1.4.2018 / Tie tähtiin 2018 ( 2. osakilpailu: esteet)

[Iida]

2. osakilpailu / 1.4.2018

Yläkokon Ratsastuskoulu järjestää Tie tähtiin -cupin toisen osakilpailun 4.1. sunnuntaina. Kilpailuissa ratsastetaan kolme luokkaa 60cm (easy), 80cm (medium) ja 100cm (hard). Kantiineja on kaksi, joista toinen tallituvassa päätallissa ja toinen maneesin katsomossa, kilpailijat saavat yhden ruokakupongin ilmoittautumisen yhteydessä ja kupongin antamalla kantiininpitäjälle saa ilmaisen aterian (hernekeitto) + juoma ja ruisleipä. Kantiineista saa myös kahdella eurolla pullan ja kahvin. 

Kilpailut alkavat noin. 10.30, suositeltavaa on olla ennen kymmentä paikalla. Etenkin ensimmäisen luokan (60cm) ratsastajien. Hevoset saa laittaa kuntoon päätallissa ja verkkaaminen tapahtuu maneesin vieressä yläkentällä. Verryttelyä valvoo Linda Salmi, joka pitää huolen että kaikki on ajoissa verkkaamassa ja radalle menossa. Kilpailun järjestäjät käyttävät yhteydenpidossa radiopuhelimia ja järjestäjillä on päällään huomioliivit. 

Kilpailuiden henkilökunta:

tuomariston puheenjohtaja: Iida Hansen
kilpailunjohtaja: Sanna Virtanen
ratamestari: Reifr Hansen
kuuluttaja: Olli Leppänen
verryttelyalueen valvoja: Linda Salmi
estehenkilöstö: Lucas Jäger, Elin Parviainen, Reifr Hansen
ajanotto: Merida Kajankoski

Radan esteet: 1/11. siniraidallinen pysty 2. pinkki tasaokseri 3/10. vihreäraidallinen tasaokseri 4. keltainen lankku maalattuja ampiaisia 5/8. sininen pysty 6a. punavalkoinen pysty 6b. punavalkoinen tasaokseri 7. sininen aaltolankku 8/5. sininen pysty 9. vihreä keltainen pysty 10/3. vihreä raidallinen tasaokseri 11/1. siniraidallinen pysty

Uusinnan esteet: 9. -> 5. -> 6a ->  6b -> 2 -> 1.

Uusintaan pääsee kaikki ekalla kierroksella puhtaan radan ratsastaneet ratsukot, uusinnassa ratsastetaan esteet 9, 5, 6a ja 6b, 2, 1. Uusinta ratsastetaan heti perusradan perään, odota lähtömerkkiä.

---

Luokat:
1. 60cm (easy) / AM5.2 (välitön uusinta)
2. 80cm (medium) / AM5.2 (välitön uusinta)
3. 100cm (hard) / AM5.2 (välitön uusinta)


Jälki-ilmoittautuminen:
- Viimeinen ilmoittautumispäivä 31.3.2018
- Ilmoittautuminen tähän topikkiin muodossa:

    Ratsastajan nimi - <a href="osoite"> Hevosen nimi </a>



Valmennusten lisäarvat ja kisapäivän tuotokset tulee ilmoittaa viimeistään 31.3. tähän topikkiin.

---

Osallistujat ja arvat:

Luokka 1 (60cm / easy)
Valo Ojanne - Rosalie Liisi 1
Gang Hu - Bucephalos
Vivienne Blankley - Austria, Auburn Estate 1+1+2
Karl Rajaniemi - Aafje, Hallava
Eevi-Sofia - Halcyone, Hallava
Lily - Loki, Hallava
Ade - Oldstone Rockstar, Hallava
Sarianna Pessi - Cosini, Seppele1
Pyry Kallio - Suvitaika, Seppele
Milla Kaarina Linna - Agnetha 'If, Seppele 2
Linnea Kaarna - Deadline, Seppele
Alviina Herrala - Lazur Sov, Seppele 2+2+2+2
Crimis - JB Sgraffito, Hukkasuo
Emily - A.D. Pony Theater, Hukkasuo
Emilia - Lanselot, Hukkasuo
Reita - Calamity Trigger, Hukkasuo 3
Zaida - Fight For Flash , Lehtovaaran Ratsutila 3+3
Cassandra - Casse Noisette , Lehtovaaran Ratsutila 3+2+3
Kim Seong-Min - Yläkokon Hukatar , Yläkokko
Aino Reini - Vics Grimaldi 1+3
Alma Pouta - Hyggebos Misty 2


Luokka 2 (80cm / medium)
Ilya Malikov - Babyblues
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, Auburn Estate 2+2+2
Julia Luoti - Valerie, Auburn Estate 2+2+2+2
Minka Aavikko - Tepehkiiha, Auburn Estate 2+2
Ellen Nylund - Cork's Meidhir, Auburn Estate
Seela - Emma's Melina, Hallava 3
Ohto - Nikita Nor, Hallava
Akira - Avalon, Hallava
Jonna - Kadon Illuusio 2+2
Emily Daukes - Kurbus, Seppele 3+2
Cella Talve - Whirlwinded Dot, Seppele
Frida Hämäläinen - Breezeblocks , Lehtovaaran Ratsutila
Veronica Berg - Sõladane , Lehtovaaran Ratsutila 1
Jenni Laitela - Rocked Steady , Lehtovaaran Ratsutila
Fanni - Douple Trouble , Lehtovaaran Ratsutila
Emilia - Silent Eternity , Lehtovaaran Ratsutila 1
Iiris - Snow Rose , Lehtovaaran Ratsutila
Aleksandra Rantakoivu - Kevät Juuli , Lehtovaaran Ratsutila 1+1
Kookos - Orange Wood's Ashrikk , Lehtovaaran Ratsutila
Nicolas Gaillard - Alloverdaplace Caramel Rewa
Calandre Bellefeuille - Jään Lilja 2
Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino , Yläkokko 1+2+2
Nelly Svensson - Roll It Up J , Yläkokko 3+2
Sandra Ahl - Walt's Nawfed
Teemu Linkomaa - Delicate Tarascada


Luokka 3 (100 / hard)
Rasmus Alsila - Living Art, Auburn Estate 1+2+1
Henry - Hallavan Vaniljakahvi, Hallava 1+3+1
Elli Petäjistö - Cloudgazer, Seppele 1+1+1
Fiia Vierre - Étonnant, Seppele 1
Salma Stjärndahl - Bonnie KN, Seppele 2
Kei - Tkachyov, Hukkasuo 1
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti
Lydia Tuuliluoto - Kheops , Yläkokko 2+2+2

---

Tulokset ja pisteet:

Luokka 1 (60cm / easy)
1. Milla Kaarina Linna - Agnetha 'If, Seppele 20p
2. Aino Reini - Vics Grimaldi 17p
3. Zaida - Fight For Flash , Lehtovaaran Ratsutila 14p
4. Vivienne Blankley - Austria, Auburn Estate 11p
5. Ade - Oldstone Rockstar, Hallava 9p
6. Cassandra - Casse Noisette , Lehtovaaran Ratsutila 7p
7. Alviina Herrala - Lazur Sov, Seppele 5p
8. Reita - Calamity Trigger, Hukkasuo 3p
9. Sarianna Pessi - Cosini, Seppele 1p
10. Eevi-Sofia - Halcyone, Hallava 1p
11. Alma Pouta - Hyggebos Misty 1p
12. Crimis - JB Sgraffito, Hukkasuo 1p
13. Valo Ojanne - Rosalie Liisi 1p
14. Emilia - Lanselot, Hukkasuo 1p
15. Pyry Kallio - Suvitaika, Seppele 1p
16. Emily - A.D. Pony Theater, Hukkasuo 1p
17. Karl Rajaniemi - Aafje, Hallava 1p
18. Linnea Kaarna - Deadline, Seppele 1p
19. Kim Seong-Min - Yläkokon Hukatar , Yläkokko 1p
20. Lily - Loki, Hallava 1p
21. Gang Hu - Bucephalos 1p


Luokka 2 (80cm / medium)
1. Kookos - Orange Wood's Ashrikk , Lehtovaaran Ratsutila 20p
2. Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, Auburn Estate 17p
3. Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino , Yläkokko 14p
4. Minka Aavikko - Tepehkiiha, Auburn Estate 11p
5. Veronica Berg - Sõladane , Lehtovaaran Ratsutila 9p
6. Aleksandra Rantakoivu - Kevät Juuli , Lehtovaaran Ratsutila 7p
7. Julia Luoti - Valerie, Auburn Estate 5p
8. Iiris - Snow Rose , Lehtovaaran Ratsutila 3p
9. Jonna - Kadon Illuusio 1p
10. Calandre Bellefeuille - Jään Lilja 1p
11. Teemu Linkomaa - Delicate Tarascada 1p
12. Seela - Emma's Melina, Hallava 1p
13. Nelly Svensson - Roll It Up J , Yläkokko 1p
14. Akira - Avalon, Hallava 1p
15. Cella Talve - Whirlwinded Dot, Seppele 1p
16. Ilya Malikov - Babyblues 1p
17. Fanni - Douple Trouble , Lehtovaaran Ratsutila 1p
18. Ellen Nylund - Cork's Meidhir, Auburn Estate 1p
19. Emily Daukes - Kurbus, Seppele 1p
20. Emilia - Silent Eternity , Lehtovaaran Ratsutila 1p
21. Nicolas Gaillard - Alloverdaplace Caramel Rewa 1p
22. Jenni Laitela - Rocked Steady , Lehtovaaran Ratsutila 1p
23. Sandra Ahl - Walt's Nawfed 1p
24. Ohto - Nikita Nor, Hallava 1p
25. Frida Hämäläinen - Breezeblocks , Lehtovaaran Ratsutila 1p


Luokka 3 (100cm / hard)
1. Lydia Tuuliluoto - Kheops , Yläkokko 20p
2. Salma Stjärndahl - Bonnie KN, Seppele 17p
3. Elli Petäjistö - Cloudgazer, Seppele 14p
4. Henry - Hallavan Vaniljakahvi, Hallava 11p
5. Fiia Vierre - Étonnant, Seppele 9p
6. Rasmus Alsila - Living Art, Auburn Estate 7p
7. Kei - Tkachyov, Hukkasuo 5p
8. Patrick Brault - Sumetron Sinvatti 3p

---

---

Yläkokon yksilövalmennuksen arvat: 80cm Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino 2 Nelly Svensson - Roll It Up J 2 100cm Lydia Tuuliluoto - Kheops 2

[Milja]

MILJA KAJANKOSKI & FEUERHOF RAMINO, medium

[Cassandra, Lehtovaara]

Cassandra - Casse Noisette
60 cm, easy
Kisapäivän tuotokset, kuva + tarina, 525 sanaa

Tässä sitä taas oltiin menossa, Tie Tähtiin-kilpailun toinen osa, esteratsastus. Merru oli taas uskollisesti tekemässä Cassulle lettiä - onneksi. Kouluratsastuksessa olimme 13. kaikista 21. osallistujasta, eli meillä meni ihan hyvin, huomioon ottaen, että nämä olivat minun ja Cassun ensimmäiset kisat yhdessä ja olin ollut ruunan hoitajana vasta päälle kuukauden, melkein kaksi. Muilla Lehtiksestä oli sujunut paremmin, mm. Sabina nappasi Hämyn kanssa helppo C:stä toisen sijan. Ähersin taas ruunan karvojen kanssa, miten näihin tupsujalkoihin olisi tarkoitus saada suojat? Ei varmaan mitenkään, karvaa tursusi ulos joka paikasta, vaikka yritin muka niin hyvin laittaa kaiken. ”Saa kelvata, ei niitä tuosta paremmin saa.” Huokasin ja tyydyin lopputulokseen. Se joka keksi, että Irlannin cobille laitetaan suojat varmasti vihasi yhteiskuntaa. ”Oletko vähän söpö?” Lepertelin ruunalle, kun se hamuili kättäni herkkujen varalta kaikkine letteineen. Kävin hakemassa Cassulle palan porkkanaa, joka katosi kädeltäni lähes sekunnissa. ”Senkin imuri.” Naurahdin ja taputin ruunaa kevyesti kaulalle. Lehtiksen porukat olivat taas lähdössä kisapaikalle vasta tänään, kisapäivänä. Aloin loimittamaan hevosta ja laittamaan sille vihreää nylon-riimua päähän, kun ovelta huudeltiin, että olisi aika lähteä. Kliksautin riimunnarun pikalukon kiinni ja lähdin taluttamaan Cassua hevosrekkaan.

---

Matkalla jutustelimme talliporukan kanssa niitä näitä, lähinnä tulevista kisoista. Esimerkiksi löimme vetoa, että kenen ratsu hyytyy kesken radan ja kuka sijoittuisi. Esteet eivät olleet minun – taikka Cassun vahvinta osa-aluetta, mutta lähdin kilpailemaan silti luottavaisin mielin. Toinen osakilpailu käytäisiin Yläkokon Ratsastuskoululla, jonka pihaan saavuttuamme totesin, että täällä oli ihan yhtä kova häslinki ja vilinä meneillään, kuin Saariston hevosopistolla. Joku hevosista kolisteli taas rekassa, ehkä Fosse? Zaida hermoili taas radasta, mutta tällä kertaa minä saatoin liittyä mukaan, en tosiaan ollut varma muistaisinko radan ulkoa ja tajuaisinko lähteä uusintaan, jos siihen edes pääsisin.

---

Onneksi radan kävely on keksitty. Riri selitti meille mitä meidän pitäisi ottaa huomioon, mutta minusta tuntuu, että puolet siitä meni toisesta korvasta sisään ja heti toisesta ulos. ”Se ja se määrä askelia tähän väliin, kääntykää tässä mutkassa huolella, niin saatte hyvän lähestymisen...”

Radan kävelyn jälkeen talutimme Lehtiksen edustuspoppoon kanssa hevoset päätalliin, jossa ne voisi varustaa. Cassu tottakai meni taas pieraisemaan satulavyötä kiristäessä ja valahdin aivan punaiseksi, en edes tiedä oliko se häpeä vai enemminkin huvittuneisuus, sillä juuri meidän ohitsemme käveli kaksi tyttöä, jotka katsoivat meitä outo ilme kasvoillaan. Kuitenkin, olin varmasti yhtä punainen kuin tomaatti tai paloauto. Eetu nauroi räkäisesti vieressämme, ja lupasi minulle vitosen, jos Cassu tekisi saman radalla tuomareiden nenän edessä. Irvistin ja totesin, että kiitti vaan. Eetu kilpailisi vasta myöhemmin, joten hän varmasti tulisi katsomaan ratojamme. Ensimmäisessä luokassa kanssani kilpailevat Lehtovaaralaiset huutelivat, että alkaisi olemaan valmista ja voidaan lähteä verryttelyä kohti. Suitsin Cassun vielä nopeasti ja tarkistin, että se on siisti ja kaikki on kuten pitääkin. Valmista, mennään.

----

Tällä kertaa olin lähtölistalla ensimmäisten joukossa, mikä oli minulle ihan fine. Zaida oli heti minun jälkeeni Fossen kanssa, joten sitä suuremmalla syyllä meidän pitäisi verkata nyt. Cassu tuntui tänään tavallista reippaammalta, mikä oli hyvä juttu. Ruuna kulki pää pystyssä ja vilkuili ympärilleen hieman hermostuneesti, mutta kun järjestin sille tekemistä ja hyppäsimme pari kertaa, ruuna unohti koko asian. Hyvä, että sitä ei jännittänyt, Cassulla oli kyllä rautaiset hermot – olisipa minullakin.

---

~ Hengitä syvään, muistat sen radan, hyvin se menee. ~ sanoin itselleni ja ratsastin sisälle maneesiin. Tervehdys, lähtömerkki ja laukannosto. Nyt mentiin.

[Seela, Hallava]

Taitotaso medium, 80cm

Seela Aalia - Emma's Melina 
517 sanaa

Kilpailupaikka häämötti edessämme. Vatsanpohjaa kipristi ikävästi. Olimme tyrineet ikävästi Mellin kanssa ensimmäiset osakilpailut, ja vielä koululuokassa. Esteet tuntuivat vielä pelottavammalta ajatukselta sen jälkeen. Kuka ylipäätään kilpailee jos jännittää mokaamista. Minä selvästi, joten voin katsoa itseäni hyvin mielin peiliin. Vilkaisin Lilyä, joka rämpläsi puhelintaan. Vilkaisin pihamaalle, jossa kävi kuhina. Oli hienoja puoliverisiä psofswedenin varusteineen, ja varmasti vielä kalliimmilla ratsastusvarusteilla päällystettyjä ratsukoita. Kuitenkin pihalla näkyi myös ihan tuttuja pyöreän sporttisiakin poneja. Mihinköhän kastiin Hallava sijoittui kaikkien joukossa. Ainakin Lilyllä oli mennyt hyvin viime kisoissa.

Kampesin autosta ylös ja annoin katseen kiertää paremmin pihaa ympäri, kunnes pujahdin traileriin. Aloin irrottamaan Melliä puomista. "Melli saattaa sitten tulla aika vauhdilla ulos, että varovasti", Aleksi huomautteli ulkoa. Varoen lähdin Melliä peruuttamaan. Lastaussillan kohdalle neiti nappasi pari hyvinkin reipasta askelta, mutta aika lailla pysähtyi sen jälkeen paikalleen. "No näköjään..." Puuskahdin palaten Mellin vierelle ja vieden sivummalle. Nappasin neidiltä kuljetus suojat sivuun, ja vein ne Mellille osoitettuun koppaan. Koppa oli kyllä kätevä näin isolle joukkoa heppoja. Lähdin siitä rauhassa kävelyttämään Melliä Henryn ja Liljan perässä. Henry vaikutti varmalta ja rauhalliselta. Tuntui hyvältä lähteä heidän perään pienen jännittyneen Mellin kanssa. Tamma kyttäili ympärilleen minkä ehti. Samalla koittaen kävellä rauhassa vierelläni. Itse sain vetää rauhassa raikasta ilmaa keuhkoihin, ja vähän itsekin rauhoittua. "Jännittääkö?" Henry hymähti edelläni. "Arvaappa vain kahdesti. Oi kyllä", totesin vähän naurahtaen. Aloin pikkuhiljaa muistaa sen että ei sieltä selästä aina muksahdeta alas. Välillä voi onnistuakin.

Vein Mellin rauhassa traileriin odottamaan. Tässä välissä kerkesin mennä muiden kanssa syömään. Alkoi nälkä hieman kurnia jo vatsassa, eikä mieleni thnyt todellakaan mieli eväsleipiäni. Ulkona oli suhteellisen kylmä, ja kiitin onneani eilisestä ajankäytöstä Melliin. Varustaminen menisi nopeasti, ja ehkä näpit eivät ehdi jäätyä ihan hirveästi. Oli jännittävää seurata Hallavalaisten ponnisteluja kisaradalla sekä lämpässä. Unohdin hetkeksi jo sen, että itsekin olisin menossa ratsastamaan. Lopulta suuntasin hakemaan Melliä traikusta ulos, ja varustamiseen. Henry kerkesi auttamaan minut selkään asti. Kiitin kovasti avusta, mitä en itse enää olisi ehtinyt tarjoamaan, kun toinen sitä tarvitsisi.

Asettelin viltin jalkojeni alta paremmin ja pyysin Melliä kevyesti käyntiin. Pidin pienen ohjastuntuman lähtien lämppäkentälle. Melli alkoi tuntua paremmalta selästä, kun se sai kävellä. Harkitsin jopa vakavasti sitä, että Melli saisi kävellä oikeastaan ihan rauhassa tänään, ja tehtäisiin nopeat ja tehokkaat lämmittelyt. Pyörittelin vähän niskaani ja hain jalustimia pois jaloista. Tuntui rentouttavalta saada vetää ne rennoksi roikkumaan. Aleksi tuli verkkakentälle jakamaan nopeita ohjeita meille vähän. Minua hmyilytti miten Aleksi jaksoi tsempata meitä kaikkia. Kävin luovuttamassa viltin pois, ja pyysin Mellin raviin. "Muistat nyt Mellillä aktiiviset takajalat. Kuljette koko ajan reippaasti eteen. Jos mennään kovaa, olet rauhassa selässä, viet hyville paikoille. Älä ala liikaa kontrolloimaan, se sekoittaa pään" Aleksi tokaisi rauhassa ennen kuin hävisi maneesiin.



Melli tuntui reippaalta alla. Ulkoilma selvästi piristi sitä, joka toisaaltaan oli oikein kiva. Rauhassa koitin kevenneellä ja hakea kääntäviä, sekä vähän kokoavia apuja alle. Avut tuntuivat menevän hyvin läpi, mutta kaasun kanssa sai olla vähän varovainen. Istuin hetkeksi käyntiin ponin kanssa, ja annoin sen kävellä rauhassa. Vedin itsekin henkeä paremmin. Taputin Melliä rauhassa kaulalle, jota se venytti rentona alaspäin.



Lopulta keräilin ohjia takaisin hakien Melliä tuntumalle. Päätimme yhteistoimin hakea pari huolellista ympyrää molemmin suunnin. Melli tuntui hyvältä ja kuulialta. Lähdimme yhteistuumin hyppäämään parit verkkahypyt alle...

 

[Viiru.]

Luokka 1. 60 cm (easy)
Aino Reini - <a href="http://kuippana.net/rk/hevoset/vikke/">Vics Grimaldi</a>

[Aleksandra, Lehtovaara]

Aleksandra - Kevät Juuli
Luokka. 2, 80cm (Medium) 
Kisapäiväntuotos kuva

aijaa.com/9mQPM9

[Reita, Hukkasuo]

Reita - Calamity Trigger

60 cm, easy

Kuva + 503 sanan tarina







Olinhan minä ennenkin hypännyt esteitä hevosella, ja verrattaen suuria. Toisaalta silloin olin ollut nuori ja huimapäinen, ja meidän pieni mummopuoliverinen oli ollut samanlainen. Sitä paitsi se oli osannut hypätä, ja minulla oli ollut laajempi tapaturmavakuutus. Mini oli toista maata. Se oli jättiläismäinen ja kömpelö, ja vieläpä nuori ja melko kokematon. Ja minä tunsin itseni paljon vanhemmaksi kuin meidän puoliverisen kanssa hypätessäni. Oloni oli heikko ja hutera, kun jännitin oman luotettavan Minini selässä sen marssiessa päättäväisesti kohti estekenttää. Joku Hukkasuon väestä huusi perääni: "Reita! Älä yhtään jännitä! Sun pylly näyttää tosi solakalta työhevosen selässä!" Normaalisti olisin nauranut ja sanonut jotain siitä, miten näyttäisin niille huuteleville poniratsastajille mallia, mutta nyt vain henkäisin heidän suuntaansa läpinäkyvänä ja ahdistuneena kuin haamu.



Korvani alkoivat soida jo ennen ensimmäistä estettä niin kovasti, etten kuullut mitään muuta. Tunsin kyllä minin askelten raskaan tumpsahtelun ja näin omituisen katkonaisin välähdyksin, miten este lähestyi sadan kilometrin tuntivauhtia. En ollut ollenkaan valmis. Ensimmäinen este oli niin pieni, että sitä tuskin huomasi suuren ja mahtavan shirenhevosen selästä, vaikka olin tuntevinani kuinka Mini teki noin kerrostalon kokoisen jättiloikan. En pelännyt ollenkaan, että näyttäisimme Minin kanssa naurettavilta ponien seassa. Pelkäsin vain kuolevani. Saatoin rutistaa silmiäni kiinni. En tainnut jännittää hyppäämistä, vaan kisatilannetta.



Taisin pitää vielä toisella ja kolmannellakin esteellä suurin piirtein silmiäni kiinni, tai sitten olin niin kauhuissani, että minulla oli neulanpiston kokoinen näkökenttä, pelkäävällä ihmisellä kun on putkinäkö. Kun laukkasimme kohti neljättä estettä, hengitin oikein syvään ja kunnolla. Yritin muistaa, että eihän tässä ollut mitään hätää. Huomasin, että esteeseen oli maalattu ampiaisia, ja nuo pienet pulskat ötökät olivat niin iloisen näköisiä, että ne lohduttivat ja rauhoittivat minua. Painoin kantapäät alas, ja kun rentoutin hartiani, aloin kuulla taas. Mini hengitti ja askelsi tasaisesti, ja sen paksu harja oli tukevilla mutta vähemmän kauniilla sykeröillä. Olin välttämättä halunnut laittaa sille puoliveristen kampauksen ja itselleni vanhan kisapuvun, johon juuri ja juuri mahduin. Kisapuvun alla oli onnenpaitani, jossa oli ampiaisia. Se erottui aina kertavilkaisulla vaatekaapistani, jonka muu sisältö loisti kaikissa räikeissä mustan ja tummansinisen väreissä.



Painoin pohkeet Minin jykeviin kylkiin, ja niin me ponnistimme ampiaisesteellä. Minin jättikaviot irtosivat maasta, ja sen ponnistusvoiman täytyi olla huikea, koska irrottihan se maasta koko kaksimetrisen itsensä ja kaikkine varusteineen melkein sata kiloa kaksimetristä minuakin. Ja niin me lensimme kuin raketti, avaruuteen asti, tai ainakin se tuntui siltä. Leijuimme ilmassa ihan huikean kauan, eikä yhtään haitannut, vaikka lentomme valittiin universumin vähiten kauniiksi. Muistin samaan aikaan sen, miten hyppäsin ensimmäisen maahankaivetun esteeni 25-vuotiaalla vanhalla ravurilla meidän serkun takapihalla, ja sen, miltä kevät tuoksui silloin kun olin pikkulapsi ja leikin meidän pihassa pienillä muovihevosilla estekisoja erittäin värikkäät ja hieman märät sormikkaat käsissäni.



Alastulomme huikealta 60 cm korkealta ampiaiskuvioidulta esteeltä oli rysähtävä ja horjahdin pahasti satulassa, mutta me muistimme taas, että olimme tulleet tänne pitämään hauskaa ja ehkä oppimaankin jotain.



Ampiaisesteen jälkeen tuntui paljon paremmalta. Oli ihan helppoa kohdistaa katseensa seuraavalle esteelle. Se ei näyttänyt vuoren korkuiselta, vaan korkeintaan 60 senttiä korkealta, niin kuin se olikin. Ohjasin Minin suoraan kohti seuraavaa estettä ja katselin sen isojen korvien välistä, kuinka se lähestyi ihan realistisella vauhdilla Minin laukatessa omaa hidasta jättiläisenlaukkaansa.

[Alma Pouta]

Luokka 1. (koulussa taitotaso helppo B, medium)
Alma Pouta - <a href="http://myrsky.altervista.org/misty.htm">Hyggebos Misty</a>

[Seela, Hallava]

Seela Aalia - Emma's Melima
Taitotaso medium, 80cm

[Alma Pouta]

Alma Pouta & Hyggebos Misty, kilpailusuoritus - 60cm [825 sanaa]
Alma istui valkean katumaasturin vänkärin paikalla kalmankalpeana. Hän puristi käsiään nyrkkiin niin, että rystyset olivat aivan valkoiset. Tytön äiti ajoi autoa ja katsahti sitten tytärtään.
"Jännittääkö?", Elsa kysyi.
"Ihan kauheesti! Mun mahassa vaan velloo enkä ees muista koko rataa. Oliks tää edes hyvä idea?!", kiharatukkainen tyttö sanoi nielaisten kuuluvasti.
"Muistele niitä asioita, mitä tehtiin, kun harjoiteltiin rataa. Ajattele, että ollaan ihan kotona vaan treenaamassa. Keskityt Mistiin ja rataan. Hyvin se menee!", Elsa tsemppasi ja silitti Alman kylmää kättä.

Hiukan ennen kymmentä Poudan naiset olivat perillä Yläkokossa. Ratsastuskoulu oli molemmille aivan uusi tuttavuus, vaikka sen olemassaolosta he toki olivat tienneet.
Yläkokon pihasta löytyi vaikka ja mitä. Rauhallisen maalaismaiseman keskellä komeili suuri punertava tallirakennus, kaksi ratsastuskenttää ja niiden vierellä maneesi, siirtotalli, pihatto ja luokseen kutsuva lämminhenkisen näköinen leiritupa.
Ulkona paistoi aurinko, joka lämmitti kevään omaisesti. Alma sulki silminsä ja siirsi kasvonsa kohti aurinkoa. Hän henkäisi syvään ja suoristi ryhtinsä. Kasvoille ilmestyi leveä, onnellinen hymy. "Äiti, musta tuntuu, että oon valmis. Aurinko antaa voimaa", Alma hymähti tyytyväisenä ja lähti kävelemään kohti Yläkokon isoa päätallia.

Tallissa kävi kuhina, kun ensimmäisen luokan osallistujat varustivat hevosiaan. Ystävällisin näköinen tyttö katsoi Mistiä ja Almaa hymyillen.
"Sulla on kaunis poni! Mä oon muuten Cassandra", tyttö esitteli itsensä Almalle.
"Hei kiitti! Mä oon Alma Pouta", hän vastasi hieman ujonpuoleisesti.
"Jännittääks? Mua jännittää ainaki ihan törkeenä! En saanu viime yönä ees unta...", Cassandra jutteli pyöräyttäen silmiään.
"No sama, ihan kamalaa!! Oon ollu aina tosi paha jännittäjä ja nyt viel kun nää on mun ja Mistin ekat kisat, niin huhhuh", Alma kertoi tuntien kuinka jännitys oli ottamassa taas valtaansa.
Cassandra lähti jatkamaan ratsunsa varustamista. Alma nappasi korvakuulokkeen hänen taskustaan, kiinnitti ne puhelimeen ja laittoi musiikkia. Musiikin tahdissa tyttö ei niinkään jännittänyt vaan pääsi edes hieman rentoutumaan. Alman äiti Elsa oli lähtenyt jo katselemaan verkkoja sekä tutustumaan Yläkokon tiloihin.

Misti seisoi yhdessä Yläkokon vapaista karsinoista nätisti paikallaan, kun Alma varusti sitä. Valkoiseen estesatulahuopaan oli brodeerattu kultaisin kirjaimin "Harmajan talli". Huovan päälle Alma asetteli kiiltävän mustan estesatulan, joka tuoksui nahanhoitoaineelle. Ponityttö testasi, että satula oli oikealla paikalla ja kiristi sitten satulavyön. Misti vähän painoi korviaan niskaan, mutta ei tehnyt mitään. Olihan se hoitaessa ja varustaessa ihmiselleen uskollinen. Aachensuitset istuivat kauniisti kirjavan ponitamman päähän ja ikkunasta tulevat auringonsäteet saivat timanttisen otsapannan kiiltävään houkuttelevasti. Alma silitti Mistiä kaulalle. "Hyvä tyttö, kohta mennään".

Alma talutti Mistin maneesin viereen yläkentälle, jossa verkkaaminen tapahtuisi. Verryttelykentällä oli paljon ratsukoita, jotka ravailivat ja laukkailivat omaan tahtiinsa. Yki poni heitti valtavan ison pukin ja ratsastajan tasapaino horjahti, jonka johdosta se putosi poninsa kaulan kautta lumiseen maahan. Valvoja Linda Salmi kiiruhti ratsastajan luokse, mutta onni onnettomuudessa - poni ei onneksi lähtenyt juoksemaan karkuun! Kilpailuiden järjestäjiä saapui verryttelykentälle keltaisissa huomioliiveissään. Misti nosti päänsä ylös ja sen silmien valkuaiset loistivat. Sieraimista nousi sankka höyry ja ponin hengitys tiheni. "Höpsö, ne ovat vain huomioliivejä! Mullakin on tommonen ku ollaan maastossa. Ja sulla muuten myös!", Alma rauhoitteli poniaan silittäen tätä kaulalle.

Tilanteen mentyä ohitse nousi Alma kirjavan poninsa selkään. Aluksi ratsukko käveli pitkin ohjin sisemmällä uralla kymmenen minuutin verran ja sitten Alma keräsi ohjat käsiinsä. Hän alkoi taivuttelemaan Mistiä suurilla ympyröillä, jotka pienenivät ennen ravinostoja volteiksi. Ennen ravia Alma vielä teki muutamat takaosakäännökset sekä pohkeenväistöt. Misti vertyi nopeasti ja alkoi ravaamaan erityisen rennosti. Alman kasvoille nousi jälleen leveä, tyytyväinen hymy. Ravissa ratsukko suoritti muutamat voltit, puomien ylittelyt ja esteiden hyppäämiset. Elsa oli ilmestynyt verkka-alueen aidan viereen ja näytti tyttärelleen peukaloa. Alma nyökkäsi takaisin ja antoi Mistin vielä laukata hieman reippaammin muutaman kierroksen. Alma oli lähdössä radalle suorittamaan kilpailusuoritusta varsin itsevarmasti, mutta mielessä pyöri keltainen lankku, jossa on maalattuja ampiaisia - se varmasti tuottaisi Mistille ongelmia!

"Alma Pouta & Hyggebos Misty valmistautuu!", kaikui kovaäänisestä. Alman ilme muuttui vakavaksi. "No niin, se olisi pian menoa...", tyttö huokaisi ponilleen ja silitti tämän kiiltävää otsaa.
Alma nousi Mistin selkään. Ratsukko käveli verkkaisesti maneesiin. Tuomareiden edessä Alma tervehti heitä. Hetkeksi hän sulki silmänsä, huokaisi syvään ja pyysi sitten poninsa liikkeelle. Misti nosti rennon, mutta matkaatavoittavan laukan. Alma ohjasi ponin kohti ensimmäistä estettä, siniraidallista pystyä. Lähestyminen meni ihan hyvin, mutta Mistin kaviot osuivat puomiin - onneksi se ei kumminkaan tipahtanut! Toiselle esteelle Alma kokosi poniaan huomattavasti enemmän ja pyysi vähän lisää vauhtia; hiiop! Pinkki tasaokseri ylitettiin jo huomattavasti paremmalla ilmavaralla, hyvä Misti!
Alma rentoutui huomattavasti radan aikana ja keskittyi vain itse suorittamiseen sekä pysymään Mistin ryhdikkäänä sekä reippaana. Keltainen lankku totta tosiaan tuotti hieman ongelmia, sillä Misti hidasti vauhtiaan reippaasti ennen estettä, mutta onneksi Alma oli sen verran hereillä, että sai muutamalla viimeisellä metrillä poniin vielä vähän lisää vauhtia. Rimaa hipoen he ylittivät 4. esteen. Viimeisellä esteellä, siniraidallisella pystyllä, tipahti puomi maahan, mutta se ei saanut Alman mieltä yhtään huonommaksi. "Hyvä tyttö, hyvä!!", Alma kehui kirjavaa poniaan ja taputti tätä reippaasti kaulalle.

"Misti oli aivan mahtava! En olis ikinä uskonu, että meiän suoritus menee näin hyvin! Ja näiksä äiti sen lankkuampiaisen?! Sekään ei tuottanut ongelmaa!!", Alma höpisi kuin papupata, kun hän oli päässyt Mistin kanssa takaisin talliin. Misti sai nauttia ämpärillisen melassivettä, jossa oli elektrolyyttiä sekä raikkaan pesun. Ei Mistikään yhtään pettyneeltä näyttänyt, päin vastoin - poni oli herännyt jälkeen henkiin!

[Nelly]

Nelly Svensson - Roll It Up J / medium
kuva + 834 sanaa

Kello oli vasta yhdeksän ja mä olin jo tallilla. Aamutalli oli tehty jo ja kaikki tuntihepat oli ulkona, myös Jippu. Iida oli tosin näyttävästi vuorannut sen loimeen ettei se likaantuisi. Mä olin eileen pessyt ja selvittänyt sen hännän. Siisti, kymmensenttinen, silkkinen harja ei tarvinnut sen enempää hoitoa kuin läpi harjauksen. Mä olin tullut aikasin sen takia että ehtisin pestä vielä tamman varusteet hiekkaisia punaisia suojia myöten. Tammalle oli justiinsa vaihdettu uusi punainen huopa, joten se saisi olla.

Kello lähenteli kymmentä kun mä olin valmis varusteiden kanssa. Kim oli tullut mun seuraksi istumaan satulahuoneeseen.

‘’Jännittääkö sua?’’ virnistin sille. Kuivauskaappi humisi, siellä oli ne punaiset jännesuojat, jotka olin hetki sitten huuhdellut kuumalla vedellä. Toivottavasti ne kuivuisi ajoissa.

‘’Arvaappa? Ei ikinä!’’ Kim naurahti, mutta ääni värähti.

Satulahuoneen ovi kävi. ‘’Mitäs te täällä, mitä?! Etkö sä oo vielä Nelly putsannu Jipun varusteita?’’ Merida huudahti. Milja sen vanavedessä tuijotti aggressiivisesti puhelintaan.

‘’Emmä eileen ehtinyt, kun piti liinata Jipusta ylimääränen energia pois, josko se voisi keskittyä tänään’’, irvistin ja katsahdin sitten Miljaan. ‘’Jos sä Fellun kaa juttelet, nii se lupas kyllä että tulee kattomaan kisoja.’’

‘’Ei hitto tulee kiire’’, Kim havahtui yhtäkkiä ja hyppäsi penkiltä ylös. ‘’Voiko joku käydä hakemassa Taran sisään mulla taitaa alkaa rataan tutustuminen.’’

‘’Joo tottakai’’, Merida lupasi, se ei hypännyt ollenkaan Tie tähtiin -cupissa.

Milja irvisti mulle. ‘’En mä tiiä haluunko että se tulee kattomaan, mieti jos meillä menee tosi huonosti Minon kanssa.’’

‘’Tuskin menee, oottehan te treenanneet yli paljon’’, kannustin.

Mä vein Jipun varusteet vielä toistaiseksi niiden paikoille, tallissa varustetangot oli todennäköisesti käytössä. Me lähettiin yhessä tallin puolelle ja kuten arvata saattaa se oli täynnä. Ja kaikki näytti kaaokselle. Joku hiihti menemään käytävää pitkin, jollain oli hukassa suojat, toisen turvaliivi oli jäänyt kotiin, hepan häntä oli täynnä olkia ja sen sellaista. Kisakaaosta. Aamutallista päälle oli jäänyt radio, jonka juontajat jupisi taustalla.

‘’Mennäänkö hakemaan meidän uljaat ratsumme?’’ Milja ehdotti ja me lähdettiin satulahuoneen kynnykseltä pääoven kautta ulos. Ettei tarvisi pujotella käytävälle sijoitettujen heppojen ohi.

Jippu seisoi tarhan takalaidalla katsellen tallille kulkevaa tietä, jota pitkin ravasi ihmisiä liukastellen. Ulkona oli plussalla, mutta maassa oli edelleen lunta. Miina ja Mersu rapsutteli toisiaan. Mä lähestyin voikkoa jutellen sille ja se kääntyi kattomaan mua, kun olin tarpeeksi lähellä. Ja yllätykseksi se ei juossut karkuun, vaikka korvat oli luimussa.

‘’Tjena tjejen’’, totesin sille ja taputin kaulaa kiinnittäen punaisen narun riimuun ja pyysin sen sitten liikkeelle. Miina ja Mersu pysyi onneksi pois alta ja me päästiin helposti tarhasta ulos ja suljin portin käännettyäni tamman ensin. Milja odotteli Minon kanssa meitä vähän matkan päässä, Minon tarhan portilla. Ruuna leikki tytön punasilla hiuksilla. Myös Merida oli saanut haettua Taran Kimille.

Tallille tullessa päästin tamman ensin sen karsinaan, meillä kun oli vielä aikaa tovi. Merida kiinnitti Taran käytävälle tamman karsinan eteen ja riisui siltä oranssin loimen. Mäkin otin Jipulta loimen pois. Tamma oli puhdas - ai että. Taittelin loimen karsinan loimitelineeseen ja nappasin samalla pehmeän suan harjaämpäristä, jolla aloin käymään läpi kellertävää karvaa, josta ei juuri talvikarvaa lähtenyt. Jippu ei kasvattanut kummoista karvaa ja sen lisäksi sitä oltiin syksystä asti loimitetty aktiivisesti. Varmistin ettei sillä ollut kavioissa eikä jaloissa muutenkaan mitään. Ei ollut - onneksi. Jännitys alkoi pikkuhiljaa hiipiä mun tajuntaan. Olinhan mä kisannut tammalla ennenkin oltiin ratsastuskoulu mestaruuksissakin. Mutta kuitenkin.

Kun ekan luokan ratsastajista suurin osa oli tallista ulkona alkoi toisen luokan heppojen laitto. Meillä olisi radan kävely ennen luokan aloitusta, kun meitä oli niin paljon 80cm luokassa. Jippu oli lyhyellä narulla kalteriin kytkettynä, jotta se ei pääsisi näykkimään kun nostin mustan estepenkin sen selkään ja varmistin Miljan tilanteen, meidän lähdöt oli kummallakin melko alussa. Tallin kaiuttimesta kuului Lucaksen ääni, joka kutsui kaikki 80cm luokan osallistujat radan kävelyyn. Me lähdettiin Miljan kanssa melkein käsikynkkää muiden kanssa maneesille päin.

Kun rata oli käyty läpi kiiruhdimme vessaan ja talliin takaisin varustamaan hevoset loppuun. Me lähdettiin yhteistuumin verkkaamaan yläkentälle hevosia, siellä oli meidän lisäksi neljä muuta, mutta yläkentällä oli reilusti tilaa. Mä keräilin aika nopeasti ohjat, kun Jippu pyrähteli raviin minkä kerkesi ja tein parit peruutukset ennen kuin otin sillä ravia uraa ympäri tehden ympyröitä ja siirtymisiä käyntiin aina välillä. Miljalla näytti olevan samat suunnitelmat. Saada hevonen rennoksi ja kuulolle. Niillä se meno näytti kuitenkin paikoitellen hyvinkin paljon sille. Mun voikko hoitohevonen sen sijaan jännitti niskaansa ja kulki kuin virkkuukoukku ja säpsyi. Ensimmäinen laukka olikin huono. Tosi huono ja sain sen raviin vasta ympyrälle käännettyä. Linda mulkoili meitä portilta.

Jippu oli mielenkiintoinen. Se ei ollut mikään ihanteellinen tuntihevonen stressatessaan sitä kun ympärillä oli paljon muita hevosia liikkeessä, silti se oli parempi kuin mitä se oli Yläkokkoon tultua. Nyt sen pystyi kuitenkin saamaan tavallisella tunnilla rennoksi tunnin loppuun. Mä tiesin sen kuitenkin olevan loistava kisahevonen. Oma rauha teki siitä ihan erilaisen. Ja kun me jätettiin muut verkkaajat kentälle ja käveltiin maneesiin se rentoutui huimasti vaikka maneesin katsomo oli todella täynnä, kaiuttimista kuului musiikkia ja kaikenlaisia koristeita oli ympäri maneesia. Mä nostin sillä laukan ja se oli super. Otettiin pari verkkahyppyä erilaisilla teillä esteille 1 ja 2. Ja siirsin sen sitten ravin kautta käyntiin. Tervehdin tuomaria ja sain lähtömerkin. Mun alla oli koko radan keskittynyt, rento puoliverinen, jota oli ilo ratsastaa.

[Valo Ojanne]

Valo Ojanne ja Rosalie Liisi, easy
1. huhtikuuta 2018

“Mene mene! Ei voi olla nuin kauhiaa!” kailotti Sysse Ojanne pikkuveljensä hevoselle Rosalielle. Iso torinhevostamma kolisteli trailerin sillalla kuljetussuojat toisiaan vasten kahisten.
“Taluta kunnolla se, suoraan sieltä äläkä kiemurtele.”
“Tuu ite yrittämään eläkä valita! Meillä on kohta kiire, ollaan puoli tuntia jäljessä aikataulusta.” Valo tiuskaisi siskolleen samalla roikkuen riimunnarussa. Rosalie puhisi ja steppaili, muutoin niin rauhallinen tamma oli aina kuljetuskopin nähdessään suunniltaan.
“Maisa!! Älä siinä pällistele, tuoppa Orion, laitetaan se ensin koppiin. Josko Rosalie menis sen perässä.” käskytti Sylvi pikkusiskoaan, joka kurkki tallin ovelta pihamaalla tapahtuvaa hevosenlastausnäytelmää suu virneessä. Pian musta shettis olikin jo pyöräytelty trailerin kyytiin, Maisa oli taikonut sen sinne alta aikayksikön. Orion nyhti heinäverkon läpi itselleen välipalaa, ja katseli kummissaan itseään kaksi kertaa suuremman kavioeläimen järjestämää showta. Ei sitä haitannut traileriin meno saatika sillä matkustaminen, kunhan tarjolla oli riittävästi heinää.

Neljäkymmentäviisi minuuttia kestäneen taiston jälkeen Rosalie oli vihdoinkin vinkassa, matkalla kohti kisapaikkaa. Maisa oli käynyt sujauttamassa myös Orionin jalkaan kuljetussuojat, sillä yhteistuumin he olivat päättäneet ottaa myös sen mukaan, ja toisen hevosen läsnäolo kopissa oli helpottanut prosessia huomattavasti.

--

Ison, rotevan hevosen selästä 60 senttimetrin esteet eivät näyttäneet korkeilta. Verryttelyssä ravailtiin jo, Sysse vilkutti Valolle kauempaa ja katosi sitten ihmisvilinään. Valo keräsi ohjat ja napautti pohkeella. Rosalie vyöryi raville sille tyypilliseen hitaaseen tapaan, pian verryteltiin jo laukassa. Tamma tuntui olevan oikeastaan aika hyvin kuulolla, Valo kehui sitä paljon ääneen. Huomioliiviin pukeutunut nainen kävi kasaamassa pienen pystyn verryttelijöitä varten, Valo kailotti “este” aina ennenkuin ohjasi ratsunsa kohti pystyä. Hypyt sujuivat, Rosalie oli oma rauhallinen itsensä. Välillä se höristi korviaan kuunnellen kentältä kuuluvia kuulutuksia, jotka pian jo kuuluttivat Valo Ojanteen sekä Rosalie Liisin valmistautumisvuoroon.

Sanoja 265

[Henry]

Henry - Hallavan Vaniljakahvi
100cm



//taustasta tuli nyt aika kesäinen mut oon jo niiiin kyllästyny talveen :'D

[Lydia]

Lydia Tuuliluoto - Kheops, 100cm

Mua ei oo koskaan ennen kisoja jännittänyt näin paljon. Mä vaan istuin Jettan karsinassa aamulla ennen kisojen alkamista. Kirjava tamma jotenkin rauhoitti minua, kun taas Kheopsin karsinassa olisin varmaan saanut paniikkikohtauksen. Meidän luokan alkuun ois kuitenkin vielä hyvin aikaa, joten annoin suosiolla Kertun tarhata mahdollisimman pitkään.

"Lydia? Ootko sä siel?" kuulin samassa Iidan äänen yksärikäytävän ovelta. Mutisin jotain vastaukseksi ja hetken kuluttua tallinomistaja pöllähti Jettan karsinan ovelle.
"Kaikki hyvin?" tämä kysyi ja varmaan huomasi jännitykseni naamastani.
"Joo, kaikki on hyvin. Tulin vaan hetkeks hengailemaan Jettan kanssa kun en ehi sitä tänään liikuttaa", valehtelin ja loin Iidalle pienen hymyn.
"Kyllä mä tiedän että sua jännittää. Älä huoli, teijän rata menee varmasti hyvin!", Iida sanoi rohkaisevasti. Vilkaisin tätä ja nyökkäsin pienesti.
"Toivottavasti", sain sanottua ja aloin rapsuttaa Jettan otsaa tamman tutkiessa jalkojani.

En voisi koko aamuakaan Jettan karsinassa istua, joten lopulta sain koottua itseni ja menin katsomaan maneesiin juuri alkanutta ensimmäistä luokkaa. Tunnelma maneesissa oli jännittynyt, mutta innostunut. Katsomossa kävi iloinen puheensorina ja kaikki vierailtakin talleilta tulleet kannustivat innoissaan omiaan. Muutamia vieraiden tallien ratsukoita muistin edellisestä osakilpailusta. Kaikkien meno näytti hurjan kivalta, tietenkin muutamia epäonnistumisiakin koettiin, mutta pääsääntöisesti radat näyttivät sujuvan kovin huolettomasti.

Toisen luokan alkaessa lähdin hakemaan Kertun sisälle, jotta ehtisin varustaa ja verrytellä sen. Olin saanut mieleni jo hieman rauhallisemmaksi ja päätin vain olla rohkea. Kerttu on taitava hyppääjä, itsekkin olen esteratsastuksessa kehittynyt hurjan paljon, joten kyllä meidän pitäisi tästä radasta ihan hyvin suoriutua, kunhan itse en ala jännittää. Toppaloimeen vuorattu mustankirjava ori tuli innoissaan minua vastaan tarhalta ja matkalla talliin se hieman kuulosteli pihan hälinää, mutta muuten vaikutti yllättävän lunkilta.

Varustin Kertun kohtalaisen ripeästi. Olin vaihtanut satulaan kisahuopamme jo edeltävänä iltana ja olin tuonut kaappiin uudet nahkaiset estesuojamme. Suitsin Kertun juuri puhdistetuilla suitsilla ja heitin lopulta orin päälle vielä enkkuviltin. Vetäisin lökärit pois valkeiden kisahousujeni päältä, kiinnitin kannukset ja vedin kypärän päähäni. Kyllä me selvitään!

Kävelin Kertun kanssa omissa oloissani alkukäyntejä pihalla. Kerttu hörisi kohteliaasti ohi kulkeville tammoille, mutta käyttäytyi ihan hurjan asiallisesti. Päätin tehdä lyhyen verryttelyn, ottaa vain Kertun kuulolle ja saada lihakset lämpimiksi, jonka jälkeen ottaisimme pari hyppyä matalalla korkeudella ja sitten kisakorkeudella. Ei me sen kummempaa verryttelyä tarvita, parempi vain että en itse ehtisi keskittyä jännittämiseen.

Lämmittely tapahtuu yläkentällä, joka on yllättävän hyvässä kunnossa näin lopputalveksi. Kentälle saapuessamme Kerttu alkoi hieman sätätä ja huomasin heti itse jännittyväni. Pongasin kentän laidalta jonkun Yläkokkolaisen tytön ja annoin tälle enkkuvilttimme verryttelyn ajaksi. Kiristin vielä satulavyötä, jonka jälkeen aloin suoraan ravailla kenttää ympäri. Kerttu liikkui tuttuun tapaan todella isolla moottorilla eteen, mutta kuunteli minua aika kivasti. Otin vähän loivia väistöjä, avoja ja sulkuja, jotta sain takaosaakin aktivoitua ja lavat liikkeelle. Laukassa otin aluksi vain kevyessä istunnassa verryttelyä ympäri kenttää, jonka jälkeen oli aika ottaa hypyt.

Lähestyessäni ensimmäistä hyppyä, sain viritettyä itseni johonkin zen-tilaan ja tasattua hengitykseni. Kerttu hyppäsi näppäräsi esteen ylitse ja jatkoi matkaa turhaa kiirehtimättä. Otin toisen hypyn heti perään ja seuraavaksi siirryin metrisen pystyn luokse. Otin nopean ravisiirtymisen, jonka jälkeen nostin uuden laukan ja ohjasin Kertun esteelle. Lähestyin ihan samalla tavalla kuin pienemmällekkin ja Kerttu hyppäsi kuin hyppäsi esteen kepeästi ilman turhaa sähellystä. Itseluottamukseni kasvoi vähitellen ja päätin ottaa vielä yhden hypyn, jonka jälkeen siirtyisimme kävelemään ja odottamaan rataamme.

Heitin Kertulle enkkuviltin takaisin kävelyn ajaksi ja lopulta meidät kuullutettiin radalle. Starttasimme aika luokan alkupuolella ja sisälle maneesiin tultuamme Kerttu hieman jännittyi. Se selvästi tajusi että nyt kilpaillaan ja alkoi käydä melko kuumana. Nyt minun vain pitäisi saada omatkin aivot viritettyä sille taajuudelle, että keskityn vain ratsastamaan. Ravasin pari kierrosta, hengitin syvään ja lopulta nostin käteni ilmaan merkiksi siitä että olisin valmis aloittamaan. Kuulin pillin vihellyksen, nostin laukan ja ohjasin Kertun ensimmäiselle esteelle. Tästä se sitten lähtee!

598 sanaa

[Julia L.]

Luokka 2
80cm: Julia Luoti - Valerie, 517 sanaa

Letitin kermanvaaleaa ratsunharjaa pitääkseni silmät väkisin auki. Näpertely oli ainoa keino pysyä hereillä. Viime aikoina univelkoja oli kertynyt kiitettävästi, eikä vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja niiden paikkaamiseksi. Nerokas suunnitelma koulukirjojen tuhoamisesta tyssäsi heti alkumetreillä, sillä sovinto minun ja Innan välillä oli syntynyt yllättävän nopeasti kuin kivuttomastikin, joten koulujuttuja kerääntyi tehtäväksi Kanadan matkan jäljiltä paljon. Tilannetta ei helpottanut yhtään tiukka aikataulu myös valmennuksien ja kilpailujen suhteen, vaan aikaa piti nipistää, mistäkäs muustakaan, kun yöunista.
Muutama pikkuletti harjamarrossa näytti suuremmalta kuin toinen, mutten jaksanut liiemmin välittää. Tuskin ratsastuskoulun tiluksilla sitä katsottaisiin kieroon, toisinkuin meidän kotitallilla. Valerie seisoi paikallaan hievahtamatta, eikä silläkään ollut yhtään ylimääräistä virtaa. Ensi viikolla me todellakin humputeltaisiin ainoastaan maastopoluilla vailla huolen häivää.

Kilpailupaikan hälinä pisti heti ohimoni jomottamaan. Haukotukset karkailivat jatkuvasti suustani, enkä lopuksi jaksanut enää peitellä niitä. En tosin ollut ainoa, sillä Isabellakin yritti muiden huomaamatta sulkea silmiään aina, kun väitti Viiville 'hoitavansa yhden jutun'.
Havahduin pian vaaleanpunaisen turvan tuuppaukseen. Harjasin edelleen tamman lapaa, mitä olin sukinut viimeiset viitisen minuuttia. Tällä menolla nukahtaisin vielä kesken suorituksen.
En tiedä, oliko todellisuudentajuni niin hämärtynyt väsyneissä aivoissani, vai miksi en ollut huomannut jo aiemmin kisahoitajan pestiin nakitettua Jusua hääräämässä kisapaikalla. Nyt, jos koskaan tarvitsin sen apua taatusti enemmän, kuin Nita.
"Luojan kiitos", huokaisin tytölle, joka käännähti salamana ympäri. Se seisoi yhtenä kysymysmerkkinä kumisuka kädessään, eikä ymmärtänyt mistä oikein puhuin.
"Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta viitsitkö varustaa ja kävelyttää Valerien? Mun on pakko... hoitaa yks juttu", totesin brunetelle kiireesti, sillä suorituksemme alkuun ei totisesti ollut odoteltavaa vajaata tuntia kauempaa. Sisimmässäni teki pahaa käskyttää helposti suostuteltavissa olevaa tyttöä, mutten voinut muutakaan. Itsepähän oli uhrautunut.
"J-joo, toki! Sitähän varten mä täällä olen", lettipää totesi hymyillen varovasti, jättäen Merisalon oman onnensa nojaan.
"Niin tietysti", mumisin Jusulle, joka siirtyi raudikon ympäriltä rapsuttamaan voikonkirjavaa tammaa. Valerie ei pahemmin välittänyt, kuka sitä paijasi, kunhan se joku teki sen -ja hyvin.

Matkallani hevosrekkaan muistin vasta, millainen suitsittava rakas tammani oikein oli. No, Jusu pituutta oli kumminkin enemmän kuin minulla ja se saisi ängettyä meksikolaiset suitset Valerien päähän vaikka väkisin.
Kiipesin etupenkille, pistäen itseni vaakatasoon välittömästi. Unta ei tarvinnut kovin houkutella, vaan silmäni lupsahtivat heti luvan saatuaan kiinni, aivojen annettua käskyn siirtyä tiedostamattomaan tilaan.
Puolituntisen jälkeen heräsin totisesti kuin uudestisyntyneenä. Aurinko paistoi kirkkaana tuulilasin nurkasta, mitä kauneimmalla tavallaan pistäen lumikinokset säteillään kimaltamaan. Ensimmäistä kertaa tunsin sen tänään; voittajafiiliksen. Mehän tultiin tänne voittamaan, eikä tyhjin käsin kotiin lähdettäisi.
Tallipihalla Jusu talutteli kirjavaa hevostani -ja kyllä, hän oli saanut suitset Valerien päähän. Huh!
"Kiitos tuhannesti", hymyilin rientäessäni halaamaan hentoa brunettea, joka ei lopulta osannut vastata taikka kieltäytyä tuttavallisesta eleestäni.
"Ole hyvä", hän totesi kaikessa yksinkertaisuudessaan, luovuttaen samalla ruskeat nahkaohjat minulle.

Valerie käänteli korviaan kuin kuulostellen, mistä yhtä-äkkinen virtapiikkini oikein kumpusi. Ratsastin nuorikkoa verryttelyalueella vain kevyesti, kokeilunhaluisena. Pidin mielessäni Isabellan ohjeen siitä, kuinka vähemmän oli joskus enemmän. Meidän kohdalla se tuntui toimivalta, varsinkin raskaan valmennusrupeaman jälkeen. Me oltiin valmiita radalle kerrankin yhden ainoan verryttelyhypyn jälkeen.
Keskittymiskykyni tuntui parantuneen huomattavasti. Muistin radan helposti, sen äkkinäisistä käännöksistä huolimatta ja nuorikkonikin jaksoi skarpata tosi hienosti, orastavasta uupumuksestaan huolimatta. Sarjalla okserin puomit meinasivat pamahtaa hiekkaan kannattimiltaan, mutta onneksi Valerie korjasi liian matalan hyppynsä varovaisten takajalkojensa avulla. Tänään ruusuke koristaisi myös Valerien suitsia, olin siitä varma.