Kheopsin ja Kelmin päiväkirja

[Lydia]

14.02.2018 Näkemiin Bria

Ensimmäinen kasvattini on nyt vihdoin vierotettu emästään. Jetta tuntuu lähinnä helpottuneelta, olihan Bria jo melko iso tyttö ja välillä jopa hitusen ärsyttäväkin. Brialle on kehittynyt valtava ego ja se on muutenkin todella itsevarma ja rohkea kaikissa tilanteissa. Jetta alkaa palailemaan ratsastuskäyttöön mammaloman jälkeen ja Kertun kanssa treenataan tosissaan. Päätös Brian tulevaisuutta alkaen syntyi ihan yhtäkkiä keskustellessani estevalmentajani Merjan kanssa. Tällä on tunnin ajomatkan päässä hieno hevostila, jossa olisi varsapihatossa hyvin tilaa ja kesän tullessa kesälaitumienkaan kaikkia paikkoja ei oltu vielä varattu. Ajatus lähti sitten siitä liikkeelle ja tänään olisi Brian aika matkata uuteen kotiinsa. 

Briaa en missään nimessä ole myymässä, se vain pääsee kasvamaan Merjalle varsaseuraan ja viettämään leikkisiä varsapäiviä. Sovimme Merjan kanssa aluksi nyt ainakin vuoden diilistä, jonka jälkeen sitten katsotaan miten edetään. Periaatteessa Bria voisi asustaa Merjalla vaikka siihenkin asti, että Merja sisäänratsastaisi sen kolmivuotiaana, mutta tietenkin aina voi tulla muutoksia suunnitelmiin. 

Tallilla monet harmittelivat Brian lähtöä, olihan se ollut todellinen ilontuoja tallilaisten keskuudessa ja tuntilaisten ihailun aiheena. Olin tallilaisille ilmoittanut asiasta eilen, mutta tänää aamulla kun oli aika lastata Bria traileriin, oli tallilla onneksi rauhallista. Muutaman tallilaista tuli vastaan taluttaessani Brian ulos trailerin luokse ja nämä sanoivat pikkuvarsalle heipat. Bria käyttäytyi asiallisesti ja olin harjannut sen läpi ennen matkaa. Jetta pääsisi mukaan automatkaksi ja palaisi sitten takaisin Yläkokkoon, jotta Brian ei tarvitsisi matkustaa yksin. 

Bria asteli rohkeasti Jettan vierelle traileriin, eikä vaikuttanut olevan lainkaan huolissaan tulevasta. Briasta kasvaa varmasti upea ja ketterä kenttähevonen, kunhan se saa rauhassa ja turvallisessa ympäristössä kasvaa aikuiseksi. Ajomatkaa Merjalle ei ole kuin tunti, joten varmasti käyn Briaa usein moikkailemassa. Kun hevoset olivat trailerissa, tarkistin vielä kiinnitykset ja kurkistin sisälle varmistaakseni että kaikki on hyvin. Kun olin varmistunut siitä, että matkaan voidaan lähteä, istuin autooni kuskin paikalle ja starttasin matkamme kohti valmentajani hevostilaa. 

Lydian 15. hoitomerkintä

// Bria muutti siis asustelemaan Merjan kuvitteelliselle hevostilalle määrittelemättömäksi ajaksi. Palaa varmaan joskus kasvettuaan aikuiseksi tänne mahdollisesti Jettan tilalle! 

// Hmm voi pikku Briaa <3 no onneksi pääsee oman ikäisten kanssa merjan luo, ja sitten sullakaan ei oo niin suurta taakkaa jos valmentajasi sisäänratsastaa pikkuisen, onneksi toisaan pääset ikävän yllättäessä kätevästi käymään moikkaamassa Briaa! 11v€ -Iida

[Lydia]

18.03.2018 Tie Tähtiin - 1. osakilpailu

Se hetki, kun mut kutsuttiin ensimmäisenä palkintojenjakoon, oli jotain todella uskomatonta. En edes tajunnut koko juttua ensin, mutta sitten muut Yläkokkolaiset hätisti mut liikkeelle ja ohjasin Kertun maneesiin. En tajunnut tilannetta oikeastaan edes silloin, kun tuomari kätteli minua ja Kertun suitsiin kiinnitettiin komea sinivalkoinen ruusuke. Tajusin tilanteen vasta siinä vaiheessa, kun nostin laukan kunniakierrosta varten. Me oltiin oikeasti voitettu luokkamme ekassa osakilpailussa! 

----

Ratamme oli oikeasti sujunut todella helposti. Verkan jälkeen olin pelännyt pahinta, kun siellä Kerttu oli vaan huudellut kokoajan, eikä ollut malttanut yhtään keskittyä. Olin ollut ihan varma, että radalle mennessämme minulla olisi allani todella jäykkä ja jännittynyt hevonen. Luovuin verryttelyajatuksesta todella nopeasti ja vain kävelimme pihaa ympäri odottaessamme vuoroa. Kerttu alkoi hieman rauhoittua ja malttoi jo olla hirnumatta, vaikka tuijottelikin edelleen ympäriinsä. 

Kun pääsimme sisälle maneesiin ja kouluaitojen sisälle, tuntui että Kertun päässä naksahti joku. Se keskittyi täysillä ja oli ihan puskista tosi rento, eikä yhtään jäykkä. Ei siis yhtään sama hevonen, mitä se oli ollut ulkona. Mä vain ratsastin koko kouluradan läpi keskittyneesti ja ilman ongelmia. Kerttu vain liiteli allani ja oli tuntunut siltä, että se luki ajatuksiani. Meistä niin tulee pelkkä kouluratsukko, jos esteet eivät lähde sujumaan!

----

Kun kunniakierros oli suoritettu, ohjasin Kertun muiden mukana ulos maneesista. Onnitteluita sateli joka suunnasta ja tunnelma oli ihan kepeä, vaikka olin ollut Yläkokkolaisista ainut joka sijoittui. Kaikkien radat olivat kuitenkin kuulemani mukaan ainakin sujuneet ihan kivasti, eikä ainakaan massiivisia epäonnistumisia ollut tullut. Uusi paikka oli tietenkin hieman jännitystä aiheuttanut, mutta seuraavassa osakilpailussa meillä olisi kotikenttäetu, kun kilpailtaisiin esteillä Yläkokossa. Onneksi paluumme metrisille radoille suoritetaan Yläkokossa, niin kai meillä jotain mahiksia on pärjätä. 

Lydian 16. hoitomerkintä

// te ootte kyllä meidän ylpeys helppo A radoilla. Onnea suuresti ja paljon <3 se oli tosi kivan näköistä katsottavaa ja Kerttu näytti kyllä enemmänkin kuin makeelle, oih! 10v€ -Iida

[Lydia]

30.03.2018 Tie Tähtiin! Estevalmennus Auburn Estatessa

Saavuin Kheopsin kanssa Auburniin hyvissä ajoin. Ilma oli kiva ja koko talli alue suorastaan hohti satumaisen valon ympäröivänä. Nähdessäni Auburnin puitteet, teki mieli vain kääntää auto saman tien ja palata kotiin, mutta toisaalta uteliaisuuteni heräsi. Haluaisin päästä tutkimaan näitä puitteita lisää. Pihassa seisoi toinen toistaan hienompia hevosia siisteissä tarhoissa ja puitteet todellakin näyttivät olevan täydelliset.

Parkkeerasin muutaman muun trailerin viereen ja kurkistin sisälle traileriin. Kerttu on tottunut matkustaja eikä näyttänyt olevan moksiskaan. Ennen valmennusta kuulemma olisi jokin puolen tunnin "ilman hevosia" osio, mutta en ollut saanut matkaan mukaan apukäsiä. Varustin kuitenkin Kertun jo valmiiksi ja laitoin itsellenikin varusteet. Lähdin taluttamaan oria piha-alueella ja yritin etsiä jostain jotain ihanaa ihmistä, jolle voisin Kertun jättää siksi aikaa, kun olisin maneesisa. Samassa huomasin pienikokoisen sinihiuksisen tytön... tai naisen, taluttavan kirjavaa ponia tarhaan. Lähdin hipsimään perään ja kun tämä oli päästänyt poninsa tarhaan, huikkasin tälle hätäisen tervehdyksen.

"Hei, anteeks! Jos oikein ymmärsin niin tossa valmennuksen alkuun on joku semmonen ilman hevosia -osio ja mulla ei tullu apukäsiä mukaan", aloitin ja sinihiuksinen hieman keijukaisen näköinen nainen naurahti.
"Joo, mäkin voin vaikka auttaa kävelytyksessä. Me tultiin Hanin kanssa jo valmiiksi", tämä sanoi hieman ehkä ujosti, mutta pirteään sävyyn.
"Ihanaa, kiitos! Mä oon Lydia ja tää on Kerttu, se on ihan peruskiltti, mutta voi vähän jotain pelleillä", selostin ja naurahdin hieman hermostuneesti.
"Ori nimeltä Kerttu, kekseliästä! Mä oon Minka", nainen hymähti ja lähti kävelemään vierellämme lähemmäs maneesia.

Juttelimme hetken aikaa Minkan kanssa niitä näitä, tämä on kuulemma 26-vuotias ja vuokraa aikaisemmin näkemääni kirjavaa ponia täällä Auburnissa. Sen lisäksi hän kuulemma omistaa vuokraponinsa orivarsan. Minka vaikutti oikein mukavalle ja uskon tämän pärjäävän Kertun kanssa pienestä koostaan huolimatta hyvin. Jätin siis kirjavan orini naiselle hyvillä mielin ja suuntasin itse sisälle varmaan upeimpaan maneesiin minkä olen ikinä nähnyt.

Valmentajamme Isabella Sokka aloitti puolituntisen hieman kyselemällä hevosistamme ja aloimme kävellä toisen osakilpailun rataa läpi. Rata olisi minulle ja Kertulle kohtuu simppeli, kunhan itselläni vain pysyy hermot kasassa. Kerttu kääntyy oikein ratsastettuna vaikka kolikon päällä, eikä estekorkeuden pitäisi orille ongelmia tuottaa. Kun rataa oli kävelty ja pohdittu, jouduimme vielä hetken tekemään perus lihaskuntoliikkeitä, joka oli jo tuttu juttu. Kun on Yläkokon Repen tehotreenileirillä ollut, ei vartin lihaskuntosessio tunnu missään.

Minkalla ja Kertulla oli sujunut kivasti. Ori oli kuulemma käyttäytynyt kuin enkeli, enkä voinut olla hymähtämättä. Nousin maneesissa ratsaille ja huomasin Minkan kivunneen maneesin katsomoon muutaman muun Auburnilaisen seuraksi. Aloitimme valmennuksen käyntityöskentelyllä ja ensin haettiin vain rentoja hevosia ja jumpattiin hieman omia käsiä, jalkoja ja niskaa. Isabella Sokka vaikutti todella määrätietoiselta, mutta ihan mukavalta valmentajalta. Olen paljon juttua kuullut Auburn Estaten omistavista Sokkan sisaruksista, joista ilmeisesti se kouluratsastaja, Amandako se oli, olisi huomattavasti tiukempi valmentaja.

Ravissa ja laukassa jatkettiin samalla fiiliksellä, hevoset ratsastettiin rennoiksi ja letkeiksi. Kerttu tuntui harvinaisen hyvältä ja rauhalliselta, eikä välittänyt vieraista hevosista. Itseluottamukseni kasvoi hurjasti kuullessani Isabellan suusta kehuja Kertusta, tämän mukaan ori vaikuttaa oikein laadukkaalta. Itse hyppyjä otimme vain muutamia. Kerttu eteni aika vauhdilla, mutta oli ihan hyvin kuulolla. Eniten jouduin keskittymään siihen, etten itse jää jännittämään ja jarruttamaan, vaan annan Kertulle tilaa suorittaa. Samoista asioista Repe ja Merjakin ovat minulle saarnanneet, mutta aina voi saarnata lisää.

Koko valmennukseen olin todella tyytyväinen. Tällainen verryttelyyn keskittyvä valmennus teki meille todella hyvää ja sain taas itselleni hieman lisää rohkeutta kisoja ajatellen. Huomenna lähtisimme Kertun kanssa hieman maastoon irrottelemaan, niin olisimme sunnuntain kisoja ajatellen valmiina ja toivottavasti rennolla mielellä!

Lydian 17. hoitomerkintä

[Lydia]

01.04.2018 Tie Tähtiin! 2. osakilpailu Yläkokossa osa 1

Mua ei oo koskaan ennen kisoja jännittänyt näin paljon. Mä vaan istuin Jettan karsinassa aamulla ennen kisojen alkamista. Kirjava tamma jotenkin rauhoitti minua, kun taas Kheopsin karsinassa olisin varmaan saanut paniikkikohtauksen. Meidän luokan alkuun ois kuitenkin vielä hyvin aikaa, joten annoin suosiolla Kertun tarhata mahdollisimman pitkään.

"Lydia? Ootko sä siel?" kuulin samassa Iidan äänen yksärikäytävän ovelta. Mutisin jotain vastaukseksi ja hetken kuluttua tallinomistaja pöllähti Jettan karsinan ovelle.
"Kaikki hyvin?" tämä kysyi ja varmaan huomasi jännitykseni naamastani.
"Joo, kaikki on hyvin. Tulin vaan hetkeks hengailemaan Jettan kanssa kun en ehi sitä tänään liikuttaa", valehtelin ja loin Iidalle pienen hymyn.
"Kyllä mä tiedän että sua jännittää. Älä huoli, teijän rata menee varmasti hyvin!", Iida sanoi rohkaisevasti. Vilkaisin tätä ja nyökkäsin pienesti.
"Toivottavasti", sain sanottua ja aloin rapsuttaa Jettan otsaa tamman tutkiessa jalkojani.

En voisi koko aamuakaan Jettan karsinassa istua, joten lopulta sain koottua itseni ja menin katsomaan maneesiin juuri alkanutta ensimmäistä luokkaa. Tunnelma maneesissa oli jännittynyt, mutta innostunut. Katsomossa kävi iloinen puheensorina ja kaikki vierailtakin talleilta tulleet kannustivat innoissaan omiaan. Muutamia vieraiden tallien ratsukoita muistin edellisestä osakilpailusta. Kaikkien meno näytti hurjan kivalta, tietenkin muutamia epäonnistumisiakin koettiin, mutta pääsääntöisesti radat näyttivät sujuvan kovin huolettomasti.

Toisen luokan alkaessa lähdin hakemaan Kertun sisälle, jotta ehtisin varustaa ja verrytellä sen. Olin saanut mieleni jo hieman rauhallisemmaksi ja päätin vain olla rohkea. Kerttu on taitava hyppääjä, itsekkin olen esteratsastuksessa kehittynyt hurjan paljon, joten kyllä meidän pitäisi tästä radasta ihan hyvin suoriutua, kunhan itse en ala jännittää. Toppaloimeen vuorattu mustankirjava ori tuli innoissaan minua vastaan tarhalta ja matkalla talliin se hieman kuulosteli pihan hälinää, mutta muuten vaikutti yllättävän lunkilta.

Varustin Kertun kohtalaisen ripeästi. Olin vaihtanut satulaan kisahuopamme jo edeltävänä iltana ja olin tuonut kaappiin uudet nahkaiset estesuojamme. Suitsin Kertun juuri puhdistetuilla suitsilla ja heitin lopulta orin päälle vielä enkkuviltin. Vetäisin lökärit pois valkeiden kisahousujeni päältä, kiinnitin kannukset ja vedin kypärän päähäni. Kyllä me selvitään!

Kävelin Kertun kanssa omissa oloissani alkukäyntejä pihalla. Kerttu hörisi kohteliaasti ohi kulkeville tammoille, mutta käyttäytyi ihan hurjan asiallisesti. Päätin tehdä lyhyen verryttelyn, ottaa vain Kertun kuulolle ja saada lihakset lämpimiksi, jonka jälkeen ottaisimme pari hyppyä matalalla korkeudella ja sitten kisakorkeudella. Ei me sen kummempaa verryttelyä tarvita, parempi vain että en itse ehtisi keskittyä jännittämiseen.

Lämmittely tapahtuu yläkentällä, joka on yllättävän hyvässä kunnossa näin lopputalveksi. Kentälle saapuessamme Kerttu alkoi hieman sätätä ja huomasin heti itse jännittyväni. Pongasin kentän laidalta jonkun Yläkokkolaisen tytön ja annoin tälle enkkuvilttimme verryttelyn ajaksi. Kiristin vielä satulavyötä, jonka jälkeen aloin suoraan ravailla kenttää ympäri. Kerttu liikkui tuttuun tapaan todella isolla moottorilla eteen, mutta kuunteli minua aika kivasti. Otin vähän loivia väistöjä, avoja ja sulkuja, jotta sain takaosaakin aktivoitua ja lavat liikkeelle. Laukassa otin aluksi vain kevyessä istunnassa verryttelyä ympäri kenttää, jonka jälkeen oli aika ottaa hypyt.

Lähestyessäni ensimmäistä hyppyä, sain viritettyä itseni johonkin zen-tilaan ja tasattua hengitykseni. Kerttu hyppäsi näppäräsi esteen ylitse ja jatkoi matkaa turhaa kiirehtimättä. Otin toisen hypyn heti perään ja seuraavaksi siirryin metrisen pystyn luokse. Otin nopean ravisiirtymisen, jonka jälkeen nostin uuden laukan ja ohjasin Kertun esteelle. Lähestyin ihan samalla tavalla kuin pienemmällekkin ja Kerttu hyppäsi kuin hyppäsi esteen kepeästi ilman turhaa sähellystä. Itseluottamukseni kasvoi vähitellen ja päätin ottaa vielä yhden hypyn, jonka jälkeen siirtyisimme kävelemään ja odottamaan rataamme.

Heitin Kertulle enkkuviltin takaisin kävelyn ajaksi ja lopulta meidät kuullutettiin radalle. Starttasimme aika luokan alkupuolella ja sisälle maneesiin tultuamme Kerttu hieman jännittyi. Se selvästi tajusi että nyt kilpaillaan ja alkoi käydä melko kuumana. Nyt minun vain pitäisi saada omatkin aivot viritettyä sille taajuudelle, että keskityn vain ratsastamaan. Ravasin pari kierrosta, hengitin syvään ja lopulta nostin käteni ilmaan merkiksi siitä että olisin valmis aloittamaan. Kuulin pillin vihellyksen, nostin laukan ja ohjasin Kertun ensimmäiselle esteelle. Tästä se sitten lähtee!

Lydian 18. hoitomerkintä

[Lydia]

01.04.2018 Tie Tähtiin! 2. osakilpailu Yläkokossa osa 2

Tunnelmia radan jälkeen

Päästyämme ulos maneesista ratamme jälkeen, tuijotin vain eteeni hieman hämmentyneenä. Rata oli mennyt hyvin, oikeastaan paremmin kuin hyvin: tosihyvin! Kerttu oli ollut todella kuuma, mutta pysyi käsissä. Kaikki esteet olivat ylittyneet helpon tuntuisesti ja suurella ilmavaralla. Itse olin muistanut ratsastaa, eikä jännitys ollut vienyt voittoa. Kerttu pärskähteli tyytyväisesti kävellessämme ulos maneesista ja samalla kuulin kuulutuksen, jossa ilmoitettiin että olimme siirtyneet kärkeen. 

Meidän luokassa ei paljon osallistujia ollut, joten luokka eteni todella nopeasti. Kävelimme Kertun kanssa maneesin lähettyvillä ja aina silloin tällöin joku Yläkokkolainen tuli päivittämään tilannetta minulle. Me vain pysyimme ja pysyimme Kertun kanssa kärjessä. Valtava onnentunne valtasi minua ja mielessäni alkoi pyöriä, että jos tämä olisi vihdoin se käännekohta meidän huonolle estetuurille ja tästä eteenpäin alkaisimme vihdoin edistyä. 

Luokka alkoi lähetä loppua ja viimeinen ratsukko starttasi. Ainakin me sijoittuisimme, mutta olisihan voitto aika super! Kerttu alkoi jo palautua suorituksesta ja ori alkoi taas kulkea ylväänä pää pystyssä tuijotellen ympärilleen. Se säpsähtä maneesista kuuluvia taputuksia, mutta ei tehnyt mitään sen suurempaa. Itselläni alkoi vihdoin olla hyvä ja rento fiilis, ensimmäistä kertaa tänään. 

Kun meidät kutsuttiin taas palkintojenjakoon ensimmäisenä, kaikki tuntui ihan unelta, mutta totta se on. Me oltiin oikeasti voitettu eka 100cm luokkamme yhdessä! Parkkeerasimme Kertun kanssa yleisön eteen riviin muiden sijoittuneiden kanssa. Iida tuomariston puheenjohtajana oli kiinnittämässä ruusuketta meidän suitsiimme ja tämä hymyili leveästi ja onnitteli meitä innoissaan. Itse olin niin häkeltynyt, etten saanut sanaakaan suustani. 

Kunniakierroksella Kerttu rallitteli oikein kunnolla ja heitti yhden valtaisan pukkiloikankin. En voinut muuta kuin nauraa ja taputin kirjavan orini kaulaa. Kyllä meistä tulee vielä voittamaton pari kilparadoille! 

Lydian 19. hoitomerkintä

[Lydia]

15.04.2018 Tie Tähtiin! 3. osakilpailu Hukkasuossa

Kheops asteli Hukkasuon pihalla maailman omistajan elkein. Ori hörisi tammoille kohteliaasti ja asteli ylväästi päätään kannatellen. Minun teki melkein mieli nauraa orilleni, mutta en jännitykseltäni pystynyt, hyvä että happi kulki. En ole ikuisuuteen jännittänyt koulukisoja, meillä on aina mennyt koulukisat hienosti ja olemme niittäneet menestystä Helppo A -radoilla, mutta kyllä siinä väkisin tulee paineita, kun olemme voittaneet jo kaksi ensimmäistä osakilpailua. En ole ikinä miettinyt, että pakko voittaa, mutta jotenkin nyt tuntuisi kauhealta jos sieltä tulisikin ihan surkea tulos.

Varustin Kertun trailerillamme. Yläkokosta meitä oli paikalla viisi ratsukkoa, joista kaikki muut olivat tulleet Yläkokon trailereilla, mutta minä olin kuskannut Kertun omalla traikulla, kun ori kulkee parhaiten yksin. Ori seisoi nätisti traileriin sidottuna ja selvisin hoitourakastakin näppärästi ilman apukäsiä. Kerttu seisoi paikallaan kuin patsas, mikä ei todellakaan ole orin tapaista. Ehkä sille on alkanut nousta keltaiset nesteet päähän kun olemme jo kaksi kertaa putkeen olleet kunniakierroksen kärjessä, niin nyt Kertun pitää esittää jotain kuninkaallista. Naurahdin pienesti mielikuvalle ja taputin orini kirjavaa kaulaa.

Suitsin Kertun näppärästi ja vielä tarkistin toisen etusuojamme paikallaan pysymisen. Kiinnitin kannukset saappaisiini ja vedin kypärän päähäni, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Kerttua muiden Yläkokkolaisten luokse. Kakkosluokka on juuri käynnissä ja siellä onkin Yläkokolla kolme edustajaa, Merida, Milja ja Nelly. Uteliaana kyselen tietoja miten muilla on mennyt ja odottelen siinä muiden seurana sopivaa hetkeä lähteä verryttelemään.

Nousen lopulta ratsaille jakkaralta, poimin jalustimet jalkoihini ja puristan kevyesti pohkeillani Kertun kylkiin. Ori lähtee kävelemään reippain askelin eteenpäin ja annoinkin Kertun kävellä vielä löysin ohjin ja venyttää kaulaansa. Ori on rautaisessa kunnossa, mutta meillä ei ollut tilaisuutta valmentautua kunnolla ennen tätä osakilpailua, joten päätin suorittaa hieman pidemmän verryttelyn, Kertulla kyllä riittää kunto ja energiaa.

Verryttelyalueella aloitin työstämään Kerttua pidemmässä muodossa ravissa, halusin orin aluksi vain liikkuvan eteenpäin rennosti ja kiirehtimättä. Kerttu jatkoi ylvästä ja arvokasta menoaan, eikä säheltänyt turhia, vaan selvästi tiesi olevansa pirun komea. Olemme treenanneet kouluratsastusta niin paljon, että kenttähevoseni alkaa muuttua kunnon kouluratsun näköiseksi. Tänä kesänä olen kyllä vihdoin päättänyt alkaa kunnolla valmentautua maastoesteilläkin.

Kun Kerttu alkoi vertyä, lähdin kokoamaan ohjia paremmin käsiini ja istuin harjoitusraviin. Otin muutamia avoja, sulkuja ja simppeleitä väistöjä, joilla ensin tarkistin että kaikki jalat ovat aktiivisesti menossa mukana ja ori taipuu tasaisesti. Otin väliin hetken käyntiä, jolloin kokeilin täyskäännöksiä takaosalla molempiin suuntiin. Hieman Kerttu yritti karata liikaa eteen, mutta pienillä korjausliikkeillä sain orin heti paljon paremmaksi. Kun ori alkoi tuntua hyvältä, siirryin laukkaverryttelyyn. Ensin vain hain hyvän ja ylöspäin suuntautuvamman laukan, jonka jälkeen otin parit pysähdykset laukasta ja sitten vielä pienet pätkät vastalaukkaa. Vastalaukassa ongelmamme on se, että Kerttu todella herkästi vaihtaa laukan itsestään, mutta kun vain itse olen todella tarkka, se tekee vastalaukankin helposti.

Lopulta olin todella tyytyväinen ja siirsin Kertun käyntiin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tämä tulisi olemaan toiseksi viimeisin kouluratamme tasolla helppo A, ja seuraavaksi lähtisimme kokeilemaan vaativaa B:tä, jos valmentautuminen ja kaikki menee putkeen. Sen lisäksi olisi tarkoitus loppukesästä kokeilla esteillä 110cm, jos metrin radat alkavat sujua siististi. Maastoesteitä olemme lähdössä toukokuussa kokeilemaan estevalmentajani Merjan johdolla ja ainakin olemme treenanneet maastoesteitä varten itsenäisesti todella paljon laukkailemalla erilaisissa maastoissa ja hyppimällä muutamien pienten tukkien ylitse.

Lopulta oli meidän vuoromme mennä maneesiin ja huomasin samassa, että jännitykseni oli laantunut. Kerttu oli ollut verkassa niin hyvä ja miellyttävä, että koko jännitys oli kadonnut mielestäni. Lähdinkin radalle hyvillä mielin ja melko varmana siitä, että kaikki tulee menemään hyvin.

Lydian 20. hoitomerkintä

[Lydia]

29.04.2018 Tie Tähtiin! 4. osakilpailu Leijonalaaksossa

4. osakilpailu on alkamassa. Tänään on vuorossa taas esteitä ja meillä on Kertun kanssa treenit sujunut todella hyvin. Ori on ollut vireä, mutta kuuliainen ja itse olen saanut hypätessäkin hermot pysymään kurissa, nyt kun on tullut jo kokemusta metrisistä radoista. Matkasimme Leijonalaaksoon taas kahdella autolla, minä, hevostenhoitaja Elin ja Kerttu minun autolla ja trailerillani, muut Yläkokon hevosrekalla. Matka kisapaikalle sujui mukavissa tunnelmissa, Kerttu matkusti rauhassa ja Elin oli mukavaa juttuseuraa.

Saapuessamme Leijonalaaksoon, aiheutti Kerttu sellaisen kohtauksen että sain todellakin hävetä silmät päästäni. Kirjava ori keuli ja rallitteli ympärilläni minkä kerkesi, mutta lopulta kerran karjaisin sille ja ori asettui. Hieman nolona silmäilin ympärilleni moniko oli tapauksen nähnyt, mutta onneksi parkkipaikalla ei juuri sillä hetkellä ollut ihan hirveästi porukkaa. Kerttu pärskähti ja näytti palautuneen omaksi itsekseen.
"Himputin diiva, älä viitti pelleillä", sähähdin orille ja vaihdoin riimunnarun juoksutusliinaan siltä varalta että sama pelleily toistuisi. Lähdimme hetkeksi itseksemme kävelemään kisa-alueelle, jotta ori varmasti olisi rauhoittunut.

Palasimme muiden luokse ja Kim oli jo lähtenyt verkkaamaan Taran kanssa. 80cm starttaavat varustivat ratsujaan Elinin avustuksella ja me jäimme Kertun kanssa hengailemaan muiden luokse. Kerttu osasi onneksi jo käyttäytyä, ja malttoi olla rauhassa tammojenkin lähettyvillä. Starttaisimme vasta viimeisessä luokassa, mutta jo aika alkuvaiheilla, joten muiden lähtiessä verryttelemään aloin varustaa Kerttua omissa oloissani. Pääkopalleni tekee hyvää olla hetki rauhassa omissa oloissani ennen kisasuoritusta, joten muiden verkkaan lähteminen oli täydellisesti ajoitettu.

Kun Kertulla oli vermeet niskassa, nousin ratsaille trailerin lastaussillalta ja pujotin jalkani jalustimiin. Meillä oli pitkästä aikaa oikein valkoinen huopakin, kun viimekisoissa olimme menneet sinisellä huovalla. Kerttu näytti edustavalta ja kerrankin se oli jättänyt oman sontansa päällä nukkumisen väliin, eikä kylkeä koristanut mitään epämääräisen väristä läikkää. Olin siistinyt orin harjan edeltävänä iltana ja olin pessut kaikki varusteemme, myös omat saappaani. Nyt kaikki kiiltelivät kevätauringossa ja ohjasin Kertun sitten kävelemään piha-aluetta ympäri.

Kun maneesissa vaikutti olevan rauhallinen hetki, pujahdimme sinne Kertun kanssa. Orin kanssa ei tarvitse verryttelyissä himmailla, joten aloitin vain ravaamalla ja laukkaamalla sen kanssa suuria uria ja taivuttelemalla sen molempiin suuntiin. Otin parit enemmän kontrollia vaativat väistöt ja sulut, jonka jälkeen aloimme ottaa verkkahyppyjä. Kerttu tuntui hieman tavallista vahvemmalta ja itselleni alkoi iskeä jännitys. Lopulta päätin hetkeksi pysäyttää Kertun, hengitin pari kertaa syvään ja päätin vain ratsastaa itse paremmin.

Otin monta hyppyä alle, jotta sain kaikki avut läpi. Panostin jokaiseen hyppyyn täysillä ja kun olin tyytyväinen, tiputin ohjat löysiksi ja annoin Kertun kävellä. Poistuimme maneesista ja suuntasimme kilpailumaneesin lähettyville odottamaan vuoroamme. Löysin muut Yläkokkolaiset ja liityin näiden seuraan.
"Miten teidän verkka meni?" Iida kysyi hymyillen.
"Ihan hyvin. Vähän Kerttu oli vahvempi kun yleensä, mut parani kokoajan", sanoin ja taputin kirjavan kaulaa. Edellinen luokka oli juuri loppumaisillaan ja pian olisi meidän vuoromme.

Lopulta oli meitä edeltävän ratsukon vuoro ja sain mennä jo sisälle maneesiin. Kävelimme Kertun kanssa turvallisia reittejä jäämättä suorittavan ratsukon edelle. Kerttu selvästi tajusi, että nyt kisataan ja alkoi ottaa hieman kierroksia. Sain orin kuitenkin kävelemään nätisti ja huokaisin helpotuksesta kun edellisen ratsukon rata oli ohi, eikä tarvinnut pelätä että pilaisin jonkun muun suorituksen. Odottaessani lupaa lähteä, ravailin Kertun kanssa esteiden ympäri ja lopulta siirsin sen käyntiin. Kun meille annettiin lupa lähteä, nostin laukan, rauhoitin mieleni ja aloin keskittyä vain ensimmäiseen hyppyymme ja sitä seuraavaan rataan.

Lydian 21. hoitomerkintä

[Lydia]

11.05.2018 Valmistautumista Tie Tähtiin -finaaliin

Tässä sitä nyt oltiin, koko alkuvuosi oli mennyt kisoissa ja nyt ensimmäinen kisaurakka alkaisi olemaan viimeistä silausta vaille valmis. Huomenna olisi edessä finaali, jossa kilpailtaisiin molemmissa lajeissa. Kertulle siinä ei olisi mitään turhan rankkaa, mutta hieman hirvittää, miten oma pää tulee kestämään paineet. Kouluradasta nyt ei pitäisi mitään stressiä ottaa, olemme tehneet tasaisen hyviä ratoja kokoajan ja se tulee olemaan viimeinen kisaratamme tällä tasolla ennen nousua vaativa B -ratoihin.

Saavuin liikuttamaan Kertun jo aamupäivällä. Ennen oria ratsastin toisen hevoseni Jettan, jonka kanssa kävin hieman kentällä jumppailemassa. Tamma on kohtuu kevyellä käytöllä, joulukuussa 2016 sille tuli jännevamma, jonka jälkeen eleltiin rauhassa ja viime kesänä tamma sai varsan. Nyt Jetta on kuitenkin palannut hommiin ja meillä oikeasti menee tosi kivasti. Se on upea tamma ja ihanaa vaihtelua kuumaan Kerttuun. Jettan kanssa touhuaminen on huoletonta ja sitä osaa ratsastaa jo vaikka silmät kiinni.

Kun Jetta oli tyytyväisenä takaisin tarhassaan, hain Kertun sisälle ja suuntasimme siirtotalliin orin omalle karsinalle. Kerttu oli kierinyt jossain mutaläntissä, mutta muta oli jo kuivunut, joten sain sen harjaamalla irti. Varustin orin aika reippaasti ja ripein ottein, koska tänään olisi paljon tehtävää ja haluan saada Kertun syömään päiväheinät heinäaikaan.

Kun Kertulla oli vermeet niskassa, vedin kypärän päähäni, nappasin maastoraippani ja talutin orin pihalle. Nousin jakkaralta ratsaille, kiristin satulavyötä yhdellä reijällä ja painoin kevyesti pohkeeni orin kylkiin. Kirjava lähti kävelemään reippain askelin ja ohjasin sen hiekkatielle, jota pitkin lähdimme kävelemään. Mietin pitkään, mikä olisi Kertulle sopiva kisapäivää edeltävä treeni ja lopulta olin päätynyt maastolenkkiin. Me molemmat rakastamme maastoilua ja tekee Kertulle hyvää päästä hieman päästelemään paineita ennen stressaavaa kahden lajin kisareissua.

Maastossa etenimme puolipitkällä ohjalla. Annoin Kertun ravailla ja hyväpohjaisella suoralla laukkasimme pidemmän pätkän, jonka jälkeen jatkoimme hetken ravissa ja kävelimme sitten loppumatkan kotiin. Kerttu oli hyvällä tuulella, se tuntui energiseltä ja siltä, että se tulee kyllä jaksamaan kisapäivän ilman ongelmia. Kotipihaan saapuessa Kerttu hirnahti kimakasti ilmoittaakseen kotiin saapumisesta ja pari hevosta vaivautui jopa vastaamaan. Naurahdin itsekseni, pysäytin orin ja hyppäsin alas ratsailta. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin satulavyötä reijällä, jonka jälkeen suuntasimme siirtotalliin.

Tallissa nappasin Kertulta vermeet pois, jonka jälkeen vein orin ulkoilemaan ja syömään päiväheinänsä. Tässä välissä olisi tarkoitus saada tavarat pakattua ja varusteet pestyä, jonka jälkeen vielä Kerttu pääsisi kevyelle pesulle, jotta saan keltaisen sävyiset läikät pois sen kyljistä.

Aloitin pesemällä molemmat satulamme, jotka onneksi olivat melko puhtaat, kiitos aktiivisen kisoihin pesun ansiosta. Kiinnitin molempiin paikalle valkeat kisahuopamme ja heitin ensimmäisenä suureen kassiin lattialla parhaat suojamme. Ensimmäisenä olisi koululuokat, joten Kerttu matkustaisi koulusuitsillaan, eli heitin meksikolaiset estesuitsemme kassiin rintaremmimartingaalin kanssa. Heitin kassiin vielä kevyen fleeceloimen sateen tai kylmemmän ilman varalle, jonka jälkeen kaivoin esille Kertun nahkariimun, jonka laittaisin aamulla suitsien päälle kuljetuksen ajaksi.

Kun kaikki tavarat alkoivat olla paikoillaan, kello oli riittävän paljon ja Kerttu oli jo syönyt päiväheinänsä. Hain siis orin taas tarhasta ja suuntasimme päätallin yksityispuolen pesariin. Kerttu oli helppo pestävä ja se nauttii vedestä, joten pesutoimenpiteissä ei tullut hankaluuksia. Kastelin ja vaahdotin koko hevosen kevyesti, keskittyen erityisen likaisiin osiin orin kyljissä. Lopulta vaahdotin vielä hännän huolella ja huuhtelin koko kirjavan orini. Häntään heitin vielä hoitoaineet, jonka jälkeen selvitin hännän ja harjan. Harjan olin siistinyt jo viime osakilpailuihin, mutta hännästä napsaisin nyt hieman pituutta pois. Kisoihin valmistautumiseni alkaa olla talliosuudelta aika lailla valmiina, kotona pitäisi vielä katsoa kisavaatteet esille ja opetella koulurata huolella.

Lydian 22. hoitomerkintä

[Lydia]

12.05.2018 Tie Tähtiin finaali 2018! - Hallava (osa 1)

Me oltiin Kertun kanssa selvitty jo hengissä kouluradasta ja seuraavana vuorossa olisi esteratsastus, se osio joka oikeasti jännittää mua miljoona kertaa enemmän. Kerttu ei tuntunut laisinkaan väsyneeltä, päinvastoin, se alkoi todellakin ottaa kierroksia eikä lainkaan pitänyt odottelusta. Estevarusteita orille vaihtaessani se steppasi minkä kerkesi ja hirnui kauempana oleville kavereilleen. Siinä sählingissä se pamautti vasemman etukavionsa jalalleni. Hetken aikaa tunsin ihan hirvittävää kipua ja olin taipua kaksin kerroin, mutta hetken huulen puremisen jälkeen kipu tuntui menneen ohitse, joten varustin Kertun loppuun.

Kävelin Kertun kanssa taas hetken maastakäsin, mutta jalkapöytäni kipu alkoi olla sen verran inhottava, että hyppäsin ratsaille.
"Hei Lydia! Näin että Kerttu astui sun jalalle, kävikö pahasti?" Iida tuli luoksemme. Tämä oli varmaan seurannut kauempaa kirjavan orini varustustuokiota.
"En mä usko. Kyllä se sattuu, mutta ei tunnu turpoavan niin tuskin murtui", virnistän ja heiluttelen jalkaani pari kertaa ilmassa.
"No hyvä! Mites se sellai sähläsi?" nainen kysyy ja taputtaa Kertun kaulaa.
"Kerttu taitaa arvata että kohta hypätään", naurahdin ja hetken kuluttua lähdimme suuntaamaan verryttelyalueelle ottamaan pari hyppyä.

Verkka sujui kivasti, heti kun pääsi hyppäämään niin jalan kipu unohtui. Kerttu oli aika kuuma, mutta kuunteli kohtalaisen hyvin, vaikka heittikin pari protestipukkia jarrutteluideni johdosta. Otin muutamat hypyt vielä kisakorkeudella, jonka jälkeen siirryimme kentän läheisyyteen kävelemään. Lopulta meidät kutsuttiin radalle ja jännitykseni oli kadonnut. Pääsimme aloittamaan radan aika pian, niin Kerttu ei ehtinyt keräämään liikaenergiaa. Rata tuntui hyvältä, jouduin jarruttelemaan Kerttua aika paljon, joten varmaan ei mikään maailman nopein aika tullut, mutta tavoittelin puhdasta rataa.

Kun saavuimme viimeiselle esteelle, katsoin paikan hieman huonosti, mutta Kerttu pelasti tilanteen valtavalla loikalla. Alastulossa mätkähdin hieman satulaan, jolloin tunsin kamalan viiltävän kivun jalassani. Selvisin kuitenkin maaliin asti, jonka jälkeen painuin melkein kippuraan ja jouduin tiputtamaan jalustimen jalastani. Vedin pari kertaa terävästi henkeä, jonka jälkeen kävelimme ulos radalta.
"Joku varvas on ihan varmasti murtunut", sain pihistyä Iidalle hampaideni välistä tämän tullessa huolestuneen näköisenä katsomaan mitä tapahtui. No, ainakin kunnon kipu iski vasta kun rata oli ohi, niin ei mennyt kisat pilalle.

Lydian 23. hoitomerkintä

[Lydia]

12.05.2018 Tie Tähtiin finaali 2018! - Hallava (osa 2)

Tie Tähtiin finaali piti sisällään miljoonia tunteita. Oli jännitystä, pettymystä, kipua ja loppujen lopuksi valtava onnistumisen tunne. Koulurata meillä meni finaalissa oikeasti penkin alle, se on sääli, koska kyseessä oli viimeinen kisamme Helppo A tasolla. Lähdin radalle varmaan liian itsevarmasti ja unohdin lopulta ratsastaa, jonka seuraksena Kerttu tuli tosi vahvaksi ja voltitkin muistutti kananmunia. Tiedän kuitenkin että ei se meidän normitaso ole, kun ollaan me ennen tehty tällä tasolla tosi hyviäkin ratoja. 

Esteille Kerttua varustaessa multa oli murtunut varvas. Taino varsinaisesti se tais kunnolla krusahtaa vasta meidän radan viimeisellä esteellä, mutta varustaessa Kerttu astui jalalle. Radalla en sitä ajatellut ja lopulta tultiin finaalin esteradalla toiseksi, mihin olin hurjan tyytyväinen... kamalasta jalkakivusta huolimatta. En uskaltanut ruveta edes ratsastussaapasta ottamaan pois, toivoin varmaan että se pitäisi turvotuksen hiukan kurissa, mutta en ole ihan varma oliko se hyvä idea, sillä odotellessa jalkakipu vain paheni. Lopulta tyydyin vain istumaan Kertun selässä ja roikottamaan jalkaani poissa jalustimesta. 

Meidän esteluokan jälkeen oli vähän odottelua, kun odotettiin lopullisia tuloksia. Tiesin että me ollaan sekä koulu- että esterankingissa aika korkealla, joten toivo ei ole menetetty, paitsi ehkä koulurankingin kanssa, ottaen huomioon meidän tämänpäiväisen surkean radan. Mua jännitti tulokset ihan pirusti, olin Iidan mukaan kalpea kuin lakana, mutta se nyt voi hyvin johtua kauheasta jalkasärystäkin. Tää olis ollut meidän vikat kisat tutulla ja turvallisella Helppo A ja 100cm tasolla ja tän jälkeen lähtis tason nousu. Esteillä 110cm ja koulussa kohti Vaativa B:tä. Tän päivän jälkeen otettaan pari viikkoa rennommin, jonka jälkeen alkaa treenaaminen seuraavia kisoja varten. 

Lopulta tulokset olivat tulleet ja tää on se hetki, minkä jälkeen en suoraan sanottuna muista mitään. Muistan sen, että ensin kuulin nimeni pikkutähtiratsukkojen, jonka jälkeen kuulin nimeni myös kolmen tähtiratsukon joukossa. Muut Yläkokkolaiset tajusivat asian huomattavasti aikaisemmin kuin minä itse ja onnitteluja sateli joka puolelta. Lopulta asia kai alkoi valjeta itsellenikin, kun olin suunnannut palkintojenjakoon. 

..........

Lopulta olimme kotimatkalla. Minä, kisahoitajana taas toiminut Elin ja Kerttu minun autollani, muut Yläkokon hevosrekalla. Onneksi murtunut/murtuneet varpaat ovat vasemmassa jalassa, niin pystyn automaatti-autolla ajamaan kotiin. Jalkani on kengätön ja sen päällä lepää jääpussi, joka helpottaa huomattavasti kipua. Takapenkillä lopuu kaksi valtavaa ruusuketta, sekä yksi pienempi sininen, jonka saimme esteradalta. 
"Oon ihan pirun onnellinen", saan sanottua Elinille ja alan hyräillä jotain radiosta soivaa kappaletta. 
"No se on hyvä! Mutta sovitaankos että tallilla mä laitan Kertun kamat pois ja vien orin tarhaan, niin sä meet istumaan ja laitat ton koipes ilmaan", Elin naurahtaa. 
"Juu, sopii!" virnistän ja jatkan ajamista hyväntuulisena jalan jomottaessa. 

..........

Tallille palattuamme Elin hoiti Kertun pois, ori pääsi vielä hetkeksi tarhaan nauttimaan aurinkoisesta ilmasta. Itse istuin tuolilla siirtotallin edessä ja vasen jalkani oli jakkaralla edelleen jääpussilla peitettynä. 
"Onnea vielä kerran!" Iida saapui luokseni hyväntuulisena. 
"Kiitos. Kyl nyt voi hyvällä mielellä lähteä treenaamaan kohti isompia luokkia", kiitin ja hymyilin tallinomistajalle. 
"Ehdottomasti! Mutta ensin hoidat ton varpaas kuntoon. Ja ilmotat jos tarviit hevosille liikutusapua, tääl on varmasti monia halukkaita", Iida naurahti. 
"Joo. Kattoo nyt mitä lääkäri sanoo", virnistän ja otan huikan vesipullostani. 

..........

Pääsin suoraan tallilta päivystykseen, jossa ilmenikin, että kaksi reunimmaista varvasta ovat murtuneet. Eivät mitenkään hirveän pahasti, mutta kivuliaasti kuitenkin. Varpaat teipattiin yhteen, kenkä ei mahtunut jalkaan ja lopulta pääsin lähtemään kotiin. Ratsastaa saisin heti kun vain itse koen siihen pystyväni, joten huomenna varmaan yrittäisin liikuttaa hevoset ilman satulaa. Jos se aiheuttaa liikaa kipuja, saan varmasti jonkun apulaisen pariksi päivää auttamaan hevosten kanssa. Vaikka tämä finaalireissu aiheuttikin minulle murtuneet varpaat, olen todella onnellinen että se on ohitse. Kisaan ilmoittautuessani en todellakaan voinut kuvitellakkaan, että olisin edes lähellä pikkutähtiratsastajan tai tähtiratsastajan titteleitä, mutta niin vain oli käynyt. Kerttu on upea hevonen ja sen kanssa alkaa vihdoin tuntua siltä, että mikä tahansa on mahdollista!

Lydian 24. hoitomerkintä

[Lydia]

20.05.2018 Tie Tähtiin muistelua

Ihaillessani kuvia minusta ja Kheopsista Tie Tähtiin finaalista, en voinut muuta kuin olla todella iloinen ja ylpeä upeasta kirjavastani!

Lydian 25. hoitomerkintä

//vihdoin kunnon kokovartalokuva Kertusta :>

// Eihän tähän voi sanoa muuta kuin wau... 9v€ -Iida

[Lydia]

22.05.2018 Mitä ihmettä mä olen tekemässä?

"Myydään 3v kenttäratojen lupaus fwb-o Khafren. Tämä hiomaton timantti odottaa ostajaansa. Näyttävät liikkeet, ratsukoulutus aloitettu, asiallinen käsitellä tilanteessa kuin tilanteessa.
e. Crushcrushcrush xx - i. Kheops"

Mä en suoraan sanottuna tiedä mitä ajatella. Kun näin tuon myynti-ilmoituksen muutaman päivää sitten, se oli vähän niinkuin sellainen maailman mullistava juttu. Myynti-ilmoituksessa oli lyhyen tekstin lisäksi myyjän puhelinnumero, sekä joku parikymmentä sekunttia kestävä video ruunikonkirjavasta nuoresta orista. Katsoin sen videon varmaan miljoona kertaa ja pakko se vaan on sanoa, kyllä se ori näyttää pirusti mun Kertulta, tai siis Kertun jälkeläiseltä. 

Olin istunut keittiön pöydän ääressä tietokoneen ruutua tuijottaen. Tiesin kyllä että Kertulla on ainakin yksi varsa, komea kenttäori Englannissa, mutta tämä toinen varsa tuli mulle ihan yllätyksenä, en ollut siitä aikaisemmin kuullutkaan ja nyt silmieni edessä möllötti sen myynti-ilmoitus. Mitä pidempään olin ilmoitusta tuijottanut, sitä enemmän kiinnostuin tästä kirjavasta orista. Lopulta olin havahtunut siihen, että olin näppäillyt myyjän numeron puhelimeeni ja aloitin soittamisen. Menin sitten sopimaan tapaamisen myyjän kanssa.. 

..........

Tänään mä sitten kävin siellä. Ajomatkaa oli melkein kaksi tuntia, mutta se oli tuntunut menneen hetkessä. Talli oli hieno, siellä oli piha täynnä laadukkaita hevosia, puokkeja ja suokkeja. Tämän Khafrenin, Kertun varsan tunnistin heti kun sen näin. Komea, siro nuorukainen mutusteli tarhassa heinää, katseli välillä uteliaana ympärilleen ja palasi sitten ateriansa pariin. Myyjä, joka esittäytyi Linneaksi, saapui parkkipaikalle ja lähti johdattamaan mua Khafrenin tarhalle. Nainen kertoi orista kaikenlaista ja lopulta havahduin mainintaan: ".. se on tosi kivasta suvusta. Emä menestynyt hienosti esteillä ja isä vähän kaikissa lajeissa." 

"Joo mä tiedän. Mä omistan tän isän", sain lopulta sanottua ja naisen kasvoilla kävi yllättynyt ilme. 
"Mä arvasin että oon nähnyt sut jossain ennekin. Oon netistä katellut kuvia Kheopsista kun oon selvitellyt Kelmin sukua tarkemmin. Sehän on ollut sulla jonkun vuoden?" nainen innostui. 
"Joo, helmikuussa tuli vuos täyteen. Kheops on kyllä tosi upea, siks mä Khafrenista kiinnostuinkin. Mulla oikeesti on kotona Kertun lisäksi kaks knabbitammaaki", selostin ja ojensin käteni Khafrenille, joka tuli tutkimaan meitä aidan luokse. 
"Haluisiks koeratsastaa sen? Se on vielä tosi raaka, mutta oppii nopeasti", Linnea ehdotti ja nyökkäsin. Khafren, tai Kelmi kuten Linnea oli sanonut, katseli minua lempeästi. Se näytti niin paljon Kertulle... 

Koeratsastus meni vähän sumussa. Kelmi liikkui samalla tavalla isosti kuin Kerttu ja se tuntui todella tasapainoiselle. 
"Se näyttää sun kanssa tosi hyvälle", kuulin Linnean huikkaavan ja kiitin tätä. Ori ei ollut helpon tuntuinen, se oli superherkkä ja menevä ja laukannostoissa heitti pientä pukkia. Liike kuitenkin tuntui hyvälle ja Kelmi muistuttaa kokoajan vain enemmän ja enemmän Kerttua. Lopulta siirsin orin käynnin kautta pysähdykseen, hyppäsin alas ratsailta ja taputin kirjavan kaulaa. 
"No, mitä sanot?" Linnea kysyi uteliaana. 
"Tää kiinnostais mua kyllä ihan pirusti, mutta mun pitää miettiä.. kun tosiaan niitä muitakin hevosia on", mutisin mietteliäästi ja silittelin vieressäni steppaavan orin kaulaa. 

Ajaessani kotiin päässäni pyöri miljoonia ajatuksia. Päällimmäisenä oli varmaan "mun on pakko saada toi hevonen" ja seuraavana "mitä ihmettä mä oon tekemässä?". Parin tunnin aikana oli kuitenkin hyvin aikaa miettiä, uskoisin että Iida saisi järkättyä Kelmille karsinan, Jettan voisin lähettää ainakin kesäksi laitumelle Merjan luokse, Merja tykkää Jettasta paljon ja varmaan auttaisi sen liikutuksissa, jonka lisäksi Jettalle voisi helpolla löytyä vaikka joku fiksu vuokraaja. Kyllä mä nää asiat järjestän... keinolla millä hyvänsä! 

Lydian 26. hoitomerkintä

// miten mielenkiintoista ja jännittävää, kerttu junior! Asiat sumplitaan kyllä suuntaan tai toiseen 13v€ -Iida

[Lydia]

24.05.2018 Nopeaa toimintaa

"Hei kun sä soitit siitä Jettasta eilen, niin mulla ois yks asiakas, ketä voisi kiinnostaa ottaa se kesäksi ylläpitoon. Hurjan kiva nainen ja osaava ratsastaja", Merja oli kertonut innoissaan puhelimessa. Itselleni se oli tuntunut lähinnä iskulta kasvoja vasten, ajatus siitä, että antaisin Jettan ylläpitoon jollekin vieraalle. Olihan Jetta aikaisemminkin kaverillani ylläpidossa, mutta se on eri asia. Sen ihmisen olen tuntenut lähes koko elämäni, mutta ajatus rakkaan pilkkupyllyni antamisesta vieraalle... en ollut edes osannut ajatella tätä vaihtoehtoa. Tietenkin olin vuokraajaa ajatellut, mutta ylläpitohan on ihan eri asia.  
"Hei Lydia ootko sä siellä?" Merja oli palauttanut minut maan pinnalle. 
"Öö.. joo. Mä en oikeen tiiä ylläpidosta. Mä ajattelin että sä oisit voinut ottaa Jettan", olin vastannut vaisusti ja Merja oli selvästi heti huomannut että jokin on vialla. 
"Lydia mä ymmärrän sua, oman hevosen antaminen vieraalle ei oo helppoa, mutta ei mulla ole aikaa Jettaa päivittäin liikkua. Ja se asuisi silti mun valvovan silmän alla ja olisin mukana arjessa auttamassa", nainen oli lähtenyt suostuttelemaan minua. Puhelumme kesti pitkään ja lopulta olin suostunut siihen, että tämä Merjan asiakas tulisi koeratsastamaan Jettaa.. tänään! 

Seisoessani tallipihassa oli oloni todella jännittynyt. Vaihdoin painoa jalalta toiselle, avasin hiukseni, laitoin ne nutturalle, avasin taas ja tällä kertaa laitoin ponihännän. Lopulta pihaan kaarsi vieraan näköinen auto, josta nousi itseäni hieman vanhempi nainen, joka hymyili minulle heti aurinkoisesti. 
"Hei, olet varmasti Lydia. Olen Miranda, tulin Jettaa katsomaan", nainen kättelee minua, esittäytyy ja jää seisomaan eteeni odottavan näköisesti. 
"Joo, oon Lydia. Kiva tavata... öö... mennään vaiks hakemaan Jetta tarhasta", vastasin hieman kiusaantuneesti, mutta Miranda ei tuntunut välittävän, nappasi vain ratsastuskamansa autostaan ja lähti kävelemään vierelläni tarhoille. 

"Noh, siinä se nyt on. Jetta on 13-vuotias knabstruptamma, se on ollut mulla yhdeksänvuotiaasta saakka. Vanha kenttäheppa, nyt toipunut jännevammasta. Jettan varsa Bria asuukin Merjalla tällä hetkellä", selostin pikaisesti ja rapsuttelin meitä katsomaan tulleen Jettan otsaa. 
"Se on todella kaunis. Jetta on siis tällä hetkellä aika normikäytössä, jos oikein ymmärsin?" nainen kysyi ja katseli tammaani selvästi ihaillen. 
"Joo. Eihän se enää hyppäämistä tai rankkaa treeniä kestä, mutta perus harrastekäytössä toimii hyvin", sanoin ja nappasin Jettan riimunnarun käteeni. Otin tamman tarhasta mukaamme ja lähdimme vieretystä kävelemään talliin. 

"Sulle on siis tulossa uusi hevonen, niin siksi etsit Jettalle ylläpitokotia?", Miranda alkoi jutustella harjatessamme Jettaa. 
"Joo, mulle tulee mun kenttäorin nuori jälkeläinen projektiksi. Enkä mä varsinaisesti Jettalle ylläpitokotia etsinyt, mutta Merja sitten kertoi että voisit olla kiinnostunut", selostin edelleen hieman vaisusti. Miranda vaikutti ihan kivalle ja järkevälle, mutta ajatukset pyörivät päässäni ja olin kuulevinani jotain kamalaa tai ilkeää kaikessa mitä Mirandan suusta tuli. 
"Joo oon kyllä kiinnostunut. Mun entinen hevonen jouduttiin lopettamaan talvella.. keuli ympäri ja selkä meni", Miranda kertoi vaisusti ja nainen hiljeni. 
"Kamalaa.. otan osaa", sain sanottua ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun. 
"No, onnettomuuksia sattuu. Iteltäkin murtui käsi siinä rytäkässä, mutta nyt oon palaillut hevosen selkään Merjan Hipon kanssa", nainen kertoi.
"Aa, mäkin oon Hipolla pari kertaa ratsastanut. Siinä on kyllä laadukas suokki", naurahdin ja Mirandakin taas hymyili. 

Päädyimme lopulta kentälle saakka, jossa nousin ensin itse ratsaille. Selostin Mirandalle kuinka Jetta tarvitsee pitkät alkuverryttelyt vanhan jalkavamman vuoksi ja aloin hieman ravailla tamman kanssa. Näytin Mirandalle Jettan askellajit, kerroin hieman vinkkejä ratsastusta ajatellen ja korostin sitä, että Jetta on hurjan kiltti, eikä pahemmin harrasta pukittelua tai muuta tuhmaa. Lopulta suoritimme kuskin vaihdon ja Miranda nousi ratsaille. Naisella näkyi olevan hyvä ja ryhdikäs istunta, varmat otteet ja selvä suunnitelma siitä, mitä hän halusi Jettan kanssa kokeilla. Miranda ei pyörinyt turhia, vaan teki haluamansa liikkeet. 

Mirandan ja Jettan menoa seuratessa nousi väkisin huulilleni pieni hymy. Miranda ratsasti todella nätisti ja Jetta näytti hyvälle. Nainen oli selvästi kokenut ja hänellä oli hyvä tuntuma hevosiin, vaikka taukoakin on ollut takana. Lopulta nainen pysäytti Jettan eteeni ja loi minulle hieman kysyvän hymyn. 
"Sehän näytti kivalle. Mitäs ite tykkäsit?" kysyn hymyillen ja taputan aidan ylitse Jettan kaulaa. 
"Tää on hurjan kiva. Niin miellyttävä ja pehmeäliikkeinen", Miranda hymyili hurjan leveästi ja selvästi iloisena saamastaan positiivisesta palautteesta. 
"Mua kyllä ihan oikeasti kiinnostais ottaa Jetta ylläpitoon. Mutta se on tietenkin sun päätöksesi", nainen sanoi ja laski katseensa Jettan kaulaan ja alkoi silitellä tamman kaulaa. 
"Kyllä sä lupaavalta vaikutat. Sopisko jos tulisit vielä uudelleen käymään tällä viikolla? Kelmi tulee ens viikolla, niin jos toinenkin kerta menee hyvin, niin Jetta sais sitten lähteä sun mukanas Merjalle silloin", vastasin ja katsoin hymyillen naisen iloa. 
"Se olisi ihanaa. Sopisiko sunnuntaina?" Miranda kysyi ja nyökkäsin. 
"Se sopii oikein hyvin. Sopisko sulle sitten ylläpitoa ajatellen sellainen diili, että kävisin kerran viikossa Jettaa ratsastamassa, niin pysyn kärryillä sen kuulumisista", kysyn vielä. 
"Tottakai! Ja voin laitella sitten paljon kuvia ja viestejä!" Miranda naurahti ja laskeutui ratsailta. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, nyt olen siitä varma!

Lydian 27. hoitomerkintä

// No sä et ollut ainoa jota jännitti tai no jännitti ja jännitti meitä muita jännitti lähinnä sun puolesta jos se ylläpitokokeilija olisikin joku täyshullu joka olisi ratsastanut tamman kentän aidan yli ja kirmannut täyttä laukkaa puskaan sen kanssa. Onneksi ei sentään ja mitä sitä pienesti vilauksia näki mukavan oloinen ratsastaja tuo Miranda, eiköhän asiat onnistu ja ala luistamaan tämän ja Kelmin osalta! 16v€ -Iida

[Lydia]

28.05.2018 Ikävää ja odotusta

Miranda oli eilen käynyt toista kertaa ja olimme käyneet maastoilemassa. Tämä Jettalla ja itse olin Kertulla. Kaikki oli mennyt hyvin, tämä oli tykästynyt Jettaan entistä enemmän ja itseäni oli alkanut hirvittää... niin tässä vain käy, että Jetta lähtee Mirandalle ylläpitoon. Miranda kohtelee tammaa hyvin, hän on mukava ja ystävällinen ja tämän kaiken lisäksi vielä taitava hevosten kanssa. Minun pitäisi varmaan olla onnellinen, mutta nyt jo on ihan hirveä ikävä Jettaa, vaikka se lähteekin vasta huomenna. 

Tänään otin Jettan viimeiselle ratsastukselle ennen huomista muuttoa. Tamma oli tuttuun tapaansa todella lempeä, se tutki hoitaessa kaiken mahdollisen ja itse taistelin kyyneliä vastaan. 
"Mä tiiän et mun pitäis olla iloinen sun puolesta. Pääset hyvään kotiin, eikä tää oo lopullista, mutta..." en saa mutinaani loppuun, vaan alan itkemään. Halaan Jettan kaulaa, painan kasvoni tämän tuttua kaulaa vasten ja yritän saada itseni rauhoittumaan. Tamma vaikuttaa hieman hämmentyneelle, muttei liikahda minnekään, seisoo vain siinä. 

Onneksi tallissa ei ole muita, en todellakaan nauti kenenkään edessä itkemisestä. Saan lopulta pillitykseni helpottamaan, käyn huuhtomassa naamaani kylmällä vedellä ja palaan hoitotoimenpiteiden pariin. 
"Okei, nyt me ollaan ilosia! Mennään kentälle vähän hölkkäilemään ja sitten pihalle syömään. Vietetään oikein hauska päivä", juttelin Jettalle harjatessani tamman loppuun. Selvitin tamman hännän ja harjan, jonka jälkeen vielä siistin molemmat saksilla. Miranda saattaa kesän aikana käydä Jettalla parissa koulukisoissa, joten paras tamman olisi sitten olla siistin näköinen. 

Ratsastan Jettan alakentällä ilman satulaa riimulla ja ohjilla. Tamma on energinen ja liikkuu verryttyään todella hienosti, vaikka ilma onkin hurjan lämmin. En ratsasta kauaa, käyn vain kaikki askellajit rennosti läpi, jonka jälkeen lähdemme kävelemään pihaa ympäri. Jetta oli kokoajan matkalla pöpelikköön syömään vihreää, mutta hetken aikaa sen piti malttaa kävellä, ennenkuin annoin Jettalle luvan laskea päänsä. Syöttelin tammaa maneesin viereisellä ruohikolla ja Jetta puhisi menemään. Valmentajani tallilla, jonne tamma muuttaisi, pääsisi tamma heti laitumelle tammalauman kanssa, jossa olisi Jettan vuotias varsa Briakin. Nyt kun Jetta muuttaa samaan paikkaan, saan varmasti aikaiseksi käydä Briaakin moikkaamassa useammin. 

Palaamme lopulta Jettan kanssa talliin, jossa jään hetkeksi karsinaan rapsuttelemaan tammaa, ennenkuin palautan sen tarhaan. Ratsastuksen aikana suruni oli pikkuhiljaa hälventynyt ja tiedän tehneeni hyvän päätöksen. Jetta pääsee Mirandalle, joka panostaa siihen täysillä. Pääsen katsomaan tammaa aina kun haluan ja saan enemmän aikaa panostaa Kerttuun ja uuteen projektiini Kelmiin. Tietenkin minulle tulee Jettaa kamala ikävä, mutta se on vain tunnin ajomatkan päässä ja menen ratsastamaan sitä viikottain, niin varmasti totun tilanteeseen pian. 

Kun Jetta on tarhassaan, palaan talliin pakkaamaan tamman tavaroita. Viiletän ympäri varustehuonetta tyhjentämässä Jettan kaappia. Satulat ja suitset kannan suoraan autoni takaluukkuun, jonka jälkeen kannan traileristani Jettan kuljetussuojat talliin. 
"Mitäh? Lähteekö Jetta jonnekin?" kuulen samassa varustehuoneen ovelta ja käännyn äänen suuntaan. Tulija on Milja. 
"Moi... Joo, Jetta lähtee ylläpitoon yhdelle Mirandalle mun estevalmentajan tallille. En oo mitenkään erityisen paljon siitä jutellut", naurahdan hieman surumielisesti. 
"Miks? Tuleeko Bria takas vai onks sul muita suunnitelmia?" Milja kysyy uteliaasti. 
"Itseasiassa mä ostin Kertun varsan. Se on 3v ori ja tulee tänne keskiviikkona", sanon hetken hiljaisuuden jälkeen. 
"Vou, nyt sulla on sit neljä hevosta. Ihan hyvä saavutus", tyttö naurahtaa ja suuntaa hakemaan jotain satulaa. 

Pakattuani kaikki Jettan tavarat ja lastattuani autooni kaikki mitä ei enää huomenna tarvitse, haen Kertun tarhasta. Oriani katsellessa innostus Kelmin tulosta alkaa lisääntyä. Nyt kun alan pikkuhiljaa hyväksyä Jettan lähdön, pystyn vihdoin antamaan itselleni luvan iloita Kelmistä ja uudesta haasteesta, jonka ori mukanaan tuo. Tästä kesästä tulee ainakin tapahtumarikas ja tavoitteita on paljon. Kelmin kanssa tavoitteena on yksinkertaisesti viedä sitä eteenpäin, ehkä startata loppukesästä pikkukisoissa ja vain kehittää orin kuntoa. Kertun kanssa tavoitteet ovat suuremmat, sillä orin kanssa meillä olisi tarkoitus lähteä nousemaan Vaativa B radoille ja esteilläkin tasonnosto alkaisi olla ajankohtainen. 

Lydian 28. hoitomerkintä

[Lydia]

31.05.2018 Kelmi on saapunut

Ilma oli jo viilennyt, mutta aurinko näkyi edelleen puiden takaa. Yläkentältä kuului vielä Repen vetämän keskitason sennujen tunnin äänet, lopettelemassa ne taisi jo olla. Itse vaihtelin painoa jalalta toiselle nojaillessani siirtotallin seinää ja katsellessani kahdessa tarhassa seisoskelevia hevosiani en voinut muuta kuin hymyillä. Jetta oli lähtenyt pari päivää sitten ja olen saanut Mirandalta päivittäin viestiä, jonka lisäksi Merja soitti minulle että tamma on kotiutunut hyvin ja on päässyt jo tammalaumassa laitumelle. Jettalla on siis kaikki hyvin ja Kelmi on saapunut talliin. 

Kelmi saapui pihaan vasta puolisen tuntia sitten. Reissuni venähti aika myöhään ja olimme vasta iltakahdeksan jälkeen pihassa. En viitsinyt oripoikaa suoraan talliin viedä, joten laitoin sen yhteen tarhaan siirtotallin edessä ja hain Kertun viereiseen kaveriksi. Kirjavat orit pörhistelivät toisilleen aidan ylitse, mutta jotenkin minusta tuntui että ne tuntevat toisensa, vaikka eivät olekaan ikinä ennen nähneet. 

En oikeastaan huomaa ajan kulua, mutta hetken kuluttua Repe astelee siirtotallille, ilmeisesti suoraan kentältä, jossa mies oli ollut tuntia pitämässä. 
"Semmonen sit tuli", mies naurahtaa ja katselee Kelmiä pitkään. 
"Jep, semmonen sit tuli.. vast 3v, mutta kyllä siinä potentiaalia on", sanon tyytyväisenä. 
"Varmasti, eteenkin kun tietää kuka on isä", Repe tokaisee ja katsahtaa sitten päätallille päin. 
"Pitäis iltatallia mennä tekemään. Heitätkös hepat sisälle?" tämä kysyy ja nyökkään. 
"Joo, tottakai. Ihan kohta", sanon ja Repe lähtee menemään menojaan. Itse nappaan Kertun narun aidasta ja vien mustankirjavan siirtotalliin omaan karsinaansa. 

Kelmi ei hätäänny jäätyään hetkeksi yksin, vaan odottaa minua tarhassa rauhallisena. Otan orin narun käteeni ja menen sisälle tarhaan. Kelmi tulee heti vastaan, katselee minua hieman arvioiden ja tarjoutuu rapsutettavaksi. Hymähdän itsekseni ja alan rapsutella tämän kirjavaa kaulaa. Klipsautan hetken kuluttua riimunnarun paikalleen ja talutan nuoren orin ulos tarhasta. En kuitenkaan ole vielä ihan valmis, vaan lähden kävelemään Kelmin kanssa ihan lyhyen lenkin pihaa ympäri, sillä tiedän ettei Repellä ja tämän kaverina iltatallia tekevällä Ollilla ole mikään kiire ja voin hyvin viivytellä viitisen minuuttia. 

Kelmi kävelee vieressäni rauhassa, se tarkkailee ympäristöä ja kuulostelee jostain kuuluvia lintujen ääniä, sekä eteenkin itseäni ärsyttävää hyttysten ininää. Kelmistä tulee takuulla loistava kilpahevonen, se on selväpäinen, simppeli käsitellä ja hienoliikkeinen, joten oikeastaan muuta mahdollisuutta ei ole, kuin loistavan kilpahevosen tulevaisuus. Jään hetkeksi vielä pihaan rapsuttelemaan oria, jonka jälkeen se on pakko viedä iltapalalle omaan karsinaansa. 

Lydian 29. hoitomerkintä