Post by Iida on Dec 14, 2016 15:05:03 GMT 1
Maanantaina kello 17-18 pääsee maksimissaan kuuden hengen porukka treenailemaan Sannan valvovan silmän alla hieman vauhdikkaampia kouluratsastuksen liikkeitä, kuten lisäykset sekä laukanvaihdot puomin avulla ja ilman. Ja tottakai istuntaa fiksataan, eihän Sanna voi pitää tuntia ilman, että se jotenkin painottuu istuntaan. Tulethan ajoissa paikalle.
Osallistu alle heppatoiveella
Osallistujat:
Merida - Kapu
Salome - Foxy
Aneka - Caya
Angelika - Mysse
Kuura - Jippu
Pohjatarina:
Parin asteen kevyt pakkanen sekä kovat kentät ajoivat tunnit taas maneesiin. Harvemmin talvisin tunteja pidetään kentällä, mutta esimerkiksi viime viikolla parin tasokkaan ryhmän kanssa oli ollut mahdollista mennä pihalla. Mä istuin jakkaralla peilipäädyssä ja katselin hiljaa kuinka viisi ratsukkoa kävelivät alkukäyntejä löysin ohjin. Yhden puomin olin jo asettanut lävistäjälle tulevaa varten. Kaksi uutta yläkokkolaista Aneka ja Kuura olivat valinneet heti ensimmäiselle tunnille hieman haastavammat ratsut, mutta kaippa he pärjäisivät niillä. Selitin silti tytöille miten Jippu ja Caya toimivat ja mitä oikkuja saattaa tulla vastaan. Meridallekin esittelin pikaisesti Kapun nappulat.
‘’Keräilkää ohjat ja vaihtakaa suuntaa’’, köhäisin mikrofooniin. ‘’Toimiihan kaikkien korvanapit?’’
Nyökkäyksien jälkeen kehotin ratsastajia hieman katsomaan asentojaan. Istukaa lähellä satulan etukaarta, kuten ilman satulaakin istutte sään takana ja satulan kanssa tulisi ajatella samaa, olin selittänyt. Sen jälkeen tulisi katsoa, että kaikki palapelin palat ovat päällekäin, eli yläkroppa on lantion päällä ja vatsalihakset ovat lyhyinä. Kyynärpäissä nyrkki ja jalka lepää jalustimella eli ei saa painaa alas. Kun ratsastajat olivat korjanneet itsensä parempaan muotoon saivat he tulla rauhallisessa ravissa eteenpäin.
‘’Keventäessäkin ajattelette, että tulette satulan eteen ette istahda sinne taa kuin sohvalle. Kevennätte pyllyn päälle eli koitatte saada sitä allenne - siksi lyhyet vatsalihakset. Näin pääsette lähemmäs hevosta sekä olette valmiimpia vaikuttamaan. Aneka, pyydäppä Cayaa eteenpäin. Myös Kapua voisi hieman herätellä sekä ratsastaa kulmiin. Salome, pidä käsi tasaisena. Angelika koita saada lantio yläkropan alle, eli kevennä vaan edemmäs. Kuura, rauhotu, kevennä rauhassa, laske vaikka yksi-kaksi-yksi oikein tasaisesti ja rauhassa ja sen tahtiin kevennät.’’
‘’Voidaan jatkaa sitten niin, että tänne peilipäätyyn otatte ympyrällä reipasta ravia ja katsomopäätyyn niin hidasta, että heppa on lähellä siirtää käyntiin. Pitkillä sivuilla tuutte hyvä temposta tasaista ravia.’’
Reipas ravi ympyrällä tuotti ainoastaan vaikeuksia Anekalle ja Cayalle, sillä tamma oli pistää jarrun pohjaan heti kun pohje koski kylkeä, joten Aneka sai tosissaan keskittyä istuntaansa. Jipulle tuotti vaikeuksia hidastaa reipas ravi ympyrän jälkeen saati pitää hyvä, tasainen tempo pitkillä sivuilla kun olisi kovempaa halunnut mennä. Foxy kulki nätisti muodossa vaikka välillä kiskaisikin päänsä ylös jos joku toinen teki jotain hämmentävää. Mysse jäi välillä takaa hitaaksi ja rupesi hiihtämään, mutta puolipidättein ja pohkeiden avulla sai sen takaa aktiivisemmaksi. Kapu liikkui hyvin ja tasaisesti, mutta liiankin tasaisesti eikä meinannut raveihin tulla eroja.
Hidas ympyrä hermostutti Jippua, kun sitä otettiin suusta eikä annettu juosta, mikä aiheutti välillä sivuloikkia sekä pään heittelyä. Caya tipautti käyntiin joka kerta ja takaisin raviin lähteminen ei tullut kuuloonkaan ympyrän aikana. Foxykin olisi mielummin mennyt kovaa kuin hitaasti ja vasta ympyrän loppupuolella alkoi se hidastaa. Mysselle hidas ympyrä oli selkeästi kivempi ja se meni tosi hyvää hidasta ravia. Kapu siirtyi käyntiin mielummin kuin hidasti, mutta Cayan tavasta poiketen se nosti kyllä heti ravin kun Merida korjasi.
‘’Vaihdetaan suuntaa koko rata leikkaa Salome kärjessä. Tulkaa keskeltä puomia, mutta muistakaa vaihtaa kevennys. Sama tehtävä jatkuu tähän suuntaan.’’
Kun ravin tempon muuntelut onnistui aloimme ottaa laukkaa siten, että kulmasta käännettiin koko rata leikkaalle ravissa ja puomia ennen valmistelu laukkaan niin, että juuri sille astuessa saisi laukan nousemaan siihen suuntaan mihin oli tarkoitus. Laukkaa pitkän sivun puoleen väliin ja sitten raviin, mahdollisesti tilan puutteessa ympyröitä sinne minne pystyi tekemään. Myssen kanssa laukka ei ensin meinannut oikein nousta, kun puolipidäte tuli kovin pienenä, mutta kun Angelika sai sen fiksattua tajusi Mysse nostaa laukan. Hieman sama Kapun kanssa, joka lähti ensimmäisinä kertoina juoksemaan kovaa ravia pää ylhäällä. Jippu ja Foxy nosti helposti molemmat, Jippu ei vaan olisi halunnut hidastaa takaisin raviin minään kierroksena, mikä aiheutti sen, että Kuura joutui maistamaan hiekkaa. Caya alkoi poikittaa ja väistättää laukka-avuista ja huiski kiukkuisena hännällään kun ei olisi huvittanut laukata.
Kun Aneka onnistui nostamaan laukan ja ylläpitämään sitä ja kun Caya alkoi päästä vauhtiin kiinni ja sai moottorin käyntiin aloimme harjoitella laukanvaihtoja samaisella puomilla.
‘’Nostatte vasemman laukan peilipäädyn ekasta kulmasta teette kunnon tien puomille ratsastatte eteen niin, että teillä on varaa ottaa selkeä puolipidäte puomia ennen ja vaihtaa laukka-avut. Katse on tärkeä ja se mihin suuntaan teidän kroppa viestittää. Nyt kun Caya on päässyt vauhtiin niin huolehdi siitä, että annat sille tilaa. Merida huolehtii että asetukset on sinne minne pitää ettei vääriä nouse. Foxyn ja Jipun kanssa rauhallisuus on kaiken a ja o. Mietitte alkutunnin istuntaa, istutte lähellä satulaa jos tulee kummia loikkia puomille. Angelika huolehtii apujen tarkkuudesta, ettei tuu väärinkäsityksiä.’’
Laukanvaihtoja harjoiteltiin samalla systeemillä toiseenkin suuntaan. Toisilla meni näin päin paremmin toisilla vain enemmän penkin alle. Joillain vaihdot onnistui hyvin ja he saavatkin olla tyytyväisiä. Kun sain heivatttua puomin takaisin sivuun tultiin vielä kahdeksikkoa niin että molemmista suunnista lävistäjälle lisättyä ravia ja ennen kulma tullessa ravin hidastaminen normaaliin tempoon. Kun kaikki lisäsivät hyvin, mikä ei ollut vaikeaa, kun hevoset olivat vaihdoista innostuneet annoin luvan ravailla hieman pidemmällä ohjalla. Sen ajan korjailtiin taas asennot samaan kuin alkutunnista oli, osalla oli kyllä pysynyt hyvä asento läpi tunnin.
Maksutavat:
Tarina/kuva/ kysymykset (HOX. aneka om du vill kan du betala på svenska)
- Miten sujui sisälle haku ja hepan kuntoon laitto?
- alkukäynneissä oli mitkä fiilikset?
- mitä sä sait korjata eniten istunnassasi?
- reippaat ja hitaat ympyrät - hevosen ja sun painajainen vai unelma?
- Onnistuiko ensimmäiset nostot puomin kohdalla?
- Laukanvaihdot sujui teiltä miten? Mikä oli hankalinta ja teidän yleisin virhe?
- Lisätyt ravit, pysyittekö edes ravissa vai tuliko innokkaita nostoja?
- Vertaa hevosta sekä istuntaasi tunnin alusta tunnin loppuun?
- Mitkä on loppufiilikset?