Likan ja Liadanin päiväkirja

[Topi]

Pellolla Likan kanssa

Kunnon helleaalto oli päässyt iskemään päälle, joten ei viititty Likan kanssa pyöriä hiekkakentällä kun aurinko porotti varsinkin keskipäivällä täydeltä saralta. Mentiin sitten pellolle spurttailemaan ja poni tuntui viihtyvän kun sai laukata kovaa. :Dd

// Voi likkaa, en ihmettele että viihtyi mikä oliskaan parempaa kuumana päivänä ku päästä töistä 8v€ -Iida

[Topi]

Peltoreeni

//aika paskasti toteutettu ko kokonaa puhelimel mut nauttikaa :"D

Mun elämäs oli lähteny hyvällä mallilla noususuunta. Likan kanssa oltiin päästy jo valmennusryhmän ensimmäiseen valkkaan ja Jennin kaa oltiin lähennetty jo kiitettävästi. Plussaa oli tietenkin se, että Jenni jaksoi lähteä katsomaan mun ratsastuksia, vaikkei sillä itellä oiskaan asiaa muuten tallille. Näin parin viikon tuntemisen jälkeen must oli jo pikkuhiljaa alkanu tuntua et tästä vois tulla enemmänki. Sekä Likan että Jennin kohalla. Kisojakin Salome oli jo ahkerasti katellut netistä ja aatellu jos se menis Foxylla jonkun koululuokan ja mä voisin samassa paikassa hypätä 80cm. Heräsin mietteistäni, kun isän auto kaarsi tallin pihaan. Hyppäsin kyydistä Salomen kanssa yhtä aikaa ja hyvästelimme kuskaajamme. Salome sai nykyään usein kyydin ja mä päätin tänään pummia mukaan. Lähdimme käppäilemään vierekkäin tallirakennusta kohti. Katsahdin uuden uutukaista kenttää maneesin vieressä yllättyneenä. Siitä oli tullut hienompi kuin kuvittelinkaan.
“Meeks heti Jenniä kattomaan?” Salome kysyi suu tiukkana viivana.
“En, mutta mitä vaikka menisinki?” tuhahdin tiiraten punapään vihreisiin silmiin.
Tämä mutisi jotain itsekseen.
“Tota… Topi…” Siskoni aloitti.
“Niin?” kysyin jo oikeesti vittuuntuneena.
Salomella oli ollu joku vitun ongelma jo jonku aikaa siitä et mulla ja Jennillä ois jotain. Punapää kröhäisi kurkkuaan.
“Jenni on sen Iiron kaa…”
Huokaisin silmiäni pyöritellen.
“Niin siis tottakai!” huudahdin sarkastisesti.
Kovensin kävelytahtiani harppoen talliin. Kuulin Salomen askeleet ja vihaisen huudon kannoillani.
“TOPI!”
Hengähdin syvään ja käännyin sisareni puoleen. Parin tuntilaisen huomio kiinnitty tänne päin.
“Ihan oikeesti. Mä en leikkis tämmösel asialla. Mä näin ne kaks eilenki kaupungilla. Pussaili ja halaili. Sit yks päivä joku mulle tuntematon kävi kertoo kaikkee Jennistä”, yritti Salome vakuutella.
“Älä puhu paskaa”, tuhahdin ja läksin systerini puheista kauemmas.
Millanen sisko yrittää sabotoida veljensä suhteen? Okei, kyl mä tiesin. Salome oli vaan kateellinen. Sillä itellä ei oo ollu ketää aikoihi.

Kipaisin hakemassa pilkullisen ponin sisälle. Lilkur tutki huolellisesti taskuni herkkujen varalta, kun olin kiinnittänyt sen käytävälle ja aikeissa harjata sitä.
“Ei mulla nyt oo mitää hönö”, hymähdin ja pörrötin sen otsatukkaa.
Tamma puhkui lämmintä ilmaa käsiini. Samalla huomasin turvan punehtuneen enemmän. Kesäauringossa ponin turpa oli ilmeisesti palanu. Mun oli siis syytä hakea helosania satulahuoneesta.

Jo satulahuoneen ovella näin tutun blondin hääräilemässä omiaan selkä ovelle päin. Hiivin tytön taakse ja nappasin sitten vyötäisiltä kiinni.
“Arvaa kuka?” kysyin nauravalta Jenniltä.
Tyttö käänsi päätään ja virnisti:
“Topi kenties?”
Hän käänsi katseensa lattiaan ja piteli tiukemmin ympärilleen kiedotuista käsistäni.
“Mulla oli jo ikävä sua”, Jenni lausahti.
Hymyilin pienesti. Vieläkin oli outoa sanoa mitään vastaavaa takaisin, kun kaikki oli niin alussa. Olinkin sitten vain hiljaa. Suukotin kevyesti tyttöä poskelle halaten samalla tiukemmin.
“Mä en ois uskonu kyl sitä Linda on lesbo hommaa”, Jenni nauroi, oikeastaan aika pilkalliseen sävyyn.
Irrotin otteeni tytöstä ja kurkotin helosanin kaapin päältä.
“Mieti ny oikeesti. Ei vittu tää on nii läppä.”
Mä oikeesti ihmettelin mitä Jenni oikeen sano. Ei se aikasemmin ollu esittäny viitteitä, et se osais olla ilkeä. Ainakaan mun korvaan. Salomehan siitäkin jaksoi valittaa, mutta sillä on omat syynsä.
“No, ei se mun mielestä oo mikään ihmeteltävä asia. Jokanen tekee omat päätöksensä sen mukaan miltä parhaalta tuntuu”, pädin Jennille.
“Toisaalta. Mut silti.”
Mutisin vaan jotain suuntaan, et harvalla ihmisellä näinä päivinä on mitään homoja tai lesboja vastaa ja läksin Likan luokse.

Siveltyäni helosanit ponin nassuun ja vältyttyäni roiskuttamasta tätä ainetta paidalleni, jatkoin normaalisti harjauksen parissa. Kavioita nostaessa tamma ei tapansa mukaan, olisi halunnut pitää niitä kauaa ylhäällä.
“Älä nyt”, mutisin kun poni yritti riuhtoa jalkaansa alas.
Pitelin kuitenkin itsepäisesti kiinni kaviosta ja Likka antoikin periksi lopettaen riuhtomisen. Putsattuani kaviot kehuin tammaa ja rapsuttelin pidemmän aikaa. Pilkkuponi lörpötti alahuultaan tyytyväisenä.
“Tekeeks hyvää?” naurahdin kepeästi.
Poni pärskähti ja nojaili minuun yrittäen saada minut jatkamaa rapsuttamista. Oli siinäki erikoinen nelijalkane.

Hakiessani varusteita satulahuoneesta, alkoi Mikki-kissa pyöriä koivissani. Salainen heikkouteni kissoihin oli pysynyt varmasti monelta salassa, mutta nyt en voinut olla ottamatta tätä karvakasaa syliini. Kisu alkoi kehräämään kovaäänisesti. Kynnet pujottautuivat t-paitaani nipistellen ihosta. Reifir astui tallitupaan hakeakseen jotain ja hörähti nähdessään minut.
“Kissat lähellä sydäntä?” Mies veikkasi.
Nyökkäsin nauraen.
“Ehkä vähän.”
Kumarruin ja päästin kisulin sylistäni lattialle. Se jäi maukumaan jalkoihini yrittäen uudestaan syliini.
“Oot menossa Likalla ilmeisesti ratsastaa?”
“Jeps.”
“Sun kannattaa mennä pellolle tai maastoo, kun kentällä ja maneesissa pidetään tunti.”
“Joo no mä meen pellolle varmaan”, sepustin ja kurotin nostamaan satulan käsivarsilleni.
Reifir lähti satulahuoneesta huutelemaan jotain tuntilaiselle. Otettuani satulan syliini, päätin että ratsastaisin sittenkin ilman sitä. Oispahan pikkusen vaihtelua. Nostin sen takaisin telineeseen ja läksin suitsimaan Likkaa.

Pellolle käpöteltyämme tajusin ettei mulla ollut mitään, minkä päältä selkään nousisin. Likka oli myöskin sen verran herkkä ponny, ettei sinne kiipeäminen tulisi mulle kuuloonkaan. Hetken seisoskeltuamme, tamma painoi päänsä ja rupesi nyhtämään maasta ruohoa. Tiirailin kauemmas ja huomasin noin 50 metrin päässä pari heinäpaalia. Jos vain pääsisin niitten päälle nopeasti, voisin hypätä hevosen selkään karjapaimenten tyyliin. Ei täältä parempaakaan vaihtoehtoa löytynyt.
“Tuuhan”, kehotin ja nykäisin kevyesti ohjasta saadakseni Likan pään irti maasta. Talutin sen paalin vierelle ja pysähdyttyämme, alkoi tamma jälleen nyhtämään ruohoa maasta. Hieman uhkarohkeasti päästin ponin ohjista irti, kapusin paalin päälle ja hivuttauduin sieltä vinosti tamman selkään. Selkään päästyäni olin luiskahtaa alas selästä, kun paljas selkä tuntuikin yllättävän kiikkerältä. Lilkur jatkoi syömistä siihen asti, että sain itseni ojennukseen selässä.
“Hyvä ja sit voitas lähtee”, kerroin.
Painoin kevyesti pohkeita saaden risteytysponin aktiiviseksi. Likka alkoi kävellessä tiirailla ympärilleen korvat hörössä. Kiersimme puoli peltoa löysemmin ohjin ja aloin sitten työstämään tammaa käynnissä. Vaikka pellolle menimmekin, en antanut sen lipsua mistään. Selvitin avut tarkasti perille ja otin siksak-tyylistä väistätystä. Olin tarkkana ettei Likka lähtenyt liiraamaan takapäällään liikaa. Siinää väistätellessä herkkis poni alkoi vastaamaan apuihin erittäin aktiivisesti ja oli kuulolla.

Taivuteltuani volteilla, jatkoin ravityöskentelyyn. Otin ravissakin muutaman tyylipuhtaan väistön siirtyen sitten hölkkäämään pitkin pellon laitaa. Likka tiesi pellolla usein laukattavan, niinkuin viimeksikin teimme ja poni alkoi nykimään ohjaa saadakseen juosta.
“Lopetas. Ei me viel juosta. Lopuks voidaan ottaa vähän enemmän pätkää vapaammin”, selitin tehden pari puolipidätettä.
Lilkur melkein tanssahteli eteenpäin, mutta jaksoi silti suorittaa siltä vaatimani tehtävät. Teimme kaarroksia, temmon vaihteluita ka käynti-ravi siirtymisiä. Siirtymisissä tamma oli asteittain kyllä hitaanpuoleinen jarruttelemaan, mutta raviin se pyrähti pienestä pyynnöstä. Kymmenisen minuuttia junnasin ravin tahdin kanssa ja saatuani siitä haluamani, otin käyntiin ja annoin ponin nollata päätään kävelemällä pitkin ohjin.

Aloittelimme rauhallisin (ja ei niin rauhallisin) laukkapätkin volteilla. Voltilta Likka yritti useaan otteesee punkea suoralle laukatakseen kovempaa, mutta tyssäsin sen aatteet siihen. Ratsastin vielä pari volttia laukassa ja siirryin sitten raviin. Laukka oli alkanut rullaamaan ihan hyvin,joten voisin tehdä vaikkapa laukkakahdeksikkoa vaihdolla. Aloittelin laukkaamalla kaarteen ja siirtymällä siitä sitten voltille. Lilkur pärskähti ja liikkui allani sulavasti. Keskelle tultaessa, siirsin avut sisäänpäin saaden tamman vaihtamaan laukkansa askeleessa.
“Hieno poni”, kuiskasin hiljaa.
Jatkoin harjoitusta vielä kolme kertaa ja ainoastaan kerran väistö ei mennyt niin sulavasti, kun en keskittynyt tarpeeksi. Meillä meni siis todella hyvin. Hidastettuamme rentoihin loppukäynteihin, kehuin ja rapsuttelin Lilkuria oikein olan takaa. Ei hassummin itsenäiseksi peltoreeniksi. Oikeastaan eihän se haitannut vaikkei me tällä kertaa menty edes kovaa. Likka olisi varmaan halunnut, mutta kyllä me keretään joku toinenkin kerta.

Tallissa pesaisin kuolaimet ja laitoin naulakkoon. Likan pistin pikaharjauksen jälkeen suoraan karsinaan. Ulkona oli akkanut ukkostaa ja oli onni että olimme kerenneet sieltä pois ennen myräkkää. Olin sekoittanut appeet ponille ja kipannut ne sitten ruokakuppiin. Tamma oli ruvennut rouskuttamaan niitä nälkäisenä.
“Topi”, Salomen ääni kuului Foxyn karsinalta.
“Nii?” utelin kun ääni lähestyi.
Punapää kurkkasi Likan karsinaan.
“Tuuks mun kaa ku meen Mikon kyydil? Se on tuol pihassa jo ny.”
Oikeastaan en olisi halunnut vielä lähteä,mutta eihän mulla muutakaan vaihtoehtoa oikeastaan ollut. Onneks saisin pian autokortin.
“Joo. Heippa sitten”, hyvästelin ja taputin ponitammaa remseästi lautasille.
Läksin siskoni perään, joka oli kerinnyt jo miltei tallin oville. Tämä kysyi multa olinko jo kuullut juorut Lindasta.
“No kuka ei olis? Ja ei se varsinaisesti oo mun asia kuten ei kenenkään muunkaa”, tuhahdin vaikkei tyttö ollut mitään kärkästä sanonutkaan.
Taisin vain vieläkin olla ärtynyt siitä mitä paskaa se yritti puhua mulle Jennistä. Juorut oli vaan juoruja ja tuskin se oli nähnyt oikeen. Olihan blondi kuitenkin ollut koko ajan normaali eikä mitenkään outo. Tietäsin mä kyllä jos jokin olis vinossa.



// Kyllä cowboytopi keinot keksii:D hyvin äkätty selkään pääsy heinäpaalilta ja Likalla oli sen verran muuta tekemistä ettei läksinyt minnekään on se heinä aika keino saada poni paikoilleen! Raukka ei oo aino vaaleeturpainen, mutta ainoo jonka nassu on palanut. Nyt sitä sitten pitää hoitaa kunnolla ja kosteuttaa ettei se pahene, muista se. Teistähän vois tulla kans kouluratsukko, kun tamma on herkkä ja usein niinkin hyvin avuilla, että sen kanssa koulua voi vääntää ja onhan sillä hienot askeleetkin, just saying;) Estekisojen lisäks voisitte hyvinki kisata koulua. Mikki tais löytää itselleen sielunkumppanin, osoita kissalle ihmeessä useemmin huomiota, kun se tapaa jäädä jalkoihin huomion kaipuussaan, kisu parka. 18v€ -Iida

[Topi]

Sunnuntaita yläkokossa

Lähdettiin Salomen kaa näin sunnuntain kunniaksi tallille liikuttamaan hevoset. Aamulla olin saanut kuulla Minnan ja Isän saarnauksen siitä, miten mun pitäis ettiä oma kämppä. Oikeestaan semmonen olis aika jees.
“Mähä voisin muuttaa Mikon kaa sillai et oltais kämppiksiä?” heitin ehdotuksen ilmaan kun aiheeseen oltiin päästy.
Vanhemmat ei kuitenkaan osanneet sanoa juuta eikä jaata, mutta ilmeisesti mun tulevaisuus näytti valosemmalta. Oisha ny oikeesti kivempaa asuu yksin ku porukoitten kaa. Mutta joka tapauksessa itse asiaan. Me mentiin kaks päällä skoballa tallille ja kun olin parkkeerannut, alkoi punapää kommentoida huoletonta ajotyyliäni. Pyörittelin silmiäni. Turhaa vaahtoamista turhasta aiheesta.
“Mä meen koulua. Mitäs sä aioit?” Salome uteli multa, kun tajusi mun kiinnostuksen olevan olematon.
“Maastoon varmaa”, mutisin ja irvistin nähdessäni Lucan ja Meridan tallin käytävällä norkoilemassa.
Mun oli pakko kävellä niiden ohi välinpitämättömästi ja mahdollisimman nopeasti. Vaikka Merida olikin kertonut heidän välisen säätönsä olevan vain huhu, oli mun jotenki sitä vaikee uskoo. Ja jos joku ei vielä ymmärtänyt, ei kaksikon suhde mua paljon lämmittänyt. Toisaalta mä halusin tytölle vaan hyvää, joten kaipa mun pitäs olla mahollisimman hyvä ystävä ja kannustaa sitä uudessa suhteessaan... Tultuamme satulahuoneeseen, Salome tökkäs mua olkapäästä kysyen:
“Mitä toi nyt oli?”
Kohautin hartioitani. Tiesin siskoni tarkoittavan omaa reaktiotani, mut ei mua huvittanut siitä kellekkään avautua. Nappasin Likan riimunnarun naulasta ja läksin suorinta tietä tarhalle, jossa poni odotteli. Jäin rapsuttelemaan tammaa tarhalle tavallista pitempään, sillä odottelin Lucan ja Meridan lähtevän tallista. Rimpulakin yritti tulla kerjäämään rapsutuksia, mutta käänsin sen pään kauemmaksi.

Päästyäni ehjin nahoin tallin käytävälle Likkaa laittamaan, saatoin olla rauhassa.
Harjasin ponin läpi kauttaaltaan ja varustin sen pikaisesti maastolenkkiä varten. Merida pölähti paikalle juuri, kun olin lähdössä tallipihalle.
“Hei”, tyttö tervehti.
“Moro”, vastasin normaalisti sivuuttaen tytön sittemmin.
En viitsinyt jäädä kauemmin juttelemaan, mutta ehkä me voitas myöhemmin nähä jossain. Lähdin Likka vanavedessäni ulos tallista, sillä aikaa kun Merida meni ylläpitohevostensa luokse. Talutin tamman kaartoon tallin pihaan ja kiristin vielä satulavyön, sekä tarkistin kaiken oleellisen. Kun kaikki oli fine, nousin jalustimen varaan ja ponkaisin itseni hevosen selkään. Likka oli jo lähdössä liikkelle, joten jouduin nykäisemää terävästi ohjasta.
“Ei.”
Oikaisin ohjat käsiini ja suoristin itseni. Käskin ponin liikkeelle ja lähdimme pihasta käynnissä maastoreitille, missä olimme pari päivää sitten Meridankin kanssa käyneet ratsastamassa.

Lenkin vauhti pysyi puolimatkaan saakka käynnissä, kun ei ajatus oikein kulkenut. Johtui varmaankin siitä et mun unirytmi oli aivan päin helvettiä ja eilenkin olin valvonut puolivahingossa koko yön.
“No jospa me ravattaski”, tokaisin kun käveleminen tuntui Likankin mielesyä jo tylsältä. Kannustin tamman liikkeelle ja jatkoimmekin ravissa pitkän tovin. Keventelin ravin tahtiin ja tein välillä pieniä puolipidätteitä, jotta Likka pysyisi kuulolla. Olin nimittäin huomannut että sillä oli joskus tapana maastossa ravatessa alkaa nojata kuolaimeen, jos sitä ei pitänyt aktiivisesti liikkeellä. Pyrin myös muistuttamaan temmon ylläpitämisestä myös ylämäissä. Ylämäkeen ratsastettaessa vauhti kun sattui usein hiipumaan hitaaksi, mikä ei tosin mikään ihme ollut. Tarvittiinhan ylämäkeen ratsastamiseen paljon enemmän lihasten käyttöä. Ja jos ponin antoi löysäillä, käveli se mäen mieluiten hitaasti löntystäen.

Ravatessa pää tuulettui mukavasti, joten pellolle saakka päästyämme, päätin että revittelisimme laukassa. Ensimmäisistä laukannostoista lähtien Likka tuntui älyttömän innostuneelta. Se tallasi tannerta eteenpäin korvat hörössä.
“Hyvä”, kehaisin ja kannustin hevosen entistä kovempaan tahtiin.
Kiisimme muutaman laukka-askeleen verran eteenpäin. Oliski hienoo osallistuu joihinki epävirallisiin laukkakisoihin. Saatettas jopa pärjätäki. Pellon toinen laita lähestyi nopeasti ja otimmekin heti uuden roundin toiseen päähän. Likan lähtiessä rullaamaan allani laukassa, nousin jalustimien varaan, antaen ponin selälle lisää liikkumavaraa. Hymyilin itsekseni, kun tamma punnersi eteenpäin tasatahtisessa laukassa. Lausuin sille pari suopeaa sanaa ja raviin jarrutellessamme kehuin vuolaammin. Laukkapyrähdykset eivät olleet Likkaa rauhoittaneet, vaan ennemminkin innostaneet. Jouduin siis pyörittelemään kierroksilla käyvää ylläpitohevostani ravivolteilla saadakseni sen edes ravaamaan hilliitymmin. Auringon lämpökin tuntui jo miltei tuskaisen kuumana, sillä aamun viileys oli kaikonnut lenkin aikana suunnilleen kokonaan. Sen vuoksi ympyröillä rullaaminen oli melko tuskaista, mutta kuitenkin hyvää loppuverryttelyä.

Palasimme lenkiltä hiostuneina kumpainenkin. Vein Likan varusteiden riisumisen jälkeen suorinta tietä pesariin ja aloin suihkuttelemaan vettä letkusta. Pesarin ohi käveli Salome tullakseen kertomaan, että oli valmis.
“Ai ootko jopa kylmänny Foxyn jalatkin?” Naureskelin, sillä niiden kylmäämisessä Salomella meni usein hitosti aikaa.
“Jep. Sulla oli ihan kiitettävän pitkä maastoreissu. Käydäänkö vielä kahvilla tallituvassa ja lähetää sit?” Punapää ehdotti.
Nyökkäsin ja jatkoin hevosen pesemistä. Lilkur pärskähti tyytyväisenä ottaen mielellään vastaan suihkutuksen. Voisin vain kuvitella miten mukavalta tämmönen viilennys tuntuis urheilusuorituksen jälkeen. Hevoset oli melkeen ku lellityt kakarat.

Kun olin vienyt Likan tarhaan, menin tallitupaan Salomen kera. Sys yritti vieläkin onkia esille sitä, mitä mieltä mä olin Merrun ja Lucan “suhteesta.”
“Ihan rauhassa ne saa säätää. Vapaitaha ne molemmat on. Ei mua kiinnosta”, uskottelin siskolleni.
Salome nyökytteli ymmärtäväisenä.
“Hyvä et oot tota mieltä.”
Sille se ilmeisesti meni ihan täydestä. Astuin tallitupaan ja riisuin viime viikolla ostamani Adidas Pace- kengät oven viereen. Salome tajusi ovelle päästyään unohtaneensa tehdä jotain ja sanoi tulevansa pian takaisin.
“Joo”, mutisin tytölle ja jatkoin peremmälle tupaan.
Katsahtaessani tarkemmin tallituvan porukkaa, näin mä Angelikan, Miljan ja Meridan Lucan vieressä. Tein päätöksen ja änkeydyin Miljan viereen sohvalle. Selasin vaitonaisena puhelimestani instagramia. Muut juttelivat tasaisesti ja multakin yritettiin kysyä jotain. Vastasin jotain mutisten ja tajusin kuulostavani epäkunnioittavalta, joten vaihdoin ystävällisempään moodiin. Pariin kertaan katsahdin kelloa ja Luca katto mua huvittuneena aina kun meidän kahteey kohtasivat. Mitäköhä seki sillä meinas. Kuulin puolella korvalla askeleita portaista.
“Mennäänkö?” huoneen ovelle tullut Salome kysäisi.
“Joo”, myönnyin ja kiiruhdin siskoni perään helpottuneena.



// Likka saattaa olla lellitty kakara, mutta ihan oikeutetusti, oha se iha super pouni - et voi edes väittää vastaan. Mutta mitä sitä muka ei tekis hepalle? Ihan takuulla pärjäisitte laukkakisoissa, kun Likka pääsee vauhtiin se on menoa sitten ja sen sä oot saanut useesti kyllä kokeakin:D Kiva vaan huomata kuinka se nauttii päästessään menemään kovaa siinä sitte mennää eikä meinata, mikä näyttää käyvän myös sulle, tehä ootte ku luodut toisillenne. Hitaastihan Likka rauhoittuu, mutta onneks sentää joskus, viimestää si ku tajuaa ettei enää mennä kovaa vaan oikeasti rauhoitutaan. Nyt kun Likka tarhaa sekä Lupun että Rimpulan kanssa saat olla tarkka ettei kumpikaan pääse luikkimaan portista pihalle. 16v€ -Iida

[Salome]

Likan kanssa vääntämistä

Edellispäivänä olin Likan ainosataan juoksuttanut, mutta nyt kävin ihan selässäkin. Tuntuihan se poni vaan niin erille Foxyn jälkeen. Ratsastus sujui ihan hyvin, lukuunottamatta omaa könötystäni. Likka kuitenkin oli tyytyväinen ja kulki hyvin ja se jos mikä oli tärkeintä. Seuraavan päivän koulukisat kuitenkin hirvittivät persieessä, mutta kyllä me Topin kanssa niistä molemmat selvittäis.

// Topi on onnekas kun sillä on sisko joka viitsii ratsastaa senkin hepan. No ihmekös erille tuntuminen kun Likka on paljon Foxyä pienempi, vaikka ei sekään mikään pieni poni ole! Kyllä te selviitte jos ei hyvin mee nii kokemus sekin on:D 5v€ -Iida

[Topi]

Ei ihan menny niinkö piti..
10.8.2016

Aamun tuntumassa alettiin Salomen kanssa valmistautua kisoihin lähtöön. En omistanu kisatakkia toisin kuin siskoni, joten saisin tyytyä kisailemaan sininen huppari päälläni. Ehkei ne olis niin älyttömän viralliset kisat.
"Ei oo sit mun syy jos sut viskataan kisoista ulos ton hupparin takii", siskoni suhahti nähdessään kisavaatteeni.
"Oo tyytyväine et mul on ees ratsastushousut eikä collareita", virnistin kiusoitellen.
En ollut käynyt Likalla kertaakaan kisoja varten reenaamassa, mutta Salome oli jotain touhunnut. Ehkäpä se riittäisi ja Helppo C menis kunnialla läpi.
"Muista ottaa ne rahat mukaan lähtömaksuu varten", Salome muistutti kun olimme eteisessä.
"Joo", tokaisin ja kävin hakemassa maksuihin varatut rahat keittiön pöydältä  hupparini taskuun.
"Mikko me ollaan valmiita!" Salome kailotti isälleni, joka oli kuskiksi lupautunut.
Muuten Minnakin olisi voinut tulla ajamaan, mutta sillä ei ollut pikku e:tä eikä se näin ollen saanut hevosvaunua vetää. Isä kömpi ylös sohvalta ja käveli luoksemme tummia hiuksiaan haroen.
"Olettekos te siis valmiita?"
"No joo", Salome tuhahti. "Johan mä sanoin."
"No enhän minä voinut kuulla", Isä mutisi ja työnsi kengät jalkaansa.
Kun olimme kaikki valmiita, lähdimme autolle ja kohti Yläkokkoa. 

Tallin pihassa vääntäydyin autosta ulos. Isä lähti keskustelemaan Iidan kanssa trailerin vuokraamisesta ja me Salomen kanssa lähdimme talliin, jonne hevoset oli jätetty odottelemaan. Tarhassa ne olisivat vain sotkeneet ittensä.
"Hei Foxy. Aletaan tekee sulle sykeröitä", Salome jutteli kun pujahti karsinaan. 
Jatkoin itse suoraan käytävällä Likan karsinaan. Karsinaan astuessani tamma hörisi minulle ja oli hieman hermostuneen oloinen. Oli tavallisuudesta poikkeavaa, ettei se ollut päässyt muiden mukana tänään tarhaan.
"Rauha tyttö", rauhoittelin rapsuttaen sitä hieman harjan tyvestä. "Alettasko harjaa sua?"
Avaisn karsinan oven ja talutin puhisevan tamman käytävälle. Laitoin sen ketjuilla kiinni ja rupesin harjaamaan sitä puhtaaksi. Salome laittoi Foxya edempänä ähisten, sillä hänen sykerönsä ei ottaneet onnistuakseen. Hymähdin itsekseni. Mä nyt en ainakaan osaisi mitään sykeröitä tehdä. Toisaalta Likka oli hieno ilman lettejäkin. Puhdistin kavioita rivakasti ja Lilkur yritti tapansa mukaan riuhtoa jalkojaan alas parin sekunnin ilmassa pitämisen jälkeen. Tallissa oli rauhallista, sillä täällä oli meidän lisäksi vain muutamia aamutuntilaisia, onneksi. 

Saatuani ponin harjattua, oli se tavallisen näköinen. Ei se näyttänyt miltään kisoihin menevältä hevoselta toiisnkuin Foxy, jonka joka ainut karva oli aseteltu paikalleen. Toisaalta mentäispähän me Likan kanssa kisoihin ainakin omina itsenämme. Mulla perus ratsastusvaatteet, eikä Likallakaan mitään erikoista.
"Topi! Sä et oo saanu viel mitään pakattuu. Ala jo pakkaamaa", Salome mäkätti.
Huokaisten nousin penkiltä ja aloin pakkaamaan Likan tavaroita Ikea-kassiin. 
"Tarviinko mä näitä?" Kysyin siskoltani pidellen käsissäni valkoisia pinteleitä.
"No joo jos haluut. Pakkasitko jo sen huovan?"
"En."
Salome nousi ja ojensi mulle valkoisen kisahuovan. Asettelin sen kassin pohjalle ja pakkasin vielä suitset matkaan. Ollessamme valmiita, veimme kamppeet traileriin ja aloimme suojittamaan ja loimittamaan hevosia matkaa varten. Likalle laitoin kuljetussuojat, en loimea, sillä lämpötila oli ihan sopiva. Salome halusi kuitenkin laittaa kevyen loimen Foxylle. No siinäpähän laittoi. Saatuani joka jalkaan suojat, lähdin Foxyn takana taluttamaan Likkaa ulos. Traileri oli parkkipaikalla ja Isä sekä Iida sen luona odottamassa. Likka käveli perässäni korvat hörössä ihmetellen mihin me oltiin oikeen menossa. Mieleeni nousi ajatus siitä, saisinko koko ponia edes lastattua.
"Likka menee kyllä nätisti traikkuun", Iida selvensi kun tulimme kohdalle.
Ajatustenlukija. 
"Mä vien Foxyn edellä", Salome vaati ja lähti käpöttelemään ruunansa kanssa koppiin.
Foxylla ei ilmeisesti ollut mitään ongelmaa asian kanssa. Iida kiiruhti laittamaan takapuomia kiinni ja kun Foxy oli valmiina kopissa, oli meidän vuoromme. Talutin Likan tasaisem varmasti lastaussiltaa pitkin. Ennen varsinaiseen koppiin astumista Likka kuitenkin pysähtyi. Maiskutin ja kehotin sitä tulemaam perääni. Poni pärskähti ja kipitti viimeiset askeleet. Iida kävi jälleen sulkemassa takapuomin. Kiinnitin tamman riimunnarun puomiin kaksinkertaisella vetosolmulla, jottei se saisi itseään irti. Sitten sidoin sille oman heinäpussin ja astuin ulos. Nostin lastaussillan ylös ja kiinnitin pultit paikalleen.
"Eiköhän me mennä", Isä totesi ja käveli kohti autoa.
"Hyvää kisareissua ja turvallista matkaa!" Iida toivotti kun löimme skodan ovet lukkoon.

Ajomatka ei ollut pitkä, vain puolisen tuntia. Jouduimme kerran pysähtymään kun toinen hevosista, ilmeisesti Likka, potkaisi kerran mojovasti seinää. Ajettuamme hetken maaseudun läpi, saavuimme kisapaikalle. Heti ensimmäisenä huomasin maneesin, jossa hevoset verryttelivät ratsastajiensa kera. Kentälle taas oli pystytetty kouluaidat ja siellä kai vedettiin ensimmäisiä Helppo D- ratoja. Parkkipaikoista monet oli käytetty ja me jouduttiin pysäköidä auto nurmelle, ison tallirakennuksne viereen.
"Otetaam hevoset ulos", Salome käski kun nousimme autosta. 
Pätkä meni avaamaan lastaussiltaa, eikä melkein edes yltänyt ylimpään kiinnikkeeseen.
"Anna ku mä autan", nauroin ja napsautin lukon auki. 
Laskimme yhteistuumin lastaussillan alas, jolloin hevosten perseet tulivat näkyviin. Molemmat näyttivät voivan ihan hyvin. 
"Mä voisin käydä kahviossa. Te varmaan osaatte hommanner hoitaa?" Isä kysyi.
"Joo ofc", Salome vastasi karkoittaen miehen matkoihinsa.
"Mä voin ottaa hepat ulos jos sää meet maksamaan lähtömaksut?" Ehdotin punapäälle.
"Okei, missä sulla on ne rahat?"
"Täällä", totesin ja ojensin tytölle rahapussin hupparin taskustani.
Salome kääntyi kannoillaan ja lähti samaan suuntaan kuin isäkin. Pysäköintipaikkamme lähellä olisi puomi, johon hevoset voisi hoitamisen ajaksi kiinnittää. Kylteistä päätellen olisi talliinkin saanut mennä. Kyllä me kuitenkin jäätäs varmaan tähän puomille. Hetken tuumittuani kiipesin traikkuun ja aloin peruuttamaan Foxya ulos. Saatuani sen pihamaalle ryntäs muutama 12- vuotias pikkutyttö sitä hellimään.
"Ää, tota ette viittis olla vähä kauempana. Se puree", valehtelin saaden pikku nirppanokat kavahtamaan.
Itsekseni virnistellen kiinnitin ruunan puomiin ja jatkoin Likan ulos peruuttamista. Tamma tuntui olevan tohkeissaan päästessään ulos. Se hirnui kovaan ääneen ja talsi hermostuneesti ympäriinsä. Se yritto vetää itseään toiseen suuntaan, joten jouduin kiskaisemaan terävästi saadakseni sen puomille saakka. Mikä ihme sillä oli tänää ?

Salome palasi lähtönumeroiden kanssa ja aloimme hetimmiten laittamaan Likkaa yhdessä kuntoon. Me oltiin vähän myöhässä verkasta. Kisaisin kolmantena ja kolme ensimmäsitä Helppo C- luokan ratsastajaa oltiin juuri kuulutettu verryttelyyn.
"Voi paska", Salome manasi kun pintelit sotkeentuivat laahatessaan maassa.
"Ei toi haittaa", rauhoittelin ja tungin sormeni ponin hammaslomaan, jotta se avaisi suunsa.
Me oltiin jo tarpeeks myöhässä enkä haluais myöhästyä yhtään enempää. Kun kamppeet oli laitettu, lähdin puoliksi juosten Likan kanssa maneesille päin. Ensimmäinen ratsastaja oli jo kentällä, joten aikaa verrytellä oli muutamia minuutteja. Talutin pilkullisen tamman keskemmälle maneesia ja nousin sen selkään kiirehtien. Kiireeni vuoksi Likka tuntui hermostuneelta. Pyrin siis rauhoittamaan sekä sen että itseni. Likka ei kuitenkaan tuntunut verryttelyssä hyvältä. Se yritti vääntää omia suuntiaan ravissa päästäkseen muiden verryttelevien hevosten luokse. Se lisäsi mun hermostumista, mikä taas lisäsi sitä että Likka kävi jännittyneeksi. Muutamat katselijat tuntuivat seuraavan tappeluani ponin kanssa huvittuneina. Huokaisten jarruttelin käyntiin. Ei tästä tullut paljo paskaakaan. Meidän ei ois mitään järkeä mennä radalle. Nolaisin vaan itteni. Ois pitäny käyä treenaamassa ennen kisoja... Masentuneena käppäillessämme ympäri kenttää, hoksas n punapää siskoni juoksevan meidän suuntaan.
"Mikset sä verkkaa enempää? Sun vuoro on ihan kohta."
"No ei tästä tuu mitään", valitin huokaillen.
Normaalisti niin helposti ratsastettava ponny oli tänään aamusta asti ollut hermoileva.
"Anna mä käyn koittamassa" tyttö ehdotti ja melkein veti mut alas selästä. 
"Ei noi jalustimet oo sulle sopivat", huomautin tytön noustessa kyytille.
"Ihan sama, meen ilman", tyttö sanoi ja nosti jalkkarit satulan eteen ristiin.
Jäin seisoman maneesin keskelle. Katsahdi muihin verkkaajiin, jotka harjoittelivat yhteistyökykyisine hevosineen koottua laukkaa. Just. Just. 
"Alkaa tää pikku hiljaa pelaa", huudahti tamman selässä istuva Salome.
Hän väänsi ponin kanssa joitain koulukiemuroita ravissa, mun katsellessa vieressä. Salome kerkesi ottaa yhden laukannoston pitkälle sivulle, kun mut jo kuulutettiin radalle. Perhana.

Ratsastin radalle vapaassa käynnissä ja ratsastin yhden kierroksen ravissa. Sitten käänsin ponin keskijalkaisijalle, jonka keskelle tuli tehdä pysähdys. Se meni ihan ok, mä tervehdin, sain lähtöluvan tuomarilta ja jatkoin ravissa eteenpäin. Ravi pysyi yllä näppärästi ja mä tunsin jopa tietäväni mitä tein. Likka alkoi rentoutua ja taipua niskastaan. Tein kuitenkin muutaman tyhmän virheen radan ratsastuksessa ja Likka ei ollut suotuvainen korjaamaan niitä. Esimerkiksi käännyin vahingossa väärästä kohdasta lävistäjälle, eikä Likka halunnut pyynnöistäni huolimattaa kääntyä takaisin, vaan poni vain posotti eteenpäin. Ratsastimme siis kaksi kertaa väärän tien. Ensimmäinen laukannosto sai aikaan väärän laukan. Korjasin sen hetimmiten, mutta virhehän sekin oli. Seuraavissa laukannostoissa olin tarkempi. Olimme tulossa lopputervehdykseen ja Likka tuntui paljon paremmalta kuin alkuun. Nyt se oli lämmennyt kunnolla ja suoritti pyytämäni asiat yhteisymmärryksessä. Lopputervehdyksen tehtyämme poistuimme radalta. Taputin Lilkuria kiitokseksi. Oma ratsastukseni, harjoittelun puute ja verryttelyajan lyhkäisyys olivat luultavasti tän kaiken takana.

"Eihän se niin huono ollu", kannusti siskoni, joka tuli radan jälkeen auttamaan Likan laittamisessa.
"No oli toisaalta. Mieti ny ratsastettii vääriä teitä, nous väärä laukka ja Likka oli alussa jäykkä. Oon kyl varma et jos oltas saatu verrytellä enemmän oltas sijotuttuki."
"Mm", Salome mumisi nostaessaan satulan Likan selästä.
Tartuin harjaan ja aloin harjaamaan paljasta selkää. 
"Vien nää autoon", Salome huikkas ja lähti kärräämään varusteita autoon.
Puhdistin ponin kaviot huolellisesti. 
"Hyvä", kehuin kun tamma jaksoi pitää kavioitaan ylhäällä normaalia pitempään.
Putsatttuani joka jalan, annoin tammalöa heinää syötäväksi. Salome harjaili hevostaan rataa varten.
"Tylsää. Mun ja Foxyn vuoro on vasta Helppo B ratojen jälkeen ja ne vasta alotti. Ainii me muutes kisataan ekana."
"Onnee kisaa, toivotaa et menee ainaki paremmin ku meillä", naurahdin ironisesti.
Salome purskahti nauruun ja kiitti. 
"No oothan sä sentää joskus kiva veli", tyttö virnisti ja tönäisi mua olkapäähän.
"Mähän oon aina", väitin silmiäni pyöritellen.
"Just et usko itekkään", Salome hihitti ja veii Foxyllekkin uuden kasan heinää.

Helppo B- ratojen päätyttyä alkoivat K.N Specialien esittämiset. Salome lähti huolitellun Foxyn kanssa verryttelyyn ja mä lähdin syöttelemään Likkaa nurtsille. 
"Tulokset tuli", Isä selitti palatessaan kahviosta.
Hän ojensi mulle kaks pullan palaa ja kahvimukin. 
"Kiitti", kiittelin ja kysäisin perään tuloksista.
"Olitte toisiks viimesiä", Isä lausahti.
"Auts", sanoin ja virnistin perään: "mä jotenki arvasin tän."
Haukkasin puolikkaan pullasta ja siemaisin kahvia päälle. Toisaalta eihän sillä sijoituksella mitään tekis. Kyl mä sit joku kerta paremmin veän koulukisat. Ollaanhan me aikasemminki käyty koulukisoissa ja sijotuttu kolmansiks. Tää ny vaan oli tämmöne huono päivä. 

Olin jo lastannut Likan traikkuun, ku Salome ratsasti Foxylla paikalle hymyillen ku hangonkeksi.
"Me voitettii", tyttö hehkutti iloisena.
"Me oltiin toisiks viimesiä", kerroin esittäen samanlaista intoa .
Salome katsahti muhun säälivänä. "Voi raukat"
Isä käveli Foxyn ja Salomen luo ja kysyi tältä joko hevonen lastattaisiin ja lähdettäisiin takaisin Yläkokkoon.
"Ei me vielä voia ku mulla on kunniakierros", punapää selvensi hymyillen hymykuopat pilkahdellen.
Isä huokaisi itsekseen mutisten ja läksi uudelleen kahvioon. Salome pörräsi hetken paikallaan ja kun voittajat julkaistiin, kutsuttiin heidät paikalle.
"Pitää mennä", tyttö lausahti ja käänsi ruunan takaisn kenttää kohti. 
Katselin Likkaa, joka pureskeli heiniä tyytväisenä. Toivoin jo valmiiksi etten kohtaisi hirveästi tuttuja tallilla. Iidakin ois varmaan tosi ylpee meiän suorituksesta. Heko heko..

...jatkuu Salomen näkökulmasta Foxyn päikyssä :"D






 

// No tottakai mä oon susta ja likasta tyytyväinen, koska eihän aina voi onnistua, ja yrityskin lasketaan - tää toi kokemusta lisää. Mä lupaan meijän kisoihin pistää tarpeeks verkkaikaa nii ei tuu kiire ja saa hepan kunnolla liikkeelle. Mutta tosiaan ehkä Likalla oli kiima, kun se oli tollanen steppaava huutelija varsinkin uuden paikan muut hevoset saatto saada sitä innokkaaksi. Sun ois vaa rohkeesti pitäny ratsastaa verkassa likkaa loppuun asti eikä luovuttaa sitä salomelle heti, kyllä se varmasti olis pikkuhiljaa parantunut siinä lyhyessä ajassakin. epäilen siks kiimaa, sillä tamma on käynyt aika useissa kisoissakin ilman tollasta söhellystä, et kyllä sillä kokemusta vastaavista tapahtumista on. Mutta salomella meni hyvin, et oo siskostas ylpee ! 16v€ -Iida

[Topi]

Maasto ilman varusteita

17.8

Tuulinen ja sateinen ilma oli myös saanut lämpötilan laskemaan. Kävellessäni talliin mun jalat oli jäässä, sillä sade paiskoi läpi Lionsin merkkihousuista. Nykyään merkit eivät niinkään panostaneet käytännällisyyteen ja laatuun, vaan ulkonäköön ja logoon. Puistelin vettä hiuksistani ja talsin ylläpitoponini karsinalle. Olin ilmoittanut meidät 60cm ja 80cm luokkaan ja se toivon mukaan menis hyvin. Kohensin läpimärkää huppariani ja pujahdin karsinaan, jonne poni oli mun pyynnöstä jätetty.
"Hei Likka. Ooks vielä kiimassa?" Naurahdin sillä tammamaisuus ja kiima olivat tärvelleet viime kisasuorituksemme.
Ei tosin mikään ihme sillä kiimassa Likka oli välillä aivan mahdoton. Onnekseni tämä kiima oli lievempi kuin alkukevään, jolloin tammassa vasta pöllöenergiaa olikin. Itseasiassa vaikka sillä oli energiaa ollutkin ja tälleen niin en ollu vielä koskaan tullu tamman selästä alas. Ehkä ihan hyvä vaan.
"Moi", tervehti karsinan ohi kävelevä Merida.
Hivuttauduin ulos karsinasta käytävälle ja utelin oliko maneesissa paljonkin porukkaa. Merida naurahti päätään pyöritellen.
"Kysytki. Iha liikaa. Mä onneks vaan juoksutan Jemmun tänään kentällä, niin en joudu tästä ilmasta nii kärsimää. Säkään et tainnu maneesille vuoroa varata?"
Fuuck.
"En. Mut mun ilmeisesti ois pitäny. Noh mä meen varmaa maastoo", huokailin lievästi vittuuntuneena.
"Onnee vaa tuut ainaki kastumaa", tyttö sanoi ja väläytti hymyn.
Kohautin olkapäitäni virnistäen. "Luultavasti."
Oisin halunnu palavasti tietää oliko Merrun ja Lucan juttu vakavaa. Mulle oli nimittäi niitten säätämisen johdosta noussu pintaa pieni mustasukkasuus. Tuntu nimittäi vitu persseeltä ku kuulin niistä. Alkuun en ois itelleni halunnut ees tunnustaa, et mul tais vielki olla turhanki paljo tunteita sitä kohtaan...
Merru oli jo kääntymässä mennäkseen Jemmun karsinalle, kunnes yllätin itsenikin kysymällä olisiko tällä aikaa nähdä viikonloppuna.
"Hmm.. Varmaan mulla ois. Mitä sul oli mieles?"
Voi perse vittu saakeli. Enhän mä tienny. Justhan mä koko jutun keksin.
En saanut sanaa suustani ja Merida naurahti pienesti.
"Et tainnu olla suunnitellu tätä?"
"Eiku joo joo tietty oon", kusetin erittäin läpinäkyvästi.
Tummahiuksinen hymyili sillä taval mikä oli mulle tosi tuttu. Se ilmeisestiki tajus.
"Okei en ollu suunnitellu tätä.. Mut mite ois leffaa? Tai siis tietty jos et haluu nii ei meijän sit tarvii et voiaa me jotai muutaki..", sönkötin saaden tytöltä hyväksyvän katseen.
"Selvä, mennää vaa leffaa. Ei kai siin sen kummempaa oo?"
"No mä haen sut sit vaikka yheksältä perjantaina?" Varmistin.
Merida nyökkäsi ja kääntyi Jemmun karsinaa kohti. Jäin katsomaan tytön perään ja käännyin sitten itsekin takaisin Likan karsinalle puolittainen virne kasvoillani.

Merru oli lähtenyt juoksuttamaan Jemmua ja mä harjasin Likkaa puhtaaksi. Salome oli palaamassa Foxyn kanssa maneesista ja punatukka valittikin kovaan ääneen siitä miten paljon tungosta siellä oli ollu.
"Toivottavasti nää ilmat laantuu", Angelika yhtyi ja Salome myötäili naisen sanoja.
"Mä en oo kerenny maastossakaa vielä tän kans käydä", Salome märysi ja alkoi purkaa kamoja ruunalta.
Kuuntelin vaitonaisena vieressä ja nostin etukavion puhdistaakseni sen. Rapsuttelin moskat irti kaviokoukulla ja laskin jalan sitten alas. Siirryin seuraavaksi samanpuolen takaseen ja sitten toiselle puolelle. Kun viimeinenkin jalka oli laskettu maahan, heitin kaviokoukun menemään. Kävin hakemassa satulahuoneesta riimunarun ja kiinnitin sen päitsiin "ohjiksi." Mä nimittäin tekisin taas tälläsen mun tyylisen extempore ratsastuksen tuulisessa säässä. Hyvin se varmaan menisi ei siinä, mutta joittenki ulkopuolisten mielestä varmaan tämmöne kuulosti oudolta. Mut ihan sama. Kaikki sai ajatella mitä halus.
"Noin", tokaisin saadessani ponin irti ketjuista. Edellä hevostaan laittava Salome joutui siirtymään, jotta saatoin Likan kanssa hivuttautua ohi. Käytävälle päästyämme sisään virtasi märkiä ratsastajia, jotka olivat tulleet maneesista. Ilmeisesti silläkin matkalla jo kastuis.
"Aiotsä päitsil mennä?" Kysyi joku järkyttynyt tuntilainen.
En vastannut, virnistin vain ja astuin pilkukkaan tammani kanssa ulkosalle.

Pienen selkäännousu episodin jälkeen me lähettiin kävelee tien reunaa pitkin. Lähtisimme jo entuudestaan tutulle lenkille. En kumminkaa niin extempore ollu et ihan vieraaseen maastoonki lähtisin ilman kunnon ohjausta. Tosin meillä ohjaus pelas. Vaikka Likan märkä selkä tuntuki liukkaalta, kuunteli se pohjetta ja istuntaa erityisen hyvin.
"Hieno tamma", kehuinki siinä kävellessämme.
Likan korvat kääntyilivät eri suuntiin tuulen vuoksi, mutta hermostuneelta se ei onneksi ainakaan vielä vaikuttanut. Kop, kop , kop. (Koputtaa puuta) Ratsastettuani käynnissä tien laitaa pitkin parin kymmenen metrin verran, kääntyi reittimme metsäreitille. Märkä ruoho oli melko liukasya joten laukkaa en uskeltanut laskettaa, vaikka Likka selvästikin sitä vaati. Tamma alkoi nakella niskojaan, joten päästin sen ravaamaan rauhallisesti. Ravin pomputtaessa nojasin taakse ja koetin pitää istuntani vakaana. Ratsuni tuskin tykkäisi hyvää turhasta heilumisesta ja sähläämisestä.

Testailin tuolla metsätiellä pysähdyksiä, peruutuksia ja eteenpäin vieviä apuja. Hiekkatielle tultaessamme Likka oli kuitenkin tuulen voimistuttua säikympi. Mukanakaan ei ollut muita hevosia, joten poni oli varuillaan ja säpsähti räsähtäviä oksia. Oikea uhka olisi saanut sen varmaan sinkoamaan takasin kotiin päin.
"Ihan rauhassa", hyssyttelin ja tein voimakkaampiakin pidätteitä saadakseni hevosen kuulolle.
Risteytysponi tanssahteli eteenpäin ja askellaji oli jotain ravin kaltaista. Tein edelleenkin pidättäviä apuja ja koetin saada ponin rentoutumaan. Se kuitenkin viskeli päätään tyytymättömänä. Varoen annoin pohkeita ja Lilkur kiihdytti tasarytmiseem raviin. Hapuilin oikean istunnan ja ravuuttelin menemään noin 200 metrin mittaisen pätkän maantielle saakka. Vasta paluutien tuntumassa hidastelin käyntiin ja ajatteli palaavani lyhyempää reittiä, kuin mä aikaisemmin aattelin. Kääntäessäni kotiin päin sain aikalailla kuitenkin roikkua riimussa, sillä poni halusi vai posottaa täyttä vauhtia tallille. Sain kuitenkin sitä pidäteltyä niin, että se maksimissaan sai otettua hätäisesti pari raviaskelta. Näin tulomatkalla sade piiskasi vasten kasvoja. Puhelimesta ajan vilkaiseminen tuntui mahdottomalta, joten päätin vain jatkaa takaisin tallille. Tallitiellä vastaan ajoi pari autoa, joista Likka ei onneksi mitään välittänyt. Se vain puuskahti tympääntyneenä kiskomiseen ja jatkoi käynnissä menoa.

Palattuamme tallin pihalle, kiikutin ponin perässäni hetimmiten tallin lämpöön. Märät vaatteet päälläni riisuin varusteet Likalta ja laitoin sille talliloimen niskaan ja ponin karsinaan. Kävin sekoittamassa rehulassa lämmintä apetta ja kiikutin tammalle. Sen sitä syödessä tarkistin jalat, eikä niissä onnekseni mitään näkynyt. Sateesta märät vaan. Valmiina ollessani hipsin yläkertaan, aikeissani mennä tallituvan sohvalle istumaan. Tuvassa näin kumminki Lucan vikittelees Merruu. Joko ne esitti tai sit nil oli oikeesti juttua, mitä tietysti pelkäsinki. Pari tuntilaista tapittivat silmät kiiluen kaksikon touhuja. Tuohtuneena palasin tallin käytävän penkille nörttäämään. Saatto olla et mä haikailin turhia sen perään. Sehän sääti tai ainakin esitti säätävänsä jotain Lucan kaas. Vituttiha tommose kattelemine, mutta minkäs teet. Antas asioiden mennä omalla painollaa. Ehkä mä perjantaina saisin tietää enemmän Merrusta ja voisin udella niitte "jutusta."



// Onko Jenni jo menneen talven lumia? Mutta kyllä sitä haikailla saa perään - jopa exän kun alkaa vanha suola janottaan;) Sä oot kyllä meidän extempore ratsastaja sun päähänpistojen ansiosta, vaikka milja ja alma vauhdikkaiden tittelin viekin. Onneksi teille ei mitenkään käynyt maastossa, ja likka on onneksi pohjimmiltaan järkevä, vaikka kylmä tuuli saa kenet tahansa säpsymään ja herkäksi. Sitä tosiaan odotellessa, että säät laantuu ja aurinko paistaa, kuinkakohan kauan sitäkin pitää vielä oottaa... Mun on sulle, pakko sanoa kyllä, että ristikkoluokkaan tulisi osallistua, myös sun ja likan, niin kuin muidenkin valkkalaisten, vaikka innokkaana haluaisit jo suurempaa hypätä, hyvää verkkaa ne ristikot, jotta voitte loistaa toisessa luokassa! (haba) 15v€ -Iida

[Topi]

Ratsastus sunnuntain kunniaks

11.9.2016

Kurvasin valkoisella škodalla tallin pihaan. Kovalla pauhannut musiikki sammahti, kun käänsin avainta virtalukossa. Otin pari kuvaa snäppiin Mystoryyn ja nousin sitten ulos autosta ja lukitsin sen. Lähdin käppäilemään avain taskussani tallille. Olin lainannut isän autoa tallimatkalle, sillä meil oli ollut käty koko viikonlopun, ku porukat lähti sukuloimaa. Raaheen. Eihän mul ikää ollu saati korttia mut ei kukaan sitä pikku paikkakunnalla huomais. Hehhehhee.
"Onks toi sun?" Kysyi silmät suurina Jemmun kanssa paikalle tupsahtanut Merida.
"Ei nyt varsinaisesti", naurahdin.
"Kenen se sit on? Eihän sulla oo korttiakaan."
"Shh, hiljempaa. En mä haluu et kaikki kuulee. En haluu sakkoja", hyssyttelin saaden tummahiuksisen kasvoille epäilevän ilmeen.
"Se siis ei oo ees sun? Et kai oo varastanu sitä tai jotain?"
Repesin Merrun kuvitelmalle, joka saikin hänet epäilemään vielä lisää.
"Ethän?"
"No en tietenkää. Mut kerro jos haluut kyydin kotiin", virnistin vielä ja puikahdin sitten ratsukon ohitse.
Suuntasin Likan tarhalle. En vaivautunut hakemaan narua, vaan talutin syksyn alusta innostuneen tamman talliin päitsistä.

Puunasin Likan mudan peittämää karvaa Magic Brushilla. Se oli tähän mennessä yksi ainoista harjoista, jolla lika oikeesti irtosi valkosesta karvasta. Tää kun oli vähän shittistä aikaa, kun vettä satoi harva se päivä ja tarhoihin muodostui mutavelliä.
"Topi ei kai toi oo sitä mitä mä luulen?" Kysyi painostavaan sävyyn Salome, joka oli tullut Foxyn luo.
Voi paskapersehelvetti.
"Ai täh? Ai tää harjako?" Arvuuttelin muka ihmeissäni.
Pieni punapää madalsi ääntään kuin salaliittolainen:
"Älä vaan sano et toi on Mikon auto?"
Virnistykseni taisi paljastaa vastauksen.
"TOPI!" Salome huudahti.
"Ootsää ihan idiootti? Tiiät sää et voit saada sakot ja sit Mikko saa tietää. Ja arvaa mitä? Mutsi tappaa sut."
Huiskautin kättäni huolettomasti. "Kaikki menee hyvin. Ei tää oo ensimmäine kerta."
Salome näytti pettyneeltä, mutta naurahti sitten päätään pudistellen. "Ei jumalauta sun kanssas..."
Jatkoin harjailua huvittuneena. Mielenkiintosta et kaikkia yks auto kiinnosti. Se oli kuitenkin vain auto.

Saatuani Likan suitsittua, suuntasin alakentälle. Tamma puhisi innokkaana porttia lähestyessämme. Ymmärsin että tänään saattaisi meno olla tavallista vauhdikkaampaa eikä mulla ees ollut satulaa. Näin syksyn alkuun monet hevoset saattavat pirskahdella energiaa. Tämä sekä se etten ollut ponia hetkeen liikuttanut, voíla, oli täydellinen sekasorto.
"Prr", jarruttelin tamman keskelle kenttää.
Nappasin jakkaran selkään nousua varten. Likka alkoi häslätä eikä malttanut pysyä paikallaan.
"Noh noh, oos paikalla nyt", pyysin ja jarruttelin ohjista.
Selkäännousu yritykseni torpattiin useampaan kertaan. Puuskahtaen päätin hetken vain taluttaa Likkaa kentällä. Ehkä se auttaisi sitä rauhoittumaan. Laskin ohjat kaulalta ja taluttelin Likkaa uraa pitkin. Tein väliin pysähdyksiä ja peruutuksia ja tamma alkoi olemaan paremmin kuulolla.
"Hyvä", kehaisin kun se peruutti jälleen näppärästi tahtiini.
Jatkoin vielä puolikierrosta talutusta ja käänsin takaisin keskelle. Tein homman nopeasti. Poni seis, jakkara viereen ja kapuaminen paljaaseen selkään. Suoristin itseni nopeasti ja aloin verkkaamaan reipasta risteytysponia käynnissä.

Alkuverkkailujen jälkeen siirryin työstämään ravia tosissani. Ratsastin lävistäjiä ja vaihdoin suuntaa. Lävistäjällä vaihtelin asetusta saaden Likan tarkkaavaisemmaksi. Ravissa otin myös avotaivutusta uralla. Sitä ratsastin noin nelisen kertaa ja viimeisellä kerralla liike onnistui parhaiten. Tyytyväisenä jatkoin uralla suoraan ratsastamista. En voinut oikeastaan keventää ilman satulaa, joten istuin vain mahdollisimman tasapainoisesti. Likka meinasi jäädä vähän pohkeen taakse, joten jouduin preppaamaan sitä eteenpäin pohkeen kera. Hevonen höpläsi kuolainta suussaan, mutta alkoi polkea paremmin alle. Houkuttelin sitä liikkumaan paremmin eteen ikäänkuin kuolainta vasten, jolloin tamma myötäsi rennosti niskastaan. Ravi sujui jouhevasti, joten oli laukan aika. Valmistelin nostoa puolipidätteiden avulla. Lyhyen sivun keskellä avasin sisälonkkaani ja napautin laukkapohkeet kiinni kylkiin. Tamma nytkähti eteen ja lähti sittem rytmikkäässä laukassa eteen. Pää lähti huitelemaan turhan ylös, eivätkä jalat olleet kunnolla mukana. Käänsin takakaaressa pääty-ympyrälle, jota jatkoin laukaten pari kertaa. Työstin tammaa askeltamaan paremmin alleen ja taipumaan molempiin suuntiin. Lilkur alkoi jälleem hakeutua parempaan muotoon.
"Hieno tyttö", sopersin ja hidastin käyntiin.
Tänään meidän ei tartteis ottaa enempää laukkaa tai muutakaan, sillä tää riittäs ihan hyvin tältä kerralta.

Kävelytin Likan maastakäsin ja tulin sitten takaisin talliin. Riisuin suitset, pesin kuolaimet ja harjasin hepan läpi. Tunnustelin tapani mukaan suurinpiirtein jalat. Ne olivat kuivat ja viileät. Lainasin Foxyn kylmäyssuojia viilentämään tamman jalat. Odottelun aikana kävin hakemassa päiväheinät ja annoin Likan syödä ne. Kun kylmäys oli valmis, repaisin suojat irti ja vein ne takaisin satulahuoneeseen. Venasin hetken että Likka sai syötyä heinät loppuun ja lähdin sitten viemään sen takaisin tarhaan. Ulkona oli alkanut jo ripsiä vettä ja se oli luultavasti muuttumassa kaatosateeksi. Merida Peukulla ja Linda Rimpellä siirtyivät maneesiin ratsastamaan. Pääsimme Likan tarhalle, kunnes tajusin että se tarvis varmaan niskaan sadeloimen. Meinasin jo unohtaa koko asian ja olla välittämättä. Käännyin kuitenkin jämäkästi ympäri ja lähdin sitten raahaamaan vastahakoista ponia takaisin tallille. Poni ei tuntunut ymmärtävän miksi sen piti palata talliin. Tää taas näky jumitteluna ja hidasteluna. Pian kuitenkin pääsimme takaisin tallille ja mä kiinnitin tamman pikaisesti tuntsaripuolen käytävälle. Kipaisin hakemassa sadeloimen ja palasin sitten sitä pukemaan. Nostin revahkan pilkukkaan selän peitoksi. Loimi oli fullneck, joten kiinnitin kaikki soljet ja tarrat alkaen kaulakappaleesta.
"Nonni", huokaisin ja läksin takaisin viemään Likkaa tarhalle.

Siivottuani karsinan ja vietyäni ponin likaiset satulahuovat pesuun, hipsin maneesille tuntia seuraamaan. Soluttauduin katsomon penkeille istumaan. Nojasin kaiteeseen toisella kädelläni. Seurasin katseellani suomenhevostammalla ratsastavaa tummahiuksista. Merru työskenteli tosissaan Jemmun kanssa. Keskittyessään se oli oikeestaan aika sulone. Naurahdin ajatukselle.
"Mitä sä naurat?" Vieressäni istuva brunette kysyi.
"Ei mitää", hymähdin ja pidin silmäni edelleen samassa ratsukossa.
Vieressäni istuva tyttö oli mua pari vuotta nuorempi, 15-vuotias. Ellinoora, mikä oli tytön nimi, oli huhujen mukaan yrittäny iskee mua. Sen vuoks yritin lähinnä ignoorata sen. Oishan se kuitenki semi helppo tapa osottaa etten oo siit kiinnostunu.
"Topi, ooks ratsastanu Likan jo tänää?" Tyttö kysyi.
Nyökkäsin. "Joo oon mä."
Hänkin taisi huomata kiinnostukseni olevan kuitenkin ihan muualla, joten hän nousi lähteäkseen katsomosta. Mutisin heipat ja jäin istumaan katsomoon seuraamaan ratsastusta.

Jalkauduttuaan Merru oli lähdössä Jemmun kanssa maneesista. Harppasin alas katsomosta ja liityin seuraan.
"Mä huomasinki sut katsomossa", Merida hymähti pieni hymy kasvoilla.
"Ja mä saatoin ehkä nähä sut ku ratsastit."
Tyttö silmäs mua huvittuneena. Jatkoimme matkaa ulos maneesista. Sade ropisi tiivaaseen tahtiin, joten pistimme juoksuksi. Merida valitti ettei halunnut kastua samaan aikaan kun talutti ravaavaa suomenhevosta perässään. Hölkkäsin mukana suojaten päätäni hupulla.
"Ungh. Mä kastuin ihan kunnolla", Merru valitti talliin päästyämme.
Jatkuva valitus alkoi naurattamaan, enkä voinut ottaa huonoa omatuntoa parista tyrskähdyksestä, vaikka Merru mua kovasti yrittikin syytellä ettei tilanteessa mitään hauskaa ollut. Hän alkoi purkamaan kamppeita tamman päältä. Tarjouduin avuksi kantamaan kastuneita varusteita satulahuoneeseen kuivamaan. Jemmun ollessa riisuttu kamppeista istahdin seinää vasten olevalle penkille nörttäämään. Vastasin parilla snäpillä Mikolle ja Elsalle. Mikko laitto kuvaa mis se oli Matiaksen ja näitten kanssa mökillä ryypiskelees.

Jotenkin sain houkuteltua Meridan kyytiin, vaikkei ajotaidoistani mitään takeita ollutkaan. Tämä istui vänkärinpenkille aavistuksen peloissaan.
"Hei kyl mä osaan ajaa", vakuuttelin.
"Huh. No toivotaan ainaki", Merida huokaisi naurahtaen ja vetäisi turvavyön kiinni.
Käänsin avainta virtalukossa ja musiikki alkoi saman tien pauhaamaan samaa voimakkuutta kuin aikaisemminkin. Lähdin samantien ajamaan pihasta. Sade ropisi ikkunaan ja napautin pyyhkijät päälle.
"Missä vaiheessa sä oikeen opit ajamaan?"
"Noo on Minna ja isä useemmanki kerran ollu poissa kotoo.."
"Jahas. Ja siis isäs ei tiiä?"
"No jos tietäs nii mää en vois ajaa", virkoin.
Ja se oli totta. Mun isä ja varsinki Salomen mutsi ois saanu melkosen hepulin jos ne tietäs mun pikku ajoreissuista. Toistaseks en ollu autoa kolhinu millään lailla, että siitä ei ainakaa vois mitää päätellä. Lauloin huvikseni musiikin tahdissa ja Merru vaan snäppäili kaikille.
"Hei et varmaa laittanu mystoryyn tota videoo!" Huudahdin vilkuillen tytön kännykkään.
"Eh en tietenkää", yskähti Merru pidätellen naurua.
Kumarruin nappaamaan kännykän itselleni. Merida suuttui ja vaati sitä itselleen. Hän yritti hapuilla kännykkää, mutta pidin sen riittävän kaukana. Nappasin kostoksi pikaisesti pari selfietä vihasesta Meridasta ja lisäsin ne repeillen tytön mystoryyn. Kirjoitin tekstikenttään: "Addatkaa snäpis @topiaskallio." Ojensin puhelimen takaisin tytölle. Merru tutki puhelimensa ja huomatessaan kuvat repes sekin.
"Et sitten kamalampia kuvia voinu ottaa.."
"No mut eihän noi oo pahoja. Säähän oot aika söpö vihasena", virnistin ja vilkaisin tyttöä.
"Okei mä alan täst lähtien olee sit vihane, jos se kerran on niin söpöö.."
Naurahdin ja pidin katseen tiessä. "Ala vaan."

Tiputin Meridan kotiovelleen ja nousin itsekin ulos škodasta. Merru astui askeleen lähemmäs. Ulkona oli jo pimeää, vaikka sade olikin jo lakannut. Tartuin vaivihkaa tyttöä vyötäröltä ja vedin lähemmäs. Silmäilimme toisiamme sekuntien ajan. Jotenkin täs taas kävi niin et hetki vaan niin oltiin taas huulet kiinni toisissamme. Tosta yhestä oli vaa nii vaikee pysyy erossa.. :"D Meridan kuitenkin piti mennä, joten se siirtyi kauemmas. En ois halunnu päästää Merruu viel lähtee siit, mut mun oli oikeestaan pakko.
"Hei sit. Nähellää", kuiskasin ja irtauduin tytöstä.
Sain vastineeksi hymyn. Käännyin ja palasin autolle. Loin viimeisen katseen tummaan hahmoon, joka kiiruhti koti-ovelleen. Käynnistin auton uudelleen ja peruutin ulos pihasta. Toivoin vaa ettei poliisit kotimatkalla tulis vastaa...





// NÄis pikkupaikkakunnis on sekä hyvät että huonot puolet, et joko kukaan ei näe kun harva liikkuu sadesäällä missään tai jos näkee niin on kavereita eikä kerro, mut aika uhkarohkeen tempun teit, onneks kaikki sujui hyvin etkä aiheuttanut tapaturmia liikenteessä Syksy tosiaan saa suurimman osan hevosista virkeiksi ja hyvin huomasit niin likka ei ole poikkeus. onneks se sentään joskus tapaa siiten rauhoittua, että tekeminen onnistuu, vaikka joskus varsin häslä onkin. Taitaa sustakin tulla koulutuuppari, kun noin hyvin veditte likan kanssa avoja sun muita, eihän sitä tiedä Siinä, että harva poika ratsastaa on hyödyt mutta myös haitat, kun sä kerta omistaudut merrulle again niin jää muut tytsyt huomiotta ja tuskin lopettaa mahdollisia flirttailuja olit sitten kuinka varattu tahansa, mutta ainakaan ei jää yksin. 19v€ -Iida

[Topi]

Irtotunnilla hyppyjä
16.9.2016

Olin vaivautunut tulemaan tallille vasta illalla kuuden aikoihin, sillä syksyn ja lukion jatkumisen myötä oli voimat lopussa. Toisaalta en mä siel koulussa tätä nykyä kyllä kauheesti opiskellut ees.
"Hei", morotti talliin tullut Iida.
Olin just menossa siivoomaan Likan karsinaa, kun naikkonen lausu mun nimen.
"Nii", kysäisin ja pyörähdin ympäri.
"Haluisiks sä osallistuu irtotunnille? Sannan tunnilla ois paikka. Esteitä ne menee ja korkeus jotai 80cm. Varmaa ois ihan passeli?"
Kohautin hartioitani. "Miksei. Monelta se nyt on?"
"Seiskalta."
"No selvä sitte", tokaisin ja tunti olikin ihmeen nopsasti solmittu.
Laahustin tamman karsinalle kottareitten ja talikon kanssa. Aloin heittelemään lantaa kärryyn. Tylsistyneenä selailin väliin aina puhelintani ja eksyin uudelleen ja uudelleen Merrun nimen kohdalle Snapchatissa. Nappasin kuvan kottareista ja kirjotin siihen:
"Hei ooks tallilla viel?"
Painoin "lähetä"-painiketta ja tungin kännykän taskuuni. Kerkesin hetken luoda taas lantaa, kun puhelin äännähti snäpin merkiksi. "Juu oon mä tallituvassa", Merru kirjoitti kuvaan, jonka oli ottanut itsestään koirafiltterillä.
Heittelinki sit pikasesti loput lannat kottariin, kävin kärräämässä lantalaan ja levitin uusia puruja tilalle.

Raahauduin portaat yläkertaan talllitupaan. Avasin tuvan oven ja pari ilosta naamaa sano moikat. Sohvilla istuksi Luca, Angelika, Milja, Merida ja pari tuntilaista. 
"Omfgd teil on keksei tääl", naurahdin ja hamstrasin sohvapöydältä jaffakeksejä itselleni.
"Topi et sä voi kaikkii syyä", Milja valitti. "Mäki oisin halunnu."
"Kaikella kunnioituksella et sä tarttee niit", vitsailin ja änkesin tuntilaisten väliin istumaan.
Tarjosin mua pari vuotta nuoremmille tytöille parit keksit ja ne otti ne ujona kiitellen. 
Nauroin hiljaa itsekseni kun Merru vinkkas mulle silmää läpällä niin et koko naama väänteli. 
"Et osaa", muodostin äänettömästi suullani.
Milja katto molempiin ja tuhahti jotain itsekseen päätään pudistellen. Nah. Se oli selkeesti vielki katkera niistä kekseistä.
"Hei ootsä Topi tulossa muuten meiän tunnille?" Kysy vieres oleva Alina saaden mut toisiin ajatuksii.
"Joo oon, mikäli se on se seuraava?"
"Joo on se. Likalla?"
"Jep."
"Mä meen Sannil ja Venla menee Edillä. Eipä niitä niin kivoi vaihtoehtoi estetunneille sit ookaan.. Paitsi Miina, jonka Jenni varas itelleen. Arvaa vaan haluaisko osa vaan Likan takas tuntsariks!"
"Mm.. Turpaan taitaa tulla ku se ei niihin hommiin hetkeen oo palaamas", virnistin saaden Alinan ja Venlan tyrskähtämään.
Jaarittelimme vielä jonkin aikaa jostain kunnes kaksikon piti lähtä laittamaan hevosia laittamaan valmiiks ja oishan munki, mut päätin jäädä viel laiskottelee. Niitten lähettyä seurasin Lucan ja muitten keskustelua. 
"Vai oli jätkällä muijii? Vähän nuorenpuoleisii", Lucas kommetoi välistä naurahtaen. 
"Joo siis tietty. Mitä tuoreempi sen parempi", heitin saaden Lucaksen naurahtamaan.
"Tosi juttu."
"Hyi te kuulostate iha pedareilta", Angelika huomautti ja tökkäisi vieressään istuvaa Lucaa.
"Ei ees. Sä et oo ees kuullu -" Luca aloitti.
"...Enkä ees haluu kuulla jos ne on oikeesti jotai sairaita."
"Just. No sit mun pitääki kertoo sulle tää."
"Joo ei pidä!" Angelika kielsi.
Angelika ja Luca alkoivat kinastella keskenään enkä kiinnittänyt enää puheeseen huomiota. Miljan noustessa kahvia keittämään, mä siirryin Merrun viereen sohvalle. 
Vedin tummahiuksisen syliini ja kiedoin halaukseen. 
"Pitääks mun opettaa sut vinkkaa silmää ku et selvästikään osaa?" Tiedustelin kiusoitteleva hymy kasvoillani.

Tallituvassa vitkuttelun jälkeen mulla oli vähemmän aikaa Likan laittamiseen. Ja tietty just kiireisenä hetkenä kun haen ponin tarhasta, on sen jalat ihan mutaiset.
"Fuuck", mutisin ja aloin puunamaan jalkoja puhtaiksi.
Jalkojen puhdistuksessa auttoi jälleen tää mun aiemminkin hehkuttama Magic Brush. Saatuani jalat puhtaiksi, puhdistin kaviot ja harjasin ponin vielä kertaalleen läpi.
"10 minuuttia niin lähdetään kentälle!" Sanna kailotti ja mulle tuli kiire.
Juoksin satulahuoneeseen pää kolmantena jalkana ja varustin risteytysponin mahdollismman nopeasti. Lopuksi kun olin jännesuojia laittamassa lähtivät muut tallista. Kiirehdin ottamaan ketjut irti ja läksin sitten porukan hännille Likan kanssa.

"Okei ja lyhentäkääs jalustimia parilla reiällä!" Sanna ohjeisti kaikkia.
Kirrasin jalkkarit oikean mittaisiksi, kiristin satulavyöt ja punnersin lopuksi satulaan. Lähdin ensin vasempaan kierrokseen alkukäyntejä muun porukan mukana. Meitä oli tunnilla neljä. Aikaisemmin mainitsemani Alina ja Venla sekä Jenni, joka osallistu tunnille Miinalla. 
"Selvä. Alkakaas alkuverkassakin jo herättelemään hevosia. Ohjalla voi pienesti ikäänkuin puristaa kevyesti että hevoset alkavat hakeutua paremmin kuolaimelle. Pohjekin liikkeelle. Alina höllää kättä. Sanni on herkkis ja se vaatii liikkuvan käden. Jenni tuu keskelle ja lyhennä jalustimia vielä reiällä."
Likka tuntu tapansa mukaan reippaalta, joten lähdin ratsastamaan topakasti takaosaa paremmin alle. Ettei vaan tulis semmosta ainakin ex-ravureille tyypillistä "takajalat tallissa"-efektiä. Samaan aikaan tein kevyen puristuksen ohjalla, jotta poni alkoi Sannan ohjeen mukaan hakeutua kuolaimelle.
"Alkakaa vaan jumppailee volteilla."

Alkuverkkojen jälkeen tultiin ravissa ensin puomirivistöö vuorotellen. Se oli helppoa ja aloin jo miettiä eikö me tällä tunnilla vaativampaa tehtäskään. Tajusin kuitenkin muita seuraamalla, että hepat muuttu tarkkaavaisemmiks puomien avulla, että kyllähän siitä hyötyä olikin.
"Selvä. Tulkaa vielä kerran puomit ravissa ja aletaan sitten hyppäämään tota kahen esteen sarjaa. Se on suunnilleen 65cm."
Olin lähimpänä puomeja, joten käänsin Likan niille ensimmäisenä. Kannustin tamman niiden yli reippaasti ja vaihdoin sitten Sannan ehdotuksesta suuntaa. Muut tekivät perästä saman. 
"Alkakaa ottamaan laukkaa sopivissa väleissä. Jos tulee ahasta siirtykää raviin tai kääntäkää volteille."
Jatkoin ravaamista kulmaan saakka ja annoin sitten laukka-avut. Laukka lähti pyörimään liiankin eteenpäinpyrkivästi, että sain vähän himmata kaasujalkaa.
"Alina tee voltti ettet jää Likan taakse."
Pidin pohkeet ponin ympärillä ja laukkasin eteenpäin suoralla. Likka tuntu kevyeltä suusta, joten ainoastaan mun piti saada sitä reagoimaan pohkeelle paremmin. Nimittäin nyt se oli liikaa pohkeen takana vaikka eteenpäin olikin koko ajan suunta. Käänsin päädyssä ympyrälle tilaa hakien ja lähdin asettamaan tammaa varovasti pitäen laukan pyörivyyden samana.
"Suorista Likkaa vähän. Muista ulkoavut vastassa", Sanna neuvoi. 
Kohensin ulko-ohjan tuntumaa ja laukkasin vielä puolen ympyrän verran. Matka jatkui uralle, jota pitkin laukkasimme uusien ohjeiden saamiseen saakka.

Rupesimme tulemaan sarjaa jälleen vuorotellen. Ensimmäisenä vuorossa oli Alina, joka ei saanut Sannia ylittämään sarjan b-osaa.
"Alina muista että Sannin kanssa pitää olla tarkkana. Et saa tukeutua ohjaan tai puskee eteen. Anna avut rauhassa. Siirtykää te uralle ja tulkaa kohta uudestaan. Nyt Topi ja Likka."
Nostin laukan ja laskin askeleita sarjalle. Sanna katsoi silmäkovana, kun kannustin Likan ensimmäiseen hyppyyn. Myötäys ja laskeutuminen. Kaksi laukka-askelta seuraavalle ja taas loikka. Esteet ratsastettuani puikkasin tyytyväisenä uralle ravissa. Silitin pilkullista kaulaa kevyesti.
"Hyvä Topi. Muista kuitenkin suoristaa Likka paremmin ennen b-osaa."
Nyökkäsin ja jatkoin rennosti ravailua. Kerkesin parit voltit ratsastaa kun tuli taas mun vuoro. Kannustin tamman laukkaan, mutta laukka olikin väärä. Istuin syvään ja vaihdoin laukan, eikä Sanna kerennyt huomauttamaan mitään. Kaarsin loivasti vinossa sarjalle, mutta suoristin ponin hyvissä ajoin ennen hyppyä. Ensimmäinen hyppy lähti hyvin, mutta toinen tuli vähän pohjaan. Ei kuitenkaan mikään huono suoritus. 
"Selvä verrytteles Topi Likan kanssa vähän harjotusravissa kentän toisessa päässä kun toiset tulee vielä kerran. Kohta mennään vähän haastavampaa tehtävää."

Katselin toisten suorituksia jumppaillessani Likkaa toisessa päädyssä. Huomasin samat virheet mitä Sannakin ja hoksasin vasta siinä miten paljon olin kehittynyt siitä kun Yläkokossa aloitin. En mä silloin vielä ollut niin huolellinen ratsastaja vaan lähinnä semmonen "suunapäänä kaikkeen"-tyyppi. Nyt meno oli kuitenkin rauhoittunut eikä kouluratsastuskaan enää tuntunut samanlaiselta pakkopullalta. Myönnettäköön että tuuppailu auttaa oikeesti esteilläkin monessa vaiheessa.
"Noniin kaikki kuulolle. Mä oon laittanu kaks yksittäistä estettä kuten varmaan huomaatte. Kasikymppisen diagonaalille ja seitsemänkympin tohon uran viereen. Eli tehtävänä ois ratsastaa ensin laukassa puoli kierrosta, hypätä lävistäjän este, sen jälkeen seitsemänkymppi ja loppuun vielä toi sarja. Ymmärretty?"
Tytöt nyökkäilivät ja mäkin sanoin ymmärtäneeni asian. 
"Jos vaikka Topi ekana?"

Likka pärskähti kun pyysin sen raville. Se oli hyvin avuilla, jopa turhaankin kun yritti ennakoida laukannostoa. Jätin käytöksen huomioitta ja pyysin itse uuden laukan. Porhalsimme kentän ympäri puoli kierrosta ja suuntasin kasikympille. Likka lähti imemään esteelle ja mä laskin askeleita. Yks..Kaks..Kolme...Neljä.. ja hyppy. Tamman ponnistaessa esteelle muistin pitää myötäyksen paremmin tuntumalla. Esteeltä laskeuduttaessa silmäilin jo seuraavaa estettä. Kiersin vähän neuvoja ja ratsastin tiukemman tien esteelle. Ponnistus lähti hyvästä paikasta ja seitsemänkymppinenki ylitty hienosti. 
"Hyvä", kehaisin Lilkuria pitäen katseeni sarjassa.
Kaksiosaiselle sarjalle en raaskinut alkaa turhia askeleita poistamaan kaiken varalta, vaan tulin kuten harjoituksissakin loivalla kaarella a-osalle. Likka korksahti innostuksissaan ja leiskautti molemmat esteet nopein harppauksin. 
"Hups.." Mumisin kun horjahdin vähän temmon vauhdikkuuden johdosta. 
Esteen jälkeen otin poni ohjalla kiinni. Palasin hölkässä muiden luokse.
"Nonni. Sehän oli varteenotettava suoritus. Likka tosin vähän koukkasi ton sarjan etkä kerenny vaikuttaa. Ens kerralla puolipidäte läpi ennen estettä että saat tarkemmaks. Kello lähestyy jo tunnin loppua, joten voit mennä kävelyttelee Likkaa jalkasin kentän ulkopuolella. Muut hyppää kans."



Jäähdyteltyäni ponia kymmenisen minuuttia saavuin bäkkiin tallin käytävälle purkamaan tamman ratsastuksen jäljiltä. Likka oli hionnut ryntäistä ja kainalosta, joten puhistin sen sienen sekä veden kera. Kuivasin karvan randomrätillä ja harjailin vielä koko ponin puhtaaksi. Nostin ja putsasin kaviot, vein varusteet paikoilleen ja päästin hevosen karsinaan, kun kello näytti kumminkin puolta yheksää. 
"Ootas", tokaisin ja lähdin hakemaan aikaisemmin turpoamaan viemäni appeet.
Koppasin ruokakupin matkaani. Heivasin ruoat Likalle. 
"Hei sitte", huokaisin väsähtäneenä ja suuntasin tallitupaan.
Seuraan lyöttäytyivät Jenni ja Alina, jotka olivat hevosensa tunnin jälkeen hoitaneet. Alina yritti jotain porista tunnista, mutten tienny mitä oisin siin sanonu joten olin semi hiljaa. Jenni nimittäin oli aika awkward juba, sillä mein juttu nyt oli ollut jotai ihan randomii.

Petyin hieman ku Meridaa tai ketään muutakaa ei enää tallituvas ollu. Vietin laatuaikaa puhelimen kanssa yrittäen myös vaikuttaa aktiiviselta keskustelijalta. Jenni söi keksejä joita oli ihme kyllä vieläkin jälellä. Ryöväsin itellekkin vielä pari syötäväks. Yllättäen tallituvan ovi kolahti. Sisään käppäili Merida. Tämä kurkisti vaivihkaa ovesta.
"Onko Topi tääl?"
"On", Jenni totes kyökistä.
Merru astu sisään ja ripusti takkinsa narikkaan. Sitten hän kömpi viereeni sohvalle selaamaan puhelintaan.
"Ooksää lähös kohta?" 
"Joo oon mä. Tääl tosin on jo sen verran pimeet enkä nää skootteril ajaa ku siit on se lamppu rikki, mut joo."
"Noo jos lähet mun kyyillä nii tuut sit joku toinen päivä autolla ja haet skobas?" Merru ehotti.
"Mahtuuks mautoon?"
"Joo saat istuu siel kontis" Merru kiusas.
"Milja saa mennä sinne", totesin sillä olihan sinne oikeestaan pakko jonkun kolmesta mennä.
"Se ei välttämättä suostu mut mite vaa!"
"Noo kyl se suostuu ku vähä suostuttelee tai kiristää..."
Merida naurahti kuullessaan jälkimmäisen. Hetken kuluttua tallituvan ovi aukeni ja Milja tuli ilmoittamaan olevansa valmis.
"Okei no lähetään. Topi tulee sit kans", Merida ilmotti serkulleen.
"...Ja se istuu edessä", jatkoin päättäväinen ilme kasvoillani.
Alettiinkin heti asiasta väittelee Miljan kans. Vaikee arvata kuka väittelyn lopulta vei...

// pakko myöntää ja sannakin myöntää, että sä tosissas oot kehittyny eikä sun ratsastus ole enää niin huomimatonta vaikka välillä turhan kovaa ja villisti ratsastatkin. Sanna koulupuolen ihmisenä harvoin pitää estetunteja, mutta joutui tuuraamaan repeä, joka joutui olemaan ylitöissä, mutta sait sannalta kuitenkin todella hyviä neuvoja esteille, joita kannattaa hyödyntää myös kouluratsastastuksessa. Tallitupaan tulee aina joskus ylläreitä keksien tai kakkujen tai pullien merkeissä eikä kukaan vielä tiedä ketä niitä tuo ja saa tallilaiset paremmalle mielelle. Harmi vaan että mä en saanut kuin aamulla yhen ja illalla ne oli jo syöty, ens kerralla pitää olla nopeampi. Likka tosiaan viettää mielellään tarhansa keskellä olevassa mutakohdasssa mielellään aikaa saaden jalkansa kurjan likaisiksi. Sä voisit kyllä hyvinki joskus kun et ehdi tulla tallille antaa likan tunnille, kun sitä justiinsa tän ryhmän ratsastajat kaipaa, kun se on puokkeja pienempi ja silti hyppää okeisti eikä oo raskas kuten suokit. Olisit tytyjen sankari! 22v€ -Iida

[Topi]

8 kuukautta yhteistä matkaa

2.10.2016/Sunnuntai

Kello oli yheksän aamulla ja olin ihmeen aikasin liikkeellä. Loppuseltaan en ollutkaan Sonjan bileissä niin kauaa viihtynyt Elsan sekoilujen takia. Kippailin talikolla lantaa kottareihin. Kun olin saanut kaikki jätökset kyytiin, pujahdin ulos karsinasta. Heivasin talikon sivummalle ja lähdin kärräämään kuormaa lantalaan. Matkalla sinne mut tavoitti Iida.

"Hei mulla on sulle asiaa. Tuu puhumaan ku oot vieny noi. Löydät mut tallista."
"Okei..?" Kerkesin sanoa ja jatkoin kärryjen työntämistä.
Mietteliäänä astelin sillalle ja kippasin lannat muiden joukkoon. Pakitin kärryt alas ja vein paikalleen varastoon. Pohdin matkalla talliin, mihin asia voisi liitttyä. Luultavasti Likkaan? Toivoin ettei blondi ollut saanut päähänsä ottaa tammaa takaisin tunneille. Siihen päin se oli nimittäin viime aikoina viitannut. Käsittääkseni Rimpula ei ollut enää parhaassa voinnissaan. Saapuessani talliin, Iida oli juuri lakaisemassa tuntsaripuolen käytävää. Nainen pysäytti huitomisensa huomatessaan mun tulleen paikalle. Huomasin ehkä hieman epäröintiä Iidan katseessa.
"Tuota noin. Rimpula ei ole viime aikoina voinut kovin hyvin", Iida aloitti.
"Niin?"
"Sitä minä vain että voi olla että suomenruunasta saattaa aika jättää. Niimpä mä tartteisin tunneille uuden ratsun sen tilalle. Likkahan on tosi pidetty tuntsari ja reipas tekemään töitä-"
Kuten mä arvasin. En halunnu myöntää, mut tuli siitä aika haikee olo. Tammalla ja mulla oli kuitenkin 8 kuukautta yhteistä matkaa takana. Likka oli tuntunu mulle oikeestaa samalta ku oma hevonen, jollasta mulla ei koskaan ollut ollut.
"Olisitsä Topi suostuvainen purkamaan ylläpitosopimuksen?" Iida pamautti.
Samaan syssyyn se kerto jostain puokista ja mulla meni oikeestaan se aika ohi.
"Olisin mä, tehään vaan sopparit suorilta tänää, mitäs sitä oottelemaa", vastasin nielaisten epävarmasti.
Oikeestaan en halunnut, mutta pakkohan se oli. En mä Likkaa sentään omistanut.
"Oon kyllä ilmottautunu niihin 30 lokakuuta oleviin kisoihin sillä et?"
"Käyt vaan niissä, mutta Likkahan voisi palata tuntsarinhommiin silti pikimmiten että saatas homma pois alta?"

Aiempi jäi vaivaamaan mieltäni kun laittelin risteytysponia valmiiksi tallin käytävällä. Tamma puhis lämmintä ilmaa mun käteen, kun laitoin sen haisteltavaksi. Toisella kädelläni raaputin ponia harjantyvestä. Poni tuntui nauttivan rapsuttelusta, joten jatkoin sitä pitempään kuin normaalisti. Iidan sanoista päätellen me purettas sopimus jo tänää. Synkeästi jatkoin harjaukseen. Tuntu niin oudolta, etten kohta oliskaan Likan ylläpitäjä. En tienny yhtää mite mä sen jälkeen jatkasin. Hankkisi oman hevosen, ottasin uuden yp:n vai alkaisin hoitaa jotain Yläkokon asukkia? Ajatus jonkun muun hevosen hoitamisesta tuntu kuitenkin vieraalta, joten sysäsin ajatukset syrjään tämän ajaksi. Olihan mun syytä käyttää aika muuhun ko murehtimiseen.

Varustettuani Lilkurin peltoilua varten, irrotin sen käytävältä ja lähdin rahtaamaan alakentän takana sijaitsevalle pellolle. Ponitamma seurasi perässäni rentona. Sen korvat kääntyilivät ajoittain alakentälle päin, missä siskoni ratsasti Takulla. Pellolle ponin taluttaessani oli tuuli laantunut kokonaan ja ilma oli seesteinen. Seisotin Likkaa paikoillaan ja nostin ohjat kaulan ylle. Mittasin jalkkarit ja kirrasin vielä vyön vikaan reikään. Ainakaan kukaan ei vois sanoo etteikö Likka ois mulla oloaikanaan pysyny hyvässä kunnossa. Satulavyö mahtui vieläkin onneksi normaaliin uomaansa ja lihasmassa oli jopa kasvanut.
"Noni hei tyttö", kehotin ja nostin ohjasta ponin pään ylös.
Asetin vasemman jalkani jalustimeen ja kapusin selkään. Likka pysyi paikallaan sen aikaa että sain koottua ohjat käsiini. Lähdin etenemään sänkipellon laitaa reippaassa käynnissä.

Käveltyämme puolikkaan pellon ympäri pysähdysharjoituksineen päivineen, siirsin Likan raviin. Ravasin ensin suoraa, mutta koska poni tuntui innostuvan siitä liiaksi, käänsin en voltille. Rauhoitin ravia istunnallani ja asetin tammaa sisäänpäin. Taivuttelin sisään että ulos suurella voltilla saadakseni Likan parempaan keskittymiseen. Tein huolellisia taivituksia harjoitusravissa ja poni alkoikin vertymään. Ravi oli tasaista ja hidastempoisempaa.
"Hyvä", lausahdin ja taputin pikullista kaulaa kehun merkeissä.
Pidin ravin ja ratsastin parit raviväistöt molempiin suuntiin. Lilkur oli volttiharjoitusten myötä nöyrempi ja väisti pyynnöstäni ravissa. Oikealle väistöt sujuivat aavistuksen paremmin, sillä vasemmalle väistättäess poni alkoi puskemaan lavallan ja mun piti olla tarkkana suorana pitämisessä.

Ravityöskentelyjen jälkeen löysäsin ohjaa ja ravasin vielä suurta ympyrää olten paino- ja pohjeavuillani. Tamma pidensi reippaasti askeltaan ja venytti kaulansa eteen. Siirsin painopisteeni taaemmas pysyen harppovassa ravissa hyvässä tasapainossa. Ravuutin ponia muutaman kiekan molempiin suuntiin, jotta saisin sen ratsastettua kunnolla rennoksi. Jarruttelin sitten istunnalla käyntiin ja siirryin kävelemään pellon laitaa. Varovasti lähdin kokoamaan ohjia käsiini ja ottamaan ponia ohjan ja pohkeen väliin. Äskeisten harjoitusten myötä Likka oli super rento ratsastaa. Tiesin että nyt kun ottaisimme laukat, se ainakin avaisi mahdollisesti eilisen estevalmennuksen jälestä palautumattomattomia lihakset. Poni tiesikin mistä olisi kyse, sillä kun käänsin sen suoralle kohti toista suuntaa, se alkoi nykiä ohjastuntumaa.
"Ei vielä."
Pidin hevosen käynnissä ja otin parit pidätteet läpi ennen laukannostoa. Pohetta antaessani tamma harppaisi tuttuun isoon, hevosmaiseen laukkaansa. Siirsin painon enemmän jalustinten varaan, antaen sen selälle tilaa venyä pidempiin askeliin. Spurtti sänkkärillä sai mut pakostakin hyvälle tuulelle. Ponitammakin pärskähteli tyytyväisenä hidastellessamme toisessa päässä raviin.
"Otetaaks toinen spurtti?"



Höyryjen päästelemisen jälkeen menimme rennot loppukäynnit. Likka oli hyvin kuulolla ja totteli nöyrästi jokaista apuani. En vaivautunut nousemaan selästä sänkkärillä, vaan ratsastin alakentän takaa Yläkokon pihalle. Pihaan kaartava autokaan ei hätkäyttänyt tammaa, kun laskeuduin selästä tallin edessä. Löysäsin hetimmiten satulavyön, nostin jalkkarit ja laskin ohjat kaulalta. Vein risteytystamman mukanani yksäripuolen käytävälle harjattavaksi.
"Kohta sä pääset sit tonne tuntsaripuolelle takas", selitin purkaessani varusteita.
"Päset kiertää taas tunneilla ja ehkä mäkin pääsen sua välillä ratsastamaa."
Nostin satulan käsivarsilleni ja kiikutin sen suitsien kera satulahuoneeseen. Käytössä olleen satulahuovan laitoin roikkumaan narulle, jotta se kuivaisi. Saman tein käytössä olleille suojille, kun nekin olivat hionneet.

Puhdistaessani ponin takakavioita, kuulin Kajankoskien saapuvan talliin kovaäänisesti väitellen. Laskin kavion maahan ja suoristin selkäni. Tytöt suuntasivat suoraan satulahuoneeseen hakemaan ylläpitoheppojensa riimunnaruja. Merida pysähty mun kohdille kysyen miks olin niin hiljasen olonen.
"Puretaan tänää Iidan kaa ylläpitosoppari. Likka tarvitaan tunneille ennemmin tai myöhemmin korvaamaan Rimpeä", huokaisin kulmat kurtussa.
Mua oikeestaan vitutti koko asia.
"Auts", Merru irvisti ja tuli halaamaan mua pikaisesti. "Koita pärjätä."
Niiden mentyä tallista jatkoin Likan laittamista pois. Putsattuani viimeisenkin kavion, tiputin koukun pakkiin ja irrotin tamman käytävältä. Tartuin riimunvarteen ja lähdin viemään Likkaa vierelläni tarhalle.

Suoritettuani tallihommat loppuun odottelin Iidan paikalle tuloa. Purettas sopimus heti, niin eipähän jäis päänvaivaa. 
"Ai hei. Mennääs tänne toimiston puolelle", Iida virkkoi kolistellessaan talliin.
Seurasin naista työtoimistoon. Huone oli pieni ja täynnä lajiteltuja hevosten eläinlääkärintodistuksia, hevospasseja, kilpailulupapereita ja sen sellaisia. Keskellä huonetta oli tietokonepöytä, jonka taakse Iida siirtyi istumaan.
"Odotappas... Laitoin sen lapun tänne sivummalle-"
"Tässä ole hyvä", Iida lausahti ja ojensi lomakkeen, jonka olin helmikuussa täyttänyt.
Alla oli sopparin purkamiseen tarvittava allekirjoitus kohta. Sutaisin siihen nopeasti nimeni, rustasin nimenselvennyksen ja päivämäärän. Iida sai lappunsa takaisin ja tunkas sen sitten johonkin lokeroon.
"No se on sitten sillä selvä. Kiitos. Saat sitten ne kisat käydä kun niihin ton ylläpidon aikana ilmottauduit."
"Joo mut mun pitää mennä. Moro", huikkasin melkein heti ja käännyin lähtiäkseni toimistosta.
"Topi?" 
Käännyin nimeni mainittaessa. "Niin?"
"Mä toivon että jatkat täällä siitä huolimatta että Likka on pantu takas tunneille."
Hymähdin epämääräset heipat loihtien kasvoilleni hämmennyksen sekaisen hymyn. Astuessani ulos tallista oli yks asia ainakin päivänselvää. Mulla ei ollut enää ylläpitohevosta. Eli toisinsanoen mulla ei ollut enää syytä tallille vaivautua.



// VOi sä et voi arvatakaan kuinka haikea olo mulla oli ja kuinka mua kadutti mitä tein sua kohtaa, mutta tallin omistajan on pakko välillä tehdä hankaliakin päätöksiä. Anteeksi. Saitte kuitenkin Likan kanssa hyvät treenit vedettyä pellolla ja tamma nautti mikä parasta! Se ei tosiaan oo menny huonoon kuntoon sun kanssa vaan jopa parempaan ja on ihanan reaktiivinen ja rento, mikä on hyvä kun se tunneille menee, voi sä et tiedäkään kuinka sitä on kaivattu. Mä lupaan sulle, että saat sillä vielä ratsastella ja hoitaa, jos mieli tekee ja valkkaryhmässä saat sen pitää edelleen jos haluat! Sä oot kuitenkin sen kanssa kehittynyt niin hurjasti. Onhan sulla merida syynä, miksi käydä tallilla, saatte viettää aikaa niin paljo kun haluatte täälä ei se kuule tähän heti lopu, mulla kun on sulle varasuunnitelma niin saat haastetta vaikkakaan sen haasteen kanssa sä tuskin nooin vapaasti voit ikinä mennä kuin likan kanssa tänään, se kun ei ole ihan maastovarma, mutta katotaan mitä aika tuo tullessaan. Koita pärjätä! </3 22v€ -Iida

[Topi]

BACK IN BUSINESS

10.10 / Maanantai

En ollu hetkeen käyny Yläkokossa, kun kiinnostus oli lopahtanu. Likan kanssa kaikki sujui liiankin helposti, kun taas Jipun kanssa meillä ei ollu synkanny. Iidan 'talli on täysi'-puheista huolimatta olin käynyt koeratsastamassa sitä yhtä hevosta. Se oli jollain tapaa Jippua tasaisempi ja nöyrempi, mutta oli kuitenki orimainen ori. Semmone tulevaisuuden lupaus niin ikään.

Näin maanantaiksi olin pumminut Meridalta kyydin tallille, kun mun skoba oli niin huonossa hapessa. Milja sai istua takatilassa, en sit tiiä suuttuks se mulle ko ryöväsin etupenkin paikan itelleni.
"Ai antoko Iida sulle Likan takasi?" Merida kysyi käynnistäessään mopoautonsa.
"Joo anto se. Pakko sen oli ku en Jippua huolinu. Se tammanperkele tiputti mut melkee heti", selitin pilke silmäkulmassa.
"Ymmärrän tammat ei aina oo niit mukavimpii etenkää kiima-aikaan."
"Nii vaik onhan Likkaki tamma. Paljo helpompi tosin."
"Ainii mut eikö sun pitänykkää kattoo jotai uutta ylläpitohevosta? Siis sieltä jostai Foxyn paikasta tai sellasta toi Merru mulle eilen puhu", takapenkin porkkanapää uteli.
"No siis oisin mä varmaan ottanukki sieltä mut koska toi Jippuki tuli nii talli on täys. Piän nyt ton Likan sit."
"Aa, no mut oliks siel ees mitää kivan olosta hevosta?"
"Olis siel ollu yks kuuen vuoden ikäne. Eiku hetki oliks se seittemä? No mut joka tapauksessa. Just semmone mun tyyline hevonen. Mut ehkä se jää semmoseks tulevaisuudenhaaveeks kunnes tallis ois tilaa... Jos se vaan pysyy ilman omistajaa. "
Milja vaan nyökkäs ja alko selaamaan puhelintaan.
"Mm. Puhuiks muuten sille Elsalle?" Merru kysäs viitaten aiempaan lupaukseeni.
"En."
"Mitä Elsasta? Eiks se oo se abi, pinkkihiuksinen?" Kuului takaa Miljan ihmettely.
"On se se, mut ei tää asia kuulu oikeestaa sulle. Mut Topi aattelitsä sit ollenkaa? Siit on kuitenki jo kulunu aikaa", Tyttöystäväni epäili pitäen katseensa edelleen tiessä.
Lähetin parit snäpit Aleksille välissä ja vastasin sitte:
"Onks sil oikeest välii? Eiköhä se ymmärrä ko vaan ignoraan sen."
"Toivottavasti", Merida hymähti ja vaihtoi sitten aihetta.
"Ootsä vielä päättäny miks aattelit pukeutuu siin kisas? Jos siis osallistut?"
Katsahdin tummahiuksista virnistäen silmiin.
"Enks mä ookaan ilmiselvä ritari?"

Saavuimme Yläkokon pihaan hetken päästä. Nousin mautosta melkeen heti serkusten tullessa pian perästä päin.  Katsahdin tarkemmin Miljan räikeän oransseja hiuksia ja nauroin. Ne näyttivät valossa vielä kirkkaammilta.
"Miten sä tommoset hiukset?"
"Mitä Roopeki tykkää?"
Milja tönäs mua ja kiels nauramasta.
"Nää on sitä halloweenhommaa varten!"
Pudistelin päätäni kiusoitellen ja jatkoin tallille päin matkaamista. Merida oli jäänyt vähän taka-alalle ja tämä harppoikin meidät kiinni. Se alko puhumaan niistä Lucan bileistä, joista mä en totta puhuen ollu erityisen innostunu. Miljan puheista päätellen, sekin lähti lähinnä Roopen takia mukaan.
"Ette te kadu et lähitte mukaan", Merida vannoi huomatessaan molempien laantuneen innostuneisuusen.
"Topi etkai sä vaan oo pyörtämäs päätöstäs? Oothan sä edelleen tulossa?"
"Kai mä tuun. Porukat on muutes lähös Lahteen mein tädin luo kyläilees niin mä voisin viiä teiätki autolla sinne Lucalle. Jos siis kyytii kaipaatte?" 
"Not baad. Mut mites kortin kans?" Porkkanapää keksi udella.
"Mut jos ollaan kännissä sielt tullessa nii mite aattelit ajaa?" 
"Kyl mä luotan mun ajotaitoihin", lupasin saaden molemmilta epäluuloiset katseet.
Käännyin tallin ovien kohdalla tarkoituksenani astua sisään. Tytöt seisahtuivat odottaen ikäänkuin vastausta. Virnistin huvittuneena.
"C'moon kyl tää menee hyvin!"

Likka nuokkui uneliaasti tarhassa, kun otin sen naruun. Poni lähti laiskasti köpöttelemään vierelläni avatessani portin. Ulkona oli kylmä, olihan asteet viime aikoina kävässy nollankin alapuolella. Ei siis ihme että Likkakin olisi mieluusti jäänyt torkkumaan auringon valoon. Kävelin puhelin kädessä kohti tallia kunnes kuulin joidenkin tallityttöjen takanani puhuvan hiljaa. Ilmeisesti kaikki eivät olleet tyytyväisiä siihen, että Likka viime hetkellä napattiinkin pois tunneilta. No, olihan se ollu tykätty ratsu helppoutensa vuoks. Helppoudesta puheen ollen oli tamman kanssa arki sujunut jo pitkän aikaa vaivattomasti. Salomeki valitti mulle et mun kannattas alkaa kehittyy enemmän muun hevosen kanssa, kun Likan kanssa pääsee liian helpolla. Vaikeusastetta pitäs kuulemma lisätä, eikä Jipun sivuuttaminen ollut niin järkevä veto. But sys, don't mess with my business.

Laitoin Lilkuria valmiiksi käytävällä. Merida oli laittamassa Peukkua taaempana käytävällä. 
"Milja jäi viel tappelee Alman kaa tarhalle", Merru selitti.
Siinä hevosten laiton lomassa puimme sitä kyytiasiaa, joka oli mun mielestä jo ihan selvä. Merida halus kuitenkin pohtia päässänsä heränneitä kysymyksiä ja vieläkin se kauhisteli että jos me jäätäisiin kiinni.
"Ei me jäädä", huokaisin ja pyysin tammaa nostamaan kavionsa.
Se ei olisi jälleen jaksanut pidellä jalkaansa ilmassa kauaa, vaan yritti kärsimättömästi repiä sitä maahan. Kielsin sitä pariin kertaan ja rapsutin kavioista enimmät murat pois. Merru alko jo vähän lämpeemään ajatukselle kyyditsemisestä, joten läksin hakemaan satulahuoneesta Likan varusteita. Palasin kuitenkin satulahuoneesta hetkeä myöhemmin pelkkä kypärä päässä. Ei mulla ollu kauheesti intoo vetää koulurääkkii, joten menisin vaan päitsillä rennosti.

Talutin tamman alakentälle, jonka laidalle tupsahti heti pari tallityttöä. Poikia ei tallilla liiemmin näkynytkään mun, Joonaksen ja Lucan lisäksi. Tietty jotkut harvemmin. 
"Hei tuus nyt", käskin Likkaa joka oli jämähtänyt syömään pakkasruohoa kentän laidalta. 
Johdatin sen keskelle hiekkakenttää ja kapusin kyytiin harjasta kii- tyylisesti. Likka herkkänä hevosena lähti eteenpäin pienestä pohkeesta. Ratsastaessani laidan ohi, tunnistin pari aidalla norkoilevaa tallilaista. Se oli se joku Alina ja joku toine. Ok, en mä ihan nimeltä useempaa tunnistanu. Keskityin ratsastukseen ja annoin näin alkuun Likan vaan kävellä rennosti, niin pitkin ohjin ku molemminpuolin kierretyl riimunnarulla vaan pysty. Kuitenkin koska mulla oli jännesuojatkin laitettuna, aattelin et voisin hypätäkin vähän.
"Hei käviskö joku teist tekemässä esteen?" Pyysin tytöiltä.
Hujauksessa pari niistä pujahti aidan ali kentälle estettä rakentamaan.
"Ristikko vai pysty ja minkäkokonen?" Tiedusteli toinen niistä.
"No tehkää vaikka kaks. Semmone 60 senttine ristikko lävistäjälle ja kasikymppinen pysty uran vieree."

Esteiden rakentamista seuraillessani verkkailin Likkaa ravissa ja laukassa. Ratsastin kahdeksikkoa ja testailin jarrujen toiminnan. Likka tuntu selkään ihan hyvältä, mitä nyt korvat seilas eteen taakse tuulen vuoksi. Esteiden valmistuttua, rakentajat pyrähtivät aidan ali ja mä rupesin ottamaan vielä muutamia laukkoja. Nostin laukan kulmasta ja Likka toimi kuin ajatus. Hieman vajavaisen ohjausvarustukseni vuoksi seuraavasta laukkaympyrästä tuli suuri. Olin kuitenkin tyytyväinen saadessani ohjattua Likkaa niinkin hyvin. Jarruttelin voltin jälestä takaisin käyntiin ja suunnittelin tulevani ensin ristikon lävistäjällä. Jatkoin raviin ja annoin keskellä pitkää sivua huolelliset laukka-avut. Likka pyrähti laukkaan viiveellä muutaman raviaskeleen saattelemana. Kaarre tuli vähän jyrkästi, mutta matkaa jatkettiin lävistäjälle. Likka iski silmänsä esteeseen ja kiihdytti sille innoissaan. Ennen estettä painoin pohkeet kiinni ja sulauduin mukaan hyppyyn, Likan leiskauttaessa ristikon yli.
"Hyvä hyvä", naurahdin taputuksen lomaan ja ohjasin tiukasti uraa viertävälle kasikymppiselle.
Takaraivooni oli kyllä painunut se Reifirin ohje kulman huolellisesta ratsastamisesta, mutta nyt teinkin äkkipikaisen päätöksen. Este ei kuitenkaan ollut Likalle erityisen iso sen kapasiteettiin nähden, joten parin laukka-askeleen tie esteelle ei ex-kenttäponia tuntunut hetkauttavan. Hyppy lähti hyvästä kohdasta, suurella kaarella. Tukeuduin harjaan ja ylitimme esteen näppärästi. Laukkaa jatkoin uralle asti ennen kuin jarruttelin raviin kehuen tammaa. 

Tulin esteet putkeen vielä muutamaan kertaan hyvällä menestyksellä. Näin loppua kohden ihmiset aidalta vähentyivät kun paikalla oli enää kaksi tyttöä.
"Hei viittisitteks korottaa ton kasikympin viel metriseks nii menisin sen viel kerran?" 
Kävelin ponilla uraa pitkin Alinan käydessä estettä korottamassa. En ollut oikeestaan ikään menny korkeempaa pelkällä riimulla. Likka tosin kun käyttäytyi niin hienosti, niin pakkohan sitä ois kokeilla. Metrin pystyn ollessa valmis, nostin laukan ja ratsastin suurehkon voltin. Otin puolipidätteen läpi ennen esteelle kääntämistä ja ratsastin huolellisen kaarteen. Tamma korskahti ja kiihdytti jälleen esteelle korvat hörössä. Olin jo valmistautumassa hyppyyn, kun jokin asia päästi kovaäänisen kolauksen kenties tuulenvoimasta. Kerkesin tajuta Likan säpsähtävän ja kääntyvän jyrkästi oikealle, mun jatkaessa suuntaa vasemmalle. Sekunnissa rysähdin ninjatyylillä esteen sekaan. Tunsin kuinka mun kylki otti raskaasti hittiä estetolpasta ja leukaan kolahti puomi. Pian mä tapasin myös maankamaran litistäen mun vasemman käden alleni.
"Saatana vittu perkele", manasin liikahtaessani.
Kylkeen ja käteen sattu niin vitusti. Piinaavasta kivusta huolimatta nousin jalkeille tuntien kuinka melkein joka paikkaa jomotti. Leuka, huuli, takaraivo, kylki, vasen käsi...
"Sattuko?" Alina kysyi käsikynkässään toinen nollaykköne.
No siis ei vittu tietenkää? ))) mähän vaan lensin tonne esteen sekaan..
Päätin vain nyökätä vastaukseksi ja koetin kävellä. Se onnistui jotenkin, mutta kipu häiritsi tietenkin. Kaksikko tarjoutu huolehtimaan Likasta, joka oli juossu säikähtäneenä kentän toiseen päähän. 
"Joo no mä meen paikkaamaan itteni", mutisin ja läksin hitaasti tallia kohti.

Tallituvassa istukin muutama tuttu, kun sinne tulin. Angelika näytti aavistuksen järkyttyneeltä muutaman muun kera.
"Mitäs mitäs? Onks taas extreme rider ollu asialla?" Salome vittuili kun menin kaivamaan esille ensiapulaukua.
"Haista vittu", murahdin siskolleni.
Mun alahuuli oli melkeen halennu siinä puomiin leukani rysäyttäessä, että nyt siitä vaan valu solkenaan verta. Uskoisin että rautanen puomin kannatin oli jostain kohtaa terävä ja se oli siihen osunu. Ensiapupakkauksesta kaivoin esille sideharsoa ja aloin painamaan sitten huultani sillä. Istahdin sohvalle pidellen yhä paperia huulessani. Kylkeä särki vieläkin kiitettävästi ja vasen käsi oli tyyliin venähtäny. Leukaa ja otsaa jomotti myös, mutta hengissä oltiin.
"Cool look sulla ny halloweenii varten", vitsaili Angelika varmistettuaan ensin ettei ollut käynyt pahemmin.
"Erittäin. Itekki tykkään."
Otin puhelimeni esille ja tajusn vasta nyt että se oli ollut mun taskussa pudotessakin. Iphone ei kuitenkaan ollut saanut sen suurempaa kolhua. Avasin lukituksen ja siirryin snäppiin. Tietenkin mun oli pakko ottaa kuva Mystoryyn ja sen jälkeen Merrulle.

Ku mun huuli ei lopettanu veren tiputtamista lainkaan, mä päättelin et se luultavasti oliki sit haljennu ja pitäs liimata tk:ssa. Siirryin tallin puolelle, koska mun pitäs ootella Meridaa ja Miljaa et saisin kyydin. Ja ei siinä, ei mulle kipu koskaan ollu ollu kauheen paha asia, tunnetila siinä missä muutkin. Istahdin siis käytävän penkille pitelemään sideharsoa ja selaamaan puhelinta. Alina ja se sen kaveri kävi infoomas mulle et ne oli käyny viemässä Likan takasin tarhaan. Kiitin niitä avusta ja jatkoin snäpin selausta. Sain useita kysymyksiä siitä mitä mulle oli tapahtunu, joten otin vaan kuvan tallin käytävästä, selitin mitä tapahtu ja laitoin sen saman snäpin kaikille kyselijöille. Kerkesin snäpätä jonkun aikaa, kun kuulin Meridan saapuvan Peukun kanssa talliin. Kavion kopse kaiku tallissa ja huomatessaan mut istumassa käytävällä, se laitto Peukun nopsaa kiinni ja tuli sit kyselee mite voin.
"Näytä sitä sun huultas", tummahiuksinen pyysi.
Otin paperin alahuulen edestä Merrun tutkaillessa haavaa mietteissään.
"Auts. Sehä on haljennu."
"Mm."
"Sattuks muualle?" 
"Eipä kauheesti ku mulla on aika korkee kipukynnys."
"Mite sä oikee onnistuit täs?"
"Noo Likka vähä säikähti ja olti just menos metrine este. Poni vetas oikeelle ja mä jatkoin vasempaan ja rysäytin sinne esteen sekaa."
Meridan kasvoille nousi väkisinkin virne.
"Miten meni noin niiku omasta mielestä?"

Kun Milja ja Merida oli valmiita me lähettiin mautolla Yläkokosta. Mut käytiin heittämässä tk:hon, josta mä sitten sain liimauksen siihen huuleen. Ne tsekkas samalla muutki ruhjeet ja tuloksena oli kuten mä jo arvelinki, venähtäny käsi ja mustelmat. Pääsin lähtemään sieltä puolen tunnin päästä, ku alkuun olin joutunu odottelemaan vuorooni jonkun aikaa. Saa nähä jaksanko hetkeen vaivautua tallille, etten mä sentään hengestäni pääse.  


// Nonii vaikka likka suht varma onkin niin ei sekään voinut olla säikähtämättä kovaa kolahdusta, niin ne hepat on vaan arvaamattomia. Ja tosiaan sua varten hommasin jipun josko olisit haastetta kaivannut mutta jippu oli aika iso pala purtavaksi ja sä oot niin tottunut likkaan. Voithan sä toki joskus sillä jipulla ratsastaa taas likan ohella vaikkapa. Likka on ikään ku ruunamainen tamma, kun sillä on harvoja tammamaisia tapoja ja nekin pääsee vasta ilmoille kun sillä on kiima. Ai kauhee kuinka sä menit noin hurjasti ratsastamaan, mitäköhän repe tykkää kun se kuuli että sä menit ja oioit kulman, onneks likka on pelastaja aika tilanteessa ku tilanteessa, on niistä kenttä hepoista hyötyä. Sun olis paree olla kunnossa lauantain estevalkkaan! 18v€ -Iida

[Topi]

Yksisarvis-Likka
28.10

"Topi mitä hittoo sä oot menny tekee Likalle", Merida nauroi kun pyysin sen paikalle tarkastelemaan masterpieciä.
"Hei et viitti olla noin törkee. Just hieno. Pitäs Reetullekki koittaa", ohi mennyt Angelika lausahti kannustavammin.
"Topi the horse hairdresser", sys naurahti kurkatessaan Foxyn karsinalta.
"Ei muuten mut toihan on kaiken lisäks vino."
"No niimpä."
"Perfektionistit."
"Ite oot nisti", Salome näpäytti yrittäen jotai comebackkii.
"Aikamoine roustaus", virnistin pilke silmäkulmassa ja katsahdin sitten "luomukseeni" , joka oli oikeesti heeeno

// Ahahaha ihana luomus kertakaikkiaan<3 tulkaa kisoihin noilla niin saatte ainakin katseita käännettyä! 6v€ -Iida

[Topi]

20.11 sunnuntai

"Topi voinko lainaa sun derbiä?" Salome aneli tultuani keittiöön.
Punapää ahmi juuri aamupalaa kitusiinsa ja mitä ilmeisimmin oli aikeissa lähteä tallille.
"Saanks?" Salome kerkesi jo jatkamaan.
"Et koska oon iteki menos tallille", totesin mennen jääkaapille.
"No millä mä sit meen?" Siskoni angstasi toivottomana.
Virnistelin ja istahdin pöytään. Vetäisin jogurttipurkin kannen irti.
"Ei mun tehtävä varmaa oo sulle löytää kyytiä?" Naurahdin ja aloin lappamaan jogurttia suuhuni.
"No ei mut ajattelisit muaki. Sä saat niinkö Merrult kyydin ku taas mun pitäs saada sun derbi."
"Ei oo edelleenkään mun asia", huokaisin jatkaen syömistä. "Mut kyl sä kyytiin mahut."
Salomen kasvoilla käväisi pikainen huojentunut hymy. "No hyvä. Mä oon valmis sit heti et mennään ku oot syöny."
"Joo joo."
Söin jogurtin loppuun, jonka jälkeen vein roskat roskiin. Olin lähdössä keittiöstä, kun aamuvirkku äitipuoleni keskeytti minut.
"Joko te olette menossa?"
Nyökkäsin ja odotin mitä sanottavaa hänellä oli.
"Kerkesittekö te edes aamupalaa syödä? Muistakaa että me lähdemme Mikon ja Veelan kanssa nyt sitten pariksi päivää Lappiin siskoni luo. Älkää siis unohtako avaimia     mihinkään", Minna valisti katsoen minuun merkitsevästi.
"Ei se mun vika ollu et ne avaimet viimeks lens johonki pusikkoo", puuskahdin ja ohitin naisen nopeasti. 
"Hyvää tallipäivää ja olkaa sitten kiltisti!"
"Joo joo."
Astelin eteiseen, jonne Salome oli jo mennyt odottamaan. Puin takkini päälleni ja tungin kengät jalkoihini. Avainnaulakosta mukaan tarttui sekä kotiavain että derbin lukon avain.
"Mennääs."

Lumisella kelillä meno oli hieman riskialtiimpaa, mutta kyllä me kaatumatta tallille saakka selvittiin. Salome jopa nöyrästi kiitti kyydistä kysyen perään pääsisikö kyydilläni kotiinkin.
"En mä kai sua voi matkanvarrellekkaan jättää, vaikka välillä tahtoisinki", hymähdin ja lähdin systerini perässä kohti yksäripuolen ovea. Yksäripuolen käytävällä Merida laitteli Peukkua valmiiksi. Edempänä silmäni kiinnittyivät kaksikkoon, jota en ollut ennen nähnyt. Mitä hittoo, oiks joku uus vaivautunu Yläkokkoon? Tiirasin uudet tulijst pikaisesti päästä varpaisiin, hevosen tapauksessa tietenkin kavioihin. Arviolta meidän ikäisellä nuorella oli tumman ruskeat hiukset liukuvärjäyksellä. Lyhyt, noin 160-senttinen tappi harjaili tummaa puoliveristään. Salome pujahti viereltäni satulahuoneeseen, kun taas itse astelin Meridan luo.
"Hei", Merru tervehti.
"Kuka toi muuten on?" Tiedustelin tyttöystävältäni.
"Siis ne on ne uudet. Elaine ja toi hevonen on Kleine", Merida selitti jatkaen sitten harjausoperaatiotaan.
Nyökkäsin ja katsahdin vielä uudestaan uuteen muijaan. Oikeesti sehän oli hyvännäkönen ja mitä olemuksesta vois päätellä niin mukavakin.
"Ei huono", virnistin Meridalle, joka läimäs mua vitsillä avokämmenellä poskelle.
Se teki kyllä oikeastikin kipeää. Pitäis ilmeisesti varoo sanojaan, ettei sai enempää Bitch slappeja. Hieroen kämmenen kuvaa poskessani luikahdin Likan karsinalle, minne mun oli alunperikin pitänyt mennä. Pilkullinen risteytysponi töytäisi minua kaverillisesti, harmi vain että se töytäisy tuli kipeään poskeeni. Irvistin.
"Muistuta mua sit Likka et varon sanojani ku Merru pian antaa mulle kunnolla turpaan", vitsailin suureen ääneen, jotta Meridakin kuulisi.
Peukun suunnalta kuului huvittunut naurahdus. Hymähdin ja talutin Likan käytävälle. Kiinnitin sen molemmin puolisiin ketjuihin ja hain harjapakin satulahuoneesta. Harjailin Likan rauhassa kaulasta etiäpäin. Se pärskähti ja yritt jatkaa tökkimistäni. Ketjut ottivat kuitenkin vastaan, eikä poni onnistunut. Hyvä niin. Koukkasin ensimmäisen kavion ja raaputin sieltä mudan ja lumen sekaisen paakun irti. Kokeilin nopeasti kenkien pysvyyden naputtamalla kaviokoukulla. Tein näin jokaikiseen jalkaan ihan vain varmuuden vuoksi. Puhdistettuani jo valmiiksi puhtoisen ponin, läksin satulahuoneeseen varusteita hakemaan.

Noin vartin kuluttua Likka seisoi edessäni valmiina. Satula oli selässä, suitset päässä ja jännesuojat jaloissa. Tänään olin ajatellut että menisimme maneesiin ja hyppäisimme siellä. Merru oli saanut äskettäin jäädä seisomaan Likan kera talliin, kun kävin rakentamassa esteet. Olin koonnut neljä estettä. Yhden sarjan ja kaksi muuta. Sarja oli lävistäjällä, toinen punavalkea este yhdessä kaarteessa ja kolmas porttieste oli sijoitettu suoralle linjalle. Niitä pystyisi sitten korotella tarpeen mukaan, nyt olin lykännyt esteet 70-senttiin. Irrotin ponin käytävältä ja läksin Merida Peukun kanssa perässä maneesille. Matka maneesille tuntui tappavalta, kun pakkanen oli oikeasti inhottava. Ihme kyllä mullakin oli jossain vaiheessa alkanut paleltaa, kun ihan talven alkumetreillä tarkenin pelkässä hupparissa.

Maneesin lämmitys oli oikeasti niinkö taivaanlahja, miettikää vaikka asteita ulkona olis 30, vois siltikin piiloutua maneesin lämpöön. Se tosin vaati hallin nopeaa varaamista ja kiiruhtamista, sillä tähän aikaan vuodesta maneesi oli aina täynnä. Heräsin ajattelemasta, kun Likka tökki olkapäätäni. Hymähdin sille ja vein ponin sitten keskelle maneesia. Mittasin jalkkarit estejalkkareiksi ja punnersin itseni sitten selkään. Sivusilmällä huomasin Merrun jo menneen Peukun kanssa uralle ja ratsuponilla tuntui olevan virtaa. Niin oli kyllä Likallakin, sen huomasin kun kehotin tamman liikkeelle. Ohjasin Likan uralle ja laskin ohjat löysiksi.  Annoin sen ensin kävellä pari kierrosta pitkin ohjin. Kävelyn oheen testailin tehdä paino- ja pohjeavuilla voltteja. Likka kyllä kääntyi, mutta poni tapasi kääntyä liiaksikin. Kieräytin sen yleensä pohkeen avulla ja ollessan herkkä tamma, menivät avut perille. 

Alkuhimmailuiden jäljestä keräsin ohjat tuntumalle ja nostin vilkkaasti ravin. Lähdin keventelemään tottuneesti ja pyrin suoristamaan Likan. Pyysin sitä ravaamaan reippaammin, mikä ei näillä pakkasenergioilla ollut temppu eikä mikään. Ravailin laajoja ympyröitä pienentäen ja suurentaen. Tamma oli pohkeen edessä ja se tuntui kivalta ratsastaa.
"Peukku on yllättävän kiva. Pitäskö meidänki ottaa pari pomppua?"
"Kannattaa, mut heivaako se tamma sut johonki vai uskoks et pysyy homma lapasessa?"
"Uskon mä", Merru vakuutteli ja valmisteli jo laukannostoja.
Ravasin vielä pari kierrosta toiseenkin suuntaan taivutellen ympyröillä. Sen jälkeen istuin harjoitusraviin ja valmistelin itsekin laukannostoa. Puolipidäte, asetus sisään ja tarkat laukkapohkeet. Risteytystamma pyrähti innokkaasti laukkaan. Se kalauti hampaansa kuolaimeen ja yritti lähteä virroissaan viemään mua. Käänsin kuitenkin äkkiä tamman pään maneesin seinää vasten, mikä jarrutti menoa. Hiljennettyään pysähdykseen asti ihmettelin ponin käytöstä. Oli nää pakkasenergiat vaan niin ihanat.

Saatuani onnistuneet laukannostot molempiin suuntiin rupesimme Peukun ja Meridan ohella tulla suoran linjan estettä. Olin jopa yllättynyt Peukun hyvästä käytöksestä. Sekin oli hypätessä alkanut käyttäytyä mallikkaammin. Likka taas kiihdytti esteelle ja leiskautti sen yli minun mukautuessa hyppyyn. Tulimme esteen useampaan kertaan korotettuna ysikymppiin. Hyppääminen luonnistui ja totesin ponitamman olevan kyllä painonsa arvoinen kultaa. Ehkä se oman hankkiminen ei ollutkaan niin ajankohtaista, vaikka haastetta saisi ollakkin enemmän. No, pitäisi kysyä sitten Iidalta josko sillä olis ideaa mun ratsupulmaan. Likka oli osaava, mutta ehkä turhankin helppo. Talli oli täynnä, eikä sen vuoksi oman hevosen hankkiminen onnistunut. Vastauksen pitäisi sitten löytyä Yläkokon omista hevosista. Ehkä joku Jipun kaltainen tarvitsisi ratsastajaa?'

Hypättyämme suoran linjan estettä, halusin alkaa tulla esteitä ratana. Aloitin ensin hyppäämällä suoran linjan esteen, joka oli yhdeksänkymmentä senttiä. Se ylittyi nopsasti. Ohjasin loivasti kaartamalla sarjalle. Likka kiihdytti viimeiset askeleet ja hyppäsi sarjan A-osan. Pidin pohkeet kiinni ja sitten ylittyikin sarjan b-osa. Laskeuduttuamme sarjalta, lausuin vaimean kehun ja jatkoin viimeiselle, vinosti asetetulle esteelle. Ratsastin tien huolella rauhoittaen Likankin vauhdikkuutts puolipidätteillä. Ollessani suorassa linjassa esteelle, päästin ohjaa ja Likka kiihdytti innokkaasti. Lähemmäs metrinen este lähti pohjasta, joka johti puomin kolahdukseen. Esteen ylitettyämme katsahdin taakseni ja näin puomin heiluvan kannattimellaan. Sen liikerata kuitenkin hidatsui eikä se tipahtanut alas.
"Hyvä tyttö", kehuin esteiden jäljestä.
Laukka jatkui vielä hetken, mutta hidastin vauhdin lopulta käyntiin. Esteet olivat sujuneet hyvin, eikä mulla ollut pakottavaa tarvetta hypätä rataa uudestaan. Siirsin uudelleen raviin ja aloin verkkaamaan pitkin ohjin uralla. 

Rentojen loppukäyntien jälkeen jalkauduin ja lähdin Likan kanssa maneesista. Merida tuli Peukun kanssa perässä ja hän hehkutti kuinka kivasti oli mennyt. 
"Siis Peukku osaa välil olla kyl niin huippu!"
"Jep uskotaan ton sun hehkutuksen perusteella", vinistin ja tökkäisin tätä olkapäähän.
"Hei älä töki tai saat pian uuden läpyn poskelles", Merru vitsaili ja töytäisi takaisin.
Kävelimme hionneiden hevosten kanssa tallille. Yksäripuolella riisuin Likan varusteista ja pesaisin hikikohdat pesusienen kanssa. Kävin hakemassa loimen ja puin sen sitten ponille. Sen jälkeen lähdin viemään Likkaa tarhaan, sillä kello oli vasta puoli kolme tammalla olisi vielä tarhausaikaa jäljellä. Ponitarhat oli yhdistetty, joten päästin ponitamman riekkumaan tarhaan viiden muun ponin kanssa. Hämärä oli toki jo alkanut laskeutua kun tarhalta talliin palasin, mutta mikään synkän pimeä ei vielä ollut. Yksäripuolen kautta talliin tullessani, oli koko käytävä tyhjä. Siitä päättelin Merrunkin lähteneen viemään Peukkua pois. Tylsyyksissäni lähdin käppäilemään rappusia ylös tallitupaan.
"Moro", Jäger tervehti sisään astuessani.
Tallituvassa oli kymmenkunta tallilaista, osa tavallisia tuntilaisia. Moikkasin useimpia ja siirryin istumaan sohvalle. Tajusin sen uuden muijankin olevan täällä tallituvassa ja tälläkin hetkellä se osallistui sosiaalisesti keskusteluun. Salomekin tuli hetken pästä tallitupaan tivaamaan monelta lähtisimme.
"Kohta", lupasin sen enempää aikaa määrittelemättä.
Salomen tulon jälkeen tallitupaan alkoi lappaa porukkaa puolin ja toisin. Osa lähti ja osa tuli. 
"Okei no lähetään", huokaisin uupuneesti.
Iltojen hämärtyessä väsymys oli alkanut painaa päälle. Salome oli heti viivana lähdössä.
"Mut oota mun pitäs löytää eka Merru ku se vois tulla meille viikolla ku porukatkaa ei oo kotona", selitin siskolleni noustessani ylös.
Läksimme nopeasti portaisiin Salomen höpöttäessä jotain Takusta ja siitä kuinka se oli tänään lentänyt sen selästä. 
"Ei niikö virtaa ollu tai mitää."
"Jep."
Portaissa Merida tulikin vastaan ja infosin sille et voi tulla meille viikolla. 
"Okei, heippa sit", Merru hymyili ja sivuutti meidät tallitupaan mennessään.
"Saanks mä sit ajaa?" Salome aneli.
"Et vitus", nauroin katsoen punahiuksiseen pilke silmäkulmassa. "Mä en haluu viel päästä hengestäni."



// Aie miten ihana ele siskolle sulta, on ne veljet kultaa, vai? Ei mutta kiva kun siskos suostuit kyytiin ottaa ja viedä takaisin kotiinkin, eipä salomen tarvinnu pakkasessa värjöttää! Nyt teitä on sitten enemmän yksityisiä kun kleine muutti ritun tilalle ja yksäripuolella on enemmän seuraa, mikäs sen mukavampaa, jos se on kerta kans silmänruokaa? Likalla oli kyllä joskus tunneilla ollessakin tapana lähteä lyhyeksi aikaa testaamaan onko ratsastaja kuinka hereillä, kiidättämällä sitä, ja tapa ei näköjään ole vielä ohi. Nyt pakkasilla varsinkin ratsastajan kuskaus on hyvinki kuviteltavaa. Mutta hyvä että esteet sujui tänään, valkkaryhmä on tehnyt teille kummallekin hyvää. Likka on oikei hyvännäköisessä kunnossa, kiitos sun! Mitä sun heppapulmaan tulee, Laku ei ole mikään vaikea, mutta on siinä likkaa enemmän haastetta, onko Lucaksen kanssa vapaa-aika liikaa, sillä voisithan sä vaikka Lakua ratsastaa halutessas. Miksei Jippukin, jos uskot että pärjäät sen kiukkupyllyn kanssa:D 17v€ -IIda

[Topi]

Uusi vuosi 2017
1.1.2017

Muistan hyvinkin edellisten vuosieni juhlinnan olleen tapahtumarikasta. Pussikaljoja, muijia ja aivan liikaa unohtuneita asioita. Tänä vuonna kuitenkin olin asettunut aloilleni ja käväissyt tallillakin keskiyön hujakoilla. Merida oli kotonaan vierailevien sukulaisten kanssa ja meidän oli tarkotus nähä vasta muutama tunti uuden vuoden puolella.  

Tallilla oli ollut todella hiljaista, kun Salomen kanssa talliin hiippailtiin. Törkeästi herätin Likan yöuniltaan (toki olimme kysyneet Iidalta luvan) ja kaappasin sen mukaani kevyelle iltaratsastukselle. Poni ei ollut moksiskaan, mutta uninen turpa hamuili useaan otteeseen taskujani. Hellyin sen verran, että varustuksen päätteeksi ojensin pilkullisen turvan saataville pari porkkanasiivua. 

Kävimme systerin kanssa käppäilemässä hieman maneesissa parien ravipätkien kera ja sitten taluttelimme hevosia jalkaisin pihamaalla katsellen ilotulitusten räiskettä. Foxy ei kuitenkaan kestänyt pauketta, vaan Salomen oli vietävä se melkein samantien talliin. Jäin kaksin unisen Likan kanssa ulkosalle ja tiirailin värien kirjoa taivaalla. Kovin kylmäkään ei ollut ja pakko myöntää et se hetki oli jotenki tunnelmallinen.

// Ja tunnelmallinen kuvakin, hyvää uutta vuotta topi! On se hyvä kun edes joku poika osaa asettua ja rauhoittua, samaa ei lucasta voi sanoa joka tänä vuonna juhlii kuten muinakin. Likalle tais olla aika hämy herätä kesken yöunien, mutta huomasipa ainakin ettei se kovin välittänyt iltajuoksuista ja että se kesti raketit, oli muuten aika hieno show kylällä, eikä villiintynyt niistä kuten Foxy, ehkä likka vaan on niin fiksu:D 7v€ -Iida

[Topi]

"Look at my horse, my horse is amazing"

19.1.2017
Torstai

Liadanin lopullista tulopäivää oltiin jouduttu lykkäämään monesta syystä, mutta sitten vihdoin torstaina, saatiin me perseemme hilattua Marien ja Mirkun myyntitallille. Albiinoponi lastattiin koppiin ja matkan ajan seurasin sen liikehdintää valvontakamerasta. Tien jäisyyden vuoksi matkanteko oli hidasta, mut en mä tosiaan haluis flipata ympäri traikun kanssa, kun olin jään petollisuuden jo aiemminkin kokenut. Nyt mulla ei oikeestaan enää näkynyt niinkään jälkiä onnettomuudesta ja suuri mustelma otsassa oli enää hailakka läntti, joka haaleni entisestään. Mihinkään ei oikeastaan enää sattunutkaan, mikä oli tottakai hyvä juttu. Jotenki mua kuitenkin kadutti ja tuntu et koko onnettomuus oli mun turhamaisuuden syytä. Ei ollut mitenkää mukavaa Salomenkin kanssa käydä jälkeenpäin tutkituttamassa lyöytyjä päitämme terveyskeskuksessa. Molemmat saivat kuitenkin terveen paperit, mistä ei voinut olla enemmän kuin tyytyväinen. Tuleviin estekisoihin yläkokossa olin tottakai aikonut ottaa osaa, ensinnäkin Likalla, mutta myös Possulla. Ehkä se oli vähän hullun hommaa kun en ponia ees tuntenu kunnolla, mutta toisaalta mun tyypilliset sanat: "mikä voisikaan mennä vikaan?" (Nämä sanat tuli sanottua kyllä silloin onnettomuuspäivänäkin..)

Kärrätessämme kärryn Yläkokon pihaan, kipitti mulle jo tutuksi tulleet 03-tytöt Alina ja Emma pää kolmantena jalkana paikalle. Hyppäsin autosta heti pysähtyessämme ja mua alettiinkin pikkumuidujen suunnalta heti pommittaa kysymyksillä.
"Onko se sun poni? Millanen se on? Tuleeks se jossain vaihees tuntikäyttöön? Saanko mä alkaa sen hoitajaks? Voinko mä ratsastaa sillä?"
Viittasin kuitenkin kinttaalla tyttöjen puheille ja käskin heidän hetkeksi sulkea suunsa. Tepastelin traikun tienoille, jonka sisästä kuului vaativaa hirnuntaa. Liadan ilmeisesti ymmärsi olevansa vieraassa paikassa.
"Noh noh", mutisin puoliksi ääneen ja rupesin näpräämään lukkojen parissa. Vihdoin sain lastaussillan auki ja näin Possun päässeen narustaan irti. Sen tajuttuani olisi mieleni tehnyt vain sulkea lastaussilta uudestaan, mutta toisaalta jos poni olisi alkanut rynnimään ulos, olisin luultavasti kaatunut sulkuyrityksieni kanssa. Aivoni raksuttivat melko lailla tyhjää, mutta käskin Alinan ja sen toisen tytsyn mennä ponin peräpäähän ja itse harppasin ottamaan Liadania riimusta kiinni.
"Potkiiko se?" Varmisteli Alina, joka yritti rempseästi toimia takaporttina.
"Muita hevosia ainaki", hymähdin toteavasti mikä sai likat säpsähtämään kauemmas.
Mulla oli kuitenkin jo ote riimusta, joten ei se sinänsä mitään merkannut. Nostin pettäneen riimunnarun maasta ja tutkailin oliko se hajonnut.
"Dääm", äännähdin sillä solki oli päässyt napsahtamaan poikki.
Parenis ostaa jatkossa turvalukollisia naruja, jos kerran meno äityis tälläseks. Huokaisin ja heivasin narun takaisin traikun lattialle. Lähdin peruuttelemaan Liadania varovasti traikusta. Saatuani steppailevan ponin pihalle, Alina ja Emma päästivät ihastuneita kiljahduksia. Ne sivuuttaen yritin pohtia mitä kautta olisi kaikkein vähiten liukasta viedä Possu talliin. Onnekseni Iida tupsahtikin jostain viereeni ja alkoi selittämään miten tallille pääsisi.

Lopulta olimme Iidan kanssa ajatelleet parhaimmaksi viedä Liadanin sittenkin tarhaan, että se saisi purkaa höyryjään. Tuleva tarhakaveri Ranja taas saisi tuntien päätteeksi mennä poikkeuksellisesti karsinaan. Iida jäi tarhanportille keskustelemaan kanssani, jotta saisi tietää millainen poni olisi Yläkokkoon oikein muuttanut. Tottakai mulle tuli ensimmäisenä mieleen ne pahimmat; potkii muita hevosia, äreä luonteinen vaikka ihmistä kunnioittaakin, säpsy, neiti, loimienrepijä ja perso ruoalle. Päädyin vain kuvailemaan suurpiirteisesti ponia sanoilla "aika perus". Saishan kaikki sen tietää ajan saatossa, kuten mäkin tarkemmin. Noiden edellämainittujen piirteiden edelle mulla meni kuitenkin se, et ponilla oli rutkasti kapasiteettia ja rautainen moottori. Sais nähä millasta söhellystä kisat tulis olemaan, mutta kyllä me pyritään harjottelee niin paljon kuin mahollista. Toisaalta pitäis myös antaa Liadanille aikaa sopeutua. 
"No, eikai siinä sit muuta. Muistat tosiaan et se tarhataan Ranjan kanssa ja karsinapaikka on se Peukun entinen", Iida lateli ja viittoi sitten lähteäkseen.
Huikkasin heipat ja jäin nojailemaan aidanpieleen. Kirpsakka talvisää taisi saada Possun entistä hermostuneemmaksi, sillä se ravaili jännittyneenä aidan viertä nuuhkien ilmassa leijuvaa hevosenhajua. Tullessaan kohdalleni se pysähtyi hetkeksi ja mulle tuli semmonen fiilis että tää ois hyvä hetki helliä sitä. Annoin sen ensin haistella toista kättäni ja nostin toisen käden varovasti ilmaan rapsuttaakseni. Pirullinen tamma nappasi kuitenkin hampaillaan kyynärtaipeestani ja jouduin perääntymään samantien. Palasin kuitenkin nopeasti samaan sijaintiini, jotten vain "antaisi tamman voittaa." Vaaleansiniset silmät tuijottivat minua häijysti niskaa pitkin lämäytettyjen korvien kanssa.
"Hei tehääks diili? Sä et syö mua ja sä saat kaiken mun arvostuksen", ehdotin virnistäen.

(Selvä, here u are tää kälynen muuttopostaus. )

// Nättihän Liadan on ku mikä<3 tollane pinkkipossu, ihan osuvan lempinimen sä sille keksit. Hyvä että matka sujui suht hyvin, vaikka riimunnarunlukko rikki menikin, onneksi teidän karsinan edustalla näyttää roikkuvan useampi, jos joku rikki menisi. Ne on tullu ranjan kaa suht hyvin toimeen, vaikka välillä saa pelätä kumpi potkasee ensin kumpaa, kun ranja on alkanut osoittaa mieltään Liadanille. Noh sellasia ne tammuskat on! 14v€ -Iida

[Topi]

Sunnuntai 29.1.2017

"...Ja sit se oli puhunu siitä jotai paskaa seläntakana ja tällee. Mä en oikeesti ymmärrä mitä sen päässä liikkuu ja käy sääliks si-, Topi kuunteleks sä yhtää?" Merida keskeytti selityksensä kun tajusi mun keskittyvän toisen korvan nappikuulokkeen musiikkiin. 
Tummatukkainen loi muhun ihmettelevän katseen ja hoputti taluttamaansa Jemmua. Talutimme hevosia sisälle talliin ja pakko myöntää et olin hieman ignoorannut tytön puheet. Mutta oli mulla kuitenkin täysi työ pitää itseni ja Possun pystyssä liukkaalla tienpätkällä.
"Eeh, kyl mä kuuntelin", koitin valehdellas silmiä räpäyttämättä.
"Topi, mistä mä sit äsken puhuin?"
"No sitä en tiedä, mutta tää biisi on oikeesti hyvä", virnistin ja kaivoin puhelimeni kuulokkeineen esille.
Pysähdyimme niille sijoillemme, jotta saatoin painaa kuulokkeet Merrun korville. Valikoin Spotifysta juuri kuuntelemani kappaleen ja napsautin sen alusta. Merida hyräili vaimeasti kappaleen mukana ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi.
"Pakko myöntää et itekki kuunnellu tän luvattoman monta kertaa. Mut Topi hei, et viittis kuunnella mitä puhun?"
Merrun kasvoilla oli semmonen säälittävä koiranpentuilme, enkä voinut olla naurahtamatta. Kieritin kuulokkeet rullalle puhelimeni ympäri ja tungin piuhasotkun taskuuni.
"Okei, alotas siis ihan alusta toi sun juttu", pyysin ja hoputin sitten Possun liikkeelle.
Merida alkoi selittämään jonkun frendinsä draamaa ja tällä kertaa mä yritin pysyä kärryillä jokaisesta sanasta.

Talliin päästyämme kiinnitin Possun käytävälle Jemmun eteen. Tamma steppaili paikallaan naruissa, eikä pyynnöistäni huolimatta ollut aloillaan.
"Perkele ku tää on niin kiva", huokaisin sarkastisesti ja lähdin hakemaan harjat varustehuoneesta.
Olin tämän reippaan viikon aikana päätynyt tamman hampaiden uhriksi jo kymmeniä kertoja. Milloin se nappasi mua perseestä, takista, hihasta ja pahimmillaan se oli näppäissyt mua selästä. Hampaanjäljet selässä ei kyllä todellakaan ollut häävi näky, eikä mulla ollut todellakaan muodostunut vielä minkäänlaista sidettä poniin. Toisin kuin Likan kanssa meillä homma toimi vain ratsastaessa, joskin siinäkin tamma vei mua 6-0. Välillä oli niin helpottavaa Liadanin jälkeen olla Likan kanssa, kun ei tarvinnut olla varuillaan kaikkea aikaa. Palattuani harjojen hausta Possu oli kääntynyt jo sivuttain käytävällä.
"Seisoopa se kiltisti aloillaan", Salome piikitteli Foxyn karsinasta.
Se ei millään muotoa ymmärtänyt miksen ollut saanut Liadania kuriin hampaittensa kanssa. 
"Kyllä Takkuki sua puree", tuhahdin ja kumarruin nappaamaan harjan laatikosta.
Meillä meni hetki säätämiseen Liadanin kanssa, kun se ei suostunut seisomaan aloillaan.
"Nyt perkeleen tamma seisot siinä", murahdin kimpaantuneena.
Liadan katsahti mua silmänvalkuaiset vilahdellen, mutta asettautui lopulta seisomaan. Harjasin sitä reippain ottein väitellen samalla Salomen kanssa. Systerin väitteet otti oikeesti hermoille ja vaikka oltiin jo tän ikäsiä niin oikeesti tapeltiin vieläkin. Riidan totisuutta laimensi kuitenkin Meridan huvittunut nauru taaempaa. 
"Okei laittaisitko vain ystävällisesti sen turpasi kiinni", tokaisin tympääntyneenä Salomelle ja vaihdoin harjan lennosta kaviokoukkuun.
"Tuu mielummin pitämään tosta ponista kiinni ettei se näykkäse mua perseestä."
Punapää huoahti kovaäänisesti, mutta saapui apuun. Nostin etukavion vähän varoen kuunnellen samalla Salomen ponille tarkoitettuja toruja. Saatuani puhdistettua kaikki neljä kavioa, kiitin vastahakoisesti siskoani ja tämä katosi pian Foxyn karsinaan.

Tultuani melkein syödyksi satulanlaitossa, -suitsien laitosta puhumattakaan-, pääsin vihdoin ulkoilmaan varustetun hevosen kanssa. Merida talutti Jemmua edempänä ja molemmat oltiin aikeissa mennä maneesiin. Kenttä oli suhteellisen kova ja maneesissa meneminen houkutteli paljon enemmän kuin pakkasessa värjöttely. Likan kanssa olin aikeissa mennä tosin maastoon, sillä Possun ratsastuksen jälkeen tarvitsisin luultavasti pääkopan tuuletusta. Maneesiin kävellessämme Possulla oli jopa korvat hörössä ja sinne asettamani puomit saivat sen kiinnostuksen heräämään. Talutin ponin keskelle maneesia ja mittailin jalustimet estejalkkareiden mittaan. Sen tehtyäni nousin liikkeelle lähtevän tamman selkään. Tungin toisen jalkani jalustimeen ja asetin raipan rennosti reittäni vasten. Purtisin kevyesti pohkeella ja lähdin kiertämään uraa pitkin käynnissä. Possun pää nyki kaiken aikaa askelten tahdissa ja kyttäsi Jemmua. Pidin ohjat heti alkuun tuntumalla ja lähdin ratsastamaan herkkää tammaa avuille. Otin pidätteet läpi ja taivuttelin pääty-ympyröillä. Alkuverkkojen jälkeen connemaranponi alkoi oikeasti tuntua pehmeämmältä. Siirsin lennosta raviin ja rupesin verkkailemaan tässäkin askellajissa. Pysyttelin kuitenkin hyvän etäisyyden päästä Jemmusta, sillä en halunnut ponin haastavan riitaa sen kanssa. Jo pelkkä korvien luimiminen Jemmun ohittaessa riitti kertomaan, ettei poni pitänyt liiemmin muista hevosista. Tarhassa se oli Ranjankin kanssa ottanut muutaman kerran yhteen, mistä johtuen Liadan oli saanut viettää tavallista enemmän aikaa sisällä.

Verryttelyiden jälkeen ohjasin Possun suurelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Ensin mentiin turhankin kovaa ja kirrasin ohjaan, mutta pari kierrosta laukattuamme pyöri se jo hyvällä temmolla eteenpäin. 
"Noni ja sit käyntii", mutisin ja siirryin kävelemään uralle.
Käynti eteni reippaasti, mutta löysäsin silti aavistuksen ohjastuntumaa. Eilistenkin kisojen jälkeen Possulla oli edelleen kovasti intoa liikkua. Siitä mä siinä oikeestaan pidinkin. Siitä et sillä tosissaan oli intoo tehdä töitä. Kisoissa poni oli ollut ihan omassa elementissään ja kasikympistäkin oltiin napattu neljäs sija. Itse olin kyllä ollut vaarassa unohtaa radan, mutta veikkaamalla yhden esteen palautui mieleeni seuraavat hypättävät. 

Välikäyntien jäljestä tulin vielä ravipuomeja muutaman kerran. Niiden mentyä melko letkeästi päätin vielä ottaa muutamat laukat pitkälle sivulle.
"Hei varokaa sit ku mä en oikeen tiiä mihin tää sinkoo ku suoralla laukataa", varoitin suokilla ratsastavaa Meridaa.
Tyttö jäi pyörimääna voltille toiseen päähän. Lyhyellä sivulla valmistelin jo ravissa laukka-avut. Otin ohjat hyvin tuntumalle ja puristin pohkeita. Possu korskahti ja siirtyi reipastahtiseen laukkaan. Pystyin ihmeen hyvin säätelemään askellusta istunnalla ja pitkän sivun jäljestä siirsin huojentuneena käyntiin.
"Osaathan sä ihan mukavaki olla", hymähdin ja laskin ohjat pitkiksi.
Loppukäyntien lomaan katsoin vielä vierestä Jemmun ja Meridan menoa. Suokki kulki hyvännäkösin askelein ja huomas kyllä niittenkin menon muuttuneen kun vertasi parin alkutaipaleeseen. Toivon mukaan Liadanin kohdalla kävis samoin ja päästäs vielä pitkälle. Ainakin täällä Yläkokossa olis siihen hyvät mahollisuudet. Toisaalta piti tehdä melko lailla töitä tän vuoden aikana, sillä ens vuoden tammikuusssa lähtisin inttiin ja Liadan jäisi muiden ratsastettavaksi. Ehkäpä me ennen sitä kerettäs kumminkin kisoissa kierrrellä niin Possun kuin Likankin kanssa.

// Liadanhan on melkein yhtä pelle kuin Jippu on ainoo vaa että jippua harva luonnehtisi kivaksi selästäkään käsin, ehkä ne olis pitänyt laittaa samaan tarhaan. Vitsi vaan, ne olis ruhjeilla kummatkin kun pakko kylvää riitaa. Vähän kuin sä ja Salome, mutta onneks teillä ne jää sanoihin ettekä käy toistenne päälle. Mahikset meillä kyllä on kehittymiseen, mutta tosiaan miten kehitytte sä intissä ja possukka täällä? Linda olis kyllä varmaan välillä halukaskin liikuttamaan sitä, vaikka on sille liian pitkä, mutta ehkä sillon tällön säpäköistä hepoista kun tykkää. Mutta ehkä sä pistät sen pääasiassa Merrulle/salomelle, tunneille se saattaa olla liian hankala laittaa, kun Jippuakin on vaikea tyrkyttää kenenkään alle... 17v€ -Iida