Siirtymiset kuntoon puomeilla / 20.06
Merida - Caya
Lydia - Mersu
Renate - Rosalie
Jasmin - Uppe

Mä olin raahannut puomit niiden paikoille ja istuin sen jälkeen aidalle säätämään mikrofonia, joka oli temppuillut nyt tämän viikon jostain kumman syystä.
"Kuuletteko te kaikki nyt?" kysyin. Renate pudisti päätään. "Kattokaa että teillä on kuuloke päällä."
Neljä ratsukkoa käveli rauhallisessa temmossa alakenttää ympäri. Tuntihevoset oli päässeet eilen täyspäiväiselle lomalle, kun vakkaritunnit oli kesätauolla, mutta irtotuntien ajaksi ne raahattiin laitsalta talliin. Etenkin Caya oli näyttänyt siitä johtuen erittäin äreälle.
"Lydia, sulle oli suhteellisen helppo keksiä hevonen josta olisi sulle eniten hyötyä ottaen huomioon sun omat hevoset. Mersusta saat todennäköisesti paljon haastetta apujen käytön pieneyteen ja rauhallisuuteen, myös omaan rauhallisuuteen, jotta se pysyy pöksyissään." Mersu käveli reippaasti eteenpäin ja Lydia sai vähän väliä vaihtaa paikkaa hitaampien perästä. Ruuna katseli korvat hörössä puomeja ja kaikkea mitä tapahtui tallin edessä. Se oli harvoin liikkunut alakentällä.
"Mä ajattelin Merida näin, että sä oot harvoin jos koskaan mennyt meidän ikonisella kiukkupyllyllä että jo on aikakin! Ja kans saat sen kanssa harjottaa sun omaa tahtoa jotta poni ei kuskaa sua miten sattuu tai pysähtele koko aikaa kiukuttelemaan. Puomeista tulee lisää haastetta, mutta on se nyt pitkin kevätkautta tehnyt useampia puomitunteja." Caya mateli häntää huiskien uraa pitkin ja mulkoili muita hevosia sekä maapuomeja.
"Te, Renata ja Jasmin, olitte hankalampia tapauksia. Me käytiin Iidan kanssa keskustelua siitä mitkä hepat laittaa teille ja noihin sitten päädyttiin", naurahdin. "Rosalie on true alkeisponi, joka kyllä luistaa hommistaan kun on siihen mahdollisuus, eli saat Renate keskittyä siihen että poni on koko ajan liikkeessä. Tänään kun vaaditaan kaikilta tarkkuutta. Me koitettiin Jasmin valita sulle vähän Kisun tapanen poni. Ja Uppe on just sellanen kiva perus kiltti poni, joka tosin saattaa olla tahmea alkuun ja tulla etupainoseks jos ratsastaa siihen malliin. Eli mieti miten pidät sen ryhdissä."
‘’Mutta, joo voitte keräillä sitten ohjat ja alkaa tulemaan kevyessä ravissa liikkeelle.’’
‘’Pehmeä käsi, Lydia. Ratsasta enemmän ravia, Merida, jos sä tollalailla ratsastat niin se ei edes verry ylittämään puomin puomia. Rosaliella sais olla enemmän ravia myös ja samoin Uppella.’’
‘’Voitte sitten ruveta tulemaan puomeja. Nää punasethan on laukkavälein että sitten suhtaudutte niihin. Ja viuhkan puomeihin tuutte alkuun pienemmin välein ravista riippuen. Lydia saa ainakin heti tulla enemmän ulkoreunaan.’’
‘’Vaadi siltä ponilta, Merida, et sä saa muuten mitään irti siitä.’’
‘’Kanna kädet, Jasmin ja nojaa aavistus taaksepäin. Puomeille tullessa voit ratsastaa vähän enemmän ravia eteenpäin, vaikka ravi on muuten ihan ok.’’
‘’Mersu tulee hyvin suoran puomit, Lydia, mutta huomaatko miten se on nyt joka kerta vaappunut viuhkassa, keskity saamaan se samasta kohtaa ulos kuin mistä se tuli sisälle.’’
‘’Renate, pidä sama ravi yllä kaikilla puomeilla, kun Rosalie hidastelee tosi paljon viuhkalle ja siksi se rikkoo käyntiin.’’
‘’Vaihtakaa vaan sitten suuntaa.’’
Mä latelin neuvoja oikein olan takaa ratsastajille, jotka parhaansa mukaan niitä toteutti. Mersu harppoi isoin askelin puomi sarjojen ylitse ja se oli hauskaa katottavaa. Kun Merida oli saanut Cayan pari kertaa sujuvasti puomien yli ei siinä enää ollut sellaista ongelma kuin alussa, vaikka viuhkalle Caya edelleen hidasteli kunnolla. Rosalie ja Uppe suoritti just niin kuin tytöt pyysi, mutta ponit ei antaneet ihan kaikkea itsestään irti. Tsemppasin tyttöjä ratsastamaan kuin omia ponejaan, ei tarvinnut pelätä että laitumella pyöristyneet ponit menisi rikki.
‘’Hyvä voidaan sitten jatkaa niin, että tuutte ihan samalla lailla nää kaikki puomit, mutta tallin puoleiselle pitkälle sivulle nostatte laukat. Älkää nostako kulmasta vaan uralta, tavoitelkaa napakoita, eksakteja siirtymisiä ja tietysti oikeeta laukkaa. Sivun lopussa raviin ja puomeille, voltteja voitte tarvittaessa tehä.’’
‘’Hyvä nosto, Lydia, mutta älä jätä Mersua sen jälkeen ilman ohjastuntumaa, vaan tue sitä koko ajan, muuten siitä tulee vähän kirahvi. Äläkä päästä sitä noin suuressa ravissa puomeille - ei se mahdu. Huolellisuutta.’’
‘’Napauta Cayaa persuksille raipalla, sun pitää saada se aktiivisemmaksi, se ei nosta jos sä et oikeesti valmistele ja oo päättäväinen. Pidä linja Rosalien kanssa puomeilla, Renate, jalat tukee ettei se lähe valuun ulos.’’
‘’Ratsasta sitä laukkaa sillä sivulla enemmän eteen, Jasmin. Väärä laukka, Renate.’’
‘’Jes, ottakaa hetkeks käyntiin.’’
‘’Sitten ruvetaan tulemaan siirtymisiä puomien väleihin. Kuten tiiätte tässä on ravi- ja laukkavälein puomit, eli kuten arvata saattaa niiden väliin tulee siirtyminen. Aloitetaan herättelemällä hevoset eksaktein nostoin, eli tuutte ravissa sisään, katotte että ennen puomeja hevonen on aktiivinen. Teillä ei oo kauheesti tilaa eikä aikaa, joten viimeisellä ravipuomilla tulee tapahtua jo jotain ette vaan chillaa kevennellen puomien yli. Nosto ja laukkapuomien yli sitten, raviin ja viuhka ravissa. Jos tuntuu ettei hevonen ole avuilla voi toiselle pitkälle sivulle ottaa nostoja.’’
‘’Kerätkää vaan ohjat käsiin ja voitte alkaa tulla.’’
‘’Myöhäinen nosto, Renate, valmistele.’’
‘’Väärä laukka, Jasmin, asetus sisälle.’’
‘’Ei noin vahvoja apuja, Lydia, josset haluu tollasta reaktiota.’’
‘’Se oli Merida laukannosto mikä siihen väliin tulee!’’
‘’Lydia, sun pitää saada se raviin laukka puomien jälkeen.’’
‘’Hyvin valmisteltu, Jasmin.’’
‘’Yllä pidä se laukka puomien yli, Merida. Ja istu pystyyn.’’
‘’Katse ylös, Renate ja valmistele sitä nostoa, ratsasta Rosalieta ennen ravipuomeja vähän eteen enemmän.’’
‘’Nätti, hillitty nosto Lydia, hyvä. Mieti kans omaa suoruuttas, älä ala kippaan eteen.’’
‘’Painetta poniin, Merida!’’
‘’Älä ala säheltään liikaa, Jasmin.’’
‘’Tulkaa vielä pari kertaa hyvin niin käännetään tehtävä nurin.’’
‘’Jes eli vaihtakaapa suuntaa ja nyt kun hepat on hereillä ja herkkinä. Nyt ne tulisi saada vastaamaan pidätteille yhtä hyvin kuin äsken pohkeille. Eli viuhka, sitten nosto vaikka kulmassa ja laukkapuomien jälkeen RAVIIN. Mä en haluu nähä yhtäkään joka laukkaa ravipuomeille. Se joka sen tekee kantaa puomit tunnin jälkeen sivuun.’’
‘’Oi, Lydia, hups. Koita saada se laukka rullaamaan pehmeemmin eteenpäin, ei kovempaa, jotta se laukkaa puomien yli eikä loiki. RAVIIN.’’
‘’Hyvä Merida, tässä ei ole Cayalla mitään ongelmaa. Koita saada se kuitenkin vielä viimeisen laukkapuomin yli ennen kuin siirrät raviin.’’
‘’Sama homma, Jasmin, kuin Merrun kaa, ratsasta laukka loppuun asti.’’
‘’Renate, jos Rosalie ei tuu heti takas laukasta niin ota kerran kovempaa kiinni, mutta älä jää suuhun kiinni.’’
‘’Parempi nyt Lydia, istu koko ajan satulassa, tee puolipidätteitä, pidä jalat kiinni. Jos se ei kuuntele ohjaa, sano sille että kuuntele.’’
‘’Caya alkaa ennakoimaan nyt tosi paljon Merida, toimi!’’
‘’Hyvä siirtyminen, Renate. Lyhennä ohjaa niin sun ei tarvi tuoda kyynärpäitä niin taa.’’
‘’Jasmin, älä tuuppaa puomien yli, vaan jalalla ratsastat sitä laukkaa. Hyvä raviin siirtyminen.’’
‘’Pehmeä käsi, Lydia, käytä sun istuntaa, ja ota puolipidäte ennen laukkapuomeja, se tulee tosi huonoihin paikkoihin.’’
‘’Parempi nyt, Merida. Eksakti raviin siirtyminen.’’
‘’Älä päästä Uppea veltoksi, Jasmin!’’
‘’Hereillä, Renate, älä jää ihan liikaa ratsastamaan laukkaa eteen, jotta ehit paremmin saada Rosalien raviin.’’
‘’Nyt sitten vielä viime hetken tsemppaukset, tai jatketaan näitä yöhön asti!’’
‘’No tulihan siitä jotain, voitte jatkaa sitten ravissa eteenpäin ja halutessa ravailla vielä puomien yli. Lydia, anna Mersulle vähän pidempää ohjaa ja koita saada se rentouttamaan niska. Merida, ratsasta vielä Caya parempaan muotoon, käytä jalkaa, aktivoi sisätakanen.’’
‘’Vaihda kevennys, Renate, kanna käsi ja käännä nyrkit pystyyn. Jasmin kans, kanna käsi, Uppella on nyt kyllä hyvä ravi, voisit koittaa saada sitä taipumaan sisälle.’’
‘’Vaihtakaa suunta ja ravailkaa toiseenkin viellä. Mersu näyttää nyt oikein mukavalle, Lydia, bra jobbat. Nyt se Caya työskentelee kunnolla. Uppea saa taivuttaa vielä enemmän. Rosalieta kans.’’
‘’Jes, kun heppa tuntuu hyvälle voitte siirrellä käyntiin ja antaa pitkät ohjat. Hyvin ratsastettu, kaikki.’’

''Nope.'' t. Caya ekalle puomien yli yritykselle

Mersu tuli välillä tosi lähelle ja lähti tasajaloin - ainakin alkuun laukassa.