaisin käyntiin.

- Tarviitko puomien nostelijaa? Katsomoon huomaamattani ilmestynyt tummatukkainen tyttö kysyi.
- Joo se olis tosi kiva! Oon muuten Angelika, vastasin tälle mulle tuntemattomalle tyypille.
- Mä oon Nelly. Hoidan sitä Jippua, tyttö vastasi kävellen maneesin keskelle.
- Eikö se oo melko haastava? Mysse on mun uus ylläpitoheppa kun mun kolme vuotias russi lähti ratsukoulutukseen Ruotsiin.
- Osaahan se olla välillä vaikee mut kun pysyy kärsivällisenä ja rauhallisena niin kylläsenkin kanssa saa sitten asiat rullaamaan. Kivan näkösen hepan oot saanu ylläpitoon, Nelly vastasi hymähtäen.
Juttutuokion venähtäessä alkoi Mysse jo selvästi osoittamaan mieltään siitä ettei päässyt jo hyppäämään, joten ohjat kerättyäni nostin laukan ja jäin pääty-ympyrälle pyörimään.

- Mä tuun ekana ton keltavihreen pystyn! Huudahdin ja ohjasin Myssen maneesin keskellä vinossa olevalle nelikymppiselle pikkupystylle. Este oli sen verran pieni, ettei kunnon hyppyä edes tullut, vaan lähinnä vain vähän isompi harppaus. Tulin pystyn vielä kertaalleen uudestaan ja kaiken sujuessa hyvin vaihdoin suuntaa ja taputin ruunaa kaulalle.
- Nostatko kuuteenkymppiin? Kysyin Nellyltä joka nyökkäsi ja siirsi kannattimia ylöspäin. Ponnistus lähti vähän oudosta paikkaa, minkä takia horjahdin itse ja tarrauduin kiinni ruunan kaulasta.
- Woouu, tuun vielä uudestaan! Huikkasin korjaten asentoni ja ohjaten uudestaan samalle esteelle. Tällä kertaa oma asentoni oli parempi ja hyppy onnistui virheettä.

Tämän niin sanotun ”verkkaesteen” jälkeen päätin ulla kahta estettä peräkkäin, joiden välissä oli melko tiukka käännös. Ensimmäinen oli korkeudeltaan 40cm ja toinen 60cm, eli ihan pienissä korkeuksissa mentiin. Ohjasin Myssen päättäväisesti laine-esteelle, jonka alla oli vesimatto. Ruuna ei paljon sitä jäänyt kummastelemaan, vaan loikkasi yli ihan niinkuin minkä tahansa muun esteen. Ohjaus okserille kuitenkin unohtui ja sen takia ruuna laukkasi innoissaan ohi siitä. Tulin tehtävän uudestaan asettaen nyt jo laineen päällä Mysseä tulevaan suuntaan. Hyppy okserille oli vieläkin hiukan vino, mutta yli päästiin.
- Pitäiskö tulla vielä jotain pientä rataa? Kysyin Nellyltä tämän katsoessa kelloa puhelimestaan.
- Joo tuu vaan. Mun pitää kohta lähtä mut kerkeen olla tässä vielä sen aikaa! Tyttö naurahti.
- Haluutko keksiä mulle jonku pienen radan? Vaikka joku noin kymmenisen estettä yhteensä? Kysyin tummatukkaiselta.

Viitisen minuuttia käveltyäni oli Nelly keksinyt meille hyvän radan.
- Mä voin vaikka jotain ohjeitakin täältä huudella jos vaan haluat
- Joo se olis kiva, Vastasin kerraten rataa mielessäni.
- Mä alotan nyt!
Ensimmäisenä esteenä oli se sama laine mikä aikaisemminkin, mutta korkeutta oli nyt kuusikymmentä senttiä. Mysse oli vähän hätäinen ja otti ison loikan, johon osasin onneksi varautua ja en pahemmin horjahtanut. Päädyn kautta kaarsimme puolimetriselle pystysarjalle, jonka väli näytti melko pieneltä. Pysyin siis kevyessä istunnassa ja annoin Myssen itse katsoa askeleet. Kaksi laukkaa se siihen väliin sai sovitettua. Sarjan jälkeen tuli okseri, jolle laskin askeleet. Kuusi askelta ja pieni puolikas askel, jonka takia okserin takapuomi lähti mukaamme. Mysse ei tästä pitänyt vaan heitti päätään, minkä takia ohjaaminen seuraavalle esteelle - pienemmälle laineelle siis, oli vaikeaa.

Seuraavana esteenä oli maneesin keskellä verkkaesteenäkin toiminut keltavihreä pysty, joka ei tuottanut ongelmia suoralla lähestymisellä. Pystyn jälkeen kaarsimme jälleen laineelle ja siitä punavalkoiselle pystysarjalle. Vielä viimeinen este jäljellä.
- Pohkeet kiinni, kyllä se nyt tosta yli menee! Nelly kannusti ja pian olimmekin muurin toisella puolella.
- Huhhuh, paljon on vielä parantamisen varaa mut ihan hyvin meni näin kolmanneks hyppykerraks! Naurahdin keventäen Myssen askeleissa.

- Hyvinhän toi meni. Mun pitää nyt mennä mut jutellellaan joskus sit lisää! Nelly heilautti kättään ja lähti maneesista ulos lumisateeseen. Itse hyppäsin kumpaankin kierrokseen ravailtuani ja käveltyäni alas ruunan selästä ja satulavyön löysäämisen jälkeen heitin sille penkillä odottaneen fleeceloimen selkään ja lähdin korjaamaan puomeja ja tolppia takaisin paikoilleen.

// Najaa vain tekemällä oppii! Hyvä idea siis hypätä Myssellä ja hieman kerrata ja oppia siitä miten se hyppää, jotta vaikka ensi kisoissa olisi parempi pohja, ei sillä että edellinen olisi ollut kovin huono, mutta aina voi petrata! Teillä toisaan meni Ranjan kanssa koulupuolella rkmissä hyvin, eikä tosiaan estepuolellakaan huonosti. Vauhtia oli vain aikalailla vähemmän kuin meidän edellisissä kisoissa missä nappasitte voiton. Silloin se oli hyvin pohkeen edessä ja sä pääsit sen innokkaisiin hyppyihin hyvin mukaan. Kiva, että Nelly tarjosi apuaan sulle niin ei tarvinnut sun olla koko aikaa maassa nostelemassa, korottamassa puomeja! Linda on tosiaan ollut taas huonolla tuulella hetken, mutta sille hyvä treeni tekee ihmeitä, että taisi Lakun kanssa mennä hyvin. 15v€ -Iida

[Deleted]

06.12.2016 / #3 - Itsenäisyyspäivän hankilaukat auringonlaskussa

// Voi kuinka ihanan näköistä! Tää on kyllä paras tapa viettää itsenäisyyspäivää ja vielä auringon laskussa, ah, vielä puuttuu seurasta komea prinssi... vai onko se Mysse? 7v€ -Iida

[Deleted]

21.12.2016 / #4 - Tallituvassa ompi tunnelmaa..

”No mitä hittoa te siinä seisotte, päästäkää mut sisään!” Mulkaisin Lucaa ja Joonasta, jotka olivat linnoittautuneet tallituvan oven eteen. Tiesin kyllä mitä pojat oikein odottivat, sillä mistelinoksa joka oli Sannan toimesta poistettu tallin ovesta, roikkui nyt pääni yläpuolella.
”Joo mut eka sun pitää antaa pusu” Lucas nauroi räkäisesti, samalla kun Joonas selvästi facepalmasi kaverinsa ideoille.

”Ette oo oikeesti tosissanne..” Älähdin, kuitenkin yrittäen pysyä rauhallisena.
”Nii että miten ois?” Lucas katsoi mua koiranpentuilmeellä.
”No pussaa sitten jos noin haluat” Tuhahdin ja ristin käteni.
Lucas kumartui reippaasti alemmas halaamaan mua ja tietysti just sillon kun sain pusun poskelleni, Pamahti taukotuvan ovesta ulos Elaine ja ilmeisesti Ranjan uusi hoitaja. Aneka katsoi vähän järkyttyneenä meitä ja lähti nopeasti pois paikalta. Elaine sen sijaan käveli rauhallisemmin meidän ohi, mutta huomasin hymyn tämän katseessa.

”Näin kiltisti sanottuna mä en enää kestä sun tempauksias Luca!” Äkäisen oloinen Sanna raivosi pojalle, joka ei ottanut naisen saarnaa kuuleviin korviinsa. Kuitenkin huomatessaan mut tämä laski hiukan äänenpainoaan.
”Ethän saanu mitään traumoja tän idiootin päähänpistosta?” Sanna kysyi katsoen Lucaa kulmat kurtussa.
”No en tietenkää. Pitäähän sitä nyt jonku välillä antaa huomiota tällekkin idiootille, nyt kun Luna ei oo kauheesti tallilla käyny” Sanoin kurottuen pörröttämään jätkän ruskeita hiuksia.
”Hei se oli ihan yhtä lailla Joonaksen idea!” Lucas yritti puolustautua, mutta kun katsoin Sannaan päin, molemmat repesimme hurjaan nauruun joka kiinnitti käytävällä hevosia varustavien tuntilaisten huomion.
”Joo joo” Vastasin vain lyhyesti ja lähdin naureskellen ulos kuraiseen ja tuuliseen säähän. Yöllä oli satanut runsaasti vettä ja näytti pahasti siltä, että valkoinen joulu saattaisi tänäkin vuonna jäädä vain haaveeksi.

Suunnistin piemeässä Myssen tarhalle, jossa se nököttikin portin luona vähän säälittävän näköisesti, ihan ypöyksin.
”Voi sua, onko kaverit hylänneet?” Naurahdin ja rapsutin läsipäätä. Ymmärrettävästi ruuna ei mitään vastannut, vaan hinkutti vaan päätään mua vasten. Kiinnitin narun riimuun ja lähdin edellä kävellen viemään Mysseä koti siirtotallia.
”Ööh moi” Kuului ääni seläni takaa. Myssekin pysähtyi ihan käskemättä mun kääntyessä katsomaan kenelle tämä ääni mahtoi kuulua. Mua vähän nuoremman oloinen ruskeahiuksinen tyttö piti narunpäässä älyttömän suloista kirjavaa ponia, joka toi osittain mieleeni Reetun.

”Moi! Me ei oo ennen vissiin nähtykkään täällä? Oon Angelika. Onko toi sun oma poni?” Kysyin tytöltä joka vaikutti etsivän jotakin.
”Joo ei oo taidettu törmätä. Mä oon Felicia ja tää on Ava, sain sen synttärilahjaksi. Täytän kyl vasta parin päivän päästä kaheksantoista.”
”Aa okei, no mut onnea näin etukäteen!” Vastasin naurahtaen ja olin jo lähdössä paikalta, kun Felicia kysyi multa että mistä mahtaisi löytää Sannan.
”Se oli ainakin äsken tuolla tuntsaripuolella, on varmaa vieläkin siellä ellei oo lähteny pitämään jo tuntia!” Neuvoin ja sanoin sen jälkeen heipat tytölle, joka jäi komentamaan luimivaa pulleamahaista tammaa liikkeelle.

”Moikka Kaarina ja Kuura!”Tervehdin kahta myös melko uutta kasvoa Yläkokossa, astuessani sisään siirtotalliin. Olin aikaisemmin jonkin verran kerennyt jutella heidän kanssaan tallituvassa ja Kaarina olikin pienen suostuttelun jälkeen lupautunut parikseni hiihtoratsastuskisoissa.
”Joo musta on kiva kun ei tarvi ite selkään vielä mennä, mut pääsee silti osallistumaan. Ja Mysse on kyl varmasti hyvä hevosvalinta siihen lajiin” Kaarina hymähti ja jäi karsinan ulkopuolelle katselemaan, kun aloin riisua loimea pois ruunaltani. Tänään en kyllä jaksaisi selkään mennä, saisi Mysse tyytyä ihan vain juoksutukseen. Luulempa, ettei silläkään ollut mitään pientä joululomaa vastaan!


Joo tuli lyhyt, loppu vaa moti kesken.. :'D
Ja kirjotin tän jo toissapäivänä ni toivottavasti ei menny tapahtumat pahasti päällekkäin kenenkää muun kanssa :)


// Oot sä kyllä niin ajattelevainen Lucaa kohtaan, eihän ne pojat ilman huomiota pärjää, Lucas nyt ainakaan kun on tottunut aina saamaan mitä haluaa, kuten sultakin sen pusun, aww! Sanna ei kyllä nauti pojan päähänpistoista, onneks joulu on ohi niin voi Luca jättää sen idean ja oksat taakseen. Joo ei se mysse varmaan pahakseen ainakaan pistänyt joululomaa, ja kiva toisaan että osallistutte hiihtoratsastuskisoihin, kantsii varmaan vähän harjotella niihin ;) 12v€ -Iida

[Deleted]

18.01.2017 / #5 - Rodeohepan kesyttäminen

Meinasin jälleen kerran lykätä tallille lähtemistä seuraavaan päivään, tällä kertaa tuulisen sään takia. Löytyihän multa myös monia muita "hyviä" syitä jättää menemättä, kuten jo kuukauden kestänyt flunssa. Köh köh. Tiesin kuitenkin, että mun olis pakko vihdoin raahautua tallille liikuttamaan ylläpitohevoseni, vaikka maneesi olisi tuntien takia iltamyöhään asti täynnä. Onneksi Yläkokossa oli kaksi talvellakin kunnossa pidettyä kenttää, joten ehkä mä jonnekkin pääsisin treenailemaan.
"Moi, mitenkäs Jetan jalka?" Tervehdin talliin matkalla olevaa Lydiaa, silittäen tämän kauniin tamman turpaa.
"Kyllähän se on onneksi kokoajan paranemaan päin" Nainen hymähti ja rapsutti itsekkin hevostansa harjan alta. Emme jääneet pitkäksi aikaa rupattelemaan, sillä pihalla oli aika kamala keli ja meillä molemmilla oli vielä asioita hoidettavana.

Jatkoin matkaani Myssen tarhalle, jossa ruuna käyskenteli vähän levottoman näköisesti hevosseurasta huolimatta. Foxyyn verrattuna ylläpitohevoseni vaikutti kuitenkin rauhalliselta ja antoi ottaa itsensä kiinni ilman pelleilyjä. Matkalla talliin ruuna kuitenkin säpsyi tuulenpuuskia ja tallikissa Mikkiä, joka syöksähti pusikosta kohti tallin lämpöä. Selvisimme kuitenkin tallipihalla liukastelun jälkeen siirtotalliin, jossa ei näyttänyt ketään muita olevan. Ainoastaan Sid ja Nöpö oli jostain syystä haettu jo sisälle ja pistivätkin kunnon metelin pystyyn kun luulivat saavansa jo iltaheinät.
"Ei vielä pojat, vasta parin tunnin päästä!" Naurahdin kaksikolle, jotka pörräsivät innoissaan karsinoissaan.

Kiinnitin Myssen käytävälle, ihan vaan sen takia että ruunalla näytti olevan virtaa ja se yritti kuluttaa sitä tökkimällä mua päällään ja heilumalla kuin olisi hengenhädässä. Aloin reippain vedoin puhdistaa pehmeää talvikarvaa, otettuani tietysti ensin ulkoloimen pois. Kavioiden puhdistuksesta ei meinannut tulla ensin mitään kun herra ei halunnut jalkojaan nostaa ja jos nosti, heilutteli niitä niin että mun oli vaikea pysyä tasapainossa. Kerran jos toisenkin sain tuntea hokit jalassani, ah miten ihanaa. Nopean varustamisen jälkeen nappasin vielä omat kamppeeni kasaan ja lähdin jopa vähän myrskyiseen ulkoilmaan, katsomaan kummalla kentällä mahtaisi olla tilaa meille.

Yläkentällä oli Milja juoksuttamassa omaa uutta hevostaan Raldoa, sekä Topi ratsastamassa Likalla. Poikakin oli kuulemma pian saamassa oman ponin, tai ainakin näin olin tuntilaisten suusta kuullut useaampaankin otteeseen. En viitsinyt mennä häiritsemään reippaan näköistä menoa, joten suuntasin matkamme suosiolla kohti pienempää alakenttää. Mysse pelleili ja säpsyi edelleen kaikkea, mikä sai mut epäilemään tulevaa ratsastusta. Selkään oli kuitenkin pakko mennä, koska viikonlopun jälkeen oli vuorossa kisat. Olin mennyt sitten tunkemaan nokkani HeA:han, vaikka ei ollut takeita että me sieltä ehjänä kotiin palattaisiin. Ainakin mun henkinen puoli tulisi kokemaan kovan kolauksen jos häntäpäähän sijoittuisimme, sillä olihan Mysse kuitenkin vaativan tason kouluhevonen. Jostain syystä treenaaminen oli jäänyt vähemmälle näin talviaikaan ja nyt täytyisi vain kiltisti kohdata sen aiheuttamat seuraukset.

Päästyäni satulaan istumaan, nappasin vain nopeasti jalustimet jalkaan Myssen jo kiirehtiessä liikkelle. Vyön kiristin vauhdista, sillä en jaksanut alkaa jarruttelemaan lyhyin askelin sipsuttelevaa ruunaa. Otin varmuuden vuoksi ohjat hiukan tuntumalle, koska tuulenpuuskan tullessa voisi meno yltyä kovemmaksi. Muutaman hätäisen käyntikierroksen jälkeen otin ohjat paremmin tuntumalle ja tietysti Mysse painoi heti kaulansa ruttuun, sekä lähti aivan selättömänä pyrkimään raville. Mun huonoksi onneksi menin sitten horjahtamaan satulassa, mistä johtuen kiskaisin varmasti aika ikävän tuntuisesti ruunaa suusta. Kipakan ja lähes pystysuoran pukin seurauksena yritin rauhoitella tilannetta (ja itseäni) ratsastamalla ruunan aluksi käynnissä avuille. Korjasin itseni kaulalta takaisin satulaan istumaan ja hengitin pari kertaa syvään. Ehkä olisi parempi että verryttelisin ensin laukassa ja keskittyisin vasta sitten raviin, kun turhasta jännityksestä päästäisiin eroon.

Käynnin alettua tuntumaan edes jotenkin rennommalta ja tasapainoisemmalta, valmistelin laukannoston pääty-ympyrällä. Yllätyksekseni Mysse ei rynnännytkään täyteen vauhtiin, vaan lähti ryhdikkäänä ja pärskien etenemään laukassa.
"Hyvä poika!" Kehaisin ruunaa, keskittyen sitten kuitenkin taas ratsastamiseen. Ympyrä ei ollut aluksi millään mittakaavalla pyöreä. Ruuna painoi ohjalle jos vähänkään unohdin pitää sen hereillä ja jyräsi sisälapa edellä niin, että sain pelätä meidän lentävän nurin. Vaihdoin suunnan ja ravin kautta tapahtuva laukanvaihto onnistui ongelmitta. Ajoittain tähän suuntaan alkoikin jo onnistua, mutta suurimmaksi osaksi laukka oli vieläkin tasapainotonta ja Mysse heitteli kovasti päätään, kuin kaivaten lisää ohjaa itselleen. Tietysti jos yhtään ohjaa annoin niin alkoi hillitön pukittelu, mistähän lähtien ruuna oli keksinyt alkaa leikkimään rodeoponia?

Muutaman melko hallitsemattoman uraa pitkin laukatun kierroksen jälkeen aloin jarrutella hevosta raville. Siinä oli omat haasteensa, sillä heti kun Mysse malttoi hidastaa vauhtia, en saanut tehdä elettäkään satulassa tai muutoin askellaji vaihtui jälleen vauhdikkaampaan. Meidän meno näytti varmasti enemmän alkeisratsastukselta, kuin ratsukolta joka olisi menossa alle viikon kuluttua suorittamaan helpon A:n rataa. Ajatukselle naurahtaen yritin rentouttaa itseni istumaan pomputtavassa ravissa ja hiki selkää pitkin virraten yritin ratsastaa niin hyvin kuin mahdollista. Pikkuhiljaa se alkoi vihdoin tuottaa tulosta ja vain reilun puolen tunnin aherruksen jälkeen allani ravasi kuuliainen ja rento hevonen, sellainen niinkuin Mysse yleensäkkin ratsastaessa oli.

Kevensin tasaiseen tahtiin lisättyä ravia harppovissa askeleissa ja valmistauduin tekemään seuraavalle pitkälle sivulle avotaivutusta. Alun vaikeuksista huolimatta ruuna asettui helpon tuntuisesti sisällepäin ja ise keskityin vain istumaan mahdollisimman paikoillani ja häiritsemättä ruunikon suoritusta. Noin vartin ajan helpohkoja kouluratsastuskuvioita tehtyämme löysytin ohjaa pidemmäksi ja annoin Myssen venytellä kaulaa ja selkäänsä.
"Oho tehän ootte reenannu oikeen kunnolla!" Kentän laidalle ilmestynyt Iida tuumasi huomattuan Myssen hiestä kiiltelevän karvan.
"Kyllä tässä meinaa olla hiessä itse kukin" Naurahdin, alkaen selittämään naiselle ratsastuksen kulkua.

Siirryin pian käyntiin löysyttäen kokonaan pitkät ohjat ruunalle ja pyysin samalla palvelusta kentän aitaan nojailevalta Iidalta:
"Hei viittisitkö millään kipaista hakemassa siirtotallista loimen tän pyllyn päälle, ettei mee takaosa ihan jumiin reippaan treenin jäljiltä?" Nyökkäyksen ja myöntävän vastauksen saatuani jatkoin pitkin ohjin kävelyä uraa pitkin. Pian nainen ilmestyi raidallisen fleeceloimen kera vierellemme ja asetteli sen paikoilleen.
"Hei oisko mitenkään mahdollista että kävisit hakemassa Lakun sisälle tarhasta? Kun Lucan piti hakea se mut se on tietysti jo ehtinyt kadota johonkin ja mulla alkaa olee kiire jakamaan iltaheiniä" Iida kysyi multa ikään kuin vastapalvelukseksi.
"Juu tottakai, heti kun oon saanu Myssen kävelytettyä" vastasin hymähtäen ja kevyellä pohkeen painalluksella jatkoimme etenemistä lumeen painautuneella uralla.


// Se on melkein oltava keskellä päivää tallilla jos mielii maneesin lämpöön treenaamaan. Onneksi on valaistut ja auratut kentät niin ei mene ihan pelkäksi kävelyksi, vaan oikeasti voi tehdäkin jotain. Kuten mysse teki. Ehkä se on tarhakavereiden leikeistä ottanut mallia ja aatteli että säkin pitäisit siitä leikistä, tai sitten sää. Tuulella on paskin ratsastaa varsinkin jos heppa on herkkä. Onneksi alkupelleilyn jälkeen saitte kunnolla tuulta purjeisiin ja treenin tosissaan käyntiin. Ehkä Myssekin kaipasi vain alkuun hieman virtojen purkausta? 16v€ -Iida

[Deleted]

26.01.2017 / #6 - Rentoa meininkiä pellolla

”Lähtiskö joku tänään maastoon tai pellolle ratsastamaan mun ja Myssen seuraks?” Kirjoitin viestin Yläkokon whatsapp-ryhmään. Jätin puhelimen pyödälle odottamaan mennen valmistautumaan tallille lähtöön, mutta en kerennyt vaatekaappia pidemmälle, kun joku kerkesi jo vastata.
”Mä voisin tulla, tekee ihan hyvää Jemmulle. Mennääkö vaikka pellolla?” Merida kysyi. Vastasin myöntävästi tytölle ja lähdin takaisin kaapilleni etsimään huppariani. En tietysti löytänyt sitä, sillä olin mestari hukkaamaan vaatteeni, tai oikeastaan kaikki tavarani. Tyydyin harmaaseen paksuun neulepaitaan ja vetäis vielä kevyehkön toppatakin sen päälle. Lämpötila näytti kuitenkin olevan plussan puolella, joten tuskin mulle kylmä tulis. Ja pellolla varmaan tulisi mentyä melko reippaassa tahdissa. Olin viime viikon ajan treenannut niin ahkerasti kisoihin, että rennompi päivä saattaisi olla tarpeen meille kummallekkin. Veeran tallin kisoissa meillä oli menny ihan hyvin. Helpossa B:ssä me oltiin tietysti taas ensimmäisiä ei sijoittuneita. Ei se Helppo A:kaan miteenkään surkeesti menny, mutta Mysse oli selvästi jo väsähtänyt ja askeleista jäi puuttumaan tietynlainen lennokkuus, mikä sitten taas näkyi prosenteissa.

Olin aiemmin aamulla pyytänyt, jos joku voisi ottaa Myssen sisälle syömään päiväheiniä. Löysinkin ruunan karsinasta takastaan lepuuuttaen, eikä se paljoa hätkähtänyt kun saavuin tämän karsinan kohdalle.
”Mitäs sanoisit jos mentäis pellolle vähän hölkkäilemään?” Kysyin läsipään tunkiessa turpaansa mun hiusten sekaan. Työnsin ruuasta likaisen turvan kuitenkin pois mun niskasta ja nappasin puhelimen takin taskusta.
”Jos nähää puolen tunnin päästä tos tallin edessä?” Näppäilin viestin Meridalle ja aloin sen jälkeen harjailla Mysseä rauhalliseen tahtiin. Annoin ruunan olla vapaana karsinassa, sillä se vaikutti melko rauhalliselta, vaikkakin oli välillä turhankin sosiaalinen. Myöntävän vastauksen saatuani, lähdin hakemaan varustehuoneesta kamoja. Nappasin mukaani läjän suojia, estesatulan ja suitset olympia-kuolaimilla. Ihan vaan vauhdikkaampaa menoa varten, ettei satuuisi mitään ikävää. Ruunasta oli nimittäin viimeaikoina kuoriutunut esille ihan uusia puolia, kuten pukittelu innostuessa ja äkkipysähdysten tekeminen. Nämä kuitenkin johtui varmaan mun laiskasta liikutuksesta, joten uskoin asian korjautuvan reippaalla ratsastuksella.

Varustettuani Myssen, talutin sen sovittuun tapaamispaikkaan, johon jäin odottelemaan Meridaa. Pian mustahiuksinen astui ulos yksäripuolelta ja pysäytti suokkinsa penkin viereen.
”Nelly sano et se voi tulla kuvaamaan meitä, hoitaa vaan ensin Jipun kuntoon kun oli ollu harjottelemassa sen kanssa viikonlopun kisoja varten!” Merida sanoi kavutessaan penkiltä rautiaan selkään.
”No mut sehän on kiva!” Vastasin, tajuten samalla että voisin hoitaa alkukäynnit nyt maastakäsin, kun kerran oli kuvaaja tulossa mukaan.
Pian ruskeahiuksinen asteli tallista ulos järkkäri kaulassaan, joten lähdimme vierekkäin – tosin ei ihan kylki kyljessä – kävelemään kohti peltoa. Mysse vaikutti rauhalliselta ja tutkaili innoissaan Jemmua, joka pärskähteli ohjaa nykien. Noin vajaan kilometrin matka pellolle taittui nopeasti, meidän kolmen puhuessa läpi viimeisimmät kuulumiset.
”Hei voisitko sä puntata mut selkään?” Kysyin naurahtaen Nellyltä, joka oli mulle vielä vähän vieraampi kasvo. Oltiin me kerran oltu yhdessä maastossa taluttelemassa heppoja, mutta siitäkin oli jo ehtinyt kulua aikaa. Nelly auttoi mut selkään ja nosti samalla maasta mun pudonneen hanskan.

Merida oli ehtinyt ratsastaa Jemmun kanssa jo kauemmas, joten annoin Myssenkin lähteä liikkeelle. Päätin ensin kiertää pellon kerran ympäri käynnissä ja ottaa sitten ravia. Ruuna pureskeli kuolaintaan ja vaikutti mukavan rennolta, mutta askelsi silti reippaasti lumihangessa. Muutaman minuutin jälkeen olimme molemma kiertäneet pellon ympäri ja muodostaneet siihen selvän uran. Otin ohjat vähän paremmin tuntumalle ja kevyellä pohkeen puristuksella pyysin Mysseä siirtymään raviin. Vaivattoman oloisesti ruuna lähti liikkeelle isoin askelin, mun yrittäessä löytää kevennyksen rytmiä oikeaksi. Mysse vastusti alkuu kääntymistä keskelle peltoa missä oli enemmän lunta, se olisi tietysti mielummin vain hölkkäillyt uralla. Ruuna tajusi kuitenkin nöyrtyä kun ymmärsi ettei voinut muuta kuin mennä sinne minne sen ohjasin, vaikka ei se niin kovaa vastaan edes pistänyt. Vaihdoin suunnan jonkin ajan kuluttua ja aloin tehdä taivutuksia ja ympyröitä myös tähän kierrokseen. Vältin kuitenkin liiallista tuuppaamista, sillä ei me tänne oltu sellasta tultu tekemään. Kun huomasin Myssen olevan hyvin kontrollissa myös pelkällä istunnalla, uskasin antaa sille pidempää ohjaa käyntiin siirtyessäni.

Kun lämmittelyt ravissa oli suoritettu, sanoin Meridalle että voisin alkaa jo ottamaan laukkaa. Tämä sanoi jatkavansa vielä ravissa, mutta eipä se meitä haitannut. Nostin kulmasta laukan (tai siis yritin nostaa), mutta Mysse lähti kamalaa kiitoravia eteenpäin pää ryntäissä. Käänsin ruunan voltille ja valmistelin uuden noston nyt huolellisemmin. Laukka nousi nyt hyvin, mutta Mysse painoi ohjalle ja koitti nostella peräpäätään. Mun piti istua suorassa ja pitää narut käsissäni, jos en halunnut lentää alas kyydistä. Pian myös Merida ja Jemmu alkoivat ottaa laukkoja ja koitimme aina laukata samaan aikaan, etteivät hepat hermostuisi, kun toinen pääsee menemään kovempaa. Tein myös siirtymiä laukan ja käynnin välillä, maksimissaan siis aina kymmenen askelta kumpaakin. Tämä sai Myssen hyvin hereille ja kevenemään myös etupäästään, jonka ansiosta ravissa ratsastus ei tuntunut enää lainkaan niin kamalalta kuin alussa.

”Otetaanko pieni spurtti tonne toiseen kulmaan?” Kysyin Meridalta, joka nyökkäsi ja siirtyi raviin suokkinsa kanssa. Etenimme ”lyhyen sivun” loppuun ja käänsimme hevosemme vierekkäin kohti pellon toista laitaa. Suoristin Myssen ja annoin sille luvan laukata. Puoliverinen lähti kovaa kyytiä kisaamaan suokin kanssa, mutta loppupeleissä molemmat olivat aika tasavertaisia.
”Lähetäänkö tekemään loppuverkka tonne suoralle?” Merida kysyi ravaillen mun ja Myssen edellä. Kumpikin hevonen oli hionnut mukavasti peltorallittelusta ja niille olisi varmasti mukavampaa jäähdytellä tasaisella tiellä, kuin keskellä lumihankea.
”Joo mennään vaan” Sanoin hymyillen ja taputin hikistä kaulaa, löysyttäen samalla ruunalle pidempää ohjaa. Se laski päänsä ja alkoi hinkuttamaan hampaillaan kutiavaa jalkaansa. Meillä ei mennyt tällä hetkellä lainkaan hullummin Myssen kanssa!


Unohin sit kokonaan että Nelly oli meidän mukana kuvailemassa, joten en tajunnut mainita siitä enää mitään lopputarinassa.. :D




// Voi vitsi peltoratsastusta! Ittellä jo hieman ikävä, kun ei oo tuntien pidolta ynnä muulta talli ja kotihommilta juurikaan nopeen läpiratsastuksen lisäksi muuta tehdä. Pitäisi kyllä itekin päästä rallitteleen joillain poneilla pellolle. Myssehän oli selkeesti mukavamman olone ku ennen kisoja, kyllä se vakituinen liikunta pitää hepan tyytyväisenä ellei oo sitten ku caya... Kiva että merida lähti seuraksi ja nelly kuvaamaan, ja sait tehtyä myssen kanssa hyvän suht rennon treenin kyllä lumihangessa alkaa heppa oikeesti käyttään lihaksiaan kun ei voikaan hiihtää ilman että kompastuu hankeen. Ja kyllähän reipaslaukkapätkä kuuluu peltoratsastukseen! 18v€ -Iida

[Deleted]

Mysse lähti takaisin omistajalleen maanantaina 20.02.2017.
Ruunan puolesta kiitokset Yläkokolle hyvästä hoidosta!