Jemmun päiväkirja

[Merida]

26.04.2016

- Ai minne vappuna? äiti ihmetteli samalla siivotessaan. Silmiäni pyöritellen irrotin puhelimeni laturista siinä sohvalla istuessani. Mirka ja Milja olivat vallanneet viereisen sohvan.
- No yhtii juhlii, huokaisin ja aloin lukea mulle tulleita viestejä.
- Kelläs sellaset on? Onks Miljaki niihi menos? äiti jatkoi kyselyä.
- Yhel Joonaksel, ja ei tietääkseni. Sillähä o tuo jalka ja tuski se muutenkaa sinne tulis.
- Joonas? Ikinä kuullukkaa sellasesta jätkästä. Entä Topi, tuleekse? Ootteko yleesäkkää enää yhessä, et puhu siitä mitään, jatkui kuulustelu.
- Voi herrajumala. Yks tallityyppi seki, ja oon Topin kanssa yhessä - sä oot kyl iha pihalla!
- Jaaha, no jos sit täl kertaa ilmottasit jos aiot yöpyykki, äiti naurahti jolloin nostin katseeni häneen:
- Haha, tosi hauskaa. Ja en tiiä viel mite nää jutut menee, mut tuski tuun kotii. Jos ei muute yöpaikka järjesty nii meen Topille.
Tähän asti puhelimessaan katseen pitänyt Mirka naurahti ilkikurisesti:
- Ja sitkö menee kröhööm, kyl sä tiiät, miten sen nätisti sanos, kettu koloo?
Äiti ei selvästikään ja onneks tajunnu tota älyvapaata kiusoittelua, mut mä nakkasin Mirkaa koristetyynyllä.
- Mirka mitä helvettii? Joo tää perhe on aiva sekasin, Milja mä lähen nyt tallille tuutko kattoo ku Jemina menee Alman?
- Voisin mä, se hyppää nyt sil ekaa kertaa. Ja Merru älä oo noin tosikko, toiha oli aika haha, hauska! Milja kikatti ja olin heittää häntäkin tyynyllä.
- Tää talo on hullu, murahdin ja loin katseen siskooni, lähtien sitten mautolleni. Joku oma pikku kämppä alkais kuulostaa luksusasunnolta, ettei tartteis kestää tätä apinalaumaa.

Noin vartin päästä olimme Yläkokossa. Milja könkkäsi Jeminan kanssa perässäni talliin, olin napannut tytön matkan varrelta. Mieluusti mä häntä kuskasin tänne hullulla ponilla ratsastamaan, jos itse ei sitä tarvitsisi tehdä. Avatessani oven huomasin Salomen ja Topin pyörimässä yksäripuolella, ja menin antamaan pikaisen pusun poikaystävälleni.
- Mitä meinasit tänää tehä Likan kaa? kysyin napatessani Salomen tarjoaman talikon. Tyttö sai poninsa karsinan putsattua ja lähti tyhjentämään toisia kottareita.
- Meen vissiin koulua, välil sitäki pakko treenaa ku ne kisat tulos.
- Jep, mäki aion tänää kouluu. Äiti piti muute kunno ristikuulostelun niist bileistä, naurahdin ja huomasin Jeminan taluttavan Alman sisään.
- Tosi outoo hei, poika vitsaili ja naurahdin keveästi.
Putsasimme molemmat karsinat, jonka jälkeen lähdimme hakemaan heppojamme.

Jemmu oli tarhassa muiden suokkien kanssa, ja näytti rapsuttelevan Hallaa. Niistä kahdesta oli tulleet hyvät kaverit.
- Jemmu! Sisälle, tule! kehotin ja suokki käänsikin päänsä minuun päin. Päästessäni portille Jemmu olikin jo edessäni ja pärskähti iloisesti.
- Hyvä tamma! kehuin ja napsautin riimunarun päitsiin. Muut lajitoverit jäivät onneksi kiltisti tarhaan, joten saimme rauhassa poistua talliin. Vein Jemmun karsinaan ja aloin harjata karvaa. Pian myös Likka ja Topi kävelivät talliin. Tammani oli tänään suhteellisen hyvällä päällä, joten laitto sujui rivakasti. Pistin jalkoihin taas pintelit suojien sijaan, ja koulusatulan selkään. Enää suitset, ja sen jälkeen pistin kypärän päähän.
- Mennäänkö? ehdotin ja pian menimmekin Topin johdolla kentälle. Kenttä oli ollut pari päivää sitten ihan kurassa, mutta aurinko oli saanut jo kuivatettua hiekan ihan siedettäväksi. Hyppäsin selkään Jemmun tuijotellessa Jeminaa, joka kasasi kentän toiseen päähän esteitä. Taputin suokkia ja päästin sitten neidin kävelemään. Pian huomasinkin Miljan taluttavan Alman kentälle vierellä könkäten.
- Hullu, varmaa hyvää tekee tolle jalalle. Jos se nyt ottaa lähdöt, nii ei hyvää seuraa, puhisin.
- No ei voi mitää, eikä tää ees satu. Jos sun äitis tai lääkäri antas, mä voisin vaik omasta puolestani ratsastaa! serkkuni vastasi ja pyöräytin silmiäni vastaukseksi.
- Just.

Aloittelin tekemällä pohkeenväistöjä käynnissä. Jemmu oli tänään niissä superhyvä, joten vaihdoin pian suuntaa ja tein samaa tähän suuntaan. Vasempaan väistöt sujui hiukan huonommin, lie tammakin jo kyllästyi niiden jankkaamiseen. Siirryin ravaamaan ja tein reilusti taivutellen kiemurauria, joissa Jemmu alkoikin jo vähän pyöristymään niskasta.
- Hyvä! taputin tammaa kaulalle kaarevan reittimme jälkeen. Topi näytti pyörittelevän Likkaa suurella keskiympyrällä kaikissa askellajeissa. Siirtäessäni ratsuni kävelemään, suuntasin katseeni toiselle puolelle kenttää. Jemina oli kasannut melkoisen viritelmän Almalle, mutta kyllähän tuo ainaki alkuverkassa näytti ihan sujuvalta menolta.
- Onkse kiva? kysyin ratsastaessani käyntiä hiukan lähemmäs.
- Joo, tosin ihan kauhee itsepäine muuli mut kyl tää kai hypätä osaa! Milja, saaks noi nostettuu johonki 70 senttii? Jemina intoili. Ei ihme jos viihtyivät toistensa seurassa, molemmat tollasia esteratsastajia. Mä olin ennemminkin kouluratsastaja, hyppääminen oli sit vaan sellasta kivaa vaihtelua.
- Okei, hyvä et joku siit ponist tykkää, naurahdin ja palasin lähemmäs Topia ja Likkaa.
Jatkoin kävelemisen jälkeen ravilla, ja istuin satulaan. Päätin tehdä parit raviväistöt, vähän hyödyntäen kun Jemmu oli alusta asti niin kivasti kuulolla. Väistöt ravissa meni tosi kivasti, joskin pari kertaa neiti otti apuni laukka-avuiksi js lähti juoksentelemaan. Kun saimme pari hyvää pätkää, nostin laukan ja lähdin tekemään pääty-ympyrää. Jemmu tuntui vähän kiihtyvän ja korskahteli innoissaan, mut pysyi kuitenkin käsissä. Istunnalla ja vähän puolipidätteilläkin siirsin suokin raviin ja vaihdoin suuntaa pienen temmonmuutoksen kera. Hidastin menoa hiukan, istuin satulaan ja nostin taas laukan. Kun sain tempoa hieman rauhallisemmaksi tässäkin suunnassa, hiljensin Jemmun käyntiin.
- Hyvä! Mä lopettelen jo, lyhyt mut hyvä treeni, säteilin hymyä poikaystävälleni. Oli meidän yhteistyö vaan kehittynyt siitä, kun tamma mulle tuli.

Topikin ilmoitti jo lopettelevansa, joten kävimme ihan lyhyesti maastossa. Ravasimme poispäin pikku pätkän rentouttaaksemme heppojenkin lihakset, ja kävelimme sitten paluusuunnan.
- Tuutko säkin siis sinne bileisii? poika kysyi taputtaessaan pärskivää Likkaa.
- Joo, emmä sua uskalla sinne yksin päästää! No eii, mut eihän meil kai ois kummempiikaa suunnitelmia vapuks, vai? kysyin ja päästin jalkani rennosti roikkumaan sivulle jalustimista.
- Jep, Topi myötäili meidän saapuessa tallin pihaan. Alma näytti juuri ylittävän melko korkeankin esteen ja pukitti sitten villisti.
- Almahan on aika hypä hyppääjä, totesin ääneen ja pysäytin Jemmun pihaan. Hyppäsin alas selästä ja nostettuani jalustimet ylös lähdimme talliin.
Aloin purkaa varusteita pois, ja tamma meni heti ahnaasti juomaan.
- Kohta on jo kesä. Onkohan tässä lähellä jotain uittopaikkaa? Haluun kyllä kokeilla uittaa Jemmua, vaik en tiiä onks tätä kyl ennen uitettu, naurahdin ja Topi ilmoitti voivansa lähteä seuraksi.
- Sovittu! Kesää odotellessa siis.
Pian myös Milja, Jemina ja Alma saapastelivat talliin.
- Miten meni? kysyin putsatessani maastosta tullutta kuraa jaloista. Jemina näytti olevan yhtä hymyä.
- Tosi kivasti! Meinasin kyl pari kertaa lentää, mut mentiin me ratana jotai 70-80 senttiä.
- No hyvä, kommentoin ja lähdin viemään suokkia tarhaan. Sinne se jäi tyytyväisenä mättämään heinää.

Kun myös Jemina sai Alman valmiiksi ja tarhaan, kipusimme vielä yläkertaan.
- ...ja kohta on ne koulukisatki, Linda tuntui paasaavan jotain Lucakselle. Käännyin salamana serkkuni puoleen:
- Hei, sähän osallistuit niihin kisoihin myös! Ethän sä voi ton jalan kaa..
Me molemmat käännyimme katsomaan Jeminaa, joka sähläsi jotain puhelimensa kanssa.
- Jemina!
- Mmm? hän sanoi ihmetellen nostettuaan katseensa puhelimesta.
- Sulla on sitten koulukisat neljän päivän päästä, Milja tirskahti meidän rojahtaessa taukohuoneen sohville.
- Ai Almalla?
- Joo, mut kyl sä selviit. Yks helppo C-luokka sinne sun tänne, serkkuni kannusti ja hänen kaverinsa kasvoille levisi hymy.
- En mä sitä epäillykkään. Ihan kiva vain!
Hymähtäen aloin selata puhelintani ja tunsin pientä jännitystä - eikö kisoihin tosiaan ollut kuin neljä päivää? Juttelimme talliporukan kanssa vielä hetken niitänäitä, kunnes Miljan jalkaa alkoi jomottaa ja päätimme lähteä kotiin.
- Mitäs pompit siellä kentällä Alman kanssa, saarnasin meidän kaartaessa tallin pihasta pois.

Merida & Jemmu 30HM.

// Säät senku paranee mitä lähemmäs kisoja päästään, onneks. Hyvin se teiltä kaikilta tulee varmaan sujumaan, ei epäilystä. Varsinkin kun jemmu oli niin hyvä mitä tänään,tehän teette väistöt unessakin, melkein ainakin. Tarkkana vaan siinä että se on myös jemmusta väistö eikä laukannosto. tallille tultaessa on silta niin siinä voi uittaa heppoja kesällä jos menee vähäm kauemmaksi sillasta. ei se ranta oo mutta kyllä sinne voi vaikka taluttaen viedä hepan. Tunnin reissun jos tekee järvelle nii siel on kunnon ranta missä uittaa, voidaan kesälllä tehä koko porukal vaikka reissu. Milja sais tosiaan ottaa vähän rauhallisemmin jalkansa kanssa, mut onneks sil on sentää kaveri joka ratsastaa almaa sen aikaa ku sen jalka o kipeenä, nii saa sekin poni liikuntaa. 17v€ - Iida

[Merida]

29.04.2016

Istuin Miljan kanssa taukotuvassa ja selasimme erittäin sosiaalisesti puhelimiamme. Serkkuni oli tullut seurakseni huvikseen tallille, kun ei ollut keksinyt mitään tekemistä kotonakaan. Huomenna olisi kisat, joten tälle päivälle olin suunnitellut melko rennon aikataulun: juoksuttaisin Jemmun ja putsailisin sen jälkeen varusteita. Jotenkin vain olin jo tunnin lagannut yläkerrassa. Taukotuvan ovi kävi, ja Lucas asteli seuraksemme ylös.
- Ompa apaattinen tunnelma, näin vapun alla vieläpä! poika naurahti ja meni juomaan vettä.
- Joo, vastasin nostamatta katsettani.
- Mikäs teitä masentaa?
- En pääse ratsastaa ja on tylsää, Milja kommentoi yhtä puheliaasti kun mä.
- Jännittää ne huomiset kisat! puuskahdin.
- Se valehtelee. Topi lähtee kuukaudeks Ruotsii opintomatkoille - siel on muute kivaa btw - ja tää yks on masistellu sitä nyt etukätee vaik kuin kaua, Milja tuhahti ja loi katseen minuun.
- Älä turhaa Merru, oonhan mä tääl! Lucas vitsaili hypätessään viereeni sohvalle. Loin pojalle hajamielisen virnistyksen ja ehdotin sitten Miljalle:
- Mennäänkö nyt juoksuttaa Jemmu?
- Just, heti kun mä tuun tähä nii joha lähette, Lucas murahti leikillään mun ja Miljan hypellessä alas talliin.

Suuntasin tarhoille, mistä tuntsarisuokit olikin jo haettu sisään. Jemmu ravasi minut nähdessään portille ja hirnahti innoissaan.
- Heippa tyttö, tervehdin pujahtaessani aidan ali. Tartuin neidin päitsistä ja avasin portin meille. Naru oli jäänyt talliin, joten suokki saisi luvan seurata näin talliin. Onneksi Jemmu malttoikin kävellä kiltisti vierelläni ja pääsimme karsinaan turvallisesti.
- Voitko hakee mulle valmeeks kamppeita? kysyin Miljalta alkaessani harjata.
- Juu, blondi vastasi ja alkoi könkätä varustehuoneen ja karsinan väliä. Serkkuni oli saanut paketin eilen pois, mutta joutui vielä käyttämään keppejä. Jemmu hamusi turvetta ja yritti etsiä syötävää, mikä olikin oikeastaan ihan hyvä niin neiti antoi harjata kiltisti. Noin vartin päästä kaikki kamppeet oli päällä ja me suuntasimme maneesiin, sillä osa tunneista oli jo siirretty kentälle.
Maneesissa Milja sai jotenkuten raahattua oven kiinni ja mä ohjasin tamman ympyrälle. Jemmu näytti vähän nyrpeää naamaa ja olisi selvästi voinut omasta mielestään pitää toisenkin vapaapäivän. Pian maiskautin saadakseni liikettä niveliin:
- Ravi!
Jemmu huiskautteli häntäänsä puolelta toiselle, kunnes siirtyi vastahakoisesti ravaamaan. Takajalat raahasivat perässä hiekkaa lennättän, joten raviin kaivattiin hiukan ponnekkuutta. Näppäisin raippaa kevyesti maahan, jolloin lyllerö potkaisi kevyesti sivulle ja reippaansi sitten vauhtiaan.
- Hyyyvä, kehuin ja katsoin että neiti jatkoi samaa tempoa vielä hetken. Sen jälkeen pyysin käyntiin ja vaihdoin juoksutussuuntaa. Otin ravia tähänkin suuntaan, vaikka neitiä olisi kovasti laiskottanut - kummallista, normaalisti suokkineiti olisi juossut pää viidentenä kaviona..
- Ja laukka! kokeilin kokeeksi, ja silloin Jemmu ampaisi ravurin raville. Maiskuttelin hetken, jolloin laukkakin nousi ja Jemmu päästi pari pukkia näpäyttäessäni hiekkaa.
- Wooouu, rauhoittelin menon mennessä vähän turhankin villiksi. Jemmu koetti pari kertaa karata ympyrältä vetäisten liinasta, mutta olin onneksi varautunut.

Vaihdoin suuntaa vielä kertaalleen ja otin laukkaa oikeallekin. Tällä kertaa Jemmu ampaisi laukalle ja tuntui heränneen.
- Puras nyt vähän energiaa, jospa et huomenna juoksis ihan hulluna.
- Mua harmittaa kun ne kisat jää pois, onneks pääsen ees kohta ratsastaa ku se pakettiki lähti, Milja kommentoi katsomosta.
- Mä muuten katoinki, olit hullu ilmottautunu parin päivän päähän estetunnille?! tivasin siirtäen suokin kävelemään. Kutsuin Jemmun luokseni ja päästin neidon vielä hetkeksi vapaaksi, kun maneesissa ei ollut ketään muuta.
- Joo, niin tein! Milja virnisti.
- Et sais kyllä, sun jalkahan on ihan kuntoutuksessa?
- Hälläväliä. Äkkiä selkään nii sitä parempi! serkkuni sanoi huitaisten kädellänsä. Päätäni pudistellen keskityin jälleen vapaana juoksentelevaan hevoseen ja annoin sen hölkkäillä itsenäisesti noin viisi minuuttia. Sen jälkeen pyysin Jemmun tulemaan luokseni ja lähdimme kohti tallia. Jemmu hirnahti kuuluvasti kentällä laukkaaville tuntiratsuille ja steppaili innoissaan Jutin vastatessa jostain tarhasta.
- Höpsö, naurahdin tamman hörähdellessä vierelläni. Pian saavuimmekin talliin.

Tallissa vein Jemmun karsinaansa ja otin kamppeet pois. Milja sai taaa toimia juoksutyttönä ja laittoi varusteita paikoilleen. Pyyhin ihan hiukan hikeentyneitä kylkiä ja kaulaa märällä sienellä, mistä Jemmu ei kylläkään kauheasti tykännyt.
- Vien tän nyt ulos! huusin varustehuoneessa hääräävälle Miljalle ja astelin ulos suokki vierelläni. Ulkona paistoi aivan ihanasti aurinko ja tuli aivan kesäfiilis. Jemmu tallusteli vierelläni korvat hörössä tarhaansa ja pärskähti sitten iloisesti. Pian se laskeutuikin piehtaroimaan, ja märkiin vesiläntteihin tarttui kivasti hiekkaa. Hymähtäen menin talliin ja nappasin matkalta kottarit mukaani.
- Milja! Voitko alkaa jo putsata satulaa, nii mä putsaan tän karsinan? ehdotin napsauttaen radion päälle.
- Juu, sain vastauksen. Aloitin karsinan putsauksen, ja onnekseni siellä ei ollut paljoa putsattavaa - suokki kun oli ollut nyt aika paljon ulkona. Kippasin lannat lantalaan ja menin sitten katsomaan serkkuni aikaansaannosta.
- Tä on iha just valmis! hän totesi itseensä tyytyväisenä.
- Hyvä, vastasin ja aloin itse putsata suitsia. Tallilla oli tosi hiljaista, lukuunottamatta hevosten ääniä, radiota ja meidän satunnaista puhetta.
- Eiköhän nä nyt oo.
Laitoimme varusteet paikoilleen odottamaan huomista. Nyt alkoi todenteolla jännittää - mun ja Jemmun eka helppo B. Lähdimme Miljan kanssa kohti kotia, mun mielen pyöritellessä huomisia kisoja ja pian olevia juhlia.

Merida & Jemmu 31HM.

// No hyvin ne kisat kai menee, jemmukaan tuskin toivottavasti ei juokse ku päätön kana radalla, kun sä sen juoksutit. Toivotaan näin. Luca raukka on iha jäänyt kaikesta huomioista paitsi kun se on saanut abceeltä töitä eikä tallilla enää nii kauheesti hengannut. jemmu tuntuu nauttivan siitä että saa olla pihalla pidempään nyt kun säät on hyvät ja tarha vähemmän kuranen. Jännitys kuuluu asiaan, kun on kisoista kyse. mä katoinki ku menin satulahuoneeseen et ompa jemmun varusteet puhtaat verrattuna tunstareiden, ehmm.. viitsisttekö joskus jos ehitte puhdistaa parit likaisimmat varusteet? : ))))))) 15v€ -iida

[Merida]

30.04.2016

Ajoin mautollani Jeminan pihaan, ja suuri kassi kädessään tyttö jo odottelikin ulkona.
- Moi, kaverukset tervehtivät toisiaan mut mä vaan jatkoin ajamista jäykkänä. Aamulla mua oli oksettanut heti kun olin muistanut mikä päivä tänään on ( okei, muistin sen jo aamuyöllä kolmen maissa, kun havahduin hereille ), ja oli vähällä etten perunut koko juttua. Äiti joutui myös melkein ajohommiin, kun hetken tuntui siltä etten itse siihen pystyisi.
- Toi yks on kauhusta jäykkä, Milja virnisti Jeminalle, ja sain osakseni kiinnostuneen katseen.
- Aijaa. Mua ei sinäsä jännitä, mut no oonkin kisannut aika paljo Pellan kanssa, tyttö naurahti normaalin kuuloisena.
- Ne menee Jemmun kanssa tänään ekan helpon B:een, serkkuni jatkoi ja sanat sanoessaan aloin taas voida pahoin. Onneksi me oltiin jo tallin pihassa, joten pysäytin mauton ja vedin syvään henkeä.
- Joo, kyl mäki muistan miten mua jännitti mun ja Pellan eka helppo A! Kauhee sitä jännitystä...
- Toi auttaa tosi paljon, kuiskaan ja astun ulos saadakseni raikasta happea. Aina kun ilmottauduin kisoihin, oli kivaa ja jeejee, mut sit kun se päivä koitti... Miks mä osallistuin näihin kisoihin?!

Astelin talliin ja huomasin että Jemmu oli toiveitteni mukaisesti jätetty sisälle. Menin tervehtimään suokkia, joka oli vielä mussuttamassa aamuheiniään. Nojasin hetken tamman kaulaan sen rouskuttaessa rippeitään.
- Miks me osallistuttiin näihin? puuskahdin hiljaa ja halasin Jemmua kaulalta lujasti.
- Kannattas varmaa alkaa toimia - letityksessä menee aina oma aikasa, Jemina neuvoi ja nyökkäsin vaisuna. Hain tarvittavat kamppeet esille ja pistin Jemmun sitten pitkiin aikoihin narulla kiinni. Se katseli vähän hölmistyneenä kun joutuikin kiinni, mutta päätin ottaa varman päälle, ettei neiti nykäisisi päätään alas juuri kun olisin saamassa sykeröä valmiiksi. Aloitin jakamalla harjan osiin, ja aloitin sitten letittämään. Lopuksi pyöritin ne sykeröiksi. Jemmu näytti tosi söpölle, tuumasin jo vähän paremmalla mielellä. Nappasin käsiini harjan ja aloin puunata karvaa. Yön karsinassa viettäneessä suokissa ei ollut kuin pari purua, joten pian olin valmis.
- Merru! Ootko kattonu jo lähtölistat? Milja kysäisi könkäten jo ilman keppejä karsinalle.
- En sitten eilisen, miten niin? Mähän olin tokan verkkaryhmän kolmas, sanoin työn touhusta - karvan pitäisi kiiltää!
- Kannattaa ehkä käydä kurkkaa, tyttö sanoi jotenkin vahingoniloisen kuuloisena. Tuima ilme kasvoillani marssin ilmoitustaululle ja hetkeksi hengitykseni salpautui. Mitä?!
- Mut on siirretty ekaks..? totesin itsekseni hiljaa.
- Toi jonka tilalle sut on laitettu on joku ulkopuolinen. Oisko tullu vaikka traikkuun vikaa ja ne ei pääse tänne nii aikasin tai jotain, taakse astellut Jemina kommentoi. Tyttö oli ihan okei, mut nyt alko jo vähän tursuu noi neuvot ylitse.
- Mut miks mä? Miksei vaikka toi joka ois ollu kakkosena? puhisin ja aloin tuntea taas pahaa oloa. Mullahan on ihan järkyttävä kiire! Mun oli pakko juosta ulos ja kakoa hetki, oli ihan helvetin paha olo. Laskeuduin kyykkyyn ja tuntui et päähän sattui, voi hemmetti.
- Mitäs sä tääl kyykit? kuulin tutun huvittuneen äänen takaa ja kiepsahdin ympäri.
- Topi! Mut on siirretty ekaks ja mul on kauhee kiire, ja mua jännittää iha pirusti ja tästä ei tuu mitää! valitin ja halasin poikaa tiukasti.
- Ai paha olo? No se tunne voi olla bileidenki jälkee sit, Topi virnisti rennosti.
- Urpo!
- En muuten usko et tääl ulkona hengailu auttaa kiireeseen, poika totesi eikä selvästikään jännittänyt yhtä paljon kun mä. Mulla oli ihan surkeet kisahermot!
- Voi olla, älähdin ja ryntäsin poika perässäni takaisin talliin. Milja auttoi mua laittamaan Jemmun loppuun mun rääkyessä täyteen kurkkuun vaihtaen vaatteita. Pian olin kisakamppeissa ja talutin varustetun suokin ulos.

Verryttely oli kentällä, joten hyppäsin jalat täristen selkään ja menin muiden heppojen sekaan. Jemmu vaikutti suhtkoht hyväntuuliselta, joten saatoin hiukan tuudittautua siihen.
- En oo kisaekspertti, mut kannattaa varmaan alkaa tehdä jotain, Milja naurahti tultuaan kentän laidalle.
- Totta! huudahdin ja keräsin ohjat käteeni. Olin täyttä hyytelöä yrittäessäni tehdä jotain järkevää - mikä kumma muhun oli mennyt? Viime kisoissa vähän jännitti ja kappas, voitettiin. Nyt tästä ei tulis kyllä paskaakaa.
Sain vähän ravailtua ja laukattua, kunnes mun piti jo mennä radalle. Kävelin pahoinvoivana valkoisia aitoja ympäri ja katsoin naama valkoisena katsomossa istuvaa Miljaa ja Topia. Samassa kuulin pillin vihellyksen ja lähdin alkutervehdykseen. Tulimme ehkä hitusen liian vasemmalle puolelle, mutta lähdimme sentään hyvin liikkeelle. Sain vähän kasattua ajatuksiani ja näin ollen tiet oli ainakin ihan hyviä, mut Jemmu ei ollu sinnepäinkään. Se vastusteli istunnallani tekemiä pidätteitä ja polki turhankin tahdikkaasti alleen. Kun tuli laukan aika, oli mun sormet jo varmana kuoliossa. Lopputervehdykseen ratsastin itkua pidätellen, vaikkakin taputin ihan vain kuvallisuuden vuoksi Jemmua radan jälkeen. Kävelin suorinta tietä verryttelyalueelle ja jäin seisoskelemaan keskelle aluetta jähmettyneenä. Huonoin rata minkä olin ikinä ratsastanut, jopa huonompi kun ratsastuskouluaikoinani kiukkuisen russponin kanssa tekemä rata.
- Merru! serkkuni huusi ja viittoili tulemaan luokseen. Kävelimme portille ja Milja katsoi vaiti meitä.
- No? sanoin hiljaa ja hyppäsin alas selästä.
- Ei se nyt niin paha ollu, Milja koetti lohduttaa mut hyppäsin päätäni pudistellen alas selästä.
- Tähän loppu meidän kisaaminen, sanoin vaikka tiesin itsekin ettei se ollut totta. Kuitenkin joku saisi mut taas yllytettyä johonkin kilpailuun.
- Teillä on viel se B-luokka...
- Mä vien tän hetkeks karsinaa lepäämää, mutisin ja poistuimme talliin.

Milja tuli meidän ollessa jälleen verkkakentällä kertomaan, että olimme viidenneksi viimeisiä, jeejee. Kuulemma Jeminalla ja Almallakin oli mennyt paremmin, kun meillä! Maansa myyneenä koetin verkata tammaa ja mielessä pyöri tallissa tsemppaamassa käyneen Oonaroosan kommentit. Sen mielestä Jemmullakin näytti olevan vähän huono päivä, joten se toi vähän lohtua - ehkä nyt oli edes vähän siis siinäkin syytä, miksi rata oli mennyt niin huonosti. Karsinassaan levännyt Jemmu oli energinen, joskin ei nyt niin kova suustaan. Oonaroosa seisoi kentän laidalla ja oikein hävetti, kun meillä meni nyt niin huonosti. Olisi mieluummin ollut joskus ennen kisoja katsomassa treenejämme! Nyt se varmaan luuli, et meil meni aina näin huonosti ja halusi vaativa B - tasolle koulutetun suokkinsa kotiin. Sadepilvi pään yläpuolella koetin saada rehellistä ravipohkeenväistöä, jonka jälkeen jo suuntasimmekin toistamiseen maneesiin.
Rata lähti vähän paremmin käyntiin. Olin saanut vähän kasattua itseäni, ja nyt mä olin lähinnä enää keskittynyt. Yritin tehdä reitit mahdollisimman huolellisesti, ja kyllähän ne ihan okei sujui. Laukassa Jemmu tahtoi taas olla vähän kova kädelle, mutta oli parempi kuin C:ssä! Pieni hymynkaarre suullani poistuin maneesista ja siirryin loppuverkkaamaan kentälle. Tehdessäni loivia kaarroksia näin Oonaroosankin verkkaamassa sen valkoisen hevosensa kanssa kanssa, johon Milja oli yllätysyllätys ihastunut.
- Miten meni? hän huikkasi ohimennen. Valkoinen hevonen kulki vahvasti peräänannossa, vaikkakin nyt vilkuili Jemmua.
- Kai ihan hyvin. Ei kyllä millää ilveel voida sijottua, mut paremmin kun C:ssä, kommentoin ja annoin suokille vapaat ohjat.
- No hyvä! Tästä suunta on vaa ylöspäin, tätini kommentoi ja nyökkäsin, kylläkin vähän epävarmana asiasta.

Vein Jemmun karsinaansa ja aloin purkaa varusteita. Jemina tuntui hehkuttavan Almaa urakalla, eikä neiti ollut kuulemma kun lähes nakannut tytön verkassa alas.
- Onneks ei onnistunu, muute olisin menny hiekkasil kisahousuil radalle, tyttö naurahti ja rapsutteli paikoillaan möllöttävää pilkkuponia karsinassa.
Heitin neidin kamppeet pois ja vein ne paikoilleen. Jemmu oli vähän hikinen, joten laitoin sille fleeceloimen. Päätin myös kylmätä jalkoja hetken aikaa, jonka jälkeen kävin hakemassa hiukan heinää neidolle. Tiputin kuppiin myös hiukan leipää, ja menin sen jälkeen kuuntelemaan sijoittuneet maneesiin. Angelika sijoittui Lupun kanssa, mutta muut olivat ulkopuolisia ratsastajia. Kävin ulkona onnittelemassa Angelikaa ja palasin sitten maneesiin katsomaan tätini ratoja. Minun ei onneksi tarvinnut huolehtia Uppiksen laitosta tässä ajassa, sillä Oona oli ottanut mukaansa jonkun kaverin. Tätini ja sen valkoisen Roosa-hevosen rata meni mun silmään ihan kivasti, joskin heppaa selvästi jännitti tää uus paikka. Se myös vaikutti olevan vähän pohkeentakana, mut pääasiallisesti rata oli musta sujuva. Katoin vielä Oonan ja sen arabin, Gemman, radan mikä oli musta myös tosi hyvä ja temmokas! Uppiksen kanssa rata meni jo turhan juoksemiseksi, Oonaroosa tuli sijoille kuusi, kahdeksan ja 11 heppojensa kanssa. Kävimme Miljan kanssa traikulla tervehtimässä ratsuja, joskin Milja keskittyi ennemminkin Roosan paapomiseen. Tätimme halusi myös käydä katsomassa Jemmua, mutta pian hänen pitikin lähteä jo kotia päin. Myös ja Milja lähdimme kohti kotia, kun mä nakkasin ensin Jemmun vielä tarhaamaan.

Merida & Jemmu 32HM.

// Ei vaan aina voi sujua, siihen pitää jossain vaiheessa tottua. tullu mullekin päin kasvoja se totuus turhankin hyvin tutuksi:D onneks kisahermoja voi vähän niinkuin treenatakin ja siitä oli mulle kyllä apua, muaki jännitti enemmä joskus mut mulla ei kyllä yläpäästä meinannu tulla pahaolo pihalle vaan alapäästä, kuinka kiva :') sanna sanoi että ei teijän meno nyt niin pahalta näyttänyt, jemmu oli vaan jäykkä ja haluttoman näköinen verrattuna teijän ekoihin kisoihin täällä. se sun siirto, pahoillani oon, mutta mä aattelin et oot taas ajoissa paikalla ja ehit siihen ekaan, niinkun teitkin, onneks. 17v€ -iida

[Merida]

02.05.2016

Eilinen oli ollut kauhea päivä. Heti aamusta alkaen, kun oksetti ja väsytti. Olis voinut jättää sen iltasen biletyksen vähän vähemmälle, olin todennut näin jälkiviisaana. No, kuten suurinosa tietää niin kyllähän se darra hälvenee sitten iltaa kohden, mut mulla se jatkuva paha olo vaan jatku ja jatku - ei tosin enää samasta syystä. Pelotti jo valmiiks tää maanantai ja ne tän aamuset tapahtumat, kun raahauduimme väsyneinä lentokentälle. Enää pari minuuttia siitä, ja Topi oli poissa. No okei vähän ylidramasoin, mut kuukaudeks kummiskin ja se on pitkä aika! En mennyt siis päivän ekalle tunnille ja kröhöm, jos sitä kehtaa myöntää niin taisin mä miettiä koko päivän lintsaamista kun siihen malliin silmät punoitti. Raahauduin kuitenkin tunneille, ja yritin keskittyä tuntien aiheisiin. Siinä onnistumatta.
Kun päivä viimein oli pulkassa, raahauduin tallille. Jemmu oli saanut eilisen vapaata, joten kaipa se pitäisi liikuttaa. Milja oli saanut luvan jo kävellä ilman keppejä, niin eikös hullu halua jo samana päivänä ratsastamaan.
- Musta se sano, et ratsastusta ei lasketa "saa tehdä" - listalle, kommentoin väsyneesti tytön intoillessa tulevaa ratsastusta.
- No ihan sama. Ei tähän satu ja voin juostakin jo iha normaalisti. Enkä aio vetää mitää hikitreeniä. Vähä vaa perusjuttuja, Milja hymyili astuessamme talliin. En sanonut asiaan enää mitään, vaan menin tervehtimään Jemmua. Rapsuttelin tammaa hajamielisenä ja Jemmu alkoi lerputtaa alahuultaan nautinnollisesti. Pian tallin ovi kävi, ja Salome talutti apaattisen poninsa karsinaan. Saattoi oikein tuntea, miten surkeus vallitsi tallissa huolimatta siitä, että Milja oli hyvällä päällä.
- Mites Bia? kysyin hakien punaisen pakin.
- Sitä samaa. On täl nää patit eikä tätä kiinnosta mikää, onneks tä oli kuulemma illalla ees ihan vähän syöny, Salome huokaisi ja vapautti russin karsinaansa. Hän asteli Jemmun karsinalle ja katsoi mua tutkailevasti.
- Sähän oot itkeny! Raukka, punapää sanoi vaisusti virnistäen.
- Näkyykse vielki noi selvästi? pystyin itsekin naurahtamaan.
- Joo. Empä ois uskonu et toi mun velipuoli tekis johonki tollase vaikutukse, et kuukauden takia tullaa silmät punasena tallille!
Hymähdin vastaukseksi Salomen lähtiessä tallitupaan. Harjasin Jemmun vielä loppuun, jonka jälkeen putsasin kaviot.

Jemmu sentään oli tänään ihan hyvällä tuulella. Laitoin etujalkoihin jännesuojat ja hain sitten yleissatulan, sillä olin vaihteeksi päättänyt vähän hypätä. En ollutkaan aikoihin hypännyt Jemmun kanssa, joten saisipa nähdä mitä tästä tulisi. Kiristin vyötä hiukan ja laitoin sitten suitset. Viimeiseksi asettelin vielä martingaalin, sillä tammalta voisi löytyä vähän vauhtia.. Varustin lopuksi itseni ja lähdin kentälle kantamaan esteitä.
Kentällä Linda oli ravailemassa Sannin kanssa, ja huomasin kentälle jo kannettuna pari estettä.
- Kato säki löysit viel tallille bileiden jälkee, nainen valkoisen hevosen selästä virnisti.
- Joo, pakko kai se oli. Hei meeks viel kauan, olisin voinu tulla hyppää noit samoja esteitä Jemmun kaa?
- Loppuravailen jo, et tuu vaa, Linda totesi ja teki suuria ympyröitä. Nyökkäsin ja astelin takaisin talliin tyytyväisenä siitä, ettei mun tarvinnutkaan kantaa esteitä. Jemmu hörähti innoissaan nähdessään mut, ilmeisesti tiesi et kun laitetaan martingaali niin hypätään tai mennään maastoon.
- Me ollaanki kouluiltu nyt ihan tarpeeks, kuiskasin ja lähdin taluttamaan suokkia kentälle.
- Mäki tuun kohta kentälle! suitsia säätelevä serkkuni huusi karsinan perukoilta.

Kun me saavuimme kentälle, seisoi Linda jo Sannin kanssa kaarrossa. Talutin innokkaan ratsuni kaartoon ja laskin jalustimet alas. Tarkistettuani vyön hyppään satulaan ja taputan korvat hörössä seisoskelevaa tammaa.
- Laskin noi esteet puomeiks ja suurinpiirtei Jemmun väleihi, Linda sanoi poistuessaan kentältä.
- Kiitti, mumisin naisen perään. Jalustimet oli ihan hyvät, joten päästin Jemmun kävelemään uraa pitkin. Saisipa nähdä miten menisi, sillä tamma tuntui olevan taas tosi energisellä päällä. Kävelin noin viisi minuuttia vapain ohjin, minkä aikana myös Milja ja Alma saapuivat toiselle puolelle kenttää.
- Toivottavasti täl ei oo kauhee rodeo heti tähä alkuu, serkkuni totesi selvästi vähän jännittyneenä. Itse aloin tekemään käynnissä askeleen kokoamista ja pidentämistä. Huomasi, ettei tamman keskittyminen ollut täysin minussa vaan neiti olisi vain tahtonut höseltää miten sattuu. Parin kivan pätkän jälkeen siirryin ravaamaan ja pyörittelen monenlaisia kiekuroita suurelle alueelle.
- Ompa ihanaa istua satulassa! Ja tää kiukkupussi on oppinu seisoo aloillaa kaarros, lukuunottamatta pari raviaskelta mitä tää äsken otti, serkkuni naurahti ja näytti Naantalin auringolta Alman selässä.
- Hyvä, vastasin tehden koko ajan puolipidätteitä. Aloin tuntea kädessä jo vähän painetta, eikä se ainakaan helpottanut nostettaessa laukkaa.
- Woooou pruuuuuut pruuuut, kuiskailin rallitellessani kenttää ympäri.
- Äläpä kuskaa mua Jemmu, puhuin enemmän itsekseni ja sainkin tamman raville. Ratsastin kohti ravipuomeja, jotka olivat vähän kaarevasti asetetut. Jemmu yritti ensin vaihtaa kesken kaiken laukalle, mutta tajusi onneksi pian että nyt tuli pysytellä ravissa.
- Hyvä, taputin suokkia kaulalle ja siirsin sen käyntiin. Koska ketään ei näkynyt lähettyvillä, jouduin pomppaamaan selästä maankamaralle ja nostamaan kaarevan linjan puomit ristikoiksi. Myös vähän kauempana olevan laineen nostin 50 sentin pystyksi. Hyppäsin uudelleen selkään ja nostin laukan.

Ensin tulin verkaksi linjaa, jonka esteet oli kaarevasti. Lähestyin ensimmäistä ravaten, mutta Jemmu pinkaisi laukalle heti kun olin saanut suoristettua.
- Pruuut!
Ihan okei hyppy, tosin turhan iso ja mä jäin suusta kiinni. Koska mä sekoilin selässä, meni askeleet sekaisin ja hyppy lähti tosi pohjasta. Siirsin korskuvan neidin raville ja ratsastin linjalle uudestaan. Tällä kertaa Jemmu pysytteli hyppyyn asti ravissa, joten olimme samalla kartalla ponnistuspaikasta. Myös jälkimmäinen ristikko ylittyi puhtaasti, joten päätin ensi kerralla jatkaa linjalta laineelle. Jemmu eteni korskahdellen ja sen ryntäille alkoi tipahdella kuolaa silkasta innosta. Hyppy laineelle lähti ihan okei paikasta, ja mäkin pääsin hyppyyn mukaan. Tässä vaiheessa halusin nostaa esteitä, joten neito sai pienimuotoiset välikäynnit.
- Mites sen kaa menee? kysäisin. Milja meni ilman jalustimia ja ravasi pientä ympyrää pilkkuponin kanssa.
- Musta tuntuu et Jemina teki niinsanotun kurinpalautuksen. Tää on ihan kun eri poni, toki sitten niine pienine vikoineen. Mut mun oli kyllä pakko ottaa jalustimet pois, kun keventäessä vähän pisti välillä.
- Tosi järkevää ees ratsastaa, puuskahdin nostaessani laineen 70 senttiseksi ja linjan ristikot 60 senttisiksi.
- No meen vaa ilma jalkkareit nii ongelma selvitetty, Milja selitti ja nosti Almalla laukan. Poni päästi pari pukitusta, mut kun Milja käski pari kertaa ulkopohkeella pysytelemään reitillä, niin poni totteli.
Kipusin jälleen kerran selkään ja lähdin ratsastamaan korotettuja esteitä. Vaikka Jemmu oli rauhallinen kuin mikä korottaessani esteitä, eteni se taas innolla kun olin selässä. Nostin suoraan laukan ja lähdin etenemään yksittäisenä laineelle. Jemmu polki voimakkaasti alleen ja hyppäsi suurella hypyllä yli.
- Hieno tamma! kehuin ja siirsin raville. Käänsin Jemmun kohti linjaa, ja annoin suokin nostaa laukan kun siltä tuntui. Jälkimmäisen pystyn puomi kellahti maahan, kun tamma lähti ilmeisesti vähän turhan kaukaa. Lähdin heti uusintakierrokselle ja nyt tulimme puhtaasti molemmista yli.

Jätin hypyt jo tältä kertaa sikseen, kun meni ihan kiitettävästi niin siihen oli hyvä lopettaa. Otin loppuverkkaa vielä asettelemalla ympyröiden avulla, ja tein parit temmonlisäykset. Jemmu liikkui energisesti eteenpäin ja pärski tyytyväisenä pidättäessäni sen käyntiin. Löysytin vapaat ohjat kävellessäni samaan päätyyn Alman ja Miljan kanssa.
- Tää oli ihan superkiva! Ootan kyllä innolla kun sais kunnolla laittaa jalkkarit jalkaan ja hypätä ja ehkä voitas kesäl käydä uittamas ja... Kohta on jo kesä! blondi intoili ja taputteli pärskivää neitiä.
- Siit Roosast mä kyl vielki intoilen, mut tiedän ettei iskä laita mulle tilille nii paljo rahaa et kaks ponia elätettäs ja teiltäkää kehtaa aina olla kinuumas rahaa. Sitä paitsi jos tää on nykyään aina näin kiva nii ei mitää ongelmaa!
Nyökkäsin hajamielisenä ja katselin Jemmun korvia.
- Saanko arvata: mietit Topia?
- Mmmhm. Sit on jo kesä, ku se tulee takas. Ja kesään on kauan aikaa, tai ainakin siltä tuntuu, masistelin.
- No on "tosi" kauan, kuukaus! Sitä paitsi tääl paistaa jo nyt aurinko ihan ku kesällä.
- Nojoo. Tuntuu vaa nii tyhmältä kattoo ain Likkaaki, ku se aina nii viattoman söpönä kattelee, totesin ja käänsin Jemmun kaartoon.
- Lopetellaanko?
- Juu, Milja vastasi ja käänsi myös poninsa kaartoon. Kun me molemmat olimme valmiita, lähdimme taluttamaan ratsujamme talliin minä etunokassa.

Tallissa nakkasin varusteet pois paikaltaan ja putsasin enimmät liat ryntäiltä pesusienellä. Jemmu hörähteli kovasti mun tuodessa sille leipää.
- Tää hyppelyhän meni tänään ihan kunnioitettavasti. Voitas hypätä tällä viikolla joku toinenki päivä, ja vaikka yrittää mennä vähän korkeempaa rataa, lässytin siinä rapsutellessani. Päätin viedä tamman vielä tarhaamaan, olihan ulkona suhteellisen hyvä ilma. Kävelimme auringossa tarhoille ja päästin suokin vapaaksi. Se pärskähti tyytyväisenä ja jäi seisoskelemaan auringon paisteeseen. Palasin talliin kera kottareiden ja kahden talikon.
- Siivotaanko viel karsinat? ehdotin serkulleni ja tuo nyökkäsi.
- Pakko kai se on. Vähä ottaa kunnolle, ku kerkes jo tottuu et joku muu aina putsas, Milja virnisti meidän alkaessa putsata karsinoita. Pian sain karsinan valmiiksi ja menin vielä auttamaan serkkuani. Sen jälkeen Milja vei kottarit pois ja päätimme kivuta vielä ylös hetkeksi. Hain itselleni vettä ja menin istumaan sohvalle.
- Onneks tää jalka on nyt ainakin melkee kunnossa, mulla on kohta siel Hailuodos pääsykokeet, Milja totesi ja kuulosti vähän jännittyneelle.
- Musta ois ihan kauhee tollanen pääsykoe, sit pitäs mennä viel jollai randomhepalla hyvin, hämmästelin kaivaen puhelimeni esiin. Topi oli laittanu mulle sielt Ruotsist pari snäppiä ja ohimennen vastasin siihen. Kyl niil ainakin mystoryn mukaan oli siel kivaa, päättelin ja luin nopeasti mulle tulleet viestit.
- Ei hitto, mä lupasin mennä tänää viel nuopparille. Oisiks voinu nakata mut sinne kodin kautta? Milja yhtäkkiä sanoin ja vähän vastahakoisen nyökkäsin.
- Okei, vastasin meidän lähtiessä koht mautoa.

Merida & Jemmu 33HM.

// Kiva et päätit hypätä jemmulla pitkästä aikaa, ihmekös jos se oli reippaana ja innokkaana kun kerta hyppimään pääs, woop woop! Kyllä sä jossain vaiheessä yli topin ruottiin lähdöstä pääset ja voit elää taas punasilmötöntä elämää ja sitten se vasta kivaa on kun se tulee takas ja sä näät sen, ei nyt murehtia pidä. Toivotaan et se muistaa sua ja tuo sulle tuliaisia niiku kunnon poikaystävän kuuluukin kauheen masentava fiilis tallilla, jos miljan pirteyttä ei lasketa, kun bia on huonos kunnos ja sä vielä kaipaat topia takas, toivon vaa et kaikki tää menee ohi, viimestää kesällä! Bileiden jälkeen on hyvä tulla vähän tallille haisteleen kakan hajua nii joha saa pahaolo uuden syyn 19v€ -iida

[Merida]

04.05.2016

Ehkä mua vähän himotti. Toi tupakka siis. Mut vannon, en oo sen yhden vitutusaamun jälkee vetäny yhtää henkäystä. Paitsi ehkä passiivisena polttajana, nykyään kun tuli käytyä lähes joka päivä koulun jälkeen siin höyryytelypaikalla. Jeret sunmuut kyseli koko ajan että enkö tosissani halua polttaa, mut jotenki.. Halusinhan mä, mut se tuntuis jotenki tietyllä tapaa Topin luottamuksen pettämiseltä. Siispä olin ainakin tähän asti, ja toivottavasti tästä eteenpäinkin pysynyt erossa tupakasta. 

- Ilmotteles sit kun tuun hakee, Mervi sanoi kääntyessään Yläkokon pihaan. 

- Joo. Huomennako se mauto tulee sieltä korjaamost? varmistin hypätessäni kyydistä.

- Sillon kai sen pitäs tulla. Moikka! 

Auto lähti pihasta ja astelin tallia kohti. Kipusin ekaksi yläkertaan, kun Jemmu oli näyttänyt tarhassa temmeltäessään niin iloiselta. Olkoon siellä vielä hetken, ajattelin avatessani oven.

- Moi, tervehdin paria tallilaista ja lösähdin sohvalle. 

- Moi. Mites oot kestäny ilman rakastas? Lucas virnisti kahvinkeittimen luota.

- Ihan hyvin.

- Siltä näyttääki. Ja paskat, poika naurahti tullen itsekin sohvalle kahvin kanssa.

- No hei, onhan se siellä jo kohta öööö, puol viikkoo ollu? Salome yritti lohduttaa, tosin onnistumatta siinä. 

- Jee. Enää kolme ja puol viikkoo siis. Eikä asiaa ainakaa auta se et tajusin eilen, et jätkä lähti livohkaa tasan sillo ku oltii oltu kaks kuukautta yhes! 

- Herttasta, Lindakin kommentoi toiselta sohvalta.

- No jep. Ei kukaa olis halunnu lähtee mun kaa maastoon? kysyin saamatta kovin suurta vastausta.

- Te ootte iha tylsii. Topi ois kyl lähteny! esitin muka loukkaantunutta noustessani sohvalta. Sain muilta osakseni melko kyllästyneitä katseita.

- Okeiokei, en enää puhu Topista, naurahdin ja lähdin kävelemään talliin.

Astelin suoraan taukotuvasta ulkoilmaan hakemaan tammaa sisälle. Nyt se oli jo asettunut muiden suokkien kanssa nauttimaan auringosta, eikä enää riehunut villihevosen tavoin. 

- Jemmuuu! kutsuin ja unisena neiti nosti päätään. Se ei kuitenkaan tehnyt liikettäkään tullakseen portille vastaan. 

-  Heiii, älä viiti! puuskahdin ja pujahdin tarhaan. Nappasin päitsistä kiinni ja avasin portin, onneksi muut lajitoverit jäivät mieluusti tarhaamaan.

- Kohta te kuule pääsette isolle laitumelle lepäämään, niiin, puhelin tallustellessamme tallille päin. Päästin Jemmun karsinaansa ja hain jo tutuksi käyneen punaisen pakin. Ajatella, tamma oli ollut mulla ylläpidossa jo yli neljä kuukautta. Niin se aika vaan meni. Harjasin karvan kertaalleen läpi, tarkistin kaviot, laitoin jalkoihin suojat ja talutin Jemmun ulos varustettavaksi. Olin nimittäin silti ajatellut meneväni yksin maastoon, kärryillä. Olimme onneksi saaneet Iidalta luvan jättää kärryt tänne Yläkokkoon, joten ainakin melkein näppärästi raahasin ne lähemmäs. Tällä kertaa valjastaminen sujui onneksi paremmin, vaikka pari kertaa sainkin purkaa kaiken alkutekijöihin. Lopuksi laitoin vielä itselleni kypärän, ja talutin sitten rautiaan suokin lähemmäs metsäpolkua.

- Mennääs, totesin lähinnä itselleni hypättyäni kyytiin. Tamma vaikutti hyväntuuliselta ja tyytyväiseltä päästessään taas pitkästä aikaa kärryjen eteen.

Kävelimme reipasta mutta rentoa tahtia eteenpäin polkuja pitkin. Välillä suokki pärskähti innoissaan ja katseli ympärilleen korvat hörössä. Vaikka olimme osittain metsän siimeksessä, tulvi lämmittävää auringon valoa kuusten välistä. Polun haarautuessa käännyimme vasemmalle ja annoin käskyn siirtyä ravaamaan. Jemmu lähti samantien liitämään samalla pärskien.

- Hyyyyvä, kehuin tamman jolkotellessa samaa tempoa eteenpäin. Mua kieltämättä vähän jännitti olla yksin ohjaksien päässä, vaikka no eihän Saara paljoa viimeksi olisi auttanut jos suokki olisi jotain päättänyt temputa. Onnekseni Jemmu tuntui olevan tosi järkevä ja kiltti kärrytellessä.

Eteemme sattui sopiva suora, ja annoin suokin jytyytellä menemään vähän reippaammin. Sulaneella polulla hiekka voin pöllysi, samalla kun Jemmu alkoi antaa jo painetta kädelle.

- Pruuuuut! rauhoittelin ja aloin hidastella suoran loppuessa. Jemmu nakkeli niskojaan pari kertaa tyytymätömänä, kunnes hidasti tempoaan ja siirtyi sitten käyntiin.

- Käännytääs.

Tien päässä oli pieni levennys, joten onnistuimme kääntyä helpostikin kärryjen kanssa. Koska Jemmu tuntui olevan vielä melkoisesti energiaa päällä, päästin sen vielä ravaamaan. Tällä kertaa pidin kuitenkin temmon rauhallisempana. Noin puoli kilometriä ennen tallia siirryimme kävelemään ja kävelimme aina tallin pihaan asti. Pysäytin tamman ja irrotin kärryt se perästä.

- Hiiieno monitoimiheppa, lepertelin taluttaessani iloisen Jemmun talliin. Vein silat paikoilleen ja nakkasin sille herkun kuppiin. Raahasin kärryt kauemmaksi jotteivat ne olisi tiellä ja palasin sitten talliin.

Tarkistin Jemmun kaviot ja ne olivatkin ok. Hevonen oli vähän hikinen kaulalta, mutta ulkona paistoi aurinko. Siksipä vain vein Jemmun tarhaan ja nakkasin sille purtavaa, nyt kun muut suokit oltiin haettu jo sisään. Tarkistin että tarhassa kulki sähkö ja menin vielä talliin. Putsasin nopeasti karsinan ja kiipesin sitten vielä ylös tappamaan tylsyyttäni. Lähetin äidille viestin jossa pyysin hakemaan ja menin sitten löhöämään jälleen sohvalle.

- Kävitteks siel maastos? Ei teit ainakaa kentäl näkyny, ku kävin siel vähä aika Likan kaa pyörii, Salome totesi.

- Joo, mentii kärryillä. Oli kyl kivaa vaihtelua ainaiseen kentällä ja maneesissa ähräämisee, vastasin ja kaivoin puhelimeni esille. 

- Aa joo, punapää vastasi ja alkoi itsekin näplätä puhelintaan. Samassa puhelimeni ilmoitti viestistä:

"Mirka tulee skoballasa, oon kaupas!"

Et sillee. Sanoin tallilaisille moikat ja menin odottamaan ulos. Kauaa ei tarvinnu odottaa, kun siskoni kaarsi pihaan skoballaan.

- Mun piti tulla hakee sut, joten saat kyl oottaa sen verta et poltan röökin. En koton kerinny ku mutsi vaa yhtäkkii soitti et sut pitää hakee, Mirka sanoi ekoiksi sanoikseen ja kaivo tupakka-askin taskustaan. Seurasin blondin tekemisiä, jolloin hän yhtäkkiä lopetti sauhuuttelun huvittunut ilme kasvoillaan:

- Herrajumala mikä koiranpentuilme! Taidat säki haluta? Ota tost, jos haluut.

Hän ojensi mua kohti askia, mut vähän epäröiden pudistin päätäni.

- Emmä taida.

- Miks? Koska Topi-rakas lässynlää sitä ja tätä kieltää?

- No en vaa halua, tiuskaisin ärsyyntyneenä. Ei tiennykkää kui paljo halusin, mut ei. En sortus.

- No ei si, tarjottu on. Mennää, tyttö sanoi tumpattuaan röökin maahan.

- Täs ei ois muutenkaa saanu polttaa, mutisin hypätessäni skoban taa.

Merida & Jemmu 34HM.

// Toi on vaa hyvä, et et oo polttanu vaan oot pysyny siitä poissa, super Merru! Ja jemmu, kylläpä rimmaa, reippaana ja innokkana se vetää kärryjä vissii mieleistä puuhaa sille. Tietkin on hyvässä kunnossa ja lämmin ah, kyllä teijä kelpas. Onpa kumma et ei kukaa halunnu maastoon hienona päivänä lähtee, ompa tylsiä. Onneks tosiaa hepat pääsee pia laitsalle, mut sitte saa siivota tarhat kakasta nii niitten on kiva tulla takas sitte, jee. Ei ois saanu polttaa ei tallin edes, perhana. Lantalan vieres on iha ok polttaa, ei sun mut siskos, sielä ne täditkin käy hermosauhuttelees ennen tuntiaan. 16v€ -Iida

[Merida]

07.05.2016

Mauto oli onneks palautunut korjaamosta ja ainakin toistaiseksi toimi moitteettomasti. Kuten koko viime viikon, oli nytkin täydellinen sää. Tai okei, ehkä täydellinen auringonottoon ja turhan kuuma ratsastamiseen. Silti aikomukseni oli mennä koulua kunnolla, tosin ilman satulaa.
- Eihän täällä kukaan täysjärkinen pysty ratsastamaan ratsastushousuilla! puuskaisin Miljalle meidän kävellessä parkkipaikalta kohti tallia.
- Niimpä. Toivottavasti kesällä Alma suostuu uimaan, Oona sano et se ei oo vissiin ikinä ennen uinu, serkkuni tuumasi avatessaan tallin oven.
- Jemmukaan ei oo kauheesti kahlailua paremmin vedessä ollut.
Astelimme molemmat toppiin ja shortseihin pukeutuneena talliin. Ylläpitohevosemme oli jätetty sisälle pyynnöstämme.
- Näyttävät vähän närkästyneille, ku joutuivat jäämään tänne. Onhan tääl kyl superhyvä ilma ja kello yli kahdentoista, et ihmekkää jos tylsistyttää! Milja puheli ja talutti ponin käytävälle.
- Jep. Mitä aiot tehdä sen kanssa tänään? kysyin ja nappasin käteeni pölyharjan. Karvaa irtosi ihan kiitettävästi, samoin karsinassa leijaileva pöly yskitti.
- Samaa kun sä. Pitkästä aikaa ilman satulaa ja kouluillaan vähän.
Nyökkäsin ja selvittelin vähän takkuuntunutta häntää. Tamma näytti osittain kiukkuista naamaa, ja kääntyi välillä näykkäistäkseen.
- Älä, komensin ja aloin putsata kavioita. Laittaessani etusiin jännesuojia, asteli Salomekin talliin.
- Moi, tervehdin ja hain varustehuoneesta suitset. Jemm kuopaisi kerran kaviollaan turvetta mielenosoituksellisesti. Olipa taas hyvällä päällä..
- Moi, ootte vissiin ratsastamaan menossa? punapää kysäisi ja avasi Likan karsinan oven.
- Joo, koulua ois tarkotus mennä!
- Okei. Ite annan Likalle vähän rennomman päivän ja käyn vaa juoksuttaa maneesissa. Vieläks Topi pyörii mielessä? Musta on iha hyvä vaa saada siihe hetkeks väliä, Salome naurahti.
- Eipä juurikaan. Tai ainakin koetan olla aattelematta, kyllä se sielt sit takas tulee. Toivottavasti, hymähdin ja sain kuolaimet tamman suuhun.
- Poissa silmistä poissa mielestä, Milja virnisti laittaen päähänsä kypärän.
- Hahah, tosi hauskaa. Mennään, sanoin sanontaa sen kummemmin kommentoimatta.

Aurinko paistoi täydeltä terältä, onneksi olin tajunnut ottaa aurinkolasit mukaani. Talutin laiskanoloisen tamman perässäni kentälle ja olin menossa jakkaralle, kun Milja juoksuttikin Alman paikalle.
- Hei, varmaa sä et pääse muka sen selkää ilman jakkaraa! nurisin ja jäin seisoksimaan hiukan kauemmaksi jakkarasta.
- No en niin. Pomppaa ite paikaltas sinne selkään.
Osittain yllytyshulluna päästin ohjista hiljaa irti ja huomatessani ettei suokkitamma lähtenyt minnekään, astelin pari metriä kauemmaksi. Jemmu koetti pari kertaa lähteä koiranpennun tavoin seuraamaan mua, mutta vihdoin sain naurun seasta tamman pysymään paikallaan. Otin vauhtia ja koetin hypätä liukkaaseen selkään, siinä onnistumatta. Toisella yrittämällä valuin hitaasti kylkeä pitkin perseelleni ja seuraavat kolme kertaa kävi ihan samalla tavalla. Sitten kuudennella kerralla roikun harjassa kuin apina ja sainkin kiskottua itseni selkään.
- Huhhuh! Olipahan työ! Hyvä tyttö, kun pysyit paikallas, naureskelin ja taputin kaulaa.
- Ihan kiva yritys serkku ja lopulta onnistuitkin. Toi jakkara onki ollu vaa viimesimmät viis minuuttia vapaa, Milja hihkaisi kävellessään lähellämme jo ponin selässä keikkuen.
- Noni, ompa kiva! Et sit voinu sanoo mitää? ähisin kuumissani.
- No oli noi sun äherrykset aika huvittavaa seurattavaa, hän virnisti ja tympääntyneenä katsoin blondia takaisin.
Patistin rautiaan samantien kävelemään. Se tuntui olevan vähän hidas pohkeelle, kuuma ilma vei voimat. Almakaan ei näyttänyt erityisen riehakkaalta, vaan löntysti korvat lerpallaan eteenpäin.

Alkukäyntien jälkeen otin ohjastuntuman ja hain heti alkuunsa reippaampaa käyntiä.
- Tää on tosi outoa, kun täytyy käyttää paljon pohkeita Jemmulla, ihmettelin ääneen ja Milja kertoi komppaavansa minua.
- Tääkin on laiskana. Voi tosin johtua kun meillä oli pari päivää sit se valkka, sit kävin irtojuoksuttaa sunmuuta ja nyt ratsastelen taas.
Nyökkäsin ja aloin tehdä serpentiinikuviota pitkille sivuille. Lyhyet sivut taas hyväksikäytin tekemällä pohkeenväistöä niin, että takaset väistätti uraa pitkin. Kun sain liikettä niveliin, oli neiti oikein hyvä! Se alkoi myödätä niskasta ja pärskähti innoissaan kun myötäsin ohjasta.
- Siis tää on jotenki tosi jännä. Aluks laiska, sit kun laitan liikkuu nii sairaan hyvä! hihkuin ja siirryin ravaamaan. Alma näytti juntturoivan itsepintaisesti käynnissä, eikä serkkuni ollut saada ponia edes raviin.
- Alma, pliis!
Nauroin vahingoniloisesti hölkötellessäni ravia ja jatkoin serpentiiniä hiukan loivemmilla käännöksillä. Onneksi Jemmu oli siunattu pehmeillä ja ihanilla askelilla!
Jemmu myötäsi niskasta kivasti ja Miljan mukaan takajalatkin oli ajoittain oikein hyvin töissä. Vaihdoin suuntaa ja aloin taivutella vasempaan, jonne meno luonnollisestikin oli aluksi jäykempää. Koska tamma oli tänään niin vastaanottavainen, kokeilin parit ravilisäykset halkaisijalla. Suokki teki ne superisti, huomioon ottaen ettei oltu niitä juurikaan treenattu!

Hengähdystauon jälkeen otin laukkaa. Tein keskiympyrää, jossa sitten koetin muunnella tempoa. Täytyy myöntää, et yritin ratsastaa rautiasta myös vähän timmimpään muotoon, kun meno tuntui muuten niin hyvältä.
- Hieno, kehuin hiljaa ja sain vastaukseksi pärskähdyksen.
- Vaihdan suuntaa laukanvaihdolla, varo! huusin innoissani ja käänsin tamman kokorata leikkaalle. Jemmu teki kuin unelma vaihdon, tosin sai minut pomppaamaan hiukan selässä vaihdoin aikana. Tein myös oikealle laukkatyöskentelyä, kunnes päätin päästää tamman kävelemään.
- Tää oli niiiin magee tänään! hehkutin ja taputin paljon kaulalle.
- Siis sun pitää varmaan mennä useemminkin satulal jos se on noin kiva sillo, Milja kommentoi löysyttäen itsekin ratsulleen ohjat.
- Jep! Pääsen lähemmäs kun satula ei oo välis ja saan paremmin vaikutettua. Saatiin myös hyviä pätkiä kun neiti ei vaan touhottanu, vaan oli jopa himpun laiska mut kuunteli kummiski. Millanen Alma oli?
- Laiska myös. Ois pitäny ottaa kouluraippa! Täl on myös ihan järkyttävät poniaskeleet, jos et siis sattunu huomaa. Positiivistä kuitenkin, et en tippunu! Ja tää suostu laukkaakki ilman välikohtauksia, Milja kertoi ja taputti Almaakin vähän.
- Nyt on kyllä jäätävä hiki. Haluan uimaaan, marisin kunnes käännyin innokkaana katsomaan serkkuani.
- Iida kerto, et siin yhdellä sillalla tänne tultaessa voi uittaa! Ei ehkä uskalla viel uittaa, mut mennää kahluuttaa? hymyilin innostuneena.
- No emmä tiiä.. Jos tää vetää jotkut kilarit..
- Pliiis Milja!
- No okei! Mut talutan kyl sen tiepätkän, blondi mutisin ja nyökkäsin pontevasti.

Matkalla oli totta kai pakko snäppäillä pariinkin otteeseen, mut sen jälkeen keskityin kyllä kehumaan urhollisesti ekana kulkevaa suokkia. Seutu oli molemmille ihan uutta, mut onneks sillalle ei ollut pitkä matka. Milja narisi jotain kun joutui kävelemään paljain jaloin asfalttia pitkin, mut mä vaan nautin käpötellessämme sillalle.
- Perillä! huusin taakse ja taputtelin tammaa paljon.
- Oot toosi rohkee, niiin, hyvä.
Jemmu katseli uteliaana korvat hörössä vettä. Pidin pohkeeni tiukasti sen kyljissä, jolloin neiti asteli lähemmäs "rantaa". Kannustin vielä vähän, eikä aikaakaan kun rautias seisoi nilkkoja myöten vedessä. Hymyillen rapsuttelin Jemmua, joka näytti tajunneen et hei, tähän viilensi. Otin mystoryyn kuvan, joskin mua pelotti et puhelin tippus veteen. Laitoin sen kuitenkin äkkiä päälle laittamani hupparin vetskaritaskuun.
- Alma tule! Milja maiskautteli maastakäsin pilkkuponin tuijotellessa silmävalkuaiset pyörien vettä.
- Eikö se muka suostu tulee? ihmettelin ja katselin vastaanhangoittelevaa ponia.
- Anna kun mä näytän... Tuu pitelee Jemmuu nii mä laitan sen tonne veteen! sanoin päätääväisenä. Vaihdoimme Miljan kanssa heppoja päikseen, ja päätin heti uhkarohkeasti kiivetä Alman selkään. Sieltä sitä olisi helpompi ajaa eteenpäin, eikä tarvitsisi vain kiskoa ohjista. Päättäväisyydellä sainkin amerikanponin astumaan veteen, jossa se seisoi hölmistyneenä. Yllättäen se lähtikin ravaamaan syvemmälle ja kirkuen koetin pidättää ponia.
- Alma eiii! Pruuuut! sanoin naurun ja pelon sekaisena. Vesi räiskyi ja Alma kipitti vedessä. Sain onneksi juuri ajoissa käännettyä sen takaisinpäin, ennen kuin se alkoi uida.
- Herrajumala, mikä vesipeto! Onneks sain käännettyä tän, muuten se ois ollu heihei Iphone kutonen! huusin kävellessämme Jemmun ja Miljan luo.

Milja tahtoi vielä kivuta tammansa selkään, mutta ensin hän sai kyllä puntata minut Jemmulle.
- Entä jos tää lähtee?
- Sit se lähtee! nauroin ja usutin Jemmua polvia myöten veteen.
- Taidan heittää alusvaatteille, nää kyl kastuu mut en halua kastella kaikkia vaatteita, serkkuni tuumi. Hän heitti ylimääräiset vaatteet pois ja laittoi ohjat sitten kaulalle. Kiven avulla serkkuni kömpi selkään ja saatoin oikein huomata, kuinka pilkukas tamma hinkusi veteen.
- Iiiih, Alma pruuut! Milja nauroi kun tamma lähti tykittämään laukalla veteen. Jemmu perääntyi pari askelta hullujen edestä.
- Pruuut, rauhoittelin. Me ei kyllä tällä kertaa kun kahlattaisi, totesin mielessäni katsoen toisen parivaljakon ilakointia.
Viilentelimme vedessä vielä hetken, kunnes lähdimme köpöttelemään kohti Yläkokkoa. Saimme parilta ohikulkijalta huvittuneita katseita: minä ratsuni kanssa oli vielä ihan okei yhdistelmä, mutta Milja märillä alusvaatteisillaan ponin selässä, joka koetti kolmen metrin välein kääntyä takaisin sillalle.
- Kyllä me vielä keretään tänä kesänä uimaan, höpsö! Milja nauroi takana ja tappeli ponin kanssa siitä, että käännytäänkö sitä takaisin kotia päin. Onneksi kohta saavuimme tallille ja aloimme purkaa kamppeita. Milja oli kuivunut ihan hyvin auringonpaisteessa, joten pisti vain vähän märkien alusvaatteiden päälle shortsit ja topin.
- Huhhuh, olipahan reissu! hymyilin nakatessani suitset paikoilleen.
- Jep. Alma on ihan kauhee vesihirmu! Hyvä niin, toi oli superhauskaa!
Kun molemmat hepat oli ok, veimme ne nauttimaan auringosta. Vielä vähän kosteakarvainen Alma piehtaroi totta kai, ja oli aivan hiekassa. Putsasimme rivakasti karsinat ja muistelimme taas jälkiviisaana, kuinka emme olleet putsanneet niitä ennen huvia. Tämän jälkeen lähdimme kotia kohti, sopien jo seuraavasta uintireissusta.

 
Merida & Jemmu 35HM.

// Ääk ihana Alma <3 ja rauhallinen fiksu vetohevonen jemmukin! ilman satulaa pääsee kyllä paljon lähemmäs heppaa ku satulalla, et iha hyvä idea mennä ilman sitä ku ja jos jemmu kerta noin hyvin toimi, super heppa. kantsii toisaa mennä uudestaa ja onhan se aika kuolema ratsastaa pitkil housuil kesällä eikä siinä edes rusketu et huonoi puolii löytyy mut ootappa sitä ku paarmat tulee nii ei ne onneks housun läpi nii hyvi syö ku paljasta ihoa:D mä en toisaa oota paarma-aikaa. mä katoinki heiniä viedessä kui hiekkasia molemmat hepat oli yh. Saa nähä koska suokkitarhan yks alalaudoista antaa periks jemmun 'ruoho on vihreempää aidan toisella puolella' ajatuksen takia... sä autat si korjaan! 20v€ -Iida

[Merida]

17.05.2016

Empä ollut hetkeen päässyt Yläkokkoon.
- Siis yritti tehä mitä? Milja hörähti huvittuneena.
Ensin olin kipeä varmaan viikon, sitten oli kauheasti kouluhommia sunmuuta. Sanna oli onneksi pyynnöstäni laittanut Jemmun parille kokeneiden tunnille, ja olihan sitä sitten Milja ainakin juoksuttanut.
- Unohda, puuskahdin laskien aurinkolasit silmilleni. Käännyin vasemmalle mautollani valojen näyttäessä kulkupeleille vihreää.
- Eiku oikeesti. Siis eka piti kättä sun reidel ja sitte? Milja uteli multa. Loin serkkuuni kyllästyneen katseen ja totesin, ettei olisi pitänyt edes aloittaa puhumaan tolle juorukellolle.
- No yritti antaa pusun. Mut en jaksa jauhaa siitä, kyl mä sille mielestäni tein selväks et oon vielki Topin kaa. Tietääkseni. Jätkäst oo kuulunu mitää päivii, sanoin osoittaen lopun lähinnä itselleni.
Pääsimme tallin pihaan, joten hyppäsin aurinkoon ja lukitsin ovet, kun blondikin pääsi ulkoilmaan.
- No miten teit asian selväks? Löit poskelle? Milja kyseli seuraten perässäni.
- Huoh Milja. No totta kai vedin turpaan.
- Oikeesti? Milja sanoi ja jäi jälkeen hämmentyneenä.
- Idiootti. Lähin pois vaa, ku oltii siel-
- Tupakkapaikalla? blondi jatkoi toista kulmakarvaansa kohottaen.
- Nii, totesin vain tyyneesti saapuen ylläpitohevostemme tarhoille. Nyt Milja ei onneksi kysellyt enää mitään. Joku kumma kyselyikä silläki.

Sain laiskan oloisen tamman hyvin kiinni. Alma näytti ensin kiukuttelevan, mutta seisahtui paikoilleen nähdessään Jemmun poistuvan ja näinollen Milja sai ovelasti napattua päitsistä.
Tallissa Jemmu tarkisti ensimmäisenä ruokakuppinsa ja ryhtyi sitten etsimään heinänrippeitä.
- Mitä aiot tehä tänään? Milja kyseli kiinnittäessään uneliaan ponin käytävälle. Aloin harjailla karvaa Jemmulta ja vastasin:
- En oikein tiiä. Katoin kotona et tääl o jotai lähemmäs 20 astetta lämmintä. En kyl jaksa ainakaa kouluu mennä, mut en jaksa kantaa esteitäkää, hymähdin ja siirryin pian putsaamaan kavioita. Vilkaisin nopeasti ohimennen serkkuuni päin ja huomasin kasvoilla pirullisen ilmeen.
- No?
- Me lähetää ilman satulaa maastoo, ja käydään sillä uittopaikalla!
- Ootko tosissas? naurahdin, kunnes uudelleen Miljaan päin katsoessani minua tuijotti totiset silmät.
- Joo? Miksei?
Hetken pohdin asiaa, kunnes päätäni pudistellen tokaisin:
- Oot sä vaa sekasin. Mennään sit. Mut mä en vastaa sun tipahuksista tai muista sähläyksistä, ku ite lähet temppuilee ton ponin kaa.
- Jess, Merru ny nopeeta kamppeet päälle!
Laitoimme hevosille suitset päähän ja puimme vaatteidemme alle uimapuvut, jotka olimme viime viikon jäljiltä kaappeihimme tunkeneet. Silloin olimme suunnitelleet käyvämme uittamassa, mutta ulkona oli alkanut satamaan. Niimpä reissu oli peruuntunut.

Vartti myöhemmin istuin Jemmun pehmeässä selässä ilman satulaa shortsit jalassa. Oli ihan kuin kesäloma!
- Almaaaa, pruut! Milja tappeli poninsa kanssa. Tällä kertaa tamma ei kylläkään yrittäny lähteä karkuun selkään noustessa, vaan nyki ohjaa päästäkseen syömään ruohoa.
- No syö sitten! blondi puuskaisi löysyttäessään ohjat. Milja hyppäsi ponin selkään nyt huomattavasti helpommin, kun Alma ei nykinyt häntä samantien maahan.
- Mennää!
Lähdimme köpöttelemään polkua pitkin ohjat puoliksi tuntumalla. Molempien ratsut olivat virkeitä ja Jemmu otti parit säpsytkin jostain olemattomasta.
- Onks sul viel ollu ikävä Topia? Milja rikkoi hiljaisuuden tepastellessamme eteenpäin.
- Joo, vaik oon mä jo välil saanu unohettuu sen. Sitä paitsi, enää alle kolme viikkoo!
- Entä sit se Jere? Onkse kiva?
- Milja pliis. Miks me aina puhutaan musta? Miksei vaikka susta? Onksul joku kiikaris? Sä et ikin puhu mulle poika-asioistas! murahdin keräten ohjat kokonaan tuntumalle.
- Sitä saat miettiä, serkkuni vaan virnisti ja siirtyi ravaamaan.

Jemmun askeleissa oli niin helppo istua. Tamma oli muutenkin suhtkoht kiltillä päällä, eikä possuillut mitään. Alma sen sijaan härnäsi jatkuvasti serkkuani ottamalla pieniä sivuttaisloikkia ja nykimällä ohjaa.
- Alma lopeta! Milja ärähti ja käytti raippaa kerran taa. Pilkukas poni heilautteli häntäänsä puolelta toiselle. Jemmukin alkoi hermostua lajitoverinsa jatkuvasta pelleilystä, ja ravasi jäykkänä kuin vieterinjousi.
- Otetaan käyntiin? ehdotin kun ratsumme alkoivat olla todella vilkkaita. Milja nyökkäsi ja jatkoimme matkaa käynnissä. Jemmu kerkesi jo hetken kuluttua muuttua rauhallisemmaksi, mutta hetki sen jälkeen Milja sattui huitaisemaan vahingossa raipallaan Almaa kaulalle.. Se oli menoa se.
Alma ryntäsi totta kai laukalle, eikä Jemmu tietenkään siinä vaiheessa voinut tehdä viettiensä vuoksi mitään muuta kuin lähteä ponin perään. Kaviot rummuttivat maata ja hiekka lensi, kun etenimme polkua.
- Almaaaaa, pruuuuut! selässä sinnittelevä Milja kiljui. Alma ilmeisesti kyllästyi ratsastajansa pakonomaiseen jatkuvaan suustavetoon, ja alkoi pomppia aropupumaisesti päätään alas vedellen. Eihän serkkuni tietenkään siellä kauaa pysynyt, vaan mätkähti maahan.
Ilmeisesti avuilleni kuuroutunut suokkitamma jatkoi matkaansa Alman perässä, kunnes edessä laukkaava tamma päästi pari ilopukkia eikä ratsuni pitänyt siitä ollenkaan. Se otti lähelle osuvista potkuista nokkiinsa ja siirtyi raviin, josta sainkin siirrettyä sen käyntiin. Jemmu puuskutti silmävalkuaiset pyörien, ja koetin rauhoitella suokkia parhaani mukaan.
Päätin kääntyä hakemaan Miljan, eikä tyttö onnekseni ollut kaukana.
- Vittu se poni on perseestä!
- Ite halusit lähtee tänne ilma satulaa, sanoin uskaltaen jo vähän naurahtaa, kun huomasin serkkuni olevan oma normaali itsensä.
- No nii, mut.. Silti voi vittu!

Alman löysimme ehkä puolen kilometrin päästä, ja tamma hirnuikin innoissaan kun näki lajitoverinsa lähestyvän. Se ravasi luoksemme rauhoittuneena, ja näytti jopa vähän nololta Miljan kivutessa turhautuneena selkään.
- Jatketaanks me silti matkaa? kysyin selkään kiivenneeltä blondilta.
- Joo, haluun ees jotain hupia tähän retkeen! Uittaes Alma on ainaki nää pari kertaa ollu kiltti..
Jatkoimme matkaa ja otimme myös ravia, eikä hevoset olleet nyt milläänsäkään. Saavuimme rantaan vartti myöhemmin, ja kuten arvata saattaa ryösti Alma veden nähdessään laukalle ja koikkelehti veteen.
- Iiiii, Almaaaa! Milja kirkui hymyn palatessa kasvoille. Jemmukin siirtyi ravaamaan, tosin varmisteli lupaa käännelleen korviaan valppaasti. Kun olimme vähän aikaa kahluuttaneet hevosia ( lue: minä kahluuttanut, Milja ja Alma oli läpimärkiä ), kävimme heittämässä vaatteet niin että olimme bikineillä. Sen jälkeen palasimme veteen. Jemmu oli niinkin tylsä ettei halunnut laukata, mutta suostui kyllä ravailemana ja pärskikin tyytyväisenä.
Miljalla ja Almalla olikin vähän eri vaihde päällä, kun parivaljakko laukkaili ja rynnisteli rantaa pitkin.
- Mennäänkö nyt tonne syvemmälle, kokeillaan jos nää uis! Milja hihkaisi ja siirsi ponin käyntiin. He astelivat syvemmälle, kunnes tamma siirtyikin uimaan.
- Hieno tyttö! Hyyyyvä! Merru tuu tänne!
Käskin suokinkin syvemmälle eikä aikaakaan kun ratsuni ui myös vedessä.
- Hyvä Jemmu! kehuin auringon paistaessa.

Palasimme Yläkokkoon ravaten ja kävellen, sillä liukkaassa selässä oli hankala pysytellä. Hepatkin malttoi nätisti, kun väsyttivät itseään aikalailla uidessa.
- Huhhuh, tällästen kivojen päivien jälkee en kyllä jaksas kuttuu sitä valmentajaa ku joudutaan kentälle kunnolla hommiin. Haluun kummiski sit kehittyy ja päästä kisaa Alman kaa aktiivisesti, Milja pohti tallin jo näkyessä.
- Meidänki pitäs varmaa joskus käydä Jemmun kaa valkas. Ei vaa raha kasva puussa, hymähdin. Saavuimme tallin pihaan, päivän tunnit oli jo kentällä käynnissä. Laskeuduimme selästä ja lähdimme oikein muodikkaina bikineissä ja crocseissa kohti yksäripäätyä.
Veimme ylläpitohevoset talliin, ja yläkerrasta astelevat Luca ja Salome ihmettelivät naureskellen asuvalintaamme.
- Käytii uittaa, ku toi kahjo välttämättä halus, puhisin voimatta kuitenkaan pidätellä hymyä. Tarkistin suokin jalat, ne olivat onneksi normaalin tuntuiset.
- Joo sori me ny hetki kekkuloidaa täs bikineil, Milja nauroi taputellen Almaa.
- Tää on yks riiviö kentäl, mut nii huippu uitettaessa!
- Mikäs täs, silmäruokaa, Luca pelleili viitaten Miljan aikaisempaan puheeseen.
- Hm, tyhmä. Saanen muistuttaa, ett minä seurustelen yhä! julistin nakaten Lucaa päin pyyhkeen, jolla olin kuivannut Jemmun karvaa.
- Mitäs ite ootte tyrkyllä! Luca vitsaili kunnes jatkoi nähdessään mulkaisuni:
- No mut joojoo, se oli vitsi. Mut Salome mennääks me nyt kattoo sitä tuntia?
- Joo, punapää nyökkäsi ja he katosivat ovesta.
Päästimme heppamme tarhoihin, ja talliin päin astellessamme pari tyttöä pysäytti meidät.
- Ootteks te oikeesti eronnu Topin kaa?
Katsoin parivaljakkoa toista kulmakarvaani kohottaen.
- Häh?
- Nii. Oon kuullu juttuu et oisitte, ku sä oot pettäny Topia Jeren kanssa!
- Mitä helv- ihmettä? En kyllä! älähdin ihmetyksissäni ja astelin talliin kokoamaan kamppeita. Pian lähdimme kohti Kajankoskia ja siinä ajellessani toivoin, ettei Topin korvaan kantautuisi tollaisia typeriä juoruja.

Merida & Jemmu 36HM.


// Nojoo, kunnon alkulähtö kesään:D harmillisesti alma on tommone koikkaloikka, et tiputti miljan taas jälleen kerran, onneks sä pysyit Jemmun selässä vaikka se sua kuljetti menemään! Onneks ne sitten sai rannalla riehua vähän luvankin kanssa nii kotimatka sujui rauhallisemmin. Sanna sanokin muute et jemmu oli ollu paril koulutunnil ja toiminu oikeen kivasti, siitä oltiin kyllä tykätty. Niinne juorut kantautuu onneks noinkin suoraan joskus päin naamaa, toivotaan vaan just sitä et topi ei kuule niistä. vaikka eihän sen pitäs haittaa jos se ei ole totta? 23v€ -Iida

[Merida]

28.05.2016

Joskus sitä mietti, että mihin tuli lupauduttua. Me istuttiin Saaran kanssa mauton etupenkeillä, takana istui Milja ja kaksi kiljuvaa kakaraa. Okei, ei ihan kakaraa. Olihan Silja ykkösellä ja Seera kolmosella. Tytöt oli siis kaverini pikkusiskoja, joille Saaran oli pitänyt keksiä päiväksi tekemistä. Eiköhän hän ollut varautunut minuun ja määrännyt minut talutusratsastajan vetäjäksi.
- Joko kohta ollaan perillä? selvästi ADHD:sta kärsivä Silja marisi.
- Iha just, yritin vastata kärsivällisesti hymyillen auringon paistaessa silmilleni.
- Oon kyl pahoillani toisaalt ku raahasin nää kakarat tänne, mut oltii etukätee sovittu et nähtäs tänää ja mulle tuupattii vahtivuoro nii ei voi mitää, Saara virnisti kurvatessani tallin pihaan.
- No, ehkä tää yks tallipäivä menee näin, naurahdin pienesti ja parkkeerasin mustan kulkupelini Topin skoban viereen. Näky pisti hymyilemään, jolloin Saara katsoi mua kiusoittelevasti:
- Jääkausi on vissii ohi?
Takapenkiltä ulos hypännyt Milja ennätti vastaamaan ensin silmiään pyöritellen:
- No arvaa vaan! Joka päivä rampanneet toistensa luona, eikä tallillakaan välty noitten kuhertelulta..
Itse tyydyin täydentämään serkkuni vastausta vain pirteällä hymyllä. Lukitsin mauton kun siskoksetkin oltiin saatu ulos, jonka jälkeen suuntasimmekin kohti tallia.

Salome oli ahkerana putsaamassa Biancan ja Bettiinan karsinaa. Hän katsoi vähän kummastuneena suurta joukkoa joka takanani kulki, jolloin vain viittoilin lasten olevan Saaran pikkusiskoja.
- Ne tuli ratsastaa, lisäsin puheeni päätteeksi.
- Aijaa, Jemmu varmaa tykkää, Salome hymähti nakatessaan paskaa kottareihin.
- Jep. Siitä puheenollen, mis Topi? kysyin vielä vilkaistessani jo karsinalle pomppimaan menneitä vaaleahiuksisia lapsia.
- Vissii meni viemää yläkertaa jotai kamppeitaa, hän sanoi jolloin nyökkäsin. Suuntasin taas keskittymiseni Seeraan ja Siljaan, jotka jo hoppuilivat Jemmun karsinalla.
- Missä se heppa on?
- Pureekse?
- Se on tuolla tarhassa, nii se pitää hakee, selitin ja nappasin riimunarun karsinan edustalta. Lähdimme koko poppoo minä etukärjessä hakemaan suokkia tarhasta, joka katsoi meitä korvat hörössä.
- Moikka Jemmu! tervehdin astellen rautiaan luo. Kiinnitin narun päitsiin ja Saara toimi portin avaajana. Tytöt hyppivät ja pomppivat perässämme talliin, mutta onnekseni tamma ei juuri säikkynyt. Kyttäili kyllä taaksepäin ja huiskutteli hännällään, mutta vaikutti muuten kyllä varsin hyväntuuliselta.
Talliin astuessani näin Topin norkoilemassa Jemmun karsinalla. Oli taas niin outoa nähdä poikaa tallilla, mutta ei siis missään nimessä haitannut tämä nykyinen tilanne. Voisikohan jopa sanoa, että tämä meidän kina olisi vahvistanut suhdettamme..
- Moi! huikkasin ja talutin nopeasti hevosen karsinaan. Päästettyäni sen vapaaksi kiepsahdin Topin kaulaan, joka käänsi mut selkä seinää vasten.
- Moi, ruskeahiuksinen vastasi ja antoi mulle pitkän suudelman.
- Noi pussas, rauhallisempi osapuoli Seera sanoi pientä ällötystä äänessään. Silja vain tyytyi kikattamaan, jonka jälkeen ryntäisikin ja hyppimään karsinan eteen nähdäkseen suokin.
- Nii pussas, tosi ällösöpöö, Saarakin komppasi siskoaan virne kasvoillaan.
- Ketäs nää on? Topi ihmetteli huomioiden vasta nyt ylimääräiset henkilöt.
- Seera ja Silja tuli ratsastaa. Jemmu saa tänään toimia varmaa ekaa kertaa ikinä talutusratsuna! Meen kyl viel sen jälkeen ite selkään, kerroin ja annoin vielä päätteeksi pojalle pusun:
- Mut me aletaa ny harjata Jemmuu, ennen ku noi lapset hyppii seinille!

Päätin ottaa Jemmun käytävälle kiinni, jotta meillä kaikilla kolmella ihmisellä olisi tilavempaa hoitaa tammaa. Oikeastaan mä tein kaiken työn, siskokset lähinnä häpläsi ja taputteli Jemmua. Saara taaskin istui pienellä jakkaralla ja räpläsi vain puhelintaan, eli periaatteessa jouduin vielä olemaan samalla lastenkaitsija. No, mulle oli kyl joskus sanottu et osasin toimia hyvin pienten lasten kanssa. Siis siihen asti ennen kuin hermostuin niihin, heh.
Kymmenen minuutin jälkeen harjaus oli valmis, ja mä putsasin kaikki kaviot. Tytöt olis kyllä myös kuulemma halunneet, mut en jaksanut kyyristellä niin kauaa alhaalla että he olisivat saaneet kaviot puhtaiksi. He saivat kuitenkin laittaa etusuojat, joskin vaivihkaa laitoin ne itse oikealle kohdalle paremmin kun heidän keskittymisensä oli muualla. Laitoin tällä kertaa yleissatulan, jotta Seeran ja Siljan olisi helpompaa istua selässä.
- Oliks kumpikaa siis ratsastanu aikasemmin? kysyin tunkiessani tammalle kuolaimet suuhun.
- Silja ei oo koskaa paitsi pari kertaa talutusratsastukses jossai tapahtumis. Seera kävi pari vuotta sit alkeiskurssin, kyllästy eikä jatkanu, Saara selitti puhelimensa lomasta.
- Mut haluisin kyl alottaa nyt, Seera korjasi siskona puhetta.
- Sun pitää suostutella äitis. Noni, hyvä teil on kypärät. Mennään! kehotin saatuani itsellenikin kamppeet. Talutin rautiaan ratsun kentälle, aurinko jaksoi vieläkin paistaa. Joku päivä tulisi takuuvarmasti ukkonen!

Kentällä lyhensin jalustimia about kymmenen reikää, ja ensimmäiseksi selkään kiipesi Silja. Tyttö oli aivan täpinöissään ja heilutteli ohjia innoissaan. Jemmu käänteli korviaan hämmästyneenä, ja käänsi välillä päätään tutkiakseen selässä kököttävää lasta.
- Anna käsien olla ihan rauhassa vaan, tai heppaa voi sattua suuhun. Kävellään tätä kenttää ympäri, neuvoin napsautettuani riimunarun suitsiin kiinni.
Silja pomppi innoissaan ylösalas, mutta onneksi tyttö oli tosi kevyt eikä toiminta luultavasti paljoa häirinnyt Jemmua. Vaikka kävelimme tylsää käyntiä varmaan kymmenen minuuttia, ei vaaleahiuksista haitannut ollenkaan. Aina vain se jaksoi taputella ratsuansa ja kiljahti välillä innoissaan.
- No niin, nyt on Seeran vuoro, kerroin pysäyttäen suokin kaartoon. Saara auttoi siskonsa alas, jolloin minä annoin oikein mallikkaasti käyttäytyneelle tammalle sokerin.
Kun toinen siskoista oltiin saatu selkään, tuli Topikin juoksuttamaan Likkaa. Jemmu kyttäili kentän toisen pään touhuja hetken, kunnes taas löntysti esimerkillisesti pää alhaalla.
- Nii ooks ihan tosissas ollu ku tyylii joka viikko oot kertonut tippunees Jemmulta? Saarakin ihmetteli ei-hevosihmisenä katsellessaan rauhallista Jemmua.
- Tää helle varmaa hidastaa tän elintoimintoja, näkisit mikä sähikäinen oli talvella. Tosin, sillonhan tää oli vasta tullu nii kaikki oli tosi uutta. Plus siin yhes vaihees meil oli huono satula. Se nykynen koulusatula on parhautta! hehkutin ja neuvoin sitten Seeraa ottamaan ohjat tuntumalle.
Tyttö halusi ravatakin, ja kyllähän se sopi kun hänellä oli jonkin verran ratsastustaustaa. Kevennyksessä oli aika paljon hakemista, mutta kunnon ote harjasta auttoi ja neiti kevensi oikein mallikkaasti. Jemmi vain nautti saadessaan lönkytellä puolipitkällä ohjalla eteenpäin.
- Hyvä, ja nyt sitten käyntiin. Ja seeeis.

Kun Seerakin oli maassa, pidensin jalustimia ne kymmenen reikää takaisin ja hyppäsin itse selkään. Jemmu tuntui heti heräävän henkiin, ja pälyili energisemmän oloisena ympärilleen.
- Tää satula on aivan kauhee kouluun! Miten oon voinu ennen mennä yleissatulalla kouluakin? ihmettelin yrittäessäni saada jalat rennoksi alas.
- Jaa'a, Saara naurahti ja yritti pitää siskonsa aidan ulkopuolella. Energiset siskokset hehkuttivat kilpaa ratsastustaitojaan.
Aluksi tein keskihalkaisijalla väistätyksiä puolin ja toisin. Kohta lähdin ravaamaan, tarkoitus oli pitää ratsastus vain hyvänä ja nopeana. Jemmulla oli oma moottori hyvin liikkeellä, ja piankos se alkoi myödätä niskasta.
- Kyllä musta vaan tuntuu, et me ollaan enemmän kouluratsukko, sepitin innoissani Saaralle vaikkei kaverini ymmärtänyt mitään hevosurheilusta. Tein molempiin suuntiin keskihalkaisijalle voltteja, joissa asettelin rennosti. Lopuksi hain vielä laukkaan rentoutta suurien ympyröiden avulla.
- Hieno tyttö, kehuin ja siirsin Jemmun käyntiin. Löysytin pitkät ohjat ja taputtelin suokkia kaulalle.

Tallissa Seera ja Silja halusivat totta kai auttaa varusteiden poislaitossa. Passitinkin Siljan Likan karsinalle Topia auttamaan, raukka näytti olevan vähän hakusessa ADHD - lapsen kanssa. Jotenkin me ne hepat kuitenkin saatiin kuntoon, ja vietiin nauttimaan päiväheinistä. Kipusimme kuitenkin vielä yläkertaan, tällä kertaa ilman pikkusiskoja sillä heidän äiti kävi jo hakemassa lapset kotiin.
- Huuh, vihdoin ilman niit riippukiviä, Saara puuskahti avatessani taukotuvan oven. Hymähtäen astuimme sisään, missä Luna ja Milja juttelivat jostain.
- Luna! Sua ei ookkaa aikoihin näkyny! Ja Milja, mitä sä teit ku sua ei näkyny kentällä? kysyin istahtaen sohvalle.
- Käytii Alman kans maastossa, arvaa kuin hyvin meni? tyttö arvuutteli.
- Ööö, se possu ei osannu tälläkään kertaa käyttäytyä?
- Oikein, tulin alas kahesti, kummallaki kerral pysy onneks ohjat käsissä. Meni taas hyvi, mut jaa ei onneks sattunu mitää, Milja kertoi esitellen kuitenkin pari mustelmaansa.
Hengailimme siinä hetken vielä Angelikan, Topin ja Salomenkin voimin, kunnes me lähdimme ajelemaan kotiin. Ennen sitä kävin vielä nakkaamassa Saaran kotiin. Ihan pelotti, milloin tää kouluratsastus alkais mennä päin honkia, kun nyt kaikki oli sujunut niin hyvin!

Merida & Jemmu 37HM.

// Mulla ei toisaan oo ikävä pikkulapsia, jos omaa ei lasketa, oli niistä sen verran taakkaa ja pelko et koska hepat hermostuu, vaikka ponit nyt ihan hyvin käyttäyty talutusratsuina. Sähän voisit melkein alkaa käyttää jemmua talutusratsuna pikkuipanoille ja pyytäisit siitä rahaa nii se olis ku bisnestä konsanaa:D Onneks jemmu nyt oli rauhassa , ehkä se tosiaan on auringon paiste ja kuumuus joka väsyttää kyllä kaikki. Noh joskus tulee takapakkia, joten kyl sä sen kestät vaikka alkais menee päin honkia sitten te taas nousette viisaampina 17v€

[Merida]

02.06.2016

Löhösin rennosti sohvalla ja selailin puhelintani. Tänään Jemmu sais vapaa päivän, olin sen päättänyt. Se ties mullekin vapaata loppupäivän, joten saisin vain levätä. Tai näin mä kuvittelin.
- Aattele, huomenna hepatki pääsee jo laitsalle! Milja huokaisi istuen vastakkaisella sohvalla.
Nousin istuma-asentoon ja katsoin blondia järkyttyneenä.
- Mitä?! Ai jo huomenna?
- Joo, eiks sillo oo kolmas päivä? Jos on, nii sillon ne sinne lasketaa sen uiton jälkeen. Niin kivaa päästä porukalla uittaa! Alma on kyllä varmaa kauhee uimapeto, Milja naureskeli.
- Ei hitto, Jemmusta tulee varmaa kauhee läski! Nyt mennää kyl viel treenaa ne hepat kunnolla! älähdin ja menin tunkemaan tallikenkiä jalkaani.
- Ei kai ne nyt nii lihavoidu, en jaksa, tyttö sohvalla nurisi. Jotenkin mä sen onneksi sain siitä sohvalta ylös, ja suuntasimme kohti Yläkokkoa.

Tää päivä ei selvästikään tulisi olemaan onnekas minulle. Olimme viimeisessä mutkassa ennen tallille kääntyvällä tiellä.
- Eikä, kato joltai on karannu heppa! Milja kiljahti ja osoitti eteenpäin.
- Missä? siristelin silmiäni ja hidastin automaattisesti vauhtiamme.
- Tuolla, joku suokki. Eiku ei saatana, se on Jemmu! Milja alkoi räkättää tajutessaan asian:
- Se vaa pokkana syö tos tienlaidas!
- Mitä vittua?
Järkyttyneenä pysäytin mauton vähän tien laitaan, ja kävelin noin 50 metriä karkulaisen luo.
- Jemmu! huusin saapuessani lähemmäs. Se ei, luojankiitos, lähtenyt karkuun vaan mussutti ruohoa rauhallisesti.
- Tyhmä, puuskaisin napaten päitsistä kiinni. Käskin Miljan odottaa mautolla, kun itse talutin suokin pikku matkan tallin pihaan.
Yläkokossa vein Jemmun suoraan karsinaansa. Se miten tamma oli päässyt karkaamaan, tulisi kyllä vielä tsekata. Nyt kuitenkin hölkkäsin mautolle, jossa tapasin virnistelevän serkkuni.
- Se ei oo karannu aikoihi, vaikka kuulemma mestari siin onkin, huokaisin lähtien ajamaan viimeisen mutkan tallille.
- No hei, onneks se oli kiltisti kiinniantava Jemmu. Jos Alma olis ollu tossa, oltas me koko loppu päivä metsästetty sitä, Milja naurahti.

Suuntasimme ensiksi Miljan kanssa suokkitarhalle. Muut oltiin taidettu onneksi ottaa sisälle ratsastuskouluun, joten ne eivät olleet päässeet karkuun.
- Miten ihmeessä? kysyin lähinnä itseltäni. Pian joku tarrasi musta kiinni ja käänsi ympäri.
- Mitäs te tääl seisoskelette? minut säikäyttänyt Topi huikkasi virnistäen.
- No perkele Jemmu käveli vastaan tos autotiellä! kerroin halaten poikaa.
- Ja olisit nähny Merrun ilmeen, ku se tajus et se on Jemmu! Milja tyrskähti uudelleen nauruun, jolloin käännyin katsomaan poikaystävääni silmiäni pyöritellen.
- No vähemmästäki, ku hevoses aatteli tulla väh vastaan.. Mut nyt, me yritetää keksii miten se pääs irti. En oikee jaksa uskoo et esimerkiks Linda olis unohtanu portin auki, sanoin.
Topi asteli lähemmäs aitaa me perässään.
- No se on varmaa hypänny täst yli. Eihän täs oo ku yks lankku, ja tää on jonku 50 senttii, poika totesi rennosti.
- Mitä? On siin kyllä ennen ollu ylälankkuki!
- No ei ainakaa enää, poika virnisti minun rynnätessä katsomaan lähemmäs.
- Just. Se on tos maas, vissii ovat jotenki saaneet sen katki..
- Kannattaa varmaa korjata, ennen ku vaik Iida tulee, Milja sanoi samalla ilmoittaen, ettei itse aio auttaa asiassa mitenkään. Käänsin koiranpentu - katseeni poikaan:
- Sä kyllä autat mua!

Noin vartin päästä homma oli pulkassa. Jostain me saatiin revittyä nauloja ja uus ehjä lauta. Kun tarha oli korjattu, pistin Jemmulle juoksutuskamppeet päälle.
- Nyt joudut kuule juoksee viel, ku pääset sit nauttii lomasta. Tai okei, et täysin lomasta. Oon ilmottanu meidät pariin kisoihin, sepitin laittaessani Jemmulle suitset. Pian kaikki kamppeet olikin päällä, ja lähdin paahtumaan kuumaan ilmaan.
Ensin tamma sai kävellä rennosti omaa tahtiaan, kunnes pyysin aktiivisempaa kävelyä. Tein saman jutun toiseenkin suuntaan ja sain välillä oikeasti hoputtaa Jemmua - kuuma ilma teki temppunsa, ja suokki oli laiskana. Se jopa pari kertaa yritti tunkea ympyrän keskeen lopettamisen merkiksi.
- Heihei, takas reitille! hätyytin pärskivää neitiä.
Otin myös ravia molempiin suuntiin, ja tammalta löytyi ihan hyvin liikettä. Se alkoi päästä touhuun mukaan, ja otti mieluusti parit laukkalähdötkin. Annoin sille siis luvan laukata, ja rautias päästi innokkaana parit pukit.
- Pruuuut, rauhoittelin ja kun sain tamman pysähtymään, vaihdoin suuntaa. Laukka kulki normaalisti tähänkin suuntaan, joten päätin pitää juoksutuksen lyhyen ytimekkäänä.
- Hieno, kehuin kun lähdimme kentältä.

Milja joutui raahaamaan mulle kamerani ja tuli pitämään Jemmua. Tarkoitushan oli ottaa rakennekuva, ennen kuin uljaasta suokistani tulisi täys possu. Okei, ehkä liioittelin vähän - mut vain vähän!
Jemmu hermostui, olihan tilanne sille aika outo. Milja ei myöskään ollut kovin motivoitunut pitämään suokkineitiäni, joten räpsin kuvia vain vähän sinnepäin. Yksi kuvista oli kuitenkin tosi ihana!
Jemmu meni vikaa kertaa tälle kuukaudelle tarhaan, kun me serkukset putsasimme karsinat. Pian homma oli ohi, ja Topikin tuli maastoilemasta ylläpitohevosensa kanssa. Poika hoiti Likan pois ja vei senkin nauttimaan kesäsäästä.
- Salome, voit sit varmaa putsata ton Likanki karsinan? Kiva, kiitti moi! poika huusi ahkerasti karsinaa siivoamassa olleelle siskolleen mennessämme ovesta ulos. Me suuntasimme meille mautollani, huomenna sitten olisi se uittoreissu.

Jemmu ennen laidunkauden alkamista - sais kyllä tälläsenä pysyäkin..

Merida & Jemmu 38HM.

( tuli aika tönkkö ja nopeesti asiaa vaihtava tarina.. )

// Kyllä Milja vielä hämmästyy kuinka hepat lihoo laitsalla, joitain ei edes uskois samoiks hevosiks:D suokit ja ponit nyt pahoja vasta on syömään ja lihomaan, se onki nii kiva tuoda laitsakauden aikana sisälle varustettavaks ja satulavyö ei mene kiinni... Oisko jemmu yksin jäätyään sitten rikkonut ylälankun, koska se oli siinä vielä kun viimeset tuntsarit hommattiin sisään, ehkä se tylsistyi, vaikka näytti kyllä siltä että viihtyi yksin, kunnes kai sitten heinien loppuessa. Mut hyvin hoiditte homman! Hienon näköinen Jemmu - tuskin kyllä pysyy tollasena... 16v€ -Iida

[Merida]

06.06.2016

- Siis mitä, Merru the kouluratsastaja aikoo hypätä tänään? Luca "ihmetteli" minun kääntäessä kyllästyneenä katseeni häneen.
- Joo, jotai sellast se houraili. Mut ei hätää, ei se kummiskaa mee viittäkymmentä senttii korkeempaa, Topi komppasi istuessaan vieressäni.
- Hahhah, tosi hauskaa, naurahdin sarkastisesti.
Oikeasti Topin puheessa voisi olla perää, enhän ollut hypännyt taas aikoihin joten en halunnut heti lähteä nostamaan korkeutta.
- Mä meen esteiden nostajaks, nii pakotan sen kyl menee korkeempaa, penkillä istuva Milja virnisti puhelimensa selaamisen lomasta.
- Niiihä sä kuvittelet.
Olin tosiaan päättänyt tänään hypätä. Jemmu oli saanut nyt laiduntaa kaikki päivät vapaasti laitumelle laskun jälkeen, joten tiesin jo valmiiksi mikä energiapallo mua odottaisi - tai siinä tapauksessa jos suokki ei ole syönyt itseään kirjaimellisesti palloksi.
- Mut mennääks nyt hakee Jemmuu, ku vika iltatunti on jo varmaa alkanu? kysyin ja tungin puhelimeni taskuun.
- Mennää vaa. Alma saa tänää vapaa päivän, ku me oltii eilen siel Hannan valkassa, Milja totesi meidän lähtiessä alakertaan.

Jemmu näytti niiin tyytyväiseltä laitumella. Se pärski vähänväliä ja rapsutteli välillä Hallan kanssa toisiaan. Ois vaan niin tehny mieli jättää raukka lepäämään, mut jotenkin Milja sai mut hakemaan suokin tarhasta. Onneksi neiti ei ollut oppinut karkuun juoksemisen jaloa taitoa, vaan tuijotti ruohoa jauhaen minua korvat hörössä.
- Moikka Jemmu, tervehdin monen - ok, kahden päivän tauon jälkeen.
En ole ollut varmaan kertaakaan ratsastamatta Jemmulla kahta päivää tänä aikana, kun se minulla on ollut... Tääkin aika siis tuntui tosi oudolta.
- Lähetään hyppää! puhelin lähtiessäni taluttamaan ruohoja napsivaa suokkia. Köpöttelimme Milja perässä talliin, missä Topi jo harjasi Likkaa. Poika oli tullut tallille ennen meitä ja hakenut ylläpitohevosensa talliin. Talutin Jemmun karsinaan ja sillä välin serkkuni haki pakin.
- Harjaa sä nii mä putsaan kaviot ja laitan suojat, hän sanoi minun tarttuessa pölyharjaan. Nopeasti pääsimme jo siihen pisteeseen, että laitoin Jemmulle yleispenkkiä selkään. Tamma luimi ja kääntyili pari kertaa kuin näykkäistäkseen.
- Meenkö mä kantaa esteet, nii sä ja Topi varustatte loppuun? Milja kysyi viaton ilme kasvoillaan. Sen nyt tietäs mitkä estehirvitykset se teettäs, jos se sais yksin päättää.
- No mee, sanoin vastahakoisena aikani pohdittuani.
Tyttö lähti innokkaana kohti kenttää kasaamaan jo toiselle puoliskolle esteitä, missä ei tuntia ollut. Tosin viiden minuutin päästä se ainoakin tunti loppuisi. Minä laitoin vielä Jemmulle suitset ja martingaalin. Itselleni vaihdoin tennarit tallikenkiin ja pistin kypärän päähän.
- Lähetää kattoo mitä MM - ratoja se on meille kasannu, mutisin taluttaessani suokin ulos tallista Topi perässäni.

Päivän viimeiset tuntilaiset lähtivätkin juuri kentältä, kun me sinne astelimme. Pysähdyin niille sijoilleni kun näin Miljan kyhäelmät, ja Topikin kerkesi jo ihmettelemään kun niin vain äkkistopin tein.
- Merru liiku, ollaan tääl Jemmun persees kii!
- Milja, ei tollasia pitkän hyppytauon jälkeen, marmatin jatkaen matkaa kuitenkin kaartoon.
- Ihan normiesteitä, tyttö sanoi.
Tosiaan, Milja oli kasannut kentälle viisi estettä. Pysty, muuri, trippeli, sarja ja toinen pysty.
- No hyvä sun tollasena valmentautuvana estepainotteisena ratsastajan on sanoo, mutisin hypäten selkään ja katsoin poikaystävääni yrittäen saada vastapuolutusta.
- Noo kyllä me noista varmaa selvitään, jo kävelemään kerennyt Topi vähätteli ja katsoin poikaa suu auki.
- Kiitti vaa!
Tarpeeksi käveltyämme lähdimme ravaamaan. Ei tamma nyt niin energisenä ollutkaan, kun olin odottanut. Hyönteisiä se kuitenkin tasaisin välein huitoi potkaisemalla sivulle, ja muuten löntysti mun potkittavana eteenpäin.
- Voitko liikkua? tuskastelin kuumissani.
- Eikse oo hyvä et kerranki säki saat käyttää pohjetta etkä aina vaa pidätteitä? Milja naurahti alkaessaan laittaa osaa esteistä puomeiksi ja osaa pienemmiksi ristikoiksi.
- No enny tiiä, puuskahdin alkaessani laukata. Ekoilla avuilla neiti kuitenkin vain siirtyi sellaiseen maastokärryttelyraviin, eikä jaksanut nostaa laukkaa.
- Hei! sanoin ja näppäisin raipalla taakse.

Siitä tamma saikin sitten hepulit. Se hypähti laukalle ja hurjasteli pitkin kenttää pukkeja päästellen.
- Jemmu pruuuut! älähdin yrittäen pysytellä vikuroivan ratsuni selässä.
Loppujen lopuksi tasapainoni kuitenkin sitten petti, kun Jemmu päästi vielä yhden ison loikan.
- Sattuks? Likan pysäyttänyt Topi kysyi.
- Ei, murahdin hetken maassa istuttuani.
- Jemmu! huusin suokkineidille vihaisesti. Nyt se pallero oli mennyt jo aidan viereen syömään ruohoa. Milja kävi nappaamassa sen ohjista, ja talutti suokin luokseni. Hyppäsin heti selkään ja huomasin, että Jemmu oli tainnut löytää taas sisäisen hösläyksensä.
- Noni ja nyt alko tää juokseminen. Vittu! ärähdin tehdessäni pari kovempaa pidätettä Jemmun ottaessa raville lähdöt.
- Merru rauhotu, tai hyppäämisest ei tuu mitää. Tuutteks eka vaik tätä pystyy ja sarjaa? Milja ehdotti mun hengittäessä pari kertaa syvään.
Topi meni ekana Likalla, et mä sekä Jemmu saatiin vielä yrittää kasata ittemme.
- Miks me ees ikinä hypätään, huokaisin nostaessani laukan. Jemmu alkoi taas kerätä kierroksia, mutta Milja käski vain kääntää 40 sentin pystylle. Hieman ennen hyppyä tamma hidastikin, ja ponnisti vähän pohjasta. Jatkoimme sarjalle, ja keräsimme taas vauhtia.
- Pidätä! Milja älähti.
- Paraskin puhuja Alman kaa! vastasin siirtäessäni ratsuni käyntiin hyppyjen jälkeen.
- No mut Alma on ketterämpi, blondi virnistin ja sai vastaukseksi minulta silmien pyörittelyä.

Pikku hiljaa homma alkoi sujua, vaikka nyt Jemmu oli oikeasti sitten käynnistänyt moottorinsa.
- Laitan nyt nää 60 senttiin, ja noi normipystyt 70 senttiin. Kyl te niistä pääsette! Milja kannusti. Nyökkäsin vähän epävarmana ja seurasin toisen ratsukon hyppäämistä. Muuri, pysty, sarja, pysty... Näyttipä helpolta, mut sit kun ite meni.. Noup.
- Noni, mennääs Jemmu! huokaisin lähinnä itselleni ja nostin laukan.
Tamma kilautteli pari kertaa kuolainta suussaa ja kiihdytti korvat hörössä. Se loikkasi muurin yli lennokkaasti, ja siitä käännyimme joutuisasti pystylle.
- Suorista se hyvin! Milja neuvoi kentän laidalta.
Tulihan meille pieni haparointiaskel, mutta yli mentiin puhtaasti! Saatoin ehkä vähän hurmioitua, enkä sitten muistanut enää niin ratsastaa. Tulimme sarjalle vinossa, a-osa yli mutta b:lle kielto. Ja mä kun olin niin menossa, joten mun tuurilla mitenkäs muutenkaan kun satulasta alas toistamiseen.
- Ei perkele! huusin päästyäni maasta ylös.
- Sattuks nyt? vuorostaan Milja kysyi ehkä vähän hymyään pidätellen.
- No löin tän käteni tohon tolppaan.
Hyppäsin taas selkään, ja vähän kättäni pidellen tartuin uudelleen ohjiin.
- Vittu et me nyt mennään!
Jatkoimme sarjalta ja suoristin nyt paremmin.
- Älä tuuppaa! Myötää, kato seuraavalle esteelle! Ja nyt taas "korkeempi" pysty nii pohkeet kii! Milja jakeli neuvoja.
Saimme radan jotenkin loppuun.
- Tulkaa viel vaiks yks rata: pysty, trippeli, muuri ja pysty. Laitan nyt kaikki muut 70 paitsi trippelin 60 senttiin.
Topi meni taas eka ja parilla meni kieltämättä yhtä kieltoa lukuunottamatta hyvin ja sujuvasti.
- Merida ja Jemmu! Milja sanoi kääntyen sitten kuiskaamaan jotain Topille.
Epäluuloisena lähdin ensin pystylle. Se meni ihan ok, ja saimme trippelille hyvän tien. Jemmu jäi ehkä vähän kyttäämään, joten hyppy lähti pohjasta mutta yli mentiin. Muuri myös ihan okei, ja sitten käännyimme viimeiselle pystylle. Sinne oli pidempi tie ja kesken matkoin saatoin vain kiljasta:
- Tuo ei oo 70 nähnykkää!
Jemmu kuitenkin imi jo niin hyvin itse, että loikkasi reippaalla hypyllä yli.

Päästessämme esteeltä alas näin Miljan nauraen näyttävän peukkua:
- No ei niin! Se oli 85!
- Idiootti! huusin voimatta itsekään olla nauramatta. Me tehtiin just uus enkka!
- No hei pitihän teille vähän nostaa, serkkuni hymähti ja alkoi sitten jo kantaa esteitä pois.
- Hullu, puuskahdin löysyttäen vapaampaa ohjaa. Ravailimme löysemmällä ohjalla vierekkäin Topin kanssa. Olin niiin tyytyväinen, vaikka toisaalta olo oli epätodellinen. Miten saatoin olla tyytyväinen, kun takana oli kaksi tippumista ja toinen toisi kipeän mustelman?
Loppuverkkailimme koko ajan, kun Milja ahkerasti kasasi esteet pois. Juuri selästä alas hypätessämme Angelika talutti Coran kentälle.
- Te vissiin hyppäsitte? nainen kysyi ja päätteli asian luultavasti tammani valkoisesta kuolaharsosta ryntäillä. Toinen vähän intoili...
- Joo! Sä kouluu tulos menee? kysyin löysyttäen vyötä. Suokki kääntyi hinkkaamaan päätään minuun, ja antoi samalla vähän kuolaa minuun.
- Jep. Lupun kaa käytiin maastos.
- Juu, hymyilin ja lähdimme kohti tallia.

Linda oli jo jakamassa iltaruokia, jonka takia Jemmu oli ihan sekaisin. Se pärskähteli ja hirnahti pari kertaa.
- Joojoo, saat!
Hain sille vähän heinää ja purin loppuun. Jemmu oli vähän hikinen, mutta otin hikiä vain sienellä pois.
- Mites meni? Meniks true koulutuuppaaja 50 korkeempaa? viereiseen karsinaan mömmöjä kuppiin jakava Luca virnisti.
- No arvaa vaan! Mentiin uus enkka! hihkuin laittaessani jalkoihin linimenttiä.
- 55 senttii?
- 85! hymyilin pirteästi jaksamatta välittää naljailusta. Pian olinkin purkanut Jemmun loppuun, kun en kauheasti kehdannut jäädä puunailemaan kun tahdoin viedä suokin ulos.
- Topi! Viiään nä nyt laitsalle! jatkoin ja niin lähdimme viemään hevosia ötökänsyötiksi ulos.

- Siellä ovat ja pysyvät, totesin jättäessäni Jemmun laitsalle.
- Ainakin toivottavasti, Topi virnisti kiusoitellen. Lähdimme kävelemään käsi kädessä kohti tallia.
- Ihanaa ku on kesäloma, sanoin laskien pääni pojan olkapäälle jatkaen:
- Meidän pitää viettää paljon aikaa nyt.
Kaivoin puhelimeni esille taskustani ja pysähdyin hetken päästä:
- No voihan nyt hitto.
- No? poika pysähtyi myös.
- Unohin kokonaa! Mehä mennää puolekstoista viikoks meidän sukulaisille Helsinkii! huokaisin.
- Sit en päästä sua minnekkää koko iltana, Topi naurahti kaapaten mut syliin.
- Vaikuttaapa sua harmittavan ku lähen, ihan vaa täkskö illaks kaappaat, lauoin kuitenkaan voimatta nauraa itsekin.
- Onhan sitä kesää vielä sittenkin, poika vastasi meidän mennessä kohti tallia.

Merida & Jemmu 39HM.

// Haha esteavustaja milja näytti kyllä tosi innokkaalta tullessaan kentälle kokoamaan esteitä, ihan ku se olis suunnitellut kaiken ennalta, mut hei jes onnea ennätyksestä helpostihan se ylittyi kun on tollane energiapallo, joka hyppää mielellään! kyllä kai sitä voi tyytyväinen ratsastukseensa olla vaikka oliskin alas kaks kertaa tullutkin, ihmeellinen toi maanvetovoima sua kohtaan, teil o vissii jotai juttua :') Kyllä se jemmu aidoissa pysyy kunhan sillä on seuraa ja ruokaa nenun edessä, onneks laitsal on molemmil puolil ja viel samassakin tarhassa heppoja niin ei se yksin ole:) Kyllä te vielä joskus hyppäätte metriä, jos jemmun taidot sinne riittää [habaemoji] 19v€ -iida

[Merida]

22.06.2016

Jemmu möllötti laitumella varsin tyytyväisen oloisena. Se oli repinyt loimensa puoliksi pois ja sen alta pilkotti kunnon mutakuorrute.
- Voi kun kiva, huokaisin katsellessani puoliuneksivaa hevosta. Pujahdin serkku perässäni laitumelle hakemaan suokkiani, joka katseli korvat hörössä lähestymistäni. Homma oli nopeasti ohi, kävin vain nappaamassa päitsistä kiinni ja siinä se. Etenin jo lähemmäksi porttia, sillä pieni ilmassa oleva tihkusade oli ärsyttävä - halusin jo talliin puunaamaan tätä mutakuorrutteista neitiä.
Huomaamattani meidän ohi pujahti myös joku mustahiuksinen - ainiin, se uusi hoitaja joka oli tainnut valita riesakseen Cayan.
- Ei tää taaskaa ylläriylläri anna kiinni, Milja älähti käsiään levitellen.
Graceksi muistamani tyttö käveli lähemmäs hoitoponiaan, kunnes se päätti aloittaa samat vinkeet kun Alma. Kaksi ponia juoksi pukkeja päästellen pitkin aitausta.
- Ootan kyllä sitä hetkeä kun tää menee takas tarhaan! Siellä ei oo sentään näi suuri alue! Milja huusi seuratessaan ponien juoksemista.
Naurahtaen muistin itse harkinneeni, että jättäisin Jemmun vielä toiseksikin kuukaudeksi laitsalle. No, sitä pitäisi vielä katsoa.
- Me mennään jo, kun tää o iha likanen. Koittakaa saada ne kiinni! hymähdin ja poistuin nopeasti suokkini kanssa talliin.

Heitin puoliksi irronneen loimen pois ja pistin sen kuivumaan. Jemmua oli vissiin päässyt puremaan parikin ötökkää, siihen malliin hankasi itseään kaikkeen mahdolliseen karsinassaan. Hain Jemmun pakin ja samalla ovikin kävi.
- Sainhan mä tän vihdoin kiinni! Vissiin alko kattoo kun Jemmu lähti, juoksutti mua viel hetken ja jäi sit suosiolla kiinni. Pitäsköhän mun pakottaa Jemina kouluttaa tälle laitumelta kiltisti kiinnijäämisenkin, ku sai aika hyvin sen paikallaan seisomisenkin tän kalloon, Milja kailotti taluttaen ponin käytävälle hoidettavaksi.
- Mitä me tehään tänää? Pitäskö maastoon mennä? Milja jatkoi huutelua tallissa.
Olin jo aloittanut harjaamisen kuunnellessani serkkuni pölötystä.
- Ihan sama mulle, vastasin lisäten mielessäni "kunhan ei harjoitella niihin estekisoihin missä pakotat meidät menemään 80 sentin luokan".
- Vai pitäskö harjotella niihin kisoihin?
- Eeei, ehkä se maastoilu oli ihan hyvä idea, naurahdin epävarmana. En edes tiedä, miksi nää kisat ja niihin harjoittelu ( mitä meidän nimenomaan tulisi tehdä ) oli mulle niin tabu aihe. Jotenkin olin vaan niin jännittynyt ja se ilmottautuminen oli tapahtunut niin äkkiä, etten halunnut sisäistää sitä. Me tulisimme ihan oikeasti starttaamaan 80 sentin luokassa, apua. Olimmeko itse asiassa ikinä edes kisanneet esteitä?!?
- Okei. Mennään sit maastoon. Mut hei! Milja kiljahti innoissaan putsaten poninsa kavioita.
- No? kysyin hiljaa.
- Me mennääääään... Maastoesteille!
Käännyin kuin hidastetusti tuijottamaan blondipäätä.
- E-i. Sitä paitsi, näil ei oo hokkeja, joten nää varmaa vetäis lipat, perustelin siirtyen vihdoin itsekin putsaamaan kavioita.
- No äkkiäkös se Rami ne näille pistää. Rami! Milja huusi poistuen kohti ratsastuskoulupuolta.
- Voi hemmetti, huokaisin jäätyäni yksin yksäripuolelle. Pakko kai se olis taas kerran suostua ton hullun juoneen.

Ja noin tuntia myöhemmin me olimme täysin valmiita. Topi ja Salomekin ilmestyivät jossain vaiheessa tallille, ja yritin vielä perua pähkähullun idean "jäämällä Topin kanssa kentälle ratsastamaan".
- No et sä kyllä enää jää. Ramikin kerkes jo laittaa nää hokit. Ala tulla vaan! Milja määräsi ja oli tallustellut Alman kanssa pihalle. Minä seurasin häntä näyttäen vaivihkaa Topille, että täältä reissulta en palaisi elävänä.
Milja oli jo selässä yli-innokkaan Alman selässä, kun itse vasta kiristin vyötä. Olin laittanut itselleni perus ratsastushousut, kengät, takin ja turvaliivin. Niin ja toki kypärän ja lyhyen raipankin. Jemmulle olin etsinyt jostain tallin varakamppeista etusuojien lisäksi takasuojat, ja pistin totta kai martingaalin.
- Toivottavasti ei vedetä nurin, murahdin lyhentäessäni jalustimia kaksi reikää.
- Höpöhöpö. Meillä on hokit. Ja muutenkin sulla on joku varmajalkanen suokki hei, mulla hullusti pinkova poni, Milja hymyili hullun ilmeellä.
- No ei oo paljoo poni ratsastajaansa erilainen, puhisin kun lähdimme tallustamaan polkua pitkin maastoesteille.

Heti alkumetreillä meni päin persettä. Alma eteni kuin vieterinjousi, ja nousipa kerran pystyynkin kun Milja teki ärsyyntyessään vähän reilumman pidätteen. Jemmu kyttäsi kaikkea mahdollista, sillä lajitoverin riehuminen sai sen jännittyneeksi.
- Pitäskö vaan kääntyä, mutisin kun Alma steppasi sivusuunnassa ja Jemmu säpsähti oman jalan alla katkeavaa oksaa.
- No ei, ravataan nyt vaan. Kyl Almaki kohta rauhottuu kun saa liikkua. Ei täl mikää hyvä kunto oo, tyttö huomautti ja hölläsi vähän ohjasta, jolloin ihme kyllä Alma siirtyi vain raviin. Jemmukin lähti hölkkäämään niska jäykkänä ja hetken aikaa musta jo tuntui, et hommat voiskin lähteä sujumaan.
- Hyvä tyttö, kehuin hölläten vähän toisesta ohjasta taputuksen ajaksi. Jemmu alkoi pikku hiljaa rentoutua ja pärskähti kerran.
- Noni, mähän sanoin. Kyl nää osaa käyttäytyy, kun haluu. Ravataan nyt jonkun verran siihen suoralle, ja nostetaan sit laukka. Hidastetaan sit reilusti ennen sitä kääntymäkohtaa sinne niitylle, Milja selitti, johon vastaukseksi nyökkäsin. Keventelimme suoralle asti, ja lähestyimme suoraa. Alma ainakin jo tajusi mikä oli homman nimi, ja otti varaslähdön.
- Tuu mennää, ei tää kummiskaa enää täs vaihees rauhotu! Milja vain huudahti tömistellessään ohitsemme. Minun ei paljoa tarvinnut kannustaa, kun Jemmu hypähti suuren pukin saattelemana laukalle. Jalustimeni lähtivät jaloista tasapainoin menettämisen vuoksi, mutta juuri nyt en niitä kyllä kerenny kaivella jalkaani.

Alma kipitti edellämme ja Milja huristeli kevyessä istunnassa. Jemmu paineli korvat luimussa kilpailunhenkisenä - se ei selvästikään halunnut hävitä pikkuponille. Niityn reuna alkoi jo näkyä, mutta Alma kun taisi koventaa vauhtia.
- Hidasta! Se niitty on tossa! kiljuin saaden Jemmun pukittamaan vielä kerran äkäisenä. Aloin itse jarrutella suokkia, joka onneksi kuunteli pidätteitäni selvästi paremmin kun Alma. Sain loppujen lopuksi Jemmun käyntiin, vaikka se huiskuttelikin hännällään kärsimättömästi.
- Hyyvä tyttö, ihan rauhassa, kuiskasin ääni väristen. Minne hittoon ne nyt rymisteli? Jemmu hirnahti kutsuvasti selvästi hämillään, kun jäikin nyt yksin. Kamppailin tamman kanssa saadakseni sen pysymään paikoillaan, kunnes sitten viimein parivaljakko onnekseni palasi ehjin nahoin luoksemme.
- Se oli menoa se! Milja vain hihkui ja silmät pyöreinä katsoin tyttöä ihmeissäni.
- Hullu. Sitä paitsi eihän toi pallero jaksa nyt varmaan ees hypätä, sanoin katsoen raskaasti huohottavaa ponia.
- Jaksaa se, kun kävellään vähän tossa niityllä ja annetaan näiden kattoo noit esteitä läpi, Milja totesi mennessämme maastoesteille.

Kun hevoset olivat saaneet levähtää, päätimme alkaa hyppäämään.
- Otetaan ekaks joku ihan helppo, ei olla kummiskaan taiettu oikein ikinä kunnolla käyä täällä, Milja sepitti.
- Mielellään, mutisin katsellen maastoesteitä. Osa oli ihan jättimäisiä!
- Me ei kyllä sitten täällä treenata niihin kisoihin ettäs tiedät, sanoin tuijottaen pelokkaana korkeaa tukkiestettä. Ehei, tota me ei kyllä hypättäs, vaikka se näyttikin olevan joku kasikymppi.
- No ei teidän tartte. Onhan kiinteet esteet aina iha eri asia. Tääl loukkaantuu helpommi, jos vaikka heppa epäröi ja takajalat pettää, tai vaikka ratsastajan niskat-
- Hiljaa! Nyt vaan hypätään! keskeytin serkkuni.
- Okei sitten. Hypätään vaikka toi polulla oleva pieni yhen tukin este, ja jatketaan tonne veteen päin. Mä oottelen sua siellä nii mennää vedestä yhessä. Siis jos saan pidäteltyä Almaa! Milja nauroi ja lähti etenemään laukassa polkua pitkin.
Alma hyppäsi hirvittävän korkean hypyn ja Milja kiljaisi innoissaan. Hullu ratsukko rymisteli vettä kohti, eikä ylläriylläri ratsastaja saanut Almaa hillittyä. Vettä rakastava pilkkuponi rymisteli laukalla vedestä läpi, ja vasta siellä Milja sai tamman pysähtymään.
- Merru camoon! Sun ois pitänyt lähtee melkeen heti meidän perään! Jemmuha sekoo jos käsket sen ootella sit ku se kuumuu! Milja kailotti.
Syvään huokaisten nostin laukan ja Jemmu tömisteli tasaisen varmaa tempoa. Se hidasti vähän vauhtia ennen tukkia, pidin pohkeet kiinni ja tamma loikkasi pohjasta yli.
- Tuu säki vaa tää vesi! Milja huusi minulle, joten jatkoin laukalla. Jemmu kuitenkin siirtyi raville ja hölkkäili korvat hörössä jalkojaan nostellen veden toiselle puolelle.
- Ootte te vaan aika nynny parivaljakko. Mut toisaalta ihan hyvä pari yhdessä, kun kumpikaan ei uskalla irrotella, Milja totesi meidän pysähtyessä heidän viereensä. Mulkaisin tyttöä pahasti tämän jo suunnitelessa seuraavia esteitä.

Milja päätti, että seuraavaksi tulisimme rengasesteen, joka oli varmaan 50 senttinen. Sen jälkeen tulisi pikku laukkapätkä, missä "voi sitten irroitella kunnolla".. Sen jälkeen tultaisiin vielä 60 senttinen lankkueste.
- Tää on aivan hullun hommaa. Me ei mennä ees kentällä kovin rohkeesti kuuttakymppiä, nii sä pakotat tääl tulee!
- Älä valita, ei sun oo pakko tulla! Milja vain naurahti ja lähti itse laukkaamaan. He ylittivät helposti rengasesteen ja katsoivat sitten mutkan taakse laukkapätkälle. Samassa myös Jemmu nykäisi liikkeelle, se ei selvästikään halunnut jäädä yksin.
- Wooou!
Rengaseste ylittyi reilulla hypyllä, joskin turhan kaukaa. Minä kun olin ajatellut mummoilla, mutta Jemmu lähtikin korskuen kiitämään Alman perään.
- Pruuuuut! huusin. Kauhukuvat jo kiisi mielessäni, kun lankkueste olisi pian edessämme ja Jemmu ei huomaisi sitä - sitten olisimme nurin. Ennen estettä olikin onneksi suora pätkä, jossa tamma sentään tajusi hidastaa. Saimme oikeastaan aika hyvän hypyn.
- Noniiin! Aloittehan teki vähä relaa! Milja hihkui näyttäen peukkua.
- Oikeestaa Jemmu, korjasin voimatta kuitenkaan itse estää hymyä. Toihan oli oikeestaan kivaa!

Hyppäsimme vielä joitain maastoesteitä ja tulimme vedenkin pari kertaa. Se oli oikeestaan tosi kivaa, vaikka välillä Jemmulla lähti oikeesti lapanen käsistä. Nyt köpöttelimme vapaammalla ohjalla kohti Yläkokkoa.
- Tullaan joskus uudestaankin, eiks je? Milja kysyi taputellen puuskuttavaa Almaa. Poni piti vissiinkin vähän hauskaa, ainakin kostuneesta kaulasta päätellen.
- Tullaan vaa. Mut nyt pitää huomenna vaikka juoksuttaa Jemmu, ja sit on kai pakko treenata niihin estekisoihin.
Ylitimme maastoesteillä jopa 70 senttisen esteen, joten itseluottamukseni saattoi kasvaa hiukkasen. Estekisoihin harjoittelu ei tuntunut enää niiin vastenmieliselle, vaikka toki mua vieläkin jännitti.
- Joo, mä voin vaik koutsata. Ku siis Merru hei, kyl te yhen kasikympin pääsette. Ja jos kato pääsette perusradan hyvin läpi, nii kaasuttelet vähän uusinnassa - Jemmu näköjää kummiski osaa rallitella kun sä vaan annat, serkkuni neuvoi.
- Katotaan nyt, hymähdin meidän saapuessa tallille. Hyppäsin alas selästä ja löysäsin vyötä nostaen sen jälkeen jalustimet ylös. Kun Miljakin oli valmis, kävelimme talliin. Onneksi se aikaisempi tihkusade oli loppunut, vaikka pilvet vieläkin peittivät auringon.

Tallissa vein satulan ja suitset pois, siis sen jälkeen kun olin putsannut niistä suurimman kuran pois. Pesin myös likaantuneet suojat ja palautin takasuojat varakamppeiden koriin. Jemmu hörisi innoissaan kun toin sille kuppiin herkkuja.
- Olit niiin hieno, kehuin laittaessani jalkoihin linimenttiä. Miljakin tuntui paapovan Almaa, olihan ratsastus heidänkin osaltaan melkoinen mallisuoritus: ei yhtään tippumista!
Juuri laitettuani tammalle loimen, tulivat myös Topi ja Salome ratsuineen yksäripuolelle.
- Selvisit sit kummiski hengissä, Topi virnisti nostaen satulan Likan selästä.
- Joo, ihme kyllä. Saas nähä miten estekisoissa käy, sanoin jännityksen vallassa.
Veimme Miljan kanssa ratsumme vielä nauttimaan ruohosta, ja myös Caya oli näköjään tuotu takaisin laitsalle.
Kipusimme lopuksi yläkertaan, missä olikin pari tuntilaista, Iida ja pari muuta tallilaista.
- Joojoo, se on sellanen kunnon lepposa nallekarhu, Iida naurahti ja sai mut kiinnostumaan.
- Ai kuka? Sanni?
- Eei, kun mun uus kisaheppa Hilda. Ettekö nähny sitä? Se on tossa pihassa tarhassa, nainen kertoi.
- Aijaa, en kyllä huomannu, totesin mennessäni istumaan jo yläkertaan kerenneen Topin viereen.
Juttelimme vielä hetken niitänäitä, kunnes päätimme tarhojen kautta suunnistaa kotiin. Hildaksi nimitetty tamma möllöttikin leppoisa ilme kasvoillaan tarhassa, eikä jaksanut liikkua luoksemme vaikka kuinka sitä houkuttelimme.
- Toi on kyl tosi söpö, Milja kommentoi. Nyökkäsin, mutta sateen alkaessa uudelleen lähdimme äkkiä sateensuojaan mautooni. Lähdimme ajelemaan kotiin sateen sen kuin yltyessä. Onneksi kävimme ennen sadetta maastoesteillä!

Merida & Jemmu 40HM.

// VOi herranjestas teitä hulluja, tai miljaa, mutta sua myös kun lähit mukaan. toisaalta hyvä ja kivahan se on maastoesteillä käydä ja ne on ihan ok kunnossa nyt, sateiden jälkeen kun ne on kuivunu. Haha rami sanokin et Milja oli tullut meilkein paikoillaan hyppien sen luo pyytämään että laittaa Almalle ja Jemmulle hokit:D Teijän rallittelut kuulostaa kyllä aina yhtä hurjilta ja pelottaa jo että koska puskista hyppää jänis (joita on nyt ollu ihmeen paljon liikkeellä) teijän eteen ja sitten heppa säikähtää ja joku tippuu ja murtaa luunsa.. noh ei teille nyt niin voi käydä (koputtaa puuta ja pistää sormet ristiin) Jemmu käyttäyty kuitenki onneks ihan järkevästi, vaikka kovaa menikin ja ylititte 70cm, super! Kyllä se siitä sitten kisoissa. Treenaatte vaan varmaksi 80 niin yli pääsette, jos jännitys ei pahenna tilannetta. 24v€ - Iida

[Merida]

24.06.2016

Maastoesteiden ja kaikkien Miljan tsemppauspuheiden jälkeen voin reilusti sanoa, että menin tallille hieman uskaliaammalla mielellä. Mä jopa hieman odotin tämän päivän estetreeniä: nyt kun menis hyvin, alkais homma etenemään varmaan vähän rutiininomaisemmin eikä tartteis jännittää niin kauheesti. Tai totta kai mä kisapäivänä jännittäisin, mut treeneissä hyppääminen ois varmaan ainakin helpompaa.
Saavuimme juuri tallin pihaan, missä aurinko oli alkanut ujosti paistamaan.
- Voiskohan kentällä jo mennä? Ei kai toi enää nii pahas kunnos oo, totesin pamauttaessani mauton oven kiinni.
- No toi vika tunti ainakin ratsastaa tos, mut tääl on kyl pirusti ötököit, serkkuni kommentoi lähtien kävelemään kohti laitumia.
- Mä laitan sitä ötökkäsuihketta. Haluun kummiski hypätä ulkona, kun tää ulkoilma tuo omanlaisen virkeyden Jemmuun.
- Ihan varmasti, ku se on löhönny koht kuukauden laitsalla, Milja virnisti. Olkiani kohauttaen hölkkäsin tytön viereen ja kävelimme rinnatusten laitsoille.

Milja oli päättänyt antaa tänään Almalle vapaapäivän, ja panostaisi vain meihin valmentajan muodossa.
- Mitäköhän siitäki tulee, huokaisin tytön luetellessa mitä esteitä kentälle raahaa.
- Älä nyt ala taas valittaa, olit ennen tallille tuloo jo ihan hyväl mielellä! Milja murahti saaden mut taas ajattelemaan positiivisesti. Kyllä tää treeni tulis menee ees ihan kohtalaisesti, tuumasin taluttaen vähän lihavoitunutta suokkia perässäni portille.
Käppäilimme pihan poikki talliin, vaikka Jemmu pariin otteeseen koettikin pysähtyä syömään ruohoa. Minä aloin varustamaan tammaani, niin Milja meni jo kyhäämään meille rataa kentän toiseen päähän. Tosin vartin päästä päivän viimeinen tuntikin jo loppuisi.
Kiristäessäni satulavyötä pelmahti Luna yksäripuolelle.
- Onks Salome täällä? hän kysyi kiinnittäen ratsastuskypäräänsä.
- Eei oo näkyny, totesin kieltäen sitten suokkia näykkimästä. Vyön kanssa teki vähän tiukkaa...
- Aijaa, sen piti olla tääl. Oltas menty maastoon. Et sä ois halunnu tulla mun ja Kämpen kaa? lyhyt tyttö kysäisi.
- En voi nyt, pakko harjotella estekisoihin, vastasin irvistäen.
- Ainiin joo. No joku toinen kerta sit! Luna huikkasi kadoten ratsastuskoulun puolelle.

Pian olin varustanut tammani ja muistin jopa laittaa sitä ötökkämyrkkyäkin. Nappasin vielä raipan maasta ja lähdin sitten taluttamaan suhtkoht luottavaisin mielin ratsuani kohti kenttää.
- Tulittehan te vihdoin. Sain tän aikoja sit valmiiks! Milja sanoi ylpeyttä äänessään.
Yritin estää pelokkaan katseeni. Milja oli ehkä ymmärtänyt asiaa jotenkin väärin. Vaikka mä yritin olla rohkealla mielellä, ei se tarkottanut että olin.
- Ei me kyl tälläst viel tänään voida hypätä, naurahdin pala kurkussa.
- No kui? Tälläsenhän joudutte vetämään siel kisoissakin.
Miljan komentti sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin.
- Joo, mut oltas voitu vaik eka pitää joku 50 sentin tunti, ja vaik parin päivän pääst tälläne, mutisin kivuten selkään.
- No kyl te pystytte tähän, Milja koetti rohkaista.
- Toivotaan, puuskahdin hiljaa päästäen suomenhevosen kävelemään pitkin ohjin. Viereisen kentän tuntilaiset kääntyivät juuri kaartoon, ja Jemmu katseli tuntsareita kiinnostuneena.

Verkkailin itsenäisesti, Miljan sanoin hän olisi vain estehommissa.
Tein mahdollisimman paljon asettelua ja taivuttelua, mutta eihän siitä tullut paskaakaan. Jemmu oli jotenkin tosi outo: samalla hössötti, mut oli kuitenkin laiska pohkeelle. Pari kertaa sain käyttää raippaakin taakse, kun tamma ei vain kuunnellut pohjetta. Laukassa sain onneksi edes hiukan sitä kaipaamaani ruutia, kun Jemmun oma moottori alkoi käynnistyä. Laukassakaan en kuitenkaan juuri voinut mitään tehdä, kun liiasta tekemisestä selässä tamma pukitti ja rikkoi raville.
- Onks tää kipee tai jotain? huokaisin kun neiti jälleen kerran päästi mojovan loikan ja veti päätään alas. Kevensin suurella ymypyrällä ja jatkoin:
- Ei voi olla ainakaan satulasta tai muista varusteista kiinni, eikä täl kyl hampaissakaan mitään vikaa pitäs olla.
- Musta se näyttää vaan siltä, ettei ois tänään enää illanpäälle jaksanut tulla töihin. Seuraavan kerran kun se tekee tolleen nii käytät raippaa taa! Milja komensi laskiessaan esteitä ristikoiksi.
Ja niinhän minä tein, jolloin suokki suorastaan hypähti uudelleen laukalle.
- Hyvä! Vähän asennetta Merru! Älä anna sen pomottaa!
Saimme pari kivaa pätkää, joten Milja julisti että alkaisimme hyppäämään. Apua...

Aloittelimme ihan iisillä tehtävällä. Parin ristikon jumppis, lähestyisin ravilla ja Jemmu luultavasti nostaisi laukan. Lähdin ravaamaan kohti estettä. Aluksi Jemmu meni normaalisti, jännityi sitten korvat hörössä eteenpäin tuijottaen ja lopulta ravasi kepoisasti ekan ristikon ohitse.
- Camoon Merru! Ulkoavut, pidä se keskellä! Miten luulet et pääsette 80 radan kun ette ees ristikoita?
- Ja toihan lohduttaakin, huusin lähtien uuteen yritykseen.
Nyt pääsimme yli ristikoista, tosin keskellä kaikkea Jemmu siirtyi käyntiin ja asteli yksi jalka kerrallaan yli. Vasta kolmannella kerralla suoritustamme saattoi sanoa edes yrittämiseksi.
- Oiskohan pitäny vaa pelleillä ilma satulaa niiku eile tai jotai, ku ei täst tuu mitää, sanoin tuskaisena seuratessani, kuinka serkku nosti esteet 50 senttiin.
- Nyt loppu toi. Tuut eka tän pystyn, sit kiemurauralla olevan laineen ja toisen pystyn.
Lähdin hyppäämään, mutta antaessani laukka-avut alkoi Jemmu tekemään ravipohkeenväistöä turpa taivasta kohden.
- Mitä se tekee?
- No sen kun tietäs!
Raipan käyttö sai tamman nostamaan laukan, ja lähdimme pystylle. Pidin pohkeet kiinni, koetin katsoa ponnistuskohtaa ja - Jemmu ottikin hypyn kaukaa ja roikun suussa koko hypyn ajan.
- Vittu! älähdin jatkaen kuitenkin laineelle. Koetin nyt katsoa paikan paremmin, tosta se hyppäis... Mut arvatkaa hyppäskö? No ei! Se päätti karata oikeelle, ja minä jatkoin yksin esteen yli. Onneksi en satuttanut itseäni, ja nousin seisomaan monen kirosanan kera. Näin vain villisti pomppivan tamman perseen, kun se päästeli menemään.
- Oho, Milja sanoi puolivakavana. Näin tytön kasvoilla kuitenkin pienen virneen, jota hän kyllä yritti piilotella.
- Ei oo hauskaa! Mee ite tonne selkään, tää on tänään iha mahoton!
- Raauhotu Merru, käyt vähä ylikierroksilla! Milja tyrskähti lähtien sitten ratsuni perään. Se olikin jo läskinä mennyt kentän reunaan syömään.

Kipusin uudestaan selkään, ja tällä kertaa saimme ratsastettua radan läpi. Outoja ponnistuskohtia kyllä tuli, mutta ainakin pysyin selässä.
- Mä nostan nää nyt kuuteenkymppiin. Tuu eka laine, sitte siit jatkat tolle portille ja tuu loppuun okseri.
Ja niin mä lähdin jälleen yrittämään. Käytin heti aluksi raippaa, niin eipähän jääty suorittamaan raviväistöjä. Nyt sain sellaisen asennepuuskan, että mehän mentäisiin näistä esteitä. Eihän kisoista muuten tulisi mitään..
Laine meni ihan ok, tosin Jemmu pukitteli koko matkan portille. Siksi hyppäsimmekin ihan pohjasta ja minä ilman jalustimia. Okserille olin saanut jalkkarit takaisin jalkaan ja ratsastin aktiivisesti viimeiselle esteelle. Ja kappas, Jemmu löi jarrut pohjaan.
- Vittu! murahdin liikkuessani satulan etukaaren eteen.
- Ainakin pysyit selässä! Milja koetti piristää.
- Jee, tuhahdin peruuttaen satulaan.
- Sä tuuppasit liikaa lantiolla, ja Jemmu ei ois sit mitenkää saanu askelia hyvin.
- No eihän tää saatana muutenkaa hyppää oikeesta kohasta! huusin käsiäni levitellen.
- Nii-i, no mä en oo Jemmu et älä mulle raivoo. Tai älä kyl Jemmullekkaan, Milja lisäsi.
- Tulkaa nyt uudestaan!

Päästyämme okserista läpi, nosti Milja esteet 70-80 sentin korkeudelle.
- Tän jälkee riittää, nyt viel jaksat kamppailla hetken! Ja muista kaikki ne mun neuvot, serkkuni papatti korottaessaan puomeja.
- Viimenen rata, kyl me pystytään tähä, supatin koettaen tsempata meitä molempia. Nostin laukan, jo kuumunut suokki lähtikin nyt etenemään rivakasti. Ensin lähestyimme pystyä, joka oli 70 senttiä. Jemmu höristi korviaan, korskahti ja otti pari spurttiaskelta. Tamma kyllä hyppäsi, mutta aivan jäätävän loikan.
- Tolla ois kyllä jo metri ylittyny! Milja huusi nauraen meidän hurjastellessa okserille. Sain taas tutaa kun aloin tuuppaamaan, nimittäin Jemmu pysähtyi. Pysyin sentään selässä, onneksi. Mutta tästä alkoi jo hetkellisen ylämäen jälkeen alamäki. Jemmu otti lopputilin, eikä hypännyt enää yhdenyhtä estettä. Se vaan pomppi esteen edessä, kävi jopa kerran puoliksi keulimassa ja luimisteli haluttomana. Viimeinen tippa sitten oli, kun Jemmu oikeasti kävi kiellon jälkeen kahdella jalalla. Hyppäsin alas selästä, viskasin vihaisena raipan maahan ja tungin ohjat viereen tulleelle Miljalle:
- Nyt riitti!
Marssin suoraa tietä talliin, missä halusin vain olla yksin. Näin kuitenkin Topin Likan karsinassa, ja automaattisesti pari kyyneltä valui poskelleni.
- Topi! sanoin itkuisena astuessani karsinaan. Likka katsoi hölmistyneenä, kun nojauduin poikaan itsekin hämillään. Toivottomana. Surullisena. Peloissaan. Me ei selvittäis niistä kisoista. Poika ei onneks ees kysyny mitään, halasi vain takaisin.

Noin 35 minuuttia myöhemmin Milja palasi talliin kera hikisen Jemmun. Sen kyljet kohoilivat hikisinä, vaikka tyttö kertoi talutelleensa sitä vartin.
- Jos yhtään lohduttaa, niin Linda hyppäs tilanteen selitettyäni tän selkään. Jemmu aikansa temppus ihan samal taval Lindalle ku sullekki. Mut lopuks ne pääs yksittäisenä 90 sentin pystyn. Jemmu loikkas nii superhienosti! Milja sanoi voimatta olla hymyilemättä apeasta tunnelmastani huolimatta.
- No ei lohduta. Menköön Linda sillä sen kasikympin, mutisin silmät punaisina istuessani jakkaralla. En edes jaksanut vaivautua auttamaan Miljaa Jemmun poislaitossa, vaan serkkuni kylmäili suokin jalkoja ihan yksin.
Oli jotenkin niin tyhmä olo. Että luulinkin, et meillä vois mennä hyvin kasikymppi.
- Ainii, ja Linda kans sano et ei Jemmu varmana oo kipee. Kunhan vaan päässyt lomaelämään liikaa, ihan niiku mäki epäilin. Suna en siis ainakaa jättäs heinäkuuks laitsalle niiku pari päivää sit puhuit, Milja selitti päästäen Jemmun vapaaksi karsinassaan.
- Vienks mä sen laitsalle?
- Et, jääköön yöks sisään, tuhahdin. Eihän tää nyt täysin Jemmun vika ollut, mut ne tulevat kilpailut... Stressas vaan ihan sikana.
Topi oli ajatellut liikuttaa maastossa Likan, mut masentunut-Merru kiskoi pojan lohduttajaksi kotiinsa ennen kuin poika edes kerkesi varustamaan ylläpitoponinsa.
Näillä fiiliksin eteenpäin. Ihan jo kauhistutti, miten ensi estetreenit, saati kisat tulisi menemään.

Merida & Jemmu 41HM.

// joo no linda sanokin hypänneensä Jemmulla 90 yksittäisenä, kummasteli kyllä kovaa tamman käyttäytymistä, mut se on yks ämmä sekä ihmisille et possuileville hepoille et en yhtää ihmettele et Jemmu sitte lopuks hyppäs, en mäkään jaksais jos oisin hevonen niin temppuilla Lindan kanssa, kun se pistää ruotuun. Joten sun pitää ottaa kova asenne nyt ja pistää se hevonen oikeesti toimimaan, niin kyllä te sen 80cm radan pääsette yli! Mut oli kyllä vähän kummaa käytöstä Jemmulta tollanen pelleily, mut ehkä se sitten oli sitä mieltä et se ei tee työtä kun on lomalla, joten ehkä se olis vaa hyvä jättää laitsalta pois kun se menee tollaseks... 22v€ -Iida

[Merida]

28.06.2016

Mulla oli tietyllä tapaa mennyt motivaatio sen viimeisimmän estetreenin jälkeen. Olin parina päivänä sen jälkeen laittanut Yläkokkoon viestiä, että Jemmun vois laittaa liikkumaan jollekin tunnille. Toissapäivänä kävin ite monen päivän tauon jälkeen menemässä kevyesti koulua, ja no, tamma oli ihan okei. Paremminkin ois voinut mennä, mut olin siihen suoritukseen tyytyväinen.
Tänään olin menossa tallille tekemään puomityöskentelyä. Oonaroosa oli lupautunut tulla kattomaan ja ohjaamaan, et jos Jemmu viel kovastikin possuilis niin se vois kattoo ettei mikään oo ainakaan vialla.
Mua ei suoraan sanottuna juuri huvittanut mennä tekemään mitään puomitreeniä, ainakaan jos Jemmu olisi samanlainen kun silloin. Toivoin vain, että Oonan vinkeillä voisin saada tammasta edes vähän tottelevaisemman.

Tallilla Topi ja Salome olivat jo ratsastelemassa kentällä. Me ei oltu oikein Topinkaan kanssa tallilla suuremmin hengailtu, tosin oliko tuo ihme. Minä en ollut käynyt täällä puoleen viikkoon, ja kun täällä sitten olin niin treenasin melkein joka kerta estekisoihin. Eilenkin olimme Oonaroosan kanssa puhelimessa tästä reissusta sovittaessa ilmottautuneet myös pariin koulukisoihin. Missä vaiheessa edes olimme alkaneet kisaamaan ja treenaamaan näin ahkerasti Jemmun kanssa? Tämän pienen kisakauden jälkeen voitaisiin kyllä relata, ja palata siihen entiseen hölläilyarkeen. Vaikka no, olihan mulla sellainen suhtkoht kisakunnossa ( ellei pientä kesän aiheuttamaa mahaa lasketa ) oleva suomenhevonen, joten olisi vähän tyhmääkin antaa lihasten surkastua ja pelleillä joka kerta kentällä ilman satulaa. Kattois nyt mitä tekee, jatkaako koulukisoissa kiertelyä vai höntsäiltäs vaan loppukesän.
- Moi! huikkasin sisaruksille jääden nojailemaan aitaan.
- Moi, suakin näkee täällä! Miks Jemmu oli eilen jollain tunnilla? Salome ihmetteli.
- Ääh, oon käskeny laittaa sen parille tunnille kiertämää ku en oo ite jaksanu tulla, kerroin ehkä vähän vaivaantuneenakin.
- Aijaa. Mä jo vähän ihmettelinkin ku joku tuntematon meni hakemaan Jemmuu laitsalta, Salome naurahti.
Hymähdin kevyesti vastaukseksi ja seurasin kahden ratsukon työskentelyä hiljaa. Bia koetti vähän kuskata punapäätä minne sattuu, mutta etenkin Likka ravaili kepoisasti pärskien. Voisipa meilläkin mennä tänään hyvin Jemmun kanssa.
- Mut hei Oona tulee koht kattoo meiän ratsastusta nii mun pitää laittaa Jemmu, nähään myöhemmin, huikkasin ja lähdin kävelemään kohti laitumia.

Pienen tauon jälkeen Jemmu näytti jotenkin supersöpöltä. Sen suu jaksoi vieläkin jauhaa ruohoa, ja se seurasi tuloani korvat hörössä.
- Nauti vielä kun voit. Kolme päivää niin haen sut pois, puhelin kävellessäni suokin luo. Nappasin päitsistä kiinni ja lähdimme kohti tallia. Muut laiduntajat jäivät enemmän kun mielellään laitsalle, joten pääsimme helposti portista ulos.
Olin putsaamassa Jemmun kavioita, kun tätini tuli tallille. Tervehdittyämme hän alkoi paapoa tammaansa, samalla kun minä aloin laittaa suojia ja nostin selkään yleispenkin.
- Jännittääkö? Oonaroosa kysäisi päästäessäni ärräpäitä satulavyötä kiristäessäni.
- Vähän. Koska jos nyt menee ihan surkeesti nii mä oikeesti en oo menossa nolaamaan itteeni sinne kisoihin, puuskahdin laskien satulan siiven alas.
- Katotaa miten menee. Tuus kohta kentälle, mä meen laittaa parit puomit, tätini selitti ja häipyi sitten kohti kenttää. Minä pistin Jemmulle vielä martingaalin ihan kaiken varulta jos tamma olisi taas revittelypäällä, sekä ihan lopuksi laitoin suitset päähän.
- Mennääs nyt, henkäisin syvään vähän jännittyneenä.

Oonaroosa oli pistänyt puomeja sekalaisille reiteille ylitettäväksi. Angelika näytti myös raahaavan toiselle puolelle kenttää esteitä poniansa perässä taluttaen. Topi ja Salome käppäilivät loppukäyntejä samalla puolella Angelikan kanssa.
- Hyppää selkää nii alotetaa, täti sanoi siirrelleen vielä parin puomin paikkaa.
Jalustimet olivat mahdottoman pitkät jonkun tuntiratsastajan jälkeen, joten noin neljä reikää niitä lyhennettyäni lähdin kävelemään uraa pitkin.
- Pidetään tää ratsastus oikeesti sellasena pohjanoteerauksena. Mennään ihan alkeista ja koitetaan saada ees joku yhteys teille, jos kerta viimeks se ei kuunnellu yhtään.
Nyökkäsin ja aloin keräillä ohjat tuntumalle. Vaikkei Jemmu kovin kauaa kerennyt olemaan Oonaroosalla ennen minulle tuloa, ymmärsi se selvästi siitä huolimatta kuka sen oikea omistaja oli. Nyt tamma nimittäin tuntui heti paljon kuulaisemmalta, myötäsi vähän niskasta vaikken ollut tehny kuin pari hassua ympyrää ja pärskähti viiden minuutin välein.
- Ja sä kun sanoit et teil on ongelmia! täti naurahti puoliksi vitsillään, jatkaen sitten:
- No ei vaiskaan, tän tamman mieliala vaihtuu ku tuuliviiren suunta.
Teimme tosi pitkän käyntiverryttelyn. Oona muistutti mua eniten pitämään käden vakaana, ja jalan rennosti alhaalla. Onneksi ei ollut kovinkaan kuuma ilma vaan tuulenvire vilvoitti, joten suokki oli muutenkin aika hyvin oman moottorin kanssa liikkeessä.

Seuraavaksi lähdimme ravailemaan. Mulla alko kuulemma automaattisesti jalka vähän vipattaan, niin Oona käski pistää pohkeen paikoilleen ja kiinni. Tein kiemurauria, voltteja ja muita pieniä tehtäviä.
- Ota nyt käyntiin, niin tuutte noita puomeja.
Tuntui tosi tyhmältä mennä käynnissä puomeja nousten kevyeeseen istuntaan jo kaksi metriä ennen puomeja, kun Angelika ja Cora hyppäsivät vieressä 80 sentin oksereita. Puomit menivät silti hyvin, en sillä sano.
- Tää on ihan ku eri hevonen, puuskahdin siirtyessäni jälleen ravaamaan.
- No uskon, nyt se nimittäin näyttää tosi mukavalle ja vastaanottavaiselle. Tuut ravissa nää kiemurauralla olevat puomit, täti komensi.
Jemmu kolautti parilla ensimmäisellä kerralla, kunnes alkoi nostella jalkojaan kunnolla.
- Hyvä! Pidät käden lähellä harjaa, mut ei tarttee ottaa siit kiinni.
Teimme samoja harjoitteita myös oikeaan kierrokseen. Onnekseni homma meni hyvin, koska no, olisihan se ollut aika noloa jos edes tämä ei olisi onnistunut.

Laukassa emme tulleet enää puomisarjoja, sillä osasihan Jemmu olla melko kompura ja nyt oli tarkoitus saada vain varmuutta menoomme.
- Tuutte tohon puomille poikkihalkasijan kautta, ja jatkat samaa kiekkaan ikään kun neliön muotoisesti laukaten, Oona neuvoi. Jemmulla alkoi laukka pyöriä heti hyvin, vaikka tuntuikin intoutuvan kun puomin jälkeen minun piti nousta kevyeeseen istuntaan.
- Sä et halua et se pukkailee esteradalla, niin katot ettei se nytkään innostu liiaksi!
Kun tämä sujui molempiin suuntiin hyvin, minun piti istua koko ajan satulassa ja tehdä puomilla laukavaihto suuntaa vaihtaen. Se sujui ihan yllättävän hyvin, Jemmu oikein korskahti innoissaan ponnistaen vastakkaiselle laukalle.
- Hyvä! Mitäs me nyt treenataan, otetaanks viel ravissa puomeja?
Löysyttäessäni pidemmät ohjat satuin vilkaisemaan Angelikaan päin. Hän talutteli maastakäsin Coraa ja oli ilmeisesti lopettamassa.
- Haluatko ottaa pari hyppyä? Musta voisitte ottaa, teil on menny niin tasasen varmasti! Oona sanoi nähtyään minne katsoin.
- Emmä herrajumala tollasii! kauhistuin katsoessani melkein metrissä keikkuvia pystyjä.
- No et tietenkää, laskettas teille ihan pieniks. Maksimissaan 50 senttiin, hyppäätte sit erikseen täs joku päivä ennen kisoja, Oona naurahti tyhmyydelleni.
- Aijaa. No..
- Hypätkää nyt, ees yks ristikko.
- No.. Okei sitten, huokaisin jännittyneenä käppäilessämme kohti kentän toista päätyä:
- Angelika, älä vie esteitä pois!

Oona käski aluksi tulemaan pienen ristikon ravilähestymisellä.
- Käsi lähellä, se ottaa varmasti oudon ponnistuskohdan kun touhottaa.
Koitin oikeasti keskittyä, sillä en halunnut lopettaa hyvänmielen treeniä huonosti. Pidin pohkeet kiinni ja keskityin, jolloin pääsin suureen loikkaan edes jotenkuten mukaan.
- Ja sama uudestaan, mut jatka laukalla kun se nyt sen nosti!
Jemmu korskahteli innoissaan ja koetti heitellä päätään, tosin martingaali esti sen aikeet.
- Ja myötää!
Ristikon hypyt oli itseasiassa ihan hyviä: tasaisia ja varmoja, iloisesti ylitettyjä. Tällä ei kuitenkaan vielä pötkittäisi pitkälle 80 sentin luokassa.
- Tuut pari kertaa tän 50 sentin pystyn ja sitte riittää, teil menee nyt tosi hyvin, Oona kehui korottaen esteen.
Otin pystylle kaksi hyppyä, ja vauhtia meillä riitti. Jemmukin tuntui jopa hiukan nauttivan työnteosta, eikä enää jurnuttanut vastaan niin kuin viime estetreenin aikana.
- Tuus vielä kerran tää pysty, keskityt nyt oikein hyppyyn mukaanpääsemiseen! Oona huusi ja nostin laukan. Tein oikean temmon saamiseksi ympyrän ja suuntasin sitten pystylle. Pidin pohkeet hyvin kiinni, lähestyimme estettä ja jes, tamma ylitti sen oikein helposti.
- Ja se oli 70! Kisoissa sitten vaan kymmenen senttiä korkeempaa! nainen virnisteli minulle.
- Mitä? Eikä! Hyvä Jemmu! hihkaisin ja taputtelin ratsuani iloisena. Pieni toivonkipinä selviytymisestä syntyi sisälleni, saattaisimme sittenkin selvitä jos Jemmu olisi näin hyvä ja vastaanottavainen kisoissa.

Loppuverkkailun jälkeen me menimme talliin. Nyt päivien takainen mökötys tuntui ihan turhanpäiväiselle. Tämä juuri oli ratsastuksessa parasta, kun pohjalta pääsi nousemaan. Purin varusteet ja vein ne paikoilleen, jonka jälkeen Jemmu pääsi suoraa tietä laitumelle nauttimaan viimeisistä päivistään.
Hyppelin lopuksi yläkertaan Oonaroosan lähtiessä jo kotiin. Vihellellen avasin oven ja kävelin istumaan muiden seuraksi sohvalle.
- Sähän hehkut positiivisuutta, Angelika naurahti.
- Haha joo, Jemmu oli nyt tosi kiva.
- Meilläkin meni Coran kanssa estetreeni hyvin, nainen hymähti.
- Okei! Mul on oikeesti nii huippufiilis tosta äskösestä treenistä! Ja oli tosi kivaa päästä valvovan silmän alle, sepostin pirteästi pussaten sitten yltiöpositiivisesti viereeni istuutunutta Topia.

 Nyt alkoi taas tuntua, että kyllä tässä harrastuksessa ehkä on jotain järjenhiventä.

70cm tausta © VRL-06066

Merida & Jemmu 42HM.

// Sä oot siinä kyllä ihan oikeessa et pohjalta nouseminen on aikalailla parasta ratsastuksessa ja te ootte siinä aika hyvä malliesimerkki kun tunnutte menevän ku vuoristoradassa et välillä ylämäkeen ja si alamäkeen. Kiva et tätis tuli kattomaan ja ptiään teille tuntia kylllä sen huomaa kuinka heppa toimii hyvin kun löytää oikeet nappulat ja tätis autto teitä siinä. Oon kyl ylpee teistä 70cm! Hyvinki ylitätte 80cm radan, luotan teihin, kunhan vaan saat sen toimiin samallalailla kun tänään. Jemmuko pistetään nyt sitten tarhaan päiväksi, sen voi laittaa vaikka pikkutarhaan niin se näkee laitsalle. Vaik tosin se saattaa kyl ekat päivät huudella kavereilleen, ja jos laittaa sähkön kunnolla nii sen ei pitäs päästä langoista läpi. : D 18v€ -Iida

[Merida]

05.07.2016

ennen tätä kannattaa lukea tallikirjaan kirjoittamani tarina

Mä olin niin päättänyt, ettei ainakaan vielä olisi aika luopua Jemmusta. Kerta Oonaroosa oli antanut päätösvallan minulle, olisi päätös se että Jemmu jäisi Yläkokkoon. Jos se vaatisi kisaamista, alkaisin treenaamaan ahkerammin. Sopiva tavoite voisi olla vaikka kesän aikana saada helppo B tutuksi ja turvalliseksi, sitten talven aikana koettaa saada helpon A:n juttuja päähän. Kovat oli tavotteet, mut olin valmis tekemään töitä jos Jemmu saisi jäädä.
Mun puheeni kuullessaan Oonaroosa lähinnä nauroi;
- En mä tarkottanut et sun pitää alkaa nyt kisaamaan tajuttomasti. Mä vaan olisin pitäny sillä kunnon kisakauden jos Jemmusta olisit luopunu. Voitte te toki höntsäillä jatkossaki, oot kummiski saanu pidettyy sen hyväs kunnos niinkin. Mä vaan jossain vaiheessa oikeesti haluun teettää Jemmulla varsan, jolloin se tulee tänne meille. Mut sen aika ei oo vielä, kun sä niin päättäväisesti oot päättäny pitää Jemmun.
Nämä sanat puhelimessa kuultuani tuntui, kun monen kilon kivi olisi vieritetty pois sydämeltäni. Minulla oikeastaan alkoi melkein valumaan onnen kyyneleet, ja meillä puhelun aikana ollut Topi oletti niitä surusta aiheutuneiksi.
- Etkö saa pitää Jemmua? poika kuiskasi minulle ollessani yhä puhelimessa. Silmät melkein vetisinä hymyilin ja vastasin lyhyesti:
- Saan.
Samassa Oonaroosa kuitenkin jatkoi puhettaan linjan toisessa päässä:
- Mutta Merru. Et olis halunnu alkaa liikuttaan tota Peukkua samalla, vaikka täältä käsin?
Kurtistin kulmiani ja sanoin epäilevänä:
- En usko et mun aika riittää kahessa paikassa käymiseen..
- Eiks Yläkokon siirtotallissa oo paikkoja? Oonaroosa yritti vielä.
- No on kai mut.. Ei äitille varmaa kävis ja mä nyt kuiteski viel käytännössä elän sen rahoilla.
- Mä voin auttaa maksamisessa, sitä paitsi mä oon jo kysellyt vähän äitiltäs. Olihan se vastahakonen, mut kuten jo lapsena mä osaan manipuloida sitä, kuulin naisen naurahtavan.
- No emmä tiiä, talvellaki tulee nii nopeeta pimeet ja en tiiä onks aikaa, mutisin.
- Voisithan sä ees yrittää kahen hevosen kanssa, palauttasit sit vaikka Peukun jos ei onnistu. Mä vaan niin haluisin sille jonkun sopivamman kokosen ratsastajan, mut kiertoon en kyllä enää laita!
- Joo no mä katon vielä, huokaisin ja hyvästeltyämme painoin punaista luuria.
- No? Topi kysyi kietoen kätensä mun ympärille.
- Se haluis Peukun mulle liikutettavaks, sanoin silmiäni pyöräytellen.
- Et sä sit haluu? poika kysyi meidän lähtiessä kohti ulko-ovea. Meidän oli pitänyt jo vartti sitten lähteä Yläkokkoon.
- Emmä oikeen tiiä, tuumasin pistäen kengät jalkaani.

Saavuimme Yläkokkoon vartti myöhemmin. Lukitsin ovet perässämme ja lähdimme käsi kädessä kohti yksäripuolta. Ovella törmäsimme kuitenkin pinkkihiuksiseen naiseen.
- Moikka! Ootteko tunnille tulossa? hän kysyi pirteästi.
- Eeikun me tultiin liikuttaa ylläpitohevoset. Opetat sä tääl? kysyin hämmästyneenä. Paljon oli taas jäänyt huomaamatta.
- Joo, mä oon Pinkki. Alotin vähän alle viikko sit tääl ratsastuksenopettajana, rempseän oloinen nainen esittäytyi.
- Aa joo. Mä oon Merida, ja omistan Jemmu-suokin tuolt yksäripuolelta.
Topikin vielä esittäytyi uudelle opettajalle, jonka jälkeen hipsimme yksäripuolelle.
- Arvaas mitä, hykertelin hetken kuluttua, kun saavuimme sisälle.
- No? Topi kysyi raahaten jo kottarit ja talikon sisälle.
- Sä aina ennen nii herrasmiesmäisesti putsasit Jemmunki karsinan. Mihin mun gentleman on hävinny? pelleilin tullen nojailemaan Likan karsinalle. Topi katsoi muhun toista kulmakarvaansa kohottaen.
- Ja mitähän sä tekisit sit sillä välin jos mä sen putsaisinki?
- Noo, voisin hakee hepat ja koska siinä menee vaan pari minsaa nii voisin vaikka vähän aikaa kuvata niitä, puhuin hymyillen ja koetin poikaan koiranpentuilmettä.
- Just. No mäpäs putsaan, mut muista - mä tartteen palkkaa niiku sillon! Topikin virnisti saaden mut vuorostaan nostamaan kulmakarvojani.

Jemmun kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään, kun huomionkipeä tamma kirmasi suoraa tietä portille ja jos menin kauemmaksi saadakseni jostain muusta kun turpakarvoista kuvia ( minä tyhmänä kun otin vain yhden putken mukaani ), ei Jemmu enää ollut kiinnostunut minusta vaan alkoi lerputtaa korviaan tyhmännäköisesti. Siispä suuntasin Likan tarhalle, jossa pilkukas poni poseerasi oikein nätisti.
- Oot kyllä ihan eri maata, puhelin mentyäni tervehtimään tammaa portille.
- Mentäskö jo sisälle? Kyllä kai sun ylläpitäjäs on jo saanu sen karsinan putsattua.
Laitoin narun päitsiin kiinni ja lähdin taluttamaan tammaa talliin. Siellä Topi olikin jo putsaamassa Jemmun karsinaa, joten saatoin viedä Likan suoraan omaan karsinaansa.
- Onks paljonki jäljellä? virnistin Topille hyväntuulisesti.
- Ei onneks, onhan nää kummiksi aika paljon tarhassaki nii eivät kerkee likaamaa näit nii hirveesti, poika vain vastasi. Nyökkäsin hymyssäsuin ja lähdin sitten hakemaan Jemmuakin sisälle.
Voi miten suloiselta suokki näyttikään. Pujahdin tarhaan Jemmun hörähtäessä.
- Rakas, kuiskasin kietoen kevyesti käteni tamman kaulan ympärille. Rapsuttelin suokkia hetken harjan alta, jolloin rautias hamusi minua takaisin hupparini selkämyksestä. Pienen hellyyshetken jälkeen kuitenkin kiinnitin narun päitsiin ja lähdimme kohti tallia. Siellä Topi tuli juuri vastaan kottareiden kanssa ja oli menossa tyhjentämään niitä.
- Hienosti, hihkaisin ohitse kulkiessamme poikaystävälleni. Jemmu hötkyili perässäni karsinaansa, missä alkoi samantien etsiä heinää turpeen seasta. Lähdin hakemaan pakkia ja varustehuoneesta pois tullessani Topi saapui talliin lantalareissun jälkeen. Hän tuli luokseni ja työnsi minut selkä vasten Jemmun karsinaa.
- No? Missä palkka? poika tivasi muka tosissaan pitäen kiinni lanteeltani. Nauroin ja tartuin poikaa niskasta suudellakseni. Pian Topi jatkoi pusujen jakelemista kaulalleni, kunnes ovi kävi ja irrottauduimme toisistamme. Rami tervehti meitä ohikävellessään ja pokkana yritin olla asiallinen. Kun ovi miehen perässä sulkeutui, minä aloin nauraa ja Topi jälleen pussailla kaulaani. Työnsin kuitenkin pojan kevyesti kauemmas ja hymähdin:
- Nonii, aletaa nyt laittaa niit heppoja. Tälläst tahtia en ainakaa ikin kerkeis tehä mitään, jos vaik Peukku oiski tääl!

Vyön kiristäminen teki vähän tiukkaa, nyt meillä tosissaan sais alkaa joku treenauskausi. Estekisoihinkaan ei olisi kuin reilu viikko, joten sekin stressasi. Oli kuitenkin valtavan ihana tunne laittaa koulusatula pitkästä aikaa Jemmun selkään, vaikkei tamma itse vaikuttanut yhtä tyytyväiseltä. Laitoin vielä suitset ja odottelin, että Topikin sai Likan valmiiksi.
- Mennäänks kentälle? ehdotin saaden vastaukseksi nyökkäyksen.
Kentällä Angelika oli Lupun kanssa ilman satulaa kouluilemassa.
- Eiks siin saa aika hyvän vatsalihastreenin, mitä nyt muistan nii sil on ihajjees vaikeet askeleet? kysyin irvistäen myötätuntoisesti.
- No joo, onhan nää vähän hankalat mut näihin tottuu, Angelika hymähti siirtäen Lupun laukkaan. Minä ponnistin Jemmun selkään ja.. Koulusatula alla tuntui ehkä maailman parhaalta ikinä juuri nyt. Me oltiin lähiaikoina vaan hypätty, menty puomeja ja maastoiltu niin paljon, että ihan kaipasin kunnon koulutreeniä. Jemmu tosin saattaisi olla eri mieltä.
Alkukäyntien jälkeen aloitin tekemällä kiemurauria. Jemmu oli tosi vastaanottavaisella päällä, joskin vähän laiska. Joka tapauksessa se kuunteli kohtalaisen hyvin ja alkoi myödätä jo alkuvaiheessa niskastaan. Hymyssäsuin siirsin suokin raviin ja jatkoin samojen kiemuroiden tekoa, välillä niiden syvyyttä vaihdellen. Aluksi kevensin, mutta sitten istuin alas mikä ei onneksi ollut hankalaa pehmeiden askelien ansiosta. Topi nosti jo laukkaa, mikä sai suokin keskittymisen herpaantumaan. Tämä keskittymisen keskeytyminen sai minut kuitenkin muistamaan, millainen Jemmu oli minulle tullessaan. Ei keskittynyt mihinkään, hätäili ja turpa oli taivasta kohden. Se oli parantunut niiin hurjasti! ♥

Pääaiheeksi olin päättänyt treenailla vähän vastalaukkaa. Juttu oli mulle melko uusi, en ollut juurikaan sitä päässyt kokeilemaan. Ennen sitä kuitenkin otin laukkaa ensin kevyessä istunnassa, jolloin Jemmu päästi pienen pukituksen. Pienen irrottelun jälkeen istuin alas ja aloin ottaa tempoa takaisin, ehkä hain jopa vähän kootumpaa muotoa. Tamma ei ollut enää niin hyvin kuulolla, mutta ei nyt ihan pois kontrollistakaan.
Päätin aloittaa vastalaukan tekemällä loivan kiemuran pitkille sivuille, joten siinä tuli pienipätkä vastalaukkaa. Jemmu yritti parilla ensimmäisellä kerralla vaihtaa laukkaa, mutta kun se ymmärsi idean oli neiti oikein ihana. Syvensin hetken kiemuraa, kunnes päätin koettaa seuraavanlaista harjoitetta: samaa laukkaa ylläpitäen tehdään koko rata leikkaa, laukataan kulman läpi ja hetki eteenpäin, sen jälkeen vaihdan laukan kierroksen mukaisesti ja sama uudelleen. Musta tuntui vähän että olisin ottanut liian ison harppauksen, mutta pakko se oli yrittää kun treenausinto uhkui sisälläni.
Tehtävä lähti huonosti, kun Jemmu viimeistään kulmassa vaihtoi aina laukan. Pikku hiljaa sain pidettyä vastalaukan, eikä tehtävä oikeastaan sujunut yhtään hullummin. Ehkä ensi kerraksi voisin kuvitella parantavani omien jalkojeni kanssa, niitä tuskin tarvitsisi viedä niin liioitellusti taakse tai eteen. Myös Jemmuun voisi saada niskasta lähtien lisää rentoutta, se kun tahtoi nyt vähän jännittyä kuunnellessaan epäselviä apujani. Olin kuitenkin sen verran tyytyväinen tammaani, että pienen eteen-alas työskentelyn jälkeen ravissa löysytin vapaat ohjat.

Pian oli selvästi alkamassa päivän tunnit, sen verran paljon autoja ramppasi pihaan. Jemmu laahusti pärskien Likan rinnalla, toki välissämme oli pieni väli ettei tammoille tulisi kinaa. Kaksi noin parikymppistä naista näytti tulevan notkumaan kentän laidalle, ja meidän ohitse kulkiessa toinen heistä sanoi:
- Eikös se ole Jemmu? Voisko sille antaa leipää vai onko hommat pahasti kesken?
Hetkeen ei leikannut, että miksi kukaan tuntematon haluaisi antaa hevoselleni leipää tai ylipäätään tunnisti sen.
- Mä kun unohdin antaa sille palkkion sen ihanan tunnin jälkeen, nainen jatkoi hymyillen.
Ainiin joo, Iida olikin sanonut että innokkaasta puksustani oli pidetty tunneilla.
- Saa antaa, me vaa kävellää loppukäyntejä!
Naiset pujahtivat kentän puolelle ja antoivat molemmat suokille yhden leivän. Ne syötyään Jemmu alkoi kaivella naisten taskuja lisäherkkujen toivossa.
- Onko Jemmu vielä tulossa tunneille? toinen heistä kysyi tammaa silitellen.
- En oikein tiedä. Kyllä varmaan jossain vaiheessa, jos itelle tulee joku kiire aikataulu, vastasin.
- Noni. Mutta hei Kirsi, meidän pitää varmaan mennä varustamaan Halla ja Ranja.
- Niin pitää. Mä en kyllä olis enää halunnu kolmatta kertaa Hallaa, kun...
Naiset jatkoivat matkaansa pölisten.
- Jemmusta on tullu kuuluisa, virnistin Topille hypäten alas selästä vyötä löysäämään.

Mulla oli tänään hyvä päivä. Olin vaan koko ajan hymyillyt, ja nytkin Jemmu sai lisäherkkuja minulta, vaikka juuri lihavine mahoineen söi naisten antamat leivät.
- Ei lähteny kovin lupaavasti tää sun laihdutuskuuri, hymähdin ristittäessäni suitsia karsinan edustalla. Sen jälkeen vein ne varustehuoneeseen ja palasin Jemmun karsinalle. Hevonen oli vähän hionnut, kun oli kuitenkin normaalia huonommassa kunnossa. En kuitenkaan viitsinyt alkaa loimittamaan, sillä ei ulkona niin kylmä ollut ja Jemmu oli pientä viimaa kestävä suokki. Vein sen tarhaamaan vielä hetkeksi, missä Tara hirnui kutsuvasti lajitoverilleen. Jätin Jemmun rapsuttelemaan kaveriansa, ja suunnistin itse sisälle talliin. Topikin oli hävinnyt ylläpitoponinsa kanssa tarhoille päin, mutta tuli pian perässäni yksäripuolelle.
- Mennäänks viel hetkeks ylös? kysyin siivoten hevoseni rojuja sivumpaan. Joku päivä ennen kisoja putsaisin kyllä vielä varusteet ja järjestelin jo kauan minua häirinneen hoitopakin, joka oli aivan sekaisin.
- Mennää vaa, Topi myöntyi ja lähdimme yläkertaan käsi kädessä.
Ylhäällä olikin suurinpiirtein koko talliporukka pari ihmistä lukuunottamatta. Sekaan oli eksynyt muutama tuntilainenkin, joten vähän ahdasta oli. Luovimme kuitenkin tiemme sohvalle ja tilanpuutteen vuoksi ( ok, se oli vain tekosyy ) menin istumaan Topin syliin.
- Onks Jemmu tosiaan lähös täält? Luca ihmetteli hetken hiljaisuuden jälkeen. Nostin katseeni puhelimen näytöstä:
- Ei oo. Tääl sitten juorut levii nopeesti.
- Aijaa, mikä se juttu sit oli? Lunakin ihmetteli ja selitin heille pikakelauksella kuinka tätini haluaisi kilpailla tammalla aktiivisemmin.
- Joten mä oon asettanu tavotteeks päästä tässä vuoden loppuun mennessä, tai viimestää ens vuoden alussa kisaamaan helppoo A:ta, lopetin tyytyväinen ilme kasvoillani.
- Helppoo A:ta? Sitä et tuu hetkeen kisaamaan, Linda nauroi ivallisesti, kunnes tajusi ettei ehkä olisi kannattanut sanoa tuota ääneen.
- No, haaveita saa aina olla, tuumasin jatkaen puhelimeni selausta.
- Eiks sun pitäny kysyy sitä karsinaa siirtotallista? Topi muisti pian. Käännyin katsomaan poikaan ja huokaisin:
- Ainii seki. No emmä tiiä haluunks mä ees sitä ponia tänne.
- Mitä ponia? Angelika liittyi keskusteluun pysyttyään tähän asti hiljaa.
- Taasko sä otat jonku ponin jolta voit lennellä samaan tahtiin ku Jemmulta? Linda tuhahti. Naisen puheista huolimatta vastasin Angelikalle:
- Mun tädin poni, joka kaipais liikuttajaa. En oikeen tiiä haluunks sitä tänne, sanoin vetäen syvään henkeä.
Lopulta porukka sai mut nostamaan perseeni Topin sylistä, ja vähän vastahakoisena lähin etsimään Iidaa. Kai mä sitä karsinaa voisin kysyä varulta, vaikken välttämättä Peukkua ottais. Nyt olin kuitenkin vain superonnellinen siitä, että Jemmu sai jäädä.

Merida & Jemmu 43HM.

// VOi eikä ihanaa, mä oon onnelinen sun puolesta kun sä sait jemmun vielä pitään ittelläs ja ihan oikeassa sä oot siinä ett haaveita saa olla, ja mä uskon kyl et tuut pääseen sinne asti, jemmu on opettavainen heppa! Kirsi oli samaa mieltä se meni sillä kaks kertaa peräkkäin. Kyllä jemmu vielä vastalaukat tajuaa, treeniä treeniä, vaikka sai se jutun juuresta kiinni teijän ratsastuksessa, pidä jalat rauhassa ja ratsastus määrätietosena, kyl jemmu ymmärtää! Aika ilkeetä lindalta, mut se on ollu ku perseeseen ammuttu karhu nyt viimeaikoina et en ihmettele, se on millon kellekin vittuillut... Mut Peukku voi hyvinki muuttaa meijän siirtotalliin jos päätät suoda sille aikaa kans ja jos se ei riitä niin meistä joku voi sen liikuttaa (Lindakin jos on joskus paremmalla tuulella)! 25v€ - Iida

[Merida]

09.07.2016
kisapäivä ja tulos ei täsmää mut jaa

Oli outoa lähteä kisakamppeet niskassa yksin Yläkokkoon, mä ja Milja kun yleensä mentiin samoissa kisoissa. Nyt mun serkku oli kuitenkin eilen lähtenyt Hailuotoon esteteholeirille ja ottanut Almankin mukaan, vaikka ensin meinasikin kauhuponin kotiin jättää. Mä kuitenkin jouduin yksin raahautumaan Yläkokkoon. Perkeleen Topikin oli vaan nurissut, et ei se jaksa niin aikaisin tulla tallille kun ei itse kisaa. Oli siinäkin poikaystävä.
Hyppäsin mautoni kyytiin ja lähdin suunnistamaan kohti Yläkokkoa. Ensimmäisen eli meidän luokan alkuun oli kaksi ja puoli tuntia. Olin päättänyt mennä ihan ajoissa, niin ei tarvitsisi hoppuilla. Koetin vain ajatella radiota kuunnellessani, että hyvin se tulisi menemään. Olimme onneksi leirillä päässeet hyppäämään Jemmun kanssa 80 sentin rataa, mutta tuli toki muistaa että kisatilanne on aina kisatilanne. Sitä en tosin voinut vieläkään uskoa, että hyppäsin Miinan kanssa 130 sentin pystyn. Tamma oli tosin hurjasti auttanut minua, eikä minun tarvinnut tehdä muuta kun näyttää este niin Miina kuumuneena hyppäsi kuin kissa esteen yli. Hurja, mutta ihana tamma. Jemmun ruumiinrakenne ei ihan tuollaisiin korkeuksiin päästä, vaikka neidillä intoa varmaan riittäisikin.

Saavuin tallille, missä oli varsin hiljaista. Siis tallilaisten osalta, muita kilpailijoita kyllä jo kuhisi pihassa. Tallilaisista ei kukaan muu tainnut olla edes osallistunut näihin kisoihin, joten ihmekös tuo ettei heitä näkynyt, kuka olisi tahtonut tulla tähän häslinkiin liikuttamaan hevostaan. Vaikka Jemmu ei tarhassa kauaa ollut kerennyt olla, jouduin sen hakemaan pois. Olin kuitenkin antanut luvan viedä sen edes hetkeksi pihalle, sillä tamma olisi varmaan tullut hulluksi sisällä.
Tammalle oli pistetty kevyt sadeloimi pyynnöstäni päälle, vaikkei ollut edes huono sää. Se nyt vain oli pelastus, jos neiti olisi päättänyt piehtaroida.
- Luojankiitos et oo piehtaroinut, puuskahdin napsauttaen narun päitsiin. Pari tallissa yöpynyttä ulkopuolista ratsua oltiin tuotu tarhoihin, joten Jemmu pörisi tuntemattomille hepoille melkoisesti. Laitoinkin narun varulta turvan ympäri, ettei tamma alkaisi possuilemaan. Pääsimme talliin ehjin nahoin, vaikka Jemmu hirnahtikin pari kertaa matkalla oikein kuuluvasti. Vein suokin karsinaan, missä se alkoikin samantien paukuttaa seinää minun hakiessa pakkia.
- Jemmu! ärähdin saapuessani paikalle, jolloin hevonen näytti oikealta enkeliltä. Irroitin loimen ja aloin harjaamaan karvaa, vaikka likaa ei onnekseni paljoa ollut. Tamma oli tänään selvästi leikkisällä päällä, sillä nostettuaan etukavion putsattavaksi alkoikin se riuhtoa sitä takaisin. Pari komennusta sai sen kuitenkin lopettamaan pelleilyn, ja pääsin laittamaan suojia etusiin.

Yleissatulaa laittaessani tunsin, kuinka alkoi vähän jännittää. Alkutoimissa olin saattanut hetkeksi unohtaa tämän olevan kisapäivä, ja kaikki tuntui viittaavan normaaliin tallireissuun. Nyt vyötä kiristäessäni ja Jemmulle muristessani tajusin taas, että kohta kisaisimme ensimmäisen kasikymppimme. Lähdin hakemaan suitsia ja martingaalia, jolloin alkoi taas tajuton melskaaminen karsinassa. Pian se kuitenkin hiljeni ennen saapumistani, joten epäluuloisena palasin suokin luo. Huomasin kuitenkin Oonaroosan tulleen tervehtimään hevostaan.
- Mitä Jemmu, hieno tamma...
- Ei oo kyl ainakaan tähän mennessä ollu tänään hieno tamma! puuskahdin ottaen päitset pois neidin päästä.
- No?
- Ensin oli kauheen virkee tarhasta haettaessa ja nyt on koko ajan vaan tehny kaiken just vastoinpäin kun mä haluaisin. Ja aina kun häviin näkökentästä, alkaa kuopimaan, tuhahdin laittaen Jemmulle kuolaimet suuhun. Pistin myös martingaalin, jonka jälkeen huomasin minun olevan ihan aikataulussa.
- Jaahas. Säkin oot vissiin nyt valmis? Mennäänkö radankävelyyn?
Nyökkäsin sen jälkeen ajatellen, että miksi hemmetissä varustin Jemmun valmiiksi karsinaan. Nyt se varmaan hakkaisi seinään reiän...

Rata oli aika simppeli, tosin pari tiukkaa käännöstä oli. Uusinnassa taas oli pitkiä matkoja, joissa ehkä voisin oikaista, jos Jemmu kuuntelisi hyvin.
- Vaikka me nyt samassa luokassa kisataankin, niin voinhan mä sulle pari vinkkiä antaa. Oothan kumminkin siskontyttö, Oonaroosa hymähti alkaen sitten kertoa vinkkejään radalle. Yritin painaa kaikki mieleeni tietäen etten tulisi kuitenkaan muistamaan yhtään niitä enää selässä. Kohta kello olikin sen verran, että oli parasta alkaa verryttelemään.
Kipitin talliin, missä otin colitsit pois kisahousujen ja hupparin pitkähihaisen päältä. Jemmu hörähti innoissan minut nähdessään, mutta en jännitykseltäni voinut leperrellä tammalle takaisin. Nappasin vain ohjat ja lähdin suunnistamaan kohti kenttää. Apua..
Törmäsin kentälle kävellessäni pari kertaa tapaamaani Michaeliin.
- Moi, tervehdin yrittäen hymyillä, mutta se muistutti varmaan irvistystä.
- Moi, minnes te ootte noin kisakamppeissa menossa? hän kysyi. Pysähdyin hämmentyneenä paikoilleni, kunnes lopulta olin jopa huvittunut:
- Tääl on tänään kisat. Sä et vissiin tienny?
Miehenalku pudisti päätään epäuskoisena.
- Noni jes. Kannattaa tsekkailla tota ratsastuskoulunki puolella olevaa ilmotustaulua, selitin hymyillen.
- Joo. No, mä varmaan meen taluttelee Biittiä pikasesti maastoon tai jotain.
Nyökkäsin kiireesti ja jatkoin matkaani kentälle. Siellä oli jo pari ratsukkoa verkkaamassa. Laskin jalustimet, kiristin vyötä vielä kerran ja hyppäsin selkään. Syvään henkäisten patistin päästin Jemmun kävelemään, mutta pidin suoraan ohjastuntuman - en haluaisi aiheuttaa nyt mitään ryöstökohtausta kun paikalla oli niin paljon muitakin heppoja.

Alkukävelemisen jälkeen siirryin ravaamaan. Tempo oli alusta alkaen kunnossa, mutta sen jouduin takaamaan tekemällä koko ajan pidätteitä. Jemmu yritti jatkuvasti juosta, mutta onnekseni totteli ohjasta. Meinasin vain jäädä ravailemaan molempiin suuntiin kunnes näin tätini hyppäävän jo ristikon. Ainiin, pitäisi varmaan laukata ja ottaa verkkahyppyjä. Kuin horroksessa nostin laukan ja koetin hakea kevyttä istuntaa. Jemmu heitti pari kertaa persettäsäkin, kun pidätteiden kuuntelu ei maittanut.
- Merru perse penkkiin jos ei kuuntele! Oonaroosa huusi neuvon ratsastaessaan laukkaympyrää Turolla. Vedin syvään henkeä ja istuin laukassa alas, tehden pari ympyrää. Jemmu hidasti vähän, pärskähti ja jatkoi rennommassa temmossa eteenpäin. Helpottuneena lähdin ylittämään sitä samaista ristikkoa, mitä tätini hetki sitten. Jemmu lähti kaukaa, joten ensi kerralla koetin vain istua itse rauhallisesti. Näin saimmekin paremman ponnistuskohdan.
- Hieno tyttö! kehuin hölläten sisäohjasta taputtaakseni tammaa. Koska luokassa ei riittänyt päästä ristikon yli, suuntasin seuraavaksi 60 sentin okserille. Jemmu höristi korviaan ja saatoin sielunsilmin nähdä, kuinka sen ryntäitä peittäisi vaahdosta muodostunut harso. Niin kävi lähes aina, kun neiti oli oikein innoissaan. Pääsimme okserista reippaalla loikalla yli, mutta mä jäin ikävä kyllä roikkumaan vähän suuhun. Tulin siis saman esteen heti uudelleen, jolloin pääsin paremmin mukaan ja myötäämään. Lopuksi oli pakko ottaa 80 sentin pystyä ja okseria, eihän me muuten radasta selvittäisi. Angelikan pitämä leiriestetunti oli tuonut ehkä himpun lisää rohkeutta. Jemmu eteni takajaloillaankin hyvin polkien, ja ponnisti sitten turhankin läheltä esteelle. Jotenkin me sen pystyn yli selvittiin, epäilin huonon hypyn johtuneen alla olevasta portista jota tamma ei heti huomannut. Saimme ihan okei hypyt okserille ja pystylle, jolloin päästin Jemmun lepäämään - kohta olisi meidän vuoro.

Ja niin me oltiin pian yksin siinä rata-alueella. Tein nimenkuulutuksen jälkeen käsi vapisten alkutervehdyksen. Jemmu kuunteli minua tarkkaan suu vaahdoten, toinen oli vissiinkin innoissaan. Pilli vihelsi, jolloin Jemmu jo itsekin tajusi että nyt mentiin. Se nosti helposti laukan ja oli ensin vedättää minua kera pukin, mutta yksi ruman näköinen pidäte ja tamma taas kuunteli. Ykkönen oli helpolla paikalla, ja puhtaasti yli. Aina vitoseen asti meni suhtkoht helposti käännellen, kutoselle olikin tiukka käännös. Ulkoapuni eivät olleet hereillä ja tulimme todella reunaan, mutta hieno estesuokki auttoi minua hyppäämällä silti.
- Hieno! kehuin hiljaa kesken radan, koettaen sitten skarpata. Seiskan jälkeen alkoikin uusinta. Ihan kuin Jemmukin olisi sen tajunnut, sillä se kiihdytti vauhtia ja siinä huumassa päätin alkaa kääntelemään. Se oli kostautua toiseksi viimeisellä esteellä, kun alla oli taas se sama portti jota Jemmu kyttäsi verkassa. Innokas tyttö kuitenkin hyppäsi epäröinnistä huolimatta, tosin itse ajauduin lähes kaulalle epävakaan hypyn jälkeen. Jotenkin sain keploteltua itseni paremmin selkään. Viimeisen hypyn aikana roikuinkin harjassa, ja sen jälkeen takakaari työnsi minut kaulalle. Jemmu jatkoi linjan yli laukalla, kunnes hidasti ja laski päätään. Minä totta kai valkoisine kisahousuineni lensin maahan. Minuun ei kuitenkaan sattunut, ja naurua pidätellen nousin seisomaan ja annoin vain Jemmulle kunnon taputukset. Sainkin kentältä poistuessani parit huvittuneet naurut, mutta se ei mua haitannut. Me selvittiin! Onneksi tipuin vasta maalilinjan jälkeen..

Verkka-alueella kävelevä Oonaroosa odotti lähellä kenttää.
- Sehän meni hyvin, hienoa tytöt! hän kehui voimatta olla hymyilemättä.
- Jemmu oli kyllä ihan super! Nyt menee kyllä kisahousut pesuun! naurahdin päästäen sitten Jemmun kävelemään löysemmällä ohjalla.
- Teillä voi olla vaikka mahdollisuudet sijoitukseen! tätini huusi vielä perään näyttäen peukkua.
Ei kai sentään? Olihan se mennyt melko sujuvasti, mutta täällä oli monta hyvää ratsukkoa.. Havahduin kuitenkin aatteistani, kun kuulin puomien kolahtelua. Turo veti stopit niin, että kaikki okserin puomit lensi maahan. Oli meillä ainakin tuohon verrattuna mennyt tosi hyvin.
Ja puoliyllätyksekseni meidät kutsuttiin palkintojenjakoon, kakkossijalla. En olisi paljoa ylpeämpi tammasta voinut olla siinä rinnakkain seistessämme. Jemmu katsoi korvat hörössä ruusukkeen tuojaa, ja olisi tahtonut syödä ruusukkeen. Kun kaikilla sijoittuneilla oli palkinnot matkassa, lähdimme kunniakierrokselle. Ja se oli aika hurjaa menoa! Jemmu nyki ja ravisteli päätään iloisesti, pukkeja se ei onneksi päästänyt - muuten olisin tullut varmaan toistamiseen alas selästä.

Vein Jemmun karsinaan, missä otin varusteet pois. Tamma oli kieltämättä hionnut, joten päädyin ottamaan enimpiä hikiä ja kuolavaahtoa sienen avulla pois. Jemmu pärski tyytyväisenä, enkä minäkään kyllä voinut estää kasvoilleni pyrkivää hymyä.
- Olet niin hieno, joo'o, lepertelin lopuksi. Olisi tehnyt mieli käydä syöttelemässä tammaa palkinnoksi, mutten kehdannut mennä pihan ollessa täynnä touhua. Siksipä suokki sai tyytyä moneen pusuun ja haliin, sekä pariin leipään. Sen jälkeen menin vielä loppupäiväksi seuraamaan Oonaroosan ratoja, sillä nainen starttaisi myös 90 sentissä. Iidan ja Sanninkin rata olisi mielenkiintoista nähdä...

Merida & Jemmu 44HM.

// Miinaa on kyllä kiittäminen sun 130 pystys ylityksessä, mutta myös sun omaa päätä! Super jemmu oli ihan villinä pihalle viedessä ja tarhassa se juoksenteli huudellen uusille tuttavuuksille höpsö, vasta kun sai pienen tukun heinää se rauhoittui. No onneks meidän karsinan seinät kestää, koska muutenhan jemmu olis jo läpi koska se koputtelee aina iltaruokinnan aikaa koska liian hidas palvelu. Mä en harmiksi nähnyt sun alastuloa, mutta sanna joka otti aikaa näki sekä sen että teidän reippaasti ja hyvin menneen radan, super te! Kyllä jemmu ansaitsi leipänsä kun se sut parilta täpärältä tilanteelta pelasti. Nyt oli vähä niinku jo kisojen makua kun kaikki luokat oli täynnä ja meni iltamyöhään, sä saat olla tyytyväinen siihen että hyppäsitte aikasin koska se oli aika pitkä odottelu kun viideltä alkoi viimeinen luokka. Onnea vielä! 17v€ -Iida