Syysmaasto / 29.09
(kaikkia teidän antamia sanoja/lauseita en saanut käytettyä, mutta suurinta osaa kyllä)
‘’Pistä sille Mukille korvahuppu päähän, mä laitoin harjaämpäriin sulle sen. Siitä on tovi kun se on viimeks ollut maastossa, oisko ollut kesäleirillä, eikä tiedä jos se keksii jotain tyhmää kun tuulee vähän. Ja tosiaan pistä se sen estesatula ja joku perusvyö ei sitä panssarivyötä ja suojat joka jalkaan sekä etusiin putsit’’, selitin Kiialle, joka seisoi hieman hämmentyneen näköisenä Mukin karsinalla. ‘’Ja aja kaikki ulos viis vaille ykstoista tohon alakentälle niin noustaan siinä selkiin’’, sen jälkeen lähdin kovaa vauhtia siirtotallille laittamaan Nöpöä kuntoon.
Kun ori seisoi varustettuna käytävällä mun piti hylätä villasukat ja lenkkarit ja laittaa saappaat jalkaan. Kiia oli hoitanut hommansa ja saanut kaikki ulkopuoliset alakentälle hevostensa kanssa. Muki näytti myös oikein varustetulta eli kaikki varusteet oli löytyneet. Mä talutin innosta ja mielenkiinnosta puhisevan Nöpön Kiian ja Mukin viereen ja vedin jalustimet alas.
‘’Onko kaikki valmiita?’’ huikkasin kimon hevosen selästä. Myöntäviä vastauksia kuului ja kaikki näytti ihan valmiille. ‘’Mennään sitten siis. Pidetään alkuun järjestyksenä:
Kiia - Muki
Jannica - Lusse
Hanne - Tumppu
Yersinio - Dollari
Tinsu - Päivi
Bella - Tita
Sylvi - Kuiske
Liia - Pisku
Ja perää saa sitten pitää Emma ja Bobby. Onko tää kaikille ok järjestys? Voidaan vaihtaa myöhemmin jos ilmenee ongelmia. Jannica, koita pitää vähän väliä Mukiin, kun se on vähän kiukkupylly, mut uskon et sillä on muita asioita mihin keskittyä kuin hevonen sen takana. Lähetääs sitten.’’
Mä pyysin Nöpön liikkeelle ja ori lähti mielellään. Muut lähti omalla vuorollaan edellisen perään ja lopuksi koko letka oli liikkeessä ja matkalla pois Yläkokon pihasta. Kirkas auringonpaiste korosti kaunista ruskaa, joka oli ottanut puut valtaansa. Me lähdettiin tielle tullessa vasemmalle, kohti rauhallisia metsäteitä, polkuja sekä sänkipeltoja. Käskin kaikkien pysyä oikealla tien reunassa, jos autoja tulisi vastaan.
Kun me jatkettiin reippaassa käynnissä hiekkatietä katselin kuinka lehtiä putoili tietä reunustavista pienistä koivuista. Mä kuulin takana olevien ratsastajien keskustelevan Linnanmäen valoviikosta, johon olivat osallistumassa, toisin kuin mä. Ei mulla ollut sellaseen aikaan enkä oikeastaan ollut Halloween ihmisiä, koko IIK-juhla oli mun mielestä vähän hassu. Me ratsastettiin lähipeltojen ohi puiden suojaan, jonne hiekkatie jatkui, ja pian pikkuisia mökkiteitä alkoi tulla vastaan sekä vasemmalta että oikealta. Mökkiläiset oli paenneet kaikki viileneviä iltoja jo aikoja sitten.
Kun lämmin syksyinen tuulenvire havisutti puiden lehtiä ja osa varisi väripilvenä ratsukoiden päälle yksi lehti leijaili hiljalleen alas Nöpön korvien väliin ja ori kavahti pienesti. Onneksi tänään vältyttiin tihkusateelta ja saatiin ratsastaa hyvässä säässä.
‘’Oisko aika raville?’’ huikkasin taaksepäin kun päästiin edes hetkeksi suoralle kaikkien niiden kurvien jälkeen.
Keräilin ohjia ja Nöpö nosti päätään, se ei enää malttanut kävellä. Painoin kevyesti pohkeen sen kylkiin ja ori ponnahti liikkeelle. Pian kuului takaa tasaista kavioiden kohinaa pehmeää tietä vasten kun kaikki ratsukot oli ravissa. Mä annoin Nöpön ravata vähän reippaammin, eikä vauhti tuntunut haittaavan ketään koko letkassa ja välillä kuului hevosten tyytyväistä pärskintää. Syksy saisi olla aina tällaista, kaunista, mä inhosin sitä kun kaikki lehdet oli tippuneet ja kaikkialla oli vaan harmaata ja kylmää. Toistaiseksi yöt oli vielä olleet plussan puolella eikä kuuraa ollut tullut, mutta Forecan mukaan siihen ei ollut kauaa kun öisin mentäisiin jo pakkasen puolelle.
Me ravailtiin pitkä tovi puiden varjostamaa tietä pitkin eikä aurinko päässyt lämmittämään meitä. Puiden varjossa koleus, joka tuntui luissa asti, sai mut hieman hytisemään, mutta onneksi pääsimme pian aukealle, kun puut vaihtui peltoihin. Käskin ottamaan käyntiin. Syksyinen aurinko lämmitti vielä ja sen lämpö tuntui hyvälle. Me jatkettiin käynnissä hetki ja siirryttiin sitten kävelemään metsään, josta päästäisiin lenkkipolulle. Metsässä väreili syksyn tuoksu; maatuneiden lehtien kosteaan tuoksuun sekoittui jotakin mausteista ja kirpeää, joka tuntui samalla sekä tutulta ja turvalliselta että haikealta. Tunnelma oli kertakaikkisen leppoisa ja rento. Kiia jutteli mulle innokkaasti kertoen sen hevostaustastaan.
Kun kapea metsäpolku päättyi ja me tultiin leveämmälle hyvin hoidetulle lenkkipolulle me jatkettiin vasemmalle.
‘’Tässä pian tulee loistava laukkapätkä, pitkä suora joka etenee loivasti ylämäkeen’’, kerroin muille kääntyen taaksepäin. ‘’Onko kaikki ok kaikilla? Hyvä ja laukkapätkä kuulostaa hyvälle? Jesss.’’
Joku yksinäinen lenkkeilijä tuli vastaan ja moikkasi pirteästi.
‘’Otetaan ihan vähän ravia ja sitten nostetaan laukka!’’ huikkasin taaksepäin ohjia keräillen. Nöpö innostui taas ja lähti omiin nimiin ravissa liikkeelle. Kun kaikki takana olevat olivat ravissa istuin satulaan ja annoin kevyet laukka-avut. Ori lähti isolla loikalla eteepäin ja mä hellitin vähän ohjasta. Me edettiin reipasta tahtia ja naurun pyrskähdyksiä kuului takaa. Mä seisoin jalustimilla pitäen tukea Nöpön harjasta antaen sille kunnolla tilaa edetä. Kirpeä syysilma sai posket punertumaan ja vähän kirvelemään. Me oltiin melkein loivan mäen päällä kun huusin taaksepäin iloa äänessä ‘’Raviiiiiiin!’’ ja aloin pikkuhiljaa hidastamaan Nöpöä.
‘’Ihan yli ihanaa!’’ kuului jonkun kommentti ja muut yhtyi siihen. Mä taputin Nöpöä kun sain sen raviin ja se pärski oikein kunnolla.
Ravasimme hetken ja ennen kuin mäki alkoi laskea siirsimme käyntiin ja lähdimme taas pienelle metsäpolulle vasemmalle. Polku kiemurteli puiden, kivien ja kantojen välissä ja eteni koko ajan loivasti alaspäin. Me ei kuitenkaan oltu ihan yksikseen metsässä vaan hirvikärpäset piinasivat metsäpoluilla niin hevosia kuin ratsastajiakin, mutta ötökätkään eivät latistaneet syksyisen maastoretken nostattamaa iloista tunnelmaa. Mutta olin melkein varma siitä että joko mä tai Repe saisi pyydystää niitä mun hiuksista vielä illalla ennen nukkumaan menoa.
Polulta pääsimme lopulta takaisin hiekkatielle jonka poikki me vaan käveltiin ja jatkettiin toiselle puolelle metsää kohti sänkipeltoa, joka piili puiden takana. Keltaiset ja punertavat lehdet puissa ja poluilla tallautui hevosten jalkoihin ja varmasti niitä tarttui myös häntiin. Kun me tultiin metsästä sänkipellolle Nöpö valppaantui. Me jatkettiin käynnissä sänkipellon reunassa ja lyhyt kasvusto rahisi.
‘’Haluatteko laukata vielä vähän? Rauhallisesti’’, kysyin porukalta. Kiia hihkaisi mun takaa myöntävän vastauksen mutta halusin nähdä ja kuulla mitä mieltä muutkin oli. Eikä yksikään iloisista kasvoista pudistanut päätään. ‘’Mennään siis jonossa, tätä pellon reunaa ja rauhallisesti. Asia selvä? Sit mennään.’’
Keräsin ohjat ja odotin hetken ennen kuin nostin laukan Nöpöllä. Ori olisi halunnut selkeästi mennä kovempaa kuin mitä annoin luvan. Se puhisi ja pörisi tapansa mukaan ja laukkasi töimisten eteenpäin. Me laukattiin sänkipellon reunaan asti, jossa huusin kaikki raville. Rennossa ravissa me jatkettiin pellon seuraavaa sivua kohti Yläkokkoa. Me ohitettiin meidän maastoesterata, joita Nöpö katseli mielenkiinnolla, pari jänöä istui vähän matkan päässä, ne sai useamman hevosen mielenkiinnon. Kun päästiin tämänkin sivun päähän otimme käyntiin ja ratsastimme hiekkatielle, josta käännyimme oikealle. Tallirakennus näkyi jo ja kesälaitumet. Tämä maasto oli ihan pian ohi.
Käännyimme vielä oikealle, tallitielle ja ratsastimme siitä takaisin alkupisteeseen eli alakentälle, jossa asetuimme kaartoon.
‘’Kiitos teille kaikille ihan superisti osallistumisesta, oli kyllä mukavaa, toivottavasti tekin tykkäsitte! Jos haluaa niin tallituvassa pitäisi olla kahvit ja teevedet tulilla, jos on vielä aikaa ennen kotiin lähtöä.’’
Iida & Nöpö, Kiia & Muki.
